Sarastus 2/2011 - Töölön yhteiskoulu
”SARASTUS” Suurennuslasissa Natalia Akselrod Toimittaja kerjuulla 2/11 Haastattelussa Pekka Haavisto ”SARASTUS” PÄÄTOIMITTAJA Ossi Hietala AD Kaarle Patomäki YHTEYSTIEDOT JULKAISIJA Töölön Yhteiskoulun oppilaskunnan hallitus KUSTANTAJA Töölön yhteiskoulu TOIMITILAT Töölön yhteiskoulu Urheilukatu 10-12 002350 PAINATUS Finepress Oy Pääkirjoitus Kulunut talvi on ollut yhtä kriisitilannetta eri puolilla maailmaa. Suuret teollisuusmaat Australia ja Japani saivat kokea luonnonilmiöiden voimat tulvissa ja tsunameissa ja arabimaailma potee hankalia vallanvaihtoja, kun demokratiaa vaativat kansat kaatavat diktaattoreitaan. Ilmeisesti erilaiset jännitteet purkautuvat tällä kertaa yhtä aikaa ja suurella voimalla. Pienen ihmisen osa luonnonkatastrofien tai sodan keskellä on äärimmäisen hankala. Katastrofialueilla kärsitään ruoka-, lääke ja vesipulaa varastojen ja kuljetusreittien tuhouduttua. Japanissa ongelmana on infrastruktuurin tuhoutumisen lisäksi Fukushiman ydinvoimalasta aiheutunut säteilyvuoto. Lienee sanomattakin selvää, ettei yksilö voi luonnonvoimille mitään. TOIMITTAJAT Meri Mattila Anastasia Kirjanen Jenni Voong Ossi Hietala Siiri Kähönen Vili Vanhala Kaarle Patomäki Valtteri Rautiainen Riikka Salojoki Ida-Maria Martti Taisteluiden keskellä varsinkin puolustuskyvyttömät ja aseettomat siviilit ovat puun ja kuoren välissä. Tilanne on käytännössä sama kaikissa sisällissodan repimissä maissa – lapset, naiset ja vanhukset menettävät ihmisarvonsa, kun sotilaat taistelevat vallasta. Muun muassa Libyan humanitaarista kriisiä ja sotilaallis-poliittista tilannetta meille selvitti kansanedustaja Pekka Haavisto, jota haastattelimme tätä numeroa varten tilaisuuden jälkeen. VALOKUVAUS Ossi Hietala Meri Mattila Riikka Salojoki Ida-Maria Martti Aleksi Hokkanen Samaan aikaan Perus-Suomessa valmistaudutaan Ison Jytkyn jälkeiseen hellekesään ja sen ilmiöihin, kuten politiikkavitseihin kyllästymiseen. Timo Soini, Jyrki Katainen, Pekka Haavisto ja muut Arkadianmäellä istujat rakentavat keskuuteensa hallituksen ja jäävät kaiketi heinäkuussa kesälomalle. TAITTO Kaarle Patomäki (AD) Meri Mattila Anastasia Kirjanen Ossi Hietala Mikko Hirvonen Vili Vanhala Nea Hukka Anna Tuomela Me lukiolaiset elämme kouluvuoden viimeistä jaksoa. Tässä vaiheessa vuotta maltin merkitys korostuu ja määrä vähenee – kuka muka malttaa odottaa kesän mukanaan tuomaa vapautta, valoa ja mukavuuksia? Jospa kuitenkin yrittäisimme, hoitaisimme velvollisuutemme kunnolla niin kauan kuin niitä tässä muodossa on. Jossain vaiheessa koulu kuitenkin loppuu ja on loman aika. KANSI Anna Tuomela 2 ”SARASTUS” 1/11 20 28 4 12 20 32 Vaihtoehtovappu: Sarastuksen toimitus selvitti perinteistä poikkeavia tapoja viettää vappua Suurennuslasissa: Matematiikan huippuosaamista idästä AVUSTAVA OPETTAJA Irene Bonsdorff SARJAKUVA Anna Tuomela 18 Down on my knees: Millaista olisi olla kerjäläisenä Aivan ydinkeskustassa? Kysy mitä vain, ”Sarastus” vastaa: Onko päätäsi vaivannut jokin kysymys johon haluaisit saada vastauksen? Ei hätää, ”Sarastus” on valmis vastaamaan! 12 4 Vaihtoehtoisvappu 6 Ykkönen Wanhoissa 8 Ei irtokarkkeja ennen yhdeksää aamulla 9 Ennakkoluuloista 12 Suurennuslasissa: Natalia Axelrod 16 Kaksi ja puoli kuukautta 18 Tykin vappu 20 Down on my knees: päiväni kerjäläisenä 24 Temperamenttia! 26 Empty Sheet 28 Haastattelussa Pekka Haavisto 32 Kysy mitä vain, ”Sarastus” vastaa! 34 Sanottua Ossi Hietala Päätoimittaja ”SARASTUS” 1/11 3 Vaihtoehtovappu Tuliko tänäkin vuonna vietettyä tavallinen vappu? Oliko vapunvietto jälleen kerran ikävystyttävää ja ennalta arvattavaa? ”Sarastus” tarjoaa ensi vuodeksi vinkit erikoiseen, ikimuistoiseen ja taatusti nautittavaan vaihtoehtovappuun. 1: Vappu mökillä 3: Vappu ulkomailla Onko vapunviettoon parempaa paikkaa kuin kesämökki, mieluiten vielä kaukana kaikesta? Mökillä on mahdollista oikeasti rentoutua ja ripustaa aivolohkot narikkaan päivän ajaksi ja palata sivistyksen pariin mieli tyhjentyneenä. Suomi on muutamassa vuodessa ehditty nähdä, niinpä on ehdottoman luonnollista haikailla vappunakin vieraille maille, joissa naiset ovat kauniita, miehet miehiä ja hintataso alhainen. Mökki on paras paikka nauttia vapun kauniista, kaatosateen kostuttamasta säästä ilman kaupungin ahtautta ja tungosta. Mikäli kyseinen mökki on suvun käytössä oleva, saat myös todennäköisesti nauttia perheesi ja kaukaisten sukulaistesi laadukkaasta seurasta. Mikäs on sen ihanampaa kuin saada viihdykettä vappuun kuunnellen hieman seniilin isomummosi muisteluita lapsuusajoistaan Mäntsälässä ja siitä, minkä niminen se nuoruusajan ensimmäinen traktori olikaan. 2: Vappu pulloja keräten Onko lompakossasi vain kuitteja ja käyttämättömiä bonuskortteja? Tarvitsetko rahaa? Ota iso muovikassi mukaan ja kerää vappuna pulloja. Pulloja keräten pääset osalliseksi kaupungin sykkeestä ja koet aidon, teekkarihenkisen vappumeiningin aitiopaikalta. Voit olla ystävien seurassa koko juhlan, mutta samalla suojaat itseäsi etyylialkoholien nauttimisen seurannaisvaikutuksista, sillä pullonkerääjien ammattiyhdistyshän kieltää jäseniään työskentelemästä humalassa. Mutta mikä parasta, ei illan kulkua tarvitse kerrata kohmeloisena kavereiden Facebook-kuvista, vaan sinulle jää aitoja ja uniikkeja muistoja siitä, kuka teki mitä ja kenen kanssa. 4 ”SARASTUS” 1/11 Teksti: Vili Vanhala Kuvat: Aleksi Hokkanen Vapunviettäjä: Sippo Rossi Idea: Nea Hukka ja Anna Tuomela Mikäli lähtee vappuna ulkomaille, kannattaa kuitenkin välttää Suomen lähialueita, kuten Viroa, Ruotsia, Eestiä ja Uralin länsipuoleista Venäjää, sillä nämä ovat ehkäpä jo liiankin suosittuja suomalaisten keskuudessa. Niinpä matkaa janoavien kannattaa kääntää katse esimerkiksi Etelä-Eurooppaan, Lähi-itään tai Pohjois-Afrikkaan. Ulkomaat ovat erittäin hyvä vaihtoehto myös extremeelämyksiä hakevalle – koskaan herätessään vapisevana syrjäkujalta ei voi tietää ennalta, mitä on illan aikana menettänyt ja mitä vastavuoroisesti saanut. 4: Vappu perheen kanssa Oletko kyllästynyt siihen, että vanhemmat motkottavat myöhäisistä kotiintuloajoista ja ainaisista rahavaatimuksista? Ilahduta isää ja äitiä ja ole vappu kotona. Mikäli olet vapun kotona, pääset osalliseksi perheen pienistä ilonaiheista. Onhan se söpöä, kun pikkuveljesi olettaa sinun haluavan ehdottomasti leikkiä tämän auton muotoisella heliumpallollaan ja pikkusisaresi päättää, että huoneesi sotkeminen serpentiinillä, jota siivoat pois juhannukseen asti, on tosi kiva juttu. Pääset myös sulostuttamaan vanhempiesi tunkkaista arkielämää viestimällä ilostasi kohauttelemalla mielenosoituksellisesti olkapäitäsi ja istumalla hiljaa sohvannurkalla koko vapun. ”SARASTUS” 1/11 5 Ykkönen wanhoissa Pauli Oikkonen -Tanssit- -Risteily- Klikkasin Wilmasta liikunnan neloskurssin itselleni, ja tanssiharraste alkoi. Tanssimista harjoiteltiin parisen kuukautta. Jotkut tanssit olivat ennestään tuttuja yläkoulusta ja toiset uusia. Nekin tanssit, jotka jo osattiin, olivat vähän ruosteessa, ja lisäksi jotkut uudet tanssit olivat aluksi hyvin hankalia. Uskomatonta mutta totta, nekin oppi silti. Harkkoja oli paljon, enkä ollut kertaakaan omalla luvalla poissa vaikka ne tuntuivat loputtomilta. Jossain välissä ikuisuuden keskellä tajusin, että frakkikin pitäisi vuokrata, ja se olisi pitänyt tehdä kauan sitten. Soittelin laiskasti pariin liikkeeseen, ja lopulta eräästä puljusta löytyi bonjour-puku, frakit oli viety käsistä. En ymmärrä puvuista paljoakaan, olisin saattanut tanssia ihan pokerina rippipuvussa, mutta vanhemmat väittivät ettei se sopisi tapaan. Liikkeessä kuitenkin onneksi luvattiin, että bonjour-puvussa saa pukukoodin mukaan tanssia wanhat, joten en ollut kusessa sen suhteen. En edes stressannut tansseja yhtään jostain syystä, poislukien hyvin pieni jännitys portaiden yläpäässä odottaessa esitystä. Tanssi luisti ihan hyvin, vain yksi pikku krumeluuri, Seem's liken pisto, ei toiminut. Ensi vuonna omassa juhlassa tanssi luistaa toivottavasti vielä paremmin, siihenhän ykkösvuonna tanssiminen on hyvää harjoitusta. Kisahallin tanssien jälkeen menin viettämään aikaa kaverille ja syömään jotain mitä olin ottanut kotoa mukaani. Vanhalla oli yhdet kenraalit, niiden jälkeen ehti käydä vaikkapa Stockmannin herkkupuolella katsomassa, mitä kermaperseet syövät. Aikaa oli enemmän kuin tekemistä, joten sitä piti kuluttaa jollain tapaa. Vanhalla oli hyvä ottaa kuvia, joista en muuten ole nähnyt yhtäkään. Tarkoitus oli myös mennä tanssimaan piirissä ulos, mutta se harmi kyllä jäi tekemättä. Ehkä niin käy ensi vuonna! ”Eräästä puljusta löytyi bonjourpuku, frakit oli viety käsistä.” Rekat lähtivät helmikuussa Paavo Nurmen patsaalta, ja suuri päivä koitti minullekin yön jälkeen. Ainakin kohtalaisen kokoinen, sehän on toki kakkosten juhla. Ensin ykköset tarjoilivat koululla tanssiville gourmet-lounaan, sitten tanssittiin kisahallilla riekkuvan peruskoulun ja nuokkuvien ykkösten edessä. Väitän, että tanssiminen oli kivempaa kuin tarjoilu. 