loppuraportti - Aalto

Aalto-yliopiston
Oppimiskeskuksen
palvelu- ja tilakonsepti.
Palvelumuotoiluhankkeen
loppuraportti 15.1.2014
2013 – 2017
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
1
2
Oppimiskeskuksen
muotoiluhanke:
tiivistelmä
loppuraporttiin
Hankkeen osapuolet
Tilaaja: Aalto-yliopistokiinteistöt Oy
Aalto-yliopiston vastuuhenkilöt:
Päivi Hietanen, työympäristöpäällikkö,
Kampus- ja tilapalvelut
Eeva-Liisa Lehtonen, ylikirjastonhoitaja,
Aalto-yliopiston kirjasto
Matti Raatikainen, tila- ja asiakaspalvelupäällikkö,
Aalto-yliopiston kirjasto (projektipäällikkö)
Riitta-Liisa Leskinen, asiakkuuspäällikkö,
Aalto-yliopiston kirjasto (viestintä)
Palvelumuotoilu: Kuudes Kerros Oy
Jari Danielsson (projektipäällikkö)
Johannes Hirvonsalo (palvelumuotoilija)
Janne Kupiainen (arkkitehti, palvelumuotoilija)
Leena Fredriksson (palvelumuotoilija)
Alvar Aallon suunnittelema kirjasto Otaniemessä peruskorjataan vuosina 2015-16. Rakennuksessa sijaitsee nyt Aalto-yliopiston Otaniemen kampuskirjasto. Peruskorjauksen myötä yliopiston kaikki kampuskirjastot, mukaan lukien Töölö ja Arabia, muuttavat saman katon alle. Kirjaston strategisena tavoitteena on
muodonmuutos ”perinteisestä kirjastosta” eläväksi kohtauspaikaksi ja oppimiskeskukseksi, joka linkittyy
toiminnallisesti Otakaari 1:een rakentuvaan uuteen kandikeskukseen.
Peruskorjauksen hankesuunnittelu haluttiin tehdä uudella tavalla ja laajasti kirjaston henkilöstöä ja
käyttäjiä osallistaen. Työ käynnistettiin elokuussa 2013 palvelumuotoiluhankkeella, jonka tavoitteena oli
synnyttää kirjastolle uusi palvelukonsepti ja sitä tukeva ympäristö. Muotoiluhankkeen konsultiksi valittiin
Kuudes Kerros Oy.
Uusien palvelujen konseptointi käynnistettiin tunnistamalla kirjaston eri käyttäjäryhmät ja heidän tarpeensa. Hankkeessa muodostettiin kolme palvelumuotoilutiimiä, joihin rekrytoitiin Aalto-yliopiston opiskelijoita
ja henkilökuntaa. Tiimit haastattelivat muotoilijoiden ohjauksessa laajasti yliopiston opiskelijoita ja henkilöstöä tavoitteena selvittää erilaisia työ- ja opiskelurutiineja sekä päivän kulkua kampuksella.
Haastattelujen avulla tunnistetut käyttäjätarpeet ja niistä muodostetut käyttäjäprofiilit toimivat palvelukonseptin kehittämisen pohjana. Uusia palveluja ideoitiin, priorisoitiin ja jalostettiin työpajoissa, ja parhaita
ideoita testattiin eri käyttäjäryhmillä. Muotoiluhankkeen rinnalla kirjasto teki kumppanuushaastatteluja,
joissa selvitettiin sidosryhmien toiveita kirjaston palveluihin ja yhteistyöhön liittyen. Hankkeen etenemisestä viestittiin henkilöstöinfoissa ja muilla foorumeilla sekä virtuaalisten kanavien kautta.
Palvelumuotoiluhanke synnytti oppimiskeskukselle kunnianhimoisen palvelulupauksen ja uudenlaisen
palvelukonseptin. Siinä nykyiset ja uudet palvelut ryhmittyvät neljän eri otsikon alle. Palvelujen sisältö on
kuvattu tarkemmin palvelukorteissa. Hankkeessa tunnistettiin myös palvelujen vaikutukset henkilöstön
työn sisältöön ja kuvattiin ”road map” uusien palvelujen käytäntöön viemiseksi. Yhteistyössä hankkeen
muiden suunnittelijoiden kanssa syntyi myös hahmotelma palvelujen tarvitsemasta tilakonseptista. Hankesuunnittelija ja sisustusarkkitehti jatkavat nyt työtä sijoittamalla palvelut tiloihin ja laatimalla toiminnallisesta konseptista tilaohjelman.
Otaniemen kampuskirjasto muuttaa remontin alta väistötiloihin vuoden 2014 lopussa. Tavoitteena on testata uusia palveluja jo ennen kuin peruskorjattuihin tiloihin päästään muuttamaan. Tulevaisuudessa Aalto-yliopiston oppimiskeskus on vetovoimainen kohtauspaikka ja koko yliopiston toiminnan näyteikkuna,
joka tukee sekä yksin että yhdessä oppimista.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
3
Sisältötsikko
1.0
Lähtötilanne
4
6
2.1 Oppimisen ja työnteon tulevaisuus
1.1 Oppimiskeskuksen tavoite ja hankkeen
eteneminen
2.0
Strategia
5
Oppimiskeskuksen kannalta
10
2.2 Oppimiskeskuksen tehtävä
ja palvelulupaus
4.0
Palvelukonsepti
32
5.0
Tilakonsepti
3.0
Käyttäjät
16
3.1 Haastattelut ja käyttäjäprofiilien synty
17
3.2 Käyttäjäprofiilien esittely
18
3.3 Community Manager -tiimi
30
12
66
6.0
Roadmap
84
kootsikko
4.1 Henkilökunnan profiilit
33
4.2 Palvelujen ideointi: miten ideat
syntyivät
39
5.1 Tilaworkshop 1
67
5.2 Tilaworkshop 2
69
5.3 Tilakonsepti
72
6.1 Road Map -kaaviot
4.3 Prototypointi: miten ideat muokkaantuivat
eteenpäin
4.4 Palvelukuvaukset
40
41
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
86
4
1.0
Lähtötilanne
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
1.0
1.1
Lähtötilanne
Oppimiskeskuksen tavoite ja hankkeen eteneminen
5
1.1
Hankkeen
eteneminen
9 / 2013
Tiimien muodostaminen
9 / 2013
Asiakasymmärrys
10–11 / 2013
Uusien palveluiden
ideointi ja testaus
11–12 / 2013
Tila- ja
palvelukonsepti
Mitä tehtiin
Mitä tehtiin
Mitä tehtiin
Mitä tehtiin
Rekrytoimme kolme neljän
hengen palvelumuotoilutiimiä,
joiden jäsenet edustivat kohderyhmää mahdollisimman
monipuolisesti. Tiimit ohjeistettiin työskentelemään palvelumuotoilijoiden rinnalla.
Hankkeen eri kohderyhmiä
haastateltiin mahdollisimman
laajasti. Tutkimusnäkökulma
oli suhtautuminen oppimiseen
ja työntekoon sekä nykyisten
kirjastopalveluiden kannalta että
niiden ulkopuolella. Lopputuloksena selkeät käyttäjätarpeet.
Käyttäjätarpeiden pohjalta
tuotimme suuren määrän ideoita
uusiksi palveluiksi. Palveluideat
tiivistettiin lopulta Oppimiskeskuksen strategiaan parhaiten
sopiviksi ja myöhemmin prototyypeiksi, joita testattiin kohderyhmän edustajilla. Testauksen
jälkeen palveluideoita muokattiin
eteenpäin.
Uusista palveluista muodostettiin palvelukonsepti, joka sisältää
palvelulupauksen ja kuvauksen
sekä käyttäjistä että palveluista
joilla lupaus täytetään.
Konsepti sisältää kuvauksen
tilasta konseptuaalisella tasolla,
joka ohjaa uuden palvelulupauksen ja varsinaisen tilasuunnittelun paremmin yhteen.
Muutosjohtaminen ja sisäinen & ulkoinen viestintä
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
6
2.0
Strategia
• Mitä oppimisen ja työnteon
tulevaisuus tarkoittavat Oppimiskeskuksen kannalta?
• Oppimiskeskuksen tehtävä
ja palvelulupaus
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
Oppimiskeskuksen keskeinen haaste kiteytyy käyttäjän kysymyksiin:
”Miksi menisin yhdellekään luennolle, kun voin katsoa
maailman parhaiden yliopistojen luentoja verkosta?”
”Miksi menisin Oppimiskeskukseen, kun kaikki maailman tieto on saatavilla
läppäriltä kotonani?”
2.0
2.1
Strategia
Oppimisen ja työnteon tulevaisuus Oppimiskeskuksen kannalta
2.1
Oppimisen ja
työnteon
markkina
7
Haastattelutulosten, taustatietojen ja projektia varten saatavilla olleiden tutkimusten
perusteella hahmoteltiin markkina, jolla Aalto-yliopiston oppimiskeskus vuonna 2016
kilpailee kohderyhmänsä ajankäytöstä ja huomiosta. Markkina kuvaa kohderyhmän osalta
sitä, missä he kokevat todella oppivansa.
Markkinan hahmottaminen auttaa vastaamaan kysymykseen: mitä arvoa Oppimiskeskuksen pitää tuottaa pysyäkseen kilpailussa mukana? Kysymykseen pyritään vastaamaan
Oppimiskeskuksen palvelulupausten kautta.
Kaupalliset tarjoajat
Verkkokurssit
• Aalto EE
• Muut kaupalliset kouluttajat
•
•
•
•
Coursera
Udacity
Kaplan
Hasso Platner Institute
Akateemiset
oppimispalvelut
• Akateemiset sisällöt
• Yliopiston tarjoama opetus
• Tutkimustyö ja foorumit
Startup-ekosysteemi
• Startup Weekend
• Startup Sauna
Muu aikuis- ja
vertaisoppiminen
• Udemy
• Skillshare
• TED
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
2.0
2.1
8
Strategia
Oppimisen ja työnteon tulevaisuus Oppimiskeskuksen kannalta
2.2
Oppimisen ja
työnteon
tulevaisuus:
yhteenveto
Oppimiskeskuksen
kannalta
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
Tiivistimme käytössä olleiden tutkimusten sisällön konkreettisiksi ja selkeiksi johtopäätökseksi, jotka toimivat apuna Oppimiskeskuksen suunnittelussa. Tärkeimmät suunnittelua ohjaavat muutokset ovat:
• Oppimiskeskuksen käyttäjillä on odotus siitä, että he pystyvät käyttämään palveluita
koska tahansa ja missä tahansa.
• Opiskelijat haluavat käyttää opiskeluun omia laitteitaan, ja kulloinkin käytössä olevia
parhaita mahdollisia käyttöliittymiä.
• Oppiminen muuttuu verkostoissa tapahtuvaksi, joten käyttäjät haluavat helpon tavan
vuorovaikuttaa, verkostoitua ja tehdä yhdessä töitä muiden käyttäjien kanssa.
2.0
2.1
Strategia
Oppimisen ja työnteon tulevaisuus Oppimiskeskuksen kannalta
2.3
Palvelulupaus ja
palveluhierarkia
9
Information & Learning
Working
Autamme sinua hahmottamaan
ja löytämään nopeasti parhaat
akateemiset sisällöt.
Tarjoamme monikäyttöiset ja
inspiroivat tilat työntekoon ja
oppimiseen yksin tai ryhmässä
Oppimiskeskuksen uusi palvelulupaus
muodostettiin käyttäjätarpeiden, uusien
palveluiden ja Oppimiskeskuksen strategian pohjalta. Palvelulupaus on erityisesti
näkemys lupauksesta, jolla kohderyhmän
tarpeita tulevaisuudessa täytetään.
