Tiennäyttäjä-lehti 2005/3

TienNäyttäjä
Porvoon Öljynjalostamon Työntekijät r.y:n julkaisu 3/05
Ihanata?
Taas on se aika vuodesta, kun joudumme välillä jättämään ihanat työtoverimme ja tutun ja turvallisen työpisteemme. Joudumme kohtaamaan tämän maailman todellisuuden. Joudumme juoksemaan silmät kiiluen
kuin sudet susien joukossa. Joudumme tuntemaan lajitoveriemme joskus liiankin tiukan läheisyyden.
Jaa, miksikö ? No joulukaupat ovat avanneet ovensa ja levittävät ilosanomaansa kaikelle kansalle.
Sallittakoon vielä runoni. Se on jo viime joululta mutta onhan pukkikin vastaavasti vuoden vanhempi.
Joulurauhaa
Pukki se ovelle kolkuttaa. Miettii, näinkö täälläkin taas selkäänsä saa vaiko kinkkua, potkaa ja kalkkunaa.
Lapset ovelle juosta kirmaisee. Äiti taasen tuvassa vinkaisee, kun isi ja kuusi kaatuu. Rymisee.
Pukki sisälle tulla tallustaa ja partaa kutiavaa raapustaa. Kohta jo kinkkua makustaa, on hienoa kun
hommassa tässä nyt olla saa.
On pian jo jaettu lahja ainoa ja lapset alkaa parkua. ” Taas tuli meille pukki laihiaan. Miks’ vain muille
jakaa hän lahjojaan?”
Oi oispa meillä joulu ainiaan!
Juhani Kumpulainen
täyspäiväinen tonttu
Tiennäyttäjä 2/05 Sivu 2
Puheenjohtajalta
K
ulunut vuosi on
ollut suurten muutosten aikaa varsinkin Dynealla ja
öljynjalostamolla.
Dynealahan oli katkolla sopimus
japanilaisten kanssa ja pahimmassa tapauksessa koko toiminta oli
uhattuna. Neuvottelujen kulusta
en tiedä mutta tällä erää tilanne
näyttää siinä mielessä valoisammalta, että Finnplastin nimellä on
aloittanut uusi yhtiö, joka osti Dynean liiketoiminnan. Työntekijät
ovat siirtyneet uuden yhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
Toivotan tässä yhteydessä onnea ja
menestystä uudelle yhtiölle.
***
Jalostamolla muutokset ovat liittyneet historiamme suurimman
seisokin läpiviemiseen ja uuden
tuotantolinja 4:n miehitykseen.
Seisokki saatiin viedyksi läpi paremmin kuin koskaan aikaisemmin mutta seisokin jälkeen palattiin “arkeen”.
Tuotantolinja 4:n miehityksestä
on puhuttu jo pitkään ja sinne siirtyville on rakenneltu erilaisia kannustimia, jotka kuitenkaan eivät
toimineet siten, että tarpeellinen
henkilöstö olisi saatua kantajalostamon puolelta. Syitä voi monia
muitakin mutta ehkäpä vanhasta
tutusta ympäristöstä irtautuminen ja toisaalta kannustimet eivät
toimineetkaan niin kuin ajateltiin
vaan siirto aiheutti taloudellisia
menetyksiä semminkin kun viime
vaiheessa ei enää ollut niitä vapaaehtoisia vaan ihmiset tunsivat itsensä pakotetuiksi siirtoon.
Yhtenä mukana olleista tunnustan, että sinänsä hyvää tarkoittava
siirtosopimus ei jokaisen siirtyvän
kohdalla toiminutkaan.
Toinen tuotantolinja 4:een liittyvä kysymys on sitten jäljelle jääneen kantajalostamon miehitys.
Ammattiosaston syyskokouksessa-
kin keskusteltiin asiasta vilkkaasti
ja suurena huolen aiheena nähtiin
kantajalostamon “vanhojen jermujen“ jaksaminen lisääntyvän
työpaineen alla. Työpaineen, johon oman mausteensa tuo uusien
operaattoreiden perehdyttäminen
tilanteessa, jossa omien hommienkin hoitaminen tuntuu joskus ylivoimaiselta.
Hälyttävältä kuulostavat puheet
lisääntyvistä sairaslomista ja yksiköiden vajaamiehityksellä ajamisesta. Kuulemani mukaan myös
ihmisten saaminen ylitöihinkin on
vaikeutunut ja muutenkaan minusta tilanne ei voi pitkään jatkua
niin, että yksiköiden käynnissä
pitäminen perustuu jatkuvaan, lisääntyvään ylitöiden tekemiseen.
***
Kaikesta huolimatta toivon työtovereideni jaksavan kaiken kiireen
keskelläkin myös huolehtia lähimmäisistään perhepiirissäkin ja
toivotan teille kaikille Rauhallista
Joulua.
Matti Neiglick
puheenjohtaja
Tiennäyttäjä
3 / 2005 - 34 vuosikerta
Julkaisija: Porvoon Öljynjalostamon Työntekijät Ry, ammattiosasto numero 044
PL 310
06101 Porvoo
puh: 050-4582606 (Puheenjohtaja)
fax: 010 452 82234 (Jalostamon pääluottamusmies)
Internet: www.pot44.fi
Toimitus:
Matti Neiglick - Päätoimittaja
Kimmo Tiitta - Toimitusvastaava
Jukka Nykänen - Ulkoasu ja taitto
Paino: Porvoon Offsetpaino
Lehtijutut eivät välttämättä ole ammattiosaston tai toimikunnan virallisia kannanottoja.
Tiennäyttäjä 2/05 Sivu 3
Jalostamon pääluottamusmieheltä
Jalostamon operointimiehityksestä
L
oppuvuoden
suurimpana keskustelunaiheena on ollut
jalostamon miehitys
eri linjoilla, mukaan
lukien TL 4. Kertauksena mainittakoon sovitut operointivahvuudet vuorottain eri linjoilla: TL 1
14, TL 2 16, TL 3 14 ja SA 6.
TL 4:än lopullisesta miehityksestä neuvotellaan vielä jatkossa.
Nämä operointivahvuudet eivät
vielä numeroina ilmoitettuna tietenkään riitä, huomattavasti tärkeämpää on operaattorikunnan
osaaminen eri linjoilla ja vuoroissa.
On selvää että viimeaikaisten
siirtojen ja muiden järjestelyiden
jäljiltä osaaminen eri tuotantolinjoilla ja vuoroissa on kaventunut.
Uskoakseni suurimmat paineet
on nyt kantajalostamolle jääneiden vanhimpien ja ammattitaitoisten operaattoreiden harteilla.
Toivottavasti uusia osaajia koulutetaan kaikissa vuoroissa ja kaikilla linjoilla suurella innolla, se on
pitkäntähtäimen keino helpottaa
nykyistä tilannetta.
Muistuttaisin vielä, että viimekädessä työnantaja on vastuussa
laitoksiemme käynnistä ja käyntivarmuudesta, työntekijät tekevät
varmasti kaikki parhaansa. Siirroista TL 4:lle ja niiden tasapuolisuudesta eri linjojen kesken antaa
hyvän kuvan alla oleva taulukko,
siinä käy ilmi eri vuoroista ja linjoilta siirtyneet operaattorit.
