LMP 2 2012 uusi koko.indd - Etelä

M - Suomen Posti Oyj
2 / 2012
LAKEUDEN
MAANPUOLUSTAJA
PAUHA 2012
KUVAT JOUKO LIIKANEN
LASSE KINNUNEN Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Länsi-Suomen piiri
järjesti PAUHA 2012 -harjoituksen Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueella
13.4. -15.4.2012. Nyt järjestetty harjoitus oli kahdestoista vuodesta 2001
alkaneessa harjoitusten sarjassa. Harjoitus koostui harjoituksen johdosta ja kahdestakymmenestä kurssista,
joilla oli yhteinen hallinto,
perustaminen, huolto, kuljetukset sekä kulunvalvonta
ja vartiointi. Harjoituksen
kursseista viisi kurssia oli
Puolustusvoimien tilaamia
sotilaallisia kursseja, seitsemän kurssia oli sotilaallisia valmiuksia palvelevia
ja kahdeksan kurssia oli
varautumis- ja turvallisuuskursseja.
Harjoitukseen
osallistui yhteensä 373 henkilöä.
Harjoitusolosuhteet olivat
vaativat. Lämpötila vaihteli 4-5 astetta nollan molemmin puolin. Ajoittain
Sotilaallisilla kursseilla ammuttiin eri aseilla - myös raskaalla singolla
satoi vettä ja räntää rankastikin. Voimakas sumu
haittasi ammuntoja estäen
merivalvonnan
riittävän
näkemisen merialueelle ja
näin ollen ammunnat olivat keskeytyksissä lauantaina ja sunnuntaina useita
tunteja. Kurssikohtaisten
tavoitteiden saavuttamisen
kannalta olosuhteet antoivat täten oman haasteensa.
Osallistujien harjoituksesta
antama palaute oli erittäin
myönteistä. Monen suusta
saatiin kuulla – Ensi vuonna uudelleen.
Nuorten kursseille osallistuu noin sata nuorta
Harjoitukseen tutustuivat
Länsi-Suomen sotilasläänin
komentaja kenraalimajuri
Pertti Salminen, Vapaehtoisen maanpuolustuksen
neuvottelukunnan pääsihteeri everstiluutnantti Asko
Valta, Pohjanmaan aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Jukka Ranta sekä
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnanjohtaja
Pekka Tuunanen.
Harjoitukseen viisi tai kymmenen kertaa osallistuneille
luovutetaan kunniakirja.
Harjoituksen johtaja Arto
Lammi onnittelee Jaakko
Mannilaa
Kolaritilannekuvaus Yli esteiden -televisio-ohjelmaan
(Elixir-sarja)
Harjoituksessa oli viisi sotilaallista kurssia
WWW
.K
AV
AU H
A.F
I
Henkilösuojauskurssin koulutus käynnissä
Sotakamreeri sivulla 3
Nuukuutta
Puoli vuosisataa täynnä
Sotaveteraanit kunniajäseniksi
Soppatykki asemissa
Palkitsemisia pytyillä
Rynnärikursilla tunkua
2
Kesäillan
kirkko
Jalasjärvellä
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
KYTÖSAVUN
kansan kohtalo
Kuortanelaisen
Heikki
Klemetin laulu Vilppulan
urhojen muistolle kertoo
vapautta vaalivasta kytösavun kansasta. Vapauden
vaaliminen on nyt täysin
uudessa tilanteessa, koska
kytösavun kansan maakunnasta lakkautetaan viimeinenkin joukko-osasto.
Kytösavun kansan vapauden vaalimisen ihanne on
aina näkynyt ajankohtaan
sopivana. Isänmaamme itsenäisyyspyrkimyksissä se
ilmeni aktivistien toimintana ja jääkäriliikkeen kukoistuksena. Vapaussodan
jälkeen suojeluskunta- ja
Järjestäjä: Jalasjärven reserviläisjärjestöt ja EteläPohjanmaan reserviläispiirit yhteistyössä Jalasjärven
seurakunnan kanssa.
KUVA JALASJÄRVEN SEURAKUNTA
Tiistaina 7.8. klo 19.00
Ohjelmassa mm. Pohjanmaan Sotilassoittokunta, Jalasjärven veteraanikuoro, puhe rovasti Jussi Pelto-Piri, päätöshartaus Jalasjärven kirkkoherra Kari Lauri, kesäisiä ja
isänmaallisia virsiä.
Kirkkokahvit!
Tervetuloa!
Veteraanipäivä aloitettiin Antti Vainion johtamalla juhlallisella musiikilla ja ¨Marja-Liisa Haveri-Niemisen puheella.
Seppelpartiossa talvisodan vänrikki Matti Mäkinen, Seinäjoen Rintamaveteraanien puheenjohtaja Markku Lehtola,
Rintamanaisten Terttu Rintamäki ja Seinäjoen Sotaveteraanien puheenjohtaja Ilmari Isokangas
Lottaperinteen esitaistelija, museoneuvos Marja-Liisa
Haveri-Nieminen;
Talvisodassa vaikeassa paikassa taistelleen eteläpohjalaiskomppanian päällikkö oli luutnantti Yrjö Jylhä. Hän on
tullut tunnetuksi talvisodan runoilijana, sillä hän purki kipeitä kokemuksiaan kirjoittamalla. Yksi hänen runoistaan
on nimeltä
SIELLÄ JOSSAKIN
He sanovat: siellä jossakin -, kun puhuvat he meistä
ja rukoilevat puolestamme illoin,
ett´ yhä täällä jaksaisimme taistella ja seistä –
mut´ kukaties jo vainait´ oomme silloin.
Me sanomme: siellä jossakin -, kun muistelemme heitä,
niin kaukaista on kaikki kotopuolla.
Ei meillä entiselämää, ei meillä paluutietä –
vain heidän vuokseen taistella ja kuolla.
Tässä tulevat tiivistetysti, samalla koskettavasti esiin ne
ajatukset ja tunnot, jotka rintamalla taistelujen hetkeksi tauottua usein valtasivat miesten mielet – ajatuksissa palattiin
tutuille kotitanhuville ja rakkaitten läheisten luo. Taustalla
oli vahva koti-ikävä, mutta samalla koettiin, että nyt oltiin
isänmaan asialla. Työ oli vielä kesken ja tehtävä oli kestettävä loppuun asti. En liene väärässä, kun sanon, että rintamalla olleet veteraanit voivat tänä päivänäkin ajatuksissaan
ja muistoissaan palata noihin samoihin tuntemuksiin.
Nuo runon säkeet saattavat myös sotavuosien kotirintamalla olleet omiin muistoihin. Kodeissa rukoiltiin siellä jossakin olevien läheisten puolesta. Kodeissa jaksettiin ylläpitää
toivoa ja odottaa rakkaitten paluuta kotiin – ja samalla pelko puristi rintaa.
Niin rintamalla kuin kodeissakin antoi voimaa unelma Isänmaan vapaudesta ja edessä siintävästä rauhan vuosien onnellisesta elämästä. Te, veteraanit, niin miehet kuin naiset,
olette tämän unelman toteuttaneet, ei vain sotavuosina, vaan
myös kansamme ja isänmaamme aineellisessa ja henkisessä jälleenrakennustyössä monien vuosikymmenten ajan.
Tänään Veteraanipäivänä kiitämme ja kunnioitamme Teitä, jotka vielä olette keskuudessamme, samoin heitä, joiden
matka on jo päättynyt.
lottatoiminnassa, josta varmasti oli hyötyä talvi- ja
jatkosodan
taisteluissa.
Rauhan tultua lotat ja veteraanit ovat olemassaolollaan muistuttaneet vapauden vaalimisen hinnasta
ja sen tarpeellisuudesta.
Lentosotakoulun ja Pohjanmaan sotilassoittokunnan
kautta olemme aina saaneet
puolustusvoimien
tukea
kun olemme sitä tarvinneet
ylläpitäessämme maanpuolustushenkeä tilaisuuksien
tai toiminnan avulla.
Maanpuolustusjärjestöjen
tärkein tehtävä edelleen on
ylläpitää maanpuolustus-
VASTINETTA
jäsenmaksulle
RUL ideoi viimevuotisen
juhlavuotensa
kunniaksi
uuden toimintatapahtuman,
Johtamispäivän. Täksi vuodeksi nimi muuttui Toimintapäiväksi, mutta tapahtuman idea pysyi samana:
Tarkoituksena on tarjota
kerhoille valmis rakenne
päivästä, jolla voidaan aktivoida jäsenistöä ja parantaa
käytännön
maanpuolustustaitoja. Liitto toimittaa
valmiiden tehtävien rastikuvaelmien lisäksi myös
materiaalia
osallistujille
jaettavaksi sekä palkinnon
voittajalle.
Käytännössä
ohjeet antavat paljon tilaa
paikalliselle soveltamiselle.
Liiton uusi toimintamuoto
on hieno juttu. Kerhot voivat päivän järjestämällä luoda itselleen uuden perinteen
ja yhdistää Toimintapäivässä huvin ja hyödyn. Omat
kokemuksemme Ilmajoelta
viime vuonna olivat varsin
positiivisia.
Järjestimme
Johtamispäivän Kalajaisjärven maastossa allekirjoittaneen mökkiin tukeutuen.
Tehtävät suoritimme sopivin väliajoin matkan varrella koko porukalla, jolloin
erillistä rastihenkilöstöä ei
tarvittu. Mukana oli liiton
materiaalipaketin tehtäviä
sekä muutamia omia järjestelyitämme. Ammuntarasti
suoritettiin piirien ekoaseella. Lopuksi harjoitimme
tapahtuman vapaamuotoisempaa jälkipuintia. Lukumääräisesti osallistujia ei
ihan hirveän montaa ollut,
mutta jos ollaan rehellisiä,
niin puolisen tusinaa jäsentä samassa tapahtumassa
samaan aikaan on meille
ihan hyvä saavutus. Ja tänä
vuonna varmaan pannaan
paremmaksi.
Viime vuonna päivän jär-
2 / 2012
henkeä, koska jos henkeä
on, niin on myös tahtoa. Jos
tahtoa ei ole, niin ei auta
vaikka olisi minkälaisia
asejärjestelmiä varastoissa
pahan päivän varalta.
Puolustusvoimauudistuksessa olen erittäin huolestunut maanpuolustustahdon
säilymisestä Pohjanmaalla.
Järjestöjen
maanpuolustushengen hyväksi tekemä
työ tarvitsee aina tuekseen
puolustusvoimia monin tavoin. Ensin meni Kokkolan asekoulu, sitten Vaasan
rannikkopatteristo ja nyt
viimeisenä Kauhavan lentosotakoulu sekä Pohjanmaan sotilasssoittokunta.
Jatkuvat menetykset jättävät maanpuolustusmieliin
jälkensä ellei mitään korvaavaa ole tarjolla.
Maanpuolustushenkeä ei
voi ostaa, eikä maanpuolustustahtoa voi hetkessä
luoda. Molempia pitää pitkäjänteisesti vaalia ja ylläpitää kaikin mahdollisin
keinoin. Tämä on kytösavun
kansan maanpuolustusväen
tämän päivän haaste ja tärkein tehtävä.
jesti piirissämme (vain)
viisi kerhoa; täksi vuodeksi järjestäjien määrä
noussee muutamalla, mutta kun alueellamme on 22
reserviupseerikerhoa, niin
aktivoitumisen varaa olisi
tulevaisuudessa paljonkin.
Tietenkin päivän järjestäminen vaatii jonkin verran
ajatustyötä ja etukäteisvalmistelua yhdeltä tai useammalta mieheltä, mutta voin
sanoa, että tapahtuma maksaa vaivan. Liiton ohjeita
runkona käyttäen ja paikallisesti omilla ideoilla päivää
rikastaen järjestely kyllä
onnistuu. Tapahtuman järjestäminen pienimuotoisenakin on arvokas kokemus;
tärkeintä on hyvä upseeri- ja maanpuolustushenki.
Eikä huumoriakaan pidä
tehtävissä unohtaa, vaikka (ainakin puoli)tosissaan
oltaisiinkin. Herrasmieskilpailu sopii meille upseereille ja herrasmiehille.
ton tapahtumalle antamasta
arvostuksesta kertoo se, että
täksi vuodeksi laaditut vuositavoitteet niin kerhoille
kuin yksittäisille reserviupseereille pitävät sisällään
Toimintapäivän järjestämisen / siihen osallistumisen.
Samoin liiton asiaan käyttämä rahallinen panostuskin puhuu arvostuksesta.
Mielestäni Toimintapäivä
on juuri sellaista toimintaa,
jolla niin kerho kuin yksittäinen jäsenkin voi saada
suorittamalleen jäsenmaksulle lisää vastinetta. Tapahtuman tulevaisuuteen
voi halutessaan yrittää itsekin vaikuttaa antamalla asiasta palautetta vaikkapa liiton toimistoon. Kerrotaan,
että tällaiselle tapahtumalle
on kerhoissa tarvetta ja halua. Esimerkiksi niin kuin
varapuheenjohtajamme viime vuodelta päivän lopputunnelmissa vilpittömästi
kommentoi: ”Meillähän oli
kerrankin oikeaa sotilaallista toimintaa”
Nyt kun tässä asiassa on
päästy hyvään alkuun, niin
toivoa sopiikin, että liitto tekee Toimintapäivästä pysyvän perinteen. Ainakin lii-
Kauhajoen reserviläiset tekivät hienon mallisuorituksen järjestämällä toukokuun
alussa monipuolisen maanpuolustuspäivän.
Tykistöprikaatin, ilmavoimien,
maanpuolustuskoulutusyhdistyksen ja reserviläisten
laaja-alainen
yhteistyö
osoitti, että jos tahtoa on,
niin keinoja maanpuolustushengen ylläpitämiseen
uudessa tilanteessa kytösavun aukeiden ympärille
on olemassa.
Jaakko Liinamaa
varapuheenjohtaja
Tuomas Taivalmaa
Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin varapuheenjohtaja
JO ON AIKA
Jo on aika saattaa suojeluskunnatkin oikeaan arvoonsa kuten ovat ”lotatkin
nousseet kumpujen yöstä”
ja osoittaa suojeluskunnille
ja niissä toimineille suomalaisille kunnioitusta Isänmaamme hyväksi tehdystä
mittaamattoman arvokkaasta työstä.
