LMP 2 2014.indd - Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin

L
AKEUDEN
M
M - Suomen Posti Oyj
2 / 2014
AANPUOLUSTAJA
Vuorenkolon (Seinäjoen sotilaskodin)
käyttöönottojuhla 26.4.2014
Vuorenkolo vihittiin
Seinäjoen Seudun Sotilaskotisisarten Sotilaskodin,
Vuorenkolon, käyttöönottojuhlaa vietettiin huhtikuussa Jouppilavuorella
esteettömän reitin varrella
Tukikohta Vuoren pihassa.
Juhlan musiikista vastasi
Rautatieläisten soittokunta
ja Lakeuden ristin kvartetti.
Kodin siunaamisen toimitti
pastori Tapio Hirvilammi.
Tervehdyksen juhlaan toi
mm. Sotilaskotiliitosta Rauni Myllyaho, LC Seinäjoki/
Törnävän yhdistyksestä
Timo Sysilampi ja Lakeuden Elämysliikunta ry:n ja
kaupungin puolesta Hannu Salo. Juhlapuheen piti
MPK:n Etelä-Pohjanmaan
Koulutus- ja tukiyksikön
päällikkö Maija Haanpää.
Puheessaan Haanpää totesi
mm.
”Mahdotonta ei olekaan,
sen tekeminen ottaa vain
vähän enemmän aikaa” tai ”
viisaus ja hulluus asuu Pohjanmaalla vanhoos akoos”.
- Näinkin tämän asian voisi
kai nyt täällä Sotilaskodin
pihalla seistessä ilmaista.
Hullu idea; eihän nyt Seinäjoelle voi sotilaskotia
perustaa kun ei täällä ole
sotilaita enempää kuin varuskuntaakaan.. Ja minne,
mistä ja miten? Tuohon
kaikkeen on tänään saatu
vastaus. Kun tietää miksi,
tietää myös miten.
Vapaaehtoisuus, vapaaehtoinen…
- Siinäpä sanapari jonka
meistä täällä paikalla olevista varmasti jokainen tunnistaa. Tuo kaikkitietävä
nettivaikuttaja Wikipedia
määrittelee vapaaehtoistyön
siten, että Vapaaehtoistyö on
yksittäisten ihmisten tai yhteisöjen hyväksi tehtyä toimintaa, josta ei saa rahallista
korvausta eli palkkaa. Sitä
tehdään omasta vapaasta
tahdosta, ilman pakkoa.
- Meistä varmasti jokainen
täällä paikalla oleva jolla
vuosirenkaita on plus miinus viisikymmentä on ollut
mukana talkoissa, kökössä,
vapaaehtoistyössä. Vanhemmasta sukupolvesta joku
on ollut pärekattokökässä,
suurin osa meistä on ollut
perunanostotalkoissa kotona
ja naapurissa, valukökkä on
monelle tuttu, siivouskökkä,
leivontakökkä, erilaisten
harrasteseurojen hyväksi
tehdyissä talkoissa on tullut
touhuttua jne.
- Tunnusomaista vapaaehtoistyölle johon myös
talkoot eli kökkätöihin osallistumisen luen, on palkattomuus. ”Mahapalkalla”
kuten sanonta kuuluu. Mutta tunnusomaista on myös
vahva yhteisöllisyys; me
tehdään, me touhutaan, me
saadaan aikaan. Tämä on
meidän porukka, meidän
sakki, me puhalletaan yhteen
hiileen, meissä on voimaa,
me pystytään mihin vaan;
yksi ei pysty kaikkeen mutta
yhdessä me pystytään lähes
mahdottomaan!
Millä sitten saadaan järjestökenttä pyörimään jos meillä ei ole vapaaehtoisia?
- Tuon viisastenkiven kun
tietäisin niin maailmanlaita olisi kevyt kulkea.
Ajat muuttuu ja me aikojen
mukana. Suurin osa meistä
varmasti muistaa muutaman
vuosikymmenen takaa ajan
jolloin naapuriin voitiin
mennä iltaa istumaan pyytämättä, kysymättä, sopimatta.
Otettiin vain kaffetpaketti
kaapista ja mentihin kylähän. Oli yhteisöllisyyttä, välittömyyttä, spontaanisuutta.
Nyt pitää soittaa viikkoja
aikaisemmin ja sopia ja sovitella, sopiiko, passaako,
voirahanko, onnistuusko? Ja
sitten ei kuitenkaan sovi ja
voi sitä stressin määrää jos
sopii ku pitää siivota tupa,
leipua, laittaa, sukia isäntä
ja kakarat ennen kuin tuvan
Kuvat Lasse Kinnunen
ovi aukiaa edes tutuille
kulkijoille...
Elämä on muuttunut; ei enää
kyläillä; nyt sometetaan, on
Facebookit, Twitterit, älykännykät, kuka piru niitten
kaikkien hienouksien perässä oikein pysyy!
Missä on ihminen?? Missä
on inhimillisyys? Miten
kohdata ihminen?
- Tarvitsenko minä ympärilleni yhteisöä, samanhenkisiä
ihmisiä, harrastejoukkoa,
yhdessä tekemistä, meitä?
Tarvitsenko minä tunnetta että kuulun joukkoon,
tarvitsenko minä tunnetta
että olen tarpeellinen sille
joukolle johon kuulun, tarvitsenko minä tunnetta siitä,
että sitä joukkoa johon minäkin kuulun arvostetaan, ei
minun vuoksi vaan meidän
kaikkien vuoksi?
Tarvitsen! Juuri sitähän minä
tarvitsen; juuri sitähän se
vapaaehtoistyö on! En saa
siitä palkkaa mutta saan
siitä tunteen, että olen tarpeellinen, minua tarvitaan,
minua arvostetaan, olen osa
joukkoa.
- Lähes 2000 vapaaehtoistyötuntia teki tämä Seinäjoen Seudun Sotilaskotiyhdistyksen vapaaehtoiset vuonna
2013. Siitä huonommallakin
matikkapäällä saa lukemattoman määrän lähtöjä, jotta
tuo luku on saatu aikaiseksi.
Siinä ei ole kysytty, pitääkö
mun, onko pakko; on lähdetty pyyteettömästi ja vastikkeetta toteuttamaan sotilaskotityön tärkeistä arvoa eli
vapaaehtoisuutta iloisesti ja
palvelualttiisti. 85 jäsentä
joista 30 antoi panoksensa
vapaaehtoistoimijana.
Kiitos Teille Sisaret, työ
jatkuu; teitä tarvitaan!
Talo tehdään seinistä ja parruista,
koti rakennetaan rakkaudesta ja unelmista.
Onnea uuteen sotilaskotiin!
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
2
Sukupuolineutraali tulevaisuus?
ELÄMÄMME
VARAUTUMISEN AIKAA!
Tervehdys reservin väki. Kevät ja kesä saapuvat kohinalla.
Tapahtumia riittää ja hieno kevät puoltaa osallistumaan kesän
tapahtumiin. Juuri päättyi veteraanikeräys ja joillakin se on
vielä edessä. Veteraanipäivää vietettiin hienossa säässä. Näissäkin em. tapahtumissa meillä reserviläisillä on merkittävä
rooli ja osuus. Olemme vastuunkantajia.
Vastuuta meidän tulee ottaa kannettavaksi myös yhteiskunnallisen omatoimisen varautumisen osalta.
Kuulimme 24.4 palomestari Juha Turkulaisen luennon aiheesta. Reservin väkeä tarvitaan toimimaan perustettavien
suojelupiirien ja –lohkojen, -yksikköjen johto yms. tehtävissä. Jokainen kunta on jaettu suojelulohkoihin joihin sijoittuu
sisälleen suojeluyksiköitä. Paikallinen tunteminen on asian
ydin. Tunnemme henkilöt alueelta sekä maaston jne..
Koulutus on alkanut maakunnassamme viime vuonna ja
sitä tullaan jatkamaan tänä vuonna. Reserviläisyhdistysten/järjestöjen on nyt kartoitettava halukkuutensa osallistua ja
löytää oikeat henkilöt oikeille paikoille. Toimintaa ohjaa
tietenkin lait, monet niistä nivoutuvat toisiinsa. Pelastuslaki,
väestönsuojelu- , laki puolustusvoimista jne..
Mikä parasta tietenkin on mahdollisuus saada korvaavia ja
kh-päiviä tämän asian tiimoilta.
Reserviläispiirimme lähettävät aiheesta postia yhdistyksille
vielä kesän kynnyksellä.
Muistakaa osallistua joukolla kesän tapahtumiin, se on paras
lahja järjestäjälle.
Hyvää ja aurinkoista kesää kaikille toivottaen!
Kaptl Mikko S Säntti
Reserviläispiirin I vpj
2/ 2014
Sukupuolineutraali on sana,
joka on ilmestynyt kieleemme aivan viime aikoina. Sillä
tarkoitetaan, sikäli kun olen
ymmärtänyt, jotakin asiaa,
joka koskee yhtäläisesti
sekä miehiä että naisia. On
ollut puhetta mm. sukupuolineutraalista avioliittolaista.
Siihen juttuun en halua ottaa
kantaa, mutta toinen yhteys,
jossa sukupuolineutraalius
mainittu on ollut asevelvollisuus. Sellaistakin maahamme on ehdotettu ja viimevuotisen, asevelvollisuudesta luopumiseen tähtäävän
Ohi on –kansalaisaloitteen
yhtenä perusteena olikin
haluttu nähdä nykyisen lain
jotenkin syrjivän miessukupuolta. Kyseinen aloite tosin
kuivui vähin äänin kokoon
kannatuksen puutteessa ja
ihan hyvä niin.
Maassammehan kaikkia
kansalaisia on perustuslain
mukaan lähtökohtaisesti
kohdeltava tasapuolisesti,
riippumatta esim. sukupuolesta – tai ei ihan. Kyseinen
perustuslain kohta nimittäin
kieltää asettamasta ihmisiä
eri asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella ilman
hyväksyttävää perustetta.
Toisin sanoen ihmisiä siis
saa jaotella esim. sukupuolen perusteella, jos asiaan
on hyväksyttävä syy. Ja
lainsäätäjä on toki asiasta pitänyt huolen: Tasa-arvolaki
nimenomaisesti säätää, että
vain miehiä koskeva asevelvollisuus ei ole syrjintää.
Lainsäädännön puolesta
nykytilanne on siis täysin
kunnossa. Mutta lakejahan
voidaan aina myös muuttaa. Olisiko moraalista tai
hyödyllistä säätää asevelvollisuus ns. sukupuolineutraaliksi, eli koskemaan
miesten lisäksi myös naisia?
Tästä esimerkkinä käy naapurimaamme Norja, joka
on kyseiseen järjestelmään
parhaillaan siirtymässä.
Käytännössä Norjan malli
on kuitenkin hyvin valikoiva ja muutoksen takana
onkin halu saada ikäluokan
parhaat kyvyt sukupuoleen
katsomatta palvelukseen.
Läheskään kaikkia naisia
tai edes miehiä ei Norjassa
asepalveluksessa tulevaisuudessa nähdä.
Tai voitaisiinko naisia velvoittaa edes johonkin osaan,
kuten kutsuntoihin, että naisten määrää asepalveluksessa voitaisiin hiljalleen
lisätä? Tähänhän on ollut
pyrkimystä, josta tuoreena
esimerkkinä kokeilu naisille lähettävästä rekrytointikirjeestä Pirkanmaalla.
Naisillekin pakollisia kutsuntoja ehdotti mm. Varusmiesliitto jokin aika sitten,
mutta Puolustusvoimien
suunnitelmissa nämä ns.
tulevaisuuskutsunnat on
ainakin tältä erää haudattu.
Naisten määrän uskotaan
tai toivotaan lisääntyvän
vapaaehtoisuuden pohjalta.
Näillä näkymin emme ole
sukupuolineutraaleja, olemme edelleenkin miehiä ja
naisia. Ja se on hyvä.
Vaan olisiko nykyistä suurempi määrä naisia palveluksessa sitten hyvä asia maamme puolustukselle? Saattaisi
hyvin ollakin. Naispuolisiin
varusmiehiin lienee jo totuttu, eikä asia herätä enää
suurta ihmetystä tai vitsailua
takavuosien malliin. Konservatiivinen mielenlaatu
muuttuu tässäkin asiassa
hitaasti, allekirjoittanut mukaan lukien, mutta sitkeydellä vanhakin koira oppii uusia
temppuja. Myös tuleva Puolustusvoimain komentaja
kenraali Jarmo Lindberg on
ilmaissut halunsa saada lisää
naisia palvellukseen – nämä
kun kuulemma motivoivat myös miehiä parempiin
suorituksiin. Erinomaisen
piristävää voisi olla saada
reserviupseerikerhoihinkin
naispuolisia jäseniä. Koskahan esimerkiksi edustamaani
Ilmajoen reserviupseerikerhoon saadaan se ensimmäinen naisvänrikki? Ken elää,
se näkee.
Tuomas TaivalmaaI varapuheenjohtaja
E-P:n Reserviupseeripiiri
Juha Turkulainen kertoi valmiussuunnittelusta ja vastaili kysymyksiin Impivaarassa koolla olleille piirihallituksille
Reserviläisiä kaivataan yhteiskunnan
turvallisuustoimijoiksi
Kesäillan kirkko kutsuu
Kuva TIINA PAALIJÄRVI
Valmiussuunnittelija Juha
Turkulainen kävi puhumassa reserviläispiirien
hallituksille yhteistyöstä
kuntien varautumisessa
ja suojelussa huhtikuun
lopulla. Taustalla on viranomaisten ja kuntien
resurssien vähyys, eli talkooapuamme tarvitaan.