6 ”SARASTUS” 1/11 Tanssiminen tuntui menevän hyvin, mistä olin iloisesti yllättynyt. Jatkoille en osallistunut, koska vanhemmilla oli joku ihme kiire päästä Lappiin, mutta ensi vuonna toivotaan parasta. Onneksi silloin pääsee viimeinkin juhlimaan itseään. Kuukausi tanssien jälkeen oli risteily, jonka nimilistaan olin joskus kauan sitten laittanut nimeni. Ei siinä mitään, ainahan laivalle lähtee mielellään. Olin pakannut tavarat vanhaan matkapuhelinreppuun, ja jätin sen kotiin päätettyäni että haen sen koulun jälkeen. En ollut loppujen lopuksi varma ehtisinkö käydä kotona niin, että laiva ei lähtisi ennen kuin olen satamassa, joten päädyin jättämään jonkun tunnin välistä ja käymään sen puolentoista tunnin aikana kotona. Tansseista on pitkä aika, enkä muista niistä ihan kaikkea. Risteilystäkään en toki muista ihan kaikkea, mistä voi varmaan syyttää vähän muutakin kuin yli kuukautta risteilyn ja jutun kirjoituksen välillä, never mind. Risteilyllä oli kuitenkin kaikin puolin mukavaa, sen muistan. kahdin varsin pian ja heräsin omasta hytistäni aamulla. Kello oli sen verran, että aamiainen oli jo ohi, mutta sipsejä oli sentään pieneksi lääkitykseksi orastavaan päänsärkyyn. Lähdin hytistä, ostin metrolippuja infopisteeltä ja suuntasin kavereiden kanssa Tunnelbanalle päin kaupunkia tutkimaan. Kävin myös yksin reissulla eräässä kaupunginosassa katsomassa, miltä näyttää paikka jossa 90 prosentilla asukkaista on maahanmuuttajatausta. Satamaan palatessa näin jotain kakkosia ja kuljin heidän mukana laivalle. ”Risteilystäkään en toki muista ihan kaikkea, mistä voi varmaan syyttää vähän muutakin kuin yli kuukautta risteilyn ja jutun kirjoituksen välillä” Ensimmäisenä iltana hengailtiin parin kaverin kanssa jossain kutoskerroksessa jonkin aikaa. Kävimme jossain välissä hytissä ja sitten menimme porukalla buffettiin. Porukassa oli lähinnä ykkösiä, kakkosenemmistöllä oli näköjään omat porukkansa. Se ei kuitenkaan haitannut, vaan söimme aikamme ja sitten lähdettiin taas liikkeelle. Kävin laulamassa karaokea ja jossain välissä sen jälkeen menin kaverin hyttiin. Siellä oli jonkin verran ykkösiä ja pari kakkosta ja aika rento tunnelma. Väsymys ilmeisesti painoi päälle, sillä nu- Toisena iltana aarteenetsinnässä kului pitkä aika, mutta lopulta tax freestä löytyi "aarrearkku". Illan aikana ehtii kuitenkin myös heilua siellä täällä, koska ilta kestää pitkälle aamuyöhön asti. Ehdinkin liikkua pitkään ympäri laivaa, kunnes menin kaverin hyttiin taas. Tänä iltana pelattiin totuutta ja tehtävää, tällä kertaa taisi olla noin puolet ykkösiä ja puolet kakkosia. Liikun harvoin porukassa jossa enemmistö on kakkosia. Tanssiharkoissa ja laivalla toki suurin osa oli, se ei luultavasti ole yllätys kenellekään. Vähemmistön osaa oli hauska kokeilla, tosin ykköset muodostivat jokseenkin oman porukkansa ja kakkoset omansa. Ensi vuonna uusiksi enemmistön puolella! ”SARASTUS” 1/11 7 Uuden hallituksen ensimmäinen asetus: EI IRTOKARKKEJA ENNEN KELLO YHDEKSÄÄ AAMULLA Teksti: Meri Mattila Kun olin lapsi, banaanilimua sai puolentoista litran pulloissa. Kyllä! Ja voi, millaista herkkua se olikaan! Join sitä harvoin; yleensä naapurin tytön vanhemmat ostivat pullollisen, josta minäkin sain lasillisen osakseni. Itse en tohtinut sitä ostaa, sillä viikkorahani oli 3,50€, enkä halunnut tuhlata sitä limuihin. Banaani on kuitenkin hyvää muodossa kuin muodossa, ja vaikkei nestemäinen olomuoto tuo arvoa sen ylväille visuaalisille piirteille, on banaanin maku hiilihapoilla jalostettuna parhaimmillaan. Ei se mitään. Pidin paljon myös miniriisikakuista, niistä pizzan makuisista. Muistan, kuinka olin juuri oppinut lukemaan ja tavasin hankalaa sanaa pussin kyljestä äitini haljetessa ylpeydestä. Olin lihava lapsi, sillä riisikakut maistuivat – kunnes katosivat kauppojen hyllyiltä. Mikä saatana siinä on, ettei meitä pikkusieluisimpia kuluttajia oteta huomioon? Helvetin sama se minulle on, teettekö te tappiota ottamalla inkivääri -sitruuna limua valikoimaan. Jumalauta, minä vihaan kokista ja haluan irrotella! Banaanilimsa on sentään palannut Herra Hakkaraisen johdolla, mutta vaikka lasinen pullo ja retro korkki herättävät symCreative Commons –lisensoitu p atiaa banaaninkuoriin liukastuvalle Herra Hakkaraiselle, on pullo naurettavan pieni eikä takaa täydellistä nautintoa. Juoma maistuu sokeriselta ja näyttää urealta. Banaanin kunniaa loukataan esittämällä se pahoinpitelijänä, vaikkei hedelmäparka ole syyllistynyt mihinkään väärään! Suomi on hyvinvointivaltio ja tasavalta, mutta tämä ei tasan tarkkaan ole demokratiaa! Te senkin antiikkiset vapaasyntyiset! Pian te vedätte Ruohomunatkin markkinoilta, vieläpä vedoten niinkin huonoon tekosyyhyn kuin että pääsiäissesonki on ohi! Uskaltakaakin! Diggasin myös niitä vihreitä mehujääpallosia, joita myytiin pahvipikareissa ja joita naukkailtiin suoraan pakkauksesta. Vaan eipä myydä tai naukkail- No, tehkää mitä haluatte. Vetäkää Vauhtihirmun mansikka-banaani-juoma myynnistä. Viekää vaahtosienet TV Mix-pusseista. Minä en murru. Sitten rakkaan limonadini valmistus lopetettiin. Tai ainakin se katosi Prisma Nummelan valikoimista. Kuka hullu nyt banaanilimua ostaisi. 8 la enää. Hifistelyni huipentuma inkivääri-sitruunalimonadi katosi sekin aika nopeasti perusruokakauppojen hyllyiltä. Verenpaineeni on noussut jo liian kauan, olen vain muutaman mittayksikön päässä lääkityksestä. On aika valittaa. ”SARASTUS” 1/11 Ennakkoluuloista Ida-Maria Martti ja Alma Rista Ihmisillä, etenkin nuorilla, on tapana luokitella toisiaan ja asettaa muita tiettyyn muottiin. Esimerkiksi uuteen kouluun mennessään on helpompi jäsennellä muut mielessään kuin opetella nimet: tuossa menee taas yksi gootti, tuolla taas ekohörhö hampputossuineen. Me päätimme tutkia näitä ennakkoluuloja hieman syvemmin, erityisesti sitä, mitä ennakkokäsityksiä meillä on toisistamme, ulkonäöstämme ja harrastuksistamme. - Emot Näen heitä kaikkialla. He istuvat kaupungin varjoisissa nurkkauksissa jos ulkona sattuvat olemaan ja mulkoilevat jokaista lähestyjää joka ei kuulu heihin - emoihin. laan täsmälleen niille määrättyihin paikkoihin, eikä lakkaa säästellä. Silmän päällä roikkuva otsatukka on tärkein- jos otsatukka on huonosti, kaikki on huonosti. Heiltä jotain kysyessäni he murahtavat epämääräiset vastauksensa tuijottaen verestävillä silmillään tyhjyyteen. Yö kului taas tietokoneen ääressä istuen ja Myspacen käyttäjätunnuksista nauttien. Jos joku kertoisin minulle emojen olevan Myspacen suurin käyttäjäryhmä, en lainkaan ihmettelisi. Emojen päivät kuluvat joko omassa tai toisten hengenheimolaisten kotona hengatessa, vaikka joskus he saattavatkin tsempata kunnolla ja lähteä keskustaan. Siellä me voimme bongata heidät ostamassa uusia venytyskoruja tai ottamassa uusia lävistyksiä edellisten seuraksi korviin, kasvoihin ja sinne minne aurinko ei paljon paistele. En käsitä emojen halua käyttää mustia, joskus punamustia ihonmyötäisiä housuja (myös tunnetaan siittiöiden tappajina) . Onhan toki hauskaa arvuutella, kenen emon housut ratkeavat ensimmäisinä, mutta itse pysyisin niistä kaukana ihan alaruumiinn verenkierron jatkuvuuden takaamiseksi. Loppuun käytetyistä keikkapaidoista en viitsi edes aloittaa. Kuka niitä muka arkivaatteena käyttää? Toisaalta, saattaahan emojen pukeutumisella olla salattuja merkityksiä, joista en tiedä. Kun muut vielä nukkuvat, emot ovat jo nousseet ylös, ja joka-aamuinen vähintään tunnin kestävä hiustenlaitto voi alkaa. Kirkkaanväriset hiukset asetel- ”SARASTUS” 1/11 9 kin ne pillifarkut ja muutama kulahtanut bändipaita. Nancyn olen lukenut ainakin 12 kertaa, enkä kyllästy siihen ikinä. En erityisesti pidä kesästä, enkä halua ruskettua. Stereotypiat eivät siis näköjään ole täysin tuulesta temmattuja... Olen aina ollut ennakkoluuloja vastaan, mutta totuus on että ulkonäkö, vaatteet ja tyyli, kertovat ihmisestä hyvin paljon. Ulkonäkö antaa esimakua siitä mitä saattaa olla tulossa; ajatusmaailmasta, mielipiteistä ja musiikkimausta. Tietynlaisen ihmiset pukeutuvat ja ajattelevat tietyllä tavalla; yleensä punkkarit oikeasti kuuntelevat punk-musiikkia, eivätkä