This link leads to - Ylösten sukuseura

6 Kotona & kylässä
HANKASALMEN SANOMAT TORSTAINA 6. KESÄKUUTA 2013
HANKASALMEN SANOMAT TORSTAINA 6. KESÄKUUTA 2013
7
Piilolan ja Ylösten yhteinen tarina
Sukutilan
vaiheet osa
Hankasalmen
historiaa
Arja Korpela
14-VUOTIAS Roosa Ylönen
astelee Piilolan pihamaalla
esiäitinsä jalanjäljillä. Etunimi on molemmilla sama.
Kahden Roosan välissä on
toista sataa vuotta ja kolme
sukupolvea.
Kuuhankaveden koulua
käyvä Roosa kuuntelee sukulaistensa tarinoita Piilolan talosta ja Ylösen suvusta. Alkukesän päivänä niitä
ovat Piilolaan kokoontuneet
muistelemaan talon emäntä
ja isäntä Helvi ja Pentti Ylönen, heidän tyttärensä Tarja Ylönen ja Sirkku Ylönen,
joka on Roosan äiti, Pentin
veli Pekka Ylönen Helenavaimonsa kanssa sekä Pentin ja Pekan serkku Leena
Roivainen puolisonsa Olavin kanssa.
Leena Roivainen sanoo
olevansa onnellinen siitä, että hänen isänsä Väinön syntymäkoti Piilola on pidetty
niin hyvässä kunnossa.
– Kun liikumme Hankasalmella, kysyn Pekalta, että eikö täällä muita asu kuin Ylösiä, kun koko ajan tulee sukua vastaan, Helena Ylönen
nauraa.
Tulevana sunnuntaina
Ylösiä vasta onkin Hankasalmella, sillä sukuseuran kokous pidetään Hallan tuvalla
kello 14 alkaen. Silloin koolla on sukua, joka polveutuu
noin vuonna 1470 Kangasniemellä syntyneestä Jussi
Ylösestä.
PIILOLA on ollut edistyksellinen talo ja sen väki toimeliasta ensimmäisistä Ylösistään saakka. Pian Hankasalmelle asetuttuaan Roosa ja
hänen miehensä Emil Ylönen kunnostivat päärakennuksen. Taloa, pihamaata ja
sen lukuisia muita rakennuksia on senkin jälkeen hoidettu
perinteitä arvostaen.
Vuoteen 1995 asti Piilola oli
lypsykarjatila, jonka navetassa oli enimmillään 30 lypsävää. Traktori taloon hankittiin ensimmäisten joukossa,
ja Penttikin kehaisee poikamaisesti ajaneensa romuksi
14 traktoria.
Hänen isänsä Martti Ylönen hankki maanviljelyksen ohella lisätienestiä kuorma-autoilijana ajamalla soraa
ja kuskaamalla kirkonkylän
kauppiaiden tavaroita. T-mallin Ford Martilla oli jo 1920-luvun lopulla.
”Eikö täällä muita
asu kuin Ylösiä?”
Helena Ylönen
Postinkin kuljettamisesta Piilolan talo yhteen aikaan
vastasi, ja kulki siinä kyydissä muutakin. Aina oli kolme
hevosta valmiina lähtemään
tien päälle, ja Piilolan posti
palveli vielä autoaikaankin.
Puhelin Piilolaan hankittiin jo ennen sotia, ja Pekka
tietää kertoa, että talon ensimmäinen puhelinnumero
oli 52.
Vuosina 1906–15 syntyneen sukupolven sisarussar-
jasta Otto Ylönen oli Hankasalmella hyvin tunnettu yrittäjä. Vaimonsa Toinin kanssa
hän aloitti kirkonkylällä matkahuollon ja kahvilan pitäjänä 1951. Muutaman vuoden
kuluttua Otto rakennutti uuden liikerakennuksen, joka
edelleen on kylän keskustassa, viimeksi pitserian tiloina.
VUONNA 1932 syntynyt
Pentti muistaa hyvin sotaajan, senkin, kun Martti-isänsä vaihtoi Piilolan autoon kelvottomat pyörät, jotta sitä ei
huolittu sotatoimiin. Martti
ja tämän veljet Väinö ja nuorimmainen Otto olivat kaikki
rintamalla koko talvi- ja jatkosodan, Martti tietysti automiehenä.
Maatilojen piti osallistua
elintarvikehuoltoon, ja Pentti muistaa, kuinka tarkastaja kiersi taloissa kirjaamassa
muun muassa karjamääriä.
– Navetan pimeässä nurkassa oli viisi mustaa lammasta,
jotka jäivät tarkastajalta huomaamatta, hän kertoo.
