Voimaa - Spinneri Magazine

MEDIATIEDOT
2012
KUN VAKIO EI RIITÄ ... MARKKINOINNISSAKAAN
SPINNERI MAGAZINE
– voimaa voi olla muuallakin kuin hauiksessa!
Spinneri Magazinen 15. vuosikerta starttaa
vuoden 2012 myötä. Luvassa on jälleen monipuolinen kattaus harrasteautoilua. Tuttuun
tapaan Spinneri Magazine tempaa lukijat mukaansa mielenkiintoisilla, harrastajaläheisillä
artikkeleillaan ja laadukkailla valokuvillaan.
Pienenä organisaationa reagointikykymme
markkinoiden toiveisiin ja vaatimuksiin on selvästi parempi verrattuna isojen lehtitalojen
kustanteisiin. Seuraamme aktiivisesti lukijoilta
saamaamme palautetta. Saatua tietoa hyödynnämme sisällönsuunnittelussa.
Vuoden 2011 aikana panostimme oheistoimintaan. Järjestimme yhteistyössä pääkaupunkiseudulla toimivien sisäkarting-ratojen
kanssa Spinneri Endurance -kartingkilpailuja,
joiden suosio yllätti jopa meidät itsemme. Kilpailuista saatu palaute oli erittäin positiivista.
Kilpailut tulevat näin ollen jatkumaan myös
vuonna 2012.
Taantuma, samoin kuin digitaalisen median
yleistyminen ovat vaikuttaneet lähes kaikkien
sanoma- ja aikakauslehtien arkeen. Levikkilukujen laskusuhdanne on asettanut monille lehdille uusia haasteita. Harrastelehtien kohdalla
suuntaus ei ole ollut yhtä dramaattinen kuin
esimerkiksi sanomalehdissä. Spinneri Magazinekin on onnistunut säilyttämään levikkinsä
kohtalaisen hyvin. Teemme jatkuvasti töitä
asian eteen, pyrkimyksenä kääntää levikkikäyrä
uudelleen noususuuntaiseksi. Julkaisumme
korkea laatu on avainasemassa tämän tavoitteen saavuttamisessa.
Taloussuhdanteet eivät kuitenkaan voi olla
vaikuttamatta myös meidän arkielämäämme.
Kustannukset nousevat – sen meistä jokainen
on jo oppinut. Vuonna 2011 emme korottaneet ilmoitus- ja tilaushintojamme lainkaan. Nyt
hintoja on pakko tarkistaa, mutta silti linjamme
on hyvin maltillinen. Ilmoitus- ja tilaushinnat
nousevat keskimäärin vain viisi (5) prosenttia.
Vauhdikkain terveisin
Jari Sjöman
päätoimittaja
LUE KUINKA PORS
CHE 911 T COUPE
’73 RESTAUROITIIN
JA KUKA SEN VOITT
I...
FORD ESCORT RS COSWORTH
MAHTIMUSKELI
’94
DODGE MONACO 500 2D HT
’70
PAPPAMALLI POTENSSIIN 2
CHEVY CAMARO LS1 ’68
VIHELTÄVÄ VERONPALAUTUS
BMW E30 TIC ’87
VAIKKA
JOULULAHJAKSI!
JULKAISIJA/KUSTANTAJA
Transformaatio Oy
TOIMITUS
Spinneri Magazine
PL 2
00411 HELSINKI
Puhelin (09) 8330 6613
Fax
(09) 8330 6616
[email protected]
Internetwww.spinneri.fi
ILMESTYMISAIKATAULU
Numero VarausAineisto Ilmestyy
1/2012 18.01.25.01. 15.02.
2/2012 14.03.21.03. 11.04.
3/2012 09.05.16.05. 06.06.
4/2012 18.07.25.07. 15.08.
5/2012 19.09.26.09. 17.10.
6/2012 14.11.21.11. 12.12.
