Nro 2/2011 - Hantverksdata

P
Paja
UUSIA PAJALAISIA S. 3
sanomat
Pajadata Oy:n
ASIAKASLEHTI 2 • 2011
Mobiiliratkaisu mahdollistaa esimerkiksi tarvikemenekin ja työtuntien välittömän ylöskirjaamisen
Asentajille uusi kenttätyökalu
sovellusasiantuntija Miikka Toivo-
Pajadata julkaisee vielä
la kertoo.
tämän vuoden puolella
– Kun asentaja on saanut työt
uuden edistyksellisen mobii-
valmiiksi, hän näkee puhelimen
kautta seuraavan työtilauksen ja
liratkaisun.
voi suunnata saman tien uuteen
Sovellus on teknologinen
osoitteeseen. Uusien töiden vastaanotto ei edellytä näin käyntiä
harppaus ja helppokäyttöinen
tai edes soittoa toimistolle.
asentajan kenttätyökalu, joka
Edullinen hinta ja helppokäyttöisyys madaltavat kynnystä sovelluk-
nopeuttaa työn sujuvuutta.
sen käyttöönotolle.
Mobiiliratkaisun alustana on
MOBIILISOVELLUKSEN peruskehitystyö
Windows Phone 7, jonka arvioidaan
on tehty, testattu ja jo käyttöön otettu Ruot-
yleistyvän yrityskäytössä vielä voi-
sissa Pajadatan emoyhtiössä, joten Xpajan
makkaasti.
käyttäjät saavat Suomessa eteensä valmiik-
– Muiden tuotteidemme tavoin
si trimmatun sovelluksen.
olemme halunneet tehdä mobiilisovel-
Uutuus on tulossa Pajadatan asiakkaiden
luksestakin mahdollisimman helppo-
saataville vielä loppuvuoden aikana. Sovel-
käyttöisen. Ohjelmiston käyttöönotto
lus tuo matkapuhelimen avulla saataville
– Mobiilisovellus on parhaimmillaan asen-
paljonko aikaa työssä on mennyt. Jos kont-
käy nopeasti ja vaivattomasti, Toivola
käytännössä kaikki samat tiedot kuin Xpa-
tajien kenttätyökaluna. Sen avulla asentaja
tuurin puolella on samaan aikaan reskontran
painottaa.
jan käyttäjällä on toimistonsa pöytäkoneel-
pystyy kirjaamaan järjestelmään tarkasti ja
hoitaja, hän näkee tapahtuman ja lähettää
la tai kannettavalla.
tuoreeltaan työmaalla, mitä tarvikkeita ja
halutessaan laskun asiakkaalle saman tien,
Pajadata teetti ensimmäisen laajan asiakaskyselyn – tuloksista suuri apu kehitystyöhön
”Vahva osoitus onnistumisesta”
Pajadatan historian ensimmäinen
laaja asiakaskysely tehtiin elokuussa. – Tulokset antavat meille lisäpontta tekemiseemme ja ajatuksia
kehittää tuotteistamme entistäkin
asiakasystävällisempiä. Ennen kaikkea kysely osoitti, että olemme on-
KARILUOMAN on helppo luonnehtia tuo-
tutkimuksen tuloksia tulevina vuosina, kun
reen asiakaskyselyn tuloksia merkiksi vah-
saamme vertailupohjaa, Kariluoma sanoo.
vasta onnistumisesta.
Pajadatan asiakaskysely toteutettiin sa-
Pajadatan toimintaa arvioitiin kaikilla
malla sapluunalla kuin emoyhtiö Hantverks-
keskeisillä osa-alueilla korkeilla arvosanoil-
datassa Ruotsissa, jossa vastaavaa kyselyä
la. Vastaajat pitivät Pajadataa yhteistyöky-
on tehty vuodesta 2007.
kyisenä ja ammattitaitoisena kumppanina.
– Kyselyn toteutus on hioutunut vuosien
Myös Xpaja-ohjelmisto sai selvää kiitosta
varrella toimivaksi, ja pääsemme hyödyntä-
käyttäjäystävällisyydestä ja helppoudesta.
mään valmista työkalua. Samansisältöinen
Luonnollisesti kehittämisen kohteitakin
nistuneet työssämme varsin hyvin,
löytyi, mikä oli tavoitekin.
toimitusjohtaja Jorma Kariluoma
käyttää saamaamme tietoa kehitystyös-
sanoo.
sämme apuna. On kiinnostavaa seurata
– Haluamme aidosti oppia tuloksista ja
kysely mahdollistaa myös konsernitason vertailun. Ainakaan ensimmäisen asiakaskyselyn
perusteella meillä ei ole mitään hävettävää
”maaottelussamme”, iloitsee Kariluoma.
Lue lisää sivuilta 2–3.
asiakaskysely
PÄÄKIRJOITUS
TIIMI TUTUKSI
Asiakas antaa arvoa käytettävyydelle
Asiakkaiden Elovainiontie 18 A, 33470 Ylöjärvi
Puh. (03) 347 8511 • Fax (03) 347 8550
ääni kuuluviin
S
uomessa kesä on takana, ja syksy tekee tuloaan toden teolla.