Yleistä
Konsernin tasolla käsitellään
tällä hetkellä uudistettuja työsääntöjä, menettelytapaohjetta, henkilökunnan polttoainealennuksia
yms. yleisiä asioita. Asioista tiedotetaan luonnosten valmistuttua. Palvelusvuosipalkkion uudistuksesta olette varmasti jo kaikki
kuulleetkin. Siinähän “Fortumsäännöstön” matkat vaihdetaan
palkkaan 1.1.2006 alkaen, vanha
“NESTE-sääntö” pysyy ennallaan.
Vaikka seisokkipalkkion toteuma oli varsin hyvä (23 %) seuraavaan seisokkiin jäi sopimukseen
liittyen paljon parannettavia yksityiskohtia, kiitokset palautteista.
Rauhallista Joulun odotusta
toivottaen !
Toni
Joululahja
Ammattiosaston joululahjat
jäsenille ovat noudettavissa
Jalostamon ruokalan alakerrasta, Plm- ja Tsv-toimistojen
vierestä.
Hyvää Joulun Odotusta Toivottaen !
TOIMIKUNTA
Tiennäyttäjä 3/05 Sivu 4
Finnplastin Pääluottamusmieheltä
Dynea luopui PVC laitoksestaan Kilpilahdessa
R
uotsalainen rahoitusyhtiö
Industri
Kapital on myynyt
Dynea Oy:n PVCtuotantolaitoksen
Kilpilahdesta venäläisille sijoittajille.
Kaupan vahvistus tapahtui
13.10.2005. Dynea PVC:n henkilökunta siirtyi uuden firman palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä.
Uuden firman nimi tulee olemaan
FINNPLAST OY. Jyrki Hakola
on nimitetty toimitusjohtajaksi ja
Voitto Pulkkinen tuotantopäälliköksi. Finnplast Oy:n pääkonttori
ja kotipaikka tulee olemaan toistaiseksi Kilpilahdessa H- konttorissa.
Finnplast Oy:öön siirtyi 95 henkilöä, joista työntekijöitä 65.
Reilun kymmenen vuoden aikana on Kilpilahden teollisuuskombinaatissa tapahtunut paljon
erilaisia omistussiirtoja. Nesteen
aikana kaikki oltiin yhtä perhettä
ja saman nimen alla. Tänä päivänä 10 pääfirmaa ja muita firmoja
ainakin 100 ellei enemmän. Yksi
tuotantolaitos Norlatex on laitettu
naftaliiniin, odottamaan parempia
aikoja. Varmaankin muutaman
vuoden perästä kaikki työtätekevät
ovat ulkoistettu. Miltäs tuntuisi
kun operaattoreita nimitettäisiin
”johtaja-operaattoriksi” tai ”johtaja-asentaja” tai ”johtaja-lastariksi”!
Vielä on pakko palata ajassa 6
vuotta taaksepäin. Silloin Nesteen
johto ilmoitti, että Neste Chemicals on myynnissä. Jukka Viinasen
sanoi eräässä tiedotustilaisuudessa,
että Neste Chemicalsille etsitään
”hyvä koti”. Koti tai isäntä löytyi
Ruotsista. Ruotsalainen pääomasijoittaja Indrustit Kapitals. Näinä
6 vuotena isäntä Indrustit Kapital
on myynyt lähes kaikki kannattavat
tuotantolaitokset suurella voitolla
eteenpäin. Laitoksia ympäri maailmaa on saneerattu raa`alla tavalla.
Laitoksien työntekijöitä käsiteltiin
vain numeroina ei ihmisinä. Dynea:n johto teki niin kuin isäntä
käskee, vikisemättä. Tällä lailla toimii länsimaisen sivistysvaltion rahantekokoneisto.
Miten nyt käy pvc:läisten, kun
olemme itämaisen rahantekokoneiston rattaissa. Luulen, että hyvin muutaman vuoden. Jos tätä
kauppaa ei olisi tapahtunut kävisimme todennäköisesti yt-neuvotteluja tehtaan lopettamisesta.
Tällä uudella sijoittajalla on puheiden mukaan hyvät suhteet Venäjän
öljyteollisuuteen. Lukoilin nimi
on esiintynyt puheissa useimpaan
kertaan.. Onkohan venäläinen pääoma tulossa valtamaan enemmänkin tuotantolaitoksia Suomesta ja
täältä Kilpilahden kombinaatista.
Erikoismaininta täytyy kerrankin antaa johtaja Hakolalle. Hän
tiedotteli koko ajan, missä mennään… Henkilöstöryhmien edustajat, ammattiosaston puheenjohtaja ja jopa liiton edustajilla oli
tieto kaupan eri vaiheista. Eikä hän
unohtanut tiedottaa henkilöstölle.
Tässä tilanteessa oli tunne, että me
kaikki 95 henkilöä ollaan samassa
veneessä.. Pysytään pinnalla taikka
upotaan. Kun ollaan avoimia ja rehellisiä molempiin suuntiin, yhteistoimintalain henki tulee loistavasti
toteutetuksi.
***
Mennäänpä sitten pvc:n työpaikalle. Nyt kun on muutamaksi vuodeksi työpaikat taattu niin eikös
täällä ruveta vaatimaan 12 tunnin
työvuoroja.
Erilaisia kyselyitä on ollut. Jopa
työnjohto on laittanut ilmoitustaululle kyselyn kuka haluaa ruveta
tekemään 12-tuntista työvuoroa ja
kuka haluaa tehdä vanhaa 8 tunnin
työvuoroa. Kävin henkilökohtaisesti poistamassa kyselylomakkeen
ja pidin puhuttelun työnjohdolle.
Kyllä me työntekijät osataan itse
järjestää kyselyt omassa porukassa
ja tehdä ratkaisu ilman työjohdon
avustusta.
Tässä vaiheessa emme vielä ota
kantaa millaiseen työvuoroon mennään. Odotamme Borealiksen ratkaisun ensiksi. Heillä on menossa
laajamittainen selvitystyö tämän
asian johdosta. Heidän selvitystyönsä on valmis tammikuun lopussa 2006.
Paikallisjohdon kanssa on käyty
epävirallisia keskusteluja työvuorojärjestelmän muuttamisesta. Heidän mielestään kaikkien on suostuttava tekemään samaa työtuntijärjestelmää. Tarkoittaa sitä, että sekotelaitoksella ja polymeroinnissa
on sama vuorojärjestelmä.
Onko sitten ensi vuoden aikana
jokin uusi työvuorojärjestelmä jää
nähtäväksi mutta odotetaan nyt
muutama kuukausi. Voi olla, että
koko muovitehtaan ”ryynimiehet”
ovat uudessa työvuorojärjestelmässä.
Tiennäyttäjä 3/05 Sivu 5
Toistaiseksi saamme pitää venesataman ”kankkulan” rannassa.
Virkamiehet peruivat päätöksensä
siirtää laituri pois ja sulkea ranta
kansalaisilta. Poliittisten ryhmien
ja yksittäisten henkilöiden vaatimuksesta laituri säilyy ja ranta on
avoin kaikille. Sielläpä on hyvä
käydä katselemassa Porvoonjoen
kaunista maisemaa ja luontokappaleiden elämää.