Päätoimittaja Jari Sjöman
Puhelin (09) 8330 6614
TILAAJAPALVELU
Puhelin (09) 8330 6612
Fax
(09) 8330 6616
[email protected]
TILAUSHINNAT (ALV 9 %)
12 kk kesto
46,00
12 kk määräaik. 50,00
ILMESTYY
6 numeroa vuodessa
PAINOS
11 500 kappaletta
KYMENLAAKSOSTA
AN POLIISIN ARJESTA
REPORTAASI LIIKKUV
PAREMPI KUIN UUSI
L EDITION ’78
PONTIAC TRANS AM GOLD SPECIA
NOPEAA LADA LAATUA
LADA 2107 ”KOMPRESSOR”
’96
Spinneri Magazine tavoittaa autovaraosa-, autotarvike- ja autonhoitotuotteiden todelliset ostajat!
VEEKASIN VOIMAA
... VEEKUTOSEN VOIMAA
... RIVINELOSEN AHDETT
UA VOIMAA...
MODERNISOITU
RAASERI
CORVETTE C3 ’71
PUNAINEN AVOKAS
SAAB 96 ”CABRIOLET” ’76
AHDETTU MURTONick
teauto Pick LUKU
Fiat
harras
X1/9 Turbo
Race,’80
• Historic Grand
• Street Rod Nats, Chevrolet 100 vuotta
• Autoilun verotus Suomessa...
GET SHORTY
Mini Cooper ’89
OHC POWERED
Ford Escort 2.0 ’71
TUE
KOTIMAISTA!
TILAA SPINNERI!
2/1 sivu
398 x 274 mm
(420 x 297 mm*)
KUTOSEN MURINAA
Opel Kadett V6 ’89
UUDELLA SYDÄMELLÄ
Chevrolet Camaro LS-1 ’68
• Tee-Se-Itse: Aluvanteet siistiksi!
• Albumien Aarteita: kuvia menneiltä vuosil
ta
• Kaksi pyörää riittää: MP11-näyttely ...
* Leikkausvara min. 3 mm
TUE
KOTIMAISTA!
TILAA SPINNERI!
ILMOITUSHINNAT
KokoMustavalko 4-väri
2/1 sivu
2.250
2.850
1/1 sivu
1.150
1.715
1/2 sivu
800
1.275
1/3 sivu
600
890
1/4 sivu
520
755
1/6 sivu
295
450
1/12 sivu
190
240
1/18 sivu
120
190
1/36 sivu
100
160
2. kansi
-
2.000
Sivu 3
-
2.000
Takakansi
-2.350
WEB-BANNERIT (www.spinneri.fi)
”Jättibanneri” 468 x 400 px 1 kk
”Boksi” 263 x 220 px
1 kk
”Suurtaulu” 140 x 350 px
1 kk
”Banneri” 468 x 60 px
1 kk
”Painike” 140 x 120 px
1 kk
ILMOITUSMARKKINOINTI
Varparus Oy / Esko Vartiainen
Puh. 0400 508 450
e-Mail [email protected]
ILMOITUSTRAFIIKKI
Spinneri Magazine
Ilmoitustrafiikki
PL 2
00411 HELSINKI
Sähköinen aineisto:
• FTP-siirtona (suositeltava siirtotapa)
• sähköpostilla (vain alle 10 Mt tiedostot)
• lisätietoja: www.spinneri.fi/mediatiedot
250
150
100
100
75
Hinnat edellyttävät valmista aineistoa. Työaineistosta veloitamme valmistuskustannukset.
Hintoihin lisätään arvonlisävero 23 %.
MEDIATOIMISTO-ALENNUS
-15 % (mediakortin mukaisesta hinnasta)
TEKNISET TIEDOT
Julkaisun koko
A4 (210 x 297 mm)
Painomenetelmäheatset
Linjatiheys
54 linjaa/cm
Painopaikka
Printall AS, Tallinn
Sidontaliimasidottu
Aineisto
PDF, EPS tai TIFF-tiedosto;
mukaan vedos ja tiedot
käytetyistä ohjelmista
Tuetut ohjelmat
InDesign CS5.5
Illustrator CS5
Acrobat X Pro
Kuvankäsittely
PhotoShop CS5
VärinmääritysCMYK
Kuvaresoluutio
300 dpi
ILMOITUSTEN PERUUTTAMINEN/REKLAMAATIOT
Peruutukset on tehtävä kirjallisesti viimeistään varauspäivään mennessä. Muussa tapauksessa (paitsi
Force Majeure) perimme sopimuksen mukaisen ilmoitushinnan.
