Työ muuttaa tilaa.

Call centereihin
on tullut
virtuaaliluontoa,
kertoo Kimmo
Setkänen.
TYÖ
MUUTTAA
TILAA
Marja Kauttu
kaipaa
luovempia
työtiloja.
TULEVAISUUDEN
TOIMISTO ON
YHTEISÖLLINEN,
EKOLOGINEN
JA KUSTANNUSTEHOKAS
TEKSTI VUOKKO COCO KUVAT MATTI VUOHELAINEN
12
”Fujitsulla on
eri tunnelmaisia
kohtaamispaikkoja”,
kertoo Eveliina
Champagne.
Meluisat avokonttorit ja koppikonttorit liikennevaloineen ovat työympäristöjen eilispäivää. Tulevaisuuden
työympäristö viestii rakenteillaan, sisustuksellaan ja tunnelmillaan yrityksen arvoja ja strategioita.
Käyttäjälähtöisyys on työympäristöjen suunnittelun perusta. Yksin tehtävä työ tarvitsee erilaista työympäristöä
kuin yhdessä pohtiminen tai inspiroitunut ideointi. Uudet
työtilat ovat monitilatoimistoja.
Kessu kutsui ryhmän asiantuntijoita keskustelemaan siitä, mihin suuntaan työympäristöjä ja työtiloja pitäisi kehittää ja miksi.
MONITILATOIMISTO SÄÄSTÄÄ AIKAA
”Ympäristöllä on todella suuri vaikutus meihin. Tila ja sen
sisältö ohjaa ihmisten käyttäytymistä”, toteaa Helsingin
yliopistossa työskentelevä Erja Rappe, joka on väitellyt viherympäristöjen terveysvaikutuksista.
Työympäristön kehittämisen konsultti Kimmo Setkänen
pohtii työn muuttumista yksin tekemisestä yhdessä tekemiseksi ja poikkitoiminnalliseksi. Se muuttaa työympäristöjä.
Nyt työpaikalla kokoonnutaan yhteen ja tehdään tuote tai
Nosto nosto nosto nosto nosto nosto nosto nosto nosto nosto nosto nosto
nosto
palvelu asiakkaan tarpeeseen. Sellaiseen työhön ei perinteinen työympäristö sovi.
Nordean työympäristöasiantuntija Marja Kauttu kehittää yrityksen työympäristöstrategioita. Hän kaipaa luovempia tiloja ja lisää rentoutta. Hyvä työmpäristö lisää innovatiivisuutta.
Keskustelijat liittävät perinteisen koppikonttorin hierarkkiseen johtamistapaan. Suurempi huone on statussym-
“Kun katsoo muutaman minuutin luontoa,
rauhoittuu ja asiat menevät paremmin
päähän”, toteaa Erja Rappe.
boli. Avokonttorissa taas ei ole hierarkiaa, mutta ei työrauhaakaan.
13
”Neljä vuodenaikaa
pitäisi hyödyntää
paremmin
sisäympäristöissä”
SUVI NENONEN
Monitilatoimistossa on tori, palaverihuoneita ja tila,
jossa ei saa häiritä eikä puhelin soida. Yhdessä sovittujen
pelisääntöjen mukaan ihmiset valitsevat sellaisen paikan, joka sopii parhaiten töiden tekemiseen.
”Meillä Fujitsulla on eri tunnelmaisia kohtaamispaikkoja, joissa ihmiset voivat tavata. On puhelinkoppeja ja hiljaisia paikkoja sekä hieno kahvila”, Green Office –vastaava
Eveliina Champagne sanoo.
veltaa ympäristöpsykologian tutkimustuloksia sisätilojen
suunnitteluun.
”Ihmiset kokevat elvyttäviksi kahvilassa käynnin, ruokailuun menemisen, maiseman katsomisen. Neljä vuodenaikaa pitäisi hyödyntää paremmin sisäympäristöissä, samoin
tauot.”
Verenkierto ja aivotoiminta elpyvät, kun ihmiset liikkuvat erilaisten paikkojen läpi.
Erilaisia kokouksia varten on erityyppisiä tiloja: paikko-
”Tarvitaan tekijöitä, jotka ravistelevat pois mukavuus-
ja, joissa istutaan baarituoleilla tai seisotaan tai istutaan soh-
alueelta, jotta voi havaita erilaisia asioita, ideoita, ratkaisu-
varyhmissä pehmeillä tuoleilla. Keskustelusta tulee epämuo-
ja. Erilaisten ihmisten kohtaaminen on tärkeää. Vaikka jo-
dollisempi, nopeampi ja siihen on helpompi osallistua kuin
kin asia tai ihminen ärsyttäisi, siitä voi saada jonkin uuden
jos istutaan kokouspöydän ääressä viralliset paperit edessä.
ajatuksen”, sanoo Marja Kauttu.
Monitilatoimisto säästää aikaa. Kun ihmiset tapaavat
Kimmo Setkänen kertoo call centerien vetäytymistilois-
luontevasti toisiaan, monet asiat hoituvat spontaaneissa ta-
ta. Niissä on mukavat materiaalit ja videotykki, jossa on
paamisissa, mikä vähentää palavereihin tarvittavaa aikaa.
luontokuvia, vesi liplattaa, tuuli suhisee – virtuaaliluontoa,
jos viherympäristöä ei pystytä muuten tarjoamaan.
