Pohjois-Pohjanmaan koulutus

1/2011
POHJOIS-POHJANMAAN MAANPUOLUSTUSLEHTI
4.3.2011
www.p ohjan poika.n et
www.pohjanpoika.net
Sivustoilla on tarkoitus julkaista reserviläisurheilutuloksia ja alaan liittyviä artikkeleita.
Siellä on myös mahdollisuus
julkaista kuvia eri reserviläistapahtumista. Pohjois-Pohjanmaan tapahtumakalenterit
löytyvät myös pohjanpoika.
netistä.
Sivuston sisältö on kuitenkin kaikkien toimijoiden
käsissä. Siksi nettisivujen ylläpitäjät toivovatkin, että eri järjestöt ja tapahtumanjärjestäjät
lähettävät tietoja ja tuloksia
nettisivuille lisättäväksi. Siellä
on lähes rajaton mahdollisuus
julkaista pitkiäkin tuloslisto-
ja ja maanpuolustuksellisia
artikkeleita. Myös mahdolliset
tapahtumien aikataulu- ym.
muutokset saadaan nopeasti käyttäjien tietoon sivuston
kautta.
Tekstit on lähetettävä
word-tiedostoina. Myös rtf- ja
txt-tiedostot kelpaavat. Pdftiedostoja emme lisää sivuille
niiden hankalan muokattavuuden takia. Kuvat toimitetaan
jpeg-muodossa. Kuvista voidaan tehdä oma galleriansa,
mutta nettitoimitus rajaa julkaistavien kuvien määrän maksimissaan 15:een kuvaan yhtä
tapahtumaa kohden.
Pohjanpoika.net-sivustolle tarkoitetut aineistot lähetetään sähköpostitse joko
Markku Holopaiselle (markku.
[email protected])
tai Sampo Puoskarille ([email protected]).
Kohti uusia haasteita
Vasemmalla vuoden 2010 KOTU-yksikköläiseksi valittu Esa Kourujärvi ja oikealla piiripäällikkö Timo Kesäläinen.
Kulunut vuosi
Haluan vielä hetken viivähtää
kuluneessa vuodessa, joka haasteineen selätettiin hyvin tuloksin.
Satayksi tapahtumaa kertoo Pohjois-Pohjanmaan KOTU-yksikön
henkilöstön uskomattomasta
aktiivisuudesta ja sitoutuneisuudesta toimintaan, josta kiitos teille
kaikille. Kuten vuosijuhlassa totesin, niin yhdessä tekemisen voima
on ollut nähtävissä tässä kasvavassa joukossa selkeästi. Vuosijuhlassa muistettiin eri tavoin lukuisaa
joukkoa toimijoistamme. Ensimmäistä kertaa valittiin joukostamme vuoden KOTU-yksikköläinen.
Esa Kourujärvi sai vuoden 2010
aikaisesta toiminnastaan tämän
huomionosoituksen. Kaikkien
palkittujen ja muistettujen nimet
löytyvät Pohjois-Pohjanmaan
KOTU-yksikön nettisivuilta.
Uusi organisaatio
Vuosi on hyvässä vauhdissa ja
monen toimijan sekä kurssille
tulijan odotukset ovat korkealla.
Kurssitarjonta on Pohjois-Pohjanmaan KOTU-yksikön osalta
pyritty pitämään alkaneella vuodella kutakuinkin edellisen vuoden tasolla. Tämä tavoite asettaa
henkilöstölle eneneviä haasteita,
sillä samanaikaisesti työskentelemme uuden organisaation toimivuuden parantamisen hyväksi.
Kainuussa ja Lapissa uudet vastuuhenkilöt ovat ottaneet koulutus- ja tukiyksiköiden päällikkyydet hoitaakseen. Haluankin
toivottaa tehtävänsä aloittaneille
päälliköille menestystä tulevien
vuosien haasteissa. Yksi merkittävä haaste uuden organisaation toiminnan parantamisessa
on aiempia vuosia kiinteämmän
yhteistyön rakentaminen Pohjois-Suomen maakuntien kesken.
Uskon, että yhteistyölle löydetään järkeviä ja tehokkuutta
lisääviä toimintamalleja. Kaikessa
ei toki pyritä hakemaan yhdessä
tekemistä, sillä jo fyysiset etäisyydet sanelevat niin ajallisesti kuin
kustannuksien osalta reunaehtoja
toiminnan yhdistämisessä. Samalla
kun puhumme uudesta organisaatiosta ja sen tuomista muutoksista, on hyvä muistaa, että paljon
pysyvyyttäkin on toiminnassa.
Esimerkkinä voidaan mainita kussakin maakunnassa toimintaansa
jatkavat KOTU-yksiköt tutulla ja
ammattitaitoisella niihin sijoitetulla henkilöstöllä.
Koulutus- ja tukiyksikkö
Koulutus
Pohjois-Pohjanmaan toiminnan
organisoinnin osalta painopiste
on KOTU-yksikön organisaation muokkaamisessa siten, että
vastuun henkilöimistä tullaan
entisestään lisäämään kullakin
organisaation osa-alueella. Toimenpiteellä tehdään päätöksenteko joustavammaksi ja lisätään
sitoutuneiden henkilöiden vastuuta toiminnan toteuttamisesta.
Työstäminen aloitetaan sotilaskoulutusosastosta.
Kouluttajien ja tukiosastos-
sa toimivien pätevyyttä pyritään
edelleen ylläpitämään ja lisäämään erilaisilla koulutuksilla.
Kouluttajakoulutus muodostaa
perustan kouluttajana toimimiselle. Koulutusta on annettu aikaja henkilöresurssien sallimissa
rajoissa KOTU-yksikön henkilöstölle. On ilolla merkillepantavaa,
että jo heti alkuvuodesta on saatu
yhteistyötä harrastettua muiden
alueen KOTU-yksiköiden kanssa.
Kouluttajakoulutus 1 -kurssilla
helmikuussa puolet kurssilaisista oli Lapista. Jatkossa tullaan
KOTU-yksikön henkilöstön kouluttautuneisuus kartoittamaan ja
kohdentamaan tarvittavilta osin
kursseille. Lääkinnällisiä valmiuksia lisätään koulutuksella myös,
jotta voidaan taata hätäensiavun
antokyky kaikkien kouluttajien
osalta. Koulutusvalmiuksien lisäämisen myötä tullaan koulutusvastuuta jakamaan tasaisemmin niin,
että velvoitteet eivät rasita yksiä
ja samoja kouluttajia vuodesta
toiseen.
Yksi tärkeä koulutushaaste
tulee Puolustusvoimien tilaamasta koulutuksesta. Haasteisiin vastataan innokkaasti. Innokkuus ei
aina kuitenkaan yksin riitä vaan
tarvitaan myös kouluttamiseen
liittyvää erikoisosaamista, joka
mahdollistuu pääosin Puolustusvoimien antaman kouluttajakoulutuksen ja erityisosaamista lisäävän
koulutuksen kautta. Edellä mainituille kursseille on viime vuosina
lähetetty henkilöstöä annettujen
kiintiöiden rajoissa. Kiintiömäärät
kursseille ovat kuitenkin niin pieniä, että Puolustusvoimien määräysten mukaisia kelpoisuusehtoja
täyttäviä kouluttajia on koulutustasoilla kaksi ja etenkin kolme
kovin vähän tarpeeseen nähden.
Kouluttajaoikeudet omaavia kouluttajia poistuu rivistä eri syistä
johtuen. Tämä vaikeuttaa entisestään riittävän kouluttajamäärän
kokoamista. Aselajikoulutuksen
osalta tilanne on vielä huonompi kuin kouluttajakoulutuksessa.
Varusmiehiä kouluttavien joukkoosastojen läheisyydessä sijaitsevien KOTU-yksiköiden tilanne on
parempi kuin pelkästään esikuntien yhteydessä toimivilla KOTUyksiköillä, koska tarvittava aselaji- tai muu erikoismateriaali sekä
Ryhmätyöskentelyä helmikuussa 2011 kouluttajakoulutus 1
-kurssilla. Kuvassa etualalla vasemmalta oikealle Heikki Kaisto,
Iikka Ellilä ja Jari Satomaa.
osaava Puolustusvoimien kouluttajahenkilöstö on saatavilla.
Osaamisvajeeseen liittyvien
puutteiden korjaamiseen tulisi
pikimmiten puuttua valtakunnallisesti. On nähtävissä, että tulevina vuosina tarpeet ja vaatimukset
Puolustusvoimien tilaaman koulutuksen osalta tulevat lisääntymään jo pelkästään MPK:n strategiaa 2015 tarkastellessa. Näkisin,
että tehokkain tapa korjata tätä
vajetta olisi kertausharjoituksina mahdollisimman monessa
joukko-osastossa annettava koulutus. Koulutus kohdennettaisiin
MPK:n esittämille ja aluetoimistojen hyväksymille KOTU-yksikön
henkilöille.
Koulutushenkilöstön lisärekrytoinnissa pyritään yhä enenevässä
määrin löytämään sellaista henkilöstöä, joka täydentää aselajikouluttajiksi sitoutunutta henkilöstöä. Toivottavasti voimme tulevaisuudessa entistä tehokkaammin
osoittaa heille mahdollisuuksia
kehittää taitojaan lisääntyvällä
valtakunnallisesti organisoidulla
aselajikoulutuksella. Siviilikoulutuksen osalta hyödynnetään edelleenkin kouluttajien erinomaista
siviiliammatin tuomaa tai muuten
hankittua osaamista.Toki heillekin
pyritään järjestämään koulutusmahdollisuuksia eri tavoin tarvekartoituksen perusteella. Siviilikoulutusosaston rekrytoinnissa
toimivat samat lainalaisuudet kuin
sotilaskoulutusosastossakin. Eri
alojen erityisosaamista pyritään
kasvattamaan koulutustarpeen
mukaan.
Tukitoiminta
Tukihenkilöstö muodostaa erittäin tärkeän osan toiminnassamme. Muonitushenkilöstö kantaa
käytännössä suurimman taakan
tukitehtävien osalta. Osaavan
muonitushenkilöstön määrä on
tällä hetkellä niin vähäinen, että
kaikkiin harjoituksiin, joihin olisi
tarkoituksenmukaista järjestää
kenttämuonitus, sitä ei voida tehdä. Uusia henkilöitä pyritäänkin
rekrytoimaan eri tapahtumissa
ja kursseilla, jotta huollollisesti
muuta toimintaa tukevat tarpeet
saataisiin tyydytettyä. Edellä esille
otettu kohderyhmä ei ole ainut
lisähenkilöstöä tarvitseva sektori.
