Savun Sanomat 74

SAVUN SANOMAT
KOTISEUTULEHTI
Kiimasjärven kylällä lokakuussa 2013 Nro 74
Vuoden 2013 tulet alkavat jo hiipua. 32. Kiimasen Savulenkkiä ja uutta
juhannusta odotellessa on aikaa lukea Savun Sanomat.
Tässä lehdessä:
Kiitos iltamista
Hurjia maratoonareita Kiimasen Savulenkillä
32. Savulenkki järjestetään!
31. Savulenkin tuloksia
Kiimasen soihtujuoksu
Pesäpalloa Lannevedellä
Kolopalloa Savun löystyvään lajivalikoimaan
Puheenjohtajan palsta
Näitä Sanomia tulee tätä nykyä neljäkin vuodessa. Saman verran kuin pörssiyhtiöiden
tulosvaroituksia. Jonkun mielestä molempia liikaa. Mutta. Tarkoitukseni ei ole kiusata ketään, vaan
pyrin hyvään. Pidän tämän lehden muodossa Kiimasen Savun päiväkirjaa avuksi niille, jotka joskus
kokoavat Savun 50- tai 100-vuotishistoriikkia. Itse kokoan juuri nyt Savun 30-vuotishistoriikkia
seuramme 30-vuotisjuhliin ja tehtävääni helpottaa huomattavasti ne 74 lehteä, jotka olemme
vuodesta 197 alkaen väsänneet. Kaikki lehdet ovat minulla tallessa. Ei, en lainaa niitä. Niille käy
kuitenkin samalla tavalla kuin useille lainaamilleni kirjoille. Eivät palaa.
Kiitos iltamista
Meillä oli oikein mukavat iltamat myllyssä 7. syyskuuta. Ilmoittautuneita oli 40 ja muutamaa
valitettavaa poisjääntiä oli onneksi paikkaamassa sama määrä ilmoittautumattomia. Taso kyllä
hiukan laski tällä menettelyllä, sillä poisjääneet olivat kunniapuheenjohtaja ja Savun johtokunnan
maljan saaja 2013.
Juoksu-urheilu on vahvassa nousussa. Soihtujuoksun osallistujamäärä melkein kolminkertaistui
edellisestä vuodesta. Nyt juoksijoita oli niin naisten kuin miestenkin sarjassa 7, elikkä yhteensä 14.
Vuosi sitten norttilenkille vaivautui vain neljä miestä ja Siska. Kukaan ilmoittautuneista ei jäänyt
kisasta pois, eikä keskyttänyt. Toisin oli Jyväskylässä juostulla Finlandia maratonilla.
Keksisuomalaisen mukaan juoksuun ilmoittautui yli 3000 juoksijaa. Tuloksen sai 2499, joten pois
jääneitä ja keskeyttäneitä oli yli 500. Harmi, sillä maksut ovat Jyväskylässä järjestäjiä suosivat. He
osaavat ottaa kympin juoksusta ennakkoilmoittautuneiltakin 45 euroa. Olemmeko hölmöjä, kun
päästämme ihmiset 15 eurolla Savulenkin kympille?
Ensi vuonna on iltamapäivän juoksu- ja saunomisjärjestystä muutettava. Miesten vuoro olkoon
ensin. Nythän kävi niin, että naiset innostuivat Pirkasta siinä määrin, että miestenvuoron häntäpää
jäi lipomaan kuivaa kieltään savusaunan ankarassa kuumuudessa.
Menu ja ruuan taso tyydytti uskoakseni kaikkia. Maalaistolloja kun olemme, osaamme arvostaa
Summasen ahvenen fileestä valmistetua keittoa ja myllärin savusaunassaan palvaamaa, suoraan
tuottajalta hankittua kinkkua. Kuudenkymmenen hengen täytekakkua neljänkymmenen hengen
porukka olisi syönyt enemmänkin.
