Haminan varuskunnassa tapahtui eräänä maaliskuisena

2/2011
KYMEN SALPA
KYMEN SALPA
KYMENLAAKSON
RESERVIUPSEERI- JA RESERVILÄISPIIRIEN LEHTI
1
27. VUOSIKERTA
NRO 2, TOUKOKUU 2011
Haminan varuskunnassa tapahtui
eräänä maaliskuisena viikonloppuna...
Eräänä maaliskuisena viikonloppuna Haminan varuskunnan tykistökasarmin auditoriossa istui reilut sata jännittynyttä reserviläistä odottamassa mitä tuleman pitää. Kyseessä oli jalkaväkipataljoonan johtajille tarkoitettu harjoitus, jonka toteutti Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Kymenlaakson koulutus- ja tukiyksikkö yhdessä Kymenlaakson Aluetoimiston kanssa. Harjoituksen johtajana
toimi evl Markku Hutka.
Mielenkiintoista oli, että kurssin kouluttajina toimivat paikalliset reserviläiset, jotka ovat sijoitettuina Kymenlaakson koulutusja tukiyksikköön.
– Kun Puolustusvoimat tilaa sotilaallisen koulutuksen MPKY:ltä,
juuri nämä miehet ovat niitä avainhenkilöitä, joiden harteilla on osaamisen varmistaminen näille nuorille koulutettaville, jotka tulevat tulevaisuudessa toimimaan johtajatehtävissä reserviläisten kertausharjoituksissa, Hutka kertoo.
Kurssille tulleet olivat saaneet
VEH-kutsun, ja noin 2/3-kutsun
saaneista oli vastannut kutsuun.
Vahvaa sitoutumisen halua osoittaa se, että jotkut kutsutut olivat
paikallisesti katsoen hyvinkin kaukaa, Kokkolaa, Oulua ja Iisalmea
myöten hypänneet junaan.
Alikersantti Halme Raumalta,
joka oli suorittanut varusmiespalveluksen 2008, kertoi harjoituksen
toisena päivänä, kun varsin tiivis
puolentoista vuorokauden opintokokonaisuus oli takana ja lounasta oli aikaa sulatella muutama minuutti punkan pohjalla:
– Olen tykännyt olla harjoituksessa, kouluttajat ovat asiansa osaavia, rentoja, ja asiapitoiset oppitunnit menevät nopeasti, kun mielenkiintoisia asioita kerrataan. Itse en
ole ottanut selvää oman paikkakuntani reserviläistoiminnasta, enkä
ole MPKY:n toiminnassa, mutta
tämän kurssin myötä olen ajatellut ottaa selvää, millaiseen reserviläistoimintaan sitä voisi lähteä mukaan kotipaikkakunnallani.
Kurssi alkoi perjantaina luonnollisesti tulopuhuttelulla, jossa selvitettiin reserviläisen oikeudet ja velvollisuudet, ja sitten iltamyöhään
asti jatkuivat oppitunnit.
Alikersantit Halme ja Vainikainen.
Lauantaina opintokokonaisuutta vahvistettiin karttaharjoituksella ja maaston tiedustelulla, jossa
esimerkiksi huollon johtajat katsoivat mahdolliset sijoituspaikat
niin komppanian täydennyspaikalle, muonituspaikalle kuin lääkintäryhmän sijoitukselle.
Lauantain sauna kruunasi päivän koulutukset, ja kurssilaiset vetäytyivät levolle odottamaan seuraavan päivän rynnäkkökivääriammuntaa. Useimmilla oli viimeisimmästä ammunnasta jo useampi vuosi.
Alikersantti Nurmi Askolasta,
joka toimi huollon kouluttajana
harjoituksessa, lähti mukaan harjoitukseen, sillä hänellä on tavoitteena saada ammunnanjohtajakokemusta nyt, kun hän on käynyt
Puolustusvoimien ammunnanjoh-
Vänrikki Petäjäniemen loistava tulos.
Elimäen Resevinaliupseerit
miehen ikään
Elimäellä vedettiin lippu salkoon
9.4. Tällöin tuli kuluneeksi 50 vuotta yhdistyksen perustamisesta.
Juhlapäivää vietettiin Elimäen
Alppiruusussa kahvin ja kakun keralla. Yhdistys oli kutsunut muiden
yhdistysten ja kerhojen edustajia
juhlistamaan tilaisuutta.
Juhlapuheen piti Aluetoimiston
päällikkö, evl Markku Hutka sekä
liiton tervehdyksen toi puheenjohtaja Markku Pakkanen. Juhlassa
palkittiin ansioituneita jäseniä.
Seinäplaketin saivat yhdistyk-
sen perustajajäsenistä Pentti Koskenniemi ja Henry Vertanen, sekä yhdistyksen pitkäaikaiset tilintarkastajat Keijo Koskinen ja Jukka Tallgren.
Liiton pronssisen ansiomitalin saivat Antti Ylä-Outinen, Olli Jaakkosela, Heli Suur-Askola,
Juha Rantala sekä Ari Marttonen
työstään yhdistyksen tarkoitusperien eteen.
Yhdistys kiittää kaikkia juhlassamme mukana olleita sekä erityisesti Elimäen Alppiruusun henki-
lökuntaa erittäin makoisista tarjouksista ja hienosta tilasta, jonka
olimme saaneet käyttöön näyttävine rekvisiittoineen.
Jari Suni
Reserviläisliiton pronssisen ansiomitalin sai muun muassa yhdistyksen varapuheenjohtaja Heli
Suur-Askola.
tajakurssin.
– Harjoitus etenee positiivisella sykkeellä ja innostus on suuri. Kurssi on rakennettu toimivaksi ja perustamistoimien alkukankeuden jälkeen kaikki tuntuu etenevän omalla painollaan.
Tässä harjoituksessa Nurmi tosin pääsi kirjuriksi, koska reservin
ylivääpelit Timo Kitunen ja Ari
Heikkilä johtivat rynnäkkökivääriammunnan tällä kertaa.
Sunnuntaina varusluovutusten
jälkeen olikin enää loppupuhuttelu,
jossa evl Hutka kertoi harjoituksen
sujuneen pääosiltaan hyvin. Koulutettavat olivat tehneet sovelletun
reserviläiskyselyn, jonka tuloksena kurssin arvosanaksi tuli 3,9, jota
Hutka piti erittäin hyvänä.
– Kurssin tavoite saavutettiin,
kurssin rakenne oli hyvä, koulu-
tussisältöön kurssilaiset olivat pääosin tyytyväisiä ja rynnäkkökivääriammunta osana harjoitusta oli
saanut vain positiivista palautetta, hän tiivisti.
Tulevaisuudessa ammunta tullaan varmasti pitämään osana vastaavia harjoituksia. Kritiikkiä tuli
sellaisista asioista, jotka myös kouluttajat olivat tunnistaneet, ja näihin asioihin tullaan kiinnittämään
huomiota tulevaisuudessa.Yhteenvetona voitanee todeta, jotta vastaavat harjoitukset onnistuvat ja
tuottavat osaavia reserviläisiä, sitoutuminen ja vastuunkanto omasta kenttäkelpoisuudesta ovat avainasioita, joihin jokainen voi tahollaan kiinnittää huomionsa.
Jari Suni
KYMEN SALPA
2
2/2011
 PÄÄKIRJOITUKSET
Reserviläiskierros 2010
R
eserviläisurheiluliiton
sidosryhmineen järjestämä Reserviläiskierros
= Kuntokierros järjestettiin ensimmäistä kertaa
RUL:n ja RES:n piirien kesken.
Reserviläiskierroksen kilpailun tavoitteet:
– Lisätä tietoisuutta erinomaisen
toiminnan merkityksestä toiminnalle
ja kansalaisen hyvinvoinnille.
– Jakaa tietoisuutta eri liittojen erinomaisuuksien vaatimuksista ja kilpailukyvyn kehittämisestä.
– Tiedottaa menestyksellisistä liittojen piirien organisaatioiden omaksumista parhaista käytännöistä ja kehittämistoimenpiteistä sekä niiden
tuloksena syntyneistä tuloksista ja
saavutuksista.
Sähköisen kuntokortin palauttaneiden piirien (myös kerhot ja yhdistykset olivat mukana) joukosta valittiin
kolme aktiivisinta piiriä RESUL:n
kiertopalkinnon sääntöjen ja arvi-
ointikriteerien mukaan. Valituiksi tulivat Helsingin Seudun Reserviläispiiri ry, Kainuun Reserviupseeripiiri ry sekä Kymenlaakson Reserviupseeripiiri ry. Piirien edustajat kutsuttiin RESUL:n arviointiryhmän haastatteluun Helsinkiin helmikuun 2011
alussa.
Piirin ja yhdistyksen/kerhon toimintaa arvioitiin yhdeksällä arviointialueella ja niitä tarkentavilla 32 arviointikohdalla ennen arviointia sovittujen menettelyohjeiden mukaisesti.
Arvioinnissa kiinnitettiin huomiota
siihen, millaiset toimintatavat piirillä ja yhdistyksillä on arviointikohtien
esittämien asioiden hallitsemiseksi,
miten niitä sovelletaan käytäntöön,
miten toimintatapoja ja niiden soveltamista arvioidaan ja parannetaan sekä millaisia tuloksia edellä kuvatuilla toiminnoilla on saavutettu
Arvioinnin tuloksen perusteella
saatiin palauteraportti, joka koostuu
yleisestä ja erityisestä osasta.
Keskeiset havainnot piirien parantamisalueista:
– Seuranta- ja palautejärjestelmiä on
kehitettävä.
– Toiminnasta (tuotevalikoima ja tavoitteet) on saatava kannustavampaa
viestintää jäsenistöön asti.
– Jäsenistön palkintaa ja hyvinvointia on kehitettävä.
– Kuntojärjestelmä on saatava koko
jäsenistön käyttöön.
– Jäsenistöltä on saatava johdolle sen
”hiljainen tieto”.
– Liittojen on panostettava alle
30-vuotiaiden mukaan saamiseen.
– Sidosryhmät ja kumppanit on motivoitava mukaan.
– Hyötyliikunta ja perheet on tärkeä
osa reserviläistyötä.
Metso Oy:n lahjoittaman kiertopalkinnon sai vuodeksi haltuunsa Kainuun Reserviupseeripiiri ry.
Lämpimät onnittelut sinne ”susi-
rajalle”. Helsingin Seudun Reserviläispiiri ry sekä Kymenlaakson Reserviupseeripiiri ry palkittiin kunniakirjalla.
Lämmintä kesää odottellessa
Pasi Laari
kapteeni
Kymenlaakson
Reserviupseeripiirin
puheenjohtaja
Kesän ammunnat alkavat
V
altakunnalliset vaalit olivat. Uudet miehet sekä naiset eduskunnassa tulevat viitoittamaan seuraavan
nelivuotiskauden maanpuolustukselle. Puolustusvoimamme on muutoksen edessä. Tulemme siirtymään yhä
enemmän erilaisten teknisten ratkaisujen tielle.
Asevelvollisuus ei katoa mihinkään suomalaiselta mieheltä, mutta
asejärjestelmät vaativat perusteellisempaa koulutusta. Ei riitä, että osaa
juosta rynnäkkökiväärin kanssa, vaan
on osattava yhä enemmän elää tietoteknisessä mailmassa. Tähän meillä
on hyvä perusta nykyisessä koululaitoksessa, joka on siirtymässä enenevässä määrin internetin käyttöön.
Toki kotona moni jo nyt saa perusteet pc-mailmaan. Muutama vuosi ja
ryhmänjohtaja kulkee pc vyöllä näytön ollessa kypärän suojalasin yläkulmassa.
Tästä kaikesta edistyksestä huolimatta tulemme tarvitsemaan myös
perinteisten aseiden käyttäjiä. Ampumataidon ylläpito on reserviläiselle oleellinen seikka. Se ei ainakaan täällä Kymenlaaksossa ole ongelma. Yhdistyksillä on omia aseita
lainattavana jäsenistölle. Ampuma-
ratoja sekä -vuoroja riittää kaikille
halukkaille.
Onkin tärkeää, että täällä sivilin
puolella hoidamme ampumataidon
ylläpidon, niin samalla tulee hoidettua ampumaratojen käyttö. Näin
voimme samalla estää osaltamme
ampumaratojen poistouhan, joka piilee ratojen käytön vähäisyydessä.
Puolustusvoimat eivät voi nykyresurssein pitää meidän ampumataitoa
yllä. Lähinnä siellä tapahtuva ammunta on meille reserviläisille näytön
paikka, että olemme hoitaneet leiviskämme hyvin. MPK:n ”Taisteluharjoitus ja ammunnat RUK” -kurssilla heinäkuussa Pahkajärvellä on jokaisella reserviläisellä mahdollisuus
kerrata ja päivittää omaa ampumataitoaan erilaisilla jalkaväen aseilla.
ppp
Prosenttiammunta on mielestäni yhdistysten välinen kilpailu siitä,
kuinka olemme osanneet aktivoida jäsenistömme rata-ammunnan piiriin.
Sitähän on myös hirvi- ja karhuammunnan harjoittelu, joka oikeuttaa
prosenttiammuntamerkintään. Älkäämme siis unohtako näitä tärkeitä
hetkiä tilastoja tehdessämme.
RESUL-internetin käyttö varsin-
kin ammunnan osalta on toivottavaa. Siitä järjestelmästä saa helposti
tulostettua ampumapäiväkirjan. Tämän tulosteen kanssa on helpompaa
mennää hakemaan viranomaisilta uuden aseen aseenkantolupaa verrattuna siihen, että muistelee muutaman
ampumasuorituksen paperille. RESULin kuntokortin käyttö on näppärää, jos käyttää internetiä tai sähköpostia.
kemaan menetettyä Karjalaa takaisin. Ainakin Voikkaalla ja Inkeroisissa järjestetään muistotilaisuudet,
joiden järjestelyissä ovat reserviläiset
ja Puolustusvoimat mukana.
Toivon näkeväni useita jäseniämme myös Korian erämessuilla, joissa
meillä on oma osastomme mukana.
Hyvää kevättä toivottaen
ppp
Kevätkokouksemme Salpalinjalla meni totuttuun tapaan. Suljimme
edellisen vuoden. Tämän vuoden
ollessa parhaassa toimintajuoksussa odotan yhdistysten tekevän työtä
jäsenhuollon parissa niin, että voimme syksyllä kokousta pitäessämme
nähdä positiivisen jäsenkasvun tulleen piiriimme.
Kilpailu jäsenistön hankkimiseksi
yhdistyksissä on alkanut, jotkut yhdistykset näyttävät ottaneen tavoitteen saavuttamisen tärkeäksi vuoden
toiminnaksi. Tämä on hyvä.
ppp
Tänä vuonna kesäkuussa on kulunut 70 vuotta siitä, kun Piikkirykmentin, JR25:n, miehet lähtivät ha-
Pentti Kivi
ylikersantti
Kymenlaakson
Reserviläispiirin
puheenjohtaja
LÄHDE MUKAAN MIELEKKÄÄSEEN RESERVILÄISTOIMINTAAN!
Kymenlaakson Reserviupseeripiiri ry
www.rul.fi/kymenlaakso Kymenlaakson Reserviläiset ry
www.reservilaisliitto.fi
KYMEN SALPA
2/2011
Piirien kevätkokous kirvoitti
muistot talvisodasta
Kymenlaakson reserviläispiirit pitivät kevätkokouksensa talvisodan
päättymispäivänä Salpalinja-museon tiloissa Miehikkälässä.
Tilaisuudessa palkittiin muun
muassa Reservinupseerin puheenjohtaja Pasi Laari vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta ja kuunneltiin RUK:n johtajan, eversti Vesa
Kangasmäen luento kansainvälisestä toiminnasta.
Kymenlaakson Reserviläispiirin
puheenjohtaja Pentti Kivi muisteli
puheessaan talvisotaa. Hän muistutti, että sen aikana rannikoilla
oli vaikea tilanne. Pukkion linnake
sai sodan aikana niskaansa useita
pommeja, mutta se ei kuitenkaan
tuhoutunut. Linnaketta ei myöskään koskaan valloitettu.
