Humanoidit muutoksen ajassa!

Maaliskuu no 41/2011
1
H. Attila kertomassa Suomi puhtaaksi projektista jonka tieto täytyy teillekin laittaa.
Alfalipoiinihappo -enemmän kuin antioksidantti on todella mielenkiintoinen. Löysin netistä sen jo viime vuonna mutta nyt vasta tartuin asiaan. Ari Lahti on koonnut tiedon sekä
tutkimustuloksia tästä mielenkiintoisesta luontaistuotteesta.
Humanoidit muutoksen ajassa on alue johon
Asko Nummela on täysin perehtynyt jopa omakohtaisesti.
!""#$%&''%("
"#&"")&*+,(-
http://www.youtube.com/watch?v=UAR1DtVpxAA&feature=related
Kolmas nainen: Hyvää ja kaunista. Sillä on hyvä aloittaa maaliskuu. Hyvä seuraa aina harmia kuten nyt nämä pakkaset ja lumen runsaus joihin varsinkin omakotitaloasukkat ovat jo
kurkkuaan myöten täynnä mutta varmasti moni muukin. Kevät alkaa maaliskuusta joten kesää odotellaan, jonka merkitys vain kasvaa näillä ilmoilla.Tästä ajatuksesta lähtikin kannen kuva viime kesän Ultrapäivistä joita kuvia on kiva
katsella lumen keskellä. Osoite jossa voi vierailla ja muistella kesän ihmeitä:
http://www.youtube.com/user/TheTuulamaria
Samassa osoitteessa on myös kesäkuvia Velkualta (Naantalin saaristosta) ja Hervannasta, Tampereelta.
Maaliskuun lehdessä on ilo ihastella Raumalaisen kuvanveistäjän Kerttu Horilan taidetta ja
kuukauden taiteilijana on Sir Lawrence Alma
-Tadema myös hän oli aikansa naisen tulkitsija.
Otin esille Suomen-Saksa Instituutin koska monet käyvät Euroopassa ja eivät ehkä tiedä sen
olemassaoloa. Minä olen messuilla (Ultralehden osastolla) kävi sympaattinen mies, Heikki
2
Osaamisluettelosta löydät alan ammattilaisia
ja Ilmoitustaululla on maaliskuun tapahtumia.
Käypä kurkkaamassa mitä asiaa/tapahtumia niin
monella on ehdottaa maaliskuulle.
Kosovon uusi presidentti Behgjet Pacolli aikoo
lahjoittaa koko palkkansa köyhille. Presidentti kertoi lehdistötiedotteessa sunnuntaina antavansa noin 2500 euron kuukausittaisen palkkansa kymmenelle köyhälle perheelle.
Upea uutinen! Mahtaako olla ainoana maailmassa? Enpä olisi moittimassa jos Suomessakin poliittiset päättäjät lahjoittaisivat edes kerran vuodessa palkkansa tai osinkonsa köyhyyteen jota meidänkin maassa on runsaasti tai niillä työllistettäisiin ihmisiä sillä tosiasia on että
työpaikat vain vähenevät. Monet lähtevät yksityisyrittäjiksi koska työtä ei ole, mutta monella pienyrittäjällä tulotaso on vieläkin alhaisempi kuin Kelan päivärahalla olevalla. Yrittäjän on
myös jatkuvasti keksittävä ja löydettävä uusia
toimintatapoja, tuotteita tai palveluja pysyäkseen olemassa.
Kunnat kun kilpailuttavat, niihin on pienyrittäjän lähes mahdotonta päästä mukaan eikä niissä haetakaan laatua sillä sehän on jo tullut todistetuksi matkan varrella.
Unelmoikaa onnesta, hyvästä ja kauniista!
t.Tuulamaria Kangaslampi
.'+"2+*$%(,3,
.*/(('
01/$#"
2"$%*2
('#&$(%$3"2"
3
synnyttänyt uuden ihmisen. Edustan maassamme erityisosaamista valmistamalla keraamisesti suurikokoisia ihmisguureja. Veistokseni herättävät huomiota ja puhuttelevat yleisöä. Jokainen näyttelyni on rakennettu aina eri juoneen
ja teemaan. Piirrän ja maalaan myös. Aina pari viikkoa ennen näyttelyä iskee ramppikuume.
Pelkään yleisön reaktioita ja epäonnistumista.
-Tunnen silti itseni aika onnelliseksi ihmiseksi.
Saan tehdä mielenkiintoista ja haastavaa työtä.
Kuvanveistäjä Kerttu Horila
-Työskentelen Vanhassa Raumassa omassa työhuoneessani kotitaloa vastapäätä. Vanhaa taloa
asustelen mieheni kassa. Aikuiset tyttäremme
ovat jo muuttaneet pois lapsuuskodistaan. Talojen keskelle jää puutarha, joka on rakkain harrastukseni vanhoine perennoineen ja sireenimajoineen. Teen työtäni samaan aikaan kuin
useimmat ihmiset. Illat ja viikonloput rentoudun ja laiskottelen.
-Suhtaudun työhöni kunnianhimolla ja huumorilla. Minulla ei ole varaa inspiraatioon, ei
ole koskaan ollut. Mistäkö saan ideani? Minusta idean hakeminen on osa tätä työtä. Työthän
poikii toisistaan.
-Pitkän loman jälkeen on aina tehtävä jokin "veryttelytyö", ja siitä poikii seuraava teos.
-Olen viimeaikoina tutkinut naisen elämää, sillä sehän on minua niin lähellä ja tuttua. Minä todella pidän ihmisten kuvaamisesta. Kun
saan uuden veistoksen valmiiksi, on kuin olisin
4
www.kerttuhorila.com
[email protected].