Iltamissa muistettiin kolmea nuorta urheilijaa pikku stipendillä. Heini Luotola voitti skeittauksesa
Suomen mestaruuden, Valtteri Pajari torjuu Jyväskylän Jalkapalloklubin b-junioreiden maalissa
SM-karsintasarjan tasoisia vetoja ja Elmeri Pajari kolkuttelee Jyväskylän Lohessa pesiksen
ykkössarjan portteja. Elmeri ja Valtteri ovat perustajajäsenemme Tapio Pajarin (maraton 3.08.08)
poikia, Heini puolestaan Luotolan tunnottomien, Pirjon ja Martin tytär. Heini ja Valtteri olivat
vastaanottamassa stipendejään, Elmerillä oli ykksösarjan karsintaottelu Tamperetta vastaan, eikä
hän päässyt paikalle. Hienoja nuoria. Ja vanhuksia. Marita Vesterinen sai nimittäin Kiimasen
Savun johtokunnan maljan 30- vuotisesta taipaleestaan Kiimasen Savun ensimmäisenä naisena.
Erityisesti arvostettiin sitä, että Maritan herkän korvan ansiosta seuramme nimestä tuli se mikä tuli.
Perustajajäsenet kun olivat perustamisyön jäljiltä kovin huonomuistisia ja olivat hukanneet hienon
nimi- ideansa Lahenperän rantahiekkaan.
Näitä kirjoitellessa tulee tieto, että Lannevesi on saanut Heinin lisäksi toisenkin Suomen mestarin
tälle vuodelle. Kirsi Ahola voitti Hyvinkäällä kahvakuulan Suomen mestaruuden. Lajit ovat hiukan
Topin ja Pirjon päivien muuttuneet, mutta mestaruuksia tulee. Lannevesi, urheilun pikkujättiläinen!
Luotola Juhanin ilotulitus on aina yhtä komea. Koska ilotulitusmääräraha ei ole vuosiin
kehittynyt, ei tulitteiden määrässäkään ole nähty nousua. Ampuja on kyllä kehittynyt ja rojauttaa
raketit taivaalle katkeamattomana sarjana, tuumaustaukoja pitämättä. Tulimaailma myllyn päällä
valaisee yhtäjaksoisesti Kiimasen kylää reilun varttitunnin, eikä siinä väki ehdi juurikaan päivitellä
taivaan tuuliin haaskattuja miljoonia. Tällä kertaa ensimmäinen raketti paukahti nelisen minuuttia
etuajassa, joten ei ihme, että Summasen länsirannalta tasan kymmeneltä myllylle saapuneet
katselijat murisivat pettyneinä. Jussille määrättäneen hätäilystä joltisenkinmoinen sakko. Koska
neljä minuuttia ilotulituksen kokonaisajasta on noin viidennes, sopiva sakko on puolikas.
Timo Leppänen, Kiimasen Savun hovisoittaja, pääsi pitkittyneen palkintojenjaon johdosta
aloittamaan ensimmäisen settinsä vasta puoli yhdeltätoista. Tanssijoilla piisasi virtaa (viiniä) puoli
kahden paikkeille. Karaokea elävän musiikin innoittamana veteli useampikin savulainen. Tiedä
paniko Timo pahakseen, mutta seuramme musikaalisten jäsenten intoa hän kommentoi sanoilla:
” Siinä rajoilla mentiin!”
Puheenjohtajana pahoittelen sitä, että emme voineet kutsua kaikkia Sampo Nuorisoseuran
Savulenkillä toimineita talkoolaisia iltamiin. Juhlatila asettaa rajat, ja 40 henkeä on aikalailla
ylärajoilla ruokailun sujuvuuden ja mukavuuden huomioon ottaen. Joku saattaa ajatella, että miksei
järjestettäisi Sampolassa. Siellä on tilaa. Niin on, mutta näilla iltamilla on perinteet, jotka sitovat ne
myllyyn. Siihen samaan paikkaan, missä Kiimasen Savun kaikki merkittävät tapahtumat on aina
järjestetty. Meidän pitää olla onnellisia ja ylpeitä siitä, että olemme saaneet pitää Hernesalmen
myllyä toimintakeskuksenamme. Jokainen ymmärtää, että ilman tuota paikkaa Kiimasen Savua,
Kiimasen Savulenkkiä ja Myllybluesia ei olisi olemassa. Kiitos Oskarille, että saamme myllyllä
touhuta.
