Kyläkuulumisia 3/2011 - Teijon Alueen Kyläyhdistys

Yritysesittely
Teksti ja kuva: Annukka Laine
Annukka ”Anakai” Laine etsi itselleen Teijon ja Matildan alueelta uutta tatuointistudiota, sillä kesän toiminnassa ollut Kyläkonttorin lämmittämätön tila oli jäämässä auttamatta talven armoille. Pitkällisen ja vaiherikkaan etsinnän jälkeen Annukka pääsi tutustumaan Ravintola Terhon yläkerrassa sijaitsevaan viehättävään yksiöön, joka tuntui heti ensi näkemältä juuri oikealta.
”Vanha ja tunnelmallinen tila sopii mielestäni täydellisesti tatuointi- ja lävistysyrittäjälle.
Pienen pintaremontin jälkeen minusta tun-
tui, että olisin saapunut kotiin. Oman lisänsä
siihen tuo myös Terhon anniskeluoikeudet…
Jos asiakkaita jännittää kovasti, pieni siemaus jotain sopivaa juomaa poistaa pahimmat
pelot.” - Annukka nauraa.
Annukka on tehnyt lävistyksiä vuodesta
2000 ja reikiä on syntynyt tuhansia. Varmuutta ja osaamista työhön on tuonut ensihoitajan koulutus, harjoittelu ruumiinavaajana sekä työskentely ambulanssissa. Tatuointeja Annukka on tehnyt vuodesta 2009 ja niitäkin on syntynyt satoja.
Yhdistysesittely
Vanha aika päättyy ja uusi astuu tilalle. Näin
kävi myös Teijolla 1.1.2011, kun Teijon VPK
päätti liittyä toiminnan varmistamiseksi Perniön VPK:hon. Samalla syntyi yksi Suomen
isoimmista vapaaehtoisista palokunnista, johon kuuluu yhteensä kolme paloasemaa: Perniö, Teijo sekä Förby Särkisalosta.
Yhdistymisellä haettiin tuntuvaa toiminnan
virkistämistä, ammattitaidon parantamista sekä taloudellista mahdollisuutta toimia myös
pienemmillä paikkakunnilla. Teijo onkin tästä paras esimerkki myös palokunnan näkökulmasta.
Paloautot pysyivät yhdistymisenkin jälkeen
Teijon palotallissa - huhuista huolimatta. Uusi hälytysosaston jäseniä liittyi toimintaan, samoin kävi naisosaston kohdalla. Kokonaan uudeksi osastoksi syntyi nuoriso-osasto, johon
Teijolla kuuluu nyt jo 14 nuorta, vaikka osasto
polkaistiin käyntiin vasta elokuussa.
Toki uusia jäseniä kaivataan joka osastoon lisää, mutta nykytilanne varmistaa pelastustoimen jatkuvuuden kasvavalla Teijon alueella tulevaisuudessakin. Onhan kyse kuitenkin ilmaisesta yleishyödyllisestä harrastuksesta, joka
ei erottele harrastajia iän, sukupuolen tai fyysisen kunnon mukaan. Jokainen pääsee oppimaan ja harrastamaan omien kykyjen ja ajankäytön mukaan.
”Kun ymmärtää syvällisesti kehoa ymmärtää samalla, mihin tatuointi tai lävistys sopii.
Jokaisella on kehossaan omat linjat ja muotonsa ja kehon taide etsiytyy paikalleen sen
mukaan.”
”Kun etsit itsellesi sopivaa kuvaa, paras ja
helpoin tapa löytää se, on mennä internetin
ihmeelliseen maailmaan ja googlettaa haluamallaan hakusanalla kuvia. Hinta määräytyy tatuoinnin koon ja vaativuuden mukaan”,
Annukka vinkkaa ja jatkaa:
”Minulla itselläni on ollut lukemattomia lävistyksiä ja minulla on paljon tatuointeja. Kun
tatuointeja tai lävistyksiä tekee itse omalle iholleen, oppii ymmärtämään ja arvosta-
maan asiakasta ihan uudella tavalla. Kipu tekee nöyräksi ja asiakaskohtaaminen on aina
hyvin henkilökohtainen. En vaihtaisi työtäni
ja asiakaskohtaamisia mihinkään.”
