24. Työkausi - Ranuan kr. kansanopisto

Ranuan kr. kansanopisto 2010–2011
24. työkausi
Ranuan kr. kansanopistoyhdistys
Kertomus vuodelta 2010
Rehtorin katsaus
1
Vuosikertomus 2010
3
Oppiaineet ja opintopisteet
7
Opiskelijat 2010–2011
8
Tuloslaskelma
10
Tase
11
Tilintarkastuskertomus
12
Kurssitoiminta
13
Julkaisun ulkoasu ja taitto: Eero Österberg
Valokuvat: vsk:n 2010–2011 opiskelijat ja henkilökunta
Eero Nuolioja
Keväällä 2011
Rehtorin puhe
perustyökauden
päätösjuhlassa
T
änään 21.5. päättyy Ranuan kristillisen kansanopiston 24. työkausi. Nyt saa todistuksen
116 opiskelijaa, mikä on opiston historian suurin määrä. Heitä on Pohjois-Amerikasta neljä,
Ruotsista kaksi ja Thaimaasta yksi. Suomalaisia
opiskelijoita on lähes 40 kunnasta. Perusoppijakson lisäksi kurssitoiminta on jatkunut
ennätyksellisen vilkkaana.
Toiminnan kasvaessa olemme päättäneet
rakentaa uuden rivitalon opiskelijoita varten.
Rakennustyö käynnistyy syyskuussa ja maksaa
800000 euroa. Taloon tulee kolme solua ja tilat
24 opiskelijalle.
Ranuan, Reisjärven ja Jämsän opistojen
yhteinen kehittämishanke on edennyt siten,
että opistot hyväksyivät tammikuussa konsortio- eli yhteistoimintarenkaan. Nyt on vuorossa
selvittää ja sopia konkreettisista yhteistyön
muodoista. Valtakunnallisesti kansanopistot
ovat siinä vaiheessa, että kaikkien opistojen
ylläpitämisluvat päättyvät ja uudet luvat tulee
hakea opetus- ja kulttuuriministeriöltä elokuun
puoliväliin mennessä.
Opistoseurat ovat kasvaneet tällä vuosituhannella kaksinkertaiseksi. Täten myös tarpeet
ovat kasvaneet. Talvella ostimme Kansanopistontien varresta kaksi hehtaaria metsää, jota
parhaillaan muokataan pelloksi asuntovaunuja varten. Nyt opistolla on yhtenäinen 38
hehtaarin kokoinen alue, johon palvelut on
hyvin järjestettävissä vieläkin suuremmalle
väkimäärälle. Alkavan kesän tavoitteena meillä
on myös tehdä yksi uusi rakennus, lasten pesupaikka. Opistoseurat pidetään 29.7. – 31.7.
Tunnuslauseena on 1. Samuelin kirjan sanat
”Herra katsoo sydämeen” (1. Sam. 16.7).
Tämän vuoden opistolainen on suunnitellut
opistoseurojen merkin.
Perinteiseen tapaan monet opiskelijat tekivät
perusopintojen lisäksi muitakin suorituksia:
peruskoulun arvosanojen suorittajia oli 33. He
korottivat yhteensä 57 numeroa englannissa,
matematiikassa, äidinkielessä, ruotsissa ja kotitaloudessa. 41 opiskelijaa suoritti yhteensä 139
lukion kurssia. Yksi opiskelija suoritti lukion
kuvataiteen diplomin, mikä oli ensimmäinen
kerta opiston historiassa. Myöskään lukion kuvataiteen kursseja ei ole aikaisemmin opiskeltu
opistossamme. Elintarvikeviraston hygieniapassin suorittajia oli 49. Suomen YK-liiton
maailmankansalaisen kypsyyskokeen teki 20
”Talvella ostimme Kansanopistontien varresta kaksi hehtaaria metsää,
jota parhaillaan muokataan pelloksi asuntovaunuja varten.”
opiskelijaa. Kokeen taso on noussut
viime vuosina. Amerikkalaiset opiskelijat suorittivat Oulun yliopistoon
Finnish studies –opinnot. Tänään
julkaistava musiikkiäänite ja Valovuosi-lehti ovat niinikään osoituksia
opiskelijoiden ponnisteluista. Lisäksi
opistosarjassa valmistuu musiikkiäänite, jonka Ranuan opisto tekee tänä
keväänä. Yksi ponnistus tänä vuonna
oli Pääsiäissanan toimittaminen, josta
Ranuan opisto vastasi. Senkin kuvittajaksi ja ulkoasun tekijäksi saimme
oman opiskelijan. Tänä lukuvuonna
oli opiskelijoissa varsin monia käden
taitojen osaajia, jotka tekivät suuria töitä. Kevätjuhlaväki
sai näyttelyssä ihastella niitä. Kotisivuillamme olemme
julkistaneet gallerian, jonne on kerätty kooste näistä
tuotoksista.