SARJA-ALENNUKSET JA LIITTEET
Sopimuksen mukaan
Ilmoitusten painoasua koskevat huomautukset on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa lehden
ilmestymisestä.
Lehden vastuu virheistä rajoittuu enintään ilmoituksesta maksettuun hintaan. Mikäli ilmoitusta ei
tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvasta syystä voida
julkaista, lehti ei vastaa tästä mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta.
1/6 sivu
126 x 67 mm
1/4 sivu
93 x 136 mm
1/4 sivu
191 x 67 mm
(210 x 95 mm*)
1/36 sivu
61 x 21 mm
1/18 sivu
61 x 44 mm
1/6 sivu
61 x 136 mm
1/12 sivu
61 x 67 mm
1/2 sivu
93 x 274 mm
(102 x 297 mm*)
1/1 sivu
191 x 274 mm
(210 x 297 mm*)
TAKAKANSI
210x270 mm*
* Leikkausvara min. 3 mm
1/3 sivu
61 x 276 mm
1/2 sivu
191 x 136 mm
(210 x 146 mm*)
1/3 sivu
126 x 136 mm
1. Spinneri on edullinen. Esimerkiksi kokosivun neliväri-ilmoituksen tarjoamme jopa
yli 40 % kilpailijoitamme edullisemmin.
Monipuolisesta ilmoituskokovalikoimastamme löytyy myös pieniä vaihtoehtoja.
4. Harrasteautoilijoista jopa 92 % korjaa
ja/tai huoltaa harrasteautonsa itse.
Käyttöauton kohdallakin osuus on 67 %. Harrastajista 69 % hankkii varaosat ja
tarvikkeet alan erikoisliikkeistä.**
2. Toimituksemme tuntee alan kohderyhmän
erittäin hyvin. Me kaikki spinneriläiset olemme itsekin aktiivisia harrasteautoilijoita.
5. 92 % mainostajistamme kertoo valinneensa Spinneri Magazinen markkinointikanavaksi,
koska se osuu juuri oikeaan kohderyhmään.
3. Printtimainonnan tueksi tarjoamme näkyvyyttä myös netissä. Mikä parasta, jopa yli 90 % edullisemmin vastaaviin
sivustoihin verrattuna!*
* GTI-Magazine, vuoden 2009 mediatiedot ** Overdrive.fi käyttäjätutkimus 2007
Pontiac
Trans
Am
Spinneri esittää
neen. Jälkeenpäin selvisi, että
moista muunnossarjaa Subarun
moottoria varten olisi saanut valmiinakin Saksasta... No tulipahan
ainakin sopiva kun itse teki! Ehjä
Subarun kone hiekkapuhallettiin
ja maalattiin, moottori ei vaatinut muuta huomiota osakseen,
ja toimi koko menneen kesän kiitettävästi.
Kytkinakselin neulalaakerin
kanssa piti taistella hitusen verran, Kuplan kytkinakseli kun ei
adapterin vuoksi yltänyt kampiakselille asti, eli piti tehdä jatkos
kampiakselin päähän; se tehtiin
pronssihelasta joka laitettiin kylmäliitoksella kampeen kiinni.
Ensimmäinen lastentauti tuli heti vastaan, Kuplan omat moottorintyynyt repesivät heti kättelyssä, kun piti kokeilla kuopiiko...
Nyt paikallaan ovat uretaanityynyt mallia Kupla, jotka ovat Matin mukaan liian jäykät.
Kuplan oma äänenvaimennin
on säästetty, ja vesijäähdytteisen vastaiskumoottorin ääni on
kuplamainen, mutta ei yhtä terävä. Vesi vaimentaa ääntä. Vesijäähdytteinen moottori vaatii toki myös jäähdytysjärjestelmän, jota ei ilmajäähdytteiseksi
suunnitellussa autossa ole ajateltu. Nokkapellin alle vararengaskoteloon asennettiin Saabin
syyläri sähköflekteineen, kotelon pohja on porattu ”seulaksi”
että ilma kulkee läpi. Akku on
siirretty painojakauman vuoksi
etupellin alle, alunperin se on
takapenkin alla.
