Vasen Raisio -lehti

Raision Vasemmistoliitto | toukokuu #1/2014
03
palvelut
Minne karkaavat
terveyspalvelut?
04 kolumni
Varhainen,
mutta kylmä kevät
06 lapsille
Pioneerien tapahtumia
ja leirikesä
08 työpaikalta
Osa-aikaduunarin
tilitys
Raision Vasemmiston vappu 1.5.2014
Kunniakäynti vakaumuksensa puolesta kaatuneen haudalla klo 10.00
Puhe kaupunginvaltuutettu Pekka Närhinen
RAISION TORI 11.00–13.00
Tervehdyssanat kaupunginhallituksen jäsen Kiira Lasarov-Pernaja
Juhlapuhe kansanedustaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie
Työväenlauluja, näyttelijä Petri Rajala.
Arpajaiset, maksuton pomppulinna (säävaraus), ilmapalloja, makkaraa, räiskäleitä
2 | vasen raisio
pääkirjoitus
pekka närhinen
Lähtijöiden
aikaan
Va s e m m i s t o l ä h t i hallituksesta, Katainen
pääministerin paikalta ja Wahlroos Suomesta.
Vasemmiston lähtö hallituksesta on harmillinen sitä taustaa vasten, että nyt siellä ei ole
ketään, jota kiinnostaa kaikkein heikoimpien
toimeentulo. Tuoreimpien hallituspäätösten
mukaan ei ketään. Vääräleuat ovat sanoneet,
ettei se kiinnostanut Vasemmistoakaan, kun
oli hallituksessa.
Hallitus ei minustakaan tehnyt hyviä päätöksiä. Mutta voiko joku sanoa, että päätökset olisivat olleet parempia, jos Vasemmisto
ei olisi ollut hallituksessa? Se kai on se oleellinen kysymys.
Oli aikamoinen työvoitto, että edellisten hallitusten jäljiltä maahan saatiin eduskunnan
tällä kokoonpanolla hallitus, joka kavensi tuloeroja. Ei paljon, mutta tuloerot eivät myöskään lisääntyneet, vaikka Kokoomus kiristeli
hampaitaan. Tämä oli iso saavutus Vasemmistolle.
Kevääseen saakka hallitus pysyi ohjelmassaan, talouden tasapainottamisen periaatteella: puolet leikkauksia, puolet veronkorotuksia.
Nyt hallitusohjelmaa muuttivat Kokoomus,
voimansa tunnossa, ja demarit heikkoina.
Politiikka, jossa leikkuri käy verotusta kiivaammin (tuloerot kasvavat), ei sopinut Vasemmistolle. Harmi että se sopii demareille.
Lapsilisien leikkaus on muiden kehysriihen
leikkureiden ohella vain yksi typerä päätös.
K ata i s e n l ä h d ö n uutisointi herättää kysymyksen eikö kukaan toimittajista ymmärrä mitään. Perhesyitä, väsynyt… Vasta pölyn
laskeuduttua tiedotusvälineet alkoivat nähdä lähdön todelliset syyt.
Euroopan oikeiston poliittinen tuolijako tapahtuu viideksi vuodeksi toukokuussa käytävien eurovaalien jälkeen.
Nähtäväksi jää palaako Katainen joskus takaisin ja millaisin tehtäväyritelmin.
Wa h l r o o s l ä h t i kaverinsa Kallen luo Ruotsiin. Kaikkihan muistamme uutiskuvat, joissa Nalle punaisissa housuissaan isännöi bileitä vieraanaan naapurikunkku.
#1/2014 | 3
Periaatteita
ei voi myydä –
edes politiikassa
Va s e m m i s t o l l a o l i e n n e n viime eduskuntavaaleja kaksi keskeistä tavoitetta, tuloeroja
pitää kaventaa ja perusturvaa parantaa.
Kolmen vuoden ajan hallituksen tarina tuki
tätä. Hallitusohjelmassa ja myöhemmin budjeteissa tehdyt päätökset paransivat perusturvaa ja tasasivat tuloeroja.
Ei hallituksessa olo ole ollut kuitenkaan
herkkua. Hallituksessa Vasemmisto on joutunut antamaan myös periksi ja tekemään
kompromissejä.
lll
Maaliskuun
lopun kehysriihessä
hallituk-
sen tarina kuitenkin muuttui.
Hallitus päätti leikata työttömiltä, eläkeläisiltä, opiskelijoilta ja lapsiperheiltä. Perusturvan indeksistä jäädytetään arviolta
kolmeneljäsosaa pois. Perusturva ei siis
seuraa välttämättömyyksien kuten ruuan,
lääkkeiden, vaatteiden ja asumisen hintojen nousua.
Samaan aikaan myös lapsiperheiltä päätettiin ottaa leikkaamalla lapsilisistä. Kun päälle
tulee mm. Kelan lääkekorvauksen pienentäminen ja terveyskeskusmaksujen korottaminen, rokottavat leikkaukset samoja ihmisiä
ja perheitä moneen kertaan.
Hallituksen suulla on sanottu, että nämä
pienituloisiin kohdistuneet leikkaukset oli-
vat välttämättömiä. Se ei pidä paikkaansa.
Kysymys on arvovalinnasta.
Vasemmisto ei hyväksynyt tällaista arvovalintaa. Vaikeina aikoina ei pidä leikata
heikoimmilta vaan puolustaa heitä. Toisenlainen politiikka on mahdollista, mutta hallitukseen jääneet valitsivat leikkausten tien.
lll
hallituksessa jäi
kesken, on tietenkin todella harmillista. Hallituksessa pystyy paremmin puolustamaan
tavallisia työssäkäyviä, työttömiä, eläkeläisiä, opiskelijoita ja pienyrittäjiä kuin oppositiosta käsin.
Vasemmistoa on syytetty siitä, ettei se
pysty kantamaan vastuuta isänmaasta. Me
pystymme, mutta meillä on eri käsitys vastuullisuudesta kuin viidellä hallituspuolueella. Meidän mielestä vastuuseen kuuluu myös
köyhistä ja pienituloisista huolehtiminen.
Miksi Vasemmisto joutui lähtemään hallituksesta? Siksi että pidimme kiinni meille
tärkeimmistä periaatteista. Politiikassa tarvitaan rehellisyyttä ja vastuullisuutta, mutta myös periaatteellisuutta. Vaikka muilla
selkäranka taipuu ja periaatteet unohtuvat,
meidän mielestä periaatteet eivät saa olla
myytävissä. Edes politiikassa. •
Se
e t tä
Va s e m m i s t o n
t yö
Miksi Vasemmisto
joutui lähtemään
hallituksesta? Siksi,
että pidimme kiinni meille
tärkeimmistä periaatteista.
Paenneita mahdollisia verotuloja ja paennutta Wahlroosia sureville voisin esittää kysymyksen: miksi surette?
Jos rikkaita kaivataan, niin niitä, jotka pystyvät luomaan työpaikkoja ja hyvinvointia
Suomeen. Nallen kaltaiset jakavat muiden
luomaa varallisuutta, yleensä mieluummin
itselleen, ja kutsuvat sitä taloudeksi.
Hyvinvointia saati työpaikkoja Wahlroos ei
ole luonut. Ai niin, en tosin ole varma onko
Halikkoon palkattu pehtoori niillä Suomen
suurimmilla maataloustukieuroilla, jotka pololle maanviljelijälle maksetaan. •
Paavo Arhinmäki
·
Vasemmiston puheenjohtaja
Raision Vasemmistoliiton kunnallisjärjestö ry Lumparlankatu 18 21200 Raisio
[email protected] Julkaisija Raision Vasemmistoliitto Päätoimittaja Pekka Närhinen
Toimitussihteeri Kiira Lasarov-Pernaja Taitto Liisa Suonsivu Painopaikka West Point Rauma
Kannen kuva Pekka Närhinen
Vasen-Raisio on Raision Vasemmistoliiton julkaisema säännöllisesti ilmestyvä kaikkiin
raisiolaisiin talouksiin jaettava tiedotelehti.
kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja aarre lehtonen
Pitkäjänteisyyttä
verorahojen käyttöön
Raision keskustan liiketiloille kaavaillaan merkittävää kasvojenkohotusta. Toimeen on syytäkin tarttua, tyhjien ikkunoiden
määrä liiketilojen joukossa näyttää vain lisääntyvän. Koko
keskusta-alueen uudelleen järjestelyä liikennetunneleineen
kaikkineen on väläytelty pidemmän aikaa.