Vaikka miesväki oli rintamalla, kasvoi Piilolan pääluku sota-aikana. Oli evakoita, sotavankeja ja työvelvollisia. Siinä onkin vastaus Sirkku Ylösen hämmästelyyn, miten naiset pärjäsivät kaikkine
töineen. Sopii sitä siltikin ihmetellä. Melkoista järjestelyä
ja uurastamista vaati arjesta
selviytyminen.
Leena tietää Väinö-isänsä
osallistuneen asekätkentään
Konginkankaalla ja olleen
kuulusteltavanakin. Sekin
tiedetään, että Kuuhankaveteen on samassa tarkoituksessa, eli mahdollista myöhempää käyttöä varten upotettu aseita.
Pentti ja Helvi Ylönen rakkaaksi käyneen maiseman äärellä Piilolan terassilla.
Piilola
Piilolan omenapuiden katveessa Sirkku Ylönen (edessä vas.) ja Roosa-tyttärensä, Helvi Ylönen (takana vas.), Tarja Ylönen, Leena Roivainen, Helena Ylönen, Olavi Roivainen ja Pekka Ylönen.
Toimeliaita kädentaitajia
PIILOLAN väki ja Ylösen suku laajemminkin on tunnettu
kädentaidoistaan. Sirkku Ylönen kertoo suvun naisten menestyksestä erilaisissa kädentaitokatselmuksissa, ja taidokkuudesta on monenlaisia todisteita Piilolan huoneissakin.
Mutta osaavat ne miehetkin.
Kirkkorekiä teki jo Emil
Ylönen ja Pekka Ylönen
muistaa, miten isänsä Martti rakensi tuvassa iltapuhteinaan parireet tukinajoon. Jalakset hän taivutti saunan
kuumassa höyryssä.
Peukalo ei ole keskellä kämmentä nyky-Ylösilläkään.
Pentti Ylösen pojat Ismo ja
Kimmo ovat molemmat automekaanikkoja, mutta myös
puuta taitavasti työstäviä.
Sirkku Ylönen ja Leena Roivainen ihastelevat Roosa Ylösen 1920-luvulla virkkaamaa pitsiliinaa.
VANHAN kunnostaminen ja
entisöinti ovat lähellä Sirkun
sydäntä. Ammattiosaamistaan hän on hyödyntänyt Piilolan viimeaikaisissa remonteissa, ja tänä kesänä edessä
on 1950-luvun kuistin uusiminen vanhanmalliseksi. Sirkun kunnioittavaa käsittelyä
vanhassa kivinavetassa odottavat myös monet huonekalut,
kuten kamarin klahvipiironki
1800-luvulta.
Vuoden 1993 remontissa salin lattian alta pönttöuunin edestä löytyi valkeaan paperiin tehty, narulla paketoitu käärö, jonka sisällä Sirkku
kertoo olleen eri eläinten luita.
– Olihan se vähän taikauskoiselta tuntuva löytö, Sirkku
kummastelee ja viittaa salin
kristilliseen huoneentauluun,
jossa todetaan, ”Mutta minä
ja minun huoneeni palvelemme Herraa”.
Sirkku kertoo vasta vuosien kuluessa oikein ymmärtäneensä, mitä taitoja hän ja sisarensa ovat suvun naisilta
perineet ja oppineet. Erikseen
hän mainitsee Tuulikki-tätinsä, joka syytinkiläisenä asui
Piilolan pihamökissä ja hoiti
puutarhaa. Häneltä on peräisin Sirkun kiinnostus puutarha- ja kädentöihin. Sisarensa Tarja Ylösen sormissa hän
kertoo syntyvän upeimmat
pitsit ja tilkkutyöt.
Jyväskylästä takaisin lapsuuskotiinsa keväällä muuttanut Tarja on innostunut kukkien laitosta – ja kaikkien iloksi leipomisesta.
Sisarukset Sirkku (vas.) ja Tarja Ylönen iloitsevat monista sukunsa naisilta perimistään ja oppimistaan taidoista.
PIILOLAN pihapiiri pohjautuu vuonna 1951 laadittuun
puutarhasuunnitelmaan, johon puutarhaneuvoja on piirtänyt kaikkiaan 42 merkintää
rakennuksille, pihan ja puutarhan toiminnoille kompostista lähtien, yksivuotisille ja
monivuotisille kukille ja hyötykasveille.
Ukonhattu, kultapiisku,
särkynyt sydän, kuusama, jasmiini, sireeni, ruusu ja monta
muuta on musteella sijoitet-
tu paperille – ja pitkälle toteutettukin, minkä syreenirivistö
talon eteläpäädyssä ja marjapensaiden alue vieläkin osoittavat.
Pihan kasveista ainakin
kuusaman Sirkku arvelee jo
Roosa Ylösen tuoneen mukanaan Kangasniemeltä 1907.
Vanhoja perennoja vaalitaan,
ja Helvi Ylönen on tuonut
metsästäkin uusia, kuten kieloja. Pentti puolestaan on istuttanut pihapuita ja pensaita.
