tampereen yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestölehti
HISTORIAN LEHTI 1/2013 H TAMPEREEN YLIOPISTON HISTORIAN OPISKELIJOIDEN AINEJÄRJESTÖLEHTI Historian Lehti - Sisällys 01/2013 Tampereen yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestölehti 41. vuosikerta Ilmestyy neljä kertaa vuodessa Painosmäärä 80kpl Päätoimittaja: Sonja Vistala [email protected] Etukansi: Aleksi Jyrälä Taitto: Päätoimittajalta................................................... 3 Puhis..................................................................... 4 Historia ja työelämä: Matkalla historiassa – Yksityisyrittäjä ammentaa menneestä...................................... 5 Vuosijuhlat ja vaihto: Patinaa Manchesterista kaivaten...................... 8 Mekkoa mä metsästän...................................... 9 Lähtekää vaihtoon-saatte rahaa!...................... 11 Sonja Vistala Kansalaiset!Dijonissa on muutakin Yhteystiedot: Patina ry Historiatieteen laitos 33014 Tampereen yliopisto http://www,uta.fi/jarjestot/patina/ http://www.uta.fi/jarjestot/patina/hile Kustantaja: Patina ry Paino: Juvenes Print Historian Lehti ei edusta Patina ry:n virallista kantaa! kuin sinappia!.................................................. 13 Patinan kuulumiset: Hallitusesittely................................................. 16 Kyykkä Valkyrioiden marssi................................ 20 Hauki on kala......................................... 22 Ystävänpäiväsitsit........................................... 23 Neiti Yliopistoetsivä – Cunnus Laxitas............. 25 2 Päätoimittajalta Toissasyksynä Tallinnassa tuntui hyvältä idealta kavuta erän kirkon katon näköalatasanteelle. Kun parin euron liput oli maksettu, edessä olivatkin jyrkät suoraan ylöspäin kurottuvat ja kapeaakin kapeammat kiviset kierreportaat kirkon tornin hupulle. Portaikon seiniä kiertävää köyttä tuli puristettua rystyset valkoisina koko matkan ajan. Perille kirkontornin huipulle päästyäni oli naamani vuoro muuttua valkoiseksi. ”Näköalatasanne” olikin kirkonkaton reunoille pystytetty kulkureitti, jota suojasivat metalliset aidat. Kova tuuli ja lievä korkeanpaikankammoni eivät vähentäneet naamani valkoisuutta. Urheasti töpötin kirkon katon kuitenkin ympäri. Koska näkymät todella olivat upeat (kun katseli hiukan kauemmas horisonttiin, eikö suoraan alaspäin), oli kamera tietenkin kaivettava esille. Jäisi ainakin kuvia muistoksi pelottavasta reissusta. Alla olevasta kuvasta voi nähdä paitsi upeat maisemat ja onnettoman kapean ja pelottavan näköalatasanteen, mutta myös sen, että uskallan kaikesta huolimatta hymyillä vähän. Helpotus oli tosin väliaikaista, sillä pahimmaksi koettelemukseksi osoittautui paluumatka alas samoja jyrkän kapeita portaita. Hengissä kuitenkin selvittiin ja nyt voisin kuvitella kiipeäväni kirkontorniin ehkä uudelleenkin… Jos joku olisi ensimmäisenä opiskeluvuotenani sanonut, että sinustapa tulee muuten Historian lehden päätoimittaja parin vuoden päästä, olisin katsonut tokaisijaa varsin epäuskoisena näköisenä. Nyt kolmannen vuoden syksyllä ajatus päätoimittajuudesta tuntui ihan hyvältä idealta. Ja tässä sitä ollaan. Aikataulu- ja taitto-ohjelmaongelmien jälkeen nyt tuntuu siltä, että uskaltaa vähän jo hymyilläkin, kuten Tallinnan kirkon katolla. Mukavaltahan tämä päätoimittajuus oikeastaan tuntuu, vaikka tulikoe, tällä kertaa rappujenlaskeutumisen sijaan valmis lehti patinalaisten käsissä, on vielä edessä. Tästäkin koettelemuksesta lienee mahdollista selvitä hengissä. Vuoden ensimmäisen Historian lehden yhtenä teemana voisi nähdä ajankohtaisuuden. Viereisen sivun Puhiksessa uusi pj Jaakko Rantala nostaa esille opintotukiuudistuksen. Kuvan linkkiä seuraamalla pääsee ilmottautumaan mukaan suurmielenosoitukseen 20.3. Muihin hallituslaisiin, allekirjoittanut mukaan luettuna, voi tutustua sivuilla 16-19. Tammikuun vaihtohaut ovat jo päättyneet, mutta kokemuksia maailmalta voi lukea sivuilta 8-15. Vaihtoon pyrkivien kannattaa pitää mielessä kevään täydennyshaku. Lisää matkakertomuksia voi muuten lukea yliopiston sivuilta (http://www.uta.fi/opiskelu/opiskelu_ulkomailla/matkakertomukset/index.html ). Kesätöiden etsinnän aiheuttamaan ahdistukseen saa helpotusta jutusta Historia ja työelämä. Kesätyöhakuun voi soveltaa Marjut Jokisen neuvoa: ”Uskokaa omaan asiaanne ja olkaa innostuneita. Kyllä se oma paikka maailmasta silloin löytyy!” Jotta elämä ei olisi liian rankkaa kevätkiireiden keskellä, on syytä välillä juhlia. Loistava tilaisuus juhlaan koittaa 6. päivä huhtikuuta, kun Patina juhlistaa 50-vuotista taivaltaan! Patinan historiaan voi tutustua tarkemmin ostamalla Reetta Eirasen kirjoittaman Patinan 50-vuotishistoriateoksen. Vuosijuhlat ovat ainutlaatuinen tilaisuus Patinassa, juhlia järjestetään viiden vuoden välein ja seuraavat yhtä suuret juhlat järjestetään kai sitten kun Patinan täyttää 100-vuotta...?! (Allekirjoittanut epäilee, ettei vanhojentanssimekon käyttäminen taida enää silloin onnistua ja tanssikaan tuskin kulkee yhtä sujuvasti, joten tämä tilaisuus on nyt syytä käyttää!) Vinkkejä vuosijuhlapukeutumiseen löytää tämän lehden sivuilta 9-10. Lämpimästi suosittelen myös tutustumista Patina 50-vuotisjuhlablogiin osoitteessa; http:// patina50.blogspot.fi/ Aurinkoista kevättä! Sonja Vistala päätoimittaja 3 Puhis Alkaneen vuoden aikana allekirjoittanut on viettänyt luvattoman kauan aikaa hautautuneena tutkimuskirjallisuuteen, mikrofilmirulliin ja arkistoissa pölyttyneisiin kokouspöytäkirjoihin. Vaikka 1960-luvun lopun opiskelijapolitiikan historia onkin vienyt enimmän huomioni, on minulle jäänyt aikaa seurata myös päivänpolttavaa opiskelijapolitiikka. Suomalaisen opiskelijan, joka nauttii ilmaisesta koulutuksesta ja valtion tulonsiirroista, ei tulisi valittaa huonosta asemastaan, mutta lukiessaan poliittista keskustelua opintotuen ja tavoiteaikojen tulevaisuudesta, ei voi kuin todeta, että kehityssuunta näyttää uhkaavalta… Opintotukea on ehditty heikentämään toistuvasti pelkästään oman opiskelu-urani aikana. Kelan opintopistevaatimukset ovat kohonneet ja opintotuen reaaliarvo on laskenut inflaation seurauksena, koska eduskunta ei ole vieläkään saanut sidottua opintotukea kuluttajahintaindeksiin. Uusimmassa hallitusohjelmassa on sentään lupaus asian korjaamisesta vuonna 2014. Kenties radikaalein opintotuen heikennys koskee opintonsa syksyllä aloittaneita uusia opiskelijoita, joiden opintotuki on konkreettisesti sidottu opiskelun tavoiteaikoihin. Mikäli he eivät saa kandidaatin tutkintoa valmiiksi 37 tukikuukauden aikana, evätään heiltä oikeus opintotuen nostamiseen, vaikka heidän opintonsa olisivat muuten edenneet tavoiteaikataulussa. Odotan kauhulla parin vuoden päässä siintävää kiroilua ja hampaiden kiristelyä, joka seuraa, kun opiskelijat taistelevat päästäkseen esimerkiksi pakollisille kielten kursseille, joita ilman he eivät voi valmistua kandidaateiksi. Asumislisän sitomisesta tukikuukausiin en jaksa edes aloittaa – eihän opiskelija kesäksi tarvitse kattoa päänsä päälle. Tänä vuonna eduskunnan päätettäväksi tulee koko joukko opiskelijoita koskevia lakialoitteita. Tärkein lienee opintotuen kokonaisvaltainen uudistaminen, jota valmistellut työryhmä on ehdottanut lainapainotteisuuden lisäämistä. Esillä on ollut muun muassa niin sanottu 3+2 -malli, jossa opintorahaa myönnettäisiin vain kolmeksi ensimmäiseksi opiskeluvuodeksi eli kandidaatin tutkinnon tavoiteajaksi. Seuraavat kaksi vuotta (maisterin tutkinto) tulisi opiskelijan rahoittaa kokonaan opintolainalla. Mikäli opiskelija ei suoriutuisi opinnoistaan viidessä vuodessa, tippuisi hän kokonaan opintotuen piiristä. Lisäksi eduskunnan käsittelyyn noussee lukukausimaksujen periminen EU:n ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta. Vaikka lakimuutos ei toteutuessaan suoranaisesti vaikuttaisi suomalaiseen opiskelijaan, tulisi jokaisen suhtautua siihen varauksellisesti. Kun lukukausimaksut on saatu ajettua läpi yhden opiskelijaryhmän kohdalla, yritetään niitä langettaa myös muiden opiskelijoiden maksettavaksi… Jaakko Rantala, Patinan pj. http://www.tamy.fi/artikkeli/n%C3%A4pit-irti-opintotuesta-suurmielenosoitus-203-hypp%C3%A4%C3%A4-tamyn-miekkaribussiin 4 Matkalla historiassa – Yksityisyrittäjä ammentaa menneestä Marjut Jokinen on aina pitänyt historiasta. Jo lapsena hän luki Topeliusta, ja koulussa häntä oudoksuttiin, kun hissankokeista napsahti pelkkiä kymppejä. Marjutin isoäiti oli kova tarinankertoja, joten mieltymys historiaan juontaa juurensa varhaislapsuudesta. Nykyisin Marjutilla on oma matkailualan yritys Kartanomatkat, joka järjestää yksilöllisesti suunniteltuja ryhmämatkoja historia- ja kulttuurikohteisiin ympäri maata. Jokinen valittiin vuoden 2012 Mäntsälän Yrittäjänaiseksi. ”En koskaan suunnitellut lähteväni yrittäjäksi. Niin vain tapahtui”, Marjut kertoo. ”Työskentelin Mäntsälän kunnan palveluksessa 1990-luvulla, jolloin loin kunnalle matkailumarkkinointisuunnitelman. Se keskittyi kunnan lukuisten kartanoiden ympärille.” Näin syntyivät Mäntsälän suositut kartanokierrokset. ”Kun matkailuprojekti päättyi, kunnalla ei ollut enää madollisuuksia panostaa matkailuun. Tällöin kartanokierros-tuote uhkasi jäädä kunnolla hyödyntämättä. Päätin siis uskaltautua yrittäjäksi. Olihan minulla melko pitkä matkailualan kokemus, joten ei se ihan hyppy tuntemattomaan ollut”, Marjut summaa. Kartanomatkojen toiminta käynnistyi vuonna 2001. Kurkistus arjen historiaan kiinnostaa Kartanomatkat räätälöi ryhmille matkoja erilaisilla teemoilla. Mahdollista on esimerkiksi seurata Helene Schjerfbeckin jalanjälkiä Tammisaaressa tai tutustua Hovimäestäkin tuttuun Brinkhallin kartanoon Turussa. ”Sääty-yhteiskunnan murtumisesta ei ole pitkä aika. Kartanot eivät siis ole olleet avoinna ihmisille kovin kauan. Monet ovat tästä syystä kiinnostuneita kurkistamaan kartanoiden sisälle ja ihmettelemään aateliston elämäntapaa”, Jokinen valottaa. ”Myös kulttuurimatkailu alkoi nostaa päätään 1990-luvun lopulla. Tämä selittyy osaltaan suurten ikäluokkien siirtymisellä eläkkeelle.” 5 Ura kaupalliselta alalta Ylioppilastodistuksessa komeili reaalin kohdalla laudatur, mutta Marjut päätti kuitenkin lähteä opiskelemaan kaupallista alaa. ”Nyt ajateltuna olisin ihan hyvin voinut opiskella historiaa. Nuorena työllistyminen kuitenkin mietitytti. En halunnut opettajaksi aineeseen, josta suurin osa oppilaista ei kokemukseni mukaan ollut kiinnostunut”, Jokinen muistelee. ”Silloin tietoa ei ollut nykyisenlailla saatavissa, enkä tiennyt historian opintojen mahdollistavan lukuisiin eri ammatteihin.” ”En kuitenkaan ole koskaan jossitellut sillä, etten hakeutunut opiskelemaan historiaa. Enhän edes tiedä, olisinko päässyt sisään!” Marjut naurahtaa. ”Ja koko ajanhan minä työskentelen historian parissa”, hän tuumaa. Mielenkiintoinen työ kohtaa yrittäjän vastuun Kysyttäessä työn hyviä puolia, Jokisen ei tarvitse pitkään pohtia: ”Työni on erittäin mielenkiintoista, yksikään päivä ei ole samanlainen. Jokainen ryhmä on omanlaisensa. Se tarjoaa matkanjärjestäjälle myös haasteensa. Suurin osa matkoille osallistuvista on äärimmäisen mukavia ihmisiä ja monista on tullut vakituisia asiakkaitani.” ”Pystyn hyödyntämään työssäni harrastuneisuuttani. Lukeneisuudesta ja historiantietämyksestä on todella hyötyä, kun räätälöin ryhmille sopivia matkoja”, Marjut iloitsee. ”Stressaavat puolet liittyvät puolestaan yrittäjyyteen. Yrittäjä on aina yksin vastuunsa kanssa, eikä raha tule automaattisesti tilille kuun 15. päivä. Matkailualaan liittyy myös vahvasti joustamattomat deadlinet, mitä asiakkaat eivät aina ymmärrä”, Jokinen paljastaa. Matkailualalla tärkeää on joustavuus Minne kesällä 2013? ”Oppaana arvostan tarinankertojia, jotka osaavat ottaa ryhmän haltuunsa. Yksikään ryhmä ei ole samanlainen, joten tämä vaatii aikalailla psykologista silmää”, Marjut kertoo. ”Tammisaaren museokeskus Ektan järjestämät Helene Schjerfbeck -kierrokset ovat käymisen arvoisia. Myös Teijon ruukkialue on upea. Ja tietysti iki-ihana Turun Luostarinmäki ja Aboa Vetus!” Marjut luettelee ensi kesän kohteita historianystäville. ”Arvostan myös ammattilaisia, jotka ymmärtävät, ettei oma museo ole maailmankeskipiste. Toki pitää olla ylpeä omasta jutustaan! Ryhmämme kiertävät kuitenkin lyhyen ajan sisällä useamman kohteen, joten toivon, että matkakohteiden henkilökunta ymmärtäisi tämän asettamat puitteet aikataululle. Molemminpuolinen joustavuus on tärkeää!” ”Hyvässä museossa ajatellaan käytännönläheisesti”, Marjut vinkkaa. ”Esimerkki toimivasta museosta on Gustaf Serlachius – museo Mäntässä. Vaihtuvat näyttelyt, interaktiivisuus, mainiot rooliopastukset ja kiehtovat tarinat tekevät historiasta todella mielenkiintoisen. Jaksan käydä museossa yhä uudestaan ja uudestaan.” Myös Tampere saa kehuja matkanjärjestäjältä: ”Nostan Tampereelle hattua teollisuusperinnön vaalimisesta. Finlayson ja Vapriikki välittävät hienosti kaupungin historiaa jälkipolville. Ykköskohteita Tampereella ovat ehdottomasti Amurin työläismuseokortteli ja kahvila Helmi. Todella vaikuttavia!” Marjut kertoo. ”Myös Pikkupalatsi on kerrassaan upea. Sen entisöinti oli varsinainen kulttuuriteko yksityisiltä ihmisiltä.” ”Kaiken kaikkiaan Tampere on hieno kohde matkanjärjestäjän näkökulmasta. Ensi kerralla aion vierailla Werstaalla”, Marjut paljastaa suunnitelmiaan. Kiinnostus historiaan ja oma matkailualan yritys kuljettavat Marjut Jokista ympäri Suomea. Kuva Honkahovin puutarhasta Mäntästä. 6 Terveiset Patinalle ”Haluan ehdottomasti onnitella 50-vuotiasta Patinaa! Ja terveisinä nuorille historian opiskelijoille voin sanoa: Uskokaa omaan asiaanne ja olkaa innostuneita. Kyllä se oma paikka maailmasta silloin löytyy!” Marjut Jokinen huikkaa haastattelun lopuksi. -Teemu Siltanen 7 ”Marjutin matkassa pääsee tutustumaan myös Brinkhallin kartanoon. ” Kuva: Marjut Jokinen.” Patinaa Manchesterista kaivaten Luulitko kenties, että iltapuvun löytäminen Manchesterin kaltaisesta, vähän isomman mittakaavan kaupungista olisi helpompaa kuin Tampereen putiikeista? Yhdistä mielikuvaasi tyylikkäästä iltapuvusta glitteriä, paljetteja, peplumeja, polyesteria, tylliä, vähän lisää glitteriä ja luulepa uudestaan. Nyt ei saa ymmärtää väärin. Iltapuku ei ole tärkein osa tulevia huhtikuun juhlallisuuksia. Patina on. Vuosijuhlaetikettiin kuuluvan vaatekappaleen metsästäminen on yksi tapa tappaa aikaa, mutta se liittyy myös erääseen lumipyryiseen iltaan Helsingissä, kun herra Megerildin kanssa seikkailin Malminkartanosta Ilmalan kautta Käpylään valkoisessa cocktailmekossa. Olimme syksyllä 2009 edustamassa Patinaa Kronoksen tieskuinkamonensilla vuosijuhlilla. Mitä voi sanoa tuolloisesta akateemisten juhlien kokemuksestamme, olimme korkeintaan noviiseja. Ehkä juuri siksi ilta jäi itselleni mieleen yhtenä parhaimmista juhlista, joihin olen koskaan osallistunut. Helsinkiläisopiskelijoille nämä vuosijuhlat tuskin erottuivat muista kaltaisistaan, mutta tämä (silloin) nuori tamperelaistyttö oli myyty. Käpylän työväentalon salin pitkät pöydät täyttyivät juhlapukuisista vieraista. Ruoka oli yllättävän herkullista. Ohjelma vei mennessään ja tervehdykset olivat hauskoja. Ja se laulaminen! Vuosijuhlat olivatkin kuin sitsit, sillä erotuksella että mukana oli yliopiston henkilökuntaa, kaikki osasivat laulut sekä niihin kuuluvat kommervenkit eikä kukaan ollut edes lähellä tehdä Borateja. Professori Kolbe nousi muiden tapaan fuksilaulun aikana ylös -vuotta tai edes vuosikymmentä en muistaasiaankuuluvien suosionosoitusten raikuessa. Bussit kuljettivat juhlijat Uuden ylioppilastalon Alina-saliin, missä jatkoja säesti bändi juhlakansan ollessa jo oikein hyvässä vauhdissa. Malminkartanoon olemme raahautuneet jossain vaiheessa aamua, ja valkoisen cocktailmekkoni kaula-aukon reunassa on lähtemättömät punaviinitahrat muistuttamassa illasta. (Fukseille ja muille itseni kaltaisille typeryksille tiedoksi: fuksilaulun alkaessa etsi käteesi mitä tahansa muuta, kuin lasi punaviiniä.) Olin raahannut Tampereelta mukanani sekä mustan iltapuvun että tuon lyhyen valkoisen mekon, ja pähkäilin niiden välillä vielä 10 minuuttia ennen juhliin lähtöä. Perisuomalainen vaatimattomuus ja käytännöllisyys voittivat (”Eiköhän tämä iltapuku ole vähän liikaa, olen ylipukeutunut..”) ja vaihdoin lyhyeen helmaan (”Mitä jos läikytän juomaa päälleni, kauhea vaiva pestä iltapukua!”). Tulos: Olin alipukeutunut, ja ne punaviinitahrat eivät edes näkyisi iltapukuni mustasta kankaasta. Kumpikaan