Lukion opinto-opas 2014-2015 (PDF) - Itä

Lukion opinto-opas
2014-2015
Itä-Hämeen opisto
Kaikulantie 90
19600 HARTOLA
Puh. (03) 874 740 Fax (03) 874 7411
sähköposti [email protected]
[email protected]
www.ihop.fi
1
2
Tervetuloa opiskelemaan!
Uusi lukuvuosi on alkamassa ja kädessäsi on opinto-opas lukuvuodelle 2014-2015. Siihen
on koottu kaikki keskeiset asiat, jotka tukevat opiskeluasi lukiossa ja viihtymistäsi ItäHämeen opistolla.
Lukiomme noudattaa aikuislukion opetussuunnitelmaa ja sen tehtävänä on antaa yleissivistävät tiedot, jotka tähtäävät ylioppilastutkintoon, lukion päättötodistukseen sekä
jatko-opintoihin. Lukiolaisena saat oppia monipuolisesti eri oppiaineita. Lukio antaa valmiuksia myös henkiseen kasvuun, itseohjautuvuuteen, oman elämän hallintaan ja yhteisölliseen toimintaan.
Pidämme tärkeänä opiskelijan ohjausta ja tukea, jotta opinnot sujuisivat mahdollisimman joustavasti ja tavoitteellisesti. Opiskelijoiden kokonaisvaltainen hyvinvointi on
tärkeää. Toivomme myös, että opiskelijat oppilaskuntana osallistuisivat aktiivisesti
opiskelutoiminnan ja opistossa tapahtuvan vapaa-ajan toiminnan kehittämiseen.
Yhteistoiminnallisuus on aina ollut opiston perusarvoja.
Itä-Hämeen opisto tarjoaa monelle opiskelijalle myös ”kodin” opiskelija-asuntolassa,
jossa voi tutustua paremmin uusiin ja vanhoihin opiskelijoihin.
Itä-Hämeen opisto täytti 100 vuotta vuonna 2008. Kirjailija Maila Talvion aloitteesta
perustettu oppilaitoksemme on vuosiensa aikana sivistänyt tuhansia opiskelijoita.
Johtoajatukseksi tälle työlle kelpaavat yhä presidentti Kyösti Kallion opiston 30vuotisjuhlissa lausumat sanat: ”Kansanopiston tehtävänä on opettaa nuoria ajattelemaan
itsenäisesti. Vain omilla aivoillaan he kykenevät aikanaan kansallisvelvollisuutensa
täyttämään”.
3
Opiston puhelinnumerot
Keskus/toimisto
Rehtori
Vararehtori
Opettajainhuone, yläkerta
Kiinteistönhoitaja
Kansalaisopisto
Suorat numerot asuntoloihin
Yölintu
Mäkitupa
Puistola (huoneet 7 - 12)
Puistola (huoneet 1 - 6)
(03) 874 740
(03) 874 7412, 044 527 1701
044 542 1982
(03) 874 7465
(03) 874 7450, 044 535 1340
(03) 874 7444, (03) 874 7445
(03)
(03)
(03)
(03)
874
874
874
874
7463
7460
7461
7462
Talon sisäisiin numeroihin voi soittaa sisäpuhelimilla valitsemalla 2 viimeistä numeroa
(toimisto 10).
Ryhmänohjaajat
Simo Vehkasalo
Sanna Rekola
Heikki Tabell
Lukio 1
Lukio 2
Lukio 3-4
Kouluterveydenhuolto
Terveydenhoitaja Tiina Ratia, tavoitettavissa puhelimitse, 044 743 2266
Vastaanottoajat opistolla syyslukukaudella:
ti 23.9 klo 9 - 11
ti 14.10 klo 9 - 15 (1.vsk terveystarkastukset)
ti 11.11 klo 9 - 15 (1.vsk terveystarkastukset)
ti 9.12 klo 9 - 11
Koulukuraattori Tuija Kajasrinne, tavoitettavissa puhelimitse ja s-postitse, 044 729 7710,
[email protected].
Vastaanottoajat opistolla ilmoitettuina aikoina.
Toimistossa asiointi, arkisin klo 8.00 - 11.30
Opintosihteeri Kirsi Jokinen.
Toimistossa voit hoitaa mm. opinto- ja koulumatkatukeen liittyvät asiat.
4
Salivuorot
Tiistaisin klo 14.00 - 17.00
Keskiviikkoisin klo 15.00 – 20.30
Torstaisin klo 15.00 – 18.00
Saunavuorot
Tiistaisin ja torstaisin klo 17.00 - 20.00
Punttisali
Maanantaista torstaihin klo 16.00 – 22.00
Ruokailuajat
Aamiainen
Lounas
Päivällinen
klo 8.30 - 9.00
klo 11.45
klo 16.00 - 16.30
(perjantaisin klo 7.30 - 8.00)
(perjantaisin alkaen klo 11.00)
Tuntijärjestelyt
Oppitunnit alkavat ja päättyvät seuraavasti:
Lukio
8.00 - 8.45
9.00 - 9.45
10.00 - 10.45
11.00 - 11.45
12.20 - 13.05
13.15 - 14.00
14.10 - 14.55
Uusintakokeet
Uusintakokeisiin ilmoittaudutaan viikkoa ennen täyttämällä toimistossa kirjekuori, johon
merkitään oppilaan nimi, opettajan nimi ja uusittava kurssi. Kuori annetaan kyseisen
aineen opettajalle. Koe alkaa klo 15.00 ja se pidetään pääsääntöisesti luokassa 1.
Syksyn ensimmäinen uusintakoepäivä on 27.8.
5
Työ- ja lomakalenteri 2014–2015
18.08.2014 (ma)
25.08.2014 (ma)
8.– 29.9.
20. – 26.10.
3. – 7.11.
6.12. (la)
19.12.(pe)
22.12. – 6.1.
7.1.2015(ke)
5.-11.2.
12.2.
13.2.
23.2. - 1.3.
9.-23.3.
3.-6.4.(pe-ma)
1.5. (pe)
22.5.