Euroopan maissa talousvaikeudet jatkuvat. Kansainvälisen
järjestelypankin BIS:n mukaan jo lähes kymmenen teollisuus-
maan velka on jo ylittänyt turvallisen enimmäismäärän. Etupäässä
esimerkiksi Kreikan tilanne näyttää todella pahalta. Tuntuu, että
asiakaskunnassammekin ollaan hieman odottavalla kannalla, mihin
suuntaan talous kehittyy. Toisaalta tällainen aika antaa yrityksille
mahdollisuuden laittaa monia asioita kuntoon, esimerkiksi ohjelmaasioita.
Pöydän ääressä istuu kaksi pajalaista: toinen melkein
Pajadatan tuore asiakaskeysely kertoo, että asiakkaiden odotukset ovat korkealla ja ne pys-
kaiken nähnyt, toinen intoa pursuava tulokas. Koodaa-
tytty täyttämään mallikkaasti. Etenkin ohjelmistokehitykseen halutaan panostettavan paljon.
ja Marko Salminen on Pajan perustaja ja kantaa yhä
– Se on täysin luonnollista. Olemmehan ohjelmistotalo, toimitusjohtaja Jorma Kariluoma
päävastuun tuotekehityksessä. Hän ehkä haavailee sa-
päättelee samalla muistuttaen, että Xpajan saama palaute oli ilahduttavan hyvää.
laa myllärin ammatista. Moottorimaailmaan hurahtanut
– Käyttäjien mielestä ohjelmistomme selkeästi suurin vahvuus on sen käyttäjäystävällisyys
Pekka Vuorenmaa on taasen Pajan tuoreimpia kasvoja.
ja helppous.
SALMINEN JA VUORENMAA ovat Paja-historialtaan ääritapauksia:
Kesälomakauden jälkeinen aika on Pajadatalla ollut melko kiireistä. Kiireisen siitä on tehnyt mm. elokuun lopussa päättynyt tilikausi.
Päättynyt tilikausi toteutui suunnitelmien ja tavoitteiden mukaisesti, mistä saa olla tyytyväinen. Uuteen tilikauteen on laadittu uudet
suunnitelmat ja tavoitteet, joita nyt lähdetään tavoittelemaan.
Tilikauden lopulla suoritettiin Paja-historian ensimmäinen virallinen asiakastyytyväisyyskysely. Kyselyssä pyydettiin mielipiteitä
koko yritykseen, ohjelmistoihin, palveluihin ja henkilökuntaan. Iloksemme saimme vahvistusta sille, että olemme asiakkaidemme mielestä oikealla polulla. Vietimme elokuussa viikonpolun Riikassa henkilökunnan koulutus- ja virkistäytymismatkalla. Käytimme runsaasti
aikaa käydäksemme lävitse asiakaskyselyn sisällön. Asiakaskysely
on jatkossa yksi tärkeä osa yrityksemme kehityksessä. Toivomme,
että saadun palautteen perusteella pystymme jatkossakin takaamaan asiakkaille laadukkaat ohjelmistot ja
palvelutason. Haluan kiittää kaikkia asiakaskyselyyn osallistuneita asiakkaittamme ajasta ja vaivannäöstä.
Elokuun lopulla tehty henkilökunnan
Riikan-matka oli menestys. Matkaan osallistui koko henkilökunta, joka osaltaan kuvastaa hyvää yhteenkuuluvuutta. Matka
Paja
PELIMIES S. 3
Paja
sanomat
YHDESSÄ VAHVEMPIA S. 2–3
MESSUVUOSI 2010, S. 3.
Xpajasta
Kaikki irti
Xpaja-ohjelmiston laajat asetusja käyttömahdollisuudet kannattaa hyödyntää kokonaisvaltaisesti. Suosituilla kursseillamme saat
vinkit, joilla säästät aikaa ja rahaa
ohjelmistoa käyttäessäsi.
ATK-PAJAN
BITTIVERSTAALLA
Sähköliike Hannu Rajala Loimaalta ja
LVI-Emal Ylöjärveltä löytyvät ATKPajan asiakasrekisteristä pieninumeroisimpien joukosta. Se kertoo
pitkästä yhteisestä taipaleesta.
Kun takana on viitisentoista vuotta
innostunutta yhteistyötä, tietää että
uusia ideoita
ja käytännön
kokemukPohjanmaan
Putki Oy
sia on liikkunut
• Perustettumolempiin
vuonna 1981.suuntiin.
Tulosta syntyy
osanottajan suuruisina, jotta oppiminen olisi te-
yhteispelillä
hokasta. Tiiviissä ryhmässä kollegoiden välinen
vuorovaikutuskin on vilkasta ja antoisaa.
Lokakuussa
laskutuskurssille
osallistunut
Katri Kivimäki Pohjanmaan Putkesta piti päivää erinomaisen onnistuneena.