Näin Turkulainen
- Tarkoitus on tässä yhteydessä rakentaa E-P:lle
omatoimisen varautumisen
ja suojelun johtamisjärjestelmä, joka toimii pelastuslaitoksen johtokeskuksen
alaisuudessa. Tarvitsemme
suojelupiirien ja -lohkojen
johtokeskuksiin henkilöstöä
(vuoromestareita, viestittäjiä
ja tiedottajia) sekä suojelulohkojen alla toimiville
suojeluyksiköille johtajat,
jotka kokoavat ja välittävät
tilannekuvaa alueiltaan, välittävät asukkaille toimintaohjeita, ohjaavat evakuointia
ja toteuttavat pelastustoimen
johtokeskukselta saamiaan
suojelutoimenpiteitä omien
yhteistyökumppaneidensa
ja Vapepan kanssa.
Nyt etsitään henkilöitä, jota
yllä oleva toiminta kiinnostaa. Halukkaat voivat
ilmoittautua omien yhdistystensä puheenjohtajille.
Yhteystiedot löytyvät mm.
piirin kotisivuilta os. www.
epresp.fi
Syyskuussa tullaan kunnittain selvittämään asiasta
L o m a i l l a a n !
Impivaaran toimipiste
on kesällä s u l j e t t u .
kiinnostuneiden määrä ja
sen jälkeen aletaan järjestää
perehdytystilaisuuksia
- Järjestöjen aktiivisuus ja
muutkin toimintaedellytykset vaihtelevat eri kunnissa ja paloasemien alueilla,
joten pyrimme hyödyntämään osaamien ja resurssit
paikallisten edellytysten
mukaan. Tällä mallilla saadaan näkemykseni mukaan
toimivin ratkaisu ja paras
hyöty alueen asukkaille.
Toteaa Turkulainen.
- Toiminnalla on erityistilanteissa suuri merkitys apua
tarvitseville ja veroeurojen
säästö on huomattava, kun
vältytään lisätyövoiman
palkkaamiselta.
Pyörät odottavat
Reserviläispiirien toimisto on suljettu ajalla 4.6. – 3.8.
MPK:n toimisto on suljettu ajalla 16.6.-10.8.
Mukavaa kesää!
Kesäillan kirkko tapahtuma Alajärven kirkossa
keskiviikkona elokuun 6. päivänä alkaen klo 19.
Avaussanat, rovasti Teuvo Veikkola
Puhe, kenttärovasti Seppo Ahonen Pääesikunnasta
Alajärven Korsukuoro esiintyy
Päätöshartaus, Alajärven kirkkoherra Hannu Kujala
Lisäksi kesäisiä ja isänmaallisia virsiä
Tilaisuuden jälkeen kahvitarjoilu (vapaaehtoinen kahviraha)
Varaa paikkasi
juhlaristeilylle
jo nyt Matkapojilta.
Lisätietoja www.reservilaisliitto.fi
Kuva Marja Konimäki
Reserviläispyöräily polkaistaan käyntiin 16.8. klo 9. Seinäjoella. Järjestelyistä vastaa Seinäjoen Res.ups.kerho ja
Seinäjoen Reserviläiset yhteistyössä MPK:n kanssa.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset www.mpk.fi
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
2 / 2014
In Memoriam
Jalkaväkirykmentti 58:n jalanjäljillä
3
Mauno Armas Jaakoppi Vehkaoja
s. 5.8.2017 - k. 26.2.2014
Reserviupseeripiirin viimeinen elossa ollut perustajajäsen ja kunniajäsen nro 7, reservin majuri Mauno
Vehkaoja nukkui pois helmikuussa.
Vehkaoja toimi piirin alkuvuosikymmeninä piirin
urheilu-upseerina ja muistutti useissa kirjoituksissaan
reserviupseerien velvollisuudesta huolehtia fyysisestä
kunnostaan.
Myöhempinä vuosina eteläpohjalaiset tulivat tuntemaan
Mauno Vehkaojan Talvisodan vänrikkinä. Monissa eri
tilaisuuksissa hän kävi kertomassa meille nuoremmille
mitä tarkoittaa sota.
Talvisodan viimeisiä viikkoja ja sen sankareita hän muisteli reilu kymmenen vuotta sitten mm. näin:
”Nämä miehet osoittivat sisäisen voimansa. He eivät
unohtaneet sotilasvalansa velvoitusta. He kestivät yötä
päivää neljän viikon ajan ankaraa pakkasta, nälkää ja
pelkoa. He joutuivat inhimillisen kestävyyden rajamaille
– ja siitä ylikin. Siellä unohtui menneisyys ja tulevaisuus.
Jotakin sisällä kuoli – jotakin taisi tulla tilalle. Siellä
muuttui itselleen vieraaksi.
Nämä miehet pystyivät viimeisillä voimillaan, hyvällä
onnella ja Korkeimman apuun luottaen torjumaan vihollisen läpimurtoyritykset. Joukkueen miesten yhteenkuuluvuus, aseveljeys kesti ja läheinen ystävyys on säilynyt
vuosien saatossa.
Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri ja koko eteläpohjalainen maanpuolustusväki kunnioittavat ja muistavat
kiitoksin Mauno Vehkaojan muistoa.
Ulla Muurimäki
toiminnanjohtaja
Matkan osanottajia Kiteen taistelujen muistomerkillä
Teuvan reserviupseerit ja
reserviläiset järjestivät kaksi
vuotta sitten retken Teuvan
pataljoonan (II/JR 58) jalanjäljille Karjalan Kannakselle. Ajankohdaksi oli valittu
venäläisten suurhyökkäyksen alku 70 vuotta sitten
(7.-10.6.). Retkipäivät linjaautossa aloitettiin hartaudella. Lähtihän Teuvan miehet
vakavin miettein ehtoolliskirkosta käsin sotareissulleen 26.6.1941. Sotilasjuna
purettiin Putikon asemalla
(Punkaharjun eteläpuolella).
Jalkamarssi Kiteelle (125
km) kesti 5 päivää. H-hetki
ja murtokohdan läpäisy tapahtui 10.7.1941 klo 20.
Kiteellä teuvalaisia kaatui
9 ja Okanmäessä 15 (27.30.7.) Veristä alkutaivalta
saimme maastollisesti seurata sekä Suomen että Venäjän
puolella välillä Jänisjärven
rannalla yöpyen. Sortavala
antoi meille itsestään sekavan kuvan. Jaakkiman
pitäjässä, jonka keskus on
Lahdenpohjan kaupunki,
JR 58 koottiin 20.8.41 autokuljetusta varten Keskikannakselle Räisälään. Sieltä
rykmentti eteni taistellen
aina Lempaalaan saakka.
Meidän retken ajoreitti
kulki kauniin Käkisalmen
kautta Metsäpirttiin. Siellä
koettiin talvisodan Taipaleen tunnelmat tuonen
virralla seistessä. Se oli 15
teuvalaisen kaatumispaikka.
Matkalla maaseudun ankeus (kaikki kolhoosinavetat
raunioina) ja teiden surkea
kunto puhuivat meille omaa
kieltään.
Terijoen huvila kaupungissa
olimme kaksi yötä. Kaikki
hyvät asunnot olivat paksun
muurin ympäröimiä. Venäjän kieli ei kuulemma tunne
edes sanaa varastaminen.
Saimme käydä Pastorinjärven alueella, jossa Teuvan
pataljoona kävi asemasotaa
parin vuoden ajan (194243).
Sitten koimme 9.ja
10.6.1944 päivien karmaisevat kohtalot Sormenkärjestä - Vammelsuuhun ja
viivytystien aina Viipuriin
saakka. Jälleen 15 Teuvan
miestä kaatui Terijoen taisteluissa ja moni jäi vangiksi.
Matkalla saimme kokea
Tali-Ihantalan suurtaistelut,
jossa venäläisten suurhyökkäys lopullisesti pysäytettiin ja Vuosalmi-Äyräpään
taistelut Vuoksen rannalla
(Talvisodassa täällä menehtyi 14 ja jatkosodassa
17 teuvalaista).
Retkemme viimeisenä päivänä tutustuimme Viipuriin
turistikaupunkina. Viipurin
lahden taistelut, Virojen Salpa-linjalla olo ja Haminan
kotiuttamisjuna olivat II/JR
58:n vaiheiden viimeiset
keskustelun aiheet. Virojoella
pidettiin kotiuttamisparaati
Parolanmarssin tahdissa ja
rykmentin komentajan eversti Juvan sanat - Jyränä tultu
ja taistellen viivytetty- kyllä
muistetaan, Aikakirjoihin on
myös merkitty divisioonan
komentajan eversti Savonjousen paraatipuhe:”Meidät
on voitettu, mutta emme
lannistu. Jumala Suomea
siunatkoon.” Teuvalle kotiuttamisjuna saapui parin
vuorokauden taivalluksen
jälkeen 15.11.1944.
Matkan merkitys meille
mukana olleille nykypäivän isänmaan puolustajille
oli niin merkittävä, että se
kannattaa tuoda näin viiveelläkin julki myös omassa lehdessämme. ”He kaatuivat,
että me saisimme elää.”
everstiluutnantti Niilo Hakala
TEUVA
Teuvalaisia Taipaleenjoella
Isänmaallisuus innosti Orrelassa
Mauno Asko Mikael Hirvelä
s. 12.2.1939 - k. 26.4.2014
Kun Ylihärmän Reserviupseerikerho, piirin nuorimpana
kerhona, vuonna 1978 perustettiin, sen ensimmäiseksi
puheenjohtajaksi valittiin silloinen luutnantti Mauno
Hirvelä. Tässä tehtävässä ja samalla Etelä-Pohjanmaan
Reserviupseeripiirin hallituksen jäsenenä Mauno, paria
välivuotta lukuun ottamatta, toimi aktiivisesti yli 20
vuotta.
Kun Hirvelä jäi kunnanjohtajan tehtävistä eläkkeelle
Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry pyysi häntä järjestön
puheenjohtajaksi. Mauno ei epäröinyt vaan otti vaativan tehtävän vastaan. Tuen puheenjohtajana hän näytti
esimerkkiä koko hallitukselle ja tulevillekin puheenjohtajille keräämällä lukuisia jäseniä Tukikomppaniaamme.
Tuen puheenjohtajana reserviin kapteeni Mauno Hirvelä
toimi viisi vuotta.
Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ja Etelä-Pohjanmaan
Reserviupseeripiiri kunnioittavat Mauno Hirvelän muistoa Martti Lindqvistin sanoin:
”Me lähdemme tästä elämästä,
emmekä kuitenkaan lähde.
Me elämme edelleen kaikessa,
mitä olemme tehneet.
Kaikki, mitä olemme ajatelleet,
sanoneet ja olleet,
jää elämään ja valaisemaan toisten tietä.”
Ulla Muurimäki
toiminnanjohtaja
Niilo Hakala Marraskuun 15.
päivä 1944 Teuvan pataljoona palasi kotiin jatkosodasta.
Tämän hetken muistoksi
Jalkaväkirykmentti 58:n
jalanjäljillä olleet retkeläiset
järjestivät Teuvan Orrelassa
(kotiutuspaikka) kotiinpaluujuhlan. Juhlan ohjelma rakentui sodanaikaan ja
Karjalaan liittyvien laulujen
varaan. Näissä lauluissa
yleisö sai voimallisesti olla
mukana. Juhlan avaussanat
lausui sotaveteraanien pj.
Jouko Siljamäki. Hän kertoi
mieliin painuvalla tavalla
teuvalaisten kotiinpaluun eri
vaiheita. Juhlan pääosissa
olivat veteraanikuoro Esko
Ruuskan johdolla ja soitinyhtye Mauno Rinta-Säntin
komennossa. Solisteina lauluissa olivat Jaakko Hakala,
Matti Tikkala ja Mauno Saari: ”Jääkärin laulu ja Siellä
muistojen maa”.
Karjalan Kannaksen retken
kuvat esitti reserviläisten pj.
Jarkko Tuisku ja kuulumiset
kuultiin Erkki Nevanperän
suulla. Pekka Viirimäki esit-
teli salaisen aseen: ”Ilman
tätä Suomi konepistoolia
me emme nyt olisi täällä”. Retkeläisten johdolla
kaikki saivat laulaa pari
rallia hieman muunnetuin
sanoin:”Poikia on haudattu
Kannaksen santaan toiselle
puolelle Viipurin”. Sotainvalidien pj. Niilo Hakala
esitti kiitokset kaikille ja
erityisesti keittiön suuntaan
Teuvan Martoille. He olivat
loihtineet mahtavat kakkukahvit juhlan lähes 200 päiselle joukolle. Hakala jakoi
myös ansiomitalit Teuvan
Reserviupseerien puheenjohtajille: Yrjö Nevanperä,
Mikko Peltoniemi, Jouko
Siljamäki ja Pekka Viirimäki. Juhlassa Antti Koivu
ja Kaisu Viljanmaa lottapuvussa ojensivat Siniset Ristit Lauri Annalalle, Seppo
Reiniölle ja Jarmo Tuiskulle.
”Vapaussoturien” edustajana edelleen Anna Tuisku
oli huolehtinut tilaisuuteen
myös ”Lottamitalit” lotille ja
heidän jälkeläisilleen.
Sotiemme veteraanit olivat
juhlassa luonnollisesti kutsuvieraina. Heidän harvenneesta joukosta Karjalan
matkaajat toivat esille Vammeljärven sillan räjäyttäjän
Eino Leppälän ja Ihantalassa
rauhanviestin välittäneen
Leo Laurilan. Sodasta eivät
kaikki palanneet. Kunniaa
heille tehtiin laululla Vaarivainaan kannel. Juhlan
vaikuttavimmaksi hetkeksi
monien mielestä kohosi lip-
pujen saapuminen Ratsuväen marssin soidessa ja poistuminen Narvan surumarssin
sävelin. ”Meidät on voitettu,
mutta emme lannistu. Jumala Suomea siunatkoon.
Suomi oli rukousten, uhrien
ja ihmeiden maa. Olkoon
se sitä edelleen meidänkin
päivinä.” - Näihin ajatuksiin vaikuttava teuvalaisten
yhteisponnistus isänmaan
asialla päättyi.