Tatuata Mathildedal
Ajanvaraus: 050 585 5575,
[email protected]
Perniön VPK Teijolla
Kuva: Tatu Gustafsson
Perniön VPK:lla on vuosittain hälytyksiä hieman vajaa 300, joista noin 50 on Teijon alueella.
Tule sinäkin tutustumaan toimintaan, löydämme varmasti taidoillesi käyttöä!
Nuoriso-osasto kokoontuu joka tiistai Teijon
asemalla klo 18-20. Hälytysosasto kokoontuu
joka toinen keskiviikko klo 18-21. Naisosasto
kokoontuu vähintään joka kuukauden ensimmäinen torstai.
Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää.
Hannes Aaltonen
Perniön VPK:n päällikkö
p. 044 586 4112
KyläKuulumisia
Teijon Alueen Ky­lä­yh­distys ry • Jäsenlehti 3/2011 • www.teijo.fi
Suomen Kylätoiminta ry:n arvovaltainen raati valitsi Teijon alueen
kylät Suomen ”Vuoden 2011 Kyläksi”. Kilpailijoina olivat yhdeksäntoista edellisen vuoden maakunnallisen kyläkilpailun voittajaa. Voittomme julkistettiin 4.9. Raaseporissa pidetyssä valtakunnallisessa
Lokaali-seminaarissa.
Perusteluissaan valintaraati totesi muun muassa: ”Teijolaisten pitkäaikainen tiimityöskentely on kasvattanut verkoston toimimaan kylien
hyväksi. Asiat tehdään ammattimaisesti ja se näkyy lopputuloksissa.
Raati kiinnitti erityistä huomiota siihen, että Teijon alueen kylät ovat
tehneet usean vuoden ajan suunnitelmallista maaseudun kehittämistyötä ja edistäneet alueen matkailua. Toiminta perustuu vapaaehtoistyön voimaan, oma-aloitteisuuteen ja pitkäjänteisyyteen. Kylät
ideoivat uusia kehittämishankkeita ja toteuttavat tuloksellisesti
vuonna 2010 päivitettyä kyläsuunnitelmaa. Kylät luovat kiireisille nykyihmisille uusia mahdollisuuksia osallistua kylätoimintaan ja kokea
olevansa osa kyläyhteisöä.”
Suomen Kylätoiminta ry haluaa voittajakylän valinnalla nostaa esiin
uusia esimerkillisiä toimintamalleja. Tiimitoiminnan ja kyläsuunnitelmien lisäksi kohdallamme korostettiin neljän kylän – Mutaisten,
Kirjakkalan, Teijon ja Mathildedalin – sekä eri yhdistysten ja yritysten
yhteistyötä. Myös tiivis yhteistyö maakunnan kyläasiamiehen kanssa
noteerattiin.
Seuraavalla sivulla on muutamia lisäajatuksia toiminnastamme –
joka on siis niin esimerkillisiä, että se on palkittu moneen kertaan.
Mehän saimme Varsinais-Suomen Vuoden kylä -kilpailussa vuonna
2009 kunniamaininnan ja 2010 voiton, joka mahdollisti osallistumisen valtakunnan kyläkilpailuun. Tämä koko valtakunnan Vuoden Kylä
2011 –titteli on mahtava juttu, mutta samalla se myös velvoittaa
meitä huolehtimaan alueestamme ja asukkaiden viihtyvyydestä vielä
entistäkin paremmin. Maantieteellisesti laajassa kunnassa kuten
Salossa yksittäisen ihmisen ääni kuuluu vain lähidemokratian keinoin. Siinä kyläyhdistyksellä on merkittävä rooli ja myös haastetta.
Jarkko Salmivaara
kyläyhdistyksen pj.
Julkaisija:
Toimitus: Ulkoasu: Jakelu:
Painosmäärä:
Teijon Alueen Kyläyhdistys ry.