Muita tukitoimiin liittyviä henkilöstötarpeita täydennetään tarpeen ja tarjonnan mukaan.
Kiitollisena katson KOTUyksikön henkilöstön suuntaan ja
voin todeta henkilöistä löytyvän
roppakaupalla tahtoa ja taitoa.
Motivaation ylläpitoa kuitenkin
tarvitaan ja sitä tulee meidän toiminnoista vastuussa olevien pyrkiä lisäämään kaikin keinoin ja sen
myötä myös osaamista, joka palvelee parhaalla tavalla kokonaismaanpuolustusta ja yhteiskunnan
turvallisuusstrategiaa.
Tehdään turvallisuutta
yhdessä!
Timo Kesäläinen
piiripäällikkö
2
Puheenjohtajan
palsta
Uusi vuosi on jo ollut menossa
hyvän matkaa. Uusi vuosi tuo aina
mukanaan uudistuksia, niin nytkin.
Pitkäaikainen puheenjohtajamme
majuri (res.) Kari Ahokas siirtyi
mentoriksi ja olen saanut vuoden 2011 alusta toimia PohjoisPohjanmaan reserviupseeripiirin
puheenjohtajana. Kaiman jäljiltä
on hyvä jatkaa. Piirin toiminta ja
talous ovat kunnossa.
Otettuani tehtävän vastaan olen
luodannut tulevaa ja mustia pilviä
onkin kasaantunut reserviläistoiminnan taivaalla. Reserviläistoiminnan kovaa ydintä – ammuntaa
- kalvaa näköpiirissä olevat rajoitukset ampumaratojen käyttöön
ja aselupien saatavuuteen.
Ympäristönormien tiukkeneminen tulee jatkossa sulkemaan
ampumaratoja, joten radalle pääsy
vaikeutuu pitkien matkojen takia
ja kun ilta- ja viikonloppukäyttöä
rajoitetaan, niin työssä käyvän
reserviläisen on liki mahdotonta
harrastaa ampumatoimintaa.
Toisaalta lupakäytäntö on tiukentunut. Tasavallan presidentti
vahvisti lait 11. helmikuuta 2011.
Jatkossa yksityishenkilöille käsiaseisiin annettavat aseluvat ovat
ensin määräaikaisia, voimassaoloaika on enintään viisi vuotta.
Tämän jälkeen luvan saa toistaiseksi voimassa olevana, mutta
luvanhaltijan on viiden vuoden
välein osoitettava harrastuksensa jatkuminen. Henkilökohtaisen
käsiaseluvan voi saada vasta kahden vuoden aktiivisen harrastamisen jälkeen. Käsiaseilla tarkoitetaan tässä yhteydessä pistoolia,
pienoispistoolia, revolveria ja pienoisrevolveria.
Hakijalta vaaditaan myös soveltuvuustesti ja ampumaseuran
Kari Juntunen
Pohjois-Pohjanmaan
Reserviupseeripiirin
puheenjohtaja
asekouluttajan antama todistus
harrastuneisuudesta. Lisäksi poliisi voi pyytää tarvittaessa hakijasta
lääkäriltä suoraan hänen terveystietojaan.
Nyt voimassa olevat aseluvat
säilyvät ennallaan, eikä niiden
haltijoilta vaadita käsiaseidenkaan osalta todistusta aktiivisesta ampumaharrastuksesta.
Muiden käsiaseiden, esimerkiksi
metsästyskiväärien ja -haulikoiden osalta lupien voimassaoloon
tai harrastuksen osoittamiseen ei
tule muutoksia.
Reserviläisten on suositeltavaa
pitää ampumapäiväkirjaa. Oiva
apu on Reserviläisurheiluliitto
ry:n sähköinen kuntokortti osoitteessa www.resul.fi
Kuntokorttia täyttämällä saa
tulostettua helposti myös ampumapäiväkirjan, josta on helposti
todettavissa ampuma-ajat ja paikat sekä laukausmäärät.
Mukavaa liikunnallista kevättä
reserviläistoiminnan piirissä.
OHJE HIUKKAVAARAN
AMPUMARATOJEN KÄYTÖSTÄ
SIVIILIAMPUJILLE
Hiukkavaaran ampumaratojen uusin johtosääntö
luettavissa: www.pohjanpoika.net
Reserviupseerien
Johtamispäivä
Reserviupseeriliitto viettää tänä vuonna 80-vuotisjuhlavuottaan. Sen
kunniaksi RUL kannustaa jäsenjärjestöjään järjestämään Johtamispäivän.
Oulun, Kempeleen ja Haukiputaan reserviupseerikerhot järjestävät Pohjois-Pohjanmaan reserviupseereille suunnatun Johtamispäivän yhdessä Reserviupseeripiirin ja MPK:n kanssa lauantaina 14.5.
Hiukkavaarassa.
Luvassa on toiminnallista rastikoulutusta, johon sisältyy ammuntaa
ja muita sotilaallisia valmiuksia palvelevia tehtäviä. Puolustusvoimat
myöntää Johtamispäivään osallistuville korvaavan kertausharjoitusvuorokauden. Mukaan pääsee 50 ensiksi ilmoittautunutta.
Tarkemmat tiedot Johtamispäivästä ja ilmoittautumisohjeet tulevat Pohjanpojan nettisivustolle www.pohjanpoika.net maaliskuun
aikana. Tervetuloa mukaan!
Pakkasten
paukkuessa
Suomessa on käsillä vuoden
kylmin ajanjakso. Lunta alkaa olla
riittämiin ja talvi on tuonut tullessaan myös paukkuvat pakkaset.
Ja mikäli sääennustuksia on uskominen, tulee kylmyyttä riittämään.
Toivottavasti kesä vastaavasti on
lämmin. Myös Reserviläisrintamalla on toimintavuosi vaihtunut
uuteen.Toivottavasti mahdollisimman moni yhdistys on muistanut
täyttää ja palauttaa viimevuoden
toimintalomakkeet. Vaikuttaahan
toiminnan raportointi merkittävällä tavalla Reserviläisliitosta piirille ja ennen kaikkea yhdistyksille
tulevaan rahamäärään. Myös kuluvalle vuodelle on liitto kirjannut
asioita, joita tullaan seuraamaan
maksettaessa tukia. Reserviläisliiton toimintasuunnitelmaan on
kirjattu toiminnan seuraamisen
osa-alueiksi sähköisen kuntokortin käyttöaste, prosenttiammunnat, jäsenmäärän lisäys ja
veteraanitoiminta. Painopiste on
toiminnan monimuotoisuudessa.
Viimevuosien aikana hyvin voimakkaasti esillä ollut ampumaaselain muutos on ollut eduskunnassa hyväksyttävänä ja presi-
Timo Ronkainen
Pohjois-Pohjanmaan
Reserviläispiirin
puheenjohtaja
dentin esittelyssä. Laki on saanut
vahvistuksen ja astuu voimaan
13.06.2011. Lain muutoksen myötä tulee muutoksia uuden aseen
hankkijoille. Merkittävin muutos
on käsiaselupaa hankittaessa 20
vuoden ikä sekä viiden vuoden
määräaikaisuus. Samoin mukana on säännöllisen ampumatoiminnan harrastamisen vaatimus.
Ampumatoiminnan harjoittaminen on muutoinkin vaikeutu-
massa monien ampumaratojen
sulkemisen myötä. Samoin toimintaan jääville ampumaradoille
ollaan asettamassa viranomaisten
toimesta entistä tiukempia ympäristövaatimuksia.Toisaalta on ihan
hyvä, että ympäristöä suojellaan
mutta ei sen tarkoituksena tarvitse olla ampumaharjoituksen
näivettäminen. Ampumaharrastukseen liittyen RES ja RUL
ovat käynnistäneet ampujakorttikouluttajien koulutuksen, jonka pilottikurssi on Oulussa helmikuun lopulla. Tavoitteena on,
että koulutetut henkilöt tulevat
toimimaan jatkossa ampujakorttikouluttajina alueellamme. Muutoinkin vuosi on piirimme osalta
työntäyteinen, järjestämmehän
elokuussa Reserviläisliiton mestaruusammunnat Hiukkavaarassa.
Vuosi huipentuu Reserviläisliiton
syyskokoukseen Oulussa marraskuun lopulla.
Pakkaskeleistä huolimatta reipasta ulkoilumieltä ja monipuolista maanpuolustustoimintaa muutoksien tuulissa. Muistakaa kirjata
liikuntasuoritukset sähköiseen
kuntokorttiin.
TUEMME TURVALLISUUTTA
Tekijöiden puute
heikentää yhdistysten
toimintaa
Puhutaan ilmaston lämpenemisestä – ainakaan tämä talvi ei ole
tukenut tuota ilmaisua. Nytkin
pakkasta tätä kirjoittaessani on
n. -30 astetta. Aurinko tosin jo
näyttää merkkejä alkavan kevään
tulosta – lunta kuitenkin riittää,
samoin hiihtokelejä vielä pitkän
tovin.
MNL:n Pohjois-Pohjanmaan
piirissä tehtiin ”nuijan” vaihdos
vuodenvaihteessa. Matilaisen
Tuula luovutti erinomaisesti hoitamansa pestin allekirjoittaneelle.
Toivottelen hyvää jatkoa Tuulalle
– vaan kyllä me Tuulaa toivottavasti näemme yhteisissä kokouksissa ja tapahtumissa. Ei maanpuolustushenki ole pesteistä ja
titteleistä kiinni.– Se on meidän
jokaisen sydämessä, halusamme
tehdä vapaaehtoista ja pyyteetöntä työtä mm. veteraaniemme
hyväksi vaikkapa avustaen veteraanijuhlissa tai käymällä heidän
luonaan tervehdyskäynnillä.Voimme toimia aktiivisesti yhdistysten
ja piirin hyväksi ilman yhdistysten
tai piirin toimielimen paikkaakin.