On kulunut jo 95 vuotta
14.09. 2012 siitä, kun Lapualla päätettiin perustaa
suojeluskunta. Elettiin vuotta 1917, keskellä kehitystä,
joka näytti väistämättä johtavan taisteluun Suomen
suunnasta, kansanvallasta
ja vapaudesta päättää kenenkään sanelematta, miten suomalaiset haluaisivat
maataan kehittää sarastamassa olevan itsenäisyyden
tulevaisuudessa ..
Lapuan kaupunki jä Vapaussodan ja Itsenäisyyden
Etelä-Pohjanmaan
perinneyhdistys
järjestävät
14.09.2012 klo 18.00 alkaen suojeluskuntajuhlan
Lapuan Suojeluskunnan perustamisen 95 - vuotispäivän kunniaksi. Juhlapaikka
on Kulttuurikeskus Vanha
Paukku.
Sotilasmusiikin
ja kuorolaulun lisäksi palautetaan mieliimme suojeluskunta-aatteen historiaa.
Kahvitus alkaa klo 17.30.
Tervetuloa Isänmaan ystävät, vapaussotiemme perinteiden vaalijat ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen
toimijat juhlaamme!
Eversti evp Jorma Jokisalo
Puheenjohtaja
Impivaara hiljenee kesäksi!
Reserviläispiirien toimisto on suljettu 31.7. saakka. MPK:n toimisto on suljettu ajalla 9.6.-31.7.
Rentouttavaa kesää!
Ulla ja Maija
2 / 2012
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
Reserviupseeripiirille kunniajäseniä
60 vuotta täyttävän Reserviupseeripiirin kevätkokous
kutsui piirin kunniajäseniksi
perustajajäsenet Mauno Vehkaojan Seinäjoelta ja Kullervo
Kemppisen Espoosta. Lisäksi kunniajäseniksi kutsuttiin
entiset piirin puheenjohtajat
Seppo Jaakkola Naantalista
ja Jorma Kallio Lapualta.
Laamanni Kullervo Kemppinen, kunniajäsen nro 6,
toimi piirin perustamisen
aikoihin Kauhavalla, missä
hänellä oli asianajotoimisto.
Kemppinen oli ilmavoimien
miehiä, joka jo 21-vuotiaana
sai sekä luutnantin arvon,
että Vapaudenristin. Piirin
ensimmäisen vuosikymmenen Kullervo Kemppinen oli
aktiivisesti mukana erilaisissa tehtävissä. 60-luvulla
hän muutti Helsinkiin, missä
hän saavutti mainetta lakimiehenä ja tuomarina. Parhaiten tunnettu Kemppinen
on kuitenkin erävaeltajana
ja eräkirjojen kirjoittajana.
RUP
60 v
Jo Kauhavalla asuessaan hän
kirjoitti kirjan Lumikuru,
jonka sanotaan tuoneen Saariselän suomalaisten tietoisuuteen.
Majuri Mauno Vehkaoja,
kunniajäsen nro 7, on vuosikymmenten aikana toiminut
useissa reserviupseeritoiminnan tehtävissä, mm. piirin
ensimmäisenä urheilu-upseerina yhdeksän vuotta.
Piirin vuosikertomukseen v.
1960 Vehkaoja kirjoitti urheilusta näin:
”Jokainen rintamalla ollut
muistaa, että upseerin pitää
olla paremmassa kunnossa
kuin miehistönsä, sen vuoksi,
että silloinkin vielä, kun miehet voivat uupuneina levätä,
pitää upseerin kyetä ajattelemaan kirkkain, väsymyksestä
vapain aivoin ja tekemään
päätöksiä.
Siis: Upseerien on oltava tarpeen tullen kovia ja sitkeitä
ja sitä varten on jokaisen
velvollisuus oma-aloitteisesti
huolehtia kunnostaan.
3
Tämä on asian ydin ja syy,
miksi kerhojen päähuomio
on kiinnitettävä liikunnan harrastamiseen mm.
joukkourheilun
avulla.
Sen toteuttaminen ei kysy
niinkään varoja kuin työtä
ja vaivannäköä. Vielä parempi, jos saadaan muukin
kansa liikkeelle, vaikkapa
esimerkin voimalla.”
Majuri Seppo Jaakkola,
kunniajäsen nro 8, toimi piirin puheenjohtajana
vain neljä vuotta, mutta ne
vuodet olivat todella haasteellisia. Ajanjakso osui
90-luvun alun vaikeisiin
lamavuosiin, jolloin koko
piirin toiminta ja talous oli
suunniteltava ja järjestettävä uudelleen, kun piirejä
vahvasti tukenut LMPT ei
siihen enää kyennyt. Piiritehtävien lisäksi Jaakkola
toimi Reserviupseeriliiton
hallituksessa ja Maanpuolustusyhtiön hallinnossa.
Reserviupseeripiiri järjestää juhlavuotensa kunniaksi
jäsenmatkan Reserviupseerikouluun Haminaan 29.-30.9.
Menomatkalla tutustumme Turvallisuus ja Puolustusmessuihin Lahdessa
ja paluumatkalla Salpalinjaan.
Varaa päivät kalenteriisi. Lisätietoja saat elokuussa piirien kotisivuilta,
toimistolta ja kerhosi puheenjohtajalta.
Piirin puheenjohtaja Kari Ratavaara luovutti Kunniajäsenkirjan piirin perustajajäsenelle, Talvisodan vänrikki Mauno Vehkaojalle
Majuri Jorma Kallio,
kunniajäsen nro 9, kuuluu
nuorempiin, tämän päivän
aktiivireserviupseereihin.
Kallio toimi piirin puheenjohtajana viisi vuotta.
Nykyisin Jorma Kallio on
Suomen Reserviupseerilii-
ton liittovaltuuston puheenjohtaja. Hän on myös Lakeuden Maapuolustajain Tuki
ry:n hallituksen jäsen.
Sotakirjailija Laihialla
Reino Lehväslaiho
------------------------------------------------------------Res. panssarivääpeli, sotakamreeri ja kirjailija
Virtain Valokuvaamo.
Syntynyt 13.4.1922 Akaa.
Osallistui talvi- ja jatkosotaan
sekä Lapin sotaan.
Haavoittui kolme kertaa,
ensimmäisen kerran
17- vuotiaana talvisodassa
ja kahdesti jatkosodassa.
Palveli panssarijoukoissa.
Sotilasarvo vääpeli.
30 kpl sotilaan kunniamerkkiä
Yksi elossa olevista
noin 50:stä sotakamreerista
Kirjoittanut useita kymmeniä kirjoja,
ollen tuotteliain sotakirjailija
koko Suomessa.
Toiminut mm merimiehenä, kauppiaana.
OLAVI KOSKINEN LAIHIALaihian Reserviläiset saivat avoimeen kerhoiltaansa
vierailijaksi maamme eturivin sotakirjailijoihin
kuuluvan, res. panssarivääpelin, sotakamreeri Reino
Lehväslaihon. Sodissa hän
palveli panssarijoukoissa,
joita johti jääkärikenraali
Ruben Lagus.
Kolmen sodan ja kolmen
haavoittumisen kokenutta sotiemme veteraania oli
Nuorisoliitolle
saapunut
kuulemaan 250 henkilöä.
Kuulijakunta kuunteli Lehväslaihon kertomusta omakohtaisista kokemuksistaan
Tali- Ihantalan torjuntataisteluista kiinnostuneena,
sekä vakavan oloisina.
Sanallinen ilmaisu kirjailijalla oli yhtä hyvä kuin
hänen kirjoittamansa kirjat,
joita on kaikkiaan ilmestynyt yhteensä liki 50 teosta.
Kirjailijan teokset pohjautuvat aina johonkin tosiasiaan ja tapahtumaan, toki
hän kirjoja tehdessään on
kertomuksia myös jonkin
verran muokannut.
Sotaa panssarivaunussa
Saimme tietoa miltä tuntuu
olla sodassa ensin jalkaväessä, sitten panssarivaunussa. Lehväslaihon siirryttyä
panssarivoimiin ei maallamme ollut vielä montaakaan vaunua käytettävissä.
Vasta sotien jatkuessa saatiin
panssarivaunukanta
välttävälle tasolle. Lehväslaiho oli ensimmäisiä panssarimiehiä koko maassamme. Eniten hänelle kertyi
sotakokemusta Sotka- panssarivaunusta.
Sotamerkintöjen
perusteella hän on todistettavasti tuhonnut seitsemän
vihollisen panssarivaunua
sekä lukemattoman määrän
ajoneuvoja ja torjuntatykkejä. Lehväslaiho kertoi
eräästäkin tapauksesta jossa heitä oli pyydetty apuun
vihollisen panssarivaunujen
torjumisessa.
Edettyään
kohti hyökkäävää vihollista
maantietä pitkin, heidät pysäytti suomalainen jv- mies,
sanoen edessä olevan vihollisen ”hirviömäisen” hyökkäysvaunun, joka oli niin
suuri, että mies olisi mahtunut ryömimään vaunun
putken sisään! Tästä Lehväslaiho vaununsa miehistöineen ei pelästynyt, vaan
kohdattuaan ”hirviön” he
tuhosivat sen ja matka jatkui! (tässä vaiheessa meistä
kuulijoista aika moni ajatteli, että mieluimmin kyllä tositilanteessa ehkä oltaisiin
jossain muualla kuin ”rautaisen laatikon” sisällä).
Torjuntaa vaunun päältä
Myös Lehväslaihon vaunu sai osuman rajussa
Tali- Ihantalan torjuntataistelussa. Vaunun saatua
osuman, Lehväslaiho nousi
pois vaunusta ja alkoi konepistoolilla ampuen torjua hyökkäävää vihollisen
jalkaväkeä. Torjunta kyllä
onnistuikin, sillä pian oli
vaunun viereisessä ojassa
ja sen läheisyydessä useita
vihollisen kaatuneita jvmiehiä. Mutta sitten loppui
Lehväslaihonkin tuuri. Tuli
osuma kasvoihin ja mies
putosi vaunun lähellä olevaan ojaan haavoittuneena.
Hänen sanojensa mukaan
oja oli verestä täynnä. Verestä, jota oli vuotanut ojaan
vihollisen kaatuneista. Haavoittuneen Lehväslaihon
onneksi omat panssarimiehet vaunuineen pelastivat
hänet. Pitkän sotasairaalareissun jälkeen mies toipui,
tuli rauha maahamme ja siviilielämä alkoi.
Sana on vapaa
Illan päätteeksi saimme kysellä Lehväslaiholta sotien
ajoista ja elämisestä. Vastaukset kysymyksiimme tulivat ”sotilaallisen täsmällisesti” ja suorasukaisesti.
Olihan vastaajana mies,
jolla on kanttia ja näyttöä
Piirien puheenjohtajat luovuttivat sotakamreeri Lehväslaiholle Tuen standaarin
sanoa mitä hän ajattelee!
Huomionosoituksia ja kiitoksia Lehväslaiholle
Tilaisuuden päätteeksi Reino Lehväslaiholle, Laihian
Reserviläiset Ry:n puolesta, luovutti puheenjohtaja
Heikki Tarkkanen yhdistyksen
nimikkokynttilän
jalan nro13, Lehväslaiholle
kiitokseksi ja muistoksi vierailustaan Laihialla. Reserviläispiirien puheenjohtajat
Kari Ratavaara ja Tapani
Kaistila luovuttivat hänelle
kiitokseksi pitkäaikaisesta
tuestaan reserviläistoiminnan hyväksi, Lakeuden
Maanpuolustajain tuen viirin. (kiitospuheessaan Lehväslaiho totesikin, että nyt
hänellä on viirejä täyden
kymmenet, eli 30 kpl).
Maanpuolustuskoulutusyhdistys muisti myös arvostamaansa sotakirjailijaa, luovuttamalla hänelle MPK:
n plaketin, jonka luovutti
Pohjanmaan koulutus- ja
Tämähän on tuttu peli!
tukiyksikön päällikkö Juha
Ala- Aho.
Laihian kunta muisti myös
kirjailijaa isolla kukkapuskalla ja halauksella. Luovuttajana toimi kunnan
kirjastotoimenjohtaja Pirjo
Humalainen.
Myös me tämän päivän
”Lakeuden maanpuolustajat” onnittelemme huhtikuulla kunnioitettavan 90
vuoden iän saavuttanutta
sotakirjailija Reino Lehväslaihoa
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
4
Yksikön päällikön palsta
Keväinen
tervehdys
täältä
Impivaarasta!
2 / 2012
Nuorten tutustuminen puolustusvoimiin
PAUHAn johtovastuussa oli Etelä-Pohjanmaan koulutus- ja
tukiyksikkö.Yksikönpäällikkö Maija
Haanpää
mukana
päätöstilaisuudessa
Kuva Jouko Liikanen
Viime lehdessä oli niin synkkää, niin synkkää.. En nyt sitten
tiedä, eihän tässä suuria ”valkeuden hetkiä” ole vieläkään
koettu mutta eteenpäin mennään ja katseet on jo suunnattu
tiiviisti tulevaisuuteen!
Olemme laatineet Länsi-Suomen maanpuolustuspiirin esityksen Puolustusvoimille, missä tuomme julki, mitä toimintoja esitämme täällä pohjalaismaakunnissa säilytettävän
PV:n säästökuureista huolimatta, että meidän toimintaedellytykset jotenkin pystyttäisiin turvaamaan myös Lentosotakoulun lakkauttamisen jälkeen.
Täällä Etelä-Pohjanmaalla me laadimme oman esityksemme yhdessä reserviläispiirien kanssa ja viestimme oli selkeä; jatkossakin Kauhava on meille tärkeä! Voisiko sanoa,
että pohjalainen reserviläinen on aina tottunut menemään
Kauhavalle; Lohtaja harjoitusalueena on jo kaukana, muista varsinaisista varuskuntapaikkakunnista puhumattakaan!
Esityksemme on, että Lentosotakoulun ampumaradat säilyisivät Puolustusvoimien hallinnassa jolloin meillä olisi
jatkossakin ammuntaan tarvittavat radat käytössämme. Samalla esitämme myös, että PV:n hallinnassa säilyisi esim.
Hopiavuoren radan ympäristössä oleva maasto tai vastaava
harjoitusalue missä voisimme sotilaallisia kursseja järjestää. Esitämme myös, että Lentosotakoulun alueella olevista
kiinteistöistä jokin rakennus säilyisi Puolustusvoimien hallinnassa, jossa meillä olisi mahdollisuus varastoida PV:n
materiaalia harjoitusten käyttöön. Samassa rakennuksessa
olisi myös koulutus- ja majoitustilaa kurssien käyttöön.