***
Olen taas koko syksyn seurannut
Gammelbackan rannassa hanhien
elämää. Viime vuonna hanhet oli-
vat paljon isommissa laumoissa ja
ruoka-ajat ja lepoajat olivat hyvin
säännöllisiä. Onkohan sielläkin jo
otettu mallia isojen firmojen pilkkomisesta ja ulkoistamisesta. Vai
johtuukohan tämän syksyn hanhien sekoilut Suomen presidentin
vaaleista. Mielestäni ”demarihanhet” toimivat järjestelmällisesti.
Porvarihanhet näyttivät eniten sekoilevan.
***
Kehoitan teitä kaikkia duunareita
äänestämään ja muistakaa äänestää
vain sitä yhtä oikeaa henkilöä pre-
sidentiksi. Oikea presidentti johtaa
maata ja ihmisillä on hyvä olla.
Varmaan ensivuonna hanhetkin
ovat rauhallisempia, kun maassa on
rauha ja demaripresidentti.
Timo Muhonen
Finnplast pääluottamusmies
Ammattiosaston syyskokous 2005
Ammattiosaston sääntömääräinen syyskokous pidettiin 17. marraskuuta Fiskarsin Treffikahvilassa. Paikalla oli saapunut vain kourallinen väkeä mutta kokous
saatiin pidettyä silti päätösten ja valintojen suhteen
onnistuneesti. Kokouksesta oli ilmoitettu paikallislehdessä ja liiton lehdessä sekä ilmoitustauluilla ja Intra- /
Internetissä.
Hytönen Hannu, Illikainen Anna- Mari, Jolkkonen
Olavi, Laine Juha, Pakkanen Kalle, Paajanen Pentti,
Pihlaja Johanna ja Siltala Juha-Pekka.
Näistä täysin uusina toimikuntaan tulivat: Pekka
Mielonen, Ari Pokki, Hannu Hytönen, Anna-Mari
Illikainen, Kalle Pakkanen ja Johanna Pihlaja. Näin
saatiin muutama uusikin nuori jäsen osaston aktiivitoimintaan mukaan.
Kokouksessa tehtiin seuraavat valinnat vuodelle
2006:
Loput henkilövalinnat toimikunta tekee järjestäyty- Ammattiosaston puheenjohtajaksi valittiin jatka- miskokouksessaan joulukuussa.
maan Matti Neiglick.
- Toimihenkilöpalkkioita maksetaan puheenjohtajalle,
Kimmo Tiitta
sihteerille ja taloudenhoitajalle.
- Työväen lehtisetelin suuruudeksi päätettiin 40 eur /
vuosi.
- Hyväksyttiin osaston toimintasuunnitelma ja vahvistettiin jaostojen toimintasuunnitelmat.
- Hyväksyttiin osaston talousarvio ja tilikirjanpitoa
jatketaan ulkopuolisen toimiston avulla.
- Valittiin tilintarkastajiksi Teuvo Mantere ja hänelle
henkilökohtaiseksi varajäseneksi Kari Kipponen sekä
Pentti Pesonen ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Ari Siikanen vuodelle 2006.
- Valittiin ammattiosaston toimikuntaan jäsenet ja varajäsenet vuodelle 2006:
Varsinaisiksi jäseniksi valittiin: Aalto Tapio, Anttila
Syyskokouksen osanottajia:
Matti, Halijoki Pertti, Heinonen Risto, Hujanen NiiEtualalla Veikko Toivonen ja Niilo Hujanen.
lo, Kaatrakoski Antti, Koskela Jouko, Lehmonen Tarmo, Liljeqvist Timo, Lundell Sixten, Mielonen Pekka,
Muhonen Timo, Pokki Ari, Rita Maija, Tiitta Kimmo
ja Tuomainen Tapani.
Varajäseniksi valittiin: Björk Risto, Hirvonen Reijo,
Tiennäyttäjä 3/05 Sivu 6
Uusi työsuojeluvaltuutettu Jalostamolle
Jalostamolla käytiin työsuojeluvaalit ennenaikaisesti
jo lokakuussa koska tsv Kari Korhonen siirtyi BioDieselhankkeen turvallisuustehtäviin. Samalla vaaleissa
valittiin seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi myös 1. ja 2.
työsuojeluvaltuutettu. Vaalit jouduttiin pitämään koska ehdokkaita löytyi jokaiseen tehtävään kaksin kappalein.
Lehden toimitus kävi haastattelemassa valituksi tullutta Juha-Pekka Siltalaa toimistollaan.
Kysymykset:
1. Ikäsi, perhesuhteet ja mistä olet kotoisin? Kauanko olet
ollut Jalostamolla töissä?
- Olen 36 v, naimisissa, perheeseen kuuluu vaimo ja 3
lasta. Kotoisin olen Kuusankoskelta. Jalostamolle tulin
1990 syksyllä, ensin analysaattoriasentajaksi (7 vuotta)
ja sen jälkeen lähdin kokeilemaan vuorotöitä operaattorina tuotantolinjalla (8 vuotta).
*Edeltävä tsv. Topi, onko hän antanut sinulle eväitä
2. Miten tulit lähteneeksi työsuojeluhommiin ja ehdok- tähän hommaan ja auttanut näin alkujaksolla ?
kaaksi työsuojeluvaltuutetuksi?
- Kyllä, Topin kanssa yhteistyö on lähtenyt hyvin käyn- Työsuojeluhommiin pääsin tutustumaan vuorossa tiin.
turvallisuusopastajan roolissa ja ehdokkaaksi lähdin
kun pyydettiin.
5. Mitä näet tulevaisuuden haasteina työsuojelussa ja
* Oletko ollut mukana ammattiosaston toiminnassa?
etenkin Kilpilahden teollisuusalueella?
- Ammattiosaston toiminnassa olen ollut mukana tmk: - Nyt esimerkiksi tämän marraskuun aikana on tan varsinaisena jäsenenä vuodesta 2002 ja vuonna 2005 pahtunut aika paljon vakavia tapaturmia ja näkisin
olin myös nuorisovastaavana.
että ihmisiä pitäisi jotenkin taas herätellä ajattelemaan
turvallisesti. Toivottavasti pystyn tekemään jotain sen
3. Miltä tuntui kun selvisi, että sinut on valittu työsuoje- asian eteen, aika näyttää.
luvaltuutetuksi?
- Ihan hienolta, kun sai huomata että kannatusta löytyi Tässä näin alkuun lyhyt tutustuminen uuteen Jalostaja pääsee uusien haasteiden pariin.
mon työsuojeluvaltuutettuun. Jatkossa tulemme näin
* Äänestys tulos oli aika tiukka, mitä luulet, miksi ää- lehden kauttakin kuulemaan työsuojelusaran tapahtunestysprosentti oli alhainen?
mista Tsv-palstalla. Samoin toimikunnan kokouksis- Johtuisiko siitä, että meillä on nämä työsuojeluasiat sa alueen työsuojeluvaltuutetut antavat säännöllisesti
hyvällä mallilla eikä ole ollut tarvetta ihmisten ottaa työturvallisuusinfon ja tuovat asioita toimikunnan tiekantaa, mikä ei tietysti ole hyvä asia kun ajatellaan toon.
esim. tuota Tsv-vaalien äänestysprosenttia.(24%)
Toivotamme Juha-Pekalle onnea työsuojeluhommissa ja kääntykäähän reilusti hänen puoleensa jos jokin
4. Mitä palautetta olet jo saanut kentältä ja oletko pääs- turvallisuusasia mietityttää! Toimisto on aina avoinna
syt hyvin asioihin mukaan?
käydä juttelemassa.