Sijaitsee Hankasalmen kirkonkylän eteläpuolella maantien ja Kuuhankaveden välimaastossa pienen mäen päällä.
Ylösen suku asuttanut vuodesta 1907. Ennen heitä talon rakentamis- ja asumishistoriasta tunnetaan nimet Heikki Janhonen, Kustaa Valkonen ja Antti Laitinen.
Asuinrakennuksen nykyinen ulkoasu vuoden 1910 tienoilta, jolloin Ylöset korjasivat taloa. Pihapiirin rakennukset 1800-luvun loppupuolelta.
Hirsirunkoisen, paritupapohjaisen talon vanhin osa ollut savutupa, joka rakennettu arviolta 1800-luvun puolivälissä, mahdollisesti jopa 1700-luvulla. Toinen tupa rakennettu
viereen 1880-luvulla.
Läpi ajettavan porstuan tilalle rakennettiin 1950-luvulla sisäänkäynniksi umpikuisti. 1991 laajennus, jossa pohjoissivustalle rakennettiin kodinhoito-, kylpy- ja wc-tilat.
2000-luvulla terassi järven puolelle sekä uudet ikkunat vanhan T-jakoisen mallin mukaan. Talon pönttöuunit on kunnostettu ja käyttökelpoisia.
Pihapiirin aittarivin vanhin osa vuodelta 1882, jatkettu moneen otteeseen. 1880-luvulta olevan kivinavetan uudempi laajennusosa purettiin, kun karjanpito loppui 1995. Riihi
tiettävästi vuodelta 1887, pihapiirin savusauna 1930-luvulta. Kaikki rakennukset on peltikatettu.
Keski-Suomen museon rakennusinventoinnissa Piilolan pihapiirin ympäröivine peltoineen on todettu olevan maisemallisesti ja rakennushistorialtaan paikallisesti arvokas.
Tilan pellot on vuokrattu ja niitä viljellään edelleen.
Sukuyhteys säilynyt
HELVI JA Pentti Ylösen lapset
asuvat Hankasalmella ja Pekka
Ylönenkin perheineen ison osan
vuodesta lähellä olevalla mökillään. Näin Piilola on suvun luonteva kohtaamispaikka esimerkiksi juhannuksena – kuten on ollut
vuosikymmenet. Vielä 1980-luvun
alussa Piilolan tuvan lattialle levitettiin haavan lehdet juhlan tuoksua antamaan. Yhteiselle kokolle
keräännytään tulevanakin juhannuksena.
Muuramessa nykyisin asuvalla
Pentin serkulla Leena Roivaisella on paljon lapsuusmuistoja Piilolasta, joka on hänen Väinö-isänsä
synnyinkoti.
Vieläkin Leena saa mieleensä
ruokahuoneen tuoksun ja kuvan
viljalaarissa jyvien seassa säilytetyistä leivistä. Tuvan ovenpielessä oli iso vesikorvo, josta kaikki samalla kauhalla joivat.
– Ja ne mesimarjat, jotka nykyisin ovat lähes katoava herkku!
Lämmin kesäpäivä, läheisiä ihmisiä rannalla ja nuotiokahvin ihanat aromit jättivät myös muistijälkensä.
Leenan mieleen palaa yksi sotaaikainen vierailu Piilolaan äitinsä
kanssa.
– Nukuimme salissa, joka oli
juhlallinen paikka ja tosi viileä ensimmäisenä yönä, kun sitä harvoin
lämmitettiin.
ISOSSA, pimeässä porstuassa lapset leikkivät hippaa ja sokkoa, ja
ääntä piisasi, kun ison serkkukatraan lisäksi leikeissä olivat mukana evakkoperheiden lapset.
– Tuvan jykevä pöytä käännettiin leivontapäivänä ylösalaisin.
Silloin kun ei leivottu, lapset olivat mielellään piilossa pöydän alla. Veljekset, varsinkin tummatukkaiset alkoivat harmaantua, kun
jauhot tarttuivat hiuksiin.
Piilolassa Leena myös suoritti
opettajaopintoihin silloin kuuluneen maatalousharjoittelun Martti-setänsä opastuksella.
– Aikainen herätys ja pellolle. Ruista leikkasin sirpillä, ja lyhteet onnistuivat niin ja näin, Leena naurahtaa.
Mutta. Oliko Piilolan piimätonkassa sammakko vai narrasiko
Pentti-serkku Leenaa lapsena?
– Pidettiin siellä sammakkoa.
Sen tehtävä oli hyppimällä sekoittaa piimää, Pentti vakuuttaa.
Piilolan salissa aika on pysähtynyt. Sali on talon varhaisinta osaa, ja savupirtin jyhkeänmustat kattohirret ovat näkyvillä.