Tiennäyttäjä-lehti 2007/1

1/07
Kemian kesäpäivät tänä vuonna
Savonlinnassa. Lisätiedot ja
ilmottautumiskaavake takakannessa
Naisjaosto tehdasvierailulla Koffilla
Sivu 7
Sopimusalan toimikuntien yhteispalaveri
Sivu 10
2
Puheenjohtajalta
S
uomen
Ammattiliitojen
Keskusjärjestö SAK täyttää
tänä vuonna 100 vuotta ja
yhtenä järjestön jäsenliiton
ammattiosastona teimme
toimikunnassa jokin aika sitten päätöksen lähteä juhlimaan 100 -vuotiasta
keskusjärjestöämme viemällä osastomme lipun SAK:n vappujuhlaan Helsinkiin.
Hakaniemen torilta lähteneessä
marssissa Muhosen Timo kantoi lippuamme ja Timoa lainaten ” oli se
mukavaa marssia torvisoittokunnan
soittaessa työväenlauluja, ihmisten vilkuttaessa kadunvarrelta, oikein tulivat
vanhat ajat mieleen”.
Mietiskelin siinä marssiessani sitä,
että onko se tämä meidän ammattiyhdistysliikkeemme vain meidän vanhojen ukkojen ja mummojen liike ja
sillä silmällä katselin meitä marssijoita.
Ilokseni huomasin paljon nuoria joukossa ja monet heistä olivat kiinnittäneet napinläpeen joko SAK:n, SDP:n
tai Vasemmistoliiton ilmapallon ikään
kuin leimautuakseen - me olimme leimautuneet SAK- laisiksi.
Kieltämättä siinä marssin aikana
kävi mielessä vanhat ajat kun nuorena poikana osallistuin ties kuinka
moneen vappumarssiin edesmenneen
isäni kanssa. Aina oli joku soittokunta soittamassa Kansainvälistä ja rinta
rottingilla siinä marssittiin ymmärtämättä miksi mutta oli se komeaa kun
vielä kaverit vilkutteli kadun varresta.
Siihen aikaan lähes joka kylän pienikin
kunnallisjärjestö järjesti vappujuhlan
marsseineen ja niihin myös osallistuttiin oman puolueen riveissä.
Tänään olimme mukana SAK:n riveissä osoittamassa kunnioitusta 100
vuotiaalle järjestölle ja vaikka meidän
työtätekevien keskuudessa jäi järjestön
vaalikampanjasta paha maku niin aikaisemmat saavutukset ovat kiistattomat.
Monet työelämään nyt tulevat nuoret pitävät monia asioita itsestään selvinä. Esimerkkinä vaikkapa viisipäiväinen työviikko, vuosiloma, työeläkkeet
yms. Sitä näin vanhenevana ammattiyhdistysihmisenä soisi nuorienkin
kiinnostuvan enemmän näistä yhteisistä asioista ja niiden hoitamisesta ja
niinpä näin suurimman ammatillisen
keskusjärjestön juhlavuotena haastan
teidät mukaan ammattiosaston toimintaan.
Matti Neiglick
1 / 2007 - 36. vuosikerta
Julkaisija: Porvoon Öljynjalostamon Työntekijät Ry, ammattiosasto numero: 044
Toimitus:
Matti Neiglick - Päätoimittaja
Kimmo Tiitta - Toimitusvastaava
Jukka Nykänen - Ulkoasu ja taitto
Paino: Porvoon Offsetpaino
Lehtijutut eivät välttämättä ole ammattiosaston tai toimikunnan virallisia kannanottoja.
3
Pääluottamusmies
K
esän tulo näytti vappuaattona lykkääntyneen
parilla viikolla. Aamulla klo 6 oli pari senttiä
lunta maassa ja yön pakkanen oli vetänyt auton lasit kuuraan.
Nyt muutamaa tuntia myöhemmin
ollaan menossa sään suhteen taas oikeaan suuntaan.
kitetty Tupo-ratkaisu näyttää joutavan
liian voimakkaaseen vastatuuleen. Asia
on meidän puolestamme kuitenkin
hyvä, lähetimmehän kemianliiton hallitukselle TES-muutosesitysten joukossa myös vaateen liittokohtaisesta kierroksesta. Katsotaan mitä valtakunnan
tasolla tapahtuu ja mitä kemianliiton
hallitus asiasta linjaa seuraavassa kokouksessaan toukokuun alkupuolella.
Syntyykö jättiliitto?
Selvitysmies Lauri Lyly esittää uuden
jättiliiton eli Teknologian ammattilaisten unionin (TEAM) synnyttämistä.
SAK:laiset Kemianliitto, Metallityöväen Liitto, Paperiliitto, Puu- ja erityisalojen liitto, Sähköalojen ammattiliitto
ja Viestintäalan ammattiliitto antoivat
joulukuussa 2006 selvitysmies Lauri
Lylylle tehtävän selvittää erilaisia rakennevaihtoehtoja liittojen yhteistyön
tiivistämiseksi. Kuuden liiton tavoitteena on jäsenten edunvalvonnan ja
sopimusturvan kehittäminen elinkeinoelämän rakennemuutoksessa.
Näillä liitolla on yhteensä 360 000
jäsentä ja se on 35 prosenttia SAK:n jäsenkunnasta. Liitot solmivat yhteensä
53 työehtosopimusta 24 eri työnantajatahon kanssa, joista pääosa on EK:n
jäsenliittoja. Liittojen toiminta-alueen
työpaikat muodostavat noin 75-80
prosenttia Suomen vientisektorista.
Päivittäistä edunvalvontaa työpaikoilla hoitaa noin 12 300 luottamushenkilöä. Liittojen palveluksessa on 360
henkilöä.