Tätä esitämme; mitä saamme, sitä ei tiedä vielä kukaan!
Mutta nyt on aika pitää ääntä itsestämme ja osoittaa, että
mekin olemme olemassa! Ja kuten viimeksi jo vastaavassa
kirjoituksessa mainitsin; työ, toiminta, kurssit ja koulutus
jatkuu myös tulevaisuudessa; missä ja miten; siihen haetaan
juuri nyt raameja!
PAUHA harjoituksessa Lohtajalla huhtikuun puolessa välissä Puolustusministeriöstä vieraillut evl. Valta mm. toi
selkeästi meille ministeriön viestiä siitä, että meistä halutaan pitää huolta ja toimintaedellytykset turvata myös jatkossa. ” Kun teiltä pois otetaan, pitää meillä olla jotakin
tarjota tilalle” oli Vallan viesti!
Valtakunnalliset Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen neuvottelupäivät neuvoteltiin Tuusulassa heti vapun jälkeen.
Yleisessä keskustelussa oli mm. MPK:n omat asehankinnat. Turvataksemme jatkossakin ase- ja ampumakoulutuksen MPK:n kurssitarjonnassa, tällä hetkellä harkitaan vakavasti reserviläiskivääreitten hankkimista MPK:n käyttöön.
Ollaan kuulolla!
Koulutus ja kurssitoiminta pyörii tällä hetkellä ” sata lasissa”, juhannusviikolla jäädään lomille ja palataan sorvin
ääreen vasta elokuulla. Mutta vielä on aktiivista toiminnan
aikaa! Ennen siirtymistä kesälaitumille, annamme rautaisannoksen turvallisuustaitoja ja- tietoja sekä MPK tietämystä
päivän mittaisina kursseina mm. Jurvan, Alavuden ja Kortesjärven yläastelaisille ja lukiolaisille; sieltä ne tulevaisuuden toimijat nousevat! ”Tämän päivän elämyksen kokija on
huomisen elämyksen tekijä!” eikä se jotenkin noin menisi?
Ja muutama muistutus! Toista kertaa järjestettävä ulkoilmakonsertti, Impivaaran Suvisoitto, soitetaan Pohjanmaan
Sotilassoittokunnan johdolla Impivaarassa 5.6.2012.Tule
kuuntelemaan, sillä kuten tiedät, heidän soittonsa vaikenee…
Äläkä unohda Lauhan laskeutumista joka tänä vuonna
marssitaan koko reitti Lauhanvuoren kansallispuiston
maisemissa 16.6.2012. Siitä on sitten hyvä kirmata kesälaitumille mutta laita jo ylös päivämäärä 11.8.2012 jolloin
pyöräillään perinteikäs Reserviläispyöräily. Reitti alkaa ja
päättyy Lentosotakoululle. Ilmoittaudu www.mpk.fi tai ota
yhteyttä allekirjoittaneeseen, niin saadaan nimet listoille!
Vaikka oikein ei vielä nuo säät olekaan kesäisiä, tässä
vaiheessa haluan toivottaa Teille kaikille lämmintä ja aurinkoista kesää ja onnitella valmistuvia, lakitettavia, kukitettavia kuin myös 4.6. ylennettyjä tai muilla huomionosoituksilla palkittuja!
Aurinkoista ja rentouttavaa kesää!
Sisulla ja sydämellä!!
Maija Haanpää
KOTU-päällikkö
SEDU-KURIKKA
Koulutuskeskus Sedu Kurikan turvallisuusalan ensimmäisen vuoden opiskelijat
osallistuivat PAUHA- harjoitukseen Lohtajalla 13.15.4.2012. Turvallisuusalan
opiskelijoita oli yhteensä
14 ,josta tyttöjä oli 7 ja poikia 7. Kurssijohtajana toimi Koulutuskeskus Sedun
liikunnanopettaja Teemu
Joensuu, joka oli kuudetta
kertaa PAUHASSA kurssijohtajana. Kurssivääpelinä
toimi toista kertaa vanhaan
malliin Antti Isoaho Nurmosta. Kouluttajana toimi
ensimmäistä kertaa Koulutuskeskus Sedun opinto-ohjaaja Timo Järvinen.
Päivä alkoi perjantaina
13.4.2012 Sedu Kurikan
opetustiloissa varustamisella. Kun maastovarustus oli
valmis,niin seuraavaksi oli
järjestäytymiskoulutusta (
sulkeisjärjestystä ja käskyttäminen).
Lounaan jälkeen Kurikan
reserviläiset esittäytyivät
opiskelijoille. Tämän jälkeen
bussikuljetuksella
kohti PAUHA- harjoitusaluetta Lohtajalle. Matkalla katsoimme Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen
(MPK) ja Suomen puolustusvoimien esittelyvideoita.
Iltapäivällä
saavuimme
Lohtajalle PAUHA- harjoitusalueelle, jossa ilmoittauduimme leirin esikuntaan.
Saimme joukkuekohtaisen
materiaalin mukaamme ja
samalla perustimme leiri-
alueen harjoitusalueelle (
kaksi puolijoukkuetelttaa).
Illalla oli saha+kirves koulutusta sekä polttopuiden
teko yötä varten kaminaan.
Tutustuimme myös sotilaskoti toimintaan. Illan päätteeksi seurasimme lipun
laskua sekä kävimme telttamajoituksen turvallisuusohjeet läpi ja kipinän tehtävät.
Kipinälistan teki puolijoukkueteltan ryhmänjohtaja,
kipinävuoron pituus oli 1
tunti. Jokainen opiskelija
sai kokea kipinätuntina olemisen.
Lauantaina kipinä herätti
teltassa klo 6.00 ja aamutoimet käyntiin. Sää oli todella
vetinen ja märkä heti aamutuimaan. HUH HUH mikä
VETINEN-PAUHA olikaan
tulossa !!!
Aamupala tehtiin taivasalla
trangia koulutuksen kautta,
joka koettiin upeana uutena
kokemuksena ,lumi ja vesisateesta huolimatta.
Lipun noston jälkeen rastikoulutuksena
puolet
porukasta meni
ilmakiväärikoulutukseen ja tarkkuusammuntoihin
sekä
toinen porukka harjoitteli
kartan lukua ja kompassin käyttöä parakkitiloissa.
Puolustusvoimien kenraali
oli myös tullut Lohtajalle
tutustumaan PAUHA -harjoituksen. Odotimme myös
hänen tuloaan rastikoulutukseen.
Iltapäivällä jatkettiin käytännön suunnistusharjoi-
MPK:n kurssikalenteri Etelä-Pohjanmaa 2012
05.06
Impivaaran suvisoitto Seinäjoki
06.06
Cooper testi, Seinäjoki Keskusurheilukenttä
09.06
Maijan Malja ampumakilpailu, Kauhava
16.06
Lauhan laskeutuminen - reserviläismarssi, Kauhajoki
28.07
Sotatien triathlon, Kauhava- Lapua
03.-05.08. Maanpuolustusperheleiri/Maastotaidot, Menkijärvi
04.08
Falling Plates kilpailu, Kauhava
04.08
Suomi mies maastoseikkailee, Menkijärvi
11.08
Reserviläispyöräily, Lentosotakoulu
12.08
Pohjanmaan 300 makuu- ampumakilpailu Kauhava
16.08
Kenttäkeitin koulutus ja kenttälounaan valmistus, Seinäjoki
01.-02.09 Kohteensuojaus 1 + Kohteensuojausammunta, Maalahti / Kivijärvi
01.-02.09 Maasto- ja erätaidot nuoret, Kauhava
05.09
Cooper- testi, Seinäjoki Keskusurheilukenttä
06.09
SEDU Survival, Seinäjoki
08.-09.09.Reserviläisliitto ry:n naisten koulutuspäivä, Kauhava
08.-09.09.SRA Turvakurssi, Lentosotakoulu; Kauhava
14.-16.09.Nikkari Jotos 2012 Reserviläisten valtakunnallinen syysjotos Jurva
22.-23.09.Asutuskeskustaistelu, Kauhava
22.-23.09. Maasto- ja erätaidot naiset, Kauhava
24.09
Cooper- testi, Kurikka Keskusurheilukenttä
29.-30.09 Jalkaväki taistelun perusteet, Menkijärvi
03.10
Cooper- testi, Seinäjoki Keskusurheilukenttä
06.10
Nuoret reservin johtajat (Vänrikki / Kersanttipäivä, Kauhava.
10.10
Seremonia- / protokollakurssi, Seinäjoki, MPK:n toimisto
13.-14.10 Kartat, koordinaatistot, taktiset merkit, Seinäjoki
20.-21.10 Esikuntatyöskentelyn perusteet, Kauhava
27.-28.10 Virka-apu, Kauhava
10.11
EPK Hallinto- ja huoltopäivä, Kauhava
17.-18.11 Perusyksikön hallinto- ja huolto (Päällikkö- ja vääpelikurssi), Kauhava
23.-24.11 Selviytyminen yövaellus, Lapua
15.12
MPK:n vuosijuhla, Seinäjoki
tuksella 3 km radalla. Lunta
oli lähes puoli metriä mutta
jatkoimme sitkeästi metsässä
tarpomista eteenpäin. Urheat nuoret selviytyivät upeasti
harjoitusradasta, vaikka sadeviitta olikin päällä ja paita oli
aivan litimärkä.
Päivän päätteeksi E-P Kotu
yksikön päällikkö Maija
Haanpää piti hätä-ensiapukoulutuksen nuorille, jossa
myös Puolustusvoimien kenraali piipahti matkalla. Action-toimintaa oli Maijan rastikoulutuksessa.
Illan päätteeksi oli oman
huollon koulutusta ( vaatteiden kuivattamista ja vaihtamista sekä päivän kruunasi
saunassa käynti vetiseen ja
hikiseen päivään).
Sunnuntaina kipinä herätti
klo 6.00 ja aamutoimet käyntiin. Aamupalan jälkeen oli
lipunnosto, jonka jälkeen oli
tutustuminen muiden kurssien toimintaan. Menimme
kuorma-autoilla tarkka-ammunta paikalle (panssaritorjunta ja konekivääritoiminta).
Sää oli todella sumuinen ja
sateinen, joten näimme vain
konekivääri partion kuivaharjoittelutoimintaa.
Saavuttuamme takaisin leiripaikalle harjoitusalueelta
aloimme purkaa leirialuetta
sekä joukkuekohtaisen materiaalin huoltoa ja palautusta.
PAUHA- harjoitus päättyi
harjoituksen johtajan Arto
Lammin loppukatselmukseen sekä hänen päätössanoihin.
PAUHA- harjoitus, joka
järjestettiin jo 12.kerran oli
sääoloiltaan erittäin sateinen
ja märkä sekä lumimäärä
oli suuri, joka toi haasteen
moniin eri sotaharjoitustoimintoihin, kertoili Arto
Lammi sanoissaan.
PAUHAharjoitukseen
osallistui reserviläisiä n.
350 ja Puolustusvoimiin
tutustuvia nuoria n. 100.
Kurikan lisäksi oli nuoria
tullut myös Kokkolasta,
Kauhavalta ja Perhosta.
Tämän jälkeen alkoi bussimatka kohti Sedu-Kurikka.
Kurikassa ohjelmassa oli
henkilökohtaisten materiaalin luovutus. Kurssijohtaja
Teemu Joensuu jakoi kurssilaisille kurssitodistukset
sekä palkitsemiset. Kurssilaiset pääsivät kotirintamalle noin klo 18.30, jolloin
uni maittoi kaikkein eniten.
Kaikkien kurssilaisten yhteinen ääni oli lopuksi ,että
ensivuonna ilman muuta
Lohtajan PAUHA-harjoitukseen, josta alkaa kevät.
Kirjoittaja: Timo Järvinen,
opinto-ohjaaja, Koulutuskeskus Sedu
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
2 / 2012
HANNU MAUNULA Tänä keväänä saimme lainakäyttöömme Keski-Pohjalaisten
Norinco-kaluston, mikä on
johtanut
osallistujaennätyksiin. Kurssilaisia on ympäri Suomea, eteläisimmät
Lahdesta ja Helsingistä.
Kevään aikana toteutettiin
1- ja 2 -kurssit ja syksyllä
jatketaan 3- ja 4-jaksoilla.
Ensimmäisen kurssin aikana luodaan turvalliset peruskäytännöt paikallaan ollen ja kakkosella “pannaan
pökköä pesään” lisäämällä
haastetta ammunnoilla eri
lähtöasennoista ja liikkeestä. Syksyn 3-kurssin sisältö
on sisäänmenotekniikat ja
4-kurssin antia on lähitaistelu (CQB).
Kaikkiaan taktisen kiväärikoulutuksen perusohjelma
kattaa kuusi viikonvaihdetta, jonka jälkeen siirrytään
päivän kestäviin Taktisen
ampumataidon
ylläpitokoulutuksiin. Näissä vaihtelevissa teemoissa huomioidaan se “mitä uutta on
genressä”.
Kuuden
viikonvaihteen
mittainen oppisisältö on
kiinteä, mutta jokaisen koulutuskerran jälkeen ampumaohjelmistoa päivitetään
saatujen havaintojen perusteella. Näin ollen ei ole
haitaksi vaikka “samannumeroisia” kursseja kävisi
useammankin.
Johtoajatuksena on myös se, että
stressitasoa ja reaktiokykyä
nostetaan asteittain nousujohteisilla harjoitteilla.
Pohjanmaan Aluetoimisto
ansaitsee kypärännoston ja
saluuttilaukaukset, koska
Puolustusvoimat maksavat
alueemme maakuntayksiköiden henkilöstön kurssi-
5
Pohjanmaan KOTU:n
rynnäkkökiväärikursseilla
tunkua
maksut. Tätä mahdollisuutta ovat ilahduttavan monet
hyödyntäneet.
Jatkossa
varmasti monet näistä kurssilaisista päätyvät oman
itselataavan kiväärin haltijoiksi, mikä mahdollistaa
fyysisen kunnon ylläpidon
ohella merkittävimmän yksilösotilastaidon ylläpidon.
Henkilösuojaus
1-kurssi “oudossa
polviasennossa”
Pauhassa
Neliportaisen henkilösuojauskoulutuksen
ensimmäinen jakso toteutui Lohtajalla Puolustusvoimien
tilauskurssina
14.-15.4.
Aiheena oli avainhenkilön
suojaus jalan ja ajoneuvolla
(saattuetoiminta) sekä henkilösuojausammunnat.
