KiVa Juttu 2/11 - Kivistön alueen vanhempainyhdistys

KiVa Juttu 2/11
Kivistön alueen vanhempainyhdistys – KiVa ry:n jäsentiedote
Yhdistys toimii alueen lasten vanhempien yhteistyöelimenä, edistää paikallisten päiväkotien ja koulujen välistä yhteistoimintaa
ja tukee vanhempia kasvatustyössä. Yhdistyksellä on yli 210 jäsenperhettä ja se on Suomen Vanhempainliiton jäsen.
KIVA RY:N VUOSIKOKOUS TIISTAINA
30. ELOKUUTA KLO 18 KANNISTON
KOULUN ASUKASTILOISSA
Vuosikokouksessa käsitellään
sääntömääräiset asiat, kuten tulevan
toimintasuunnitelman hyväksyminen
ja uusien hallitusjäsenten valinta.
KiVa ry on vakiinnuttanut asemansa
alueen merkittävänä toimijana,
kiinnittäen huomiota mm. lapsiperheiden palveluihin ja harrastuksiin
sekä asukas- ja liikenneturvallisuuteen.
Tästä on hyvä jatkaa. Tervetuloa!
PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS
Yhdistyksen toimintakausi alkaa olla lopuillaan, tässä vielä katsaus KiVa
ry:n kevääseen:
Maaliskussa laskiaistapahtumassamme Kivistön koululla lapsia
hauskuuttivat suositut satuhahmot: Muumi, Hiiri ja Pupu. Huhtikuisen
kasvatusillan aiheeksi valittiin ajankohtainen mediakasvatus, josta
jatkamme työpajatoiminnalla syksyllä. Meillä vanhemmilla riittää
tekemistä, että pysymme ehtiväisten ja osaavaisten lastemme tahdissa!
Toukokussa järjestimme yhteistyössä avoin päiväkoti Kanttarellin kanssa
puistokahvilan Kannistonpuistossa.
Yhteistyö alueen muiden yhdistysten kanssa on tärkeää, näin
voimme jakaa voimiamme ja osaamistamme. Omakotiyhdistyksen
kanssa on työstetty liikenneturvallisuutta (liikennealoite, bussilinjat).
Syksyllä koulujen alkaessa järjestetään jälleen suojatiepäivystys
yhteistyössä Seutulan MLL:n kanssa. Pyydämme asukkaita lahjoittamaan
erittäin arvokkaan puolen tunnin ajan ja osallistumaan pienten
koululaisten koulutien turvaamiseen.
Syksyllä avautuvan Kanniston koulun yhteyteen tulevat myös
uusi päiväkoti, asukas- ja nuorisotilat sekä välittömään läheisyyteen
hieno Kenraalinpuisto. KiVaNetistä näet lisätietoa puistosuunnitelmista.
Marja-Vantaa -alueen kasvaessa on tärkeää, että me asukkaat
aktivoidumme ja lisäämme yhteisöllisyyttä mm. vapaaehtoistoimintaan
osallistumalla. Lue tästä tiedotteesta tarjolla olevista vaihtoehdoista.
Annathan myös palautetta nettisivuillamme, niin tiedämme
mihin alueemme lapsiperheet toivovat kiinnitettävän huomiota.
Nautinnollista kesää kaikille!
Katja Suonperä
Kiva ry, puheenjohtaja
ESITTELYJÄ KIVA-ILTOIHIN
Hyvä KiVa:n jäsen,
oletko yrittäjä tai edustatko tuotetta
/palvelua joka kiinnostaisi alueen
lapsiperheitä? Ota yhteys KiVaan
sähköpostilla ([email protected])
ja kerro lisää. Kutsumme muutaman
yrityksen esittelemään tuotteitaan ja
palveluitaan muille alueen
lapsiperheille ”KiVa-iltoihin”, jotka
alkavat syksyllä.
KIVA RY ETSII UUSIA
KANNATUSJÄSENIÄ!
