Turkanen 1-2014 - Turun Seudun SETA ry

Turkanen
Turun seudun Seta ry:n jäsenlehti 1/2014
Puheenjohtajan palsta
TuSetan kevätkokous
Tiitit Turussa
Tukea ja neuvontaa
Hylätty Huvipuisto
Puheenjohtajan palsta
Tervehdys,
oikein hyvää alkanutta vuotta 2014 kaikille!
TuSeta toteutti vuoden vaihteessa pitkäaikaisen haaveensa,
muuton uusiin ja nykyaikaisiin toimistotiloihin. Tiloissa teh‑
dään vielä tammikuun aikana remonttia, mutta heti helmikuun
alussa toiminta käynnistyy uusissa tiloissa vauhdilla. Toimiston
avajaiset järjestetään hieman myöhemmin, kun kaikki on saatu
kuntoon.
Olette varmasti huomanneet. että Club O´gay ‑illat ovat lop‑
puneet biletilojen puuttumisen takia. Tavoitteenamme on
kuitenkin jatkaa bileiden järjestämistä heti sopivien tilojen löy‑
dyttyä.
Muuten toiminta jatkuu virkeänä ja uusia ideoiden. Kaikille
avoimet leffa-illat jatkuvat toimistolla 6.3. alkaen sekä suositut
keilailut 7.2. alkaen. Muutkin ryhmät käynnistyvät helmikuun
aikana. Etsimme vetäjiä myös uusille miesten ja naisten ryh‑
mille, jos olet kiinnostunut ryhmän vetämisestä, laitathan viestiä
allekirjoittaneelle.
2
Vuonna 2014 TuSeta on mukana vaikuttamassa valtakunnal‑
lisen Setan hankkeissa, Venäjä-projektissa sekä tietenkin seu‑
raamme tiiviisti Tahdon 2013 ‑kansalaisaloitteen etenemistä.
Kesällä olemme mukana ainakin Helsinki Pridessa sekä hei‑
näkuussa järjestämme jo perinteisen Homo metsässä ‑leirin
Tippsundissa.
Nettisivut ovat uudistuneet ja sisältöä päivitetään heti kun
toimistoremontilta ehdimme. Uusimmat tiedot tapahtumista
löydät myös facebook-sivuiltamme. Otamme mielellämme
vastaan palautetta uusituista sivuista ja ideoita mitä kaikkea
haluaisitte sivuilta löytää.
Mukavaa talvea kaikille ja poiketkaahan toimistolla!
Harri Kokko
[email protected]
3
TuSetassa tapahtuu
Kevätkokous
Turun seudun Seta ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään TuSetan
toimistolla torstaina 27.3. klo 19.00 osoitteessa: Eerikinkatu 22 b B 20, 20100
Turku. Esillä ovat sääntömääräiset asiat. Alaovella on summeri.
Tervetuloa!
Neuvosto 2014
Harri Kokko
puheenjohtaja
Kirsi Mikkonen
varapuheenjohtaja
Varsinaiset jäsenet:
Johanna Männistö, Samuli Koivisto,
Pirjo Haapakoski
Varajäsenet:
Jenni Leinonen, Sami Kinnunen,
Hanna Tuominen ja Tiina Nikander
TuSetan leffaillat jatkuvat
TuSeta järjestää avoimia leffailtoja
joka kuun ensimmäisenä sunnun‑
taina klo 17. Ensimmäinen leffailta 2.3.
Elokuvana Kerron sinulle kaiken (2013).
TuSetan ja Amnestyn yhteinen
ravintolapäivä
TuSetan ja Amnestyn yhteistä ravintola‑
päivää vietetään 16.2. klo 13–17 Tusetan
uudella toimistolla, osoitteessa Eerikin‑
katu 22 B b 20 (2. krs.). Menu-listalla on
kaalipiirakkaa, makeita blinejä, teetä
hillolla sekä prianiki-keksejä. Kaikki
safkat tehdään vegaaneille sopiviksi.
Tervetuloa!
Neuvostolle voit laittaa postia:
[email protected]
TuSeta keilailee
TuSetan suositut kaikille
avoimet keilailuillat Aninkaisten
keilahallilla jatkuvat syksyllä 2013
ja keväällä 2014!