Pentti Kivi kiitteli sodassa taistelleita sotilaita sekä sodassa auttaneita lottia.
– Jos meillä ei olisi ollut lottia,
olisi asia ollut Suomelle kohtalon
kysymys. Tänä päivänä saamme
elää vapaassa maassa, Kivi painotti.
Kivi kehui myös hyvin hoidettua reserviläiskoulutusta, joka nykyisin hoidetaan maanpuolustuksen kautta. Hän muistutti vielä, että reserviläisten tehtävänä on uskottavan maanpuolustuksen ylläpitäminen.
Kokouksessa palkittu Pasi Laari
esitteli piirien uuden toiminnanjohtajan Jorma Uskin, joka työskentelee piiritoimistolla Kouvolassa.
– Toimisto on muuttanut Kouvolaan ja olemme vuokranneet vanhan arkistotilan. Eli jos on tarvetta tavaroiden säilytykselle, voi tilaa vuokrata asevelihintaan, Laari vinkkasi.
Hän myös lisäsi, että reserviläisjärjestöjen jäsenmäärä on huolestuttavalla tasolla, ja kelkka pitää
saada nousuun.
– Meidän kerhojen edustajat, ottakaa asia todesta. Jäsenhankinta-
olevan matkan siihen asti merkittävin kohde.
– Havahduttavampaa kokemusta en ole kokenut, osaan arvostaa
sitä miten hyvin asiat ovat Suomessa ja miten huonosti ne voisivat olla, Alastalo lainasi matkailijan kertomusta.
Kevätkokouksessa nähtiin myös
merkittävä huomionosoitus, kun
reserviupseeripiiri kutsui kunniapuheenjohtajakseen majuri Paavo Mikkosen Myllykosken reserviupseerikerhosta.
Niina Lahtela
Reserviupseeripiirin puheenjohtaja Pasi Laari sai Reserviläisliiton
pronssisen ansiomerkin.
kampanja on meneillään, ja kolmesta jäsenestä saa jäsenpuukon.
Kesäkuussa Korialla olevat erämessut ovat näytön paikka saada
lisää jäseniä, Laari muistutti.
Miehikkälän kunnan puheenvuoron käyttänyt kunnanhallituksen
varapuheenjohtaja Tarja Alastalo kertoi Salpalinja-museon toiminnasta ja siellä toteutetusta asiakaskyselystä. Hän totesi, että viime kesäkaudella museossa vieraili 10 000 kävijää.
– Eräänä haasteena on museon
tunnettavuus, sillä kävijät olivat
yleensä saaneet tietoa esimerkiksi ystäviltään. Miehikkälän kunnalla on tehtävää markkinoinnissa, Alastalo sanoi.
Asiakastyytyväisyyskyselyssä
nähtiin, että keskivertokävijä on
35–40-vuotias mies, joka on kotoisin Etelä-Suomen läänistä, on
töissä tai opiskelee. Kävijöistä 60
prosenttia oli paikalla ensimmäistä kertaa.
Alastalo kertoi eräästä matkailijasta, joka oli ollut moottoripyörällään kiertomatkalla Euroopassa. Matkailija oli käynyt myös Salpalinja-museossa ja todennut sen
Huomionosoitukset
ja palkitsemiset
n Reserviläisliiton pronssinen
ansiomitali: reserviupseeripiirin puheenjohtaja, kapteeni
Pasi Laari
n Reserviupseeriliiton maanpuolustusstandaari: edellinen
reserviläispiirin puheenjohtaja, ylikersantti Aki Heikkilä
n Reserviupseeripiirin standaari: edellinen toiminnanjohtaja, vääpeli Jari Suni
n Reserviupseeripiirin Kenraalipatsas: kapteeni Hannu Lahtinen Iitin reserviupseerikerho
n Reserviupseeripiirin paras
urheilija: yliluutnantti Sakari
Ahola Voikkaan reserviupseerikerho
n Reserviupseeripiirin yleiskilpailu, kuntokilpailu ja prosenttiammunta, keskisuuret kerhot: Voikkaan Reserviupseerikerho
n Prosenttiammunta, suuret
kerhot: Haminan Reserviupseerikerho
n Prosenttiammunta, pienet
kerhot: Virolahden ja Miehikkälän Reserviupseerikerho
Paavo Mikkonen reserviupseeripiirin
kunniapuheenjohtajaksi
Majuri res Paavo Mikkonen on
toiminut erilaisissa maanpuolustusjärjestöissä ja Lions-liikkeessä, niin paikallis-, piiri- kuin valtakunnan tasollakin yli 45 vuoden
ajan. Näistä ansioista hänelle on
myönnetty lukuisia eri järjestöjen
huomionosoituksia, arvonimiä ja
kunniamerkkejä. Lisäksi Mikkonen on toiminut mm. kunnallispolitiikassa, ja kilpa(ampuma)urheilussa edustanut Suomea niin olympia- kuin maailmanmestaruuskisatasollakin. Ammatiltaan Mikkonen
on opettaja, eläkkeellä.
Alla olevaan luetteloon on poimittu ansioita reserviupseeritoiminnasta.
Paavo Juhani Mikkonen, s.
25.1.1942 Valkealassa
Varusmiespalvelus Karjalan Prikaatissa 15.6.1964–10.5.1965
RUK:n kurssi nro 117 Haminassa 14.12.1964–26.3.1965
Ylennys majuriksi 6.12.1993
Kerho:
Liittynyt Imatran Reserviupseerikerhon jäseneksi vuonna 1965
Siirtynyt Myllykosken Reserviupseerikerhoon vuonna 1967
Paavo Mikkonen kutsuttiin reserviupseeripiirin kunniapuheenjohtajaksi Miehikkälässä pidetyssä kevätkokouksessa.
Toiminut eri tehtävissä ja toimii edelleen, mm. puheenjohtaja 1990–94, kunniapuheenjohtaja 1995–, hallituksen jäsen 1999–
, sihteeri 2002–
Kymenlaakson Reserviupseeripiiri: 2. varapuheenjohtaja 1990–
91, puheenjohtaja 1992–96, Kymen Salpa ja PYT -toimikunnan
jäsen 1991–96, työvaliokunnan ja
palkitsemisvaliokunnan puheenjohtaja 1992–96, jäsen 2002–05,
hallituksen jäsen 2011
Piirin huomionosoitukset: piirin
viiri 1991, Kymenlaakson Reserviupseeripiirin kunniakilpi 1997,
Kenraalipatsas nro 10 Kymenlaakson Reserviupseeripiiri 2002
Kymenlaakson Reserviupseeripiiri ry:n Ansioristi 18.4.2006
Suomen Reserviupseeriliitto:
hallituksen jäsen 1992–96, Liittopäivät 1995 -toimikunnan jäsen
1994–1995
RUL:n harrastuspisteitä
31.12.2010 mennessä 10392, valioluokka vuonna 1991
RUL:n kuntopisteissä SM-luokka vuonna 1988, I luokan saavutuksia 38 vuotta
Suomen Reserviupseeriliiton
liittoneuvoston (neuvottelukunta)
jäsen 1998–
RUL:n kultainen ansiomitali soljen kera 4.6.1999
3
 TOIMINTAKALENTERIT
KYMENLAAKSON
RESERVIUPSEERIPIIRI
12.5.
14.5.
15.5.
15.5
21.5.
21.–22.5.
27.5.
28.5.
29.5
3.6.
4.6.
9.6.
10.–12.6.
11.6.
18.6.
Viikko 24
Viikko 24
1.–3.7.
14.7.
23.7.
30.–31.7.
13.8
15.8.
17.8.
19.8.
20.–21.8.
24.–25.8.
Viikko 34
3.9.
3.9.
9.9
9.–10.9.
Syyskuu
Syyskuu
9.–10.9.
10.–11.9.
16.–18.9.
17.9.
19.9.
Kenttäkelpoisuus-suunnistustesti, Kuusankoski, Inginmaa
Johtamispäivä – RUL 80 vuotta, Voikkaa
RESUL:n ampumasuunnistus, Tuusula
Kaatuneitten muistopäivä, piirin tilaisuus, Jaala
Paikalliset tilaisuudet entiseen tapaan
Kenttäkelpoisuus-pyörämarssi, Hamina
RESUL:n perinneasekilpailut, Lahti
Kesäyön marssi, Vantaa
RESUL:n neliottelu, Kuortane
RESUL:n pistooliampumajuoksu, Seinäjoki
Reservin ylentämistilaisuus, Kouvolan Upseerikerho
Puolustusvoimain lippujuhlapäivän tilaisuudet
Sotiemme veteraanien kirkkopäivät, Sippola ja Hamina
Erämessut, Koria
III/JR25:n perustamisen 70-vuotisjuhla, Voikkaa
RESUL:n 300 m:n vakiokivääri, Tyrri
Rahanjako II / 2011
Kiertokirje 3 / 2011
Salpavaellus, Miehikkälä
Pohjoisen alueen hengellinen perheilta, Puhjonranta
RESUL:n palvelusaseammunnat, Pirkkala
RESUL:n SRA-ampumamestaruuskilpailut, Hätilä
Perhetoimintapäivä ja RUL 80 v-johtamispäivä, Miehikkälä
PYT/ Kymen Salpa, piirihallitus 3/11, ABC Keltakangas
Kenttäkelpoisuus-kuntotesti, RUL 80 v -johtamispäivä,
Myllykoski
Kymen Salpa / aineistopäivä
RUL:n ampumamestaruuskilpailut, Kankaanpää
Toiminnanjohtajien neuvottelupäivät, Lahti
Kiertokirje 4 / 2011
Itä-Suomen Sotilasläänin reserviläisten
rk-kilpailu (”komentajan kisa”), Hamina
RESUL:n pystykorva-mestaruuskilpailut, Keuruu
Kymen Salpa 3 / 2011 ilmestyy
Häyhä-tarkka-ampujakilpailu, Säkylä
Liiton neuvottelukunnan kokous
Vänrikki-/kessupäivä
Partiokilpailu, Perniö
Liittohallituksen kokous 3 / 2011
RESUL:n syysjotos, Säkylä
KarPr / YT-päivä, Vekaranjärvi
Hengellisen toimikunnan kokous, Hirvelä, Sippola
KYMENLAAKSON
RESERVILÄISPIIRI
7.5.
Reserviläisten ampumataitopäivä
12.5.
Kenttäkelpoisuus-suunnistustesti, Kuusankoski, Inginmaa
15.5.
Kaatuneitten muistopäivä, piirin tilaisuus, Jaala
Paikalliset tilaisuudet entiseen tapaan
15.5.
RESUL:n ampumasuunnistus, Tuusula
21.5.
Kenttäkelpoisuus-pyörämarssi, Hamina, RUK
21.–22.5. RESUL:n perinneasekilpailut, Lahti
27.5.
Kesäyön marssi, Vantaa
29.5.
RESUL:n pistooliampumajuoksu, Seinäjoki
3.6.
Reservin ylentämistilaisuus, Kouvolan Upseerikerho
4.6.
Puolustusvoimain lippujuhlan päivän tilaisuudet
9.6.
Sotiemme veteraanien kirkkopäivät, Sippola ja Hamina
10.–12.6. Erämessut, Koria
11.6.
III/JR5:n perustamisen 70-vuotisjuhla, Voikkaa
18.6.
RESUL:n 300 m:n vakiokivääri, Tyrri
21.–23.6. Viron voitonpäivän juhlallisuudet, piiriretki, Johvi, Viro
Kesäkuu Retki Kajaaniin, varuskuntavierailu, Karhula-Kymin Res.
1.–3.7.
Salpavaellus, Miehikkälä
14.7.
Pohjoisen alueen hengellinen perheilta, Puhjonranta
Viikko 28 Esterataan tutustuminen, KarPr, Vekaranjärvi
24.7.
RESUL:n palvelusaseammunnat, Mikkeli
30.–31.7. RESUL:n SRA-ampumamestaruuskilpailut, Hätilä
Elokuu Elokuun ilta, Elimäki
15.8.
PYT/Kymen Salpa 3/2011, Keltakankaan ABC
17.8.
Kenttäkelpoisuus-kuntotesti, Myllykoski
18.8.
Työ- ja talousvaliokunnan kokous, Kotka, Munkkisaaren maja
19.8.
Aineisto Kymen Salpa 3 -lehteen
20.–21.8. RES-ampumamestaruuskilpailut, Hiukkavaara
31.8.
Veteraanikeräys päättyy
Elokuu Naisten ammuntapäivä, Hamina
Elokuu Mikon Malja -kilpailu
Elokuu RES-perheliikuntapäivä
3.9.
Itä-Suomen reserviläisten rk-kilpailu
(”komentajan kisa”), Hamina
4.9.
RESUL:n pystykorvamestaruuskilpailut, Keuruu
Syyskuu ”Kessupäivät” yhdessä upseeripiirin vänrikkipäivän kanssa
9.9.
Kymen Salpa 3/2011 ilmestyy
16.–18.9. RESUL:n syysjotos, Säkylä
19.9.
Hengellisen toimikunnan kokous, Hirvelä, Sippola
KYMEN SALPA
4
 HENGELLINEN TOIMIKUNTA
2/2011
 MAANPUOLUSTUSNAISET
Muuttuuko
maailma?
Vapaaehtoinen
maanpuolustus, kodinturvaa
uuttuuko maailma, muututko sinä ja muutunko minä?
Näinä päivinä yleinen puheenaihe on ollut muutos. Itse en jaksa uskoa, että mikään muuttuu, ainakaan parempaan suuntaan. Ihminen on itsekäs ja aina tulee olemaan. Ensin
tulee minä ja sitten jos jotain jää jäljelle niin ehkä vähän voi antaa tarvitsevalle.
Usein kuulee sanottavan, että voisihan sitä vähän antaa jos tietäisi, että apu menee perille. Tai vedotaan siihen, että koska kohde on kehitysmaassa ja omassa maassakin riittää avuntarvitsijoita, joten en anna.
Olen päässyt muutaman kerran vierailemaan maissa, joissa tulot ovat vain muutama sentti päivässä per asukas eikä sosiaaliturvasta ole tietoakaan.
Muutosta tarvitaan, aivan jokaisen kohdalla. Lähimmäisenrakkaus, se on meiltä hukassa. Jeesus sanoo: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”.
Siinä on opittavaa ja opeteltavaa. Ensimmäisenä tulevat aina
mieleen ne omat tarpeet, olivat ne isoja tai pieniä, ja usein mielessämme perustelemme itsellemme, että ”kyllä minä tämän tarvitsen” vain rauhoittaaksemme omaa sisimpäämme. Ei tule mieleenkään, koska ne vähäosaiset kehitysmaiden lapset saivat viimeksi ruokaa.
Me suomalaiset emme usko, että Jeesuksen sanat ovat totta, että antaessaan saa eikä meiltä tule puuttumaan mitään. Muutama
kohta Sananlaskujen kirjasta 11:24: ”Toinen on antelias ja saa
yhä lisää, toinen säästää yli kohtuuden ja vain köyhtyy”. Toinen
raamatunlupaus: ”Herra antaa omilleen heidän nukkuessaan”.
Jospa me uskoisimme Jumalan lupauksia, niin meillä kaikilla olisi hyvä olla. Ja jospa näkisimme ne lähimmäiset, sisaret ja
veljet, jotka apua tarvitsevat lähellä tai kaukana. Muutos voi alkaa vain sinusta, ja miten autatkin toista ihmistä, ei se ole sinulta pois.
aanpuolustusnaisten liitto jatkaa toista vuotta samalla teemalla: Vahvoja
yhdessä toimien. Ja vahvoja meidän tuleekin olla, sillä liiton ideologisena ajatuksena on tehdä vapaaehtoista maanpuolustustyötä.
Vapaaehtoinen maanpuolustustyö jakautuu useisiin alueisiin.
Maanpuolustustyön kovana ytimenä voidaan pitää sotilaallista
maanpuolustusta tukevaa työtä,
jota esimerkiksi aiheesta annettu
lainsäädäntö käsittelee lähes ainoana maanpuolustustyön osa-alueena. Naisille vapaaehtoinen sotilaallinen toiminta avautui reilut 10
vuotta sitten. Mutta vapaaehtoinen
maanpuolustus on kaikkea muutakin, ja naisille löytyy tehtäviä
monella eri saralla ja oman kiinnostuksen mukaan. Vapaaehtoinen
maanpuolustus on yleistermi, ja
sillä tarkoitetaan Suomessa eri viranomaisten normaali- ja kriisiajan
valmiuksia täydentävää ja tukevaa
vapaaehtoistoimintaa.
