Hallituksen esitys talousarvioksi

SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 23.-24.11.2012
Tampereen yliopisto, Kalevantie 4, Tampere
Asiakirja nro 10
Sivu 1 / 11
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITON TALOUSARVIO
VUODELLE 2013
YLEISPERUSTELUT
Talousarvioesitys vuodeksi 2013 perustuu seuraaviin lähtökohtiin:
- hallituksen jäsenmäärä (7) pysyy ennallaan.
- palkatun henkilökunnan määrä jakautuu seuraavasti:
edunvalvontatoiminta
järjestötoiminta ja viestintä
kehitysyhteistyö
hallinto
opiskelukyky-projekti (ESR-hanke)
5 sihteeriä
tiedottaja
koordinaattori (80 % tunnit)
pääsihteeri ja hallintopäällikkö
projektipäällikkö ja suunnittelija
- Sihteeristön palkkaus ja muut työehdot perustuvat SYL:n ja Ylemmät toimihenkilöt YTN ry:n
tekemään työehtosopimukseen, joka on uusittu keväällä 2012. TES:n mukaiset ehdot on huomioitu
talousarviossa.
- Hallituksen palkkio on 1132 euroa kuukaudessa, puheenjohtajalle maksetaan 473 euron ja
varapuheenjohtajalle 100 euron kuukausikohtainen lisä. Summiin on sisällytetty 2 % korotus heti
1.1.2013 lukien. Lisäksi hallituksen jäsenillä on puolikas ruokaetu ja oikeus edestakaiseen matkaan
opiskelupaikkakunnalle kerran viikossa. Hallituksen jäsenten asumista tuetaan kuukausittain
määrällä, joka on 80 % kuukausittaisista asumismenoista vuokran 252 euroa alittavasta osasta.
- Jäsenmaksuksi esitetään 5,20 €/jäsenjärjestön henkilöjäsen, mikä sisältää 0,10 euron korotuksen.
Jäsenmääräksi on arvioitu 135 070, mikä tarkoittaa 1 671 jäsenen laskua vuoteen 2012 nähden.
Jäsenmaksun nostaminen johtuu suurimmaksi osaksi tämän tulovajeen paikkaamisesta.
- Valtionavuksi on budjetoitu haettavan määrän mukaisesti 320 000 €. SYL:n valtionapua leikattiin
muiden nuorisojärjestöjen tavoin vuodelle 2012, jolloin se putosi 317 000 eurosta 313 000 euroon. On
mahdollista, että valtionapuun ei hakemuksesta huolimatta saada edes tätä inflaatiokorotusta, ja
hallitus tarkentaa tarvittaessa budjettia reaalitalousarviossaan.
- Matkakulut jäsenjärjestöille maksetaan 24 € ylittävältä osalta hallituksen erikseen tekemän päätöksen
mukaisesti. Omavastuuosuus ei muilta osin muutu, mutta jatkossa matkakuluja korvataan
maksimissaan 300 euroon asti per tapahtuma per henkilö. Tämän muutoksen tavoitteena on
kannustaa ylioppilaskuntia hankkimaan mahdolliset lentoliput riittävän hyvissä ajoin.
- Epävarman taloustilanteen vuoksi sijoitustuotoiksi on budjetoitu n. 1 % sijoitusvarallisuudesta.
Hallitus tekee tuoton tulouttamisesta erillisen päätöksen reaalitalousarvion hyväksymisen yhteydessä.
- Vertailutiedoissa on esitetty viime vuoden liittokokouksessa esitettyjen toiveiden mukaisesti
rinnakkain edellisen vuoden tilinpäätöslukemat, vuoden 2012 reaalitalousarvio (jossa esim.
jäsenmaksujen ja valtionavun määrät ovat jo vahvistuneet) ja 2013 talousarvio.
- Yleisesti ottaen talousarviota koostettaessa on pyritty noudattamaan kulukuria. Varsinaisen
toiminnan kokonaiskulujäämä kasvaa vain noin 6 000 euroa eli noin 0,6 % (1 022 000 euroon).
Reaalisesti kulut siis laskevat.