Isänmaallinen
virsi- ja lauluilta
KRISTIINANKAUPUNGIN KIRKOSSA
13.09 KLO 15.00
VETERAANEILLE JA
RESERVILÄISILLE PUOLISOINEEN.
Mukana mm evl.evp Niilo Hakala ja maj. evp. Jan-Erik Juslin.
Tilaisuus on kaksikielinen ja sen jälkeen kahvitarjoilu Suomalaisella
seurakuntakeskuksella Parmaninkatu 4.
Sotilaspuku toivottava.
TERVETULOA!
Järjestää Kristiinankaupungin suomalainen seurakunta ja
Suupohjan reserviläiset ry.
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
4
VIIKONLOPPU SOTILAANA
5-6.4.2014 Huovirinne, Säkylä
Käännös oikeaan – PÄIN!
kajahtaa kuuluvasti ja käskevästi armeijan vihreisiin
pukeutuneen kouluttajan
suusta ja 19 naista kääntyy
oikeaan suuntaan.
Käskyjen toteuttaminen on
aluksi hapuilevaa ja osaa
kurssilaisista naurattaa,
mutta kouluttajan karjahtaessa käskyn suut suppuun
rivissä, ilmeet kurssilaisilla vakavoituu. Olemme
viikonlopun sotilaita, joten
meidän kuuluu myös käyttäytyä niin. Viikonloppu
sotilaana kurssilla kävimme läpi varusmiehen arkea
tiivistettynä kahteen päivään, päivät olivat pitkiä ja
yöt lyhyitä. Varusmiehillä
ei ole helppoa, sen voin
nyt todeta.
Ensimmäinen kurssipäivä
alkoi varusteiden jaolla, pukeuduimme päästä
varpaisiin armeijan vihreisiin. Tämän jälkeen oli
info- tilaisuus ja sitten
itse asiaan, sulkeiset. Mikä
onkaan mahtavampaa, kuin
seisoa kolmirivissä, selkä suorana ja toteuttaa
ilmoille kajahtelevia käskyjä koko ryhmän liikkuessa (lyhyen harjoittelun
jälkeen) samanaikaisesti.
Yhteenkuuluvuuden tunne
sekä ryhmähenki alkoivat
muodostua välittömästi
kurssilaisten kesken.
Sulkeisten jälkeen alkoi
rastikoulutus, ensimmäisellä rastilla oli ampumaasennot, aseiden käsittely,
sekä kompassin ja kartan
käyttöä. Monelle tämä
hetki oli ensimmäinen kosketus oikeaan aseeseen,
mutta jännitys laukesi
nopeasti asiantuntevien
kouluttajien ohjeistaessa
aseiden käsittelyä oikeaoppisesti. Aseiden käsittelyn
tärkein opetus ”Käsittele
asetta aina niin kuin se
Pohjanmaan viikoloppusotilaat
2 / 2014
olisi ladattu” on nyt iskostunut takaraivoon. Kiitos
kouluttajien! Seuraavilla
rasteilla saimme koulutusta singosta, käsikranaateista ja telamiinasta. Nyt
tiedän paljonko telamiina
painaa ja kuinka paljon se
sisältää räjähdettä, sekä
tietysti kuinka telamiina
asennetaan/piilotetaan tai
poistetaan maastosta.
Mielestäni paras osuus
tuli kuitenkin seuraavaksi,
eli eteneminen metsässä
varusteliivi päällä ja rynkky kädessä. Kurssilaiset
jaettiin kolmeen ryhmään
ja etenimme valittujen
ryhmänjohtajien perässä
käsimerkkejä käyttäen.
Välillä piti kirjaimellisesti
sukeltaa maata pitkin, kun
merkki vihollisen lähestymisestä annettiin, voisin
sanoa adrealiinin jonkin
verran virranneen. Illalla
lähdimme suunnistamaan
metsään reput selässä otsalamppujen valossa, ryhmä
kulki jonossa muutamia
kilometrejä, jonka jälkeen
nousimme jyrkkää rinnettä
ylös.
Reidet alkoivat olla hapoilla ja pientä kirosanaa
alkoi suusta pääsemään
kun kuului kamala jysäys,
ja piti heittäytyä suojaan
viholliselta turvaan. Kaveri sotkeentui ansalankoihin
ja totesimme että ei tässä
hyvin olisi käynyt. Kaikesta huolimatta kaikki nousivat rinteen ehjin nahoin
ylös, ja jälkeen päin fiilis
oli aika voitokas. Makkarat paistettiin tasanteella
ja sitten suunnistimme
takaisin ”kotiin”, eli pystyttämiimme telttoihin.
Kipinävuorot jaettiin ja ei
kun makuupusseihin piiloon ja silmät kiinni. Yön
pimeinä tunteina saimme
kokea vihollisen vielä kertaalleen, todella äänekäs
”tulitus” räväytti jokaiselta
silmät auki, mutta onneksi
vihollinen pakeni paikalta
ja saimme jatkaa nukkumista.
Seuraavana aamuna herätys oli klo: 07.00, vettä satoi, eli sadevaatteet päälle
ja asianmukainen asenne
oli taattu. Seuraava tehtävä
oli teltan purku ja aamujumppa kurssinjohtajan
vetämänä. Tämän jälkeen
paikalle asteli kaksi varusmiestä, jotka ohjasivat
meidät Masin kyytiin ja
siitä maastoon. Voin sanoa, että oli kyllä elämäni
kyydit, varusmiehet eivät
kuoppia väistelleet ja olo
oli kuin huvipuistossa.
Kyytien jälkeen päästiin
ampumaan, kahdella pistoolilla ja rynnäkkökiväärillä. Käskyt kuuluivat
lataa ja varmista, saa ampua. Pauke oli valtava kuulosuojaimista huolimatta,
hylsyjä lenteli näkökentässä ja ruudin tuoksu oli
melkein huumaava.
Voisin sanoa aamun olleen
erilaisen erinomainen. Ammunnan jälkeen menimme
pesulle kasarmin alueelle,
missä myös ruokailimme.
Luovutimme varusteet ja
saimme kurssitodistukset
sotilaskodissa, sekä yllätykseksi kolme parasta ampujaa palkittiin. Pääsimme
myös edellisenä päivänä
tutustumaan sotkuun ja
täytyy sanoa, että sotkun
sokerimunkki on aivan
paras.
Vi i k o n l o p p u s o t i l a a n a
kurssi oli äärettömän mielenkiintoinen, kokemusrikas ja täynnä toimintaa
oleva elämys. Opin paljon
ja innostuin mpk:n toiminnasta, niin kuin moni
muukin.
Kiitos Porin Prikaati. Kiitos Kouluttajat. Kiitos
MPK. Tulen toistekin!
Teksti Johanna Viklund,
kuvat: Jaana Rapo
jille haluttaessa mm. geologin opastusta kivijatan
vieressä reitin varrella.
Tarinankertojana oli geologi Ari Brozinski Metsähallituksesta. Näkötornilla
oli mahdollisuus kysellä
luonnosta ja linnuista ja
kiikaroida maisemaa.
Kurikan
reserviläisten
MC-JELLONA
LAUHAN
laskeutuminen
Lauantain 24.5.2014 kävelytapahtuma reserviläisille
ja kaikille muillekin asiasta
innostuneille ikään ja sukupuoleen katsomatta Lauhanvuoren kansallispuiston
maastossa oli onnistunut
tapahtuma.
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen, Reserviläispiirin
ja Kauhajoen sekä Isojoen
reservinupseerien järjestä-
mä tapahtuma oli jo viides
peräkkäinen laatuaan. Sää
oli suosiollinen ja osallistujia oli lähes 120, ikäskaala
8-87 vuotta. Matkana oli
valittavissa joko runsas 10
km tai 20 km.
Tänä vuonna tapahtuma
yhdistyi sopivasti vietettävän Kansallipuistopäivän
yhteyteen, Metsähallituksen
edustajat antoivat osallistu-
Geologi Ari Brozinski tarinoi
Reitin varrelle oli järjestetty
sopivat nesteytys- ja ruokapisteet ja jokunen osallistuja
pulahti Spitaalijärveenkin
virkistymään. Maalialueella
osallistujille jaettiin muistomitali ja osallistujat tuntuivat olevan tyytyväisiä onnistuneeseen tapahtumaan.
Ensi vuonn tavataan.
Tuomo Tuuri
Torstai -ajelut ovat alkaneet ja jatkuvat klo 18.00
bunkkerilta.
Ensimmäinen kohde oli
Niinisalon sotilaskoti. Yhdistykset tarjosivat nisukahavetta.
Paikkatoiveita otetaan vastaan, lista ilmestyy facesivuille.
Mikko S Säntti
0405509798,
[email protected]
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
2 / 2014
Toukokuinen tervehdys
täältä Impivaarasta!
Näin sitä vaan ollaan kohta jo kirmaamassa kesälaitumille
ja olemme saaneet ensimmäisten kuukausien kokemukset
siitä, miten Puolustusvoimien tukea uudelleenorganisoidaan tällä alueella. Meidän MPK:n Puolustusvoimien
”sisustama” materiaalivarastomme on ollut ahkerassa
käytössä ja jo nyt voidaan sanoa, että kokemuksen perusteella joudumme hieman tarkentamaan materiaalia mitä
varastossamme tulee olemaan. Melko ahkeraan on myös ”
tie kulunut” Maalahden, Vaasan ja varastomme välillä sillä
osa kursseilla tarvittavasta materiaalista on varastoituna
Aluetoimiston haltuun joka Vaasaan virastotalon uumeniin tai Maalahden harjoitusalueelle. Näistä materiaalin
kuljetteluista saattaa helposti kertyä ”ylimääräistä ajoa”
180-400 kilometriä kurssia kohti; olisiko järkeistämisen
paikka? Toiminta hakee siis voimallisesti muotoaan ja
uskon, että kaikkien toimijoitten tahtotila on toimintojen
sujuvuus, joustavuus ja tarkoituksenmukaisuus.
Lentosotakoulun alue sai sitten uudet omistajansa kuten
olemme tiedotusvälineistä saaneet lukea. Mitä se käytännössä sitten merkitsee pohjalaiselle maapuolustukselle,
siihen en osaa vastata. Useasti on minultakin nyt kysytty,
miten nyt käy Hopiavuoren ampumaradan, onko meillä
mahdollisuus jatkossa päästä Lentosotakoulun alueelle
harjoittelemaan ja kouluttautumaan? En tiedä enkä osaa
tuohon vastata. Nyt pitää vain odottaa ja malttaa; alueen
uudet omistajat varmasti informoivat kaikkia meitä ajatuttavista kysymyksistä sitten kun suunnitelmat ovat heille
itselleen tarkentuneet. Toki toivoahan me saamme!!
Paikallispataljoona konseptia on sitten Puolustusvoimat
tuonut julkisuuteen. On luvattu reserviläisille hyviä sijoituksia ja etenemismahdollisuuksia. Mitä tuo sitten konkreettisesti käytännössä tarkoittaa; tarkat yksityiskohdat
ovat vielä hieman ”hämärän” peitossa. Se nyt kuitenkin
on selvää, että sijoitetun reservin määrä tulee entisestään
laskemaan joten aina vain enemmän sotilastaitojen ylläpito
ja kehittäminen jää yhä suuremman reserviläisjoukon
omaehtoisen kouluttautumisen varaan. Muistakaa, että
MPK on olemassa!
Kohta on aika siirtyä kesälomille mutta ennen sitä on vielä
joitakin tapahtumia ja kursseja järjestettävänä. Koulut ja
oppilaitokset ovat kiitettävästi aktivoituneet järjestämään
MPK:n kautta opiskelijoille vielä ennen kesälaitumille
siirtymistä erilaisia puuha- ja turvapäiviä. Loistavaa panostusta sillä siltähän ne tulevaisuuden toimijat nousevat.
” Nuoret erellä” kuten Rengon Jaska tapaa sanoa!
Toivotan onnea kaikille 4.6. ylennetyille ja muilla huomionosoituksilla palkituille ja toivotan kaikille turvallista ja
hyvää kesää!
Sisulla ja sydämellä
Maija Haanpää
Yksikön päällikkö
MPK:n kurssikalenteri
kesä- syyskuu - Etelä-Pohjanmaa
07.06. Maijan Malja ampumakilpailu
12.06. Cooper- testi
01.- 02.07.Toukorannan Inttileiri
Laihia
04. -06.07.Liikenteenohjaus/Järj.valvonta
04.-06.07. Joukkomuonitus Herättäjäjuhla
06.08. Falling Plates kilpailu
16.08. Reserviläispyöräily
23. -24.08.
Kehitysvammaisten inttileiri
30.08.
Päämajan hölkkä
06. -07.09. HÄJY/ KSA ja koht.suojauksen jatko
06. -07.09. HÄJY / Kohteensuojaus peruskurssi
10.09.
SEDU Survival päivä
11.09.
Cooper- testi
20. -21.09.
SRA kurssi
27. -28.09.
Rakennetun alueen taistelu
27. -28.09.
Sotilastaitoja naisille Laihia
Kauhava
Seinäjoki
Rajavuori
Lapua
tLapua
Peräseinäjoki
Seinäjoki
Paikka avoin
Härmä
Maalahti
Maalahti
Seinäjoki
Seinäjoki
Kauhava
Maalahti
Rajavuori
5
SPURTTI STETSAA, KAUHAVA
23.-24.4.
Etelä-Pohjanmaan Maanpuolustuskoulutusyhdistys
(MPK) järjesti Koulutuskeskus Sedun Koulukadun spurtin opiskelijoille
mieleenpainuvan, elämyksellisen ja toiminnallisen
maastokurssin Kauhavalla
Lentosotakoulun lähimaastossa. Seitsemän opiskelijaa
oli mukana kokeilemassa
”miestenkoulua” erilaisissa
maastoharjoituksissa. Tyttöjä oli mukana yli puolet
osallistujista, mikä oli iloinen ja hyvä asia.
