KannattaaKo RE85? - A

etanoli
ekoauto
Kannattaako RE85?
Kallista ekoilua
Etanolipolttonesteen käyttö vähentää CO2-päästöjä merkittävästi. Valitettavasti sen käyttö
tulee selvästi kalliimmaksi kuin bensalla ajaminen. Tapio Ketonen, kuva Anssi Kienanen
S
t1 on myynyt kokeilumielessä 85 %
bioetanolia sisältävää RE85-etanolipolttonestettä keväästä 2009 lähtien. Kokeilun pituudeksi ilmoitettiin kaksi vuotta, joten se päättyy
tänä keväänä. Kokeilu oli rajattu vain pääkaupunkiseudulle
Tämä ei kuitenkaan merkitse, että RE85
poistuisi myynnistä. Vuoden 2011 alussa voimaan tullut uusi laki energiaverotuksesta tekee mahdolliseksi sen myynnin koko maassa. Muutkin yhtiöt voivat ryhtyä myymään
etanoliseosta E85-nimellä.
St1:n RE85 on sikäli ainutlaatuinen polttoneste, että sen bioetanoliosuus on valmistettu jätteistä, jotka muuten olisi ajettu kaatopaikalle mätänemään ja tuottamaan hiilidioksidia. Sen valmistus siis ei ole lisännyt
fossiilisia hiilidioksidipäästöjä. Niitä syntyy
ainoastaan 15 prosentin bensiiniosuudesta.
Valitettavasti tätä päästöetua ei tunnusteta
virallisesti.
85-prosenttista etanolipolttonestettä voi-
daan käyttää ainoastaan sille erityisesti sovitetuissa flexifuel-autoissa. Niiden seoksenmuodostusjärjestelmä pystyy sopeutumaan
eri seoksille.
Etanolin energiasisältö on vähäisempi
kuin bensiinin, joten sitä tarvitaan enemmän saman tehon aikaansaamiseksi. Toisaalta sen oktaaniluku on korkeampi, joten
varsinkin turbomoottoreissa sillä voidaan
saada enemmän tehoa.
85 % bensiiniä sisältävän etanoliseok-
78 Tuulilasi 3 / 2011
sen lämpöarvo on käsikirjojen mukaan noin
67 % bensiinin lämpöarvosta. Teoriassa siis
sitä pitää käyttää noin puolitoistakertainen
määrä. Jos bensaa palaa 6 l/100 km, etanoliseosta pitäisi kulua 9 l /100 km.
Ekoautovertailussa Dacia Sandero kulutti
bensiiniä 6,9 l/100 km. Etanolia olisi siis pitänyt kulua 10,3 l/100 km. Sitä kuitenkin kului 9,5 l/100 km, mikä oli noin 37 % enemmän kuin bensiiniä.
95 E10 -bensiinin litrahinta Helsingin Vallilan St1-asemalla 15. helmikuuta oli 1,499
euroa. RE85 maksoi 1,199 euroa ja diesel
1,319 euroa litralta. Dacia Sanderolla sadan
kilomerin polttonestekustannukseksi tulee
bensiinillä 10,33 euroa ja RE85:llä 11,36 euroa. Vuositasolla 18 000 km ajomatkalla bensaan kuluisi tällä hinnalla 1 859 ja RE85:een
2 044 euroa. Eroa tulee siis 185 euroa.
Näillä hintasuhteilla kannattaa antaa
RE85-letkun roikkua telineessään. Jotta kustannukset menisivät tasan, etanoliseoksen pitäisi olla 11 senttiä halvempaa kuin nykyisin.
Ei siis ihme, että useimmilla flexifuel-autoilla ajetaan pelkällä bensalla. Ja jos hintasuhde ei muutu, etanolimittareita ja -säiliöitä ei kannata rakentaa.
Ruotsissa etanoliautoja on erittäin runsaasti. Niitä tuetaan verohelpotuksilla, ja ne
on myös vapautettu mm. Tukholman ruuhkamaksuista. Hintojen osalta tilanne on kuitenkin lähes samanlainen muin Suomessa.
Satunnainen poiminta hinnoista kertoo,
että 95-oktaaninen bensiini maksaa 12,43
euroa/v
2 839
2 582
2500
2000
1500
1 239
2 127
2 044
1 859
1 661
1 363
1 263
1000
500
0
BENSIINI
12 000 km/v
ETANOLI
DIESEL
18 000 km/v
25 000 km/v
Kustannusvertailu bensiinin, RE85:n ja dieselin
välillä on etanolin kannalta murskaava.
kruunua litralta ja E85 9,74 kr/l. Sadan kilometrin hinnaksi Dacialla tulisi bensalla
85,6 kruunua, etanolilla 92,3 kruunua. Taitaa naapurissakin moni tankata flexifuel-autoonsa tavallista bensaa.
Etanolipolttonesteen päästöetu on erikoinen. Se on olemassa todellisuudessa, mutta ei virallisesti. Litran bensiiniä lasketaan
tuottavan palaessaan 2 350 g hiilidioksidia.
RE85:n päästöjen pitäisi olla 15 % tuosta
2 350 grammasta eli noin 350 g litraa kohti.
Suomessa virallisissa laskelmissa kuitenkin käytetään RE85:lle arvoa 1 650 g/litra. St1:n bioetanolille se on liian suuri arvo,
mutta näin ovat Brysselin direktiivien tulkitsijat päättäneet. Tällä arvolla Dacia Sandero
ei pärjännyt Ekoautokisassa.