A a r r e L e h t o n e n k e r t o o , että keskustan liiketilojen uudistamissuunnitelmia on jo esitelty päättäjille ja asiat ovat valmisteluvaiheessa.
Toteuttamisvastuu tulee Lehtosen mukaan
olla alueen omistajilla, mutta kaupungilla pitää olla alueen suunnittelun ohjakset käsissään.
Keskusta-alue laitettiin kokonaan uuteen
uskoon ja uuden torin avajaiset pidettiin 2002.
Muutostöissä kaupungin rooli oli keskeinen
ja uudistus tehtiin veronmaksajien rahoilla,
alueen omistajat eivät juuri muutoskustannuksia maksaneet.
Lehtonen kaipaakin pitkäjänteisyyttä suunnitteluun. Edellisestä suuresta muutoksesta
on vain reilut kymmenen vuotta.
Tas al a kai p aa
muuto sta
Vesiallas on peitetty ja usean ikkunan takana
on tyhjää. Tasalan alueen muutos on välttämätön. Alueen suurimpia omistajia ovat Raisio
ev.lut. seurakunta ja pari kiinteistösijoittajaa.
– Siitä on kokemusta, että aina kun omistajat vaihtuvat, tulee uusia valkokaulaisia kavereita kertomaan uusista suunnitelmista. Jos
suunnitelmat ovat toteuttamiskelpoisia, myös
rahat pitää löytyä kiinteistöjen omistajilta, ei
veronmaksajilta.
Lehtonen ymmärtää myös sijoittajien murheen, että tilat eivät vedä vuokralaisia. Perusteellisella uudistuksella varmasti vetovoima
lisääntyisi. Asiakkaita ei tule kuitenkaan pelkästään uusilla liiketiloilla.
Keskustan liikkeet ovat monien kuntalaisten kannalta tärkeässä roolissa. Kunnollinen
kauppa ja muut peruspalvelut pitää löytyä
kuntalaisia varten. Tästä näkökulmasta Lehtosen mukaan kaupunki voisi vaikka kaavoitusratkaisuilla tulla kiinteistöjen omistajia
vastaan.
Kestäviä
ratk aisuj a
Koko keskusta-alueen suunnittelussa kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Aarre Lehtonen pistäisi jäitä hattuun.
– Pitää pystyä näkemään aika pitkän ajan
päähän, jos lähdetään tekemään satojen miljoonien investointeja.
Näillä Lehtonen tarkoittaa mm. suunnitelmia viedä Nesteentien liikenne tunneliin koko
Pitää pystyä
näkemään
aika pitkän
ajan
päähän, jos
lähdetään
tekemään
satojen
miljoonien
ivestointeja.
Raision keskustan matkalta.
– Pitää olla varma tieto siitä, että Nesteen
ja Naantalin sataman liikenne kuormittavat
Raision keskustaa kahdenkymmenen vuoden
päästäkin.
Samaan aikaan kun koko ajan säästetään ja
karsitaan sosiaalipuolelta, ei voi kaivaa miljoonia tietunneleihin vailla tarvetta, Lehtonen
linjaa päätöksenteon perusteeksi. •
Minne karkaavat terveyspalvelut?
R a i s i o l a i s e t ovat v u o d e n v e r r a n hakeneet klo 16 jälkeen terveyspalvelut Turusta,
T-sairaalaan keskitetystä yhteispäivystyksestä. Palvelun toimivuudesta on edelleen monta
mielipidettä. Uuteen systeemiin siirtymisen
hintalappuakin voi tässä vaiheessa vasta arvailla, päättäjille lukuja ei vielä ole avattu.
Kunnalliseen päätöksentekoon kuuluu vahvasti seudullinen yhteistyö. Se ei itsessään ole
vain hyvä tai huono asian, ratkaisut näyttäytyvät joka kunnassa eri tavoin. Raisiolaiselle
bussikäyttäjälle Turun seudun joukkoliikenne Föli on loistava uudistus, lipun hinta laskee
roimasti kun kertalippujen ja korttien hinnat heinäkuussa yhdenmukaistuvat. Käyttäjä maksaa nyt tiketistään vähemmän, kunnan
kompensoima osuus sitä vastoin kasvaa.
Raisiolaisten näkökulmasta onnistunutta
naapuriyhteistyötä ovat myös seudulliset lainauspalvelut, joihin Raision kirjastokin kuuluu. Vaski-kirjastot ovat varsinaissuomalaisten
kirjastojen yhteenliittymä, joilla on yhteinen
verkkokirjasto, kirjastokortti, käyttösäännöt
ja kuljetuspalvelu. Raisiolainen voi kortillaan
napata kirjan vaikka Taivassalosta, siinä missä lietolainen kuluttaa meidän kirjaston ovia.
Fölin ja Vaskin puolesta on päättäjänäkin
helppo liputtaa, palvelut toimivat ja hintalap-
pu on selvillä. Mutkikkaaksi seudullinen yhteistyö muuttuu, kun summiin lisätään nollia
perään. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin (VSSHP) Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitos (EPLL) aloitti alueellisesti keskitetyn
yhteispäivystyksen toiminnan TYKS:n T-sairaalan laajennusosassa keväällä 2013.
Talousnäkökulmasta tarkastellen keskitetyllä yhteispäivystyksellä haluttiin säästöjä.
Hoitoa annetaan oikeaan aikaan ja se on oikean tasoista. Turhat tutkimukset, hoidot ja
vaiheet jäävät pois potilaan hoidosta, mikä on
kustannustehokasta.
Raisiolle hinta-arvio oli 1 155 000 euroa
vuodessa. Lupaus myös oli, että illasta vapautuvilla resursseilla saadaan vihdoin Raision
oman terveyskeskuksen vastaanottopalvelut
kuntoon, jonoista eroon siis. Tällä hetkellä
ei kiireellisen -ajan saa kolmen kuukauden
päähän. Ei siis parannusta. Hoidon tarpeen
arviointi ja ajanvaraus hoituu nykyisin omassa terveyskeskuksessa puhelimitse klo 8-16.
Olen kysynyt yhteispäivystyksen kustannuksista, mutta vastaukset ovat vielä jääneet
uupumaan. Kunnan omasta työstä ollaan totuttu tänäkin vuonna etsimään säästökohteita, liikelaitoksen kohdalla asia on eri. Laskut
on maksettava ilman mutinoita. Oletan, että
Fölin ja Vaskin puolesta
on päättäjänäkin
helppo liputtaa, palvelut
toimivat ja
hintalappu
on selvillä.
Mutkikkaaksi
seudullinen
yhteistyö
muuttuu, kun
summiin
lisätään
nollia perään.
päättäjille on valmisteilla selvitys, jossa potilasnäkökulma, talousnäkökulma, henkilöstönäkökulma ja organisaationäkökulma on
perusteellisesti tarkasteltuna.
Naapurikunnista Naantali tarjoaa edelleen
kuntalaisille palvelua omassa terveyskeskuksessa klo 20.00 saakka. Onko se naantalilaisille etu, kustannuserä vai jopa säästö? •
Kiira Lasarov-Pernaja
Kaupunginhallituksen jäsen
4 | vasen raisio
#1/2014 | 5
kaupunginvaltuutettu pekka närhinen
Varhainen, mutta
kylmä kevät
H e l m i k u u n l o p u l l a kun katselin uutisia, alkoi päässäni
soida vuosikymmenten takainen laulu ”Maa vieras on/ja
kylmä kevät sen/Natalia, sua paleltaa…” Päässä on paljon
laulunpätkiä, mutta harvoja muistaa kokonaan. Onneksi
nykyään on netti. Ei muuta kuin hakusanoiksi Elvi Sinervon Natalia. Johan löytyi
”Natalia, sua paleltaa/…/on vieras hävittänyt armaan
maas/vain koirat raunioita samoaa/oi Ukraina…”
Laulu meni juuri niin kuin muistinkin. Elvi Sinervo oli
jatkosodan aikaan vankeudessa. Hänellä oli sellitoverinaan
Ukrainassa partisaanina toiminut Natalia. Sinervo kirjoitti runon paperilapulle. Vuosikymmeniä myöhemmin sen
sävelsi Kaj Chydenius. Ja nyt taas, seitsemän vuosikymmentä myöhemmin, se on ajankohtainen.