- Tähän asti palaute on ollut positiivista ja asioihin olen
päässyt ihan hyvin mukaan.
Samoin lehden toimitus kiittää tsv. Kari Korhosta pit*Onko kursseja paljonkin edessäpäin?
kään jatkuneesta työsuojelutoiminnasta ja jutuista joiTammikuussa on liiton järjestämä työsuojeluvaltuute- ta hän vuosien varrella Tiennäyttäjään kirjoitti.
tun kurssi jonne olen ilmoittautunut. Ja varmaankin Menestystä Topille uusien tehtävien parissa!
talolla on asiaan liittyviä koulutustilaisuuksia joihin
osallistun.
Kimmo Tiitta
Tiennäyttäjä 2/05 Sivu 7
PORVOON ÖLJYNJALOSTAMON TYÖNTEKIJÄT Ry.
Kuntojaosto:
Toimintasuunitelma vuodelle 2006
* Kuntojaoston tehtävä on edistää ammattiosaston kallisia urheiluseuroja kummitoiminnan muodossa.
jäsenten ja perheenjäsenten liikuntaa ja hyvinvointia. * Kuntojaoston toiminnassa mukana vuonna 2005
Kuntojaosto järjestää jäsenilleen liikuntatapahtumia ovat olleet seuraavat henkilöt: Tapio Aalto, Hannu
esimerkiksi Serenan kylpylämatkat, ystävyystapahtu- Andersson, Olavi Jolkkonen, Toni Laiho, Timo Liljemat sekä osastojen liikuntapäivät. Kuntojaosto palkit- qvist, Pekka Mielonen, Pentti Pesonen, Reino Purmosee vuoden aikana ammattiosastoon kuuluvat menes- nen ja Veijo Roukala.
tyneet urheilijat. Säännöllistä liikuntaa ja ay-liikun- * Kuntojaosto esittää vuodelle 2006 seuraavia henkitaan osallistumista tuetaan.
löitä: Tapio Aalto, Hannu Andersson, Olavi Jolkko* Kuntojaoston vuodelle 2006 piiriin kuuluvat seu- nen, Toni Laiho, Timo Liljeqvist, Pekka Mielonen,
raavat lajit: Sulkapallo, hiihto, kaukalopallo, pyöräily, Pentti Pesonen ja Veijo Roukala. Eläkeläisten Liikuntikka, keilailu, mölkky ja salibandy. Uusia lajeja voi- tatapahtumien koordinaattorina toimii eläkkeellä oleva entinen kuntojaoston pitkäaikainen jäsen Reino
daan ottaa toimintaan mukaan.
Kuukausittain arvotaan lahjakortteja paikalliseen Purmonen.
urheiluliikkeeseen liikuntasuoritusten perusteella.
Kuntojaosto järjestää yhteistapahtumia sekä tukee paiKohota Kuntoasi Kuntoillen
Pyöräilykauden arvonnat
Toukokuu: Jarmo Tapani ja Reijo Rahkola. Suorituksia yht. 213 kpl
Kesäkuu: Pertti Väisänen ja Esko Ruuskanen. Suorituksia yht. 283
Heinäkuu: Veli-Matti Lintula ja Veikko Nykänen. Suorituksia yht. 309
Elokuu: Tommi Hytönen ja Veikko Nykänen. Suorituksia yht. 191.
Syyskuu: Jorma Matilainen ja Esa Keskikallio. Suorituksia yht. 97.
Koko Kauden pyöräilyarvonta 2005:
Kauden aikana (1.5.2005 – 30.9.2005) pyöräilleiden kesken on arvottu kaksi lahjakorttia.Suoritusten määrä oli 1093 kpl. Arvonta suosi Riku Savikkoa ja Mikael Weckströmiä.
Kiitos kaikille kampanjaan osallistuneille !
Kuntojaosto
Presidentin vaalit 2006
Presidentinvaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntai
15.1.2006 ja ennakkoäänestys järjestetään 4.-5.1. sekä
7.-10.1. Toisen kierroksen vaalipäivä on tarvittaessa
sunnuntai 29.1.2006. Ennakkoäänestys tätä kierrosta
varten on kotimaassa 18.-24.1.
Tässä SAK:n gallupkyselyjen antia äänestysaktiivisuudesta:
* Yli 200 000 SAK:laisten ammattiliittojen miesjäsentä saattaa jäädä tulevissa presidentinvaaleissa nukkumaan. TNS-Gallupin SAK:n toimeksiannosta tekemän
äänestämistutkimuksen mukaan jopa 42 prosenttia
SAK:laisista miehistä voidaan luokitella epävarmoiksi
äänestäjiksi tai vaaleissa selkänsä kääntäjiksi.
* Aikaisempienkin vaalien yhteydessä tehdyissä tutkimuksissa on näkynyt se, että STTK:laiset ja akavalaiset
ovat aktiivisempia äänestäjiä kuin SAK:laiset.
* Tulevissa vaaleissa SAK:laisten liittojen jäsenistä kaksi kolmesta (66%) aikoo varmasti äänestää, kun taas
STTK:laisista aikoo varmasti äänestää neljä viidestä
(81%) samoin kuin akavalaisistakin (82%).
* Ero SAK:laisten miesten ja naisten välillä on huomattava: SAK:laisista naisista on 79 prosenttia täysin
varma, että käy äänestämässä - miehistä vain 56 prosenttia. SAK:n johtaja Matti Tukiaisen mukaan nyt
tarvitaankin “äijäenergiaa” eli duunarimiehet olisi saatava liikkeelle.
* Pääehdokkailla selkeät profiilit
SAK:n galluptutkimuksessa kysyttiin vastaajilta myös,
miten erilaiset luonnehdinnat sopivat pääehdokkaisiin.
Tutkimuksen perusteella Halosen tunnus “Koko kansan presidentti” sopii ehdokkaalle, kun taas Niinistön
“Työväen presidentti” ei vakuuta edes Niinistön omia
kannattajia. Jopa Matti Vanhanen arvioidaan useammin työväen presidentiksi kuin Niinistö.
Käytä oikeuttasi ja käy äänestämässä presidentinvaaleissa 2006 !
Tiennäyttäjä 3/05 Sivu 8
Kolumni
K
Kinkunoston ja muita ohjeita
äsillä on taas joulu ja on aika tehdä
viimeiset valmistelut sen eteen. Se
on vaivatonta, koska postiluukusta sataa lehdykäisiä,
joista voi sopivan idean löytää.
Lahjojen osto on tärkeä seikka talven suuren juhlan onnistumiseksi.
Vieläkin olennaisempi asia on ottaa loppukiri kiltteyden harjoittamisen suhteen. Joulupukki kysyy
ja tiedustelee sitä kumminkin niin
lapsilta kuin aikuisilta. Ne lahjat
sinne kuusen alle joku laittaa ja
entä sitten, mikäli niitä ei ilmesty.