Länsikatu 7, 26100 RAUMA
puh. 02-822 4606, 0500 - 994 686
Tiede
Instituutti toimii suomalaisten ja saksalaisten
tiedeyhteisöjen, yliopistojen ja korkeakoulujen
sekä tutkimusryhmien yhteistyöfoorumina. Instituutissa järjestään eri alojen tieteellisiä seminaareja ja esitelmätilaisuuksia sekä tutkijakoulujen tapaamisia. Tutkijat voivat hakea käyttöönsä instituutin tutkijanhuonetta Emil Öhmannin
säätiön kautta.
4'15*2)
4"&%"26
72%($(''(($
Suomen kulttuurin, tieteen ja talouden foorumi saksankielisessä Euroopassa
Vuodesta 1994 Berliinissä toiminut Suomen
Saksan-instituutti on Suomen ainoa kulttuurija tiede-instituutti saksankielisessä Euroopassa. Instituutin tavoitteena on tuoda esille suomalaista taidetta, kulttuuria, tiedettä, tutkimusta, teknologiaa ja taloutta ja edistää niin taiteilijoiden, tutkijoiden, liike-elämän edustajien kuin
tavallisten kansalaistenkin keskinäistä kanssakäymistä.
Kulttuuri
Instituutti esittelee tilaisuuksissaan suomalaisen
kulttuurin saavutuksia monipuolisesti saksankieliselle yleisölle. Tavoitteena on auttaa erityisesti nuoria ja innovatiivisia suomalaisia taiteilijoita solmimaan ensikontakteja Saksaan. Instituutti tukee toiminnallaan Suomen opetusministeriön kulttuurivientiyksikköä ja toimii koko
Saksan lisäksi myös Itävallassa ja Sveitsin saksankielisellä alueella.
Talous
Instituutti esittelee tilaisuuksissaan Suomen talouselämää. Painopisteenä ovat talouden innovaatiot ja talouselämää koskeva tutkimus.
Kirjasto
Yleisölle avoin lähes 4000 niteen kirjasto sisältää saksan-, suomen-, ruotsin- ja englanninkielistä kirjallisuutta eri aloilta, cd- ja dvd-levyjä,
suomen- ja saksankielisiä sanoma- ja aikakauslehtiä sekä Suomea ja suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria esittelevää tiedotusmateriaalia.
Opinto- ja harjoitteluneuvonta
Instituutin opinto- ja harjoitteluneuvoja järjestää tiedotustilaisuuksia ja tarjoaa henkilökohtaista palvelua saksalaisille, jotka ovat kiinnostuneita opiskelusta tai työharjoittelusta Suomessa.
Kiertonäyttelyt
Instituutin kiertonäyttelyt esittelevät monipuolisesti suomalaista kulttuuria, yhteiskuntaa ja historiaa. Kiertonäyttelyjä tarjotaan veloituksetta
yhteistyökumppaneiden käyttöön koko saksankielisellä alueella.
5
Instituutin tilat
Instituutin tilat ja sijainti Berliinin ydinkeskustassa tarjoavat erinomaiset puitteet erilaisten tilaisuuksien kuten seminaarien, vastaanottojen
ja konserttien järjestämiseen noin 100 hengelle. Instituutti vuokraa tilojaan myös ulkopuolisten käyttöön.
.1&1)&"2%"2)("#&11(
Tarkoituksena on siivota roskaantumisalueet
Suomen luonnosta koko kansan talkoilla. Näin
voimme osoittaa, että suomalaiset ovat vastullisia ja selviävät suuristakin haasteista.
Suomen kartta
Tumman vihreällä merkityt kunnat ovat niitä
kuntia, jotka ovat jo mukana tässä kampanjassa vaalean vihreällä merkityissä kunnissa ei ole
vielä löydetty vastuuhenkilöä, joten jos olet siitä
kunnasta ja olet valmis koordinoimaan siivousprojektia, osallistu toimintaan!
Tavoitteet
Tavoitteena on koota yli 750.000 suomalaista
siivoamaan koko maa roskista. Siivoamme roskaantumisalueet, maanteiden varret sekä kaikki Suomen kaupungit ja kunnat yhdessä päivässä 6.5.2011.
Harjoittelijat
Yhdessä Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen CIMOn kanssa instituutti tarjoaa vuosittain kolmelle suomalaiselle korkeakouluopiskelijalle mahdollisuuden saada vuoden ajan työkokemusta ulkomailla ja tutustua suomalaissaksalaiseen tiede- ja kulttuuriyhteistyöhön.
Julkaisut ja tiedotus
Instituutilla on oma julkaisusarja, jossa ilmestyy ajankohtaisia tieteellisiä tutkimuksia. Tietoa
instituutin tapahtumista löytyy instituutin kolme
kertaa vuodessa ilmestyvästä ohjelmalehtisestä,
internetistä instituutin tapahtumakalenterista sekä sähköpostilistan kautta, jolle voi liittyä osoitteessa info@nstitut.de
Instituutin rahoituksesta vastaa pääasiallisesti
Suomen opetusministeriö. Sen taustalla on Helsingissä toimiva yksityinen säätiö, johon kuuluu
28 suomalaista yliopistoa, korkeakoulua, kaupunkia ja erilaista ammatillista organisaatiota.
Suomen Saksan-instituutti on Suomen kulttuurija tiedeinstituutit ry:n ja Berliinin eurooppalaisten kulttuuri-instituuttien yhteisön EUNIC Berlinin jäsen.
www.nnland-institut.de
6
Haluamme elvyttää suomalaisen talkoohengen kokoamalla kaikki yhteiskuntamme osat
työskentelemään yhteisen päämäärän, puhtaan
Suomen, hyväksi.
Päämääränämme on edistää vastuullista elämäntapaa, ja aktivoida suomalaiset pohtimaan,
kuinka he voivat toimia ympäristänsä hyväksi.