(pe)
30.5. 2015 (la)
Lukio alkaa
Muut opintolinjat alkavat
Ylioppilaskirjoitukset
Syysloma viikko (vko 43)
Toiminnallinen viikko (vko 45)
Itsenäisyyspäivä
Syyslukukausi päättyy
Joululoma
Kevätlukukausi alkaa
Ylioppilaskirjoitukset
Penkkarit
Wanhojen tanssit
Talviloma (vko 9)
Ylioppilaskirjoitukset
Pääsiäisloma
Vappu
Lukuvuosi päättyy
Lakkiaiset
Työpäiviä lukiossa 170 (etäpäivät mukaan lukien)
6
YLIOPPILASKIRJOITUKSET
SYKSY 2014
ma 8.9 ruotsi, kuultu
ti 9.9. pitkä kieli, kuultu
ke 10.9. lyhyt kieli, kuultu
pe 12.9. äidinkieli, tekstitaito
ma 15.9. ps, fi, hi, fy, bi
ke 17.9. pitkä kieli, kirjallinen
pe 19.9. ruotsi, kirjallinen
ma 22.9. äidinkieli, essee
ke 24.9. matematiikka
pe 26.9. us, et, yh, ke, ge, te
ma 29.09. lyhyt kieli, kirjallinen
KEVÄT 2015
to 5.2. äidinkieli, tekstitaito
ma 9.2. pitkä kieli, kuultu
ti 10.2. ruotsi, kuultu
ke 11.2. lyhyt kieli, kuultu
ma 9.3. äidinkieli, essee
ke 11.3. us,et,yh,ke,ge,te
pe 13.3. pitkä kieli, kirjallinen
ma 16.3. ruotsi, kirjallinen
ke 18.3. matematiikka
pe 20.3. ps, hi, fy, fi, bi
ma 23.3. lyhyt kieli, kirjallinen
7
Lukion opettajien opettamat aineet / vastuualueet
Numminen Risto
Keränen Riitta
Tabell Heikki
Vehkasalo Simo
Heinonen Hannele
Laattala Juha
Rekola Sanna
Takala Hanna
rehtori
ruotsi, venäjä, psykologia,
matematiikka, fysiikka, kemia, lukio 3-4:n ryhmänohjaaja
englanti, filosofia, terveystieto, lukio 1:n ryhmäohjaaja
vararehtori, lukiovastaava, yo-kirjoitukset
saksa, tuntiopettaja
maantiede, tuntiopettaja
äidinkieli, historia, yhteiskuntaoppi, uskonto,
lukio 2:n ryhmänohjaaja
biologia, tuntiopettaja
Opiston muu henkilökunta
Giardina Marjariitta
Heinonen Ari
Ihanajärvi Päivi
Jokinen Kirsi
Mäkinen Pirjo
Kaasinen Natalia
Partanen Arja
Seppänen Leila
Viitaniemi Veikko
oppilaskunnan ohjaaja, asuntolavastaava
atk-vastaava
siistijä
opintosihteeri
taloussihteeri
kansalaisopiston musiikkikoulu, päätoiminen opettaja
koulutussuunnittelija
kansalaisopiston koulutussuunnittelija
kiinteistönhoitaja
Mäki Sami
kiinteistönhoito / RTK-palvelu
8
TIIVISTELMÄ LUKION OPETUSSUUNNITELMASTA
Tämä on tiivistelmä Itä-Hämeen opiston lukiolinjan varsinaisesta opetussuunnitelmasta.
OPINTOJEN RAKENNE JA OHJAUS
Itä-Hämeen opiston lukio on luokaton aikuislukio. Lukio tulee suorittaa 2-4 vuodessa.
Opetussuunnitelmasta käyvät ilmi kurssit, jotka opisto säännöllisesti tarjoaa
opiskelijoilleen. Syksyksi laaditaan kurssitarjotin, josta käyvät ilmi kunakin lukuvuonna
tarjottavat kurssit.
Lukuvuosi jakaantuu viiteen jaksoon. Pääsääntöisesti yksi kurssi kestää yhden jakson.
Kunkin jakson päättää koeviikko.
Itä-Hämeen opiston lukiossa tulee suorittaa vähintään 44 kurssia. Alle 18-vuotiaana
lukionsa aloittaneen tulee lisäksi suorittaa neljä kurssia, jotka sisältävät liikuntaa,
terveystietoa ja taideaineita.
Itä-Hämeen opistossa on jokaisella ryhmällä ryhmänohjaaja, joka laatii kunkin opiskelijan
kanssa henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS), joka tähtää lukion suorittamiseen
kolmessa vuodessa ja sisältää vähintään 60 kurssia, jota voidaan opintojen
täysipäiväisyyden ja ylioppilaskirjoituksissa menestymisen kannalta pitää toivottavana
kurssimääränä.
Aineenopettaja ohjaa opiskelijoita opettamassaan aineessa. Opiston vararehtori vastaa
lukiotoiminnan käytännön toteutuksesta. Opiston rehtori vastaa lukion toiminnasta sekä
toimintaedellytyksistä sekä seuraa sääntöjen ja määräysten noudattamista.
HOPS:n toteumista seurataan säännöllisesti ja sitä muovataan opiskelijan tarpeiden
mukaisesti. Opinto-ohjausta antavat ryhmänohjaaja opinto-ohjaaja, joka myös informoi
opiskelijoita eri jatkokoulutukseen ja ammatinvalintaan liittyvissä asioissa.
Koko opiston henkilökunta osallistuu opiskelijan tukemiseen ja ohjaustoimintaan.
Opiskelijaa tukevat opiskelijahuoltoryhmä, johon kuuluvat rehtori, terveydenhoitaja,
majoituksesta vastaava opettaja sekä yksi opettaja. Opistoneuvosto koostuu
opettajakunnan, muun henkilökunnan ja opiskelijoiden edustajista.
Oppilaskunta valitsee keskuudestaan hallituksen, jonka tärkein tehtävä on toimia
opiskelijoiden äänenä heitä koskevissa kysymyksissä.
9
OPETUSSUUNNITELMAAN SISÄLTYVÄT KURSSIT
Itä-Hämeen opiston opetussuunnitelma sisältää seuraavat kurssit:
Oppiaine
Pakolliset
kurssit
Syventävät
kurssit
Äidinkieli (ÄI)
Englanti (ENA1)
Ruotsi (RUB1)
Saksa (SAB3)
Venäjä (VEB3)
5
6
5
5
3
3
7
8
10
6
2
1
1
1
1
1
3
1
3
3
2
3
5
1
Matematiikka
pitkä (MAA)
lyhyt (MAB)
Biologia (BI)
Maantieto (GE)
Fysiikka (FY)
Kemia (KE)
Uskonto (UE)
Filosofia (FI)
Historia (HI)
Yhteiskuntaoppi (YH)
Psykologia (PS)
Terveystieto (TE)
Liikunta (LI)
Musiikki (MU)
Kuvataide (KU)
1*
1*
2*
2*
4
3
5
2
Opiskelijan, joka on aloittanut lukiokoulutuksensa alle 18-vuotiaana, tulee suorittaa
vähintään yksi kurssi liikuntaa ja yksi kurssi terveystietoa. Lisäksi hänen tulee opiskella
kuvataidetta tai musiikkia joko kaksi kurssia jompaakumpaa tai yksi kurssi molempia.