– Meiltä on ollut aiemminkin henkilö koulu-
tuksessa, ja kokemukset olivat hyviä. Kun ohjelmaa käyttää kauan, siihen tietyllä tapaa urautuu
eikä huomaa uusia mahdollisuuksia. Esimerkiksi
siirtyminen Windows-pohjaiseen ohjelmistoon
helpotti, nopeutti ja toi entisestään uusia omi-
naisuuksia, joita voi hyödyntää. Katsoimme,
että nyt on hyvä aika lähteä kouluttautumaan,
Katri juttelee.
• LVI-alan urakointia ja tuntitöitä.
Katri Kivimäki toimii niin myynnin, laskutuksen, tarjouslaskennan kuin muunkin asiakas• Oma LVI-myymälä.
palvelun parissa Pohjanmaan Putki Oy:ssä. Pajan palvelut ovat tulleet tutuiksi, sillä poh• 23 työntekijää. sparraa
KotipaikkapalveluntarjoSeinäjoki.
PITKÄ ASIAKASSUHDE
janmaalaisyritys on yksi ATK-Pajan vanhimpia asiakkaita. – Ohjelmat ovat kautta linjan
olleet käyttäjäystävällisiä, ja kurssien avulla niiden käyttämisestä saa vielä enemmänajaa
irti.ja auttaa asiakasta hyödyntämään investoin-
tiaan parhaalla mahdollisella tavalla. Ratkaisut
PAJAN POIKIIN on helppo pitää yhteyttä. Jos
Katri törmää ohjelmistoja käyttäessään hankaluuksiin, hän on tottunut saamaan ATK-Pajan
ympärivuorokautisesti päivystävästä palvelupu-
helimesta nopeasti apua. Ongelmiin ei tarvitse
pystytään räätälöimään entistä paremmin, kun
Keväällä ATK-Paja järjestää muun muassa laskutuskursseja. Sähköpuolen tarjouslaskentakurssikin on suunnitteilla.
asiakkaan tarpeet tunnetaan vuosien kumppa-
Kysy lisää numerosta 0207 434 455! Kurssipäivän hinta 300 euroa + alv. Hinta sisältää ruokailun. Useamman avainhenkilön
nuuden pohjalta tarkasti. Yhteistyö toimii myös
kouluttaminen kerralla kannattaa: jos yrityksestä ilmoittautuu enemmän kuin yksi, lisähenkilöiltä veloitetaan vain 150 euroa + alv.
toiseen suuntaan: kokeneen käyttäjän palaute
tarkertua, jos ratkaisu on soiton päässä.
– Asiakkaamme halusi juuri tietynlaisen tarjo-
Katri pitää sitä, että päivän mittaan tarjoutuu
auttaa palveluntarjoajaa kehitystyössä.
paljonkin – varsinkin, jos ryhmä kyselee innok-
perehdytys, jotakin on saattanut ehtiä unohPitkäaikaisen
asiakkuuden edut tunnetaan myös
uksen, johon ohjelma ei sillä erää taipunut. Soit-
mahdollisuuksia ajatustenvaihtoon kollegoiden
to Pajalle ratkaisi asian kolmessa minuutissa.
kanssa.
kuttamaan ohjelman kehitykseen. Myös kurs-
KOULUTTAJA Joni Lehtonen ottaa kurssita-
löytyy riittävästi.
Kynnys lähteä täydennyskoulutuskurssille
ei ollut sen korkeampi. Opiskelupäivä tarjosi
kaasti. Osallistumalla asiakas pääsee itse vai-
pahtumat tilaisuutena hankkia myös palautetta
ja kehitysideoita.
– Kurssipäivä on aika tiivis, ja asiaa tulee
aina, ja lisäksi saa tietoa muista hyödyllisistä
Pajalta vuonna
1996.
Kurssipäivän
aikana ehditään käydä läpi pal-
– Siirryimme
ATK-aikaan.
Keskeisintä kurssilaiselle on se, että hän pääjon asiaa.samalla
Kertausmuutenkin
onnistuu kattavasta
kirjallisee kertaamaan ja päivittämään osaamistaan.
Näin
sesta materiaalista,
jonka kukin
osallistuja
saa
jälkeenpäin
kun miettii,
tuntuu
käsittä-
Vaikka ohjelman toimitukseen liittyy aina kattava
mukaansa.
mättömältä,
miten asiat ylipäätään saatiin
sujumaan, kun kaikki tehtiin vielä käsin, Kirsi
antoi mahdollisuuden käydä ilman kiirettä
Rajala päivittelee.
– Uudet ohjelmistot ovat vapauttaneet aikaamme entistä enemmän olennaisimpaan
yritystoiminnassamme. Helppous ja selkeys
ovat käyttäjän kannalta niitä tärkeimpiä asioita,
Hannu Rajala vahvistaa.