M
Taisto Raussi
Sippolan Reserviläiset
 AMPUMATOIMIKUNTA
Piirillä onnistunut
ilma-asekausi
P
äättynyt ilma-asekausi oli piirille varsin menestyksekäs.
Liiton kilpailuista tuli useita kultaisia mitaleja, ja mikä parasta, kaksi joukkuevoittoa. Pitkästä kilpailumatkasta huolimatta piirin ampujat olivat kiitettävästi mukana. Joukkueitten
menestys antaa varmasti lisäpotkua nuoremmillekin osallistua tulevina vuosina liittotason kilpailuihin. Onnittelut vielä näin lehdenkin kautta kaikille mukana olleille, tulokset on julkaistu Reserviläinen lehdessä ja Resul:n sivuilla.
Piirin ilma-asekisat ammuttiin yhteistyössä SAL:n maakunnallisten kisojen kanssa. Kilpailuista näin järjestettyinä tuli todella
onnistuneet tapahtuma. Kilpailupaikka, Voikkaan kalliosuoja on
tämänsuuruisille kilpailuille varsin sopiva ja hyvän valaistuksen
johdosta ampujille suosiollinen. Kuusankosken Ampujien rutinoitunut järjestäjäkaarti sai vähän apuja Voikkaan Reserviupseerikerholta, joten kilpailuista jäi kaikille makea maku.
Osallistujia pistoolin ja kiväärin kisassa oli ennätysmäärä. Kiväärin asentokisa hakee vielä suosiotaan, asentokilpailulle soveltuvia ratoja on vielä kovin vähän. Tässäkin yhteydessä huomattiin se, että Kouvolan alueelle tarvittaisiin pikaisesti uusi, selvästi suurempi ja uudenaikaisempi ilma-aserata.
Kilpailujen tulokset löytyvät toisaalta tästä lehdestä ja Res-piirin sivuilta. 50 v -sarjoissa kiväärillä tehtiin laadukkaita tuloksia
Väisäsen Eilan ja Järvelän Jarmon toimesta. Voikkaan kiväärimiehille ei joukkueena taida piiristä vastusta löytyä missään lajissa. Toivottavasti noususuhdanne ilma-asepuolella jatkuu, pikkureservejä tuntuu ainakin olevan kiitettävästi tulossa.
M
Lappeenrannassa 15.–17.4.2011
olleen Naisten Valmiusliiton koordinoimassa ja Kymen alueneuvottelukunnan toteuttamassa NASTAharjoituksessa, WILMAssa, harjoiteltiin näitä arjen turvallisuuteen
liittyviä asioita. Naisten Valmiusliitto ry osallistuu aktiivisesti ajankohtaiseen keskusteluun kodinturvajoukkojen muodostamisesta, ja
yhteiskunnallisesti ajatellen onkin
tärkeää, että kaikilla kansalaisilla on hyvät turvallisuusvalmiudet.
Naisten rooli suomalaisessa yhteiskunnassa on olla aktiivisesti mukana myös sellaisissa arjen turvallisuustilanteissa, jotka poikkeavat
normaalista.
Naisten Valmiusliitto, johon myös
Maanpuolustusnaiset kuuluvat, näkee tärkeänä, että naiset huomioidaan kodinturvajoukkojen muodostamisessa, sillä suomalaisen
yhteiskunnan vahvuus on se, että kriiseihin varaudumme hyvällä yhteistyöllä. Suomalaiset naiset
ovat historian saatossa aina toimineet miesten rinnalla yhteiskunnan
turvaamisessa ja rakentamisessa,
eikä tässä nähdä poikkeusta.
Naisten Valmiusliiton puheenjohtajan Anneli Tainan mukaan
kodinturvakonseptin säilyttäessä
maakuntajoukot, voisivat nämä uudet joukon osat toimia myös siviililuonteisissa häiriötilanteissa.
Vapaaehtoinen maanpuolustus on
yhdessä toimimista. Kuluvan vuoden toiminnasta saa tietoa oman
yhdistyksen tiedotteista sekä yhdistysten hallituksen jäseniltä. Kymenlaaksossa toimii viisi maanpuolustusnaisten liiton yhdistystä: Haminan Reservin upseerien
naiset, Karhulan Reservin upseerien naiset, Pyhtään Reservin upseerien naiset, Kaakkois-Suomen
Maanpuolustusnaiset ja Kouvolan
Maanpuolustusnaiset.
Toivotan aktiivista toimintavuotta ja hyvää alkanutta kevätkautta kaikille
Wilma-harjoituksen johtajana toimi Marja-Sisko Hartikka (oikealla),
ja harjoituksen turvallisuuspäällikkönä toimi Marja-Terttu Nuorivuori. Kuvat: Ansa Räätäri
”Kodinturvajoukkoihin voitaisiin
muodostaa ryhmiä tukemaan esimerkiksi sosiaalitoimen valmiutta kohdata onnettomuustilanteita,
muun muassa käsipareja tulipalotilanteisiin liittyvään asukkaiden
evakuointiin. Lisäksi voisi olla
henkisen tuen ryhmiä ja vastaavia viranomaisten toimintaa tukevia ryhmiä.”
– Tämä ei suinkaan ole mitään
uutta toimintaa, sillä jo reilut 10
vuotta sitten mm. Anjalankoskella oli koulutettuja vapaaehtoisia,
henkisen tuen koulutuksen saaneita henkilöitä, sijoitettuna ensivasteryhmiin. Yleiskeskusteluissa on
puhuttu siitä vaikeudesta, että esimerkiksi kunnan sosiaalitoimi ei
tunne vapaaehtoisten toimintaa ja
osaamista omalla alueellaan. Tästä syystä vapaaehtoisten ja viranomaisten yhteistyön kehittyminen
on vasta ajatusasteella.
WILMA-harjoituksessa harjoiteltiin arjen turvallisuuteen liittyviä asioita ja naiset toimivat sekä
kurssilaisina, kouluttajina että johtajina WILMAssa. Maanpuolustusnaisten Kymenlaakson piiristä
mukana olivat mm. Tiina Meisola
Kouvolasta Toimintakyky kriisitilanteissa -kurssin johtajana ja Eija Pekkola Pyhtäältä Ikääntymisen
haasteet turvallisuudelle -kurssin
kouluttajana. Harjoituksen johtajana toimi Marja-Sisko Hartikka
Lappeenrannasta ja allekirjoittanut oli harjoituksen turvallisuuspäällikkö.
Marja-Terttu Nuorivuori
Puheenjohtaja
MNL Kymenlaakson piiri ry
Sitkeästä sekä aktiivisesta harrastustoiminnasta voi saada myös näkyvää tunnustusta. Maanpuolustusnaisten liitto on toiminut 6 vuotta, ja nyt vihdoin on julkaistu liiton
oma ansiomitali. Kymenlaaksoon
myönnettiin piirin puheenjohtaja
Marja-Terttu Nuorivuorelle Maanpuolustusnaisten liiton kultainen
ansiomitali liiton kevätkokouksessa Lahdessa 2.4.2011. MNL:n kultainen ansiomitali voidaan myöntää henkilölle, joka on erittäin ansiokkaasti, aktiivisesti ja pitkäaikaisesti toiminut MNL:n eri tasojen
tehtävissä toimien tehtävissään tuloksellisesti MNL:n hyväksi.
Simo Pyhälahdelle
ansiomerkki
Tätä luettaessa on ulkoratakausi jo hyvässä vauhdissa. Ampujien
taivaalle on vaan nousemassa synkkiä pilviä. Meitä uhkaillaan ratojen käyttömaksuilla, mikä mielestäni on käsittämätön asia, kun
on kyse puolustusvoimien radoista ja reserviläistoiminnasta.
Toinen huolettava seikka on se, kun piirissämme on ilmaantunut kerhoja, jotka eivät välitä, ei kuulemma kiinnosta kilpailujen järjestäminen. Eihän näin voi olla, kun hyvät radatkin ovat
olemassa.
Pankaapa kerhojen puheenjohtajat ja hallitukset rivinne kuntoon. Ohjeita saatte täältä pohjoisen suunnalta.
Jääkäripataljoona 27:n perinneyhdistyksen hallitus on myöntänyt
Simo Pyhälahdelle hopeisen jäsenansiomerkin numeroltaan 96.
Merkki luovutettiin Simolle ItäSuomen sotilasläänin ja Kymenlaakson aluetoimiston vuosipäivän
konsertin yhteydessä Haminassa
RUK:n Maneesissa 23. helmikuuta, jolloin sotilasläänin komentaja, kenraalimajuri, JP27:n perinneyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Pennanen kiinnitti merkin Simo
Pyhälahden takin rintapieleen.
Sakari Ahola
Ampumaupseeri
Teksti ja kuva:
Paavo Mikkonen
Kuvassa kenraalimajuri Jukka Pennanen, Eija ja Simo Pyhälahti.
KYMEN SALPA
2/2011
5
KYMENLAAKSON RESERVIUPSEERIPIIRIN
JA JÄSENKERHOJEN TOIMIHENKILÖT 2011
PIIRITOIMISTO
PIIRI
Avoinna varmimmin to klo 13–17, pe klo 8–12
Toiminnanjohtaja kapteeni Jorma Uski
Salpausselänkatu 54 as. 5
45100 Kouvola
puh. 040 530 8088
[email protected]
Piirin puheenjohtaja
kapteeni Pasi Laari
Vipusentie 3
45200 Kouvola
puh. 0400 298 308
[email protected]
1. varapuheenjohtaja
kapteeni Juha Tompuri
Tompurintie 37
46800 Myllykoski
puh. 040 834 8889
[email protected]
2. varapuheenjohtaja
kapteeni Reino Pietikäinen
Rikelintie 2 A
49700 Miehikkälä
puh. 0400 505 984
[email protected]
KERHOT
 ELIMÄKI
Pj. (postit) ltn Matti Saarinen
Postinkantajant. 20, 45610 Koria
puh. 050 367 2764
[email protected]
Vpj. ltn Jani Juvankoski
Lammentie 1 B, 45610 Koria
puh. 0400 250 027
[email protected]
Siht. vänr Sami Tapio
Kuusitie 5, 45610 Koria
puh. 040 702 4565
[email protected]
Amp.ups. ylil Tapio Penttilä
Katajatie 4, 45610 Koria
puh. 040 585 9703
[email protected]
Urh.ups. vänr Heikki Haarajoki
Mettäläntie 12 F, 47200 Elimäki
puh. 040 730 6720
[email protected]
Tal.hoit. ltn Esa Hasu
Vaskirinteent. 18, 47200 Elimäki
puh. 0400 883 065
esa.hasu@
kymenlaaksonsahko.fi
 HAMINA
Pj. (postit) kapt Ari Falkenberg
Knaapinpolku 1, 49410 Poitsila
puh. 0500 552 564
[email protected]
Vpj. kapt Jarkko Tawast
Knaapinpolku 1, 49410 Poitsila
puh. 0400 417 847
[email protected]
Siht. kapt Taavi Malinen
Reitkallint. 102, 49480 Summa
puh. 050 501 2565
[email protected]
Amp.ups. ylil Ilkka Rämä
Tuomponraitti 4, 49400 Hamina
puh. 0400 347 855
Tal.hoit. ltn Hannu Nieminen
Myllärinkatu 3, 49400 Hamina
puh. 0400 668 427
[email protected]
 IITTI
Pj.(postit) ylil Jouni Laurikainen
Aisakuja 4, 45100 Kouvola
puh. 040 845 1070
[email protected]
Vpj. ylil Simopekka Eskola
Katajatie 4, 47400 Kausala
puh. 0400 932 192
simopekkaeskola@
rakennustoimistorasto.fi
siht. ylil Erkki Asikainen
Vatajantie 14, 47400 Kausala
puh. 0400 559 483
[email protected]
Amp.ups. ylil Juha Virtanen
Autiont. 402, 47610 Kymentaka
puh. 040 500 0867
[email protected]
Urh.ups. ltn Jarkko Niittymaa
Hiihtäjänkaari, 47400 Kausala
puh. 0400 550 547
[email protected]
Tal.hoit. ylil Juhani Närkki
Viritie 9, 47400 Kausala
puh. 0400 752 218
[email protected]
Siht. ja urh.ups. ylil Janne Tähti
Lahnatie 1, 48800 Kotka
puh. 0400 987 651
[email protected]
Amp.ups. vänr. Mika Friman
Saarikontie 17, 48310 Kotka
puh. 040 508 9744
[email protected]
Tal.hoit. ltn Jaakko Suutari
Svinhufvudintie 4 A 2,
00574 Helsinki
puh. 040 574 7236
[email protected]
 INKEROINEN
 KOTKA
Pj. ja urh.ups. (postit)
kapt Lassi Ukkola
Opistont. 10, 46900 Inkeroinen
puh. 050 301 0486
[email protected]
Vpj. ja siht. ylil Pekka Reponen
Anjalanlahdent. 5, 46910 Anjala
puh. 040 543 2163
[email protected]
Amp.ups. ylil Raimo Mänty
Toikanmäent. 22,
46900 Inkeroinen
puh. 0400 906 516
[email protected]
Tal.hoit. ylil Aarno Sihvola
Jokipellont. 2 A, 46900 Inkeroinen
puh. 0400 657 567
[email protected]
 JAALA
Pj. (postit)
ylil Veikko Matikainen
Sammallamment. 70,
47650 Kimola
puh. 050 379 9744
[email protected]
Vpj. kapt Reijo Salminen
Eiraskanmutka 308,
47650 Kimola
puh. 040 766 6792
[email protected]
Siht. ja tal.hoit.
ltn Tapani Mikkola
Ahvenistontie 191, 47710 Jaala
puh. 041 543 8852
[email protected]
 KARHULA
Pj. (postit) kapt Arimo Heikkilä
Rauhalank. 12 C, 48600 Kotka
puh. 050 526 1203
[email protected]
Vpj. ltn Kari Huttunen
Rauhalank. 12 C, 48600 Kotka
puh. 0400 676 873
[email protected]
Pj. (postit) ylil Kimmo Kovanen
Peltokaskentie 17, 48310 Kotka
puh. 0400 556 057
[email protected]
Vpj. ylil Hannu Rämä
Ulpukkapolku 20, 48310 Kotka
puh. 0400 552 188
[email protected]
Siht. ltn Ari Nuutinen
Munkkisaarenp. 24, 48310 Kotka
puh. 044 074 7100
[email protected]
Tal.hoit. ltn Timo Riisiö
puh. 040 352 4692
[email protected]
Amp.ups. ltn Ilkka Kuusela
Turantie 5 C 14, 48310 Kotka
puh. 040 526 7929
[email protected]
Urh.ups. ylil Sami Kahila
Huvipurrent. 1 B 9, 48210 Kotka
puh. 050 353 5202
[email protected]
 KOUVOLA
Pj. (postit) kapt Jorma Uski
Pyydystie 31, 45150 Kouvola
puh. 0400 715 987
[email protected]
Vpj. ylil Matti Romppanen
Haminant. 29 D, 45100 Kouvola
puh. 040 582 0217
[email protected]
Siht. kapt Markku Leporanta
Amp.ups. ylil Olli Pasi
Kotatie 8, 45200 Kouvola
puh. 0400 893 835
[email protected]
Urh.ups. ltn Topi Suomalainen
Keihäskuja 7, 45150 Kouvola
[email protected]
Tal.hoit. ylil Pekka Harrila
Volttikatu 14, 45120 Kouvola
puh. 0400 514 250
[email protected]
Koulutusups.