huomio ei kuitenkaan ollut maata kaatava, sillä mahtavat juhlat sai aikaiseksi toimivat järjestelyt ja juhlakansa itsessään, ei ne kangaskappaleet, joihin ihmiset olivat kääriytyneet. Jos muisto valkoisesta cocktailmekostani saa minut nyt maanisena käymään läpi rekeittäin englantilaisia rytkyjä, vastaavasti muisto riehakkaasta vuosijuhlatunnelmasta on saanut minut odottamaan Patinan viisikymppisiä kuin kuuta nousevaa. Ainejärjestömme on ansiokkaasti tilkinnyt kalenterini tyhjiä kohtia viimeiset viisi vuotta ja siksi vuosijuhlille osallistuminen on itselleni kiistaton itsestäänselvyys. ”Voinko muka lähteä vaihtoon lukuvuodeksi 2012–2013, vaikka viiskybäset osuu keväälle 2013?”, oli suurin päässäni pyörinyt kysymys aikanaan vaihtopapereita täytellessäni. Valitettavan todennäköisesti MCR-TRE-MCR lentoliput tulevat tyhjentämään lompakkoni niin tehokkaasti, että paljettihirvityksen ostamisen sijaan tyytynen vanhaan, mustaan iltapukuuni. Mutta kun lauantaina 6.huhtikuuta hymyilen kuin idiootti, on iltapuku siihen vain pieni osasyy. -Tuuli Krekelä Kirjoittaja on vuosijuhlatoimikunnan ulkomaankirjeenvaihtaja, joka ei oleta kaikkien lukijoiden jakavan intohimoista suhtautumistaan Patinaan tai kauniisiin mekkoihin. 8 Mekkoa mä metsästän Viimeistään nyt kun ilmoittautuminen vuosijuhlille on alkanut, on juhliin sopivan asun hankkiminen ajankohtaista. Miten löytää se oikea, kun valinnanvaraa on paljon? Miehille asun valinta on hieman helpompi, vaihtoehdot ovat frakki tai tumma puku. Miestenkään puvun ei tarvitse olla persoonaton nykyään, edellisvuosien linnanjuhlissa on ollut monia esimerkkejä tyylikkäästi, mutta omannäköisesti, pukeutuneista miesvieraista. Jos etikettiin sopivaa pukua ei vielä roiku omassa kaapissa, on merkittävin valinta tehtävä ostamisen ja vuokraamisen välillä. Kertainvestointina oman puvun hankkiminen voi tuntua suurelta sijoitukselta, mutta puku saattaa tulevaisuudessa maksaa itsensä takaisin (väitöstilaisuudet, häät, seuraavat vuosijuhlat...). Ville Vuolannon on kuultu toteavan, että oman frakin ostaminen tulee halvemmaksi kuin sen vuokraaminen kolme kertaa. Naisilla valinta on ehkä hieman vaikeampi. Etikettiin sopivia (mielellään) pitkiä iltapukuja on tarjolla useissa väreissä ja malleissa. Siinä missä miesten aina tyylikäs puku säilyy ajattomana, voi naisten iltapukumuoti muuttaa entisen kaunottaren hirviöksi ajan kuluessa. Sopivan mekon valintaa ja löytämistä helpotta, jos tietää mitä hakee ja mikä pukee itseä parhaiten. Inspiraatiota voi etsiä vaikkapa juuri olleesta Oscar-gaalasta. Toisille puvun metsästys on ihana haaste ja toisille kauhistus. Muutamat patinalaisneidot kertovat nyt omista kokemuksistaan. ”Himoshoppailijalle tieto iltapuvun hankkimisvelvollisuudesta oli tietenkin melko raskas uutinen. Selasin alkuun läpi perinteiset nettikaupat ja totesin nopeasti, ettei niillä ole tarjota omannäköistäni tai akateemisiin karkeloihin sopivaa kolttua - oman pukuni olisi nimittäin oltava sovelias myös kaverin isosiskon väitöskaronkkaan. Lyhyen epätietoisuudessa vietetyn ajan jälkeen tilanne ratkesi itsestään: lähdin ajatus iltapuvusta takaraivossa takoen tammikuun loppupuolella järjestettyyn Vapriikki-Vintageen, jossa sitten sopiva yksilö kävelikin melko nopeasti vastaan. Musta 50-luvun, toistaiseksi tunnistamattomaksi jääneestä kankaasta valmistettu iltapuku lähti mukaan pienen neuvottelun jälkeen varsin kohtuulliseen hintaan yksityiseltä myyjältä. Paikalla oli myös tamperelaisten vintageliikkeiden pöytiä, joista suosittelisinkin vintage-pukua itselleen havittelevan lähtemään liikkeelle. Myös nettihuutokaupoista löytyy varmasti persoonallisia ilmestyksiä, mutta tämän tien valitseminen tietää melko mittavaa selaamisurakkaa.” 9 ”Aloitin vuosijuhlamekon metsästyksen jo hyvissä ajoin loppukesästä, koska tunnen itseni ja tiesin, etten saa päätöstä aikaiseksi kovin nopeasti. En omistanut mitään pitkää mekkoa, vanhojentanssitkin olin aikanaan tanssinut vuokrakoltussa. Kävin läpi useita ulkomaisia ja kotimaisia verkkokauppoja (mm. dressfirst.com, jjhouse.com), joissa hinnat olivat selvästi halvempia kuin tamperelaisissa pukuliikkeissä. Runsaudenpula iski, katselin erilaisia mekkoja kuukausitolkulla ja muutin viikoittain mielipidettäni sen suhteen, minkä värisen ja minkä mallisen mekon haluaisin. Välillä olin hankkimassa kevyempää ja lyhyempää mekkoa kuin juhlaetiketti sallisi – ajattelin järkevästi käyttäväni sitä esimerkiksi kesähäissä. Harkitsin jo tosissani mekon tilaamista ulkomailta, mutta se jotenkin jäi, koska mittojen suhteen olisi pitänyt olla niin hirveän tarkka (mekossa ei ollut palautusoikeutta koska se tehtäisiin tilaustyönä) ja huomasin tulli- ja alv-maksujen nostavan mekon hinnan lähemmäs 200 euroa. Lisäksi luin nettikeskusteluista pari kauhukertomusta verkkokaupasta tilattujen mekkojen laadusta ja istuvuudesta. Toisaalta kuulin myös hyviä arvosteluita, joten verkkokauppa on varmasti ihan varteenotettava vaihtoehto valtavine valikoimineen ja kilpailukykyisine hintoineen, kunhan muistaa tosiaan lisätä mekon hintaan toimituskulut, tullimaksun ja alvin. (näihin löytyy apua googlettamalla) Selailin aktiivisesti myös käytettyjen mekkojen kauppaa osoitteissa huuto.net ja tori.fi, ja jälkimmäisestä löysinkin kerran käytetyn vanhojentanssimekon, jonka väri ja malli miellyttivät silmääni, jonka koko kuulosti sopivalta ja joka vielä sijaitsi Tampereella. Sovin mekon omistajan kanssa sovitustapaamisen Hervantaan, ja takaisin sieltä lähdin 150e köyhempänä mutta sydämeni vienyttä vuosijuhlamekkoa rikkaampana. Mekko on ehkä tylleineen ja paljetteineen hieman liian tanssiaismainen vuosijuhliin, mutta en välitä siitä, koska se on juuri minun näköiseni ja istuu täydellisesti. Vastaavanlaisesta mekosta olisi liikkeessä saanut pulittaa taustatyöni mukaan tuplahinnan, ja muistelen että vanhojentansseihin vuokraamani mekon yhden päivän vuokrakin oli 200e. Halvemmallakin olisi varmasti löytynyt kaunis ja sopiva mekko kyseiseen tilaisuuteen, mutta se olisi saattanut vaatia liikkeissä juoksentelemista, alerekkien läpikäymistä ja useita sovitteluja. Olin oikein tyytyväinen löydökseeni (joka siis oli ensimmäinen mekko jonka sovitin), ja sisälläni mekon hintaa päivittelevä järjen äänikin hoksasi, että jos en örvellä ja ördää vuosijuhlissa mekkoani likaiseksi, voin aivan hyvin myydä sen ensi talvena eteenpäin (jos raaskin).” ”Aloin miettimään vuosijuhlamekon hankkimista ja mietin vanhojentanssimekkoani, mutta se ei ollut kuitenkaan ihan ykkösenä listallani. Juttelin kaverini kanssa tulevista vuosijuhlista ja tuli esille, että hänellä saattaisi olla sopiva mekko. Hän oli hankkinut mekon omille vuosijuhlilleen ja lupasi lainata sitä. Kokeilin sitten tätä mekkoa ja se osoittautui juuri sopivaksi. Uskon, että monien tutuilta löytyy vanhojentanssi- ja vuosijuhlamekkoja kaapeista ja he ovat valmiita lainaamaan näitä. Lainatusta mekosta saa myös omanlaisensa asusteilla, kampauksella ja meikillä.” ”Löysin oman juhlamekkoni vahingossa. Olin matkalla Punanaamioon, kun huomasin pienen pukuliikkeen nimeltä Cloth House. Päätin nopeasti pistäytyä ja myyjä ystävällisesti esitteli, minkä tyyppisiä mekkoja heillä oli myynnissä. Selvisi, että Gloth House myy ainoastaan yksittäiskappaleita. Eräs violetti juhlamekko jäi mieleeni, ja viikkoa myöhemmin minun oli pakko käydä sovittamassa sitä. Puku oli minulle täydellinen: juuri sopivan kokoinen, mallinen, värinen ja tyylinen. En kuitenkaan heti raaskinut ostaa mekkoa sen korkean hinnan vuoksi, vaan päätin vähän vielä katsella muita vaihtoehtoja. statement-kaulakoruja http://www.trendi.fi/blogi/pupulandia/statement-koru-x-tsiljoona Kiersin Koskikeskuksen yläkerrassa olevat liikkeet sekä Tullintorilla olevan juhlapukuliikkeen. Koskikeskuksen yläkerran liikkeiden hintataso oli alempi kuin Cloth Housen, mutta puvut eivät olleet aivan tyylisiäni eivätkä tuntuneet niin laadukkailta. Toki sielläkin oli kauniita pukuja. Tullintorin liike vaikutti ihan hyvältä. Hintatasoltaan samaa luokkaa kuin Cloth House tai ehkä hieman jopa halvempi. Kiertelyn ja kuukauden pohdinnan jälkeen päädyin ostamaan Cloth Housen mekon ja olen valintaani erittäin tyytyväinen.” Opiskelijan kukkaroa lämmittänee