Vuodenvaihteessa saimme iloisen yllätyksen, kun
Ranuan kunta päätti osoittaa opiston kuvataidelinjalle
Pro Cultura Ranuaensi –palkinnon ja rahalahjoituksen.
Se oli kannustava tunnustus opiston tekemästä työstä.
Tästä lukuvuodesta jää mieleen myös matka Amerikkaan, jonka opisto järjesti. Mukana oli 42 opiston
ystävää. Matkalla minulle selkeni, että kristittyjen yhteydenpito yli valtamerten on niin tärkeä, että sitä kannattaa
harjoittaa ja että opistoilla on siinä tärkeä rooli.
Opisto on aloittanut suunnitelmallisen maisemoinnin.
Erityisasiantuntijan lisäksi suunnittelussa on avustanut
kaksi opiskelijaamme, jotka ovat puutarhureita. Maisemointi käynnistyy pääsisäänkäynnin edestä ja Kemijärventien ja Kansanopistontien risteyksestä, johon tulee
viisi metriä korkea maamerkki, joka pohjautuu opiston
logoon.
Kulunut työkausi on mielestäni ollut kokonaisuutena onnistunut. Toimintaa on yleisesti leimannut fiksu
käyttäytyminen ja tekemisen meininki. Opiskelijoiden
kasvukipuja olemme nähneet normaalin määrän.
Tänään on ilon ja kiitollisuuden päivä. Kiitämme
Jumalaa, joka on lahjoittanut mahdollisuuden käydä
opisto ja tehdä työtä opistossa, kokea sen rikkaus iloineen ja huolineen. Kiitämme vanhempia, jotka luotatte
opistotyöhön ja sen tekijöihin. Kiitän työtovereita. Te
teette arvokasta työtä suurella sydämellä, ahkerasti ja
sitoutuneesti.
Kiitos Teille, rakkaille opiskelijoille, tästä vuodesta.
Me muistamme teitä rukouksin. Rukoilemme matkallenne evankeliumin valoa, josta tämän juhlaviikonlopun
profetia sanoo: ”Herran kirkkaus on oleva kattona kaiken
yllä. Se on kuin maja, joka varjelee päivän helteeltä ja
suojaa sateen ryöppyjä vastaan.” (Jes. 4:5-6)
Vuosikertomus vuodelta 2010
1. Ranuan kristillinen kansanopistoyhdistys ry:n hallinto
1.1 Yhdistyksen jäsenet ja varsinaiset
kokoukset
Ranuan kristillinen kansanopistoyhdistys ry:ssä
oli jäseniä 3196 (v. 2008 = 3237). Yhdistyksen
vuosikokous oli 19.3.
1.2 Johtokunta
Yhdistyksen johtokuntaan vuonna 2010 ovat
kuuluneet varsinaisina jäseninä:
Paananen Antti, puheenjohtaja, rovasti, TM,
Rovaniemi
Lohi Aarne, varapuheenjohtaja, luokanopettaja,
Ranua
Hautamäki Aimo, pääsihteeri, rovasti,
Siikajoki
Heikkilä Anitta, luokanopettaja, KT,
Rovaniemi
Hiltunen Veikko, linja-autonkuljettaja, Kittilä
Hämäläinen Henrik, avainasiakaspäällikkö,
Pudasjärvi, 19.3. alkaen
Impiö Ari, aluepäällikkö, Ranua
Kallioranta Niilo, luokanopettaja, Tornio
Kantola Pekka, palvelujohtaja, Kuusamo
Kukkonen Risto, toimitusjohtaja, Ranua
Mäenpää Aapo, ympäristönsuojelusihteeri,
Keminmaa
Määttä Matti, opetusneuvos, FT, Oulu
Ojanaho Esko, lehtori, Taivalkoski
Perttunen Erkki, mittaaja, Utajärvi
Tölli Pekka, rehtori, Sotkamo
Johtokunnan varajäseninä ovat olleet:
Ikonen Terttu, sairaanhoitaja, Haukipudas
Kokko Marja‑Leena, luokanopettaja, Oulu
Lappalainen Paavo, lehtori, Sodankylä
Lohi Seppo, kirkkoherra, FT, Simo
Mikkonen Aarne, yliopettaja, FT, Kiiminki
Tervo Pekka, luokanopettaja, Yli-Ii
Johtokunnan esittelijänä on toiminut rehtori
Eero Nuolioja. Sihteerinä on ollut vararehtori
Ulla-Maija Tuomikoski. Henkilökunnan edustajana johtokunnassa on ollut teknisen työn
ohjaaja Sauli Laivamaa.