Vaasan Sotilaspoliisikillan Tommi Laine ja Hannu Kosonen
taistelijaparin suojaamistehtävässä.
Kuva HANNU MAUNULA
Voimankäytön tasoammuntaharjoitus
kuvaa Pentti Salo
Harjoitus tuotiin Lohtajalle, koska alue mahdollistaa
saattuetoimintaan liittyvän
merkittävän
uhkakuvan
- toiminnan tuliylläkössä
- harjoittelun. Myös suojausmuotojen harjoitteluun
liittyi uhkaavan kohdehenkilön kohtaaminen.
Merkittävin kokeilukohde
oli tuliylläkköön jouduttaessa reserviajoneuvon käyttö
avainhenkilön evakuointiin
tilanteessa, missä evakuointi ei onnistu omalla ajoneuvolla. Tämä sovellettu
vaihe toteutettiin ryhmittäin
illan pimeinä tunteina siten,
että kukin ryhmä vuorollaan
suunnitteli iskun saattuetta
kohtaan.
Jokaisen vaiheen jälkeen
tarkasteltiin yhdessä toteutuneiden toimintamallien
edut ja puutteet. Briiffi on
välttämätön, koska vain
näin toimien kyetään luomaan nousujohteista taktiikkaa tähän vähemmän
kynnettyyn sarkaan.
Harjoituksen toisena päivänä ammuttiin henkilösuojausmuodoissa tilanneammuntoja. Koska aamupäivän
merisumu ei mahdollistanut
aukotonta sektorivalvontaa,
ei ammuntoja kyetty heti
aloittamaan. Säästynyt aika
uhrattiin kylmä- ja paukkupatruunaharjoittelulle.
Tämä osoittautui tarpeelliseksi, jotta kaikille saatiin
yhtenäiset ja turvalliset perusteet aloittaa hektisempi
vaihe. Paikalle saapuivat
toimintaa seuraamaan myös
ruotsalaisvieraat,
jotka
kummastelivat heille outoa
suorittajien matalaa polviasentoa. Tämän kuullessaan eräs ruotsinkielinen
kurssilainen tokaisi hämmästelijälle “Spetsnaz!”,
mikä maininta julkitoi tekniikan alkuperän.
Henkilösuojauskoulutus
on myös nousujohteinen.
Ensimmäinen viikonvaihde sisältää suojauksen jalan ja ajoneuvolla, 2-kurssi
kohteen turvallisuustarkastuksen, kolmas toiminnan
suunnittelun ja viimeisellä
jaksolla keskitytään pelkästään ammuntoihin. Tämän
jälkeen alkavat teemoitetut
taidon ylläpitokurssit.
Tälle osastolle jatkoa seuraa Henkilösuojaus 2-kurssilla seuraavassa Pauhassa.
Kohteensuojausharjoitus 5.-6.5.
Maalahdessa
Pohjanmaan Aluetoimiston tiedusteltua seuraavan
kohteensuojausharjoituksen aihetta oli vastaus selvä: “Tarvitaan oppia kohdehenkilön kohtaamiseen
ja voimankäyttösäännösten
ymmärtämiseen!”. Harjoituksen taktinen aihe jakautui kolmeen: rakennuksen
ja ympäristön turvallisuustarkastaminen, (tilapäisen)
kulunvalvontapaikan perustaminen sekä aluepartiossa asteittainen voimankäyttö.
Kahdella viimeisellä oli
teemana eri rooleilla ole-
vien kohdehenkilöiden kohtaaminen. Etukäteen annetut
tehtäväkuvaukset olivat ääripäistä. Roolit vaihtelivat
suojattavalle kohteelle mutta henkilön itsensä mielestä
“festarialueelle harhautuneen ja helikopterilentoa
haluavan huumehörhön” tai
aseistetun peiteroolin käyttäjän kohtaamiseen.
Maalihenkilöt
suorittivat
taatusti ansiokkaasti teatterikorkeakoulun lyhyen oppimäärän!
Tärkeintä
koulutuksessa
oli ymmärtää se, että tässä
valmiuden kohottamisen alkuvaiheessa toimittiin jokamiehen oikeuksin voimankäyttöön mutta rikoslain
valtuuksin
hätävarjeluun
liittyen. Käsitys kohdehenkilöstä oli saatava puhuttamisen perusteella, sillä ihan
mitä tahansa ei ollut oikeus
tehdä. Aihe on juridisesti
vaativammasta päästä, mikä
teeman valmisteluvaiheessa vaati sotilaslakimiehen
kanssa hyvin tarkkaa neuvonpitoa.
Aseella uhkaaminen tähtäämällä on jo aseenkäyttöä
eikä turvallisuustarkastuksen tekeminen kyllä -henkilöön kätkeytyvälle tunkeilijalle ole kohteensuojaajalle
“kakunpala”. Vaadittiin siis
lakipykälien ymmärtämisen
ohella pelisilmää.
Toisen päivän antia oli
ampumakoulutus. Perustaistelutähtäimen määrittämisen jälkeen ammuttiin
puolustusvoimien ampumaohjelmiston mukainen
palvelusammunta n:o 2 lippaanvaihtoineen ja lopuksi
voimankäytön tasoammunta.
Tasoammunta liittyi olennaisena taktiseen harjoitusvaiheeseen, missä tärkein
anti oli voimankäytön oikeutus. Jotta testiin liittyvä
käskytys ei muodostu ulkoa
luetuksi tyhjäksi mantraksi,
harjoiteltiin suoritus kylmänä kohdehenkilöavusteisena.
Testiä ammuttaessa on
ymmärrettävä täysin sen
laadinnan taustalla oleva
voimankäytön asteittaisuus
ja “vähimmän haitan periaate”. Vaikka harjoitteluun
uhrattiin kohtuudella aikaa,
ei suoritus ole läpihuutojuttu: noin 40 % onnistui tällä
kerralla.
Suoritusten
arvioinnissa
huomioitiin testin taustalla
oleva poliisihallinnon yksityiselle turva-alalle luoma
tasoammunta. Uusien käsitteiden “sormikontrolli”,
“päätöksenalainen sormen
rungolle siirto” ja “kohdekontrolli” ohella tulivat
tutuiksi myös aikaisemmin
läpikäymättömät häiriönpoiston ja lippaanvaihdon
yksityiskohdat.
Jotta suoritus saadaan oikeudenmukaisesti arvioitua, ei
yksi valvoja tehtävään riitä.
Nyt käytettiin kolmea ja yksituumainen toteamus ole,
että neljäs on myös tarpeen.
Kullakin valvojalla on määrätty tarkastelukohta. Arviointikaavaketta kehitettiin
mm. lisäämällä “hylätty” ja
“hyväksytty” sarakkeiden
oheen “kehittämiskohde”.
Näin rakentavan palautteen
antaminen helpottuu, koska
se perustuu selkeästi havaitun dokumentointiin.
Kohdehenkilöön kohtaamiseen liittyvää voimankäytön harjoittelua jatketaan
marraskuun 17. päivänä
pidettävällä maakuntayksiköille tarkoitetulla päivänmittaisella teemakurssilla.
Alueemme maakuntayksiköiden henkilöstön kurssimaksut maksaa Aluetoimisto.
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
6
Piiriseminaarissa palkittiin
Osa Reserviläispiirin palkituista. Vas. pokaalia lähes kuvan ulkopuolelta ihailee Ylihärmän Reserviläisten sihteeri Erkki Kallio, Laihian Reserviläisten varapuheenjohtaja Tomi Honka, Kurikan Reserviläisten puheenjohtaja Mikko S. Säntti ja jäsen
Kimmo Piirto, Vaasan Reserviläisten puheenjohtaja Juha Ala-aho ja Seinäjoen Reserviläisten puheenjohtaja Jarmo Koskela
KUVA KAI KAISTILA
kintakilpailun jaettu ensimEtelä-Pohjanmaan reservi- sähköisten kuntokorttien mäinen sija meni Seinäjoen
käyttäjänä,
sillä
n.
kolmanläispiirien toimintapalkkija Vaasan Reserviläisille,
ot, kuntokilpailun voittajat nes kerhon jäsenistä käytti jotka kumpikin hankkivat
sähköistä
kuntokorttia.
ja jäsenhankintakilpailun
15 uutta, maksanutta jätulokset julkaistiin ja par- Prosenttiammunnassa par- sentä. Kakkostilan jaettiin
haan
tuloksen
saavuttivat
haat palkittiin piiriseminaaalle 50 jäsenen kerhoista myös Kurikan ja Ylistaron
rissa.
hankkivat
Kortesjärven
Reserviup- Reserviläiset
seerikerho ja yli 50 jäsenen kumpikin 11 uutta jäsentä.
Sijalle viisi ylsi Ilmajoen
Reserviupseeripiirin Vuo- kerhoista Ähtärin Reser- Reserviläiset 10 uudella
viupseerikerho.
den 2011 mallikerhoina
maksaneella jäsenellään.
palkittiin sarjojensa parhaina Ähtärin ja Seinäjoen ReReserviläisliiton
kultaiserviupseerikerhot. Ähtärin Reserviläispiirin Vuoden sella ansiomitalilla palkityhdistys
-kilpailussa
omien
toiminta on pieneksi kertiin kapteeni Juhani Alkio
hoksi erittäin monipuolista. sarjojensa parhaina palkit- Kauhavalta, ylikersantti res
tiin
Ylihärmän
ReserviläiLisäpisteitä toi myös hyvin
Oiva Järvinen Ähtäristä ja
järjestetty Reserviläispyö- set, Laihian Reserviläiset yliluutnantti res Markku
ja
Kurikan
Reserviläiset.
räily. Seinäjoen kerhon
Laiteenmäki Jurvasta. Reerityisvahvuuksina vuoden Kaikilla kolmella voitto serviläisliiton hopeinen anperustui
toiminnan
moniaikana oli onnistunut jäsenToimintaa siomitali luovutettiin luuthankintakampanja, joka toi puolisuuteen.
on
onnistuneesti
järjestetty nantti res Juha Ala-aholle
kerhoon yli 30 uutta jäsenmonilla
eri
sektoreilla,
peri- Vaasasta ja alikersantti res
tä, sekä tiedottaminen. KerPekka Harjulalle Ilmajoelta.
aatteella:
jokaiselle
jäsenelhon hallitus selvitti yli 200
Reserviläisliiton pronssiselle
tarjotaan
jotakin.
jäsenen sähköpostiosoitteet
la ansiomitalilla palkittiin
Kuntokilpailun
voitti
Kauja nyt viestit kulkevat reaajääkäri res Vesa Heikkilä
havan
Reserviläiset.
liajassa.
Prosenttiammunnan
alle Ähtäristä, alikersantti res
Kai Kaistila Seinäjoelta,
Kuntokilpailun parhaana 100 jäsenen yhdistyssarjan vääpeli res Timo Nyrhinen
parhaana
palkittiin
Peräseipalkittiin Kuortaneen ReYlistarosta, sotilasmestari
serviupseerikerho,
jossa näjoen Reserviläiset ja yli evp Kosti Olli Kauhavalta,
100
jäsenen
sarjan
parhaana
kuntokortin palautti yli
alikersantti res Kimmo Piir40% jäsenistöstä. Kuortane Kurikan Reserviläiset.
to Kurikasta ja korpraali res
Reserviläispiirin
jäsenhanon omaa luokkaansa myös
Jarmo Soukkala Ähtäristä.
2 / 2012
Reserviupseeripiirin palkitut. Vas. Kuortaneen kerhon puheenjohtaja Jouni Uusipaasto, Ähtärin kerhon puheenjohtaja Veikko Hallila, Seinäjoen kerhon puheenjohtaja Marko Kaappola, sekä piirin puheenjohtaja Kari Ratavaara.
KUVA TAPANI KAISTILA
RUP
RES
PIIRISEMINAARI
KAUHAVAN
LENTOSOTAKOULULLA
KAUHAVA 31.3. Etelä-Pohjanmaan
reserviläispiirit
järjestivät kevätkokousten
yhteydessä piiriseminaarin
Lentosotakoululla.
Päivä aloitettiin osallistumalla Reserviupseeriliiton
järjestämään johtamisseminaarin, missä aiheina olivat:
Siviilikoulutus sotilasjohtamisessa, luennoitsijana
professori Josu Takala ja
Sotilaskoulutus siviilijohtamisessa, luennoitsijana
everstiluutnantti evp Ilkka
Peura
Sotilaskotikahvien jälkeen jatkettiin järjestön
omilla ajankohtaisilla asioilla. Reserviläisiä koskevista valtakunnallisista
ajankohtaisista asioista
kertoi RUL:n toiminnanjohtaja Janne Kosonen.
Piirien tiedottaja Antti
Isosalo esitteli piirien
uudet yhteiset kotisivut,
jotka toimivat osoitteessa www.epresp.fi
Reserviläisliiton kultaisen ansiomitalin saajat vas. Juhani Alkio, Oiva Järvinen,
Markku Laiteenmäki ja piirin puheenjohtaja Tapani Kaistila. KUVA KAI KAISTILA
Piiriesikunta järjestäytyi
Etteä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin ja Reserviläispiirin yhteinen toimielin
piiriesikunta
järjestäytyi
tammikuun kokouksessaan.
Kokouksessa
nimettiin
sektorivastaavat vuodelle
2012.
Piirien puheenjohtajat Kari
Ratavaara ja Tapani Kaistila vastaavat kumpikin oman
piirinsä järjestötoiminnasta. Mikko Mäki-Haapojan
vastuualueena on talous.
1972
RESERVILÄISTEN YHPIIRIPÄIVÄT
TEISET
KUORTANEELLA
Etelä-Pohjanmaan reserviupseeri- ja aliupseeripiirien sekä naisjaoston yhteiset
piiripäivät pidettiin Kuortaneen Urheiluopistolla 21.24.4.-72.
Yhdistys- ja piiriportaan toiminnasta luennoi
kapt. T.J. Moilanen Ähtäristä. työryhmiin
jakaantuneena mietittiin
vastauksia
seen,
kysymykmikä saa ihmiset mukaan
vapaaehtoiseen maanpuoKeskustelustustyöhön.
lussa todettiin mm. että
maanpuolustus on kaikille
yhteistä toimintaa. Vastoin
usein esiin tulevaa käsitystä
se ei ole minkään puolueen
poliittista toimintaa. Reserviläisjärjestöissä olisi pyrittävä sellaisen ohjelman
aikaansaamiseen, että kaikki
tuntisivat viihtyvänsä.