Saavuttuamme Lentosotakoulun pihaan MPK:
n koulutus- ja tukiyksikön
päällikkö Maija Haanpää
ja koulutuspäällikkö Lasse
Kinnunen kertoivat Kauhavan Lentosotakoulusta
sekä päivien ohjelmasta.
Tämän jälkeen oli ohjelmassa pukeutuminen puolustusvoimien maastoasuihin,
joka tuntui olevan todella
jännittävää ja hauskaakin.
Pukeutumisen jälkeen harjoiteltiin sulkeisjärjestystä
Lasse Kinnusen johdolla
Lentosotakoulun pihassa.
Välillä oli lounas Lentosotakoulun ruokalassa, josta
jatkettiin marssien maastoharjoituksiin. Maastoharjoituksena tehtiin mm.
pieni nuotio, jossa piti saada
narulanka poikki. Tehtävän
suorittamiseksi tehtiin kolme kahden hengen ryhmiä,
jotka vuolivat puunpalasesta
tuohuksia nuotioon. Mielenkiintoinen tehtävärasti
nuorille.
Trangian käyttöä harjoiteltiin maastossa ja se todettiin
todella käytännönläheiseksi
toiminnaksi. Trangialla keitettiin kahvit, joka maistui
auringon paisteessa todella
hyvältä. Maastomarssi jatkui
kohti Mäenpään hiihtomajaa. Matkaa kertyi noin 5
km.
Saavuttuamme hiihtomajalle, alkoi heti puolijoukkueteltan pystytys. Kaikki
nuoret osallistuivat aktiivisesti sen kokoamiseen sekä
pystytykseen. Tämä koettiin
aivan uudeksi oppimiskoke-
mukseksi.
Tämän jälkeen olivat saunat lämmenneet niin, että
päivät hiet saatiin putsattua
pois. Kaikille tämä hetki oli
kohokohta.
Iltapalan jälkeen valmistauduttiin telttamajoitukseen
sekä jaettiin tunnin kipinävuorot jokaiselle nuorelle.
Tämä tuntui olevan kaikille nuorille elämyksellinen
kokemus, tutustua yölliseen, keväiseen luontoon
ja kuunnella ihanaa lintujen
viserrystä.
Aamulla herätys oli aika
vilpoisaa. Mittari näytti -7
C. Ei ollut kovin lämmintä
puolijoukkueteltassa. Nopeasti puettuamme Maija
oli valmistanut aamupalan
valmiiksi hiihtomajassa.
Kaikki heräsivät vasta aamupalan yhteydessä. Aamupalan nautittuamme, oli
vuorossa puolijoukkueteltan
purku, jossa Lasse osasi
taidokkaasti neuvoa nuoria.
Seuraava rasti nuorille oli
Maijan opettama ensiapu
sisätiloissa. Ensiapu oli todella käytännönläheinen
ja toiminnallinen rastikoulutus.
Kouluttajat laittoivat sillä välin ulkona valmiiksi
rastikoulutuspisteet. Rastikoulutukset olivat kenttäpuhelimen käyttö, ilmakivääriammunta, ritsalla
ampuminen ilmapalloihin
sekä kranaatinheittoa.
Maijan ensiapukoulutuksen
jälkeen rastikoulutus pyöri hyvin parin tunnin ajan
nuorille. Tämän jälkeen
kerättiin tavarat autoon ja
suunaattiin kohti Kauhavan
Lentosotakoulua.
Lentosotakoululla vaihdettiin siviilivaatteet päälle.
Lentosotakoulun sotkussa
Maija ja Lasse pitivät pienen
yhteenvedon päivistä sekä
nuoret saivat antaa kirjallista
palautetta kurssipäivistä. Lopuksi Maija jakoi jokaiselle
nuorelle kurssitodistuksen
ja kotimatka alkoi kohti
Seinäjokea.
Kaikki nuoret olivat lopuksi
iloisia ja onnellisia päivistä.
”Olis saanut olla pitempi”,
oli jonkun nuoren palaute,
sekä ”nyt ymmärrän vähän
mitä on olla armeijassa”.
Kurssin vetäjät olivat seuraavat: Maija Haanpää, Lasse Kinnunen, Anne Ojalehto,
Timo Järvinen, Riitta Laihosola ja Jukka Pyhälahti
Kirjoittaja: Timo Järvinen
Kuva Anne Ojalehto
Härmänmaan läpisoutu
Päämaja-hölkkä
Ylihärmässä 30.8.2014
Ylihärmässä sijaitsi marsalkka Mannerheimin päämaja
tammisunnuntaina 1918. Päämaja tapahtumilla teemme Ylihärmän päämajaa tutummaksi.
Hölkkä alkaa kokoontumisella
Loma-Kesraan klo 10.00 ( Vesiluoman-Salomaantie
137, 62375
Ylihärmä ) jonne voi jättää autot ja yhteiskuljetuksella
lähtöpaikalle.
Hölkän startti klo 11.00 Päämajalta
( S-Marketin piha, Päämajantie 1, 62375 Ylihärmä )
Sarjat: Miehet 10km ja naiset 10km
Ruokailu ja huolto hölkän päätteeksi
Loma-Kesrassa. Tapahtuma päättyy klo 18.00.
Hinta 15€
MPK:n järjestelmän kautta ilmoittautuneille osallistumismaksu tulee etukäteen.
Kurssinumero 0300 14 20035. Tervetuloa!
Ylihärmän reserviläiset.
Perinteinen Härmänmaan
läpisoutu, vaihtoehtoinen
vappumarssi, soudettiin nyt
jo yhdeksännen kerran Lapuajoella vapunpäivänä.
Mukana oli neljätoista vesikulkuneuvoa, kanoottia ja
kajakkia, ja osallistujia oli
lähes viisikymmentä. Tänä
vuonna soudun lähtöpaikka
oli Liinamaan silta, Kallion
Erkin hernesoppatarjoilulle rantauduttiin Alahärmän
koulukeskukselle ja pääte-
piste oli Voltissa Isontalon
rantatörmällä.
Ensi vuonna on juhlavuosi,
kymmenes kerta, kenties
hieman uusitulla reitillä
ja luvassa on myös kym-
menvuotissuodun kunniaksi jokaiselle osallistujalle
muistomitali. Merkkaa siis
vapunpäivän tapahtuman jo
nyt kalenteriisi!
Teksti Maija Haanpää
Kuva Lasse Kinnunen
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
6
Henkilökohtaisen huomionosoituksen saaneet ja yhdistyspalkitut vas. Seppo Palomaki Kuortaneen Res.ups., Sami
Kuntola Kurikan Res.ups, Mikko Säntti Kurikan Res, Mikko Mäki-Haapoja Ylihärmän Res, Juhani Akonniemi Ähtärin Res.aliups, Martti Pohjasniemi Alavuden seudun Res, Tapio Makkonen Ähtärin Res.aliups., Heikki Tarkkanen
Laihian Res., Veikko Hallila Ähtärin Res.ups, Vesa Mankinen Vähänkyrön Res, Mika Raninen Kauhavan Res.
Piiriseminaari
Kuluvan vuoden piiriseminaari
oli maaliskuun lopulla Impivaaran kokoustiloissa. Samalle
kuulle osunut Reserviläisliiton
järjestöjohdon koulutustilaisuus
varmasti vähän verotti osanottajia, mutta paikalla olleet saivat
monipuolista tietoa.
Päivän aloitti kapteeni
Rami Takamaa kertomalla
Pohjanmaan aluetoimiston
organisaatiosta, tehtävistä
ja valmiuksista yhteistyöhön reserviläisjärjestöjen
kanssa. Aihe kiinnosti niin,
että kysymyksiä sateli sekä
esitelmän aikana, että sen
jälkeen.
Iltapäivän luento-osuudesta
vastasi Reserviupseeriliiton
puheenjohtaja Mikko Halkilahti, joka kertoi valtakunnantason ajankohtaisista
asioista. Halkilahti jäi vielä
piiriseminaarin jälkeen alkaneeseen Res.ups. piirin
kevätkokoukseen keskustelemaan reserviupseeriliiton
asioista.
Piiriseminaarin päätteeksi
luovutettiin Reserviläisliiton ansioristi Mikko MäkiHaapojalle ja piirien mitali Martti Pohjasniemelle.
Toimintapalkinnon saivat
seuraavat:
Vuoden Yhdistys, pienet yhdistykset: Ähtärin Reservinaliupseerit
Vuoden Yhdistys 100-200
jäsentä: Laihian Reserviläiset
Vuoden Yhdistys yli 100 jäsentä: Kurikan Reserviläiset
Mallikerho, pienten toimialueiden kerhot: Ähtärin Reserivupseerikerho
Mallikerho, isojen toimialueiden kerhot: Kurikan Reserviupseerikerho
Kuntokilpailussa henkilökohtaisen sarjan voitti
jälleen ylivoimaisesti Vesa
Mankinen Vähästäkyröstä. Kerhojen paras oli Kuortaneen Reserviupseerikerho
ja yhdistysten paras Kauhavan Reserviläiset.
Reserviupseeripiiri
Vaasan läänin Maanpuolustusyhdistys ry – Vasa läns Försvarsförening rf:n kevätkokous järjestettiin 26.3. Snellmankonsernin tiloissa Pietarsaaressa. Kokouksen isäntinä toimiva äskettäin tehtäväänsä nimetty Oy Snellman Ab:n konsernijohtaja Leena Laitinen sekä Snellmanin Lihanjalostus Oy:n toimitusjohtaja Henrik Snellman. Kuva Raimo Latvala
2 / 2014
RUL:n uusi puheenjohtaja Mikko Halkilahti tekee piirivierailun jokaiseen piiriin kahden vuoden aikana.
Kuva Mikko Säntti
Toimintakalenteri
ELOKUU
6.8. Kesäillan kirkko, Alajärvi
9.8. Napuen taistelun ennaltamisnäytös, Isokyrö
14.8. MilJazz, Vaasa
16.8. Reserviläispyöräily, Seinäjoki
SYYSKUU
1.9. Suomi Mies seikkailee, Vaasa
2.9. Suomi Mies seikkailee, Alajärvi
3.9. Suomi Mies seikkailee, Ähtäri
4.9. Suomi Mies seikkailee, Seinäjoki
4.9. Jatkosodan päättymisen muistohetki, Karijoki
5.9. Suomi Mies seikkailee, Kauhajoki
8.9. Reserviupseeripiirin hallituksen kokous 3/14
9.9. Reserviläispiirin hallituksen kokous 4/14
15.9. mennessä materiaali LMP lehteen 3/14
21.9. YK:n rauhankävely (veteraanikävely) yhdessä
Rauhanturvaajien kanssa
LOKAKUU
7.10. Reserviläispiirin hallituksen kokous 5/14
vko 44 Reserviläispiirin syyskokous Ylihärmä
MARRASKUU
6.11. Reserviupseeripiirin hallituksen kokous 4/14
Vko 48 Reserviupseeripiirin syyskokous, Isokyrö
15.11. mennessä materiaali LMP lehteen 4/14
JOULUKUU
5.12. Itsenäisyyspäivän vastaanotto, Ylihärmä
6.12. Itsenäisyyspäivän kunniavartiot ja juhlat, Koko maa
Vko 50 – 51 Joulutulet, Koko maa
24.12. Jouluaaton kunniavartiot sankarihaudoilla, Koko maa
31.12. Lentosotakoulun toiminta Kauhavalla on päättynyt
Reserviläisliitto koulutti yhdistysjohtoa
Reserviläisliiton yhdistysjohdon koulutustapahtumaan
maaliskuussa Seinäjoella osallistui runsaasti eri yhdistysten
hallitusten jäseniä. Tilaisuus
järjestettiin yhdessä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa.
Liiton puheenjohtaja Mikko
Savola kertoi ajankohtaisia
asioita Reserviläisliitosta ja
strategiasta.
Maanpuolustuskoulutuyhdistyksen ajankohtaisista
asioista kertoi koulutus- ja
tukiyksikön päällikkö Maija
Haanpää.
Liiton toiminnanjohtaja Olli
Nyberg esitteli kuluvan ja
tulevan vuoden painopistealueita. Koulutussuunnittelija Riitta Tervasmäki kertoi
johtamisesta järjestötyössä.
Kaikkien alustusten yhteydessä ja jälkeen käytiin
vilkasta keskustelua. Koulutuksesta saatu palaute oli
myönteistä ja osanottajat
kokivat saaneensa runsaasti
tietoa käytettäväksi oman
yhdistyksen johtamisessa ja
toiminnan kehittämisessä.
Päivän päätössanat esitti
liiton varapuheenjohtaja,
alahärmäläissyntyinen Terhi
Hakola.
Impivaaran luentotila täyttyi yhdistysjohdon koulutustapahtumassa. Reserviläisliiton ähtäriläinen puheenjohtaja Mikko Savola kävi ensimmäistä kertaapuheenjohtajavalintansa jälkeen puhumassa oman maakunnan reserviläisille.
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
2 / 2014
Yliluutnantiksi: Kallioniemi
Raimo Asko Jaakko Kuortane,
Takala Antti-Matti Ilmari Alavus
Luutnantiksi: Aaramaa SakuPekka Johannes Lapua, Halmesmäki Juho Lauri Kustaa
Kauhava, Perttilä Tuomas Hermanni Seinäjoki, Pohtola Ville
Hermanni Seinäjoki, Viljanen
Mika Antero Lapua
Länsi-Suomen sotilasläänin
komentaja on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon
ja miehistöön kuuluvat
Ylennykset
4.6.