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 23.-24.11.2012
2/11
Asiakirja nro 10
Talousarvio 2013
_______________________________________________________________________
TOIMINTATALOUS 2013
TP 2011
RTA 2012
TA 2013
VARSINAINEN TOIMINTA
Edunvalvontatoiminta
Tuotot
3287
0
0
Kulut
Palkat ja palkkiot
Sivukulut ja muut henkilöstökulut
Toimintakulut
-160420
-45260
-19589
-169008
-49952
-32750
-170749
-50935
-29250
Kulut yhteensä
-225269
-251710
-250934
Edunvalvontatoiminta yhteensä
-221982
-251710
-250934
30659
26000
32000
Koulutukset ja tapaamiset
Tuotot
Kulut
Palkat ja palkkiot
Sivukulut ja muut henkilöstökulut
Toimintakulut
-69903
-81500
-77500
Kulut yhteensä
-70103
-81500
-77500
Koulutukset ja tapaamiset yhteensä
-39444
-55500
-45500
8405
5000
6000
Kulut
Palkat ja palkkiot
Sivukulut ja muut henkilöstökulut
Toimintakulut
-46261
-15847
-160503
-43031
-12092
-170350
-42248
-12068
-160850
Kulut yhteensä
-222611
-225473
-215166
Järjestöyhteistyö ja viestintä yhteensä
-214205
-220473
-209166
-200
Järjestöyhteistyö ja viestintä
Tuotot
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 23.-24.11.2012
3/11
Asiakirja nro 10
Talousarvio 2013
_______________________________________________________________________
Kehitysyhteistyötoiminta
Tuotot
Keräystuotot
Ulkoministeriön tuki
Tuotot yhteensä
18196
126237
144432
17710
141248
158958
17200
233930
251130
Kulut
Palkat ja palkkiot
Sivukulut
Toimintakulut
-27249
-7519
-115349
-30539
-8546
-119874
-30930
-8808
-211392
Kulut yhteensä
-150118
-158958
-251130
-5685
0
0
Kulut
-4524
-5000
-10000
Julkaisut yhteensä
-4524
-5000
-10000
Kehitysyhteistyö yhteensä
Julkaisut
Projektit (sis. opiskelukyky)
Tuotot
97995
Kulut
-117100
-10631
-10155
Projektit yhteensä
-19104
-10631
-10155
Sektoreiden kulujäämä
-504944
-543314
-525755
Tuotot
28354
32000
34000
Kulut
-47638
-42000
-50000
Liitttokokous yhteensä
-19284
-10000
-16000
Liittokokous
Hallitus
Kulut
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 23.-24.11.2012
4/11
Asiakirja nro 10
Talousarvio 2013
_______________________________________________________________________
Palkkiot
Sivukulut ja muut henkilöstökulut
Matkustus- ja muuttoavustukset sekä toimintakulut
-113918
-6874
-18824
-116990
-7560
-29000
-118898
-7896
-27000
-139616
-153550
-153794
6665
0
0
Kulut
Palkat
Sivukulut
Poistot
Toimitilakulut
Toimistokulut
Toimintakulut
SYL 90 vuotta
Muut henkilöstökulut
-111155
-23333
-2992
-106797
-48167
-16342
-12925
-26749
-78641
-17893
-3000
-68200
-94622
-23500
0
-23487
-84196
-19239
-2243
-106427
-67050
-19000
0
-28589
Kulut yhteensä
-348460
-309343
-326744
-341795
-309343
-326744
-1005640
-1016207
-1022294
665160
697379
702364
Tuotot
Kulut
2220
-567
6000
-100
6000
-100
Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä
1652
5900
5900
Valtionapu
317000
313000
320000
Tilikauden tulos ennen rahastosiirtoja
-21827
72
5970
72
5970
Hallitus yhteensä
Hallinto
Tuotot
Hallinto yhteensä
VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ
VARAINHANKINTA
Jäsenmaksut
Sijoitus- ja rahoitustoiminta
Rahastojen muutos
TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ
5685
-16142
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 23.-24.11.2012
Asiakirja nro 10
5/11
Talousarvio 2013
_______________________________________________________________________
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
EDUNVALVONTATOIMINTA
YLEISTÄ
Pääluokan tulo- ja menoarviot eivät sisällä erityisiä muutoksia.
TUOTOT
Edunvalvontatoimintaan kohdistuvat tuotot ja mahdolliset avustukset. Ei budjetoituja.
KULUT
Palkat ja palkkiot
Koulutuspoliittisten, sosiaalipoliittisten sekä kansainvälisten asioiden sihteerien palkat (5 hlö).
Edunvalvontatoimintaan liittyvien tapahtumien alustajapalkkiot.
Sosiaalikulut
Edellisten sotu-maksut, sekä tel- ja muut pakolliset sosiaalikulut ja -vakuutukset sekä luontoisedut.