Toivomme tämän projektin ja siihen liittyvän
mainoskampanjan saavan niin asenteissa kuin
käyttäytymisessäkin aikaan pysyvän muutoksen, jonka myötä vastuu ympäristömme puhtaudesta koettaisiin henkilökohtaiseksi asiaksi.
Toteutus
Syksyn ja kevään aikana kartoitetaan maan roskaantumisalueet toukokuun talkoopäivää varten. Kartoittajiksi kutsumme kaikkia luonnossa
liikkujia.
Talkoiden toteuttamista varten rakennamme
valtakunnanlaajuisen verkoston, jolloin kunkin
paikkakunnan työryhmä järjestää oman alueensa siivouksen.
www.suomipuhtaaksi.
8#9"#$:1$$2$;"::1)
<)*2*55,2)&'$2)
"2($1&%$="2(($
Alfalipoiinihappo on ihmiselimistölle elintärkeä B-vitamiinin kaltainen aine, jota voisi kutsua "universaaliksi antioksidantiksi" poikkeuksellisen monipuolisen vaikutuksensa vuoksi.
Elimistö muodostaa itse jonkin verran alfalipoiinihappoa, mutta se kuluu saman tien aineenvaihduntaprosesseihin. Siksi sen antioksidanttinen ja terapeuttinen vaikutus sekä muut positiiviset vaikutukset, kuten muistin paraneminen
ja energisyyden lisääntyminen, voidaan saavuttaa vain täydentämällä elimistön omaa tuotantoa lisäravinteen avulla.
Täydennyslisä on tarpeen myös sen vuoksi, että
alfalipoiinihappoa saa ruoan mukana hyvin niukasti. Sitä on jonkin verran vihreissä kasviksissa, oluthiivassa ja punaisessa lihassa, varsinkin
sisäelimissä, mutta esimerkiksi pinaattia, jossa
sitä on suhteellisen paljon, pitäisi syödä useita
kiloja päivässä.
Kolmas huomioitava seikka on ikääntyminen:
Elimistön kyky muodostaa alfalipoiinihappoa
alkaa vähetä suhteellisen varhain aikuisiässä –
valitettavasti juuri silloin kun sen merkitys ihmiselle kasvaa.
Tehokas imeytyjä
Alfalipoiinihappo on sekä rasva- että vesiliukoinen ja toimii sen vuoksi aktiivisesti sekä solujen sisä- että ulkopuolella. Pienimolekyylisenä
ja silti rasvaliukoisena se pystyy kulkeutumaan
jopa aivoihin ja muihin keskushermoston osiin.
Yli puolet aivojen painosta on helposti hapettuvaa rasvaa, joka on herkkää solujen hapettumisesta aiheutuville hermostovaurioille. Veriaivoeste, joka yleensä estää haitallisten aineiden ja mikrobien läpipääsyn hiussuonista aivokudokseen, estää myös immuunipuolustukselle
tärkeiden lymfosyyttien eli imusolujen ja vastaaineiden pääsyn keskushermostoon; vasta kun
tulehdus on murtanut veri-aivoesteen, avautuu
tie myös immuunipuolustukselle. Toisin sanoen
sama systeemi, joka estää infektion pääsyn keskushermostoon, vaikeuttaa myös parantumista.
Alfalipoiinihapon kyky ohittaa veri-aivoeste ja
lisäksi läpäistä solukalvo tekee siitä tehokkaan
hermostoa suojaavan antioksidantin.
Voimakas antioksidantti
Vapaat radikaalit ovat osasyynä ikääntymiseen
ja lukuisiin sairauksiin. Ne vaurioittavat elimistölle tärkeitä hiilihydraatteja, proteiineja, entsyymejä ja DNA:ta sekä energiantuotannolle
tärkeitä mitokondrioita samoin kuin solukalvoja, joiden rasvahapot hapettuvat eli härskiintyvät. Antioksidantit, esimerkiksi karoteenit sekä
C- ja E-vitamiini, ovat elimistön suoja radikaaleja vastaan. Ne reagoivat kemiallisesti tekemällä radikaaleja vaarattomiksi, mutta samalla ne menettävät toimintakykynsä. Useimmista
muista antioksidanteista poiketen alfalipoiinihappo pysyy pitkään toimintakykyisenä ja vaikuttaa tehokkaasti hyvin monenlaisiin radikaaleihin, minkä ansiosta sen antioksidanttisuoja
on sekä laajempi että kestävämpi.
Kierrättää antioksidantteja
Yksi alfalipoiinihapon erikoisia ominaisuuksia
on sen kyky "kierrättää" muita antioksidantteja, varsinkin C-vitamiinia, palauttamalla ne jälleen aktiiviseen muotoon. Lisäksi alfalipoiinihappo aktivoi energia-aineenvaihdunnalle tärkeän ubikinonin (Q10) tuotantoa ja lisää E-vitamiinin aktiivisuutta. Tämä perustuu mm. alfalipoiinihapon kykyyn muuttua hapettuneesta
muodosta pelkistyneeseen (dihydro-) muotoon
ja tarvittaessa päinvastoin; molemmat muodot
toimivat antioksidanttina.
7
Lisää energisyyttä
Alfalipoiinihapolla on olennainen osa energiantuotannossa. Se toimii tärkeänä koentsyyminä pyruvaatin eli palorypälehapon muuttamisessa asetyylikoentsyymi A:ksi, josta muodostuu sitruunahappo- eli Krebsin kierron kautta ATP:tä. ATP (adenosiinitrifosfaatti) on solujen mitokondrioihin varastoitua "polttoainetta", josta vapautuu tarpeen mukaan energiaa.