Hannu Vesterinen
*
32. Savulenkki järjestetään!
Näitä kirjoitellessani tulee Sampo Nuorisoseuralta ilmoitus, että he jatkavat
Savulenkin järjestelyissä tämän vuotiseen tapaan. Sampo hoitaa paikoituksen Matti
Tannermäen johdolla ja kisaravintolan Seija Hännisen johdolla. Korvaukseksi Sampo
saa ravintolan tuoton. Kisaravintolan tuotevalikoimassa ja hinnoittelussa Sampo
Nuorisoseuralla on vapaat kädet.
Kiimasen Savun omia toimitsijoita on sitoutunut 32. Savulenkkiin jo reilut 30, joten
senkin puoleen asia on kunnossa. Lisää toki vielä tarvitaan, mutta onhan aikaakin.
Markku Helle on luvannut taas kerran hoitaa ajanoton, joten Savulenkin vaativin
tehtävä on varmoissa käsissä!
Kiimasen Savulenkin parhailla hurjia saavutuksia maratonilla
Kiimasen Savun 30-vuotishistoriikkia kootessani tutkin hiukan Savulenkillä vuosien varrella
piipahtaneiden, parhaiden juoksijoiden saavutuksia. Etenkin suomalaiset huippumaratoonarit ovat
Kiimasen tiellä hyvin viihtyneet ja voittoja napsineet. Laitoin juoksijoita ennätystensä mukaiseen
järjestykseen maratonilla. Aikalailla kovaa sakkia on myllyllä nähty.
Saavutuksiltaan paras Savulenkillä nähty juoksija on Mikko Hietanen (22.9.1911 Uusikirkko-
3.2.1999 Laukaa), joka voitti maratonin Euroopan mestaruuden vuonna 1946 Oslossa. Hietanen
voitti samana vuonna myös Kosicen maratonin. Maailman kärkiaika hänellä oli vuosina 1946 ja
1948. Suomen mestariksi Mikko Hietanen juoksi neljä kertaa. Ennätys, 2.29.39 syntyi vuonna 1947
Bostonin maratonilla. Sijoitus tällä legendaarisella ja maailman vanhimalla vuosittain
järjestettävällä maratonilla (juostu vuodesta 1897 alkaen) oli komeasti toinen. Hattu päästä ja hiljaa
kolmen tunnin kyntäjät ja neljän tunnin nykyttäjät!
Mikko edusti Vihtavuoren Pamausta niin urheilu-uransa huippuvuosina, kuin hiukan vajaat 50
vuotta myöhemmin Kiimasen Savulenkilläkin. Euroopan mestari ei Savulenkin norttisarjaan vuonna
1994 osallistuessaan ollut enää parhaitten päiviensä vedossa ja sai tyytyä sijaan 144. Hänen aikansa
oli 30.39, millä hän olisi Savulenkin kympin top tenissä jakamassa kolmanneksi parasta aikaa
yhdessä Kim Bergdahlin kanssa.
Mikon vierailu Savulenkillä oli suuri kunnianosoitus tapahtumallemme, mutta jäi silloin järjestäjiltä
huomioimatta. Tuskin Mikkoa ilmoittaumistiskillä kukaan tunsi, eikä toimitsija varmaankaan
ilmoittautmiskorttia vastaanottaessaan mitään hänen saavutuksistaan tiennyt. Harmi. Olisimme
ottaneet Mikon lavalle ja palanneet hetkeksi vanhoihin aikoihin. Nyt se on myöhäistä, sillä
maratonin suurmestari kuoli viisi vuotta myllyreissunsa jälkeen.
Ritva Melender, (s. Lemettinen 9.9.1960, Ylistaro)) oli viides Göteborgin MM-kisojen maratonilla
vuonna 1995 ja 14. Barcelonan Olympialaisissa 1992. Naisten Suomen ennätys 2.28.00 on
Melenderillä edelleen. Sinikka Keskitalo (s. Leppälä 29.1.1951 Jalasjärvi - 25.10.2011 Tampere)
sijoittui Rooman maailmanmestaruuskisoissa 1987 kahdeksanneksi ja kuudenneksi Stuttgardin EMkisoissa 1986. Päivi Tikkanen (s. Kunttu 19.1.1960 Savitaipale) on Berliinin maratonin voittaja
vuodelta 1989 ja Tokion maailmamestaruuskisojen neljäs 3000 m juoksusta vuodelta 1991.