Toimintakulut
Edunvalvontaan liittyvät matkakulut ja päivärahat, sihteerien ja hallituksen jäsenten osanotto
edunvalvontatoimintaa koskeviin tilaisuuksiin, työryhmien matkat sekä edunvalvontaan liittyvä
kohtuullinen suhdetoiminta. Myös edunvalvontaan liittyvän toiminnan kopio-, painatus-, puhelin- ja
materiaalikulut sekä alan kirjallisuuden ja lehtien hankinta.
Osallistuminen edunvalvonnan toimialaan liittyviin kokouksiin ja seminaareihin Suomessa ja
ulkomailla.
KOULUTUKSET JA TAPAAMISET
YLEISTÄ
Pääluokan meno- ja tuloarviota pyritään täsmentämään aiemmasta. Vuonna 2012 tulot näyttävät
toteutuvan ennakoitua suurempina ja menot erityisesti matkakorvausten osalta ennakoitua
pienempinä. Näin korjatut arviot vuodelle 2013 saavat aikaan pääluokan alijäämän pienentymisen
noin 10 000 eurolla (n. 20 %), vaikka toiminnan järjestämisen periaatteita ei muutetakaan.
TUOTOT
Jäsenjärjestöiltä perittävät osallistumismaksut SYL:n järjestämiin koulutuksiin ja tapaamisiin.
Maksuihin ei tehdä muutoksia.
Kaksipäiväisten sektoritapaamisten osallistumismaksut ovat alle 6000 jäsenen jäsenjärjestöiltä 32,5
€/osallistuja ja yli 6000 jäsenen jäsenjärjestöille 65 €/osallistuja. Avausseminaarin hinnasta tehdään
erillinen päätös. Hallitus voi käyttää harkintaa mahdollisten muiden alennusten myöntämisessä.
KULUT
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 23.-24.11.2012
Asiakirja nro 10
6/11
Talousarvio 2013
_______________________________________________________________________
Palkat ja palkkiot
Koulutusten ja seminaarien alustajapalkkiot.
Sosiaalikulut
Edellisten sotu-maksut, sekä tel- ja muut pakolliset sosiaalikulut ja -vakuutukset sekä luontaisedut
Toimintakulut
Toimintasuunnitelman mukaisesti järjestettävien seminaarien, muiden kokousten ja
koulutustilaisuuksien tila-, ravinto-, majoitus-, materiaali- yms. kulut. Koulutuksiin ja tapaamisiin
liittyvät matkakulut.
Jäsenjärjestöille korvataan tapaamisten osallistujille matkakuluja 24 euron ylittävältä osalta liiton
hallituksen erikseen tekemän päätöksen mukaan. Maksimikorvaus yhtä tapahtumaa kohden per
henkilö on rajattu 300 euroon.
JÄRJESTÖYHTEISTYÖ JA VIESTINTÄ
YLEISTÄ
Pääluokassa on jälleen joitakin muutoksia verrattuna aiempaan vuoteen, ja pääluokan alijäämä
pienenee noin 10 000 eurolla (noin 5 %). Vuonna 2013 ei järjestetä SYL:n näkökulmasta merkittäviä
vaaleja (pl. luonnollisesti edustajistovaalit) ja näin ollen varaumat erilaisiin viestintätuotteisiin
alentuvat. Kääntäjäkulut tulevat todennäköisesti laskemaan uuden yhteisen OSS:n kautta toteutetun
kääntäjäjärjestelyn myötä.
TUOTOT
Sektorin toimintaa koskevat avustukset, osanottomaksut järjestetyistä tilaisuuksista, muut toiminnan
tuotot, sekä jäsenjärjestöiltä palveluista saatavat tuotot. Järjestöyhteistyöhön liittyvät matkaavustukset. Ei erityisiä muutoksia.
KULUT
Palkat ja palkkiot
Tiedottajan palkat, seminaarien ja kokousten alustajapalkkiot. Kääntäjän palkkiot ovat edelleen osa
toimintakuluja, mutta tuottamistapa on vaihtunut eli kääntäjäpalvelut ostetaan vuonna 2013 OSS:lta.
Sosiaalikulut
Edellisten sotu-maksut, tel- ja muut pakolliset sosiaalikulut ja -vakuutukset sekä luontaisedut.