Seinäjoen
u
u
t
h
i
a
v
Aika ilyy!
aate sä
sotilaspiirin
päällikkö, eversti Eino E.
Suorsa piti mielenkiintoisen
esitelmän aiheesta ”Turvallisuuspolitiikka ja alueellinen
maanpuolustus”.
Kapt. Moilanen puhui
vielä kokoustekniikasta.
luentojen lisäksi naisilla
oli valittavana kuntoliikuntaa, johon yhtyivät
myöskin miespuoliset
edustajat. Kuntolenkitja sali sekä uimahalli
olivatkin ahkerassa käytössä.
Päivien päätteeksi pidettiin hartaushetki, jossa puhui lehtori Juhani
Maunula. Tilaisuudesta
lähetettiin seppelpartio
Kuortaneen sankarihaudalle, jossa seppeleen
laskivat ylil Osmo Riipinen, kapt T.J. Moilanen ja ltn Teuvo Harju.
Päivät olivat onnistunut
tilaisuus, joskin enemmän olisi saanut olla
osanottajia. (n. 30 toim.
huom.)
Antti Isosalo vastaa tiedottamisesta. Heikki Koiviston
vastuualueena on hengellinen- ja perinnetoiminta.
Sakari Salon vastuualueena
on ampumatoiminta. Jarmo
Koskelan vastuualueena on
piirien urheilutoiminta.
Vänrikki- ja
kessupäivä
lokakuussa
Lentosotakoululla järjestetään
6.10. yhteistyössä Lentosotakoulun, Pohjanmaan aluetoimiston ja MPK:n kanssa nuorille, alle 30-vuotiaille reservin
upseereille ja aliupseereille
tarkoitettu Vänrikki- ja kessupäivä.
Koulutuspäivän tavoitteena on
tutustuttaa nuoret alikersantit,
kersantit, vänrikit ja luutnantit
toimintaamme, ylläpitää ja kehittää reserviläisjohtajan johtamistaitoja sekä harjoituttaa
ampumataitoa.
Päiviin sisältyy sotilaallinen
jakso jonka aikana suoritetaan
kivääriammunta PV:n aseilla!
Päivä on vapaaehtoinen kertausharjoitus (VEH).
Ilmoittautumiset MPK:n EteläPohjanmaan koulutuskalenterin kautta www.mpk.fi
Lisätietoja MPK:n kalenterin
lisäksi myös piirien kotisivuilta www.epresp.fi
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
2 / 2012
Reserviläisliiton puheenjohtaja Markku Pakkanen luovutti liiton pöytämitalin Ylihärmän Reserviläiset ry:lle yhdistyksen 50-vuotisjuhlassa. Mitalin vastaanotti reserviläisyhdistyksen I varapuheenjohtaja Kari Jutila.
Teksti: Erkki Kallio Kuvat: Mika Mäki
ENSIMMÄISET 50 VUOTTA
TÄYNNÄ YLIHÄRMÄSSÄ
Ylihärmän Reserviläiset ry
juhli puoli vuosisataa kestänyttä toimintaansa Pakan
kylätalolla lauantaina 28.4.
Juhlaa suunnitellessa huomioitiin Etelä-Pohjanmaalla tänä vuonna 50 vuotta
täyttävien yhdistysten suuri
määrä. Arvioitiin, että samansisältöisiä juhlia tulisi
vuoden aikana olemaan
tungokseen asti. Päädyttiin, että pidämme juhlan
jäsenille ja läheisimmille
yhteistyökumppaneille kutsujuhlana, johon niin monesti unohdetut puolisotkin
kutsutaan. Päätös oli oikea,
sillä juhlaan ilmoittautui lähes 100 henkilöä.
Suurena asiana oli saada
Reserviläisliiton puheenjohtaja Markku Pakkanen
juhlapuhujaksi
juhlaan.
Pakkasen saamisen yhtenä
kenties merkittävämpänä
seikkana oli yhdistyksen
varapuheenjohtajan Mika
Mäen ja liiton puheenjohtajan yhteiset rauhanturvaajaajat Namibiassa. Heti kun
juhlapäivä oli päätetty, oli
puhelinkutsu ja -varmennus
jo lähetetty.
Juhlan sisältöä suunniteltaessa päätettiin, että koska
kyseessä oli jäsenten yh-
teinen juhlailta, niin pitkiä
puheita ei pidetä, vaan pyritään muunlaiseen ohjelmaan. Ohjelman suorittajiksi tarjoutui ensimmäisenä
Ylihärmän soittokunta johtajanaan mus.kapt. Paavo
Mulari. Soittokunnan taso
ja ohjelmisto voivat hyvinkin paikata tulevaisuudessa
Pohjanmaan sotilassoittokunnan jättämää aukkoa.
Toiseksi ohjelmansuorittajaksi tarjoutui ylihärmäläinen Hyvät Häjyt -niminen,
vanhoja härmäläisiä lauluja
esittävä kvintetti. Ohjelmat
olivat mukavia katkoja pääasiassa ruokailuun keskittyneessä illassa.
Ainut pitkä puhe oli liiton
puheenjohtajan
Markku
Pakkasen pitämä juhlapuhe. Alla lyhenne lähinnä
reserviläistoimintaa ja Ylihärmän Reserviläiset ry:tä
kokevat osat.
- Ylihärmän Reserviläiset
kuuluu jäsenenä Reserviläisliittoon, joka näki päivänvalon keväällä 1955
Reservin Aliupseerien Liittona. Liiton perustivat paikalliset reservinaliupseeriyhdistykset, joita maassa
toimi tuolloin runsaat kuusikymmentä.
RINTAMANAISTEN
kesäpäivä Seinäjoella
Valtakunnalliset
Rintamanaisten kesäpäivä on
12.6.2012
Seinäjoella.
Rintamanaisten Liitto on
jo joku vuosi sitten luovuttanut kesäpäivien järjestämisen Naisten Valmiusliitolle, koska rintamanaisten
keski-ikä on korkea ja valtakunnallisen tapahtuman
järjestämiseen ei enää
maakunnissa riitä omia
voimia. Seinäjoella juhlapäivän kokoavat Naisten
Valmiusliiton Vaasan alueneuvottelukunta ja EteläPohjanmaan Lottaperinne.
Tärkeät yhteistyökumppanit
ovat Seinäjoen seurakunta
ja Seinäjoen kaupunki sekä
maanpuolustusjärjestöt ja
maanpuolustuskoulutuksen
edustajat.
Rintamanaisten juhlapäivä
alkaa Lakeuden Ristissä klo
10 messulla, jossa saarnaa
vt. kirkkoherra Jukka Salo.
Kirkossa ovat mm. Pohjanmaan Sotilassoittokunta ja Vaasan seurakunnan
Lottakuoro, joka musiikkiesitysten lisäksi juhlistaa
seppelpartioitten lähettämistä kunniakujalla. Messun jälkeen Lakeuden Ristin seurakuntakeskuksessa
Uusia yhdistyksiä alkoi
liiton perustamisen jälkeen syntyä vauhdilla.
Yksinomaan
seuraavan
kymmenen vuoden aikana
perustettiin yli sata uutta
reservinaliupseeriyhdistystä, joista yksi tänne Ylihärmään. Nykyisin täällä
toimitaan Ylihärmän Reserviläiset -nimen alla.
Nykyinen nimenne on osa
koko liittoa koskenutta kehitystä, jossa 1990-luvun
puolenvälissä muutuimme
vain reservinaliupseeristolle tarkoitetusta järjestöstä
avoimeksi
maanpuolustusjärjestöksi. Muutos on
ollut merkittävä, sillä se
on tuonut paljon miehistöä mukaan vapaaehtoisen
maanpuolustustyön pariin
ja samalla nostanut liiton
kokonaisjäsenmäärää noin
neljänneksen. Reserviläisliitto onkin nykyisin 36.000
jäsenellään Suomen suurin
maanpuolustusjärjestö.
Kasvukehitys näkyy poikkeuksellisen vahvasti juuri
täällä Ylihärmässä. Kun
vielä vuosituhannen vaihteessa yhdistykseen kuului
kuutisenkymmentä jäsentä,
on toiminnassanne nyt mukana lähes sata henkilöä.
Prosentuaalinen kasvu on
tarjotaan lounas. Päiväjuhla
alkaa klo 13 Seurakuntasalissa. Siellä esiintyvät mm.
eversti evp Jorma Jokisalo,
diplomilaulaja
Katariina
Järvinen, Pohjanmaan Sotilassoittokunta sekä EeläPohjanmaan Poliisilaulajien
kvartetti. Lisäksi ohjelmassa on mm. veteraaniveljen
ja puolustusvoimien, kaupungin ja nuorten tervehdykset.
Päivän ohjelmaan odotetaan osallistuvan eri puolilta maata noin 200-300
viime sodissamme sotatoimialueilla palvellutta naista
saattajineen. Rintamanaisiin kuuluu sekä lottia että
erilaisen
siviiliammatin
omanneita naisia, kuten
esim. sairaanhoitajia, lääkä-
selvästi yli 50 prosenttia
mikä on hieno ja hatunnoston arvoinen saavutus.
Kiitos siitä.
Jäsenpohjan
avaaminen
ja jäsenmäärämme kasvu
ovat täälläkin merkittävästi muuttaneet jäsenistön
koostumusta. Vaikka aliupseerit muodostavatkin
jäsenistöstänne yhä yli 60
prosenttia, on erityisesti
miehistön osuus noussut
nopeasti. Jo lähes kolmannes Ylihärmän Reserviläisten jäsenistä on miehistöön
kuuluvia reserviläisiä.
Tämä on suuri ja merkittävä saavutus, sillä miehistön saaminen mukaan
vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön ja -koulutukseen on puolustuksemme
kannata tärkeä asia. Ennen
sääntö- ja nimimuutostamme vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä oli mukana vain pitkälti reservin
päällystöä.
Miten nämä muutokset on
vaikuttanut itse toimintaan? Muutos ei ole niin
suuri kuin voisi kuvitella,
koska perustehtävämme
eivät ole aikojen saatossa
juuri muuttuneet. Paikal-
reitä ja kotitalouskoulutuksen saaneita naisia.
Seinäjoen juhla on tänä
vuonna ainut valtakunnallinen. Sen sijaan paikallisia
juhlia järjestettäneen muuallakin.
Helsinki Santahamina
lauantai 9.6.2012
www.kesayonmarssi.fi
7
Ylihärmän Reserviläiset ry juhli ensimmäistä 50-vuotistaivaltaan huhtikuun lopulla. Juhla oli kutsujuhla, johon kaikki jäsenet ja läheisimmät yhteistyökumppanit
puolisoineen oli kutsuttu juhlimaan. Ilahduttavan paljon puolisojäseniä oli saapunut tapahtumaan.
liset reservinaliupseeriyhdistykset syntyivät aikanaan
täyttämään sitä aukkoa,
jonka Suojeluskuntien lakkauttaminen jätti puolustusjärjestelmäämme. Reservinaliupseerikoulutuksen
saaneet reserviläiset saattoivat yhdistyksissämme ylläpitää omaa fyysistä kuntoaan sekä ampumataitojaan.
tus, joka tuli mahdolliseksi
pari vuosikymmentä sitten.
Tätä vapaaehtoiseksi maanpuolustuskoulutukseksi
kutsuttua koulutustoimintaa järjestetään nykyään
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen puitteissa. Reserviläisliitto on yksi MPK:n
jäsenjärjestöistä ja perustajista.
Aliupseeriyhdistysten puitteissa tehtiin paljon myös
maanpuolustustahdon ylläpitämiseen tähdännyttä työtä, joka kohdistui kaikkiin
suomalaisiin. Tälle oli toiminnan alkuvuosina erityisen suuri tarve, sillä sodanjälkeiset
vuosikymmenet
eivät suosineet maanpuolustusta. Täytyykin nostaa hattua niille miehille ja naisille,
jotka jaksoivat pitää itsenäisyyden ja maanpuolustuksen lippua korkealla noina
vaikeina aikoina. Erityinen
kiitos teille siitä.
Reserviläisliiton jäsenyhdistykset tekevät tänäänkin pitkälti samoja asioita kuin aiemmin. Meillä ammuntaan,
harrastetaan liikuntaa ja urheilua, järjestetään erilaista
koulutusta sekä tämän kaltaisia maanpuolustusjuhlia
ja paljon muuta toimintaa,
joka liittyy tavalla taikka
toisella maanpuolustukseen.
Suuren yleisön maanpuolustusasenteisiin vaikuttaminen
on edelleen keskeistä.
Roolimme vapaaehtoisen
maanpuolustuskoulutuksen
järjestämisessä on erittäin
vahva. Pari vuotta sitten tehdyn kouluttajatutkimuksen
mukaan peräti 43 prosenttia
MPK:n kouluttajista tulee
Reserviläisliiton riveistä.
Olemmekin selkeästi suurin, yksittäinen kouluttajaryhmä MPK:ssa. Tämä on
merkittävä saavutus meille
sekä maanpuolustusjärjestönä että puolustusvoimien
tukijana. Tämä on saavutus,
josta me kaikki voimme
olla ylpeitä.
Uutta on oikeastaan vain
suoranainen sotilaskoulu-
- Luovutan Ylihärmän Reserviläiset ry:lle liittomme
pöytämitalin. Mitali kuvaa
Kymijokea sekä maamme
puolustuksen viimeiseksi
lukoksi aikanaan rakennettua Salpalinjaa. Tämä kuvaaihe symboloi hyvin Reserviläisliittoa, sillä meillä
reserviläisillä on nykypäivänä samantyyppinen rooli
maamme puolustuksessa.
Olemme Suomen puolustuksen kivijalka ja vahvin
voimavara riippu-matta siitä, millaiset puolustusvoimat meillä kulloinkin on.
Aulis Harju
Kaatuneitten Omaisten Liiton
kunniapuheenjohtajaksi
Rovasti Aulis Harju Jalasjärveltä on kutsuttu
Kaatuneitten Omaisten
Liiton kunniapuheenjohtajaksi. Aulis Harju
on piiriemme hengellisen ja perinnetoimikunnan pitkäaikainen
jäsen. Hän on toiminut
useita vuosia myös toimikunnan puheenjohtajana.
Onnittelemme!