Yli 18-vuotiaana lukionsa aloittaneille kaikki tähdellä (*) merkityt kurssit ovat
vapaaehtoisia.
Opetussuunnitelmassa luetellut kurssit toteutuvat säännöllisesti, kaikki eivät kuitenkaan
joka lukuvuosi. Kurssien tavoitteet ja sisällöt on kerrottu lyhyesti opetussuunnitelman
lyhenteessä ja laajemmin opetussuunnitelman pitkässä muodossa.
10
Itä-Hämeen opiston lukiolaisille tarjotaan myös aineita pysyvän opetussuunnitelman
ulkopuolelta. Nämä kurssit tai aineet voivat olla joko opiston muusta tarjonnasta löytyviä
tai jonkin lukion opiskelijaryhmän haluamia, toteuttamiskelpoisia yksittäisiä kursseja tai
laajempia kokonaisuuksia.
KORVAAVUUDET
Itä-Hämeen opisto hyväksyy lukiokursseiksi myös muissa oppilaitoksissa suoritettuja
kursseja. Korvaavuuksista sovitaan tapauskohtaisesti.
ETENEMINEN OPINNOISSA
Oppiaineessa voi olla hylättyjä kurssiarvosanoja pakollisten ja valtakunnallisten
syventävien kurssien joukossa seuraavasti:
1-2 kurssia
hylättyjä
3-5 kurssia
hylättyjä
6-8 kurssia
hylättyjä
9 kurssia tai enemmän hylättyjä
0
1
2
3
Mikäli opiskelija haluaa suorittaa jonkin kurssin itsenäisesti, on siitä aina saatava ao.
aineen opettajan suostumus etukäteen. Itsenäisesti suoritettavasta kurssista on aina
saatava hyväksytty arvosana.
Kun opiskelijalla on hyvät valmiudet jonkin kurssin suorittamiseen osallistumatta
opetukseen, voi hän anoa tenttimisoikeutta aineen opettajalta. Tenttimisoikeutta
anotaan kirjallisesti kaavakkeella, jonka saa toimistosta. Kurssikoe on näissä tapauksissa laajempi. Tenttiin voi osallistua asianomaisen kurssin kurssikoepäivänä tai
yleisenä tenttipäivänä. Tentittävästä kurssista on aina saatava vähintään
arvosana 5, ennen kuin se merkitään suoritukseksi.
Opiskelijat tekevät ryhmänohjaajan opastuksella henkilökohtaiset opintosuunnitelmat,
joiden edistymistä ryhmänohjaaja seuraa ja järjestää jakson päättymisen jälkeen
tarpeen mukaan henkilökohtaisia neuvonpitoja.
LUKIOLAISTEN POISSAOLOJEN PELISÄÄNNÖT
Poissaoloraja max 6 h / kurssi. Poissaolot ja mahdolliset kurssien keskeytykset
selvitettävä ryhmänohjaajan kanssa. Mikäli poissaoloraja tulee vastaan useassa
kurssissa, opiskelija lähetetään loppujakson ajaksi kotiin.
Pitempään poissaoloon (esim. lomamatka) anotaan lupa erillisellä lomakkeella, jonka
11
saa toimistosta. Korkeintaan 2 pv:n poissaoloon myöntää luvan ryhmänohjaaja. Sitä
pidempiin poissaoloihin pyydetään suostumus rehtorilta. Korvattavat tunnit sovitaan
opettajien kanssa ennen luvan myöntämistä.
OPISKELIJAOHJAUSSUUNNITELMA
1. Opiskelijaohjauksen lähtökohdat
Itä-Hämeen opistossa on yhteistoiminnallisuuden periaate, jonka mukaisesti koko
henkilöstö osallistuu opiskelijoiden ohjaustoiminnan tukemiseen. Yhteistoiminnallisuuden
perustana on keskinäinen luottamus, arvostus ja kohteliaisuus. Ohjauksella tuetaan
yksilöä, opiskeluprosessia ja -menetelmiä sekä jatko-opintojen ohjausta. Opiskelun
ohjauksen tukena ovat opiston järjestyssäännöt, opinto-opas sekä asuntolasitoumus.
2. Ohjauksen toimijat
Vararehtori vastaa lukio- ja ylioppilastutkinnon käytännön toteutuksesta ja toimii
rehtorin sijaisena. Vararehtori vastaa opintojen hyväksiluvun ohjauksesta ja
korvaavien suoritusten hyväksymisestä.
Ryhmänohjaaja vastaa opiskelijoiden yksilö- ja ryhmänohjauksesta. Hän on opiskelijan
lähin tukihenkilö ja ohjaa opiskelijaa henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatimisessa.
Hän järjestää ryhmälleen tiedotustilaisuuksia (ROT-tunnit ja -tuokiot).
Rehtori vastaa opiskelijoiden oikeudellisista ja rangaistuksiin liittyvistä menettelyistä.
Aineenopettaja ohjaa opiskelijaa oman oppiaineensa opiskelussa, seuraa poissaoloja
ja antaa tarvittaessa tukiopetusta.
Opintosihteeri hoitaa opiskelijahallintoa, ja häneltä saa tarvittavat opintotodistukset.
ATK-vastaava huolehtii tietokoneiden kunnosta. ATK-vastaavan puoleen voi kääntyä
tietokoneasioissa.
Terveydenhoitaja ja koulukuraattori ovat tavoitettavissa arkisin puhelimitse ja
ilmoitettuina aikoina opistolla.
Opiskelijahuoltoryhmään kuuluvat vararehtori Simo Vehkasalo, terveydenhoitaja
Tiina Ratia sekä opettaja Riitta Keränen ja asuntolavastaava Marjariitta Giardina.
Oppilaskunnan ohjaajina toimivat opettaja Sanna Rekola ja asuntolavastaava
Marjariitta Giardina.
12
3. Opiskelun eteneminen, tukeminen ja jatko-opintojen ohjaus
HOPS Jokainen opiskelija laatii henkilökohtaisen opintosuunnitelman ryhmänohjaajan
opastuksella.
Poissaolot opetuksesta eivät ole sallittuja ilman erillistä lupaa (ks. Lukiolaisten
poissaolojen pelisäännöt).