Runon voi tietysti jokainen tulkita tavallaan. Minä koen
sen vahvasti historian kautta. Niin kuin yritän ymmärtää
nyt Ukrainan tapahtumiakin. Sitä taustaa vasten ne näyttävät kovin toisenlaisilta kuin mitä läntinen tiedonvälitys
on yrittänyt saada ne näyttämään.
Historiattomuutta on unohtaa, että vielä kaksikymmentä vuotta sitten Ukraina ja Venäjä olivat samaa valtiota. Se
on kovin lyhyt aika kasvaa erilleen. Sodissa vedetyt rajat
ovat usein paljon lopullisemmat ja erottavammat kuin rauhan aikana tapahtuneet uusjaot, jollainen oli esimerkiksi
juuri Neuvostoliiton hajoamisessa.
Sittemmin erillisiin valtioihin jäi paljon yhteistä, kieltä
ja mieltä, historiaa. Sitä näyttää täällä olevan vaikea ymmärtää, tai sitten ymmärretään tahallaan väärin. Ellei olisi
kysymys niin vakavista asioista, olisi aika hupaisaakin verrata, miten ihmisjoukkojen mellakointi Kiovassa on orastavaa demokratiaa, mutta kun sama tapahtuu Krimillä tai
Itä-Ulrainassa ei muka enää olekaan kysymys oikeudesta
ilmaista mielipidettä, vaan Iso Paha Susi Venäjän vehkeilystä. Siis että länteen tähyävät ukrainalaiset ovat hyviä ja
itään haikailevat pahiksia.
Ihan kuin maailma olisi yhdessä keväässä muuttunut
taas mustavalkoiseksi. Meilläkin täällä äänenpainot ovat
alkaneet kuullostaa vuosikymmenten takaisilta kun jotkut
ääneen haikailevat Natoa. Ja Nato käyttää kyräilyn ilmpiiriä hyväkseen maailmanpoliisiksi päästäkseen. Toukokuussa on jo luvassa Naton sotaharjoitukset Viroon.
lll
J o s U k r a i n a pa l au t t i m i e l e e n i laulun Nataliasta, niin
sitä seuranneet Krimin vaiheet toi elävästi muistiin aikani Jaltalla. Olin siellä 80-luvun puolivälissä, siis kolmekymmentä vuotta sitten, viimeistelemässä kirjaani. Oli
marraskuun alku, lomakausi oli jo ohi, joten Jaltalla ei vilissyt turisteja, ja minä pääsin rauhassa seuraamaan sikäläistä elämänmuotoa.
Säästöt kyllä,
lomautukset ei
Raisio käy heikentyneen talouden kimppuun edellyttäen henkilökunnalta säästösopimuksia ja lomauttaa henkilökuntaa.
Lomautuslääke on helppo annostella, mutta teho on niin ja
näin.
E d e l l i s e t l o m au t u k s e t t u l i vat valtuuston päätettäväksi viime keväänä osana kriisipakettia, jotain piti tehdä ja äkkiä. Silloin
totesin, että lomautus voi olla akuuttiin tilanteeseen tehty ratkaisu ja vuoden 2014 talousarvio pitää valmistella niin, ettei siihen
sisälly lomautuksia.
Se ei äänestyksessä kuitenkaan SDP:n, Kokoomuksen, Keskustan ja Perussuomalaisten
ryhmille kelvannut. Nyt ikävä kyllä näyttää
siltä, että huonon lomautuspolitiikan jatkaminen oli harkittu.
90-luvun lama-aallossa Raisio teki osan
henkilöstön kanssa säästösopimuksia ja osaa
lomautettiin. Toimenpiteet olivat tilapäisiä
ja niistä selvittiin. Taustalla oli myös päätös,
että kaupunki ei irtisano henkilöstöä. Nyt osa
päättäjistä ja virkamiehistä näyttää luopuneen
tästä periaatteesta.
ANTON TOLSTOJEVSKI
Verokilpailu ja
veroparatiisit
tuhoavat EU:n
Euroopan talousalue on yrityksille yhtenäinen
markkina-alue ja pelikenttä. Veropolitiikka
yhteisen sääntelyn puute on ajanut maat
keskinäiseen kilpailuun siitä, kenellä on
matalin yhteisöveroaste, alhaisin osinkovero
tai perintövero. Tämä on kilpailua kohti
hyvinvointivaltion tuhoa.
E delli se t lom aut uk se t
e delle e n selv ittäm ättä
Viime vuoden henkilöstölomautuksilla tavoiteltiin 400 000 euron säästöjä. Tämän vuoden
säästötavoite on 800 000 euroa.
Rankin lomautusta vastaan puhuva peruste on se, että ei ole varmuutta siitä, että lomautukset toisivat säästöjä. Myöskään ei ole
tietoa siitä, miten ne vaikuttavat kuntalaisten palveluihin.
Valtuutetuille luvattiin selvitys siitä, ovatko vuoden 2013 henkilöstölomautukset tuoneet säästöjä. Selvitys luvattiin alkuvuodesta.
Selvitystä ei ole tullut, ja voidaan vain arvailla eikö sitä ole pystytty tekemään, vai eikö ole
haluttu näyttää, että lomautukset tulivat itse
asiassa kalliimmaksi kuin normaali työ.
Ei help p oja ratk ai suja
Kuntien tehtävä on järjestää päivähoito, huolehtia ikäihmisistä ja aurata tiet. Ei tuottaa
omistajilleen voittoa. Kuntalaiset ovat voitKuljeskelin Jaltan pitkällä rantakadulla, kävin Tsehotajia silloin kun palvelut toimivat ja ne tuovin huvilalla ja keräsin sen pihalta pieniä, pyöreitä kiviä.
tetaan tehokkaasti.
Seurasin lokakuun vallankumouksen kulkuetta rantakaRaision päättäjien keskuudessa näyttää oledulla ja niin kuin kaikki muutkin, tuijotin taivaalle, jonne
van
kolme linjaa talouden tasapainottamiseen:
samaan aikaan sattui tuhansien kurkien muuttoparvi. Kirilmot quark:Taitto 1irtisanotaan
23.4.2012 11.30
Sivu 1
työntekijöitä,
karsitaan palveluijoitin runoa, jonka sitten julkaisinkin kirjassani:
ta tai huolehditaan kunnan palveluista. Itse
”Tuhat kurkea laskeutuu vuorten sumusta, aurojen parvi/
olen viimeisen vaihtoehdon kannalla.
ylittää lokakuun kulkueen marraskuussa/ja koko rantakatu
On kovin helppo sanoa kaupunginvaltuuskohottaa katseensa taivaalle/aukiole istahtaneet veteraanit
nilkuttavat/pienillä käsillään//hoch, hoch, vastaavat saksalaiset kaiuttimien kehotuksiin/ja yksi tyttö hyppää puoli
metriä ilmaan/Tämäkö vain outo, surullinen luku”
Siihen aikaan Krim ja Jalta olivat tietysti osa Neuvostoliittoa. Siellä käytetyn kielen, ihmisten puheiden, Tsehovinkin takia minä taisin mieltää sen vahvasti venäläiseksi.
Mieleen on jäänyt, miten kävin myös palatsissa, jossa Roosevelt, Churchill ja Stalin toisen maailmansodan jälkeen
jakoivat Jaltan konfrenssissa maailmaa etupiireihin. Historian ironiaako sitten se että nyt seitsemänkymmentä
vuotta myöhemmin Krim on muuttunut kohtauspaikasta törmäyspaikaksi. •
kohti eu-parlamenttia
Jokaisen meistä valtuutetuista pitäisi pystyä
kantamaan vastuu myös
siitä, että vanhuspalvelut ja päivähoito hoituvat, suuret säästöpuheet eivät lämmitä.
ton kokouksessa, että pitää tehdä vähemmällä
rahalla. Vaikeampaa on kertoa miten se tehdään. Katteettomille puheille ei pitäisi olla
sijaa. Jokaisen meistä valtuutetuista pitäisi pystyä kantamaan vastuu myös siitä, että
vanhuspalvelut ja päivähoito hoituvat, suuret säästöpuheet eivät lämmitä.