Hyvin tärkeä seikka joulun onnistumiselle on solmia hyvä ja
luottamuksellinen suhde kinkun
toimittajaan. Hyviä kokemuksia
minulla on kaupunkimme takamailla sikoja kasvattavista isännistä. Naapuripitäjien sikolätit ovat
verraton valinta. Pääsääntö onkin
se, että mitä kauempaa Runebergin
patsaalta katsottuna kinkkusi noudat, sen parempi. Kysele isännältä
miten hän on possuansa ruokkinut. Se on laadun kannalta se ratkaisevin tekijä. Osta kinkku, jossa
on reilusti läskiä. Älä anna terveystalon täti-ihmisten kolesterolivouhotuksen vaikuttaa mitenkään ostopäätökseen.
Kun olet valintasi kinkun suhteen
tehnyt, niin laita valmistelevina
toimenpiteinä liha sulamaan, uuni
lämpiämään ja etsi muut tilpehöörit käden ulottuville.
Pistäydy kaupungin hulinassa
ostamassa ne pakolliset lahjat niille ihmisille, joiden kanssa saat tulevankin vuoden elää. Mitään ei
haittaa jos lahjassa on hieman lahjuksen makua. Viattomia karitsoita
ja pyyteettömiä ihmisiä eli vain silloin vanhoina hyvinä aikoina. Jos
ostat naisellesi sellaisen pehmeän
paketin, jossa on silkkisiä hepeneitä, niin varmista tyttelisi oikeat mitat. Minulla on tuttu kaveri, joka ei
niitä tarkoin tiennyt ja avioerohan
siitä seurasi.
***
Joulu on myös aikaa, jolloin on syytä hartaudella miettiä lähimmäisten
henkisiä taakkoja. Jokainen meistä
osaa kyllä oman kattilakunnan ja
heimon puolta pitää. Mutta miten
on tämän piirin ulkopuolella olevat?
Luin hiljattain Suomen Kuvalehdestä toimitusjohtaja Liliuksen
syyllisyydentuntoisen haastattelun.
Valtavat optiot olivat saaneet karskin miehen vaivautuneeksi. Myötätuntoni suurelle osakkeen arvon
nostajalle. Myötätuntoni myös
Teir-Lehtiselle. Hänkin kuuluu
saaneen rahaa niin, että työnteko
on tästä lähtien vain sydämestä lähtevää. Myötätuntoni ! Olennaista
on, että pykälien mukaan on toimittu. Elämmehän ah, niin mukavassa sopimusyhteiskunnassa.
***
Joulun valmistelua ja rauhoittumista on alkanut häiritä kovasti
tuleva presidentinvaalikamppailu.
Hallitus ja sen hidasliikkeinen pääministeri ovat aikeissa muuttaa perustuslain tulkintaa päivystyksessä
olevien taistelujoukkojen komentosuhteesta. Siis siitä, tuleeko käsky rynnäkön aloittamisesta tulla
ylipäälliköltä vai hallitukselta.
Historian opetukseen tukeutuen
ja tykkimiehen kuntoisuudella esitän sotapelistä seuraavaa. Kustaa
Kolmannelle annettiin v.1789 yhdistys- ja vakuuskirjassa eli YVK:
ssa oikeus yksin aloittaa sota vainolaista vastaan. Parasta olisi jättää
sodanjohto ylipäällikölle itselleen.
YVK oli meillä voimassa hyvin pitkään. Sotamenestys oli keskimäärin
YVK:n aika kohtalainen. Ei suuria
menestyksiä, mutta ei sentään selätystäkään.
Tämä historian opetus pitää
näin rauhan aikana muistaa, vaikka jo Paasikiven todistuksen mu-
kaan olemme niin kovapäinen
kansa, ettemme historiasta mitään
ymmärrä. Perustuslain säätönikkareille hyvä ohje on jo Napoleonin
hyväksi havaitsema seikka. On syytä säätää keskeisin laki lyhyeksi ja
epäselväksi. Silloin sitä on helppo
tulkita omaksi hyödykseen ja parhain päin. Näin valtakunnan edut
hoituvat sukkelimmin.
***
Mutta mitä on joulu ilman rakkaita lähimmäisiä? Juuri niitä, joiden kanssa jokapäiväinen elämä
eletään. Keskitalven juhla on oiva
tilaisuus hellittää työn ja kiireen
aiheuttama ahdistus rattoisaan perhe-elämään. Monesti työ voittaa
kotiolot, mutta jouluna tällainen
kyyninen ajatuksenjuoksu on suorastaan syntiä. On siis jokaisen tykönään mietittävä, kuinka parhaiten luo joulukuusen ympärille sen
oikean tunnelman.
Jos joudut menemään anoppilaan Savoon joulunviettoon, on
osasi vaikea. Koeta kuitenkin ajatella siten, että rouvasi vain naisten
tapaan osaa huolehtia myös suvun
tukea antavasta henkisestä virkistyksestä. Lisäksi anopin ruuanlaittotaito on parempi kuin nykynaisen puolivalmisteiden lämmitys.
Mikäli olet saamattomuuttasi tai
jostain muusta syystä jouluna vallan poikamies, on sinulla sittenkin
mahdollisuus nauttia kodikkaasta
seimenjuhlasta. Samalla kadulla
kaupungissa, missä sijaitsee viinakauppa ja tori, on pieni tunnelmallinen kellariravintola. Paikan ravintoloitsija ilmoitti painetussa sanassa
kaikille akattomille ja muille yksin
hortoileville, että hänen kuppilansa
on koko joulun avoinna. Käppäile
sinne ja tee olosi kotoisaksi.
Setä
Tiennäyttäjä 3/05 Sivu 9
LUOTTAMUSMIES 2005
Mielipide
Ammattiosastomme työntekijöiden etujärjestö osastomme toimikunta on järjestänyt mahdollisuuden valita osastoille/vuoroille
luottamusmiehiä. Niinpä 27 luottamusmiestä on valittu ja vuoro2:
lle etsitään sopivaa henkilöä pääluottamusmiehen avuksi asioista
neuvottelemaan ja päätöksiä tekemään.
Luottamusmiehen tehtäviä on
vaikea suorittaa pelkästään “mutu”
tuntuman perusteella. Luottamusmiesammattitaidon ylläpitämiseksi
tarvitaan koulutusta mm. Kiljavan
Opiston luottamusmieskursseilta.
Ko. kursseja myös yhtiö tukee
,yhteisesti sovitulla tavalla, koska
tarvitsee yrityksessä ammattitaitoista väkeä .Myös luottamusmiestoiminnassa.. Yhteisillä luottamusmiespalaverilla saadaan yhteistä
näkemystä esille, jota tarvitaan
jäsenistön parissa työpaikkakeskusteluissa.
Luottamusmiehet lähinnä
pääluottamusmiehen kautta - ovat
mukana suunnittelemassa myös
yhtiön tulevia suunnitelmia .Tuki
mikä osaston luottamusmiehiltä
löytyy tukee siis oman ammattiosaston työntekijöitten lisäksi
myös yhtiön tavoitteita. Ei mikään
vähäpätöinen tehtävä.
