(25. syyskuuta 2014 15.15.54 UTC+3).pdf

To i m i s t o t a l o
Ylits e mui den
26
kerrosta
Noin
3000
työpistettä
metro
2015
Kau ko kat s e i s e n val i n ta
Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan
meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee
olemaan 122 metriä ja kerroksia 26. Valmistuessaan
Keilaranta Tower on Suomen korkein toimistorakennus.
Sen arkkitehtuuri, ympäristöystävällisyys, tilojen toiminnallisuus ja materiaalien laatu ovat omaa luokkaansa.
Se ottaa kärkipaikan toimistotalojen parhaimmistossa.
Keilaniemi on Suomen tunnetuin yritysalue. Sinne on
keskittynyt huomattavan monia korkean teknologian
ja energia-alan yrityksiä, jotka ovat valinneet sen pääpaikakseen. Tämä luo mahdollisuuksia luontevaan ja
tavoitteelliseen kanssakäymiseen.
Aaltoyliopisto
Yritysympäristö
VTT
Lisäksi yhteistyömahdollisuudet viereisen, Otaniemessä
sijaitsevan, Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun ja
VTT:n kanssa tuovat toimintaan monimuotoisuutta ja
innovatiivisuutta. Tavoitteellisuus ja ajattelu on keskitty­
nyt Keilaniemen alueelle.
Uud e n lai s ta
t i la-ajat t e lua
Keilaranta Towerissa tilojen yhdisteltävyys ja jaettavuus on suunniteltu aivan uudella tavalla, joka mahdollistaa myös suurten yksiköiden yhdistämisen. Tiloja
voidaan käyttää ja muuttaa joustavasti yrityksen tarpeiden ja kehityksen mukaan. Erilaisia vaihtoehtoja on
useita. Suunnittelussa on huomioitu myös uudet työ­
tavat ja Work Place Design. Rakennuksessa on
myös useita suuria kokoustiloja.
Keilaranta Towerissa on pysäköintitilaa sekä sisätiloissa
että piha-alueilla yhteensä 716 autolle.
Kolme sakaraa,
hallittu kokonaisuus
Keilaranta Tower on veistoksellinen torni, joka muodostaa hallitun arkkitehtonisen kokonaisuuden. Rakennuksen
muoto perustuu ikivanhaan kolmen sakaran komposi­
tioon. Se tulee olemaan alueen korkein ja kohoaa 122
metrin korkeuteen. Suunnittelusta vastaa Helin &
co Arkkitehdit.
1. KERROS
Helin & Co
Arkkitehdit
716
autopaikkaa
Work
Place
Design
Aulapalvelut 607 m2
Ravintolatilat1 169 m2
Kokouskeskus 993 m2
Hissiaula 112 m2
TOIMISTOKERROS
Toimistotilaa 2 465 m2
Varastotilaa 15 m2
Hissiaula 75 m2
0
5
10 20406080100
m
YRITYSympäri s tö,
me ri ja alu e en
palve lu t
Keilaniemi on Espoon toimitilojen eliittialue, jossa
toimii useiden merkittävien yritysten pääkonttoreita
sekä uusia, innovatiivisia kasvuyrityksiä. Sijainti aivan
meren äärellä luo paikkaan lisäksi oman laatuleimansa
ja tunnelmansa. Keilaranta Towerista avautuvat huikeat
maisemat ja sen ylimmistä kerroksista näkee aina
Tallinnaan asti. Tämä on työympäristönä ainutlaatuinen
ja antaa ajatuksille ja kehittymiselle tilaa.
Tapiolan palvelut
kävelyetäisyydellä
Tapiolan keskustaan on matkaa vain pari kilometriä.
Liikekeskuksen lukuisien liikkeiden ja usean tavaratalon tarjonta on monipuolista ja laadukasta. Alueella
on myös monia tasokkaita ravintoloita ja kahviloita.
Helsingin keskustaan
hetkessä
Helsingin keskustaan on sujuvat yhteydet niin omalla
autolla kuin julkisilla kulkuneuvoillakin. Metron valmis­
tuessa vuonna 2015 matka taittuu hetkessä. Helsingin
monipuolinen kongressi-, ravintola-, hotelli ja kulttuuritarjonta on siis aivan käden ulottuvilla.
Ke i laranta To w e ri n palve lu t
Keilaranta Towerin palvelukonsepti on kattava ja laadukas. Aula-, ravintola-, catering- ja neuvottelupalvelut
ovat kansainvälistä tasoa niin sujuvuutensa kuin tarjontansakin puolesta.
Keilaranta Towerin palvelukonsepti räätälöidään yrityskohtaisesti. Sen tavoitteena on tehostaa rakennuksessa
toimivien yritysten ydinliiketoimintaa ja lisätä henkilöstön viihtyvyyttä.
Palvelut
Turvallisuus
Laatu
Mahdollisia lisäpalveluja ovat
esimerkiksi:
puhelinvaihdepalvelut
tietotekniikkapalvelut
kopiointi- ja tulostuspalvelut
keskitetty siivouspalvelu
pesula- ja autopesupalvelut
liikuntapalvelut
Lopullinen palvelukokonaisuus muodostuu kiinteistössä
toimivien yritysten tarpeiden mukaan.
S u j uvat
l i i ke n n e-
yht eyd e t
Keilaniemeen on erittäin hyvät julkiset liikenneyhteydet.
Alueelle liikennöi useita linja-autoja ja vuodesta 2015
alkaen myös metro, jolla Helsingin keskustaan poikkeaa
alle 10 minuutissa.
Myös yksityisautoilijoilla on sujuvat yhteydet niin Helsinkiin kuin lentoasemallekin. Kun Kehärata valmistuu
vuonna 2015, lentoasemalle pääsee hyvin myös julkisilla
vaihtamalla kätevästi metrosta junaan.
LENTOASEMA
KEHÄRATA
45
E75
II
ÄI
3
H
KE
KEHÄ I
KEILARANTA TOWER
METRO
1
MO
OTT
ORI
TIE
II
UN
KEHÄ
TUR
LÄ
IVÄY
LÄNS
51
HELSINKI
www.keilarantatower.fi
Tilojen vuokraus
Rakennusosakeyhtiö Hartela
Helena Kangas 0400 717 698
Tapio Rantanen 050 516 5292
Lisätietoja
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö
Ilmarinen
Ville Laurila 040 501 0040
S i j o i tt a j a | T o t e u tt a j a