Selvitysmies esittää mm. edunvalvonnan monipuolistamiseksi, neuvotteluvoiman kasvattamiseksi, asiantuntemuksen kokoamiseksi, resurssien
siirtämiseksi uusille alueille ja jäsenmaksujen alentamiseksi Teknologian
ammattilaisten unionin ry:n (TEAM)
perustamista Viestintäalan ammattiliiton sääntöjä muuttamalla. Se toimisi
nykyisellä toiminta-alueella niiden ammattilaisten edunvalvojana, jotka työssään käyttävät, tekevät, huoltavat ja
hyödyntävät paljon teknologiaa. Muut
liitot ”fuusioituisivat” uuteen organi-
Vuorojärjestelmä 2008
saatioon yhteisen toiminnan alkaessa.
Viestintäalan ammattiliitto on maan
vanhin ammattiliitto. Lisäksi siirtymäaikana on helpompi tehdä uuden puolesta käytännön ratkaisuja jo olemassa
olevan organisaation kanssa.
Uusi liitto muodostuisi vuoden
2010 alusta yhdeksän melko itsenäisen toimialasektorin pohjalle. Sektorit
hoitaisivat pääosan toimialueensa tesedunvalvonnasta, työelämän kehittämisestä sekä koulutus- ja elinkeinopolitiikasta. Sektorit olisivat: Sektorit olisivat: kemia, kulutustavara, logistiikka,
energia, tieto ja sähkö, metalli ja elektroniikka, paperi, puutuote, viestintä ja
ympäristö.
Tähän massiiviseen muutokseen ja
Lylyn 120-sivuiseen raporttiin kokonaisuudessaan voi tutustua kemianliiton kotisivuilla, www.kemianliitto.
fi. Tätä asiaa on jo pintapuolisesti käsitelty toimikunnan kokouksessa ja
viimeksi se oli puheissa viikonloppuna
Öljy, maakaasu ja petrokemian teollisuuden ammattiosastojen kokouksessa
Pyhtäällä. Jäsenistön on hyvä tutustua
tähän hankkeeseen ja kertoa reippaasti
mietteensä asiasta
TUPO vai liittokierros?
Uuden porvarihallituksemme nokkamiehet Vanhanen & Niinistö tapasivat
työmarkkinajärjestöjen edustajia viime
viikolla ja tapaamiseen tuloksena kes-
Säiliöalueen ja tuotantolinjojen operaattoreille on lähetetty vuorotyökysely, johon on ehdottoman tärkeää vastata. Kyselyn tulosten perusteella tullaan luomaan ehdotuksia jalostamon
tulevaksi vuorojärjestelmäksi vuosiksi
eteenpäin. Jokaisen mielipide on tärkeä ja kaikilla kyselyn saaneilla on
velvollisuus käyttää mahdollisuuttaan
vaikuttaa. Noin kuukauden kuluttua
saamme vuorojärjestelmä työryhmään
yhteenvedon vastauksistanne, katsotaan sitten mitä tehdään.
Tuleva sopimuskierros, vuorojärjestelmäasiat ja palkkausjärjestelmän
kehittämistyö pitävät tiukasti kiinni
työssä myöhään syksyyn asti. Raportoin näistä kaikista asioista sitä mukaa,
kun asiat selviävät. Osastojenne luottamusmiehet ovat avainasemassa vastaamassa kysymyksiinne päivittäiseen
edunvalvontaan liittyen.
Kaiken kiireen keskeltä,
Oikein hyvää kesää
Toni Laiho
4
Työsuojeluvaltuutettu
T
urvallisuus terveisiä täältä TSV:n kopilta. Kesä
tekee kovasti tuloaan ja
meillä odotellaan TL4:n
ja Biodieselin käynnistymistä tätä kirjoittaessa (26.4). TL4:
n käynnistymistä on varjostanut turvallisuuteenkin liittyvä vakava tapahtuma. Tulipalo VY2:lla josta selvittiin
kuitenkin pelkillä materiaalivaurioilla,
vaikka olisi ollut mahdollisuuksia vakavampaankin. Ammattitaitoinen porukka ansaitsee suuret kiitokset siitä,
että tilanne selvisi ”näin” vähällä.
Biodiesel 2 jonka rakentaminen on
alkanut, on saanut tapaturmista oman
osansa. Kaivinkoneen kuljettajan jalasta jouduttiin amputoimaan pikkuvarvas, kun hän oli huoltamassa konetta
josta oli lähtenyt tela paikoiltaan. Kaivinkoneen kauha jolla kevennettiin
konetta, josta tela oli pois paikoiltaan,
siirtyi vieressä seisseen kuljettajan jalan päälle aiheuttaen jalan murskavamman. Tästäkin selvittiin yhden
varpaan poistamisella, kiitos turvakenkien. Topi hoitaa kuitenkin asiat
mallikkaasti vuosien kokemuksella ja
pitää turvallisuuden korkealla tasolla
molemmissa Biodiesel projekteissa.
Tulevaa työhyvinvoinnin rintamalta. Jalostamolle ollaan kaavailemassa,
Sporttipollarin kanssa työhyvinvointiin liittyvää kampanjaa. Sporttipollari on entinen poliisi, joka on lähtenyt tekemään työtä liikunnallisen
hyvinvoinnin hyväksi. Kampanja on
samansuuntainen, kuin Borealis on
toteuttanut tuolla naapurissa. Alkuun
kuuluu pienimuotoinen kuntotesti
jossa selviää lähtötaso, ja tämän jälkeen
Sporttipollarin avulla räätälöidään
henkilökohtaisia kuntoilu suunnitelmia. Itse ainakin odotan innolla tuon
naapurikopin ”asukkaan” kanssa mitä
tulevaisuus tuo tullessaan. :)
Turvallisuuskeskustelut ovat aiheuttaneet keskusteluja, varsinkin kun
niistä on osa JPP:stä kiinni. Lähinnä
on puhuttanut se, että niitä ei ole ollut aikaa pitää. Aineistoa löytyy Intrasta. Turvallisuuskeskustelut on keino
yhdessä miettiä ja keskustella olisiko
omassa työporukassa mahdollisuus
hyödyntää oppeja tapahtumista.