Tiedätkö yrityksen, joka haluaisi tukea
KiVan toimintaa, esim. työnantajasi
tai oma yrityksesi? Kannatusjäsenen
jäsenmaksu on vain 50 euroa/
toimintavuosi. KiVa ry:n kannatusjäsen saa hyvän mielen lisäksi
yrityksensä webbilinkin KiVaNettiin.
Yhteydenotot sähköpostilla:
[email protected]
Kivistön alueen vanhempainyhdistyksen tiedote ● 2/2011 ● Heidi Paal & Marika Sinikari● [email protected] ● www.kivanetti.fi
KIITOS VASTAUKSISTANNE!
KASVATUSILTA
KiVa ry toteutti alkukeväästä jäsenperheille nettikyselyn, joka
koski alueen harrastustoimintaa, koulujen iltapäivätoimintaa
ja Kivistön keskustan kivijalkojen palveluita. Saimme yli 40
vastausta, suurkiitos!
KiVan kasvatusiltojen sarja jatkui mediakasvatuksen parissa 13. huhtikuuta 2011
Harrastustoiminnan osalta päällimmäisiksi toiveiksi nousivat
monipuolisten liikuntaharrastusten lisääminen niin aikuisille kuin
lapsillekin. Alueelle toivottiin musiikkikoulua, kuvataidekoulua,
tyttö-/poikakerhoja, vuodenaikojen mukaan tapahtuvaa
urheilukoulua (esim. luistelukoulu, hiihtokoulu, koripallokoulu
jne). Perheiden toiveissa on myös lisäpaikkoja partioon.
Koulujen iltapäivätoimintaan toivotaan lisäpaikkoja, jotta
myös halukkaat 2.-luokkalaiset pääsisivät mukaan.
Iltapäiväkerhojen toimintaan toivottaisiin monipuolisuutta
järjestämällä esim. teemakerhoja (näytelmä, kuoro, liikunta,
askartelu, englannin/ruotsin kielen kerho jne.)
Iltapäiväkerhoihin toivottaisiin myös enemmän vapaata
oleskelua ohjatun toiminnan sijaan.
Mediakouluttaja, lastentarhanopettaja Anu
Ruhala Mediametkasta aloitti illan kertomalla
pienten lasten mediakasvatuksesta. Ruhala
totesi että mediavapaata aluetta on enää
vaikea löytää pientenkään lasten elämässä ja
että medialapsuus näkyy ja on vahvasti läsnä
myös varhaiskasvatuksessa. ”Mediakasvatuksen
tavoitteena taas voidaan pitää kriittistä
medialukutaitoa, jolloin kriittisyys tarkoittaa
kyselevää ja uteliasta suhtautumista
maailmaan” Ruhala kertoi. Keskustelua
vauhditti vanhempien omat lapsuuden
mediakokemukset, kuka oppi lukemaan Aku
Ankasta ja kuka taas keinui auton takapenkillä
Finnhitsien tahdissa.
Kivistön keskustan kivijalkatiloihin saatiin runsaasti
liiketoimintaehdotuksia. Suosituimmaksi nousivat: kampaamo,
kauneushoitola, R-Kioski, Otto-automaatti, kukkakauppa,
apteekki, videovuokraamo, luomuruokakauppa, kahvila ja
leipomo. Lisäksi alueelle toivotaan kuntosalia/tanssisalia,
kirjastoa, uimahallia, toria, pikkuliikkeitä sekä yksityistä
päiväkotia.
Yhteenveto on toimitettu Marja-Vantaa -projektille, Kivistön
aluetoimikunnalle ja MarjaVerkko -yhteisölle.
MARJANPÄIVÄN JUHLA 14.8.
Marja-Vantaa -projekti ja vapaaehtoispohjalta toimivien
yhdistysten ja seurakunnan muodostama MarjaVerkko
järjestävät perinteeksi muodostuneen Marjanpäivän -juhlan
uudella Kanniston koululla sunnuntaina 14.8. klo 13-16.
Yhdistykset ja yhteistöt esittäytyvät, asukkaat saavat tutustua
uuteen koulurakennukseen ja asukastiloihin, lisäksi luvassa on
mukavaa ohjelmaa ja leppoisaa yhdessäoloa kaikenikäisille.