KUVA Katja Korkiakoski
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
8
2 / 2012
Kotisivut syntyivät yhteistyössä MetaVisualin kanssa
Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri ja Reserviläispiiri ovat julkistaneet yhteiset kotisivunsa.
Uudet kotisivut esiteltiin
Kauhavan
Lentosotakoululla järjestetyn Piiriseminaarin yhteydessä
31.3.2012. Sivut tarjoavat
samalla viestintäkanavan
myös piirien toimintaa
rahoittavalle Lakeuden
Maanpuolustajain Tuki
ry:lle. Yhteiset sivut piirijärjestöillä on ollut viimeksi vuonna 2007.
Sivuston hyödyllisin ominaisuus on sivustoa varten
räätälöity tapahtumakalenteri. Kalenterista on helppo tarkistaa esimerkiksi
piirinmestaruuskilpailujen
järjestämisajankohdat lisätietoineen.
Uudet sivut on toteutettu
tiiviissä yhteistyössä MetaVisual Oy:n kanssa. Piirien
taholta kotisivujen suunnittelusta ja sisällöntuotannosta on vastannut Antti
Isosalo.
Käytetyn tekniikan yhteensopivuus
älypuhelimien
kanssa on erittäin hyvä.
Esimerkiksi animaatioissa
käytetään HTML5-tekniikoita Flash-animaatioiden
sijaan.
- Yhteistyökumppanin valintaan vaikutti MetaVisualin monipuolinen moduulivalikoima, josta sivustoa
oli mahdollista ryhtyä kokoamaan. Lisäksi he tarjosivat samassa paketissa
kaiken oleellisen verkkotunnuksesta turvalliseen ja
toimintavarmaan palvelinympäristöön sekä tekniseen
tukeen, Isosalo listaa.
Myös laajennusvaraa
- Sivustoon on mahdollista yhdistää muun muassa
Googlen karttapalveluita,
Picasa-kuva-albumeita ja
esimerkiksi erilaisia sosiaalisen median palveluita
kuten Facebook ja Twitter,
Antti hahmottelee.
- MetaVisualin yhdyshenkilömme, Ilkka Juuso, työskenteli erittäin joustavasti
projektin valmiiksi saattamiseksi. Tästä suuri kiitos
hänelle.
- Sivuston muokkaus tapahtuu nettiselaimella. Selaimella hoituu myös sivuston
päivittäinen ylläpito, kuten
esimerkiksi uusien kalenteritapahtumien ja uutisten
lisääminen, Isosalo sanoo.
MetaVisualin
palvelimet sijaitsevat Suomessa
Viestintäviraston
A-luokan laitesalin vaatimukset
täyttävässä
vartioidussa
laitesalissa, jonka verkkoyhteydet ja sähkönsyöttö on
varmistettu moninkertaises-
ti. Sähkönsyöttö esimerkiksi on varmennettu akustolla
ja diesel-generaattorilla.
- Myös sivustomme sisältö
on varmennettu kolminkertaisella suojauksella, johon
kuuluvat myös suoraan selaimesta luotavat ja palautettavat turvakopiot, joka
on Isosalon mukaan erittäin
käyttökelpoinen
ominaisuus.
Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin
ja Reserviläispiirin uusista
internet-sivuista antavat toiminnanjohtaja Ulla Muurimäki, puh. (06) 423 38 16 ja
tiedottaja Antti Isosalo, puh.
040 594 59 54 tai sähköpostilla antti.isosalo@netikka.
fi. Kotisivut löytyvät osoitteesta www.epresp.fi.
MetaVisual Oy on vuonna
2005 perustettu, yritys- ja
yliopistomaailmojen rajapinnassa syntynyt täyden
palvelun
viestintäyritys.
MetaVisual tarjoaa viestintäratkaisut ja viestinnän
tukipalvelut aina kielentarkastuksesta graafiseen
suunnitteluun ja taitto- sekä
painatustöihin PK-yrityksille, yhdistyksille sekä vaativille
yksityisasiakkaille.
MetaVisual Oy:llä on toimipaikat Oulussa, Vantaalla
ja Mikkelissä. Lisätietoja:
www.metavisual.fi.
Härmänmaan läpisoutu
1.5.2012 Jo perinteiseksi
muodostunut Härmänmaan
läpisoutu melottiin nyt jo
kuudetta kertaa tulvivassa
Lapuanjoessa vappupäivänä. Venekuntia oli mukana
20. Tämänkertainen reitti
poikkesi hieman totutusta,
sillä tällä kertaa veneet ja
kanootit laskettiin vesille
Kauhavan puolelta Pernaan
koulun viereisen sillan kupeesta. Alkukevät näytti
parhaat puolensa rauhallisella Lapuanjoen sivuhaaralla mutta totuus paljastui
kun pääsimme liittymään
valtoimenaan
virtaavaan
Lapuanjokeen. Tiukasti puhaltanut pohjoistuuli teki
melonnasta haastavaa ja
yksi haaksirikkokin koettiin
mistä selvittiin säikähdyksellä ja kastumisella.
Ensimmäinen taukopaikka
oli Laiturin sillankupeessa
mikä tuli lähes 17 kilometrin melontaetapin jälkeen jo
todella tarpeeseen. Sääolosuhteista johtuen, päätöskahvit Isontalon pihamaalla
Voltissa jäivät tällä kertaa
nauttimatta, sillä päätimme
melontamme Alahärmän
koulukeskukselle
missä
nautimme Kallion Erkin
keittämät maukkaat lihasopat. Kuraisina, väsyneinä ja
voittajina päätimme vaihtoehtoisen Wappumarssimme
ja kaikki osallistuneet olivat
valmiita yhtymään huutoon
” Ensivuonna uudelleen”
Kiitos taas kerran idean
isälle, Puronvarren Martille, joukkoineen hyvistä järjestelyistä!
Teksti Maija Haanpää
Kuvat Lasse Kinnunen
MetaVisual Oy:n oma, täysin Suomessa kehitetty verkkojulkaisujärjestelmä MetaVisual CMS(TM) mahdollistaa näyttävien ja tekniikaltaan edistyneiden verkkosivustojen luomisen ja ylläpidon. Julkaisujärjestelmä on lisäksi suomenkielinen.
Tuen puheenjohtaja vaihtui
Lakeuden Maanpuolustajain
Tuki ry uusi organisaatiotaan. Viime vuodet Tukea
ansiokkaasti luotsannut Veli
Suvanto jättäytyi pois ja tilalle valittiin Jaakko Pukkinen
Isostakyröstä
Varapuheenjohtajaksi valittiin
Kari Lahdenmäki Alavudelta.
Hallituksen jäsenet: Veikko Hakala Seinäjoki, Tapani Kaistila Kurikka, Jorma
Kallio Lapua, Rauno Laitila
Kuortane, Jaakko Liinamaa
Kurikka, Tapio Makkonen
Ähtäri, Kari Ratavaara Kurikka, Pekka Rinta-Hoiska Kurikka, Mikko Rotola-Pukkila
Kauhajoki, Matti Saarikoski
Seinäjoki, Timo Sysilampi
Seinäjoki, Jyrki Viitala Seinä- LMPT:n puheenjohtaja
joki, Markus Ylitalo Lapua. Jaakko Pukkinen
Lakeuden
Maanpuolustajain Tuki ry:n keskeisin
työ on tukea Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin
ja Reserviläispiirien toimintaa erityisesti taloudellisten toimintaedellytyksien turvaajana. Yhdistys
pyörittää Tukikomppaniaa,
joka koostuu mukaan kutsutuista eteläpohjalaisista yrityksistä. Tämänkin
lehden takasivu on varattu
Tukikomppaniayritysten
esittelyyn. Nämä yritykset
ovat erittäin merkittävä
tekijä, kun puhutaan eteläpohjalaisesta vapaaehtoisesta maanpuolustustyöstä
ja sen ylläpitämisestä. Piirimme ja LMPT kiittävät
Tukikomppaniayrityksiä.
POHJANMAAN
SOTILASSOITTOKUNTA
Karskeimmankin suomalaisen maanpuolustajan mieli
herkistyy ja ryhti kohenee
entisestään, kun sotilassoittokunta tempaisee jo esiisiämmekin liikuttaneita,
tuttuja marsseja.
Täällä lakeuksilla sotilassoittokunnalla on pitkä historia. Lainaus puolustusvoimien kotisivulta:
”Ensimmäinen löydetty
merkintä soittokunnan ole-
massaolosta Vaasassa on
Ilmajoen
kirkonarkiston
asiakirjojen maininta, että
seurakunnan uudelleen rakennetun kirkon vihkiäisjuhlissa 1776 avusti Vaasasta tilattu Pohjanmaan
rykmentin soittokunta, jolle
tästä avustuksesta maksettiin 300 vaskitaaleria. ”
Pohjanmaan sotilassoittokunta on vahvasti pitänyt
yllä perinteitä ja maanpuolustustahtoa alueellamme.
Pohjanmaan sotilassoitto-
kunta ollaan lakkauttamassa vuoden 2013 lopussa.
Yhteenvetona kysymys sinulle päättäjä: Olet viemässä meiltä pohjalaisilta pois
Kauhavan lentosotakoulun.
Haluatko lisäksi pyrkiä
katkaisemaan pohjalaisen
maanpuolustustahdon henkisen selkärangan viemällä
meiltä pois myös Pohjanmaan Sotilassoittokunnan
?teksti Matti Heinonen
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
2 / 2012
Tykistöprikaati tutuksi Kauhajoella
Iso tykki kiinnosti niin pieniä
kuin isojakin.
Raskas raketinheitin sai porukat pysähtymään ja kysymyksiä esittelijänä toimineelle nuorelle ylikersantille
tuli taukoamatta.
U.M.kuvat Tuomo Tuuri
Kauhajoen reserviläiset järjestivät maanpuolustuspäivän sunnuntaina 6.5 Suupohjan Ammatti-instituutin
pihalla ja osin sisätiloissakin. Sää oli kohtuullinen,
sillä lauantain vesisade oli
onneksi vaihtunut keväiseksi, kylmän tuuliseksi
poutapäiväksi.
Tykistöprikaati Niinisalosta
oli tuonut paikalle näyttävän
osaston ohjelmanumeroineen. Yleisö sai seurata niin
sotakoirien näytöstä kuin
asemiin ajoakin. Näyttelyvieraat pääsivät halutessaan
myös lyhyelle ajelulle puolustusvoimien kalustolla.
Ilmavoimat osallistui tapahtumaan Hornet hävittäjän
suorittamalla lentonäytöksellä
Sisätiloissa lämpimässä oli
Maanpuolustuskoulutuksen ja reserviläisjärjestöjen
osastot. Tavan mukaan ekoaseammuntaan halukkaita
oli jonoksi asti. Uusi ekopistoolikin oli kokeiltavana.
Nälkä ei päässyt ahdistelemaan, sillä ulkona sai soppatykistä ostaa maistuvaa
lihakeittoa kohtuuhintaan
ja pullakahvitkin oli saatavilla.
Kauhajokiset reserviläiset
olivat järjestäneet mittavan
ja mielenkiintoisen tapahtuman Res.yhdistyksen puheenjohtaja Leo Lappalaisen johdolla.
Eipä olisi uskonut, että yksi kiinnostavimmista kohteista oli Sisun kuorma-auto. Monelle oli nimittäin yllätys, että nykyisten turvamääräysten mukaan kuorma-auton lavalla saa kuljettaa vain 12 varusmiestä ja heillä tulee olla kiinteät istuimet ylhäältä
laskettavine turvakaarineen. Ihan Linnanmäen härvelit tuli mieleen.
Korpisoturinlounas ja hygieniapassikoulutusta
maanpuolustusväelle
KURIKKA Veteraanitapah-
tumana Kurikassa toteutettiin ”Korpisoturinlounas”
tapahtuma torilla vappua
edeltäneenä sunnuntaina.
Tapahtumaa edelsi hygieniapassikoulutus sekä kenttäkeittimen m -29 käyttö- ja
huoltokoulutus. Tapahtuman kruunasi kenttäkeittimellä valmistettu sa-reseptin mukainen hernekeitto
lisukkeineen.
Tapahtuma oli MPK:n kurssi joka oli Kurikan paikallispäällikkö Mikko S Sänttin johtama.
Syksyllä 2011 Kurikkalaiset
reserviläiset ja –upseerikerho hankkivat yhteistuumin
kenttäkeittimen
numero
124. Sen käyttöön tarvitaan
koulutettua
henkilöstöä.
Hygieniapassi koulutus oli
hyvä osa käyttäjäkoulutusta. Keittimellä valmistettu
”rokka” antoi valmiuden
ja rohkeuden tehdä ruokaa
isolle joukolle.
Myynnin tulot ohjautuvat sotaveteraaneille. Näin
koko konsepti olikin valmis.
Kurssille saapui 9 henkilöä
joista 3 naista. Kurssilaisia
jännitti ns. passikoe, tur-
haan koska kurssilaiset suoriutuivat siitä hyvin.
Seuraavana lauantaipäivän
lopuksi käytiin läpi kenttäkeittimen rakenne, huolto ja
mitä sillä pystytään valmistamaan. Kouluttajina toimivat Mikko S Säntti ja Jukka
Tapanainen.
Keittimen pesun jälkeen
alkoivat valmistelut tosissaan. Vettä mitattiin keittimeen tarvittava määrä herneet likoon kylmään veteen
yön ajaksi.
Naispuoliset
kurssilaiset
saivat sipuleiden leikkaamisen tehtäväkseen. Pian
oli n. 6 kiloa sipulia valmiina. Hiukan näytti että tytöt
herkistyivät tehtävästään,
silmät ihan kostuivat.
Kurssi jatkui sunnuntaiaamuna kello viisi. Tulet
keittimen pesään ja siitä alkoi ”rokan” valmistus tosissaan. Aamu olikin kylmä,
mittari näytti nollaa. Keittimen pannu alkoi lämmetä
samoin kuin taivaalle nouseva aurinko sai jo kurssilaisten suupielet hymyyn.
Neljän tunnin keittämisen
jälkeen alkoivat herneet
olla kypsiä. Oli aika lisä-
9
tä ”krossattu” sianliha. Se
on ainut oikea lihavalmiste
kun puhutaan hyvästä ”rokasta”.
Liha kypsyi reippaasti yli
tunnin. Lopuksi maustaminen, sekin tulee suorittaa varoen. Isossa keittomäärässä
voi saada aikaan makuelämyksen siksi ”kokkien”
onkin maisteltava ruokaa
monessa erivaiheessa.