Osto p alvel ut rah areikä
Yksi suuri Raision menoreikä ovat ostopalvelut. Edelleenkään ei ole haluttu selvittää sitä,
miten paljon kuntalaisten verorahoja käytetään ostopalveluihin, valutetaan rahaa sitten
terveydenhuollon veroparatiisiyhtiöille tai
teknisen sektorin ostopalveluihin. •
TURUN ASENNUSTEAM OY
TEOLLISUUSKAARI 7, 21250 MASKU PUH. (02) 433 9500
J o t k u t E u r o o pa n m a at ovat erikoistuneet
mataliin tai jopa olemattomiin veroihin. Näissä veroparatiisimaissa veroja välttelevät muun
muassa Suomen terveydenhuollon yksityistämisestä voittoja rohmuavat terveysbisneksen
suuryritykset. Kääpiövaltioiden ja Englannin
kanaalin saarten lisäksi veroparatiisimaisia
käytäntöjä on Hollannissa ja Irlannissa.
Veroparatiisitaloudesta hyötyvät ainoastaan suuryritykset, suurituloisimmat ihmiset,
harmaa talous ja rikollinen raha. Häviäjiä ovat
tavalliset ihmiset, pienet ja keskisuuret yritykset, sekä rehelliset veroja maksavat yrittäjät, jotka pitävät hyvinvointivaltiota pystyssä.
Veroparatiiseilla ei kerta kaikkiaan saisi olla
olemassaolon oikeutusta.
Suomen terveysbisneksen merkittävät
toimijat Mehiläinen ja Attendo hoitavat tuhansittain potilaita joka vuosi. Yhtiöt saavat
Suomesta julkista tukea kela-korvausten muodossa, sekä markkinat, koulutetun työvoiman
ja infrastruktuurin. Vastineeksi yhtiön luulisi osallistuvan yhteiskunnan ylläpitoon maksamalla veroja, kuten vastuulliset yritykset
tekevät. Kuitenkin nämä yritykset ovat vuosikausia välttäneet veroja viemällä voittonsa
verottajan ulottumattomiin veroparatiiseihin.
Toinen verotuksellisesti arvelluttava tapaus
on maailmanluokan hakukoneyhtiö Googlen
asettuminen Haminaan vanhoihin tehdashalleihin. Tämä on sinänsä hienoa työllisyyden
ja suomalaisen osaamisen kannalta. Rekisteröitymällä Irlantiin Google kuitenkin välttyy
maksamasta veroja Suomeen.
On kestämätöntä, että Euroopassa sallitaan
rahan piilottaminen veroparatiiseihin samaan
aikaan kun ympäri Eurooppaa on säästetty ja
leikattu julkisia palveluita, palkkoja, sosiaaliturvaa ja eläkkeitä. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa siihen, että osa liike-elämästä ja
rikkaimmista ihmisistä eivät osallistu yhteiskunnan toiminnan pyörittämiseen.
Suomen pitäisi mielestäni olla eturintamassa veronkierron estämisessä ja veroparatiisien
sulkemisessa. EU:n sisällä on sovittava yhteisesti verojen vähimmäistasosta, joita nou-
ANNIKA LAPINTIE
Kansanedustaja, Vasemmistoliiton
eduskuntaryhmän puheenjohtaja
• Ikä: 58
• Kotipaikka: Turku
• Kielitaito: Suomi, ruotsi, englanti,
ranska, venäjä ja saksa
• Ammatti ja työura: Kansanedustaja, edustakuntaryhmän puheenjohtaja, EU-asioita käsittelevän
Suuren valiokunnan varapuheenjohtaja, Ulkoasiainvaliokunnan jäsen.
Varatuomari, työvoimapiirin lakimies, STS-pankin konttorin esimies.
• Mitä teen mielelläni: Viihdyn
Turun saariston hiljaisuudessa lataamassa akkuja.
datetaan kaikissa jäsenmaissa. Nyt vastikään
EU:ssa on saatu sovittua pankkiunionista, mutta sen yhteydestä jäi valitettavasti puuttumaan
velvoite veroparatiisien sulkemisesta. Vaatimus veroparatiisien sulkemisesta on vielä lisättävä pankkiunionin sopimuksiin.
Euroopan parlamentti on tässä keskeinen
toimija. Sosiaalisemman Euroopan edistämiseen tarvitaan vahvaa vasemmistoa. Euroopan
unionin pitää säätää tiukempaa demokraattista kontrollia villiin verokilpailuun
Verokilpailu nousi hiljan meillä Suomessakin otsikoihin, kun kerrottiin miljonääri Björn
Wahlroosin muuttaneen Ruotsiin alhaisen perintöverotuksen perässä. Siinä nähtiin suo-
• Mitä muuttaisit EU:ssa: Suljetaan veroparatiisit, vähennetään
asemenoja ja elvytetään Eurooppa
ihmisten, ympäristön ja ilmaston
ehdoilla.
Veroparatiisitaloudesta
hyötyvät
ainoastaan
suuryritykset,
suurituloisimmat ihmiset,
harmaa talous
ja rikollinen
raha.
malaisesta yhteiskunnasta ponnistaneen ja
miljoonansa lypsäneen Wahlroosin kiitos Suomelle. Mahdollisesti Wahlroosin tarkoitus oli
alleviivata omaa verovastaista ideologiaansa.
Mielestäni painvastoin Wahlroosin välistäveto
nimenomaan näyttää miten, välttämätöntä on
estää tällainen maiden välinen verokilpailu. •
6 | vasen raisio
#1/2014 | 7
Raision Pioneerien projekti vie lapset ja
nuoret seikkailemaan Suomenlahdelle!
N u o r i l l e S u o m e n l a h t i t u t u k s i -projekti. Nuorten kanssa syntyneen hankeen teema
on tutustuttaa lapset ja nuoret Suomenlahden alueellisiin eroavaisuuksiin ja kasvattaa
yleistä ympäristötietoisuutta. Tavoite on antaa lapsille ja nuorille hankkeen puitteissa valmiuksia elämänarvojen pohdintaan ja ohjata
heitä kestävään elämäntapaan. Miten yksilön arkipäiväiset valinnat vaikuttavat ympäristöömme ja miten omia valintoja voi oppia
tarkkailemaan?
Projektin huipentuma on Seikkailu Suomenlahdella -leiri, kymmenen päivän aikana
matkataan 100 -vuotiaalla Aina-laivalla Raisiosta aina Haminaan asti. Matkalla tutustutaan Aina-laivasta käsin Suomenlahteen ja
sen vesistön tilaan tarvittavilla laitteilla. Oppimastaan lapset ja nuoret tiedottavat Lasten Itämeri- tapahtumissa Turussa, Hangossa,
Helsingissä, Kotkassa, Porvoossa ja Haminassa.
Kaikille avointa kerhotoimintaa järjestetään projektin puitteissa kevätkauden.
Meri&Luontokerho on tytöille ja pojille, kerhossa opetellaan merenkulun taitoja, harjoitellaan merellä liikkumista Aina-laivalla, ja
retkeillään luonnossa. Kevään aikana melontaan, kalastetaan, tutustutaan kotimaamme
vesistöön ja puhutaan luonnonsuojelusta. •
Meri & luontokerholaiset tutkimassa
veden laatua. Näytteen nostaa Miika
Hyvärinen. Kerho
on osa Nuorille Suomenlahti tutuksi
2014 –projektia.
!
Seuraa projektia
www.raisionpioneerit.net
Facebookissa:
Nuorille Suomenlahti
tutuksi 2014 -projekti
Miten yksilön arkipäiväiset valinnat
vaikuttavat ympäristöömme ja
miten omia valintoja voi oppia
tarkkailemaan?
LÄHDE MUKAAN PINSKULEIREILLE!