Johtokunta on kokoontunut vuoden aikana 4
kertaa, lisäksi on ollut yksi sähköpostikokous.
Asuntolatyöryhmä valmisteli uuden oppilasasuntolan rakentamista.
Antti Paananen, Voitto Paaso ja Risto Lohi ensimmäisessä kokouksessa.
Piispa Samuel Salmi seurueineen vieraili opistolla piispantarkastuksen yhteydessä.
Johtoryhmä on toiminut rehtorin apuna valmisteluelimenä. Se on toiminut myös rakennustoimikuntana. Johtoryhmään ovat kuuluneet
Eero Nuolioja puheenjohtajana, Aarne Lohi,
Antti Paananen, Matti Määttä, Voitto Paaso ja
Ulla‑Maija Tuomikoski, joka on toiminut sihteerinä. Kokoontumisia on ollut 6 kertaa.
Yhdistyksen tilintarkastajina ovat olleet HTM
Yrjö Trög ja johtaja Markku Lampela. Varatilintarkastajina ovat toimineet toimitusjohtaja Arto
Pelttari ja pankinjohtaja Olavi Myllylä. Kansanopistoyhdistyksen johtokunta on toiminut myös
yhdistyksen ylläpitämän ja omistaman Ranuan
kr. kansanopiston johtokuntana.
2. Opiston henkilökunta
2.1 Toistaiseksi palkattu
opetushenkilökunta
Hintsala Tuuli: FM, kirjallinen ja suullinen
viestintä, radiotyö, vuorotteluvapaalla 1.8.
– 31.12.2010
Häkkinen, Annikki, KL, FM: kielet, suomi
ulkomaalaisille, vuorotteluvapaalla 1.8.2010
– 25.7.2011
Laivamaa Sauli, koristepuuseppä: teknisen työn
ohjaus
Lohi Jouni, FM: matematiikka, tietotekniikka
Mutanen Lotta, artenomi: tekstiilityö, opintovapaalla 1.9.2010 – 31.7.2011
Nuolioja Eero, TK, rehtori: uskonto, psykologia
Toljamo Maija-Leena, sosionomi (amk): erityislinjan ohjaaja, liikunta (kevätlk)
Tuomikoski Ulla‑Maija, KTaO, vararehtori:
kotitalous
Waaraniemi Dan, B.E.: englanti, kansainvälisyystieto
Österberg Eero, TaM: kuvaamataiteet
2.2 Tuntiopettajat ja sijaiset yli 1 kk
Heikkilä Arto, diplomi‑urkuri: musiikki
Heikkilä Kari, FM: opinto-ohjaus
Hintsala Jari, arkkitehti: kuvaviestintä, muotoilu, rakennustaito, äänityö
Illikainen Asko, liikunta (kevätlk)
Laivamaa Matti, YM: yhteiskuntaoppi
Pellikka Karoliina, KM, Lotta Mutasen sijainen
9.8.2010 – 30.6.2011
Sivula Sampo, teol.yo, Tuuli Hintsalan sijainen
1.8. – 31.12.2010, liikunta
Sutinen Pekka, yo, Annikki Häkkisen sijainen
1.8.2010 – 25.7.2011, liikunta
2.3 Muu toistaiseksi palkattu
henkilökunta
Heikkinen Sirpa, kanslisti
Illikainen Asko, kuraattori
Illikainen Sirkka, kanslisti ja koulutussuunnittelijan sijainen
Paaso Voitto, koulutussuunnittelija 60%
Pasanen Elina, keittäjä
Pasula Jarmo, talonmies
Pirttijärvi Leila, vastaava siivooja
Paula Pernu, siivooja
Puurunen Sari, keittäjä, vuorotteluvapaalla
24.8.2010 saakka
Sääskilahti Saila, emäntä
Toljamo Ulla-Maija, keittäjä
2.4 Muu tilapäinen henkilökunta ja
sijaiset yli 1 kk
Illikainen Miia, koulunkäyntiavustajakoulutuksessa 2.11.2009 - 30.1.2011
Kaikkonen Aleksi, rakentaja 21.4. - 4.6.