Ohjelmistotoimittajan yhteydenpito niin puhe-
perustaminen vuosi sitten ja viivakoodisovellukHanakat-ketjuun kuuluvasta LVI-Emalista kertovat.
jatkuu...
nitelmat. On tärkeää, henkilökuntamme
tietää, missä mennään ja mitä tulevaisuudelta halutaan. Viikonlopun
viettäminen yhdessä vahvistaa myös tiimiämme ja tekee työyhteisöstämme entistä tiiviimmän ja vahvemman. Kokonaisuudessaan matka
oli oikein onnistunut. Kiitämme myös asiakkaitamme ymmärryksestä, koska ylläpitopalveluissa oli pieniä katkoksia silloin, kun Pajaorganisaatio oli lentomatkalla.
Tuotekehityspuolella meillä on menossa mm. mielenkiintoinen
projekti mobiiliratkaisun parissa. Olemme tiedostaneet, että tämän
kaltaiset oheisratkaisut, jotka helpottavat urakointiyrityksen toimintarutiineja, ovat sitä, mikä yrityksiä nyt kiinnostaa. Työkalun avulla
esim. laskutuksen kiertonopeus paranee ja työnohjaus tulee tehokkaammaksi. Toivomme, että voimme esitellä uutta tuotetta markkinoilla vielä tämän syksyn aikana. Mikäli olet kiinnostunut mobiiliratkaisusta ja sen tuomista mahdollisuuksista, ota rohkeasti yhteyttä
Mare on asunut Joutsassa vaimon kotipaikalla vuodesta 1999. Etätyö
aina asiakkaan luo, mikä varmistaa paitsi toimivuuden
myös sen, että asiakas oppii hyödyntämään ohjelmistoa
parhaalla mahdollisella tavalla.
nan ytimessä, joten niitä koskevaa palautetta luettiin Pa-
onnistui silloisella tekniikalla jotenkuten. Nyt tieto liikkuu salamana.
Pajalaiset viettivät suurimman osan Riikan-reissustaan
neljän seinän sisällä purkamassa asiakaskyselyn tuloksia
ja mennyttä tilikautta. Illansuussa äimisteltiin kaupungin valoja. Yhteishengen kehittämisen ja hyvinvoivan työyhteisön eteen tehdään Pajalla paljon töitä, mikä näkyy
asiakkaillekin päin parempana palveluna.
– Työskentelen samoina aikoina kuin Ylöjärvenkin toimisto, ja olemme
käytännössä koko ajan yhteydessä toisiimme. Rutiinimme ovat vakiintuneet. Hallitustyöskentelyä, suunnittelupalavereita ja tiettyjä projekteja
varten matkustan tietysti säännöllisesti Ylöjärvelle.
Maren Joutsan-kodin yhteydessä kosken partaalla sijaitsee vanha mylly.
Jättäytyykö koodari jonakin päivänä peräti ihka aidoksi mylläriksi?
– Ihan lähellä se päivä ei ole, Mare nauraa. – Ainakaan jauhojen laadus-
jadatassa erityisen tarkasti. Käyttäjäystävällisyys, help-
ta en mene tässä vaiheessa takuuseen. Koskesta saamme kyllä energiaa
pous ja toimivuus ovat keskeisiä onnistumisen mittareita,
ja niistä Xpaja saikin kiitosta.
– Jokisen Pentti on käynyt meillä aivan alusta
sen käyttöönotto, yrittäjät Tuula ja Esko Mäkelä
sissa on avannut mahdollisuuksia palvella entistäkin paremmin.
taamiseen. Ohjelmistoasennuksia varten matkustetaan
korostavat.
Hannu (vas.) ja Kirsi Rajala toimivat Loimaalla Olavi Rajalan vuonna 1953 perustaman sähköliikeen yrittäjinä. – Siitä se syntyi, kun isä otti
johtonipun mopon tarakalle ja lähti asennuksia tekemään, Hannu naurahtaa. Nykyään Sähköliike Hannu Rajala työllistää kymmenkunta ammattilaista muun muassa suunnittelun, urakoinnin sekä teollisuuden kunnossapidon ja automaation tehtävissä. ATK-Paja on ollut Rajaloiden tärkeä
yhteistyökumppani jo 1990-luvun puolivälistä lähtien. Myyntijohtaja Pentti Jokinen on asioinut Rajaloiden kanssa yhteistyön alkumetreiltä lähtien.
Olemme saaneet todella ammattitaitoista työvoimaa. Uusi emoyhtiö Ruot-
lätyksenä, sillä Paja panostaa vahvasti asiakkaiden koh-
asti. Asiat sujuvat joutuisasti ja tuloksekkaasti,
– Viimeisin iso muutos oli oman myymälän
– Onhan Paja niistä nuoruuden päivistämme ammattimaistunut hurjasti.
taista palvelua ja tavoitettavuutta. Näkemys ei tullut yl-
kun saa asioida tutun ihmisen kanssa, Rajalat
jelmistotalon yhteistyö on syventynyt tarpeiden
muuttuessa ja yrityksen kehittyessä.
viihtymään, Mare muistelee.