Toimintakulut
Järjestöyhteistyöhön ja viestintään liittyvät matkakulut ja päivärahat, sihteerin ja hallituksen jäsenten
osanotto seminaareihin sekä toimintaa koskeviin tilaisuuksiin, työryhmien matkat. Tapahtumien
järjestäminen muiden opiskelijajärjestöjen kanssa. SYL:n järjestötoimintaan, tunnisteisiin ja
kampanjoihin liittyvä painatus- ja tiedotusmateriaali ja puhelinkulut. Tuki-ilmoitukset ja
messumainonnasta aiheutuvat kulut. Mediaseurannan kulut. OSS:n kääntäjälaskutus.
NOM (Nordisk ordförandemöte), European Students’ Unionin liittokokoukset, European Student
Convention, kahdenväliset järjestövierailut Viroon ja Ruotsiin, muut kansainväliset yhteydet.
Järjestöyhteistyön muut kustannukset, esimerkiksi edustaminen jäsen- ja sisarjärjestöissä.
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 23.-24.11.2012
Asiakirja nro 10
7/11
Talousarvio 2013
_______________________________________________________________________
Jäsenmaksut
Jäsenmaksut niihin yhteisöihin, joissa SYL on jäsenenä. Suurimmat yksittäiset jäsenmaksut on arvioitu
seuraavasti:
Yhteisö
Opiskelijoiden liikuntaliitto
European Students’ Union
Erityispalveluiden työnantajaliitto
Suomen opiskelija-asunnot SOA ry.
Suomen retkeilymajajärjestö
Jäsenmaksu
54 000 €
15 500 €
4 500 €
1 600 €
1 000 €
Selite
(0,40 €/jäsenjärjestön jäsen)
(opiskelijakorttiin liittyvät hostel-alennukset)
Lisäksi on varauduttu joidenkin muiden yhteisöjen jäsenmaksuihin.
KEHITYSYHTEISTYÖ
YLEISTÄ
Keräystuottoja pyritään edelleen kasvattamaan markkinoinnin tehostamisen avulla, jotta
kehitysyhteistyörahasto pystytään pitämään ennallaan puskurina. Omavastuuosuus pysyy suunnilleen
samana, mutta UM:n tuet tavoitteen mukaan kasvaisivat hankkeiden määrän noustessa takaisin
kolmesta neljään. Hankerahoitus saataneen samalla kattamaan aiempaa suurempi osa toiminnasta.
TUOTOT
Keräystuotot
Ylioppilaskuntien keräämät kehitysyhteistyömaksut, ym. keräystuotot.
Ulkoministeriön tuki
Ulkoasiainministeriön kansalaisjärjestöjen projekteille myöntämä hanketuki (85 % projektin arvosta)
sekä tiedotustuki.
KULUT
Henkilöstökulut
Kehitysyhteistyökoordinaattorin ja muiden hankkeessa työskentelevien palkkakulut.
Toimintakulut
Kehitysyhteistyöhankkeisiin maksettava suora rahallinen tuki, hankkeiden arviointimatkat,
kehitysyhteistyöhön liittyvä tiedotus- ja julkaisutoiminta, projekti-, stipendiaatti- ja muut kulut.
JULKAISUT
YLEISTÄ
Pääluokassa on varauduttu muun mahdollisen julkaisutoiminnan lisäksi ensimmäisiin SYL:n 100vuotishistorian toteuttamiseen liittyviin kustannuksiin.
TUOTOT
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 23.-24.11.2012
Asiakirja nro 10
8/11
Talousarvio 2013
_______________________________________________________________________
Sisältää saadut avustukset ja julkaisuista saadut myyntituotot.
KULUT
Julkaisujen toimittamiseen palkattujen toimittajien palkat ja niiden sivukulut, kirjoituspalkkiot,
painatuksesta aiheutuvat kulut, julkaisutoiminnan kannalta välttämättömien matkojen ja kokousten
kuluihin ja mainostamisesta aiheutuviin kuluihin.
Kuluissa on varauduttu SYL:n 100-vuotishistoriankirjoituksen aloittamiseen. Vaikka varsinaiseen
juhlavuoteen on vielä lähes kymmenen vuotta, on hyvä aloittaa virallinen historiankirjoitus jo hyvissä
ajoin, jotta iäkkäämpien sukupolvien materiaali ja tarinat saadaan mahdollisimman hyvin kerätyksi
talteen.
Määrärahaa tarkistetaan reaalitalousarvion laatimisen yhteydessä julkaisusuunnitelmien mukaiseksi.
