Häme - Skills Finland ry

Lehdistötiedote 15.5.2014
Julkaisuvapaa
Hämeestä valittiin neljä nuorta ammattitaidon EM-kilpailuun
Tänä viikonloppuna Helsinkiin kokoontuu joukko eri alojen nuoria huippuammattilaisia maajoukkueleirille
hiomaan henkistä kanttiaan ja rakentamaan joukkuehenkeä. Kyseessä on Team Finland 2014, joka
edustaa Suomea ammattitaidon EM-kisoissa.
Nuoret ammattilaiset kilpailevat omien ammattiensa euroopanmestaruuksista Ranskan Lillessä 1.‒5.10.2014.
Kilpailuun osallistuu hieman yli 420 nuorta 27 maasta. Suomen joukkueen muodostaa 33 nuorta, jotka edustavat
23 eri ammattia.
Skills Finland yhteistyökumppaneineen valmentaa ja lähettää joukkueen matkaan. Maajoukkuevalmennuksen
lisäksi nuoret valmentautuvat omaa ammattiaan edustavan lajin tehtävien tekemiseen ja hiovat osaamistaan
oppilaitoksissa valmentajansa johdolla. Osa nuorista valmentautuu myös työpaikoillaan.
Hämäläiset kilpailijat EuroSkills 2014 -kilpailussa
Floristiikka on EuroSkills-kilpailussa parilaji. Suomen tiimiin kuuluvat Taru Kaukonen ja Anna-Maria Mattila.
Molemmat ovat suorittaneet floristin ammattitutkinnon Keudan aikuisopistossa. Iisalmesta kotoisin oleva Taru on
valmistunut Etelä-Savon ammattiopistosta tutkintonaan puutarhurin perustutkinto. 20-vuotias Taru työskentelee
Pekosten Kukassa Lahdessa. Anna-Maria on valmistunut puutarhuriksi Jämsän ammattiopistosta ja hän asuu
nykyään Hattulassa. Anna-Marian työpaikka on Parolantien kukkapalvelu Hämeenlinnassa.
Myös elektroniikassa kilpaillaan pareittain. Esa Varemo ja Tapio Immonen muodostavat Suomen tiimin.
Orimattilasta kotoisin oleva 18-vuotias Esa opiskelee Salpauksen lukiossa Nastolassa ja hänen
valmennuksestaan vastaa Koulutuskeskus Salpaus. Tiimikaveri Tapio Immonen tulee Oulusta.
CNC-jyrsinnässä Suomea edustava 22-vuotias Vili Heiskanen on valmistunut Forssan ammatti-instituutista 2011
(kone- ja metallialan perustutkinto). Armeijan jälkeen hän aloitti oppisopimuksen Laukamo Plastcomp Oy:ssä
Somerolla tavoitteenaan koneistajan ammattipätevyys. Valmistuttuaan tammikuussa 2014 hän jatkoi samassa
yrityksessä vakituisena työntekijänä, tittelinään muottikoneistaja.
EuroSkills Lille 2014
Ammattitaidon EM-kilpailu EuroSkills järjestetään vuorovuosin ammattitaidon MM-kilpailun WorldSkillsin kanssa.
EuroSkills-kilpailussa ammattiin opiskelevat alle 25-vuotiaat eurooppalaiset nuoret mittelevät oman lajinsa
paremmuudesta. EuroSkills-kilpailussa on mukana yksilölajeja, parilajeja sekä tiimilajeja, joissa eri alojen
kilpailijat kilpailevat yhdessä. Kilpailulajeja on 42. Tänä vuonna kilpailu pidetään Ranskan Lillessä 1.‒5.10.2014.
Kilpailijoiden yhteystiedot (vain toimituksen käyttöön)
Vili Heiskanen
[email protected] 0408288997
Esa Varemo
[email protected]
0400773138
Taru Kaukonen
[email protected]
0451560183
Anna-Maria Mattila
[email protected]
0404135887
Lisätietoja
joukkueenjohtaja Pekka Matikainen, Skills Finland ry, puh. 050 5322765, [email protected]
viestintäpäällikkö Katja Nieminen, Skills Finland ry, puh. 040 7320691, [email protected]
www.skillsfinland.fi/home/media
Skills Finland ry valmentaa ja lähettää maajoukkueensa kansainvälisiin WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympicskilpailuihin ja järjestää vuosittain kansalliset Taitaja-, TaitajaPLUS-ja Taitaja9-ammattitaitokilpailut. Skills Finland
kehittää myös huippuosaajien valmennusjärjestelmää, kouluttaa kilpailuasiantuntijoita sekä tuottaa
ammattitaitokilpailuihin liittyvää tutkimusta, tiedotusta ja julkaisuja. Yhdistyksen taustavoimia ovat opetus- ja
kulttuuriministeriö, Opetushallitus ja ammatilliset oppilaitokset sekä keskeiset työmarkkina- ja opetusalan järjestöt.