listapoppia. Tyylisuuntaukset eivät ole rajoite tai este. Vaatteiden avulla voi erottua joukosta tai löytää samanhenkisiä ihmisiä ympärilleen. En halua rohkaista ennakkokäsityksiä, mutta en myöskään tuomitse niitä. Terve varautuneisuus on ihan hyvä asia uusia ihmisiä tavatessa, kunhan se ei mene liiallisuuksiin. Ensivaikutelman jälkeen on annettava toinen mahdollisuus. Jokainen ihminen on tutustumisen arvoinen, näytti hän miltä tahansa. Ulkonäkö siis kertoo paljon, muttei suinkaan kaikkea. Oikeat ihmiset ovat paljon stereotypioita vivahteikkaampia ja monipuolisempia. Harva ihminen osoittautuu juuri sellaiseksi kuin ensinäkemältä ajattelee. Siksi ennakkoluuloja on hauska rikkoa; minäkin olen emoilun lisäksi tanssinut yhdeksän vuotta balettia, vaikkei moni sitä minusta uskokaan. Itserakkaus ja angstisuus ovat yleisimpiä emojen keskuudessa ilmentyviä luonteenpiirteitä. Me muut pidämme heitä vain ilkeinä kusipäinä, joiden seuraa on syytä karttaa. Tosin meidän muiden mielipiteillä ei ole heille mitään merkitystä, pitäväthän he itseään vähintäänkin maailmanvaltiaina. Idan vastaus En ole ikinä ajatellut olevani mitenkään erityisen ”emomainen”, tai muutenkaan edustavani kyseistä alakulttuuria. Luulin voivani kirjoittaa puolustuspuheen siitä, miten naurettavia stereotypiat ovat, ettei kukaan oikeasti ole sellainen ja muuta sen sorttista lässytystä. Tätä juttua tehdessäni huomasin kuitenkin olevani väärässä. Perhana, minähän olen yksi saamarin stereotypia! Tietenkään kaikki ennakkokäsitykset, viiltely ja vitosen keskiarvo esimerkiksi, eivät minuun päde, mutta hälyttävän moni seikka kylläkin. Maailmani on hyvin toispuoleinen kun toisen silmän peittää pinkki otsatukka, enkä uskalla edes ajatella paljonko minulta kuluu aikaa hiustenlaittoon tai kuinka suuren omaisuuden olen jo tuhlannut hiuslakkaan. Vaatekaappini koostuu lähinnä mustista vaatteista ja sieltä löytyvät esimerkiksi juuri- 10 ”SARASTUS” 1/11 Ehkä on sittenkin ihan hauskaa olla ”stereotypia”. - Partiolaiset Partiolaiset, nuo metsien iloiset vekkulit. Kuka voisikaan vastustaa puita, nuotiolauluja ja solisevia puroja? Ihan oikeasti, minä kyllä voisin. Ainoa asia, jota osaan tehdä metsässä on eksyminen. En osaa suunnistaa, en osaa pystyttää telttaa tai rakentaa laavua. Jos joutuisin autiolle saarelle, selviäisin korkeintaan tunnin. En ole koskaan nähnyt retkeilyssä mitään kiehtovaa. Päinvastoin, ajatus heräämisestä keskeltä metsää, kosteasta teltasta etana suussa lähinnä kuvottaa. En vain voi käsittää, miksi jotkut ihmiset nauttivat siitä, pitävät sitä hauskana. Miksi ihmeessä kukaan haluaisi viettää viikonloppunsa keskellä metsää, kun kaupungissa on tekemistä vaikka millä mitalla? Pystyn luettelemaan suoralta kädeltä kymmeniä syitä välttää telttailua kuin ruttoa. Ötökät, kylmyys, ei vettä, eikä sähköä... Mikä siinä on muka hauskaa? Flunssa, kuraiset vaatteet ja särkevä selkä? Partiolaiset ovatkin yksi niistä asioista, joita kummastelen jatkuvasti. Kun kuvittelen mielessäni partiolaisen, näen huono-ihoisen nyhverön, valjun ja persoonattoman ihmisen, joka osaa suunnistaa kaikkialla muualla paitsi Helsingin keskustassa. Ihmisen, joka osaa solmia kolmekymmentäkaksi erilaista solmua, muttei yhtäkään kunnollista ihmissuhdetta. Mielessäni partiolainen on luonnonlapsi, joka pärjää kyllä Nuuksiossa, muttei oikeassa elämässä. Eikä tämä edes ole pelkästään kuvitelmaa, minä oikeasti tunnen tuollaisia ihmisiä. Partiossa on monia muitakin puolia, joita en vain yksinkertaisesti ymmärrä. Metsän lisäksi he viettävät aikaa myös kirkolla, epäilyttävästi nimetyllä ”kololla”. Siellä pienet E.R.Ä.J.O.R.M.A-arvonimen ansainneet sudenpennut kuluttavat tunteja elämästään leikkeihin, askarteluun ja yleiseen nysväämiseen. Minusta tuo kuulostaa lähinnä kidutukselta, tai vähintäänkin hyvältä syyltä jättää kirkollisvero maksamatta. Mutta ehkä siitä tosiaan ”hyötyy myöhemmässä elämässä”, mistä minä sen tiedän. Osaavatpahan ainakin hirttää itsensä oikeaoppisesti kuusen latvaan. Ei minulla silti varsinaisesti mitään partiolaisia vastaan ole (seli seli...), ennakkoluuloja vain. Suhtaudun heihin huumorilla, kiusoitellen ja naureskellen, ja ehkä vähän säälivästikin. Ihmisten, jotka viettävät aikansa vapaaehtoisesti luonnossa, on pakko olla vähän sekaisin.... Emmekä me istu kokouksissa kädet ristissä rukoilemassa Jumalaa. Niin, olihan partio vahvasti kytköksissä kristinuskoon joskus vuonna nakki, mutta nykyään näin ei ole. Toki minä ystävieni kanssa hymyilen vanhoille mummoille kirkon kahvituksissa autellessani, mutta kun ottaa huomioon, että tilamme ovat seurakunnan tilojen yhteydessä ja että saamme kirkolta vuosittain muutaman tonnin avustuksia, luulisi sen olevan ihan ymmärrettävää. Eikä meidän kokouksiimme todellakaan kuulu Raamatun lukeminen ka kurinalaisuuksien opettaminen. Jos olisi, minua ei olisi ikinä päästetty partioon. Alman vastaus Kysyttäessä harrastuksistani ja vastatessani harrastavani partiota reaktio on aina sama epäuskoinen katse. "Mikä ihmeessä haluat viettää aikaa jossain metsässä näpräämässä solmuja?" on yleinen ihmettelyn aihe. Täytyy myöntää, etten pidä niiden harjoittelemisesta, eikä pidä kukaan niistä lapsistakaan joita johdan. Leireiltä tosiaan tullaan selkäsärkyisinä ja väsyneinä, ja kotona itketään, kun pitäisi vielä läksytkin tehdä. Eikä taatusti kukaan ole innoissaan joutuessaan talven telttaretkellä heräämään kahdelta aamulla vahtimaan, ettei kamina sytytä telttaa tuleen (koettu on). Miksi sitten harrastan partiota? Ihmisten takia. Toisin kuin yleisesti luullaan, emme ole akneongelmaisia ja epäsosiaalisia puunhalaajia, päinvastoin. Olen itsekin saanut paljon hyviä ystäviä partiossa, ja retkelle voi mennä, vaikkei tuntisi ketään ennestään. Viikonlopun aikana tutustuu kaikkiin, ja ystävystyy monen kanssa. Suurimman osan kokouksista me kulutamme leikkimiseen, askartelemiseen ja järkevien asioiden, kuten ensiavun ja kierrätyksen opettamiseen. Tietenkin me myös neuvomme, miten pakataan järkevästi, ja niitä paljon puhuttuja solmujakin on opittava, koska jotenkin se teltta on saatava pystyyn. Ja ihan selvennyksen vuoksi, me emme käytä M.A.H.T.I.O.S.A.A.J.A.-tyyppisiä nimiä toisistamme eikä meidän päässämme heilu pesukarhun hännällä koristeltu lakki. Jos ovellanne seisoo lapsia keksirasiat kourassa, ne ovat viidesluokkalaisia, jotka keräävät rahaa luokkaretkeen, eivät partiolaisia. Jos joku näistä kuulostaa tutulta, olette lukeneet liikaa Aku Ankkaa. Miksi kaikki luulevat partiolaisten olevan jotenkin erilaisia? Viettäähän moni eipartiolainenkin aikaa vaelluksilla ja ensiapukursseilla, ja voin helposti mainita montakin harrastusta, jossa leikitään ja askarellaan. Me partiolaiset olemme tavallisia ihmisiä, jotka joudumme kerran tai pari vuodessa nykäisemään päällemme sinisen Suomen maatunnuksilla koristellun paidan. ”SARASTUS” 1/11 11 Vaikka perhettä varmasti jännitti kovasti sisaruksen ja tyttären muutto, sai Natalia kannustusta päätökselleen, vaikkei kotimaastaan muuttaminen ole koskaan helppoa. Vastaanotto Suomessa tulevan aviomiehen luona oli kuitenkin lämmin, sillä hän ei ollut sisaruksista ensimmäinen, joka avioitui ulkomaalaisen henkilön kanssa, joten tuleva miniä tutustutettiin totutusti Suomen kulttuuriin. Kulttuurishokki ei siis iskenyt, perusluonteeltaan kun venäläiset ja suomalaiset ovat samankaltaisia. Suurennuslasissa: NATALIA AKSELROD Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto eli kansalaisille tutummin Neuvostoliitto hallitsi maailmaa 1922-1991. Ensimmäisenä mieleen nousevat Stalinin ja Leninin kaltaiset miehet, jotka eivät kuitenkaan kerro kansalaisistaan, jotka jäivät heidän tekojensa varjoon. Vaikka herrojen valtakausista on jo vuosikymmeniä, on heidän muistonsa jäänyt elämään. Totuus ja käsitykset vaihtelevat. Natalia Akselrod syntyi Neuvostoliitossa moskovalaiseen diplomiinsinööriperheeseen, mutta muutti parikymmentä vuotta sitten Suomeen. Tausta on kuultavissa aksentissa, mutta ulkonäkö ei kerro tarinaa maasta toiseen muuttamisen takana tai elämästä sen jälkeen. Lapsuus Neuvostoliitossa oli onnellinen veljen ja vanhempien suojassa. Tärkeä tekijä, kiinnostus matematiikkaan, löytyi luonnostaan kotoa ja tarttui sekä Nataliaan että hänen veljeensä. Opettajan uralle hakemiseen kannustivat kuitenkin ulkoiset tekijät, muun muassa tukiopetustoiminta ala-asteilla. 