TOIMINTAKERTOMUS - Seinäjoen Elintarviketyöläiset ry

2013
TOIMINTAKERTOMUS
Seinäjoen Elintarviketyöläiset r.y
Toimintakertomus
2013
Sisältö
©Vesa Äkkinen sihteeri-2013
Ammattiosasto
Ammattiosaston toiminta on ollut kertomusvuonna toimintasuunnitelmien mukaista, jolloin päätoiminta-alueena ovat olleet luonnollisesti luottamushenkilöt ja jäsenistö. Jäsenistölle suunnattuja
toimintoja ovat olleet: perinteinen pikkujoulu, huvipuisto käyntien tuki sekä muut erilaiset tapahtumatuet. Luottamushenkilöille on järjestetty vuotuinen virkistyspäivä. Lisäksi heitä on pyritty tukemaan tarjoamalla koulutusta sekä muilla aineellisilla tuilla.
Ammattiosaston jäsenet ovat työssä kaikilla liiton sopimusaloilla ja he työskentelevät alueen pienissä, keskisuurissa ja suurissa elintarvikeyrityksissä. Jäsenmäärä on ollut muutosliikkeessä siten,
että uusia jäseniä on liittynyt mutta myös jäsenpoistumaa on tapahtunut.
Järjestöprofiili on pysynyt muuttumattomana eikä siihen ole näillä näkymin tulossa muutoksia,
koska nykysäännösten mukaan sääntömuutoksia voi tehdä vain liiton edustaja-kokous tai muutokset tulee hyväksyttää liittohallituksessa. Ammattiosasto järjestää sääntöjen mukaiset asiat sekä
ostopalveluna muuta toimintaa.
Kyselyissä ammattiliitot koetaan tärkeiksi, mutta itse toimintaan osallistuminen on vähäistä. Toimintakenttä on muuttunut oleellisesti siitä, kun ammattiosasto perustettiin. Sääntömääräisten
kokousten pitäminen vaikeutuu koska jäsenet eivät käy aktiivisesti kokouksissa, vaan ovat vain
satunnaisesti kiinnostuneita toiminnasta.
Työpaikat
Ammattiosaston jäsenet työskentelevät pääsääntöisesti Etelä-Pohjanmaan peruselintarvikkeita
tuottavissa yrityksissä. Ammattiosaston jäsenet työskentelevät seuraavilla elintarviketuotannon
aloilla: liha-ala, meijeriala, leipomoala sekä teollisuus- ja panimoala.
Ammattiosaston toiminnan tarkoitus
Ammattiosaston tarkoituksena on koota toiminta-alueellaan työskentelevät elintarvikealojen
työntekijät Suomen Elintarviketyöläisten Liiton toimintaan elintarviketyöläisten työ- ja palkkaehtojen sekä yleensä taloudellisten, sosiaalisten, oikeudellisten etujen sekä yhteiskunnallisen aseman
parantamiseksi. (SEL ry, säännöt)
Ammattiosaston kokoukset
Ammattiosaston kokoukset järjestetään sääntöjen edellyttämällä tavalla. Ylimääräisiä kokouksia
voidaan pitää johtokunnan päätöksestä tai jos viidesosa jäsenistä sitä kirjallisesti vaatii. Myös Pääluottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut järjestävät kokouksia tarpeelliseksi katsomistaan asioista. Pääluottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut raportoivat ammattiosaston johtokunnalle kokousaiheista ja päätöksistä.
2
Toimintakertomus
2013
Ammattiosastolla pidetään kaksi sääntömääräistä kokousta vuodessa kevät- ja syyskokous. Kevätkokous on pidetty 8.3.2013 ja syyskokous on pidetty 29.11.2013.
Johtokunnan kokoukset
Ammattiosaston johtokunnan kokoukset kutsuu koolle puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Johtokunnan kokoukset kutsutaan koolle seitsemän (7) päivää aikaisemmin sähköpostilla. Johtokunnan kokouskutsuun liitetään kokouksessa käsiteltävät asiat.
Johtokunnan kokouksissa eri työpaikoilta olevat jäsenet kertovat säännöllisesti työpaikkojen tapahtumista ja tuovat jäsenten yleisiä asioita johtokunnan päätettäväksi. Johtokunnan kokouksista
ja päätöksistä tiedotetaan ammattiosaston kotisivuilla www.sel52.fi.
