Toukokuu 2014 - Juhannuskylän koulu

JUHANNUSKYLÄ
tiedottaa
toukokuu 2014
Kansi:
Tommi Takala
Valokuvat: Riitta Kurkela
Aino Tulosmaa
Heli Korte
Saara Kudjoi
Tiina Vihervaara
2
REHTORIN PALSTA
S
uomalaisen koulun tulevaisuudesta käydään tällä hetkellä kiivasta keskustelua. Opetusministeriö käynnisti helmikuun lopussa selvityksen siitä, millaista
perusopetuksen tulisi olla tulevaisuuden Suomessa. Taustalla on heikentyneet Pisa-tutkimusten tulokset ja Suomen uhka taantua ”keskinkertaiseen oppimiseen”.
Ongelmana tällä hetkellä on se, ettei kukaan ole pystynyt luotettavasti selittämään
vuodesta 2006 alkanutta oppimistulosten laskua Suomessa. Luotettavin teoria on,
että koulun merkitys oppilaiden ja oppilaiden kotien osalta on heikentynyt jostain
syystä. Tämä syy on siis vielä hahmottumaton mysteeri.
Monet ovat tarjonneet selityksiä oppilaiden toimintaympäristön nopeasta muuttumisesta. Koululle on syntynyt vahvoja kilpailijoita sähköisen maailman uusista ilmiöistä. Viimeisimpänä näistä mainittakoon älykännykät, jotka hypnotisoivat nuoria monilla sovelluksillaan. Motivaatio pitkäjänteiseen työntekoon ja vaivaa vaativaan oppimiseen ei tunnu kovin houkuttelevalta, kun taskussa on väline, jolla pääsee ajantasaiseen tietoon käsiksi nopeasti ja vaivattomasti ja jolla voi olla yhteyksissä itseä
kiinnostaviin ryhmiin tai ystäviin.
Tiedonhankinta on kuitenkin aivan jotain muuta kuin varsinainen tietäminen ja ilman
yleissivistystä ei pysty arvioimaan ja tulkitsemaan informaatiota. On hyvä muistaa,
että se mikä saavuttaa meidät, on informaatiota ja se, minkä siitä hyväksymme voi
muodostua tiedoksi. Miten tietoa käytämme, voi jalostua viisaudeksi. Yhä nopeammin muuttuva maailma edellyttää juuri tuota viisautta, jota toivottavasti koulussa
opetellaan. Oppiaineet ovat tuon jalostusprosessin välineitä ja oppimaan oppiminen
niiden tavoite. Tulevaisuuden ihmisten on omaksuttava elinikäinen oppiminen
asenne.
Koulumme oppilaat ovat selvinneet kuluneesta lukuvuodesta varsin hyvin, jotkut
erinomaisesti tai kiitettävästi, toiset taas tyydyttävästi tai kohtalaisesti. Suurin osa
oppilaistamme on motivoituneita koulunkävijöitä. Joillekin oppilaille koulu on tuntunut raskaalta ja joskus vastenmieliseltäkin. Ihmisen elämässä on monia tekijöitä,
joita ei voi valita tai joihin ei voi aina vaikuttaa. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin oikeus tavoitella elämässään henkilökohtaista onnea. Antiikin kuuluisa filosofi Aristoteles on pukenut meidän kaikkien tavoitteleman onnen seuraavasti:
"Onni on tuntea itsensä tärkeäksi ja hyväksi ihmiseksi. Onni on tuntea maailma
tärkeäksi ja hyväksi paikaksi. Onni on tuntea voivansa tehdä maailmaa paremmaksi."
Näissä ajatuksissa on haasteita ja miettimistä myös tulevaisuuden koululle. Suomalainen tähtitieteilijä Esko Valtaoja on pukenut tulevaisuuden koulun tavoitteet seu-
3
raavasti: "Koulun tulee kertoa ihmisen tarina sellaisena kuin se todella on ollut: suurena voittokulkuna, unohtamatta vaaroja ja unohtamatta mahdollisuuksia, maailma
on vasta alussa, ei lopussa. Koulun tulee antaa oppilaille ehjä kokonaiskuva maailmasta, kodistamme ja ihmisen paikasta siinä, ihmisen suuruudesta, pienuudesta
ja tärkeydestä; maailman ja ihmisen suuresta tarinasta. Koulu ei opeta sirpaleita
vaan ihmeitä, jotka herättävät ja ylläpitävät kiinnostusta maailmaan, ihmiseen, tieteeseen ja taiteeseen ja rakkautta maailmaa kohtaan."
Tähtitieteilijän perspektiivi on laaja, mutta mielestäni siinä on hyvin kiteytetty antiikin
ajattelijan sekä nykytiedemiehen näkemyksellinen synteesi. Arkipäivän työssä
muistamme harvoin kohottaa katsettamme edes pilviin, puhumattakaan tähtiin asti.
Näemme vain lähimmän piirimme, katselemme vain omasta perspektiivistämme ja
kuuntelemme vain valikoiden ympäristöämme. Koulussa täytyy käsitellä myös elämän suuria asioita ja joskus myös suuressa perspektiivissä. Se ei merkitse, etteikö
todella pienet asiat oli tärkeitä. Siitä puhuu vastaavasti vaikkapa solu- tai geenitutkimus. Kaikenlaiset asiat laajentavat yleissivistystämme.