12 ”SARASTUS” 1/11 – Opettajia ei ole ollut suvussa, joten vanhemmille se oli aikamoinen stressi kun ilmoitin että haluan tulla opettajaksi. Halusin ihmisten kanssa olla tekemisissä, eli ei diplomi-insinööriksi, se oli ihan selvää. Neuvostoliitossa uraa ei ehtinyt juuri kouluja enemmän kertyä ennen kuin rakkaus toi vielä opiskelevan nuoren naisen Suomeen. – En mä Suomen olemassaolosta oikein tiennyt mitään, joku pieni maa jossain, Natalia naurahtaa. – Ihan vain sattumalta tavattiin teatterissa. Nyt kun sitä miettii, en varmaan enää tässä iässä pystyisi muuttamaan, mutta olin aika nuori, joten se oli itsestään selvää, miehenihän olisi ollut mahdotonta löytää työtä Neuvostoliitosta. – Oli siinä varmasti eroavaisuuksia, mutta mä olen hirveän sopeutuvainen ihminen. Yhteistä kieltä ei ollut, joten puhuin aluksi englantia, mutta nopeasti sen kielen sitten oppi. Toisaalta, kun mä tulin tänne Moskovasta, Suomi tuntui hirveän pieneltä. Yhden kauhutarina kuulin: eräs mun opettaja yliopistolla oli opettanut paljon Suomessa, ja kun hän kuuli mun muuttavan tänne, hän sanoi ”Älä! Kaikki suomalaiset miehet ovat juoppoja!” Hän väitti myös, etteivät avioliitot kestä, että vain noin kymmenen prosenttia selviää avioliitosta. Nuorena tietysti on aina omat mielipiteet, joten en mä sitä uskonut. Vastasin kuuluvani siihen kymmeneen prosenttiin. Tämän takia hän ei suinkaan ollut aikanaan ainoa, joka muutti kotimaastaan. Viime vuosikymmenenä globalisoituneella Venäjällä on täysin tavallista olla venäläissyntyinen mutta asua ulkomailla, tai asua kahdessa maassa työskennellen toisessa. Tällä hetkellä Natalian perhe on levittäytynyt ympäri maailmaa; esimerkiksi hänen veljensä asuu perheineen Yhdysvalloissa. Venäjällä elossa on enää isä, joten Natalian elämä on keskittynyt paljon Suomeen. Oppilaat Suomessa ovat aina suhtautuneet hyvällä mielellä opettajaan, joka puhuu suomea hauskasti ääntäen. Se on saattanut joskus jopa lapsia erityisesti viehättää. – Mä olen ollut nyt kymmenestä kahteentoista vuotta opettajana, ja aina on yllättävän positiivisesti suhtauduttu. Se mua kauheasti kiinnostaa, että onko matematiikka jotenkin kauhean vaikeata kun opetetaan hassulla suomella? ”Mä ajattelen positiivisesti ja uskon, että se palautuu takaisin.” Tietysti herää kysymyksiä Suomen ja Venäjän yhteisestä historiasta, joka ei ole kaikkein kauneinta katseltavaa. Ryssäviha ja ”Karjala takaisin!” eivät kuulu enää nykypäivään ja koetaan rasistisina ja äärimmäisen törkeinä, mutta jakavat edelleen mielipiteitä. Suomessa matkustavat venäläiset kääntävät katseita, ja joitakin he närkästyttävät. – Mä ajattelen positiivisesti ja uskon, että se palautuu takaisin, enkä ole koskaan kokenut minkäänlaista ryssävihaa. Joskus joku saattoi kääntyä katsomaan silloin 90-luvulla, kun puhuin venäjää kadulla. Venäjällä kouluissa kuitenkin opetettiin jo silloin faktat, että Venäjä hyökkäsi Suomeen eikä toisinpäin. Eikä sodassa varmaan voikaan voittaa. Yksilö ei tietenkään voi olla siitä vastuussa eikä silloin (sodan aikaan) kansalla varmaan ollutkaan paljoa sanavaltaa. Lisäksi Natalia kuului Neuvostoliiton juutalaiseen vähemmistöön, jonka elämä oli usein äärimmäisen hankalaa. Tähän haastattelija vastaa, että yksi Natalian vahvuuksista varmastikin on juuri, se, ettei hän kaunistele, kiertele tai kaartele opettaessaan. – Matemaatikon omassa kielessä on niitä hienoja sanoja, joita ainakin yritän välttää. Jos puhuisin luokassa niin, ei kukaan tajuaisi mua. Varsinkin silloin joskus alussa saattoi sanoa jotakin todella hassusti, ja kun itsekin tajusi mitä oli sanonut, auttoi hirveesti jos osasi suhtautua huumorilla. Ei se mua loukkaa, jos joku nauraa sille, miten mä puhun. Tää on loppujen lopuksi kuitenkin hyvin kiitollinen työ mielestäni. Opettajien solvaaminen ei käy Suomessa päinsä, eikä Nataliakaan ole koskaan saanut kuulla suo-raa negatiivista kommenttia yhdeltäkään oppilaalta. Hän uskookin opettajien motiivien avautuvan oppilaille vasta sitten, kun he ovat itse aikuisia. Vaikka matematiikka on oppiaineena sangen ikiaikainen, ja sen saralla harvemmin tapahtuu suuria mullistuksia, Natalia haluaa kokeilla uusia kujeita, suurimaksi osaksi, ettei kyllästyisi itse työhönsä. Turhautumisen tunnetta ei ehdi syntyä, sillä ammatti palkitsee aina; Natalian oppilaat pärjäävät matematiikassa silmäänpistävän hyvin! Natalia toteaakin, että olisi diplomi- ”SARASTUS” 1/11 13 insinööri, jos näin ei olisi. Toisaalta ratkaisuissa, jotka on havaittu toimiviksi, pysyttäydytään. – Oppilaat on niin erilaisia, osan kanssa jokin toimii ja osan kanssa sujuu ihan eri tavalla. Se on just ihanaa, kun oppilaat loppujen lopuksi kuitenkin oivaltaa. Opettajan työt Natalia aloitti Espoossa, missä hän vietti vuoden Mainingin koulussa. Sen jälkeen hän viihtyi monta vuotta Ykkösnorssissa. – Se oli monipuolinen työ: mulla oli peruskoululaisia, lukiolaisia ja sitten jopa auskuja. En olisi varmaan vaihtanutkaan pois sieltä, mutta kyseessä oli sijaisuus, joka jatkui vuosi kerrallaan. Sitten tulin raskaaksi, ja piti etsiä virka, ja Tykissä sattui olemaan sellainen sopivasti auki. Käytännössä mulla on virka vuodelta 2001, mutta silloin jäin moneksi vuodeksi kotiin hoitamaan pieniä lapsia. Lisäksi tää sijaitsee hyvässä paikassa ja tänne on helppo tulla, kun asun Lauttasaaressa. Tyk osoittautui hyväksi muutenkin kuin vain sijainniltaan. – Mä olen oppinut täällä hirveän paljon. Norssissa oli sellainen systeemi että ei kellään ollut vain pitkää tai lyhyttä matikkaa, kaikki opettajat opetti kaikkia oppilaita, mä ohjasin vielä auskuja atk:ssa. Siinä oli paljon erilaisia tehtäviä, mikä oli kyllä kivaa vaihtelua, mutta täällä mulla on lyhyestä matikasta selkeä kokonaiskuva. Mä pystyn suunnittelemaan kursseja eri tavalla. Norsissa oli niin, että yksi kurssi on tällä opettajalla, toinen jollain toisella ja kolmas taas mulla. Norssissa olin myös atk-tukihenkilö, mutta nyt koululla on sellainen ihan erillinen. Nyt mulla on kuitenkin oma luokka, ja olen nauttinut ryhmänohjaajana olemisesta. Tää on ihan mun juttu. Meillä on aina ollut hirveän kivoja oppilaita. Nuoret on kauhean kivoja, heistä saa energiaa, kun itse on väsynyt. Jos jotakin negatiivista on sanottava, Natalia mainitsee kaikenmaailman tekniset vempeleet, joita nykyään esiintyy oppitunneilla iPadeista lähtien. Tekniikka kehittyy, mutta luokkaan se kuuluu vain opetusvälineiden muodossa. – Mua ärsyttää hirveästi, jos porukka tekee jotain muuta tunnilla. Mun mielestä opiskelu on molempien osapuolien sitoutumista. Te olette vastuussa 14 ”SARASTUS” 1/11 siitä että opiskelette ja mä olen vastuussa siitä että te opitte. En minä ole opettaja, joka avaa oppilaitten päät ja laittaa kauhalla sinne tietoa. Mä odotan oppilaiden sitoutuvan siihen prosessiin, sillä meillä on kaksi ja puoli vuotta aikaa, eikä siitä tule mitään, jos toinen osapuoli ei ole mukana. Tykissä nyt tehdään kuitenkin työtä aika hyvin. Luulisikin, että lukiossa porukan pitäisi olla motivoitunutta, te kun vielä tulette tänne niin hyvällä keskiarvolla. Toisin voisi olla hyvinkin moni asia. 90-luvun lopussa it-osaajista oli pulaa, ja Natalia olisi yhtenä sellaisena voinut työllistyä it-yrityksessä. – Mutta kyllä mä olin silloin tehnyt jo sen päätöksen tehnyt, että tää on se mun juttu. Ei tätä palkan takia tehdä, vaan pitkien lomien, Natalia sanoo ja nauraa päälle. Tällä hetkellä tärkein osa Natalian elämää on kuitenkin perhe. Kolme tytärtä, joista nuorin käy ala-asteen ensimmäistä luokkaa, pitävät perheenäidin kiireisenä. Omalla ajallaan Natalia pyrkii liikkumaan. – Mun mielestä on ihanaa päästä metsään yksin poimimaan sieniä. Vähän hiljaisuutta, elämässähän on paljon ääntä sekä töissä että kotona. Lisäksi leipominen on aina ollut mulle suuri harrastus. Natalia puhuu lastensa kanssa venäjää, isä suomea. Lapset myös opiskelevat venäjää koulussa, vaikka joskus hiukan vastahakoisia ovatkin. Lisäksi Natalia tapaa yhdistää kulttuuritaustansa harrastukseensa venäläisten herkkujen muodossa. – Meillä on kotona aika iso kirjasto klassikoita. En ole saanut pieniä vielä lukemaan niitä venäjäksi, mutta elän toivossa… Natalia toteaa lempeästi. – Tärkeintä on se, että pärjätään kaikki isoisän luona Venäjällä. Mun mielestä kaikista taidoissa on elämässä hyötyä, vaikkei suoranaisesti näkisi sitä. Vaikkei olisi venäjän kielen kanssa tekemisissä, kyllä se vaan avartaa. Kysyttäessä tulevaisuudesta Natalia naurahtaa. Pahahan sitä on tässä vaiheessa sanoa. – En ajattele tulevaisuutta, haluan elää tässä päivässä. Ei kukaan voi tietää, mitä kaikkea tulevaisuus tuo. Elämä on niin uskomatonta. ”SARASTUS” 1/11 15 KAKSI JA PUOLI KUUKAUTTA SIIRI KÄHÖNEN V apun shampanjalasien kilinä, ihmisten nauru ja foliopallojen tömähteleminen toisiinsa saavat