Toiminnan rahoitus
Ammattiosaston toiminnanrahoitus tapahtuu pääsääntöisesti jäsenmaksupalautuksista tulevilla
tuotoilla. Jäsenmaksupalautus liitolta oli 12 prosenttia jäsenen maksamasta jäsenmaksusta ja työttömyyskassan jäsenmaksupalautus on 24 prosenttia. Ammattiosasto on perinyt johtokunnan päätöksellä tapahtumapääsylippujen myynnistä omavastuuosuuksia ja myös sijoitustoiminnasta on
saatu maltillisia korkotuottoja.
Ammattiosaston rahasijoitukset ovat turvallisiksi katsotuissa rahastoissa tai määräaikaisilla säästötileillä Nordea pankissa. Johtokunta on katsonut, että jäsenmaksupalautuksia ei ole syytä sijoittaa
riskipääomaan, joiden hallinnointi vapaaehtoisvoimin on riskialtista.
Ammattiosaston omistuksessa on toimitila Kiinteistö Oy Lakeuden Tornissa ositteessa Kalevankatu
5 A 24:ssä Seinäjoella. Toimitila on kooltaan 61 neliötä ja sitä käytetään kokoustoimintaan.
Koulutustoiminta
Ammattiosasto korvaa luottamushenkiöiden kouluttautumisesta johtuvia ansiomenetyksiä. Liitto
korvaa muita koulutuksesta aiheutuvia kustannuksia.
Toimintavuonna lähetettiin tiedotteita opiskelumahdollisuuksista luottamushenkilöille. Liiton Kiljava Opistolla järjestämiä kursseja pidettiin esillä toimintavuoden aikana ja kehotetaan luottamushenkilöitä hakeutumaan liiton koulutukseen. Kursseja pyrittiin järjestämään myös paikallisesti.
Jäsenmäärän muutokset
Jäsenyyteen vaikuttavat erilaiset epävarmuustekijät, joita on hyvin vaikeaa ennustaa. Jäsenmäärä
on suorassa yhteydessä elintarvikealan työpaikkoihin.
3
2013
Toimintakertomus
Ammattiosaston tulevaisuuden kannalta on merkittävää millä tavalla jäsenet tulevat osallistumaan
ammattiosaston toimintaan tulevina vuosina. Elintarvike-yritysten uusiin työntekijöihin tulee olla
yhteydessä niin, että he ymmärtävät järjestäytymisen merkityksen sekä itsensä että koko alalla
työskentelevien etuna, vaikka liittoihin liittyminen on vapaaehtoista.
Kokonaisjäsenmäärä: Vuosi/henkilöä
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2388
2397
2416
2329
2341
2300
2251
ao 052 jäsenmäärät
31.12.2013
Jäsenet (ei eläkeläiset tai
opiskelijajäsenet)
Naisia
Leipomo
Liha
Meijeri
Teollisuus
Yhteensä
Miehiä
117
753
10
22
902
Yhteensä
48
996
3
44
1091
165
1749
13
66
1993
Eläkeläiset
Naisia
Leipomo
Liha
Meijeri
Teollisuus
Yhteensä
Miehiä
70
119
13
3
205
Yhteensä
14
151
2
13
180
84
270
15
16
385
Opiskelijajäsenet
Naisia
Leipomo
Liha
Meijeri
Teollisuus
Ei tiedossa
Miehiä
4
1
0
2
1
Yhteensä
1
0
0
1
0
5
1
0
3
1
4
2013
Toimintakertomus
Yhteensä
8
2
10
Jäsentapahtumatilastot 2013
Uusia
Perintä
Työtön
Päättynyt
Työpaikanvaihto
Opiskelu
Armeija
Eläke
112
42
17
2
1
0
3
Eronnut
Kuollut
Äitiysloma
Kuntoutustuki
Sairaana
Hoitovapaa
Työkyvyttömyyseläke
4
3
7
Kotisivut - www.sel52.fi
Ammattiosaston kotisivua päivitettiin aktiivisesti toimintavuonna sekä sen käyttömahdollisuuksia
toiminnassa kehitetään edelleen. Sivustolla ovat esillä ajankohtaiset tapahtumat ammattiosastossa, elintarvikealan uutiset jne.
Tiedotus / julkaisut
Ammattiosasto on tiedottanut toiminnastaan pääsääntöisesti työpaikkojen ilmoitustauluilla,
pääluottamusmiehille lähetetyllä kirjeillä, nettisivulla, Facebook sekä lähinnä sääntömääräiset
kokousilmoitukset ovat olleet lehdissä.