Palvelulupaus nojaa vahvasti tulevaisuuteen, eli se on näkemys lupauksesta jonka
Oppimiskeskuksen tulisi täyttää tuottaakseen käyttäjilleen enemmän arvoa ja paremman kokemuksen. Palvelulupauksesta
suositellaan tehtävän julkinen vasta sitten,
kun riittävä määrä uusia palveluita ollaan
saatu toimintaan että se voidaan myös
käytännössä lunastaa.
Seuraavilla sivuilla erotellaan palvelulupauksen neljä osa-aluetta tarkemmin.
Yhdessä oppiminen
tekee meistä
maailman parhaita.
Events & Networking
Personal productivity
Tarjoamme kontekstin tavata
ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita
samoista asioista kuin sinä.
Autamme saamaan parempia
päivittäisiä rutiineja opiskeluun
tai työntekoon.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
2.0
2.2
Strategia
Oppimiskeskuksen tehtävä ja palvelulupaus
2.3
Palvelulupaus ja
palveluhierarkia
10
Information & Learning
Autamme sinua hahmottamaan
ja löytämään nopeasti parhaat
akateemiset sisällöt.
Kirjaston toiminta nykyisellään täyttää jo hyvin palvelulupauksen ensimmäisen osion: akateemiset sisällöt tarjotaan helposti ja nopeasti. Aineistojen ympärillä olevat
palvelut tulevat jatkossakin olemaan Oppimiskeskuksen
tärkein tehtävä. Kehittymisalueena erityisesti tiedon
jalostaminen ja visualisointi ovat keskeisiä.
Palvelut, joilla lupaus täytetään
•
•
•
•
Aineistojen hankinta
Aineistojen välittäminen
Aineistojen jalostaminen
Cave Room
Tarkemmat kuvaukset palvelusta kappaleessa 4.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
2.0
2.2
11
Strategia
Oppimiskeskuksen tehtävä ja palvelulupaus
2.3
Palvelulupaus ja
palveluhierarkia
Working
Tarjoamme monikäyttöiset ja
inspiroivat tilat työntekoon ja
oppimiseen yksin tai ryhmässä
Omatoiminen työskentely onnistuu perinteisesti kirjastoissa
erinomaisesti. Tulevaisuuden haaste on erilaisten yhdessä
tekemisen muotojen parempi tukeminen. Ideaalitilanne on
sellainen, jossa Oppimiskeskuksessa työskentelevällä ryhmällä on käytössään paitsi työskentelylle sopiva tila, myös
erilaisia palveluita, jotka auttavat ryhmää projektissaan.
Erityisen tärkeää on huomioida erilaiset uudet mediat,
esimerkiksi videosisältöjen kasvu.
Palvelut, joilla lupaus täytetään
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Ryhmätyötilat S, M, L, XL
Cave Room
Muokkaa oma työskentelytila
Pitch Room
*raa¿sen suunnittelun
pop up –piste
Super Data Room
Visual Resources Center
Video Editing
Tenttiakvaario
Tarkemmat kuvaukset palvelusta kappaleessa 4.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
2.0
2.2
Strategia
Oppimiskeskuksen tehtävä ja palvelulupaus
2.3
Palvelulupaus ja
palveluhierarkia
12
Events & Networking
Tarjoamme kontekstin tavata
ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita
samoista asioista kuin sinä.
Uutta tietoa syntyy keskusteluissa, verkostoissa ja tapaamisissa. Oppimiskeskuksen tulee nykyistä huomattavasti paremmin mahdollistaa isoja ja pieniä tapahtumia
ja kohtaamisia. Näiden kautta Oppimiskeskus yhdistää
kohderyhmänsä tehokkaasti, ja lisäävät Oppimiskeskuksen
vetovoimaa merkittävästi. Tapahtumissa ja verkostoitumisessa Oppimiskeskus toimii mahdollistajana tarjoten
puitteet, tilat ja helpon tavan järjestää tapahtuma.
Palvelut, joilla lupaus täytetään
•
•
•
•
•
Tiede- ja taidekulma
DIY Seminaaripalvelu
Alumni- ja opettaja-lounge
Kompassi
Academic Mind Sparring
Tarkemmat kuvaukset palvelusta kappaleessa 4.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
2.0
2.2
Strategia
Oppimiskeskuksen tehtävä ja palvelulupaus
2.3
Palvelulupaus ja
palveluhierarkia
13
Personal productivity
Autamme saamaan parempia
päivittäisiä rutiineja opiskeluun
tai työntekoon.
Maailman muutoksen nopeutuessa, ongelmien ollessa yhä
vaikeampia ja tiedon sirpaloituessa, oppimisen taito ja
tuottavat työmallit korostuvat. Mikäli Oppimiskeskus pystyy itse tai kumppanin kanssa tukemaan aiheessa, pystyy
se täyttämään tehtävänsä merkittävästi paremmin. Oppimisen ja tuottavuuden taitoja voi parantaa monella tapaa:
Oppimistekniikoilla, konsultoinnilla, stressin vähentämisellä, tehokkaalla ajankäytöllä, oppimisen mittaamisella
tai vaikka vertaisoppimisella.
Palvelut, joilla lupaus täytetään
• Lock & Load – Kehon ja mielen
virkistyspaja
• Big Hairy Audacious Goals (BHAG) board
Tarkemmat kuvaukset palvelusta kappaleessa 4.
Uusia palveluita tälle aihealueelle kehitettävä joko itse
tai yhteistyössä muiden kampuksella olevien tahojen
kanssa.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
14
3.0
Käyttäjät
• Haastattelut
• Miten käyttäjäpro¿ilit syntyivät
• Käyttäjäpro¿ilien esittely
”Täällä Taikissa ei ole mitään paikkaa, missä voisi tehdä ryhmässä töitä. Joutuu menemään
vaan jonnekin vapaaseen nurkkaan tai useimmiten kotiin.”
opiskelija, Arts, nainen 21v.
”Kunnollinen päivä alkaa klo 09, sitten on pitkä lounastauko ja ryhmätöitä jatketaan pitkään,
ja iltaan jatkan vielä yksin. Ryhmässä saatetaan tehdä kellon ympäri töitä.”
opiskelija, SCI, nainen 22v.
”Maarintalolle mennään, missä on pieniä ryhmätyötiloja 4 – 5 hengen porukalle. Se on kolkompi kuin täällä Tikillä nämä pienet viihtyisät huoneet, mutta se on auki 24/7, joten siellä
on parasta työskennellä keskeytyksettä. Täällä T-kirjastolla saa olla vain 20 asti. Ryhmätyö
keskeytyy turhaan.”
opiskelija, SCI, mies 27v.
”Maare on sairaan masentava paikka, siellä on vain tietokoneita. Lähiseudun pitsapaikat
tietävät paikan, pahimman dl:n aikana syödään vain pitsaa. Työntekijänä täällä Tutalla saa
olla myös kellon ympäri.”
opiskelija, SCI, nainen 23v.
”Tulen noin 10 aikaan koululle, ja tänään tulin tänne kirjastolle. 13 aikaan menen tuohon viereen syömään ja palaan yleensä kirjastoon. Jos käytän isoa konetta niin olen täällä 18 asti.
Pystyn keskittymään tällaisessa tilassa paremmin kuin kotona. On mukava, kun on sohvat
tai voi olla pöydän ääressä.”
opiskelija, SCI, mies 25v.
”Opetusaineistona käytän fyysisiä kirjoja ja lehtiä. Pääasiassa siis fyysisiä kirjoja.
Tilaan itselleni aika paljon kirjoja ja teen kirjastolle ajankohtaisia kirjalistoja tilattavaksi. Hirveän kivasti tilaavat kyllä kirjoja. Vanhat kirjat ovat myös arvokasta materiaalia. Materiaali on
niin tärkeä ja kuvat on kirjoissa eri näköistä painettuna eri papereille.”
opettaja, Arts, nainen 35v.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
3.0
3.1
Käyttäjät
Haastattelut ja käyttäjäprofiilien synty
15
3.1
Haastattelut ja
käyttäjäprofiilien
synty
Haastatellut kohderyhmät
• Opiskelijat Otaniemessä 73 kpl
• Opiskelijat Arabiassa 24 kpl
• Opiskelijat Töölössä 20 kpl
• Tutkijat 10 kpl
• Henkilökunta 16 kpl
• Alumnit 3 kpl
• Opettajat 12 kpl
• Yritysedustajat 10 kpl
• Vipu-tiimi (6kpl)
• TOST-yksikkö (20kpl)
Haastattelut toteutettiin aluksi teemahaastattelurungon avulla, toisessa vaiheessa taas workshopissa
syntyneiden ideoiden ja niistä muokattujen prototyyppien perusteella. Haastattelut toteutti Kuudennen Kerroksen suunnittelutiimi yhdessä hankkeessa
mukana olleiden palvelumuotoilutiimien kanssa.
Haastattelutulosten perusteella muodostimme
suunnittelun tueksi kuusi erilaista käyttäjäpro¿ilia.
Suurin ryhmä, opiskelijat jaettiin käyttäytymisen ja
motiivien perusteella kolmeen erilaiseen pro¿iliin.
Syntyneet kuusi käyttäjäpro¿ilia esitellään seuraavilla sivuilla.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
3.0
3.2
Käyttäjät
Käyttäjäprofiilien esittely
16
3.2
Käyttäjäprofiilien
esittely
Häntä kiinnostaa tietää mitä
kampuksella tapahtuu ja kuka
on missäkin.
Käyttäjäprofiili kuvaa käyttäjän tyypillistä
käyttäytymistä ja keskeisiä tarpeita
Hän työskentelee läppärillään kaikissa mahdollisissa
paikoissa.
Jokapaikanhöylä
Jokapaikanhöylä on aktiivinen opiskelija,
jonka opiskelun ulkopuolista tekemistä on
tärkeä tukea.
Esimerkkipro¿ili
Poika, 23v.,
Tuta-opiskelija, SCI
Hän työstää ryhmätöitään videoesityksiksi ja harjoittelee esitelmöintiä.
Hän on kiinnostunut paitsi tapahtumista, myös siitä kuka on paikalla
solmiakseen sosiaalisia kontakteja.
Hän kuljettaa usein suurta tavaramäärää mukanaan, kuten urheilu- ,
työ- ja opiskeluvälineitä.
Hän käy kahvilassa tavatakseen opiskelukavereitaan ja solmiakseen uusia
kontakteja.
Hän on mukavuusalueellaan missä vain, eikä
kaihda riisua kenkiään muiden keskuudessa.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
3.0
3.2
Käyttäjät
Käyttäjäprofiilien esittely
17
Käyttäjäpolku
Päivän aloitus
Käyttäjäpolku kuvaa tyypillistä päivää
uudessa oppimiskeskuksessa vuonna 2016
Opiskelu
Opiskelu 1
Tauko 1
Palvelu 1
Palvelu 2
Kahvila
Tenttiakavaario
Terassi
Lock & Load
*raa¿sen suunnittelun pop up -piste
Kompassi
Aloittaa päivänsä aamukahvilla,
viipyy pidempään jutellen useiden tuttujensa kanssa.
Käy tekemässä rästiin jääneen
tenttinsä valvovan silmän alla.
Kirjoittaa tuotantotalouden
esseetä terassilla auringonpaisteessa.
Noutaa haalarinsa, jalkapallonsa
ja pesuvälineensä säilytyksestä
illan kiltatilaisuutta varten.
Näkee Kompassista, että opiskelijavetoinen pop up –palvelu
on saatavilla juuri tänään.
Näkee Kompassista, että illalla
on mielenkiintoinen tapahtuma
Otakaari ykkösessä, johon myös
kaksi kaveria osallistuu.
Käy lainaamassa itsepalvelupisteestä lisää tenttikirjoja.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
3.0
3.2
18
Käyttäjät
Käyttäjäprofiilien esittely
3.2
Käyttäjäprofiilien
esittely
Käyttäjäprofiili kuvaa käyttäjän tyypillistä
käyttäytymistä ja keskeisiä tarpeita
Laumaeläin
Laumaeläin työskentelee suurimman osan
ajasta ryhmässä, joten hänen tarpeet
täyttääkseen tulee tilojen olla suunniteltu
sosiaalisista lähtökohdista.