Kesän tulo tuo mukanaan myös
polkupyörät ja moottoripyörät liikenteeseen. Myös nopeudet kasvavat talven jälkeen, joten ollaan taas tarkempia kulkiessamme liikenteessä.
Tiedotteet
Ammattiosaston tiedotteet nähtävissä:
- Intranetissä: Henkilöstö / Yhteistoiminta / Työntekijät / Porvoon Öljynjalostamon Työntekijät Ry
- Internetissä: http://www.pot44.fi
Lomaosakkeiden anomuksen voi jättää sähköpostilla osoitteeseen: [email protected], jolloin se ohjautuu suoraan
osakevastaava: J-P Siltalan postilaatikkoon. Paperisen anomuksen voi edelleen jättää, os: Juha-Pekka Siltala, Tsv-toimisto.
Lomaosakkeiden varaustilanteen voi katsoa edellä mainituilta tiedotesivuilta.
Jalostamolla tehdään myös parannuksia liikenne järjestelyihin. Mm.
autojen ja moottoripyörien parkkeerausta, konttori-, korjaamo- ja varastorakennuksien läheisyydessä muutetaan. Tämä tarkoittaa omien autojen
siirtymistä näiltä alueilta isolle parkkialueelle. Parkkipaikkoja tehdään lisää
jotta kaikille riittäisi tilaa. Parkkeeraus
on näille alueille tämän jälkeen sallittu
vain osaston autoilla ja autoilla joilla
on erillinen lupa.
Työmatkaliikenne myös linja-autojen osalta on aiheuttanut kyselyjä,
koska kalusto on matkustajien kokemuksien mukaan huonossa kunnossa.
Näitä reklamaatioita kannattaa lähetellä sähköpostilla Kurt Karlssonille joka
on keskitetysti yhteydessä liikennöitsijään. Näin saamme äänemme kuuluviin ja asioita paremmin kuntoon.
Kuten lehdistä olemme voineet lukea,
myös auton kuljettajat ovat huolissaan
työvälineidensä kunnosta.
Toivokaamme näistä kaikista asioista
huolimatta, että kesästä tulee lämmin
ja saamme nauttia muutenkin hienoja
hetkiä harrastuksiemme parissa.
Hyvää ja turvallista kesää toivottaen
Siltala J-P
Seuraava Tiennäyttäjä-lehti ilmestyy syksyllä. Tarkempi
aika tiedotetaan myöhemmin. Aineistoa lehteen voi jättää
toimitukselle jatkuvasti.
Lehden toimitus toivottaa kaikille lukijoilleen innostunutta suven odotusta ja rentouttavaa kesää työkiireiden
keskelläkin !
lehden toimitus
5
Ammattiosastomme osallistui SAK:n 100-vuotis juhlan
vappumarssille Helsingissä vapunpäivänä.
Mukana tapahtumassa oli osaston jäseniä Porvoosta.
MÖLKKY-ILLAT alkavat tiistaiiltaisin
Aloitusaika 08.05.2007
Paikka Pormestarinkadun hiekkakenttä (Lidl:n vieressä)
Aika klo18.00
Pelivälineet paikalla klo 17.55. JOS pelaajia ei ilmesty paikalle niin välineet
kerätään pois klo 18.15
TULEVAISUUTTA :
Lajin MM-kisat pidetään 18–19.08.2007 KISAPUISTO
LAHTI.
Pyrimme saamaan joukkueen kisoihin.
PORVOO: PÖT:n kisat pidetään syyskuun alussa.
Hannu Andersson
p.0104582662
Ps. 25.06.-13.7.2007 EI HARJOITUKSIA !
Haaste!
Kuntojaosto haastaa naisjaoston pelaamaan Mölkkyä.
Paikka: Näsissä Lidlin takana olevalla hiekkakentällä.
Aika: 16.5.07 klo:18:00 alkaen
Säännöt sovelletaan osallistujien mukaan.
Tapahtumassa ensin kokoontuminen Näsin hiekkakentälle.
Joukkueiden muodostaminen ja sääntöjen sopiminen.
Pelaaminen kentällä ja jälkipeli Näsin krouvissa!
Terveisin Kuntojaosto
6
Mielipide
72 euroa päivä miinus verot ja liiton jäsenmaksu
Näin siinä sitten kävi, vaikka näin
siinä ei pitänyt käydä. PVC-laitos on
hiljentynyt lopullisesti, toivottavasti ei
kuitenkaan. Konkurssipesän hoitajana
toimii asianajajana Peter Bûtzow lakeijoineen. Nämä herrat kun saapuivat
tehtaalle, niin heti huomasi ketkä siellä
määrää. Pääluottamusmiehenä luulin,
että lähden viimeisenä. Mutta luottamusmies sopimus ei painanut mitään.
Koko Finnplast henkilöstöltä oli jätetty maksamatta irtisanomisajanpalkan
ja lomaltapaluurahat n. 15000 euroa
henkilöä kohti.
Maaliskuun 30 päivä oli Pvc-laitoksen siunaustilaisuus ravintola Seurahovissa. Saattamassa meitä oli hyvin
arvovaltainen väki, mutta Finnplastin
johto ja henkilöstöhallinto ei ollut
paikalla. Liittojen, työttömyyskassojen ja työvoimatoimiston saattohoito
oli hyvin asiallista. Eritoten lämmitti,
kun Kilpilahden työnantajat ja henkilöstöryhmien edustajat olivat saattelemassa tai hyvästelemässä meitä. Erikoismaininta ja kiitokset annan myös
työterveyslääkäri Tiina Ahvoselle ja
työterveyshoitaja Taina Lundelinille.
He auttoivat meitä kokoajan lomautus
- ja irtisanomisprosessin aikana.