Pajan suurimpina vahvuuksina pidettiin henkilökoh-
LVI-EMALISTA tuli ATK-Pajan asiakas samoihin
aikoihin ja samalla tavalla kuin Sähköliike Hannu
kittiin darts-taulu ja biljardipöytäkin, ei nuoria sällejä tarvinnut patistella
vat korkeat arvosanat.
keelle tärkeää – varsinkin alkuvaiheessa mutta
Rajalastakin, kun yrityksessä siirryttiin tietokone-
vieläkään. Oli into tehdä kaveriporukassa uutta. Jossain vaiheessa han-
tavoitettavuus sekä asennus- ja konsultointikäynnit sai-
yhtä lailla 15-vuotisen yhteistyön varrella.
aikaan 1990-luvun puolivälissä. LVI-Emalin ja oh-
– Olimme onneksi siihen aikaan nuoria miehiä, vaikkemme vanhoja ole
jan käyttäjäystävällisyys, ylläpidon ammattitaitoisuus ja
limitse kuin yrityskäynneilläkin on ollut sähköliik-
lävitse asiakaskyselyn, edellisen tilikauden toteutumat ja uuden tilikauden suun-
tumaan. Toisaalta uusia ominaisuuksia tulee
Loimaalla Sähköliike Hannu Rajala Oy:ssä. Yri-
tys hankki
laskutus- ja myyntireskontran ATKsovelluksista.
seja saa ehdottaa: reagoimme, jos kysyntää
mahdollisuuden osaamisen päivittämiseen, ja
samalla puhelimesta tutut yhteyshenkilöt tulivat entistäkin tutummiksi. Kurssin ekstra-antina
kaan heti 1994. Laman jälkihöyryissä yrittäjyydessä riitti haastetta.
täin hyvin. Lisäksi muun muassa ohjelmistokehitys, Xpa-
mistot. Ne ovat luonnollisesti muutenkin kaiken toimin-
ATK-Paja Oy:n
SIDOSRYHMÄLEHTI 1 • 2010
Ylöjärvellä
järjestetään säännöllisesti Xpaja-ohjelmistoon ja
sen sovelluksiin liittyvää koulutusta. Kurssit ovat
tyypillisesti noin kuuden tunnin mittaisia, ja ryhmät pidetään tarkoituksellisesti alle kymmenen
koneaikaan veljensä Jyrki Salmisen kanssa. Jokisen Pentti hyppäsi kelk-
yhteistyönsä Pajadatan kanssa sujuneen hyvin tai erit-
Kolmantena vahvuutena vastaajat nostivat esiin ohjel-
PELIMIES S. 3
1993, ja jo sitä ennen hän pisti enonsa LVI-myymälän hinnastot tieto-
YLIVOIMAINEN ENEMMISTÖ VASTAAJISTA arvioi
voi olla yhteydessä myös iltaisin ja viikonloppuisin.
ja.fi
www.atk-pa
ATK-Paja Oy:n
SIDOSRYHMÄLEHTI 1 • 2009
Kurssipäivän antina vinkkejä, joilla säästää aikaa ja rahaa
sanomat
”Mare” on yrityksen kantaisä laitettuaan hommat käyntiin toiminimellä
Tavoitettavuutta edistää Pajadatan tukipalvelu, johon
.fi
www.atk-paja
KEHITTÄJÄT SAIVAT myös Xpajan heikkouksista
käyttäjien näkemyksen. Kolmasosa vastaajista ei osannut nimetä selkeitä heikkouksia, mikä viestii Xpajan toimivuudesta.
Selvästi pienempi osa vastaajista mainitsi ohjelman
jumittumisen/kankeuden. Muutamat vastaajat toivoivat
lisää toimintoja sekä parannuksia palkanlaskentaan.
Xpajan kehitystä arvioidessaan vastaajat olivat vahvan
yksimielisiä: kehitys on onnistunut hyvin.
Kysely toteutettiin puhelimitse niin, että kaikki asiakastoimialat tuli katettua. Haastateltavat valittiin sattumanvaraisesti. Kyselyn käytännön toteutuksesta vastasi
tilaustyönä Protone Oy.
Selvityksessä käytettiin myös avoimia kysymyksiä,
mikä mahdollisti sisällöltään hyvin erilaisten vastausten
esilletulon.
kotimme lämmittämiseen ja nautimme elämästämme metsän keskellä.
ASIAKASKYSELYN TULOKSET arvioitiin Pajadatassa
huolella.
VAIKKA BILJARDIPÖYTÄ onkin kadonnut Pajan toimistolta, porukassa
– Järjestimme kaksi koulutuspäivää, joiden aikana
on henki kunnossa. Tämän huomasi kevättalvella Pajadataan palkattu
kävimme tulokset huolella läpi ja mietimme, miten
ratkaisumyyjä Pekka Vuorenmaakin. – Huumoria riittää. Silti ympäristö
kehitämme jatkossa toimintaamme saamiemme vas-
on rauhallinen: väki ei paina pää kolmantena koko ajan vaan pystyy oi-
tausten valossa. Kysely teetetään tulevaisuudessa vuo-
keasti keskittymään työhönsä ja asiakkaiden palvelemiseen, Pekka arvioi.
sittain, joten saamme vertailupohjaa pitkän aikavälin
Hän on entinen yrittäjä ja työskennellyt pitkään myynnin parissa. Yrittä-
kehityksen seuraamiseksi, toimitusjohtaja Jorma Ka-
jätaustasta on ollut paljon apua uudessa tehtävässä, sillä Vuorenmaa tietää
riluoma kertoo.
kokemuksesta, millaiset asiat ovat pk-yrittäjällä päällimmäisenä mielessä.