Yhdistyksissä alkaa aktiivisista
jäsenistä olla kohta puute – ainakin
näillä pienemmillä paikkakunnilla.
Jäsenmäärä yhdistyksissä voi olla
hyvinkin korkea, mutta aktiivinen
toiminta yhdistyksessä on harvojen harteilla. Tämä voi vaikuttaa
yhdistysten toimintaan jopa niin,
että toiminta yksipuolistuu.
On tietenkin niin, että suurin
lähteä erämaihin pitkiksi ajoiksi,
vaan mielen ja kehon rentoutukseen voisi ajatella jäseniltanakin
pidettävän esimerkiksi saunailta
ja nyyttikestit.
Terttu Määttä
Maanpuolustusnaisten
Liiton
Pohjois-Pohjanmaan piirin
puheenjohtaja
osa yhdistysten ja piirinkin toiminnasta on vakiintunutta, mutta
aina pitäisi pyrkiä saamaan mukaan
ainakin yksi uusi tapahtuma - ihan
kokeilumielessä.Nuorien jäsenten
saaminen yhdistysten toimintaan
vaatii muutakin kuin kevät- tai
syyskokouskutsun. Heille pitää
olla sitä ”äxonia.! Siinäpä meille
kaikille haastetta! Tutkaillessani
eri yhdistysten toimintakalentereita huomaan, että eräänlainen
”hemmottelu” on päivän sana.
Tämän päivän kiireinen ja hektinen elämä vaatii vastapainoksi
rentouden ja kiireettömyyden
olotilan etsimistä. Joka kerta ei voi
Aktiivista toimintaa peräänkuulutettiin myös liittohallituksessa. Uusi puheenjohtajisto on
työelämässä olevia naisia, joka
osaltaan luo uudenlaista toimintakulttuuria liittoon. Toimintaryhmille delegoitiin tehtäviä, jotka on
saatava pääosin kuluvan vuoden
aikana liittohallituksen ja osa
yleisten kokouksen päätettäviksi.
Sääntöjen uudistaminen aloitetaan tämän vuoden aikana. Tosin
en usko siihen tulevan muita
muutoksia kuin yhdistyslain edellyttämät muutokset, jotka nekin
on tehtävä. Yksi asia ilahdutti –
saimme viimein palkitsemisohjeet.
Ensimmäiset tämän uuden liiton
kultaiset ja hopeiset ansiomitalit
voidaan luovuttaa jo MNL ry:n
kevätliittokokouksessa 2.4.2011
Lahdessa. Varmasti meidänkin
MNL:n Pohjois-Pohjanmaan piirissä on naisia, jotka ovat ansainneet MNL ry:n ansiomitalin.
MNL:n Pohjois-Pohjanmaan
piiri ry:n sääntömääräinen
kevätkokous pidetään miesten
kanssa samaan aikaan lauantaina 26.3.2011 klo 10:00 alkaen
OSEKK:n tiloissa. Tulkaa naiset
joukolla mukaan!
3
MAANPUOLUSTUSKOULUTUS
Pohjois-Pohjanmaan koulutus- ja tukiyksikön toiminta 2011
maaliskuu – syyskuu
Puolustusvoimien tilaama koulutus ................................................................... Paikka ..................................................................Aika
Maakuntakomppanian testi- ja koulutustilaisuus 1 ................................................................... Oulu....................................................................................... 9.-10.4.
Linnoituskurssi .................................................................................................................................. Hiukkavaara.......................................................................... 2.-4.9.
Muonituskurssi .................................................................................................................................. Hiukkavaara.......................................................................... 2.-4.9.
Sissitoiminta ja tiedustelu ............................................................................................................... Hiukkavaara.......................................................................... 2.-4.9.
Virka-apukoulutus............................................................................................................................. Hiukkavaara.......................................................................... 2.-4.9.
SPOLK:n rungon harjoitus ............................................................................................................. Hiukkavaara.......................................................................... 16.-18.9.
Maakuntakomppanian testi- ja koulutustilaisuus 2 ................................................................... Oulu....................................................................................... 17.-18.9.
Sotilaallisia valmiuksia palveleva koulutus ........................................................ Paikka ..................................................................Aika
Tarkka-ammunnan perusteet ......................................................................................................... Hiukkavaara.......................................................................... 19.-20.3.
Liikenteenohjauskurssi .................................................................................................................... Lumijjoen srk –talo ............................................................ 2.-3.4.
Ammunnanjohtajakurssi .................................................................................................................. Hiukkavaara.......................................................................... 9.-10.4.
Eskon malja -ampumakilpailu ......................................................................................................... Tyrnävä .................................................................................. 7.5.
Ammunnanjohtajakurssi .................................................................................................................. Linnaistenkankaan ampumarata ...................................... 14.-15.5.
Kiltakilpailut ja ammunnat .............................................................................................................. Hiukkavaara.......................................................................... 20.-21.5.
Kohteen suojaaminen ...................................................................................................................... Kempele/Hiukkavaara ........................................................ 21.-22.5.
Tykkikaluston huolto ....................................................................................................................... Hiukkavaara.......................................................................... 24.5.
Sissikurssi 1 ........................................................................................................................................ Kuusamo ............................................................................... 28.-29.5.
Kunnialaukaukset 4.6. ...................................................................................................................... Linnasaari .............................................................................. 4.6.
Pohjois-Pohjanmaan reserviläisten ampumamestaruuskilpailut ............................................. Hiukkavaara.......................................................................... 11.6.
Liikenteen ohjaus ja Virve -kurssi, valmistava harjoitus ........................................................... Hiukkavaara/Oulu ............................................................... 18.-19.6.
Liikenteen ohjaus ja Virve -kurssi ................................................................................................. Oulu/Raksila ......................................................................... 8.-10.7.
Sillanrakennus .................................................................................................................................... Tyrnävä/Suutarinkylä .......................................................... 12.-14.8.
Muonituskurssi .................................................................................................................................. Tyrnävä/Suutarinkylä .......................................................... 12.-14.8.
SRA-kilpailu ........................................................................................................................................ Oulaisten Honkamaja ........................................................ 13.8.
Kaukopartio ....................................................................................................................................... Hiukkavaara.......................................................................... 13.-14.8.
Reserviläisten ammunnan SM -kilpailut....................................................................................... Hiukkavaara.......................................................................... 19.-21.8.
JORY-ammunnat ................................................................................................................................ Tyrnävä .................................................................................. 25.8.
Turvallinen aseenkäsittely ............................................................................................................... Yli-Iin ampumarata ............................................................. 27.8.
Pioneeritaidot 1 / VUORI -harjoitus............................................................................................ Haapajärvi ............................................................................. 17.-18.9.
Jalkaväkikomppanian puolustus, aselajikurssi .............................................................................. Hiukkavaara.......................................................................... 23.-25.9.
Siviilikoulutus ........................................................................................................ Paikka ..................................................................Aika
Saunajärvi-jotos ................................................................................................................................. Yli-Ii........................................................................................ 12.3.
Maanpuolustuksellinen liikuntapäivä............................................................................................. Alpuanharjun hiihtomaja ................................................... 18.3.
Maatalouden varautuminen ............................................................................................................ Kuusamo ............................................................................... 17.-18.3.
Moottorikelkkakurssi....................................................................................................................... Maijanlampi .......................................................................... 18.-20.3.
Kunnan varautuminen...................................................................................................................... Kempele ................................................................................ 25.3.
Sotilaskotitoiminnan uudet tuulet – tutkimustietoa ja .......................................................... Hiukkavaara.......................................................................... 26.3.
käytännön kokemusta sotilaskodin leivonnaisista
Kansalaisen turvakurssi ................................................................................................................... Rantsila .................................................................................. 2.4.
Yhteistoimintaharjoitus, MPK-VAPEPA........................................................................................ Maijanlampi .......................................................................... 8.-10.4.
Nuorisokurssi .................................................................................................................................... Maijanlampi .......................................................................... 20.-22.5.
Peruskoululaisten turvallisuus- ja liikennevalistuspäivä ............................................................ Yli-Ii........................................................................................ 27.5.
Jääkäripolku tehtävärastein ............................................................................................................ Yli-Ii........................................................................................ 28.-29.5.
Peruskoululaisten maanpuolustus- ja turvallisuuspäivä............................................................ Rantsila .................................................................................. 31.5.
Maastotaidot ...................................................................................................................................... Hiukkavaara.......................................................................... 15.-16.6.
Muonituskurssi .................................................................................................................................. Hiukkavaara.......................................................................... 18.-19.6.
Muonituskurssi .................................................................................................................................. Oulu/Raksila ......................................................................... 8.-10.7.
Arjen turvallisuus ............................................................................................................................. Hiukkavaara.......................................................................... 13.8.
Nuorisokurssi .................................................................................................................................... Rantsila .................................................................................. 20.-21.8.
Opiskelijan turvakurssi .................................................................................................................... Kuusamo ............................................................................... 22.8.-11.9.
Erä- ja maastotaidot ........................................................................................................................ Lumijoki ................................................................................ 3.-4.9.
Maastotaidot 2 .................................................................................................................................. Kuusamo ............................................................................... 24.-25.9.
Muu koulutus ........................................................................................................ Paikka ..................................................................Aika
Suksipartio Sujakka .......................................................................................................................... Hiukkavaara.......................................................................... 19.3.
Lumikenttien kutsu .......................................................................................................................... Köykkyrin hiihtokeskus..................................................... 20.3.
Pohjan loimu ...................................................................................................................................... Kilpisjärvi .............................................................................. 25.-28.4.
Kansallisen veteraanipäivän juhla ja toimintojen tukeminen .................................................. Vihannin yläaste .................................................................. 27.4.
Kutsuntainfo ....................................................................................................................................... Kunnat ................................................................................... Syksy 2011
Tyrnävän perunamarkkinat ............................................................................................................. Tyrnävä .................................................................................. 24.9.
POHJOIS-POHJANMAAN KOULUTUS- JA TUKIYKSIKKÖ
– PL 119, 90101 OULU. puh. 020 756 9050, www.mpky.fi/pohjois-pohjanmaa / [email protected] –
– Turvallisuutta yhdessä –
4
Reserviupseerien talouskuuri
Kerho omistaa neljäsosan
reserviläisjärjestöjen toimitilasta
Oulun keskustassa. Viime vuonna
kiinteistölle tehtiin kattoremontti, joka verotti kerhon varoja.