kapt Pekka Äärynen
Mäkitie 2, 45360 Valkeala
[email protected]
 KUUSANKOSKI
Pj. (postit) ltn Jyri Kylmälä
Olaskaari 23, 45150 Kouvola
puh. 040 571 4713
jyri.kylmala@
upm-kymmene.com
Vpj. ylil Matti Tikka
puh. 040 547 0694
[email protected]
 MYLLYKOSKI
Pj. kapt Juha Tompuri
Tompurint. 37, 46800 Myllykoski
puh. 040 834 8889
[email protected]
Vpj., koulutus, nuoriso
kapt Eero Viitanen
Kaarlont. 16, 46800 Myllykoski
puh. 040 709 8995
[email protected]
Siht. (postit)
maj Paavo Mikkonen
Keskikoskentie 4 A 3,
46800 Myllykoski
puh. 044 550 9375
[email protected]
Tal.hoit. kapt Tapio Karvonen
Revonkj. 21, 46800 Myllykoski
puh. 040 746 7776
[email protected]
Amp.ups. kapt Olavi Heikkilä
Pappilant. 11, 46800 Myllykoski
puh. 040 537 7246
[email protected]
Urh.ups. maj Eero Mattila
Hevoskivent. 1, 46800 Myllykoski
puh. 0400 551 284
[email protected]
 PYHTÄÄ
Pj. (postit) ylil Petteri Widemark
Peltolantie 11, 48300 Kotka
puh. 040 486 0011
[email protected]
Vpj. ylil Timo Erikoinen
[email protected]
Siht. ylil Eero Heiskanen
Merikotkant. 10, 49220 Siltakylä
puh. 0400 653 061
Eero.Heiskanen@
trade-up.inet.fi
Amp.ups. vänr Kim Rosqvist
Suurkärrint. 115, 49220 Siltakylä
puh. 0500 653 061
[email protected]
Tal.hoit. ylil Jorma Kemppainen
Lehtopöllönt. 27, 49220 Siltakylä
puh. 040 847 9681
jorma.kemppainen@
storaenso.com
 VALKEALA
Pj. (postit) ltn Piia Vähämaa
Selänpääntie 518,
47810 Selänpää
puh. 044 559 8139
[email protected]
Vpj, urh.ups. ltn Jarno Mauno
Ilomäentie 54, 45370 Valkeala
puh. 0400 817 204
[email protected]
Siht. ylil Jukka Laitinen
Tuomelant. 16, 45370 Valkeala
puh. (05) 386 0724
jukka.laitinen@
valkealankoulut.fi
Tal.hoit. ylil Kari Martikainen
puh. 050 498 9630
[email protected]
Amp.ups. kapt Jukka Sihvola
Jaakkolant. 26, 45370 Valkeala
puh. 0400 476 180
[email protected]
 VIROLAHTI-MIEHIKKÄLÄ
Pj. ltn Petri Rajajärvi
Vpj. kapt Jukka Lappi
Kuhatie 1, 49900 Virolahti
puh. 0400 177 959
[email protected]
Siht. ja rah.hoit.
kapt Hannu Lavonen
Kalasillant. 60, 49730 Muurikkala
puh. 0400 955 835
[email protected]
Amp.-urh.ups.
kapt Reino Pietikäinen
Rikelint. 2 A, 49700 Miehikkälä
puh. 0400 505 984
[email protected]
 VOIKKAA
Pj. (postit) ltn Tuomo Jaanu
Palolaiturint. 7, 45810 Pilkanmaa
[email protected]
Vpj. ltn Timo Jokinen
Niittypolku 12, 45100 Kouvola
puh. 050 589 8854
[email protected]
Amp.-urh.ups. ylil Sakari Ahola
Pihlajap.12, 45700 Kuusankoski
puh. 044 525 2851
[email protected]
Tal.hoit. kapt Arto Ala-Outinen
Kärpänkj 5. 45700 Kuusankoski
puh. 040 508 5170
arto.ala-outinen@
upm-kymmene.com
Maanpuolustus näkyvästi esillä Erämessuilla Korialla
Erämessut ovat Korialla 10.–
12.6.2011. Puolustusvoimat ja
maanpuolustusjärjestöt esittäytyvät perinteisellä paikalla entisen
Pioneerikoulun vieressä. Puolustusvoimia edustavat Kymenlaakson
aluetoimisto ja Karjalan Prikaati.
Maanpuolustusjärjestöistä ovat
mukana Korian Sotilaskotiyhdistys, MPK-Kymenlaakso, Kymenlaakson Reserviupseeripiiri, Kymenlaakson Reserviläispiiri, Radioamatöörit-viestiosasto ja Kymenlaakson maakuntakomppaniat.
Messuvierailla on näin jälleen
mahdollisuus tutustua maanpuolustustyön nykytilanteeseen ja
nauttia perinteiset sotilaskodin
munkkikahvit. Paikalla on runsaasti maanpuolustustyön asiantuntijoita ja opastajia. Samalla teh-
dään tunnetuksi osallistumismahdollisuuksia vapaaehtoisen maanpuolustustyön eri osa-alueisiin.
Esittelijöiden ja muiden talkoolaisten ilmoittautumisia ottaa vastaan kapt res Leo Pekonen, puh.
0500 342 075, ja toiminnanjohtaja Jorma Uski, puh. 040 530 8088,
[email protected].
Talkoopanosta tarvitaan varsinaisen messuajan lisäksi osaston
rakentamisessa 9.6. sekä purkamisessa 12.6.
KYMEN SALPA
6
2/2011
KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN
JA YHDISTYSTEN YHTEYSTIEDOT 2011
PIIRITOIMISTO
PIIRI
Avoinna varmimmin to klo 13–17, pe klo 8–12
Toiminnanjohtaja Jorma Uski
Salpausselänkatu 54 as. 5
45100 Kouvola
puh. 040 530 8088
[email protected]
Piirin puheenjohtaja
ylikersantti Pentti Kivi
Tammenmäentie 52 B
46910 Anjala
puh. 0400 305 281
[email protected]
1. varapuheenjohtaja
kersantti Kari Niemi
Lehdonpääntie 13
45100 Kouvola
puh. 040 704 4696
[email protected]
2. varapuheenjohtaja
vääpeli Jari Suni
puh. 041 703 0673
[email protected]
YHDISTYKSET
 ELIMÄEN
RESERVINALIUPSEERIT RY
Pj. (postit) alik Janne Putkonen
Suurkuja 37, 47200 Elimäki
puh. 050 577 3605
janne.putkonen@
windowslive.com
Siht. vääp Jari Suni
puh. 041 703 0673
[email protected]
Amp.au. Juha Rantala
Vilkkiläntie 336 47200 Elimäki
puh. 040 837 2405
 HAMINAN SEUDUN
RESERVILÄISET RY
Pj. (postit) Eveliina Ihalainen
Rauhank. 16 as. 4, 49400 Hamina
puh. 040 505 9389
[email protected]
1. vpj., maastojaos Simo Sahala
puh. 040 577 4441
[email protected]
2. vpj., ampumajaos
Mika Kuoppamäki
puh. 044 062 1144
[email protected]
Siht. Lotta Riikonen
puh. 050 540 5421
[email protected]
Rah.hoit. Jani Salo
puh. 040 576 5933
[email protected]
 IITIN SEUDUN
RESERVILÄISET RY
Pj. alik Vesa-Matti Virtanen
Vuolenkoskentie 1563,
19160 Huutotöyry
puh. 0400 791 462
vesa-matti.virtanen@
kolumbus.fi
Siht. Asko Karjalainen
Vatajant. 6 A 2, 47400 Kausala
puh. 0400 558 534
[email protected]
 INKEROISTEN SEUDUN
RESERVILÄISET RY
Pj. (postit) ylik Pentti Kivi
Tammenmäentie 52 B,
46910 Anjala
puh. 0400 305 281
[email protected]
1. vpj Seppo Salonen
Kalajankj. 11, 46900 Inkeroinen
puh. 0400 750 183
[email protected]
Siht. Timo Harjula
puh. 044 2551937
Tiedotus-au. Seppo Pietarila
puh. 0500 704 985
[email protected]
 JAALAN
RESERVINALIUPSEERIT RY
Pj. (postit)
sotmest Jorma Hanski
Mäntytie 12, 47710 Jaala
puh. 0400 614 957
[email protected]
 KARHULA-KYMIN
RESERVINALIUPSEERIT RY
Pj. (postit) ylik Juha Matilainen
Kyyhkylänkuja 11, 48600 Kotka
puh. 0400 572 891
[email protected]
Vpj. Risto Huttunen
puh. 040 503 2679
Siht. Jari Skriko
puh. 0500 921 889
[email protected]
Amp.au. Hannu Seppä
puh. 040 752 9843
[email protected]
 KOTKAN SEUDUN
RESERVILÄISET RY
Pj. (postit) alik Olli Leisti
Leistinpolku 8, 48770 Kotka
puh. 0400 963 650
[email protected]
 KOUVOLAN
RESERVILÄISET RY
Pj. (postit) vääp Kari Haapanen
Kirkkosaarenkuja 22,
47900 Vuohijärvi
puh. 040 550 4094
[email protected]
Vpj. Tapani Kuisma
puh. 0400 656 634
[email protected]
Siht. Markku Hemmilä
puh. 0400 552 744
[email protected]
Rah.hoit. Timo Ahlgren
puh. 040 546 8082
[email protected]
 KUUSANKOSKEN
RESERVILÄISET RY
Pj. (postit) korpr Jarmo Ruippo
Korsitie 8, 45740 Kuusankoski
puh. 044 270 9736
[email protected]
Vpj. Jukka Sorsa
puh. 050 357 2795
[email protected]
Siht. Lauri Melto
puh. 0400 552 129
[email protected]
Urh.- ja amp.au. Olavi Pulsa
puh. 0400 747 580
[email protected]
Tal.hoit. Matti Wilenius
puh. 040 556 7832
[email protected]
 MYLLYKOSKEN
RESERVILÄISET RY
Pj. (postit) alik Harri Danska
Yrjöntie 78, 46800 Myllykoski
puh. 0400 876 288
[email protected]
Vpj. Esko Leikas
Sammalsuontie 8 B 2,
46800 Myllykoski
puh. 040 564 5279
[email protected]
Vpj. Kimmo Kokkola
Itäasemant. 45, 46800 Myllykoski
[email protected]
Siht., rah.hoit. Sami Sihvola
Revonkuja 1, 46800 Myllykoski
puh. 040 526 3025
[email protected]
Amp.au. Mikko Mattila
Sammaltie 1, 46800 Myllykoski
puh. 050 598 8351
[email protected]
 PYHTÄÄN
RESERVLÄISET RY
Pj. (postit) Kimmo Aro
Helmipöllönt. 14, 49220 Siltakylä
puh. 0400 757 979
[email protected]
 SIPPOLAN
RESERVILÄISET RY
Pj., siht. (postit)
Jarmo Liikkanen
Juholanmäent. 23, 46800 Anjala
puh. 0400 474 314
[email protected]
[email protected]
1. vpj. Jouko Anttila
Rah.hoit.Tarja Turkia
puh. 040 552 1497
[email protected]
 VALKEALAN
RESERVINALIUPSEERIT RY
Pj., rah.hoit. (postit)
kers Kari Niemi
Lehdonpäänt. 13, 45100 Kouvola
puh. 040 704 4696
[email protected]
Vpj. Risto Simola
puh. 0400 150 896
[email protected]
Siht. Janne Hirvonen
Metsähukalantie 27,
45370 Valkeala
puh. 044 599 6430
[email protected]
Amp.au. Heikki Suojoki
puh. 041 544 2720
 KAAKONKULMAN
RESERVILÄISET RY
Pj. (postit) Petri Oikarinen
Virolahdentie 225,
49700 Miehikkälä
puh. 050 308 5001
[email protected]
Siht. Pekka Rintelä
Mokkalanmäentie 46 A,
49900 Virolahti
puh. 0400 650 654
[email protected]
 VOIKKAAN SEUDUN
RESERVINALIUPSEERIT RY
Pj. (postit) Jouni Hyytiäinen
Juolukkakuja 8,
45720 Kuusankoski
puh. 040 506 0292
[email protected]
Vpj. Taisto Olkkonen
0400 817844
[email protected]
Siht. Reijo Hasari
Kantokoskent. 761, 47850 Verla
puh. 040 583 5174
[email protected]
Amp.-au. Tuomo Pykälä
Sänkipolku 10, 45360 Valkeala
puh. 044 255 1938
[email protected]
Urh.-au. Jouni Jokinen
Valimonkuja 8, 45910 Voikkaa
puh. 040 519 6738
[email protected]
Elimäen reserviupseerikerho palkitsi jäseniään
Elimäen Reserviupseerikerhon kevätkokouksessa 23.2. jaettiin seuraavat huomionosoitukset:
Kymenlaakson Reserviupseeripiirin ansioristi: kapt Juha Käki.
Kerhon kultainen maanpuolustusmitali: ltn Matti Saarinen. Hopeinen mp-mitali: ylil Pertti Olander, ltn Olli Huovinen, ltn Teemu Vinnikka ja vänr Sami Tapio.
Pronssinen mp-mitali: vänr Renno Jürgens. Vuoden nuori upseeri-kilpi: vänr Ahti Romo.
SM-luokan kuntomerkki: maj
Ali Alander, maj Teuvo Manninen ja kapt Juha Käki.
Lisäksi kokouksessa jaettiin
vuoden 2010 kilpailujen kiertopalkinnot:
Ulkoratamestarin kilpi ja Sisäratamestarin kilpi (ammunta): ylil
Tapio Penttilä. Parhaan Urheilijan kilpi ja Sandbergin Muistokilpi: Perheralli (Tarnasen taulu): ylil
Pertti Olander. Maastomestarin kil-
pi: vänr Heikki Haarajoki. Harrastuskilpi: ltn Matti Saarinen. Kuntokilpi: vänr Renno Jürgens. Naisten
Tähtisilmäkisa (ammunta): Christina Saarinen.
Kokousesitelmän ”Aarrelaivoja
etsimässä” piti ammattisukeltaja,
”Vrouw Marian” löytäjä Rauno
Koivusaari. Kevätkokoustaan pitävät Elimäen Reservin Upseerien
Naiset kukitettiin ruusuilla.
Kunniapuheenjohtajan
ennätyspisteet 10 560
Pöytä täynnä huomionosoituksia Elimäen Reserviupseerikerhon vuosikokouksessa.
Kymenlaakson reserviupseeripiirin ja oman kerhonsa kunniapuheenjohtaja, majuri, asessori, koulunjohtaja ja päätoimittaja Erkki
Sutela keräsi aikanaan ennätysmäärän eli 10 560 harrastuspistettä, kun koko maassa vain muutama
on yltänyt yli 7000 pisteen.
Erkki Sutela on nyttemmin edesmennyt. Aikoinaan reserviupseeri-
liiton varapuheenjohtanakin toiminut aktiivi kuoli viime vuonna 95
vuoden iässä.
Erkki Sutela näytti mallia myös
omalle piskuiselle Elimäen reserviupseerikerholle, jonka jäsenistä
peräti 13 on yltänyt valioluokan eli
2000 pisteen määrään. Jäsenmäärältään jopa kolme kertaa suuremmissa kerhoissa valioluokkaan ei
ole päässyt kymmentäkään reservinupseeria.
Elimäen kerhon kaikkien aikojen
tilanne näyttää tältä: 1) maj. Erkki
Sutela 10 560, 2) ev. Ilmari Hurmerinta 5767, 3) ltn Matti Saarinen
4287, 4) ev. Panu Loikkanen 4108,
5) ylil Jorma Nerkko 3904, 6) ylil
Erkki Koskenniemi 3606, 7) ylil
Eilo Sihvola 3531, 8) kapt. Pentti
Alander 2860, 9) kapt. Erkki Vitikainen 2727, 10) maj. Sulo Lonka 2554, 11) ylil Martti Sairanen
2460, 12) kapt. Jukka Ikonen 2108,
13) ylil Pertti Hutri 2032.