Laivamaa Juhana, rakentaja 21.4. - 4.6.
Mikkola Jaakko, erityislinjan asuntolanhoitaja
1.8.2010 - 31.5.2011
Puominen Jorma, talonmiehen sijainen
31.1.2010 saakka ja uudelleen 17.9.2010
alkaen
Sarajärvi Thelma, psykiatrian erikoissairaanhoitaja
Siurua Piia, koulunkäynti- ja henkilökohtainen
avustaja 17.8.2010 - 21.5.2011
Sääskilahti Hanna, keittäjän sijainen 24.8.2010
saakka
3. Opetustoiminta
3.1 Perustyökauden opetus
Opiston perustyökauden opetusta on ollut
viidellä linjalla: käden taitojen linjalla, kieli-,
kuvataide-, viestintä- sekä erityislinjalla.
3.2 Vierailuluennot
Eri alojen asiantuntijat ovat pitäneet perustyökauden opiskelijoille vierailuluentoja ajankohtaisista aiheista.
Henkilökunta kokoontui työkauden
päätyttyä palautekeskusteluun. Jaakko
Mikkolalla (oik.) sekä Ilkka ja Sauli
Laivamaalla on hymy herkässä tässä
vaiheessa lukukautta.
3.3 Kurssitoiminta
Vuonna 2010 pidettiin 74 (v. 2009 oli 64) valtionavun alaista kurssia, joilla oli opiskelijoita
yhteensä 2568 henkeä (v. 2009 oli 2369).
Opiskelijaviikkoja kertyi kurssitoiminnasta
1654 (v. 2008 oli 1533). Kursseilla toimi opiston
opettajien lisäksi 116 tuntiopettajaa.
4. Muu toiminta
Perinteiset talvipäivät pidettiin 13. - 14. helmikuuta, aiheena oli Te olette maailman valo,
lauantaina oli alustus Rohkaiskaa toisianne.
Lauantai-iltana oli seuravieraita 1400 henkeä,
sunnuntaina 750. Opistoseurat pidettiin 30.7.
- 1.8. Seurojen tunnuksena oli Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten. Työvuorossa olivat Rovaniemen, Ranuan ja Posion rauhanyhdistykset.
Seuravieraita oli lauantaina klo 13 laskennassa
13.700 henkeä ja sunnuntaina 12.000.
Kristillisyytemme kolmen kansanopiston,
Jämsän kr. Kansanopiston, Ranuan kr. kansanopiston ja Reisjärven kr. opiston yhteistyötä
tehtiin yhä tiiviimmin. Opistojemme ja Suomen
Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen välinen
yhteistoimintaelin, kansanopistotoimikunta,
käsitteli opistojen yhteisiä asioita. Johtokunta
hyväksyi toimikunnan valmisteleman opistojen
yhteistyö- eli konsortiosopimuksen.
Jokaisella kansanopistoyhdistyksen
jäsenellä on äänioikeus vuosikokouksessa.
5. Opiston talous
Opiston laaja remontti ja laajennus valmistui
vuonna 2009. Opetustilat ovat hyvät ja riittävät.
Pihatöitä ja isonteltan pohjan sekä peltojen
kunnostusta on vielä jatkettu. Johtokunta käynnisti uuden asuntolan rakentamisen valmistelutoimet. Pitkäaikaista velkaa on jäljellä 1,65
milj. euroa. Talous on säilynyt vakaana.
6. Lopuksi
Taivaallinen Isämme on siunannut Ranuan
kristillisen kansanopistoyhdistyksen ja sen yl-
läpitämän Ranuan kr. kansanopiston toimintaa.
Opiston johtokunta kiittää kaikkia yhdistyksen
ja koko opiston taustayhteisön jäseniä sekä
henkilökuntaa opiston hyväksi tekemästänne
työstä. Kiitämme Taivaallista Isäämme. Hän
on antanut viisautta, taitoa ja myös voimia
mitä moninaisimpiin tehtäviin niin opiston
hallinnolle, henkilökunnalle kuin opiston
taustayhteisönkin jäsenille. “Kukin meistä on
saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus
on nähnyt hyväksi antaa.” (Ef. 4:7)
Opettajille oli syksyllä KT Juha Siitosen vetämänä portfolio-projektiin
liittyvät koulutuspäivät Syötekeskuksessa. Eero Österberg (oik.)
esittelee ryhmätyön tuloksia Sampo Sivulalle (vas.), Eero Nuoliojalle,
Jouni Lohelle, Pekka Sutiselle ja Maija-Leena Toljamolle.