Lue lisää: www.marjaverkko.fi
Anu Ruhala
Luennoitsija, MLL:n kouluttaja Teija Vaissi aloitti
osuutensa toteamalla että erilaiset mediat
ympäröivät lasta tämän syntymästä saakka.
Hän kertoi hauskasti mutta realistisesti turvallisen
median käytöstä. Keskustelua tuli siitä että
mediat ja internet eivät ole yksinomaan
kielteisiä asioita, mutta vanhempien on hyvä
olla tietoisia niiden vaikutuksista lapsiin. ”On
tärkeä muistaa että rajat suojelevat lasta. K-13
tarkoittaa että elokuva tai peli on todella
kielletty alle 13-vuotiaalta!” Teija Vaissi sanoi.
Hän ei myöskään suosittele että pienten lasten
annettaisiin katsoa yksin edes lastenohjelmia.
”Vanhemman läsnäolo on tärkein median
haittavaikusten torjuja” Vaissi kiteytti
sanomansa.
MLL:n lapsiparkkiin oli järjestetty ”mediakasvatusmaistiaisia” lapsille. KiVa ry jatkaa
yhteistyötä Mediametkan kanssa syksyllä
mediatyöpajan merkeissä.
Kivistön alueen vanhempainyhdistyksen tiedote ● 2/2011 ● Heidi Paal & Marika Sinikari ● [email protected] ● www.kivanetti.fi
TULE MUKAAN VAPAAEHTOISTOIMINTAAN!
Vanhempaintoiminta
KiVa ry on Kivistön suuralueella vuodesta 2007 toiminut aktiivinen vanhempainyhdistys, jolla on jo yli 200 jäsenperhettä.
Toiminnan jatkuvuuden takaamiseksi ja alueen lapsiperheiden palveluiden parantamiseksi kutsumme yhdistyksen
suunnittelu- ja toteutustyöhön uusia vanhempia. KiVa ry on hakenut Kanniston asukastiloista yhdistyksille tarkoitettuja
toimisto- ja kokoustiloja syksystä 2011 lähtien. KiVan tapaamisia ja tapahtumia järjestetään kouluissa ja päiväkodeissa
ympäri Kivistön suuraluetta. Tutustu meihin osoitteessa http://www.kivanetti.fi/yhdistys.html ja ota yhteyttä
[email protected]
Nuorison kerhotoiminta
Vantaan nuorisopalvelut järjestää syksyllä 2011 alueen aikuisille koulutuksen, joka antaa valmiuden toimia
vapaaehtois-työntekijänä nuorten parissa mm. avoimien ovien kerhotoiminnassa Kanniston nuoriso- ja asukastilassa.
Koulutusohjelma koostuu 6 eri tapaamisesta, á 1,5 tuntia. Tarkempi ohjelmasisältö ja aikataulu valmistuvat elokuussa.
Koulutus ei sido mihinkään. Lisäinfoa ja ennakkoilmoittautumiset Kivistön erityisnuorisotyöntekijä Joona Niemi
joona.niemi(at)vantaa.fi tai puh. 050 314 6270.
OLOTILA-kahvila
Vantaankosken seurakunta perustaa Kanniston asukastilaan päiväaikaan toimivan OLOTILA-kahvilan, johon etsitään
10 vapaaehtoista aikuista, jotta kahvilatoiminta voidaan aloittaa heti syyskuussa. Oma ”työvuoro” on noin kerran
kuukaudessa klo 10-14. Kahvilassa on kaksi vapaaehtoista kerrallaan työvuorossa. Voit olla esim. kotiäiti, isovanhempi
tai muu aikuinen jolla on aikaa kerran kuukaudessa päivällä. Ilmoittautumiset Kirsti Savolaiselle, p.050-5883 355 tai
kirsti.savolainen(at)evl.fi
SUOJATIEPÄIVYSTYS ELOKUUSSA
Tule turvaamaan lasten koulutietä puoleksi tunniksi yhtenä aamuna!
KiVa ry osallistuu jo kolmatta kertaa Mannerheimin
Lastensuojeluliiton ja If Vahinkovakuutusyhtiön
järjestämään suojatiepäivystykseen elokuussa koulujen
alkaessa.