Tällä hetkellä Kemianliitto yrittää
saada pienenpiä saatavia pesältä maksuun, mutta huonolta näyttää. ”Eikö
Kemialiitto uskalla taistella kuuluisan
asianajajatoimiston kanssa”. Palkkatur-
vasta saatiin noin 5000 euroa, mutta
15000 euroa meiltä varastettiin. Ennen
päältä maksettiin työmiehen palkat ja
sen jälkeen tuli muut velkojat. Mutta
uuden konkurssilain aikana ”duunarit” ovat jonon hännillä. Yritän vielä
tapella saatavistamme, vaikka minulla
ei ole pääluottamusmiesoikeuksia eikä
kukaan maksa korvauksia minulle.
63:sta Pvc:n irtisanotuista PÖT:n
jäsenistä on päässyt töihin 12 henkilöä,
10 henkilöllä on mahdollisuus päästä
eläkeputkeen. 3 henkilöä on lähtenyt
uudelleenkoulutukseen uuteen ammattiin. 38 henkilöä on vielä tyhjän
päällä.
Me tyhjän päälle jääneet olemme
laittaneet työttömyyspäiväraha hakemuksen työttömyyskassaan ja sieltä on
tullut kielteinen päätös kaikille. Syy:
Olemme 30 päivää karenssissa, eikä 7
päivää niin kuin luulimme. Varmaan
ensimmäiset korvaukset saadaan kesäkuun alkupuolella. Itse saan 72 euroa
päivä -verot ja Kemianliiton jäsenmaksu. Veroa maksan tästä vaatimattomasta päivärahasta 30%. Päiväraha maksetaan vain arkipäiviltä. Täällä ei tunneta
arkipyhäkorvauksia eikä suurjuhlapyhäkorvauksia.
Neste ja Borealis ovat ottaneet töihin Finnplastin 6 työntekijää joiden
ikä on 23 vuoden ja 40 vuoden välillä. Styrochem otti 2 työntekijää joiden
ikä 51 vuotta ja 53 vuotta. Ashland on
palkannut yhden toimihenkilön jonka
ikä on 60 vuotta.
Toivomus olisikin, että kaikki Kilpilahden työnantajat palkkaisivat
meitä 40 – 60 vuotiaitakin töihin..
Meillä monilla on vielä ammattitaito
ja työkiima jäljellä toistaiseksi. Vaikka
meillä fyysinen kunto ei olekaan enää
nuorten tasolla, niin meillä on elämänkokemusta ja henkistä pääomaa jakaa
työnantajille ja nuorille työtovereille.
On vapunaatto ja maanantai. Ja
hyvin kylmää ja tuulista. Huomenna
pitäisi lähteä kantamaan ammattiosaston lippua Helsinkiin. SAK täyttää ja
juhlii 100-vuotiasta historiaansa. Minulle vappu on aina ollut työläisten
juhlapäivä, mutta nyt on ajatukset hivenen muuttuneet. Ja kysynkin teiltä
työssä käyvät toverit:
-Saako työtönkin juhlia vappuna vai
onko se vain työläisten ja työtä tekevien juhla?
Pitäkää toverit rivit kunnossa ja tovereita älkää jättäkö..
Timo Ilmari Muhonen
Entinen pääluottamusmies
Työtön
HENKILÖSTÖRAHASTO
tiedottaa
jäsenten ilmoitukset nostosta rahana (euroina)-osakkeina
vai ei ollenkaan nostoa.
- Rahasto-osuus tileillä 30.08.2007 .
Henkilöstörahastossa jäseniä oli 3447 henkilöä vuoden
2006 lopussa.
Neste Oilin voittopalkkio Henkilöstörahastolle vuodelta 2006 on 3 857 942,07 €. Rahaston tuotto valtuuston
määrittämissä puitteissa ,osakesalkun hoitajien toimesta ,
yhdessä voittopalkkioerän kanssa antaa sitten jotain nostettavaan osaan.
Ammattiosaston edustajina rahaston hallituksessa Niilo
Hujanen ja rahaston valtuustossa Matti Neiglick , JuhaPekka Siltala ja Kari Kipponen. Matti Neiglick toimii valtuuston puheenjohtajana.
- Tilipäätös vahvistetaan 28 -29. 06.2007 valtuuston kokouksessa.
- Maksutiedot ajantasalle 15.08.2007 mennessä. Rahaston
Terveisin
Kari Kipponen
Rahaston Valtuuston jäsen
7
Mitä Juna sanoo Keravalla?
PÖT:n naisjaosto teki sittenkin onnistuneen tehdasvierailun Keravan Sinebrychoffin tehtaille. Moinen epäily
valtasi meidät sillä päivämäärä oli perjantai ja 13.
Ja toiseksikin järjestelytoimikunta oli niin hajautettu kuin vain ikinä
osaa.
Meidät ottivat vastaan KOFF:illa
Keravan tuotantolaitoksilla vastaan
”itseoppinut” ja monet paikat kolunnut panimomestari Berg Harry (kuvassa) ja tuotekehitysosaston projektipäällikkö Saara Pöyri joka tarjoili niin
uusia kuin vanhojakin juomatuttavuuksia Harryn vetämän tehdaskierroksen päätteeksi.
Kyselimme prosessista, tuotteista ja
henkilöstön määrästä aina alkupalkkoihin.
Vuorossa olevien ihmisten vähäinen
määrä virvoitusjuomien ,oluen ja siiderien valmistuksessa hieman yllätti,
vaikkakin prosessi on automatisoitu,
niin yhteensä n. 6-8 henkeä per vuoro tekemässä Suomen myydyimpiä
virvoitusjuoma- ja olutmerkkejä, niin
tuntui sittenkin todella vähäiseltä. Sillä ihmisiä mitä näimme vuorossa sorvin ääressä oli jo 20% osaajista!
Monen oluenjuojan mielessä on
ollut kesäisin kansankielisessä keskustelussa oluen laatu ja ns. pikaolut. Toden totta saimme kuulla, että kesällä ja
talvella on käytössä erimittaiset menetelmät oluen valmistukseen. Toisaalta
meille vakuutettiin, että makueroa ei
ole.
