Menestyksekkään Rakokiven matkassa - Etelä

Kannustus
on iso osa
karnevaalia
Eerikki Lyytikäinen
Lahti
Viestikarnevaalien huuma
ei ota tyyntyäkseen. Loistavassa kesäsäässä käyty tapahtuma oli jälleen onnistunut. Tunnelma oli sekä
kentällä että katsomossa
loistava. Malliesimerkkiä
antoivat Launeen alakoulun 2 B-luokan oppilaat.
Pieni mutta pippurinen
kannustusjoukko eläytyi
mahtavasti. Oppilaat olivat
viestikarnevaaleissa ensimmäistä kertaa.
– Kivaa on ollut, sanovat
kuin yhdestä suusta Launeen koulun 2 B-luokan
oppilaat Pinja Nieminen,
Tapio Alatalo, Hanna Pöyliö ja Arttu Savutie.
Launeen oppilaat sijoittuivat alakoulujen sukkulaviestissä hienosti kolmanneksi.
– Mukava kannustaa
luokkakavereita täältä katsomosta. Tehtiin koulussa erilaisia kannustustarvikkeita, kertovat Pinja ja
Tapio.
– Juokseminen oli hauska
kokemus. Täytyy tulla vuoden päästä uudestaan paikalle, sanovat taasen Hanna ja Arttu.
Koululaiset olivat kaikkiaan hyvällä tuulella. Tunnelma stadionilla oli hilpeä. Nuoria oppilaita, jotka
osaavat ottaa pienistäkin
asioista ilon irti, on miellyttävä katsoa.
Myös opettaja viihtyi
Launeen 2 B-luokan opettaja Tiina Hokkanen oli viestikarnevaaleissa myös ensimmäistä kertaa.
– Aivan mahtava tapahtuma kerta kaikkiaan. Kun
keli oli vielä mitä mahtavin niin ihme, jos lapset tai
aikuiset eivät viihdy, sanoo
Hokkanen.
Hokkasen mielestä parasta tapahtumassa on, kun
lapset pääsevät puuhastelemaan keskenään.
– Voihan jokunen saada
tästä kipinän urheiluharrastuksen aloittamiseenkin.
Kaikille, jotka osallistuivat
juoksuihin, se oli hieno kokemus, kertoo Hokkanen.
Launeen oppilaat lähtivät aamulla koulusta pyörillä liikkeelle kohti stadionia. Nuorille koululaisille jo
se oli uusi kokemus.
Pääkatsomo pullisteli ihmisistä ja erilaisista kannustusjoukoista.
Varsinaisen kunniamaininnan
saivat Lotilan koulun oppilaat, jotka palkittiin parhaana kannustusryhmänä.
Lisäpontta tapahtumaan
toi DJ eli tiskijukka, joka
jaksoi puurtaa lämpimästä
säästä huolimatta hittiä hitin perään. Kaikki paikallaolijat vaikuttivat varsin tyytyväisiltä päivän antiin.
Katsomossa oli paljon
erilaisia
”banderolleja”,
myös saman sävyisiä ja värisiä asuja näkyi olevan liikkeellä.
Palkintojenjaon suurimpina tähtinä toimivat Ahkeran huippujuoksijat Wilson
Kirwa ja Ari-Pekka Lattu.
Launeen koululaisilla
oli todella hauskaa
katsomossa.
Daniel Åkerlund (kesk.) rynnii Rakokiven sukkulaviestijoukkueen avausosuudella. Viereisillä radoilla juoksivat Jalkarannan (vas.) ja Liipolan joukkueet.
Menestyksekkään Rakokiven matkassa
ESS seurasi Viestikarnevaalipäivän
hiihtostadionilla alusta loppuun
Kimmo Kangas
Nastola/Lahti
Rakokiven koulu Nastolasta
on Viestikarnevaalien menestyksekkäimpiä ala-asteita.
Koulu johtaa karnevaalien
maratontaulukkoa sarjassaan
ylivoimaisesti. Rakokivi on
muun muassa voittanut sukkulaviestin kahdeksan kertaa
peräkkäin. Mikä sitten on koulun menestyksen salaisuus?
Alkuvalmistelut
Rakokiven koulu osallistuu
tänä vuonna sekä 3.–6. luokkalaisten sukkulaviestiin että
katuviestiin. Viime vuodelta
joukkueella on puolustettavanaan hopea katuviestistä ja 4.
sija sukkulaviestistä.