ATP:n muodostuminen ja hajoaminen on jatkuva ja nopea prosessi; esimerkiksi täysillä juoksevan ihmisen ATP-varastot riittäisivät vain muutaman sekunnin ajaksi. Mitä täydempiä ATP-varastot ovat, sitä paremmin solut, hermosto ja koko keho pystyvät suoriutumaan tehtävistään. Alfalipoiinihappo ei ole suoraan keskushermostoa
stimuloiva piriste, kuten esimerkiksi kofeiini, joten se on elimistölle täysin luonnollinen keino
lisätä energisyyttä.
Alentaa verensokeria
Alfalipoiinihappo on erityisen sopiva diabeetikoille: Se lisää glukoosin imeytymistä lihaksissa, parantaa insuliinivastetta ja säätelee glukoosin vapautumista maksasta. Tähän tehtävään
osallistuvat alfalipoiinihapon ohella mm. magnesium, vanadiini ja kromi. Verensokerin laskiessa haitallinen glykaatio vähenee. Veren korkean glukoosipitoisuuden aiheuttama glykaatio on elintärkeisiin komponentteihin, varsinkin proteiineihin, vaikuttava reaktio ja merkittävä diabetekseen liittyvien sairauksien aiheuttaja. Muiden haitallisten vaikutusten lisäksi se
nopeuttaa ihon ja koko elimistön vanhenemista, vaurioittaa hermosoluja ja altistaa verisuonisairauksille. Alfalipoiinihappoa onkin jo pitkään
käytetty menestyksellisesti suurehkoina annoksina (yli 300 mg) hoidettaessa diabeteksesta johtuvia oheissairauksia, mm. silmänpohjan rappeutumaa ja diabeettista ääreishermosairautta
(neuropatiaa).
Suojaa raskasmetallien haitoilta
Alfalipoiinihappo on tehokas raskasmetallihaittoja vähentävä detoksikantti, joka muuttaa haitallisia vapaita metalli-ioneja vaarattomaan muotoon kelatoimalla eli yhdistämällä
niitä aminohappoihin. Sen ansiosta alfalipoiinihappo alentaa myrkyllisten metallien sekä liiallisen kuparin pitoisuuksia elimistössä. Esimerkiksi lyijy, kadmium ja elohopea neurotoksisina
aineina vaurioittavat keskus- ja ääreishermostoa
sekä maksaa ja munuaisia. Lyijyaltistuksen on
8
todettu aiheuttavan varsinkin lapsilla älykkyysosamäärän laskua jo suhteellisen pieninä pitoisuuksina. Alfalipoiinihapon kyky poistaa lyijyä
kohdistuu merkittävällä tavalla aivoihin.
Metalleja kelatoivaan ominaisuuteen perustuu
myös yksi alfalipoiinihapon sydän- ja verisuonisairauksia ehkäisevistä vaikutuksista: se suojaa LDL-kolesterolia kuparin hapettavalta vaikutukselta. Tämä ns. paha kolesteroli on verisuonille haitallinen vain hapettuneessa muodossa.
Liiallisen kuparin arvellaan olevan osasyy myös
Alzheimerin taudin ja prionisairauksien (esim.
Creuzfeldt-Jakobin taudin) kehittymiseen.
Alfalipoiinihappolisästä on hyötyä myös tupakoitsijoille, jotka altistuvat tavallista suuremmille kadmiumpitoisuuksille, sekä amalgaamisaneerausten yhteydessä, sillä se vähentää elohopea-altistumisen haittoja. Alfalipoiinihappo
vähentää lisäksi alkoholin neurotoksista vaikutusta aivoissa.
Suojaa hermostoa, parantaa keskittymiskykyä
ja muistia
Toisin kuin aikaisemmin uskottiin, voivat hermosolut tietyissä olosuhteissa uusiutua – jopa
aivokuoressa, jossa mm. päätöksenteko ja oppiminen tapahtuvat. Alfalipoiinihappo on tehokas antioksidantti, joka pystyy ehkäisemään
ja korjaamaan hermoston epänormaalisuuksia,
esimerkiksi ikääntymiseen liittyviä hermosoluvaurioita aivoissa. Se edistää ja suojaa aivojen ja muun hermoston toimintaa muun muassa stimuloimalla hermokasvutekijää (NGF, Nerve Growth Factor), jolla on tärkeä merkitys neuroneille eli hermosoluille erityisesti aivojen etuosassa. Jos NGF:ää on liian vähän, hermosolun
viejähaarake eli aksoni surkastuu, ja siihen liittyvän neuronin itsetuho (apoptoosi) käynnistyy.
Alfalipoiinihappo auttoi rottia suorittamaan
muistamista vaativia tehtäviä paremmin estämällä vapaiden radikaalien hapettavaa vaikutusta ja aktivoimalla hermostoa suojaavia tärkeitä antioksidantti-entsyymejä sekä tehostamalla ATP:tä tuottavien mitokondrioiden toimintaa. Alfalipoiinihappoa saaneiden ikääntyvien eläinten muisti parani jopa paremmalle tasolle kuin nuorilla eläimillä, joille ei annettu alfalipoiinihappoa.
Hidastaa vanhenemista
Ikääntymisen myötä energiaa tuottavien mitokondrioiden määrä soluissa alenee ja niiden aktiivisuus laskee, ja samalla koko elimistön energiantuotanto vähenee. Sen seurauksena solutoiminta hidastuu, energisyys katoaa ja terveys
heikkenee. Alfalipoiinihappo nostaa glutationipitoisuutta, mikä aikaansaa tehokkaan hermostoa suojaavan vaikutuksen. Glutationi on tärkein solunsisäinen antioksidantti, jolla on vaikutusta myös hermoviestien välittymisessä. Glutationin väheneminen voi johtaa mitokondrioiden toimintahäiriöihin ja hermosolujen tuhoutumiseen.