Oppiaineet ja opintopisteet Opetusta on annettu perustyökaudella viidellä linjalla: käden taitojen linjalla (Ktl),
kielilinjalla, (Kl), kuvataidelinjalla (Tl), viestintälinjalla (Vl) sekä erityislinjalla (El). Opintopistemäärät (1 op= 27 tuntia) eri aineissa ovat olleet seuraavat:
Perusopetus Ktl
Kl
Tl
Vl
El
Uskonto
3
3
3
3
1 Yhteiskuntaoppi 1 Puheviestintä 1,5
1,5
1,5 3.5 (äidinkieli)
Kirjallinen viestintä 3
Suullinen viestintä 3 Kirjallisuus 0,5 Englanti 2
6
2
1 Ruotsi 3 Matematiikka
2
2 2.5 Tietotekniikka
1
1
1
1
2.5 Kansainvälisyystieto
2 Kansalaistaito
6
Käsityön perusteet 2,5 Luova kuvailm. 2
Taidehistoria ja kansanperinne 1,5 Musiikki 1.5
Kuvanrakentamisen perusteet 2,5 Ystäväkerho
1.5
Kuvaviestinnän perusteet 1,5
1,5 Piirustus 2,5 Kodin taidot 2.5 Radiotyö 4 Yhteisökasvatus 2
2
2
2 2 Valinnaiset aineet Englanti 3 Matematiikka 2 Psykologia
1
1
1
1 Kuvailmaisu 3 Kuvaviestintä 2.5
2.5 Kotitalous 3,5/7
3.5 3.5 (perusop.) Teksiilityö 5.5/8
5,5
2.5
2.5 (perusop.)
Tekninen työ
9,5/5
4,5
2,5
2 (perusop.)
Käsityömuotoilu: tekstiilityö
7
tekninen työ 7 Liikunta
2
2
2
2
3 (perusop.)
Rakennustaito 3,5
Suomi (ulkomaalaisille) 8 Oppilaskunta/opistoneuvosto 0
.5/1 0.5/1
0.5/1
0.5/1
0.5/1
Ammatinvalinnan/opinto-ohjaus 1
1
1
0,5 Harrasteaineet Pianonsoitto, yhtyesoitto, kuorolaulu, taidekerho, englannin kerho. Opiskeluun on lisäksi sisältynyt neljä teemaviikkoa (elämän taidot, elämänkaari-, kansainvälisyys- ja ympäristöteemaviikko)
sekä opintomatka. Opiskelijat
Kielilinja
Göös Jenni, Kempele
Hankkila Jenni, Pudasjärvi
Huotari Emilia, Tyrnävä
Huusko Venla, Kajaani
Illikainen, Erika Emilia, Ranua
Isoaho Iisa, Oulu
Kaarlejärvi Anni, Ranua
Karjalainen Aija, Tervola
Karjalainen Tuija, Taivalkoski
Karttunen Jannika, Ranua
Kolmonen Henriikka, Kempele
Koskelo Maaria, Tyrnävä
Laitinen Suvi, Haukipudas
Louhisalmi Elisa, Taivalkoski
Luiro Johanna, Rovaniemi pois 2.9. - 15.11.
Määttä Anna-Roosa, Oulu
Mattila Anna-Maria, Jyväskylä 31.3. saakka
Markkanen Mandi, Hankasalmi 11.2. saakka
Ojanaho Susanne, Kestilä
Paananen Heljä, Kempele
Pasanen Julia, Oulu
Säkkinen Jenniina, Kormu 27.9. - 18.12.
Tornberg Tiila, Oulu
Heikkilä Tuukka, Oulu tuli 1.11.
Hentilä Eerik, Tornio
Laitala Eemil, Kuusamo tuli 14.9.
Laukka Antero, Tyrnävä
Lindroos Henri, Oulunsalo
Lohi Juho, Taivalkoski
Mäkelä Antti, Ii
Mällinen Jani, Oulu
Mankinen Toni, Tyrnävä
Ohtamaa Johannes, Oulu
Vasalampi Johannes, Taivalkoski
Viitala Lasse, Ranua
Ylikotila Santeri, Oulu, tuli 22.8.