Opintosuoritusote annetaan opiskelijalle jakson jälkeen ja se lähetetään myös
huoltajalle 2. ja 5. jakson jälkeen. Otteesta opiskelija voi tarkistaa suorittamansa kurssit.
Tukiopetusta voi saada tarvittaessa. Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan yksilölliset
tarpeet otetaan huomioon eri oppiaineiden opetuksessa ja eri oppimisympäristöissä.
Kodin ja koulun välisistä yhteistyömuodoista tärkeimmät ovat opiskelijoiden
kotiväenillat, keskustelutuokiot sekä yhteydenpito sähköpostitse.
ARVOSTELU
Jokainen kurssi arvostellaan erikseen, yleensä asteikolla 4 - 10. Arvosana 4 tarkoittaa
hylättyä, arvosana 5 välttäviä tietoja ja taitoja, 6 kohtalaisia, 7 tyydyttäviä, 8 hyviä,
9 kiitettäviä ja 10 erinomaisia.
Osa kursseista arvioidaan asteikolla suoritettu (S) tai hylätty (H). Kaikkien tällaisten
kurssien perään on opetussuunnitelmaan merkitty (S/H). Kaikkia arviointeja voidaan
täydentää kirjallisilla tai suullisilla arvioinneilla. Opetussuunnitelma on nähtävissä
kirjastossa.
Mikäli kurssi keskeytyy, se näkyy rekisterissä merkintänä K. Kurssin keskeytymisen
syynä voi olla puuttuva kurssikoe tai muun kurssin suorittamisen kannalta olennaisen
näytön puuttuminen.
Koko oppiaineen arvosana määräytyy pakollisten ja valtakunnallisten syventävien
kurssien arvosanojen perusteella. Koko oppiaineen arvosanaa voi lisäksi korottaa
erillisellä kuulustelulla, muiden kuin valtakunnallisten syventävien kurssien (merkitty
opetussuunnitelmaan kirjaimella o) lisänäytöllä tai harkinnan perusteella, joka
pohjautuu oppiaineen päättövaiheen suorituksiin. Etenkin kielissä ja matematiikassa
päättötodistuksen arvosanan määräytymisessä korostuu menestyminen oppiaineen
viimeisillä kursseilla. Opettaja selvittää opiskeltavan kurssin arvosteluperusteet
opiskelijalle heti kurssin alkaessa.
Jos opiskelija on seurannut opetusta vaadittavan määrän, mutta ei osallistu
kurssikokeeseen tai suorita muita kurssilla vaadittuja tehtäviä, hänelle ei anneta
13
arvosanaa ko. kurssista. Opiskelijalla on kuitenkin oikeus osallistua kerran kurssin
uusintatenttiin, jonka läpäisemällä hän saa kurssin hyväksytysti suoritettua. Kurssin
arvosanaan vaikuttavat kurssikokeen lisäksi ns. jatkuva näyttö ja muut vaaditut
suoritukset. Jatkuvaan näyttöön kuuluvat esim. kotitehtävien tekeminen,
tuntityöskentelyyn osallistuminen, asenne opiskeluun, työrauhan säilyttäminen ym.
Ennen ylioppilaskirjoituksia opiskelijalla on mahdollisuus osallistua korotustenttiin
neljässä valitsemassaan aineessa. Mikäli hän näissä kuulusteluissa osoittaa suurempaa
kypsyyttä kuin päättötodistuksen arvosana edellyttää, tulee hänen päättöarvosanaansa
korottaa taitotasoa vastaavaksi. Päättötodistukseen merkitään opiskelijan opiskelemat
aineet, suoritettujen kurssien lukumäärä ja saatu arvosana.
KURSSIN UUSIMINEN
Kurssikokeen voi uusia yhden kerran, jos kurssista saatu arvosana on 7 tai
sitä heikompi. Uusintaan voi osallistua yleisenä tenttipäivänä. Kokeeseen tulee
ilmoittautua viikkoa etukäteen toimistosta saatavalla kirjekuorella joka annetaan kyseisen
aineen opettajalle.
Hylätyn kurssin uusimiseen on mahdollisuus myös syksyn alussa uusintakoepäivänä.
Lisätietoa löydät osoitteesta:
http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet/
lukiokoulutus
14
KURSSITARJOTIN 2014-2015
I JAKSO 18.8.(ma)-3.10. (pe) (35 TYÖPÄIVÄÄ)
8.9. – 26.9. YO-KIRJOITUKSET
LUKIO 1
LUKIO 2
LUKIO 3
ENA1 VS
MAB1 TH
ÄI6 RS
PS1 KR
GE1 (2 vkt) LJ
MAA1 TH
RUB3 KR
MAB4 TH
ÄI3 RS
BI2 TaH
MAA5 TH
ENA7 VS
ÄI9 RS
HI5 RS
MAB7 TH
RUB6 KR
VEB36 KR
VS = Vehkasalo Simo TH = Tabell Heikki KR = Keränen Riitta
HH = Heinonen Hannele TaH = Takala Hanna LJ = Laattala Juha RS = Rekola Sanna
II JAKSO 6.10.(ma)-5.12. (pe) (35 TYÖPÄIVÄÄ)
SYYSLOMA 20-26.10. TOIMINNALLINEN VIIKKO 3.-7.11.
LUKIO 1
LUKIO 2
LUKIO 3
RUB1 KR
ÄI1 RS
GE1 (2vkt) LJ
BI1 TaH
VEB31 KR
SAB31 HH
MAA2 TH
ENA4 VS
ÄI4 RS
HI3 RS
MAA6 TH
VEB34KR
MAB8 TH
RUB7 KR
ÄI7 RS
ENA8 VS
TOIMINNALLINEN VIIKKO mahdollisia: kuvaamataito, musiikki, liikunta
15
III JAKSO 8.12.(ma)-6.2.(pe) (33 TYÖPÄIVÄÄ )
JOULULOMA 20.12.-6.1. Yo-kokeet pe 5.-ti 10.2.
LUKIO 1
LUKIO 2
LUKIO 3
ENA2 VS
HI1 RS
KE1 TH
MAA3 TH
SAB32 HH
VEB32 KR
RUB4 KR
FI1 VS
MAB5 TH
YH2 RS
MAA7 TH
VEB35 KR
ENA9 VS
RUB8 KR
HI6 RS
ÄI8 RS
MAB9 TH
BI3 TaH
IV JAKSO 9.2.(ma)-2.4. (to) (34 TYÖPÄIVÄÄ)
TALVILOMA 23. -27.2. PÄÄSIÄISLOMA 3.-6.4.