4
Kevät 2014
7.2.2014 klo 21–22
7.3.2014 klo 21–22
11.4.2014 klo 21–22
Mukaan tarvitset vain
1,5 € kenkävuokraa varten.
Tervetuloa!
TuSetan ryhmät
TuSetan nettisivujen tapahtumakalente‑
rista osoitteesta www.tuseta.fi löydät
kaikkien ryhmien kokoontumisajat ja
-paikat.
Peliryhmä
kokoontuu toimistolla kerran kuussa tors‑
taisin 6.2, 6.3, 10.4 ja 8.5. klo 18–20.
Nuorten ryhmä
koostuu yläaste- ja lukioikäisistä nuorista,
jotka kokevat olevansa ei-niin-hete‑
roita. Ryhmässä vietetään aikaa yhdessä
pelaillen, jutellen, musiikkia kuunnellen ja
leffoja katsellen.
Kesäisin järjestämme myös leirejä ja
muita aktiviteetteja. Ryhmässä vallitsee
hyvä ja luottamuksellinen ilmapiiri, johon
on helppo tulla omana itsenään. Kevään
ensimmäinen nuorten tapaaminen on
toimistolla 16.2. [email protected]
Senioriryhmä
on tarkoitettu yli 50-vuotiaille naisille ja
miehille.
Transryhmä
kokoontuu joka toinen viikko, paritto‑
mien viikkojen viikonloppuina. Lisätie‑
toja: [email protected].
Turun tiitit
kahvittelee aina kuun viimeisenä perjan‑
taina klo 19.
Sateenkaariperheet
tapaavat kerran kuussa sunnuntaisin klo
16.30–19.00 Kupittaan Seikkailupuiston
Seikkailutalolla. Lisätietoja osoitteesta
[email protected].
Kristillinen piiri Malkus
kokoontuu kerran kuussa sunnuntaisin
klo 18 toimistolla.
Q Union (ENt. Homoglobiini ry)
Opiskelijoiden yhdistys, joka järjestää
monipuolista toimintaa ja tapaamisia.
Lisätietoja osoitteesta
www.homoglobiini.fi.
Turun Seudun Mummolaakso ry.
Lisätietoja osoiteesta
www.turunmummolaakso.net.
Turun Nallet
Lisätietoja osoitteesta
[email protected].
Turun Baletti
(Turun BDSM-yhdistys ry)
Lisätietoja osoitteesta
www.turunbaletti.net.
Queer Turku ry (QT)
Lisätietoja osoitteesta
www.queerturku.net.
5
Tiitit Turussa
Historiaa
Tiittitoimintaa Turussa on ollut ainakin
vuodesta 1987. Silloin Turun seudun
Psykeen osatoimintana. Tällöin ainakin
allekirjoittanut aloitti kahvi-iltojen
vetämisen. Alussa samaan aikaan oli
puhelinpäivystys ko. ryhmälle ja jotkut
kävivät toimistolla. Jossain vaiheessa
osanottajia oli sen verran, että tarvittiin
toinenkin vetäjä, jolloin vuoroteltiin
siinä kumpi vastasi puhelimeen, kumpi
veti kahvi-iltaa. Toimintaa laajennettiin
myöhemmin niin, että oltiin yhteistyössä
muiden paikkakuntien Setaan, joissa oli
transtoimintaa eli käytännössä Helsinkiin
ja Tampereelle. Oli vetäjien palavereja
ja yhteisiä meikkausopastusiltoja jne.
Tuohon aikaan ulkopuolisilla oli hyvin
niukasti tietoa siitä mitä transvestisuus
ihan oikeasti on. Niinpä sen asian saatte‑
lemana annoin lehtihaastattelun Turun
Sanomiin 29.5.1989 asiasta ja melkein heti
huomasin, kuinka ihmiset osoittivat sym‑
paattisuutta minut kadulla kohdatessaan.
Jotenkin tunsin onnistuneeni ennak‑
koluulojen hälventämisessä. Hyvä niin.
Noihin aikoihin julkaisin myös muutaman
numeron lehteä nimeltä ”Transulainen”
Tiittiys, puolisot perhe jne.