Käden taitojen linja
Alakärppä Riikka, Kiiminki
Heiskanen Soila, Sievi
Hertteli Inka, Kuusamo
Hiltunen Elina, Taivalkoski
Juola Hanna-Maaria, Yli-Ii
Kaisto Marika, Yli-Ii
Kinnunen Anu, Jyväskylä 22.3. saakka
Koskela Katri, Sievi
Kuisma Mirja, Oulu
Kumpula Tuulikki, Kempele
Laukka Tea, Revonlahti
Lehtola Jenni, Sievi
Mehtälä Henna, Vaala
Pelkonen Linda, Haaparanta, Ruotsi
Rehu Marika, Haukipudas
Rompasaari Sarianna, Jyväskylä
Rontti Aino, Haukipudas
Ruuskanen Veera, Simo
Säkkinen Riikka, Kuusamo
Sandberg Johanna, (Jepua) Uusikaarlepyy
Tuohimaa Reetta, Pudasjärvi
Asikainen Niilo, Oulu
Hyry Samuli, (Kuivaniemi) Ii
Juusola Veli, Ranua
Kaikkonen Joona, Ranua
Kaikkonen Jouni, Ranua
Kaikkonen Matias, Ranua
Kellokumpu Elias, Ii
Kellokumpu Joonas, Ii
Keränen Jeremia, Tornio
Kotajärvi Mikael, Rovaniemi
Kummala Sampo,Pudasjärvi
Mäkitalo Leo, Rovaniemi
Marjala Valle, Oulu
Mertaniemi Ville, Ii
Nissilä Jarkko, Liminka
Ojala Hermanni, Ranua
Pitkänen Juho, Kittilä
Sarajärvi Joonas, Ranua tuli 15.3.
Seppälä Pyry, Pudasjärvi
Sivula Aatu, Pattijoki
Takarautio Perttu, Ranua
Viestintälinja
Kuvataidelinja
Ahonen Riikka, Pudasjärvi
Hintsala Riitta, Rovaniemi
Karppinen Annastiina, Kannus
Konola Eveliina, Töysä
Linjama Vilja, Jyväskylä
Pasanen Helka, Ranua
Pätsi Essi, Oulunsalo 18.12. saakka
Raengsom Thatnittaya, Espoo
Rasinkangas Iida, Kempele
Ruotsalainen Jenni, (Gammelby) Lohja
Saraste Iida, Kokkola
Tyrväinen Sonja, Ylivieska
Väisänen Veera, Utajärvi
Vihelä Elsi, Kiiminki
Yrjänä Anna, Pielavesi tuli 1.11.
Huhtala Henri, Rovaniemi
Illikainen Eetu, Ranua
Seppälä Panu, Pudasjärvi
Setälä Taneli, Alavus 16.11. saakka
Törmänen Jussi, Pudasjärvi
Österberg Reetta, Ranua
Haataja Maarit, Vuolijoki
Jackila Sarah, USA
Kajula Meeri, Rovaniemi
Kallioranta Teija, Ranua,
25.10.2010 - 1 5.3.2011
Löppönen Aino, Ranua
Löppönen Heli, Ranua, 25.2. saakka
Mäkimartti Aino, Keminmaa
Päkkilä Anne, Yli-Ii
Raisanen Kayla, USA
Simonson Kendra, USA
Soronen Helena, Taivalkoski, tuli 22.8.