Sen sijaan esanssit kuten esimerkiksi mansikka antaa makua tuotteisiin ja
väriä pulloihin, ettei sitä voi sotkeman
joka linjastolle. Mutta tuotevalikoimasta löytyy onneksi pelastaja; CocaCola joka Koffin Keravalaisillekin salaisesta reseptistään huolimatta peittää
pienet sivumaut.
Entäpä Porin Karhu?
Karhua valmistetaan edelleenkin
Porissa, mutta se pullotetaan ja pakataan moneen kertaan laajennetussa
Keravan tehtaassa.
Sinebrychoff on osa kansainvälistä
Carlsberg Breweries A/S -konsernia ja
sen tuotteita viedään Pohjoismaihin
ja Eurooppaan, Lähi-Itään, Aasiaan ja
Etelä-Amerikkaan.
Pidimme tulevaisuusideapalaverin
Järvenpään NEXT Hotel Rivolissa.
Jossa kirjasimme toimintasuunnitelmaan mm. jokavuotisen tehdasvierailun.
KOFF:n reissusta sai uutta intoa ja
katsontakantaa.
Terveisin
PÖT44 naisjaosto
(toim. huom: alla olevat tekstit suoria
lainauksia Koff:n esitteistä)
Mitä panimon operaattori
tekee?
• Prosessinvalvonta
maltaasta käymiseen
ja käymisestä pullotukseen, hiivaukset /
hiivan talteenotot ja
pesut
• Tavaran vastaanottoa.
• Liuosten valmistusta.
• Näytteiden hakua ja
analysointia.
• Kirjanpitoa ATK:lle
• Kunnonvalvontaa ja
kunnossapitoa.
• Siisteyden ylläpitoa.
• Sivutuotteiden käsittely ja luovutus.
(Mäski ja hiiva)
Millainen on hyvä työntekijä?
• Vastuullinen ja itsenäinen
• Osaava, oma työ, asiakkaiden tarpeet, yhtiön päämäärät, kielitaitoinen,
peloton suullinen taito
• Sopeutuva, maailma muuttuu ja
hommat lisääntyy, 60 luvulla tulleet
pärjää nyt
• Yhteistyökykyinen, asiakkaat, esimiehet, työkaverit
• Lisää naisia! Nyt työntekijöistä 16 %
ja toimihenkilöistä 33 %
8
Mielipide
Kevyesti huomaamatta!
Elämän kaikkeudessa eletään kiihkeää aikaa , missä muutokset odottavat
muutoksen jälkeen!
Vuorojärjestelmä- ja Tes-sopimusmuutokset ovat päällimmäisenä jokaisen mielessä enemmän tai vähemmän.
Yksikkötentit talon nuorimmaisilla.
Ylityötä ollaan kärkkymässä niin nuori kuin vanha operaattori.Rahanhimo-vai vapaan killto silmissä. Rahan
saa heti seuraavan tilijakson päätyttyä
mutta se vapaan pito voi olla jo paljon
vaikeampaa. Voi vaikka kuolla kupsahtaa niin sinne vapaat meni.
Diesel ja Biodieselin käynnistyspaineet ovatko ne esimiesportaan harteilla vai operaattoreilla. Ainakin esimiehet ovat valmiita tekemään paljon
operaattoreiden hyväksi että laitokset
saadaan käyntiin.Opiskelu oman työn
ohessa tai ylitöinä on ollut mahdollista.Muutamalla operaattorilla onkin jo
tässä vaiheessa ylityökiintiöt täynnä .
Eikä laitokset vielä tuota muuta kuin
isoja kysymysmerkkejä. Miksi materiaali ei ole toivottavaa.Tiivisteet vääriä.
Ihmeellistä on tämän päivän rakentaminen. Rakennetaan sutta jo rakennusvaiheessa . Valvonnan vaikeus vai
mikä epäpätevyys. Näistä vaikeuksista
saa kärsiä koko jalostamon henkilökunta. Tuotantopalkkiot on sidottu
mm.Diesellaitoksien käyttöasteeseen.
Tukitilat ovat muutoksien edessä.
Jalostamon tuotannon suuruus ja tämä
nykyaika tuo tullessaan uusia määräksiä joita ei voi sivuuttaa. Tukitiloille
pitää etsiä uusi paikka.
Operaattoreiden vastuukysymys ei
ole muuttunut mutta vastuuta siirretään enemmän ja enemmän esimiesportaalta operaattoreille. Yksikkötasolla alas-ja ylösajosuunnitelmat
tehdään kentällä yhdessä ohjaamooperaattoreiden avustuksella.Työtapahtumat kirjataan ylös ja tekemiset
kentällä pitää olla samaa kuin ohjeistus.
Ohjeistuksien ajantasalla pitäminen onkin tärkeää. Uudet operaattorit
tutustuvat niitten kautta tuleviin työtehtäviin paremmin kuin pitempään
talossa olleet.
Operaattoreiden keski-ikä on laskenut kun uutta nuorta väkeä on saatu
keskuuteemme. Millä tavoin ikäerokuilu sitten näkyy työssä? Siitä ei ole
tutkittua tietoa. Mutta nuorten ja
vanhempien kuppikuntia on havaittavissa.
Luottamusmies on kaiken sylkykuppi. Pitääkö se paikkansa. Tietää
pitäisi ja muistaa joka Tessin myötä
muuttuva
Työehtosopimuskansio.