Itse olen ollut tämän vuoden
aikana Kiljavan Opiston peruskurssilla sekä jatkokursseilla. Kurssien antoa kuvaa parhaiten se ,että
ymmärrys oman työpaikan ongelmista voidaan suhteuttaa muiden
osallistujien työpaikkojen onnistumisiin kuin myös ongelmiin. Neuvottelujärjestys ja aikataulutusta
muutoksien toteuttamiseen on eräs
KOKOUSVALINNAT
TSL- Porvoon Seudun opintojärjestö
Opintojärjestön puheenjohtaja: Kari Kipponen
Muut johtokunnan jäsenet:
- Teppo Lindh ja Kimmo Siltanen
Toiminta 2006:
Porvoon Seudun ammattiosastoille lähetetään tiedote
tammi / helmikuun vaihteessa.
Tiedote tehdään sähköpostimuodossa ja perinteisenä kirjeenä. Tiedote sisältää paikallisesta toiminnasta ATK-opintopiiri/Porvoo sekä TSL-piirin kokous
Porvoossa.
Ammattiosastojen jäseniä kutsutaan mukaan opintojärjestön toimintaan. Henkilöt nimetään opintojärjestön kevätkokouksessa -06.
Terveisin: Kari Kipponen
TSL- Porvoon seudun Opintojärjestön puheenjohtaja
PÖT-44 ammattiosaston jäsen
aihe kurssilla.
Uusien työntekijöiden tulo on
piristävää ja toivottavaa jalostamon tulevaisuuden turvaamiseksi..
Näistä uusista työntekijöistä , ammattiosastomme jäsenistä, tulee
myös oman luottamusmiestoiminnan jatkajia. Olemmeko valmiita
siihen ?
Yrityksen tavoite on olla Euroopan ykkönen jalostamotoiminnassa. Tavoite antaa uusia tavoitteita
myös luottamusmiesjärjestelmän
piirissä toimiville henkilöille kuin
myös jokaiselle työsuhteessa olevalle nesteläiselle.. Omien töitten ja
tehtävien lomassa hoidetaan myös
vuoron/osaston luottamusmiestehtävät niin kuin on hoidettu tähänkin mennessä.
Yhteistyöterveisin Kari Kipponen vuoro 1:n luottamusmies
Syyskokousvalinnat vuodelle 2006
Porvoon seudun Työväen Retkeilijät Ry
Puheenjohtajana jatkaa Kari Kipponen. Muut johtokunnan jäsenet ;
Sinikka Kinnunen, Pirjo Lehtoranta, Heikki Kinnunen,
Terhi Leppänen, Juha Käck, Merja Käck, Anja Janhunen
ja Teppo Lind.
Tilintarkastajina Markku Vaniala ja Tero Leppänen jatkavat.
Toiminnasta mainittakoon mm.talvitapahtuma Emäsalon grillipaikkalla ,jäätilanteen salliessa, Hamarin rannasta jäätä pitkin Emäsalon saareen. Kesätapahtumina;
veneily Porvoo-joella aloitetaan toukokuussa ja lasten tapahtuma Pornaisten Kotojärjellä kesä/heinäkuussa. Syksyllä pitkä vkl-matka Ukonjoen kämpälle.
Tapahtumista voi kysellä lisää esim. Kari Kipposelta.
Terveisin vanha ja uusi johtokunta
Jalostamon 5-vuoron liikuntapäivä
Vietimme perinteistä liikunta päivää 13.12. Porvoon Keilahallissa.
Saimme tutustua lajin saloihin Porvoon Keilailuliiton puheenjohtaja
Jaakko Tukiaisen ansiokkaalla opastuksella.
Keilat kaatuivatkin mallikkaasti,
ottaen huomioon että suurin osa oli Kiitokset kaikille tilaisuuteen osalensikertalaisia.
listuneille ja kiitos myös PÖT:lle ja
Parin tunnin rutistuksen jälkeen Neste Oil Oyj:lle tuesta.
saunottiin ja syötiin. Palkittiin myös
kolme keilaajaa :
Vuoro 5:n puolesta: Jari PuumaRiku Lopperi,Ari Santala ja Petri
lainen ja Tarmo Lehmonen
Einamo.
Tiennäyttäjä 3/05 Sivu 10
JiiÄnnä
E
Nörttinurkkaus
nnen sanomalehtien yleisönosastojen nimimerkkikirjoitukset olivat sellaisia,
jotka panivat välillä epäilemään
kansan täysipäisyyttä, olen kuullut
sanottavan. Nykyään monet lehdet eivät enää yleisönosastoillaan
kirjoituksia pelkällä nimimerkillä
allekirjoitettuna julkaise, vaan ainoastaan kirjoittajan omalla nimellä.
Mutta internetistä löytyykin
sitten se todellinen kaiken kansan
yleisönosasto, jossa ei omia nimiä
yleensä julkaista. Vaikka minkälaista keskustelufoorumia on vuosien varrella sinne syntynyt, missä
kansalaiset voivat tuoda mielipiteitään julki enemmän ja vähemmän
asiantuntevin perustein. Muutamia foorumeita lueskellessa alkaa
ihan oikeasti epäilemään sitä kansan täysipäisyyttä ja tuleehan sinne
omakin panos aika usein annettua
sitä mielikuvaa vahvistamaan...
Itse asiassa erilaiset keskustelupalstat ovat melkein netin parasta
antia, paljon mielenkiintoisempaa
kuin vaikkapa kaikenmaailman
tositv:t. Kun lukaisee vaikka IltaSanomien foorumilta esimerkiksi
jonkin EU:ta käsittelevän keskustelun läpi, niin en kyllä missään
nimessä kannata kansanäänestyksiä missään vähänkään vakavammassa asiassa. Sen verran heppoisilla taustatiedoilla siellä tavalliset
ihmiset mielipiteitään tai oikeastaan uskomuksiaan esittävät.
Tuo iltiksen foorumi on sentään moderoitu. Mikä tarkoittaa
sitä, että joku edes katsoo ettei
ihan mitä tahansa soopaa palstalle
päädy. Mutta sitten nämä villit ja
vapaat Suomi24 ja Jippii sallivat
palstoilleen kirjoitettavan oikeastaan mitä tahansa ja niistä löytyy
sitten jo sellaisia osastoja, että ihan
oikeasti alkaa epäillä, että onkohan
sitä avohoitoa lisätty liikaa.
Esimerkiksi moni ns. julkkis
löytäisi sieltä runsaasti aineistoa
meheviin kunnianloukkausjuttuihin jos viitsisivät sellaisia nostaa.
Kyllä nimetönkin nettiruuneperi
pystytään tarvittaessa jäljitämään
jos rikoslakien alaisesta asiasta on
kyse. Pitäisikö nimetöntä nettikirjoittelua sitten rajoittaa? Ei minun
mielestäni, kunhan nyt lain puitteissa homma pysyy.
Löytyyhän sitten asiallisiakin
foorumeja, joista moni saa kysymällä ihan tarpeellista tietoakin,
jopa Suomi24:stäkin, vaikkapa
autoihin, harrastuksiin ja ihan
arkipäivän ongelmiinkin liittyen.