-Urheilijat, kuntoilijat
-Ikääntyvät (30+)
-Vanhukset
-Diabeetikot
-Toipilaat ja kroonisesti sairaat
Alfalipoiinihappoa on kokeiltu lupaavin tuloksin Parkinsonin, Alzheimerin ja MS-taudin hoidossa ja ehkäisyssä. Sen on todettu estävän Alzheimerin taudin osasyynä pidetyn, vapaiden radikaalien muodostumista stimuloivan beetaamyloidin toimintaa ja lievittävän MS- eli pesäkekovettumatautiin liittyvää aivo-selkäydintulehdusta (autoimmuunia enkefalomyeliittiä).
Epidemiologisissa tutkimuksissa on havaittu antioksidanttien yhteys myös dementiatapausten
esiintymiseen.
Käyttömääriä:
Yleiskäyttö antioksidanttina:
100 mg päivässä
Yli 60-vuotiaat: 200 mg päivässä
Alfalipoiinihappo ehkäisee ihon ennenaikaista
vanhenemista ja ryppyjen muodostumista suojaamalla ihon kimmoisuudelle tärkeitä proteiineja, varsinkin kollageenia, sekä vähentämällä
auringon ultraviolettisäteiden vanhentavaa vaikutusta. Alfalipoiinihappo hidastaa myös ikääntymisen aiheuttamaa kuulon heikkenemistä.
Turvallisuus ja annostus
Säännölliseen käyttöön sopiva annostus alfalipoiinihappoa on yli 30-vuotiaille yksi 100-250
mg:n kapseli päivässä; nuoremmille riittää yksi kapseli joka toinen päivä. Annostusta voi tarpeen mukaan lisätä tilanteissa, joissa vaaditaan
tavallista voimakkaampi vaikutus, sillä alfalipoiinihappo on tutkimusten ja vuosikymmenten kokemusten perusteella turvallinen ja hyvin
siedetty suurinakin annoksina. Alfalipoiinihappoa on käytetty 2-tyypin diabeteksen yhteydessä 600-1200 mg päivässä useiden viikkojen ja
jopa kuukausien ajan.
Käyttäjäkokemuksien mukaan alfalipoiinihappo auttaa myös:
nukkumaan syvää unta (mutta myös piristävä
vaikutus!) edistämään hiusten (ja muiden karvojen) kasvua laihduttamaan suojaamaan ja uudistamaan verkkokalvoa hidastamaan MS-taudin etenemistä ja parantamaan toimintakykyä
parantamaan raskausarpia.
Tilapäinen lisäenergian tarve:
200 - 400 mg päivässä
Maksan puhdistuskuuri:
100 mg 3 - 4 kertaa päivässä 1 - 2 viikon ajan
Raskasmetallien poisto ja amalgaamisaneeraus:
100 mg 3 - 4 tunnin välein (myös yöllä) viiden
päivän ajan; 2 päivän tauon jälkeen uusi 5 päivän kuuri
Diabetes, syöpä, dementia, Alzheimer, sydänja aivohalvauksesta toipuminen:
400 - 600 mg päivässä.
Ari Lahti
Lisää asiasta:
www.terveysterapia-aija.com
Käyttäjäryhmiä:
Kaikki, jotka haluavat parantaa energisyyttä sekä keskittymiskykyä ja muistia
9
0'5"21$=$()
5''(1&%*2)
"3"%%"
Kirjoittajana Asko Nummela
Mistä ufot ovat tulleet
Ufot eli lentävät lautaset ovat tulleet eri galakseilta, planeetoilta ja jopa eri ulottuvuuksista
kuin missä meidän maa planeettamme on. Siksi meidän voi olla vaikea ymmärtää heidän olomuotoaan ja kulkuneuvojaan sekä etenkin matkustusnopeuttaan, joka ei rajoitu vain valon nopeuteen.
Keitä humanoidit ovat?
Humanoidi on yleisnimitys vieraan sivilisaation asukkaista, jotka yleensä liikkuvat niin kutsutuilla lentävillä lautasille, joita yleisimmin
UFOiksi kutsutaan. He voivat olla ihmisen näköisiä tai muistuttaa ihmistä jollain tavoin, mutta heitä on myös hyvin erilaisia, sellaisia joille
ihmisaivot eivät osaisi edes antaa minkäänlaista älyllisen elämän muotoa.
Ongelma on siinä että me kuvittelemme älyn
asuvan vain ihmisen kaltaisessa formaatissa.
Näin ei asia suinkaan ole, vaan meidän pitää ottaa aivan eri lähestymistapa ollessamme humanoidien kanssa tekemisissä. Meidän pitää mitata heidän rakkauden tasonsa ja katsoa heitä sillä silmällä, vain näin voimme tietää millaisia he
todellisuudessa ovat.
10
Aivan kuten ihmisistään emme voi tietää mitään pelkän ulkonäön perusteella, kuten esim.
ai tuo on kaunis; varmaan hyvä ja tuo ruma; varmaan hirviö ei todellakaan pidä paikkaansa, kuten kaikki tiedämme.
Miksi he ovat täällä?
Humanoidit ovat tulleet tänne auttamaan meitä muutoksen toteutumisessa ja planeettaamme
ei valvo ainoastaan yksi humanoidien rotu vaan
ainakin 20 erilaista hierarkista järjestelmää.
Emme siis todellakaan ole yksin maailmakaikkeudessa vaan saamme apua niin paljon kuin
vain kykenemme ottamaan vastaan. Avun todellinen este on ihmisten pelko kaikkea uutta kohtaan ja erilaisuuden hyväksyminen on myös vaikeaa meille ihmisille.