Hän tekee suurimman osan töistään erilaisissa ryhmissä.
Eri aikataulujen yhteensovittaminen vaatii usein epäsäännöllisiäkin aikoja.
Hän tahtoo rakentaa omannäköisen ryhmätyötilan.
Hän tuottaa ryhmänsä kanssa videosisältöjä.
Esimerkkipro¿ili
Tyttö, 25v.,
Palvelumuotoiluopiskelija ARTS
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
3.0
3.3
19
Käyttäjät
Käyttäjäprofiilien esittely
Käyttäjäpolku
Päivän aloitus
Käyttäjäpolku kuvaa tyypillistä päivää
uudessa oppimiskeskuksessa vuonna 2016
Päivän suunnittelu
Opiskelu 1
Palvelut 1
Palvelut 2
Palvelut 3
Kahvila +
Kompassi
Päivän tavoitteen
asettaminen
Ryhmätyötila L
/ Muokkaa oma
työskentelytilasi
Video Editing
*raa¿sen suunnittelun pop up -piste
Pitch Room
Tapaa aamukahvin yhteydessä
ryhmänsä, vaihtaa kuulumisia
ja rentoutuu ennen työn aloittamista.
Ryhmä sopii viimeistelevänsä
projektin ja loppuesityksen tänään. Oppimiskeskus on siihen
paras ympäristö.
Työ jää vielä hitusen kesken,
mutta materiaalit on helppo jättää tilan säilöön Storing Project
Progress –palvelun avulla.
Ryhmä editoi tekemänsä käyttäjähaastattelut ja havainnoinnit
esitettävään kokonaisuuteen.
Näkee Kompassista, että opiskelijavetoinen pop up –palvelu
on saatavilla juuri tänään.
Ryhmä käy harjoittelemassa
esitystään Pitch Roomissa,
joka tarjoaa toimivat puitteet
esityksen kuvaamiselle ja ajastamiselle.
Hakeutuu krjaston koneilla
E-aineistoihin ja tietoasiantuntija
tulee kertomaan vinkit aineistojen hakuun.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
3.0
3.2
20
Käyttäjät
Käyttäjäprofiilien esittely
3.2
Käyttäjäprofiilien
esittely
Käyttäjäprofiili kuvaa käyttäjän tyypillistä
käyttäytymistä ja keskeisiä tarpeita
”Yksinäinen susi”
”Yksinäinen susi” oppii omaehtoisesti,
joten hänelle tarjottava palvelu saa olla
itsepalvelulähtöistä.
Noudattaa rutiineja – tulee tuttuun tilaan lukemaan joka päivä.
Muutama ystävä kampuksella, ei tutustu uusiin ystäviin aktiivisesti.
Esimerkkipro¿ili
Poika, 21v.,
Laskentatoimen opiskelija, BIZ
Ottaa mielellään vastaan ohjeita tuottavuuden lisäämisestä tai tehokkaammista rutiineista.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
Tekee omaehtoista oppimista kaiken
aikaa – ei kaipaa luentoja ja ryhmätöitä.
Selkeä urapolku mielessä.
3.0
3.2
21
Käyttäjät
Käyttäjäprofiilien esittely
Käyttäjäpolku
Opiskelu 1
Käyttäjäpolku kuvaa tyypillistä päivää
uudessa oppimiskeskuksessa vuonna 2016
Tauko 1
Opiskelu 2
Tauko 2
Opiskelu 3
Cave Room
Ravintola
Tenttiakvaario
24/7 + kahviautomaatti
Accessible
Learning
Aloittaa päivän klo 8:00 samasta
kohdasta, johon aineisto edellisenä päivänä jäi.
Tapaa lähimmässä mahdollisessa ravintolassa ystävänsä, toisen
laskentatoimen opiskelijan, 30
minuutin kuulumisten vaihdolla.
Tenttii jo aikaisin ennen muita
kurssejaan, koska suorittaa
samana päivänä vielä toisen
kirjatentin.
Ottaa automaatista kahvia ja
luomukanaleivän jaksaakseen
opiskella vielä illalla.
Katsoo kahden tunnin luennon
tehden samalla muistiinpanoja
ennen kotiin lähtöä.
Etsii omatoimisesti artikkelitietokannoista rahoituksen uusinta
tutkimusta markkinoinnin psykologiasta.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
3.0
3.2
22
Käyttäjät
Käyttäjäprofiilien esittely
3.2
Käyttäjäprofiilien
esittely
Käyttäjäprofiili kuvaa käyttäjän tyypillistä
käyttäytymistä ja keskeisiä tarpeita
Opettaja
Hallinnolliset työt vievät niin paljon aikaa, että
opetuksen kehittäminen jää pieneen rooliin.
Ryhmätyötiloista on jatkuva puute – minne
viedä opiskelijat tekemään materiaalia
vaativaa työtä vaikka kahdeksi päiväksi?
Lounaspaikka on hänelle hyvin tärkeä.
Opettaja työskentelee opiskelijoiden kanssa monin eri tavoin, joten hän tarvitsee
erilaisia puitteita työnsä harjoittamiseen.
Esimerkkipro¿ili
Nainen, 45v.,
Opettaa johtamista ja organisaatioita, BIZ
Opetustilojen muunneltavuus on tärkeää.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
Hän pystyy neuvomaan opiskelijoitaan
ratkaisujen pariin esimerkiksi videoinnin
ja editoinnin avulla.
Kaipaa taukotilaa, jossa levätä ja rauhoittua törmäämättä opiskelijoihin.
3.0
3.2
23
Käyttäjät
Käyttäjäprofiilien esittely
Käyttäjäpolku
Opetus 1
Käyttäjäpolku kuvaa tyypillistä päivää
uudessa oppimiskeskuksessa vuonna 2016
Opetus 2
Tauko 1
Palvelu 1
Tauko 2
Ryhmätyötila XL
Accessible
Learning
Ravintola
Storing Project
Progress
Alumni- ja opettaja-lounge
Valmistelee ryhmätyötilan opastaakseen opiskelijaryhmiä läpi
ryhmätyöharjoituksen ensimmäisen vaiheen.
Nauhoittaa luentonsa alasivulle
videon, jossa kertoo vinkkejä
tenttiä varten.
Käy lähimmässä mahdollisessa
ravintolassa lounaalla, sillä aikaa
on niukasti.
Varmistaa opiskelijoiden kanssa
ryhmätyömateriaalien säilytyksen seuraavaa istuntoa varten.
Pysähtyy rauhalliseen tilaan
tarkistamaan sähköpostit ja
lukemaan tuttavansa uuden
julkaisun.
Opettaja käyttää Kutsu tietoasiantuntija paikalle -palvelua.
Kirjaston tietoasiantuntija antaa
aineistoista lyhyen opastuksen
oppilaille.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
3.0
3.2
24
Käyttäjät
Käyttäjäprofiilien esittely
3.2
Käyttäjäprofiilien
esittely
Käyttäjäprofiili kuvaa käyttäjän tyypillistä
käyttäytymistä ja keskeisiä tarpeita
Tutkija
Tutkijan arjessa korostuvat rutiinit. Tutkijalle tulee tarjota palveluja, jotka palvelevat
hänen arkeaan.
Esimerkkipro¿ili
Mies, 37v.,
Teollisen muotoilun tutkimusryhmän vetäjä, ARTS
Hänen päivittäiset rutiininsa ovat äärimmäisen vahvoja, sekä arki että työ ovat
säännöllisiä.
Hän käyttää sähköisiä palveluja yhteydenpitoon: Skype, Lync, Yammer jne.
Hän ei liiku paljon omalta osastoltaan.
Oppimisen ja opetuksen kehittäminen
eivät kiinnosta häntä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
Tiivis yhteydenpito tutkimusryhmän kanssa sekä viikkopalaverit ja kokoontumiset muodostavat tärkeän osan hänen
tekemistään.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
Hänen julkaisunsa ajavat kaiken muun ohi
ja hallinnolliset työt vievät paljon aikaa.
Hän lukee paljon, enimmäkseen sähköisten palvelujen ja
tietokantojen kautta. Myös kirjat ovat hänelle tärkeitä, ne
hän lukee kannesta kanteen.
3.0
3.2
25
Käyttäjät
Käyttäjäprofiilien esittely
Käyttäjäpolku
Työnteko 1
Käyttäjäpolku kuvaa tyypillistä päivää
uudessa oppimiskeskuksessa vuonna 2016
Työnteko 2
Palvelu 1
Palvelu 2
Tauko
Tauko
Video Conference
Writing Session
Visual Resources
Center
Academic Mind
Sparring
Kahviautomaatti
Tutkimusmaisemapalvelu
Keskustelee Skypen välityksellä
tutkimusryhmänsä kanssa, jonka
yksi jäsenistä on parhaillaan konferenssissa San Franciscossa.
Käyttää kaksi tuntia tutkimuksensa edistämiseen, tutustuen
ensin uusimpiin artikkeleihin ja
kirjoittaa sitten omansa.
Vierailee materiaalipankissa ja
valmistautuu yhteispalaveriin tutkimusyhteistyöyrityksen kanssa.
Kuulee tilaisuudesta, jossa keskustellaan avoimesti tutkimushankkeiden joukkorahoituksen
tulevaisuudesta.
Ottaa mukaansa automaattikahvia kävellessään takaisin
laitokselleen.
Käyttää tutkimusmaisemapalvelua päivän päätteeksi seuraavaa
kirjoitushetkeä varten.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
3.0
3.2
26
Käyttäjät
Käyttäjäprofiilien esittely
3.2
Käyttäjäprofiilien
esittely
Käyttäjäprofiili kuvaa käyttäjän tyypillistä
käyttäytymistä ja keskeisiä tarpeita
Yrityksen edustaja
Yrityksen edustaja ei vieraile Oppimiskeskuksessa, joten hänelle on tarjottava
syy siihen.
Opiskelijaprojektit menevät usein maine- ja rekrytointitavoitteet
edellä.
Eniten häntä kiinnostaa hyvän työvoiman rekrytointi suoraan
koulusta.
Mikäli löytyisi sopivat puitteet workshopeille tai asiakkaan tapaamiselle, Otaniemeä voisi käyttää hyvän sijainnin takia.
Hän ei kovinkaan paljon käy kampuksella, eikä varsinkaan
kirjastossa, koska ei tunne hyötyvänsä siitä oikein millään tavoin.
Virkistävä tapahtumapaikka voisi tuoda hänet kampukselle, myös
verkostoitumismielessä.
Esimerkkipro¿ili
Mies, 45v.,
Pienen hyvinvointialan yrityksen
tuote- ja markkinointijohtaja
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
3.0
3.2
27
Käyttäjät
Käyttäjäprofiilien esittely
Käyttäjäpolku
Palvelu 1
Käyttäjäpolku kuvaa tyypillistä päivää
uudessa oppimiskeskuksessa vuonna 2016
Palvelu 2
Palvelu 3
Tauko
Palvelu 4
DIY Seminaaripalvelu
Tiede- ja taideaukio
Seminaari
Kahvila
Tutkimustiedon
hyödyntäminen
Yhteistyössä Community Managerin kanssa järjestää aamiaisseminaarin asiakkaillensa, koska
oma toimisto on liian pieni.
Haluaa, että kiinnostuneet opiskelijat voivat myös osallistua.
Seuraa kiinnostuneena kaikkea
uutta työtä ja tutkimusta, jota
yliopisto esittelee. Kysyy paikalla
olevilta miten esitteillä olevat työt
ovat saaneet alkunsa.
Esittelee tuotettaan ja osallistaa
kaikkia keskusteluun sen
ympärillä. Tarjoiluna kahvia ja
pikkusuolaista.