Toimitila on kuitenkin keskeisellä
paikalla kaupunkia ja se kannattaa
pitää kunnossa. Siellä on helppo
kokoontua, mutta se tulee jatkossakin vaikuttamaan kerhon
talouteen.
Yksi kerhomme tärkeimmistä
jäseneduista on Rokuli-majamme. Sen suhteen niin jäsenistö
kuin kaikki edeltävät hallituksetkin ovat olleet samaa mieltä: itse
rakentamamme perinnemaja on
kiinteä osa kerhon identiteettiä.
Rokulista ei luovuta.
Sampo Puoskari
puheenjohtaja
Hyvät reserviupseeriveljet ja
-sisaret.
ORUK:in hallitus on lupausten
mukaisesti suunnitellut jäsenistöllemme toimintaa. Olemme myös
käynnistäneet toimenpiteet kerhon talouden vakauttamiseksi.
Sen käyttö on kuitenkin syönyt
kerhon pääomaa viimeisen kymmenen vuoden aikana niin paljon,
että muutoksia majan käyttöaikoihin ja hinnoitteluun on pakko
tehdä. Jäsenistömme on voinut
käyttää Rokulia jo vuosikaudet
lähestulkoon ilmaiseksi. Käyttö
on myös perustunut luottamuk-
seen ja rehellisyyteen.
Majan käyttömaksuihin ja
-aikoihin joudutaan tekemään
muutoksia. Muutokset otetaan
käyttöön 1.6. alkaen, mutta samalla pyrimme myös profiloimaan ja
kohentamaan upeaa majaamme
niin, että se tyydyttää entistä
enemmän sen käyttäjiä.
Sitten asiaa toiminnasta: kevään
ykköstapahtuma jäsenistöllemme
on RUL:n juhlavuoden innoittama
Johtamispäivä 14.5. Hiukkavaarassa, jonka ORUK järjestää yhdessä
Kempeleen ja Haukiputaan reserviupseerien sekä MPK:n kanssa.
Mukaan mahtuu 50 ensimmäiseksi ilmoittautunutta, joten tulkaa
joukolla mukaan toiminnalliseen
päivään, josta saa korvaavan kertausharjoituspäivän.
Tulkaa keskustelemaan Rokulista ja kerhon toimintamuodoista kevätkokoukseemme. Siellä
voitte vaikuttaa oman kerhonne
toimintaan.
Kuntoilutulokset 2010
ORUK kuntoilutuloksissa nousukausi senkun jatkuu. Kuntokortteja on taas täytelty ahkerasti ja
viimevuonna tehdyt ennätykset
rikottiin samantien. Tällä kertaa
osallistujamäärä kehittyi maltillisemmin, mutta pistemäärät
kohosivat selvästi, niin kärkiviisikon kuin kaikkien kuntokortin
täyttäneiden joukossa.
Olisiko osasyy kasvaneeseen
pistekertymään reserviläisurheiliiton sivuilta (www.resul.fi)
löytyvän sähköisen kuntokortin
käytön helppous. Ei jää enää niin
helposti suoritus merkkaamatta.
Kenties.
Tärkeysjärjestys on kuitenkin:
1) kuntoilu sinänsä, 2) kuntoilujen
kirjaaminen, 3) kirjausten saattaminen urheilu-upseerin tietoon.
Sähköisessä kirjaamisessa tosin
säästää sekä postittamisen vaivan,
että hinnan.
Tämänvuotisissa tuloksissa
huomion herättää se, että viiden
kärkeen vaadittiin yli 750 pistettä.
Moisella oltiin takavuosina kirkkaasti kärjessä ja keskiarvoisesti
tuo tarkoittaa jo vähintään puolentoista tunnin suoritusta vuo-
den joka ikinen päivä.
Tämänkin vuoden pistelistan
kärjessä on Raimo Pitkänen.
Tämänvuotisen tuloksen, 1095
saavuttaminen on vaatinut jokaisena päivänä suorituksia vähintään
kolmen tunnin verran. Huikeaa!
Vaikka 2010 voittopisteet ovatkin täydet 1095, niin muistetaanpa kuitenkin, että vuonna 2012 on
karkauspäivän ansiosta mahdollista tavoitella vielä kolmea pistettä
korkeampaa suoritusta.
Vuoden 2010 suorituspisteiden
kärkiviisikko: 1. Pitkänen Raimo
1095, 2. Korhonen Jarmo 933, 3.
Päivärinta Matti 795, 4. Pyyny Esa
792, 5. Mikkonen Antero 754.
Muut kuntokortin palauttaneet
tai sähköiseen kuntokorttiin tietoja tallentaneet aakkosjärjestyksessä:
Alanärä Jouni, Alenius Kari,
Eskelinen Esko, Helttunen Reino, Holopainen Markku, Jalkanen
Juha, Järvelä Kalevi, Juola Esko,
Kankainen Ilmari, Kärkkäinen
Juhani, Kerola Pentti, Lajunen Lauri, Mäkelä Seppo, Manninen Lauri, Mattila Sampo, Närä Petteri,
Pakonen Seppo, Pehkonen-Ollila
Juho, Pellikka Paavo, Satomaa Jari,
Seppänen Pertti, Seppänen Veikko, Sutinen Lauri, Turjanmaa Lauri, Vimpari Jarkko, Vornanen Erkki, Vuolteenaho Ari, Yrjö-Nikola
Heikki
Mestari- tai suurmestariluokan
suorituksista ei tullut sähköisen
järjestelmän kautta ilmoitusta.
Tämä voi tarkoittaa, että moisia
ei ollut, tai että järjestelmä on
rikki. Kerhon hallussa olevan suoritusarkiston läpikäyminen saattaa vielä paljastaa palkitsemista
edellyttäviä tunnustuksen aiheita.
Arkiston perkaaminen valmistuu
luvatusti kevätkokoukseen mennessä.
Mikäli kaipaat apua sähköisen
kuntokortin käyttöönotossa, tai
haluat paperiversion kuntokorttipohjasta tai toimittaa kuntokortin
perinteisellä tai sähköpostilla tai
ehdottaa ja toivoa jotakin muuta
urheiluun ja liikkumiseen liittyvää,
niin yhteyttä saa seuraavin koordinaatein: ORUK Urheilu-upseeri
Sampo Mattila, Aleksanterinkatu
13 A 12, 20100 Oulu, 040 53 73
211, [email protected]
Hallitus 2011
Puheenjohtaja ..........................................
Varapuheenjohtaja ..................................
Sihteeri ......................................................
Koulutusupseeri ......................................
Talousupseeri ...........................................
Urheilu-upseeri .......................................
Tiedotusupseeri ......................................
Jäsenupseeri .............................................
Sampo Puoskari ...................................................
Matti Kuonanoja ...................................................
Petteri Närä ...........................................................
Jari Maljanen ..........................................................
Markku Mikkonen ...............................................
Sampo Mattila........................................................
Jarmo Korhonen ...................................................
Harri Häll ...............................................................
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]
0400 961 174
050 588 1208
040 717 4487
0500 694 854
040 482 6531
040 537 3211
050 330 6579
040 547 3780
Kerhon Rokuli-maja kesällä 2010.Tänä vuonna majaa on tarkoitus kehittää ja sen käyttöä tehostaa.
Rokuli
Oulun Reserviupseerikerhon
maja Rokualla – www.oruk.fi/rokuli
Varauskirja ja avainten luovutus Neste Hiirosella puh.
332 557 osoitteessa Kiilakivenkuja 2. Huoltamo avoinna
arkisin 06.30–21.00, lauantaisin 08.00–21.00 ja sunnuntaisin 09.00–21.00. Avainta palautettaessa jätä viesti Rokulista,
mikäli havaitsit puutteita.
MAKSUT: 10 euroa/vrk/hlö tai 50 euroa/vrk/ryhmä (10 hlö)
Kevätkokouskutsu
Oulun Reserviupseerikerho ry:n kevätkokous pidetään tiistaina 12.4.2011 kello 18 alkaen vakuutusyhtiö
Tapiolan kokoustiloissa osoitteessa Kirkkokatu 9, käynti
sisäpihan kautta.
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset kevätkokousasiat. Kokouksen yhteydessä kahvitarjoilu.
TERVETULOA!
Hallitus
Kerhon ampumaratavuorot 2011
Hiukkavaarassa
Kerho järjestää ohjattuja ampumavuoroja sekä pistooli- että kivääriradoilla. Jäsenillä on mahdollisuus käyttää omia tai kerhon aseita.
Ampumavuorot sekä tarkemmat ohjeet ammuntakäytännöistä
löydät yhdistyksen verkkosivuilta osoitteesta http://www.oruk.fi/
toiminta/urheilu.php
Lisätietoja: Petteri Närä - 040 717 4487
TERVETULOA MUKAAN!
Kerhon ulkoilupäivä Rokualla
Majatoimikunta järjestää kerhon ulkoilupäivän Rokuli-majalla
Rokualla lauantaina 2.4.2011 klo 12:00 alkaen.
Luvassa on rento koko perheen ulkoilutapahtuma ja oivallinen mahdollisuus tutustua kerhon majaan sekä jäsenistöön.
Kahvitarjoilu ja makkaranpaistoa sekä sään salliessa kerhon pilkkikilpailut klo 13.00-13.45.
Tarvikkeiden hankkimista varten ilmoittautumiset Ristolle viimeistään perjantaina 25.3.2011. Puhelin 045 1300 688 tai [email protected]
Kaikki jäsenet perheineen ovat tervetulleita!
Majatoimikunta
Toimintaamme tukee
5
Suomen EU- ja NATO-puolustusyhteistyön
arviointia
Suomen puolustuksesta vastaa Puolustusvoimat nyt ja tulevaisuudessa.
Suomen nykyisen hallituksen
ohjelman mukaan: ”Sotilasliitoon
kuulumaton Suomi ylläpitää ja
kehittää kansallista puolustusta ja
uskottavaa puolustuskykyä. Suomi osallistuu täyspainoisesti EU:n
yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan ja kriisinhallintayhteistyöhön. Suomi kehittää
rauhankumppanuutta NATO:n
kanssa ja säilyttää mahdollisuuden
hakea NATO:n jäsenyyttä.”