Ammattiosaston toiminta
Ammattiosaston pikkujoulu
Ammattiosaston pikkujoulu järjestettiin 16.11.2012 Seinäjoen Hotelli Sorsanpesässä. Illan esiintyjä
oli The Beatles Tribute ja lippu oli 10€ ja aveclippu samalla hintaa. Tapahtuma oli ilmainen eläkeläisille, työttömille ja opiskelijajäsenille. Osallistujia oli noin 300 henkilöä, paikka oli täynnä.
Jäsenten huomionosoitukset
Ammattiosasto lähettää onnitteluadressin niille jäsenille, jotka täyttävät 50, 60, 70, etc. Ajasta
iäisyyteen siirtyneitä jäseniä muistetaan sikäli kun ne tulevat ammattiosaston toimijoiden tietoon.
Vuosittain järjestetään ammattiosaston entisille luottamushenkilöille juhlatilaisuus syys-
5
2013
Toimintakertomus
toimintakaudella kun he täyttävät 50, 60, 70 jne. Tilaisuus pidettiin toimintavuonna 10.12.2013
Uppalan kartanossa Seinäjoella.
Tilaisuudessa palkittiin seuraavat henkilöt:
SAK Kultainen ansiomerkki/ SEL 52
Olli-Matti Nikula
Töysäläinen
SEL kunniaviiri
Matti Välimäki
Atria Oyj
SEL kunniaviiri
Ari Honkaniemi
Atria Oyj
SEL 52
Antti Kulmala
Suomen Rehu
SEL 52
Saara Tervasmäki
Atria Oyj
SEL 52/Ammattiosaston viiri
Ari Ylinen
Vaasan Oy
Luottamus- ja työsuojeluasiamiesten virkistyspäivä
Virkistyspäivä järjestettiin 7.6.2013 Kivitipussa Lappajärvellä , päivä oli onnistunut. Virkistäytymään oli lähtenyt 30 luottamus- ja työsuojeluasiamiestä.
Huvipuistotuet
Ammattiosasto tuki toimintavuonna huvipuistojen pääsylippuja kohteisiin PowerPark, Särkänniemi, Muumimaa ja Ähtärin Eläinpuisto. Tukea annettiin 5 euroa lippua kohden ja yläraja oli 40 euroa. Tukea myönnettiin vuonna 2013 yhteensä noin 4000€ josta suurin osa Powerparkin lipuista.
Risteilymatka
Ammattiosasto järjesti laivareissun Tallinnaan 5.10-6.10.2013. Ammattiosasto kustansi linja-auto
kyydityksen ja tuki laivamatkan osuutta joka luokassa. 82 henkeä oli mukana.
Teatterimatka
Teatterimatka Halkosaareen 3.8.2013: Päivänsäde, minä ja menninkäinen, teatteriesitys, jonka
jälkeen oli ruokailu Punaisen Tuvan viinitilalla. Bussikuljetus, 50 paikkaa oli täynnä. Liput myytiin
myös avecille ja hintaan 10€ henkilö.
Seinäjoen yleisötapahtumat
Toimintavuoden aikana tuettiin Seinäjoella järjestettävien erilaisten yleisötapahtumien pääsylippuja, kuten Tangomarkkinat, ja Provinssi-rock. Provinssi-rock oli 14.6. - 16.6.2013 ja lippuja myytiin
134 kpl 90 euron (120€) omavastuu hintaan. Tangomarkkinat lippuja myytiin katutansseihin Perjantai ja lauantai-illalle 12-13.7.2013 ja lippuja myytiin 200 kpl 15 euron (30€) omavastuuhintaan.
6
Toimintakertomus
2013
Liiton talvi- ja kesäpäivät 2013
Talvipäivät vietettiin Kotipaikalla Seinäjoella 9.2 - 10.2.2013. Vieraita oli huimat 600 kpl ja järjestelyt pelasivat hienosti. Kesäpäivät järjestettiin Tampereella 24.8 - 25.8.2013. Osallistujia oli 46 henkeä. Ammattiosasto järjesti kuljetuksen ja maksoi osallistujille päivärahan nykyisen käytännön mukaan.
Motoristien perinteinen tapahtuma
Motoristit ovat järjestäneet perinteisen ajotapahtuman, Ammattiosasto antoi tukea 25€/henkilö
mutta maksimissaan 250€.