Parempi olla kansio aina saatavilla
ja siitä katsoa kuin alkaa vetämään
“koskenkorva”pullosta vetoja.Jokaisen
kohdalla tuntuu olevan eri asia mihin
pitää ottaa kantaa. Haastetta on
Moni operaattori (vanhempi väki ei
tunnista siitä itseään ,koska töihin tulo
on sovittu muulla nimikkeellä)alkaa
olla jo 40 vuotta Porvoon Jalostamolla
työelämässä. Onko historia jo näkyvissä näistä ihmisistä vai miten ovat jaksaneet aina vuorollaan lähteä tekemään
voitokasta tulosta Neste Oilillé.Työlämän turvallisuus ja palkkataso pitää
usean operaattorin vielä 65 vuotiaaksi
työelämässä mukana. Eläkkeiden pienuus ja eläkkeiden katoava ostovoima
ei ole saanut suurta innostusta. Toisten
on pakko jäädä eläkkeelle kun ei jaksa.
Toiset ovat ostaneet lisäeläkettä. Ovat
jopa siirtyneet yrittäjäksi . Suvun tai
muuten turvallisen tuntuisen yrityksen kirjoihin.
Kilpilahdesssa jotain uutta ! Turvallisuus järkkyy kun naapuriyrityksessä toteutetaan nykyaikaa. Yrityksen
toiminta siirretään muualle . Siihen
loppui yrityksen tulevaisuus vaikka
alkuaikoina tukea on tullut yrityksen
toimintaan monelta suunnalta ja työntekijät ovat venyttäneet omalta osaltaa
mahdollisuutta pitää työpaikkansa.Tähän nykyaikaan ei ole mahdollisuutta
vaikuttaa tänään. Kyllä tulevaisuus ajaa
yritykset vielä takaisin Suomeen. Saaste ja energia sekä työvoiman halpuus
ei ole pitkäikäistä yhtiöpolitiikkaa.
Osakkeenomistajat sanelevat tänään
yrityksen toimintaa. Voittoa pitää tehdä enemmän kuin edellisenä vuosina.
Alkaa yrityksen osien myyminen -puhutaan tuotannon rationalisoimisesta.Keskitytään yrityksen varsinaiseen
tuotanttoon.Saadaan osakkeen omistajat hyvälle tuulelle -vähäksi aikaa.
Sitten olllan helisemässä jos maailman markkinatalous ei ole tukemssa
yrityksen toimintaa.
Terveisin ja hyvää kesää jokaiselle.
Aurinko paistaa samalla tavalla .Köyhälle ja rikkaalle. Se ei valitse
maapallolta ketään erityisesti vaan on
tasavertainen kaveri.
Kari Kipponen 30-vuotta operaattorina.
PYÖRÄILYKAUSI
ALKAA
Ammattiosaston
Kuntoilujaosto
järjestää kesäkauden 1.5.2007.–
30.9.2007 kestävän
pyöräilytapahtuman. Kampanjan aikana kaikkien pyöräilylaatikoiden
vihkoihin kirjattujen nimien kesken
arvotaan lahjakortteja paikalliseen
urheiluliikkeeseen. Lahjakortteja arvotaan 2kpl/kuukausi ja koko kauden
osallistujien kesken suoritetaan lisäarvonnat. Kuukausiarvontojen voittajista tiedotetaan esim. ammattiosaston Intranetin sivuilla.
Terveisin kuntojaosto
KUNTOJAOSTON PALKINTOJENJAKOTILAISUUS
23.04.2007
Kuntojaosto palkitsee vuosittain vuoden aikana ammattiosastoon kuuluvat menestyneet urheilijat.
Vuoden 2006 menestynein urheilija on Teemu Laitinen.
“Penan Pytty” majailee Teemun palkintokaapissa vuoden
verran.
Teemun tämän kauden menestyksiä ovat mm: Porvoon
keilaliiton A-mestaruus henk.koht, 2mj, 4mj ja nuorten
mestaruus. Henkilökohtainen mestaruus oli kaiken kaikkiaan 4. paras kisatulos 1485, johon mahtuu myös 300
pisteen sarja. Nuorten sm-kisoissa paras sijoitus oli 8 sija.
“Reinon” Tikka kiertopalkinto annettiin Jorma Kinnuselle ansioista tikkakilpailuissa.
Onnea vuoden 2006 voittajille!
PÖT44:n Kuntojaosto
pj. T.Liljeqvist
Kuvissa kuntojaoston pj. Liljeqvist luovuttaa palkintopystejä
SERENAN kylpylämatka 15.04.2007
Aurinkoisena sunnuntai-päivänä lähdimme Porvoon torilta
kohti Serenaa. Lähtijöitä oli 22 henkilöä joista enemmistö
oli lapsia. Kolme tuntia uimme ja rohkeimmat laskivat vesiliukumäeistä, huh, huh, mutta lasten mielestä mukavaa
touhua.
Bussissa huomasimme että nuoret olivat nauttineet matkasta koska useampi oli horroksissa ja samalla hymyilivät;
olivat taas vesiputouksessa !
Matka onnistui erittäin hyvin.
Eiköhän lähdetä syksyllä uudestaan !
Kuntojaoston pj.
TIMI
Tyytyväisiä vanhempia lähdössä kotimatkalle
9
10
Sopimusalan kuulumisia
Sopimusalamme toimikuntien yhteispalaveri pidettiin Pyhtään Mäntyniemessä 27-28.4. Perinteisessä tapaamisessa oli mukana 28 toimikuntien
jäsentä viidestä ammattiosastosta.
Järjestelyvuorossa oli tällä kertaa Pekeman Työntekijät, jolle suuri kiitos
onnistuneesta kokouspaikan valinnasta ja muista järjestelyistä.
Palaverin alkajaiseksi työpaikkojen
pääluottamusmiehet kertoivat yhtiöidensä tai työpaikkansa kuulumisia
ja kaikilla muilla oli positiivista kerrottavaa investointien, tulosten ym.
muodossa mutta surullisen kuuluisa
Finnplast oli tietysti poikkeus. Finnplastin konkurssi on oikeudessa nähtävästi kesäkuussa ja sieltä ei toden-
näköisesti ole mitään tulossa. Firman
raunioilla on kuulemma käynyt ” renkaanpotkijoita ” mutta sen käynnistyminen jonkun muun toimesta tuntuu
utopialta.