Tasavallan presidentti on
ylentänyt seuraavat reservin
upseerit
Kapteeniksi: Jokimäki Veikko
Juhani Laihia, Kaappola Marko
Jukka Seinäjoki,
Sotilasmestariksi: Ilolakso
Hannu Juhani Seinäjoki
Vääpeliksi: Ylitalo Pasi Ismo
Juhani Seinäjoki
Ylikersantiksi: Hänninen Jouni
Timo Tapio Alajärvi, Koski Kari
Markus Vaasa, Lavonen Aleksi
Ville-Valtteri Vaasa,Loukiainen
Jussi Sakari Vaasa, Länkimäki
Sami Kristian Seinäjoki, Mattila
Esa Tuomas Kauhava, MetsäKetelä Tiina Ilona Jalasjärvi,
Puroaho Anssi Armas Kauhava, Räisänen Pekka Markus
Vaasa, Timonen Jani Markus
Vaasa, Toija Maija Anna-Liisa
Kauhajoki
Kersantiksi: Haapamäki Veijo
Tapio Kauhajoki, Kallio Matti
Kustaa Lapua, Kerttula Juho
Antti Lapua, Ketomäki Kent
Christian Vaasa, Koivunen
Vesa Tapani Alajärvi, Kuusi Jari Jorma Isojoki, Luoma
Osku Johannes Seinäjoki,
Marttila Harri Mikael Seinäjoki,
Marttunen Rami Juhani Kauhajoki, Mutanen Joni Johannes
Kristian Vaasa, Määttä Jarno
Reino Sakari Seinäjoki, Peura
Mikko Tapio Kauhava, Puoliväli
Tarmo Antero Alajärvi, Pääkkönen Janne Antero Kauhajoki,
Taipalus Jaakko Matti Eemeli
Seinäjoki, Wallius Björn Antero Laihia, Varsanpää Markku
Juhani Vaasa, Viitala Tuomas
Jukka Mikael Ilmajoki
Alikersantiksi: Homi Mika Juhani Seinäjoki, Lindblom Rune
Kaj Christian Vaasa
Korpraaliksi: Broberg Matias
Wilhelm Mustasaari, Heikkilä
Vesa Antero Ähtäri, Jokinen
Tero Kristian Isokyrö, Mäntymaa Pekka Matias Vaasa,
Rasku Jarkko Matias Ilmajoki
Ylirajajääkäriksi: Kähkönen
Jari Petteri Vaasa
Kolmelle ansioituneelle RUL:n
kultainen ansiomitali
Kapteeni Antti Romu
Isostakyröstä on toiminut
Isonkyrön Res.ups.kerhon
hallituksessa lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 1984 lähtien. Kerhon puheenjohtajana
Antti on toiminut seitsemän
vuotta.
Antti on myös innokas jotoksille osallistuja.
Puolustusministeri on Suomen Reserviupseeriliiton
esityksestä myöntänyt RUL:n
kultaisen mitalin Jorma Kangasluomalle, Antti Romulle ja
Jouko Siljamäelle
Seinäjoelta (Ylistaro) on
toiminut Ylistaron Res.
ups.kerhon hallituksessa
yli 10 vuotta, kerhon puheenjohtajana viisi vuotta
ja sihteerinä kolme vuotta.
Reserviupseeritoimintaan
Jorma käyttää vuosittain
n. 100 tuntia, ollen hallintotehtävien lisäksi mukana
jokseenkin kaikissa piirin
ja kerhon talkoissa. Lisäksi
Jorma toimii aktiivisesti Vapaussodan ja Itsenäisyyden
E-P:n perinneyhdistyksen
hallituksessa.
Alavuden Reserviupseerikerho
Alavuden Reserviupseerikerhon juhlaa viettiin 25.4.
Alavuden kerhon lämminhenkinen juhla alkoi kutsuvieraspäivällisellä MakuPirtissä, jonka jälkeen
siirryttiin viereiseen luentotilaan.
Kerhon puheenjohtaja Veli
Kujala kertoi kerhon vaiheista. Juhlapuheen piti
RUL:n liittovaltuuston puheenjohtaja Jorma Kallio,
joka puheessaan käsitteli
Reserviupseeriliiton strategiaa ja arvoja.
Teuvalta on toiminut Teuvan Res.ups.kerhon hallituksessa useissa eri tehtävissä lähes yhtäjaksoisesti
nelisenkymmentä vuotta.
Kerhon puheenjohtajana
Jouko on toiminut seitsemän
vuotta. Lisäksi hän on toiminut Res.ups.piirin työ- ja
talousvaliokunnassa, piirien
urheilutoimikunnassa ja
nykyisin piirien hengellisessä- ja perinnetoimikunnassa.
Lakeuden Maanpuolustajain
Tuki ry:n hallituksessa Jouko toimi kuusi vuotta.
kuva Erkki Koivuporras
Reserviupseeripiirin puheenjohtaja Marko Kaappola ylennettiin kapteeniksi
Todella pitkään ja aktiivisesti
Reserviläispiirin ja Seinäjoen
Reserviläisten hallinnossa
toiminut Hannu Ilolakso ylennettiin sotilasmestariksi
Reserviläisjärjestöjen esityksestä on myönnetty Suomen
leijonan ansioristi Vaasan
Resrviläisten puheenjohtaja
Juha Ala-Aholle ja Laihian
Reserviläisten puheenjohtaja Heikki Tarkkaselle. Alaaho tunnetaan myös MPK
Pohjanmaan koulutus- ja
tukiyksikön päällikkönä.
Kapteeni Jouko Siljamäki
Kapteeni Jorma
Kangasluoma
SL R ansioristit
7
Heikki Tarkkanen
Juha Ala-aho
Alavuden juhlassa mitalin saaneet
Alavuden Puhallinorkesteri
soitti tilaisuuteen sopivaa
marssimusiikkia.
Juhlassa jaettiin myös huomionosoituksia. Reserviupseeriliiton pronssisen ansiomitalin sai Martti Luomiala.
Piirien mitalin saivat Aarno
Ala-Honkola, Osmo Haapamäki ja Veli Kujala.
Jorma Kallio piti juhlapuheen ja toi kerholle Suomen Reserviupseeriliiton
tervehdyksen.
Isonkyrön
Reserviupseerikerho
Isonkyrön Reserviupseerikerho vietti 60-vuotisjuhlaansa Pohjankyrön talossa
13.4. Yleisöllä oli mahdollisuus ennen juhlaa tutustua
Asemiesmuseoon.
Juhlaohjelmasta vastasi pääosin Kyrönmaan Puhaltajat
laadukkaalla konsertillaan.
Kerhon puheenjohtaja Mikko Jylhä kertoi kerhon historiasta. Juhlassa oli mukana
kolme kerhon perustajajä-
sentä Risto Knaapi, Aulis
Pispala ja Esko Vaissalo.
Heistä maanviljelysneuvos
Risto Knaapi esitti veteraanien puheenvuoron, missä
hän muisteli kerhon alkuaikoja, ns. Vaaran vuosia.
Juhlassa piirien mitalin saivat Heikki Hattunen, Mikko
Jylhä, Tauno Lepistö, Jarmo
Markkula, Tapani Romu ja
Seppo Salomaa.
Isonkyrön juhlaan osallistuivat niin entiset kuin nykyiset
kerhon aktiivit.
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
8
2 / 2014
Reserviläisliitto palkitsi mitaleilla
Reserviläisliiton kultaisen ansiomitalin saivat vas. Esko Leppä Jalasjärven Res, Antti
Isotalo Alahärmän Res ja Juhani Akonniemi Ähtärin Res.aliups
Reserviläisliiton hopeisen ja pronssisen mitalin saaneet.
Kotisivukoulutusta
kuva Mikko Säntti
Vuoden
valtakunnallinen
Reserviläisurheilija
Reserviupseeripiiri järjesti
koulutusta kerhojen kotisivujen tekemiseen maaliskuussa. Erinomaisena
kouluttajana toimi Mika
Lammila, kuvassa vas.
Vapaussodan Perinneliiton
kesäpäivillä Kauhavalla
sotaveteraani Armas Rintala osoitti seppelpartion
johtajana nuorille sitoutunutta isänmaallisuutta.
Perinneliiton puheenjohtaja kenraali Kalervo Sipi
ja Etelä-Pohjanmaan Perinneliiton puheenjohtaja
eversti evp lausui lähetesanat Marsalkka Mannerheimin ”sinettipäiväkäskyn” sanoin.
Kenraali Sipi sai 4.6. -------1. luokan Vapaudenristin
Pyörätuoli ei estä Jarkko Latvalaa
osallistumasta
Kurikan Reserviläisten jäsen
Jarkko Latvala päätti juuri
urakkansa tämän vuoden
veteraanikeräyksen osalta.
Kysyessäni Jarkkoa keräyskuskiksi, hän oli valmis
lähtemään hyvän asian puolesta
Lauantaina 12.4 saapui kersantti Riku Pohjalaisen johdolla TykPr:sta Niinisalosta
Kurikkaan 35 varusmiestä,
heidän kuskeinaan toimi
reserviläisiä sekä muita vapaaehtoisia henkilöitä.
Jarkko Latvala oli saanut
kyytiinsä tkm Miika Rantamäen Jalasjärveltä. Raimo
Pättikangas antoi Jarkolle
keräyskohteeksi tutun kylän
Kurikan Peräkorvenmaa.
Urakka kesti noin 3 tuntia.
Miesten mukaan keräys onnistui ja ilma oli hieno.
.Vuonna 2000 Jarkon ollessa 24-vuotias, mies parhaassa iässä ja vartijan ammattitutkinto taskussaan.
Hän sairastui aivokalvon
tulehdukseen ja Seinäjoen
keskussairaalan kautta leikkauspöydälle Tampereelle.
Leikkausten jälkeen hänellä
todettiin neliraaja halvaus. Alkoi elämän mietintä
uudelleen. Kuntoutusten
ansioista tunto palautui käsiin. 16-vuotiaana aloitettu
metsästysharrastus jatkui
pyörätuolista huolimatta,
auto antoi vapautta ja tilaa
liikkua sekä osallistua erilaisiin tapahtumiin. Tapahtuma
laittoi asiat tärkeysjärjestykseen, ykköseksi nousi terveys ja siitä huolehtiminen sen
jälkeen kaikki muu.
Jarkko liittyi Kurikan
Reserviläisiin noin
viisi vuotta sitten.
Hän on yhdistyksen
aktiivinen ammunnan harrastaja,
joka käy myös
kilpailuissa.
Menestyminen
ei ole Jarkolle
tärkeintä vaan
mukanaolo.
Pyörätuoli ei
haittaa tämän
aktiivisen
ja aina
iloisen
reserviläisen
toimintaa.
Mikko Säntti
Reserviläisurheiluliitto valitsi vuoden reserviläisurheilijaksi vähäkyröläisen Vesa Mankisen. Mankinen on
viime vuoden aikana kuntoillut jokaisena päivänä useita
tunteja. Palkinnon luovutti RESULn hallituksen jäsen
Tapani Kaistila.
���������������������
�������������������������
��������������
����������������������������
������������������
�������������
������������������������
�����������
����������������������������
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
2 / 2014
9
SUOMEN KOHTALO VEITSEN TERÄLLÄ 15.6.1944
Vammelsuu- Taipale puolustusaseman murtui 14.6.44 Sahakylä-Kuutterselkä
välillä. Heti läpimurron saatuaan venäläiset keskittivät
etenemisensä tähän kohtaan
laajentaen aukkoa Vammeljärvelle asti 2.Liikkuvalla
ryhmällä, jonka kärkenä oli
1.Panssariprikaati.
109. Armeijakunnan 286.
Divisioona eteni syvälle
Mustamäen pohjoispuolelle Kanneljärven aseman
suuntaan. Divisioona jostain
syystä ryhmittyy murtoaukon syvyydessä siilipuolustukseen – siis paikkaan, jonka takana ei ole ainuttakaan
suomalaista.
Yöllä 109.Divisioonan Jalkaväkirykmentin 456 tiedustelu Sykiälästä Mustanmäen
suuntaan näkee siellä vahvat
suomalaisasemat (289.D).
Tieto leviää ja armeijakunta
keskittää voimansa rautatien
suunnassa kohti Kanneljärven asemaa. Kuutterselässä
torjutaan suomalaisten (Jääkäriprikaatin) vastahyökkäys ja irroitetaan
72.Divisioona 15.6. aamulla hyökkäykseen murtoaukon kohdalla oletettua
suomalaista (289.D) joukkoa vastaan. Ilmeisesti 109.
Divisioonaa tukeva 185.
Panssarirykmentti pääsee
esteettömästi etenemään
Kanneljärven asemalle 15.6.
päivällä, eikä sen etenemistä viimeiseksi lukoksi
tuotu 3.Prikaati (II P) ehdi
estämään. Vaunut painuvat
aina Perkjärvelle asti, mutta
palaavat takaisin iskeäkseen
luoteesta eli suomalaisten
II/3.Pr:n suunnasta omaa
289.Divisionaa vastaan.
Toisin sanoen 109.D ja 72.D
saartavat oman kolmannen
siilipuolustuksessa olevan
divisioonansa. Jotta sekasorto olisi täydellinen niin
2.Liikkuva ryhmä (Leningradin armeijan johdossa)
iskee päin murtoaukossa
hyökkäävää 31.Kaartinpanssarirykmenttiä vastaan, joka
on puolestaan hyökkäämässä
72.D tukena 289.D vastaan.
Tämä kammottava tilanne
venäläisten kannalta laukeaa vasta, kun siilipuolustuksessa ollut divisioona
antautuu. Venäläiset lähteet
kertovat vain puolustajan
menettäneen pataljoonan
miehiä. Todellisuus on varmasti aivan toista luokkaa.
Liikkuvan ryhmän johtaja
erotettiin heti ja varmasti
monta muutakin ”päätä tippui” taisteluissa koettujen
tappioiden lisäksi.
Näin 15.6. päivä kuluu murtoaukossa verisesti venäläisten tappaessa toisiaan ja
ratkaiseva aikavoitto suomalaisten kannalta savutetaan
eli ehditään vetää Panssariprikaati Perkjärven tasalle
ja tuoda sinne myös 4.Divisioona puolustukseen.
