helppo koululle!

KUVAMUISTO OY
TAUSTAA
Kuvamuisto perustettiin tarpeeseen.
Syksyllä 2008 kolme vaasalaista perheellistä yrittäjää kokosivat osaamisensa,
minkä pohjalta syntyi uudentyyppistä
asiakasystävällistä koulukuvauspalvelua tarjoava yritys. Alusta asti palvelun
kehittäminen on perustunut lasten vanhemmilta sekä kouluilta ja päiväkodeilta
saatuihin toiveisiin ja ideoihin.
UUDISTIMME KOULUKUVAUKSEN
Haluamme intohimoisesti kulkea kehityksen kärkenä! Muutamassa vuodessa
Kuvamuiston luoma toimintamalli on
vakiinnuttanut paikkansa markkinoilla.
ILME INSPIROI...
TARINA
LAAJA TOIMINTA-ALUE
Toimipiste, ensisijainen
alue
Säännöllisia kuvauksia
alueella
Satunnaisia kuvauksia
alueella
Kuvaukset eri sopimuksesta
EDULLINEN, EKOLOGINEN, ERILAINEN
MUOTO
SISARUS
KAVERI
RYHMÄ
ON MISTÄ VALITA
Tuotevalikoimasta löytyy perinteisten paperikuvien lisäksi paljon hienoja erikoistuotteita.
HELPPO
NAAMALLA ON VÄLIÄ
Kuvamuistolla asiakas voi itse valita nettipalvelusta mielestään parhaat kuvat valmistettaviksi.
Asiakas tilaa haluamansa kuvatuotteet
suoraan valitsemaansa osoitteeseen. Minimoimme
koululle kuvauksesta aiheutuvan
vaivan.
TILAUSAIKA 24/7
Asiakas voi tilata kuvia rauhassa harkiten juuri
silloin kuin se parhaiten hänelle sopii.
PALVELU
KOULULLE!
SAKUN ÄITIKIN TYKKÄÄ!
“Kuvamuiston kuvaajan
osaava ja innovatiivinen
tapa kuvata lapsia mahdollisti erinomaisen
laadukkaat kuvat
lapsistamme!
Kuvien tilaus oli sekä
helppoa että ennen
kaikkea ekologista! Sain
itse valita juuri ne kuvat, jotka eniten sykähdyttivät minua.”
Sakun äiti Espoosta
ASIAKAS
Lue koodi älypuhelimella ja löydät
lisää asiakkaiden
kommentteja.
KOHTEESSA
HIRVASEN KOULU, Uurainen
Tämä, noin sadan oppilaan kasvava kyläkoulu Keski-Suomessa haluaa ajatella
asioita ajanmukaisesti, kuten mekin ja siksi yhteistyö heidän kanssa on hyvin
mielekästä.
Suosittelija Pekka Uljas, rehtori
SAARENMAAN KOULU,
Jyväskylä
PERHEKESKUS
MAAHINEN, Järvenpää
ALI-JUHAKKALAN
KOULU, Lahti
Suosittelija
Lila Isojoki, rehtori
Suosittelija
Kirsi Örn, toiminnanohjaaja
Suosittelija
Leena Ottela, koulun johtaja
Neliopettajainen kyläkoulu
Palokassa on kuvaajan unelmapaikka, jossa ei ole kiire.
Mukava fiilis koko porukan
keskuudessa!
Hyvällä yhteistyöllä olemme
järjestäneet jo useita mukavia kuvauspäivä perheille
ajanvarausmenetelmällä.
Pieni erityiskoulu eteläisessä
Lahdessa, jossa hymy on
erityisen aitoa! Täällä punnitaan tosissaan kuvaajan
sosiaaliset taidot.
“Kuvaajana minua motivoivat
ilmeet. Virnistys tai silmät
sirrillään - en halua karsia
niitä pois!”
Juhana Korpela, valokuvaaja
CASET
ASIAKASTA AJATELLEN
Asiakastyytyväisyys on meille sydämen asia. Oheisista graafeista käy ilmi asiakkaiden mielipiteet Kuvamuiston toimintamallista. Selkeästi eniten vanhemmat arvostavat mahdollisuutta itse valita mieleiset kuvat. 1 = ei pidä tärkeänä ja 5 = pitää erittäin tärkeänä
Palvelussa on hyvä tuotevalikoima
Ei valmiita kuvapaketteja “tyrkylle”
1
2
3
4
5
5%
2%
3%
33 %
57 %
Mahdollisuus itse valita parhaat kuvat
1
2
3
4
5
1
2
3
4
5
3%
2%
4%
16 %
75 %
1
2
3
4
5
4%
8%
9%
26 %
53 %
Kuvia voi tilata milloin tahansa
1,5 %
1,5 %
2%
8%
87 %
FAKTA
OTA MEIHIN YHTEYTTÄ!
MYYNTI
044 305 5959/Jussi
040 073 1452/Antti
[email protected]
ASIAKASPALVELU
040 010 0565
[email protected]
TOIMIPISTEET
HELSINKI
Sitratie 7
00420 HELSINKI
JUHANA KORPELA
044 275 2536
[email protected]
VAASA
Vaasanpuistikko 14 D 26
65100 VAASA
ALAJÄRVI (studio)
Kauppakatu 13
62900 ALAJÄRVI
JUSSI LAHTINEN
044 305 5959
[email protected]
ANTTI NENONEN
040 073 1452
[email protected]
YHTEYS
UUDISTIMME
KOULUKUVAUKSEN
Lue koodi älypuhelimella ja
tykkää meistä
Facebookissa!
kuvamuisto.fi