– Selvityksen pääviesti meille oli se, että olemme tehneet
– Tuntuu hyvältä myydä sellaista tuotetta, joka ratkaisee oikeasti on-
oikeita asioita ja meidän halutaan pitävän niistä kiinni.
gelmia yrittäjän arjessa. Ajan ja kustannusten säästäminen kiinnostaa
Kariluoma korostaa pajalaisten kilvoittelevan itsensä
jokaista yrittäjää. Joka käänteessä palautteessa tulevat esiin Xpajan suu-
kanssa siitä, että yritys todella menee koko ajan eteenpäin.
rimmat vahvuudet – käyttäjäystävällisyys ja toimivuus.
Pyrkimys näkyy myös kasvana henkilöstömääränä: juu-
Vuorenmaa viihtyy asiakkaiden parissa kasvotusten, jolloin Xpajan
ri päättyneellä tilikaudella työntekijöiden määrä kohosi
mahdollisuuksia on helpoin konkretisoida. – Samalla pääsee syvemmältä
9:stä 12:een.
kiinni asiakkaiden tarpeista, ja löydämmne toimivimman kokonaisuuden.
Kariluoma haluaa kiittää kaikkia kyselyyn vastanneita
Vapaa-aikaansa Pekka käyttää kaikenlaisen moottoreilla liikkuvan parissa.
annetusta ajasta ja palautteesta.
Puuhakkaalle riittää puuhaa, sillä uudessa kodissa on alkanut remontti.
myyntihenkilökuntaamme.
Pajadata lähtee alkaneeseen tilikauteen tarmokkaana, luottavaisena ja toiveikkaana.
Oikein hyvää syksyn jatkoa kaikille PajaSanomien lukijoille.
Hymyile, sillä koskaan ei tiedä, milloin juuri sinä komeilet PajaSanomien sivuilla!
Jorma Kariluoma
toimitusjohtaja
PajaSanomat
Pajadata Oy:n asiakaslehti 2/2011
Menotie 1, 33470 Ylöjärvi
Puh. 0207 434 455. Fax. 0207 434 460
Päivystys 0400 866 956
www.pajadata.fi • [email protected] tai [email protected]
Päätoimittaja Jorma Kariluoma, [email protected]
Toimitus ja ulkoasu Media Pirkanmaa Oy, www.kotipirkanmaa.fi
Paino Painohäme, www.painohame.fi
Eilen, tänään, huomenna
Siirtymäaika
SEPA:an päättyy
SUOMI SIIRTYY yhtenäiseen euromaksualueeseen
SEPA:an (Single Euro Payments Area). Siirtymäaika
päättyy 31. lokakuuta, jonka jälkeen pankit eivät enää
vastaanota kotimaisessa muodossa olevia yritysten maksuaineistoja eivätkä hyväksy kotimaisia tilinumeroita.
Jos asiakas ei ole vielä siirtynyt maksuaineistojen osalta
SEPA-aikaan, suosittelemme selvittämään omasta pankista pankkiohjelman SEPA-valmiuden ja tämän jälkeen
tekemään tarvittavat muutokset Xpajaan.
Uusi pankkiviivakoodistandardi otetaan käyttöön viimeistään 31. lokakuuta. Uusi iban-tilinumeron sisältävä
viivakoodi saadaan laskulle lokakuun loppuun mennessä.
Pajadata tiedottaa asiakkaitaan asiasta lähiaikoina.
Ostoreskontraan voi jo lukea uuden viivakoodistandardin mukaisia viivakoodeja.
Verkkolaskuttajille
uusi hinnasto
OPERAATTORIN muutettua hinnoitteluaan verkkolaskutuksenkin hinnastoa on tarkistettu.
Uusi palveluhinnasto on lähetetty verkkolaskutusta
käyttäville Pajadatan asiakkaille 21. syyskuuta sähköpostitse. Hinnasto tuli voimaan lokakuun alussa.
Verkkolaskutus Maventa-käyttäjien välillä on edelleen
ilmaista.
Tapaa meidät Sähkö 2011 -messuilla
SÄHKÖALAN AMMATTILAISET kohtaavat lokakuussa
raavien tapahtumi-
Sähkö 2011 -messuilla Helsingissä.
en kanssa: Kiinteistö
Kurssikalenteri täyttyy
PAJADATA JÄRJESTÄÄ loka–marraskuussa useita koulutuspäiviä,
joilla käydään läpi Xpajaa. Lokakuun kurssipäivät ovat 17. (laskutus),
Messut ovat täynnä uutuuksia sähköstä, telestä, da-
2011, FinnSec 2011,
18. (LVI-tarjouslaskenta) ja 19. (laskutus). Marraskuussa kurssipäivät
tasta, valaistuksesta, suunnittelusta, turvallisuudesta ja
Julkisivu 2011, Viher-
ovat 14. (laskutus), 15. (LVI-tarjouslaskenta) ja 16. (laskutus). Mar-
energiansäästöstä.