Matti Vuorenmaa (23.2.1941 Saarijärvi) on Kioton maratonin voittaja.
Savulenkillä juosseet maratonennätyksensä mukaisessa järjestyksessä, naiset ensin:
Maraton
01. Ritva Melender
02. Päivi Tikkanen
03. Sinikka Keskitalo
04. Sirkku Kumpulainen
05. Maija Kukkohovi
06. Johanna Kykyri
07. Sirpa Kytölä
08. Anne Jääskeläinen
09. Seija Tirkkonen
10. Anu Vatanen
11. Riitta Hämäläinen
12. Tiina-Maija Leppälampi
13. Eveliina Mäyrä
14. Päivi Luostarinen
15. Minna Myllykoski
16. Eija Hyytiäinen
17. Riikka Kilpeläinen
18. Ulla Tuimala
19. Sari Vuori
20. Arja Uusitalo
Miehet
2.28.00
2.28.45
2.33.18
2.35.24
2.35.37
2.38.27
2.41.39
2.43.32
2.47.12
2.49.45
2.50.16
2.52.54
2.55.32
2.56.49
3.03.51
3.08.12
3.13.01
3.14.05
3.16.58
-
Paras aika Savulenkillä
38.21 2005
35.06 2002
34.47 1988
36.16 1987
35.16 2002
37.00 2010
35.30 1988
36.33 2001
37.30 1993
37.32 1994
36.15 1991
36.45 1986
37.55 2004
36.34 1998
34.46 2002
37.54 1990
37.21 2011
34.45 2003
39.00 1995
35.44 1989 (ei aikaa maratonilla)
Savulenkin nopeimman ajan juossut Jouni Rinne (30.05) ja tilastossa kolmantena oleva Kim
Bergdahl (30.39) eivät ole Tilastopajan tietojen mukaan juosseet maratonia. Maratonin juosseista
nopeimmin Savulenkin on selvittänyt Arto Hyytiäinen – 2.22.17 / 30.38. Rahastonhoitajamme
Pentti Kujalan ajat eivät tässä kivenkovassa seurassa riitä kovin korkealle tilastossa, mutta eivät ole
häpeäksi Kiimasen Savulle.
Jos maratonin haamuaikana suomalaisittain pitää 2.30 :tä, niin aika liuta ukkoja on Savulenkin
käyneistä harmaalle vyöhykkeelle juossut. Harmaalla vyöhykkeellä tarkoitan sitä, että sinne
pääseminen edellyttää lisäravinteiden käyttöä. Enkä nyt tarkoita niitä aineita, mitä kenialaiset
käyttävät juostessaan maratonin liki puoli tuntia nopeammin.
Maratonin Suomen ennätys on Janne Holmenin Rotterdamissa v. 2008 juoksema 2.10.46.
Maraton
01. Francis Kirwa
02. Jussi Utriainen
03. Matti Vuorenmaa
04. Jorma Sippola
05. Juuso Rainio
06. Asko Uusimäki
07. Yrjö Pesonen
08. Hannu Mäkirinta
09. Kalle Hakkarainen
10. Santtu Mäkinen
11. Ilkka Väänänen
12. Vesa Erojärvi
13. Jaakko Kero
14. Petri Saavalainen
15. Risto Laitinen
16. Lauri Friari
17. Ensio Lehtonen
18. Miika Takala
19. Vesa Manninen
20. Veli-Matti Ranta
21. Arto Hyytiäinen
22. Antero Liukkonen
23. Timo Vuorimaa
24. Risto Issakainen
25. Matti Tiilikainen
26. Jukka Sillankorva
27. Pentti Torni
28. Simo Wannas
29. Petri Orava
30. Juha Kirjala
31. Kari Niinisalo
32. Kimmo Laukkanen
33. Marko Partanen
34. Pentti Virmalainen
35. Timo Taipale
36. Erkki Nerg
37. Hannu Vuorinen
2.11.01
2.13.10
2.15.10
2.15.36
2.16.29
2.16.48
2.17.05
2.17.20
2.18.01
2.18.28
2.18.44
2.18.58
2.19.27
2.19.31
2.19.48
2.20.13
2.21.05
2.21.34
2.21.38
2.21.53
2.22.17
2.22.30
2.22.36
2.22.42
2.22.44
2.23.06
2.23.55
2.23.57