Tallustele leirille, lähde luontopolulle. Laulut, leikit, askartelu, juhlat, diskot, sirkustelu.
Kaikki kuuluu menoomme. Tule mukaan iloomme!
SEIKKAILU SUOMENLAHDELLA -LEIRI
9.-18.6.2014
KALALEIRI
4.–7.8.2014
Seikkailu Suomenlahdella -leiri on ainutkertainen,
mieleenpainuva tutkimusmatka turvallisesti!
Seikkailu Suomenlahdella -leiri toteutetaan 100-vuotiaalla
Aina-laivalla. Kymmenen päivän aikana matkaamme
Raisiosta Suomenlahden halki aina Haminaan asti.
Tutustumme Suomenlahteen, tarkkailemme vesistömme
tilaa ja pohdimme vaikutuksia vesistömme tilalle.
Kalaleiri ennen koulujen alkua Aina-laivalla, Karhuluodossa.
Kalastusta, uintia, melontaa, meriretkiä, saunomista ja
kavereiden kanssa ajanviettoa.
Hinta 80 euroa / osallistuja
Leiri on suunnattu 10–15 -vuotiaille lapsille ja nuorille.
MUMMOLALEIRI
2.–6.6.2014
Valtakunnallinen leiri Turun Hirvensalon Aurinkolahdessa.
Leirillä laskeudutaan kesäloman viettoon rennosti kesästä
ja mummolamaisesta miljööstä nauttien. Leirin järjestää
Länsirannikon aluekeskus ja SDPL ry
Hinta 50 euroa / osallistuja
Leiri on suunnattu 9-15 vuotiaille lapsille ja nuorille
Myrskyleiri lasten syyslomalla! Syksyinen viikonloppuleiri
suuntaa Aina-laivalla Rymättylän saaristoon Karhuluotoon.
Luvassa seikkailua ja elämyksiä! Retkiä Karhuluodon
luonnossa, saaristoretki, suunnistusta, kisoja/leikkejä,
kalastusta, saunomista.
Hinta 40 euroa / osallistuja
Leiri on suunnattu 9-15 vuotiaille lapsille ja nuorille.
Hinta 80 euroa / osallistuja
Leiri on suunnattu 6-15 vuotiaille lapsille ja nuorille.
Viikoittaisia kerhoja
kouluikäsille.
Kerhot kokoontuvat
Lumparlankatu 18,
21200 Raisio
Meri& luontokerho
keskiviikkoisin klo 18
Toimintakerho
tiistaisin klo 18
Make the Movies- kerho
maanantaisin klo 16
RÖLLI JA METSÄNHENKI
14.–19.7.2014
Rölli ja Metsänhenki -kesäleiri Turun Vienolassa.
Rölliteeman innoittamana seikkailua ja jännitystä luvassa
viikon aikana. Lisäksi tietysti uintia, melontaa, leirinuotioita
ja uusia kavereita! Matkat toteutetaan Aina -laivalla.
Telttamajoitus.
PINSKUKERHOT
RAISIOSSA
MYRSKYLEIRI
17.–19.10.2014
Hinta 60 euroa / osallistuja
Leiri on suunnattu 5-15 -vuotiaille lapsille ja nuorille
Juhlintaa ja paljon muistoja
Aina -laivan matkalta
Pinskut
Ilmoittautumiset:
[email protected]
www.raisionpioneerit.net
044 967 4493
V u o s i 2 0 14 o n e r i t y i s e n merkittävä Raision Pioneereille. Yhdistyksen troolari M/s
Aina -alus täyttää kunnioitettavasti 100 vuotta.
M/s Ai n a laiva j o 100 vuotta
Göteborgista kotoisin oleva entinen troolari,
m/s Aina on tänä päivänä edelleenkin hyvin
pidetty ja huippukunnossa. Raision Pioneerit hankki 16 metriä pitkän ja 6 metriä leveän tammilaivan omistukseensa vuonna 1983,
kymmenen miestä oli takaamassa lainaa, jolla Raision Pioneerit saivat aluksen hankittua.
Lukemattomien talkootuntien jälkeen Ainalla purjehdittiin uuden alun neitsytmatka juhannuksena 1984.
Ai n an kasvatteja
Vuosien varrella Aina-laiva on yhdistänyt monia ihmisiä ja tarjonnut nuorille haastetta ja
mahdollisuuksia merenkulun ja ympäristömme saralla. Raision Pioneerit uskovat tammipaattinsa kestävän pitkään. Yhdistys kerää
varoja, että Ainalle saadaan koulutettua kaksi
uutta kipparia nuoresta sukupolvesta.
Merkittävien vuosien kunniaksi, vanharouva vastaanottaa kesäkuussa niin yhteistyökumppaneita kuin ystäviä kuplivan merkeissä.
Kaikilla avoimet syntymäpäiväristeilyt 4.6. klo
12 ja 18, Hahdenniemen venesatama. •
!
Vuosien varrella
Aina-laiva on
yhdistänyt monia
ihmisiä tarjoten
nuorille haastetta
ja mahdollisuuksia
merenkulun ja
ympäristömme saralla.
LAHJOITA LAPSILLE ELÄMYKSIÄ – TUE TOIMINTAA
FI 3243092120133216
Rahankeräyslupa 8420/18/2013 • RAISION PIONEERIT RY
www.raisionpioneerit.net • instagram.com/raisionpinskut
8 | vasen raisio
#1/2014 | 9
kohti eu-parlamenttia
kohti eu-parlamenttia
Rakennetaan työn
ja toimeentulon
Eurooppa!
Nuorisotyöttömyys
tarvitsee
oikeat lääkkeet
Kansainvälisen finanssikapitalismin velkapyramidin sortumisuhka
on herättänyt Euroopan Unionin voimakkaaseen torjuntataisteluun.
Kymmeniä ja satoja miljardeja euroja maksavilla tukipaketeilla
pelastetaan lähinnä suurpääoman takapuoli liekeistä. Euroopan
oikeistovoimien röyhkeys tulee selvästi ilmi, kun tarkastelemme
millaisilla työkaluilla EU:n työkalupakki on korjaustoimiin lastattu.
K r i i s i va l t i o i d e n ta l o u s ta s a pa i n o t e leikkaamalla työntekijöiden palkkoja
ja kiristämällä työehtoja. Samaan aikaan EU
vaatii voimakkaita heikennyksiä työttömyysturvaan ja sosiaalietuuksiin. Oikeisto käyttää
siis itse aiheuttamaansa talouskriisiä härskisti
hyväkseen ajaakseen omia tavoitteitaan. Maksumiehiksi pakotetaan palkansaajat, työttömät
ja vähäosaiset. Julkisuudessa tästä kaikesta on
helppo syyttää Euroopan Unionia. Oikeistopopulisteilta unohtuu täysin se, että EU vain
toteuttaa päätöksentekijöidensä päättämää
politiikkaa. Tällä hetkellä nämä päätökset tekee oikeisto, finanssialan ja suuryhtiöiden vakaalla tuella.
Euroopan Unionia markkinoitiin suomalaisille hankkeena joka luo vaurautta ja hyvinvointia. Ajatus vapaasta ja taloudellisesti
toimeliaasta Euroopasta kuulostaa houkuttelevalta. Karu arki on kuitenkin paljastunut
totuuden. EU:ta on viimeisen vuosikymmen
ajan rakennettu suuryritysten, rahoituslaita a n
tosten ja oikeiston ehdoilla. Ajatus vapaiden
kansalaisten Euroopasta on muuttunut ajatukseksi pidäkkeettömän rosvokapitalismin
yhteismarkkina-alueesta. EU on se työkalu
jolla halutaan heikentää työläisten työehtoja.
Talouskurin varjolla EU pakottaa jäsenvaltionsa tekemään rajuja leikkauksia julkiseen
sektoriin. Nämä yhdessä heikentävät, kenties kohtalokkaasti, suomalaisen hyvinvointivaltion perustaa.