YO-KIRJOITUKSET 5.-10.2. ja 9.-20.3.
LUKIO 1
LUKIO 2
RUB2 KR
YH1 RS
ÄI2 RS
MAA4 TH
FY1 TH
MAB2 TH
ENA5 VS
TE1 VS
HI4 RS
ÄI5 RS
VEB36 KR
MAA8 TH
16
V JAKSO 7.4. (ti)-22.5. (pe) (33 TYÖPÄIVÄÄ)
30.5. YO-JUHLAT
LUKIO 1
LUKIO 2
ENA3 VS
MAB3 TH
HI2 RS
UE1 RS
SAB33 HH
VEB33 KR
ENA6 VS
RUB5 KR
PS2 KR
MAB6 TH
YH3 RS
KE2 TH
MUUTOKSET MAHDOLLISIA!
17
KURSSITARJOTTIMEN KURSSIEN TEEMAT
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS
pakolliset kurssit
ÄI1 Tekstien rakenteita ja merkityksiä
ÄI2 Kirjallisuuden keinoja ja tulkintaa
ÄI3 Tekstit ja vaikuttaminen
ÄI4 Teksti, tyyli ja konteksti
ÄI5 Kieli, kirjallisuus ja indentiteetti
syventävät kurssit
ÄI6 Kieli, tekstit ja vuorovaikutus (tarkoitettu opistossa opintojaan aloittaville)
ÄI7 Puheviestinnän taitojen kehittäminen
ÄI8 Tekstitaitojen syventäminen (tekstitaitokokeeseen kertaava kurssi)
ÄI9 Kirjoittaminen ja nykykulttuuri (esseekokeeseen kertaava kurssi)
ÄI10 Luovan kirjoittamisen kurssi
ENGLANTI A1-KIELI
pakolliset kurssit
ENA1 Minä ja muut
ENA2 Viestintä ja vapaa-aika
ENA3 Opiskelu ja työ
ENA4 Yhteiskunta ja ympäröivä maailma
ENA5 Kulttuuri
ENA6 Tiede, talous ja tekniikka
syventävät kurssit
ENA7 Luonto ja kestävä kehitys
ENA8 Puhu ja ymmärrä paremmin
ENA9 Kansainvälistyminen/yo-valmennus
RUOTSI B1-KIELI
pakolliset kurssit
RUB1 Opiskelu ja vapaa-aika
RUB2 Arkielämää Pohjoismaissa
RUB3 Suomi, Pohjoismaat ja Eurooppa
RUB4 Elämää yhdessä ja erikseen
RUB5 Elinympäristömme
syventävät kurssit
RUB6 Puhu ja ymmärrä paremmin
RUB7 Yhteinen maailma ja kansainvälistyminen.
RUB8 Yo-valmennus
B3 –KIELET
SAKSA
syventävät kurssit
SAB31 Hyvää päivää, hauska tutustua
SAB32 Näin asiat hoituvat
SAB33 Vapaa-aika ja harrastukset
SAB34 Meillä ja muualla
SAB35 Ennen ja nyt
18
SAB36 Opiskelu ja tulevaisuudensuunnitelmat
SAB38 Yhteinen maapallomme
VENÄJÄ
syventävät kurssit
VEB31 Hyvää päivää ja hauska tutustua
VEB32 Näin asiat hoituvat
VEB33 Vapaa-aika ja harrastukset
VEB34 Meillä ja muualla
VEB35 Ennen ja nyt
VEB36 Opiskelu ja tulevaisuudensuunnitelmat
VEB37 Kulttuuri
VEB38 Yhteinen maapallomme
PITKÄ MATEMATIIKKA
pakolliset kurssit
MAA1 Funktiot ja yhtälöt
MAA2 Polynomifunktiot ja polynomiyhtälöt
MAA3 Geometria
MAA4 Analyyttinen geometria
MAA5 Vektorit
MAA6 Todennäköisyys ja tilastot
MAA7 Derivaatta
MAA8 Juuri- ja logaritmifunktiot
MAA9 Trigonometriset funktiot ja lukujonot
MAA10 Integraalilaskenta
syventävät kurssit
MAA11 Lukuteoria ja logiikka
MAA12 Numeerisia ja algebrallisia menetelmiä
MAA13 Differentiaali- ja integraalilaskennan jatkokurssi
MAA 14 Kertauskurssi
LYHYT MATEMATIIKKA
pakolliset kurssit
MAB1 Lausekkeet ja yhtälöt
MAB2 Geometria
MAB3 Matemaattisia malleja I
MAB4 Matemaattinen analyysi
MAB5 Tilastot ja todennäköisyys
MAB6 Matemaattisia malleja II
syventävät kurssit
MAB7 Talousmatematiikka
MAB8 Matemaattisia malleja III
MAB9 Kertauskurssi
FYSIIKKA
pakollinen kurssi
FY1 Fysiikka luonnontieteenä
syventävät kurssit
FY2 Lämpö
FY3 Aallot
19
FY4 Liikkeen lait
FY6 Sähkö
FY8 Aine ja säteily
KEMIA
pakollinen kurssi
KE1 Ihmisen ja elinympäristön kemia
syventävä kurssi
Ke2 Kemian mikromaailma
BIOLOGIA
pakolliset kurssit
BI1 Eliömaailma
BI2 Solu ja perinnöllisyys
syventävät kurssit
BI3 Ympäristöekologia
BI4 Ihmisen biologia
MAANTIETO
pakolliset kurssit
GE1 Sininen planeetta
syventävät kurssit
GE2 Yhteinen maailma
GE3 Riskien maailma
GE4 Aluetutkimus
USKONTO
pakollinen kurssi
UE1 Uskonnon luonne ja merkitys
FILOSOFIA
pakollinen kurssi
FI1 Johdatus filosofiseen ajatteluun
HISTORIA
pakolliset kurssit
HI1 Eurooppalainen ihminen
HI2 Kansainväliset suhteet
HI3 Suomen historian käännekohtia
syventävät kurssit
HI4 Ihminen, ympäristö ja kulttuuri
HI5 Suomen vaiheet esihistoriasta autonomian aikaan
HI6 Kulttuurien kohtaaminen
HI7 Taidehistoria
YHTEISKUNTAOPPI
pakollinen kurssi
YH1 Yhteiskuntatieto
syventävät kurssit
YH2 Taloustieto
YH3 Kansalaisen lakitieto
20
YH4 Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni (sovi kurssin suorittamisesta opettajan kanssa)
PSYKOLOGIA
syventävät kurssit
PS1 Psyykkinen toiminta, oppiminen, vuorovaikutus
PS2 Ihmisen psyykkinen kehitys
PS3 Ihmisen tiedonkäsittelyn perusteet
PS4 Motivaatio, tunteet ja älykäs toiminta
PS5 Persoonallisuus ja mielenterveys
Seuraavista kursseista on lukion alle 18-vuotiaana aloittavan suoritettava kaksi kurssia liikuntaa ja
terveystietoa sekä kaksi kurssia musiikkia tai kuvaamataitoa tai yksi molempia. Osan kursseista voi
suorittaa muun oppilaitoksen, esim. kansalaisopiston kautta. Kaikkia kursseja ei toteuteta joka vuosi.