KYMEN SALPA
2/2011
7
MAANPUOLUSTUSNAISTEN LIITON
KYMENLAAKSON PIIRIN YHDISTYKSET
 HAMINAN RUN RY
 KARHULAN RUN RY
Pj. Aila Sahala
Pikkuympyräkatu 13 B,
49400 Hamina
puh. 040 514 7269
[email protected]
Vpj. Kaija Olanto-Siukola
Taskalinrinne 8, 49400 Hamina
puh. 040 523 9997
Siht. Ritva Suurnäkki
Horssingint. 4, 49420 Hamina
puh. 0400 806 670
Tal.hoit. Reetta Nopanen
Säkkijärvenk. 8, 49400 Hamina
puh. 040 588 5182
Piirihallituksen jäsen
Aila Sahala
varalla Kaija Olanto-Siukola
Pj. Helena Härkönen
Korpikatu 4, 48600 Kotka
puh. (05) 227 5352
[email protected]
Vpj. Sinikka Aatsalo
Reinolank. 5 C 25, 48600 Kotka
puh. 040 737 1203
Siht. Irma Fransila
Laihontie 11, 48700 Kotka
puh. 050 538 9447
[email protected]
Tal.hoit. Marjatta Hänninen
Kaunismäenkatu 1 B 22,
48600 Kotka
puh. 040 762 2749
[email protected]
Piirihallituksen jäsen
Helena Härkönen
 KOUVOLAN MAANPUOLUSTUSNAISET RY
Pj. Marja-Terttu Nuorivuori
Haminantie 27 D 12,
45100 Kouvola
puh. 040 740 3928
[email protected]
marja-terttu.nuorivuori@
kouvola.fi
Vpj. Tiina Meisola
Havustonkj. 20, 45100 Kouvola
puh. 040 776 2026
[email protected]
Tal.hoit. Kati Muhonen
Kinnintie 7, 45100 Kouvola
puh. 0400 837 735
[email protected]
Koulutusvastaava
Tiina Meisola
Tiedottaja
Marja-Terttu Nuorivuori
Piirihallituksen jäsenet
Marja-Terttu Nuorivuori (pj),
Tiina Meisola (jäsen)
Irmeli Hakulinen (varalla)
 KAAKKOIS-SUOMEN
MAANPUOLUSTUSNAISET RY
Pj. Kirsi Klaavu-Marjanen
Lavinmäent. 12, 49480 Summa
puh. 044 929 8840
[email protected]
Vpj. Eva Klaavu
Ummenmäenpolku 21,
48810 Kotka
puh. 050 372 9356
[email protected]
Siht. Hanna Klaavu
Itäkatu 1-3 D 48, 48100 Kotka
puh. 050 544 0667
[email protected]
Tal.hoit. Marja-Liisa Rantanen
Marinmäent. 33, 48810 Kotka
puh. 050 549 5823
marja-liisa.rantanen@
hawcon.fi
Koulutusvastaava
Suvi-Marjukka Rantanen
Anjalank. 8 B 16, 48100 Kotka
puh. 050 546 4206
marjukka.rantanen@
hotmail.com
Tiedottaja ja piirihallituksen
jäsen Kirsi Klaavu-Marjanen
 PYHTÄÄN RUN RY
Pj. Mervi Liimatainen
Kanervakuja 4, 49200 Heinlahti
puh. 040 190 2574
[email protected]
[email protected]
Vpj. Eija Pekkola
Vehkakorventie 45,
49220 Siltakylä
puh. 050 353 5790
[email protected]
Siht. Merja Isomäki
Rysätie 6, 49210 Huutjärvi
puh. 0500 757 912
[email protected]
Tal.hoit. Päivi Brinkas
Länsikyläntie 628 A
49220 Siltakylä
puh. 050 575 3829
paivi.brinkas@
handelsbanken.fi
Koulutusvast. Eija Pekkola
Tiedottaja Mervi Liimatainen
Piirihallituksen jäsenet
Mervi Liimatainen (vpj),
Eija Pekkola (jäsen)
Piirinmestaruuskilpailujen tulossatoa
Kymenlaakson reserviläisjärjestöjen piirinmestaruuskilpailujen tulossatoa.
Hiihtoon valmistautuvat Jorma Uski (vasemmalla), Markku Hutka, Pasi
Laari, Markku Lähde ja Leo Pekonen.
Hiihtomarssilla Utin laturetken
yhteydessä
Reserviläisten kuntotestitapahtumiin kuuluva 30 kilometrin hiihtomarssi suoritettiin Utin laturetken yhteydessä Kouvolan, Utin,
Paaskosken ja Valkealan välisellä
reitillä lauantaina ja sunnuntaina
26. ja 27. helmikuuta. Testin vaatimus oli selviytyä 30 kilometrin
hiihdosta omilla välineillä alle kuudessa tunnissa.
Hiihtoa jouduttiin siirtämään
viikolla aiottua myöhäisemmäksi kovan pakkasen takia. Kunto-
testiin ilmoittautui mpk:n järjestelmän kautta kaikkiaan 14 hiihtäjää, joista 10 kuului Kouvolan
reserviupseerikerhoon.
Lauantaina hiihtoon osallistui reserviupseeripiirin johdon ja
Kouvolan kerhon aktiivien kanssa
aluetoimiston päällikkö evl Markku Hutka, joka piti tapahtumaa onnistuneena ja kannusti kaikkia reserviläisiä aktiiviseen ja säännölliseen kuntoliikuntaan.
Jorma Uski
Perinnekivääriammunnat Tyrrissä
Perinnekivääriammunnat Utin Tyrrissä 18.4.2011:
Tulokset:
Sarja Y: 1) Sami Sihvola 235, 2) Jari Espo 232, 3) Kimmo Kokkola 231,
4) Jarno Tani 218, 5) Pasi Taavitsainen
212, 6) Timo Kantanen 202, 7) Vesa
Peräkasari 183, 8) Topi Valkonen 182,
9) Jukka Koste 85.
Sarja 50: 1) Juhani Koste 173, 2)
Jukka Niemelä 172, 3) Reijo Korkkula
154, 4) Juhani Väänänen 144.
Sarja 60: 1) Tapani Kuisma 226, 2)
Viktor Mattila 189, 3) Risto Tani 93.
Joukkueet: 1) Kouvola (Tapani
Kuisma, Juhani Koste, Juhani Väänänen, Topi Valkonen), 2) Iitti (Jarno Tani, Pasi Taavitsainen, Reijo Korkkula,
Risto Tani).
Ilma-aseet 1.3. Voikkaalla:
Ilmapistooli:
H: 1) Kari Eskola Kuusankosken
Res. 369, 2) Olli Parén Kuusankosken
Res. 363, 3) Heikki Westerlund Kuusankosken Res. 337, 4) Petteri Kukkola Kuusankosken Res. 319.
D50: 1) Sirkka Savukari Haminan
Res. 344.
H50: 1) Hannu Lahtinen Iitti Ru
364, 2) Markku Nenonen Kuusankosken Res. 360, 3) Matti Hellsten Inkeroisten Res. 359, 4) Markku Koskivirta
Karhula-Kymi 352, 5) Harri Hallikas
Inkeroisten Res. 347, 6) Reino Pietikäinen Virolahden-Miehikkälän RUK
329, 7) Jorma Kajanus Kaakonkulman
res. 316, 8) Tapani Joutjärvi Voikkaan
Res.au 281.
H60: 1) Markku Rytkölä Iitin Res.
372, 2) Seppo Hallikainen Kaakonkulman Res 370, 3) Heino Pitkäkangas
Haminan Res. 370, 4) Paavo Westman
Voikkaan Res.au 363, 5) Hannu Seppä Karhula-Kymi 353, 6) Jouko Kaiho Haminan Res. 353, 7) Matti Saarainen Haminan Res. 352, 8) Teuvo
Hallikainen Kaakonkulman Res 349,
9) Antero Puhakka Haminan RUK.
341, 10) Markku Myllynen Haminan
RUK. 334, 11) Juha Koski Haminan
RUK. 329, 12) Olavi Pulsa Kuusankosken Res. 329, 13) Pertti Elg Voikkaan Res.au 324, 14) Esa Urhovaara
Haminan RUK. 323, 15) Pekka Pärssinen Kuusankosken Res. 317, 16) Matti Erkkilä Elimäen Ruk. 296, 17) Risto
Lintukangas Iitin Res. 282.
H70: 1) Kosti Hämäläinen Kuusankosken Res. 339, 2) Kalevi Leppäviita
Ham.Res.Ups. 338, 3) Jorma Korhonen Kouvolan RUK 331, 4) Pekka Juhani Karjalainen Kouvola RUK 330, 5)
Aulis Pekkola Iitin Res. 279.
Joukkueet (4 ampujan keskiarvo): 1) Kuusankoski I (Parén, Eskola, Nenonen ja Hämäläinen) 1431, 2)
Hamina I (Pitkäkangas, Kaiho, Saarainen, Savukari) 1419, 3) Kaakonkulma (Pietikäinen, Kajanus, Hallikainen S., Hallikainen T.) 1364, 4) Hamina II (Puhakka, Leppäviita, Myllynen, Koski) 1342, 5) Kuusankoski II
(Westerlund, Pulsa, Kukkola, Pärssi-
nen) 1302, 6) Iitti (Lahtinen, Rytkölä,
Lintukangas, Pekkola) 1297.
Ilmakivääri:
H: 1) Jouni Jokinen Voikkaan Res.
au 396, 2) Teemu Mesiäinen Voikkaan Res.au 384, 3) Jari Espo Haminan Res 363.
D50: 1) Eila Väisänen Haminan
Res. 386, 2) Sirkka Savukari Haminan Res. 384.
H50: 1) Jarmo Järvelä Voikkaan Ru
387, 2) Mikko Mattila Myllykosken
Res. 376, 3) Jouko Valtonen Voikkaan
Res.au 374, 4) Pentti Rissanen Voikkaan Res.au 370, 5) Ahti Hovi Haminan Res. 365, 6) Rauno Nopanen Haminan Res. 363, 7) Matti Venäläinen
Haminan Res. 347.
H60: 1) Mauri Heino Karhula-Kymi Res. 371, 2) Sakari Ahola Voikkaan
Res.Ups. 352, 3) Ossi Heikkilä Voikkaan Res.au 331.
H70: 1) Tauno Lindström Voikkaan
Res.Ups. 336, 2) Pekka-Juhani Karjalainen Kouvolan Res.Ups. 305.
Joukkueet (4 ampujan keskiarvo): 1) Voikkaa (Jokinen, Mesiäinen,
Järvelä ja Valtonen) 1541, 2) Hamina (Espo, Hovi, Väisänen, Savukari)
1498, 3) Voikkaa II (Rissanen, Ahola, Lindström, Heikkilä) 1389.
Ilmahirvi 10 ls:
D50: 1) Eila Väisänen Hamina
Res. 86, 2) Sirkka Savukari Hamina
Res. 84, 3) Mervi Laito Kuusankosken Res. 82.
H50: 1) Ahti Hovi Hamina Res. 76,
2) Matti Venäläinen Hamina Res. 71.
H60: 1) Antero Puhakka Hamina
Res. 80, 2) Ossi Heikkilä Voikkaan
Res. 76.
Ilmakivääri 3 x 20 ls, 20.3.:
Sarja H: 1) Antti Puhakka Myllykoski RU 591, 2) Jouni Jokinen Voikkaa Res 586, 3) Teemu Mesiäinen
Voikkaa Res 582, 4) Jari Espo Hamina Res 551.
Sarja H50: 1) Jarmo Järvelä Voikkaa Ru 576, 2) Mikko Mattila Myllykoski Res 574, 3) Jouko Valtonen
Voikkaa Res 567.
Sarja H60: 1) Sakari Ahola Voikkaa RU 557, 2) Mauri Heino KymiKarhula Res 555.
Sarja H70: 1) Tauno Lindström
Voikkaa RU 544.
Joukkue: 1) Voikkaa (Järvelä, Valtonen, Mesiäinen, Jokinen) 2311.
Pienoispistooli 30 + 30 ls. (sisärata) Voikkaalla 26.3.
N-sarja: 1. Heli Mäkelä Kuusankosken Res. 472.
Y-sarja: 1. Olli Parén Kuusankosken Res. 555, 2. Kari Eskola Kuusankosken Res. 555, 3. Marko Lahti Kuusankosken Res. 539, 4. Jarno Tani Iitin Res. 536, 5. Petri Laine Kuusankosken Res. 504, 6. Petteri Kukkola Kuusankosken Res. 503, 7. Matti
Hämäläinen Kuusankosken Res. 501,
8. Vesa Rantaharju Voikkaan Seudun
Res.au 231.
Y-50: 1. Kaarlo Heino Inkeroisten
Res. 559, 2. Matti Hellstén Inkeroisten Res. 547, 3. Harri Hallikas Inkeroisten Res. 532, 4. Juha Rantala Elimäen Res.au 529, 5. Veikko Anttolainen Haminan Res. 525, 6. Pertti Sinkko Haminan Res. 511, 7. Hannu Pettinen Kuusankosken Res. 511, 8. Juhani
Koste Kouvolan Res. 509, 9. Olavi Sinisalo Inkeroisten Res. 507, 10. Hannu
Lahtinen Iitin Res. Ups. 507, 11. Juha Matilainen Karhula-Kymi 496, 12.
Pentti Rissanen Voikkaan Seudun Res.
au 477, 13. Tapani Joutjärvi Voikkaan
Seudun Res.au 452.
Y-60: 1. Heino Pitkäkangas Haminan Res. 560, 2. Olavi Pulsa Kuusankosken Res. 540, 3. Matti Saarainen
Haminan Res. 526, 4. Hannu Metsola
Myllykosken Res. 525, 5. Paavo Westman Voikkaan Seudun Res.au 523, 6.
Hannu Seppä Karhula-Kymi 522, 7.
Tapani Kuisma Kouvolan Res. 521, 8.
Jouko Kaiho Haminan Res. 518, 9. Olli
Pohjola Karhula-Kymi 497, 10. Risto
Tani Iitin Res. 466, 11. Pekka Pärssinen Kuusankosken Res. 406.
Y-70: 1. Kosti Hämäläinen Kuusankosken Res. 504.
Joukkueet (neljän ampujan keskiarvo): 1) Kuusankosken Res. I-joukkue (Eskola, Lahti, Parén, Pulsa) 547,
2) Inkeroisten Res. (Hellstén, Sinisalo, Heino, Hallikas) 536, 3) Haminan
Res. (Pitkäkangas, Saarainen, Anttolainen, Kaiho) 532, 4) Kuusankosken
Res. II-joukkue (Laine, Pettinen, K.
Hämäläinen, Kukkola) 505, 5) Voikkaan Res. (Rantaharju, Westman, Rissanen, Joutjärvi) 420.
KYMEN SALPA
8
2/2011
III/JR25:n perustamisen
MUISTOJUHLA
SÄRÄPIRTTI
KIPPURASARVI
Tervetuloa
ravintolaamme
tai tilaa
säräherkut kotiisi
verkkokaupastamme!
Kysy myös juhla- ja
kokouspakettejamme
sekä ryhmäpalveluamme.
Yleiset kattausajat
ja lisäinfoa:
www.sarapirtti.fi
Säräpirtti Kippurasarvi
Rantatie 1
54710 Lemi
puh. (05) 414 6470
[email protected]
www.sarapirtti.fi
Lemin särä,
yksi Suomen
seitsemästä ihmeestä
Voikkaalla 11.6. klo 12
Tervetuloa!
Perinnetoimikunta
KILPAILUKUTSU
KSUE:n hirvenjuoksu- ja kävelykilpailuun
Kotkan Laajakoskelle
sunnuntaina 8.5.2011 (huom. oikea päivä)
alkaen klo 10.00
Juoksu- ja kävelymatka 3,5 km
Kilpailuase: pienoiskivääri
Taulu: pienoishirvitaulu
Ampumamatka 50 m. 10 laukausta
Sarjat: M, M50, M60, M70, naiset ja nuoret
Osallistumismaksu 5 €
Ilmoittautumiset kilpailupaikalla
Tiedustelut: Hannu Valjus, puh. 040 832 0338
Runsasta osanottoa toivoen
Karhulan-Kymin res.auk
KILPAILUKUTSU
Kutsumme Kymenlaakson Reserviupseeripiirin ja
Reserviläispiirin ampujat piirinmestaruuskilpailuihin.
KIVÄÄRIKENTTÄ-KILPAILU
25.7.2011 Tyrrin 150 m:n rata
1. erä klo 18.00, 2. erä klo 19.00
Sarjat: Y, Y50, Y60, Y70 ja D
Samassa yhteydessä ammutaan piiriottelu Päijät-Hämeen ja
Kymenlaakson RU/Res välillä.