EU:n perussopimuksen hyväksyttyään Suomi sitoutui antamaan
apua sotilaallisen hyökkäyksen
kohteeksi joutuneelle EU:n jäsenvaltiolle ja vastaavasti ottamaan
itse apua vastaan. Olemmeko nyt
sotilaallisesti liittoutuneita?
Suomi ei ole hakenut NATO
-jäsenyyttä, mutta teemme laajasti avointa yhteistyötä NATO:n
kanssa. Tästä seuraa, että meillä
on moniulotteisia NATO-rasitteita ilman sotilaallisessa kriisissä
tarvittavia turvatakuita. Jäämmekö hyökkäyksen kohteena yksin
ilman nopeaa ja tehokasta sotilaallista apua?
EU:n perussopimus eli
”Lissabonin sopimus”
EU-maiden lippurivistöä.
Lainaus sopimuksesta: ”Jos
jäsenvaltio joutuu alueeseensa
kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua
kaikin käytettävissään olevien keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien
peruskirjan mukaisesti. Tämä ei
vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden
turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.
Tämän alan sitoumusten on
oltava Pohjois-Atlantin liiton
puitteissa tehtyjen sitoumusten
mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille
edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava
elin.”
Jäsenyys EU:ssa oli aikanaan
Suomelle perustavanlaatuinen
turvallisuuspoliittinen valinta. Nyt
Lissabonin sopimus velvoittaa
jäsenmaata antamaan apua hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle
toiselle jäsenmaalle. Apu voi olla
pelkästään myötätuntoa, siviilitai sotilasvoimavaroja. Mahdollinen avun saanti on epävarmaa ja
hidasta, koska avunannosta ei ole
tehty yksityiskohtaisia sopimuksia. Suomen on otettava puolustuspolitiikassaan myös huomioon,
ettei EU:lla ole omaa puolustussuunnittelua eikä yhteisen puolustuksen järjestelyä. EU:n käytössä
on vain kriisinhallintajoukkoja.
EU antaa ison talon suojaa, muttta tehokkas sotilaallinen
aapu sodan
tilanteesssa on pelkkän hyvän
u s k o n
v a r a s ssa. Suomi
kuitenkin
varautuu
mahdollissen kanssainvälisen
avun antamiseen ja
vastaanottamiseen.
”Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.”
Onko tässä pienten EU-valtioiden
haluamassa epäselvässä lisäyksessä koko avunantovelvoitteen kieltävä vai salliva lause? Kielteisesti
Miinalaiva Pohjanmaa osallistuu EU-johtoiseen Atalanta-operaatioon Somalian merialueella.
tulkittuna tämä voisi tarkoittaa,
että sotilaallisesti liittoutumaton tai puolueeton EU -valtio ei
sodan tullen anna apua tai ota sitä
vastaan. Myönteisesti tulkittuna
lause voisi tarkoittaa, että sotilaallisesta liittoutumattomuudesta tai
puolueettomuudesta huolimatta
apua annetaan ja vastaanotetaan.
Suomen poliittinen johto tulkinnee asian myönteisellä tavalla.
Lissabonin sopimuksen hyväksymisen jälkeen EU:ssa ei voi olla
sotilaallisesti liittoutumattomia
tai puolueettomia valtioita. EU:n
perussopimus on selvästi sotilaallisiakin ulottuvuuksia sisältävä liittosopimus. Kansainvälisten sopimusten mukaan puolueettoman
valtion on suhtauduttava puolueettomasti sodan kumpaankin
osapuoleen.
Avunantolausekkeen koko
sisältö on sidottu NATO:n toimintaan. EU:n 27 jäsenmaasta
21 maan joukossa merkittävimmät ovat NATO:ssa eli EU-kan-
Ne eivät ole varsinaista NATOtoimintaa, vaan supervalta USA:n
johtaman liittokunnan toimintaa.
Suomi on Afganistanissa YK:n
hyväksymässä NATO-johtoisessa
kriisinhallintaoperaatiossa maan
pohjoisosassa ja USA:n johtama liittokunta käy sotaa maan
eteläosassa. IFOR-kriisinhallintajoukkojen ja USA:n liittokunnan
toiminnoissa on eroa.
NATO:n käytännön toiminta
on nykyään keskittynyt kriisinhallintaan, terrorismin torjuntaan
ja joukkotuhoaseiden leviämisen
estämiseen. NATO on läntisten
demokratioiden puolustusliitto,
ja se on jäsenilleen sekä kumppaneilleen keskeinen yhteistyöjärjestö. USA takaa NATO:lle
strategiset voimavarat ja globaalin
ulottuvuuden.
NATO käynnisti 1994 rauhankumppanuusohjelman (PfP) edistämään ja kehittämään NATO:n ja
muiden maiden sotilaallista yhteistyötä. Suomi, vuodesta 1994 alka-
Suomi on mukana NATOjohtoisessa ISAF-operaatiossa
Afganistanissa.
ja merivoimia käytetään vastaavalla tavalla. Suomessa on kaikessa hiljaisuudessa varauduttu kansainvälisen avun vastaanottoon ja
antamiseen. Puolustusvoimat on
muutettu NATO-yhteensopivaksi
ja sen suorituskykyjä kehitetään
NATO-standardien mukaisesti.
Läntisten demokratioiden puolustusliiton NATO:n jäsenyys ei
ole Suomelle uhka. Sen suoja ja
sotilaallinen apu on meille ehdottoman tärkeä hädän hetkellä.
Suomessa on vain NATO
-oven lonksuttelua
NATO:n päämaja Brysselissä.
salaisista noin 95 % on NATO:n
jäsenmaista. Jos Suomi saa sodan
tullen EU:lta sotilaallista apua, se
tulee käytännössä sotilaallisesti
voimakkaimmilta NATO-mailta
kuten Isolta-Britannialta, Ranskalta ja Saksalta. Suomi tukee EU:n
ja NATO:n välisen yhteistyön tiivistämistä, mutta NATO:n ulkopuolella ei ole varmoja sotilaallisia
turvatakuita.
Pohjois-Atlantin sopimus
eli NATO
Lainaus 5. artiklasta: ”…, että
aseellista hyökkäystä yhtä tai useampaa sopimusosapuolta vastaan
Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa on pidettävä hyökkäyksenä niitä kaikkia vastaan, ja tämän
seurauksena ne sopivat, että
jos tällainen hyökkäys tapahtuu,
kukin niistä harjoittamalla yhteistä Yhdistyneitten Kansakuntien
peruskirjan 51. artiklassa tunnustettua puolustautumisoikeutta
auttaa hyökkäyksen kohteeksi
joutuneita sopimusosapuolia…”
NATO on poliittis-sotilaallinen
liittokunta, jonka olemassa olon
perusta on Pohjois-Atlantin sopimus ja sen 5. artikla. On huomattava, että avunantovelvoite koskee
vain Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tapahtuvaa jäsenmaahan
tai -maihin kohdistuvaa hyökkäyksen torjuntaa. Toiminta Irakissa
ja Afganistanissa on paljon enemmän mitä 5. artikla edellyttää.
NATO ja EU ovat sopineet keskinäisestä yhteistyöstä ja työnjaosta. NATO säilyy jäsenmaidensa
tärkeimpänä puolustusratkaisuna
ja EU:n puolustusyhteistyö keskittyy kriisinhallintaan ja puolustusteolliseen yhteistyöhön. EU:n
ja sen jäsenmaat ovat USA:n merkittävin poliittinen, taloudellinen
ja sotilaallinen kumppani. Suomi
kehittää yhteistyötä USA:n kanssa politiikan, talouden, turvallisuuden ja puolustusmateriaaliyhteistyön aloilla niin kahdenvälisesti
kuin EU:n jäsenenä. Miksi Suomi
ei liity NATO:on? Mielipidemittausten mukaan kansalaisista noin
60 % on NATO-kielteisiä, noin 22
% kannattaa liittymistä ja noin 18
% ei osaa sanoa kantaansa. Esimerkiksi tänä keväänä Suomen
poliittinen johto ja puolueet eivät
tee turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa, vaan he seuraavat vaalien
lähestyessä yleistä mielipidettä äänten kalastuksen toivossa.
Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa ei nyt johdeta, vaan
se näyttää kulkeutuvan ajopuuna
ojasta vastuuttomaan ääntenkalastusallikkoon.
en, on osallistunut PfP-ohjelmaan
ja sen suunnittelu- ja arviointiprosessiin NATO -yhteensopivuuden,
kriisinhallinnan ja mahdollisen
avun vastanoton kehittämiseksi.
PfP-ohjelma ei sisällä turvatakuita, mutta antaa tilaisuuden
keskinäiseen konsultaatioon. PfPmaa Georgia ei saanut NATO:lta
sotilaallista apua sodassaan Venäjää vastaan, vaikka maa kuului
rauhankumppanuusmaihin ja sen
paras prikaati oli taistelemassa
USA:n liittolaisena Irakissa.
Ilman NATO-jäsenyyttä ei ole
luotettavia sotilaallisia turvatakuita. NATO:ssa avunanto perustuu
ennalta laadittuihin suunnitelmiin,
avun annon sekä vastaanoton
valmisteluihin ja yhteisiin harjoituksiin. Avunantaja valmistautuu
luovuttamaan 40 % maavoimien
Eversti evp
rauhanajan vahvuudesta muiden
Heikki Hiltula
maiden apuun.
Yksimielisesti sovittuihin
kansainvälisiin
operaatioihin
maavoimista
luovutetaan 8 %,
mutta tämä päätös on kunkin
maan poliittisen
johdon omissa
käsissä. Loput
maan rauhanajanjoukoista ja
koko reservi jää
oman maan puolustukseen. Ilma- Suomen ilmavoimilla on kyky kansainväliseen
toimintaan.
6
KU T S U
Pohjan
Prikaatin Killan
järjestämään
partiohiihtotapahtumaan
15. Suksipartio Sujakka Hiukkavaarassa
la 19.3.2011
Hiihtoreissun pituus on noin 30 km. Ladun varrella on kymmenkunta erä- ja kansalaistaitoja mittaavaa tehtävää. Sijoituksen ratkaisevat
tehtävät, ei hiihtovauhti.