tieto, että hurmaava näyttelijätär Helen Hunt, valisti Oscar-gaalaan mekon H&M mallistosta. Huntin valita osoittaa, että se oikea mekkoa voi löytyä mistä vain – kuten myös yllä olevista kertomuksistakin voi havaita. Hunt käy esimerkkinä myös siitä, kuinka yksinkertainenkin voi olla kaunista. Mekkoa täydentävillä asusteilla; laukulla, kengillä, hansikkailla ja koruilla, voi tehdä ihmeitä, kampauksesta ja meikistä puhumattakaan. Asusteiden ei tarvitse olla yhtä kalliita kuten Huntin korujen, esimerkiksi näyttäviä ja muodikkaita statement-kaulakoruja löytyy nyt lähes joka liikkeestä. Budjettitietoisen kannatta myös muistaa, että hyvää ryhtiä ja iloista mieltä parempia asusteita ei olekaan! -Sonja Vistala sekä Essi, Tiina, Pihla, ja Heini Helen Hunt http://www.iltalehti.fi/oscar/2013022516714416_oc.sht 10 Lähtekää vaihtoon - saatte rahaa Otsikko varastettu Touko Berryltä, mutta mä kehotan samaan! Itse tuhlailin valtion ja EU:n rahoja kalenterivuoden ympäri verran Hollannissa, Groningenissa. Groningen on suloinen Tampereen kokoinen kaupunki Pohjois-Hollannissa, ja siellä sataa aina. Ihmiset ovat pitkiä (jee!) ja pojat komeita, mutta kalja tulee säälittävän pienissä laseissa. Baarissa se söpö tyttö siinä baaritiskillä on todennäköisesti 16-vuotias, ja sun seminaariryhmää vetävä tyyppi kertoo täyttäneensä juuri 23 vuotta. Mietinkin ensimmäisen vaihtokuukauteni ajan, onko Hollanti jäänyt johonkin ikinuoruuden limboon. Otsikon mukaisesti rahallista tukea Erasmus-vaihtoon saa (toistaiseksi) ihan hyvin: normaalin opintotuen lisäksi on mahdollista saada Erasmus-apurahaa. Itse käytin lisäksi omia säästöjäni ja kävin tammikuusta kesäkuuhun osa-aikaisesti töissä Groningenin Suomi-koulussa, jossa opetin 5-12-vuotiaille lapsille suomea. Se oli hauskaa vaihtelua opiskelulle, ja se tasapainotti mukavasti taloutta. Vaihtoni ajan asuin yksityisesti vuokratussa yksiössä. Löysin kämppäni erään ilmaisen nettisivun kautta ja sen päävuokralaisena oli hollantilainen tyttö, joka muutti vuodeksi Saksaan ja Suomeen opiskelemaan. Minulla tämä ratkaisu toimi, mutta en voi suositella sitä mikäli itselläsi tai jollain luotettavalla tutullasi ei ole mahdollisuutta käydä katsomassa asuntoa ja varmistua sen olemassaolosta - huijareita on kuulemma paljon liikkeellä. Ehdottomasti suurin osa vaihtarikavereistani asui opiskelijataloissa, jotka pienestä epäsiisteydestä huolimatta olivat kovin kotoisia. Itse viihdyin erinomaisesti yksiössäni ja olin ihan onnellinen, ettei ympärilläni ollut koko ajan ihmisiä - mutta mähän olenkin tällainen ujo ja hiljainen erakko. Opiskelu Hollannissa on melko erilaista kuin mihin Suomessa olin tottunut. Siellä keskustelukulttuuri on opiskeluissakin saanut paljon jalansijaa ja lähes kaikkiin kursseihin sisältyy luentojen lisäksi viikoittainen seminaari, jossa on läsnäolopakko. Kirjallisilta töiltä, kuten esseiltä, ei mielestäni vaadita yhtä paljon kuin mihin Suomessa olen tottunut, ja ne ovat kaikki kovin lyhyitä. Tenttien läpäisy puolestaan on vaikeampaa kuin Suomessa. Lukea saa paljon ja tenteissä käytetään - opiskelualasta riippuen - myös paljon monivalintakysymyksiä, jotka ovat naurettavan yksityiskohtaisia. Arvosteluasteikko on periaatteessa 0-10, kuutosella pääsee läpi, mutta käytännössä ysit ja kympit ovat hyvin harvinaisia. Perus hollantilaisopiskelija lähteekin tentistä hakemaan läpipääsyä arvosanalla 5.5. Hollannin kielioppi on yksinkertainen, varsinkin jos taitaa esimerkiksi englantia, ruotsia tai saksaa. Itse puhuin sattuneesta syystä hollantia jo ennen kuin sinne muutin, mutta oli aika hätkähdyttävää, kuinka nopeasti kieli loppujen lopuksi tarttuu. Vaihdossa ollessaan kannattaa kyllä ottaa vaihtomaan kieltä haltuun ainakin vähän. Se helpottaa usein omaa elämää ja vaihtomaan asukkeihin on helpompaa tutustua, jos pystyy kommunikoimaan vaihtomaan kielellä. Groningenissa oli omaan makuuni vähän liikaa vaihtareita. Oli tietysti kivaa, kun oli aktiivinen vaihtarijärjestö ja paljon ihmisiä samassa tilanteessa, niin ei vahingossakaan kukaan jäänyt yksin. Huono puoli tässä kuviossa on se, että vaihtariporukoihin ajautuu kovin helposti, eikä suurta osaa hollantilaisista opiskelijoista kiinnostanut hengailla vaihtareiden kanssa. Ilmeisesti siellä oli totuttu siihen, että vaihtarit pitäytyivät omissa porukoissaan ja natiivit omissaan. Tätä kahtiajakoa tuki myös yliopisto. Kursseihin kuuluvat seminaarit oli usein jaettu niin, että vaihtarit pystyivät osallistumaan vain yhteen tai kahteen seminaariin viidestätoista - huolimatta siitä, että muitakin seminaareja vedettiin englanniksi. Hollantilaisia opiskelijoita osui siis melko harvakseltaan kanssani samoihin seminaareihin, eikä heihin opiskellessa oikein päässyt tutustumaan. Groningenissa on ihan jäätävä määrä tekemistä. Pubeja ja baareja löytyy niin paljon, että vaikka joka ilta menisi eri paikkaan, menisi pari vuotta ennen kuin joutuisi aloittamaan kierroksen alusta. Vaihtarijärjestö ESN järjestää bileitä ja muuta tekemistä usein, ja opiskelujärjestötkin ovat aktiivisia. Mun mielestä kau- pungin parasta antia oli kuitenkin kaikki, mitä itse jaksoi tehdä ja järjestää - en niinkään fanita isoissa porukoissa liikkumista ja 40 hengen kaupunkikierroksia. Liityin yliopiston liikuntakeskuksen jäseneksi ja kävin siellä koko vuoden. Ystävien kanssa tuli testattua kaikki parhaat ravintolat ja lounaspaikat, pannukakkulaivasta kattoterasseihin. Tehtiin pyöräretkiä ympäri kaupunkia, piknikoitiin ulkona ja käytiin kaupungin järjestämissä ulkoilmatapahtumissa, joihin sai ottaa oman viinipullon mukaan! Groningenista on myös helppo lentää muualle Eurooppaan, sillä Bremenin ja tietysti Amsterdamin lentokentät ovat lähellä. Hollannin sisälläkin on paljon tutkittavaa. Vaihdossa ihmisiin tutustuu tosi eri tavalla kuin Suomessa ja ainakin mun elämä oli paljon vähemmän suunniteltua. Se oli huippua. Tietysti se fakta etten käynyt kuin hyvin harvakseltaan töissä, antoi mulle noin kolme päivää lisävapaata viikkoon - siinä ehti puuhastella kaikennäköistä. Oli hauskaa myös huomata, kuinka samanlaisia ihmiset syntyperästä huolimatta on. Näin jälkeenpäin mä olen kiinnittänyt huomiota myös siihen, kuinka samoista asioista mun arki Hollannissa ja Suomessa koostuu. Vuoden aikana tietyt tavat ehtii vakiintua, ja loppujen lopuksi tein Hollannissa aika paljon samoja asioita kuin Suomessakin. Vuodessa ehtii myös asettua aloilleen, ja Groningen tuntui mulle todella kodilta. Ja sitten yhtäkkiä piti palata takaisin kotiin. Suurin osa mun Groningenin ystävistä lähti heinäkuun puolessa välissä. Itse viihdyin Groningenissa elokuun loppuun. Suurimman osan viimeisestä kahdesta kuukaudesta matkustelin, loppuajan lomailin ja leikin välillä lapsenvahtia. Missään vaiheessa ei siis ehtinyt tulla tylsää ja yksinäistä - näin jälkeenpäin olisi ehkä ollut kivempi vaan murjottaa kotona yksin se viimeinen viikko, jotta kotiinpaluu ei olisi ollut niin hiton vaikeaa. Olin järjestellyt ja suunnitellut muuttoa Groningeniin jo niin kauan, että kun se jo tapahtui, musta tuntui, ettei itse muutto (pakkaamista lukuunottamatta) ollut homma eikä mikään. Olin tietysti rampannut Hollannissa muutenkin sattuneesta syystä tasaisin väliajoin jo kahden vuoden ajan, joten tunsin kaupungin ennalta ainakin jotenkin, ja mulla oli siellä jonkunnäköinen tukiverkko. Paluumuutto ei ollutkaan ihan yhtä helppo. Musta tuntui, että olin itse muuttunut tosi paljon mutta en osannut oikein itse määritellä että miten. Kaikki ystävät, perhe ja Suomi tuntuivat aluksi tosi oudoilta, puhumattakaan niistä ”no oliko kiva vuosi” -kyselyistä. Yritä siinä sitten selittää mitä oot vuoden aikana tehnyt... Toisaalta tuntui, että kaikki on ihan samalla lailla kuin vuosi sitten ja toisaalta tuntui että tosi moni juttu oli muuttunut. Muutin takaisin syyskuun ensimmäinen päivä, ja koko syyskuu oli aika kamalaa aikaa (Tuukalle kiitos vertaistuesta ja kanssajuhlijoille pahoittelut kun aina itkin tanssilattialla). Onneksi mulla on ympärillä niin mielettömiä tyyppejä, jotka ovat kaikki tehneet takaisin muuttamisesta niiii-iiiin paljon helpompaa, vaikka ikävä takaisin onkin kova. Pus teille! Huolimatta takaisinpaluun vaikeudesta oli vaihtovuosi ah-niin-kliseisesti mun