ERILAISET TILAT ELVYTTÄVÄT
”Yksi syy elvyttävien työtilojen tarpeeseen on monika-
Työympäristöllä vaikutetaan ihmisten fyysiseen ja psyykki-
navaisuus. Huomio on hajaantunut koko ajan, sähköpostit
seen hyvinvointiin. Ergonomiatekijät, valaistus, ikkunanä-
ropsuttaa, kännykät katsotaan. On monta kanavaa auki ja
kymät, raitis ilma, lämpötila, äänet ja visuaalinen ilme kan-
pitäisi pystyä keskittymään. Luonto on meille helppoa. Kun
nattaa huomioida tilojen toimivuuden ja tiloissa liikkumisen
katsoo muutaman minuutin luontoa, rauhoittuu ja asiat me-
lisäksi. Kun voi tehdä yhdessä, ihmiset verkostoituvat, työt
nevät paremmin päähän”, toteavat Erja Rappe ja Suvi Ne-
sujuvat ja tieto kulkee.
nonen.
Työssä on helppo olla, kun tila tuntuu hyvältä eikä tarvitse jännittää sitä, saako puhua työkavereille vai ei. Myös
EKOLOGISTA TEKNOLOGIAA
ihana maisema ja häikäisemättömät näkymät ulos lisäävät
Tilankäytön tehostaminen, turhan matkustamisen välttämi-
hyvinvointia.
nen, ekologisen jalanjäljen pienentäminen ja Green Office -
Tutkimuspäällikkö Suvi Nenonen Aalto-yliopistosta so-
14
palvelut yhdistyvät monitilatoimistoissa. Tavaroiden ja ener-
Keskustelun
fasilitaattoreina toimivat
Anna-Maaria Tuomi,
Teuvo Kaikkonen ja
Vuokko Coco
gian kierrättäminen lisääntyy. Kestävän kehityksen kannal-
TOIMIVAT TILAT TEHDÄÄN TALKOINA
ta on järkevää, kun ei käytetä energiaa tyhjien tilojen läm-
Muutos monitoimitiloihin vaatii yrityksen johdolta ja esi-
mittämiseen. Viherkatot tasaavat sisälämpötiloja ja pidättä-
miehiltä aktiivista otetta ja kiinnostusta viedä muutos läpi.
vät vesiä rankkasateiden jälkeen. Sisätiloissa kasvit paranta-
Johdon tuki on tärkeää, jotta ihmiset hyväksyisivät muutok-
vat ilmanlaatua ja lisäävät viihtyvyyttä.
set ja säilyttäisivät motivaationsa.
Erja Rappe kertoo Panasonicin ekotalosta, jossa kasvit
”Meillä suurin osa ihmisistä on kokenut työtilojen muu-
toimivat biofilttereinä ja vihannekset kasvatetaan huippu-
toksen positiivisesti, ja työyhteisö on muuttunut yhteisölli-
teknologiatoimistossa vesiviljelyssä.
semmäksi. Johto on entistä paremmin läsnä päivittäisessä
”20 vuoden sisällä ruoantuotantoketjut ovat erilaisia
kuin nyt: ruoka tuotetaan kaupungissa, myös toimistoissa.
toiminnassa ja pystyy antamaan heti palautetta ihmisille”,
sanoo Marja Kauttu.
Lasipintaa on paljon ja käytetään aurinkoenergiaa. Ruoka
”Uusiin tiloihin siirtyminen vaatii paljon keskinäistä
tuotetaan paikalla ja jätteet kierrätetään siellä. Tulee uuden-
luottamusta. Meillä saivat ihmiset verkossa kommentoida ja
laisia suljettuja systeemejä”, hän visioi.
esittää toivomuksia, mitä haluavat työympäristöltään, ennen
”Kuluttajat muuttavat käyttäytymistään kestävämpään
kuin uudistus toteutettiin”, toteaa Eveliina Champagne.
suuntaan vasta, kun se tuntuu omassa kukkarossa. Ehkä
Luottamus on saavutettavissa tuloksellisuudella. Henki-
meillä on jatkossa pankkitili, visa ja hiilitili”, arvelee Suvi
löstöjohdon, tilasuunnittelun, viestinnän ja ict-suunnittelun
Nenonen..
välinen yhteistyö on tärkeää, sillä toimivien tilojen aikaan-
Uusien uljaitten monitilatoimistojen ja ekologisten futu-
saamiseksi tarvitaan talkoita, johon kaikki tulevat mukaan.
rististen työtilojen rakentaminen on myös kustannuskysymys. Mitkä ovat helpoimmat ja huokeimmat tavat muuttaa
LÄHTEET:
vanhoja työtiloja käyttäjälähtöisemmiksi?
”Käyttäjälähtöiset tilat – Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun.”
”Kaikkein halvinta on sopia ihmisten kanssa, miten ti-
Tekesin julkaisu 12/2011 Helsinki.
loja käytetään joustavammin. Pienilläkin keinoilla pääs-
“Henvi Science days 2012 – Rethinking Urban Sustainability –
tään eteenpäin. Myös ergonomiatekijät, säädeltävät pöydät
Ecosystem Services as Treasures for the Future.” Helsinki Univer-
ja tuolit ovat tärkeitä”, toteaa Marja Kauttu.
sity Centre for Environment Henvi.
Erja Rappen mielestä työyhteisössä pitää olla pehmeitä
Meister, Jeanne C. & Willyerd Karie: “The 2020 Workplace – How
elementtejä, jotka eivät vaadi keskittymistä vaan jättävät ai-
innovative companies attract, develop and keep tomorrow´s em-
kaa omille ajatuksille ja uusien näkökulmien löytämiseen. Se
ployees today.” HarperCollins Publishers, NY. 2010
voi olla vaikka kukkakimppu pöydällä.
Lampinen, Mikko: Työtilojen muutos henkilöstöjohtamisen
näkökulmasta. Presentation transcript 2012, Fujitsu
15