Yhtenä esimerkkinä Euroopan Unionin oikeistolaisesta linjasta on vuodesta 2007 unionin virallisena työmarkkinapolitiikkana ollut
joustoturva, ”flexicurity”. Tämän linjan mukaan Euroopan työllisyyttä pitää parantaa
purkamalla ”liiallista työsuhdeturvaa”. Käytännössä tämä tarkoittaa siirtymistä amerikkalaismalliseen ”easy fire, easy hire” – ajatteluun.
Perusidea ja uskomus tässä mallissa on se, että
yritysten uskotaan palkkaavan halukkaammin
työvoimaa jos siitä pääsee tarvittaessa eroon.
Suomalaisen työntekijän irtisanomissuoja on
Euroopassa ollaan viime vuosien aikana eletty monin
tavoin historiallisia aikoja. Koskaan aikaisemmin
ei ole työttömyys ja erityisesti nuorisotyöttömyys
olleet yhtä korkealla tasolla kuin nyt. Eurostatin
mukaan marraskuussa 2013 euroalueen työttömyys
oli 12,1% ja nuorisotyöttömyys vastaavasti 24,2%.
tällä hetkellä todella heikko verrattuna muuhun Eurooppaan. En ole havainnut tämän johtavan mihinkään merkittävään työllisyyden
paranemiseen, pikemminkin päinvastoin.
Euroopan Unionin koko politiikan suuntaa on muutettava. Seuraava mahdollisuus
siihen on toukokuun EU-vaalit. EU on muutettava siksi työn, toimeentulon ja hyvinvoinnin Euroopaksi jota Vasemmisto on ajanut.
Työvoiman vapaan liikkuvuuden lisäämisen ja
työmarkkinoiden sääntelyn purkamisen sijaan
Euroopan Unionin on vahvistettava ylikansallisia työehtosopimusjärjestelmiä ja sosiaaliturvan minimitasoja. Euroopassa sijaitsevat
veroparatiisit on lopetettava. Harmaa talous
on unionin yhteistoimin laitettava kuriin. •
Lue lisää ajatuksistani nettisivuillani
www.ernov.fi olevasta blogista tai
facebookprofiilistani
www.facebook.com/ernovalimaki
ERNO
VÄLIMÄKI
• Ikä 36 vuotta
• Vasemmistoliiton ehdokas
eurovaaleissa
2014
• Kotipaikka
Pori
• Cupori oy:n
työntekijöiden
pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu
• Metallityöväen
liiton hallituksen jäsen
Osa-aikaduunarin tilitys
O t s i kko vo i s i o l l a m yö s osa-aikatyöttömän pönkötys, sillä vaikka positiivisena ihmisenä haluaisin
kirjailla hauskoja tarinoita, epäilen ajautuvani valitusvirsilinjalle. Elämme aikoja, jotka herättävät sisälläni vähemmän iloisia ajatuksia.
Lapsilisät, sotesoppa, kuntaliitos-sekoilu, työttömien kyykytys, kestävyysvaje, suomalaisen teollisuuden
alasajo, harmaa talous, jne. Siinä muutamia mieltäni painavia asioita, joista moni lahjakas kynäilijä on
jo sanansa sanonut. Kuntaliitoksista kuitenkin esitän
avoimen kysymyksen: Jos kaksi tai useampi syöksykierteessä olevaa lentokonetta ottaa kurssin kohti toisiaan, niin ketkä törmäyksessä pelastuvat?
Raisi o j a omai suude n myynti
Ainakin osaa raisiolaisista on viime aikoina askarruttanut Villan tilan myyntiaikeet. Villan tilan myymisen päätti Raision kaupunginvaltuusto viime vuoden
lopulla, myynnin puolesta äänesti kokoomus, sosiaalidemokraatit, keskusta, perussuomalaiset ja vihreät.
Koska minäkin muun Vasemmistoliiton ryhmän tavoin äänestin myymistä vastaan, voin todeta omaisuuden myynnin olevan pidemmän päälle vaarallinen tapa
elää. Vieläpä kun nämä samat puolueet kaupunginhallituksessa ovat valmiita myymään kohteen yhdellä miljoonalla eurolla, mielestäni tällainen on yhteisen
omaisuuden lahjoittamista jollekin yksityiselle taholle.
Mikä sinänsä on linjassa kyseisten puolueiden harjoittamaan politiikkaan valtakunnankin tasolla.
En tiedä onko pääni jotenkin väärin rakennettu, kos-
ka en millään saa itseäni ymmärtämään, miten tällainen politiikka palvelee kansalaisia, pois lukien pienen
pientä rahaeliittiä. Onko tosiaan niin, että koko Suomi
on valjastettu kaikista rikkaimpien riistoporvareiden
jatkuvan rikastumisen varmistamiseen?
Telak an k uulumi se t
Yritän kertoa lyhyesti miltä metallimiehen näkökulmasta laivanrakennuksen tila tällä hetkellä näyttää.
Tilauskirja on lähes tyhjä, mikä taasen on johtanut
siihen, että monet tuotantotilat joissa ennen kaikui
iloinen lekan pauke ja kipinät lenteli, ammottavat nyt
autioina, viimeisten duunarien puurtaessa viimeistely ja huoltohommissa.
Kolmikymmenvuotisen laivanrakennusurani aikana on ennenkin ollut tiukkoja paikkoja. Tällä hetkellä
tilanne vaikuttaa kuitenkin enemmän kuin huolestuttavalta. Täytyy vain toivoa, että löytyisi omistaja, joka
olisi valmis hyödyntämään täysimääräisesti sen laivanrakennus osaamisen, joka on satojen vuosien aikana Varsinais-Suomeen muodostunut. Työllistäjänä ja
hyvinvoinnin luojana, se on koko Suomen mittapuussa lähes vertaansa vailla olevaa toimintaa.
Toiveikkaimpienkin visioiden toteutuessa on tulevana kesänä työn orjuudesta vapautettuja laivanrakentajia useita satoja, ja mikäli lähiaikoina ei käännettä
parempaan tapahdu, on tämän hetkinen alueen kuntien talousahdinko lasten leikkiä tulevaisuuden rinnalla.
Olen ennenkin kysellyt valtiovallan teollisuuspolitiikan
perään, valitettavasti ei suomen herroja tunnu teolli-
suus kiinnostavan. Sellainen johtaa nimittäin tilanteeseen jossa rahaa siirrellään vain maan rajojen sisällä
ja kuljetetaan maasta ulos, mutta ellei ole vientiteollisuutta, loppuu jossain vaiheessa maasta raha.
Kaikesta huolimatta toivotan kaikille hyvää ja riemukasta vappua, torilla tavataan.
Juha Jormanainen
Metallimies, Vasemmistoliiton
kunnallisjärjestön puheenjohtaja
T yö t t ö m i ä n u o r i a o l i E u ro o pa n unionissa
viime vuoden lopulla viisi ja puoli miljoonaa.
Espanjassa ja Kreikassa, jossa nuorisotyöttömyys on lähes 60%, käytetään näistä nuorista sanontaa ni-ni-sukupolvi. Se tarkoittaa
väliinputoajia, ja viittaa ihmisiin, jotka ovat ilman niin työ- kuin opiskelupaikkaa. Samalla
se kuvaa hyvin sitä näköalattomuuden ja turhautumisen tunnetta, joka talouskuripolitiikka on Eurooppaan levittänyt.
Työttömyyden raju nousu ei ole mikään
kriisistä seurannut itsestäänselvyys, vaan vääränlaisten politiikkavalintojen seuraus. Euroopan talouskriisissä on valittu väärät lääkkeet
ratkaisuksi väärään ongelmaan. Yksityisen
velan kriisiä on käsitelty julkisen velan kriisinä ja talouden kokonaiskysynnän puutteeseen on vastattu leikkaamalla. Nähtäväksi jää
onko nuoremmilla sukupolvilla enää mitään
jäljellä, jota lyödä säpäleiksi. Työpaikkoja heillä ei ainakaan ole.
Talouskuripolitiikan komennossa valtioita eivät ohjaa kansalaisten tarpeet, vaan
mielivaltaisesti määritellyt makrotaloudelliset tavoitteet. Maan julkisen velan määrä
suhteessa bruttokansantuotteeseen ei saisi ylittää 60% tai pitää leikata. Paine leikata
on siksi kriisiolosuhteissakin jatkuvaa, vaikka niin taloustieteilijät kuin Kansainvälinen
valuuttarahasto ovat varoittaneet eurooppalaisia päättäjiä leikkausten tuhoisista vaikutuksista talouteen.