Kilpailussa joukkuekilpailu piirin sääntöjen mukaan.
Osanottomaksut 5 euroa / ampuja maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä ampumapaikalla.
Tervetuloa ampumaan!
Voikkaan Reserviupseerikerho
Sakari Ahola, puh. 044 525 2851, s-posti [email protected]
RUL 80 vuotta
-johtamispäivät
Suomen Reserviupseeriliitto täyttää tänä vuonna 80 vuotta.
Liitto ei järjestä mitään valtakunnallista maanpuolustusjuhlaa.
Sen sijaan jokaisessa piirissä järjestetään johtamispäiviä.
Päivien idea on se, että järjestävän kerhon jäsenet opastavat ja
kouluttavat erilaisilla tehtävärasteilla tapahtumaan osallistuvia
muita reservin upseereita, reserviläisiä, ystäviä ja perheenjäseniä
erilaisissa maanpuolustukseen liittyvissä tehtävissä ja kysymyksissä. Järjestäjät ja osallistujat saavat
näin tapahtumassa ja leikkimielisessä kilpailussa tarvittavaa kouluttamis- ja johtamiskokemusta.
Liitto toimittaa järjestäville
kerhoille tarvittavan materiaalin.
Kaikki osallistujat palkitaan.
Kymenlaaksossa järjestetään
kolme tapahtumaa.
Voikkaan reserviupseerikerho
järjestää ensimmäisen ammuntaan
ja tietopuolisiin tehtäviin painottuvan tapahtuman lauantaina 14. toukokuuta Kuusankoskella.
Kaksi muuta johtamispäivää pidetään elokuussa.
Virolahden ja Miehikkälän reserviupseerikerho järjestää lauantaina 13. elokuuta Salpalinja-museolla perhepäivän, johon liittyvät tietopuoliset tehtävärastit ja helpohkoa suunnistusta.
Keskiviikkona 17. elokuuta Myllykoskella kuntotestitapahtuman
yhteydessä sovelletaan johtamispäivän ideaa. Järjestäjänä Myllykosken reserviupseerikerho.
Voikkaan Reserviupseerikerhon
RUL 80 v -JOHTAMISPÄIVÄ
lauantaina 14.5.2011
Johtamispäivä pitää sisällään ammuntarastit (prosenttiammunta) ja muutamia johtamisen teoriaa mittaavia tietorasteja reitin varrella. Kuljettava matka pääosin ulkoilureittiä pitkin on noin kolme kilometriä.
Rastit suoritetaan kahden hengen partioissa.
Päivä alkaa klo 9.00 Kuusankosken urheilupuiston parkkipaikalta (käynti Lassilanpellontieltä, ent. Helsingintie).
Rata päättyy samaan paikkaan tulosten julkistamiseen ja
palkintojen jakoon, kun viimeinenkin partio on radalta palannut n. 14.00.
Varustus ulkoiluun ja maastossa liikkumiseen sopiva. Radan jälkeen uimahalli kanttiineineen on käytettävissä.
Ilmoittautumiset 12.5. mennessä
sähköpostilla [email protected]
tai puhelimella 040 832 5270.
Ilmoituksessa osallistujien nimet ja kerho/yhdistys.
Osallistumismaksu 5 € / partio maksetaan paikan päällä.
Lisätietoja Aki Rötkö, puh. 040 832 5270
JOHTAMISPÄIVÄ/PERHEPÄIVÄ
kaikenikäisille 13.8. klo 10.00–14.00
Miehikkälän Salpalinjamuseolla
Perhereitti museoalueella, pitkä reitti Salpalinjalla.
Reiteillä monipuolisia tietoa ja taitoa vaativia rasteja,
pitkällä reitillä myös kävelysuunnistus.
Kantri
Reserviupseerien ja reserviläisten
LIHASKUNTO- JA
COOPERIN TESTI
HotelliÊKantriÊInkeroinenÊ
www.kantri.fi
Puh. (05) 317 1901,
fax (05) 367 3140
MinnaÊSilvennoinen-Lampinen
sekä Myllykosken Reserviupseerikerhon järjestämä
hotelli-ÊjaÊravintolapŠŠllikkš
RUL 80 v -JOHTAMISPÄIVÄ
gsmÊ040Ê715Ê9261
puh.Ê05Ê317Ê1901
fax.ÊÊ05Ê367Ê3140
tehtävä- ja kuntorasteineen
keskiviikkona 17.8.2011 klo 18.00
Saviniemen kentällä Myllykoskella
minna.silvennoinen-lampinen
@kantri.fi
PIIRITOIMISTO AVOINNA
varmimmin to klo13–17
ja pe klo 8–12.
Muulloin puhelinvarmistus,
puh. 040 530 8088
www.upm.com
Lihaskuntotesti:
– etunojapunnerrus – istumaannousu
– puristusvoima – toistokyykistys
Varustus sään mukainen, mukaan juotavaa. Peseytymismahdollisuus, ei lääkintähuoltoa.
Ilmoittautuminen kentällä klo 17.00.
Järjestäjinä MyRUK ja MyRes
Lisätietoja:
Juha Tompuri, puh. 040 834 8889, [email protected]
tai Eero Mattila, puh. 0400 551 284, [email protected].
KYMEN SALPA
2/2011
9
Sotilasläänin reserviläisten
rk-ammunnat Haminassa
Itä-Suomen Sotilasläänin reserviläisten rynnäkkökivääriammuntakilpailu järjestetään lauantaina
3.9.2011 Haminassa.
Yksityiskohtainen kutsu ja kilpailun säännöt ilmenevät alla olevista Kymenlaakson aluetoimiston lähettämistä jutuista. Olennais-
ta on, että ilmoittautuminen vain
PV:n lomakkeilla joukkueenjohtajan kautta. Lomakkeita saa aluetoimiston ja res-piirin nettisivuilta
sekä res-piirien toimistolta. MPK:n
järjestelmän kautta ei ilmoittauduta. Yläikärajaa ei ole. Harjoituskilpailuja ei ole. Joukkueen kaikkien
jäsenten on kuuluttava samaan reservijärjestöön.
Reserviupseeriliiton ja reserviläisliiton jäsenmaksun maksaneilla
jäsenillä on tähän tapahtumaan riittävä ryhmävakuutus voimassa.
Jorma Uski
KUTSU Itä-Suomen Sotilasläänin reserviläisten
RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTAKILPAILUUN
Kymenlaakson kilpailu järjestetään lauantaina 3.9.2011 Lupinmäen ampumaradalla kolmessa
erässä. Ampumaerät alkavat klo 09.00, 11.00 ja 13.00.
Kilpailijoiden on ilmoittauduttava ampumaradalla 30 minuuttia ennen erän alkua. Harjoituskilpailuja
ei järjestetä.
Kilpailu sisältää sekä reserviläisjärjestöjen välisen joukkuekilpailun että reserviläisten henkilökohtaisen kilpailun. Joukkueiden kaikki ampujat kilpailevat myös henkilökohtaisessa sarjassa. Ainoastaan
henkilökohtaiseen sarjaan osallistuville ampujille varataan viisi ampumapaikkaa jokaiseen erään.
Kilpailussa ammutaan kohdistuslaukaukset 3 + 3 + 4.
Jälkimmäinen kilpasarja ammutaan pikasarjana, jolloin taulut ovat näkyvissä 60 sekuntia.
Kilpailuihin voivat osallistua reserviläisjärjestöihin kuuluvat, varusmiespalveluksen suorittaneet reserviläiset, joilla on voimassa oleva vakuutusturva, esimerkiksi:
– Suomen ampujainliiton kilpailu- tai ampujalisenssi
– Reserviläisten ampumaturvavakuutus http://www.reservilaisliitto.fi/ampumavakuutus
– Reserviläisjärjestön/vast ryhmähenkivakuutukseen perustuva vakuutusturva, joka kattaa ampumavahingot urheilu ja kilpailutoiminnassa.
– Muu mahdollinen ampumaurheilun vakuutusturva todennetaan esittämällä vakuutuskirja ehtoineen (metsästyskortti ja siihen liittyvä vakuutus eivät ole riittävä).
– Työnantajan vakuutusturva
Kilpailijoille ei ole asetettu yläikärajaa.
Ilmoittautumislomake ja ”HYVÄKSYMINEN OSALLISTUJAKSI AMPUMAKILPAILUUN” - vakuutuslomake ovat tulostettavissa Kymenlaakson Aluetoimiston ja Kymenlaakson Reserviläispiirin internet-sivujen alaotsikosta ”Aluetoimisto tiedottaa”. Kaavakkeita voi myös noutaa Reserviläispiirin
toimistolta tai Kymenlaakson aluetoimistolta.
Joukkueen johtaja ilmoittaa kootusti joukkueensa ja mahdolliset varamiehet ilmoittautumislomakkeella sekä jokaisen kilpailijan täyttämä ja itse allekirjoittama ”HYVÄKSYMINEN OSALLISTUJAKSI AMPUMAKILPAILUUN” -vakuutuslomake, johon on liitetty kopio lisenssistä tai vakuutusmaksusta. Vakuutuslomakkeet ovat kilpailukohtaisia, joten viime vuonna lähetetyt eivät enää ole voimassa.
Lomakkeet tulee olla Kymenlaakson Aluetoimistossa 18.8.2011 klo 16.00 mennessä.
Kymenlaakson aluetoimisto ilmoittaa sähköpostitse joukkueenjohtajalle tai ainoastaan henkilökohtaiseen kilpailuun osallistuvalle kilpailun eräjaon sekä mahdollisesta ampujan hylkäämisestä kilpailusta. Hyväksymisestä ei erikseen ilmoiteta ampujille ennen kilpailua.
MPKY:n järjestelmässä ilmoittautuneita ei huomioida!
ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN
RESERVILÄISTEN RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMPUMAKILPAILUN SÄÄNNÖT
1. YLEISTÄ
Kilpailu järjestetään maakunnittain
1. – 30.9. välisenä aikana. Kilpailu
on järjestettävä joko lauantaina tai
sunnuntaina.
Itä-Suomen Sotilasläänin reserviläisten rynnäkkökivääriampumakilpailu toteutetaan Puolustusvoimien järjestämänä ampumakilpailuna PE:n hallinnollisen määräyksen
HF951/9.2.2010 edellyttämällä tavalla. Edellytykset on kerrottu liitteessä 4.1.
Koska tässä liitteessä esitetty
kilpailu ei ole ampumaohjelmiston
mukainen kouluammunta, niin ammunnan johtajana ei voida käyttää
kouluammunnan johtamisoikeuden omaavaa reserviläistä. Reserviläistä/reserviläisiä voidaan käyttää ammunnan tukitehtävissä. Esimerkiksi kouluammunnan johtamisoikeuden omaava reserviläinen saa toteuttaa ammunnan läpiviennin PV:n palkatun henkilön
ja käsketyn ammunnan johtajan
valvonnassa.
ISSL:n reserviläisten rynnäkkökivääriampumakilpailua ei harjoitella
erikseen toteuttavana harjoituksena tai ampumakilpailuna.
ISSL:n reserviläisten rynnäkkökivääriampumakilpailuun saavat osallistua reserviläiset. Kilpailu sisältää sekä reserviläisjärjestöjen välisen joukkuekilpailun että reserviläisten henkilökohtaisen kilpailun.
Joukkueen muodostaa viisi ampujaa, joiden on oltava samasta reserviläisjärjestöstä. Joukkueen kaikki ampujat kilpailevat myös henkilökohtaisessa sarjassa.
Kilpailussa kirjataan ylös myös
henkilökohtaiset tulokset.
Kilpailun järjestävän joukon am-
pumaratakapasiteetin ja resurssien
mahdollistaessa henkilökohtaiseen
kilpailuun voidaan ottaa myös yksittäisiä, ei reserviläisjärjestön joukkueessa ampuvia, reserviläisiä.
2. AMMUNNAN KULKU JA
SÄÄNNÖT
2.1. Ammunnan kulku
Kilpailussa käytettävä ampumaetäisyys on 150 metriä.
Kilpailussa kilpasarjojen maalina
käytetään ampumataulua 03.
Kohdistuslaukaukset saa ampua
ampumatauluun 01.
Kilpailussa ammutaan ensin 3 +
3 + 4 kohdistuslaukausta, jonka jälkeen ammutaan kaksi erillistä 10 laukauksen kilpasarjaa.
Kohdistuslaukausten jälkeen on
vuorossa ensimmäinen kilpasarja,
jossa ammutaan 10 laukausta kääntyviin tauluihin. Patruunat lipastetaan
yhteen lippaaseen.
Taulut ovat näkyvissä 5 sekuntia ja
piilossa 10 sekuntia. Laukausten välissä aseen perä on laskettava ampuma-alustalle.
Ensimmäisen kilpasarjan jälkeen
tulokset otetaan ylös ja tauluissa olevat osumat liidutaan ja paikataan.
Toisessa kilpasarjassa ammutaan
niin ikään 10 laukausta kääntyviin
tauluihin. Patruunat lipastetaan yhteen lippaaseen
Toinen kilpasarja ammutaan ns. pikasarjana jolloin taulut ovat näkyvissä 60 sekuntia, jona aikana on ammuttava kaikki 10 laukausta.
Ase saa olla ampuma-asennossa
koko toisen kilpasarjan ajan.
Toisen kilpasarjan jälkeen tulokset
otetaan ylös ja tauluissa olevat osumat liidutaan ja paikataan
2.2. Säännöt
Ammunta on toteutettava edellisessä kappaleessa kerrotulla tavalla.
Aluskankaan tai ampumaratamaton lisäksi ei saa käyttää muita ammuntaa tukevia välineitä esim. ampu-
jan takkia, kyynärpäämattoa jne.
Lipasta ei saa tukea mattojen kulmiin tai ampumapaikalla oleviin epätasaisuuksiin. Hihnatuen käyttö on
myös kielletty.
Ammunnan johtaja tulkitsee osumat normaalien kouluammuntojen
tapaan.
Tasatuloksen sattuessa paremmuus ratkaistaan tarkistamalla kymppien lkm, yhdeksikköjen lkm kahdeksikkojen lkm jne. kunnes paremmuus
selviää.
3. JÄRJESTÄMISVASTUU
Kilpailuiden järjestämisvastuut
ovat seuraavat:
– Kymenlaakson kilpailun järjestää
Reserviupseerikoulu (Aluetoimisto)
– Etelä- Karjalan kilpailun järjestää
Maasotakoulu (Aluetoimisto)
– Pohjois-Karjalan kilpailun järjestää Pohjois-Karjalan Prikaati (Aluetoimisto)
– Pohjois-Savon kilpailun järjestää ISSLE:n Pohjois-Savon Aluetoimisto
– Etelä-Savon kilpailun järjestää
ISSLE:n Etelä-Savon Aluetoimisto
Järjestämisvastuussa olevien hallintoyksiköiden on lähetettävä tulokset ISSLE:n Henkilöstöosastolle viikon sisällä kilpailun järjestämisestä.
4. PALKINNOT
Palkinnot jaetaan maakunnittain.
Joukkuekilpailun osalta palkitaan
kolme (3) parasta joukkuetta Puolustusvoimien virallisella mitalilevykkeellä.
Voittajajoukkue palkitaan lisäksi
Puolustusvoimien virallisella kunniakirjalla ja kivääri m39:llä, joka on ikuisesti kiertävä kiertopalkinto. Joukko-osasto vastaa itse kunniakirjojen
täyttämisestä.
Henkilökohtaisessa kilpailussa
palkitaan kuusi (6) parasta ampujaa Puolustusvoimien mitalilevykkeellä.
PALVELUKSESSANNE
TOIMITAMME: • seulottua muuraus- ja betonisoraa
• täytesoraa ja tiesoraa 0–18 mm • singeliä 10–18 mm, 18–30 mm
• teiden ja rakennuspohjien tekoa • MULTAA
Maanrakennus ja kuljetus
MARTTI TULOKAS
47110 JAALA
Puh. 0400 654 176, (05) 334 176
SAKKI OY
Päätetie 36, 49480 Summa
sähköposti: [email protected], puh. 020 779 0750
KAAKON RAKENNUS OY
Ajurinkatu 2, 49400 HAMINA
Puh. 0400 652 260
Kotkan Sähköasennus Ky
Valajantie 4, 48230 Kotka
Puh. (05) 260 6511, 044 052 5100
MUSTILAN TAIMITARHAT
Takuutaimia Suomen ilmastoon.