Kautto Jussi, Pyhäntä
Pekkala Lars, Kalix, Ruotsi
Vesamäki Saku, Kuopio
Vuorma Juho, Tyrnävä
Wuollet Mikael, USA
Erityislinja
Haapsaari Maria, USA
Konttila Elisa, Kajaani
Luukkonen Hanna-Riikka, Oulu
Pääkkö Aila, Oulu
Ahola Lauri, (Temmes) Tyrnävä
Karttunen Juha, Ranua
Kuha Juho, Oulu
Määttä Jaakko, Kempele
Tuloslaskelma
Ranuan kr. kansanopistoyhdistys r.y./ Ranuan kr. kansanopisto
10
Tuloslaskelma Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2010
1.1.-31.12.2009
vertaus
VARSINAINEN TOIMINTAbudjettiin
TUOTOTprosenttina
koulutustoiminnan tuotot
227 637,58 123 197 966,50
majoitustuotot
98 439,18 116 95 154,67
ruokala- ja kioskitoiminta
210 097,31 116 203 453,47
vuokratuotot
4 383,20 110
4 347,20
valtionavustukset
950 362,00 102 909 834,00
muut tulot
3 423,90 156
2 274,10
VARSINAISEN TOIM.TUOTOT YHT. 1 494 343,17 108 1 413 029,94
KULUT
palkat
-812 323,67 97 -865 116,38
eläkekulut
-138 719,82 88 -148 172,72
muut henkilösivukulut
-28 112,16 71 -28 871,90
henkilöstökulut yhteensä -979 155,65 94 -1 042 161,00
poistot
-205 147,31 459 -111 671,01
henkilökulut
-43 886,70 113 -46 519,27
koulutuskulut
-85 661,65 104 -58 160,33
kiinteistökulut:
huolto ja korjaus
-146 167,08 219 -92 193,41
energia
-128 509,79 125 -107 574,00
ostetut palvelut
-32 116,24 129 -27 813,61
vuokrat ja vastikkeet
-4 410,26 122
-3 421,19
ruokala ja kioski
-138 227,87 97 -138 617,93
hallintokulut
-34 676,75 95 -36 096,91
muut kulut
909,87 -817 893,78 -22
-3 507,03 -625 574,69
VARS.TOIM.TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ -302 706,26 158 -254 705,75
varainhankinnan tuotot
518 041,69 133 474 321,05
varainhankinnan kulut
-170 914,95 105 -203 139,02
sijoitus ja rah.toim. tuotot
396,86 7
5 270,22
sijoitus ja rah.toim. kulut
-42 488,25 305 035,35 -22 943,73
253 508,52
TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ
2 329,09
-1 197,23
TILIKAUDEN TULOS
2 329,09
-1 197,23
Tase
Ranuan kr. kansanopistoyhdistys r.y./ Ranuan kr. kansanopisto
tase 31.12.2010 tase 31.12.2009
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
AINEETTOMAT HYÖDYKKEET
atk-ohjelmat
1 747,00
4 819,31
AINEELLISET HYÖDYKKEET
maa- ja vesialueet
145 869,29
146 105,37
rakennukset ja rakennelmat
2 798 025,91
3 255 286,60
koneet ja kalusto
77 826,76
101 304,19
taide-esineet
3 000,00
3 024 721,96
3 000,00 3 505 696,16
SIJOITUKSET
muut osakkeet ja osuudet
0,00
VAIHTUVAT VASTAAVAT
VAIHTO-OMAISUUS
varastot
27 061,00
26 890,00
LYHYTAIKAISET SAAMISET
muut saamiset
2 143,36
2 201,36
siirtosaamiset
61 453,64
72 113,14
opintomaksusaamiset
12 508,00
76 105,00
13 490,90
87 805,40
RAHAT JA PANKKISAAMISET
202 141,67
19 443,60
3 331 776,63 3 644 654,47
V A S T A T T A V A A OMA PÄÄOMA
retkirahasto
7 568,46
stipendirahasto
27 126,26
ed.tilikausien yli/alijäämät
1 545 950,23
1 512 452,74
tilikauden ylijäämä
2 329,09
1 548 279,32
-1 197,23 1 545 950,23
VIERAS PÄÄOMA
PITKÄAIKAINEN
1 650 000,00
1 850 000,00
lainat seur. tilikausi
-108 000,00
1 542 000,00
-108 000,00 1 742 000,00
LYHYTAIKAINEN
seur.tilikauden lainanlyh.
108 000,00
108 000,00
saadut ennakot
29 415,50
10 447,00
lyhytaikaiset velat
76 863,42
128 367,45
siirtovelat
27 218,39
241 497,31
109 889,79 356 704,24
3 331 776,63 3 644 654,47
11
Tilintarkastuskertomus
Ranuan Kristillinen Kansanopistoyhdistys r.y:n jäsenille
Olemme tarkastaneet Ranuan Kristillisen Kansanopistoyhdistys r.y:n kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta 1.1.2010 - 31.12.2010. Tilinpäätös sisältää
taseen, tuloslaskelman ja liitetiedot.
Johtokunnan vastuu
Johtokunta vastaa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että ne antavat oikeat
ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista
koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Johtokunta vastaa kirjanpidon ja varainhoidon
valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä.
Tilintarkastajan velvollisuudet
Tilintarkastajan tulee suorittaa tilintarkastus Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan
mukaisesti ja sen perusteella antaa lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Hyvä
tilintarkastustapa edellyttää ammattieettisten periaatteiden noudattamista ja tilintarkastuksen
suunnittelua ja suorittamista siten, että saadaan kohtuullinen varmuus siitä, että tilinpäätöksessä
tai toimintakertomuksessa ei ole olennaisia virheellisyyksiä ja että johtokunnan jäsenet ja muut
vastuuvelvolliset ovat toimineet yhdistyslain mukaisesti.