Yksi maa, jota ei millään mittarilla pitää
kriisimaana ja vähät välittää talouskurilinjauksesta on Itävalta. Siellä on elvytetty velalla, ylitetty velkasuhde ja toisaalta vähennetty
työttömyyttä. Suomessa taas velkaantumistavoitteeseen pyritään maan hallituksen maaliskuisen kehysriihipäätöksen mukaisesti
jääräpäisesti sopeuttamalla. Konkreettisemmin tämä tarkoittaa tuottavan omaisuuden
myymistä, jotta voidaan maksaa velkaa. Samalla valtio leikkaa kunnilta, työttömiltä ja
lapsiperheiltä heikentäen kysyntää ja luoden
syvempää taantumaa ja pahentaen sekä työttömyyttä että työttömien asemaa.
Nuorisotyöttömyys on ilmiö, joka on Suomessa onneksi jäänyt aivan eri mittaluokan
ongelmaksi kuin kriisimaissa. Täällä sitä on
yritetty ratkaista yhdellä Kataisen hallituksen kärkihankkeella, eli nuorisotakuulla. Nyt
takuusta pyritään tekemään vientituotetta
Eurooppaan. Tähän mennessä takuu ei ole
kuitenkaan tarjonnut nuorille työttömille kuin
lunastamatta jääneen lupauksen. Työttömyys
on pahentunut koko Kataisen hallituskauden aikana.
Syy epäonnistumiseenkin vaikuttaa
olevan selvä, siinä hoidetaan väärää oiretta. Huhtikuun puolessa välissä ilmestyneessä Nuorisotakuun arki ja politiikka
-pamflettikokoelmassa Dan Koivulaakso ja
Reetta Keränen toteavat, että “keskustelujen
keskiöön on asetettu nuoruus, eikä yhteiskunnalliset tai työmarkkinoiden rakenteet”.
Laajempana lopputuloksena he toteavat, että
keskustelut nuorten työmarkkina-asemasta käydään tavalla, joka sivuuttaa kokonaan
nuoret ja joka pyrkii eriyttämään heidän työehtojaan. Tämä ei toimi tilanteessa, jossa “varsinaiset ongelmat ovat koulutuksen tason ja
tarjottujen työpaikkojen ristiriita ja talouden
kokonaiskysynnän alhaisuus”.
Jos työttömyysongelma todellisuudessa halutaan ratkaista joko nuorten tai vanhojen kohdalla tarvitaan oikeat lääkkeet. Lamassa se
tarkoittaa loppua budjettikurille ja valtioiden
pakottamiselle säästöihin. Ne on korvattava
investointiohjelmilla työllisyyden parantamiseksi. Investoinneilla voidaan myös tehdä Euroopan unionista oikeudenmukainen,
ekologisesti kestävä ja taloudellisesti tarkoituksenmukainen. Se vaatii kuitenkin rohkeutta kyseenalaistaa nykykehitys, ja ymmärrystä
siitä, että talouspolitiikan suunnan muutoksesta hyötyy niin vanha kuin nuori työtön. •
LI ANDERSSON
• Ikä: 27
• Kotipaikka: Turku
• Kielitaito: Ruotsi, suomi, englanti, venäjä, ranskan alkeet
• Ammatti ja työura: VTK, aktivisti ja feministi, Vasemmistonuorten puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu
• Mitä teen mielelläni: Politiikkaa, joka on sekä arkisia kamppailuja ja toimintaa kansalaisliikkeissä
että vaikuttamista muodollisissa
kehyksissä.
• Mitä muuttaisit EU:ssa: LOVE
Eurooppa & STOP #talouskuri #työttömyys #rasismi #co2 #keinottelijat
Jos työttömyysongelma
todellisuudessa halutaan
ratkaista joko
nuorten tai
vanhojen kohdalla tarvitaan
oikeat lääkkeet.
10 | vasen raisio
#1/2014 | 11
Killin Markkinat
toteutetaan
yhdistysten voimin
R a i s i o - pä i v i e n y h t e y d e s s ä vietetään
jälleen perinteisiä Killin markkinoita 30.8.
Muutoksena aiempiin vuosiin, markkinoiden ilmeestä ja tarjonnasta vastaa nyt pitkälti raisiolaiset yhdistykset. Keskustan
kauppiasyhdistys Raikas ja Killin markkinoiden järjestelytoimikunta kutsuivat
raisiolaiset yhdistykset mukaan suunnittelemaan vuoden 2014 Raisio-päivien Killin markkinoita. Järjestelytoimikunnan
puheenjohtaja Risto Rihko iloitsee yhdistysväen aktiivisuudesta. - Yhdistykset
ovat selvästi löytäneet omien markkinoiden potentiaalin. Toiminnan tunnetuksi
tekeminen on nyt helppoa, ja markkinat
kannattaa ajatella myös varainhankinnan
keinona, vinkkaa Rihko.
Rai si olai sille yh di st yk sille
tap aht um a on m ak suton
Elokuun markkinoille raisiolaiset yhdistykset saavat oman paikan maksutta Tasalan aukion puolelta. Myyjät löytyvät torilta
ja torilavan takana olevalta parkkipaikalta.
Paikkavarauksia markkinoille otetaan
jo vastaan: [email protected]
tai puh. 044 043 2116 •
VALTUUSTOALOITE
sosiaali- ja terveystoimenjohtaja
Kohtuuhintaisia
kerrostaloasuntoja
N k . M y l ly n - a l u e e l l e j a o h i k u l k u t i e n va r t e e n on syntynyt viime vuosina suurin osa Raision uusista työpaikoista.
Kaupungin kehityksen kannalta on tärkeää, että ne jotka käyvät Raisiossa työssä, voisivat ja haluaisivat myös asua Raisiossa.
Esitämme että ohikulkutien varressa sijaitsevien työpaikkojen työntekijöille tehdään kysely heidän nykyisestä asumismuodostaan ja asuinkunnastaan. Tämän kyselyn perusteella voidaan ohjata ja kehittää
Raisio kaupungin tulevaa asuntorakentamis- ja kaavoituspolitiikkaa.
Raision kaupungin 40-vuotisjuhlavaltuustossa 20.1.2013 Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Juha Sandberg
Antaa Raisiolle
kiitettävän arvosanan
Raision kaupungin sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg aloitti virassaan viime syksynä.
Lomautuksien sävyttämän vajaan vuoden jälkeen, pesti tuntuu edelleen mielekkäältä.
– K y l l ä t yö o n va s ta n n u t o d o t u k s i a n i ,
päivät ovat pitkiä ja aina erilaisia, Sandberg
tiivistää.
– Työ on haastavaa ja mielenkiintoista, sekä
juuri sitä mitä haluan tehdä.
ilmot quark:Taitto 1 23.4.2012 11.30 Sivu 1
Urbaania ympäristötaidetta
Järjestelytoimikunnan
puheenjohtaja Risto Rihko
toivottaa kaikki paikalliset
yhdistykset tervetulleiksi
uudistuneille Raisio-päiville.
Omana johtamisvahvuutena
koen selkeyden ja suunnitelmallisuuden. Raision sotepalvelut pyritään hoitamaan
laadukkasti, mutta samalla
kustannustehokkaasti.
Luottamushenkil ö stä
v i ranh alt ij ak si
Johtamiseen liittyvä kirjallisuus on tullut
osaksi lomalukemistoa. Entinen Harjavallan perusturvajohtaja toimi vuosia aktiivisena kunnallispoliitikkona Porissa. Nyt kaikista
luottamustehtävistään eronnut johtaja on vähitellen siirtymässä varsinais-suomalaiseksi.
Mitä vahvuuksia olet johtajana tuonut Raisioon?
– Omana johtamisvahvuutena koen selkeyden ja suunnitelmallisuuden. Raision sote-palvelut pyritään hoitamaan laadukkaasti mutta
samalla kustannustehokkaasti, Sandberg kertoo. Kustannustehokasta palvelutuotantoa on
mm. panostaminen ennaltaehkäisyyn. Sandberg antaa lähes kympin, eli 9½ arvosanaksi
Raisiolle ennaltaehkäisevän työn toteutuksessa.
