Eneris Solutions Oy:n liiketoiminta integroituu Protacon Oy:öön

Asiakastiedote
28.5.2013
Eneris Solutions Oy:n liiketoiminta integroituu Protacon
Oy:öön
Hyvä asiakkaamme,
Meillä on ilo kertoa, että Protacon Oy on ostanut Eneris Solutions Oy:n liiketoiminnat
23.5.2013 allekirjoitetulla kaupalla.
Protacon Oy julkistaa tänään liiketoimintakaupan, jonka myötä Eneris Solutions Oy:n liiketoiminnat siirtyvät
Protacon Oy:lle 1.6.2013 alkaen. Yhdistymisen taustalla on yhtiöiden välinen pitkäaikainen ja tiivis yhteistyö
sekä halu palvella asiakkaita entistä kattavammin ja tehokkaammin.
-Eneriksen ohjelmistotuotannon osaaminen on alan huippua ja se tukee osaamisalueiden osalta täydellisesti
palvelu- ja tuoteportfoliotamme. Toteutettu kauppa vahvistaa oleellisesti sekä ohjelmistosektorin
palvelutuotantoamme että Oulun yksikkömme resursseja, sanoo Protacon Groupin toimitusjohtaja Timo
Akselin.
-Liittyminen Protacon-konserniin antaa liiketoiminnallemme nostetta ja suuremman toimijan resursseja
toiminnan kehittämiseen. Osaamiset täydentävät erinomaisesti toisiaan ja pystymme nyt osallistumaan
isompiin ja myös aivan uudentyyppisiin tarjouskilpailuihin, sanoo Protacon Oy:n ohjelmistoliiketoiminnan
Business Manageriksi siirtyvä Eneris Solutions Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Fabritius.
Eneris - modernien ja järeiden web-sovellusten toimittaja
Eneris on erikoistunut suunnittelemaan, toteuttamaan ja toimittamaan asiakaskohtaisesti räätälöityjä
liiketoimintakriittisiä ohjelmistoprojekteja eri toimialoille. Keskittyminen liiketoimintakriittisiin sovelluksiin
juontaa juurensa Eneriksen voimakkaista panostuksista liiketoimintaprosessien hallinnan
järjestelmämarkkinoihin (BPM) ja tuotekehitykseen yrityksen alkuaikoina 2000-luvun vaihteessa. Vuosien
saatossa asiakaslähtöisen toiminnan seurauksena Eneris on toteuttanut hyvinkin erilaisia projekteja eri
teknologioilla. Nykyään Eneriksen teknologiaosaaminen on vahvinta skaalautuvissa Java- ja Webtekniikoissa, Microsoftin teknologioissa sekä erilaisissa mobiiliteknologioissa.
Protacon-konserni: testauksen ja teollisuusautomaation johtava toimija Suomessa
Viime vuosina voimakkaasti kasvanut Protacon-konserni on Suomen johtava toimija teollisuuden testaus- ja
automaatiojärjestelmissä. Henkilöstöltään ja liikevaihdoltaan alan suurimpiin yrityksiin Suomessa kuuluva
Protacon on arvostettu teknologian kokonaissuunnittelija niin metsäteollisuudessa, energiasektorilla kuin
myös julkisessa hallinnossa, kaupanalalla sekä terveydenhuollossa tarvittavien tietojärjestelmien tekijänä.
Korkeasta osaamisesta kertoo myös Protaconin henkilöstö. Liki puolet Suomen sertifioiduista alan johtavan
National Instrumentsin LabVIEW -ohjelmiston ohjelmoijista on Protaconin palveluksessa. Kaikkiaan
Protacon-konserni työllistää tällä hetkellä yli 200 henkilöä.
Lisätietoja
Timo Akselin, toimitusjohtaja, Protacon Group Oy, puh. 0500 - 636 203, email: [email protected],
www.protacon.com
Tuomas Fabritius, toimitusjohtaja, Eneris Solutions Oy, puh +358 50 534 5311,
[email protected], www.eneris.com
Protacon on teknologia-alan suunnittelu- ja palvelukonserni, joka tuottaa ratkaisuja projektoinnin, tuotannon
ja ylläpidon tarpeisiin. Protaconin toiminta jakautuu teollisuuden ja talotekniikan suunnittelupalveluihin,
automaatio- ja tietojärjestelmätoimituksiin, ohjelmistokehitykseen ja ICT -palveluihin. Konsernin yritysten
liikevaihto vuonna 2012 oli 15,4 miljoonaa euroa henkilöstön ollessa noin 200. Jyväskylässä
päätoimipaikkaansa pitävällä konsernilla on toimipisteitä myös kahdeksalla muulla paikkakunnalla
Suomessa. Protaconin asiakkaita ovat mm. Metso Paper, Andritz, Raute, UPM, StoraEnso, Metsä board,
Vapo, Fortum, Vattenfall, Metsähallitus, Opetushallitus, K1-Katsastajat, Valtra, Sisu, Valueframe, Cargotec
Oyj, Wärtsilä, Sandvik, Koening & Bauer Group, Mondo Minerals, Metso Minerals, Nokian Renkaat ja
TietoAkseli.