minut kiljahtelemaan riemusta. Kun lämpötila kohoaa yli kymmeneen asteeseen, minua loukkaavat verisesti yhä vain villakangastakeissaan ja paksuissa kaulaliinoissaan kulkevat ihmiset. Jos joku vielä toukokuussa kehtaa päivitellä sitä, että kevät lähestyy, raivostun. Kevät tuli jo, ja nyt on kesän vuoro! Hei, olen Siiri, ja olen kesäholisti. Kesä putkahtaa aina marraskuusta lähtien ihmisten mieliin keskimäärin kuuden minuutin välein. Ajatus vastaanotetaan aina ajankohdasta riippuen joko odotuksen pituudesta johtuen epätoivoisen tai vaihtoehtoisesti onnellisen odottavaisen huokauksen kera. Kesä on saavuttanut eräänlaiseen kulttimaineen: sen saapumista odotetaan, sitä palvotaan ja siihen uskotaan sokeasti. Kesä kuvataan keskusteluissa, kirjoissa ja elokuvissa idyllisesti vapaaksi, villiksi ja ennen kaikkea onnelliseksi ajanjaksoksi, jonka aikana mikä tahansa on mahdollista ja ihanaa. Voi vaikkapa lähteä hetken mielijohteesta road tripille edellisenä päivänä tapaamansa tytön kanssa, ja on täysin todennäköistä, että ventovieras pariskunta päättää tuosta noin ottaa mökkivieraakseen kaksi rähjäistä nuorta. Kyllä, nämä esimerkit poimin elokuvasta Elokuu, mutta kaikesta leffan 16 ”SARASTUS” 1/11 kliseisyydestä ja korniudesta huolimatta on myönnettävä, että sen katsominen sai näppini syyhyämään. Tulisi se kesä nyt jo; minäkin haluan lukea runoja kynttilänvalossa, suudella järvessä ja kirmata kesäyössä! Laadimme viime keväällä ystävieni kanssa listan tulevan kesän suunnitelmista. Ajatuksena oli muun muassa ajaa ikkunat auki autoa ja kuunnella täysillä Bob Marleyn Girl I Wanna Make You Sweatia, matkustaa Yyterin Beach futis -tapahtumaan ja juosta kaatosateessa. Suunnitelmamme kuvastavat hyvin ihmisten suhtautumista kesään: kaikki on toteutettavissa. Kaikki ideat vaikuttavat hyviltä, kun niihin liittää kolmenkymmenen asteen lämpötilan ja porottavan auringon. Todellisuus kumauttaa kuitenkin karulla, painavalla lekalla päähän. Kesäinen sateessa läpimärkänä pyrähtely päättyi ikävään angiinaan. Ja aika harva viettää lomansa täysin vapaana palloillen ja ympäri Suomea tai maailmaa kiertäen - montaa kahlitsee kesätyö, joka keväällä tuntui vielä hyvältä ajatukselta. Vaikka kesätyöputken jälkeen koittaa usein vapaus ja mukava, moninumeroinen summa pankkitilillä, puurtaminen hiki hatussa ennen vapautumista ei ole mitään herkkua. Ja niin ikävää kuin se onkin, eivät henkiset paineetkaan pääty Suvivirren lau- lamiseen (mikä muuten nostattaa ainakin tässä kesäihmisessä kylmät väreet iholle ja palan kurkkuun). Tarkoitan sitä, että jos joku syksyllä palaa kouluun ja ilmoittaa hymyillen viettäneensä koko kesänsä maaten kotona, hän saa vastaanottaa vähintään huolestuneita ”Oikeesti? Harmi, että tuhlasit koko kesän siihen!”-kommentteja ja pään pudisteluja. Olen tästä täydellinen esimerkki: aion lähteä kesän lopulla reilaamaan. Ja vaikka idea alun perin onkin lähtöisin minusta itsestäni, en voi kieltää, ettenkö nyt jo kihisisi riemusta sen ajatuksen vuoksi, että saan vihdoin olla Facebook-kaveriröykkiöstäni se,joka pääsee kirjoittamaan erityisimmät statukset – tyyliin ”Chillin' on top of the Eiffel tower” tai ”Berliinin eläintarhan norsu just puras mua – kivaa!” Tai että pääsen lähettämään perheelle ja kavereille postikortteja aiheesta Bulgarian ihanat hiekkarannat (lue: mädäntykää te siellä Suomessa, kun minä elän kunnon elämää). Vihdoin minullakin tulee olemaan jotain raportoitavaa, ja vihdoin saan olla se, joka on viettänyt kunnon kesän. Niin, on turha väittää, että kesä olisi täysin vapaata ja paineetonta elämää. Toisaalta asiaa voi ajatella siltäkin kantilta, että ilman paineita saada kymmenen viikon aikana edes jotain aikaiseksi todellakin viettäisimme kaikki koko kesän lagaillen ja damaillen neljän seinän sisällä. Jotain passivoivaa kesässä nimittäin on – ehkä jutun juju piilee kuumassa ilmassa tai ajatuksessa siitä, että vihdoin on aikaa ja oikeus potea koko vuoden kestänyttä väsymystä vällyjen välissä päivästä toiseen. Jonkun optimaalinen kesä saattaa olla juuri tällainen, mutta sanoisin, että kesä tulee kuitenkin hyödyntää hiukan mielikuvituksellisemmin. Useimmat haluavat viettää kesänsä eläen unelmaelämää. ”Kaikki ideat vaikuttavat hyvältä, kun niihin liittää kolmenkymmenen asteen lämpötilan ja polttavan auringon.” Koska kesällä voi. ”SARASTUS” 1/11 17 TYKIN VAPPU 18 ”SARASTUS” 1/11 ”SARASTUS” 1/11 19 DOWN ON MY KNEES -Päiväni kerjäläisenä Kello oli 7:21 helmikuun 22. päivänä. Hiihtolomaviikon toinen päivä oli kalsea. Monet viettivät lomaa lasketellen pohjoisessa tai lepäillen etelässä – loput todennäköisesti olivat nauttimassa suloisesta toimettomuudesta kotosalla. Keskustassa oli vielä hieman likaista lunta jalkakäytävillä ja minä – minä istahdin kerjäämään Elielinaukiolla. Kerjäläisistä tuli tavallinen ilmiö Suomessakin vuoden 2007 jälkeen. Sinä vuonna Romania ja Bulgaria liittyivät Euroopan unioniin ja pääsivät vapaan liikkuvuuden piiriin. Sekä Romaniassa että Bulgariassa on suuret ja syrjityt romanivähemmistöt, jotka alkoivat levittäytyä ympäri Eurooppaa mahdollisuuden siihen avautuessa. Kerjäämällä länsieurooppalaisessa varakkaassa valtiossa almuja voi tienata tarpeeksi rahaa siedettävään elämään entisessä itäblokissa. Romanikerjäläiset tulevat EU-kansalaisina Suomeen, EUalueelle, joten heillä on oikeus olla täällä unionin määrittämät kolme kuukautta. Valtio tai kunnat eivät kuitenkaan oletusarvoisesti tarjoa romaneille mitään etuuksia - poikkeuksena ovat tietysti Kalasataman palaneelta leiriltä kotiin matkarahan kera lähetetyt romanit. tunto alkaa kadota. En aikonut alkaa rukoilla almuja suomalaisilta, mutta rukouksenomainen liikehdintä edestakaisin tulee mukaan lähes automaattisesti, jotta kerjätessä pysyisi lämpimänä. Matti Vanhanen, Suomen entinen pääministeri, opasti suomalaisia olemaan antamatta rahaa kerjäläisille, jotta ongelma ratkeaisi. Kun kerjääminen osoittautuisi hyödyttömäksi, eivät romanit enää tulisi takaisin Suomeen. Alkuun tuntuu, että suomalaiset noudattavat tätä kehotusta liiankin orjallisesti. Hytisen kylmästä kerjäämistä varten hankkimani peitteen alla ja koetan herättää ihmisten myötätunnon siinä onnistumatta. ”Kerjäämisen kieltämisellä on kansan gallupenemmistö takanaan, mutta päättäjillä ei ole tahtoa asiaan puuttumiseen” Suomen talvi on pitkä ja kylmä. Vaikka Elielinaukiolla ei tuule, alkaa kylmyys hiljalleen kalvaa luita. Alan ymmärtää, miksi suuri osa romaneista palaa talven ajaksi kotiin. Jalat puutuvat ja Kerjäläiset ovat kokeneet inflaation: nyt, kun niitä löytyy joka kadunkulmasta ainakin yksi, ei kerjäläinen ole uutta tai jännittävää. Itsekin annoin ensimmäisten kerjäläisten ilmaantuessa muutamia almuja, uutuudenviehätyksen vuoksi. Nykyään lähinnä pohdin, löytyisikö minulta joskus pokkaa ottaa kolikoita kerjäläisen heristämästä pah- vimukista. Naamiointini romanikerjäläiseksi onnistuu liiankin hyvin. Kun olen kymmenisen minuuttia paikallani istunut, tulee ensimmäinen kerta, kun joku ottaa minuun kontaktia. Romanimies, joka nauttii Mäkkärikahvia metron sisäänkäynnin edessä liimaa katseensa pitkäksi aikaa minuun. Jätän hänet huo- Teksti: Vili Vanhala Kuvat: Valtteri Rautiainen 20 ”SARASTUS” 1/11 ”SARASTUS” 1/11 21 uhkaava ja aggressiivinen kerjäämistyyli, jossa mukia tullaan heiluttamaan nenän eteen ja vaaditaan antamaan rahaa – tosin tätä ollaan jo kieltämässä järjestyslailla. miotta. Olen valinnut Elielinaukiolle nousevan metron sisäänkäynnin edustan lähinnä välttääkseni reviiririidat oikeiden kerjäläisten kanssa. Mies tulee hetken mietittyään lähelleni ja kysyy jotain kielellä, jota en ymmärrä. Vaikenen. ”Do you speak english”, mies kysyy painokkaasti. En vastaa mitään, keskityn vain ”työhöni”. Lopulta mies poistuu, tullen tosin tervehtimään vielä kahdesti: kerran juttelemaan minulle kielellään sekä toistamiseen pudottaakseen kaksikymmensenttisen suomalaista kahvimerkkiä mainostavaan kertakäyttömukiin. Kerjäämisestä on myös olemassa suomalaisempi muoto kuin kadunkulmissa rukoilu. Tyypillinen suomalaiskerjäläinen on laitapuolen kulkija todennäköisyydellä fifty-fifty, joka kerjää rahaa milloin kahvikuppiin, milloin bussilippuun, milloin farkkuihin, kuten eräässä City-lehden testissä, milloin johonkin tarkemmin erittelemättömään. Suomalaiskerjäläisistä huokuu tietty mukavuudenhaluisuus, sillä raha harvoin menee elämän välttämättömiin kuluihin, vaan tiettyihin, ehkäpä tarpeettomiin hyödykkeisiin. Toisenlaista kerjäämistä kokeilleena on pakko myöntää, että mieluummin pyytäisin ohikulkijoilta suoraan ja selvällä