2.24.15
2.24.23
2.24.43
2.25.32
2.25.35
2.25.50
2.25.55
2.26.03
2.26.08
Paras aika Savulenkillä
30.56
30.44
34.42 M50
31.11
31.08
32.04
31.37
31.56
34.26 M50
31.22
31.43
31.31
30.48
31.42
35.39 M50
33.24
34.36 M50
30.54
31.39
31.29
30.38
33.22
31.46
32.25
35.34 M50
32.05
33.04
30.59
31.20
32.22
32.14
35.10 M50
31.03
32.27
31.43
33.49
32.47
38. Viljo Vesanen
39. Alpo Nyrönen
40. Tapio Korpinen
41. Kari Rajala
42. Ari Kemppainen
43. Esa Kurvinen
44. Pekka Kovanen
45. Mikko Hietanen
46 Jaakko Herranen
47. Julius Kiptoo
48. Juho Pirkola
49. Teemu Toivanen
50. Kimmo Randelin
51. Petteri Kuorikoski
…. Jari Kuhno
…..Pentti Kujala
2.26.55
2.27.00
2.27.13
2.27.16
2.29.10
2.29.30
2.29.32
2.29.39
2.29.44
2.29.58
2.30.36
2.32.37
2.33.06
2.33.28
2.44.12
2.47.02
38.05 M50
31.58
32.05
31.45
31.47
32.49
32.45
30.39 ( M 83, 3.5 km)
31.51
31.55
31.40
33.00
33.14
32.05
33.24
34.10
*
31. Kiimasen Savulenkki 21.6.2013
Uusi osallistujaennätys 1144
Osallistujamäärät sarjoittain
Jos osallistumismaksun korotuksen vaikututuksia ajanottosarjojen osallistujamääriin yrittää arvioida
tämän perusteella, niin ei vaikutusta. Olisi voinut olettaa, että nortista siirrytään patikkaan, mutta
nortissa lisääntyi kolmella. Miesten kympillä väheni 13, mutta ikämiesten kympillä lisääntyi saman
verran. Luonnollinen siirtymä, ukot ukkoontuivat. Naisten kympin -12 voi johtua siitä, että
siirtyivät patikkaan. Patikassahan päästiin yli kymmenen prosentin nousuun.
Kukaan ei pysty arvioimaan sitä, kuinka paljon olisi väkeä tullut ajanottosarjoihin, jos maksu olisi
ollut sama 10 euroa, kuin ennenkin. Olettaa voisi, että enemmän kuitenkin ja minun veikkaukseni
1200 osallistujan rajan ylityksestä olisi saattanut toteutua. Niimpä niin. Hyvin kuitenkin meni ja
rahaa jää pahan päivän varalle ja satsattavaksi lasten pesäpallotoimintaan ja skeittirataan.
Kuusivuotiaiden tyttöjen ja poikien lähdössä on niin paljon juoksijoita, että seuraavalla Savulenkillä
on viisasta perustaa uusi sarja , 0-5 vuotiaat. Tytöille ja pojille omansa. Ahtaalla maalialuella liki 50
lapsen saaminen oikeaan järjestykseen maalissa on mahdoton tehtävä. Toive uusista sarjoista on
tullut lasten juoksujen johtajalta, Tapio Pajarilta. Menemme sen mukaan.
2012
2013
Muutos
Miehet 10 km
Miehet 50 v. 10 km
Naiset 10 km
Naiset 50 v. 10 km
Norttisarja 3,5 km
Yht. ajaotosarjoissa
279
86
157
30
113
665
266
98
145
29
116
654
-13
+12
-12
- 1
+3
-11
Patikkasarja
271
300
+29
37
20
37
22
+2
Tytöt 6 v.
8
10
12
Pojat 6 v.
8
10
12
Yhteensä
Vieraita yhteensä
Toimitsijajuoksu 10 km
3,5 km
Yhteensä
18
11
40
17
17
8
168
22
7
47
12
13
10
170
1104
1124
5
17
1126
+4
-4
+7
-5
-4
+2
+2
+20
5
15
-2
1144
+18
31. Kiimasen Savulenkin tuloksia
Täydelliset tulokset löytyvät lannevesi.fi- sivuilta kohdasta menneet tapahtumat.