KUVATAIDE
KU1 Minä, kuva ja kulttuuri
KU2 Ympäristö, paikka ja tila
MUSIIKKI
MU1 Musiikki ja minä
MU2 Moniääninen Suomi
LIIKUNTA
pakollinen kurssi
LI1 Kuntokurssi
syventävät kurssit
LI4 Vanhat tanssit
LI5 Kuntoliikunta
LI6 Golf
TERVEYSTIETO
pakollinen kurssi
TE1 Terveyden perusteet
21
KIRJALISTA 2014-2015
Äidinkieli
1. vsk
Särmä-sarja, Haapala, Hellström, Kantola jne. (Otava))
ÄI6 Särmä + tehtäviä 1
ÄI1 Särmä + tehtäviä 2
ÄI2 Särmä + tehtäviä 3
2. vsk
ÄI3 Särmä + tehtäviä 4
ÄI4 Särmä + tehtäviä 5
ÄI5 Särmä + tehtäviä 6
ÄI7: Ei oppikirjaa
ÄI8: Särmä + tehtäviä 8
ÄI9: Särmä + tehtäviä 9
Englanti
Open Road 1-9 (Otava)
Ruotsi
Galleri 1-7, Blom, Kaunisto ym. (Otava)
+ Kielioppikirja Grammatik Galleri & Facit -vastauskirjanen
Saksa
SAB31 Super Gut 1 (SanomaPro)
SAB32 Super Gut 2
SAB33 Gute Idee! 1 (SanomaPro)
SAB34 Gute Idee! 2
SAB35 Gute Idee! 3
SAB36 Gute Idee! 4
Venäjä
Kurssit 1-4: Saljut 1, Nikiforow, Keränen, Alikov (Otava) + työkirja
Kurssit 5-8: Saljut 2, Nikiforow, Keränen, Patrikainen (Otava) + työkirja
Pitkä matematiikka
Pyramidi-sarja, Kontkanen, Liira (Tammi) +Maol-taulukkokirja
kurssi 1: Funktiot ja yhtälöt
kurssi 2: Polynomifunktiot
kurssi 3: Geometria
kurssi 4: Analyyttinen geometria
kurssi 5: Vektorit
kurssi 6: Tilastot ja todennäköisyys
kurssi 7: Derivaatta
22
kurssi
kurssi
kurssi
kurssi
kurssi
kurssi
8: Juuri- ja logaritmifunktiot
9: Trigonometriset funktiot ja lukujonot
10: Integraalilaskenta
11: Pyramidi 12, Numeerisia ja algebrallisia menetelmiä
12: Pyramidi 13, Differentiaali- ja integraalilaskennan jatkokurssi
13: Pyramidi Kertauskirja
Lyhyt matematiikka
Lyhyt matikka (Sanoma Pro)
+ Maol-taulukkokirja
kurssi 1: Lausekkeet ja yhtälöt
kurssi 2: Geometria
kurssi 3: Matemaattisia malleja I
kurssi 4: Matemaattinen analyysi
kurssi 5: Tilastot ja todennäköisyys
kurssi 6: Matemaattisia malleja II
kurssi 7: Talousmatematiikka
kurssi 8: Matemaattisia malleja III
kurssi 9: Kertauskirja
Fysiikka
Fysiikka-sarja, Lehto, Luoma (Tammi)
kurssi 1: Fysiikka luonnontieteenä
kurssit 2–3: Lämpö. Aallot
kurssi 4: Liikkeen lait
kurssi 6: Sähkö
kurssi 8: Aine ja säteily
Kemia
kurssi 1: Mooli 1, Lehtiniemi, Turpeenoja (Otava)
Maantieto
kurssit 1-2: Globus. Sininen Planeetta - Yhteinen maailma (WSOY)
kurssi 3: Globus. Riskien maailma (WSOY)
kurssi 4: Lukion maantiede 4, Aluetutkimus (Otava)
Biologia
Bios-sarja, Happonen, Holopainen et al. (WSOY)
kurssi 1: Eliömaailma (5. uudistettu painos 2008)
kurssi 2: Solu ja perinnöllisyys (4. uudistettu painos 2008)
kurssi 3: Ympäristöekologia
kurssi 4: Ihmisen biologia
23
Historia
kurssi 1: Forum II, Eurooppalainen ihminen (Otava)
kurssi 2: Forum III, Kansainväliset suhteet (Otava)
kurssi 3: Forum IV, Suomen historian käännekohtia (Otava)
kurssi 4: Forum I, Ihminen, ympäristö ja kulttuuri (Otava)
kurssi 5: Forum V, Suomen esihistoriasta autonomiaan (Otava)
kurssi 6: Forum VI, Kulttuurien kohtaaminen (Otava)
kurssi 7: Ei oppikirjaa
Yhteiskuntaoppi
YH1: Forum Yhteiskuntatieto, Hänninen, Liuskari (Otava)
YH2: Forum Taloustieto, Hänninen, Liuskari (Otava)
YH3: Forum Kansalaisen lakitieto, Arola (Otava)
YH4: Forum Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni (Otava)
Uskonto
UE1: Portti – lukion uskonto 1 (Otava)
Elämänkatsomustieto
Hyvä elämä, Lukion elämänkatsomustieto, Vihmanen, Airaksinen, Kuusela
Psykologia
PS 1: Mielen maailma 1, Psykologian perustiedot, Anneli Vilkko-Riihelä, Vesa Laine
PS 2: Mielen maailma 2
PS 3: Mielen maailma 3
Filosofia
kurssi 1: Filosofian Odysseia, Hallamaa, Pihlström (Edita)
Terveystieto
kurssi 1: Lukion Dynamo 1, Orkovaara, Taskinen (Tammi)
Musiikki
VOX lukion musiikki 1, Aittakumpu, Suomela (Otava)
24
YLIOPPILASTUTKINTO
Lukion valtakunnallisen päättötutkinnon muodostavat ylioppilaskokeet.