5-jäseniset suksipartiot voivat olla nais-, mies- tai sekakokoonpanoissa.
OHJELMA LAUANTAINA 19.3.
08.00 Suksipartioiden ilmoittautuminen Hiukkavaarassa
Sujakkakansliassa.
Sotilaskotiauto aloittaa myynnin kasarmin kentällä.
08.55 Partio lähtövalmiina paraatikentällä
09.00 Lipunnosto ja lähtöseremoniat.
Partiot ladulla ja tehtävärasteilla.
16.00 Partioiden ilmoittauduttava maalissa.
16.30 Sotilaskotiauto lopettaa myynnin.
18.00 Palkintojen jako ja AfterSki-jälkipelit myöhemmin ilmoitettavassa paikassa.
Partiokohtainen osallistumismaksu on 60 euroa. Maksu ma 14.3.
mennessä Pohjois-Suomen Kiltapiiri ry:n tilille Nordea 2220182733.
Merkitkää viestiksi partion nimi.
Liitteessä1 on ohjeita suksipartiolle.
Ilmoittautumisen yhteydessä partio saa ohjeita tapahtumaan sähköpostitse.
Ilmoittautuminen tehdään kirjallisesti sähköpostitse alla olevaan
osoitteeseen 14.3. mennessä. Sujakoimaan voidaan ottaa 40 partiota ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ilmoittautumisessa lähetetään partion taustayhteisö yhteystietoineen, partion nimi, partion jäsenten etu- ja sukunimet, kuinka monta
henkeä osallistuu AfterSki-jälkipeliin, partion yhteyshenkilön yhteystiedot, nimi, postiosoite, matkapuhelin, sähköpostiosoite.
Tapahtumaa voi seurata lähtöalueella ja sen jälkeen mm. Hiukkavaaran ampumarata-alueella ja ladun varrella. Partion yhteyshenkilölle lähetetään ohjeet sähköpostitse.
Tiedusteluihin vastaa Seppo Suhonen, Sirkkelitie 3, 90800 Oulu,
040 552 4678, e-mail: [email protected]
Tervetuloa!
Suksipartio Sujakan järjestelytoimikunnan puolesta
Heikki Hiltula
Rastipäällikkö
Ohjeita
Partiokohtaiset
tarvikkeet
Kartansuojus, muistiinpanovälineet, tulitikut, kompassi 2 kpl,
puukko 2 kpl, pieni saha, retki
kirvesretki ensiapuvälineet, hakaneula 2 kpl, narua noin 4 m
Varusteiden vaihtopaikat
Varusteiden vaihtoon partiot
voivat käyttää kasarmin merkittyjä tiloja.
Maalialue
Maaliintulon yhteydessä partiot
suorittavat viimeisen tehtävärastin, jonka jälkeen partiot voivat
siirtyä varusteiden vaihtoon ja
mehulle kasarmin auditorioon.
Huolto
Lounas on hiihtoreitin varrella ja mehua tarjoillaan hiihtoreitin varrella kahdella rastilla sekä
maalissa.
Sotilaskoti auto on Hiukkavaarassa kello 08.00–16.30.
AfterSki
AfterSki-tilaisuus alkaa myö-
Seppo Suhonen
Kilpailun johtaja
hemmin ilmoitettavassa paikassa
kello 18:00. Ohjelmassa on päivän
tehtävien ja hiihtosuorituksen.
Turvallisuusohjeet
Tapahtuman lääkinnällisessä
huollossa tukeudutaan Oulun
kaupungin terveyskeskukseen.
Lääkäreitä löytyy myös tehtävärasteilta. Rasteilta on matkapuhelinyhteys kilpailukansliaan 040
552 4678.
Reitin varrella on joitakin teiden ylityksiä, joille ei järjestetä
liikenteen ohjausta. Osallistujat
vastaavat itse teiden turvallisesta
ylittämisestä. Koska hiihtoajalla ei
ole merkitystä, toteuttakaa teiden
ylitys turvallisesti.
Kilpailukansliaan tulee soittaa,
jos tarvitaan (ensi)apua reitin
varrella tai muuten tulee tarve
keskeyttää suoritus. Jos partiolla
ei ole mahdollisuutta soittaa, pyrkikää lähimmälle tehtävärastille ja
toimikaa toimitsijoiden ohjeiden
mukaan.
Kilpailukanslia päivystää koko
kilpailun ajan numerossa 040 552
4678 ja yleinen hätänumero on
112.
Pohjois-Suomen
Kiltapiiri ry:n
kuulumiset
Vuosi on jo
hyvässä vauhdissa
ja olemme saaneet
nauttia hyvistä hiihtokeleistä, joskin
helmikuun pakkaskausi on hiukan hillinnyt hiihtohaluja.
Kuluva vuosi tulee
olemaan kiltapiirille ja sen jäsen
killoille varsin toimelias monine
suunniteltuine tapahtumineen.
Pääpaino on MPK:n kursseissa,
katso MPK:n tapahtumakalenterista, www.mpky.fi
Suksipartio Sujakka
Ensimmäinen suuri yhteinen
tapahtuma on Suksipartio Sujakka 19.3.2011 Hiukkavaarassa.
Sujakka hiihdetään nyt 15. kerran.
On ilolla todettava, että Sujakan
vetovastuun saanut Pohjois-Suomen Kiltapiiri on saanut mukaan
Oulusta paikalliset killat aktiivisesti toteutukseen ja toimitsijoiksi. Toivottavasti saamme myös
runsaasti partioita mukaan tapahtumaan koko toiminta alueeltamme, Oulun ja Lapin läänistä. Nyt
ei todennäköisesti lumipula uhkaa
hiihtotapahtumaa. Heikki Hiltula
on hionut kynsijään koko talven ja
laatinut mielenkiintoiset rastitehtävät partioille. Rastitehtävät vaativat kättentaitoja, ensiaputaitoja,
käden ja silmän tarkkuutta, erätaitoja sekä jokamiehen ja -naisen
yleistietoutta. Viime vuoden voittajapartio Limingan Niittykärpät
on jo ilmoittautunut ja on intoa
täynnä haluten voittaa kisa. Löytyykö alueeltamme heille vastusta? Kokoa partio, 3-5 henkilöä ja
ilmoittaudu 13.3.2011 mennessä
tässä lehdessä olevan kilpailukutsun mukaisesti Seppo Suhoselle,
040 552 4678, seppo.suhonen1@
luukku.com
Liittokokous Riihimäellä
MPKL ry:n liittokokous pidetään 16.4.2011 Riihimäellä. Jäsenkillat ovat tervetulleita liittokokoukseen. Valitaanhan kyseisessä
kokouksessa liittohallitukselle
uusi puheenjohtaja, seuratkaa
ehdokasasettelua Maanpuolustaja -lehdessä. Jos kiltasi ei lähetä
edustajaa liittokokoukseen, voit
tarvittaessa valtuuttaa kiltapiirin
puheenjohtajan edustamaan kiltaasi ko. kokouksessa toimittamalla kokousvaltakirjan hänelle
tai MPKL:n toimistoon. Lisätietoja
Seppo Suhoselta, 040 552 4678.
Kiltakilpailu Paviljongin
maastossa
Toisena toiminnallisena viikonloppuna järjestetään 20.21.5.2011 kiltakilpailu ja kiltaammunta. Kiltakilpailun toteuttaa
tänä vuonna viimevuotinen voittaja, Pohjanmaan Akateeminen
Maanpuolustusseura ry (PAM) ja
kisa toteutetaan perjantai-iltana
Hiukkavaarassa ampumaradan
Paviljongin maastossa. Kiltakilpailu toteutetaan 3-5 henkisin
partioin ja kisassa on 5-10 tehtävärastia, joiden ratkaisemiseen
tarvitset yleisiä sotilaallisia tietoja
ja taitoja. Kokoa partio killastasi ja ilmoittaudu. Kilta-ammunta
toteutetaan lauantaina käsittäen rynnäkkökivääri- ja pistooli
ammunnan. Parhaat yksilösuoritukset ja joukkuesuoritukset
palkitaan. Kokoa 3-henkinen partio killastasi ja ilmoittaudu kiltaammuntaan.
Pohjoismaiset kiltapäivät
Norjassa
MPKL ry järjestää matkaa
Pohjoismaisille kiltapäiville 16.19.6.2011. Ne pidetään Norjassa
lähellä Osloa sijaitsevassa Sessvollmoenin varuskunnassa. Mukaan
mahtuu Suomesta yhteensä 60
reserviläistä. Lisätietoja saat
MPKL:n kotisivuilta tapahtumasta ja ilmoittautumisen suhteen.
Nämä Pohjoismaiset kiltapäivät
ovat järjestyksessä 33. kiltapäivät.
Kahden vuoden päästä MPKL ry
on järjestelyvastuussa ja ne pidetään KARPR:ssa Vekaranjärvellä.
Pohjoismaiset Kiltapäivät ovat
todella mielenkiintoinen tapahtuma ohjelmaltaan ja järjestelyiltään.
Siellä näet kyseisen maan maan-
puolustuskalustoa ja koulutustoimintaa sekä tapaat pohjoismaisia
kiltasisaria ja -veljiä.
Kaukopartio palaa
Kiltapiiri käynnistää muutaman
vuoden tauon jälkeen Kaukopartioharjoituksen, mikä on monen
killan yhteistyöllä toteutettu
koulutusviikonloppu reserviläisille. Mukana kouluttajina ovat mm.
Pohjan Viestikilta, Pohjan Pioneerikilta, Pohjois-Suomen Tykkimieskilta, Pohjan Prikaatin Kilta, Oulun Sotilaspoliisikilta sekä
Pohjanlahden Laivastokilta. Harjoitus toteutetaan eri aselajien
rastikoulutuksena. Ensimmäinen
Kaukopartio-harjoitus toteutetaan Hiukkavaarassa. Harjoituksen suunnittelu käynnistyy heti
Sujakan jälkeen. Seuraa MPK:n
kotisivuilta ilmoittautumisohjeita.
Tavoitteena on saada koulutustapahtumasta yhtä suosittu kuin se
oli aikoinaan 90-luvun lopulla.
Pohjois-Suomen Kiltapiiri toivoo killoilta aktiivista osallistumista yhteisiin tapahtumiin.