Valmista hernekeittoa jaettiin sotaveteraaneille sekä
myytiin torilla noin 2 tuntia. Annoksia meni yli sata.
Tapahtuman ja koulutuksen
tavoite saavutettiin.
Maanpuolustusjärjestöjen
keitin palvelee myös pelastuspalvelussa, tarvittaessa
voidaan muonittaan etsintöjä/vast. paikanpäällä vaikka
kuusen juurella.
Lisäksi keitintä vuokrataan
käyttäjien kera, yhteyttä voi
ottaa allekirjoittaneeseen.
Tulevana kesänä on jo kaksi
varausta.
Markkinoilla nähdään tulevana kesänä.
Mikko S Säntti
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
10
Nuukuusviikko elokuulla
NIKKARIJOTOKSELLA
LENNETÄÄN
Reseviläisten syysjotoksella
14.-16. syyskuuta Jurvassa
lennetään Hornettia ja testataan maanpuolustustaitoja
perinteisimmillä tehtävillä,
lupaavat tehtävistä vastaavat Timo Keski-Valkama ja
Jani Tikkala. Ratamestari
Niko Latva on suunnitellut
molempien sarjojen tehtäväpaikat niin, että tavallisella reserviläiskunnolla
selviää maastosta valoisalla
yöpymisalueelle varmasti.
viläisille tarkoitetusta Suomen Sotilas-sarjasta selviää
tavallisella kävelykunnolla
ja iltarastitason suunnistuksella.
- Reserviläissarjan tarkoituksena on saada väki liikkeelle luontoon hakemaan
onnistumiselämyksiä. Tehtävinä on sotilastaitoja ja
ihan normaaleja kansalaistaitoja joita on hyvä harjoitella, Tikkala selventää.
Törni-sarjaa johtava Timo
Keski-Valkama
kertoo
vaativamman sarjan edellyttävän hieman yksityiskohtaisempaa sotilaallista
osaamista ja lisäksi tässä
sarjassa on haluttaessa mahdollisuus vauhdikkaampaan
menoon maastossa.
Maakunnan
suurimman
reserviläistapahtuman järjestelyt etenevät koko ajan.
Tehtäväjohtajilla on pääosa
rastisuunnitelmista hallussa, ja osaa on jo testattukin käytännössä. Huoltopäällikkö Pekka Lehtinen
joukkoineen on varmistanut
jotokselle riittävän polttopuuhuollon metsäyhtiöiden
avustuksella. - Joukkomuonituksesta päätöspäivänä
vastaavilla Laihian reserviläisillä on myös täysvalmius ruokkimiseen olemassa vaikka heti, ja saunat
sunnuntaille on varattuna.
Maakunta liikkeelle
Kilpailun johtaja Markku
Laiteenmäki toivoo erityisesti lähialueiden yhdistyksistä joukkueita jotokselle.
- Jos meidän jokainen reserviläisyhdistys tai upseerikerho ei pysty lähettämään tälle jotokselle edes
yhtä joukkuetta, niin silloin
kannatta miettiä reserviläisyyden merkitystä, hän
haastaa. Laiteenmäki on arvioinut, että maakunnan ul-
Kävelykunnolla selviää
Sarjajohtaja Jani Tikkala
lupaa, että tavallisille reser-
LAIHIA OALVI KOSKINEN
kopuolelta saapuu noin 70
partiota. - Jos saamme lähialueelta noin 25 joukkuetta,
niin silloin jotos onnistuisi
kaikin puolin.
Kalajaisista liikkeelle
Nikkarijotos alkaa perjantaina 14.9. Ilmajoen
seurakunnan
Kalajaisten
leirikeskuksesta ja päättyy sinne sunnuntaina 16.9
kello 14.00 mennessä. Kalajaisissa yöpyvät myös jotosta seuraamaan saapuvat
kutsuvieraat . Kilpailualue
poikkeaa pohjalaisesta lakeudesta korkeuseroiltaan.
Partioiden liikkumista helpottaa alueella oleva polkuverkosto ja erittäin hyvä
kartta.
Lisätietoja jotoksesta saa
Markku Laiteenmäeltä puhelin 0458607477
VIESTIKU
R
S
S
I
KRISTIINANKAUPUNGISSA
Suupohjan Reserviläiset ja Kristiinankaupungin suomalainen seurakunta järjestivät
8.3.2012 viestikurssin. Kuvassa esitelmöi Maaseutuviraston turvapäällikkö Kari Helislahti. Kurssi sai jo jatkoa 4.5.2012 teemalla Maaseudun turvallisuupäivä.
Nuukuusviikko huipentuu
17- 19.8.2012 järjestettäviin tapahtumiin, joita ovat
mm reittiajot halki koko
kunnan, joissa tutustutaan
eri laitoksiin sekä historiallisiin paikkoihin, mm Hulmin alueeseen.
Laihialla kun ollaan, niin
reitti ajetaan omilla polkupyörillä kustannuksien
säästämiseksi, (toki bussikin varataan reittiin tutustumista varten, lähinnä ulkopaikkakuntalaisia varten...)
Perinteisiin museoihin on
mahdollista tutustua, kotikaljatehdastakaan unohtamatta ja Laihian biokaasulaitoksella käyntiäkään pois
jättämättä (tiedä vaikka
saisit mahdollisen kaasulla
toimivan autosi tankatuksi
samalla kertaa?).
Ku
va
nt
:A
Iso
lo
sa
ILY
RA
YO
ISP A
ILA ALL
RV V
SE HA
RE AU
K
ti
8.
20
12
..
..
..
Osallistujille jaetaan omat
passit, joihin on mahdollista kerätä vähintään viisi leimaa, jolloin voi osallistua
tapahtuman arvontoihin.
Citysuunnistusta lauantaina
Suunnistusta
harrastavat
pääsevät lauantaina mielipuuhaansa klo 12- 16.00,
Lujan suunnistusjaosto järjestää Citysuunnistuksen
kunnan alueelle, lähtö laihian Ns piha-alueelta. Reitti
valikoimissa on kaksi erilaista matkaa joista voi valita itselleen sopivamman.
Laihian Karjalaiset järjestävät samaan aikaan nuorisoseuralla tapahtuman klo
10- 16.00.
Monitoimitalon messutapahtuma sunnuntaina
Nuukuusviikko päätös huipentuu sunnuntain päätapahtumaan monitoimitalolla, jossa on tarjolla kattava
kavalkadi paikkakunnalla
toimivista
yhdistyksistä
sekä yrityksistä. Myös eri
viranomaiset
esiintyvät
tapahtumassa. MPK sekä
reserviläiset ovat tapahtumassa mukana omilla osastoillaan.
Reserviläiset tekevät isolla
soppatykillä hernekeittoa,
jota myydään tapahtumassa
kohtuu hinnalla.
Tapahtumat
järjestetään
Laihialla 17- 19.8.2012
Koko viikonloppu on täynnä erilaista tapahtumaa sekä
toimintaa kaiken ikäisille.
Vähänkyrön Reserviläiset
juhlivat kesällä
Yhdistys
perustettiin
29.6.1962 nimellä Vähänkyrön reservinaliupseerit ry
ja oikeusministeriön päätöksellä yhdistys hyväksyttiin 6.4.1963 yhdistysrekisteriin. Perustava kokous
pidettiin Onni Salmisella
ja kokouksessa olivat mukana Etelä- pohjanmaan
reservinaliupseeripiirin
sihteeri
everstiluutnantti
Valde Pukkila, alikersantti
Vilho Kalliomäki, vääpeli
Eino Kamila, alikersantti Esko Tapio ja vänrikki
M. Munkki. Ensimmäinen
puheenjohtaja oli kersantti
Lauri Aronen. Ensimmäiseen hallitukseen valittiin
kahdeksan jäsentä, vääpeli Eino Kamila, kersantti
Onni Salminen, kersantti
Jussi Poikkimäki, kersantti
Paavo Tölli, kersantti Jussi
Välimaa, alikersantti Antti
Aurala, alikersantti Esko
Tapio, alikersantti Unto Valtari. Samana vuonna nuori
yhdistys päätti käyttää ilmoituslehtenä Pohjankyröä
ja kokouksissa valittiin jäsenkerääjät keräämään niin
jäseniä, kannattavia jäseniä
kuin lahjoittajajäseniäkin
Lauhan
11.
2 / 2012
Laskeutuminen
reserviläismarssi
la 16.6 klo 9.00
lauhan näkötorni.
a
aij
:M
va
Ku
20km reitti kävellen ilman ajanotttoa.
10 € osallistumismaksu sis mitalin ja
huollon makkaranpaistoineen.
Arvontaa kaikkien osallistuneiden kesken.
Ilmoittautumiset www.mpk.fi
koulutus piireittäin etelä-pohjanmaa
N
A I
A IIR
ää
M IP RI
N ER PII
np
aa
JA SE IS
H
H P LÄ
O IU VI
-P V R
Ä SER ESE
EL RE R
ET
Tapahtumasta saa 1 korvaavan kh vrk
Opastus kauhajoki-kankaanpää tieltä.
Kauhajoen Reseriupseerikerho
Kauhajoen Reserviläiset
Isojoen-Karijoen Reserviupseerikerho
MPK
E-P:n res.piirit
kunnan eri kylistä. Vuonna
1963 jäsenmaksu oli kaksi
nykymarkkaa, kannattavilta
jäseniltä viisi nykymarkkaa.
Reserviläiset ovat toimintansa alusta alkaen toimineet
yhteistyössä niin Vähänkyrön kunnan kuin Vähänkyrön seurakunnan kanssa.
Pöytäkirjamerkintöjen mukaan 60- ja 70- luvuilla
yhdistyksen jäsenet osallistuivat erilaisiin ampuma-,
suunnistus- ja maastokilpailuihin. Myös yhdistyksen nimissä järjestettiin kilpailuja.
Vuonna 1989 yhdistyksestä
alettiin käyttää nimeä Vähänkyrön reservin upseerit
ja aliupseerit. 23.3.2004 yhdistyksen nimi muuttui nykyiseen muotoonsa, Vähänkyrön reserviläiset ry:ksi.
Yhdistyksen jäsenmäärä on
2000- luvulla vaihdellut 2040 jäsenen välillä.
Yhdistyksen
puheenjohtajina ovat vuosien varrella toimineet Lauri Aronen
(1962- 1966), Erkki Leppänen (1967- 1968), Juha-
ni Välimaa (1969- 1970),
Erkki Kataja- Rahko (19711974), Aimo Hakala (1975),
jälleen Erkki Kataja- Rahko
(1976- 1977), Harry Gullman (1978- 1980), Esko
Tapio (1981- 1982), Tapani
Kivistö (1983- 1992), Pentti Sumuvuori (1993- 1996),
Kari Tapio (2004- 2006) ja
Pasi Ollila (2007-).
Yhdistyksen toiminta jatkuu perinteiden mukaisesti.
Lippuvartioihin ja seppeleenlaskuihin osallistuminen niin itsenäisyyspäivinä
kuin muinakin juhlapyhinä
on ollut osa yhdistyksen
näkyvää toimintaa koko sen
historian ajan. 2000- luvulla paikkansa ovat vakiinnuttaneet
osallistuminen
Köpingin
markkinoille,
erilaiset toimintapäivät ja
yhteiset kokoontumiset ja
harjoitukset. Jäsenet ovat
osallistuneet myös muuhun
reserviläistoimintaan ja kilpailuihin.
Yhdistys
juhliin
50vuotista
toimintaansa
1.7.2012 Toukolan Nuorisoseuralla.
Mankinen paras
kuntoilija
Vähänkyrön Reserviläisten Vesa Mankinen oli vuoden 2011 paras eteläpohjalainen kuntoilija. Mankisen
pistemäärä oli 901. Toiseksi sijoittui Vaasan Reserviläisten Jukka Oksanen pistemäärällä 783. Pisteet on
laskettu sähköisen kuntokortin mukaan.
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
2 / 2012
Sovelletun
reserviläisammunnan PM
Ilmajoen
Reserviläiset
järjesti yhdessä Peräseinäjoen
Reserviläisten
kanssa Etelä-Pohjanmaan
Reserviläispiirin ja Reserviupseeripiirin Sovelletun
reserviläisammunnan PMkilpailun 6.5.2012. Kilpailu
koostui haulikko-, pistooli
ja kiväärirasteista.
Lopputulokset: Vakio luokka: H: 1) Lehtinen M., Ilmajoen Res. 100,0000 %,
433,3486 p., 2) Lähdesmäki
J., Ilmajoen Res., 85,0427
%, 368,5313 p., 3) Väliniemi J., Peräseinäjoen Res.,
70,7374 %, 306,5394 p., 4)
Harjula J., Ilmajoen Res.,
67,7152 %, 293,4429 p., 5)
Koski M., Ilmajoen Res.,
66,7768 %, 289,3763 p., 6)
Puska P-P., Peräseinäjoen
Res., 66,0758 %, 286,3387
p., 7) Rissanen J., Ilmajoen
Res., 63,2338 %, 274,0228
p., 8) Niiranen A., Ilmajoen
Res., 60,9098 %, 263,9516
p., 9) Pakkala T., Seinäjoen
Res., 58,7195 %, 254,4600
p., 10) Mäki J., Peräseinäjoen Res., 52,5171 %,
227,5821 p., 11) Sointula
A., Ilmajoen Res., 44,3507
%, 192,1930 p., 12) Mäki
S., Peräseinäjoen Res.,
41,4729 %, 179,7222 p.,
13) Sandvik J-E., Kauhavan Res., 37,9087 %,
164,2768 p., 14) Lepistö J.,
Kauhavan Res., 30,4436 %,
131,9271 p., 15) Isosalo A.,
Kauhavan Res., 15,7178 %,
68,1127 p.
H50: 1) Rissanen H., Ilmajoen Res., 48,7069 %,
211,0706 p., 2) Mäntylä H.,
Kauhajoen Res., 32,2462
%, 139,7386 p., 3) Korpimäki P., Kauhavan Res.,
29,0604 %, 125,9327 p.