Juuri yleissivistys on se tulevaisuuden ajokortti, jolla parhaiten pärjäämme nopeasti
muuttuvassa maailmassamme. Nyt kun 260 oppilaan joukko on jättämässä peruskouluvaiheen, on hienoa todeta, että voimme luottaa heidän pärjäävän myös tulevissa haasteissa. Suomalainen koulu on edelleen yksi maailman parhaista ja koulumme sen kärkijoukkoa. Tässä suhteessa olemme onnekkaita. Nyt tämän joukon
elämässä on alkamassa uusi vaihe ja uudet haasteet. Yhdeksän vuotta kestänyt
oppivelvollisuus on suoritettu. Samalla loppuu myös yhteiskunnan takaama täyden
palvelun kattaus. Vaikka yhteiskunta tukee vahvasti myös seuraavia opinahjoja aina yliopisto-opiskeluun asti, ei kaikki palvelu enää ole ilmaista, eikä huolenpito ole
yhtä toimivaa.
Toivotan teille kaikille, jotka tänään päätätte opintonne Juhannuskylän koulussa,
oikein paljon onnea ja menestystä tulevassa elämässänne. Samalla toivon, että pidätte niistä ystävyyssuhteista huolta, jotka ovat syntyneet yhteisestä koulutiestä ja
yhteisistä kokemuksista. Haluan kiittää tässä yhteydessä koko koulun henkilökuntaa hienosti hoidetusta lukuvuodesta. Samalla haluan kiittää erityisopettaja Riitta
Ollilaa tamperelaisten lasten eteen tehdystä pitkäaikaisesta ja arvokkaasta työstä ja
toivottaa meidän kaikkien puolesta oikein hyviä eläkepäiviä.
Kaikille lukiojoilleni haluan toivottaa oikein hyvää kesää ja aurinkoisia päiviä.
Esa Parkkali
4
APULAISREHTORIN AJATUKSIA ALALUOKKIEN ARJESTA
Sivistyksellä on valtava voima ihmisen henkisen hyvinvoinnin ja elämän rikkauden
kannalta. Haluan jatkaa rehtori Parkkalin lainaamaa Esko Valtaojan ajatusta: ” Koulu ei opeta sirpaleita vaan ihmeitä, jotka herättävät ja ylläpitävät kiinnostusta maailmaan, ihmiseen, tieteeseen ja taiteeseen ja rakkautta maailmaa kohtaan." Näiden
ihmeiden ääreen saattelussa alakoulun väki on mitä herkimmässä vaiheessa koululaisten elämässä. Ensimmäisten luokkien kokemukset jättävät väistämättä oppijoihin pysyviä tunnejälkiä. Koululaisuuden alkuvaiheessa muodostetaan itsestä käsitys osaajana ja toimijana. Tärkeää on myös tiedon ja tietämisen jano, uteliaisuuden
ylläpitäminen ja rakkaus oppimiseen ja tekemiseen. Monesti opettajana olen tähdentänyt oppilaille, että ensin pitää löytää intohimo tekemiseen, sen jälkeen tulee
laatu ja yksityiskohtien hiominen.
Alakoulun puolelta saattelemme kevätlukukauden päätteeksi kuudesluokkalaiset
kohti uutta koulutaloa, mutta samalla koulupolulla jatkaen. Toisaalta turvallista, toisaalta niin jännittävää. Halusin kevätjuhlapuheessani osoittaa kannustavat sanani
erityisesti heille, jotka vielä tähänastisessa elämässään tuskin monta kertaa ovat
olleet juhlapuheiden kohteena. Kuudennelta seitsemännelle luokalle siirtyminen on
tärkeä etappi myös perheelle. Oppilaan vastuuntunnolle ja omista koulutehtävistä
huolehtimiselle tulee lisää painoa, mutta ilman perheen tukea yläkoulun opillisista ja
muista kasvuun ja kehitykseen liittyvistä pulmista on vaikea selvitä. Kenestäkään ei
kesän aikana kasva yksin selviytyjää eikä kenenkään tarvitse kesän aikana hankkia
katu- ja käytäväuskottavuutta epäterveellisin harrastuksin. Onneksi nuoret osaavat
nykyään arvostaa terveitä elämäntapoja. Vilkutamme täältä kuudesluokkalaisille
haikeat jäähyväiset korttelin tuolle puolen ja toivotamme onnea ja menestystä tulevissa opinnoissaan – mutta onneksi tapaamme heitä täällä vielä kasityötuntien
merkeissä.
Koulun henkilöstössä tapahtui tähän lukuvuoteen lähdettäessä muutoksia ja tapahtuu edelleen, kuten elämässä yleensä. Yhtenäiskoulun rakenteet myös johtamisen
osalta ovat vakiintuneet, mikä on tuonut levollisuutta koulun arkeen. Luokanopettajat ovat vastanneet oppimisesta ammattimaiseen tapaansa. Alakoulunkin puolella
yksi ammattilaisistamme jättää opetustehtävänsä lopullisesti: koko työyhteisö kiittää
Riitta Kurkelaa pitkästä ja laadukkaasta työurasta. Riitan uutteruudesta, organisointitaidosta, monitaiteellisuudesta ja lahjakkuudesta koko koulu tukijoukkoineen sai
mainion näytteen Kivenkantajat -musikaaliprojektin yhteydessä. Kivenkantajia on
vielä monta ikäluokkaa Juhannuskylän koulussa ja osallisuus tuohon spektaakkeliin
on varmasti luonut kivenkovan perustan monen lapsen yhteisölliselle opinpolulle.
Yhdessä tässäkin olimme enemmän.
Marketta Kannisto
5
OPINTO-OHJAAJIEN TIEDOTE
9. LUOKKIEN OPPILAAT SEKÄ KOTIVÄKI
YHTEISVALINNAN TULOSTEN JULKAISEMINEN
Yhteisvalinnan tulokset julkistetaan aikaisintaan torstaina 12.6.2014. Tiedot valituille, ja ei-valituille toimitetaan myös kirjeitse. Lukiot ja ammatilliset oppilaitokset
ilmoittavat valinnasta 12.6. myös koulujen ulko-ovilla olevilla listoilla.