Pohjanpoika
Pohjanpoika-lehti on nyt käytettävissä Pohjois-Pohjanmaan
alueen kiltojen tiedotuskanavana. Huomaa myös Pohjanpojan
verkkolehtimahdollisuus tiedottamisessa, www.pohjanpoika.
net. Kiltapiirin jäsenkillat voivat
käyttää Reserviläisjärjestöjen
kokoustiloja omien kokoustensa
pitopaikkana, osoitteessa Aleksanterinkatu 13 A 12, 4. kerros,
ovisummeri alhaalla. Kokoustiloissa on nyt käytettävissä nykyaikaiset AV-välineet, kopiokone sekä
kahvi- ja teetarjoilumahdollisuus
kertakäyttöastioineen. Kokoustilojen käytöstä saat lisätietoja kiltapiirin puheenjohtajalta Seppo
Suhoselta, 040 552 4678, seppo.
[email protected]
Kiltatoiminnan kulmakivet
heijastuvat liittomme tunnuslauseesta: Rakennamme perinteille,
elämme tätä päivää ja tähtäämme
tulevaisuuteen sekä Maanpuolustus on yhteinen asiamme.
Ajatuksia palkitsemisesta
Suomessa on erilaisia järjestöjä
ja yhdistyksiä tuhansittain, ja sitä
kautta jäsenistöä monin verroin
enemmän. Suurimassa osassa
on valittu toimielimet, jotka järjestävät mahdollisuuden toimia
käytännössä eri asioiden hoitamiseksi. Sitten mennään asiaan
ettei ajatus karkaa sivuraiteille
eli ajatuksia palkitsemisesta/huomionosoituksista.
Tänä päivänä monissa yhdistyksissä ihmetellään miksi aktiiviset
jäsenet ja työntekijät vähenevät.
Harva on enää valmis uhrautumaan ja antamaan omaa aikaansa
järjestöjen hyväksi varsinkin jos
yhdistyksen sisäisten huomionosoitusten antaminen ja palkitsemisjärjestelmä ovat epäoikeudenmukaisia ja siten katkeruutta
aiheuttavia. Yleisesti suomalaisten
yhdistysten säännöt julistavat
tasa-arvoa jäsenten keskuudessa.
Täten yhdistys, joka muistaa ja
palkitsee vain omia hallituksessa olevia jäseniään toimii omien
sääntöjensä hengen vastaisesti.
Järjestelmän pitäisi olla oikeudenmukainen, tasapuolinen ja kannustava kaikkia yhdistyksen jäseniä
kohtaan. Kaikkien tekemää työtä
tulee arvostaa riippumatta siitä
kuinka korkealla orrella istutaan.
Monien yhdistyksien sääntöjä
pitäisi muuttaa vastaamaan tätä
päivää. Vanhakantainen palkitsemisjärjestelmä määrävuosittain
automaattina saisi jäädä unholaan.
Tänä päivänä järjestöissä palkitsemisen täytyisi perustua vuosittaisen aktiviteetin korostamiseen.
Joka vuosi olisi siis palkittava parhaiten kunnostautuneet jäsenet.
Työn iloa vapaaehtoiseen järjestötoimintaan.
Kaksi valveutunutta
reserviläistä.
Kari Pentti ja
Risto Tarkiainen
7
Oulun Maanpuolustusnaiset ry
Vahvoja yhdessä toimien
Eskon malja -ampumakilpailu
la 7.5.2011
Teemana on käytännönläheinen ja monipuolinen aseenkäsittely reserviläiskiväärillä, sotilaspistoolilla/
revolverilla sekä haulikolla Reserviläisliiton ampumataitopäivänä. Sarjat yli 50v. / alle 50v.Tapahtumapaikka
Tyrnävän ampumarata, Muhostie (Tie 827).
Kilpailulajit
Rasti 1: Reserviläiskivääri 100 m (ampuma-asento maaten)
– kilpasarja 1: 10 lks 1min aikana
– kilpasarja 2: stang-pikasarja, max 4 lipasta, 5 lks / lipas, aikaraja 35 s
Rasti 2: Sotilaspistooli/revolveri 25 m (3-asentoinen)
– kilpasarja 1: 5+5+5 laukausta 1 min aikana, lippaanvaihto sarjojen välillä
– kilpasarja 2: ilmapistooliammunta 10 lks
Rasti 3: Reserviläiskivääri 75 m (3-asentoinen)
– kilpasarja 1: 3x2 liikkuvaan maaliin ja 2+2 paikallaan olevaan maaliin
– kilpasarja 2: ilmakivääriammunta 10 lks, ampuma-asento istuen
Rasti 4: Haulikkoammunta trap (2-asentoinen)
– kilpasarja: 10 lks savikiekkoihin, ampuma-asennot seisten ja polvelta
– laji 2: aseen käsittelyyn liittyvä nopeuskilpailu
Rasti 5: Toimintarasti ja tietokilpailu
– tietokilpailu ampuma-aiheisilla kysymyksillä
– yllätyslaji toimintarastilla
Ohjeet osallistujille
– sään mukainen ja ampumaratatoimintaan sopiva oma vaatetus
– kilpailussa käytettävissä aseissa optisten tähtäyslaitteiden käyttö kielletty
Ennakkoilmoittautuminen on suositeltavaa MPK:n tietojärjestelmän kautta internetissä (www.mpky.fi) tai
piiritoimistoon (p. 020 756 9052, [email protected]). Ennakkoilmoittautuneet saavat merkinnän
maanpuolustuskorttiin ja osallistuvat arvontaan.
Paikan päällä tapahtuva ilmoittautuminen la 7.5.2011 klo. 7.00–8.00 välisenä aikana. Osallistujien maksimimäärä on 100 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Osallistumismaksut maksetaan paikan päällä
ilmoittautumisen yhteydessä, jos ei ole aiemmin maksanut MPK:n järjestelmän kautta. Myös patruunamaksut maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä.
Osallistumismaksut ja mitä niihin sisältyy
– MPK:n vakuutus (erillistä ampujan vakuutusta ei vaadita)
– kenttälounas ja kahvit sekä aamulla että iltapäivällä
– hyvät palkinnot kaikilta rasteilta ja kiertopalkinto parhaalle joukkueelle
– laina-aseiden käyttömahdollisuus (patruunat eri korvausta vastaan)
– varusteet: kuulosuojaimet, korvatulpat ja ampuma-alustat
Osallistumismaksu koko tapahtumaan on 20€. Järjestäjiltä saatavat patruunat ovat 5€ / rasti (patruunamaksu rasteilla 1-4). Katso tarkemmat tiedot ja rastikuvaukset MPK:n sivuilta.
Jukka Kansanaho
Ampumajaoksen johtaja
Tyrnävän Reserviläiset ry
Puh. 050 383 8781
[email protected]
Asmo Saarela
Tyrnävän Paikallispäällikkö
Maanpuolustuskoulutusyhdistys
Puh. 040 344 3786
[email protected]
RESERVILÄISLIITTO
Arvoisa Jäsen!
Kokoonnumme kevään jäseniltoihin kuulemaan ajankohtaisia esitelmiä, osallistumalla maanpuo-lustusjuhliin ja koulutuksiin. Muistamme
osallistua yhdistyksen sääntömääräiseen kevätkokoukseen niin piirin
kuin liiton.. Fyysisen kunnon kohottamiseksi osallistumme Naisten
Valmiusliiton Wilma-harjoitukseen ja liittomme Naisten Matilda -jotokseen.
Toimintamme kevätkaudella 2011:
Jäsenillat
ti 18.1. Suunnittelemme tulevaa
ti 15.2. Musiikkia musiikkikapteeni Jaakko Nurila
ti 15.3. Yhdistyksen kevätkokous kokouksen jälkeen musiikkiesitys fagotilla
ti 12.4. Vakuutusasiaa
ti 10.5. Luontoilta Seppo Pörhö kertoo siileistä
ti 7.6.
Kevätkauden päättäjäiset Mikkosella Humalatie 10,
Kiiminki
Muita tapahtumia
ti 24.5. Rokuli-retki
la 2.4.
Liittokokous Lahdessa
15.-17.4. Nasta-harjoitus Wilma Lappeenranta
ti 19.4. Hiljainen viikko kirkkoilta
ti 27.4. Kansallinen Veteraanipäivä
14.-15.5. Naisten - Jotos Matilda Teijo
la 4.6.
Puolustusvoimain lippujuhla
Piirin kevätkokous
Piirikoulutuksena protokolla ja etikettikoulutus
Jäsenillat ovat yleensä Aleksanterinkatu 13 A 12. Illat alkavat klo
18.15. Poikkeustapauksista ilmoitetaan erikseen. Seuraa Oulu-lehden seuratoimintapalstaa ja piirilehteä Pohjanpoikaa, www.pohjanpoika.net
Oulun Maanpuolustusnaisille on avattu ryhmä facebookissa. Sieltä
saat tietoa tulevista tapahtumista.
Tiedot jäsenmaksua varten: Tili 122330-100928, 20 €,Viite
1122, viesti Jäsenmaksu 2011, eräpäivä 25.2.2011
Hallituksen kokoonpano 2011 ja yhteydet:
Puheenjohtaja Leena Mikkonen
040 754 3151,
[email protected]
Varapj. Ann-Louise Wägar
050 560 3603,
[email protected]
Sihteeri Terttu Kukkula
040 912 8691,
[email protected]
Taloudenhoitaja Helena Nuutinen 050 538 3779,
[email protected]
Salla Kalinainen
044 313 3617,
[email protected]
Maija Seppä
040 778 2113
Arja Vuori
050 303 9993,
[email protected]
Jos osoitetiedoissasi tapahtuu muutoksia, niin ilmoittaisitko sihteerille!
Toivotamme nykyiset ja uudet jäsenet sydämellisesti tervetulleiksi
mukaan toimintaamme!
Tervehtien OMN ry:n Hallitus
Puheenjohtaja vaihtui Pohjan Pioneerikillassa
Pohjan Pioneerikillan vuosikokouksessa 31.1.2011 vaihtui killan puheenjohtaja. Pioneerikiltaa
vuosina 2005-2010 luotsannut
Heikki Salumäki luovutti tehtävät
nuoremmalleen res. yliluutnantti
Iikka Ellilälle. Iikka on toiminut
killan hallituksessa vuodesta 2005
lähtien. Hän koulutukseltaan sähkötekniikan DI ja on hiljattain
perustetun teknologiayrityksen,
Spektikor Oy:n, toimitusjohtaja.