Hämmästyttävintä tässä
on se, etteivät suomalaiset
voineet tietää eikä käsittää
tapahtumien kulkua.
Koskimaa Veitsen terällä
kirjassaan -93 toteaa: Rintamassa oli erittäin heikko
kohta Viipurin radan suunnalla. Sen kautta vihollisel-
la oli mahdollisuus edetä
suomalaisten selustaan.
Edelleen Koskimaa sanoo
kilpajuoksun Perkjärvelle
olleen tämän takia ankaran.
Halstilla taas venäläisten
murtokohdassa puolustuksessa olleen 3,Divisioonan
esikuntapäällikkönä puhisee: Murtokohdan takana
ei ollut mitään. Ihme, että
IV Armeijakunta ennätti
edes jotenkin ryhtyä vastatoimenpiteisiin päästyään
vihdoin perille siitä, mitä
Kuutterselän-MustamäenSykiälän TYHJIÖSSÄ oikeastaan oli tapahtunut.
No tätä ei Halstikaan tiennyt kirjoittaessaan vuonna
1957 kirjan Ratkaisu 1944.
Halstin johtopäätökset ovat
kuitenkin oikeaan osuvia,
kun hän sanoo: ON OIKEASTAAN IHMEELLISTÄ,
että niinkin hyvin alkuun
päästiin. Merkitystä oli
PsD:n rajulla vastahyökkäyksellä, Liikkuvan ryhmän
liikkeillä ja 3,Prikaatin tu-
lolla tukkimaan murtoaukkoa.
Voi olla, että raju vastahyökkäys naapurin kaistalla pelästytti ven. Dividioonan siilipuolustukseen. No, kaikkia
Liikkuvan ryhmän liikkeitä ei
voinut Halstikaan arvata, sillä tavoite oli suoraviivaisesti
Viipuriin ja matkalla Suomen
armeijan tuhoaminen. Käsitys 3.Prikaatin merkityksestä
on myös siirrettävä Korkeampien voimien piikkiin ja
sitäkään Halsti ei tietenkään
voinut käsittää..
Minä itse olen päätynyt JUMALAN IHMEESEEN tässä
15.6.1944 päivässä Karjalan
Kannaksella.
Eversti Kai Savonjousi 3.Prikaatin komentajana kuulee Uusikirkko-Kanneljärvi tasalla 15.6. venäläisten
panssarivaunujen vyöryvän
hänen linjojensa läpi, vaikka
hän tiesi olevansa viimeinen
lukko puolustuksessa. Savonjousi liittää kätensä ristiin
ja huutaa elävän Jumalan
puoleen:”Herra pelasta Suo-
men kansa, Minun keinot
on käytetty, Ei ole panssarintorjuntaa, ei reservejä, ei
mitään millä tukkia murto.”
Rukoilevan komentajan luo tulee parin tunnin kuluttua lähetttiupseri
ilmoittaen:”Panssarit vetäytyneet laukaustakaan ampumatta.” Ihme tapahtuu ja
Kanneljärven aseman seutu
saadaan hallintaan 15.6. ja
viimeinen lukko pitää eli
saadaan sellainen aikavoitto,
joka estää Suomen armeijan
tuhoutumisen. Ei kylläkään
Savonjousen ansioilla, vaan
Jumalan avulla!
Suomalaisten salainen ase
viimesodissamme oli rukous. Tästä aseesta meidän
tulisi edelleen pitää tiukasti
kiinni. Kaikkivaltiaan Luojamme käsissä on koko elämämme ja myös valtiollinen
itsenäisyys.
“Vanhursakaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä.” (Sananlaskut 14:34)
Everstiluutnantti Niilo Hakala
Teuva
VAPAUSSOTA – MANNINEN – YLIHÄRMÄ
Ruoveden Väärimajan kylässä on muistomerkki vapaussodan Mannisen taistelusta.
Maaliskuun 15.1918 kaatui
tässä taistelussa yhdeksän
ylihärmäläistä sotilasta.
Taistelu oli molemmille
sotivalle osapuolille hyvin
tärkeä. Punaiset pyrkivät
tältä kohtaa murtamaan
valkoisten rintamalinjan,
jolloin olisi ollut suora yhteys Haapamäen rautateiden risteykseen. Valkoiset
tiesivät ratkaisun tärkeyden
ja sijoittivat voimiaan tälle
Ruoveden – Vilppulan tien
linjalle. Taistelut jatkuivat
koko päivän yöhön saakka,
jolloin pimeyden takia taistelut käytiin jopa puukkojen
kanssa.
Valkoiset saivat pidettyä
linjansa ja punaiset joutuivat perääntymään. Taistelun tuloksena oli kuitenkin
yhdeksän sotilaan menetys.
Menetys yhtenä päivänä pienelle Ylihärmän kunnalle oli
suuri, aseveljet olisivat ha-
LAKEUDEN
MAANPUOLUSTAJA
E-P:n Reserviläispiirien
ja tukijain tiedotuslehti
Impivaarantie 25
60420 SEINÄJOKI
p. 423 3816,
Sähköposti:
[email protected]
LAKEUDEN
http//www.epresp.fi
MAANPUOLUSTAJA
Päätoimittaja:
Ulla Muurimäki
E-P:n Reserviläispiirien ja
P.423 3816, 050-328 5264
tukijain tiedotuslehti
Impivaarantie
25
Toimituskunta
60420
NiiloSEINÄJOKI
Hakala
06-423
3816
Matti
Heinonen
Sähköposti
Antti
Isosalo
[email protected]
Kai Kaistila
Olavi Koskinen
Tuomo
Kotkaniemi
Päätoimittaja
Jaakko
Liinamaa
Ulla Muurimäki
Heikki
Makkonen
06-423
3816,
050-328 5264
Rauno Yli-Hynnilä
Julkaisija:
Toimituskunta
Antti Isosalo
Etelä-Pohjanmaan
Kai Kaistila
Timo Keskivalkareserviläispiirit
ma Olavi
Koskinen ja
Tuomo
Lakeuden
Kotkaniemi
Heikki Makkinen
Maanpuolustajain
Tuki
Rauno Yli-Hynnilä
Painopaikka:
Julkaisija:
Etelä-PohjanWestpoint,
Rauma
lunneet lähteä hautaamaan
vainajia kotiseurakunnan
hautaan, mutta sodan johto
sai sotilaat ymmärtämään,
että heitä tarvitaan pitämään
rintamalinja paikallaan.
Mannisen taistelujen muistoksi ylihärmäläiset yhdessä muiden taisteluun
osallistuneiden kanssa,
rakensivat muistomerkin
taistelun paikalle Ruoveden
Väärinmajan kylään 1934.
Muistomerkin suunnitteli
professori J. S. Sirén ja
merkki rakennettiin talkoilla
yhden viikon aikana.
Paikkakuntalaiset ja Väärinmajan kyläyhdistys on
huolehtinut muistomerkistä
ympäristöineen muistomerkin pystyttämisestä lähtien.
Myös ylihärmäläiset ovat
olleet mukana tehden tutustumis- ja kunnostusmatkoja
patsaalle.
Ylihärmäläiset reserviläis-
Ampujat
huomio!
yhdistykset ovat muistaneet
niin kutsuttuja Mannisen
taisteluja ja niiden muistoksi
pystytettyä muistomerkkiä
käymällä kunniakäynnillä
jokaisena maaliskuun 15.
päivänä. Niin myös tänäkin vuonna. Tämän vuoden
käyntiin tuli isäksi neuvottelu tulevan juhlan järjestelyistä. Kunniakäynnin ja
kukkalaitteen laskemisen
suorittivat molempien reserviläisyhdistysten puheenjohtajat Jarmo Kivimäki ja
Mikko Mäki-Haapoja.
Vuonna 2004 pidettiin patsaan pystyttämisen 70-vuotisjuhla Ruovedellä. Tällöin
juhlaan osallistui noin 250
henkilöä.
Viime vuoden syksyllä perustettiin muistomerkille
hoitokunta, joka vastaa
tulevaisuudessa muistomerkin kunnosta ja paikan
viihtyvyydestä. Hoitokunnan muodostivat Ylihärmän Reserviupseerikerho
ja Reserviläisyhdistys ja
Ruoveden vastaavat yhdistykset. Lisäksi Väärimajan
kyläyhdistys liittyi kiinteästi
hoitokuntaan.
Patsaan kunnon säilyttämisen lisäksi hoitokunnalle
tuli tehtäväksi suunnitella ja
järjestää muistomerkin pystyttämisen 80-vuotisjuhla.
Päiväksi sovittiin lauantai
kesäkuun 14. klo 12.00
Muistomerkillä tapahtuvan
seppeleen laskun ja hartaustilaisuuden jälkeen vieraat siirtyvät Väärimajan kylätalolle,
jossa päivän juhla vietetään.
Juhlapuhujaksi on saatu eduskunnan puolustusvaliokunnan
puheenjohtaja Jussi Niinistö,
muun ohjelman muodostavat
ruoveteläisten ja ylihärmäläisten omat ohjelmat.
Taulussa patsaan takana
on luettelo paikkakunnista,
jotka osallistuivat muistomerkin pystyttämiseen:
Täällä 1918 käytyjen taistelujen muistoksi ja kaatu-
Järjestäjät toivovat ennen
kaikkea edellä mainituilta
paikkakunnilta osallistumaan juhlaan, sillä muistomerkki on myös heidänkin
aikaansaama.
Teksti: Erkki Kallio
Kuvat: Sauli Latvala
Ylihärmän Reserviläiset ry:n puheenjohtaja Mikko Mäki-Haapoja
ja Ylihärmän Reserviupseerikerho ry:n puheenjohtaja Jarmo Kivimäki kävivät perinteisellä kunniakäynnillä Mannisen taistelun
muistopäivänä 15.3.2014.
Mannisen taistelujen muistomerkki kevättalvisessa
asussa valmiina pystyttämisen muistojuhlaa varten
15.6.2014
Veteraanit rosvopaistipäivällisillä
Piiritoimiston ollessa
suljettuna kesä-heinäkuun kisailmoittautumiset ampumavastaavillemme.
Reserviläisammunnat (ent.
Palvelusammunnat) 19.7.
Lahdessa. Ilmoittautumiset
Mika Raniselle kesäkuun puoliväliin mennessä.
mika.raninen@netikka.fi
Reserviläisliiton ampumamestaruuskilpailut 16.-17.8.
Hollolassa. Ilmoittautumiset
Teijo Kimpimäelle heinäkuun
puoliväliin mennessä
[email protected]
RUL:n ampumamestaruuskilpailut 16.-17.8. Kajaanissa.
Ilmoittautumiset Aarno AlaHonkolalle heinäkuun alkuun
mennessä.
[email protected].fi
neiden aseveljiensä muistoa
kunniaksi rakensivat tämän
muistomerkin Ylihärmän,
Isokyrön, Jalasjärven, Kauhavan, Alajärven, Alvuuden, Lappajärven, Ylistaron,
Vimpelin, Vaasan ja Alahärmän miehet.
Veteraanien rosvopaistitapahtumaan osallistui yli 700
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
10
Kerhoesittelyssä
Kerho perustettiin Teuvan
pappilassa 14.12.1959 vänrikki Olli Rajamäen kodissa eli Teuvan seurakunnan
pappilassa. Läsnä olivat
yliluutnantit Tauno Kittilä,
ja Veikko Kylmälä,
luutnantit Arvo Koukku ja
Martti Välimäki, ja vänrikit
Ossi Rintala, Kari Lehtola,
Juhani Halttunen, Kalervo
Niemelä ja Eero Hakala
sekä vieraana kapteeni Jalo
Hiipakka.
Kerhon toiminta lähti innostuneesti käyntiin. Kerhon
sydämellä oli etenkin maanpuolustustyö.
Ensimmäiseksi puheenjohta-
Teuvan Reserviupseerikerho
jaksi valittiin Arvo Koukku,
joka olikin nopeatoiminen ja
idearikas toiminnan vauhdittaja.
Sihteeriksi valittiin Juhani
Halttunen, joka oli vallan
sopiva tähän tehtävään.
Upseerikerhon toiminta lähti
isänmallisista tavoitteista.
On osallistuttu isänmallisen
juhlan
viettoon vuosittain. On muistettu Kaatuneitten muistopäivänä isänmaan puolesta
kaatuneita.
Tänä päivänä upseerikerhon
toiminta on samanlaista kuin
alkutaipaleellakin, Osallistutaan ammuntoihin (
laiskasti ) ja erilaisiin itsenäisyyteen liittyviin toimintoihin. Tietysti meillä on
yhteistyötä sotaveteraanien
kanssa. Hehän ovat meidän
kunniakansalaisia. Heidän
arvonsa nousee
näinä päivinä, kun seuraa
mitä tapahtuu Ukrainassa.
Kuohuntaa on laajemminkin. Meillä on rauhallinen
tilanne kiitos veteraanien
isänmaallisen taistelun talvij jatkosodissa , itsenäisyys
säilyi. Emme voi heitä kylliksi kiittää. Mutta tärkeätä
on, että muistamme heitä
kokoontuessamme sankarihautojen ääreen. KIITOS
Reserviupseerikerhon hallitus tänä vuonna:
Nevanperä Yrjö puh.joht
majuri, Nisula Tuomas sihteeri ja rah.hoitaja vänrikki,
Peltoniemi Mikko vara.puh.
ja keräyspäällikkö kapteeeni, Hannuksela Esko ase-au
luutnantti, Hakala Niilo
everstiluutnantti, Pihlajikko
Juhani yliluutnantti, Siljamäki Jouko kapteeni ja Viirimäki Pekka yliluutnantti.
Tänä vuonna kerhomme
täyttää 55 vuotta. Tarkoitus
on järjestää joulukuussa
pienimuotoinen juhla.