12
Tilintarkastustoimenpiteellä tulisi varmistua tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen lukujen ja
muiden tietojen oikeellisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan ja
arvioihin riskeistä, että tilinpäätöksessä on väärinkäytöksestä tai virheestä johtuva olennainen
virheellisyys. Tarvittavia tarkastustoimenpiteitä suunniteltaessa arvioidaan myös tilinpäätöksen
laadintaan ja esittämiseen liittyvää sisäistä valvontaa. Lisäksi arvioidaan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleistä esittämistapaa, tilinpäätöksen laatimisperiaatteita sekä johdon tilinpäätöksen laadinnassa soveltamia arvioita.
Tilintarkastus on toteutettu Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Käsityksemme mukaan olemme suorittaneet tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvia tarkastustoimenpiteitä lausuntoamme varten.
Lausunto
Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa
olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten
mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot yhdistyksen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.
Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia.
Puollamme tilinpäätöksen vahvistamista ja vastuuvapauden myöntämistä tili- ja vastuuvelvollisille.
Ranua 25.02.2011
Yrjö Trög Markku Lampela
HTM Tilintarkastaja
Kurssitoiminta
Lyhytkurssit 1995-2010
Ranuan kr. kansanopisto
Opintoviikkoja
Rivi Osallistujia
41
Rivi 42
3000
2500
2000
1500
1000
500
0
vuosi
kurssilaisia
viikkoja
1995
1950
1318
1996
2125
1416
1997
2323
1454
1998
1913
1301
1999
2345
1764
2000
2179
1741
2001
2207
1673
2002
2533
1681
2003
2130
1428
2004
2024
1401
2005
2164
1417
2006
2286
1521
2007
2632
1708
2008
2185
1443
2009
2369
1533
Opiston kurssitarjonta on runsasta ja monipuolista. Liminkalaiset
äidit askartelivat ja tekivät käsitöitä syksyllä 2010.
2010
2568
1654
13
Kurssit kesällä ja syksyllä 2011
Kesä
Syksy
Taideviikot 6.–17.6.
6.–10.6.
• Keramiikka I: keramiikan perusteita
• Kuvataiteen perusteet
(piirustus, maalaus)
- vkl voi yöpyä opistolla
13.–17.6.
• Keramiikka II: primitiivipolton kurssi
• Grafiikkakurssi
• Maalauksen jatkokurssi (henkilokuva)
16.–18.9.
Ranuan rauhanyhdistyksien syyskurssi
11.–12.6.
Amerikan matkan muistelukurssi
13.–16.6.
Hoitavan kirjoittamisen kurssi
2.–5.8.
Yläkoululaisen kesäkurssi
Kehitysvammaisten kesäkurssi
Kynän kyytiin – luovan kirjoittamisen kurssi
4.–6.8.
Ompele ja opi-kurssi
5.–7.8.
Alakoululaisen kesäkurssi (4.–6. lk)
Hyvää mieltä yhdessä, Frisbeegolf-kurssi
Karavaanareiden kokoontumiskurssi
8.–11.8.
Varttuneen väen kesäkurssi
12.–14.8.
Nuoruuden iloa-kurssi (18–30 v.)
• Liikunta, laulu, uskomisen ilo
14.–16.10.
Rovaniemen rauhanyhdistyksen syyskurssi
19.–21.10.
Varttuneen väen syyskurssi
18.–20.11.
Äitien virkistyskurssi
Yläkoululaisen englannin kielen kurssi
Kuljettajien kurssi
• Maantien raskaan kaluston kuljettajat ja
heidän puolisonsa
2.–4.12.
Laula kansa Jumalan
–laulun iloa kaikille -kurssi
Kanteleensoiton kurssi
Raamattutiedon kurssi
Aviopuolisoiden kurssi
Ompele ja opi kurssi
Ilmoittaudu:
www.lyhytkurssille.fi tai 040-7609565
Kurssimaksut:
• 3 pv tai vkl 75 €, puoliso tai
pt. opiskelija 60 €
• 4 pv 100 € (opisk. 72 €)
• 5 pv 130 € (opisk. 90 €)
Opisto- ja kurssitietoa: www.rakro.fi