Miehet 10 km (266 os.)
1.Mikael Bergdahl
2.Petteri Kuorikoski
3.Miika Takala
4.Teemu Toivanen
5.Antti Ranta-Aho
6.Gharbi Sellami
7.Anssi Pentsinen
8.Jukka Rahkonen
9.Kalle Kulmala
10.Jouni Haatainen
Naiset 10 km (145 os.)
30:39
31:21
31.36
32.44
32.45
32.46
32.56
33.11
33.13
33.22
Ikänaiset 50 10 km (29 os.)
1.Ritva Hulkkonen
2.Inkeri Pasanen
3.Tarja Mäenpää
4.Vuokko Niemi
5.Maire Posio
6.Anna Kyppö
7.Sirpa Paloniemi
8.Marjatta Räsänen
9.Anna-M. Jokiautio
10.Eija Ruuska
47:09
47.10
50.27
51.26
51.50
52.09
53.00
53.20
53.48
54.02
1.
2.
3.
4.
Sini Alusniemi
Katja Mustonen
Kaisa Pirkonen
Laura Sointu
37.02
37.16
37.47
38.44
5.Paulina Oksanen
6.Mari Hyyppä
7.Anne Mäkinen
8.Päivi Kulmala
9.Anni Keisanen
10.Mari Härmälä
39.27
39.46
39.59
40.23
41.03
41.36
Ikämiehet 50 10 km (98 os.)
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
Jukka Kauppila
Esko Heinola
Ilpo Rönkkö
Ismo Paukku
Tom Steffansson
Pekka Kiljunen
Reijo Matikainen
Jouni Kanerva
Tapio Nieminen
Tero Sillanpää
35.09
35.47
36.35
38.31
39.28
39.35
40.03
40.14
40.22
40.34
*
13. Kiimasen Soihtujuoksun parhaat Heini Luotola ja Pauli Pääkkönen
Kiimasen Soihtujuoksu kipaistiin ensi kerran v.1997 Pinkkalan 6.5 km:n lenkillä sadan
hautakynttilän ja monenmoisen lyhdyn valaistessa reittiä syysillan pimeydessä.
Tapani Luotola voitti tuon kisan ajalla 25.21. Kolme kertaa juostiin Pinkkalan lenkki, pidettiin
kolme vuotta taukoa ja aloitettiin norttilenkillä uudelleen v. 2003. Kimmo Hietikolla on
soihtujuoksun norttilenkin reittiennätys juuri tuolta vuodelta. Alla kunkin parhaat singahdukset
vuosilta 2003-2013. Monet alla olevista ja muutamat siellä olemattomista ovat kiertäneet kävellen
soihtujuoksulenkin, mutta eivät ole halunneet aina ajanottoa. Paras nainen, Enni Pääkkönen sijoittuu
herraseurassakin viidenneksi!! Vuonna 2005 ei juostu.
Naiset 3.5 km
01 Enni Pääkkönen
01 Heini Luotola
02 Pirjo Luotola
03 Leena Leppänen
04 Siska Toivanen
05 Marja-L.Kujala
06 Marja Pääkkönen
07 Anniina Lehtomäki
08 Vappu Rautiainen
09 Henna Suuronen
10 Paula Pajari
Miehet 3.5 km
01 Kimmo Hietikko
02 Tapani Luotola
03 Pauli Pääkkönen
04 Pentti Kujala
05 Elmeri Pajari
06 Simo Luotola
07 Hannu Vesterinen
08 Vesa Walamies
09 Martti Luotola
10 Valtteri Pajari
11 Tapio Pajari
12 Kale Toivanen
13 Juho Luotola
14 Iivari Pääkkönen
15 Tero Lehtomäki
16 Marko Puranen
17 Antti Utriainen
18 Heikki Vesterinen
19 Matti Ikkala
20 Risto Gröndahl
21 Pekka Rämänen
22 Jorma Pajari
23 Antero Rautiainen
Ennätys
14.30
16.59
20.28
21.37
23.09
24.35
24.43
25.36
33.14
41.17
41.18
2013
18.40
21.37
24.58
25.58
25.36
41.17
41.18
2012
.