Pian lehtihaastattelun jälkeen löytyi
ensimmäinen elämänkumppani, joka oli
hyvin aktiivisesti mukana tiittitoiminnassa
6
ja oli omalta osalta myös aktivoimassa
muita puolisoita mukaan toimintaan.
Pian tulikin aika omalta osalta jättää aktii‑
vitoiminta perheenlisäyksen vuoksi.
Valitettavasti tuokin suhde päättyi ja
toinen osapuoli käytti myös tiitteyttä
lyömäaseena, niin kuin usein käy kun
omille vaikeuksille halutaan löytää synti‑
pukki jostain ulkoa.
Tiittitoiminta oman aktiiviaikani
jälkeen.
Oman aktiiviaikani jälkeen kävin aika
ajoin katsomassa toimistolla onko toi‑
minta saanut jatkoa ja ilokseni totesin,
että uusia vetäjiä on kahvi-illoille löy‑
tynyt. Olin lähes 15 vuotta tiitteilemättä
ainakin julkisuudessa, ajatellen sillä sitä
ettei poikani joutuisi sen vuoksi koulukiu‑
satuksi, sillä minuahan siitä olisi ex-puoli‑
soni syyttänyt. Tältä ajanjaksolta minulla
ei ole omakohtaisia kokemuksia tiittien
toiminnasta muuta kuin se, että toimintaa
on ollut ja vetäjät on silloin tällöin vaih‑
tuneet. Itselle tuo aika oli kyllä hyvin pii‑
nallista, kunnes pari vuotta sitten päätin
aloittaa taas julkisesti tiitteilyn. Ilokseni
sain havaita että julkitiitteily oli tällä välin
valtakunnallisesti moninkertaistunut ja
valtakuntaan oli saatu myös oma tiittien
yhdistys DWC, joka toimii Setan järjes‑
tönä. Sen sijaan Turun kahvi-illoissa ei
tungosta ole valitettavasti ollut.
Yhteistyö TuSetan ja DWC:n
välillä.
TuSeta ja DWC ovat jo 3 kertaa järjes‑
täneet yhteistyössä kerran vuodessa
teatteri-viikonlopun, johon kutsutaan
valtakunnallisia kanavia pitkin tiittejä
ympäri Suomen osallistumaan tapahtu‑
maan. Tällöin on tapana pitää kahvi-ilta
perjantaina ja siellä mahdollisesti jotain
ohjelmaa. Lauantaina on sitten yhteinen
ruokailu, teatteri-ilta ja jatkot. Tänä
vuonna oli ohjelmassa the Rocky Horror
Show ja paikalla oli 33 osanottajaa.
Kahvi-iltojen nykyisyys ja
tulevaisuus
Olemme onnistuneet luomaan joitakin
yhteyksiä paikallisiin yrityksiin, jotka
ovat halukkaita tulemaan antamaan
esim. meikkausopastusta meille. Meidän
tarvitsisi vaan saada enemmän aktiivia
kävijäkuntaa kahvi-iltoihin, jotta niiden
pitäminen kannattaisi muulloinkin kuin
teatteriviikonloppuna. Samoin voisi
muutenkin lähteä ulos viettämään aikaa
vaikka yhteisesti tukihenkilöiden kanssa.
Esimerkiksi burlesque-tapahtumat ovat
suosittuja ja myös turvallisia tapahtumia
lähteä ns. muiden ihmisten ilmoille
tiittinä ja näissä tilaisuuksissa meitä jo
jokunen käykin aktiivisesti. Olemme
niissä piireissä hyvin suosittua väkeä.
TuSetan tukihenkilöprojekti
tiiteille.
TuSeta on ensimmäisenä Suomessa
käynnistänyt tukihenkilötoiminnan kaa‑
pista ulos pyrkiville tiiteille. Yhdessä on
pohdittu niitä seikkoja, jotka voisivat olla
tiellä kaapista ulos pyrkimiselle. On aja‑
teltu, että jotkut ajattelevat Setan olevan
vain homoille ja lesboille tarkoitettu
järjestö ja ettei se olisi heterotiiteille tar‑
koitettu, vaikkei asia todellisuudessa näin
olekaan. Toinen este voi olla se, että
”joku tuttu näkee minun menevän Setan
toimistoon.” Vaikkei suurin osa ihmisistä
edes tiedä toimiston sijaintia. Suurin osa
esteistä on kuitenkin loppujen lopuksi
ns. itse aiheettomasti luotuja mörköjä.