Avoin luokka: H: 1) Flinkman A., Peräseinäjoen Res.,
83,5705 %, 362,1515 p., 2)
Hynninen J., Ilmajoen Res.,
82,0485 %, 355,5562 p., 3)
Ojanpää S., Seinäjoen Res.,
81,9491 %, 355,1254 p.,
4) Saarela J., Laihian Res.,
73,5804 %, 318,8596 p.,
5) Rantamäki J., Ilmajoen
Res., 71,3718 %, 309,2887
p., 6) Keltto A., Ilmajoen
Res., 68,6394 %, 297,4477
p., 7) Koskiaho M., Peräseinäjoen Res., 62,8496 %,
272,3577 p., 8) Mattila E.,
Kauhavan Res., 60,6706 %,
262,9152 p., 9) Samppala
P., Ilmajoen Res., 60,5078
%, 262,2098 p., 10) Huhta-Koivisto M., Ilmajoen
Res., 56,2105 %, 243,5874
p., 11) Luopa J., Ilmajoen
Res., 39,5063 %, 171,2000
p., 12) Aro H., Ilmajoen
Res., 35,8248 %, 155,2463
p., 13) Kanto M., Peräseinäjoen Res., 33,0641 %,
143,2830 p.
H50: 1) Salovaara J., Ilmajoen Res., 72,6046 %,
314,6310 p., 2) Vainio E.,
Isonkyrön Res., 42,4051 %,
183,7620 p., 3) Mäki H.,
Peräseinäjoen Res., 37,7185
%, 163,4528 p., 4) Rajala V.,
Peräseinäjoen Res., 31,5591
%, 136,7611 p.
Pudotusammuntaa
Etelä-Pohjanmaan
reserviläispiirien
pudotusammuntakisa
kamppailtiin
Kurikassa, Pitkämön ampumahiihtostadionilla tiistaina
15.5.2012.
Olosuhteet olivat mitä parhaimmat, lämmintä noin 14
astetta, auringonpaistetta,
eikä tuulikaan rotkossa sijaitsevalla ampumapaikalla
haitannut.
Samaan aikaan olleet iltarastit selvästi vähensivät
kurikkalaisten osallistuja-
määrää. Tämä mielenkiintoinen ja vauhdikas laji on
valitettavasti ollut jo monta
vuotta kurikkalaisten ”jäsentenvälinen”
kilpailu,
niin tälläkin kertaa. Ensi
kesän kisoja ajatellen tässä
vielä lyhyt kuvaus vauhdikkaasta ja hauskasta pudotusammuntakilpailusta:
Kilpaillaan pareittain, kaikki kaikkia vastaan. Juoksu
noin 30 metriä pienoiskivääri mukana, jarrutus ja
Keski-Hannula ylivoimainen
VAASA Raimo Keski-Hannula oli paras pm-perinneasekilpailuissa Vaasassa
sekä kolmiasentoisessa, että
makuuammunnassa.
Tuloksia:
150m 3-asentoinen
Sarja H: 1. Raimo KeskiHannula 279, 2. Jani Lindroos 258, 3. Jyrki Muotio
256. Osanottajia sarjassa
11.
Sarja H50: 1. Christer Fred
265, 2. Jari Alatalkkari 264,
3. Heikki Pajala 256. Osanottajia sarjassa 10.
Sarja H60: 1. Markku Rintala 260, 2. Bengt Kamis
251, 3. Aki Ala-Kyyny 251.
Osanottajia sarjassa 11.
Sarja H70: 1. Pentti Korpi-
4.5. KOSKUE
Sarja H 1 Tykkim. Ari-Matti Lahdenmäki Alavuden
seudun Reserviläiset 107
pist., 2 Alik. Juha Raja Jalasjärven Reserviläiset 95
pist., 3 Alik. Keijo Yli-Kojola Ilmajoen Reserviläiset
69 pist.,
Sarja H50 1 Kers. Jari AlaHukkala Seinäjoen Reserviläiset 107 pist., 2 Korpr.
Asko Alatalo Jalasjärven
Reserviläiset 104 pist. , 3
Alik. Timo Ala-Hukkala
Seinäjoen Reserviläiset 96
pist., 4 Kers. Veli-Pekka
Nevala Jalasjärven Reserviläiset
66
pist.
syöksy makuuammuntaan,
nopeasti ampumapaikalla
odottava patruuna pesään
ja pikainen ammunta kääntyvään
ampumahiihdon
pystytauluun. Se kumpi
nopeammin pudottaa parinsa taulun on parin voittaja
ja saa suorituksesta yhden
pisteen. Käytössä kummallakin kisailijalla on kolme
patruunaa jotka ladataan
aseeseen yksitellen. Mikäli
niillä ei kumpikaan pudota toisensa taulua, kisailee
pari saman tien uudelleen.
Eniten voittopisteitä saanut
kisailija voittaa. Tasatulok-
siin päädyttäessä mitalisijat
ratkotaan uusinnoilla.
Urheilukalenteri 1.6.-31.12.
E-P:n Reserviläispiirien
ja tukijain tiedotuslehti
Kuntourheilutapahtumat
LAKEUDEN
MAANPUOLUSTAJA
Päätoimittaja:
Ulla Muurimäki
E-P:n Reserviläispiirien
ja
P.423
3816,tiedotuslehti
050-328 5264
tukijain
Impivaarantie 25
Toimituskunta
60420
SEINÄJOKI
06-423
3816
Matti
Heinonen
Sähköposti
Antti
Isosalo
[email protected]
Kai Kaistila
Timo Keski-Valkama
Päätoimittaja
Olavi
Koskinen
Ulla Muurimäki
Tuomo
Kotkaniemi
06-423
3816,Liinamaa
050-328 5264
Jaakko
Heikki Makkonen
Toimituskunta
Antti Isosalo
Rauno Yli-Hynnilä
Kai Kaistila
Timo KeskivalkaJulkaisija:
ma Olavi
Koskinen Tuomo
Etelä-Pohjanmaan
Kotkaniemi
Heikki Makkinen
reserviläispiirit
ja
Rauno Yli-Hynnilä
Lakeuden
Julkaisija: Etelä-PohjanMaanpuolustajain
Tuki ja
maan
Reserviläispiirit
Lakeuden
Painopaikka: Westpoint
Maanpuolustajain
Rauma Tuki ry
Painopaikka: I-Print
16.6. Reserviläismarssi
Kauhajoki - Isojoki
kesäajan Cooperin testit
paikkakunnittain
28.7. Sotatien triathlon
Kauhava-Lapua
11.8. Reserviläispyöräily, pyörämarssi Kauhava
Perheliikuntapäivä
paikkakunnittain
Kilpailut
5.6.
13.6.
13.6.
16.6.
3.7.
24.7.
24.7.
17.7.
17.7.
3.9.
5.9.
150m makuu
Sarja H: 1. Raimo KeskiHannula 291, 2. Tuomas
Laitila 279, 3. Jani Lindroos 278 Osanottajia sarjassa 11.
Sarja H50: 1. Christer Fred
285, 2. Heikki Pajala 279,
3. Jouko Lepistö 277. Osanottajia sarjassa 10.
Sarja H60: 1. Reijo Lindroos 288, 3. Markku Rintala 282, 3. Antti Iso-Oja 270.
Osanottajia sarjassa 11.
Sarja H70: 1. Pentti Korpimäki 274, 2. Pauli Glader
243, 3. Antti Saarinen 200.
Osanottajia sarjassa 4.
E-P:n reserviläispiirien
kaksoishirven PM
LAKEUDEN
MAANPUOLUSTAJA
Impivaarantie 25
60420 SEINÄJOKI
p. 423 3816, fax
Sähköposti:
ep.reservilaispiirit@netikka.fi
mäki 254, 2. Pauli Glader
211, 3. Antti Saarinen 164.
Osanottajia sarjassa 4.
Palvelusaseammunta 1 ja 2 kiv.
Kauhava
Ammunta puoliautomaattikiv. 3-asent.Vaasa
Ammunta
puoliautomaattikiv. 150 RA7
Vaasa
Ammunta kenttä ja kiik.kenttä
Kauhava
Ammunnat perinnekivääri 100m Ilmajoki
Kolmiottelu
Kva,
Ylihärmä
Ammunnat perinnepistooli
Ilmajoki
Ampumakilpailut pist
Jalasjärvi
Ampumakilpailut pien.kiv
Jalasjärvi
Ampumajuoksu kiväärillä
Kurikka
Ampumajuoksu pistoolilla
Seinäjoki
Ampumasuunnistus pistoolilla
Seinäjoki
Ilma-ase Alavus
RESUL:n kisat piirin alueella
14.-16.9. Valtakunnallinen Syysjotos
Kurikan Jurva
Sarja H 1 Alik. Markku
Rintala Kuortaneen Reserviläiset 109 pist. , 2 Kers.
Simo Parkkamäki Jurvan
Reserviläiset 94 pist.
Sarja H 70 1 Korpr. Erkki
Perälä Alavuden Reserviläiset 99 pist., 2 Ylil. Aarno Ala-Honkola Alavuden
Res.Ups. Kerho 36 pist.
Ulkopuolella
pm-kilpailun Jääk. Seppo Hirvimäki
Kiuruveden Reserviläiset
104 pist.
Tuloksia:
1. ylivääpeli Tapani Kaistila
2. majuri Kari Ratavaara
3. ylikersantti Tomi Piirto
-KR-
Jäsenmaksulle
vastinetta
osallistumalla
toimintaan!
11
Toimintakalenteri 1.6. – 31.12.
KESÄ-HEINÄKUU
5.6.
Impivaaran suvisoitto
16.6.
Reserviläismarssi,
Lauhan laskeutuminen, Kauhajoki
12.6.- 29.7. Piiritoimisto suljettu
28.7.
Sotatien triathlon, Kauhava
ELOKUU
Perheliikuntapäivä
7.8.
Kesäillan kirkko, Jalasjärvi
11.8.
Reserviläispyöräily, Kauhava
19.9.
Nuukuuren viikon päätöstapahtuma, Laihia
27.8.
mennessä materiaali LMP lehteen 3/12
SYYSKUU
4.9.
Jatkosodan päättymisen muistohetki, Jalasjärvi
6.9.
Reserviläispiirin toiminnan suunnittelupalaveri
11.9.
Reserviupseeripiirin hallituksen kokous 3/12
14.-16.9. RESUL:n syysjotos, Kurikan Jurva
Reserviupseeripiirin retki Salpalinjalle ja
Reserviupseerikouluun Haminaan
27- 29.9. Valtakunnalliset maanpuolustusmessut, Lahti
LOKAKUU
6.10.
Vänrikki- ja kessupäivä, Kauhava
10.10. Reserviläispiirin hallituksen kokous 4/12
12.10. Reserviupseeripiirin 60-vuotisjuhla, Seinäjoki
vko 43 Reserviläispiirin syyskokous,
Kauhavan Alahärmässä
MARRASKUU
7.11.
Reserviupseeripiirin hallituksen kokous 4/12
20.11. mennessä materiaali LMP lehteen 4/12
Vko 48 Reserviupseeripiirin syyskokous, Kauhajoki
JOULUKUU
5.12.
Itsenäisyyspäivän vastaanotto, Seinäjoki
6.12.
Itsenäisyyspäivän kunniavartiot ja juhlat,
Koko maa
Joulutulet, Koko maa
24.12. Jouluaaton kunniavartiot sankarihaudoilla,
Koko maa
MYYTÄVÄNÄ
Pyyntihinta 200 euroa.
Lisätiedot
Erkki Perälä
040 5549531
Lippaallinen
kertatulikivääri
Brno VZ 24
kaliiperi 8.2x57.
Aikuisten 3-vaihteinen
KOLMIPYÖRÄ
Liki käyttämätön.
puh.0400-985 183
Kotkaniemi
Toimintatonnit
jaossa
- ilmoituksista rutka
palkkio
Soita ja sovitaan asiasta
0400 985 183
Toimikaa!
Lähettäkää juttuja,
kuvia, vinkkejä
tuomo.kotkaniemi@luukku.
com
Ekopistooli
saatavilla
KILPAILUKUTSU
Ylihärmän Reserviläiset ry
järjestää jälleen
Ylihärmässä
PIIRIEN 3-OTTELUN
yhdistyksen Eko-majalla,
Ekotie 445 B, Kauhava
tiistaina 24.7.12 klo 18.00
Sarjat: alle 50-v ja yli 50-v
3-ottelun lajit:
- pistooliammunta kääntyviin
tauluihin 20 laukausta
- maastojuoksu 1,5 km
(alle 50 v 3 km)
- uinti 100 m ( yli 50 v 50 m)
Ampumarata avoinna
klo 17.00 lähtien
Ampumaradan osoite:
Ekotie 220, Kauhava
Ilmoittautuminen
ampumaradalla.
Osallistumismaksu 10,- €
(sis. kahvit, saunan)
Lisätietoja Erkki Kallio
050 566 3356
Tervetuloa
Ylihärmän Reserviläiset ry.
Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry on hankkinut jo
pari vuotta käytössä olleen ekoaseen rk-version lisäksi
ekopistoolin. Se on kiväärin tavoin tarkoitettu piirien,
kerhojen ja yhdistysten käyttöön. Ase on lainattavissa
toimistolta.
LAKEUDEN MAANPUOLUSTAJA
12
2/ 2012
Toimintamme tukikomppania
Veljekset Ala-Talkkari Oy
Asianajotoimisto
Lepistö & Mäkinen Oy
Asianajotoimisto
Ristikangas & Kinnunen Oy
64700 TEUVA, puh. 06-267 2700
Timo Aukia Oy
KUORTANEEN OSUUSPANKKI
KURIKKA
Kyrönmaa
Kyrönmaan Osuuspankki
ETELÄ-POHJANMAAN
OSUUSPANKKI
Hakaradio Ecosto Oy
REIKÄLEVY Oy
SEINÄJOKI
P. Rotola-Pukkila
Oy
www.timantti.com
www.harmanliikenne.fi
LATOMÄEN SÄHKÖLIIKE
Ikkunatehdas Hautanen Oy
PL 17, 62375 YLIHÄRMÄ, Tel
+358 (0)6 482 20 00
Fax
+358 (0)6 484 69 50, www.skaala.com
Liikenneopetus MSROy
LAKEUDEN
lähivakuutus
T:mi Jukka Kivineva
TAMSIN PUUTARHAT
Teuva
Lähivakuutusyhdistys
POHJANMAA
SUOMENSELÄN
Keskustie 10, Virrat puh. 03-485 511 � Yrittäjäntie 3, Ähtäri puh. 06-5415 111
Komatsu Forest Oy
Lähivakuutusyhdistys
WWW.VOLTINVARI.fi
Metsäliitto-konserni on nyt
Metsä Group. Tutustu meihin
osoitteessa www.metsagroup.fi.
Metso Power Oy
WWW.yristyslaskenta.com
0400-564 104