Ylioppilastutkintotodistuksen saa läpäistyään neljä pakollista koetta ja suoritettuaan
lukion oppimäärän. Äidinkieli on kaikille kokelaille pakollinen koe, minkä lisäksi
abiturientin on osallistuttava kolmeen seuraavista neljästä kokeesta: toinen
kotimainen kieli, vieras kieli, matematiikka, reaaliaineen koe. Vähintään yhden näistä
on oltava ns. A-tason koe.
Kokelas voi hajauttaa ylioppilaskokeen suorittamisen kolmeen tutkintokertaan ja
kirjoittaa pakollisten lisäksi ylimääräisiä aineita. Tutkinnot järjestetään syksyisin ja
keväisin. Osallistumisoikeuden kokeisiin saa suoritettuaan aineen pakolliset kurssit.
Ylioppilaskokeet ovat yli 150-vuotisen historiansa aikana uudistuneet säännöllisesti.
Alun alkaen suulliset kokeet muuttuivat pian kirjallisiksi ja kirjalliset kokeet ovat
kehittyneet yhä enemmän tiedon soveltamista vaativaan suuntaan. Nykyisin kokeissa
korostuu kyky analysoida tekstejä ja yhdistellä opittua oppiainerajojenkin yli.
Ylioppilastutkinnon merkitys maamme sivistämisessä ja koulutuksen tasa-arvon
lisäämisessä on ollut ja on erittäin merkittävä. Tutkinnon arvosanoilla on myös hyvin
suuri merkitys siirryttäessä jatko-opintoihin. Kokeista annetaan kuusi hyväksyttyä
(laudatur, eximia, magna, cum laude, lubenter ja approbatur) sekä yksi hylätty
(improbatur) arvosana. Mikäli kokelas saa pakollisesta kokeesta hylätyn arvosanan,
hän saa yrittää kahdesti uudestaan. Hyväksytyn kokeen voi uusia kerran.
Ylioppilastutkintoon ilmoittautuminen on sitovaa. Ilmoittauduttuaan kokeisiin opiskelija
on velvollinen suorittamaan ylioppilastutkintolautakunnan vaatimat maksut ja kokeista
pois jääminen katsotaan yrityskerraksi.
Itä-Hämeen opisto pyrkii valmentamaan opiskelijansa kokeisiin mahdollisimman hyvin.
Valmennus ajoittuu erityisesti aineiden viimeisiin kursseihin, jotka ovat usein kertausja valmennuskursseja. Laaja yleissivistys ja oma harrastuneisuus opinnoissa heijastuvat
lisäksi tuloksissa.
Ylioppilastutkintoa säätelevät monet määräykset. Tutkinnosta kerrotaan paitsi
aineenopetuksessa myös opinto-ohjauksessa. Opistossamme tutkinnon järjestelyistä
vastaa vararehtori. Yksityiskohtaisinta tietoa aiheesta saa tutustumalla
ylioppilastutkintolautakunnan omaan Internet-sivustoon
www.ylioppilastutkinto.fi.
25
ITÄ-HÄMEEN OPISTON JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
Opiston alueella noudatetaan seuraavia sääntöjä:
Työrauha: jokainen vastaa omalta osaltaan opiskelu- ja läksyjenlukurauhan
säilymisestä.
Hiljaisuus klo 22.00 - 6.00. Tietokonepelien pelaaminen lopetetaan klo 23.00.
Vierailuaika su-to päättyy klo 21.00, pe-la klo 22.00.
Päihteiden käyttö opistoalueella on kielletty.
Humalassa esiintyminen ja häiriköinti samoin kuin muu sopimaton käytös
on kielletty.
Liikenne: autot pidetään pysäköintialueella. Opistoalueella vain huoltoajo sallittu ja
nopeusrajoitus on 20 km/h.
Kurinpidolliset toimenpiteet:
1) kirjallinen varoitus
2) määräaikainen erottaminen asuntolasta ja / tai koulusta
Lievemmissä tapauksissa ensin suullinen huomautus.
Asuntolakokous kutsutaan tarvittaessa koolle käsittelemään asumiseen liittyviä
ongelmia.
26
ITÄ-HÄMEEN OPISTON TOIMINTAOHJEITA TYÖKAUDELLE 2014-2015
Toimiston aukioloaika klo 08.00 - 11.30
Asuminen Opiskelija-asuntolassa asuva opiskelija allekirjoittaa lukuvuoden alussa
asuntolasitoumuksen, jossa selvitetään asumista koskevat säännöt.
Ovien lukitseminen
Asuntoloissa opiskelijat huolehtivat, että ulko-ovet ovat aina lukittuina.
Saunapäivä
Opiston opiskelijoiden saunaillat ovat tiistaina ja torstaina.
Linnan saunat ovat lämmitettyinä klo 17 - 20.
Pyykinpesu
Pesukoneet ovat Yölinnussa ja Kaikulassa.
Käytöstä ei peritä maksua. Opiskelija hankkii itse pesuaineet.
Pyykkituvissa on varauskirja.
Lomat
Etäviikoilla ja lomien aikana opisto on suljettu eikä asuntoloihin voi
majoittua ilman rehtorin lupaa.
Opintojen keskeyttäminen
Mikäli opiskelija keskeyttää opiskelun ennen lukion päättymistä,
on hänen ilmoitettava siitä välittömästi toimistoon. Asiasta on keskusteltava
rehtorin kanssa ennen päätöksen tekemistä.
Opistoneuvosto
Opistoneuvoston pohdittavaksi viedään sellaiset opiskelijoita koskevat
ongelmat, joita ei ole pystytty ratkaisemaan muissa kokoonpanoissa tai
kokouksissa. Neuvostoon kuuluvat rehtori, yksi opettaja, edustaja muusta
henkilökunnasta ja kolme oppilaskunnan keskuudestaan valitsemaa
edustajaa.
27
PALOTURVALLISUUSOHJEET
Osa rakennuksista on vanhoja, kulttuurihistoriallisesti arvokkaita ja tulenarkoja.
KAIKISSA sisätiloissa tulipalon välttämiseksi on TUPAKOINTI JA
KYNTTILÖIDEN POLTTAMINEN EHDOTTOMASTI KIELLETTY.