– Esimerkiksi lastensuojelussa on ennaltaehkäisevään toimintaan panostamalla saatu
merkittäviä tuloksia aikaan.
myös työllistäminen ja kuntouttava työtoiminta voivat olla ratkaisuja siihen, miten nuori
pääsee työelämään, Sandberg luettelee.
Turun seudun kuntaliitoksista puhuttaessa, näkee hän jatkossakin Raision omien palveluiden tuottajana. - Hyvä sijainti, kasvava
asukasluku, vireä yrityselämä ja toimivat kuntapalvelut. Ne ovat Raision keskeiset vahvuudet, päättää Juha Sandberg. •
TURUN ASENNUSTEAM OY
TEOLLISUUSKAARI 7, 21250 MASKU PUH. (02) 433 9500
Jermulan (Jermuntie 3-5) rikkoontuneet ikkunat 14.4.2014.
Taiteilija Oili Niittynen tekee taidetta Ihalassa purettavista kerrostaloista. Niittynen kuvaa talojen loppuhistorian niiden purkamisen aikana. Suunnitteilla on tehdä kuvista myöhemmin oma näyttelynsä. •
TEBOIL RAISIO
Rai si o n ikäih mi se t
Raisiossa väki vanhenee, mikä näyttäytyy varsinkin palvelutalojen lisääntymisellä. Sotejuha sandberg
johtaja uskoo Raision kykyihin huolehtia
ikäihmisten palveluista jatkossakin.
20,
21200 Raisio
– Nykyiset Varppeenkatu
keinot ovat riittävät.
Ikäihmis· Kotoisin: Porista ja vähitellen siirtymässä
temme palvelut ovat erinomaisessa kunnosvarsinais-suomalaiseksi
sa verrattuna
moneen muuhun
kaupunkiin
tai • pesut
Huollot
• kahvio
• oluet
kuntaan tässä maassa, hän kiittelee.
Kortti/seteliautomaatti
24h· Koulutus: Yhteiskuntatieteiden maisteri
Nuorisotakuu
tuli täysimääräisesti voimaan
vuoden 2013 alusta. Takuulla halutaan turva· Harrastukset: Juokseminen ja hiihtäminen
Pesuun myös isot pakettiautot
ta nuorelle työtä tai koulutusta mahdollisimman pian työnhaun alkamisen jälkeen.
· Vastapainona työlle? Monta asiaa mutta
Avoinna:
ark. klo
7–20, la voidaan
klo 8–20, su klo
9–20
Miten
nuorisotakuun
toteutumista
täällä esim. saariston rengastien pyöräily on
mielestäsi parhaiten tukea kunnan puolesta?
jokakesäinen traditio
– Koulutuksella on iso rooli nuorisotakuun
toteuttamisessa. Nuorten osalta toisinaan
& (02) 4384 200
Kataisen-Urpilaisen hallitus leikkaa eläkkeitä
– Tonnin eläkkeen ostovoimasta lähtee yli 120 euroa/vuosi
Kansanedustaja Jyrki Yrttiaho vaatii ay-liikkeeltä voimakasta
vastareaktiota yhdessä eläkeläisjärjestöjen kanssa.
H a l l i t u s o n pä ät tä n y t k e h y s r i i h e s s ä ä n
leikata eläkkeitä ja perusturvaa. Kun ennakkoarvion mukaan työeläkkeitä pitäisi korottaa n.
1,5 prosenttia ja kansaneläkkeitä 1,6 prosenttia, korotetaan niitä hallituksen sopimuksen
mukaan vain 0,4 prosenttia. Hallitus arvioi
hintojen nousun olevan ensi vuonna 1,7 prosenttia. Kokoomuksen, SDP:n, Vihreiden, KD:n
ja RKP:n yhteinen hallitus ajaa eläkeläisten ostovoiman rajua alennusta ja lisää pienituloisten ahdinkoa. Samaan aikaan lukuisat maksut
nousevat, mm. asuminen, sähkö, lääkkeet ym.
Sairausvakuutuksesta ja lääkekorvauksista leikataan lisää 51 miljoonaa euroa jo aiemmin toteutetun 150 milj. euron leikkauksen lisäksi.
– Nyt tarvitaan kovaa painetta hallituksen
hankkeen torjumiseksi. Budjettilait säädetään
vasta vuoden lopulla. Ay-liikken on lähdettävä puolustamaan eläkkeellä olevia jäseniään
yhdessä eläkeläisjärjestöjen kanssa. Vain poliittisen painostuksen avulla epäoikeudenmukainen ja mielestäni eläkelupausten vastainen
hanke on torjuttavissa. Varsinkaan työeläkkeiden leikkauksille ei voi perustella valtiontalouden tasapainottamista.
– Työeläkkeet ja valtion budjetti ovat aivan kaksi eri asiaa. Hämmästelen SDP:n
lehmäkauppoja tässä asiassa, totesi Vasemmistoliiton kansanedustaja Jyrki Yrttiaho ayveteraanien kokouksessa Helsingissä. •
Jyrki Yrttiaho
Kansanedustaja, Vasenryhmä
Nyt tarvitaan
kovaa painetta
hallituksen
hankkeen
torjumiseksi.
Raision Kaupungin
toimihenkilöt
JHL 396
toivottaa
Tasalanaukio 1, Raisio
(katutaso)
p. 0440 525 311
Anne Sinilaakso
Jalkojenhoidon AT, lähihoitaja
www.hoitolasinilaakso.fi
VAPUN PÄIVÄNÄ auki klo 13–16
Maukkaat makkaraperunat, hampurilaiset ja
lihapiirakat!
PERNIÖN PAISTIMAKKARA joko höyrystä tai grillistä!
Tuhdisti täytetyt sämpylät ja tuoreet:
kahvi, munkit ja pullat.
Kylmät juomat, jäätelöt, makeiset, ym.
ARKISIN KLO 9–16 la–su suljettu.
www.facebook.com/GrilliKahvilaHyvaHetki
TAKAKONTTIKIRPPIS su 4.5.2014 klo 10–15
Kaanaanrannantie 2, Raisio
12 | vasen raisio
Vasemmiston
eurovaaliehdokkaat
EILA AARNOS, 65
FARUK ABU TAHER, 33
LI ANDERSSON, 27
ANTERO EEROLA, 39
TOIVO HAIMI, 23
kaupunginvaltuutettu,
tutkija, psykologian
tohtori, Kokkola
metallityöläinen, Kotka
Vasemmistonuorten
puheenjohtaja, Turku
toimittaja,
kaupunginvaltuutettu,
Vantaa
myynti- ja
viestintäpäällikkö,
Joensuu
MERJA KYLLÖNEN, 37
ANNIKA LAPINTIE, 58
PIA LOHIKOSKI, 36
SILVIA MODIG, 38
JANNE NIEMINEN, 45
kansanedustaja,
Suomussalmi
kansanedustaja,
eduskuntaryhmän
puheenjohtaja, Turku
VTM, järjestö- ja
koulutuspäällikkö,
Kerava
kansanedustaja, toimittaja,
Helsinki
pääluottamusmies,
teurastaja, Forssa
HEIKKI PATOMÄKI, 51
JUHA-PETTERI PASMA, 24
PETRI PEKKOLA, 56
JUSSI SARAMO, 34
HANNA SARKKINEN, 26
Helsingin yliopiston
kansainvälisen politiikan
professori, maailmanpolitiikan tohtori, Helsinki
matkailupalveluiden
tuottaja, Pasmajärvi
lääkäri, Kotka
Vasemmistoliiton
poliittinen sihteeri, Vantaa
filosofian maisteri, Oulu
EILA TIAINEN, 68
SINIKKA TORKKOLA, 53
KARI UOTILA, 59
ERKKI VIRTANEN, 61
ERNO VÄLIMÄKI, 36
kansanedustaja,
Jyväskylä
tutkijatohtori,
kansanedustaja, Espoo
pääluottamusmies, Tampere
kansanedustaja, Kuopio
pääluottamusmies, Pori