Tukihenkilöillä on myös mahdollisuus
olla mukana kahvi-illoissa ja saada arvo‑
kasta tietoa toiminnasta. Mielestäni tämä
projekti on hieno ele TuSetalta tiiteille
ja ansaitsee huomion siitä miten TuSeta
ohjaa saamiaan testamenttivaroja hyvään
työhön tiitteyden hyväksi.
Monica
7
Porno Turussa
Ensimmäinen numero Ménage à trois
-pornolehteä ilmestyi Vinokino-fes‑
tivaalilla syksyllä 2012. Lehden perus‑
tivat taiteilija Saija Nojonen ja kirjailija
Iida Rauma kyllästyttyään suomalaisen
queer-feministisen pornon olematto‑
maan tarjontaan. Painos myytiin lop‑
puun muutamassa kuukaudessa.
Nojosen ja Rauman lisäksi Ménage
à trois -lehteä tekee joukko suomalaisia
ja virolaisia taiteilijoita. Porukka on suku‑
puoleltaan ja seksuaalisuudeltaan moni‑
nainen, ja tämän halutaan näkyvän myös
lehdessä. ”Seksuaalisuus kuulu myös
muille kuin sukupuoleltaan tyypillisille
heteroille”, Saija Nojonen sanoo.
Lehdessä ilmestyvien valokuvien
mallit ovat vapaaehtoisia. He saavat
päättää, millaisissa kuvissa esiintyvät ja
tarvittaessa kieltäytyä kuvien julkaisusta.
8
Uudet tekijät ovat tervetulleita mukaan
niin kuvaamaan kuin kuvattaviksi. Valo‑
kuvien lisäksi lehdessä on piirroksia ja
novelleja. ”Ménage à trois on tarkoitus
julkaista ihmisläheistä ja eettistä pornoa”,
Saija Nojonen sanoo.
Nyt tekeillä on jo lehden neljäs nu‑
mero, joka ilmestyy loppukeväästä 2014.
Tulevan lehden teema on törky, mutta
matkan varrella Ménage à trois on kä‑
sitellyt niin runkkausta, urheilua kuin
karvoitusta. Kansien välistä on löytynyt
muun muassa pervoa sarjakuvaa kolmes‑
ta karhusta, valokuvia rollerderbyjouk‑
kueen ryhmäseksistä ja sidontataitelija
Tinttu Henttosen kuvia.
Ma3:a myydään lehden nettisivujen
lisäksi esimerkiksi Akateemisessa kirja‑
kaupassa ja Kirjakahvilassa sekä TuSetan
tapahtumissa.
ma3.fi
Tukea ja neuvontaa
Otsikko
Tarjolla ratkaisukeskeistä
lyhytterapiaa yksilö-, tai
pariterapiana!
TuSetan kautta on nyt mahdollista saada
harjoitustyönä ilmaista yksilö-tai parite‑
rapiaa. Helsingin psykoterapiainstituu‑
tissa ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa opis‑
keleva Christine Salminen ottaa vastaan
henkilöitä tai pariskuntia, jotka tarvitsevat
• hyvinvoinnin ja voimavarojen
lisäämistä,
• apua ihmissuhteiden kanssa,
• apua vanhemmuuden ja/tai
parisuhteen asioissa tai
• tukea mielenterveyden edistämiseen
ja tukemiseen.
Harjoiteltava ratkaisukeskeinen terapia
(brief therapy, solution focused therapy)
on Suomessa vakiintunut ja Valviran tun‑
nustama psykoterapiamuoto. Ratkaisu‑
keskeinen psykoterapia soveltuu myös
pitkiin hoitoprosesseihin. Jos kiinnos‑
tuit asiasta voit olla suoraan yhteydessä
Christine Salmiseen ja kysyä lisää.