Sitten ovat vielä johonkin erikoisalaan liittyvät yksittäiset foorumit,
jotka voivat olla monelle todella
hyödyllisiä.
***
Taisi olla vuosi sitten kun M$:n
tuotoksiin suivaantuneena uhosin
tällä palstalla hommaavani seuraavaksi kotikoneeksi Applen tietokoneen OS X- käyttöjärjestelmällä
ilman ainoatakaan M$-ohjelmaa.
No vähän yli kuukausi sitten sen
viimein myös tein. Tilaus ja maksu Applen omaan nettikauppaan
ja kuriirifirma toi uuden iMacG5
koneen kotiovelleni ja siitä alkoi
M$-vapaa aikakausi kotioloissa,
joka ei taida päättyä ihan heti...
En ala tässä sen kummemmin
itse konetta kehumaan, muuta
kuin sanon että aika hulppea peli
kotikäyttöön se on, tosin eiköhän
se toimi myös konttorillakin. Sen
sijaan ylistän käyttöjärjestelmää
mikä siinä pyörii. Useissakin eri
asiantuntijoiden arvioissa Mac OS
X Tiger on mainittu jopa maailman parhaaksi ns. henkilökohtaisen tietokoneen käyttöjärjestelmäksi ja väite taitaa pitää paikkansa.
OS X Tiger hakkaa ainakin
Windows XP:n käytettävyydessä, vakaudessa, näyttävyydessä ja
ennen kaikkea tietoturvassa kirkkaasti. Sen on myöskin M$ itse
tiedostanut ja seuraavaan wintoo-
san versioon se kuulemma onkin
kopioimassa OS X Tigerin ominaisuuksia, no ei se ensimmäinen
kerta ole kun M$ Applelta yrittää
käyttöliittymän mallia ottaa. Eri
asia sitten on, miten hyvin M$ siinä onnistuu ja kuinka paljon OS X
on kehittynyt lisää siinä vaiheessa
kun M$ uuden wintoosansa markkinoille saa...
En ala niitä OS X:n hienouksia
tässä nyt luettelemaan, mutta jos
joku on niistä kiinnostunut, niin
Apple kyllä osaa niitä mainostaa
omilla sivuillaan, suomeksi: www.
apple.fi.
Tärkeä pointti on myös se, että
OS X käyttäjä ei tarvitse minkäänlaisia virustorjuntaohjelmia ja voi
surffata netissä kohtuullisen huoletta missä haluaa. Yhtään ainoaa
OS X:ssä toimivaa virusta ei nimittäin ole vielä löydetty.
Saahan Pc-raudallekin toki M$ja myöskin kohtalaisen pöpövapaan ympäristön eli LINUXin.
Minä kun nyt en ole kuitenkaan
mikään oikea nörtti ja en tykkää
tietokoneiden kanssa ruuvata, säätää ja hinkata, niin itse pidän pakettia iMac ja OS X parempana
vaihtoehtona. Siten kun saa avaimet käteen paketin, joka toimii
samantien ja aivan kilpailukykyiseen hintaankin.
Apple näyttää nyt muuten tarjoavan M$ Office 2004 for Mac
täysversiota puoleen hintaan uuden Macin ostajalle, että ei kaikesta ”tutusta ja turvallisesta” tarvitsisi välttämättä luopua, vaikka WindowsPc-maailmasta luopuisikin...
-JN
Kuka?
Lehden kannessa Kumpu-Jussin
kanssa poseeraa Jussin kollega Anni
eli Anna-Mari Illikainen. Jalostamon ohjaamossa kohtuullisen uusi
kasvo, mutta talossa onkin Annilla
vierähtänyt jo useampikin vuosi.
Otetaanpa Annista vähän selvää...
1.Mitä teet työksesi nyt ja mitä olet
tehnyt aiemmin tässä talossa?
Operaattori TL3 Reformointi
n.1.5v.Tutkimuksessa vierähti n.15v
projektilaboranttina. Työ sisälsi prosessin- ja katalyytin testausta ensin
mikroreaktori, sitten bench scale ja
lopuksi pilotkokoluoksassa. Syötöt
ja katalyyttimäärät kasvoivat vuosien saatossa. Hakeuduin tälle puolelle, kun nuo pilot kokoluokan ajot
sitten lopetettiin 2003 joulukuussa.
Tiennäyttäjä 3/05 Sivu 11
4. Mitä harrastat vapaa-aikanasi?
joulun merkeissä perheen kanssa.
Nyt on vierähtänyt koulun mer- Jos sattuu olemaan lunta ja jäätä
keissä...valmistun operaattoriksi ke- niin pulkkamäkeä ja avantoa voisi
väällä 2006.
olla ekstraohjelmana. Tapaninajot
Mutta kuntosalia, kesällä pyöräi- tuovatkin sitten tänne Kilpilahteen.
len. Tammikuussa jatkan tanssimista. On ollut vuoden menopaussi. 7. Mottosi vuodelle 2006?
En oikein ole motto ihmisiä.
koulun ja kesämökkiprojektin takia.
Mutta tää on kolahtanut kovasti
ja kolahtaa se myös vuonna 2006
5. Olet vasta valittu toimikunnan ”Oisin mä tyytynyt vähempääkin”.
varajäseneksi, eli tulossa ammattiosaston toimintaan mukaan. Miten 8. Olet taiteillut hienon joulukortin
haluaisit ammattiosaston toimintaa tietokoneella tuohon alle. Väsäiletkö
kehitettävän?
enemmänkin tuollaisia?
Kilpilahden toimihenkilöissä en
Siitä lähtien kun tuo paint-ohjelsaanut mitään (muutosta) aikaiseksi ma näihin koneisiin tuli, niin olen
kuudessa vuodessa. Tuskinpa pa- väsännyt ihan kaikkea. Joulukorttinokseni näkyy nytkään. Ymmärrän en 10-vuotis juhlat ovat ensivuonettä pitää olla pyrokratiaa, mutta na.
vastustan sitä suuresti.
Tulen varmasti sanomaan
mielipiteeni jos minulla
sellainen sattuu asiasta
olemaan.
2. Mukavinta ja ikävintä työssäsi?
Kivat työkaverit. Sekin on todella kivaa, että työssä riittää haasteita
pidemmäksikin aikaa... Ainakin 20
vuodeksi. Ikävää on silloin, jos sattuu “tänään ei lauluja synny” päivä. 6. Joulu lähestyy kovaa
vauhtia. Miten aiot viettää
3. Keitä talouteesi/perheeseesi kuu- sen joulun tänä vuonna?
luu?
Kalenterissa on aattoKaksi possua ja kaksi kissaa ;-)
ja Joulupäivä vapaa. Eli
mukavasti kesämökillä perinteisen
-Jukka Nykänen
Toimikunnan järjestäytymiskokouksen valinnat 2006
Vuoden 2006 uusi toimikunta piti järjestäytymiskokouksensa 13.12.
Koolle oli kutsuttu viime syyskokouksessa toimikuntaan valitut jäsenet. Kokouksen puheenjohtajana toimi
Matti Neiglick ja sihteerinä Maija-Liisa Rita.
Valinnat:
- Varapuheenjohtajaksi v. 2006 valittiin Pertti Halijoki.