Humanoidit nähdään usein maan valtaajina ja
limaisina ötököinä tai hirviöinä. Todellakin miten väärän kuvan media heistä vuosien saatossa on antanutkaan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
Todella heissä on myös niitä, jotka eivät kulje rakkauden polkua, vaan ovat ymmärtämättömiä ja tekevät pahoja erehdyksiä kuten ihmisetkin tekevät. Tämän ei silti pitäisi aiheuttaa
pelkoa, sillä avaruuden turvallisuudesta huolehditaan, eikä sielläkään hiuskarvaa taitu kenenkään päästä, niin ettei sitä huomattaisi.
Mikä on humanoidien tarkempi tehtävä?
Heidän tarkempi tehtävä on hyvin moniulotteinen ja pitää sisällään hyvin monenlaista tehtävää aina sen hierarkisen rakenteen mukaisesti,
joita he sattuvat edustamaan. He ovat samalla
tavalla ottaneet vastaan tehtäviä kuin me maassa olevat avaruussielutkin olemme.
Maailmankaikkeudessa on useita planeettoja,
jotka koittavat yhdistyä maailmankaikkeuden
kudelmaan eli Jumalalliseen läsnäoloon jos niin
sen asian voisi sanoa. Monet planeetat kuten
maaplaneettakin on ollut irrallaan maailmankaikkeuden keskuksesta. Planeettamme on ollut ja on edelleen siis eräänlainen kokeiluplaneetta, jossa eri asioita on päästy testailemaan
eri näkökulmista ja uusissa tilanteissa. Näin on
kerätty arvokasta tietoa eri asioista kuin myös
vapaasta tahdosta.
Irrallaan olo on aiheuttanut sen, että meille ei
ole virrannut siinä määrin keskuksen valoa ja
rakkautta, jotta olisimme pysyneet rakkauden
tietoisessa virrassa, vaan olemme ajautuneet
pois keskuksen läsnäolosta ja astuneet näin erillisyyden virtaan, harhan ja pelon polulle.
On tullut aika yhdistää voimamme ja saattaa
maapallo keskuksen kanssa yhteyteen sekä astua yhdessä kohti parempaa tulevaisuutta kosmisen yhteisön kansalaisina.
Muutama sana tulevaisuudesta
Tänä aikana ja miksei aikaisemminkin on ollut jaksoja jolloin avaruustahot ovat seuranneet
meitä tavallista tiiviimmin. Nyt on kuitenkin lähestymässä ajanjakso, jolloin heidän apuaan
tarvitaan normaalia enemmän. En halua pelotella tällä ketään ja siksi kerronkin hieman tarkemmin tästä avun tarpeesta.
Yleisesti heidän tehtävä on seurata vierestä, miten asiat pallollamme etenevät sekä tarvittaessa
puuttua ylilyönteihin hienovaraisesti, jottei liian
negatiivisia asioita pääse tapahtumaan. Mielestäni tätä rajaa on tiukennettu koko ajan ja tullaan edelleen tiukentamaan, se mikä oli sallittua
pahuutta eilen ei ole sitä enää tänään.
Paljon tietenkin riippuu siitä, miten me ihmiset tämän muutoksen ajan kanssa teemme. Jos
olemme toimineet riittävän tietoisesti, niin saattaa olla ettemme edes huomaa koko muutosta,
jos taas emme ole, niin edessämme saattaa silloin olla vaikeammat ajat.
Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että ihmiskunta tai maapallo tuhoutuisi, vaan sitä että tiettyjen valtarakenteiden pitää sortua, jotta uusi parempi maailma voisi avautua eteemme.
Miten päästä mukaan planeetan avustusryhmään?
Todennäköisesti olet jo siinä, varsinkin jos tunnet olevasi muualta tullut, kehosi lämpötila on
alle 37 asteen ja olet tuntenut selittämätöntä
kaukokaipuuta tähtiin tai jonnekin kauas pois
täältä.
Jos sinusta tuntuu ettet ole kyseisessä ryhmässä
ja haluaisit olla, niin ei hätää sinulla on paljon
paremmat mahdollisuudet päästä siihen mukaan kuin koskaan aikaisemmin uskoitkaan.
Sinun pitää vain pyytää ja anoa, sillä kolkuttavalle avataan ja anovalle annetaan.
Kohtalon varajoukoista
Kohtalon varajoukot taas on perustettu yllättäviä
ja tuhoisia tilanteita varten ja silloin varajoukkoihin kuuluvat voivat erilaisten koodien avul11
la saada avautumaan etukäteen aivoihin syötetyt tiedot oikeanlaista toimintaa varten. Henkilöt voivat myös saada käyttöönsä erilaisia kosmisia voimia tilanteiden vaatimien tehtävien
mukaisesti.
Usein henkisyydessä puhutaan että meillä on
aikaa kehittyä monen monta elämää, mutta niillä sieluilla jotka ovat jossain näissä ryhmissä jollain tavalla mukana, on melko tiukka aikataulu.
Voidaankin puhua nopeutetusta kasvusta, jossa
asiat tulevat niin sanotusti rytinällä päälle. Meneillään oleva kosminen murrosaika voi siis tarjota monenmoista etua henkisen kasvun kannalta katsottuna.
Kontakteja yleensä on kaikilla muualta tulleilta
se on aivan luonnollista ja normaalia että veljemme ja sisaremme toisista ulottuvuuksista
valvovat ja hoitavat meitä, emme vain yleensä
muista siitä mitään.
Artikkelin kirjoittaja on kontaktihenkilö, jonka
ajatuksiin ja kokemuksiin voi tutustua lisää nettisivuilla http://koti.mbnet./askonum/kosminen
Asiaa kontakteista
Olen pienestä pojasta lähtien kokenut useita toistuvia kontakteja toisten sivilisaatioiden
edustajien kanssa. Olen mielestäni ollut onnekas ja saanut elämääni paljon henkistä rikkautta näistä erikoisista kokemuksista.