suomen kielellä euroa kahvikuppiin – lämmikkeeksi – kuin lähtisin kadunkulmalle istumaan mykkänä ja toivomaan pyytämättä annettuja almuja. Asenteet (romani)kerjäläisiä kohtaan ovat ajan myötä kiristyneet, vaikka ne HS-gallupin (Helsingin Sanomat 18.2.2011) mukaan ovat aina olleet tiukat. Vuonna 2007 kerjäämisen kieltämistä julkisilla paikoilla kannatti 60 % ihmisistä, tänä vuonna vastaava luku on 71 %. Koska Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka selkeästi vastustaa kerjäämistä, on helppo tehdä olettamus, että kerjäläisten näkyminen katukuvassa on yksi niistä politiikan kiistakapuloista, joka mahdollisti perussuomalaisten ison jytkyn. Miksi suomalaiset eivät hyväksy kerjäämistä? Syy tähän lienee erilaisissa kulttuuritaustoissa. Suomessa, kuten muissa Pohjoismaissa, luterilainen usko on vaikuttanut hyvinvointivaltion tai vaihtoehtoisesti hyvinvointiyhteiskunnan syntyyn. Hyvinvoinnin perusedellytys on se, että kaikista, varsinkin vähäosaisimmista, pidetään huolta – niinpä kenenkään ei tarvitse kerjätä almuja kadunvarressa. Katolilainen Etelä-Euroopassa voimassa oleva kulttuuri puolestaan ei tunne yhteiskunnan vastuun käsitettä. Päinvastoin, ihmisen arvo mitataan vapaaehtoisesti suoritettujen hyvien tekojen perusteella eikä sellaiseksi lasketa korkeaa veroprosenttia tai valtion tarjoamien etuuksien nauttimista. Sen sijaan korostetaan ihmisen henkilökohtaista auttamisenhalua ja avokätisyyttä – kuten vaikkapa almujen antoa kerjäläisille. Kerjäämisen kieltämisellä on kansan gallupenemmistö takanaan, mutta päättäjillä ei ole tah- ”Kerjäläisten näkyminen katukuvassa - - mahdollisti perussuomalaisten ison jytkyn” toa asiaan puuttumiseen. Syy tähän on se, että lain tarkoitus on epäselvä ja lain suuntaus selkeästi romaneja vastaan. Harva kehtaa kuitenkaan ilmoittaa tätä suoraan. Kerjäämisen kieltämisellä aiotaan eri toimijoiden mukaan ratkaista ainakin kerjäämisen taustalla oleva ihmiskauppa ja sen mukanaan tuomat lieveilmiöt, kuten taskuvarkaudet ja aggressiivinen kaupusteleminen. On myös totta, että kerjääminen ei ole kovin humaani tapa ansaita elantoa. Ihmiskauppa, joka siis on laitonta, on yleinen perustelu sille, miksi kerjääminen pitäisi kieltää. Perustelu kuulostaa järkevältä, mutta samaa ”Rikollista ei ole rikos vaan sen seuraus” -mallia soveltamalla saamme aikaiseksi absurdeja lakiehdotuksia, jotka eivät tulisi kuitenkaan toimimaan. Kielletäänkö pankin kassaneidiltä rahojen luovuttaminen ryöstäjälle, jotta pankkiryöstöt lakkaisivat? Pitäisikö raiskauksen uhrin joutua tuomiolle, koska hän on antanut raiskata itsensä? Kerjääminen itsessään on – tai sen ainakin pitäisi olla - rauhanomaista, eikä siitä pitäisi olla minkäänlaista haittaa kenellekään. Ongelmaksi onkin muodostunut niin sanottu häiritsevä kerjääminen, eli 22 ”SARASTUS” 1/11 Suomalainen yhteiskunta ja suomalaiset ovat kerjäämisen suhteen kaksinaamaisia. Toisaalta hyvinvointiyhteiskunnan olemassaolo pohjautuu siihen, että valtio ja kunnat luottavat perheen ja järjestöjen vastuuseen. Tämä tarkoittaa sitä, että vähävaraiset hakevat apua ”sossun luukkujen” sijasta kirkon tai hyväntekeväisyysjärjestön leipäjonoista ja asunnottomat saavat majapaikan joko tuttavilta tai majapaikkaa tarjoavilta säätiöiltä. Miten leipäjonon jatkoksi juuttuminen eroaa kaduilla tapahtumasta kerjäämisestä? Onko toimeentulotuki – joka pitää erikseen aina viranomaisilta anoa – lakkautettava kerjäämiskiellon yhteydessä? Ihmisyys unohtuu, kun puhe kääntyy kerjäläisiin. Toki on myönnettävä, että romanien oloja almut eivät varsinaisesti paranna, vaan työ tämän vähemmistön hyväksi olisi parempi tehdä lähtömaassa. titunnin aikana tienaan reilut kolme euroa. Siitä huolimatta kerjääminen on pitkäpiimäistä ja väsyttävää puuhaa. Koko ajan pitää olla skarppina, jos joku antelias päättäisi ilahduttaa muutamilla taskun pohjalle unohtuneilla eurosenteillä, mutta samaan aikaan pitää taistella takaraivossa kytevää lopettamishalua vastaan. Vajavaisella keskittymiskyvyllä ja impulsiivisella luonteella varustettu henkilö kuten allekirjoittanut joutuu taistelemaan unohtaakseen kotona odottavat englannin yo-vihon, kemian yo-kokeen ja matematiikan läksyt. Pää painuksissa alan pohtia, miten selviän koko päivästä – jo ensimmäiset 40 minuuttia tuntuivat tuskaisilta – ja huomaan syrjäsilmällä sinitakkisten poliisien nousevan ulos Elielinaukion taksitolpalle jättämästään poliisipakusta. Taktiikka täydellisestä hiljaisuudesta toimi yhden kerran, mutta auktoriteettiuskoisuus pakottaa myöntymään poliisien kutsuun tulla autoon juttelemaan, sen jälkeen kun kutsu on esitetty suomeksi ja englanniksi ja sen jälkeen ihmetelty, puhunko mitään kieltä. ”Suomalainen yhteiskunta ja suomalaiset ovat kerjäämisen suhteen kaksinaamaisia.” Romanimiehen minulle taskustaan kaivama 20senttinen on kuin se kuuluisa jumittunut ketsuppipullon korkki, joka auetessaan purskauttaa puolet ketsupista ranskalaisten päälle. Saan nopeasti muutaman ”isommankin” lahjoituksen. Pelkästään vart- Kollektiivinen vastuu ihmisestä ilmenee erittäin hyvin tässä tapauksessa. Sen sijaan, että ohikulkija olisi tarjonnut suoraa rahallista tai materialistista apua, oli minusta tehty ilmoitus sosiaalivirastoon. Minä, joka olen jo täysi-ikäinen tämän artikkelin ilmestyessä, olen jonkun minulle tuntemattomaksi jääneen työmatkalaisen mielestä 11-vuotias romanialaislapsi, joka kerjää ja palelee keskustassa yksinäisenä. Yhteiskunta täytti velvollisuutensa ja tuli apuun, vaikkakaan en apua kokenut tarvitsevani. Mikäli oikein muistan, olivat myös hätäkeskuksen puhelinlangat laulaneet tästä kaltoin kohdellusta nuorukaisesta. Sosiaaliviranomaisilla ei kuitenkaan ole mitään vaatimuksia suhteeni, vaikka olenkin vielä alaikäinen peräti kahden kuukauden ajan eikä poliisillakaan ole valtuuksia lain nimessä puuttua kerjäämiseeni. Lyhyen ristikuulustelun jälkeen kerron asiani, miksi kerjään ja asian vapaaehtoisuuden – kukaan ei minua pakottanut ryhtymään tähän. Lopulta saan luvan nousta maijan takapenkiltä ja jatkaa elämääni, vaikkakin minun painokkaasti suositellaan lopettavan ihmisten huolestuttamisen yleisellä paikalla polvistumalla. Lähden kotiin, huimat 3 euroa ja 60 senttiä rikkaampana, kylmästä tärisevänä ja aikaisen herätyksen takia väsy- ”SARASTUS” 1/11 23 TEMPERAMENTTIA! KRISTIINA NIELSEN Bussissa kaikki ikkunapaikat on täytetty ja kaikki käytäväpaikat ovat vapaat. Sukujuhlissa vilkuillaan epäilevästi naapuripöytään. Politiikkaa leimaa tasaisuus ja värittömyys. Aktiivinen kansalaistoiminta on vähäistä. Ulkomailla meitä väitetään hiljaisiksi. ”Kansainväliset yritysjohtajat tietävät, että suomalaiset eivät turhaan puhu eivätkä juurikaan kiitä mistään. Parhaassa tapauksessa suomalaiselta voi saada hymyn tai sanan pitkän tuttavuuden jälkeen. Meistä suomalaisista todetaan hyvin yleisesti, että ´me vaikenemme kaikilla kielillä´” , kirjoittaa Anna Purna artikkelissaan Hiljaisuus on suomalainen tuote (Taloussanomat 27.7.1999). Tottahan se on, suomalainen keskustelukulttuuri on kehittymätöntä. Historiallisia ja maantieteellisiä syitä ei sovi kiistää. Suomessa ei ole vilkkaan seuraelämän perinteitä, toisin kuin muualla Euroopassa. Lisäksi harvaan asutussa maassamme kontaktit luodaan usein vain pienelle alueelle, jolloin jutustelu- ja tutustumistaitoja ei liiemmin tarvita. "Mähän mitään smooltookkia " , sanoo Jussi. Syyt piilevät myös mielipiteen ilmaisutaidossa ja yhteiskunnan asenteissa. Olen monesti huomannut, että suomalaisten keskuudessa esiintyy väittelykauhua. Monet kokevat väittelyn riidaksi, ja tilannetta yritetään lepytellä kaikin tavoin. Eriävä mielipide koetaan uhkaksi ja omaa "oikeaa" mielipidettä ollaan valmiita puolustamaan viimeiseen asti. Tilanne ajautuu asemasotaan 24 ”SARASTUS” 1/11 ja kompromisseihin päästään harvoin . Asiallinen väittely, jossa osapuolten kannat ovat hyvin perusteltuja ja myös vastapuolen argumentteja kuunnellaan, on kuitenkin osa kukoistavaa keskustelukulttuuria. Johanna Korhonen kuvaa taannoisessa kolumnissaan Puhumatta paras (HS 23.3.2011) yhteiskuntamme asenteita, jotka eivät millään tavalla rohkaise avoimeen mielipiteenilmaisuun: "Ihminen, jolla on näkemyksiä, on heposti hankala, änkyrä, sopeutumaton ja siksi kartettava." Suomalaiset pelkäävät leimautuvansa mielipiteidensä johdosta, vaikuttavansa oudoilta. Mielipiteitä sallitaan lähinnä alan huippuasiantuntijoilta, suurilta auktoriteeteilta ja yleisneroilta niin sanotuilta "Jari Tervoilta". Asenteet ovat kuin suoraan koulumaailmasta.Vielä muutama vuosikymmen sitten ehdottomat