Lataa kurssiesite PDF:nä

2015
Kev
ät
Kulttuurikurssit
-
Yläkoulut Lukiot
Ammatilliset oppilaitokset
1
Kevään 2015 kulttuurikurssiteemat
Kulttuurikurssit
- taide oppimisympäristönä
Taidekasvatusta ja yleisötyötä yhdistävät kurssit on suunnattu yläkouluille, lukioille ja ammatillisille oppilaitoksille. Kurssit ovat oppilaitoksille maksuttomia.
Kurssilla vieraillaan taidelaitoksissa, tavataan tekijöitä ja
asiantuntijoita ja työskennellään omalla koululla taiteilijan
tai muun ohjaajan vetämissä työpajoissa.
Kullakin kurssilla on oma teemansa. Tämän kautta on mahdollista käsitellä opetussuunnitelman aihekokonaisuuksia ja
toteuttaa oppiainerajoja ylittävää, ilmiökeskeistä oppimista. Kurssien tapahtumia voi liittää eri oppiaineiden tunneille
ja yhteistyötä kollegojen kanssa suositellaankin lämpimästi.
Toki on myös mahdollista, että yksi opettaja osallistuu kurssille opetusryhmänsä kanssa. Kurssiohjelmia voidaan tarvittaessa myös jonkin verran räätälöidä ryhmien erityistoiveiden mukaan.
Kulttuurikeskus tarjoaa noin 20 oppituntia ohjelmaa. Uutena mahdollisuutena on valita aikataulultaan joustava kurssi,
johon kuuluu 10 oppituntia kurssiohjelmaa sekä vapaaehtoista ohjelmaa tarjonnan mukaan, maksimissaan 10 oppituntia.
Ilmoittautumisohjeet ovat kurssien yhteydessä.
Vastaamme mielellämme kysymyksiin!
kulttuurituottaja Tiina Susiluoto 050 3762 170 /
[email protected]
Sisällysluettelo
Luovaa ekologiaa3
Sibeliusta! 4
Sirkustemppu! 5
Ihana kamala elämä 6
Koti kaupungissa 7
Klassikko8
Päivitetyt kurssiohjelmat
www.kultus.fi
JOUSTAVASTI!
Juuso Lehtonen:
Hiljaa virtaa Vantaanjoki, 2014. Kinofilmi.
10 oppituntia +
vapaaehtoista
lisäohjelmaa
Luovaa
ekologiaa
Ajankohta: maaliskuu-toukokuu. Kesto: 10-20 oppituntia, koulun ja ryhmän aikataulujen mukaan. Erityisesti
itäisen ja kaakkoisen alueen kouluille.
Ilmoittautumiset: [email protected]
Sormet multaan – tehdään yhdessä Vuotalon galleriasta kasvihuone! Oppilaiden oman viljelyprojektin ohessa pohditaan
kestävää elämäntapaa ja ruokataloutta. Osa ryhmistä voi lähestyä teemaa myös taidelähtöisten työpajojen kautta. Tutustutaan ihmisiin ja toimijoihin, joille ekologinen elämäntapa
on tärkeä. Teemaan pureudutaan myös elokuvan ja teatteritai sirkusesityksen kautta. Kurssin näkökulma on taiteellinen
ja tekemiseen tarttuva.
Kurssin nivominen opetussuunnitelmaan onnistuu
monen eri oppiaineen tunneilla.
Aihekokonaisuus: Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista
ja kestävästä tulevaisuudesta
Oppiaineet: biologia, äidinkieli, kuvataide, ilmaisutaito,
kotitalous
Ohjelmassa
• Vuotalon Orastus-viljelyprojekti, galleriasta kasvihuoneeksi (integroitavissa esimerkiksi biologian oppitunneille) TAI taidelähtöisiä, ekologia-teemaisia työpajoja
(noin 6x45min)
• Elokuva, esimerkiksi Luc Jacquetin Sademetsän tarina
• Kierrätys/ekologiateemainen esitys, esimerkiksi
Clunker Cirkus: Ihanan paljon kaikkea
• Tavataan ekologisen elämäntavan asiantuntijoita
Kuva: Hanna Westerholm
Voiko biologiaa
ja taidetta
tutkia samalla
kurssilla?
Sibeliusta!
Ajankohta: helmi-toukokuussa. Kesto: 10-20 oppituntia,
koulun ja ryhmän aikataulujen mukaan. Erityisesti läntisen alueen kouluille.
Ilmoittautumiset: [email protected]
ja [email protected].