Jos sinut on valittu lukioon, löydät nimesi sen lukion listalta, johon olet ensisijaisesti
pyrkinyt. Tietoja tuloksista saat myös koulusi opinto-ohjaajalta.
Mikäli et saa mitään valintaasi liittyvää tietoa, ota yhteys suoraan hakemaasi
oppilaitokseen tai omaan opinto-ohjaajaan. Juhannuskylän koulun opintoohjaajat ovat tavattavissa koululla perjantaina 13.6.2014 klo 10-14.
OPPILASPAIKAN VARMISTAMINEN
Ammatillinen oppilaitos: Varmista opiskelupaikan vastaanottaminen oppilaitoksen ilmoittamaan päivämäärään mennessä oppilaitoksen antamien ohjeiden mukaan.
Lukio: Ilmoittaudu siinä lukiossa, johon sinulle on varattu paikka mielellään jo
heti torstaina 12.6.2014 klo 10-14, viimeistään kuitenkin maanantaina 16.6. Lukioon ilmoittauduttaessa on oltava mukana alkuperäinen peruskoulun päättötodistus. Tarkemmat ohjeet ovat kirjeessä mukana. Jos olet estynyt saapumaan itse
paikalle ilmoittautumispäivinä, ota viipymättä puhelimitse yhteyttä lukioon ja sovi
erillisestä oppilaspaikan varmistamisesta.
VAPAAT OPISKELUPAIKAT JA JÄLKIHAKU
Haussa jää usein joitakin koulutuspaikkoja vapaaksi ja niihin haetaan eri tavoin.
Ensimmäiset tiedot saat saapumalla 18.6. Monitoimitalo 13:een: Tampere:
Toisen asteen vapaat opiskelupaikat hakuinfo klo 12-15.
Oppilaitokset voivat järjestää omia lisähakujaan kevään yhteishaussa vapaiksi jääneille koulutuspaikoille 16.6. alkaen. Voit etsiä lisähaussa mukana olevia koulutuksia Opintopolusta 16.6. alken. Haet lisähaussa sähköisesti Opintopolussa.
Tarkemmat toimintaohjeet löytyvät oppilaitosten omilta kotisivuilta ja Toponetti-sivustolta (www.toponetti.fi).
6
Perusohjeena on, mikäli sait opiskelupaikan kevään 2014 yhteishaussa, ota
paikka vastaan. Jos olet varasijalla korkeammalle hakutoiveellesi ja peruutuspaikkoja vapautuu kesällä, saat siitä tiedon suoraan oppilaitoksesta.
LISÄOPETUS (kymppiluokat) JA AMMATTISTARTIT, LUKIOSTARTTIT JA
SILTA-LISÄ
Hakuaika: 16.6. - 25.7. (haku päättyy klo 15) www.opintopolku.fi.
Perusopetuksen lisäopetuksen ja Ammattistarttien info- ja hakutapahtuma:
19.6.2014 klo 10.00 - 14.00, Monitoimitalo 13. Mahdollisuus myös hakemuksen
tekemiseen. Mukana on oltava perusopetuksen päättötodistus.
Haastatteluiden ajankohta 30.7. - 31.7. Haastatteluissa pitää olla mukana, jos aikoo päästä kymppiluokalle. Valittujen nimien julkistaminen 8.8. alkaen.
Lisätietoa löydät seuraavasta linkistä: www.toponetti.fi/
Yhteistyöstä kiittäen!
Onnea tulevan syksyn haasteisiin sekä hyvää kesää ja virkistävää lomaa toivottavat
opinto-ohjaajat.
Anne Pitkänen puh: 040 8016591
(9E, 9G, 9I, 9K, 9L)
Tiina Myllymäki puh: 040 8012586
(9A, 9H, 9J, 9M )
Maarit Salli puh: 0400 208082
(9 B, 9C, 9D, 9F)
Sähköposti: [email protected]
7
TAPAHTUMIA
Luontokoulussa
Johanneksen koulutalon luokat
4 A ja 3-4 M viettivät iloisen ja
mielenkiintoisen päivän luontokoulussa Terälahdessa.
Tampereen seudun koulujen shakkimestaruus
(Kuva kannessa)
Olimme 30.3. kilpailemassa Tampereen seudun koulujoukkueiden mestaruuskilpailuissa Amurin koululla 4-6 luokkalaisten sarjassa. Esitietovaatimuksena kilpailussa
oli vain shakkisääntöjen tunteminen. Sarjoja olivat myös 1-3lk ja yläkoulu jokseenkin yläkoulun sarjan joukkueissa oli vain kaksi pelaajaa. Joukkueessamme oli 1.
pöydässä Jaakko Takala 6M, 2. pöydässä Niko Seipiharju 5A, 3. pöydässä Klim
Sergeev 3A ja 4. pöydässä Heikki Takala 4M. Tavoitteenamme oli mitali, vaikka
sarjassamme oli 23 joukkuetta. Kilpailut alkoivat kello 11 ja pelisalissa oli tungos,
koska paikalla oli 183 osallistujaa 34:stä eri koulusta ja huoltajat päälle.
1. kierros Juhannuskylä-Nuoliala2 3-1
8
Pelit alkoivat kaikilla hyvin ja minä voitinkin nopeasti ja suoraviivaisesti pelaamalla
hetkessä. Samoin Heikki voitti nelospöydässä helpon oloisesti, tosin vastustajat
ovatkin peräpöydissä helpompia. Tilanne näytti hyvältä, koska johdimme 2-0 ja
enää kaksi peliä oli kesken. Tosin hetken päästä Klim kolmospöydässä teki virheen
ja hävisi. Tässä vaiheessa kakkospöydässä Nikon voitto näytti selvältä ja hän voittikin hetken päästä. Hyvä tulos ensimmäisellä kierroksella antoi pelaajille itseluottamusta seuraavia vastustajia varten.