Ilmainen hinnasto pyydettäessä.
Puh. (05) 377 6221
47200 Elimäki
www.mustilantaimitarhat.com
KYMEN SALPA
10
KILPAILUKUTSU
Kutsumme Kymenlaakson Reserviupseeripiiri ry:n ja
Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n yhdistyksien jäsenet
osallistumaan piirinmestaruuskilpailuun.
Laji: RA-7
Paikka: Tyrrin ampumakeskus, 150 m:n rata
Aika: maanantai 20.6.2011 klo 18.00
Sarjat: H, H50 ja joukkue
Osallistumismaksu: 5 € / kilpailija, maksetaan kilpailupaikalla
Ilmoittautuminen: kilpailupaikalla 20.6.2011 klo 17.20–17.40
Kilpailussa noudatetaan ResUl:n RA-7-sääntöjä poikkeuksella
että myös ResUl:n PA2-säännön mukainen ase sallitaan.
Jokaisen kilpailijan tulee ilmoittautuessaan esittää voimassaoleva Reserviläisen ampumaturva tai SAL:n kilpailulisenssi.
Lisätietoja: Juha Virtanen, puh. 040 500 0867
Iitin Reserviupseerikerho ry
Iitin Seudun Reserviläiset ry
KYMENLAAKSON
RESERVIPIIRIEN
URHEILUKALENTERI 2011
Pienoishirvenjuoksu ja -kävely
Kotka, Laajakoski, su 8.5.2011
Vastuutaho: Kymin-Karhulan Reservinaliupseerit /
Hannu Valjus
Suunnistustesti
MPK:n kurssi, 12.5.2011
Kuusankosken Inginmaalla iltarastien yhteydessä
Vastuutaho: Elimäen Reserviupseerikerho / Juha Käki
Pistooliampumajuoksu
Kotka, Laajakoski, ke 18.5.2011
Vastuutaho: Kymin-Karhulan Reservinaliupseerit /
Hannu Valjus
Polkupyörämarssi
MPK:n kurssi. RUK, Hamina, la 21.5.2011
Vastuutaho: Haminan Reserviupseerikerho / Paavo Tiainen
Kymenlaakson yöpyöräily
Kouvola, la–su 28.–29.5.2011
Vastuutaho: Kymenlaakson Urheiluveteraanit /
Seppo Häkkinen
XVIII Salpavaellus
Virolahden, Miehikkälän, Ylämaan ja Luumäen kunnat,
pe–su 1.–3.7.2011
Vastuutaho: Kaakonkulman reserviläisjärjestöt
Kirkkojärven marssi
MPK:n kurssi reserviläisille (avoin), RUK, Hamina,
ke–to 6.–7.7.2011
Vastuutaho: RUK
Maastokilpailu
Kotka, Laajakoski, ke 10.8.2011
Vastuutaho: Kymin-Karhulan Reservinaliupseerit /
Hannu Valjus
Sotilaskuntotesti
MPK:n kurssi maakuntajoukoille ja
Kymenlaakson reserviläisille
Myllykoski, Saviniemen urheilukenttä, ke 17.8.2011
Vastuutaho: Myllykosken Reserviupseerit ja Reserviläiset /
Eero Mattila
Jalkamarssi
MPK:n kurssi, Kouvola, Utti, pe–la 26.–27.8.2011
Vastuutaho: Kouvolan Reserviupseerikerho / Markku Lähde
Partiosuunnistus
MPK:n kurssi, Kouvola, Vekarajärvi, ti–ke 30.–31.8.2011
Vastuutaho: Karjalan Prikaati / Petteri Lepistö
Itä-Suomen Sotilasläänin reserviläisten
rynnäkkökivääriampumakilpailu
MPK:n kurssi, RUK, Lupinmäki, la 3.9.2011
Vastuutaho: Kymenlaakson aluetoimisto, RUK
Törninmarssi
Karhula, la–su 3.–4.9.2011, kutsukilpailu
Vastuutaho: Karhulan Reserviupseerikerho / Janne Tähti
Tiedot tapahtumista on koonnut Kymenlaakson
reserviupseeripiirin urheilu-upseeri Topi Suomalainen,
puh. 050 514 2660, s-posti [email protected].
2/2011
KYMENLAAKSON
KOULUTUS- JA TUKIYKSIKÖN
TOUKO-SYYSKUUN KOULUTUSTAPAHTUMAT
Tapahtuma
Aika Suunnistustesti
12.5.
Viestikurssi
14.–15.5.
Virka-apuvalmius, Maakuntakomppaniat
14.5.
RK-ammunnat + cooper, EKYMMAAKK avoin
15.5.
Fallingplates RK-ammunta 1/2011
21.5.
Polkupyörämarssi
21.5.
Ammunnat, Pohjoismainen maanpuolustustapahtuma 21.5.
Tarkka-ammunnan kouluttajakurssi
27.–29.5.
Kymijokiharjoituksen suunnittelu- ja karttaharjoitus 28.–29.5.
Erämessut 2011
9.–12.6.
Taisteluharjoitus, RUK, YTH 2
27.–30.6.
Faitterit Salpavaelluksella
2.–3.7.
Piikin teroitus 2011
2.–3.7.
Kirkkojärven marssi
6.–7.7.
Taisteluharjoitus ja ammunnat, RUK
14.–15.7.
Maastopalon sammuttaminen Kesäkuu Fallingplates RK-ammunta 2/2011
16.7.
Kurssien johtajat ja kouluttajat
30.–31.7.
Fallingplates RK-ammunta 3/2011
6.8.
Maakuntakomppanian taisteluammunnat
12.–14.8.
Ammunnanjohtajakurssi 3., MAAKK,
hyökkäysammunnan
12.–14.8.
Perustamis- ja huoltoharjoitus, MAAKK, ammunnat
12.–14.8.
Reserviläisten sotilaskuntotesti
17.8.
Kymijoki 2011, kenttälääkintäkurssi
26.–28.8.
Reserviläisen jalkamarssi
26.–27.8.
Kymijoki 2011, Maakuntajoukot
26.–28.8.
Kymijoki 2011, tiedustelu- ja iskuosasto
26.–28.8.
Kymijoki 2011, epäsuorantulen kurssi
26.–28.8.
Kymijoki 2011, joukon perustamis- ja huoltoharjoitus 26.–28.8.
Kymijoki 2011, esikunta
26–28.8.
Kymijoki 2011, viestikurssi
26.–28.8.
Kymijoki 2011, pioneerikurssi
26.–28.8.
Kansainvälinen laskuvarjohyppykurssi
26.–28.8.
RK-ammunnat + cooper, EKYMMAAKK, avoin
3.9.
ISSL reserviläisten RK-kilpailu
3.9.
Erätaidot
17.–18.9.
Maastotaidot, Pahkis 2011
23.–25.9.
Paikka
Kuusankoski
Utti / Kouvola
Hamina, Lupinmäki
Hamina, Lupinmäki
Hamina, Lupinmäki
Hamina
KARPR, Pahkajärvi
KARPR, Pahkajärvi
Pahkajärvi/harjoitusalue
Koria
Hamina, Lupinmäki
Miehikkälä
Kouvola
Hamina
Hamina / Pahkajärvi
Ristiina
Hamina, Lupinmäki
Kouvola, Vekaranjärvi
Hamina, Lupinmäki
KARPR, Pahkajärvi
KARPR, Pahkajärvi
KARPR, Pahkajärvi
Myllykoski
KARPR, Pahkajärvi
Utti, Kouvola
KARPR, Pahkajärvi
KARPR, Pahkajärvi
KARPR, Pahkajärvi
KARPR, Pahkajärvi
KARPR, Pahkajärvi
KARPR, Pahkajärvi
KARPR, Pahkajärvi
Utti, Kouvola
Hamina, Lupinmäki
Hamina, Lupinmäki
Hamina, Kähöjärvi
Pahkajärvi
Tarkemmat tiedot tapahtumista löydät osoitteesta: www.mpky.fi
INKEROISTEN SEUDUN
RESERVILÄISET
Koko vuoden kestävä jäsenhankintakilpailu uusien jäsenten saamiseksi reserviläisiin.
Palkintona arvotaan yksi lahjakortti, arvo 100 €, MP-myymälään.
Reserviläisten ampumataitopäivä lauantaina 7.5. klo 12.00–14.00 Inkeroisten pistooliampumaradalla, mahdollisuus suorittaa prosenttiammunta.
Su 15.5. kaatuneitten muistopäivän seppeleen laskut Karhunkankaan sankaripatsaalla
ja Anjalassa sankarihaudalla ja Vakaumuksensa puolesta kaatuneitten muistomerkillä.
Ampujien kesäkausi alkaa 16.5.2011 ampumamajalla klo 18.
– Maanantaisin pienpistooli
– Keskiviikkoisin vakiopistooli
– Torstaisin Ukko-Pekka-perinneaseammunta, sarjakilpailu, Inkeroisten ampumaradalla.
Reserviläispiirin ja upseeripiirin pienpistoolin mestaruuskilpailu ampumamajalla maanantaina 6.6.2011.
Prosenttiammunta-makkarailta järjestetään kesällä.
Lisätietoja ammunta-asioista antaa Heikki Saku, puh. 0400 886 274.
YLEINEN MAANPUOLUSTUSJUHLA:
Maanantaina 20.6. klo13.00
KrhK/JR 25 Piikkirykmentin sotaan lähdön
70-vuotismuistotilaisuus
Inkeroisten ampumamajalla, Haminanväylä 152, Inkeroinen.
Tumma puku ja isot kunniamerkit.
Elimäen Reservinaliupseerit järjestävät Elokuun illan lauantaina 13.8.2011.
Sähköpostilla lähetämme tiedotteita jäsenille, joiden osoite on meillä tiedossa.
Ilmoittakaa sähköpostiosoite tai osoitteen muutos sihteerille,
puh. 044 255 1937, [email protected].
Tiedottaja Seppo Pietarila,
puh. 0500 704 985
KYMEN SALPA
2/2011
11
Pohjoisen alueen
KOUVOLAN
RESERVILÄISET RY
VUOKRALLE
TARJOTAAN
Tarvitsetko paikan
kesätapahtumasi
järjestämiseen?
Meiltä voit vuokrata tilat
tapahtumaasi varten.
Vuokraamme Valkealan Miettulassa Rapojärven rannalla sijaitsevaa Veteraanimajaa käyttöösi.
Päärakennuksessa on uusittu tilava saunaosasto sekä tupa keittiöineen.Tuvassa on tilaa noin 15–20 henkilön kokoukselle / tilaisuudelle.
Tontilla on myös majoitusrakennus 8–10 henkilölle sekä
tilava ulkokatos grilleineen.
Piha-alueella ja rannalla on
runsaasti tilaa erilaisille ulkopeleille ja kilpailuille.
Tiedustelut ja varaukset:
[email protected]
Kari Haapanen,
puh. 040 550 4094
Jukka Koste,
puh. 0400 988 487
Tervetuloa
HENGELLINEN
PERHEILTA
PIIRIRETKELLE
VIROON
Kouvolan seurakunnan leirikeskuksessa Puhjonrannassa
torstaina 14.7.2011 klo 18.00. Kahvit klo 17.30.
Tervetuloa!
Puhjonrannan opasteet Kouvola–Mikkeli-tieltä
Valkealan ABC-aseman kohdalta.
21.–23.6.2011
Lahtö Kymenlaaksosta tiistaina 21.6.2011 klo 11.00,
laiva lähtee Helsingistä klo 14.00.
Keskiviikkona 22.6. tutustutaan Palavankiven kaivoksiin ja
Sinnemäen sotamuseoon. Iltaa vietetään Alataguse Malevin
jäsenten seurassa.
Torstaina 23.6. osallistutaan Viron Voitonpäivän paraatiin
Johvissa. Paraati alkaa klo 15.00 ja kestää 1,5 tuntia.
Majoitus on Alatagus Malevin tiloissa (tai hotellissa).
Paraatin jälkeen lähdetään kohti Tallinnaa.
Laiva Helsinkiin lähtee klo 21.00.
Matkan hinta on noin 100 euroa henkilöltä riippuen lähtijöiden määrästä.
Ilmoittautumiset ja lisätietoja:
piirin toimisto Jorma Uski, puh. 040 530 8088,
[email protected] sekä
Kari Haapanen, puh. 040 550 4094
Ilmoittautumiset 20.5.2011 mennessä.
PYÖRÄMARSSI
HAMINASSA 21.5.2011
Reserviläisten kenttäkelpoisuuteen kuuluva
pyörämarssi SA-pyörillä järjestetään
lauantaina 21.5.2011 alkaen klo 10.00
RUK:n tykistökasarmin kentältä.
Matka n. 42 km, omaa vauhtia ajaen. Pyöräilykypärä pakollinen ja turvaliivit suotava varustus. Ottakaa omat juomat mukaan ja huomioikaa, ettei pyörissä ole juomapullotelinettä.
Ohjeet ja kartta on varattu matkaanlähtijöille. Huoltoauto ensiapulaukkuineen ja varapyörineen seuraa viimeisenä.
Varustus säänmukainen. Ajon jälkeen on mahdollisuus saunomiseen klo 12.00–16.00.
Mukaan mahtuu 30 ilmoittautunutta.
Ilmoittautuminen MPK:n tietojärjestelmään
www.mpky.fi 10.5.2011 mennessä.
Kurssinjohtaja Paavo Tiainen,
puh. 0400 258 017, [email protected]
Utin Jääkärirykmentti järjestää
Utissa perjantaina 13. toukokuuta 2011
jo perinteeksi muodostuneen
TOIMINTANÄYTÖS- JA
AVOINTEN OVIEN PÄIVÄN.
Varuskunta-alueen portit avataan yleisölle kello 11.00,
josta alkaen kalustonäyttely ja sotilaskoti ovat avoinna.
Kalustonäyttelyssä ovat esillä muun muassa
– NH90-kuljetushelikopteri
– MD500-kevythelikopteri
– erilaista puolustusvoimien ajoneuvokalustoa sekä
– laskuvarjojääkäreiden ja sotilaspoliisien varustusta.
Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta esittää
tapahtumassa kaksi vauhdikasta kuviomarssiesitystä,
noin kello 11.30 ja 13.00.
Kello 12.00 Utin Jääkärirykmentin komentaja toivottaa yleisön tervetulleeksi, jonka jälkeen alkavat Utin Jääkärirykmentin ja Ilmavoimien toiminnalliset näytökset.
Ilmassa nähdään NH90- ja MD500-helikopterit sekä Ilmavoimien ylpeys, taitolentoryhmä Midnight Hawks.
Lisäksi esitellään sotilaspoliisien, laskuvarjojääkärien ja erikoisjääkärien toimintaa sekä järjestetään sotilaslaskuvarjohyppynäytös.
Alueella on myynnissä myös hernekeittoa ja pannukakkua
(hinta 5 euroa, maksu käteisellä).
Tapahtuma päättyy kello 13.45.
Olette tervetulleita tutustumaan puolustusvoimien toimintaan.
Yli 10 henkilön ryhmiä pyydetään ilmoittautumaan
10.5.2001 mennessä sähköpostitse osoitteeseen
[email protected] (mahdolliset tapahtumaa koskevat kysymykset myös sähköpostilla).
Ilmoittautumisen yhdeydessä pyydetään mainitsemaan erikseen, mikäli ryhmä ruokailee tapahtumassa. Sotilaskodin
palvelujen käytöstä ei tarvitse erikseen mainita.
Tapahtuma on avoin kaikille puolustusvoimien toiminnasta
kiinnostuneille.
Ajoittain korkean melutason vuoksi ainakin pienempien lasten kuulo on hyvä varautua suojaamaan. Utin Jääkärirykmentti jakaa tapahtumassa korvatulppia. Toimintanäytöspäivään ei suositella otettavaksi mukaan koiria tai vastaavia.
Aurinkoista kevään jatkoa ja tervetuloa Uttiin!