KORITÖITÄ
Vanhana kolarikorjaajana Matti
oli haaveillut jo kauan choppaavansa vielä joskus jonkun auton.
Volkswagen siis joutui moisen
”tihutyön” kohteeksi heti aluksi. Kattoa on chopattu maltilliset
50 milliä, mitta tuli maalarinteippirullasta... Choppaus oli lopulta
aika savotta, autoon piti uhrata
vielä toinenkin Kuplan kattopelti, joka haettiin samaisen tunkion toiselta reunalta... Kuupelin katto kun on joka suuntaan
pyöreä, tarkoittaa choppaus monen montaa leikkaussaumaa sinne tänne! Auto oli joskus kolaroitu kuskin puolen etunurkasta;
kun Matti katkaisi kuskin puolen
ovipilarin, notkahti auto voimakkaasti! Huonon kolarikorjauksen
jäljiltä oli kai jännityksiä jossain..
Onneksi ammattimies korjasi tilanteen nopeasti kuntoon.
Kun katon choppaus onnistui hyvin, alettiin koria muutenkin laittaa kuntoon, esimerkiksi
lattiapellit on vaihdettu uudet,
pohja hiekkapuhallettu ja epoksimaalattu jne. Lokasuojia levitettiin 40 milliä per puoli, jotta
choppauksella aikaansaatu mataluus korostuisi entisestään. Lokareiden levittäminen oli sekin
oma savottansa niiden pyöreän
muodon takia. Levitykseen sopiviksi aihioiksi kelpuutettiin vanhemman ”taivaslamppuisen”
Volkkarin lokarit. Etukylkiin laitettiin louversit paitsi ulkonäön,
myös ilman poiston vuoksi. Lou-
Subarun 1.6-litrainen vesibokseri on kuin kotonaan! Tehoa
liki tuplat Volsun alkuperäiseen moottoriin nähden.
Sisusta on uudelleenverhoiltu ja varustettu VW Polon etuistuimilla. Huomaa myös flakepunainen Grant-ratti!
Syyläri flekteineen sopi hienosti varapyöräkoteloon. Akku siirrettiin myös nokkapellin alle.
Porsche-siipi koristaa leveää ja matalaa ulkonäköä.
versit ovat Kuplan vakiokamaa,
ne leikeltiin Volkkarin takalasin
ilmanpoistoritilöiden ”sisältä”;
siksi kyseisen näköiset louversit
eivät normaalistä näy ulospäin.
”Onpahan hyvä lämmitellä käsiä talvella”.
Konepelti on kokonaan lasikuitua isolla Porsche-tyylisellä siivellä, kyseinen osa on pelastettu
jostain ralliautosta, joten lasikuitua piti korjata rankalla kädellä.
Takavalot ovat rompetorilöydöt,
kuulemma 60-luvun Morris Vanista peräisin. Auton takaosasta
löytyy Mini Clubmanin puskurinkävyt sekä jenkkimallin peltinen
takahelma, joka on hitsattavaksi
tarkoitettu, mutta Matti muutti
sen pulttikiinnitteiseksi. Jo mainituissa wanhan mallin etulokasuojissa on adapterit pystymallin ajovaloille, umpioina halogenit kirkkailla rihlaamattomilla laseilla. Ulkotaustapeili on kaiketi
Wartburgista peräisin. Korityön
ja maalauksen jälkeen autoon
laitettiin uudet astinlaudat ja
puskuri. Puskuria asennettaessa
huomattiin, että yhtään enempää jos olisi lokareita levitetty, ei
puskurilla olisi ollut mitään asiaa paikalleen.. Säkällä siis syntyi
juuri oikeanlainen levitys!
TINATUT SAUMAT JA
ASKARTELUKITEITÄ
Jokainen pintapellin hitsisauma
on tinattu koritinalla, viimeistelytasaus on toki tehty pakkelilla.