Tilaisuudessa keskusteltiin ammattiosastojen mahdollisuudesta auttaa
työttömiksi jääneitä jäseniä ja yhtenä
mahdollisuutena tuli esille osastojen
lomapaikkojen vuokraus heille alennettuun hintaan. Päätöstä asiasta ei
ole tehty sillä se vaatii toimikuntien
käsittelyn.
Yhteispalaveri on osa tes- muutosesitysten käsittelyä ja siksipä kaikki
sopimusalalle tehdyt 32 muutosesitystä ruodittiin ja työryhmien työn
tuloksena niistä seuloutui kymmenen
” parasta ”, jotka sitten viedään jatkokäsittelyyn tes- neuvottelijoiden
toimesta.
Yhteistapaamisessa keskusteltiin
tietysti myös kuuden liiton yhteistyön
tehostamisesta tavalla tai toisella mutta esim. Kemianliiton nettisivuilla voi
asiaan tutustua, joten siihen palataan
myöhemmin. Kemianliiton valtuusto
ottaa kantaa Lauri Lylyn selvitykseen
kesäkuussa pidettävässä valtuuston
kokouksessa.
Vielä kerran kiitoksia Pekeman
Työntekijöille vaikka vaatteet haisevat
vieläkin savulle.
Matti Neiglick
Kuntoa ja kulttuuria Suomenlinnasta!
TL3 :n vuoro4 otti uutta suuntaa avomerelle matkustukseen.
Viimevuotinen kulttuuria ja kuntoilua matkamme oli ensimmäinen ja
se suuntautui Tallinnan Toompeanmäen nähtävyyksiin.
Päätimme jatkaa perinnettä ja 259vuotias linnake oli tutustumiskohteenamme tällä erää.
Huhtikuun puolenvälin aikaan
Suomenlinnalla on esittää itsestään
paljaan rakennushistorian. Sillä suurin osa museoista ja kahviloista avaavat ovensa vapun tienoilla.
Osalle 14-henkistä ryhmää kosketus saareen oli ensimmäinen, muttei
varmastikaan viimeinen. Rantatörmät
ja saarekkeet suorastaan kutsuivat
vierailijaa saapumaan uudelleen eväskoreineen. Ja uusi parakki-SIWA piti
kuin pitikin koeasioida.
Reitin varrella näimme myös kevään muuttajia; valkoposkihanhia ja
västäräkkejä.
5 kilometrisen historiallisen mukulakivikävelyn päätteeksi olisi saanut
olla venyttelyä sillä seuraavana päivänä jos jokin paikka oli kipeänä.
PÖT:n kuntojaostolta anoimme
kotoa saarelle siirtymätaipaleisiin
avustusta ja myös sen saimme.
Matkailuterveisin
vuoro4 / Anni Illikainen
Sukellusvene Vesikko
Toiseen maailmansotaan osallistunut sukellusvene on Suomenlinnan
suosituimpia nähtävyyksiä. Vesikossa
kävijä voi tutustua ympäristöön, jossa noin 20 hengen suuruinen miehistö työskenteli kymmenien metrien
syvyydessä. Turun telakalla vuonna
1933 vesille lasketun sukellusveneen
alkuperäinen tilaaja oli Saksan laivasto, joka teki veneellä koepurjehduksia
Airistolla. Vuonna 1936 Suomen laivasto lunasti veneen, ja se sai nimen
Vesikko.
-Sukellusvene Vesikko on avoinna
vain kesäkaudella.Suomenlinnan nähtävyyksistä, historiasta ja aikatauluista saa tietoa saaren mm. omilta internetsivuilta: www.
suomenlinna.fi
(lainaus Suomenlinnan infosivuilta)
Pakina
P
arlamenttivaalit
tulivat
ja menivät ja toivat valtakunnan
politiikkaan
uudenlaisen asetelman.
Kokoomus nosti itsensä sivuraiteelta politiikan paalupaikalle. Kykypuolueen vaalikampanja
ns.työväenpuolueena menikin perille
valitettavan monille niistäkin, joiden
luulisi jo koulutuksensa perusteella
ymmärtävän tasa-arvotupon käytännön mahdottomuuden. Mutta annanpa porvareiden rauhassa yrittää
toteuttaa halllitusohjelmansa, vapaassa maassa kun elämme. Se onnistuu
historian antaman ennusteen valossa
heikosti, sillä kun valtioneuvoston jäseneksi valittiin Suvi Lindenin kaltainen hepsankeikka, on syytä varautua
pahimpaan.
Tehdas toimii ympäri vuorokauden, vuodesta toiseen. Näin työläinen
yhtenä mutterina joutuu otsa hiessä
ja maha sekaisin tienaamaan leipänsä
päivän pimeimpinäkin tunteina. Mitäpä siitä, ihminenhän on maailmankaikkeuden sopeutuvaisin nisäkäs.
Nykyisin tehtävän vuorotyön sopimus menee umpeen vuoden lopussa. Luultavasti edellisen sopimuksen
vaihdosta opittuina, on jo hyvissä
ajoin perustettu viisaiden komitea
pohtimaan tulevaa orjakontrahtia. On
jopa annettu mahdollisuus kirjallisen
kyselyn muodossa sanoa sanottavansa.
Lieneekö noilla kyselyillä mitään todellista merkitystä. Se kuuden vuoden
takainen paperi, johon ruksin laitoin,
pantiin heti kättelyssä roskakoriin. Äänestykset ja mielipidetiedustelut ovat
oma taiteenlajinsa: kuinka niitä tulkita. Taitavat olla enimmäkseen arvostelulajeja kuten mäki- ja uimahypyt.
Saapihan tuosta tulevasta vuorosysteemin tiedustelusta konsulttifirma kelpo
tukun euroja ja siten se lisää yleistä hyvää. Kyllä vaan, palveluyhteiskunnassa
kun elämme.