Jää kahville keskustelemaan
tuotteista kiinnostuneiden
opiskelijoiden kanssa, jotka
kurssillaan kehittävät vastaavanlaista palvelua.
Kirjaston järjestämä tilaisuus,
missä kerrotaan kirjaston palveluiden tarjonnasta.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
28
4.0
Palvelukonsepti
• Henkilökunnan nykyisen työn sisältö
• Uusien palvelujen ideointi
• Palvelukortit
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.2
Palvelukonsepti
Palveluiden ideointi
29
4.1
Palveluiden
ideointi: miten
ideat syntyivät
Ideointiworkshopissa 7.10. purettiin käyttäjätarpeet ja tuotettiin ideoita kolmella kysymyksellä:
Mitä ideoita tulee mieleen käyttäjätarpeiden
täyttämiselle?
Mitä ideoita tulee mieleen kohderyhmien
yhdessä tekemisen kannalta?
Mitä ideoita tulee mieleen siitä, jos haluaisit
tarjota mahdollisimman inspiroivan käyttäjäkokemuksen?
Ideoista äänestettiin parhaat jatkoon, jotka
puolestaan purettiin ideakorteille uusiksi
palveluiksi
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.2
Palvelukonsepti
Palveluiden ideointi
4.1
Ideoiden
bruttolistat
Kaikki tuotetut ideat koottiin yhteen ja ryhmiteltiin kokonaisuuksiin.
Syntyneet aihekokonaisuudet toimivat design
draivereina Oppimiskeskuksen palveluhierarkian suunnittelussa.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
30
4.0
4.3
31
Palvelukonsepti
Prototypointi
4.2
Prototypointi:
miten ideat
muokkaantuivat
eteenpäin
Parhaista ideoista tuotettiin visuaaliset
kuvaukset, joita testattiin potentiaalisilla
käyttäjäryhmillä.
Konsepteja muokattiin eteenpäin aina saadun
palautteen perusteella.
Osa palveluideoista hylättiin, sillä niistä ei
joko saatu positiivista palautetta tai niille ei
pystytty kehittämään käyttäjätarpeita täyttävää ratkaisua.
Prototyyppihaastatteluissa ja -testeissä haastateltiin arviolta 45 potentiaalisen käyttäjäryhmän edustajaa.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
32
Palvelukonsepti
Palvelukuvaukset
4.3
Palvelukuvaukset
Uudet ja vanhat palvelut koottiin oheiseksi
kokonaisuudeksi, joka on jaettu palvelujen
luonteen mukaisesti.
Palveluiden määrä on suuri, eikä kaikkia
tässä listassa mainittuja palveluja suositella
välttämättä toteutettavaksi. Kaikkia tässä listassa olevia palveluita suositellaan kuitenkin
kokeiltavaksi käytännössä. Listan palveluista
suositellaan rakennettavan sellainen prototyyppi, jonka avulla voidaan todeta kannattaako palvelu toteuttaa vai ei.
Kirjasto
Seminaaritilat
Lainaus/Palautus
DIY Seminaaripalvelu
Kurssikirjat
Academic Mind Sparring
Accessible Learning
Muokkaa oma työskentelytilasi
Video Editing
Pitch Room
Super Data Room
Puhelinkopit
3D Printing Heaven
Graafisen suunnittelun pop up -piste
Visual Resources Center
Beta Desk
Tenttiakvaario
Social Spaces
Event Spaces
Kahvila, Terassi, Ravintola
Alumni- ja opettaja-lounge
Lock & Load - Kehon ja mielen virkistyspaja
Tiede- ja taidekulma
Kokoelmat
Gradut
Alli & Varasto
Oppimista tukevat
tilat ja palvelut
Visualisoidut e-aineistot
Visualisoidut palvelut
Jonotuslista
Helppari
Mediapalvelut
ja -tilat
Vertaistuki
Sähköinen palveluportfolio
Tietoasiantuntijapalvelu
Tieteellisten lehtien ranking
Datan visualisointi palveluna
Aloituspaketti tutkijalle
Tutkijan julkaisuapu
Päivystysvuoro kampuksella
Tiedonhaun itseopiskelusivusto
Tutkimusmaisemapalvelu
Ryhmätyötilat
Ryhmätyötilat S, M, L, XL +
Storing Project Progess
Cave Room
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
Muut palvelut
ja tilat
Kompassi
Kopiopalvelu
Palveluviestintä, Infografiikka ja Top 10 -vinkit
Big Hairy Audacious Goal (BHAG) Board
Community Manager
2.0
2.1
Strategia
Oppimisen ja työnteon tulevaisuus Oppimiskeskuksen kannalta
4.3
Palvelulupaus
sisältäen uudet ja
nykyiset palvelut
Muutosta voidaan kuvata palvelulupauksen
kautta, josta nähdään kuinka hyvin lupaukset täyttyvät nykyisten ja uusien palveluiden
kautta
33
Information & Learning
Working
Autamme sinua hahmottamaan ja löytämään
nopeasti parhaat akateemiset sisällöt.
Tarjoamme monikäyttöiset ja inspiroivat tilat
työntekoon ja oppimiseen yksin tai ryhmässä
Lainaus/Palautus
Käsikirjasto
Kurssikirjat
Kokoelmat
Lehtisali
Gradut
Sähköiset julkaisut
Tieteellisten lehtien rankinglistat
Artikkelitietokannat
Tutkimusmenetelmätietokannat
Verkkokurssien kokoomatietokannat
Tiedonhaun itseopiskelusivusto
Personoitu opetus
Tutkimusmaisemapalvelu
Data.aalto.fi
Visualisoidut e-aineistot
VIsualisoidut palvelut
Kirjojen jonotuslista
Sähköinen helppari
Vertaistukikeskustelupalsta
Sähköinen palveluportfolio
Tietoasiantuntijapalvelu
Aloituspaketti tutkijalle
Henkilökohtainen ohjaus
-vierihoito
Tutkijan julkaisuapu
Päivystysvuoro kampuksella
Ryhmätyötilat S, M, L, XL
Muokkaa oma työskentelytilasi
Pitch Room
Graafisen suunnittelu pop up -piste
Super Data Room
Visual Resources Center
Video editing
Tenttiakvaario
Cave Room
Palvelulupaus:
Yhdessä oppiminen
tekee meistä
maailman parhaita.
Events & Networking
Personal productivity
Tarjoamme kontekstin tavata ihmisiä, jotka ovat
kiinnostuneita samoista asioista kuin sinä.
Autamme saamaan parempia päivittäisiä
rutiineja opiskeluun tai työntekoon.
Tiede- ja taideaukio
DIY Seminaaripalvelu
Emeritus Lounge
Kompassi
Academic Mind Sparring
Lock & Load – kehon ja mielen
virkistyspaja
Big Hairy Audacious goal (BHAG) board
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
Palvelukonsepti
Palvelukuvaukset
34
4.4
Palvelukuvaukset
Sosiaalinen tila
Omalta koneelta käytettävä
palvelu
Asiakaspalvelu
Päätteeltä käytettävä palvelu
Ryhmätyö
Ulkopuolinen
palveluntarjoaja
Palvelukuvauksien
ikonit
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
35
Palvelukonsepti
Palvelukuvaukset
Seminaaritilat
DIY Seminaaripalvelu
Ydinasiat
Verkkopohjainen palvelu, jonne syötetään tarpeet omalle seminaarille:
osallistujat, tarjoilut, tekniikka ja tilatarpeet.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Tekee tapahtumajärjestämisestä helppoa kokoamalla kaikki ulkopuoliset
tekijät yhteen – verkostoituminen isossa roolissa.
Toimii myös tiedon välittämisen roolissa ja kirjaston yhteenkokoavana
konseptina.
Käyttäjät + käyttäjätarve
Kaikki käyttäjäryhmät – koko Aallon kattava palvelu, jonka kirjaston tilat
mahdollistavat. Tuo osan hajallaan ympäri Aaltoa olevista seminaareista
yhteen paikkaan.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Tilan tarjoamisen ohella palvelu on tuotteistettava, markkinoitava ja ohjeistettava huolellisesti.
Web-käyttöliittymän tulee olla selkeä.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Osana Oppimiskeskuksen verkkosivuja.
Oppimiskeskus (Community Manager) hoitaa järjestelyt.
DIY Seminar Service
Seminaaritilat ovat elimellinen osa Tiede- ja taidekulmaa.
Resurssit: yksi henkilö kirjaston henkilökunnasta + yksi henkilö ulkopuolelta.
Kumppani: Aalto IT + Lassila & Tikanoja
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
Henkilökunnan haastattelut
Palvelukuvaukset
Oppimista
tukevat tilat
ja palvelut
36
Ydinasiat
Alue tai konsepti, jossa ketkä tahansa 2-4 ihmistä voivat keskustella ja
vaihtaa ajatuksia, ja joko kutsua tai saada yleisöä tapahtumaan. Tavoite on
tuoda yhteen ihmisiä, jotka haluavat sparrata ja vaihtaa kokemuksiaan tietyn aihealueen ympärillä. Ihmiset tuodaan yhteen verkkopalvelussa, jossa
aihe ilmoitetaan etukäteen ja tilaisuuteen saa osallistua.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Tuo eri käyttäjäryhmiä yhteen pohtimaan näkemyksiään nykyisestä sekä
luomaan uusia ajatuksia. Tarjoaa ihmisille kontekstin, jossa tavata.
Käyttäjät + käyttäjätarve
Kaikki käyttäjäryhmät, erityisesti tutkijat ja opettajat.
Sparraajat hyötyvät saadessaan uutta näkökulmaa omaan aiheeseensa.
Osallistujat hyötyvät kuunnellessaan epävirallista keskustelua terävimmiltä
ajattelijoilta kunkin aihepiirin suhteen.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Riittävän selkeä käyttöliittymä, jossa sparraustilaisuuksia voi järjestää.
Sopivat tilat tunnelman luomiselle, tavoite on kehittää ”Fireside Chat” -henkinen epämuodollinen, ei-esitelmällinen tunnelma.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Kirjaston rooli: valmistella tilat sparraustilaisuuksia varten.
Resurssit: yksi henkilö (Community Manager)
Akateeminen ajatustenvaihto
Academic Mind Sparring
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
37
Henkilökunnan haastattelut
Palvelukuvaukset
Oppimista
tukevat tilat
ja palvelut
Avoin opiskelu
Ydinasiat
Oppimiskeskus tarjoaa mahdollisuuden, jossa opettaja voi nauhoittaa luentonsa opiskelijoille katsottavaksi ja tehdä siitä tuotteen. Samoin opiskelijat
voivat alustan kautta opiskella keskenään videon ja chatin keinoin kurssin
ja luentojen ympärillä.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Tarjoaa opiskelijoille ja muille oppijoille mahdollisuuden ajasta riippumattomaan oppimiseen.
Käyttäjät + käyttäjätarve
Kaikki opiskelijaryhmät, opettajat.
Opiskelijat pystyvät ajasta ja paikasta riippumattomaan oppimiseen, jossa
Oppimiskeskus on läsnä.
Opettajat pystyvät skaalaamaan opetustaan.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Opiskelijoille selkeä ja helppokäyttöinen käyttöliittymä (mahdollisesti joku
vuonna 2016 käytössä olevista teknisistä alustoista).
Opettajille mahdollisimman selkeä ja helppokäyttöinen käyttöliittymä sekä
videointi- ja muokkausmahdollisuus.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Kirjaston rooli: tarjota tiloissaan mahdollisuus palvelun kuluttamiseen 24/7,
tarjota opastus opettajille palveluiden käyttöön.
Accessible Learning
Oppimiskeskus on taustavaikuttaja ja palvelun kehittäjä.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
Palvleukonsepti
Palvelukuvaukset
Oppimista
tukevat tilat
ja palvelut
Muokkaa oma
työskentelytilasi
38
Ydinasiat
Valtaosa Oppimiskeskuksen tiloista on suunniteltu ja sisustettu muokattavaksi erilaisia käyttötarkoituksia varten.