elämän paras vuosi. Se tuntui opiskelujen haastavuudesta huolimatta välivuodelta, kun vapaa-aikaa oli niin paljon ja esimerkiksi töitä taas niin vähän. Ehti nauraa, itkeä, juhlia, syödä ja rakastaa enemmän kuin mitä siihen Tampereella on ollut aikaa. Suosittelisinkin vaihtovuotta erityisesti teille, joiden tulevaisuus on vähän kysymysmerkkinä. Kaukaa on helppo nähdä lähemmäs, ja vaihtomaasta voi jopa löytyä joku hyvä opiskeluvaihtoehto. Ja hei - lähtekää vaihtoon vuodeksi. Melkein jokainen mun vaihtokaveri, joka viihtyi Groningenissa vain puoli vuotta, manaili lähtiessään että haluaisi vielä jäädä ja lähetteli katkeria Facebook-kommentteja kaikkiin bilekuviin. Ettehän te haluaisi olla sellaisia? -Hanna Uronen 12 KANSALAISET! DIJONISSA ON MUUTAKIN KUIN SINAPPIA! Ah, comme la vié est belle!”, istun paikallisessa kahvilassa ja katselen auringon viimeisiä säteitä vanhan kaupungin taivaanrannassa. Kuuntelen ihmisten soljuvaa puheensorinaa ja jostain kuuluu haitarin vaimea sointi. Siemaisen lasistani kulauksen hävyttömän kallista vuosikertaviiniä... STOP! Takaisin todellisuuteen: istun yksin viikon sairastelun jälkeen kymmenen neliön opiskelijakopissani. Ulkona sataa räntää jo neljättä päivää, ja illalliseksi järsin loput kuivahtaneesta patongista, joka on jo parhaat päivänsä nähnyt. Vessaankin täytyisi mennä, mutta ajatus käytävän päähän marssimisesta tuntuu ylivoimaiselta, ja sieltä on kuitenkin paperi jo loppunut. Tällaistako on ollut tähänastinen elämäni Ranskan Dijonissa? La vie en rose, ou via dolorosa, no ei sentään, mutta ainakin jotain sinne päin. Hyvät patinistit, tässä jutussa johdatan Teidät tarkemmin ranskalaisuuden ja Erasmus-vaihtoni saloihin. Olen kohta asunut täällä Burgundin helmessä kuukauden, sekä kokenut näin lyhyenä aikana jo paljon kaikenlaista. Kantavana teemana tähän juttuun päätin valita muutamia kliseisiä ennakkoluuloja niin Ranskasta kuin Erasmus vaihto-ohjelmastakin ja kommentoida niitä parhaani mukaan, joten bon appétit! 1. Ranskalaisista... ”Ranskalaiset ovat ylimielisiä, omaa napaansa tuijottavia hienohelmoja, jotka avaavat suunsa vain päästääkseen sieltä vahvalla aksentilla varustetun mokelluksen, josta tuskin saavat itsekään selvää” Tässä asiassa olin niin väärässä, kuin ihminen vain olla voi. Ranskalaiset ovat olleet yltiöpäisen avuliaita. Minua on milloin kädestä pitäen talutettu niin luentosaleihin ja toimistoihin, taikka muuten vain opastettu erittäin ystävällisesti. Täällä olen suorastaan hieman hämilläni saamastani avun määrästä. Lähes kaikki vastaantulijat ovat olleet valmiita auttamaan ja opastamaan. Ensimmäisinä päivinä oma ranskan kieleni oli lievästi sanottuna pakkasen puolella, mutta määrätietoisella asenteella ja uudella ”franglais”-kielelläni selvisin ensimmäisten päivien ajan vaivatta. Asiaa edesauttoi myös realiteettien myöntäminen: Ranskalaiset eivät oikein puhu (tai eivät ainakaan halua puhua) englantia, ja miksipä haluaisivatkaan sillä onhan ranskan kieli edelleen yksi eniten käytettyjä eurooppalaisia kieliä. 13 Kas kummaa, jossain muuallakin on havaittu opintoputken hyödyllisyys. 2. Maan tavasta... ”Ranskalaiset rakastavat byrokratiaa! Erivärisiä lippulappuja ja kopioiden kopioita pyörii nurkissa niin paljon, että lopulta olet niin sekaisin, ettet erota passinkopiota yliopiston ruokalistasta” Suomalaisena ja loogisen toiminnan ystävänä en voi ymmärtää, mihin tarvitsen niin monta lappua vain kertoakseni olevani Erasmus-opiskelija. Osta vakuutus, kopioi kaikki ”tärkeät” paperit moneen kertaan (vähemmän tärkeitä ei kuulemma tarvitse). Vie ja tuo paperisi sinne toimistoon ja tänne toimistoon... Jopa asuntolamme siivoojat haluavat sinun todistavan henkilöllisyytesi! Annat yhden paperin ja takaisin saat kolme muuta paperia täytettäväksi. Vielä naurettavammaksi homman tekee se, että mikään toimisto ei missään tapauksessa voi olla samaan aikaan auki, joten koko ruljanssin hoitamiseen pitää varata paljon aikaa. Itse en vielä kuukaudenkaan jälkeen ole saanut kaikkea hoidettua. Veikkaan, että ranskalaiset eivät itsekään ole kovin perillä ”keskieurooppalaisesta järjestyksestään”. 3. Ranskalaisesta ruoasta.. ”Ranskalainen keittiö on yksi maailman kuuluisimmista ja parhaista. Jokainen makuelämys saa makuaistisi tanssimaan cancania” No… Jos opintotuki mahdollistaisi aterioimisen hienoissa paikallisissa ravintoloissa, voisin ainakin yrittää todistaa tämän väittämän oikeaksi edes jossain määrin. Tähän asti suurimman shokin on aiheuttanut ruoka. Ensikosketukseni ranskalaisen keittiön saloihin sain ihastellessani illanistujaisissa söpöllä vaaleanpunaisella sokerikuorrutteella koristeltuja leivoksia. ”C`est la poisson” (se on kalaa), minulle ilmoitettiin hetken päästä, joten eipä tehnyt mieli enää syödä. 4. Opiskelusta... Ranskalainen keittiö ei tunne termejä tuore ja terveellinen. Tuoreita vihanneksia saa nimittäin etsiä kissojen ja koirien kanssa. Kaikki ”salaatiksi” luokiteltava on keitetty, tai vähintään se lilluu epämääräisessä säilykekastikkeessa. Paikallinen vihannes ”vihreä papu”on saavuttanut jo kulttimaineen asuntolan keittiössä. Lisäksi ranskalaiset rakastavat kaikkea rasvaista ja epäterveellistä. Vai miten terveellisinä näette ranskalaisilla täytetyt patongit, jättiläismäiset hampurilaisateriat tai patee-sandwichit? Majoneesi käy täällä myös suolan tapaan joka ateriaan. ”Ranskankielisistä luennoista ei saa mitään selvää! Lisäksi luentojen aiheet ovat läpeensä tylsiä ja loppuunkaluttuja” Jälkiruoaksi onkin sitten hyvä napostella vähän leivoksia ja omenapiirakkaa! Kaikesta tästä huolimatta en ole täällä kuitenkaan paljoa ylipainoisia ihmisiä nähnyt. Ranskalaiset ehkä ymmärtävät kohtuuden käsitteen, toisin kuin suomalaiset, jotka nimeltämainitsemattoman patinistin mukaan ”eivät osaa lopettaa sitä suklaan mässyttämistä”. Myös kurssitarjonta eroaa huomattavasti kotiyliopistosta. Aihepiirit ovat perinteisiä (esimerkiksi antiikin kulttuuri, monarkian käsitys valistuksen ajalla yms.) ja aiheet ovat rajattu hyvin selkeästi. Opintopisteiden laajuudesta en osaa sanoa mitään, sillä kursseista saatavat opintopistemäärät eroavat huomattavasti toisistaan. Kaikki luennoitsijat ovat kuitenkin olleet erittäin ymmärtäväisiä. Lisäksi vaihto-opiskelijana saan loppukokeiden sijasta kirjoittaa noin kymmenen sivun esseen ranskaksi valitsemastani aiheesta, eli aika piece of cake. Toinen yleinen vitsi on yliopiston ruokalat. Ne ovat normaalisti auki vain muutaman tunnin päivästä, jolloin niissä vallitsee kirjaimellinen kaaos. Ruokalat ovat nimittäin rakennettu tyypillisesti ranskalaiseen tyyliin, eli mahdollisimman epäloogisesti. Opiskelijat säntäilevät tarjottimiensa kanssa paikasta toiseen, ja ihan vain ajankuluksi voin laskea, kuinka monta kertaa joudun sanomaan ”pardon” yhden ruokala-käynnin aikana. Opiskelu ranskankielisillä luennoilla on ollut henkisesti suurin haaste. Täytyy olla paljon pokkaa pystyäkseen esimerkiksi kahlaamaan läpi myöhäisantiikkia käsittelevän seminaarin, kuitenkaan ymmärtämättä tästä sanaakaan. Tämä esimerkki oli tietenkin ääritapaus, mutta täytyy sanoa, että joitakin nopeatempoisia luentoja on ollut erittäin vaikea ymmärtää! Yksi positiivisimmista yllätyksistä on ollut ranskalaiset professorit. Meininki luennoilla on ollut ihan eri luokkaa kuin Suomessa. Parhaimmat luennoitsijat ovat ns. luovia hulluja, jotka meuhkaavat, huitovat ja naurattavat opiskelijoita läpi luentojen. He myös ottavat kontaktia opiskelijoihin ja tauoilla hengailevat, jopa tupakoiden, opiskelijoidensa kanssa. Tällaista voisi toivoa myös Suomeen! 5. Erasmuksesta... ”Erasmus-vaihto paljastaa jokaisen opiskelijan sisäisen bile-eläimen, joka jatkuvasti janoaa viinaa, päihteitä ja lihallisia himoja” Yksi Dijonin kaupungin symboleista on osuvasti pöllö, ja paikallisten Erasmus-opiskelijoiden Facebook-yhteisön nimi onkin suoraan käännettynä ”pöllö, joka ei koskaan nuku”. Tämä kuvaa aika osuvasti Erasmus-elämää täällä Dijonissa! Allekirjoittanut on vakuuttunut vihreiden papujen terveellisyydestä. Lähestulkoon kaikki opiskelijat asuvat kampuksella, joten tiedot bileistä kulkevat kulovalkean lailla asuntolasta toiseen. Alkoholi on suhteessa Suomen hintoihin niin halpaa, että pöntön saa sekaisin miltei maitopurkin hinnalla – halutessaan vaikka joka päivä. Toisaalta Patinan shamanistiseen känniörvellykseen tottuneena ranskalaiset tuntuvat ihan kesyiltä. Parhaaksi ryyppyseuraksi ovat tähän mennessä osoittautuneet puolalaiset, jotka meidän suomalaisten tapaan tietävät miten kuppia tulee ottaa oikeaoppisesti. 