Selvät merkit omalla kohdallani
ruumiillisen ja henkisen peruskunnon
11
Lylyn lykkyä
vähittäisestä rapistumisesta iän johdosta ovat jo nähtävissä. Siksi tuntuu
kovin vaikealta ymmärtää näkemystä,
jossa perustellaan 12-tunnin vuoroon
siirtymisen autuaallisuutta. Tohtori
Mikko Härmän ja muidenkin huippuasiantuntijoiden mielestä ei ole
ihmisen jaksamisen kannalta mitään
mieltä pidentää päivittäistä työaikaa.
Sen todellinen rasitus niin nuorille
kuin ikääntyneille on suurempi verrattuna 8-tunnin päivään.
Hurraamista ei ole ammattiosaston
nokkamiesten, tovereista ei liene kannata edes puhua, kyvystä ja taidosta
hyödyntää tutkimusten antia vuorotyöstä. Setä pitää varmaa ja riidatonta, tutkittua tietoa, elämänsä yhtenä
tärkeänä lähteenä. Sen takia luotan
siihen, ettei Härmän ajatus normaalin mittaisesta työpäivästä ole lainkaan
härmistynyt. Kemianliitto on mukana pohtimassa kuuden muun ammattiliiton kanssa
tulevaisuuttaan. Lauri Lylyn laatima
muistio käsittelee monelta kantilta
sähkön, kemian, metallin, paperin,
puun ja viestinnän alojen liittojen
mahdollista yhteisen toiminnan syventämistä tai jopa näiden perinteikkäitten liittojen sulauttamista yhdeksi
suureksi ammattiliittoksi. Työnimenä
tällä on TEAM.
On helppo nähdä se syvä muutos, joka on tapahtunut työelämässä.
Ammatteja tulee ja menee. Kokonaiset teollisuuden alat ovat muuttaneet
paremmin tuottaville markkinoille.
Ammattiyhdistysliike on joutunut
vikisijän rooliin. Liitot tekevät myös
päällekkäistä työtä ja haaskaavat siten
voimiaan turhuuteen. Samoin jäsenmäärän kehitys ei ole enää suotuisa.
Jäsenyyttä ei edes välttämättä pidetä
enää kovin tarpeellisena.
Paikallisella tasolla liittojen yhteistoiminnan tiivistyminen tai sulautuminen tuskin isommin näkyisi. Kotoiset
ympyrät ay-toiminnassa ovat pienet.
Suurin merkitys liittojen sulautumi-
sessa on tietenkin niiden painoarvon
kasvaminen. Tämä tapahtuisi toisaalta
SAK:n sisällä ja yleisemminkin valtakunnan tasolla. Mikään merkityksetön
puoli tuo ei ole. Työnantaja on tehnyt
jo hyvän matkaa saman tyyppistä toiminnan tehostamista omissa järjestöissään. Ammattiyhdistysliikkeen on tietysti elettävä sopivasti ajan hengessä.
Järjestöt eivät ole itsetarkoitus, vaan
niiden on lunastettava olemassaolon
oikeutuksensa joka päivä.
Lylyn paperi on enimmiltään asioiden teknistä vertailua. Siitä puuttuu
järjestöjen ominaispiirteiden ja toiminnan psykologian pohdinta lähes
kokonaan. Järjestön suuruus nähdään
jotenkin arvona sinänsä ja ajatellaan sen jo itsessään synnyttävän tehokasta
toimintaa. Koolla ei ole lemmenpuuhassakaan oleellista merkitystä. Ammattiliittokaan ei saa aikaiseksi hyviä
tuloksia vain elvistelemällä yli kolmensadantuhannen jäsenistöllä. Vanhana
ja kokeneena urheilumiehenä Setä
painottaa sitä, että kamppailussa, taistelussa henki voittaa aina materian.
Arkisen hyörinän onnen ratkaisee
tietysti nämä suuret, globaalit kysymykset. Tällaisia ovat muun muassa
ilmaston lämpeneminen ja maailmantalouden isot mullistukset. Mutta tavalliseen onneeni vaikuttavat myös
nämä koti-Porvoon pikku huolet.
Kaksi merkittävää ongelmaa onkin
kaupunkiimme syntynyt. Pitääkö
Mannerheiminkadun siltaa madalloittaa ja tuleeko Piispankatu 15:sta
puutalo purkaa vai remontoida ? Setä
ei ole näistä asioista muodostanut vielä
käsitystään. Kesän aikana se kuitenkin
tapahtuu ja vissisti siten, että sen kanssa voi nukkua vuorotyön aiheuttamaa
koiranunta.
Setä
KEMIANLIITON KESÄPÄIVÄT 2007
Savonlinnan Olavinlinnassa 11. - 12.8.2007
Juhlapaikka
Kemian Kesäpäivät 2007 pidetään Savonlinnan Olavinlinnassa 11.–12.8.2007. Kesäpäivien yhteydessä järjestetään liiton
110-vuotisjuhla. Perinteisistä Kesäpäivistä poiketen ohjelma rakentuu juhlan ympärille.
Osallistumismaksu Osallistumismaksun kesäpäiville ruokailuineen maksaa ammattiosasto, lisäksi ammattiosasto järjestää maksuttoman kuljetuksen Savonlinnaan ja takaisin Porvooseen.
Itse kustannettavaksi jää majoitus Kylpylä Hotelli Casinolla, 51,50 €/ henkilö.
Sitovat kirjalliset ja allekirjoitetut ilmoittautumiset toimitetaan 11.5.2007 mennessä:
Olavi Jolkkonen - Automaatio, kunnossapito tai Toni Laiho - PÖ Keskusruokala
(Peruutuspaikkoja voi kysellä em.yhteyshenkilöiltä myös 11.05. jälkeen)
______________________________________________________________________________
Ilmoittaudun sitovasti Kemianliiton kesäpäiville 2007
__________________________
nimi
sisäinen osoite
__________________________
työ puh.
_______________________________
________________________________
toivomus hyttitoveriksi
_____________________________________
päiväys ja allekirjoitus