Marja-Sisko Ranta, 044 596 9300, [email protected]
Henri Ollikainen
Teijon alueen taloudet
800 kpl
Ruukkilaisen silmin -elokuvaillat
Dokumenttielokuvasta ”Ruukkilaisen silmin tarinoita virtaavan veden ääreltä” järjestetään
lokakuun alussa kaksi katselutilaisuutta: la 1.10.
klo 17-19 Kirjakkalan Alun talolla ja su 9.10. klo
17-19 Teijon Urheilutalolla. Noin tunnin mittaisen
elokuvan katselun jälkeen nautitaan kahvi- ym.
tarjoilusta sekä keskustellaan nähdystä esityksestä ja ajankohtaisista asioista. Tilaisuuksiin
ovat tervetulleita kaikkien kylien asukkaat. Järj.
Kyläyhdistyksen MuKin ja Teijon virkistystiimit
VPK:n nuortenillat
tiistaisin klo 18-20 VPK:n tiloissa Teijolla. Harrastus on ilmainen ja suunnattu 7-17-vuotiaille nuorille. Ks. lisätietoa takasivun yhdistysesittelystä.
Kirjakkalan Alku
Su 2.10. klo 15 palkintojen jako Alun talolla. Kahvi- ja mehutarjoilu. Kaikki kesän aikana kisailleet
sekä kannustajat paikalle.
Punttisali avoinna 10.10. alkaen maanantaisin ja
torstaisin klo 17-20.
Onkikilpailut
su 16.10. klo 15 Teijon venesatamassa. Ongintaaika sovitaan paikanpäällä. Sarjat: naiset, miehet
ja lapset (alle 12-vuotiaat). Parhaat palkitaan.
Myytävänä kuumaa makkaraa ja mehua. Järj.
Kyläyhdistyksen Teijon virkistystiimi.
Konsertti Teijon kirkossa
pe 28.10. klo 19-20. Ohjelmassa alueen omien
kuorojen ja muiden musiikillisten kokoonpanojen
esityksiä. Tilaisuuden jälkeen makasiinissa tarjolla
mehua ja leivonnaisia. Järj. Kyläyhdistyksen
Kirkkotiimi
Vuoden Kylä 2011 -palaveri
Kyläyhdistys järjestää yhteispalaverin alueen yritysten ja yhdistysten kesken valtakunnan vuoden
kyläkilpailun voiton hyödyntämisestä. Tilaisuus
järjestetään Meri-Teijo Skin tiloissa lokakuun alussa. Tarkempi ajankohta vahvistetaan lähiaikoina.
Seuraa ilmoitustauluja ja sähköpostiasi.
Teijon Urheilutalon syyskausi
on käynnistynyt. Ohjelmassa mm. lentopalloa ma
ja to, Hitmix-jumppaa ke ja nuortenilta to. Käy
tarkistamassa vuorot osoitteesta www.teijo.fi/
muutyhdistykset/toverit.html. Lisätiedot Pekka
Kari, p. 050 554 0161.
Kylätoimintaa Teijon alueella
Teijon alueella kyläyhdistystoiminnalla on pitkät
perinteet. Kun Oy Aga Ab ja Oy Wihuri Ab luopuivat Teijosta 1978, syntyi eräänlainen toiminnallinen tyhjiö. Mathildedalilaiset ryhtyivät ensimmäisenä puuhaamaan kylätoimikuntaa, joka
perustettiin 1981. Teijolaiset seurasivat perässä
1984. Toiminnat yhdistettiin 1993. Neljän kylän
Teijon Alueen Kyläyhdistys rekisteröityi 1997.
Tällä vuosituhannella Kyläyhdistyksen toiminta keskittyi usean vuoden ajan Teijon kirkon
ja hautausmaan kunnossapitoon talkoovoimin.
Talkoita tehtiin myös muissa kylissä. 2002-2006
toteutettiin EU-rahoituksella ”Teijon alueen viitoituksen ja ympäristön laadun parantaminen”
-hanke, joka vahvisti merkittävästi kyläyhdistyksen ja alueen yritysten yhteistyötä. Hankkeen
myötä syntyi mm. alueen symboli ”vihreä soikio”, joka näkyy kaikkialla kylissä ja teollisuusalueilla sekä esiintyy myös useimpien matkailuyritysten esitteissä.
Kyläsuunnitelmilla on ollut suuri merkitys alueen kehitykselle. Ensimmäinen suunnitelma ohjasi toimintaamme 2006-2009. Uusi, 2010 päivitetty suunnitelma on voimassa 2014 saakka.