Tek 2011, Puhtauspal-
raskuun vapaista kurssipaikoista kannattaa tiedustella Pajadatasta.
Tapahtumassa on tilaisuus verkostoitua ja pysyä kehityksen kyydissä tai mieluummin askeleen verran sen
edellä.
Pajadatan henkilöstön löydät Sähkö 2011 -tapahtumassa osastolta 3a2. Toivotamme niin uudet kuin kanta-asiak-
velu 2011, Audiovisual
ohjelmasta saisi parhaan mahdollisen hyödyn irti.
kaikissa tapahtumissa
Toteutuvista ja suunnitteilla olevista kursseista tiedotetaan
samalla rintakortilla.
Messukäynnillä kan-
uusimpiin toimintoihin ja ominaisuuksiin. Osastolla kävi-
nattaa vierailla myös
jöiden kesken arvotaan päivittäin kävijäpalkinto.
tasokkaissa seminaa-
Messukeskuksessa, ja se toteutetaan saman aikaan seu-
suudet kehittyvät koko ajan. Osaamista kannattaa päivittää, jotta
Pääset vierailemaan
kaammekin tervetulleiksi tutustumaan Xpaja-ohjelmiston
Sähkö 2011 järjestetään 12.–13. lokakuuta Helsingin
Kurssit hyödyttävät nyt ja tulevaisuudessa, sillä Xpajan ominai-
ja Väri & Pinta.
reissa.
asiakkaille myös Pajan kotisivuilla sekä suoraan ohjelmistoihin
RSS-syötteenä tulevien tiedotteiden avulla.
Kurssit järjestetään pääsääntöisesti Ylöjärvellä Pajadatan kont-
Pajadatan osastolla tapaat
muun muassa ratkaisumyyjä
Jarkko Huuhtasen.
torilla, joka sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella moottoritien kupeessa. Mikäli kurssilaisia löytyy tietyltä alueelta riittävä
määrä, kurssit on mahdollista järjestää myös muualla.
ASIAKASKUULUMISIA
meiltä
& muualta
Sähkötalo liikkuu ajan hermolla
Nokian Sähkötalo Oy kuuluu valaisinkaupassa eturivin ammatti-
tarve kohdistui urakkalaskentapuolelle ja
laisiin ja on Pajadatan pitkäaikai-
tuoterekisteriin. Siitä asiat ovat edenneet
nen kumppani.
ja työmääräimet ovat niin ikään Pajadatan
esimerkiksi ostoreskontraan. Asiakaskyselyt
ohjelmistoilla hoidettavissa.
Koko 15-vuotisen uran aikana asiointitavat
– Viivakooditkin ovat käytössä myymä-
ovat ehtineet muuttua Nokian Sähkötalossa
lässä ja ovat toimineet meillä erittäin hyvin,
moneen kertaan, vaikka perustyö perheyri-
Sorva sanoo.
tyksessä on samaa kuin ennenkin.
– Ohjelmistojen suhteen homma on laajen-
– Sähköpostin käytön yleistyminen on
tunut ahaa-elämysten kautta. Kun on tul-
helpottanut asiointia. Ei tarvitse olla esi-
lut tarve esimerkiksi myymälätoimintojen
merkiksi puhelimitse tavoitettavissa juuri
helpottamiseen jollakin tavalla, siihen on
samaan aikaan, kun tulee joitakin tieduste-
lähdetty hakemaan ratkaisua. Verkkolas-
luja asiakkaalta. Tai vastaavasti me voim-
kutuskin meillä jo toimii.
me kontaktoida sähköisesti muun muassa
Tulevaisuudessa Nokian Sähkötalo otta-
tavarantoimittajia, toimitusjohtaja Olli Sor-
nee koko varastovalvontansakin koneelle.
va tuumailee.
Toistaiseksi varastovalvontaosio on mukana
vain verkkokaupan tiimoilta.
Asennus- ja myyntityöt toteutetaan pitkälti samaan tapaan kuin on tehty jo vuosi-
– On tässä toki jo mietitty myymälävaras-
kaudet. Tekijöinä Nokian Sähkötalossa ovat
ton ja verkkokauppavaraston jonkinlaista yh-
omistajan ohella puoliso, poika, tytär ja kol-
distämistä tietotekniikan avulla. Katsotaan
me vierasta työntekijää. Yrittäjän itsensä ei
nyt, mitä kaikkea lähdetään toteuttamaan.
tarvitse revetä joka paikkaan, mutta toki hän
1150 neliömetrin tiloissa Nokialla toimi-
tekee hallinnollisten töiden ja ostojen ohessa
van yrityksen on oltava ajan hermolla si-
jonkin verran asennuksia ja ehtii myymälän
sustustrendien suhteen. Asiakkaatkin ovat
puolellekin muutamaksi tunniksi viikossa.
jatkuvasti tulleet tässä mielessä tietoisemmiksi.