2. kierros Juhannuskylä-Linnainmaa 1 1/2- 2 ½
Minulle tuli yllätyksenä, että saimme heti toisella kierroksella vastaan yhden kilpailun ennakkosuosikeista. Positiivista oli että Heikki voitti neljännellä siirrollaan. Silloin
muiden pelit olivat vasta alussa. Klimikin sai johtoaseman, tosin Nikon asema romahti. Minulla taas oli vastassa shakkikerhokaverini ja tiesin, että pelistä tulisi pitkä.
Meillä oli tasainen asema, mutta minua ärsytti, koska Klim sotki asemansa tasapeliin. Minulla taas oli tasapeliasema ja peli oli jo lopuillaan, mutta laskin väärin ja
möhlin aseman häviöksi. Nikokin hävisi hetken kuluttua, joten koimme niukan tappion. Kierroksen jälkeen oli lounastauko.
3. kierros Juhannuskylä-Dream Team 3 1/2-1/2
Kolmannella kierroksella pelasimme koontijoukkuetta vastaan. Joukkue koostui pelaajista, jotka eivät olleet saaneet omasta koulustaan joukkuetta kasaan. Niko, Klim
ja Heikki saivat kaikki nopeat voitot, tosin itselläni oli edessäni vielä pitkä peli. En
missään vaiheessa vain yksinkertaisesti saanut pienintäkään etua, joten tuloksena
oli tasapeli.
4. kierros Juhannuskylä-Liuksiala 3-1
Neljännellä kierroksella pelasimme yllättävän hyvin menestynyttä Liuksialan koulua
vastaan. Keskustelimme ennen peliä, ja vastustaja piti voittoaan lähes varmana.
Voitin heti alussa materiaalia ja sain paremman aseman. Vastustaja ei kuitenkaan
luovuttanut, vaan jatkoi sitkeästi. Heikille tosin tuli takkiin aika nopeasti. Niko ja Klim
saivat molemmat loistavat asemat ja voittivatkin pelit. Minä taas tein perusteellisen
hyökkäyksen materiaalivoitoin ja voitinkin lopulta. Sitten odotimme jännityksellä viimeistä kierrosta, koska voitolla siitä mitali olisi käytännössä varma.
5. kierros Juhannuskylä-Suorama 1-3
Viimeisellä kierroksella saimme vastaamme tasaisen kovatasoisen Suoraman koulun joukkueen. Itse pyöritin peliä alusta alkaen ja voitin nopeasti. Toivoin voittoja
muistakin pöydistä. Tämän jälkeen Klim hävisi. Nikokin hävisi hetken kuluttua ja olin
hieman pettynyt. Heikillä oli peli jo lopussa ja hän oli materiaalissa tappiolla, mutta
hänellä oli tasapeliasema. Harmikseni hän ei tiennyt sitä, eikä jaksanut sen takia
pelata kunnolla ja hävisi.
Pelien jälkeen
Joukkueemme oli kahdeksas. Emme päässet mitalisijoille, mutta saimme kuitenkin
mitalit, koska kaikki osallistujat palkittiin. Sarjamme voitti Koiviston koulu, toiseksi
9
tuli Suoraman koulu ja kolmanneksi Pispan koulu. Henkilökohtaiset pisteemme olivat:
1.
2.
3.
4.
pöytä
pöytä
pöytä
pöytä
Jaakko Takala 3,5/5p
Niko Seipiharju 3/5p
Klim Sergeev 2,5/5p
Heikki Takala 3/5p
Jaakko Takala
Päivä eduskunnassa
Me olimme Nuorten
Parlamentissa,
joka
järjestettiin Helsingissä, Eduskuntatalossa.
Heti ovella kun ilmoitimme vastaanottajalle
olevamme Juhannuskylän koulusta, hän
kommentoi: ”Siinä on
ihana nimi koululle”.
Kiitos päättäjät!
Sisällä veimme takkimme ja menimme
sitten ilmoittautumaan
ja päivämme alkoi. Ensimmäisenä oli aamiainen, jolla söimme
amerikkalaisia pannukakkuja siirapin kera sekä juotavaa jogurttia. Aamupalan jälkeen oli tutustuminen valtiovarainvaliokunnan toimintaan. Siellä puhuimme veroista
ja lapsilisistä.
Tuon jälkeen alkoivat sireenit soida ja mietimme jo, oliko jossain tulipalo tai ryöstö,
mutta kyseessä olikin vain merkkiääni, että oli siirryttävä istuntosaliin. Sali oli
TODELLA hieno livenä, niin kuin koko muukin rakennus. Kokous istuntosalissa oli
vain harjoitus, jossa meille kerrottiin, miten toimia oikeassa kokouksessa. Meillä oli
harjoituksen jälkeen puolen tunnin juomatauko, jonka jälkeen sireeni soi uudestaan
ja alkoi oikea istunto. Istunnossa opittiin uusia asioita ja saatiin paljon selville. Me
ensin luulimme, että istunnossa tulisi olemaan tylsää ja vaikeata ymmärtää ministereitä. Päinvastoin! Istunto oli mielenkiintoinen ja ymmärsimme kaiken. Koko istunnon aikana meillä oli virallinen tunne. Istunnon jälkeen meitä kutsuttiin puhemiehen
vastaanotolle, jossa kättelimme puhemiestä ja pääsihteeriä. Valitettavasti emme
10
nähneet presidenttiä, pääministeriä ja elinkeinoministeriä, mutta näimme melkein
kaikki muut ministerit ja paljon kansanedustajia.
Saimme järjestettyä tapaamisen asunto- ja viestintäministeri Piia Viitasen kanssa.