Christine Salminen
p. 045 231 41 50
[email protected]
Valtakunnallinen tuki- ja
neuvontapalvelu käyntiin uusin
voimin
Puhelin- ja verkkopalvelusta saat tukea
seksuaaliseen suuntautumiseen ja/tai
sukupuolen moninaisuuteen liittyvissä
kysymyksissä. Päivystys on avoinna maa‑
nantaisin klo 19–21 ja torstaisin klo 19–21.
Voit soittaa numeroon 044 300 2355
tai lähettää kysymyksesi suojatun verk‑
kopalvelun kautta anonyymisti. Voit
myös lähettää sähköpostia osoitteeseen
[email protected]
Neuvontatyöntekijämme vastaavat
puhelimeen ja kirjallisiin kysymyksiin
päivystysaikoina. Voit lähettää viestin
verkon kautta koska tahansa. Niihin vas‑
tataan saapumisjärjestyksessä. Aiheiden
kiireellisyydestä riippuen viesteihin pyri‑
tään vastaamaan n. kahden viikon sisään.
Palvelu on avoin kenelle tahansa, jota
seksuaalinen suuntautuminen (mm. bi,
homo, lesbo, pan) tai sukupuolen mo‑
ninaisuus (mm. gender, inter, muunsu‑
kupuolinen, trans, transvestiitti, queer)
pohdituttaa joko omakohtaisesti tai esim.
perheenjäsenen tai läheisen kokemusten
kautta.
Voit kysyä mistä tahansa mieltäsi as‑
karruttavasta oman tai läheisen seksuaali‑
seen suuntautumiseen ja/tai sukupuolen
moninaisuuteen liittyvistä kysymyksistä
kuten sosiaalisista paineista, vertaisuu‑
desta, seurustelun aloittamisesta, kaapista
ulostulosta, aseksuaalisuudesta, parisuh‑
de-, perhe- ja työelämästä, ikääntymises‑
tä, eheyttämisestä, vihapuheesta, kiusaa‑
misesta tai muista syrjintäkokemuksista.
9
Hylätty Huvipuisto - Kåren herää henkiin burleskilla
Sophie le Sucré ja Miss Charming Daisy
ovat taiteilijanimiä, joiden takaa löytyy
kaksi vahvaa naista. He ovat ottaneet
asiakseen kohottaa turkulaisten itse‑
tuntoa sukupuoleen katsomatta. Tapah‑
tumien tavoitteena on tuoda lisäväriä
Turun harmaaseen katukuvaan, jota esi‑
merkiksi toriparkkihankkeella yritetään
entistään synkentää.
Perjantaina 4.4.2014 järjestettävä bur‑
leskiklubi Hylätty Huvipuisto on Sophie
le Sucrén ja Miss Charming Daisyn jär‑
jestämä neljäs peräkkäinen burleskiklubi
Turussa Kårenilla. Klubi on historiansa
aikana kulkenut eri nimellä joka vuosi
ja myös työryhmä tapahtuman takana
on vaihdellut. Rakkaus kyseistä esittävän
taiteen tyylilajia kohtaan ei kuitenkaan
ole muuttunut, päinvastoin. ”Burleski on
ihanan vapauttavaa, sallivaa, suvaitsevaa
ja avarakatseista. Se on mahtavaa vasta‑
painoa kaikelle muulle, mitä tavallisessa
arjessani kohtaan”, sanoo Miss Charming
10
Daisy.
Vuosittainen traditio sai alkunsa
vuonna 2011, jolloin burleskia ei Turussa
vielä nähty siinä mittakaavassa missä se
tänä päivänä on. Nyt burleskin suosio on
niin Turussa kuin muuallakin Suomessa
aivan huipussaan. ”Sisäänpäin käänty‑
neet” suomalaiset rakastavat räiskyviä il‑
miöitä, joilla saavat luvan kanssa piristää
tavallista arkeaan. ”Samasta syystä esim.
hevimusiikki on Suomessa niin suosittua”,
Miss Charming Daisy uskoo. Ulkomailla
burleskitapahtumien yleisö ei useinkaan
ole itse pukeutunut illan teeman mukaan,
mutta Suomessa tapahtumista otetaan
kaikki irti.