Vuonna 2015 tulee kuluneeksi 150 vuotta oman mestarisäveltäjämme syntymästä. Vuotta juhlitaan monin tavoin ja myös
kulttuurikurssilla pääsee osalliseksi tästä tarjonnasta.
Jean ”Janne” Sibelius oli suomalaisen kulttuurin kultakauden merkittävä taiteilija. Mutta mikä olikaan tuo kultakausi?
Miten menneitä säveliä ja kansallisromanttista aikaa kuullaan
ja katsellaan nykyajassamme?
Koska kurssi on monitaiteinen, se sopii monen eri aineen
opetukseen.
Aihekokonaisuudet: Ihmisenä kasvaminen,
Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys
Oppiaineet: musiikki, historia, kuvataide, äidinkieli
Ohjelmassa:
Sibelius ja taiteen maailma -näyttely Ateneumissa
(näyttely avoinna 22.3.2015 asti)
Kullervo, Tero Saarinen Companyn ja Suomen
Kansallisoopperan yhteistuotanto
Työpaja
Asiantuntijavierailu
Teemaan sopiva elokuva
ja/tai konsertti
vapaaehtoista
juhlavuoden ohjelmaa
JOUSTAVASTI!
10 oppituntia +
vapaaehtoista
lisäohjelmaa
4
Kuvitus: Lasse Rantanen, 2012
© Suomen Sibelius-seura
•
•
•
•
•
•
Kuva: Kaapo Kamu
JOUSTAVASTI!
10 oppituntia +
vapaaehtoista
lisäohjelmaa
Tiesitkö tämän? Cirko
on Uuden sirkuksen keskus, sirkustalo Helsingin
Suvilahdessa. Cirkossa
tapahtuu ympäri vuoden,
mm. nykysirkusesityksiä,
demoesityksiä, taiteilijatapaamisia sekä pohjoismaiden suurin nykysirkusfestivaali.
Sirkustemppu!
Ajankohta: helmikuu-huhtikuu. Kesto: 10-20 oppituntia,
koulun ja ryhmän aikataulujen mukaan. Erityisesti koillisen ja pohjoisen alueen kouluille
Ilmoittautumiset: [email protected]
Mitä on nykysirkus? Onko siellä eläimiä? Miten uusi sirkus
eroaa perinteisestä sirkuksesta?
Sirkus on noussut nopeasti tärkeäksi osaksi suomalaista taide- ja kulttuurikenttää. Kurssilla tutustutaan esitysten ja asiantuntijatapaamisten kautta tämän päivän sirkukseen ja kokeillaan työpajoissa sen eri lajeja.
Kurssin antia voi liittää usean oppiaineen opetukseen,
muun muassa liikuntatunneille sirkustyöpajat sopivat hyvin.
Aihekokonaisuudet: Ihmisenä kasvaminen, Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys
Oppiaineet: äidinkieli, kuvataide, liikunta
Ohjelmassa:
• Sirkusesitys Cirkossa (Uuden sirkuksen keskus
Suvilahdessa)
• Tutustumiskäynti Cirkoon ja sirkustaiteilijan tapaaminen
• Naisklovnifestivaali Punainen Helmi (11.-14.2.2015)
• Sirkus Magentan sirkustyöpajat 3x2h koululla
• Vapaaehtoista lisäohjelmaa esimerkiksi elokuvaa, toiminnallinen käynti sirkuskoulu Circus Helsingin treenitilassa
5
Ihana kamala
elämä
Ajankohta: tammi-toukokuu. Kesto: 20 oppituntia.
Ilmoittautumiset: [email protected]
Kurssilla pohditaan mielenterveyden eri puolia kulttuurihistoriallista näkökulmaa unohtamatta. Tutustutaan taiteilijan
mieleen muun muassa Edvard Munchin teosten ja elämäntarinan kautta.
Nykyajan ja -elämänmenon iso kysymys on, miksi niin moni
meistä, erityisesti nuorista, masentuu joskus. Kurssilla tuodaan esiin, miten masennukseen saa apua ja miten sen kanssa eletään. Toisaalta pidetään mielessä, että epätasapainoisen
ihmisen määritelmä on vaihdellut eri aikoina, ja että elämä
on kamalan ohella tosi usein myös ihanaa. Teeman parissa
työskennellään myös taiteellis-toiminnallisissa työpajoissa.
Kokonaisuuden on suunnitellut kuvataiteilija ja taidekasvattaja Anne Rossi-Horto.