Haastattelimme häntä, jolloin kysyimme mm. ’’Miten päädyit kansanedustajaksi?’’,
’’Mitkä asiat ovat tärkeitä ja miten kansan edustajan ja ministerin työ eroaa toisistaan?’’, ’’Onko sinulla neuvoja nuorille?’’
Hän kertoi, että oli nuorena tullut kansanedustajaksi ja hänelle maailman oikeudenmukaisuus oli tärkeintä ja on edelleen. Ministerillä on enemmän vastuuta ja kädet täynnä töitä. Vapaa-ajalla hän tulee Tampereelle. Nuorille hän antoi neuvona,
että meidän nuorten on oltava ahkeria ja uteliaita. Löytää itsellemme mieluinen koulutus ja välittää politiikasta. Olla kiinnostuneita sillä uusi maailma on nuorten käsissä. Ja jos nuoret
eivät ponnista sen
eteen niin mikään
ei etene! Meillä oli
kunnia tavata hänet ja kiitämme
kaikesta
mitä
opimme. Hauskan
päivän päätyttyä
lähdimme takaisin
Tampereelle.
Kiitämme vastuuhenkilöitä ja kaikkia jotka auttoivat
ja kannustivat meitä.
Tytti Halttu 8A ja Saara Taha 9D
Opintomatka Pietariin
29.4. - 2.5.2014
Päätimme kahdeksannen luokan
lopussa venäjän kielen ryhmämme
kanssa lähteä yhdeksännen luokan lopulla opintomatkalle Pietariin. Keräsimme noin puolet lukuvuodesta matkakassaamme rahaa
tehden erilaisia töitä.
11
Tiistai-iltana kotiuduimme paikalliseen tyttökotiin. Tytöt olivat hyvin vieraanvaraisia
ja ilahtuivat kovasti, kun veimme heille tuliaisiksi mm. herkkuja ja pehmoleluja.
Matkan aikana saimme kommunikoida venäjän kieltä käyttäen erilaisissa tilanteissa
kuten ravintoloissa ja kaduilla esim. tietä kysyessä. Metrolla kulkeminen oli useimmille ihan uutta ja sillä pääsi hyvin kätevästi ja nopeasti eri kohteisiin. Ihmiset olivat
ystävällisiä ja nuoremmista huomasi hyvin, kuinka he kunnioittivat vanhempia ihmisiä. Kävimme alkuun veneristeilyllä Nevajokea pitkin, jolloin saimme kokonaiskuvaa
Pietarin koosta ja upeista historiallisista rakennuksista.
Ortodokseille kirkot ovat tärkeitä, jonka huomaa upeista yksityiskohtaisesti koristelluista kirkoista. Verikirkon lisäksi tutustuimme hieman Iisakin kirkon historiaan ja
kiipesimme portaat kirkon huipulle ja ihailimme Pietarin kauniita nähtävyyksiä. Muita nähtävyyksiä, joihin pääsimme tutustumaan, olivat esim. sotavene Aurora ja
Eremitaasi.
Tutustuimme paikalliseen valtion ylläpitämään kouluun, jossa opiskeli noin 300 oppilasta. Koulu oli siitä erityinen, että siellä oli mahdollisuutena opiskella englannin
lisäksi suomen kieltä. Heillä on käytössään koulupuvut, joskaan niiden käyttöä ei
valvota kovin tarkasti. Koulussa oli oman uima-altaan lisäksi mm. tanssisali, liikuntasali, kasvihuone ja Venäjän historiallisista esineistä koostuva huoneisto. Heiltä
löytyi myös samantyyppistä teknologiaa mitä meidänkin koulusta löytyy. Oli hauska
saada keskustella venäläisten nuorten kanssa suomeksi.
12
Viimeinen ilta kului Pietari pienoiskoossa – museossa ja illallisen merkeissä. Sirkus oli ohjelmistossamme juuri ennen kotiin
lähtöä ja shoppailut pääsimme
tekemään suureen Galleria nimiseen ostoskeskukseen. Kokonaisuudessa opintomatkamme
oli oikein onnistunut, kaikilla oli
hauskaa ja ryhmämme yhteishenki oli hyvä.
Kiitos venäjänopettajallemme Marialle hienosta matkasta!
Krista Kujansuu 9M ja Iina Pulkka 9B
Tampere Filharmonian koululaiskonsertti
Perusopetuksen yläluokkien oppilaat saivat Tampere Filharmonialta kutsun tulla
kuuntelemaan konserttia 27.3.2014 Tampere-taloon. Juhannuskylän koulussa tartuttiin tilaisuuteen ja kaikki 7.-luokkien oppilaat pääsivät konserttiin. Orkesterin ylikapellimestarina toimi Santtu-Matias Rouvali.
Konsertin alussa kuulimme yhden ”biisin”. Biisiksi oli valittu Bela Bartókin Tanssisarja. Tämän jälkeen ylikapellimestari Rouvali esitteli orkesterin soittimet ja saimme
myös kuulla Rouvalin haastattelun. Lopuksi oli vielä varattu aikaa orkesterin harjoitusten seuraamiseen.
Juhannuskylän koulun
7B-luokan
oppilaat
pitivät musiikista ja
olisivat kuulleet sitä
mieluusti
lisääkin.
Noin puolelle konserttikokemus oli ensimmäinen, mutta kokemus oli niin hyvä, että
mieluusti
konserttiin
mennään jatkossakin.
Ainoa miinus annettiin
siitä, että jonkun toisen koulun oppilaat
olivat hieman häirinneet konsertin seuraamista potkimal-
Santtu-Matiaksen kuva on "ihailijakuva" Filharmonian nettisivuilta. Kuvaaja: Kaapo Kamu.
13
la Juhannuskylän koulun oppilaiden penkkejä.