Tila itsessään tarjoaa vinkkejä mm. seinillä olevien ehdotusten kautta siitä,
kuinka työskentelytilaa voi hyödyntää parhaiten eri käyttötarkoituksiin.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Tarjoaa mahdollisuudet monimuotoiseen työskentelyyn.
Käyttäjät + käyttäjätarve
Kaikki opiskelijaryhmät, opettajat.
Tarjoaa mahdollisuuden monimuotoiseen ryhmätyöskentelyyn ja erilaisten
työskentelytapojen oppimiseen.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Tilasuunnittelu toteutettava siten, että tilat ovat helposti muokattavissa.
Tilan viestinnän oltava selkeää ja informatiivista.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Kirjaston rooli: tarjota tilat ja opastaa erilaisissa tilankäytöllisissä ratkaisuissa.
Customize your own workspace
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
39
Palvelukonspeti
Palvelukuvaukset
Social Spaces
Ydinasiat
Hyvää kahvia ja ravitsevaa ruokaa tarjolla. Kesäaikana voi nautiskella ulkona terassilla, jossa on mahdollista tehdä työtä ja rentoutua.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Tukee välillisesti työnteon ja opiskelun vaatimaa jaksamista ja rentoutumista. Yhdistää käyttäjäryhmät sosiaalisesti tukemalla verkostoitumista.
Käyttäjät + käyttäjätarve
Kaikki käyttäjäryhmät. Erityisesti Oppimiskeskuksessa paljon aikaa käyttävät opiskelijat.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Oppimiskeskukseen suunnitellaan ja tuodaan myös automaatteja, joista
saa syötävää ja juotavaa 24/7.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Kirjaston rooli: Tarjoaa tilat. Kirjaston henkilökunnasta yksi henkilö toimii
yhteyshenkilönä, joka koordinoi tapahtumien tai kirjaston viestintämateriaalin levittämisen
Resurssit: Yksi henkilö; osa toimenkuvasta + ulkopuolinen palveluntarjoaja
Kahvila – Ravintola – Terassi
Café – Restaurant – Terrace
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
40
Palvleukonsepti
Palvelukuvaukset
Social Spaces
Alumni- ja opettaja-lounge
Alumni & Teachers’
Lounge
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
Ydinasiat
Paikka, jossa ei tarvitse koko ajan olla saatavilla. Voit käydä merkityksellisiä keskusteluja kollegojesi kanssa. Opiskelijoilla ei ole pääsyä tänne. Aina
auki. Tarjoilua, iltatilaisuuksia.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Oppimiskeskus on mukana asiakkaiden arjessa kehdosta hautaan – tukee
käyttäjäryhmien välisiä kohtaamisia vielä valmistumisen tai työpaikan vaihdon jälkeen.
Käyttäjät + käyttäjätarve
Emeritukset, alumnit, opettajat, tutkijat. Kansainväliset opiskelijat?
Tarjoaa paikan, jossa rauhoittua kampuksen hälinältä. Alumneille ja emerituksille mahdollinen pääsy tietokantoihin.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Alumnien lisenssit saatava kuntoon.
Paikan merkitys ja arvokas tunnelma viestittävä käyttäjäryhmille erittäin
selkeästi tilassa, verkossa ja henkilökohtaisesti.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Kirjaston rooli: kirjasto läsnä tilassa, jakamassa tietoa ja viestimässä omista palveluistaan.
Resurssit: Yksi henkilö, Community Manager toimii isäntänä + ulkopuolinen
tarjoaja (mahdollisesti kahvila) hoitaa tarjoilut
4.0
4.4
41
Palvleukonsepti
Palvelukuvaukset
Social Spaces
Ydinasiat
Rentoudu, lepää ja lataa - sekä laitteet että kroppa. Tila tai alue, jossa
päivittäisen työn lomassa voi rentoutua jumppaamalla tai meditoimalla. Tila
tarjoaa puitteet luontevalle rauhoittumiselle, materiaalit johdattelevat parhaaseen rentoutumisen moodiin. Osa tilasta on rauhallista, osasta löytyy
mieltä rentouttavia pelejä, kuten pöytäjääkiekko.
No Wi-Fi & 3G –alue.
Auttaa työnteon tehostamisessa ja työpäivän mahdollisessa pidentämisessä.
Kehon ja mielen virkistyspaja
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Lock & Load
Käyttäjät + käyttäjätarve
Oppimiskeskuksessa töitä tekevät: ensisijaisesti opiskelijat.
Rentoutumista ja irrottautumista ei tarvitse tehdä muualla.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Vaatii tiivistä yhteistyötä opiskelijoiden kanssa – opiskelijoille annetaan
vapaus päättää miten osa tilasta toteutetaan.
Vaatii laitteet: lukittavat kaapistot erilaisine latureineen
Mahdollisuus harjoittaa omaa uskontoaan vapaasti.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Kirjaston rooli: pysyä poissa tästä tilasta
Oppilaskunta: pyörittää tilaa.
Resurssit: YTHS + Unisport tarjoavat vinkkejä kehon ja mielen rentouttamiseen esimerkiksi viestinnän avulla (kuten vinkit stressinhallintaan)
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
42
Palvleukonsepti
Palvelukuvaukset
Ryhmätyötilat
Luolahuone
Ydinasiat
”Hard core” -opiskelijalle suunnattu tila, jossa kukaan tai mikään ei
häiritse. Mahdollisuus linnoittautua keskittymistä ja erityisesti itsenäistä
työskentelyä tukevaan työskentelypisteeseen.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Mahdollistaa itsenäisen opiskelun ja työnteon.
Käyttäjät + käyttäjätarve
Oppimiskeskuksessa töitä tekevät: ensisijaisesti opiskelijat ja tutkijat, erityisesti ”Yksinäinen susi”.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Oppimiskeskuksen palvelut tai viestintä eivät saa häiritä tässä tilassa.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Kirjaston rooli: toteuttaa puitteet
Resurssit: YTHS + Opintopsykologit tarjoavat joitain vinkkejä lukutekniikoihin ja rentoutumiseen viestimällä tilassa (esim. vinkit stressinhallintaan)
Cave Room
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
43
Palvleukonsepti
Palvelukuvaukset
Ryhmätyötilat
Ryhmätyötilat:
S, M, L, XL
Meeting Space:
S, M, L, XL
Ydinasiat
Oppimiskeskus tarjoaa erikokoisia ja -henkisiä ryhmätyöskentelyyn varattuja tiloja. Osa tiloista on avoimia, osa lasiseinin varustettuja, jotta työskentelymallit ja projektit välittyvät kävijöille.
Ryhmätyötilojen yhteydessä 24/7 alueella on myös itsepalvelukeittiö.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden tuottaa uutta tietoa yhdessä työskennellen. Inspiroi eri tyyppisillä tilaratkaisuilla ilmapiiriin, jossa eri tiedekuntien on
helppo kohdata toisensa.
Käyttäjät + käyttäjätarve
Kaikki käyttäjäryhmät. Erityisesti kaikki opiskelijaryhmät.
Tilat mahdollistavat fyysisten ryhmätyömateriaalien säilyttämisen projektin
kulun ulkopuolella.
Storing Project Progress –palvelu osana tiloja: Palvelu suunnittelutyön ja
materiaalien säilyttämiselle työn keskeytyessä ajallisesti.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Tilojen tulee olla sekä kooltaan että hengeltään erityyppisiä.
Varausjärjestelmän tulee olla selkeä ja kaikille läpinäkyvä. Järjestelmä on
yhdistettynä Kompassi-palveluun, josta näkee tilojen saatavuuden kullakin
hetkellä. Varaus toimii tilassa QR-koodien avulla.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Kirjaston rooli: Ylläpitää varausjärjestelmää. Opastaa tilojen käytössä.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
44
Palvelukonsepti
Palvelukuvaukset
Mediapalvelut
ja -tilat
Videoeditointi
Ydinasiat
Tila tai osa tilaa, jossa videomateriaalin editointi on mahdollista sopivin
ohjelmistoin. Videohuoneessa teema-iltojen ja online-luentojen katselu
ryhmässä tulee olla mahdollista.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Video on tulevaisuuden sisältömuoto, jonka ympärille on tärkeä rakentaa
erilaisia, joustavia palveluita.
Käyttäjät + käyttäjätarve
Kaikki käyttäjäryhmät. Erityisesti opettajat ja kursseilla tuotoksinaan videoita tuottavat opiskelijat.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Kirjasto IT:n helpdesk oltava helposti saatavilla. Tilassa oltava myös selkeät
itsepalveluohjeet siitä kuinka videoiden editointi tapahtuu.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Tilassa tai tilan lähellä Kirjasto IT:n helpdesk.
Kirjaston rooli: ylläpitää varausjärjestelmää, opastaa tilojen käytössä.
Kumppani: Kirjasto IT
Video Editing
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
45
Palvelukonsepti
Palvelukuvaukset
Mediapalvelut
ja -tilat
Harjoitustila esiintymiselle
Ydinasiat
Tila tai osa tilaa, jossa esityksen harjoittelu on helppoa. Yksinkertaista
videoida, toistaa sekä ajastaa ja esiintyä kuvitteelliselle yleisölle. Mahdollisuus koeajaa esitys omalle yleisölle.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Tilaisuuksien lisääntyessä uuden akateemisen tai muun tuotetun tiedon verbaalinen kommunikointi on tärkeässä roolissa. Sitä se on myös opiskelijoilla,
joita kasvatetaan entistä enemmän työelämän esiintymisrooleihin.
Käyttäjät + käyttäjätarve
Kaikki käyttäjäryhmät. Erityisesti tutkijat, jotka esiintyvät paljon osana
työtään.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Tilassa tarjotaan eri tavoin vinkkejä esiintymistekniikkaan.
Kirjasto IT:n helpdesk lähellä ja aina saavutettavissa.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Kirjaston rooli: ylläpitää varausjärjestelmää, opastaa tilojen käytössä.
Mahdollinen esiintymiskouluttaja -palvelu.
Kumppani: Kirjasto IT
Pitch Room
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
46
Palvelukonsepti
Palvelukuvaukset
Mediapalvelut
ja -tilat
Ydinasiat
Mahdollisuus harjoitella tietokoneohjelmien käyttöä oman alan ulkopuolelta,
yksin tai ohjaajan avustuksella. Koneissa saatavilla kaikki Aalto-yliopiston
ohjelmalisenssit.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Monitieteellisessä yliopistossa erikoisohjelmistojen tulee olla tasapuolisesti
kaikkien käytössä.
Käyttäjät + käyttäjätarve
Kaikki käyttäjäryhmät. Erityisesti opiskelijat.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Kirjasto IT:n helpdeskin oltava lähellä ja jatkuvasti saatavilla.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Kirjaston rooli: tarjoaa tilat ja laitteet
Kumppani: Kirjasto IT
Kaikenkattava datahuone
Super Data Room
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
47
Palvelukonsepti
Palvelukuvaukset
Mediapalvelut
ja -tilat
Ydinasiat
Tiloja, joissa joko puhelimeen puhuminen tai kaksin keskustelu
onnistuu intiimisti. Puhelinkoppi voi olla tila tai kaluste.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Mahdollistaa rauhallisen keskustelun ja puhumisen opiskelun
tai työnteon lomassa.
Käyttäjät + käyttäjätarve
Kaikki käyttäjäryhmät.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Sijoittelut tilassa siten, että niitä on luontaista käyttää. Ovat lähellä
esimerkiksi ryhmätyötiloja, lukupaikkoja tai Cave Roomia.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Kirjaston rooli: ylläpitää varausjärjestelmää, opastaa tilojen käytössä.