Näiden pohjalta on toteutettu useita alueen asukkaille tärkeitä parannuksia. Esimerkkinä liikenneturvallisuus: Lasten koulumatkaa turvaamaan
on rakennettu kevyenliikenteen väylä koululta kyläkaupan kautta Vilniemeen ja Pyölynmäkeen. Tänä syksynä reitti valaistaan. Alueen läpikulkuliikenteen nopeusrajoituksia on laskettu.
Lisäksi koulun kohdalla on hidaste. Toinen hidaste tulee Hoivakoti Mathildan kohdalle.
Kyläsuunnitelmat ja voimakas toiminta kyläkoulun säilymisen puolesta ovat osaltaan johtaneet
siihen, että Salon kaupunki on nimennyt Teijon
alueen koulukyläksi, mikä takaa koulun säilymisen. Tällä hetkellä koulussa on 40 oppilasta ja lukumäärä näyttää olevan kasvussa. Myös päiväkodin tulevaisuus vaikuttaa turvatulta.
Kiitetty tiimiorganisaatioidea syntyi ensimmäistä kyläsuunnitelmaa tehdessä. Kyläyhdistyksen toimintaa ohjaa aktiivinen ja osaava
14-jäseninen Kylätoimikunta, jota siis täydentää yksitoista tiimiä, kussakin 5-6 aktiivijäsentä.
Ja lisäapua tiimeihin tuntuu löytyvän lähes aina
kun tarvitaan. Tiimeissä on mukana myös useita kesäasukkaita. Tiimiä vetää kylätoimikunnan
jäsen. Tiimit ovat toimialoittain: asuinympäristö, tiedotus, koulu ja päiväkoti, juhannusjuhla,
sauna, palvelu, kesäteatteri, kirkko ja kolme virkistystiimiä. Keväällä kyläkokouksessa yhdistyksen sääntöjä muutettiin siten, että myös kesäasukkaat pääsevät yhdistyksen jäseniksi, jos
omistavat alueella kiinteän asunnon. Jäsenyys
on ilmainen kaikille.
Kesäteatteriyhdistys, jossa kyläyhdistys on mukana, on toteuttanut Ruukin Avain -trilogiaa tähän mennessä neljänä kesänä. Teijon ruukkien historiasta kertovista näytelmistä kaksi - Aatelin aikaan ja Vedenpaisumuksen aikaan - ovat
takanapäin. Tulevina kesinä tapahtumat siirtyvät
1900-luvulle, ”Isoäidin Aikaan”. Harrastajanäyttelijät ovat kaikki Salon alueelta. Ainoa ammattilainen on käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaava Johan Storgård, hänkin pitkäaikainen kesäasu-
kas. Näyttelijöitä on ollut noin 50, mukana lukuisia lapsia sekä toiset 50 toimitsijoina. Kesäteatteri on luonut uudenlaisen yhteistyömuodon kylien
välille. Moni osallistuja on todennut tutustuneensa kesien aikana aivan uusiin ihmisiin.
Kyläsaunan remontti jatkuu
Kahdet talkoot on takana. Kaikki lattiat on piikattu; ikkunat ja ovet on korjattu ja kitattu. Lisäksi lampi on ruopattu ja laajennettu. Pönttöuunit todettiin toimiviksi ja niiden pellit on uusittu osittain. Seuraavaksi tehdään viemärit ja vesijohdot ja lattioihin asennetaan eristykset ja lattialämmitykset, jotta päästään valamaan uusia lattioita. Seinät ja katot hiekkapuhalletaan ja entinen öljysäiliöhuone kunnostetaan takkatuvaksi.
Jos kaipaat tekemistä, niin tule saunalle, tekemistä riittää joka päivä. Talkoista ilmoitetaan
Perniönseudun Lehdessä ja ilmoitustauluilla.
Me tuoreemmat alueen asukkaat tiedämme, että kyläsaunassa on monet tarinat tarinoitu ja ideat ideoitu. Näitä tarinoita ja valokuvia haluamme
nyt kerätä. Soittele, meilaile tai tule juttelemaan:
0400 606 820 tai [email protected].