Ruokamessut
52:n johtokunta on päättänyt tukea jäsentensä osallistumista Kauhajoen Ruokamessuille. Lippujen
hinnan sai kokonaisuudessaan takaisin kuittia vastaan. Ruokamessut pidettiin 30.8.- 1.9.2013
7
2013
Toimintakertomus
Ammattiosaston Johtokunnan Kokoukset 2013
PÄIVÄ
PÄIVÄ
päivä
PÄIVÄ
PÄIVÄ
PÄIVÄ
PÄIVÄ
PÄIVÄ
PÄIVÄ
PÄIVÄ
PÄIVÄ
PÄIVÄ
11
22
19
27
5
17
14
12
20
20
15
13
12
01
2
02
03
04
05
06
08
09
10
11
Petri Koivisto
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
12
Vesa Äkkinen
X
X
X
X
X
x
X
X
X
X
X
11
Lemettinen Mauno
X
x
x
x
x
x
X
Nimet ovat siinä järjestyksessä kun ovat esitetty
järjestäytyminen 11.12.12
Johtokunnan kokoukset
2013
YHTEENSÄ
Nimi
X
Ari Honkaniemi
x
Tiina Luoma
x
Koivuaho Alice
x
Ari Ylinen
Kakkuri Jaakko
X
x
x
x
x
x
x
x
x
x
X
X
X
X
X
x
X
X
X
x
x
x
X
x
X
x
X
X
x
x
X
x
X
X
X
X
X
X
Alajoki Jaana
x
X
Ritola Markku
Ari Saarimaa
X
X
X
X
X
X
X
X
10
8
X
X
11
10
X
X
7
X
X
X
5
X
X
X
5
X
X
8
X
7
X
Varajäsenet
Raili Pohto-Latvala
0
Jarkko Kärki
X
Anneli Loukola
x
Keijo Korpiniemi
X
X
x
X
X
X
X
X
x
X
X
X
x
X
5
X
x
x
x
X
x
x
X
X
6
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
6
2
X
x
10
1
X
Taru Loukkola
Tomi Tiainen
x
X
X
Matti Toivola
Tiina Ojala
X
X
Satu Karjanlahti
Jukka Kuusisto
X
x
5
5
X
7
8
2013
Toimintakertomus
Kunniapuheenjohtaja
Talasmäki
x
1
Kurssilla käyneet
KURSSIT 2013
LUOTTAMUSMIESKURSSI
5 PV
TUIRE HANGASMAA
JANNE KUJANEN
TYÖOIKEUDEN PERUSKURSSI
5PV
MAUNO LEMETTINEN
MARI HAAPANIEMI
TYÖOIKEUDEN JATKOKURSSI
5PV
MAUNO LEMETTINEN
TYÖOIKEUDEN TÄYDENNYSKURSSI
3PV
TIINA LUOMA
SOSIAALITURVAN PERUSTEET
3PV
MAUNO LEMETTINEN
LUOTTAMUSMIESTEN JATKOKURSSI
5PV+5PV
TUIRE HANGASMAA
ALUEJÄRJESTÖN KURSSIT
SYKSY (UUMAJA)
KEVÄT(LAPPAJÄRVI)
ALICE KOIVUAHO
MAUNO LEMETTINEN
TUIRE HANGASMAA
ARI HONKANIEMI
TIINA LUOMA
ARI SAARIMAA
TOMMI KÖYKKÄ
EIJA SAARIMAA
9
2013
Toimintakertomus
JAANA ALAJOKI
TUIRE HANGASMAA
MARI HAAPANIEMI
TIINA KUJANEN
Liiton hallituksessa ja valtuustossa olevat jäsenet / SAK:n Valtuustossa mukana olevat jäsenet
LIITTOVALTUUSTO
2 VARAPUHEENJOHTAJA
MAUNO LEMETTINEN
1.VARA
ARI HONKANIEMI
VARSINAINEN JÄSEN
TOMMI KÖYKKÄ
1.VARA
ARI SAARIMAA
VARSINAINEN JÄSEN
MIKA KUJA-ARO (AMM.OS 99)
1.VARA
JARKKO KÄRKI
2.VARA
MARI HAAPANIEMI
VARSINAINEN JÄSEN
Jouni Autio
2. Vara
Tiina Luoma
YLEISVARA
EIJA SAARIMAA
LIITTOHALLITUS
VARSINAINEN JÄSEN