eiaikaa
-
2011
14.30
eiaikaa
24.35
24.43
2010
15.47
24.15
30.00
30.00
2009
16.59
24.17
29.00
29.00
2008
21.00
23.09
-
2007
19.06
21.27
-
2006
-
2004
20.28
-
2003
-
-
-
-
33.14
-
-
-
-
-
-
13.33
13.43
13.47
13.57
14.33
14.47
15.03
15.25
15.35
15.44
15.46
15.51
16.02
16.18
16.45
16.57
19.01
19.11
19.34
20.09
22.05
27.35
33.15
15.16
15.51
16.21
16.16
17.35
17.39
16.45
-
15.32
16.10
16.54
18.31
-
-
18.23
15.20
15.44
15.48
16.04
18.28
18.14
17.25
27.35
-
18.24
14.56
15.21
15.59
15.52
15.44
17.49
15.51
19.14
18.16
17.25
33.15
14.54
15.22
17.31
15.25
17.10
23.05
16.18
16.57
20.09
22.05
-
13.45
15.03
14.46
15.38
18.03
15.50
15.46
17.30
17.50
18.08
17.29
19.01
19.11
-
16.12
17.20
14.33
15.03
16.14
15.35
19.07
15.51
21.16
18.39
19.34
-
15.28
13.47
13.57
17.00
15.47
15.46
-
13.33
13.43
13.53
-
15.16
15.51
16.16
16.21
16.45
17.35
17.39
1.Heini Luotola
2.Leena Leppänen
3. Marja-Leena Kujala
4. Anniina Lehtomäki
5. Marja Pääkkönen
6. Henna Suuronen
7. Paula Pajari
14.47
16.18
16.02
18.08
17.22
-
-
17.37
-
Tulokset 7.9.2013
1. Pauli Pääkkönen
2. Pentti Kujala
3. Vesa Walamies
4. Simo Luotola
5. Tero Lehtomäki
6. Martti Luotola
7. Juho Luotola
18.40
21.37
24.58
25.36
25.58
41.17
41.18
Savun maantiejuoksukisan tulokset (20.6.2013)
Naiset 10 km
1. Satu Puukko 54.05
Miehet
1. Kimmo Hietikko (M60)
2. Pentti Kujala
(M66)
3. Vesa Walamies
(M65)
4. Heikki Vesterinen (M70)
Savun jäsenistä Sarianna Görsoy juoksi seuraavana päivänä
varsinaisella Savulenkillä ajan 49.01 ja Anna Muittari 53.34.
43.42
54.06
54.46
72.00
Pesäpalloa Lannevedellä
Lanneveden lapsipesäpalloilijat ottivat yhteyttä huoltajiensa kautta Kiimasen Savuun kertoen
huolestaan mukavan harrastuksen vaikeutumisella ensi kesänä. Lapsilla ei ole kenttää, eikä
joukkuetta, missä pelata. Tai joillakin on, mutta ei kaikilla, Pullistus kun ei pyöritä harjoitus- ja
pelitoimintaa kaikille ikäluokille.
Selvitin loppukesällä asiaa. Olin yhteydessä ensin Uuraisten Urheilijoihin ja Uuraisten vapaa-aika
sihteeriin. Kyselin mahdollisuutta pelata Uuraisten kentällä. Onnistuu. Sitten kävin katsomassa
Lanneveden koulun kenttää ja olin yhteydessä Lanneveden koulunjohtajaan. Hän antoi luvan
käyttää kenttää ja koulun pelivälineitä. Uuraislaiset ottaisivat mielellään junnuja joukkueisiinsa,
mutta Lanneveden lapset haluaisivat pelata omana joukkueenaan.
Savun johtokunnassa olemme epävirallisesti keskustelleet lasten pesäpalloharrastuksen tukemisesta,
ja yksimielisyys vallitsee siitä, että autetaan. Tarkoitus on, että lanaamme kesän alussa koulun
kentän pelikuntoon ja vetelemme sinne kalkilla rajat. Ostamme lasten käyttöön palloja, mailoja ja
tarvittaessa myös rapylöitä. Ja mahdollisuuksien mukaan toimimme lasten vanhempien ohella peliiltojen paikalla olevina vastuuhenkilöinä. Ehkä jopa hiukan neuvojakin jakaen.