auktoriteetit eli vanhemmat ja opettajat olivat poikkeuksetta aina oikeassa. Ei sopinut kyseenalaistaa saati esittää omia eriäviä mielipiteitä. Toki ajat ovat siitä muuttuneet, ja nykyisin opettajat ovat joustavampia. Koulun ilmapiiri koetaan kannustavaksi, minkä todistaa Stakesin kouluterveyskysely 2002-2010. Sen mukaan 78% peruskoulun 8. - ja 9.luokkalaisista ja 83% lukion 1. ja 2. vuosikurssilaisista kokee luokan ilmapiirin tukevan vapaata mielipiteenilmaisua. Silti jotain vanhoista asenteista on jäljellä. Viittaamista vältetään ja esiintymiskammo on erittäin yleistä. Koska koulujärjestelmässämme ei ole perinteitä mielipiteen ilmaisua parantavista harjoituksista, opetetaan niitä liian vähän. Väittely- ja esiintymisharjoitukset ovat usein väkinäisiä ja niistä puuttuu spontaanius. Väitän koulun olevan avaintekijä mielipiteen ilmaisun rohkaisemiseen ja sitä kautta suomalaisen keskustelukulttuurin kehittämiseen. Leena Kurki esittää tuoreen kirjansa Väittely opetusmenetelmänä (EFS 2011) esittelytekstissä tiivistelmän väittelyn tärkeydestä: "Suomessa on puutetta debatin taitajista kaikilla tasoilla, kouluista eduskuntaan. Väittelyn käyttäminen yhtenä opetuksen työtapana peruskoulusta yliopistoon onkin yksi parhaista keinoista, joilla voi kehittää keskeisiä kansalaistaitoja ja jopa vireyttää yhteiskunnallista keskusteluilmapiiriämme. " Väittelyä tulisi opettaa ala-asteelta alkaen. Aluksi väiteltäisiin arkisista aiheista ja hyvien perustelujen tärkeyttä sekä vastapuolen näkökantojen arvostamista tulisi korostaa. Myös esiintymisharjoitusten lisääminen olisi keskeistä. Esiintymistaito ja varmuus opitaan vain esiintymällä. Tämän todisti 13-vuotias tuttavani Itävallasta. Poika on opiskellut Wienissä vuoden, mitä ennen hän kävi koulua Helsingissä. Aloittaessaan nykyisessä koulussaan hän pärjäsi muuten loistavasti, mutta esitelmät tuottivat ongelmia. Lähes joka tunnille tuli tehdä läksynä esitelmä käsiteltävästä aiheesta. Nyt vuoden lopussa poika luetteli sujuvasti, millainen on täydellinen puheen runko ja kuinka katsojien mielenkiinto ylläpidetään. Melkein nolotti oma tietämättömyyteni. Suomessa puheita ja esitelmiä toki pidetään, mutta aivan liian harvoin. Esiintymisharjoituksia tulisi lisätä kaikkiin aineisiin, jotta esiintymiskokemusta karttuisi. Ja onhan esiintymistilaisuus myös oiva oppimistilaisuus: esiteltävään materiaaliin on tutustuttava huolellisesti ja se on ymmärrettävä täysin. Asiallisten esiintymisten lisäksi myös vapaamuotoisempia esiintymistilaisuuksia tulisi lisätä. Läksykappaleen voisi opettaa luokalle yhdessä opettajan kanssa tai omalla tyylillään, vaikkapa räpäten. Ala-asteilla innostuttaisiin. Koulussa, tuossa sivistyksemme kehdossa, piilee siis suomalaisen keskustelukulttuurin uusi vallankumous. Ihannetapauksessa tämän vallankumouksen jälkeisessä Suomessa yhteiskunnallinen keskustelu on avointa. Valtaeliitin lisäksi myös tavallinen kansa ilmaisee rohkeasti ja ennen kaikkea asiallisesti mielipiteensä. Ihmiset ovat suvaitsevaisempia ja ymmärtävät erilaisia näkökantoja. He uskaltavat ilmaista tunteensa vapaammin, joten masennusta ja viharikoksia esiintyy vähemmän. Suomalainen on ylpeä uusista ominaisuuksistaan. Väittelytaitoaan hän tarvitsee joka päivä kommunikoidessaan muiden kanssa. Siitä on hyötyä myös ulkomailla. Työnhakutilanteessa hän on sanavalmis ja itsevarma. Työpaikallaan hän pitää esitelmän kuin esitelmän vakuuttavasti. Bussissa hän rupattelee iloisesti vierustoverilleen. Sukujuhlissa hän kilpailee innokkaiden sukulaistensa kanssa juhlapuhujan paikasta. ”SARASTUS” 1/11 25 Emptysheet Kysyimme TYK:n opiskelijoilta mitä heillä on kaapeissaan. 26 ”SARASTUS” 1/11 ”SARASTUS” 1/11 27 Haastattelussa Pekka Haavisto Ossi Hietala Siiri Kähönen Kuvat: Aleksi Hokkanen, Pekka Haavisto deksan vuoden kansanedustajauran jälkeen. Kansanedustaja ja ihmisoiHän on ollut myös Euroopan vihreiden keus- ja ympäristöasioiden puheenjohtaja ja oli perustamassa Vihreää liikettä Suomeen. Hän on myös Suomen monialatoimija Pekka HaaWWF:n hallintoneuvoston puheenjohtaja ja visto kävi koulullamme ympäristö oli hänen syynsä lähteä politiik7.4.2011 kertomassa Afrikan kaan: ”Ympäristökysymykset olivat silloin aika huonosti edustettuina politiikriisialueista ja niiden kassa”, hän kertoo. rauhanprosesseista. Opintojensa aika- Ministerinvirkansa jälkeen HaavisMutta kuka Pekka kiersi kuuden vuoden ajan maaHaavisto oikeastaan na Haavisto alkoi toilman kriisialueita erinäisissä YKon? ”Sarastus” sai tehtävissä. Sen jälkeiset kaksi jo opettaa globaa- vuotta, 2005-2007, hän toimi EU:n mahdollisuuden ottaa Sudanissa ja Darlia ympäristöpoli- erityisedustajana tästä selvää vierailun furissa ja oli mukana Darfurin rauyhteydessä. tiikkaa Helsingissä hanprosessissa. Hän toimii edel- Asiantuntija, edustaja, opettaja, neuvottelija… Pekka Haavisto on helsinkiläinen Vihreän liiton kansanedustaja, joka valittiin tänäkin vuonna eduskuntaan. Vuosina 1995-1999, Lipposen I hallituksessa, hän toimi ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä kah- ja Bristolissa. leen ulkoministerin erityisedustajana näillä alueilla ja on laajan kontaktiverkkonsa avulla pystynyt tekemään asioita hyvin laajaalaisesti ihmisoikeuksien ja ympäristön suojelemiseksi siellä, missä kriisit runtelevat sekä luontoa että ihmisiä. Hänen uraansa kuuluu myös muun muassa Vihreä lanka -lehden ja useiden pienlehtien päätoimittajuus sekä aikanaan nuorison suosiossa olleiden Inter-rail-oppaiden kirjoittaminen. YK:n ympäristöohjelman UNEP:n kautta hän on julkaissut useita raportteja ja muita tekstejä. Aktiivinen lukioaika inspiroi Haavisto on koulutukseltaan ylioppilas ja ”valtiotieteilijä, joka ei oikeastaan koskaan valmistunut”. Opintojensa aikana hän alkoi jo opettaa globaalia ympäristöpolitiikkaa yliopistoissa Helsingissä ja Bristolissa. Sittemmin opetuspaikkojen listaan on tullut Saksan Oberammergaussa sijaitseva NATO -korkeakoulu, jossa Haavisto on käynyt luennoimassa sodasta ja ympäristöstä. 28 ”SARASTUS” 1/11 Hän kävi lukionsa Munkkivuoressa ja osallistui siellä aktiivisesti oppilaselämään. ”Meillä oli varmaan kolmekymmentä eri kerhoa ja kuuluin itse kai puoleen niistä. Siihen aikaan oli kouluneuvostot ja meillä oli kovia poliittisia kampanjoita kouluneuvostovaaleissa.” Yhteiskunnallisen aktiivisuuden voi Haaviston kohdalla siis sanoa lähteneen lukiosta – olihan koulussa myös monia jotka lähtivät mukaan Koijärven liikkeeseen, jonka tavoitteena oli estää Forssan Koijärven kuivattaminen. Toisaalta oppilaskuntatoiminta on antanut Haavistolle myös paljon pitkäaikaisia kontakteja. ”Meillä oli paljon aktiivisia ihmisiä eri aloilla, muun muassa perustamassa Suomeen ensimmäistä paikallisradiota ja pienlehdissä.” Vaalien aikaan Lukiolaisten Liiton edustajat ottivat haavistoon yhteyttä koululaisten burnoutista. ”Liiton mukaan ylioppilaskirjotukset ovat aliarvostettuja, kun niiden jälkeen joutuu vielä pääsykoekierteeseen. Yksityisissä preppauskursseissa näkyy taloudellista eriarvoisuutta: osa voi osallistua, osa ei.” Toisaalta se, että ammatillisen koulutuksen kautta voi hakeutua korkeakoulutukseen ja toisen asteen tutkintoja voi yhdistää, on Haaviston mielestä muutos, jossa on menty hyvään suuntaan. vihreitä, jotka elävät kaikin tavoin vastuullisesti. Olen ajatellut, että ei ole kiva kuolla ekokatastrofiin, mutta ei myöskään tylsyyteen.” Itseään Haavisto kuvailee kulttuurivihreäksi ja mainitsee vihreyteensä kuuluvan ennemminkin elämäniloa ja inhimillisiä arvoja, muutakin kuin ekologiaa. ”Sekä vihreiden ehdokkaissa että kannattajissa on aika monensorttista väkeä. Vihreässä liikkeessä arvokasta on sen kansainvälisyys – mieleen on jäänyt vaikkapa tapaaminen Pakistanin vihreiden kanssa.” ”Olen ajatellut, että ei ole kiva kuolla ekokatastrofiin, mutta ei myöskään tylsyyteen” Kirjava Vihreä liitto Kysyimme Haavistolta vihreisiin liitettävistä stereotypioista ja hän vastasi syövänsä kasvisruokaa mutta nauroi katsovansa salaa formuloita. ”Varmaan on täydellisiäkin Vihreä liitto onkin Haaviston mukaan varsin globaali ryhmä, ja etenkin kehitysmaissa on paljon demokratia- ja ihmisoikeusasioissa vahvasti toiminnassa mukana olevia ihmisiä. Esimerkkinä tästä on Kolumbian vihreiden presidenttiehdokas Ingrid Betancourt, joka kaapattiin bussikiertueelta ja joka oli sissien vankina vuosia. ”Vihreissä tapaa paljon itseään rohkeampia ja viisaampia ihmisiä”, toteaa itsekin paljon maailmaa nähnyt Haavisto. ”Vihreistä on paljon stereotypioita, mutta joukkoon mahtuu todella monenlaisia ihmisiä. Monilla pienillä