- Sihteeriksi valittiin Maija-Liisa Rita ja varasihteeriksi
Toni Laiho.
- Taloudenhoitajaksi valittiin Pekka Mielonen (uusi) ja
varataloudenhoitajaksi Toni Laiho.
- Kuntojaoston yhteyshenkilönä toimii Timo Liljeqvist
- Opintosihteeriksi valittiin Maija-Liisa Rita.
- Osaston nuorisovastaavaksi valittiin Petri Pitkänen
(uusi)
- Tiennäyttäjä-lehden toimitukseen valittiin Kimmo
Tiitta ja Jukka Nykänen. Matti Neiglick vastaa päätoi-
mittajan tehtävästä.
- Työvaliokunnan muodostavat :puheenjohtaja. sihteeri, taloudenhoitaja, pääluottamusmiehet ja jalostamon
työsuojeluvaltuutettu.
- Osaston nimenkirjoittajina toimivat puheenjohtaja
ja sihteeri yhdistyssääntöjen mukaisesti. Lisäksi osaston nimenkirjoitusoikeus on yhdessä kirjoittaen JuhaPekka Siltalalla ja Jouko Koskelalla. Taloudenhoitajalle
myönnettiin tilinkäyttöoikeus.
- Valittiin Maija-Liisa Rita Nesteoil:n kulttuuritoimikuntaan 2006- 07
- Ammattiosaston lomaosakkeiden hoitajiksi valittiin
Juha-Pekka Siltala ja Maija-Liisa Rita.
- Toimikunta kokoontuu parillisten viikkojen tiistaina-päivänä klo 13.00 Jalostamon konttorin Ekskursiohuoneessa.
Toimikunta pitää v. -06 ensimmäisen kokouksensa tiistaina 10.01.
-Kimmo Tiitta
KEMIANLIITON TALVIPÄIVÄT 11. – 12.3.2006 Kuopion Rauhalahdessa
* Talvipäivien tarjontaa on uudistettu. Perinteisten lentopallon, pilkin, ja tällä kertaa vapaan tyylin hiihdon
lisäksi tarjolla on myös karaokea, vesitreenit kylpylässä,
reppuhiihtoa, savolaista suunnistusta ja tosi kuntoilijoille tarkoitettua lumikenkä- tai sauvakävelyä. Kylpylässä kauneutta omakustannushintaan; non-stopina
mm. pikamanikyyrejä, pikanaamioita ja kasvohoitoja.
* Sunnuntaiaamuna on mahdollisuus tavata liiton puheenjohtaja Timo Vallittu ja keskustella hänen kanssaan
ajankohtaisista asioista aamukahvin merkeissä. Kotiinlähtijöitä laulattaa ja viihdyttää Pauli Huttunen.
Pilkin sarjat: - Miehet yleinen ja miehet 55–64 v. Naiset yleinen ja naiset 55–64 v.
- Yli 65 v miehet ja naiset samassa sarjassa.
Pilkin joukkueet: - Miesten joukkue (5 henk.) ja naisten joukkue (3 henk.).
FINLANDIA-HIIHTO 25.2.2006
Henkilökohtaiset ilmoittautumisohjeet lähetimme
syksyllä niille hiihtäjille, jotka ovat osallistuneet Finlandia-hiihtoon viimeisen kahden vuoden aikana.
Pankkimaksu:
Uudet hiihtäjät voivat ilmoittautua Finlandia-hiihtoon maksamalla osallistumismaksun pankkiin Nordea Lahti 151930 – 138855. Merkitse pankkisiirron
viestikohtaan seuraavat tiedot: Nimi, osoite, syntymäaika, matka, edellinen sijoitus (ja vuosi) tai aikatavoite.
Muut ilmoittautumistavat:
Ilmoittautua voit sähköpostilla, faksilla, puhelimitse
tai Finlandia-hiihdon toimistossa.
Tällä hetkellä voi ilmoittautua netin kautta parhaiten lähettämällä sähköpostitse tiedot Finlandia-hiihdon toimistoon osoitteeseen info@finlandiahiihto.fi.
Ilmoittautuminen on voimassa vasta kun suoritus
näkyy tilillämme.
Ammattiosaston Kuntojaosto maksaa ammattiosaston jäsenille osallistumismaksusta 45€ kuittia
vastaan. Kuitit ja omat tilitiedot:
Timo Liljeqvist / teknologiakeskus.
Finlandia-hiihdon hinnat 2006:
62 KM
- 15.12.2005, EURO 55
16.12.2005 -15.02. 2006, EURO 75
16.02. - 25.02.2006, EURO 85
32 KM
-15.12.2005, EURO 45
16.12.2005.-15.02.2006, EURO 55
16.02.-25.02.2006, EURO 65
Hiihdon sarjat: Kaikissa sarjoissa hiihdetään vapaalla
tyylillä. Miehet yleinen, miehet 40 v, miehet 50 v ja
miehet 60 v. Naiset yleinen, naiset 40 v, naiset 50 v ja
naiset 60 v.
Osallistumismaksu
Osallistumismaksu on 25 € / jäsen, jonka ammattiosastomme maksaa. Lisäksi ammattiosasto järjestää ja
kustantaa kuljetuksen Porvoosta Kuopioon ja takaisin.
Itse maksettavaksi jää majoitus Cumulus Kuopiossa 2
hengen huoneissa, 35,50 €/ hlö.
Tiedusteluihin vastaa Toni Laiho 050 458 2218 ja Olavi Jolkkonen 040 588 6906 / 010 458 2610
Sitovat kirjalliset ja allekirjoitetut ilmoittautumiset toimitetaan 27.1.2006 mennessä:
Olavi Jolkkonen - AutomaatioKunnossapito tai Toni
Laiho PÖ Keskusruokala
Jalostamon
työsuojeluvaalit
Jalostamon työsuojeluvaalit käytiin jo ennen aikaisesti lokakuussa. Syynä tähän oli pitkäaikaisen tsv.
Kari Korhosen siirtyminen 1.10 alkaen muihin tehtäviin BioDiesel-hankkeeseen.
Ehdokkaita löytyi kaksin kappalein, joten ammattiosaston toimesta järjestettiin Työsuojeluvaalit,
joissa äänestysoikeus oli Jalostamon työsuojeluorganisaatioon kuuluvilla työntekijöillä.
Vaalien tulokset:
Äänestäneiden lukumäärä yhteensä 204
Äänet jakautuivat seuraavasti:
Tsv. ehdokkaat
Sami Ryynänen 96 ääntä
Juha-Pekka Siltala 104 ääntä
I-varavaltuutettu ehdokkaat
Timo Liljeqvist 85 ääntä
Ensio Miikkulainen 109 ääntä
II-varavaltuutettu ehdokkaat
Risto Heinonen 81 ääntä
Jarmo Juupaluoma 107 ääntä
Hylättyjä äänestyslippuja oli 1 kpl
Valituiksi tulivat seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi
2006 - 2007:
Työsuojeluvaltuutettu: Juha- Pekka Siltala
I- varavaltuutettu:
Ensio Miikkulainen
II-varavaltuutettu
Jarmo Juupaluoma
Onnea ja menestystä valituksi tulleille