Burleski on taidemuoto, jota Sophie
kuvaa seuraavasti: ’’Burleski on oodi elä‑
mälle. Se on teatteria, kabareeta, tajun‑
nanräjäyttäviä asukokonaisuuksia, upeita
esityksiä ja itsesi ja muiden hyväksymistä.
Se on vartalosi arvostusta, siitä nauttimis‑
ta ja näyttämistä ja ennen kaikkea asen‑
Otsikko
la ja suvaitsevaisuudella
netta ja siksi minä pidän siitä.’’
Kyseisen lavaviihteen muodon juuret
ovat Ranskassa sekä Amerikassa, jossa se
syntyi varietee- ja vaudevilleteatterista.
Taidemuoto muuttui 1900-luvun lopulla
puhtaaksi stripteaseksi, mutta burleskia
ei tule yksinään sekoittaa siihen. Vaikka
suurin osa ihmisistä olettaa edelleen bur‑
leskin olevan vain naisten harjoittama tai‑
demuoto, jossa lavalla keikutaan vähissä
vaatteissa kuin stripparit konsanaan, tästä
ei kuitenkaan ole kyse.
Burleski on esittä‑
vä taidemuoto, jossa
on kyse kiusoittelusta
ja tarinan kerronnas‑
ta. Miehet voivat yhtä
lailla tehdä burleskia,
sillä taidemuoto ei ole
millään tapaa suku‑
puolisidonnainen ja Suomesta miespuo‑
lisia artisteja löytyykin erittäin runsaasti.
Sophien usein käyttämä esimerkki burles‑
kin monimuotoisuudesta on banaaniver‑
taus. ”Ihan yhtä lailla esiintyjä voi heilua
lavalla vaikka jättimäisessa banaaniasussa
ja kuoria itseään sensuellisti asusta pois,
kuorenpala kerrallaan. Tämäkin voi olla
burleskia. Toivonkin, että mahdollisim‑
man moni setalaisista tulisi huhtikuussa
Kårenille ottamaan selvää, mitä kaikkea
mahdollista taiteenlajin varjossa voidaan
esittää.” Lisäksi esitysten ohessa järjeste‑
tään jälleen perinteikäs burleskikirppu‑
tori, josta katsojat voivat ostaa kotiinsa
esiintyjille tarpeettomia vaatteita, koruja
ja kaikkea muuta kreisiä. Kirpputoriostok‑
sien maksuun käy vain käteinen.
Uudistuksia on pyritty tälle vuodelle
tekemään niin ohjelman, kuin myös mui‑
den järjestelyjen suhteen. Tänä vuonna
on päädytty tekemään yhteistyötä Turun
Setan kanssa. Seksuaaliterveys ja tasa-ar‑
voinen ajattelu ovat järjestäjille tärkeitä
arvoja ja heidän mie‑
lestään oli vihdoin
aika ottaa TuSeta mu‑
kaan burleskitapahtu‑
mayhteistyöhön. Jär‑
jestäjät haluavat avata
tapahtumansa portit
yhä uusille kävijöil‑
le ja rohkaista asiasta
kiinnostuneita reippaasti mukaan. Ta‑
pahtumien positiivinen ja energiaa huo‑
kuva ilmapiiri on jo kerännyt vakituisen
kävijäkunnan. ”Mietimme jo nyt vuotta
2015, vaikka edellinenkin tapahtuma on
vielä tekemättä!” järjestäjät naurahtavat.
Karusellihevosten luona käy toivottavasti
kuhina huhtikuun alussa, kun hylätyt por‑
tit avautuvat, huvipuiston juhlavalaistus
sytytetään ja posetiivi alkaa soida.
Miss Charming Daisy ja Sophie le Sucré
11
Turun seudun Seta ry
Yhteystiedot
Toimisto
Avoinna ti 12–18 • ke 15–18 • to 15–18
Eerikinkatu 22 B b 20, 2 krs. (postiosoite PL 288, 20101 Tku)
Puhelin 045 132 4877
Verkossa: [email protected], www.tuseta.fi ja
www.facebook.com/tuseta
Puheenjohtaja
[email protected]
Tiedotusvastaava
[email protected]
TuSetan koulutus‑
sihteeri Erkki Lietzén
irrottaa yli 20 vuotta
palvelleen toimiston
ovikyltin.