Yrjö Nevanperä
puheenjohtaja
Deutsches Sportabzeichen
Taannoin Kauhavalla olleen saksalaisten reserviläisten vierailun
yhteydessä oli reserviläisillä harvinainen mahdollisuus suorittaa
Saksan olympiaurheiluliiton urheilumerkki (Deutsches Sportabzeichen, DSA). Urheilumerkki
on perustettu vuonna 1913 ja se
on vanhimpia Saksassa edelleen
myönnettäviä kunniamerkkejä.
Merkkiä on voinut vuodesta 1993
lähtien suorittaa myös muualla kuin
Saksassa.
Urheilumerkin suorittaminen
jakautuu neljään kategoriaan,
joita ovat kestävyys, voima,
nopeus ja koordinaatio. J
okaisesta kategoriasta valitaan
yksi suoritettava laji. Lajivalikoima
on urheilumerkin 100-vuotisjuhlavuoden kunniasi juuri uudistunut.
Kestävyys-kategoriassa valittavana on 3000 m juoksu, 10 km
maastojuoksu, 800 m uinti, 7,5
km kävely ja 20 km pyöräily, jotka
on suoritettava tietyssä ajassa.
Voima-kategoriassa suorittaja
vähintään pronssiin oikeuttava tulos,
jotta kokonaissuoritus hyväksytään.
Nopeus-kategorian vaatimustasoa
kuvastaa hyvin se, että kultaiseen
merkkiin oikeuttavaan suoritukseen
39-vuotiaan pitäisi esimerkiksi juosta
100 metriä aikaan 12,60.
Saksan olympiaurheiluliiton urheilumerkki, Deutsches Sportabzeichen
voi valita kuntopallon heiton (2
kg), kuulantyönnön, kaksin käsin
suoritettavan kiventyönnön (saks.
steinstoßen) ja vauhdittoman pituushypyn väliltä. Nopeus-kategoriassa valittavina olivat ikäryhmästä
riippuen 50-100 m juoksu, 25 m uinti
ja 200 m pyöräily lentävällä lähdöllä.
Koordinaatio-kategoriassa valittavana olivat puolestaan korkeushyppy,
pituushyppy, kahvallisen nahkapallon heitto (saks. schleuderball)
ja hyppynaru. Uimataito on lisäksi
osoitettava 15 minuutin uimatestillä.
Kaikissa kategorioissa on saatava
Kolme penkkiurheilijaa lähti aamulla
suoritusviivalle. Voima-kategoriassa
teimme helposti kultaiseen merkkiin
oikeuttavat tulokset useammassakin
lajissa. Koordinaatiota mittaavassa
osassa kahvallisen nahkapallon eräänlaisen köyhän miehen moukarin
- heitto oli kaikkein mielenkiintoisin laji
ja sitä meistä pisimmälle heitti Ristaniemen Hannu. Kilon pallo lensi yli
55 metriä. Nopeus-kategoriassa ainut
mielekäs - ja myös loukkaantumisriskiltään ainakin 100 juoksua turvallisempi
- laji oli 200 metrin pyöräily. Kestävyyskategoriasta valitsimme 3000
metrin juoksun. Osa yritti myös 800 m
uinnissa parantaa tulostaan. Kaikissa
lajeissa oli kolme suoritusyritystä.
Toimintapäivä Tuomarniemellä
Ähtärissä toimintapäivää on
perinteisesti vietetty Herrasmieskilpailun nimellä.
Vuosittain järjestäjä vaihtuu
ja tänä vuonna järjestäjävastuussa olivat Ähtärin
reserviupseerit ja kisailupaikkana perinteikäs Tuomarniemi. Vaikka nimi on
”herrasmieskisa”, mukaan
ovat lähteneet myös joukkueet sotilaskotisisarilta ja
kotirintamanaisilta.
Joukkueet lähtivät matkaan
porrastetusti ja jokainen
joukkue sai kartan, johon
tehtävärastit oli merkitty. Heti alkuun piti osata
suunnistaa. Tehtävärasteilla
testattiin niin urheilu-, sotilas- ja suunnistustaitoja.
Paikasta ja sen perinteestä
johtuen tehtävien joukossa
oli useita metsäsektoriin
liittyviä kysymyksiä.
Sotilas/reserviläistietoja testaavat kysymykset ja tehtä-
2 / 2014
vät olivat pääasiassa RUL:n
toimittamasta toimintapäivän
tehtävälaatikosta. Rasteilla
tunnistettiin aselajitunnuksia, arvioitiin etäisyyksiä,
kompasssin käyttö piti osata,
kartan mittakaavaa arvailtiin, ylentämiseen tarvittavia
kertausharjoitusvuorokausia
laskettiin ja hylsyistä piti
tunnistaa pystykorvan ja
rynnäkkökiväärin patruuna.
Olisitko tiennyt, paljonko
YK-rauhanturvaajan päiväraha on Afganistanissa?
Metsään liittyviä, opettavaisia kysymyksiä oli useita.
Viitosrastilla piti arvioida
suuren kuusen läpimitta
rinnankorkeudelta. Monet
joukkueet mittailivat ensin
kuusen ympärysmittaa ja
pyrkivät trigonometrian keinoin selvittämään läpimitan.
Oikea vastaus kuusen läpimitasta oli 139 cm. Kuusella
oli pituutta 32 metriä ja sen
tilavuus on 8,2 kuutiometriä.
Melkoisen porukan kaminapuut tuosta kuusesta saisi.
Viimeisellä rastilla metsäkoneiden vieressä kysyttiin
kuudesta metsäkoneesta
sen koneen nimeä, jota ei
valmisteta Suomessa. Oikea vastaus oli Komatsu
Valmet.
Toimintapäivän kisaan osallistui kuusi joukkuetta. Paras joukkue oli Reserviupseereiden kakkosjoukkue,
toisena Räjähdekeskuksen
joukkue ja kolmantena Sotilaskotisisarten joukkue.
RUL:n lupaama kenttälapio
postitetaan Reijo Rekolalle.
Toimintapäivän järjestelyistä vastasivat reserviupseereiden puheenjohtaja Juhani
Luodeslampi ja
urheilu-upseeri Hannu Humalamäki.
Teksti ja kuva HM
Kuvassa voittajajoukkue kuusen paksuutta arvioimassa. Joukkueessa kisailivat Eero
Kulmala (vas.), Veikko Hallila ja Reijo Rekola.
Ja mitenkäs me sitten pärjäsimme.
Kauhavalaisista Hannu Ristaniemi
saavutti kultaisen urheilumerkin.
Allekirjoittaneista Pekka Sillanpää
saavutti hopeaa ja Antti Isosalon
suoritus keskeytyi jalkakramppeihin 3000 metrin juoksussa,
mutta kuitenkin vasta maaliintulon
jälkeen.
Kokonaisuutena aamupäivästä jäi
mukavia muistoja. Lajeista löytyi
sopivat suoritteet normaalikuntoiselle ja suoritustekniikoita sai
harjoitella ennen testiä.
Mikäli kiinnostus heräsi, testiin
on mahdollista osallistua
tulevan elokuun 23. päivänä
Tampereella.
Antti Isosalo, Pekka Sillanpää
Suoritusrajat miehille ja naisille
löytyy os http://goo.gl/o6QHFi
JALASJÄRVEN KODINTEKNIIKKA
www.jalasjarvenautohuolto.fi
MAATALOUSTUOTTAJAIN
TILITOIMISTO
Jalasjärvi
Adressit
Piiritoimistolta - myös tekstattuna.
Teuvan Reserviupseerikerho Ry
040-5945788 Ilmarinkuja 5 A 2, 64700 TEUVA
Teuvan Rengas OY
06-2672053 Parkintie 6, 64700 TEUVA
Mäntylän Autohuolto
06-2671260 Kauhajoentie 147, 64700 TEUVA
Huollamme kaikki automerkit
TEUVAN
TILIPISTE KY
Porvarinte 6, 64700 TEUVA, puh. 06 -267 2073
Minun mielestäni
Varusmiespalvelus VR
Varusmiespalvelusta suorittava henkilö on aikaisemmin
saanut 50 %:n alennuksen
junalipun hinnasta myös
matkustaessaan siviilivaatteissa esittämällä varusmiespalveluskortin lippua
ostaessaan.
Tämä alennus on poistunut
VR:n hinnastosta.
Siviilipalvelusta suorittava
henkilö on aikaisemmin
saanut 50 %:n alennuksen
junalipun hinnasta
esittämällä siviilipalveluskortin lippua ostaessaan.
Tämä alennus on edelleen
voimassa VR:n hinnastossa.
TEUVA
AMPUMATAITOPÄIVÄ
Suomen valtio omistaa VR:
n. Onko tämä VR:n omistajan näkyvä ja varsin nuiva
kannanotto
yleiseen asevelvollisuuteen?
Vaikuttaa siltä, että reserviläisten on otettava vahvasti
kantaa tähänkin asiaan.
Matti Heinonen
”LOTINA”
SOPPATYKKIÄ
Varusmiehet saavat edelleenkin kotonakäyntejä varten litterat n. 3/kk, mutta
siviilipalvelusmiehet voivat
palvelukseen kuuluvien ilmaismatkojen lisäksi ajella
junalla halvalla vaikka joka
ilta. Aikaakin kun on.
Toim.huom.
TIED. KURIKAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖT
Mikko S Säntti 0405509798
[email protected]
KURIKASSA 17.5.2014
VUOKRATAAN
JUHLAAN JA ARKEEN.
SOPPAPOJILLA
TAI ILMAN.
ANNETAAN KOULUTUSTA
TARVITTAESSA.
Kurikan reserviläiset pitävät
vuoden aikana useamman
ampumataitopäivän. Aloitimme
17.5. Kiimanevan a-radalla.
Ammunnat jatkuvat Kiimanevan radalla 12.7. ja 26.7.
kumpanakin päivänä aika on
klo 15.00-17.00.
Mahdollisuus ampua myös
aikansa legendalla m-31 ja
44 konepistooleilla (erikois
aseita muitakin).
Muut ampumapäivät ilm.
erikseen.Tied/Mikko S Säntti 0405509798
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
2 / 2014
11
Ilmajoella 15.5.2014
Ilmajoen Reserviläiset Ry
Pasi Löppönen
Kesä ja kärpäset; ei haittaa!
Ruuti palaa Ilmajoella koko kesän
Jälleen on käsillä vuoden
kauneimmat ja lämpimimmät säät. Nyt on paras aika
osallistua aktiivisen reserviläisen ampumaharrastus
toimintaan. Ilmajoen Reserviläiset on useita vuosia järjestänyt läpi vuoden
aktiivista ampumatoimintaa
Tervahaminan ampumaradalla; Huissilla. Näin myös
kesällä.
Meillä järjestetään niin SRA,
palvelusase kuin perinnease
kilpailuja. Lisäksi Ilmajoella
järjestetään vapaat pistooliharjoitukset parillisilla
viikoilla ja vapaat kivääriharjoitukset parittomilla viikoilla aina elokuun loppuun
saakka. Harjoitukset ovat
avoimia harjoituksia kaikille
reserviläisillä.
Pistooliharjoitusten jälkeen
pyrimme lisäksi järjestämään mahdollisuuksien mukaan IDPA ammuntaa.
Pistooli-Kivääri harjoituksissa, kuten kisoissakin,
edellytämme aina Reserviläisen ampumaturva vakuutusta tai SAL-lisenssiä.
SRA-ammuntaan osallistujalla tulee olla SRA Ampuja
kortti suoritettuna.
Kannattaa osallistua myös
kilpailujen rakentaja-toi-
mitsija toimintaan. Tällöin
pääset näkemään kilpailun
koko luonteen alusta loppuun. Tapaat samanhenkisiä
reserviläisiä ja voimme
taata, ettet pitkästy tai tylsisty. Huumori on hurttia,
tylyä mutta ynseää. Mutta
se on rehellistä rakentaja /
toimitsijaporukalla! Parasta
kaikessa tässä toiminnassa
on se, että saat vaihtelua
arkirutiineihisi. Et ehdi tylsistyä.
Mikäli reserviläistoimintasi kaipaa uutta potkua,
ole yhteydessä Ilmajoen
reserviläiset Ry aktiiveihin
joiden yhteystiedot löydät
osoitteesta http://www.reservilaisliitto.fi/liitto/piirit/
sivustot/ilmajoen_reservilaiset
Ilmajoella järjestetään kesän ja alkusyksyn aikana
erittäin mielenkiintoisia
kilpailuja!
Näistä mainittakoon seuraavat jotka kannattaa laittaa
kalenteriin ylös:
1.7
Palveluspistooli
PM-kilpailu
6.7
SRA-PM kilpailu;
2 x K + P + H. Karsintakilpailu SRA-SM 2015.
Ennakkoilmoittautuminen.
Helikopteri rastin rakentaja Janne Rantamäki kalibroi
helikopterin peltimaaleja ennen testiammuntaansa.
Kuva J. Lähdesmäki
5.8
Palveluspistooli
kilpailu
10.8
SRA kilpailu; K+P
26.8
Perinnepistooli kilpailu
6.-7.9 Huissi VIII Syys-SRA
kilpailu; 6 rastia ja laukausmäärä riittävä
Huomioi 6.7 SRA-PM kilpailusta seuraavaa:
Tämä kilpailu on karsintakilpailu vuoden 2015
SM-kisoihin. Pakollinen
ennakkoilmoittautuminen s-postilla ositteeseen
[email protected]
27.6.2014 mennessä.
Ilmoittauduttaessa on ilmoitettava SRA ampuja ID ja
luokka.
Maksimissaan 40 kilpailijaa
otetaan kisaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Kisamaksu 15 euroa. Maksetaan
paikanpäällä. Kisamaksua ei
peritä rakentajilta.
Palkitaan sarjat Y avoin ja
vakio sekä Y50 yhteisesti.