Vapaaehtoisten aikuisten voimin toteutettava suojatiepäivystys toimii neljänä päivänä koulujen aloitusviikolla
(16.-19.8.) noin puolen tunnin ajan ennen koulupäivän
alkua lähialueiden suojatieylitysten kohdalla.
Suojatiepäivystäjät valvovat lasten turvallista suojatien
ylitystä keltaiset huomioliivit yllään kadunylityspaikoissa
Seutulan, Kivistön – ja nyt myös Kanniston koulun
läheisyydessä.
Oletko valmis antamaan puoli tuntia aamustasi asuinalueesi turvallisuuden puolesta? Tule mukaan turvaamaan
pienten koululaisten koulutietä, ennakkoilmoittautumalla seuraavasti:
SEUTULAN KOULU – lmoittaudu Saija Juvalle: saija.juva(at)pp1.inet.fi tai 040-570 1114
KIVISTÖN KOULU – Ilmoittaudu Katja Ampuja-Launoselle: katja.launonen(at)netti.fi tai 041-530 7937
KANNISTON KOULU – Ilmoittaudu Johanna Järviselle: johanna.jaervinen(at)netti.fi tai 040-77 55 567
Saat paluupostissa elokuun alkuun mennessä lisätietoja: päiystyksen viikonpäivä, kellonaika, liivien nouto- ja
jättöpaikka sekä päivystyspiste. Kiitos jo etukäteen!
Kivistön alueen vanhempainyhdistyksen tiedote ● 2/2011 ● Heidi Paal & Marika Sinikari ● [email protected] ● www.kivanetti.fi
Vantaankosken seurakunta tiedottaa
PERHEIDEN KESÄTOIMINTA 6.6.–17.6. (Ei ennakkoilmoittautumista)
Musiikkipainotteinen perhekahvila - Martinlaakso
Martinristin seurakuntakeskus, Laajaniityntie 2, ma, ke ja pe klo 10-14.
Puh. 050 381 6326
Musiikkipainotteinen perhekahvila – Seutula
Seutulan kappeli, Solbackantie 6, ti ja to klo 10–14. (ti ja to klo 10-14: 7.6., 9.6., 14.6. ja 16.6.).
Puh. 09 830 6662
Perhekahvila - Vantaanlaakso
Vantaanlaakson kerhohuone, Naapurintie 2, Perhekahvila ti–to klo 9–12.
Puh. 0400 340 490
Vantaanlaakson kerhohuone – koululaisten kesäleiritoimintaa
http://www.vantaanseurakunnat.fi/vantaankoski/seurakunnantoiminta/lapset_ja_perheet/kesatoiminta
Alakouluikäisten tyttöjen ja poikien kesätoiminta
Leirit ja retket http://www.vantaanseurakunnat.fi/vantaankoski/seurakunnantoiminta/nuoret/tytot_ja_pojat/retket_ja%20Leirit/retket_ja%20Leirit
SYKSYLLÄ TAPAHTUU
Perhekerhot, päivä- ja iltapäiväkerhot jatkavat entiseen malliin. Tervetuloa mukaan!
Uusia toimintoja ovat pyhäkoulu, joka alkaa Kivistössä kerran viikossa sekä lapsikuoro, joka aloittaa
harjoitukset keskiviikkoisin Kivistön kirkon seurakuntasalissa.
Lisäksi Kanniston asukastiloissa on tarjolla bändikerho maanantai-iltaisin, OLOTILA-kahvila tiistaisin
klo 11-13.30 sekä kerhotoimintaa eri-ikäisille tiistai-iltaisin.
Lisätietoja: http://www.vantaanseurakunnat.fi/vantaankoski/seurakunnantoiminta/alueellinen_toiminta/pohjoinenpiiri/kiviston
KIVAA KESÄÄ!
www.facebook.com/kivanetti
Kivistön alueen vanhempainyhdistyksen tiedote ● 2/2011 ● Heidi Paal & Marika Sinikari ● [email protected] ● www.kivanetti.fi