Pohjamaaliksi valittiin hyväksi
’78
havaittu teollisuusepoksi. Auto
maalattiin oman tallin maalaamossa, joka on muistona menneestä työurasta vieläkin tallella. Samoin maalit sekoitettiin
”jämistä” mitä sattui olemaan;
kaikki punaiset ja oranssit sekaisin -tyylillä, ja hienohan siitä tuli kun päälle lakan sekaan laitettiin hopeisia ”askartelukiteitä”,
jonka jälkeen lutrattiin lakkaa
lisää. Flake-kiteillä pinnasta jää
helposti epätasainen, joten tehtiin välihionta, ja taas lakattiin
lisää. Hyvänä yksityiskohtana on
etukylkien louverseista lähtevät
huomaamattomat haamuliekit,
jotka on tehty kullanvärisellä flakella ennen hopean flaken ruiskutusta!
Kun kattoa laskettiin alaspäin,
eivät auton alkuperäiset ikkunat
tokikaan sopineet paikalleen.
Ovilaseista tehtiin pahvimallit ja
muista pleksimallit, joista sitten
piirrettiin paperille kaavat. Kaavat lähetettiin Kuttilan Autolasiin, josta paluupostissa saapuivat ikkunat tiivisteineen. Ovien
ikkunat on karkaistua sävylasia,
muut laminoitua sävylasia. Ovilasien nosto/laskumekanismit on
pultattu muoviholkkien kera laseihin kiinni; laseihin siis leikattiin reiät em. systeemiä varten.
Chopatussa Kuplassa voi tulla ongelmaksi, että alkuperäinen ovilasin kiinnitys (jossa lasi on vain
alhaalta tiivisteellä kiinni) ei pysy kiinni, siksi moinen varmistus.
Ovistopparista on tehty itse eri
mallinen, jotta lasi aukeaa kun-
Teksti ja kuvat Jari Sjöman
Oli jälleen se aika vuodesta:
Spinneri Magazinen ja
Liikkuvan poliisin vuotuisen
ensimmäisten askelten
projektin
ottaminen. Yhdessä Liikkuvan
poliisin tiedotuksesta vastaavan
konstaapeli Jussi Pohjosen
ylikanssa aloimme miettiä
tämänkertaista operaatio
vuoden 2010 lopulla.
paikkaa jo
O
hjenuorana oli, että hatään siirtymiin kaksi
työpäivää,
lusimme jatkaa projekkitys, että Imatralle
ja kun työpäivät venyisivät
suunnattatia viimeisten 10 vuoden
10- essa tulisimme
työskentelemään
12 tunnin mittaisiksi,
puhuttai- myös Kouvolan
tapaan moottoripyörän
partioiden kanssiin kokonaisuutena
työviikon sa. Kouvolassa
selästä; ensimmäin
en mittaisesta urakasta.
olimme jo vierailtämän tyyppinen artikkeli
Jo nyt käy- leet (Spinneri
jul- tettävät kolme
5/2009). Hetken
työpäivää ovat asiaa
kaistiin numerossa 4/2001.
pohdittuamme päätimme
Tuol- Spinnerin mittakaava
loin työskentelin ylikonstaap
ssa suuri si- kaikesta
huolimatta pitäytyä
eli
donnaisuus.
alGlenn Salorannan kanssa.
kuperäisessä suunnitelm
Jouduimme siis valitsemaan
assa.
Liikkuvalla poliisilla on
Imatran toimipaikk
yksiköi- tämänvuot
a on nyisenkin kohdeyksitä, joista löytyy myös
kyisin siis osa Liikkuvan
moottori- kön tiettyjen
poliisin
raamien sisältä. Kouvolan
pyöriä, eri puolella Suomea.
yksikköä. Toimipaikas
UseImatra oli yksi varteenote
assa niistä olemme jo
ttava
sa työskentelee tällä
vierailleet,
hetkellä 16
osan ollessa taas liki tavoittamat
poliisiviranomaista
liikenteentomissa. Miksi näin?
valvonnallisissa tehtävissä
Välimatka
ja yksi
Helsingistä esimerkiksi
toimipaikan esimiehenä
Rovanie; hänkin
melle (n. 850 km) tai
saattaa joskus ehtiä
vaikkapa
kenttätehJoensuuhun (n. 450
täviä hoitamaan. Avoimia
km) on sitä
virkoluokkaa, että ns. siirtymiin
ja on kaksi kappaletta,
mekahden
nee aikaa käytännöss
poliisiviranomaisen
ä yksi työollessa äitipäivä – suuntaansa.
ys-/hoitovapaalla. Jokaisen
Moottoritäytpyörällä, varsinkaan
tämiseen olisi varmasti
kyykkypyötarveträllä, ei ole kivaa ajaa
ta, mutta suppeat määräraha
500 kilo- vaihtoehto,
siellä kun emme olt
metriä enempää päivässä.
eivät rekrytointeja mahdollista
Yh- leet koskaan vierailleet.