Tässä joitakin poimintoja menestyksemme salaisuuksista. Kunnia kyläkilpailuvoitosta kuuluu kaikille kyliemme asukkaille; niin aikaisemmille kuin nykyisille kylätoimijoille. Edessä on uusi juhlavuosi, joka näkyy ainakin erilaisina pienimuotoisina virkistystapahtumina – ja uskon vahvasti, että myös uusina
aikaansaannoksina. Toivotan kaikki lämpimästi tervetulleeksi mukaan tapahtumiin ja tekemiseen!
Jarkko Salmivaara
P.S. Lähetä minulle ideoita, miten Vuoden Kylä 2011 –kunniaa pitäisi juhlia ja hyödyntää. P.
0400 101 331, email [email protected]. Lupaan viedä
ideat kylätoimikunnan käsiteltäviksi.
Kai Siltala
Elämää kylille pienillä investoinneilla
Ykkösakseli ry on Suomusjärvellä majaansa pitävä paikallinen Leader-ryhmä, joka tukee maaseudun kehittämistyötä. ”Elämää Kylille pienillä investoinneilla” on uudenlainen Ykkösakselin koordinointihanke, jonka kautta kylät, yhdistykset, seurat yms. voivat saada jopa 60 % tukea tarpeellisiin investointeihin, kuten erilaisiin
kone- ja laitehankintoihin, harrastusvälineisiin
tms. Onko Sinulla ideoita tällaiseksi ”muutaman
tonnin” hankinnaksi? Ota minuun yhteyttä 7.10.
mennessä; kerro ja perustele ideasi. Kylätoimikunta käy ideat läpi ja päättää osallistumisesta
lokakuun kokouksessaan.
Jarkko Salmivaara
Avustuksia hyviin tarkoituksiin
Teijon Alueen Kyläyhdistys myöntää tänäkin
vuonna hakemuksesta avustuksia alueen yhdistyksille. Kirjalliset anomukset perusteluineen pyydetään jättämään 31.10. mennessä vpj. Pauli Sareliukselle, [email protected]. Tarvittaessa
lisätietoja Paulilta, p. (02) 736 0656 tai Jarkolta, p.
0400 101 331. Kyläyhdistyksen hallitus käsittelee
anomukset marraskuun kokouksessaan.
Kylätoimikunta
Juhannusjuhlissa saapas lensi
Juhannusjuhlia vietettiin perinteiden mukaisesti
Teijon rannassa. Yli 800 henkilöä saapui paikalle nauttimaan keskikesän juhlaa tanssin, lettujen, kokon ja kisailun merkeissä. Juhannusjuhlien kohokohdiksi nousivat tänäkin vuonna saappaanheitto ja muurinpohjaletut, joihin molempiin syntyi pitkät jonot. Arpajaisissa päävoittona ollut grilli löysi uuden omistajan. Juhannusjuhlatiimi kiittää talkoolaisia - joiden avulla juhlista tuli taas kerran ikimuistoiset - ja ottaa mielellään vastaan kehittämisideoita.
Pia Kaartinen
Dinot rokkasivat
SauruXet-dinot rokkasivat heinäkuun alussa Meri-Teijo Skin rinteellä. Rinteille kerääntyi
500 lasta, jotka lauloivat sujuvasti dinosaurusheviä bändin mukana. Kyläyhdistys järjesti buffetin; lapsille oli tarjolla makkaraa, hattaraa, popparia, limua ja metrilakuja. Lisäksi pidettiin arpajaiset, josta kiitokset voittoja lahjoittaneille
Perniön seudun yrityksille. Sääkin suosi konser-
Kodan perustukset tehty
Vilniemen kodan perusta on kaivettu ja tehty;
samalla rantaa on tasoitettu. Myös haketta on
tuotu penkereelle. Vedet ohjattiin laiturin viereen, jotta sorat ja hiekat eivät lähde veden mukana. Kota pystytetään syksyn aikana.