Kurssin sisältöä voi liittää opetukseen vaikka näin
Aihekokonaisuudet: Ihmisenä kasvaminen, Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta, Kulttuuriidentiteetti ja kansainvälisyys
Oppiaineet: kuvataide, äidinkieli, terveystieto, elämänkatsomustieto, liikunta
Ohjelmassa:
• Didrichsenin taidemuseo: Edvard Munch - Elämän tanssi
-näyttely (auki 1.2.2015 asti)
• Munchin innoittama (öljyväri)maalaustyöpaja Annantalolla (vapaaehtoista ohjelmaa)
• Elokuva, esim. Arto Halosen ”Prinsessa”
• Kävelyretki ja asiantuntijatapaaminen Lapinlahden entisellä mielisairaala-alueella.
• Kuvataide- ja draamatyöpajat, 6 oppituntia
• Teemaan sopivia esityksiä ja tilaisuuksia
Edvard Munch Elämän tanssi 1921 ©Munchmuseet/Munch-Ellingsen-Gruppen/KUVASTO 2014
6
Kuva: Anni Bäckman: Ihana kahvila Kalasatamassa
Koti
kaupungissa
– demokratiakasvatusta taiteellisesti
Ajankohta: helmi-toukokuu. Kesto: 20 oppituntia.
Erityisesti eteläisen ja keskisen alueen kouluille.
Ilmoittautumiset: [email protected]
Millainen kotikaupunkini on yltä ja alta? Millaista historiaa
kadut kätkevät? Mikä tekee kaupungista onnellisen? Ennen
kaikkea, millainen sen pitäisi mielestäni olla? Miten voin vaikuttaa omien kotikulmieni kehitykseen?
Kurssilla kotikaupunkia otetaan haltuun sekä yhteiskunnallisesta että taiteellisesta näkökulmasta, omaa tekemistä
unohtamatta. Mukana kurssilla ovat myös Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston info- ja näyttelytila Laituri työpajalla kaupunkisuunnittelun ajankohtaisista teemoista ja nykytaidefestivaali IHME.
Kurssi sopii opetussuunnitelmiin esimerkiksi näin:
Aihekokonaisuudet: Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys,
Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta, Ihminen ja teknologia, Turvallisuus ja liikenne, Ihmisenä kasvaminen
Oppiaineet: kuvataide, historia, yhteiskuntaoppi, maantieto,
tietotekniikka, äidinkieli, liikunta
7
Kuva: Veikko Somerpuro: Baana.
Ohjelmassa
•
•
•
•
Heureka: Älykäs kaupunki & Maan alle -näyttelyt
Oma ympäristö ja taide -teemainen työpaja Asiantuntija- ja kaupunkiaktiivitapaamiset
Uuden tanssin keskus Zodiakin kaupunkiteemainen työpaja, jossa omaa ympäristöä arvioidaan liikkeen kautta
• IHME-teos 2015, yhteisöllinen taideteos julkisessa tilassa
• Anna-Karin Grönroosin dokumenttielokuva Ekopolis
Mikä ihmeen IHME?
Vuosittaiseen IHME-nykytaidefestivaaliin sisältyy taideteos julkisessa tilassa,
keskustelua ja taidekasvatushankkeita. IHME edistää
taidetta demokraattisessa
yhteiskunnassa.
Juuso Lehtonen: Woman On Bike, 2014. Diafilmi 120.
8
LAITURI – KOHTI HUOMISEN HELSINKIÄ
Vanja-eno 100-v juliste, Suomen Kansallisteatteri
Lukiolaiskurssi
Klassikko
Kurssin ajankohta tarkentuu kevään esitysaikojen ja
osallistuvien luokkien aikataulujen mukaan. Kurssille
voi ilmoittautua alustavasti ja esittää samalla aikataulutoiveen tuottajalle. Kesto: 10-20 oppituntia, koulun ja
ryhmän aikataulujen mukaan
Ilmoittautumiset: [email protected]
Kurssilla tutustutaan klassikkoteokseen esityksen ja oman tekemisen kautta. Tarkoituksena on tutkia, miksi jostain teok9
Kuvassa Kansallisteatterin Vanja-enossa esiintyvä
Krista Kosonen. Kuvaaja Erik Rehnstrand.
sesta on tullut kestosuosikki ja miksi siitä on tehty esitys ja
tulkinta juuri tässä ajassa. Kurssi sopii esimerkiksi lukion äidinkielenkurssiin Kirjallisuuden keinoja ja tulkintaa (ÄI3).