paikkakunnilla vihreät ovat joutuneet taistelemaan suurten puolueiden sanelupäätöksiä vastaan, ja ympäristöasiat ovat olleet aina alakynnessä. Näissä vihreissä on yleensä aika paljon taistelutahtoa”, Haavisto sanoo. Ydinvoima-asiaa hän kommentoi kertomalla Vihreän liiton äänestäneen sekä Lipposen ensimmäisessä että toisessa hallituksessa ydinenergian lisäämistä vastaan. Jälkim- ”SARASTUS” 1/11 29 mäisestä vihreät lähtivät pois 2002, kun hallitus päätti rakentaa uuden ydinvoimalan. ”Vanhasen/Kiviniemen hallituksessa otimme sen linjan, että sekä vihreät ministerit hallituksessa että vihreiden eduskuntaryhmä eduskunnassa äänestää ydinvoimaa vastaan, mutta sekä hallitus että oppositio olivat ydinvoimamyönteisiä. Hallituksesta lähteminen ei olisi muuttanut mitään.” Suomesta puuttuu Haaviston mukaan myös vaihtoehtoisten energiamuotojen riittävä tukeminen ja politiikan eteenpäin vieminen. ”Suurilla puolueilla on ollut vain tällainen ydinvoimaperspektiivi”. Haavisto ihmettelee sitä, että Suomen ydinvoimakeskustelu nähdään niin kotimaisena. ”Siinä on se naiivius, kun ydinvoimasektori on kuitenkin kansainvälinen. Suomen ratkaisuja käytetään helposti maailmalla ydinvoiman markkinoimiseen; 'kun kerran Suomi...'” Fukushima osoitti Haaviston mielestä, millaisia riskejä ydinvoimaan voi sisältyä luonnonmullistusten tai terrorismin vuoksi. ”Siellä, missä on muutenkin levotonta, tulee yhä enemmän ydinmateriaalia saataville. Luulen, että olemme menossa maailmaan, jossa tilanteet riistäytyvät helposti kontrollista.” Perussuomalaiset nostivat kissoja pöydälle Perussuomalaisten vaalikampanja ja sen myötä esille nousseet asiat, kuten EU-, euro - ja maahanmuuttajavastaisuus ovat asioita, joista Haavisto on Timo Soinin ja tämän kannattajakunnan kanssa eri mieltä: ”Uskon että pystymme Euroopan talouskriisit ja muut handlaamaan paljon paremmin kun teemme EU:ssa yhteistyötä. Maahanmuuttajavastaisuudesta olen ihan eri mieltä – maahanmuuttajat eivät vie meidän työpaikkojamme. Olisivatko suomalaiset perustaneet kaikki nämä kebab-paikat?” Ikävintä maahanmuuttajavastaisuudessa on Haaviston mukaan suoranainen syrjintä pelkän etnisen taustan perusteella. ”Nokian intialaisille insinööreille, joita Nokia todella tarvitsee menestyäkseen, huudellaan ratikassa että 'menkää kotiin'”. Toisaalta maahanmuuttajapiireissä on huolestuttu vasta maahan tulleiden nuorten syrjäytymisestä. Haaviston ja perussuomalaisten mielipiteillä on kuitenkin ainakin yksi yhteinen nimittäjä: korruptiovastaisuus. ”Olen ihan samaa mieltä siitä, että Vanhasen hallituskausi ja isojen puolueiden vaalirahoitusjupakka on luonut ilmapiirin, jossa politiikan ja poliitikkojen uskottavuus on aika lähellä nollaa”. Perussuomalaisten hiljattain ”isolla jytkyllä” voittamissa eduskuntavaaleissa ja sitä edeltäneessä vaalikampanjassa voi nähdä muun muassa suomalaisen äijän kriisin, Haavisto pohtii. ”Monilla teollisuuspaikkakunnilla rakennemuutos on vienyt teolliset työpaikat, eikä uusia ole syntynyt. En myöskään rinnastaisi perussuomalaisia kaikissa asioissa Euroopassa päätään nostaneeseen populistiseen äärioikeistoon. Monissa sosiaalipolitiikan kysymyksissä perussuomalaiset ovat vasemmistopuolue, lähellä SDP:tä.” Presidenttiehdokkuus esillä ”Ehdokkuudesta puhuminen on nyt vähän ennenaikasta, vihreät tekevät päätöksensä kesällä ja olen tällä hetkellä lähinnä semmoinen nimi ehdokkaaksi", Haavisto toteaa, kun kysyn Suomen valmiudesta vihreän presidentin hallittavaksi. "Siitä ei ole muodollista päätöstä”. Hän jatkaa, ettei ehdokkaan puoluekanta ole presidentinvaalissa ratkaiseva tekijä, sillä näissä on täysin omanlaisensa dynamiikka. ”Suomessa mennään aina toiselle kierrokselle, edes Niinistö tuskin voittaisi pelkän ensimmäisen kierroksen kautta. Presidentinvaalit ovat myös hyvä foorumi pitää Suomen tulevaisuuden kannalta keskeisiä asioita esillä.”. Esimerkiksi ehdokkaan puoluekannan vaikutuksesta äänestämiseen hän ottaa esille Elisabet Rehnin: jos ihmisiltä kysytään, äänestäisivätkö he RKP:n ehdokasta presidentiksi, he saattaisivat sanoa ei, mutta Elisabet Rehniä he kyllä äänestivät. "Henkilö on puoluetta tärkeämpi". Oletin, että henkilövaalin luonteen takia ehdokkaan yksityiselämällä saattaa olla presidenttikilvassa vaikutusta. Avoimesti homoseksuaali Haavisto ei kuitenkaan näe, että seksuaalinen suuntautuminenkaan olisi ratkaiseva tekijä äänestyspäätöstä tehtäessä. ”Itse ajattelen niin, että ihminen valitaan valitaan valtiollisiin tehtäviin pätevyytensä, ei yksityiselämänsä tai parisuhteensa perusteella. Suomi on myös siinä mielessä muuttunut, että perhemallien kirjo on kasvanut ja suvaitsevaisuus lisääntynyt”, Haavisto toteaa. ”Sarastus” kiittää Pekka Haavistoa haastattelusta! 30 ”SARASTUS” 1/11 KYMMENEN NOPEAA Käytätkö julkisia kulkuneuvoja? - Kyllä, tulin tänne ratikalla. Kuka oli nuoruuden idolisi? Entä nyt? - Sanotaan Pelle Miljoona. Nykyään? Pitää hetki miettiä. Sanon, että Elisabet Rehn. HIFK vai Jokerit? - Katson lätkää vasta maajoukkuetasolla, en ota tähän kantaa. Mitä T-paitasi selässä lukee? - En käyttäisi tätä vaaleissa, mutta heti niiden jälkeen: ”Poliitikon antamaa lupausta epäluotettavampi on vain äänetäjän antama lupaus”. Kuvaile vapunviettoasi. - Otan vuoden 1950 maatiaiskuplani tallista, ajan sillä rantatietä ja katson maisemia, ja ihmiset vilkuttavat vanhalle kuplalle. Mitä fantasiapizzassasi on? - Tämä onkin tuttu aihe, pizzaani tulee ananasta, sieniä, tomaattia, aurajuustoa, ehkä paprikaa, ei salmiakkia. Kuulemma Pasilasta saa salmiakkipizzaa. Mikä on rämäpäisin tekosi? - En ole yllytyshullu, mutta sanotaan että parin viime vuoden aikana käynti Mogadishussa. Kaikki sanoivat ennen sitä ja sen jälkeen että ei kannattaisi mennä. Mikä on paheesi? - Kuten sanoin, formulat. Toinen on Komisario Palmu-elokuvat. Mitä kysyisit Julian Assangelta? - Varmaan, että eikö naisia voisi kohdella paremmin? Uskotko, että maailmanloppu koittaa 21.12.2012? - Se voi olla yhtä hyvä päivä maailmanlopulle kuin mikä muu päivä tahansa. Pitääkin muistaa istuttaa puu ennen sitä. ”SARASTUS” 1/11 31 K YSY MITÄ VAIN, ”SARASTUS” VASTAA Oon 17 wee tyttö. Painan 40 kg ja oon 180cm. Oon kauhee läski! Mite voin laihduttaa?? Oi tyttö rakas! Miksi haluat laihduttaa? Painostaako lähipiirisi sinua tähän kauheaan tekoon? Suosittelemme paljon hiilihydraatteja ja rasvoja, jotta saisit elämäsi raiteilleen. Nyt on aika muuttaa kauneusihanteitasi ja lopettaa pyrkiminen mallin vartaloon. Toisaalta, jos kasvosi ja luonteesi soveltuvat mallinuralle voisit löytää kasvosi Cosmopolitanin kannesta ja taskustasi miljoonia. Onko Olli Hakala Nuuskamuikkunen? Oletpa tarkkakatseinen, olemme itsekin ihmetelleet tätä yhdennäköisyyttä näiden kahden välillä. Pitkän pohdiskelun jälkeen olemme tulleet siihen johtopäätökseen, että Nuuskamuikkunen opettaa koulussamme joka talvi ja palaa kesäksi Muumilaaksoon ystäviensä luokse. Onko vanhoja 09-2011 lehtiä saatavilla? Mikä on elämän tarkoitus? 42 (eli Kantsu). Tai no se riippuu ihmisestä. 32 ”SARASTUS” 1/11 ”Sarastus” palaa asiaan kesän jälkeen. Oletamme, että tarkoitat vanhoja ”SARASTUS”-lehtiä. Onpa mukavaa, että jotain kiinnostaa! Suurin osa vanhoista numeroista löytyy kansliasta, osa useampana kappaleena. Ennen kanslistin häiritsemistä käy tarkistamassa entisestä Outin valtakunnasta. Ei ole terveellistä olla noin laiha ja siksi kehotamme käymään jääkaapilla useammin. Tiesitkö, ettei ole kaunista jos luut näkyvät? Varsinkin kesällä, kun ihmiset paistattelevat kuin hylkeet rannalla, ihon alta törröttävät luut karkottavat komeat rantaleijonat muille vesille. Mene mäkkiin ja äkkiä!! P.S. Emme tiedä miten olet tähän asti laihduttanut, mutta toimituksesta löytyy ihmisiä, jotka haluavat kuulla niksisi. Jos näet lippulappusia lojumassa laatikon ja mainoksen läheisyydessä, etsi ihmeessä kynä ja kysy ”Sarastukselta” mitä vaan! Me tiedämme, että tiedät, että haluat kysyä jotain! Miksi niin vähän yhteistä toimintaa? Jos kaipaat yhteistä toimintaa, voit järjestää sitä itse, sillä kaikki koulun toiminta lähtee oppilaiden sydämistä ja oma-aloitteisuudesta. Miksi koulussamme ei ole palautelaatikkoa opettajista? Mikä on Olli Hakalan salainen fantasia? Mitä kello on? Pohdimme tätä ääneen, ja eräs vääräsuu totesi, että ehkä opettajakunta haluaa minimoida negatiivisen palautteen määrän. Liikunnanopettajamme epäili, että Olli Hakalan fantasiaan saattaisi liittyä appelsiinien pudottelu pöydältä ja sen ihmettely, miksi ne hajoavat lattiaan osuessaan. Yhtä paljon kuin eilen tähän aikaan. ”SARASTUS” 1/11 33
© Copyright 2024