Jos kaikista varotoimenpiteistä huolimatta tuli on päässyt irti palohälytin soi
ja palokunta saapuu paikalle. Kaikkien on siirryttävä hotellin pihaan.
Yleinen hätänumero 0112 (opiston sisäpuhelimet), 112 (kännykät)
palokunta * poliisi * sairasauto ym.
TERVEYSASEMAPÄIVYSTYKSET
Arkisin klo 8.00 - 15.00
Hartolan terveysasema puh. (03) 819 4302
Kiireelliset tapaukset Akuutti 24, Päijät-Hämeen keskussairaala, Lahti
puh. (03) 819 2385
Hartolan hammashoitola
Hartolan apteekki
Taksi
28
(03) 819 4300
(03) 716 1205
(03) 716 1201
ITÄ-HÄMEEN OPISTON ASUNTOLASITOUMUS lukuvuosi 2014 - 2015
1.
ASUNTOLAPALVELUT ON SIDOTTU OPISKELUUN
Asumisoikeuteni liittyy opiskeluun ja noudatan yhteisiä sääntöjä. Asumisoikeuteni poistuu, jos
laiminlyön opiskelusuunnitelmani.
2.
TYÖ- JA YÖRAUHA
Annan asuntolatovereilleni opiskelu- ja nukkumisrauhan. Varsinkin tenttiviikkojen aikana vältän
kaikkea metelöintiä, kuten kovaäänistä musiikinsoittoa. En häiritse muitakaan opiston alueella
asuvia. Yörauha vallitsee klo 22.00 – 06.00. Jos olen häiriöksi, voin menettää asuntolapaikkani.
3.
PÄIHTEET
En nauti opiston alueella päihteitä enkä myöskään esiinny päihtyneenä.
Henkilökunnalla on oikeus takavarikoida asuntoloista löytämänsä päihdyttävät aineet.
Suostun pyydettäessä huume- tai alkoholitestiin. Turvallisuuden takaamiseksi poliisi ja
huumekoira vierailevat asuntoloissa tarvittaessa.
4.
PALOTURVALLISUUS
En polta kynttilöitä enkä sytytä muutenkaan tulta asuntolan sisätiloissa enkä piha-alueella.
Palohälytinjärjestelmä reagoi herkästi kaikenlaiseen savuun (esimerkiksi hellan käytöstä
syntyvään). Hälyttimen irrottaminen aiheuttaa vikahälytyksen. Mikäli aiheutan turhan
hälytyksen, maksan siitä 100 € korvauksen.
5.
SIISTEYS
Pidän huoneeni siistinä, pesen käyttämäni astiat ja huolehdin yhdessä muiden asukkaiden
kanssa yhteisten tilojen siivoamisesta. Huone (1-2 henkeä) vastaa viikon kerrallaan, että
yhteiset tilat ovat siistit. Viikonloppuna majoittuvat siivoavat omat jälkensä. Lukuvuoden
päätyttyä luovutan huoneeni alkuperäisessä kunnossa ja järjestyksessä. Ilmoitan vioista ja
puutteista viipymättä toimistoon. Luovutan huoneeni siivottuna myös tilapäisasukkaiden
käyttöön. Mikäli jätän siivouksen tuolloin henkilökunnalle, minulta peritään 50 €. Olen
velvollinen osallistumaan lukuvuoden alussa järjestettävään siivousopastukseen. Henkilökunta
tekee perjantaisin siivoustarkastuksen asuntoloissa. Tiedossani on, että siivoamattomasta
huoneesta maksan 10 € sakkoa. Viikkovastaava maksaa 50 € yleisten tilojen siivouksen
laiminlyönnistä, jolloin hänen siivousvuoronsa on voimassa myös seuraavalla viikolla.
6.
LEMMIKKIELÄIMET
Kaikulassa on toistaiseksi käytössä 3 huonetta, joihin voi tuoda sisälemmikin. Lemmikin
omistajana vastaan täysin eläimestä ja sen mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta. Pidän
huolta, ettei huoneeni eikä asuntolan siisteys kärsi lemmikkini läsnäolosta.
7.
ULKO-OVET JA ILTAVIERAAT
Kannan huoneeni avainta mukanani, sillä asuntolan ulko-ovi on pidettävä aina lukittuna.
Vastaan siitä, että kutsumani vieraat noudattavat vierailuaikaa, joka päättyy su-to klo
21.00 ja pe-la 22.00. Yövieraat on kielletty.
29
8.
LOMAT JA VIIKONLOPUT
Mikäli huonettani tarvitaan lyhytkurssilaisen käyttöön, näen ilmoituksen asiasta viimeistään viisi
päivää ennen opiston tuulikaapin ilmoitustaululla ja asuntolani ulko-ovessa. Alaikäinen opiskelija
voi yöpyä asuntolassa vain, jos seuraava päivä on koulupäivä. 18 vuotta täyttänyt anoo luvan
viikonloppuna yöpymiseen toimistosta. Viikonloppumajoittuminen voidaan evätä laiminlyöntien
ja/tai häiriökäyttäytymisen johdosta.
9.
HUONEEN AVAIN
Palautan huoneeni avaimen toimistoon muuttaessani toiseen huoneeseen tai pois opistolta.
Huoneen seuraava asukas saa avaimensa vain toimistosta. Jos kadotan tai jätän
palauttamatta avaimen, minulta peritään 30 €. Jos unohdan avaimen huoneeseeni
arkisin klo 16.00-07.00 tai viikonloppuna, saan apua numerosta (03) 883 4201
(RTK-palvelu).
10. ARVOTAVARAT
Opisto ei vastaa asuntohuoneissa säilytettävistä tavaroista. Muistan lukita huoneeni oven aina
poistuessani asuntolasta.
11. KURINPIDOLLISET TOIMENPITEET
1) kirjallinen varoitus
2) määräaikainen erottaminen asuntolasta ja / tai koulusta
Lievemmissä tapauksissa ensin suullinen huomautus.
12. HÄTÄTAPAUKSET
Pikaista korjausta vaativaan vikaan (esim. vesi- tai lämpökatkos) saan apua soittamalla arkisin
klo 16.00-07.00 tai viikonloppuna numeroon (03) 883 4201. Sairauskohtauksen
yllättäessä otan yhteyttä yleiseen hätänumeroon 112. Asuntolan sisäpuhelimesta numero on
0112.
Sitoudun noudattamaan yllämainittuja sääntöjä ja olen tietoinen kurinpidollisista
toimenpiteistä. Saan halutessani kopion allekirjoittamastani sitoumuksesta.
30
31
Muistiinpanoja:
32