14 6. Mitä ne meistä oikein ajattelee..? ”Suomalaiset ovat ranskalaisten mielestä täysin tyylitajuttomia pellejä vailla käytöstapoja” Tämä kysymys nousee suomalaisilla usein esiin ulkomaille mennessä, joten päätin tehdä sille ihan oman osion. Olen ollut melko hämmentynyt Suomea ja suomalaisuutta koskevista kommenteista. Ensinnäkin minulta on kysytty useaan kertaan, kuinka olen uskaltanut lähteä ”näin kauas”. Suurin osa Erasmus-kavereistani on kotoisin Keski-Euroopasta, ja täältä katsottuna Suomi vaikuttaa kylmältä ja kaukaiselta. Oma ulkonäköni ei näemmä sovi paikallisten muottiin, sillä olen pitkä ja ”roteva” viikinkinainen, millä nimellä ranskalaiset kaverini minua kutsuvat. Ranskalaiset pitävät Suomea ja muita Pohjoismaita ”täydellisinä valtioina”, joissa kaikki toimii ja eettiset arvot ovat kohdallaan. ”Miksi sinä halusit lähteä sieltä paratiisista”, tai ”te siellä Suomessa olette niin terveellisiä ja ekologisia”, ovat paikalliset naureskelleet. Kerran on minulta jopa kysytty, että ”onko sinun mielestäsi täällä likaista verrattuna Suomeen”, mikä on jo mielestäni huvittavaa. ”La chaloutte qui jamais dormir” Yliopiston asuntolat ovat yhdistäneet meidät vaihtarit nopeasti, eikä kavereita tarvitse hakea kaukaa. En ole ensimmäisen iltani jälkeen täällä tuntenut oloani yksinäiseksi, kun jo viereisestä huoneesta löytyy lähin kaveri. Asuntola on kuin suuri kuhiseva muurahaispesä, ja voitte vain kuvitella mitä tapahtuu suljettujen ovien takana, kun ”aktiiviset” ja yli-innokkaat ranskalaiset kv-tuutorit lentelevät kukasta kukkaan ja uusien valloitustensa syleilyyn. TV:tä en ole vaihtoaikanani kaivannut - riittää kun istun keittiöön kuuntelemaan uusimmat Erasmus - Kauniit ja Rohkeat-juonikäänteet. Ainoa huono puoli asuntoloissa on niiden alkeellisuus. Välillä mietin asunko oikeasti Keski-Euroopassa vai Keski-Afrikassa. Internet-yhteys on lähes olematon. Uskallan myös jopa väittää, että Suomen puolustusvoimillakin on paremmat suihkutilat kuin meillä täällä asuntolassamme. Kerroskeittiöt ovat useimmiten kuin pommin jäljiltä, ja jääkaappina toimii lähtökohtaisesti parveke. Paikalliselta Toasilta loppui kuulemma rahat kesken! Tosin meitä pidetään myös hieman outoina. Suomessa Erasmus-vaihdossa olleen ranskalaiskaverini mukaan suomalaisilla on pakottava tarve näyttää mahdollisimman urpoilta. Esimerkkeinä tästä hän käytti talvivaatteittamme. Lisäksi vaatteisiin sidottavat vappupallot ovat kuulemma loistava esimerkki suomalaisten muotitietoisuudesta. Kaiken kaikkiaan kuva Suomesta on siis erittäin positiivinen, yhdessäkään lauseessa ei ole mainittu lumihankea, viinaa tai kirvestä, mikä sinällään on ihan kiva juttu. Yritän pitää täällä positiivista kuvaa Suomesta ja meistä patinalaisista yllä, eli karvalakki päähän ja baanalle! Lopuksi vielä haluan toivottaa kaikille patinisteille ihanaa ja punaviiniltä maistuvaa kevättä! Rakastakaa toisianne, bilettäkää ja kuunnelkaa edes kerran herkistyneesti Ukkometso, sillä olettehan kerran Suomessa. Vuosijuhlilla nähdään! :) Bizbiz -Roosa Pöyhönen p.s. Erasmus Rotterdamilainen, Je t`aime! 15 Hallituksen esittely Taas on se aika vuodesta, jolloin esitellään uudet hallituslaiset. Viime vuonna halitukseen saatiin ennätysmäärä ensimmäisenvuoden opiskelijoita, tällä kertaa mukaan lähti fuksien lisäksi toisen ja kolmannen vuoden ensikertalaisia. Hieno juttu! Patinan toimintaan voikin lähteä mukaan missä tahansa opiskeluvaiheessa ja hallituksen kokouksiin ovat kaikki patinistit enemmän kuin tervetulleita. Uusi hallitus kootaan taas ensi syksynä syyskokouksessa. Siihen asti koittakaa tyytyä katselemaan näitä naamoja… Olen Jaakko ”Jasu” Rantala ja 22 ikävuoden aikana minulle on ehtinyt kertymään neljättä vuotta yliopisto-opintoja ja kolmatta vuotta hallituskokemusta, mutta henkiseltä iältäni pysyn toivottavasti mahdollisimman pitkään ikinuorena. Allekirjoittanut hoitaa kuluvan vuoden aikana Patinan puheenjohtajuutta. Pyrin siis luotsaamaan Patina hallituksen ja koko ainejärjestön turvallisesti ensivuoteen. Toivottavasti saadaan yhdessä tehtyä ainejärjestömme viidennestäkymmenennestä toimintavuodesta ikimuistoinen! Ainejärjestötoiminta ja töissä käynti vievät suurimman siivun vapaa-ajastani. Torstai-illat pyrin parhaani mukaan rauhoittamaan pubivisalle ja muutamalle foosball-pelille. Parasta Patinassa on…sitsit, sitsit ja sitsit! Olen Heta Hedman, 20-vuotias toisen vuoden opiskelija sekä toisen vuoden hallituslainen. Henkinen ikäni on lähempänä opiskelu- sekä hallitusikää. Olen varapuheenjohtaja ja tiedotusvastaava vuoden 2013 hallituksessa. Hoidan kaikkea epämääräistä, mutta tärkeintä taitaa kuitenkin olla se, että tieto kulkee sekä Patinan sisällä että erityisesti Tamyyn päin. Vapaa-ajallani kiusaan kämppiksiäni, joskus muitakin. Tykkään myös kuunnella hyvää musiikkia ja hihitellä. Patinassa on vaan tosi hyvä fiilis! Olen Juho Karisaari, Patinan hallituksen sihteeri, eli ilmeisesti hoidan asiakirjatyötä, pidän hallituksen kokouksista pöytäkirjaa ja levittelen sähköpostissa tiedotteita. Kolmannen vuoden opiskelijana on ikää piakkoin kaksikolmatta vuotta, mutta hallituslaisena olen pirteä ekakertalainen. Henkistä ikääni en uskallakaan arvata, koska niin mielelläni kuin kuvittelenkin olevani vastuullinen aikuinen, niin tykkään liiaksi olla lapsi. Tykkäämiseni olen koonnut aika kattavasti Facebookiin ;) Vapaa-aikani kuuluu yleensä rattoisasti netissä seikkaillessa, ponimeemien seuraamisessa, hevilevyihin investoidessa, piirrettyjen ja elokuvien katsomisessa sekä kiinnostavien mangojen ja animen etsimisessä. Silloin tällöin yritän myös pitää lukuharrastusta yllä muun kuin yliopistokirjojen kautta. Parasta Patinassa on ihmiset. 16 Olen Mikael Immonen, 22 vuotta ja 3. vuoden opiskelija. Patina Oy:n vuoden 2013 hallituksessa toimin talousvastaavana. Viime vuosien taloustaantuma iski Patinaan kovaa, ja tavoitteenani on tehdä siitä jälleen kilpailukykyinen globaaleilla markkinoilla. Tämä vaatii suuria ponnistuksia koko organisaatiolta ja esim. helvetinmoista haalarimerkkimyyntiä. Tykkään herätä keskellä yötä katsomaan lätkää, mikä tosin kostautuu pommiinnukkumisina. Parasta Patinassa on iloinen yhdessäolo erinäisissä tapahtumissa Olen mahdottoman sympaattinen ja valovoimainen fuksi Tanja Kohvakka. Ikää löytyy vasta 19 vuotta, mutta opiskelujen aiheuttamien koettelemuksien vuoksi henkinen ikäni (ja ehkä maksani) ikä lähentelee keski-ikää. Toimin bileneuvoksena yhdessä Riikan kanssa. Tulevana vuotena leivon patinalaisten iloksi kahvitunneille ja huolehdin siitä, että rankka opiskelu saa tasapainoa terveellisten illanviettojen avulla. Ärsytän kämppiksiäni, nukun ja kulutan rahojani Doriksen tai Klubin hyväksi. Pidän yli kaiken pianon soitosta ja julkaisukelvottomien tekstien kirjoittamisesta. Parasta Patinassa on…monet erilaiset tapahtumat saunailloista sitseihin! Olen Riikka Suominen ja ikää on 23 vuotta. Olen toinen hallituksen tapahtumavastaavista, eli Tanjan kanssa järkkäillään tulevan vuoden paardeja (jotka on parhaat!) Kun en opiskele, oon baaris... eiku siis luen ja jumppaan tietty. Patinassa parasta on Aktiivinen ainejärjestötoiminta. Olen Severi Raja-aho, 21-vuotias toisen vuoden opiskelija. Toimin Patinan kulttuurivastaavana, sekä PR-vastaavana. Tehtäviini kuuluu kulttuuri tapahtumien järjestäminen, Tampereella tapahtuvasta kulttuuritoiminnasta ilmoittaminen, Patinan ekskursioiden järjestely, ainejärjestön edustustehtävät ja yhteyden pitäminen AKAVA -ammattijärjestöön, sekä mainosten myynti Historian lehteen. Vapaa-ajalla pyrin olla tekemättä mitään, eli yleinen levytys ja laiskottelu. Parasta Patinassa ovat ihmiset! 