Opettajan näkökulmasta konsertin lopussa ollut orkesteriharjoitus muistutti kovasti
koulun oppitunteja. Osa soittajista vähät välitti ylikapellimestarin ohjeista ja joku
vastasinkin Rouvalin pyyntöön: ”Puhuks sää muulle vai”.
Noin 45 minuuttia kestäneen esityksen jälkeen lähdimme hymyssä suin jatkamaan
koulupäivää. Ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali oli valloittanut meidät kaikki.
Heli Korte
Luokkaretkemme Berliiniin
Teimme luokkaretken Saksaan, Berliiniin 13.-16.5.2014. Näimme Berliinin hienoimmat nähtävyydet kahdessa päivässä, shoppailimme halvalla ja nautimme
herkkuruoista. Kävimme muun muassa katsomassa Berliinin muuria, holokaustimuistomerkkiä ja tv-tornia. Majoituimme siistissä nuorisohotellissa, joka täytti odotuksemme. Kulkeaksemme ympäri Berliiniä käytimme metroa, jonka lisäksi kävimme myös vene- ja bussiajelulla. Olimme odottaneet matkaa kaksi vuotta ja keränneet aktiivisina suurimman osan rahoista itse. Suurena apuna ja matkanjärjestäjänä
toimi luokanvalvojamme Aino Tulosmaa, jota kiitämme kaikki suuresti.
Matka oli upea ja ikimuistoinen lopetus yläkouluajallemme, ja saimme siitä paljon
yhteisiä muistoja. Tämän kokemuksen muistamme pitkään.
Erika Seppälä ja Sara Peltonen 9K
14
Tanssikilpailuedustus
Kuvassa
Ada
Happonen, Pinja
Kiikeri,
Elena
Ticklen ja Mira
Jokisalo voittoisan Power Mover
tanssikilpailun
jälkeen Hauholla
23.4.2014.
Finaali oli Helsingissä 21.5.2014.
Alkusammutusharjoituksia
Lukuvuoden
viimeisillä viikoilla kaikki
kahdeksannet
luokat osallistuivat alkusammutusharjoituksiin
palolaitoksella.
Sammutusvuorossa on tällä
kertaa Ville
Mäkelä.
15
KUVATAITEEN LOPPUTÖITÄ
Koen kameran käytön vahvuudekseni, joten
oli luonnollinen valinta toteuttaa kuvaamataidon lopputyö valokuvaamalla. Hain työhöni
inspiraatiota unista ja saduista, joista katsoja
voi yhdistää työni ainakin Liisa Ihmemaahan.
Suunnittelin tarinan rungon ja kuvakulmat sekä valitsin kuvattavaksi ilmeikkään kaverini.
Kuvien ottaminen oli hauskaa, vaikka hyytävä
tuuli sai kuvausrekvisiitan lentelemään ja mallin tärisemään. Lopputulos on kuusi kuvaa
sekä lyhyt tarina eksyneestä tytöstä. Tarinan
tarkoitus on täydentää kuvia. Katsoja voi nähdä työssäni hyvin erilaisia asioita, kuten yksinäisyyttä ja tulevaisuuden pelkoa. Kuvani eivät ole minäkuvia eli ne eivät suoranaisesti
kerro minun elämästäni.
Sini Satola 9K
Maalasin lempiartististani Lil Waynesta kolme
öljyvärityötä. Taulut edustavat hänen monia
musiikillisia puoliansa, joita eivät monet edes
tiedä. Yksi tauluista kuvastaa rap-musiikkia,
toinen rock-musiikkia ja kolmas rauhallisia
rakkauslauluja. Taustalle kirjoitin kutakin musiikkityyliä edustavan kappaleen lyriikoita.
Olivia Vehkala 9M
Teimme Petronas Towers pienoismallin tikuista. Jouduimme tekemään molemmat omat
tornimme, jotta opettaja voisi antaa molemmille eri numerot. Teimme tämän työn koska pidämme molemmat käsitöistä. Työn tekeminen
sujui hyvin vaikka loppuvaiheessa tuli hieman
kiire virhelaskentojen takia.
Antte ja Joona 9K
16
17
TERVEISIÄ KÄSITYÖTUNNILTA
Minulla on ollut talven aikana ilo tutustua kahteen iloiseen tyttöön: virolaiseen
Barblyniin ja italialaiseen Sabrinaan. Valmistavan luokan tytöt ovat olleet mukana
9.lk valinnaiskurssilla opiskelemassa suomen kieltä ja kulttuuria käsityön
näkökulmasta. Tytöt saivat itse suunnitella toteuttamansa työt ja halusivat kertoa
myös muille kokemuksestaan.
käsityönopettaja Miia
Tekstiilityötunnit
ovat
ihanat!
Tekstiilityöopettaja on kiva ja hyvä.
Virossa minä en halunnut mennä
tekstiilityötunnille, koska siellä oli
huonot tunnit. Suomessa on
parempi opettaja kuin Virossa.
Minä vähän pelkäsin, kun olin
tekstiilityössä ensimmäistä kertaa
yksin ja ajattelin, että tunnit ovat
samanlaisia kuin Virossa. Mutta
nyt, kun minun kaverini Sabrina on
mukana, on parempi olla. Minä
ymmärrän suomea hyvin.
Minä olen ommellut tekstiilityössä topin ja söpön vauvan mekon sekä virkannut
lelun ja korin. Toppi on punainen, iso ja hyvä. Vauvan mekko on pinkkivalkopilkullinen. Se on ihana! Lelu on vaaleanpunainen ja sininen. Se on iso ja
pehmeä. Korissa on viininpunaista ja keltaista. Tykkään väreistä ja tekstiilityöstä!