Koulun joukkueeseen kuuluu sekä tyttöjä että poikia, sillä sääntöjen mukaan molemmissa sarjoissa joukkueiden
on oltava sekajoukkueita. Kisapäivä alkaa koululla tapahtuvalla ruokailulla.
– Rakokiven koulu on osallistunut Viestikarnevaaleille
joka vuosi. Minulle tämä on
noin 20. kerta, kertoo koulun
opettaja ja joukkueen valmentaja Rauno Honkanen.
Koulun menestyksen salaisuudeksi Honkanen nimeää laajan juoksijamateriaalin.
Vaikka juoksun ja hiihdon harrastus on vähentynyt, löytyy
koulusta yhä paljon pallopelejä pelaavia nuoria. Valmentajan työ alkaa jo syksyllä.
– Syksyllä koulussa pidetään
yleisurheilukilpailut ja tulosten perusteella katselen, ketkä
voisivat edustaa koulua Viestikarnevaaleissa. Keväällä joukkueeseen pidetään karsinnat,
Honkanen selvittää.
Ennen kisoja joukkue piti
muutamat harjoitukset, joissa
on keskityttiin erityisesti vaihtojen sujumiseen. Tämän vuotisessa joukkueessa on kolme
kolmasluokkalaista. Tämä arveluttaa Honkasta hieman.
– Kyllähän kuudesluokkalaiset ovat yleensä menestyksen
tae. Hieman epävarmana tänään siis kisoihin lähdetään.
Toisaalta on sellainen tunne,
että ei me nyt ihan huonosti
pärjätä, Honkanen pohtii.
Joukkueeseen ei opettajan
epävarmuus ole hiipinyt.
– Voittoa lähdetään hakemaan molemmista sarjoista, toteaa Ville Suorajärvi itsevarmasti.
huomasi, Honkanen pohdiskelee.
Joukkueella ei ole aikaa jäädä pohdiskelemaan juoksua
tai seuraamaan toista erää,
sillä juoksijoiden on siirryttävä katuviestin vaihtopaikoille. Suurin osa joukkueesta ei
kuule iloisia uutisia. Koulu sijoittuu myös lopputuloksissa toiseksi.
– Olen katsonut rooleja
osuuksien mukaan. Pojat hoitavat alun ja tytöt loput, Honkanen paljastaa.
Ennakkoon
raskaimmalle neljännelle osuudelle Honkanen on sijoittanut pienen ja
vikkelän Joona Hiltusen, vaikka esimerkiksi Etelä-Suomen
Sanomien ennakkoanalyysissa osuudelle suositeltiin vahvareisistä jyrääjää.
Katuviestin huipennus
Ala-asteen oppilaat pääsevät
katukisaan viimeisinä. Rako-
kivestä avausosuudelle starttaa Ville Laine. Suositusten
mukaisesti Laine lähtee matkaan kärkijoukossa.
Rakokiven muutkin juoksijat hoitavat osuutensa mallikelpoisesti.
Honkasen mukaan joukkue
oli johdossa jo viestin keskivaiheilla. Varsinainen huipennus nähdään kuitenkin ankkuriosuudella, kun Danica
Huupponen nostaa Rakokiven hienoon voittoon takaaajoasemasta.
– Olin vaihdossa monta
metriä perässä. Pääsin kuitenkin nopeasti johtoon, voittoisan joukkueen ankkuri kertaa
tapahtumia.
Suurin este voittoon olivat
loppusuoran alkupäässä seisoskelleet ihmiset.
– Radalla oli jotain lukiolaisia ja jouduin puikkelehtimaan niiden välistä, Danica kertoo.
Venyttely ja sukkulaviesti
Stadionilla joukkueella ei ole
paljon aikaa venyttelyyn ja
viimeistelyyn ennen sukkulaviestin alkua. Honkanen käy
läpi viimeiset ohjeet. Avausosuudella juoksevaa Daniel
Åkerlundia jännittää. Askelmerkit käydään läpi monta
kertaa.
Tiukan kilpailun jälkeen Rakokivi sijoittuu erässään toiseksi Kärkölän Vuokkoharjun
jälkeen. Honkanen ei ole tyytyväinen.
– Saas nähdä miten käy.
Meillä oli nuori joukkue ja sen
Katuviestin raskain osuus nousi pitkin Rautatienkatua.
Rakokiven ala-asteen joukkue oli asettanut osuudelle pienen ja
pippurisen Joona Hiltusen.