Kumppani: Kirjasto IT
Puhelinkopit
Phone Booths
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
Palvelukonsepti
Palvelukuvaukset
Mediapalvelut
ja -tilat
48
Ydinasiat
Tenti kun haluat. Tilat laitteineen mahdollistavat valvotun tentin suorittamisen mihin aikaan tahansa.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Sovittaa työn ja opiskelun aikatauluhaasteita paremmin yhteen.
Käyttäjät + käyttäjätarve
Opiskelijat ja opettajat.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Palvelun saatavuudesta kommunikoitava selkeästi.
Prosessi laadittava niin, että tenttimisen säännöt ja ehdot toteutuvat.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Tilavaatimus 10 paikalle, ei tarvitse välttämättä isoa tilaa.
VIPU-tiimi kehittää palvelua edelleen
Kirjaston rooli: tarjoaa tilat
Resurssit: Kirjasto IT + laitokset ja opettajat
Tenttiakvaario
Exam Aquarium
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
Palvelukonsepti
Palvelukuvaukset
Mediapalvelut
ja -tilat
Graa¿sen suunnittelun
pop up -piste
Graphic Design Pop-Up Studio
49
Ydinasiat
Palvelu, jossa mikä tahansa tuotos voidaan toteuttaa ja/tai viimeistellä visuaalisesti sekä graafisesti opiskelijan toimesta pientä maksua vastaan.
Alusta mille tahansa vertaistuotannolle.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Työtä tekevälle opiskelijalle tarjoaa paitsi pienen tienestin, myös arvokasta
käytännön kokemusta eri tiedekuntien opiskelijoiden kanssa yhdessä
tekemisestä.
Käyttäjät + käyttäjätarve
Kaikki käyttäjäryhmät.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Vuorovaikutus testattava ja toteutettava huolellisesti.
Palvelu voidaan toteuttaa myös Koodaamisen tai Business Casen
pop up -pisteenä.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Piste toteutetaan pop up –henkeen sopivissa tiloissa Oppimiskeskuksessa.
Oppimiskeskus viestittää saatavuudesta, kuten esim. ”graafista suunnittelua saatavilla viikolla 45”. Oppimiskeskuksen verkkosivuille voi myös jättää
pyyntöjä palveluista.
Kirjaston rooli: ylläpitää markkinapaikkaa ja viestiä palvelusta
Resurssit: toimii opiskelijoiden kesken
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
Palvelukonsepti
Palvelukuvaukset
Mediapalvelut
ja -tilat
50
Ydinasiat
Mahdollisuus tulostaa 3D-tulostimella ja harjoitella sen käyttöä.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Iso osa opiskelun töistä johtaa fyysiseen tuotokseen, joista prototyypin nopea tulostaminen on mahdollista. Uusista teknologioista 3D-tulostus muuttaa
oppimista ja työntekoa eniten.
Käyttäjät + käyttäjätarve
Kaikki opiskelijaryhmät + opettajat ja tutkijat.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Päätettävä toteutetaanko Oppimiskeskuksen tiloissa vai yhteistyössä toisen
tilan ja tarjoajan kanssa, jolloin Oppimiskeskus tarjoaisi opastuksen ja
viestinnän palvelusta muualla.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Kirjaston rooli: tarjoaa tilat ja viestii palvelusta
Kumppani: 3D-tulostamisen asiantuntija tarjoaa palvelun + koko ajan läsnä
olevan henkilön
3D-tulostustila
3D Printing Heaven
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
Palvelukonsepti
Palvelukuvaukset
Mediapalvelut
ja -tilat
Kuvapalvelupiste
51
Ydinasiat
Kuvapalvelupiste, missä on käytettävissä kuvakokoelmat, kuvatietokannat,
materiaalikirjasto, erikoiskokoelmat, arkistopalveluja, digitointi, laitelainaamo. Tarjolla myös opetusta.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Uniikki palvelu, joka houkuttelee Oppimiskeskukseen kävijöitä kotimaasta ja
maailmalta. Opettaa käyttäjilleen median luku- ja käyttötaitoja sekä tekijänoikeusasioita.
Käyttäjät + käyttäjätarve
Opiskelijat, tutkijat, opettajat, ulkopuoliset vieraat.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Vaatii omat tilat: palvelupisteen ja laitteet.
Tila vaatii hyvän valaistuksen lisäksi pisteet itsenäiselle työskentelylle,
näyttelyille ja installaatioille, omien töiden ripustamiselle sekä pöydälle
laskemiselle.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Vaatii tilojen ohella pimiön.
Kirjaston rooli: ylläpitää tilaa
Resurssit: kolme kirjaston työntekijää, arkistonhoitajan ja kuvaajat.
Visual Resources Center
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
Palvelukonsepti
Palvelukuvaukset
Mediapalvelut
ja -tilat
Palvelukokeilu
52
Ydinasiat
Beta Desk on piste tai osa tilaa, jossa kerrotaan kulloinkin kokeilussa olevasta palvelusta ja annetaan mahdollisuus kokeilla sitä käytännössä. Pisteessä palvelu esitellään
mainoksen tai muun median avulla. Mahdollista myös äänestää palvelun jatkosta sekä
nähdä äänestyksen tilanne.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Oppiminen ja työnteko ovat nopeassa murroksessa, jolloin Oppimiskeskuksen palvelujen on tärkeää jatkuvasti uusiutua ja muuttua samassa tahdissa.
Käyttäjät + käyttäjätarve
Käyttäjäryhmä ja –tarve vaihtelee kulloinkin kokeiltavan palvelun mukaan.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Oppimiskeskuksen sisäisen prosessin tarkka suunnittelu: milloin on ideointisessiot,
miten päätös kokeiltavasta palvelusta tehdään, kuka suunnittelee prototyypin, kuka tekee päätöksen siitä lopetetaanko kokeilu vai tehdäänkö oikea palvelutuote. Ehdotettu
aikaväli 3 kk.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Kirjaston rooli: kaikkien kirjastolaisten pystyttävä esittelemään ja tarjoamaan
kokeilla oleva palvelu.
Resurssit: riippuu kokeilussa olevasta palvelusta.
Beta Desk
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
Palvelukonsepti
Palvelukuvaukset
Event Spaces
Tiede- ja taidekulma
53
Ydinasiat
Tilan kannalta keskeinen näyttelypaikka projekteille ja töille, jossa kävijät näkevät
yliopistolla tapahtuvaa työtä ja osaamista. Samalla verkostoitumispaikka, jossa ihmiset
kohtaavat tilaisuuksissa tai muuten vain; keskustelevat ja oleskelevat.
Linkittyy kahvilaan.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Esittelee yliopiston huippuosaamista ja tekemistä kaikille kävijöille.
Käyttäjät + käyttäjätarve
Kaikki käyttäjäryhmät.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Tilan kannalta oltava keskeisellä paikalla, aulassa tai kahvilan yhteydessä.
Opettajille viestitty erittäin perusteellisesti keneen pitää ottaa yhteyttä
saadakseen työt esille.
Viestinnän ja Kirjaston välinen yhteistyö on tärkeää.
Voisiko tila olla sponsoroitu, esimerkiksi Yritys X:n nimeä kantava?
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Kirjaston rooli: Community Manager vastaa tilan toimivuudesta. Mahdollista hyödyntää
nuoria, asiakaspalvelualttiita opiskelijoita.
Resurssit: tietoasiantuntijat sisällöntuottajina, viestintätiimi vahvassa roolissa
SCIence & Art Square
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
54
Palvelukonspeti
Palvelukuvaukset
Muut palvelut
ja tilat
Kompassi
Ydinasiat
Virtuaalinen työkalu kaikkeen, mitä yliopistolla tapahtuu. Ohjeet paikkoihin,
tapahtumiin ja siihen mistä kenenkin yliopistolla työskentelevän löytää.
Ryhmätyötilojen, lukupaikkojen ja muiden tilojen varaustilanne näkyy Kompassista reaaliaikaisesti.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Helpottaa käyttäjäryhmien arkea ja liikkumista sekä edistää ryhmien
kanssakäyntiä.
Käyttäjät + käyttäjätarve
Kaikki käyttäjäryhmät. Erityisesti Jokapaikanhöylä ja Laumaeläin.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Luotettava, helppo ja yksinkertainen käyttöliittymä.
Oppimiskeskuksen pääsisäänkäynnillä selkeä näyttö siitä mitä oppimiskeskuksessa tapahtuu.
Opastus voisi alkaa jo metroasemalta.
Kompassi on Oppimiskeskuksen prototyyppi, jonka tarkoituksena on laajentua koko Aalto-yliopiston käyttöön.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Kirjaston rooli: hankkia tiloissa olevat näytöt.
Projekti on Aalto-yliopiston yhteinen – mukana Viestintä, Oppimiskeskus ja
IT. Viestinnän tehtävänä ylläpito. Ryhmien kesken tehtävä selkeä kehityssuunnitelma.
The Compass
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
Palvelukonspeti
Palvelukuvaukset
Muut palvelut
ja tilat
55
Ydinasiat
Ulkopuolinen toimija tarjoaa mahdollisuudet laadukkaaseen ja monipuoliseen
kopiointiin.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Mahdollistaa kopioimisen oppimisessa ja työnteossa.
Käyttäjät + käyttäjätarve
Kaikki käyttäjäryhmät.
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Riippuu paljon ulkopuolisesta toimijasta.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Kirjaston rooli: Osaa neuvoa kopioinnin käytössä, mikä vaatii koulutusta.
Riippuvainen Unigrafian sijainnista, sekä siitä mitä kopiointipalveluihin kuuluu
vuonna 2016.
Kopiopalvelu
Copying Service
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
Palvelukonspeti
Palvelukuvaukset
Muut palvelut
ja tilat
56
Ydinasiat
Saatavilla olevista palveluista ja varsinkin niiden tarjoamista hyödyistä
viestitään sekä tilassa että verkkosivuilla.
Oppimiskeskus tarjoaa erityisesti vinkkejä parempaan oppimiseen
ja työntekoon.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Viestintä
Palveluviestintä, infogra¿ikka ja top 10 -vinkit
Käyttäjät + käyttäjätarve
Kaikki käyttäjäryhmät.
Service Communication, Infographics and Top 10 Tips
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Saada kaikki sidosryhmät jakamaan parhaita käytäntöjä oppimiseen ja
työntekoon, esim: opettajien top 10 -vinkit, opintopsykologin top 10 -vinkit,
kirjastolaisten top 10 -vinkit
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Kirjaston rooli: viestintä pääroolissa, kaikkien kirjastolaisten tehtävä
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.4
Palvelukonspeti
Palvelukuvaukset
Muut palvelut
ja tilat
57
Ydinasiat
Käyttäjät voivat asettaa itselleen julkisen tavoitteen ja sen saavuttamiselle
panokset. Esimerkiksi: ”Gradu painossa 1.5, panos 500 euroa hyväntekeväisyyteen”. Tai vastaavasti: ”tutkimus tehtynä”; ”uusi teknologia kehitettynä”. Panokset voivat olla mitä tahansa, kuten ”juoksen maratonin”, ”lopetan
alkoholin juomisen”.
Miten tukee Oppimiskeskuksen
strategiaa
Tukee erityisesti oppimista tavoitteiden kautta.
Suuri, pelottava ja uhkarohkea tavoitetaulu
Käyttäjät + käyttäjätarve
Kaikki käyttäjäryhmät, erityisesti opiskelijat.
Big Hairy Audacious Goal
(BHAG) Board
Onnistumisen kannalta
kriittiset tekijät
Palvelu kehitetään yhdessä käyttäjien kanssa, esimerkiksi käyttäjälähtöisen suunnittelun ryhmätyönä. Tavoitteita kasattava ja käyttäjiä sitoutettava
riittävä määrä ennen palvelun julkistamista.