Elmeri Lehtomäki on kerännyt jo listaa halukkaista pelaajista ja hänellä on 15 lapsen nimi
paperissaan. Monen ikäisiä ja kumpaakin sukupuolta. Mikäli mahdollista, tulee kysymykseen myös
ystävyysotteluiden pelaaminen vaikkapa Uuraisten nappuloita vastaan.
Pesäpallolla on Lannevedellä mahtavat perinteet. Sampon naisjoukkue oli 1930- ja 1940 luvulla
lyömätön Keksi-Suomessa. Kirittäret kaatui mennen ja tullen. Pelasipa joukkue kerran SMloppuottelussakin Katajanokan Huakkoja vastaan ja toisen kerran SM-lopputurnauksessa, pudoten
silloin puolivälierissä. Miesten joukkue löi pitäjäsarjassa, ollen parhaimillaan toinen. Pojat voittivat
Saarijärven mestaruuden ja Lannevesi kansakoulujen pitäjänmestaruuden 1960-luvun alussa.
Sampolan kentällä oli hiljaista vuosina 1965-1976. Kesäjuhlilla 1976 Sampon naisten
mestraijoukkue 1940-luvulta haastoi saman ajan miesjoukkueen ja sen jälkeen pelattiin kesäjuhlilla
muutaman kerran paikallisten ja mökkiläisten otteluja. Kiimasen Huti haatsoi vielä 1980-luvun
alussa kirkonkylän, Mahlun ja Kalmarin pitäjänmestaruustaistoon. Sen jälkeen on ollut taas
hiljaista.
Kiimasen Savulle on kunnia-asia olla osallisena tämän hienon lajin herättäjänä kylällämme.
Kiimasen Hutin ajoistakin on jo kolmekymmentä vuotta, joten nuorille nyt!
Kolopalloa Savun löystyvään lajivalikoimaan
Kiimasen Savun lajivalikoimaan kuului 1980- ja 1990 luvulla rautaista kuntoa ja terveitä niveliä
vaativia lajela, kuten juoksu, hiihto ja triathlon. Ja sinne nuo raakaa harjoittelua edellyttävät lajit
akkojen ja ukkojen ikääntyessä ja vaivaantuessa jäivät. Lentopalloa viskeltiin eest-taas verkon yli
vielä 2000-luvullakin. Toki vielä joku juokseekin. Maratonia vain vasta 1990-luvulla aloittanut
Kimmoisa Hietikko. Hän toki ikäisissään (M60) lähellä Suomen huippua.
Kalastukseen liittyvillä kisoilla on onnistuttu korvaamaan lajien surkastuminen ja vähentyminen.
Pilkin, rantaonginnan ja soutu-uistelun seuramestaruuskisat tarjoavat mukavan mahdollisuuden
meille ikääntyneille tyydyttää elukoille tyypillistä saalistusviettiä ja ihmisille ominaista
kilpailuviettiä.
Kulumalaiset kaipaavat aikoja, jolloin heidän pihallaan temmellettiin oikein isolla joukolla.
Peräkylän lentopalloturnaus oli sellainen tapahtuma kolmenkymmenen vuoden ajan. Neljä vuotta
sitten, v. 2009, pelattiin vimeisen kerran.
Nyt on Savun johtokunnalle tehty esitys Kiimasen Savun kolopallomestaruusturnauksen
järjestämisestä Kulumalan valmiilla, 10-reikäisellä radalla. Kulumalaiset itse ovat vahvasti
turnauksen järjestämisen kannalla. Ja seppä. Ja härkäinen. Ja minä. ”Siittä vaan pojat, ja tulta
munille !” sanoi Kurttu-Manukin meille Savulenkin talkoolaisille juhannusviikolla vuonna 1995.
Esitys tulee vuosikokoukselle kevväämmällä, kun toimintakalenteria käsitellään. Uskon ehdotuksen
saavan hyvin myönteisen vastaanoton jäsentemme keskuudessa. Mutta ne säännöt. Kuinka
saisimme niistä hiottua sellaiset, että vanhojen kettujen olisi niitä vaikea kiertää tai rikkoa?
*