Barblyn
Tunteja on paljon, mutta silti aikaa
on liian vähän. On aina mukava
olla tunnilla. Opettaja on aina
auttavainen ja kohtelias. Minä olen
tehnyt meikkipussin, korin ja
kassin. Meikkipussi on aika hyvä,
sininen sisältä ja ruskea päällinen.
Kori
on
pienikokoinen
ja
vaaleansininen.
Kassi
on
vaaleanpunainen, painoin siihen
peace-merkin. Käsityö on varmasti
suomalainen traditio, koska esimerkiksi Italiassa ei ole käsityötä koulussa.
Ensimmäinen kerta oli aika ”kummallinen”. En osannut mitään! Minun mielestäni on
hyvä tehdä käsitöitä, on tärkeää olla itsenäinen ja omaperäinen. Kieli on ollut
hiukan vaikeaa. Ryhmä on myös aika mukava, erityisesti, koska olen täällä
yhdessä ystäväni Barblyn kanssa.
Sabrina
18
Barblynin ja Sabrinan tekstiilityössä tekemät työt.
YSILUOKKALAISEN TESTAMENTTI
Listaan muutamia neuvoja nuoremmille, jotta yläkoulu sujuisi mallikkaasti ja mukavasti.
Heti 7. luokalla kannattaa voittaa opettajien suosio ja kunnioittaa heitä; muuten tulee pitkät kolme vuotta.
Muistakaa myös palauttaa kaikki ”liput ja laput” ajoissa.
Kaikille luokille todella hyvä neuvo: tehkää kotitehtävät! Kokeisiin ei tarvitse lukea
niin paljoa, jos tekee kotitehtävät kunnolla. Varsinkin matematiikassa kotitehtävien
teko on erittäin tärkeää.
Koulunkäynti on rankkaa, mutta jos teet koulutyöt kunnolla alusta asti, koulunkäynti
helpottuu.
Tärkein ohje: muistakaa, että koulussa voi olla hauskaa. Nauttikaa peruskoulun
viimeisistä vuosista!
Inka Ylinen 9H
19
JUHANNUSKYLÄN KOULUN STIPENDIT - KEVÄT 2014
Alakoulu, luokat 1-6
Vanhempainyhdistyksen stipendit, 20 €
Kiva kaveri
Peppiina Elo
Onni Auvinen
Minttu Toivonen
Hossein Hazara
Eelis Tykkyläinen
Siina Karppinen
Amina Al-Battat
Sumeya Bashur Ali
Aleksei Jachkov
Minttu Laine
Hilla Kupiainen
Muzzammil Aslam Dilshad
Tsemppi
Jetro Westman
Alma Paloneva
Atte Paattakainen
Sasu Huhtala
Vilja Vahteri
Zahra Hazara
Patrik Lage
Gem Atichard Sri Anan
Nagaib Barati
Siiri Muttilainen
Sanni Aho
Amber Robinson
1A
2A
3A
4A
5A
6A
1-2C
3-4C
5-6C
1-2M
3-4M
5-6M
1A
2A
3A
4A
5A
6A
1-2C
3-4C
5-6C
1-2M
3-4M
5-6M
Tampereen teknillinen seura ja LUMATE-keskus, matemaattisluonnontieteellinen stipendi, 50 €
Taisto Palo
6M
Tampereen kaupungin stipendi hyvästä koulumenestyksestä, 30 €
Siina Karppinen
Kristina Ojaniemi
Silva Hilosuo
Laura Juntunen
Charlie Cruz Kauppila
6A
6A
6M
5A
5M
Hymypatsaat
Kristina Ojaniemi
Pekka Vilmunen
Beda Huvila
6A
6A
6M
20
Yläkoulu, luokat 7-9
Aamulehden stipendi, 50 €
Jussi Koskela
9B
Eila Vehkalahden säätiön stipendi käsityön opinnoista, 40 €
Mikko Toivio
9A
Tampereen teknillinen seura ja LUMATE-keskus, matemaattisluonnontieteellinen stipendi, 120 €
Ida Peuhkurinen
9G
Keskon Fairplay-stipendit, 50 € K-ryhmän lahjakortti
Lauri Vaarankorpi
Tara Kauranen-Custer
Jere Koski
Alex Viuho
Tommi Salonen
Saara Saarinen
Sami Vihervaara
Saku Vinha
Joni Leinonen
Sonja Aaltonen
Tessa Lehtonen
Melinda Karva
Olivia Vehkala
9A
9B
9C
9D
9E
9F
9G
9H
9I
9J
9K
9L
9M
Pirkanmaan Teknologiateollisuus ry:n stipendi teknisen työn opinnoista, 40 €
Jasmiina Blom
Julius Kääriäinen
9M
7C
Teknologiateollisuuden stipendi teknisen työn opinnoista, 40 €
Ilari Kuisma
8C
21
Tampereen kaupungin stipendit hyvästä koulumenestyksestä, 40 €
Pessi Jouste
Jutta Virtanen
Anton Pirhonen
Maria Viitanen
Sini Hakkarainen
Henni Ollikainen
Ella Askeli
Mikael Lehtonen
Saara Saarijärvi
Sara Mattila
Eeva Kaipia
Minna Neva
Elissa Helminen
Albina Peshkova
Kajari Puusepp
9A
9B
9C
9D
9E
9F
9G
9H
9I
9J
9K
9L
9M
VA7-9A
VA7-9B
Tampereen kaupungin stipendit hyvästä koulumenestyksestä, 30 €
Aino Kallio
Moona Huttunen
Emilia Elomäki
Miina Koivisto
Noora Kiviniemi
Anni Välimäki
Jenni Ahlqvist
Eetu Hartikainen
Veeti Kaikkonen
Iiri Vaitti
Erika Seppälä
Taina Hilliaho
Milka Karhu