17 Olen Ilmari Reunamäki, 22-vuotias toisen vuoden opiskelija ja ensimmäistä vuotta hallituksessa. Toimin tuutorivastaavana, eli valitsen ensi syksylle tuutorit ja laadin ohjelmaa syksyn ekoille viikoille. Sitten opetamme uudet tavoille! Kun en opiskele, vietän usein vapaa-aikaa. Vapaa-ajalla olen kotona ja ulkona. Kotona syön, lepään ja sivistyn. Ulkona viihdyn. Pidän maukkaista hampurilaisista ja Amerikan menneistä ajoista. Parasta Patinassa on orooni. Olen Saku Pihko, 24-vuotias neljännen vuoden opiskelija ja kolmatta vuotta hallituksessa. Olen toista hallituskautta Patinan opintovastaava. Vastaan opintoihin liittyvistä asioista ja osallistun opetuksen suunnitteluun oppiaineen henkilökunnan kanssa. Kun en opiskele niin esimerkiksi treenaan tai dadailen. Pidän kataareista. Parasta Patinassa on orooni Olen Joonas Laaksonlaita, kotoisin Riihimäeltä, Tampereella olen asustellut elokuusta 2012. Olen 21-vuotias, mutta henkinen ikäni vaihtelee tilanteesta riippuen. Patinan hallituksessa toimin liikuntavastaavan tehtävissä. Tehtäviini kuuluu mm. talviriehan ja syksyisen Megazonen järjestäminen. Muutenkin yritän pitää itseni ja kanssa opiskelijani liikkeessä. Seuraava liikuntatapahtuma on helmikuun lopussa alkava salibandy turnaus, johon saimme kerättyä Patinalta oman joukkueen. Lisäksi keväällä on tulossa sulkapalloturnaus oppiaineen henkilökunnan kanssa 25.4. Syksyllä vuorossa on yösähly. Vapaa-ajallani harrastan liikuntaa ja ei-niin-akateemista keskustelua kavereitteni kanssa. Suoritan myös parasta aikaa yksityislentäjän lupakirjaa, ja käynkin aika ajoin viikonloppuisin kokeilemassa siipiäni Hyvinkään lentokentältä käsin. Parasta Patinassa ovat ehdottomasti toiset opiskelijat ja positiivinen ilmapiiri, niin opiskelijoiden, kuin henkilökunnankin osalta. 18 Olen Kalle Matsinen - myös Nikolai III, Venäjän tsaari. Olen vielä hetken 22 vuotias, toisen vuoden historian opiskelija ja toisen kauden hallituslainen. Vastaan kv-asioista ja tavoitteita riittää tällekin vuodelle. Erityisesti haluaisin vaihtareita enemmän tapahtumiimme. Kun en opiskele, tanssin yksin kotona ja kun en tanssi, kokkaan ja syön. Patinassa parasta on ...hyvät tapahtumat, paremmat ihmiset. Olen Tuomo Pajunen, 22 vuotta ja kolmatta vuotta opistossa. Olen Patinan ympäristö- ja tasa-arvovastaava. Tiedotan näihin liittyvistä asioista ja pyrin lisäämään tietoisuutta aiheista ainejärjestön sisällä. Tavoitteeni tulevan vuoden osalta on parantaa maailma. Pidän pitkistä kävelyistä puistossa, kuunvalossa istumisesta sekä raskaammasta laulu- ja soitinyhtyemusiikista. Stand-up ja elokuvat ovat kanssa ihan kivoja. Parasta Patinassa on Tommyt Ihmiset. Tuukka Hämäläinen on vuonna 1989 syntynyt 5.(?)vuoden opiskelija. Joensuusta kotoisin oleva Tuukka palaa vuoden tauon jälkeen hallituksen riveihin varajäseneksi. Tuukka lupasi hallituksessa muistaakseni vastustaa kaikkea ja muistuttaa, kuinka ennen oli kaikki paremmin. Oikeasti Tuukka on kyllä mukava. Tuukka on vapaa-ajallaan ainakin töissä ja tykkäämisiä kannattaa vakoilla facebookista. Luultavasti Tuukka kuitenkin pitää edelleen Patinan saunailloista ja ihmisistä Olen Sonja Vistala, kolmannen vuoden opiskelija, jolla on ikää 23 vuotta. Yritän olla henkiseltä iältäni jo vähän aikuinen, mutta toistaiseksi tulokset ovat olleet vaihtelevia. Siirryin hallituksessa varajäsenestä jäseneksi ja HiLeen toimittajasta päätoimittajaksi. Vastuullani on siis kerätä lehteen juttuja ja huolehtia lehden taittamisesta. Tämän vuoden tavoitteitani päätoimittajana on oppia pitämään kiinni deadlineista ja saada mukaan uusia innokkaita lehdentekijöitä. Pidän nukkumisesta, teestä ja siroista kengistä. Vapaa-ajallani tanssin myös aika paljon. Patinassa parasta on kahvitunnit ja rento meininki. Iina Salminen on Patinan HOL-vastaava, mutta Kalle Matsinen pitää yhteyttä Historian opiskelijoiden liittoon Iinan vaihdon ajan. (kevään 2013) Oxfordissa vaihtoaan viettävään Iinaan voi tutustua parhaiten lukemalla hänen blogiaan osoiteessa; http://iinanmatkassa.blogspot.fi/ Erityisesti vaihtoa samoille suunnille suunnittelevien kannattaa laittaa osoite mieleen! 19 Valkyrioiden marssi lmassa on suuren urheilujuhlan lisäksi paljon karttuja, joista osalla on ikävä tapa etsiytyä varomattomien katsojien keskuuteen. HiLeen urheilutoimitus otti suuria riskejä ja asetti itsensä alituiseen vaaraan seuratessaan Patinan menestyksekkäimmän kyykkä-joukkueen suorituksia. Tervetuloa Akateemisen MM-kyykän jäisille areenoille! Valkyrioiden esiinmarssi ei näytä lupaavalta: nimi on kirjoitettu kisaluetteloihin pienellä alkukirjaimella. Kapteeni Ronja Linnanen vakuuttaa kuitenkin minulle eksklusiivisessa haastattelussa, että viime vuoden sijoitusta (64. yleisessä sarjassa) tullaan nostamaan. Nimi ainakin on huolella valittu: valkyriat tunnetaan skandinaavisessa mytologiassa sodan hengettärinä, jotka kantoivat taistelussa kuolleet viikinkisoturit Valhallaan. Nykypäivän valkyriat eivät kanniskele enää kuin kyykkiä pelikentälle, mutta itsevarmuudella ne pelit voitetaan. Joukkueen pelitaktiikka vaikuttaa silti oudolta: olla ystävällisiä ja kannustavia kanssapelaajia niin omaa kuin vastustajaa kohtaan. Missä on tappamisen meininki? Karsinnoissa joukkue (ja toimitus) olivat jo humaltuneet sen verta, että vastaan asettuneen jatkojoukkueen nimi ei jäänyt kenellekään mieleen. Valkyrioiden Hyötyläinen ja Huhtala joutuivat pois muonavahvuudesta, joten vajetta paikattiin Noitavaimoista tutuilla Tiina Rannolla ja Hanna Urosella. Heittäjäpareja vaihdettiin siten, että Linnanen ja Musto heittivät avaukset ja Ranto&Uronen-parivaljakko yritti pyyhkiä loput kyykät pelialueen ulkopuolelle. Vaikka vastajoukkue oli taitava, Valkyriat (tuossa vaiheessa kai mielikuvituksellisesti Valkyriavaimot) pani hanttiin ihailtavan peräänantamattomasti. Tilanne oli tiukka loppumetreille asti, mutta teekkareista (?) koostunut ammattimaisin ottein pelannut joukkue oli lopulta viikinkien bestiksille liian kova pala. Sijoitus oli kuitenkin Patinan paras näissä kisoissa, 24.! Ensi vuodelta ei voida odottaa kuin finaalipaikkaa! Valhallassa (jatkoilla) tavataan! Oskari Kivikoukku Valkyriat saapuvat pelialueelle tipoittain, täyttävät mukinsa terästetyllä kaakaolla ja kiskovat taistelupiponsa syvälle päähän. Taktiset kuviot rajoittuvat lähinnä heittopareihin: riuskat avausheittäjät Nora Musto ja Sofia Hyötyläinen ovat avainasemassa, kapteeni Linnanen ja hänen luottopakkinsa Anna Huhtala hoitavat pelialueen siivouksen. Alkusarjan arveluttavat tiimit, kuten joukkue nimeltä Joukkue, Martat ja Sutisihteerit eivät juuri vakuuta. Varsinkin Joukkue kunnostautuu enemmän katsojien runnomisessa kartulla kuin kyykkien kaatamisessa, suu tosin käy koko ajan kuten pitääkin. Sutisihteerien kanssa siskoilu menee jopa niin pitkälle, että luulisi pelaajien olevan yhtä joukkuetta. Valkyriat hurraavat niin omille kuin vastustajankin onnistumisille, mikä hämmensi maskuliinisia katsojia kovin. Kahden voiton jälkeen valkyrioiden kunnianhimo alkoi kasvaa. Frau Fortuna oli ollut suotuisa soturittarille ja jatkopaikka oli lähempänä kuin koskaan. Marttoja vastaan otettu viimeinen alkusarjan matsi kuumensi tunteita, kun jo valmiiksi pudonneiden patinalaisten joukkueen Noitavaimojen eräs nimeltä mainitsematon pelaaja rekrytoitiin neljänneksi Marttojen pelaajaksi. Tässä vaiheessa kapteeni Linnasesta kuoriutuu todellinen bryndhildimäinen raivotar, joka vain miehissä taltutetaan. Valapattous ei siivittänyt marttoja voittoon (lopussa kapteenitar kävi vielä neuvottelemassa tuomariston kanssa mikkokoivumaisella mentaliteetilla) ja vastoin toimituksen ennakko-odotuksia, Valkyriat eteni jatkoon. Patinan marssi kohti kunniaa on alkanut! Valkyrioiden Sofia Hyötyläinen ja Ronja Linnanen 20 Valkyriat poseeraavat jatkolipun kanssa. Takana viimeinen vastus "Martat", joihin patinisti Katri Rosenberg loikkasi Noitavaimoista ja näin ollen pelasi omaa ainejärjestöään vastaan. Valkyrioiden kapteeni (Ronja) kyykkää 21 Hauki on kala On helmikuinen lauantaiaamu. Herätyskello pärähtää soimaan yhdeksältä. Olen kuitenkin noussut sängystä jo puoli tuntia aikaisemmin, sillä en jännitykseltäni saanut enää nukuttua. Jaa miksi jännittää? No koska tänään on kyykkäpäivä! Akateeminen MM-kyykkä on vuosittain Hervannassa järjestettävä urheilutapahtuma, jossa haalarikansa ottaa toisistaan mittaa viskomalla painavia puukapuloita ympäriinsä. Niin kisaajat kuin tuomaritkin ovat enemmän tai vähemmän humalassa, ja hienovaraista vilppiäkin