PROJEKTIT SIS. OPISKELUKYVYN EDISTÄMISEN ESR-HANKE
YLEISTÄ
Projektien pääluokka sisältää sisäisen laskennan yksinkertaistamiseksi ainoastaan
opiskelukykysektorin toiminnan. Euroopan sosiaalirahasto korvaa hankkeen kulut joitakin
poikkeuksia lukuun ottamatta; nämä poikkeukset näkyvät yhteenlaskettuna projektien menoina
(”SYL:n omavastuuosuus”). Ensimmäisenä vuonna projektin omavastuuosuus SYL:n näkökulmasta oli
seuraavia vuosia suuremmat ESR:n korvaussäännöistä johtuvista syistä. Erotus saataneen takaisin
lähes täysimääräisenä projektin loppumisen jälkeen vuonna 2014.
TUOTOT
Hankkeen ESR-tuki.
KULUT
Hankkeen henkilökunnan palkat sivukuluineen, työväline- ja tilakustannukset jyvitettyinä,
hankkeeseen liittyvät matka-, majoitus- ja kokouskulut, julkaisut sekä hankkeesta aiheutuvat muut
kustannukset.
Loppusummana on SYL:n arvioitu osuus hankkeen omarahoituksesta ja ei-korvattavista kuluista
vuodelle 2012.
HALLITUS
YLEISTÄ
Pääluokassa ei erityisempiä muutoksia.
Palkkiot
Hallituksen jäsenten palkkiot, luontoisedut sekä asumisen tuki.
Pakolliset sosiaalikulut
Hallitukselle otettavat vakuutukset. Hallituksen jäsenten palkkioista ei suoriteta pakollisia sivukuluja.
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 23.-24.11.2012
Asiakirja nro 10
9/11
Talousarvio 2013
_______________________________________________________________________
Matkustus
Hallituksen jäsenten matkustaminen kotipaikkakunnalle ja muuttoavustukset sekä hallituksen muut
matkakulut.
Toimintakulut
Hallituksen kokoukset, puhelinkulut, kouluttautuminen, virkistystoiminta ja seminaarit, hallituksen
edustuskulut.
LIITTOKOKOUS
YLEISTÄ
Vuoden 2013 liittokokous järjestetään vuorovuosittaisperiaatteen mukaisesti 61. leveyspiirin
eteläpuolella keskustoimiston vetovastuulla. Liittokokouksen osallistujamäärät ovat jo jäsenmääränkin
laskun vuoksi pienentyneet samaan aikaan kun järjestämisen kulut ovat menneet ylöspäin (ks. TP 2011,
alijäämä peräti 19 300 euroa). Osallistumismaksuja korotetaan, lisäksi tappiovaraumaa on kasvatettu
16 000 euroon (muutos 60 %).
TUOTOT
Osanottomaksut liittokokouksiin; varsinaiset edustajat 100 euroa, varaedustajien liittokokousmaksu
125 euroa; sekä sekalaiset tuotot, joita ei voi katsoa kulujen oikaisuksi. Mahdolliset muut
liittokokouksen tuotot.
KULUT
Liittokokouksen kulut kokonaisuudessaan (kokoustilat, majoitus, ruokailu, tekniikka ja kuljetus,
matkakorvaukset ja muut vastaavat).
Liittokokouskulut sisältävät varautumisen ylimääräisiin majoituskustannuksiin, jotka aiheutuvat
pitkämatkalaisten mahdollisesta saapumisesta kokouspaikalle kokousta edeltävänä iltana.
HALLINTO
YLEISTÄ
Hallinnon kulut kasvavat jonkin verran verrattuna vuoteen 2012. Noin 17 000 euron (5,6 %) korotus
johtuu varautumisesta arkistointiprojektin lisäresursointiin, OSS:n puolen hallintokulujen
kustannusindeksin mukaisesta kasvamisesta, IT-infrastruktuurin ja ohjelmistojen (osin aikataulua
nopeammista) hankinnoista ja organisaation yhteisten henkilöstökulujen kasvamisesta.
Kulujen vertailtavuutta hankaloittaa OSS:n osalta se, että laskutusta on jonkin verran uudistettu ja
kulut rekisteröityvät hiukan eri tavalla momenteille kuin vuonna 2012.
Lisäksi yhteenlaskettujen hallinnon kulujen vertailussa vuoteen 2011 on syytä huomioida erityisesti
henkilöstökulujen koosta se, että 2011 hallinnossa oli perehdyttämisestä johtuvaa henkilöstön
päällekkäisyyttä ja siten merkittäviä lisäkuluja. 2011 järjestettiin myös SYL:n 90-vuotisjuhla.