9A
9B
9C
9D
9E
9F
9G
9H
9I
9J
9K
9L
9M
Laura Sirviö
Ella-Kaisa Luoma
Tiia Partanen
Verneri Suomela
Jenni Jaakkola
Eppu Heinonen
Aino Korhonen
Leevi Mäkinen
Tuulikki Suomela
Kerttu Tukiainen
Iiris Varonen
Minna Valanto
Tampereen kaupungin stipendit hyvästä koulumenestyksestä, 20 €
Venla Valve
Milla Laurikkala
7H
7C
22
8A
8B
8C
8D
8E
8F
8G
8H
8I
8J
8K
8L
Klassillisen koulun stipendirahasto, 30 €
Joel Koch
Inka Viitanen
9C
8J
Klassillisen koulun stipendirahasto, ruotsin kielen tsemppistipendi 23 €
Viivi Helin
8E
Tampereen Klassikot ry:n latinastipendit, 50 €
Simo Soininen
Amanda Lukkarinen
Miko Salminen
Linda-Sofia Henriksson
Silja Heikkinen
Vilja Heikkilä
Julia Vihinen
Kristian Keskiniva
Santeri Kangas
7B
7F
7H
8A
8G
8I
9D
9E
9F
Aki Rantasen muistorahaston stipendi, 76 €
Laura-Tuulia Littunen
9E
Juhannuskylän koulun stipendi matemaattisten aineiden opinnoista, 70 €
Susanna Suojanen
9K
Juhannuskylän koulun stipendi puheviestinnästä, 20 €
Juho Syväjärvi
8B
Vanhempainyhdistyksen tsemppi-stipendit, 30 €
Vilhelmiina Kalliomäki
Pauliina Karhula
8L
9H
23
Vanhempainyhdistyksen stipendi oppilaalle, joka on tehnyt jotain hyvää luokkatoverien tai ystävien puolesta/hyväksi
Laura Kirves
Laura Ruotsalainen
Emmi Järvenpää
Greta Gustafsson
Jaakko Ilvesmäki
Maristella de Michele
7I
yht.
40 €
8F
9F
30 €
30 €
Vanhenmpainyhdistyksen stipendi valmistavan luokan oppilaalle, 30 €
Osman Bazi
Kimla You
VA7-9 A
VA7-9 B
Vanhempainyhdistyksen kuvataidestipendi, 150 €, jolla lunastetaan yksi päättötyö koulun taidekokoelmiin
Reetta Kotilainen
9L
Vanhempainyhdistyksen stipendit, 30 €
Mila Rautio
9E
valokuvaus
Ada Happonen
9M
liikunta
Elena Ticklen
9J
liikunta
Pinja Kiikeri
9K
liikunta
Mira Jokisalo
9E
liikunta
Inka Ylinen
9H
liikunta
Atso Ikäheimo
9D
ET
Samir Pietarinen
9B
UE
Joel Lähteenmäki
9C
liikunta
Eetu Honkanen
9A
matemaattiset aineet
Aino Kyyhkynen
8L
englanti
Aarni Kapanen
9C
kuvataide
Daniel Sandell
9B
kuvataide
Sara Peltonen
9K
aktiivisuus
Henri Virtanen
9B
biologia
Anniina Korhonen
9M
tekstiilityö
Alisa Närjänen
9K
kuvataide
Sini Satola
9K
äidinkieli/EU hanke
Anette Pessi
9G
tekstiilityö
hyvä ja reilu kaveri
Milla Heikkilä
9H
24
Pirkkalan kuvataideopettajan kannustusstipendit, 20 €
Leo Lahtinen
Elisa Kuivasto
9K
9K
Ranskan kirjastipendi
Mikael Lehtonen
9H
Pohjola Nordenin kirjapalkinto ruotsin opinnoista
Sini Hakkarainen
9E
Saku Vinha
9H
Länsi-Suomen Suomi-Venäjä -seuran stipendit venäjän kielen opiskelusta,
30 €
Sofia Myllymäki
Elias Europaeus
8G
9I
Soroptimistiklubi Tammerkosken kannustusstipendi matemaattisten aineiden
opiskelusta, 100 €
Eveliina Lehtonen
9H
Suomalaisen kirjakaupan 15 € lahjakortti oman äidinkielen viron opinnoista
Melanie Puck
7B
Suomalaisen kirjakaupan 15 € lahjakortti oman äidinkielen italian opinnoista
Emma Pitkäsalo
9D
Suomalaisen kirjakaupan 15 € lahjakortti oman äidinkielen venäjän opinnoista
Vladimir Slobonyanuk
9D
Lauri Viita -mitali äidinkielellisistä ansioista
Sini Satola
9K
25
Juhannuskylän koulu
Postiosoite: PL 165, 33101 Tampere
Käyntiosoite: Tammerkosken koulutalo, Rautatienkatu 3-5, 33100 Tampere
Johanneksen koulutalo, Erkkilänkatu 10,33100 Tampere
Puhelin:
03 - 565 44622
Faksi:
03 - 565 44642
Sähköposti: [email protected]
Internet:
http://koulut.tampere.fi/juhannuskyla
Peruskoulun oppilaiden työ- ja loma-ajat 2014 - 2015
Syyslukukausi
Syysloma
Kevätlukukausi
Talviloma
11.8 - 20.12.2014
13. - 17.10.2014
5.1. - 30.5.2015
23. - 27.2.2015
Lukuvuoteen sisältyy yksi lauantaina pidettävä koulupäivä
9. luokkien työelämään tutustumisjakso (TET) on 24.11. – 5.12.2014
Koulun alkamisajankohta ma 11.8.2014 ilmoitetaan koulun kotisivuilla viimeistään
elokuun alussa: http://koulut.tampere.fi/juhannuskyla
Lämpimiä kesäpäiviä kaikille!
26