usealla kentällä näytetään harrastavan. Kyykkähän ei kuitenkaan ole mikään teekkareiden keksintö, vaan (Wikipedian kertoman mukaan) satoja vuosia vanha karjalainen peli. Hervannan kisoissa urheilukansaa katsoessa voisi kuvitella, että peli on vielä vanhempaa perua – puunuijalla toisen vahingoittaminen, epäselvä verbaalinen ulosanti ja ylipäänsä varsin primitiivinen käytös viittaavat pelin kehittäjien olleen luolamiehiä. Joukkueemme saapuessa Hervantaan kisat ovat jo täydessä käynnissä, sillä yleisen sarjan ottelut käynnistyivät jo aamuvarhain. Koska meidän joukkueessamme on vain kauniimman sukupuolen edustajia, saimme nukkua vähän pidempään. Eräälle kentälle on huhujen mukaan juuri laskeutunut helikopteri jonkun onnettomuustapauksen takia. Joka vuosi olen nähnyt kyykässä vähintään yhden ambulanssin – painavat sinne tänne lentelevät puupalikat ja humalaiset ihmiset eivät välttämättä ole kaikkein turvallisin yhdistelmä. Tänä vuonna on sentään inhimillinen -5 asteen pelisää, eikä tulipalopakkanen. Iltaa ja seuraavan päi- vän olotilaa ajatellen tämä on hyvä asia – mitä kylmempää, sitä enemmän tarvitsee nauttia termarista ja taskumatista lämmikettä, ja sitä heikompi olo on kisojen jälkeisenä aamuna. Pettymykseksemme tuomarimme on aivan liian ujo teekkaripoika lahjottavaksi. Pysymme kuitenkin strategiassamme ja häviämme kaksi ensimmäistä peliä, ettei vahingossakaan tarvitse jäädä lumisateeseen pelaamaan jatkoeriä. Olemme kyllä joskus miettineet, että voisi olla ihan jännä joku vuosi oikeasti kokeilla, miten sitä pärjäisi jos tosissaan pelaisi ja vaikka harjoittelisikin pari kertaa ennen tapahtumaa. Osa kilpailijoistahan kuulemma oikeasti treenaa kyykkää varten, ja jotkut jopa pelaavat jossain mystisessä kyykkäliigassa, siis tosissaan. Ja meillä toisilla taas harjoittelu tarkoittaa minttukaakaon koemaistelua. Viimeisen pelin loputtua seuraavat tarkat muistikuvat ovatkin sunnuntain puolelta. Hauskaa joka tapauksessa oli, eikä kukaan joukkueemme jäsen kärsinyt merkittäviä aineellisia tai ruumiillisia vahinkoja. Patinan edustukseen kuului ainakin kaksi naistensarjan joukkuetta sekä yksi tiimi yleisen sarjan puolelta, ja tuloksista muuten sen enempää tietämättä (kyllä niitäkin joku taisi illan mittaan kertoa vaan en enää muista), toinen naisjoukkue pääsi myös jatkopeleihin asti. Loppukaneettina haluaisin sanoa kaikille niille, jotka eivät ole akateemiseen MM-kyykkään koskaan osallistuneet katsojana tai pelaajana, että olette jääneet paljosta paitsi. Tulkaa ensi vuonna paikalle, minä ainakin aion olla siellä! terveisin Hileen nimetön urheilutoimittaja Noitavaimojen Tiina Ranto kyykkää Kuvat: Jukka Vieri & Ronja Linnanen 22 Ystävänpäiväsitsit 14.2.2013 Patina & Cortex 23 Kuvat: Mirva Romppainen Neiti Yliopistoetsivä – Cunnus Laxitas Tapahtui edellisissä jaksoissa: Yliopistoetsivän kaotiikkaa henkivä kosminen minuuttideitti alan piireissä Petalidioniksi kutsutun Lehtorin kera päättyi laitoskirjastossa vietettyyn yöhön. Myöhemmin kohmeloinen kuolonkankea eroottinen kalmantanssi skånelaista murretta vääntäneen ruotsalaisen mysteerimiehen kanssa avasi muistojen verisen mensiksen, jo ratkaistujen keissien akatemian poliittisen maailman parantavan fallistisen rakenteen kajossa paistattelemisen arpeututtaneet syfaaliset sykkivät mätäpaiseet: kaikessa hiljaisuudessa Peltolammin lukuisista thalidomidimyrkytyksistä epäiltylle ala-asteelle kouluavustajan tehtäviin karkoitetun Assarin katkera kostonhalu ei jättänyt Riinaa rauhaan: hän tiesi olevansa lähes oidipaalisen raivon ja horisontissa häämöttävän verikoston kohde. Assarin vendettaa voimakkaammin Riinaa kaiversi kuitenkin Tweed-miehen jälkeensä jättämä epäterveellinen, kutiseva tunne. Kynsien käyttöä helpottivat kuitenkin Riinan mielikuvitukselle tilaa jättämättömät mutta käytännöllisyytensä vuoksi opinto-ohjauskeikoille Riinan itsensä suunnittelemat tuoreen veren väriset, haarattomat sukkahousut. ”Stipendium peccati mors est!” hämmensi yliopistoetsiväämme edelleen, mutta eteenpäin oli mentävä. Hurmion hissimatka Dekaanin seurassa päättyi kuitenkin kiusalliseen kohtaamiseen finninaamaisten nörtähtävien tulevaisuuden jyrkikataisten ja alexstubbien kanssa, mutta opinto-ohjauskeikka kera Keenop-nukeillaan leikkivän Professorin palautti Riinan jälleen saturaattiseen kisumaisen kehräävään normaalitilaan. 25 Yllättävä viesti järkytti kuitenkin nti Nuutajärven libidaalista tasapainoa. Rakkaudenlahjoiltaan varsin kyseenalainen ruotsalainen Tweed-mies oli löydetty akateemisen palvonta-automaatin lattialta letaalin kannabispiikityksen vastaanottaneena, puristaen Riinan tietyissä piireissä julkisena salaisuutena tunnettuja verenpunaisia tukisukkahousuja. Onnistuuko Riinan haureilla itsensä ulos kiipelistä? Kuka on tyydyttämättä jäänyt, katkeraa kostoa hautova lavastaja? Laukeaako tilanne vai vaaditaanko Riinaa tilille? Kuinka monta euroa maksaa yksisuuntainen risteily Poznaniin? Ja miten tähän kaikkeen liittyy pieni keidaskylä Nigerin Agadezin alueen Bilman departementin Djadon kunnassa? -----------------------------------------------Hän yritti pitää itsensä innostuneen ja reippaan näköisenä. Riina liikkui korkokengissä horjumatta ja varmoin askelin matalan pöydän ääreltä suurelle näytölle, jolle videotykki ampui värejään. Näyttötikku kädessä hän osoitteli ajoittain jotain asiaankuuluvaa ja hänen suunsa puhui ja puhui. Poskimikrofoni heilahteli suupielessä, mutta jalkoja särki korkkareissa. Yllään Riinalla oli asiallinen jakkupuku, tiukahko hame ja jakku. Kokemuksesta hän tiesi, että auditoriot ovat lämpimiä paikkoja esitelmöidä: jakun alla ei ollut muuta kuin rintaliivit. Verenpunaisia sukkahousujaan hän ei uskaltanut nyt käyttää. Liivit nostivat Riinan rintoja saaden ne painautuvan yhteen ehkä turhankin auliisti. Kuin huomaamatta käsien liike paljasti hieman Riinan vaaleaa paljasta vatsaa, navan ja siinä kiiluvan pienen Pirkanmaan vaakunaa esittävän korun. Asustaan huolimatta Riina tunsi olonsa kaikkea muuta kuin haluja herättäväksi. Hän oli päättänyt peitellä jutun, kuin nekrofiili haperoituvan ruumiin herkän aktinsa jälkeen. Apua Riina sai Professoriltaan, sekä tämän tutulta vahtimestarilta, jolta parivaljakko oli tapauksesta alun perin päässyt vihille. Vahtimestari oli entisenä poznanilaisena eroottisen suklaapuodin sisäänheittäjänä luvannut hävittää Tweed-miehen ruumiin asiantuntevasti. Riina oli ollut skeptinen, mutta Professori luotti vahtimestariin ja Riina luotti Professoriin. Kun esitelmä oli vihdoin ohi, Riina oli stressieritteistä märkä. Yli-inhimilliset määrät vietteleviä feromoneja sisältävää lemmennestettä valui hänen vaaleilta kutreiltaan otsalle, josta ne hekumallisina noroina tip-tip-tippuivat Riinan kookkaiden mutta terhakkaiden rintojen väliin. Kuvan lähde: http://image.spreadshirt. com/image-server/v1/designs/10910771,width=178,height=178/ scenes-from-a-marriagedominatrix-domina-whip-lash-high-heel-bachelor-party-bachelorette-wedding-lea.png ”Tosi kiva semma”. Riina hätkähti. Hän oli kuullut tuon äänen ennenkin. Assari. -----------------------------------------------Hän muisti heidän ensitapaamisensa. Se oli eteläpirkanmaalainen motellinpahanen. He olivat seisseet vastakkain, kiinni toisissaan, kädet toistensa ympärillä. Suudelleet. Assarin karhea ja karvainen rinta oli painanut Riinan pehmeää povea, ja Assarin kivikova kurssitemplaatti oli tunkeutunut Riinan Moodle-alustaan. Riina oli saanut seistä varpaillaan, vaikka pitkä ja lihakas nainen olikin. Hän oli kiemurrellut, mutta Assarin voimakkaat pseudotieteelliset ponnistukset olivat pakottaneet Riinan staattiseen euforian diskurssiin. He olivat saavuttaneet johtopäätöksensä yhdessä. Mikäli Assari ei olisi myöhemmin paljastunut tasapainottomaksi thalidomidimyrkyttäjäksi, Riina olisi voinut pitää tuota aamupäivää paskaisessa motellissa elämänsä opinnäytetyönä. ”Mitä helvettiä sä haluat”, yleensä itsevarma ja hillitty Riina kivahti epätyypilliseen tapaan vihaisesti ja pelokkaasti. ”Sä tiedät kyllä mitä mä haluan, Riina”, vastasi Assari. ”Mä haluan sut.” - Hyytävä Alfa 26
![Lataa esite tästä [pdf] - HB](http://cdn3.abcdocz.com/store/data/003512261_1-9cf79083dc7ea645eadf27187aeabbaa-250x500.png)
© Copyright 2024