.
teen soittoon ajettuna
VuodenImatran Liikkuvalla poliisilla
noin 100 vaihde toi
kuitenkin mukanaan
on
kilometrin rupeama
käytössään kuusi autoa
on järkevä, hieman
ja yksi
suunnitelmia sotkevia
minkä jälkeen on hyvä
moottoripyörä. Autoista
pitää tau- muutoksia;
kaksi
Imatran yksikkö liiko. Takapuoli saa levätä,
on ns. siviiliautoja, moottoripy
samalla tettiin Kouvolan
öyksikköön. Käy- rän
kun kuski voi nauttia
ollessa tunnuksellinen
esimerkik- tännössä
Yamatämä tarkoitti sitä, että
si kupin kuumaa kahvia
ha FZ1-S. Kouvolassa
tai lasin nämä kaksi
puolestaan
toimipaikkaa tekisikylmää limonadia. Yli
moottoripyöriä on kolme,
500 kilo- vät jatkossa
kakentistäkin läheisemmetrin päähän Helsingistä
si Yamaha FZ1-S:ää ja
sijoit- pää yhteistyötä
yksi BMW
. Spinnerin pro- K1200RS,
tuva projekti vaatisikin
pelkäs- jektia ajatellen
jotka nekin ovat kaikki
tällä oli se mer- tunnuksellis
ia.
”Vararengaskoteloon
asennettiin
Saabin syylari
sähköflekteineen...”
”Avoimia virkoja on
kaksi kappaletta.
Niiden täyttämiseen
olisi tarvetta...”
AGA
Spinneri 1/2011
Spinneri 1/2011
muuta mukavaa ajanvietettä.
Paikalla olleita autoja laskettiin
parhaillaan olleen liki 90 kpl!
Sunnuntaina olikin sitten vuoro
esitellä harrastusta suurelle yleisölle, Neste Jalastuulen piha-alueella Jalasjärvellä olivat eri ikäiset Mustangit näytillä, ja mausteeksi soppaan oli renkaiden tuhoaminen mahdollista burnout-
Teksti ja kuvat Jari Sjöman, projektikuvat Krstian Tuokkola
alueella. Ja kyllä sinne ainakin
raitaa asfalttiin jäi...
S PI N
ZI
NE
PEOPLES CHOICE:
1. Mustang Coupe ’05
om. Juha Pokkinen
2. Mustang Mach 1 ’69
om. Timo Aaltonen
3. Mustang HT ’66
om. Harri Anteroinen
Edellisessä numerossamme esittelimme vuosimallin 1971
Toyota Celican. Auto oli sukujuuriltaan TA22 mallinen. Vaikka äkkiseltään katsottuna tuo kyseinen auto ja nyt esiteltävä
mallikaimansa näyttävät samasta muotista leivotuilta, ovat
ne itse asiassa melko monessa asiassa aivan eri autoja.
T
oyota esitteli TA22- ja
RA20-mallit
vuonna
1970. Moottorina näissä
malleissa käytettiin nelisylinterisiä bensiinimoottoreita, joko 1,4- ja 1,6-litraisina
(TA20/22) tai 1,9- ja 2,0-litraisina
(RA20/21). 145-hevosvoimainen, Yamahan suunnittelemalla
DOHC-kannella tehostettu 18RG moottori lisättiin valikoimaan
vuonna 1973. Samana vuonna
esiteltiin Japanin markkinoille
uusi korimalli, Liftback (RA25/
TA27), joka muistuttaa monelta
osin 70-luvun alun Ford Mustang
Fastbackia.