Toteutusmalli ja roolit
(Kirjasto + kumppanit)
Kirjaston rooli: kehittää palvelu digitaalisesti ja hankkia näytöt, joissa
tavoitteet ovat näkyvillä.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.1
58
Palvelukonsepti
Henkilökunnan profiilit
4.4
Henkilökunnan
profiilit ja työn
luonne
Käyttäjien odotukset
• Käyttäjien odotukset tuntuvat olevan huipussaan: käyttäjät haluavat nykypäivänä
päästä käsiksi kaikkeen mahdolliseen aineistoon, ajallisesti heti ja mistä tahansa
sijainnista
• Käyttäjät haluavat osaltaan vaikuttaa hankittaviin aineistoihin – onko se mahdollista?
Muutokset työn sisällössä
Hankinta
Viestintäbaari
Hallinta
• Aineistosta maksaminen on yhä enemmän sidoksissa käyttöön, uudet lisensointimallit nousevat esille
Aineistot
Oppimiskeskuksen
tilat & yhteisö
kirjat, lehdet, artikkelit,
gradut, tietokannat,
kuvat, videot,
materiaalit,
jne.
Jakaminen /
välittäminen
Jalostaminen
Tietojärjestelmät
& verkkopalvelut
• Siirtyminen yhä vahvemmin kohti digitaalisia sisältöjä vaikuttaa työn tekemiseen,
vaikka jo nyt 99 % sisällöstä on digitaalista
Kouluttaminen
• Aineistojen siirtyessä digitaaliseksi, henkilökunnan rooli on siirtyä entistä vahvemmin asiakkaan kanssa vietettyyn aikaan
Mikä tärkeintä muutoksessa
• Budjetti vaikuttaa yhä vahvemmin, osa aineistoista poistuu jatkuvasti
• Budjetti saadaan jatkossa kouluilta, jolloin yhteistyö koulujen kanssa korostuu
Missä/miten työtä voidaan hoitaa
• Aineistojen hankintaan liittyvää työtä voidaan tehdä paikasta riippumatta, vaikka
läppärin avulla kotoa
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.1
Palvelukonsepti
Henkilökunnan profiilit
59
4.4
Henkilökunnan
profiilit ja työn
luonne
Käyttäjien odotukset
• Eivät ulotu tänne
Oman työn sisältö
• Aineistojen käytön tarkempi seuranta korostuu tulevaisuudessa, sekä sähköisten
että fyysisten
• Mahdollinen uusi kirjaston tietojärjestelmä vaikuttaisi oman työn sisältöön merkittävästi
Hankinta
Viestintäbaari
Hallinta
Mikä tärkeintä muutoksessa
Oppimiskeskuksen
tilat & yhteisö
Aineistot
kirjat, lehdet, artikkelit,
gradut, tietokannat,
kuvat, videot,
materiaalit,
jne.
• Tarkempi käytön seuranta
Jakaminen /
välittäminen
Miten/missä työ voidaan hoitaa?
Jalostaminen
Tietojärjestelmät
& verkkopalvelut
• Luetteloinnin muutos
• Päätteellä tehtävää työtä, joka tehdään taustalla poissa asiakastiloista
Kouluttaminen
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.1
60
Palvelukonsepti
Henkilökunnan profiiilit
4.5
Henkilökunnan
profiilit ja työn
luonne
Käyttäjien odotukset
• Käyttäjien odotukset käyttöliittymiä kohtaan kasvavat: toiveissa sujuvuutta ja helppokäyttöisyyttä: uusissa palveluissa oletusarvo on NetÀi[ -tasoinen käyttöliittymä
Oman työn sisältö
• Lainausten määrä vähenee jatkuvasti lainausten automatisoituessa
• Tarkoittaa työn siirtymistä asiakaspalveluun, ns. välittämistyöhön
Hankinta
Viestintäbaari
Hallinta
Aineistot
Oppimiskeskuksen
tilat & yhteisö
kirjat, lehdet, artikkelit,
gradut, tietokannat,
kuvat, videot,
materiaalit,
jne.
• Resurssien lisäämistä odotetaan koodaamiseen ja elektronisten aineistojen jakelun
hallintaan
Mikä tärkeintä muutoksessa
Jakaminen /
välittäminen
• Uudet laitteet, ohjelmistot ja alustat on paitsi osattava, myös oltava kirjaston henkilökunnan käytössä
• Kirja muuttuu pikkuhiljaa aineistopaketiksi
Jalostaminen
Tietojärjestelmät
& verkkopalvelut
Kouluttaminen
Missä/miten voidaan hoitaa
• Painettujen aineistojen välittäminen tarvitsee edelleen fyysistä tilaa
• Muuta työtä voidaan tehdä koneella mistä vaan
• Virtuaalipalvelut tulevat tärkeämmäksi
• Saavutettavuus tärkeää 24/7
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.1
Palvelukonsepti
Henkilökunnan profiilit
61
4.5
Henkilökunnan
profiilit ja työn
luonne
Käyttäjien odotukset
• Käyttäjät odottavat pystyvänsä hahmottamaan kokonaisuuksia yhä paremmin
– mihin kokonaisuuteen mikäkin tutkimus tai julkaisu kuuluu
• Ammattitaidon syventämisen rooli kasvaa, samoin yleistieto: kyky vastata yleisimpiin kysymyksiin
• Palveluodotukset kasvavat jatkuvasti
Hankinta
Viestintäbaari
Oman työn sisältö
Hallinta
• Yhteistyö laitosten kanssa korostuu
Oppimiskeskuksen
tilat & yhteisö
• Tietoasiantuntijat tekevät tiimityötä
Aineistot
kirjat, lehdet, artikkelit,
gradut, tietokannat,
kuvat, videot,
materiaalit,
jne.
Jakaminen /
välittäminen
• Osaamisen uudistumisen merkitys kasvaa
• Oltava kyky ja halu kokeilla uutta tekniikkaa tai toimintamallia
• Tarve uudelle osaamiselle
Jalostaminen
Tietojärjestelmät
& verkkopalvelut
Kouluttaminen
Mikä tärkeintä muutoksessa
• Aallon tutkimuksien esittäminen ulospäin paremmin
• Asiakaspalvelusta on osattava tehdä asiantuntijapalvelua
Missä/miten voidaan hoitaa
• Läppärillä missä vaan
• Henkilökohtaista ja asiakkaan tarpeiden mukaista räätälöitävää palvelua tarvitaan
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
4.0
4.1
62
Palvelukonsepti
Henkilökunnan profiilit
4.5
Henkilökunnan
profiilit ja työn
luonne
Käyttäjien odotukset
• Käyttäjät toivovat yhä henkilökohtaista koulutusta – ”haluan että joku potkii persuksiin” on yleinen toive
• Koulutusta odotetaan saavan ajallisesti silloin kun se käyttäjälle parhaiten sopii
Oman työn sisältö
• Koulutuksen määrä kasvaa jatkuvasti – samaan aikaan nousee tarve koulutuksen
siirtämisestä verkkoon
Hankinta
Viestintäbaari
Hallinta
• Kouluttajien verkostoituminen koulun sisällä entistä tärkeämpää
Aineistot
Oppimiskeskuksen
tilat & yhteisö
kirjat, lehdet, artikkelit,
gradut, tietokannat,
kuvat, videot,
materiaalit,
jne.
Jakaminen /
välittäminen
• Itsenäisten oppimismenetelmien kehittäminen koulutustarjonnan ohella
Mikä tärkeintä muutoksessa
Jalostaminen
Tietojärjestelmät
& verkkopalvelut
• Tietoasiantuntijan yleistieto tärkeä – miten osata vastata eri tieteenalojen opiskelijoiden yleisimpiin kysymyksiin
Kouluttaminen
• Miten sisäinen tiedonkulku toimii?
• Personal productivity - haluamme tukea opiskelijoiden työskentely- ja oppimistaitoja, mutta miten?
• Sähköisten kanavien hyödyntäminen
Missä/miten voidaan hoitaa
• Oppimiskeskuksessa sekä muualla kampusalueella
• Verkossa
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
3.0
3.3
Käyttäjät
Community Manager -tiimi
63
4.6
Community
Manager -tiimi
Community Manager -tiimi
Community manager -tiimi on uusi toimenkuvaus kirjaston organisaatiossa.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
3.0
3.3
64
Käyttäjät
Community Manager -tiimi
Palvelut, joista vastaa
•
•
•
•
•
•
DIY Seminaaripalvelu
Kahvila/Ravintola
Academic Mind Sparring
Beta Desk
Tiede- ja taidekulma
Taiteen kuratointi Visual Resources Center -palvelun
kanssa tehtävässä yhteistyössä
Vaaditut taidot
• Hyvät viestintätaidot (ml. sosiaalinen media)
• Erinomaiset sosiaaliset taidot
• Riittävä ymmärrys akateemisesta maailmasta ja
yritysmaailmasta pystyäkseen keskustelemaan
kummastakin
• Taidekuraattorin tiedot ja taidot
• Erinomainen kielitaito, erityisesti suomi
ja englanti
Tiivis yhteistyö Aallon viestintätiimin kansssa
Millainen ihminen hän on?
• Ekstrovertti: sosiaalinen ja hyvin avoin, uskaltaa
esiintyä ja puhua isollekin porukalle
• Luonteeltaan iloinen ja palveluhenkinen
• Edustaa Aalto-yliopistoa käyttäjille
• Hyvä organisoija: pitää aikataulut ja järjestelyt
hyvin käsissään
• Hyvä stressinsietokyky
• Hyvät ja laajat verkostot
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
Työn kuormittavuus
Kokopäiväinen työ
65
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
66
5.0
Tilakonsepti
Palveluiden konseptisuunnittelun valmistuttua työstävät tilaohjelmaa eteenpäin hankesuunnittelija ja sisustusarkkitehti.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
5.0
5.1
Tilakonsepti
Tilaworkshop 1
67
5.1
Esimerkki toimintojen
sijoittumisesta
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
5.0
5.1
Tilakonsepti
Tilaworkshop 2
68
5.2
Toiminnot eri
vyöhykkeillä
Back Office
Back office
• Pääasiallinen työskentelytila
- voidaan tehdä myös etänä
• Ensisijainen työskentelytila: voidaan
tehdä myös etänä
• Avotoimistoa, pysyviä työpisteitä
• Luottamuksellista, paperit lukittava
• Fyysiset aineistot vaativat tilaa
• Ryhmä tekee työskentelystä tehokkaampaa: ei vaadi omaa huonetta
Välivyöhyke
• Mahdollisuus testata asiakaspinnassa
Hankinta
Viestintäbaari
Oppimiskeskuksen
tilat & yhteisö
Hallinta
• Verkossa mahdollisuus osallistua
ja vaikuttaa
Aineistot
kirjat, lehdet, artikkelit,
gradut, tietokannat,
kuvat, videot,
materiaalit,
jne.
Asiakaspalvelu
• Henkilökohtaisen palvelun etulinja
Kouluttaminen
• Toimii myös väylänä tavata
tietoasiantuntijoita
• Arkirutiinit automatisoitu: huomioidaan
tilatarpeessa
• Myös siellä missä asiakkaat liikkuvat,
ei vain Oppimiskeskuksessa
Välivyöhyke
• Mahdollisuus spontaaniin kohtaamiseen
tietoasiantuntijoiden kanssa
• Asiakaspalvelun voi kutsua takahuoneesta: jaetut vastaanottohuoneet tai -tilat?
Back office
• Aineiston jalostamistyötä: voidaan tehdä
myös etänä
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
• Jalostetun tiedon välittäminen asiakkaille
Asiakaspalvelu
• Jalostetun tiedon välittäminen asiakkaille
Jakaminen /
välittäminen
Jalostaminen
Tietojärjestelmät
& verkkopalvelut
Asiakaspalvelu
Välivyöhyke
• Myös siellä missä asiakkaat liikkuvat, ei
vain Oppimiskeskuksessa
5.0
5.2
Tilakonsepti
Tilaworkshop 2
69
5.2
Toiminnot eri
vyöhykkeillä
Asiakaspalvelu ja välivyöhyke
• Viestintäpalveluiden konkretisointi myös tilassa > tekijät
ja kasvot Oppimiskeskuksen
viestinnän takana
Back office
• Tarvittaessa keskittymistä vaativa työ paikan päällä tai etänä
Hankinta
Viestintäbaari
Hallinta
Asiakaspalvelu
Oppimiskeskuksen
tilat & yhteisö
Aineistot
kirjat, lehdet, artikkelit,
gradut, tietokannat,
kuvat, videot,
materiaalit,
jne.