MARKKU RITOLA
2.VARA
ANNE KORKEAMÄKI
VARSINAINEN JÄSEN
JUHA TUOMARI (ALTIA)
2.VARA
ARI YLINEN
TIEDOTUSJAOSTO
KANSAINVÄLISTEN ASIOITTEN JAOSTO
MARI HAAPANIEMI
JARKKO KÄRKI
KOULUTUSPOLIITTINEN JAOSTO
TESJAOSTO
PETRI KOIVISTO
PETRI KOIVISTO
ARI SAARIMAA
NUORISOJAOSTO
TIINA KUJANEN
SAK VALTUUSTO
PETRI KOIVISTO
ANNE KORKEAMÄKI
10
Työttömyyskassan hallitus
VARSINAINEN JÄSEN
VARA
Matti Välimäki
Jaana Alajoki
Ammattiosaston toimihenkilöt 2013
Puheenjohtaja
Petri Koivisto, Viisastenkuja 5 B 5 60550 Nurmo, 0400 914 241, [email protected]
Varapuheenjohtaja
Ari Honkaniemi, Jäniksenpolku 460510 Hyllykallio ,040 848 3351, [email protected]
Sihteeri
Vesa Äkkinen , Tampereentie 1222 61230 Luopa, 044 291 9569, [email protected]
Taloudenhoitaja ja Jäsenasiainhoitaja
Mauno Lemettinen, Peltoniemenkatu 3 B 6 60120 Seinäjoki, 06 416 8534, työ [email protected]
Ammattiosaston edustajat 2013 eri järjestöissä
SAK:n Seinäjoen Seudun Paikallisjärjestön edustajisto 2013
Petri Koivisto
vara Raili Pohto-Latvala
Ari Honkaniemi
vara Jaana Alajoki
Alice Koivuaho
vara Vesa Äkkinen
Mauno Lemettinen
vara Marja-Leena Harju
Ari Ylinen
vara Anneli Loukola
Tiina Luoma
vara Tiina Kujanen
2013
Toimintakertomus
SEL:n Vaasan Aluejärjestön edustajisto 2013
1.Markku Ritola Jäkälätie 6 A 2
60510 Hyllykallio. Puh. 0505992122. S-posti [email protected]
2. Alice Koivuaho Koliinintie 11 60550
Nurmo. Puh. 0400-516995. S-posti [email protected]
3. Koivisto Petri
Vara: Satu Karjanlahti
60550 Nurmo. 0400-91424
[email protected] Vara:
Jaana Alajoki
5. Ari Ylinen
6. Ari Honkaniemi Jäniksenpolku 4 6510 Hyllykallio.0400-560296. S-posti
[email protected]
Vara: Jukka Kuusisto
Vara: Jarkko Kärki
4. Mauno Lemettinen Peltoniemenkatu 3 B 6 60120 Seinäjoki. Puh.
050-3434187. S-posti [email protected]
Ratikuja 4 B
63300 Alavus
Viisastenkuja 5 B 5
Vara: Vesa Äkkinen
[email protected],
050-5984595/
040-1528383
Vara: Pohto-Latvala Raili
Varaedustajat
Jarkko Kärki
Satu Karjanlahti
Voikukkapolku
Sompintie 5
60550 Nurmo 040 5929773
Jaana Alajoki Kaarnaviita 7 A
60150 Seinäjoki. Puh. 0405696779. S-posti
[email protected]
6b8 60510 hyllykallio [email protected]
[email protected]
Vesa Äkkinen Tampereentie 1222
Raili Pohto-Latvala
Jukka Kuusisto
Keski-Luomantie 4
[email protected]
61230 Luopa
[email protected]
60550 Nurmo
[email protected]