Celica koki ensimmäisen suu-
Teksti ja kuvat Sami Harju
Otteita vuoden 2011 sisällöstä
myös cruisailua pitkin maakuntaa. Tänä vuonna Fun Run järjestettiin Jalasjärvellä, EteläPohjanmaalla. Tällä suunnalla
on paljon aktiivisia Mustangharrastajia, joten tapahtuma oli
erityisen odotettu.
Tapahtumaan kuului grillausta, maisemacruisingia, kerhobileet Jalasjärven V8-tallilla ynnä
Spinneri 5/2011
13
N E RI
ord Mustang Owners Club
on maamme vanhin ja
suurin yhteen automalliin
keskittynyt harrastajakerho. Joka vuosi on tapana
järjestää Fun Run, jolloin Mustang -harrastajat kautta maan
kokoontuvat vuoroin eri puolelle
Suomea viikonlopuksi. Nimensä
veroisesti tapahtumaan kuuluu
MAGA
F
NE
62
25
11
20 IA
N UM
SÄ HT
KE PA
TA
Yleisöä oli Jalastuulen pihalla
sankoin joukoin ihailemassa
amerikkalaista ponycar-kulttuuria. Mikäs siinä ihaillessa
komeassa säässä komeita jenkkejä! Paikan päällä oli suunnilleen kaikkia kuviteltavissa
olevia Mustang-malleja sekä
tyylisuuntia, museoautoista
rataraasereiden ja tuunattujen kautta varttimailikilpureihin. Olipa mukaan
eksynyt Mustangien lisäksi
myös muita jenkkejä maustamaan kokonaisuutta.
S PI N
N E RI
M
ZI
24
2012
Teksti Jukka Holmi, kuvat
Jari Sjöman,
kuvausrekvisiitta Boot
Factory Oy
Spinneri 1/2011
50
Spinneri 6/2011
Spinneri 6/2011
51
6
remman faceliftin vuonna 1975.
Kasvojenkohotuksen saanut
malli ristittiin Coupen osalta TA/
RA23:ksi, moottorista riippuen, ja
Liftbackin osalta TA28/RA28:ksi.
Faceliftatun Celican keulan ilme muuttui hieman, samoin kuin
kojelauta koki pienen päivityksen. Ehkä kaikista huomaamattomin, mutta omalla tavallaan
merkittävin muutos oli kuitenkin
akselivälin muutos; aiempi 2400
millimetrin akseliväli kasvoi 2500
millimetriin. Konehuoneen puolella muutokset jäivät US-malliin
tarjolle tulleeseen 2,2-litraiseen
20R-moottoriin (RA29).
Suomeen RA23/TA28-mallia ei
kuitenkaan virallisen maahantuojan kautta tuotu ensimmäistäkään kappaletta.
AIKAA ENNEN
CELICAA
Kemiläisen Matti Vahtolan Celica RA23 on herättänyt monien
huomion. Oulun Hifi & Tuning
Show’ssa 2010 auto nappasi tekniikka-luokan 1. palkinnon, ulkoasu-luokan 2. palkinnon ja
People’s Choicen. Tämän vuoden
Tuning Car Show’sta kotiin lähti TOP10-palkinto. Tyylipuhdas,
nykyaikaisella tekniikalla varustettu muodokas Celica on jotain
sellaista, mistä monet meistä pitävät – ikäluokasta riippumatta.
Mistä palasista Matti on Celicansa kasannut, sen kerromme sinulle seuraavassa.
Hypätään näin alkuun jälleen
kerran aikakoneeseen ja matkustetaan tällä kerralla vuoteen
1984. Tuolloin 7-vuotias Matti
sai ensimmäisen autonsa. Kyllä, miehellä ... tai siis pojalla oli
mittarissa vasta seitsemän vuotta. Mummo antoi Matille peltoautoksi Toyota Timangi 1000:en.
Sillä tuli sitten serkkupojan ja
kavereiden kanssa möyrittyä
pitkin isovanhempien peltoja ja
harjoiteltua autolla ajamista. PaSpinneri 4/2011
Spinneri 4/2011
MEDIATIEDOT
KUN VAKIO EI RIITÄ...
MARKKINOINNISSAKAAN
7