Kyläkilpailuvoiton palkintosadetta oli noutamassa edustus kaikista Teijon alueen kylistä: Anne Muuri (vas., Mathildedal), Marja-Sisko Ranta (Teijo), Tuula Karjunen (Kirjakkala), Jarkko Salmivaara (Mutainen), Martin Heinrichs
(Mathildedal), Tapani Kakko (Mathildedal), Aila Salmivaara (Mutainen), Kai Siltala (Teijo) ja Pia Kaartinen (Teijo).
Kuvaaja: Liina Aho.
tin loppuun asti, sillä viimeisen kappaleen loputtua taivas avasi hanat. Kiitos talkoolaisille!
Pia Kaartinen
Ruukin Avain
Ruukin Avain päätti neljännen näytäntövuotensa Vedenpaisumuksen Aikaan, joka on näytelmätrilogian toinen osa. Sitä esitettiin Mathildedalin ruukissa jo toista kesää. Tänäkin kesänä sää suosi heinäkuun kolmeatoista esitystä.
Toisen osan näki yhteensä noin 4300 katsojaa.
Viime kesän katsojamäärät alittivat jonkin verran odotukset. Salon alueen muu kesäteatteritarjonta on kovasti lisääntynyt ja sitä myöten kilpailu katsojista. Tälläkin kertaan mukana oli lähes 100 kyläläistä, osa näyttämöllä ja osa hoitamassa muita järjestelyjä. Näytelmän kirjoitti ja
ohjasi Johan Storgård ja musiikin sävelsi Ville
Witka. Tarjolla oli vauhdikas esitys 1800-luvulta Teijon kartanon vaiheista Bremer-suvun historian kautta kuvattuna.
Näytelmän tuottajan toimi Teijon alueen kesäteatteriyhdistys, joka on Teijon Alueen Kyläyhdistyksen, Matildan teatterikerhon ja Mathildedalin Kulttuuriyhdistyksen yhteinen teatterin toimintaa varten perustettu yhdistys.
Katseet suuntautuvat jo ensi kesään, jolloin esitetään trilogian viimeistä osaa, Isoäidin Aikaan.
Se vie meidät 1900-luvun alkupuolen tapahtumiin Mathildedalin alueella.
Pauli Sarelius
Kylätoimintaa parhaimmillaan
Varsinais-Suomen Kylätoimintapäivällä 13.8.
Mathildedalissa julkistettiin Teijon alueen seuraaja: maakuntamme Vuoden kylä 2011 on Uusikartano Pöytyän Yläneeltä. Kunniakirja meni
Naantalin Merimaskuun. Pääjuhlassa Salon kaupungin tervehdyksen esittänyt Jukka Roos lupasi pitää kylien puolta. Juhlaesitelmässään kirjailija, kyläaktiivi Matti Mäkelä puolestaan kehui aluettamme monin sanakääntein ja julkaisipa hän vielä Helsingin Sanomissa kolumnin keskeisestä viestistään: ”Teijo voisi monijuurisessa
historiassaan olla malli tulevaisuuden pienyhteisöstä.” Juhlatunnelman, hykerryttävien sanojen,
unohtumattomien musiikkiesitysten, kauniin ilman ja hyvän seuran lisäksi tilaisuudessa nautittiin kahvia ja juhlaleivonnaisia. Päivä oli hieno
päätös maakunnallisen kyläkilpailuvoiton juhlavuodelle.
Antti Ristolainen
Tunnetko Kuukauden Kyläläisen?
Valtakunnan ”Vuoden Kylä 2010” -titteliä kantaa Vihdin Vihtijärvi. Uskomattoman pikkukylän esimerkillisestä toiminnasta olemme jo napanneet yhden idean ja niinpä kyläyhdistyksen Tiedotustiimi julkaisee teijo.fi-kotisivuilla
12-osaisen Kuukauden Kyläläinen -juttusarjan.
Tiimi juhlii siis kyläkilpailuvoittoa työn merkeissä ja haluaa esitellä mielenkiintoisia, yllättäviäkin Teijon alueen persoonia. Samalla saamme uutta näkökulmaa kylätoimintaan. Jos Sinulla on ehdotus Kuukauden Kyläläiseksi, kerro nimi ja perustelut minulle. P. 044 596 9300,
[email protected]. Ensimmäinen eli lokakuun
kyläläinen on jo valittu. Tarina ilmestyy kuukauden alussa kotisivuillemme.