Pelkoa en ole koskaan tuntenut ollessani tekemisissä vieraiden sivilisaatioiden kanssa, vaan
kontakteissa on aina ollut hyvä olo ja niistä on
myös jäänyt sellainen hyvä ilis ja kannustava
olo, kiitos niistä.
Minulta usein kysytään miksei minulla ole kontakteja ufojen kanssa?
Hyvin usein ihmiset haluaisivat tietoisia kontakteja, mutta useimmin kontaktit pyyhitään pois
muistista ja päivätajunnasta. Tämä perustuu vapaan tahdon lakiin, sillä jättäessään kontaktista
muistijäljen henkilön aivoihin puututaan vahvasti henkilön vapaaseen tahtoon.
Kuvitellaan että näin kävisi, niin aivan varmasti
henkilön maailmakuva muuttuisi jos yht'äkkiä
muistaisikin yöllisen kokemuksensa humanoidien kanssa. Tämä olisi tietoista ohjaamista ylhäältä käsin ja se on kielletty vapaan tahdon
lain piirissä.
Eli jos tietoisia kontakteja ei ole olemassa, niin
suosittelen silloin tekemään jotain sellaista, joka tavallaan kuin todistaa heille että olet jo itse kiinnostunut heistä ja tavallaan valinnut heidän viitoittaman tien. Tällöin mikään ei estä heitä jättämästä muistijälkiä seuraavista kontakteista tai palauttamaan muistikuvia jo olleista kontakteista mieleesi.
12
Asko Nummela
[email protected]
040-526 0713
4$/)>"?/*2@*
8#5"6A"=*5"
Sir Lawrence Alma-Tadema (8. tammikuuta
1836 Dronrijp, Alankomaat – 25. kesäkuuta
1912 Wiesbaden, Saksa) oli hollantilaissyntyinen taidemaalari. Vuonna 1873 hänelle kuitenkin myönnettiin Britannian kansalaisuus.
Alma-Tadema kuului kuningatar Viktorian aikalaisiin ja hänet tunnetaan parhaiten loisteliaista
muotokuvista, jotka on sijoitettu antiikin maailmaan.
Jo hyvin varhain poika osoitti merkittäviä taiteellisia kykyjä, joita hän kehitti piirrelleen ja
maalaten. Näin hän maalasi vuonna 1851 muotokuvan sisarestaan, jonka hän numeroi Op. Tätä numerointimenetelmää hän sovelsi koko tuotantoonsa ja niin hänen viimeiseksi jäänyt maalauksensa on numeroltaan Op. CCCCVIII.
Vuonna 1852 hänestä tuli Antwerpenin taideakatemian oppilas. Hän sai opettajikseen Gustave Wappersin sekä myöhemmin Naicaise de
Kayserin. Kumpainenkin opettajista oli lähellä romanttista taidesuuntausta, ja etenkin de
Kayser rohkaisi oppilastaan maalaamaan historiallisia aiheita. Vuonna 1856 hän jätti taakseen
akatemian ja ryhtyi taidemaalari Hendryk Leysin oppilaaksi. Lisäksi hän asettui taloksi arkeologi Louis de Tayen luokse ja samalla hän kiinnostui entistä syvällisemmin historiasta ja arkeologiasta.
Kuukauden taiteilija
Lawrence Alma-Tadema oli alkuperäiseltä nimeltään Lourens Alma Tedema ja hän syntyi varakkaaseen alankomaalaiseen perheeseen. Hänen isänsä oli ammatiltaan notaari, mutta kuo-
li pojan ollessa vielä nuori, vasta neljän vuoden ikäinen.
13
Lawrence vieraili Lontoossa vuoden 1862 Suuren maailmannäyttelyn aikana. Käydessään British Museumissa häneen teki suuren vaikutuksen museon egyptiläisen taiteen kokoelma ja
eritoten Antiikin Kreikasta peräisin oleva Parthenonin friisi, joka vaikutti voimakkaasta hänen
tämän kohtaamisen jälkeiseen tuotantoonsa.
Peläten preussilaisten hyökkäystä hän lähti
Ranskasta, kuten Claude Monet ja Camille Pissarro myös tekivät. Alma-Tdema asettui Lontooseen vuonna 1870. Hän myös avioitui 17-vuotiaan oppilaansa Laura Eppsin kanssa. Vuonna
1873 hänestä tuli Britannian kansalainen.
Taiteilijan uralla näyttelyt seurasivat toisiaan ja
takasivat hänelle suunnattoman suosion, niin
Euroopassa kuin Yhdysvalloissa ja Australiassakin. Australiassa hänelle myönnettiin lukuisia
taidepalkintoja.
Vuonna 1876 hänestä tuli Kuninkaallisen taideakatemian jäsen ja vuonna 1899 kuningatar
Viktoria aateloi hänet. Alma-Tademan toisen
puolison kuolema vuonna 1909 toi syvän surun
hänen elämäänsä, mutta ei kuitenkaan vaikuttanut hänen luomiskykyynsä. Hän jatkoi maalaamista ja eräiden asiantuntijoiden mukaan hän
maalasi tämän jälkeen eräät parhaista teoksistaan.
Vuonna 1863 Alma-Tadema avioitui ranskattaren, Marie Pauline Gressin de Boisgirardin
kanssa. He tekivät häämatkansa Italiaan ja tällä
matkalla Lawrence ”löysi” Italian. Hän oli ajatellut opiskelevansa varhaisten kristillisten kirkkojen arkkitehtuuria, mutta kohtasikin Pompejin raunioiden kauneuden. Italiasta hän toi mukanaan merkittävän kokoelman Pompeijia ja
antiikkia esittäviä valokuvia. Tämä valokuvakokoelma toimi Alma-Tademan tulevien maalausten pohja-aineistona. Useat valokuvat esittivät antiikin aikaista jokapäiväistä elämänmenoa. Myöhemmissä elämänvaiheissa hänen hienostunut kykynsä kuvata antiikin arkkitehtuuria toi hänelle nimityksen ”marmorin maalari”.