I
Palkintojen jaon aikaan
Honkanenkin jo hymyilee.
– Erittäin tyytyväinen olen
kultaan ja hopeaan. Katuviestistä odotinkin jotain, mutta
sukkulaviesti oli yllätys, Honkanen kertoo.
Voittajien on helppo matkata takaisin kotiin. Rakokivi
on jälleen osoittanut olevansa maineensa arvoinen.
Rakokiven ala-asteen joukkueissa juoksivat: Jani Allenius, Jani Haakana, Joona Hil-
tunen, Danica Hupponen,
Riikka Korkeamäki, Ville Laine, Jasmin Lindevall, Riikka
Näveri, Janica Rytkönen, Ville
Suorajärvi, Aaro Tirkkonen ja
Daniel Åkerlund.
Katuviesti Nurmisen mieleen
Eerikki Lyytikäinen
Lahti
Kilpailujen kokenut johtaja Hannu Nurminen oli mielissään katuviestin onnistumisesta.
– Olimme tehneet pieniä
muutoksia viestiin. Nyt lähtö- ja maalialueet olivat stadionilla.
Myös reitti oli onnistunut.
Positiivisia asioita kaikki, iloitsi Nurminen.
Tämän vuoden viestikarnevaaleihin osallistui pikkuisen
vähemmän koululaisia kuin
menneinä vuosina. Tämä seikka ei Nurmista huoleta.
– Nyt 1-2 luokkalaiset osallistuivat ensimmäisen kerran näihin kilpailuihin. Se on
pelkästään hieno asia. Nuorimmat tuovat juuri sitä positiivista energiaa niin kilpailuihin kuin katsomoonkin, sanoo
yleisurheilumies Nurminen.
Viestikarnevaalien onnistumista auttoi myös loistava sää.
– Kyllä olosuhteet aina auttavat tällaisessa tapahtumassa. Huomaa kuinka osallistujista oikein huokuu hyvä mieli,
kertoo Nurminen.
Talkootyöllä on myös erittäin tärkeä osa viestikarne-
Hannu Nurminen
vaaleissa. Tänäkin vuonna
auttavia ihmisiä oli aivan riittämiin.
– Muun muassa ajanottajia, kirjureita ja buffetinpitäjiä
täytyy olla. Osa näistä ihmisistä on jopa ottanut vuosilomaa.
Myös eläkeläisiä on täällä auttamassa meitä. Se on hieno
asia, sanoo Nurminen.
Viestikarnevaalit ovat tulleet jäädäkseen lahtelaisten
sydämiin. Ne ovat koululaisille yksi merkki siitä, että kesäloman alkuun ei ole pitkä
matka.
– Etelä-Suomen Sanomien
entinen päätoimittaja Pentti Vuorio on tuonut tämän
tapahtuman Lahteen. Ensimmäisen kerran viestikarnevaalit järjestettiin vuonna
1981 Radiomäellä. Sen jälkeen
tapahtuma on aina järjestetty
stadionilla, muistelee kaikissa karnevaaleissa mukana ol-
lut Nurminen.
Viestikarnevaaleissa kilpaili noin 1000 innokasta nuorta.
Parhaana vuonna osallistujia oli reilut 1200. Esimerkiksi
kaikki Nastolan alueen koulut
olivat mukana tänä vuonna.
Myös Hartolan Tainionvirran
koulu oli lähtenyt liikkeelle.
Nurmisen toive olisi, että Heinolan koulutkin tulisivat tulevina vuosina mukaan.
– Kyllä se tulevaisuuden
suunnitelmiin lukeutuu. Laajentaminen lähikuntiin on
kaikin puolin mahdollista.
Nykysysteemi tuntuu myös
toimivan, mutta joka vuosi istutaan alas ja mietitään parannuskeinoja, sanoo Nurminen.
Kaiken kaikkiaan Nurminen
oli tyytyväinen päivään. – Ainoa asia, missä ilmeni hiukan
ongelmia, oli kenttäkuulutus.
Tiskijukan ”vermeet” taas toimivat moitteettomasti. Täytyy
myös Etlarille nostaa hattua.
Muuten tätä tapahtumaa olisi
tulevaisuudessa vaikea järjestää. Tulevina vuosina yhä useampi koulu vaan mukaan viestikarnevaalien tunnelmaan,
lopettaa Nurminen.
Yksi merkittävä juttu nousi
ylitse muiden. Lahden yhteiskoulu jättäytyi pois.