Marja-Sisko Ranta
Marja-Sisko Ranta
KulttuuriValimo-hanke huipentui
Mathildedalin kulttuuriyhdistyksen kaksivuotinen KulttuuriValimo-hanke on onnistuneesti saatu päätökseen. Kesän huipentumana vietettiin perjantaina 8.7. ensimmäistä Ruukkipäivää luentojen, elämysten, musiikin ja markkinahumun keskellä. Ruukkipäivän lisäksi hankkeen muita tuloksia ovat Matildan kylää kiertävä Ruukkipolku opaskarttoineen, Teijon Tehtaat
Vuosisatojen Saatossa -näyttely ja siitä kertova
lehtinen sekä suuren suosion saanut dokumenttifilmi Ruukkilaisen silmin - tarinoita virtaavan
veden ääreltä.
Elojuhlia vietettiin 13.8. tavallista juhlavammin
Varsinais-Suomen Kylätoimintapäivän merkeissä ja samalla nautittiin sadonkorjuutorin antimista. Iltaa jatkettiin Valimossa rapujuhlissa.
Kiitos kaikille kesätapahtumiin osallistuneille!
Tietoa tulevista tapahtumista www.meriteijomakasiinit.fi
Mathildedalin Kulttuuriyhdistys ry
Nopeudet huolettavat varmasti kaikkien kyliemme äitejä ja isiä. Tiet ovat osittain kapeita, eivätkä linja-autoa odottavat lapset ole varsinkaan talviaikaan tarpeeksi kaukana kaahaavista autoista.
Näyttämällä esimerkkiä me kyläläiset voimme toimia asennemuutoksen aloittajina. Kiirehän meillä kaikilla on, mutta jos itse kaahaamme Viitanummen kohdalla, emme voi odottaa,
että viitanummelaiset ajaisivat kylissämme vieraillessaan rajoitusten mukaisesti. Tämä siis vertauskuvallisesti sanottuna.
Anu Gustafsson
Valoa koulutielle
Kevyenliikenteen väylälle asennetaan valopylväät syyskuun lopulla. Valaistuksen toteutuksen mahdollisti kaupungilta saatu ”porkkanaraha”. Näin on yksi aktiivisessa käytössä oleva –
ja erityisesti koululaisille tärkeä – reitti valaistu.
Kylätoimikunta toivottaa valoisaa tulevaisuutta
tiellä kulkijoille.
Jarkko Salmivaara
Teijon koululaisten iltapäiväkerhot
Kerhotoiminta on käynnistymässä. Oppilaiden vanhemmat vetävät kerhoja, joissa,.lapset tutustuvat
mm. englannin kieleen sekä kokkailuun ja askarteluun. Keväällä ohjelma täydentyy puutyökerholla.
Koulu&päiväkotitiimi
Vesiajot, pesut, lumenluonnit ja
pudotukset yms. omalla kalustolla.
Luotettavasti. P. 044 586 4112
Perniön VPK.
Hoitola & Majoitus Sypressi Oy
Lokakuun tarjous - kaikki hoidot sekä
lahjakortit -10 %.
Matildan puistotie 6
www.sypressi.fi, p. 040 718 7486
Uutuutena syvävenyttelytunnit hartiaja kasvoalueelle. Ryhmiä järjestetään
kiinnostuksen mukaan. Lisätiedot ja
ilmoittautumiset: 040 718 7486 tai
[email protected].
Teijon Kyläkauppa Manteli
Ma-pe 8-20
La 9-17
Su 10-16
Myös kotiinkuljetus. P. 736 6170
Järki päässä jalka kaasulla
Salon Seudun Sanomissa uutisoitiin taannoin
Merikulmantien vaarallisuudesta. Tämä on tunnustettu myös kaupungin taholta. Ja kyse on Viitanummen 60 km/h -alueesta. Kylämme sijoittuvat osin saman Merikulmantien varrelle, eikä
tie ainakaan turvallisemmaksi käy täällä meidän
päässämme.
Villniemen Valinta
Ma-pe 9-17
La 9-16
Su 10-13
Päivittäistavaroita. Asiamiesposti.
Veikkaus. Matkahuolto.
P. (02) 736 6166