Jakaminen /
välittäminen
• Myös taustatyö tehdään täällä,
korkeintaan välivyöhykkeessä
Jalostaminen
Tietojärjestelmät
& verkkopalvelut
Kouluttaminen
• Community Manager ”aina
paikalla”
Asiakaspalvelu
• Koulutuspalveluita siellä missä
asiakkaat ovat > ei välttämättä
tarvetta nimetylle työpisteelle
kirjastossa
• Monikanavaisuus > verkko on
myös kosketuspinta asiakkaisiin
Välivyöhyke
• Mahdollisuus tehdä valmistelua
ja jalostustyötä tilassa, jossa on
kosketus asiakkaisiin
• Verkko-opetuksen nauhoitusta
esim. Pitch Roomissa
Back office
• Liikkuu ympäri Oppimiskeskusta, ei jymähdä tiskin taakse
• Keskittymistä vaativa valmistelu
ja jalostustyö > avotila tai yhden
hengen työskentelysolu
• Verkossa mahdollisuus osallistua
ja vaikuttaa
• Voidaan tehdä myös etänä
Back office
• Ensisijainen työntekotila: ryhmässä ja yksin
• Eniten omaan työhön hautautuneita: keskeytykset häiritsevät
työtä
• Työtä voidaan tehdä missä vain
Asiakaspalvelu / välivyöhyke
• Nykyisin ei työskentele täällä
• Jatkossa mahdollisuus hyödyntää esim. Super Data Roomissa?
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
5.0
5.2
Tilakonsepti
Tilaworkshop 2
70
5.2
Toiminnot eri
vyöhykkeillä
Back Office
Back Office
Back Office
Välivyöhyke
Asiakaspalvelu
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
Asiakaspalvelu
5.0
5.3
Tilakonsepti
Tilakonsepti
5.3
Tilakonsepti
71
Julkinen:
Asiakaspalvelu etulinjassa
• Helposti lähestyttävissä
• Koko ajan asiakkaita varten
• Asiakkaiden seassa
• Henkilökunta tarjoaa apua puolijulkiselta alueelta
• Tieto kaikista palveluista, kyky ohjata eteenpäin asiakkaan
tarpeen mukaan
• Kevyet tukipisteet joista löydetään, ei bunkkereita
Henkilökunnan pro¿ilit
Puolijulkinen:
Asiakaspalvelu ja työskentely välivyöhykkeellä
• Asiakkaiden kanssa samoissa tiloissa
Palvelupiste
• Samoja työpisteitä kuin mitä asiakkaat käyttävät
Työpiste
• Etulinjassa toimivat asiakaspalvelijat voivat
pyytää apua täältä
• Asiakkaat voivat lähestyä ja kysyä apua
Henkilökunta
• Taustatöiden tekeminen
• Erillisiä neuvottelutiloja
Asiakas
Yksityinen:
Taustatyö
• Erillään asiakastiloista
• Asiakaspalvelu vain sovittuina tapaamisina
• Asiakaspalvelu ei keskeytä työtä
• Avotoimistotilaa
• Toimistotyöhuoneita
• Jaettuja työpisteitä
• Neuvottelutilaa (voi sijaita myös puolijulkisella puolella)
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
5.0
5.3
Tilakonsepti
Tilakonsepti
5.3
Tilatyypit: Info
•
•
•
•
•
•
Noin 40 m²
Avoin tila keskeisellä paikalla sisääntulon yhteydessä
Ensimmäinen kohtaaminen Oppimiskeskuksen sisällön kanssa
Henkilökunta paikalla, ei jykevässä
infotiskissä vaan vapaammin tilassa
Digitaalinen opastussisältö
Itsepalvelu & lainaus/palautus
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
72
5.0
5.3
Tilakonsepti
Tilakonsepti
73
5.3
Tilatyypit: Aula
•
•
•
•
Nykyinen sisääntuloaula, arvokas
säilytettävä arkkitehtuuri
Kuten hotellin lobby
Oleskelupaikkoja
Näyttelytilaa 50 m²
(kuraattorin ohjauksessa)
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
5.0
5.3
Tilakonsepti
Tilakonsepti
5.3
Tilatyypit: Cave
Room
•
•
•
•
•
•
100 m²
Erillinen tila
Äänieristetty muista tiloista
Hiljainen tila
Voi olla sokkeloinen taikka koostua useammasta erillään olevasta tilasta
Sopii erityisesti kellarikerroksiin
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
74
5.0
5.3
Tilakonsepti
Tilakonsepti
75
5.3
Tilatyypit:
Ryhmätyötilat
S, M, L, XL
•
•
•
•
•
•
Erikokoisia, jaettavissa osiin
Eripuolilla rakennusta
Osa tiloista on yhteydessä 24/7-tilaan
Tunnelmiltaan erilaisia
Muokattavia
Rentoja
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
5.0
5.3
Tilakonsepti
Tilakonsepti
5.3
Tilatyypit:
Alumni ja opettaja
-lounge
•
•
•
•
50 m²
Erillinen suljettava tila
Keskeisellä paikalla aulan/kahvilan yhteydessä
Klubimainen
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
76
5.0
5.3
Tilakonsepti
Tilakonsepti
77
5.3
Tilatyypit: Beta
Desk
•
•
•
•
4 m²
Kahvilan ympärillä oleva tila
Tilavaraus muun tilan keskellä/reunalla
Ei oma huone
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
5.0
5.3
Tilakonsepti
Tilakonsepti
5.3
Tilatyypit: Kahvila
•
•
•
•
•
•
•
•
150–200 m²
Terassi
Keskeinen paikka
Monet palvelut ja asiat kerääntyvät kahvilan ympärille
Löytyy myös työskentelypaikka, esittelypaikka, tapahtumapaikka
Rento, moni-ilmeinen
Yhteydessä 24/7-tilaan
Terveellinen, ravitseva ruoka
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
78
5.0
5.3
Tilakonsepti
Tilakonsepti
79
5.3
Tilatyypit:
Mediapalvelut
•
•
•
•
3D-tulostus
Graa¿sen suunnittelun pop-up -piste
Video Editing
Pitch Room
Tenttiakvaario
Erillinen 15 m² tila
Super Data Room
Erillinen 70 m² tila
Puhelinkopit
Erillisiä pieniä paikkoja tai kalusteita hiljentymiseen
ja puhelinasioiden hoitoon
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
5.0
5.3
Tilakonsepti
Tilakonsepti
5.3
Tilatyypit:
Lock & Load:
Kehon ja mielen
virkistyspaja
•
•
•
•
•
100 m²
Hyvä ilmanvaihto
Rauhallinen sijainti
Ei välttämättä päivänvaloa
Muokattavissa ja jaettavissa kevyillä
rakenteilla eri osiin
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
80
5.0
5.3
Tilakonsepti
Tilakonsepti
81
5.3
Tilatyypit: Visual
Resources
Center
•
•
•
•
•
•
30 m²
Keskeinen sijainti kokoelmien luona
Näkyvä paikka
Visuaalisesti komea
Valvottava tila
Vaatii pimiön
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
82
6.0
Road Map
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
6.0
Road Map
6.0
Road Map
83
Road Map sisältää esimerkin palvelun toteuttamisesta kumppanin tai kumppaneiden
kanssa, joiden kanssa se on mahdollista.
Palveluista tulee valita ne, joita testataan väistötiloissa vuodesta 2015 alkaen.
Jakaminen / välittäminen
Tavoitteena kaikkien arkirutiinien automatisointi avaushetkeen mennessä. Kirjaston
palveluiden tuotteistaminen ja selkeämpi kommunikaatio. Vapautuva aika mahdollistaa
toisenlaisen henkilökohtaisen palvelun kehittämisen.
Jalostaminen
Palveluista hiotaan entistä asiakaslähtöisempiä ja henkilökohtaisempia. Mahdollista toteuttaa massaräätälöinnillä. Tämän merkitys tulee kasvamaan olennaisesti. Huomioitava
sisäisessä kehitystyössä.
Kouluttaminen
Siirtyy entistä enemmän monikanavaiseksi. Hyvissä ajoin alloitettava valmistautumaan ja
suunnittelemaan vaihtoehtoja.
Hankinta
Kehitettävä tapoja ja järjestelmiä, joiden avulla asiakkaiden on helpompi osallistua ja
tehdä aloitteita.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
6.0
6.1
84
Road Map
Road Map -kaaviot
2014
2015
2016
Tavoitteena kaikkien arkirutiinien automatisointi avaushetkeen mennessä. Kirjaston palveluiden tuotteistaminen ja selkeämpi
kommunikaatio. Vapautuva aika mahdollistaa toisenlaisen henkilökohtaisen palvelun kehittämisen.
Jakaminen / välittäminen
Palveluista hiotaan entistä asiakaslähtöisempiä ja henkilökohtaisempia. Mahdollista toteuttaa massaräätälöinnillä.
Tämän merkitys tulee kasvamaan olennaisesti. Huomioitava sisäisessä kehitystyössä.
Jalostaminen
Siirtyy entistä enemmän monikanavaiseksi. Hyvissä ajoin aloitettava valmistautumaan ja suunnittelemaan vaihtoehtoja.
Kouluttaminen
Kehitettävä tapoja ja järjestelmiä, joiden avulla asiakkaiden on helpompi osallistua ja tehdä aloitteita.
Hankinta
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
2017
6.0
6.1
Road Map
Road Map -kaaviot
85
2014
2015
2016
2017
Kehitystyö aloitettu. Yhteistyökumppanit hankittava. Palvelu kehittyy ajan kanssa.
Ensin protovaihe Oppimiskeskukselle, myöhemmin Aallon yhteinen palvelu.
Kompassi
Kehitystyö aloitettu. Palvelu valmis, kun tila valmis.
Tenttiakvaario
Tiede- ja taidekulma
Yhteistyökumppanit hankittava. Tila muokkautuu käyttäjien kanssa.
Yhteistyökumppanit hankittava.
DIY Seminaaripalvelu
Palvelu valmis, kun tila on valmis. Palvelua kehitettävä koko ajan.
Top 10 -listat
Palvelu valmis, kun tila on valmis.
Infografiikka
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
6.0
6.1
86
Road Map
Road Map -kaaviot
2014
2015
2017
Palvelu valmis, kun tila on valmis.
Video Editing
Palvelu valmis, kun tila on valmis.
Visual Resources Center
Yhteistyökumppanit hankittava.
Palvelu valmis, kun tila on valmis.
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
2016
Kahvila, Ravintola, Terassi
Palvelua kehitettävä koko ajan.
Beta Desk
Palvelua kehitettävä koko ajan.
BHAG
Palvelua kehitettävä koko ajan.
Accessible Learning
6.0
6.1
87
Road Map
Road Map -kaaviot
2014
2015
2016
2017
Palvelua kehitettävä koko ajan.
Academic Mind Sparring
3D Printing Heaven
Graafisen suunnittelun
pop up -piste
Pitch Room
Super Data Room
Ryhmätyötilat, S, M, L, XL
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
6.0
6.1
Road Map
Road Map kaaviot
2014
88
2015
2016
Muokkaa oma työskentelytilasi
Alumni- ja opettaja-lounge
Lock & Load
Cave Room
Kopiopalvelu
Puhelinkopit
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
2017
89
Palvelukonseptin suunnittelu:
Designtoimisto Kuudes Kerros
www.kuudes.fi
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017
90
Oppimiskeskus palvelumuotoilukonsepti 2013 - 2017