– Verkkokauppaan en puutu. Se pyörii
– Oman haasteensa tuo se, että valaisi-
pojan päivittämänä ihan täysin, toimitus-
met kehittyvät nopeasti, ja mallit vaihtuvat
johtaja toteaa.
Valaisimien ja sähkötarvikkeiden erikois-
todella tiuhaan tahtiin. Kokemus auttaa rat-
liikkeenä kautta Pirkanmaan tunnetuksi
kaisujen tekemisessä, kun tiettyjä asioita on
pystyttävä päättämään jo ennakolta, Sorva
noussut yritys on jo pitkään tehnyt yhteistyötä Pajadatan kanssa. Aluksi ohjelmisto-
Olli Sorvan johtamassa Nokian Sähkötalossa tunnetaan ja ennakoidaan valaisintrendit.
pohtii.
Verkkolaskutus yleistyy Putkilämmöllä
Jo 60 vuoden ikään tulevassa
Kangasalan Putkilämpö Oy:ssä
eletään ajan hermolla. Työtavat
ovat tätä päivää niin asennustöissä kuin toimistossakin.
tysti pelataan myös viivakoodien kanssa,
Rannikko selittää.
Sähköinen laskutus alkaa olla kova sana,
ja Putkilämpökin on tähän käytäntöön jo
liittynyt.
– Se on oikeastaan uusin juttumme näissä
ohjelmistoasioissa. Nyt kesästä lähtien sekä
osto- että myyntipuolella verkkolaskutus-
– OLEN KÄYTTÄNYT PAJAN PÄIVYS-
osoitteiden määrä on kasvanut melkoisesti,
TYSPALVELUA. Tosin virka-aikaan enkä
Ja varmasti kasvaa lähitulevaisuudessa koko
esimerkiksi myöhään illalla, vaikka sekin oli-
ajan, Rannikko kertoo.
si mahdollista, Kangasalan Putkilämpö Oy:n
Pajadatan organisoimiin kurssituksiinkin
toimitusjohtaja Virpi Rannikko naurahtaa.
Rannikko on tällä saralla osallistunut. Viime
– Mikä tahansa ohjelmiston käyttöön
keväänä yrityksessä otettiin käyttöön säh-
liittyvä tenkkapoo ratkeaa, ja siinä voi itse
köinen laskutus. Käyttöönotto ja neuvonta
vaikka vain katsoa, kun asiantuntija etenee
onnistuivat kädestä pitäen etätyönä.
ohjelmassa etäkäyttömahdollisuuden avulla.
Rannikko siis antaa pisteet Pajadatan
RANNIKKO JOHTAA KANGASALLA
neuvonnalle. Asiakkaiden mahdollisiin on-
LVI-alan erikoisfirmaa, jolla on vajaat pa-
gelmiin tartutaan ripeästi ja palveluhenki-
rikymmentä työntekijää ja jolle kertyy ensi
sesti.
vuonna ikää jo peräti 60 vuotta.
Putkilämmön ja Pajadatan välinen yhteis-
Yrityksen strategia kaikkiaan on ollut
työ on kestänyt jo vuosia. Ensin pärjättiin
putkityömarkkinoilla pitkään täysin sama,
tarjouslaskentaohjelmistolla, sittemmin ku-
mutta sen lisäksi, että tietotekniikka on sor-
vio on laajentunut.
vannut menetelmiä konttori- ja myymäläpuo-
– Vuodesta 2008 olemme käyttäneet taloushallinnossammekin noita ohjelmistoja.
lella, myös asennustöissä on otettu käyttöön
uusia työtapoja.
Palkat menevät tätä kautta, samoin osto- ja
– Hitsaaminen on korvattu monessa koh-
myyntireskontrat. Ja kassamyynnissä tie-
dassa erilaisin puristusliitoksin, ja muovi on
Kangasalan Putkilämmön palveluihin kuuluu suunnittelu, tuotemyynti, asennus, huolto
ja urakointi. Omasta myymälästä löytyy kattava valikoima LVI-alan tuotteita varaosista
asennustarvikkeisiin ja kalustekokonaisuuksiin.
osittain syrjäyttänyt kuparin. Kenttätyöhön
vaativiin töihin oikeuttavat luvat, vuodesta
on tuonut muutoksia sekin, että enää ei öljy-
1987 Kangasalan Putkilämmön toimitusjoh-
lämmitys ole yleisin lämmitysmuoto. Hybri-
tajana työskennellyt Rannikko taustoittaa.
dit ja maalämpö ovat suosittuja.
Putkilämpö kuuluu koko maan laajuiseen
– Työntekijöiltämme vaaditaan entistä
Hanakat-markkinointiketjuun, johon on
enemmän kouluttautumista, sillä laki edel-
koottu 70 Suomen parhaimmistoon kuuluvaa
lyttää nykyään, että heillä on tulityökorttia,
LVI-alan liikettä.
työturvallisuuskorttia ja erikoisosaamista