TSL:n Seinäjoen Opintojärjestön edustajisto 2013
Mauno Lemettinen Peltoniemenkatu 3 B 6
60120 Seinäjoki. Puh. 050-3434187.
S-posti [email protected]
Alice Koivuaho Koliinintie 11 60550 Nurmo. Puh. 0400-516995. S-posti [email protected]
Jaana Alajoki Kaarnaviita 7 A
60150 Seinäjoki. Puh. 0405696779. S-posti
[email protected]
12
2013
Toimintakertomus
Pääluottamusmiehet 2013
Työpaikka
Osoite
Atria NurmoSeinäjoki
päätoiminen
4168534 /työ 050 343 4187/
PLM Mauno
Lemettinen
Peltoniemenkatu koti
3B6
60120 Seinäjoki
Atria NurmoSeinäjoki
puhelin koti/työ
040 5696779
s-posti
[email protected]
[email protected]
1.VPLM Jaana Alajoki
Kaarnaviita 7 A
60150 Seinäjoki
Atria NurmoSeinäjoki
2.VPLM Petri Koivisto
0400-914241
[email protected]
Viisastenkuja 5 B
60550 Nurmo
Vaasa&Vaasa
PLM
Seinäjoen
Leipomo
050 5984595
[email protected],
050-5984595/0401528383
Ari Ylinen
Vaasan Oy Seinäjoki
Pääluottamusmies
Vaasa&Vaasa
VPLM
Seinäjoen
Leipomo
Anneli Loukola
0204463303/työ
040 861 0322 – 06
4234790/koti
[email protected]
Ruukintie 40
60120 Seinäjoki
13
2013
Toimintakertomus
Suomen Rehu Oy
050 4666861
[email protected]
050 5694366
jarmo.ropponen(ät)netikka.fi
PLM Jaakko Kakkuri
Oksatie 3
60510 Hyllykallio
Suomen Rehu Oy
VPLM
Jarmo Ropponen
Movere Oy
PLM
Asko Franttila
TYÖ 0408261473
KOTI 0458839833
[email protected]
Vapaudentie 53 C 28
60100 Seinäjoki
0415838695
Movere Oy
VPLM
Jouni Kujanpää
LIIMATANTIE 10 62100
lapua
Oy Mallaskoski Ab
PLM Jarkko Luomala
Juntantie 8
työ/koti
050 3314446
4374228
62100 Lapua
Lapuan Leipä
PLM Tiina Luoma
050 3089962
[email protected]
040 5961326
-
-
-
Kurunsaarentie 85
62160 Karhunkylä
Töysäläinen
Oy
PLM Olli-Pekka Nikula
Keskustie 3
63600 Töysä
Töysäläinen
Oy
VPLM Pasi Jänisoja
14
2013
Toimintakertomus
Työsuojeluvaltuutetut
Atria NurmoSeinäjoki päätoiminen
Alice Koivuaho
414
8073/0400516995 koti
[email protected]
040 5929773
[email protected]
Koliinintie 11,
60550 Nurmo
Atria NurmoSeinäjoki
1. Vara
Satu Karjanlahti
Töysäläinen
Oy
Vaasan Seinäjoen Leipomo
TSV Ari-Pekka Ristolainen
TSV Marjaana Vanhanen Ukkoherran-
gsm 0407243066 työ
0204463303
[email protected]
lenkki 5 B 60200
Seinäjoki
Vaasan Seinäjoen Leipomo
1. VTSV Sinikka
Kekola Koulukatu 50
B 18,
4141457 työ
0204463303
60100 Seinäjoki
050 3089962
Lapuan Leipä
[email protected]
1. TSV Tiina Luoma
15
2013
Toimintakertomus
Eläkeläisjaoston toimintakertomus 2013
Jaoston perustamiskokous pidettiin 3.9.2013 ravintola Soittolan Elissa kabinetissa.
Paikalla oli 26 ammattiosaston jäsentä, sekä 3 henkilöä ammattiosaston hallinnosta.
Kokous valitsi toimintavuosille 2013 - 2014 toimikunnan Puheenjohtajaksi Matti Välimäen
Toimikuntaan kuuluivat jäseninä Arto Talasmäki, Mauno Ojajärvi, Esa Kiikeri, Seppo Riihikoski ja Sinikka Esko.
Toimikunta kokoontui toimintavuonna 3.9.2013 järjestäytymiskokoukseen,
jossa valitsi sihteeriksi Seppo Riihikosken.
Kokouksessa päätettiin esittää syksyistä retkeä Helsinkiin, ammattiosaston
johtokunnan hyväksyttäväksi.
Ammattiosasto hyväksyi esityksen ja toimintavuoden kohokohdaksi jäi tutustuminen
Elintarviketyöläisten Liittoon, sekä Eduskuntaan. Retki tehtiin 7.11.2013.
Retkelle osallistui 30 jäsentä, sekä entinen, että nykyinen Aluesihteeri
Matka tehtiin Kauhavan Liikenteen autolla.
Eläkeläisjaoston talous 2013
Eläkeläisjaoston taloutta hoiti toimintavuonna ammattiosasto.
Ammattiosaston ilmoituksen mukaan tuotto ja kulurakenne oli seuraava.
TUOTOT
Omavastuut retkelle:
+500€
TUOTOT YHTEENSÄ
KULUT
Kuljetus:
Ruokatarjoilut:
Kokous:
Postitus:
KULUT YHTEENSÄ
500€
-1100€
- 600€
- 400€
- 400€
2500€
16