Yritys suunnittelee ja valmistaa
lääketieteellisen tekniikan tuotteita, joista esimerkkinä innovatiivinen ensiapukäyttöön tarkoitettu kertakäyttöinen sykeilmaisin.
Iikka Ellilä siirtyi Pohjanmaan
lakeuksilta Vähästäkyröstä asepalvelukseen Oulun Hiukkavaaraan
pst-komppaniaan, kävi Sodankylässä AUK:n ja Haminassa RUK:n
kurssin 193. Reservissä hän on
saanut mm. suojelukoulutusta
jana että kurssinjohtajana
useilla MPK:n kursseilla.
Hänet olemme nähneet
myös mukana useissa pioneeri- ja suojelujotoksissa suojelupuolen rastien
rakentajana. Hänen harrastuksiinsa kuuluu myös
valokuvaus ja hänen kuviaan on ollut mm. Hakun
kansissa. Kotijoukkoihin
kuuluvat vaimon lisäksi
4- ja 6-vuotiaat reippaat
pojat.
Pohjan Pioneerikillan hallitukseen valittiin
entisistä jäsenistä jatkamaan Petri Launonen,
Väinö Heikkala, Peter
Heikki Salumäki (vasemmalla) luovuttaa puheenjohtajan nuijan Iikka Elo, Erno Marjakangas,
Ellilälle (oikealla).
Pasi Kemppainen, Osmo
Laitinen, Jarmo Juutinen,
Kari Paakkola sekä HeikKeuruulla sekä muuta koulutusta. työssä hän on ollut mukana 13
ki
Salumäki
sekä uusina jäseninä
Vapaaehtoisessa maanpuolustus- vuotta ja toiminut sekä koulutta-
Ilmari Kyllönen, Janne Kalinainen
ja Heikki Kaisto. Killan edustajana PAL:in johtokunnassa toimii
Heikki Salumäki ja varalla Väinö
Heikkala. Killan hallituksesta jäi
pois kaksi pitkäaikaista jäsentä,
Seppo Matilainen ja Seppo Suhonen. Voidaan todeta killan uudesta hallituksesta, että siinä on nyt
jäseninä kahdeksan nuorta reserviläistä. Toivottavasti tämä seikka
näkyy killan aktiivisena toimintana tulevina toiminta vuosina.
Killan vuosikokouksen aluksi
kuulimme kiltamme jäsenen, Hakku-lehden uuden päätoimittajan
Heikki Bäckströmin esitelmän
”Hakku tänään”. Hän innosti kiltalaisia kirjoittamaan aktiivisemmin killan toiminnasta aselajimme
omassa lehdessä, Hakussa.
Heikki Salumäki
8
Maanpuolustuksen tukena
KOKOUSKUTSUJA
Kempeleen
reserviläisten
hallituksen kokous ti 15.3. klo
18.00 (PKC/Kempeleen kunnantalo/Aurora-sali/Vihikari)
TERVETULOA
- Kempeleen res.ups.
ja Reserviläiset-RAU ry -
Raahen
Reserviupseerit ry
Sääntömääräinen kevätkokous pidetään ke 16.3.2011
Leipurinkeitaan kokoustilassa
klo 18.00.
TERVETULOA
- Hallitus -
KOKOUSKUTSU
Pohjois-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri ry
Pohjois-Pohjanmaan Reserviläispiiri ry
Maanpuolustusnaisten Pohjois-Pohjanmaan Piiri ry
Piirihallitusten ja reserviläispiirien kevätkokoukset pidetään Oulun
seudun koulutuskuntayhtymän (OSEKK) tiloissa, Automaatiotie 1
(paikalla opastus) lauantaina 26.03.2011 klo 10.00 alkaen.
Hallitukset kokoontuvat klo 10.00 alkaen ja varsinaiset kevätkokoukset, joissa käsitellään sääntömääräiset asiat alkavat klo 12.30.
Ilmoittautumiset 18.03.2011 mennessä: markku.holopainen@mail.
suomi.net
RESERVILÄISILTA
perjantaina 18.3. klo 18.00 alkaen Vihanti Alpuanharjun
hiihtomaja.
Ammuntaa, kilpailuja, virvokkeita, sauna lämpiää ja asiaa
reserviläistoiminnasta!
Tervetuloa kaikki Pohjois-Pohjanmaan reserviläiset!
Vihannin Reserviläiset
YLEINEN KEVÄTKOKOUS
Lakeuden
Reserviläisten
Kevätkokous ke 25.3.2011
klo 18.00 Lehtosen perunavarastolla.
TERVETULOA!
keskiviikko 30.3.2011 klo 18.00 Kirjastotalo Ukonkantti.
Sääntömääräiset asiat.
Jäsenten välinen Eko-aims-ampumakilpailu kokouksen lopuksi.
Hallitus
KOKOUSKUTSU
Haapaveden Reserviläiset ry kevätkokoukseen
Aika:
Torstaina 31.3.2011 klo 19.00
Paikka: Haapaveden ABC
Oulun Reserviläiset ry
Esillä sääntömääräiset asiat
Johtokunta
KOKOUSKUTSU
Yhdistyksen kevätkokous pe
25.3.2011 klo 18.00 Reserviläisten toimintatila Aleksanterinkatu 13 A12
Kahvitarjoilu!
Jäsenet TERVETULOA!
Kempeleen reserviläisten
KEVÄTKOKOUS
to 31.3.2011 klo 18.00 (PKC/Kempeleen kunnantalo/Aurorasali/Vihikari.
Sääntömääräiset asiat. Asiantuntijaluento.
Kempeleen res.ups ja Kempeleen Reserviläiset-RAU ry
Johtokunta
KOKOUSKUTSU
Pohjan Maanpuolustuksen Tukiyhdistys
Pohjanpoika
Pohjois-Pohjanmaan
maanpuolustuslehti 27.
vuosikerta
Päätoimittaja:
Markku Holopainen
Osoitteenmuutokset:
RUL:n jäsenet: Virpi Kukkonen,
(09) 4056 2011, [email protected]
RESL:n jäsenet: Sara Väinölä,
(09) 4056 2010,
[email protected]
Materiaalintoimitus:
[email protected]
Aihe: Pohjanpoika
TAI
[email protected]
Aihe: Pohjanpoika
Postiosoite:
Joutsen Median Painotalo Oy
Lekatie 4, 90150 OULU
Postiosoite:
Reserviläisjärjestöt
Aleksanterink. 13 A 12,
90100 OULU
Seuraavat aineistopäivät:
nro 2 23.05.2011
nro 3 01.09.2011
nro 4 26.11.2011
Painopaikka:
JOUTSEN MEDIAN PAINOTALO OY
Vuosikokous ti 12.04.2011 klo 17.00 alkaen Reserviläisjärjestöjen
toimintahuoneistolla Aleksanterinkatu 13 A 12.
Tukiyhdistyksen hallitus kokoontuu samoissa tiloissa klo 16.00 alkaen.
Esteilmoitukset 07.04.
[email protected] tai 040 506 4087
Naisten Valmiusliiton valtakunnallinen
NASTA-valmiusharjoitus
WILMA 2011
Lappeenrannassa 15.-17.4.
Tule
vahvistamaan
turvallisuusturvallisuus
taitojasi!
Harjoitukseen voi osallistua kuka tahansa
suomalainen nainen, joka haluaa vahvistaa
turvallisuus- ja varautumistaitojaan.
KURSSIT:
maastotaidot, katuturvallisuus, tietoturvallisuus, ikääntymisen haasteet
turvallisuudelle, selviytyminen sähköttä
ja toimintakyky kriisitilanteissa
LISÄTIETOJA:
www.naistenvalmiusliitto.fi
Pääsihteeri Lotta Mertsalmi
p. 040 561 1655
NAISTEN VALMIUSLIITTO RY
KATRI ANTELL OY
KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA
ARINA OSUUSKAUPPA
TAPIOLA-YHTIÖT
AUTO ÅSTRÖM
KALEVA KUSTANNUS OY
POHJOLA-YHTIÖT
KESKO OYJ
OULUN PUHELIN HOLDING OYJ
OULUN KORU OY
SUOMENMAA-YHTIÖT OY
OULUN DIAKONISSALAITOS
CCC-YHTIÖT OY
OULUN OSUUSPANKKI
PÖLKKY OY
KUUSAMON UISTIN
RANNIKON KONETEKNIIKKA OY
PÖRHÖN AUTOLIIKE OY
AMMATTIOPPILAITOS LUOVI
ASUNTOPALETTI OY LKV
ELECTROBIT
POLARHEAT
ARKKITEHTITOIMISTO LAATIO OY
M-FILTER OY
YIT RAKENNUS OY
POLAR ELECTRO OY
SCANDO OY
INSINÖÖRITOIMISTO POLARTEK OY
SMILE-INVEST OY
BEST WESTERN HOTEL APOLLO
WETTERI OY
RAUTARUUKKI
POHJOIS-SUOMEN MESSUT
POLARHEAT OY INFRAHEAT
KEMIRA OULU
PUB GRAALI
IIN KONEPAJA
KUUSAMON ENERGIA- JA VESIOSUUSKUNTA
KUNTOKESKUS SPECIAL
PS & LUMIAHO OY
LÄÄKÄRI OPTIIKKA SILMÄKULMA
OULUN KAUPPAKAMARI
POCAL OY
T HILDÉN
CONLOG OY
FENNIA
TAUKOKANGAS-SÄÄTIÖ
MARSH OY
RAKENNUS-FORUM
OULUNSEUDUN KOULUTUS KUNTAYHTYMÄ
NORDEA PANKKI SUOMI OYJ
TEKNOVENTURE MANAGEMENT OY
KUUSAMON OSUUSPANKKI
HÄMEENAHO OY
PAINOTUPA
KEOPS
ROTUAARIN II APTEEKKI
STATIIVI OY
PUBLIC LINE SERVICE OY
V. E. LIPPONEN OY
JES SANEERAUS KY