TUOTOT
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 23.-24.11.2012
Asiakirja nro 10
10/11
Talousarvio 2013
_______________________________________________________________________
Avustukset, osanottomaksut ja muut hallinnon tuotot. Ei budjetoituja.
KULUT
Palkat ja palkkiot
Pääsihteerin, hallintopäällikön ja mahdollisen arkistointiprojektiin liittyvän harjoittelijan palkat.
Pakolliset sosiaalikulut
Edellisten sotu-maksut, sekä tel- ja muut pakolliset sosiaalikulut ja –vakuutukset sekä luontaisedut.
Poistot
Konttorikoneiden ja -kalusteiden poistot. Näiden määrä kevenee jatkuvasti, sillä entistä suurempi osa
kalustosta on leasingilla ja/tai OSS:n omistamaa.
Toimitilakulut
OSS:n laskuttamat toimitilojen vuokra-, sekä erikseen laskutettavat huolto-, ja korjauskulut sekä sähkö
ja vakuutukset, sekä OSS:n vuokraan kiinteästi sisältyvät palvelut.
Toimistokulut
Toimiston kulut kuten toimistotarvikkeet, valokopiot, monistuksen, postituksen,
sanomalehtitilauksien, atk-palvelujen, ja kuljetusten kulut. OSS:n laskuttamat puhelin- ja
puhelukustannukset sekä tieto- ja taloushallintopalvelut.
Toimintakulut
Hallintoon liittyvät matkakulut sekä muut hallinnon toimintaan liittyvät matkat ja päivärahat.
Henkilökunnan ammattikoulutus. Hallintoon liittyvät kokous- ja neuvottelukulut ja matkat ko.
tilaisuuksiin. Kohdentamattomat ilmoituskulut. SYL:n edustamisesta eri tilaisuuksissa, toimiston
vieraanvaraisuudesta ja merkkipäivämuistamisista aiheutuvat kulut. Toimintakuluihin on sisällytetty
ns. lentomaksu, joka muodostuu 5 prosentin osuudesta SYL:n lentokuluista.
Muut henkilöstökulut
Sosiaalivakuutukset, työterveyshuolto, toimiston virkistysmenot sekä vapaaehtoiset
henkilövakuutukset ja muut sosiaalimenot.
VARAINHANKINTA
Jäsenmaksutuotot
Jäsenjärjestöjen SYL:lle maksamat jäsenmaksut (5,20 €/ jäsenjärjestön henkilöjäsen). Jäsenmäärä on
arvioitu 135 070:ksi. Laskua vuoden 2011 jäsenmäärään on arvioitu 1 671 jäsentä. Arvio on tehty
lokakuussa 2012 ylioppilaskunnista saadun jäsenmääräarvion perusteella.
Sijoitus- ja rahoitustoiminta
SYL:n sijoitusten tuotot sekä korko- ym. kulut. Sijoitustuotoiksi on maailmantalouden tilanteen
epävarmuuden vuoksi arvioitu sijoitusstrategiaa alhaisempi 1 % tuloutus sijoitusomaisuuden
pääomasta. Tuloutus edellyttää vähintään tämän suuruista sijoitussalkun vuotuista tuottoa. Hallitus
tekee tuloutuksesta erillisen päätöksen reaalitalousarvion laadinnan yhteydessä.
Sijoitustoiminnan kuluna on kuitenkin varovaisuuden periaatteen vuoksi arvioitu varainhoitajan
sopimuksen mukainen palkkio tilanteessa, jossa sijoitussalkun arvonnousu on n. 5 % vuodessa.
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 23.-24.11.2012
Asiakirja nro 10
11/11
Talousarvio 2013
_______________________________________________________________________
Valtionapu
Opetusministeriön nuorisolain perusteella myöntämä valtionavustus. Haetaan vuosittain talousarvion
suuruisena marraskuun loppuun mennessä. Nuorisojärjestöjen yleisavustuksia on leikattu vuodelle
2012, ja on mahdollista, että myös inflaatiokorotus vuodelle 2013 jäisi saamatta. Avustukseen haetaan
joka tapauksessa pientä korotusta, perusteena SYL:n jälkeenjäänyt avustuksen taso verrattuna useisiin
muihin vastaavanlaajuista toimintaa harjoittaviin nuoriso- ja opiskelijajärjestöihin sekä
kustannustason nousu. Hallitus tarkentaa tarvittaessa budjettia reaalitalousarviossaan.