Utin Jääkärirykmentti
SUUNNISTUSTESTI
KUUSANKOSKELLA 12.5.2011
KOUVOLAN
RESERVILÄISET RY
SIIVOUSTALKOOT
Veteraanimajan
kevättalkoot järjestetään
lauantaina 7.5.2011
klo 9.00 alkaen.
Laitamme majan kuntoon
kesäkäyttöä varten ja
siivoamme talven roskat.
Ottakaa mukaan
omat työvälineet.
Tervetuloa
Johtokunta
www.rul.fi/kymenlaakso
www.reservilaisliitto.fi
Reserviläisten kenttäkelpoisuuteen kuuluva
suunnistustesti järjestetään
torstaina 12.5.2011 alkaen klo 17.00
Kuusankosken Inginmaan kartalla
(Kouvolan Sanomien iltarastien yhteydessä).
Matka n. 6 km. Riittävä suunnistustaito osoitetaan suorittamalla rata kahdessa tunnissa.
Ilmoittautuminen MPK:n tietojärjestelmään
www.mpky.fi 10.5.2011 mennessä.
Kurssinjohtaja Juha Käki
puh. 040 722 8114, juha_kaki @hotmail.com
JALKAMARSSI
UTISSA 26.–27.8.2011
Reserviläisten kenttäkelpoisuuteen kuuluva jalkamarssi
järjestetään pe–la 26.–27.8.2011 Utissa
Utin Jääkärirykmentin ja Sotilasurheiluliiton järjestämän
6. kaukopartiomarssin yhteydessä.
Marssia koskevat tiedot ja kilpailukutsu löytyvät nettisivulta
www.kouvu.fi/Liikuttaviatapahtumia/Kaukopartiomarssi.
Reserviläisille suositellaan osallistumista jollekin marssireiteistä 1–3, pituus 25 km. Valita voi myös pitemmät marssivaihtoehdot 50 km tai 75 km.
Ilmoittautumiset MPK:n tietojärjestelmään
www.mpky.fi 10.8.2011 mennessä.
Lisätietoja kutsussa mainituista osoitteista ja puhelinnumeroista sekä Kouvolan Reserviupseerikerho / Markku Lähde
puh. 020 615 8222.
KYMEN SALPA
KYMENLAAKSON
RESERVIUPSEERI- JA RESERVILÄISPIIRIEN LEHTI
27. VUOSIKERTA
Julkaisijat
Kymenlaakson Reserviupseeripiiri ry
Kymenlaakson Reserviläispiiri ry
Lehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa.
Seuraava numero ilmestyy 9.9.2011.
Aineistot 19.8. mennessä
Päätoimittaja
Pasi Laari
Vipusentie 3, 45200 Kouvola
puh. 0400 298 308
s-posti [email protected]
Ilmoitusmarkkinointi
Toimitus
Kaakonkulma, Jukka Kinnunen
PL 20, 49901 Virolahti
puh. (015) 350 3548, 044 035 0548
s-posti [email protected]
Kaarlo Hirvonen
Velhontie 4 F 47, 48350 Kotka
puh. (05) 228 5560, 050 570 4445
Toimituskunta
Pasi Laari, Juha Tompuri, Reino Pietikäinen,
Toivo Hartikainen, Pentti Kivi, Kari Niemi,
Jari Suni ja Jorma Uski
Eero Hakola
Puistolankuja 1, 48900 Kotka
puh. (05) 260 6138, 050 389 4797
s-posti [email protected]
Tilaushinta 3,50 €/vuosikerta
Pankki
KSOP 575001-20174223
Sivunvalmistus
Kaakonkulma, Virolahti
Ilmoitushinnat
Ilmoitustila
– nelivärilisä
Osoitteenmuutokset ja jäsenasiat
RUL: Virpi Kukkonen, puh. (09) 4056 2011
RES: Sara Väinölä, puh. (09) 4056 2010
1,10 € / pmm
10,00 € / ilmoitus
Nimi-ilmoitukset 30,00 € / kpl
100,00 € / 4 kpl
Painopaikka
Saimaan Lehtipaino, Lappeenranta
ISSN 1797-3791
KYMEN SALPA
12
2/2011
Viron vapautustaistelun museossa
Ryhmä historian ja maanpuolustuksen harrastajia vieraili huhtikuun 10 päivänä Viron ainoassa
sotamuseossa. Viron vapautustaistelun museon on perustanut johtaja Johannes Törs. Museo sijaitsee noin 20 kilometriä Tallinnasta
itään Lagedin kylässä, Rae vald,
Kulma park. Johannes Törs osti
vuonna 1988 tilan, jonka aikoinaan omisti Konstantin Pätsin veli Voldemar Päts.
Päärakennus on rakennettu vanhojen piirustusten mukaan aivan
alusta alkaen. Entisestä ei ollut
mitään jäljellä. Johannes (Jussi)
Törs on omistautunut perinnetyölle. Hän on tehnyt elämäntyönsä merillä konepäällystössä ja on myös
meriupseeri. Hyvänä rakentajana
museo on komea kokonaisuus. Museo avattiin 23.6.1994 Viron voiton päivänä. Museota on kehitetty edelleen. Rakennustyöt jatkuvat koko ajan.
Vuonna 1999 museossa juhlittiin
talvisotanäyttelyn avajaisia Suomen suurlähettilään kera. Museossa on vieraskirjan mukaan vieraillut lukuisia suomalaisia ryhmiä.
Vierailua edeltävänä päivänä Suomesta oli museossa käynyt Helsingin poliisilaulajien kuoro. Törs on
itse myös Tallinnan kuoroissa mu-
vän kunniaksi järjestetty. Vieraina
tulee olemaan paljon suomalaisia
veteraaneja sekä maanpuolustusjärjestöjen ja historianharrastajien edustajia.
Museolla on nettisivut. Sinne
otetaan mielihyvin ryhmiä vierailulle. Johannes Törs on julkaissut
viron kielellä museosta ja sen vaiheista kirjan, jonka ostimme. Kohde on erinomainen maanpuolustusmatkojen vierailukohde. Museo tarjoaa ryhmille mahdollisuuden kahvitukseen, ruokailuun, kokouksiin ja jopa yöpymisiin.
Ryhmämme suosittelee tutustumista Viron historiaan, josta näin
suurta ja monipuolista kokonaisuutta saa hakea. Tallinnassa ovat
myös Vainojen museo ja KGBmuseo, joissa tutustumisen jälkeen suositeltavaa on vierailla Viron vapautustaistelun Museossa
Lagedissa.
Vierailun miesryhmä, yliluutnantti Pekka Reponen, kapteeni Hannu Pajulahti, museonjohtaja Johannes Törs
ja majuri Eero Mattila.
kana ja kulttuuri kytkeytyy vahvasti museon tapahtumiin.
Museo on varsin iso. Eteläisen
Kouvolan reserviupseeridelegaation yllätti museoesineistön runsa-
us ja kirjallisuuden määrä. Rakennuksen tarkoin vartioidussa kellarissa on täysin toimintakuntoisia taisteluissa käytettyjä aseita.
Ulkoalueella on panssarivaunuja,
tykkejä ja venäläisen ensimmäinen U-2 jäljennöksen mukaan rakennettu ohjus.
Museolla on 4.6.2011 iso juhla, joka on Suomen lippujuhlapäi-
Eero Mattila
Varatuomari
Hevoskiventie 1
46800 Kouvola (Myllykoski)
puh 0400551284
[email protected]
Jussi Törsin tavoittaa numerosta +372 564 822 93.
Kymen reserviläiset voitokkaita
Oltermannin hiihdossa
Salpavaelluksella
teemareitit
Järjestyksessään 66. Oltermannin
hiihto kilpailtiin 16.–17.3.2011
Pohjois-Karjalassa Ilomantsissa.
Yön yli hiihdettävään viestikilpailuun osallistuivat Itä-Suomen sotilasläänin alueen joukko-osastot,
Etelä- ja Länsi-Suomen sotilasläänistä kilpailuun kutsutut joukkoosastot sekä reserviläispiirien ja
joukko-osastojen henkilökunnasta kootut joukkueet.
Oltermannin hiihto on puolustusvoimien vanhin kisa, sillä se
on järjestetty yhtäjaksoisesti vuodesta 1951. Ensimmäisen kerran
Oltermannin hiihto järjestettiin
jo vuonna 1933. Vuosina 1940–
1950 kisaa ei järjestetty lainkaan.
Vuoden 2011 kisassa Oltermannina toimi Itä-Suomen Sotilasläänin komentaja kenraalimajuri Jukka Pennanen.
Osallistuvien joukko-osastojen
hiihtojoukkueen vahvuus oli korkeintaan 15 henkilöä, joista 11 oli
varsinaisia hiihtäjiä. Viestiä vietiin
yöaikaan pareittain osuudelta toiselle suunnistaen ja rastien kautta
hiihtäen. Reitin kokonaispituudeksi tänä vuonna muodostui 71 kilometriä suorinta reittiä mitattuna.
Joukkueet suorittivat hiihto-osuudet sotilassuksin ja sotilasvarustuksessa. Joukkueiden oli kuljetettava
mukanaan joukko-osaston komentajan kirjoittama viesti Oltermannille, mikä on ollut perinteisesti
kilpailun tärkein tehtävä.
Kaksipäiväisen kilpailun ensimmäisenä kilpailupäivänä julkaistiin
kilpailureitti, minkä jälkeen joukkueet suorittivat reitin suunnittelun ja tiedustelun. Yön yli kestävä hiihto alkoi lähtölaukauksella
16.3. illalla klo 21.00 Parppein Urheilukeskuksesta Ilomantsista. Välimaali sijaitsi myös Parppein Urheilukeskuksessa, kuten myös kisan lopullinen maali, jonne joukkueiden ankkurihiihtäjät saapuivat
torstaiaamuna tuoden komentajansa viestin Oltermannille.
Viime sotien aikana rakennettu Salpa-asema
on vähitellen saamassa sille kuuluvaa arvoa
suomalaisten maanpuolustustahdon symbolina.
Linnoituksen arvo nousee sitä mukaan kuin tieto Salpalinjasta lisääntyy. Salpavaellus on osa
tuon kehityksen myötävaikuttajista.
Viikko jälkeen juhannuksen 18:nnen kerran
patikoitava Salpavaellus
esittelee Salpa-asemaa
perusteellisesti kolmella
erilaisella ja laajan tieto- Salpavaelluksen yksi suosion salaisuus on petpaketin antavalla reitil- tämätön muonitushuolto. Kuva: Salpavaellus /
lä Virolahden, Miehik- Terho Ahonen
kälän, Ylämaan ja LuuHän ottaa vaeltajat vastaan vaelmäen alueella. Reitit ovat ensim- luksen päätöstilaisuudessa, kaikilmäistä kertaa saaneet omat erikois- le avoimessa maanpuolustusjuhteemansa.
lassa Salpalinja-museolla sunnunSuomenlahden rannasta alkava taina 3.7.2011. Sotilassoitosta vaskahden yön yli kestävä Luolareitti taa rauhanturvaajien Faitterit-soitvalottaa muun muassa Salpa-ase- tokunta.
man luolia ja ruotsalaisten linnoitKaakonkulman reserviläisjärjestajien työtä. Luolareitistä selviää töt ja puolustusvoimat ovat tiivisnormaalilla kävelykunnolla.
täneet järjestely-yhteistyötään. EnLuumäen Kivijärveltä lähtevä nen kaikkea vaelluksen nettinäkyyhden yöpymisen sisältävä Kivi- vyyttä on yhteistuumin parannetreitti nimensä mukaisesti pureutuu tu.
monen muun asian ohessa erityiSalpavaelluksella nähdään kesälsesti estekivitöihin. Reitti piipah- lä myös uusia oppaita, joita koutaa myös Ukko-Pekka Svinhufvu- lutettiin läpi talven. He perehtyvät
din kotimuseolla. Nyt jo tiedetään, reittiin ja ottavat tuntumaa opastukettä tälle reitille osallistuu myös seen kokeneiden oppaiden johdolrauhanturvaajia.
la ja suojeluksessa ryhmien apuopMiehikkälän keskustaajamassa paina.
pyörähtävän yhden päivän KyläVastuuta uudet oppaat saavat jo
kierroksen varteen osuvat niin Sal- kaksi viikkoa ennen vaellusta suunpalinja-museo kuin Pioneerimu- nistuksen Salpa-Jukolassa. Salpaseokin. Kyläkierros sopii erityi- vaellus-tapahtuma ja Jukolan viessesti perheille ja vähemmän liik- tin järjestäjät ovat näet sopineet kikuneille asianharrastajille.
savieraiden opastamisesta VirolahKaikkien reittien kokoontumis- den Harjussa. Kilpailukeskushan
ja päättymispisteenä on Miehikkä- sijaitsee käytännöllisesti katsoen
län Salpalinja-museo.
keskellä Salpalinjaa.
Vaelluksen suojelijana on ItäLisätietoja yksityiskohtineen
Suomen sotilasläänin komentaja, vaelluksesta saa http://www.salkenraalimajuri Jukka Pennanen. pavaellus.net
Kymen reserviläiset Oltermannin viestiä lukemassa. Kuva: Puolustusvoimat.
A-sarjaan osallistuneista seitsemästä joukkueesta tämän vuoden
Oltermannin voittoon ylsi Porin
Prikaati, joka osallistui kilpailuun
ensimmäistä kertaa. Porin Prikaatin kokonaishiihtoaika oli 6 tuntia
13 minuuttia ja 37 sekuntia.
B-sarjan voiton otti tänä vuonna
Kymenlaakson reserviläisten joukkue, joka selvitti kisan aikaan 5
tuntia, 43 minuuttia ja 50 sekuntia. Joukkueen jäsenet olivat tyytyväisiä napattuaan Oltermannin
sauvan viime vuosien kisojen hallitsijalta ja kisan ennakkosuosikilta, Pohjois-Karjalan reserviläisiltä. Joukkueen huoltajan, ylivääpeli Urpo Särkän mukaan joukkueen suoritus oli lähes täydellinen
ja loppuun saakka hiottu. Hiihtoreitin tiedustelu ja suunnittelu onnistuivat hyvin, hiihtoparit olivat
keskenään tasavahvuisia, ja joukkueen jäsenet venyivät hiihdossa
kaiken kaikkiaan parhaimpiin suorituksiinsa.
Särkkä arvioi, että reittivalinnat
olivat tänä vuonna ratkaisevassa
asemassa, ja siinä Kymenlaakson
reserviläiset onnistuivat erityisen
hyvin. Ympäri Kymenlaaksoa ko-
toisin olevat joukkueen jäsenet ovat
Särkän mukaan kokeneita hiihtämisen ja suunnistamisen saralla.
Joukkueen jäsenistä neljä oli tänä vuonna ensi kertaa Oltermannin viestin viejiä. Särkän mukaan
Oltermanniin vetää mukaan kisan
ainutlaatuisuus sekä reitin suunnittelun ja tiedustelun suuri merkitys
varsinaisen hiihtämisen lisäksi.
Ensi keväänä Oltermannin viestiä viedään Pohjois-Savossa.
Oltermannin hiihdon tulokset:
A-sarja: 1. Porin Prikaati, kokonaishiihtoaika 6:13:37, 2. PohjoisKarjalan Prikaati, 6:44:35, 3. Karjalan Prikaati, 7:01:46, 4. Utin Jääkärirykmentti, 7:58:40, 5. Reserviupseerikoulu, 9:45:38, 6. Maasotakoulu, 10:13:44, 7. Kotkan Rannikkopataljoona/SLMEPA, 10:59:16.
B-sarja: 1. Kymenlaakson res,
5:43:50, 2. Pohjois-Karjalan res,
5:56:31, 3. Etelä-Karjalan res, 6:11:18,
4. Pohjois-Savon res, 6:16:19, 5. SuurSavon reserviläiset, 6:19:37, 6. Maavoimien Esikunta, 7:30:22, 7. Reserviupseerikoulu II, 7:42:54, 8. Pohjois-Karjalan Prikaati II, 8:09:49, 9.
Maanpuolustuskorkeakoulu, 9:01:08,
10. Panssariprikaati, 9:47:35, 11. Kaartin Jääkärirykmentti, 10:40:59.