Kurssiohjelman esitys valitaan tarjonnan mukaan osallistuvien ryhmien kanssa.
Aihekokonaisuudet: kulttuuri-identiteetti ja kulttuurien
tuntemus,viestintä- ja mediaosaaminen.
Oppiaineet: lukion äidinkieli ja soveltuvin osin muut oppiaineet
Ohjelmassa:
• Klassikkoesitys tekijätapaamisineen:
• Anton Tšehovin Vanja-eno Paavo Westerbergin ohjauksena Kansallisteatterissa ja/tai
• Maksim Gorkin Pohjalla Janne Reinikaisen ohjauksena
Kansallisteatterissa ja/tai
• Tero Saarinen Companyn Kullervo Kansallisoopperassa
(helmi-maaliskuu)
• Teemaan sopiva elokuva asiantuntija-alustuksineen
KAVI:n elokuvateatteri Orionissa
• Backstage-näyttely Teatterimuseossa. Näyttelyssä pohditaan muun muassa, miten ja millä tyylillä samaa esitystä
on eri aikoina esitetty ja tulkittu ja mitä esityksestä on sanottu.
• Elokuva/animaatiotyöpaja 4-6 oppituntia, luodaan oma,
pieni teos klassikkoteemasta
• Vapaaehtoista lisäohjelmaa
10
T IE TOJA
Kuka, mitä, kuinka?
Helsingin kulttuurikeskuksen tuottaja on mukana toteuttamassa kurssia yhdessä opettajan kanssa. Jotta kulttuurikurssi onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla…
Kulttuurikeskuksen ja sen tuottajan
tehtävänä on pääpiirteittäin
• vastata kustannuksista
suunnitella kurssiohjelma
• sopia alustavasti vierailuista näyttelyihin mahdollisine opastuksineen ja työpajoineen
• varata ja ostaa liput esityksiin ja sopia esitysten
taiteilijatapaamisista koululla tai taidetoimijan
omissa tiloissa
• hankkia elokuvien esitysoikeudet ja sopia alustuksista
• palkata työpajanvetäjät
• pitää mahdollisimman hyvin huolta siitä,
että kaikki osapuolet tietävät, missä mennään
Opettajan tehtävänä on pääpiirteittäin
• sitoutua koko kurssiohjelmaan saman opetusryhmän
(noin 15-30 oppilasta) kanssa
• kannustaa oppilaita motivoitumaan ja sitoutumaan kurssiin
ja auttaa heitä hahmottamaan kurssi teemallisena
kokonaisuutena
• käsitellä kurssin teemaa ja tapahtumia Kulttuurikeskuksen
tarjoaman ohjelman ohessa
• sopia kurssin ennalta sovittuihin tilaisuuksiin
osallistumisesta rehtorin ja kollegoiden kanssa
• aikatauluttaa kurssin muu ohjelma omaan opetukseen
yhdessä esimerkiksi työpajanvetäjän kanssa
Tehdään yhdessä hyvä kurssi!
Yhteystiedot
Kulttuurikursseja tuottavat Helsingin kulttuurikeskuksen
Annantalo
Tiina Susiluoto (työryhmän vetäjä), [email protected],
050 376 2170
(Ihana kamala elämä, Klassikko, Koti kaupungissa)
Jaana Kokkonen, [email protected], 040 334 1835
(Koti kaupungissa)
Sonja Taimiaho, [email protected], 040 1686 270 ja
Tiina Susiluoto, [email protected], 050 3762 170
(Sibeliusta!)
– erityisesti läntisen alueen koulut
Malmitalo
Mirka Nokka, [email protected], 040 029 3371
(Sirkustemppu!)
– erityisesti koillisen ja pohjoisen alueen koulut
Stoa, Vuotalo Hanna Westerholm, [email protected],
puh. 050 464 9536(Luovaa ekologiaa)
Muutokset
- erityisesti itäisen ja kaakkoisen alueen koulut
Kanneltalo
Yhteistyössä Helsingin opetusviraston kanssa
kaikkien kurssien
ohjelmissa
mahdollisia!
Päivitetyt kurssiohjelmat
www.kultus.fi
Kannen kuva: Cirko – Uuden sirkuksen keskus. Kuvaaja Kaapo Kamu.
11
A n n a n t a l o C a i s a E s p a n l a v a K a n n e lt a l o M a l m i t a l o
Sa v o y - t ea t t e r i S t oa V u o t a l o
12