Kilpailu järjestetään Ilmajoen Tervahaminan ampumaradalla alkaen kello 10.00
Ja niin kuina aina, Ilmajoella
on kisojen yhteydessä aina
hyvät trahteerit; mehua, ratasleipiä ja korppuja. Isoissa
kisoissa makkaraa ja VIII
Huissi Syys-SRA kisassa
lämmin ruoka jälkiruokineen
ja kahvitarjoiluineen.
Leikkimielisesti voisi sanoa,
että esimerkiksi Huissi VIII
Syys SRA kisaan saa osallistua hyvän sunnuntailounaan
hinnalla ja kaupanpäälle saa
ampua �
Lisätietoja tapahtumista
saatte www-sivuiltamme
http://www.reservilaisliitto.
fi/liitto/piirit/sivustot/ilmajoen_reservilaiset/tulevat_tapahtumat
Alavudella pidetyt hirvenjuoksukilpailut.
Kilpailun parhaan tuloksen ampui Timo Ala-Hukkala Seinäjoen Reserviläiset ry:stä.
Kilpailuaseena hänellä
o l i Ti k k a S p o r t e r, l i p paallinen kertatulikivääri,
kaliiperi 308, varustettuna
Leopold-kiikaritähtäimellä. Ala-Hukkala on pitkän
linjan aktiivinen ampuja,
aloittanut harrastuksen jo
8-vuotiaana.
Timo Ala-Hukkala ja Tikka
Kaksoishirven pm Jalasjärvelle
Jalasjärven Reserviläiset
r y. j ä r j e s t i j ä l l e e n y h teistyössä Koskuen Metsästysseura ry:n kanssa
hyvän kilpailun 9.5. jossa
myös trahteerit olivat
maukkaat grillimakkaroineen ja munkkikahvineen.
Osanottamäärää tosin
verotti samana päivänä
1 Tm. Ari-Matti Lahdenmäk Alavuden seudun
Reserviläiset 102 pist., 2
Alik. Jani Keski-Liikala
Jalasjärven Reserviläiset
82 pist., 3 Korpr. Tommi
Ala-Kanto Jalasjärven
Reserviläiset 21 pist.
Sarja H 50
1 Alik. Timo Ala-Hukkala
Seinäjoen Reserviläiset
105 pist., 2 Kers. VeliPekka Nevala Jalasjärven
Reserviläiset 63 pist.
Sarja H 70
1 Kers. Simo Parkkamäki
Jurvan Reserviläiset 92
pist.
Matti Heinonen
[email protected].fi
06-2667339
Kauppilantie 108, 64760 Peltola
www.puuidea.fi
LVI Kynnäs OY
[email protected]
0500-265256
Kenttätie 9, 61800 Kauhajoki
KORJAUS
Edellisen Lakeuden Maanpuolustaja lehden piirihallitusten jäsenten luetteloon oli
tullut kaksi nimivirhettä:
Teuvan Jarkko Tuiskun varamies on Henry Koski
Vähänkyrön Kari Tapion
varamies on Jaakko Hakomäki
Pahoittelemme virheellistä
(viimevuotista) tietoa.
Tuloksia
löytyy osoitteesta
www.epresp.fi
Perinne- ja kiikarikiväärim pmammunnat 17.5.2014 Kauhavalla
Perinne- ja kiikarikiväärim pm-ammunnat 17.5.2014 Kauhavalla
Perinnekivääri, 300 m (30 ls): Sarja
Y: 1) Hakomäki Jaakko, Vähänkyrön
Res., 235p., 2) Lähdesmäki Juha,
Ilmajoen Res., 220p., 3) Lepistö Jani,
Kauhavan Res., 212p., 4) Autio Heikki,
Ilmajoen Res., 195p., 5) Lehtinen Mika,
Ilmajoen Res., 191p., 6) Hauhia Teemu,
Kurikan Res., 164p., 7) Lahti TeppoTapio, Ilmajoen Res., 161 p.
Y50: 1) Haukkala Markku, Ylihärmän
Res., 246p., 2) Hänninen Juhani,
Pohjanmaan Rauhant., 244 p., 3) Pohto
Jorma, Ylihärmän Res., 231p., 4) Riihiluoma Tapio, Kauhajoen Res., 226 p.,
5) Ala-Hukkala Jari, Seinäjoen Res.,
214 p., 6) Pajala Heikki, Pohjanmaan
Rauhant., 214 p., 7) Keskinen Veli-Matti,
Ylihärmän Res., 210 p., 8) Fred Christer,
Vaasan Res., 209p., 9) Laitila Veli-Jussi,
Ilmajoen Res., 205 p., 10) Ala-Hukkala
Timo, Seinäjoen Res., 204 p.,11) Rasku
Hannu, Ilmajoen Res., 190p., 12) Rajala Valio, Peräseinäjoen Res., 185 p., 13)
Nyrhinen Timo, Ylistaron Res., 89 p.
Y60: 1) Lepistö Jouko, Kauhavan Res.,
232p., 2) Korpimäki Pentti, Kauhavan
Res., 227 p., 3) Salo Sakari, Ilmajoen
Res., 225 p., 4) Lindroos Reijo, Laihian
Res., 224 p., 5) Iso-oja Antti, Ilmajoen
Res., 209 p., 6) Kamis Bengt, Vaasan
Res., 160 p.Y70: 1) Glader Pauli,
Vaasan Res., 178p., 2) Salo Matti, Kauhavan Res., 84 p., 3) Saarinen Antti,
Kauhavan Res., 65 p.
Kiikarikivääri, 300 m (10 ls): Y: 1)
Kontiainen Tommi, Kauhavan Res.,
97 p., 10 os., 2) Hakomäki
Jaakko,Vähänkyrön Res., 92 p., 10os.,
3) Lahti Teppo-Tapio, Ilmajoen Res., 70
p., 10 os., 4) Isosalo Antti, Kauhavan
Res., 68 p., 10 os., 5) Rajamäki Lasse,
Kauhavan Res., 38 p., 7 os., 6) Lepistö
Jani, Kauhavan Res., 21 p., 4 os.Y50:
1) Fred Christer, Vaasan Res., 98 p., 10
os., 2) Saarnisto Kai, Vaasan Res., 96
p., 10 os., 3) Ala-Hukkala Jari, Seinäjoen Res., 91 p., 10 os., 4) Malm Jukka,
Kauhavan Res., 87 p., 10 os., 5)
Ala-Hukkala Timo, Seinäjoen Res.,
LVI-Talo P. Kallela OY
marko.kallela@hanakat.fi
06-2671418
Kaartotie 2, 64700 Teuva
Urheilukalenteri 7.5.-31.12. 2014
Kuntourheilutapahtumat
laji
PAIKKA
Cooperin testit
paikkakunnittain
16.8.
Reserviläispyöräily, pyörämarssi
Seinäjoki
Perheliikuntapäivä
Kilpailut
aika
laji
9.5.
Ammunta kaksoishirvi
Jalasjärvi
13.5.
Ammunnat perinnepistooli
Ilmajoki
17.5.
Ammunta, kiv. 300 m
Kauhava
17.5.
Ammunta perinnekivääri 300m
Kauhava
19.5.
Ammunnat perinnekiv.150m, 3-as. ja m.Vaasa
19.5.
Pudotusammunta Kurikka
27.5.
Palvelusaseammunta kiv.
Kauhava
9.6.
Ammunta puoliautomaattikiv. 3-asent.+ m. Vaasa
1.7.
Palvelusaseammunnat 3 ja 4 (pist)
Ilmajoki
6.7.
SRA
Ilmajoki
9.8.
Ammunta kenttä ja kiik.kenttä Kauhava
4.8.
Ammunta puoliautomaattikiv. 150 RA7 Vaasa
12.8.
Ammunta, Matin kisa
Kauhava
Ampumakilpailut pist
Vaasa
10.8.
Ampumakilpailut pien.kiv
Vaasa
24.8.
Ampumajuoksu pien.kiv.
Kauhajoki
15.9.
Ampumajuoksu pistoolilla
Seinäjoki
18.9.
Ampumasuunnistus pistoolilla
Seinäjoki
14.-15.11.
Ilma-ase
Jalasjärvi
aika
82 p., 10 os., 6) Keskinen Veli-Matti,
Ylihärmän Res., 77 p., 9 os., 7) Rajala
Valio, Peräseinäjoen Res., 74 p., 10
os., 8) Riihiluoma Tapio, Kauhajoen
Res., 70 p., 10 os., 9) Rasku Hannu,
Ilmajoen Res., 63 p., 10 os., 10) Nyrhinen Timo, Ylistaron Res., 55 p., 8 os.,
11) Laitila Veli-Jussi, Ilmajoen Res., 50
p., 8 os.,12) Mäenpää Aimo, Kauhavan
Res., 48 p., 8 os.Y60 : 1) Lindroos
Reijo, Laihian Res., 95 p., 10 os., 2)
Iso-oja Antti, Ilmajoen Res., 84 p.,
10 os., 3)Korpimäki Pentti, Kauhavan
Res., 80 p., 10 os., 4) Lepistö Jouko,
Kauhavan Res., 72 p., 10 os.Y70: 1)
Glader Pauli, Vaasan Res., 81 p., 10os.,
2) Saarinen Antti, Kauhavan Res., 67
p., 9 os., 3) Salo Matti, Kauhavan Res.,
37 p., 7 os.
Perinnekiväärin pm-kilpailu 150 m
makuu 19.5.2014 Vaasassa
Tulokset: Sarja Y: 1) Hakomäki Jaakko,
Vähänkyrön Res.,286 p., 2) KeskiHannula Raimo, Ilmajoen Res., 285 p.,
3) Rantamäki Janne, Ilmajoen Res.,
280 p., 4) Lindroos Jani, Laihian Res.,
269 p., 5) Autio Heikki, Ilmajoen Res.,
264 p., 6) Lähdesmäki Juha, Ilmajoen
Res., 256 p., 7) Lepistö Jani, Kauhavan
Res., 221 p.
H50: 1) Haukkala Markku, Ylihärmän
Res., 286 p., 2) Fred Christer, Vaasan Res., 284 p., 3) Pajala Heikki,
Pohjanmaan Rauhant., 277 p., 4)
Ala-Hukkala Jari, Seinäjoen Res.,
265 p., 4 napakymppiä, 5) Keskinen
Veli-Matti, Ylihärmän Res., 265 p., 3
napakymppiä, 6) Ala-Hukkala Timo,
Seinäjoen Res., 261 p., 7) Iso-Oja Olli,
Vaasan Res., 254 p., 8) Riihiluoma
Tapio, Kauhajoen Res., 253 p., 9) Rasku Hannu, Ilmajoen Res., 245 p., 10)
Laitila Veli-Jussi, Ilmajoen Res., 230
p., 11) Hänninen Juhani, Pohjanmaan
Rauhant., 169 p.
H60: 1) Korpimäki Pentti, Kauhavan
Res., 276 p., 2) Lindroos Reijo, Laihian
Res., 275 p., 3) Mattsson Reijo, Kauhajoen Res., 264 p., 4) Sirén Jorma,
Vaasan Res., 263 p., 5) Iso-Oja Antti,
Ilmajoen Res., 259 p.
H70: 1) Glader Pauli, Vaasan Res., 269
p., 2) Kamis Bengt, Vaasan Res., 261
p., 3) Saarinen Antti, Kauhavan Res.,
226 p., 4) Sandström Kaj, Vaasan Res.,
224 p., 5) Guss Thor, Vaasan Res.,
197 p.H80: 1) Salo Matti, Kauhavan
Res., 201 p., 2) Perttu Matti, Vaasan
Res., 183 p.
Reserviläispiirien pudotusammunnan pm-kisa
19.05. Kurikka Kisa vietiin
Pitkämön ampumahiihtostadionilla läpi ukkosrintamien
välissä nopealla tempolla
lämpötilan ollessa + 21.
Lopussa pieni ukkossade
virkisti kisailijoita.
Kiihdytys -syöksymatka 30
m – jarrutus ja nopea lataus
ja ammunta mies miestä
vastaan. Törkeitä varaslähtöjä ei ollut. Jännityksen
aiheuttaman sormien tärinän vuoksi esiintyi monia aseen syöttöhäiriöitä.
Aseena oli pienoiskivääri.
Voittojen määrä ratkaisi sijoituksen. Voitosta jouduttiin
uusimaan. Uusinnassa Sami
Kuntola voitti Tomi Piirron.
Ei protesteja.
1. ylil. Sami Kuntola, 2. ylik.
Tomi Piirto, 3. maj. Kari Ratavaara, 4. yliv. Tapani Kaistila, 5. ylil. Matti Isoniemi,
6. vääp. Tapio Myllymäki,
7alik. Lasse Lehtinen
12
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
Toimintamme tukikomppania
2 / 2014
Veljekset Ala-Talkkari Oy
Asianajotoimisto
Lepistö & Mäkinen Oy
KUORTANEEN OSUUSPANKKI
Asianajotoimisto
Ristikangas, Kinnunen & Koskinen
64700 TEUVA, puh. 06-267 2700
Timo Aukia Oy
KURIKKA
Kyrönmaa
Kyrönmaan Osuuspankki
REIKÄLEVY Oy
P. Rotola-Pukkila Oy
Hakaradio
Ecosto Oy
SEINÄJOKI
www.timantti.com
HINAUS JA TUUPPAUS
LATOMÄEN SÄHKÖLIIKE
www.harmanliikenne.fi
TAMSIN PUUTARHAT
Ikkunatehdas Hautanen Oy
PL 17, 62375 YLIHÄRMÄ, Tel
+358 (0)6 482 20 00
Fax
+358 (0)6 484 69 50, www.skaala.com
T E U VA
Metsäliitto-konserni on nyt
Metsä Group. Tutustu meihin
osoitteessa www.metsagroup.fi.
Metso Power Oy
T:mi Jukka Kivineva
WWW.VOLTINVARI.fi
Kun hinta
ratkaisee
Keskustie 10, Virrat puh. 03-485 511 � Yrittäjäntie 3, Ähtäri puh. 06-5415 111
WWW.yristyslaskenta.com
0400-564 104