Palattuaan Italiasta Alma-Tadema asettui asumaan Pariisiin, jossa hän kohtasi tunnetun taidekauppiaan Ernest Gambartin, joka kehotti häntä jatkamaan valitulla taiteen tiellä ja samalla tilasi parikymmentä taulua Lontoossa
olevaan galleriaansa. Teokset olivat välitön menestys. Kuitenkin vuonna 1865 hänen poikansa kuoli isorokkoon ja vuonna 1869 kuoli vuorostaan hänen puolisonsa Marie Pauline Gressin
de Boisgirardin. Näin hän jäi kahden pienen tyttölapsen, Annan ja Laurencen yksinhuoltajaksi.
14
Hänen yli kuusikymmentä vuotta kestänyt uransa päättyi Wiesbadenin kylpylässä 25. kesäkuuta 1912. Taiteilijan maalliset jäännökset on sijoitettu Saint-Paulin katedraaliin Lontoossa.
http://.wikipedia.org/wiki/Lawrence_Alma-Tadema
7)#)5)1)$)()')%)()")')#)'
7#51$('%("'#'##")$#51$(*##""2)"3"2&1;("$%$%(")"%$1$%("B
C$($5"")&*%&'%)DE))))
www.aitimaakeskus.com
Hyvinvoinnin, terveyden ja henkisen
tietoisuuden lähde
Tapahtumat:
)F916&129*/*2%%$)
#")GBHBIJKK)
klo 10-19 Tampereen yhteiskoulun lukio
Hallituskatu 32 Ilmoittautuminen.
C$($5"")5*%%'())
I6HBLBIJKK))
Tampereen yhteiskoulun lukio Hallituskatu 32
Hoidot:
Ayurvedinen Koko kehon hieronta,
Ayurvedinen kasvo- ja päähieronta,
turvehoidot,
aromaterapeuttinen kokovartalohieronta,
HOPIkorvakynttilähoito, Reiki energia hoito.
Nettikauppa: mm. kirjallisuutta,
intiaanisokeri, ruususuola,viljamyllyt ym.
Kirpputori avattu:
Tule tekemään löytöjä
Tampereentie 214 Kulju/Lempäälä.
Aino Ylifrantti 040-7761848
[email protected]
Hoitola ;
Laukontori 9 B Kehräsaari 33200 Tampere
Ari Kero 045-1349234
ari.kero@elisanet.
0*"/(4:"@*)?1/&%;1:
M122*@($2N)(1)E1'/)1?2)
#1+*)O)31E
La 19.3.2010 klo 15.30 - 19.30
OmYoga - koulu
Näsilinnankatu 34 A, 7.krs Tampere
Heart Space-workshop on omistettu kuuntelemaan ja olemaan läsnä omalle sydämellesi sekä nauttimaan spontaanista vapaasta tanssista
Olet kutsuttu tulemaan syvälle itseesi ja antautumaan tähän hetkeen.
Kauniin musiikin koskettaessa voit antaa kehosi liikkua ja tanssia vapaasti, iloiten elävyydestäsi ja siitä kaikesta mitä ilmenee tässä hetkessä.
Voit nauttia täysin sydämin omasta itsestäsi,
omasta ilostasi!
Lopuksi rentoudumme ja hemmottelemme itseämme Arjunan herkällä harppu- ja huilumusiikilla jolloin voit yksinkertaisesti ottaa vastaan
elämän kauneuden ja antaen musiikin koskettaa sinua syvältä.
Vetäjinä: Deva Chintana & Arjuna
Sitovat ilmoittautumiset 14.3. mennessä:
Chintanalle: 045-1295692, devachintana@
gmail.com. Oviraha 50 €.
www.heartspace.nu www.omyoga.
.12%"2)&"/("212
&*+,,2)1;3*#5"klikkaa tästä osoitteesta:
http://www.konsankartano.net/kalenteri/tapahtumat.html
15
7)#)5)1)$)()')%)()")')#)'
%
'
'('
"-
3
&$/
F
www.martinkeitel.net/puhuvapuu
16
7)#)5)1)$)()')%)()")')#)'
.*+,(&12%*/(($)
sunnuntaina 6.3. klo 14.-16.00
Tervetuloa tunnelmalliseen konserttiin, jossa
soivat tiibetiläiset kulhot, gongit, kosketinsoittimet ja bassot - soittajina
Arja Sinervo ja Ari Ahlgren
Samalla vietämme Artemiksen
4-vuotissynttäreitä.
Konsertin kesto on noin tunnin, jonka jälkeen
tee- ja kahvitarjoilu.
* taidemyyntinäyttelyssä Arjan maalaamia
Sielunkuvatauluja
* Tiibetiläisiä tuotteita poistohintaan:
seinävaatteita ja feng shui patsaita
* Maailmanmusiikkia cd-levyinä
Oviraha 5 €. Tiedustelut Arjalta
p. 040 776 4538.
Osoite: Näsilinnankatu 25 B, 3. krs (ovisummerissa lukee Auringonpaikka).
ARTEMIKSEN 4-VUOTISSYNTTÄREIDEN
KUNNIAKSI
saat kaikista hoidoista 10 % alennuksen, kun
teet varauksen 17.2. 6.3. välisenä aikana !
Tervetuloa !
Arja Sinervo
Kortteentie 13 B 5 ja
Näsilinnankatu 25 B
www.hoitolaartemis.net
17
D%""5$%)63")
"55"(($#'*((*#1
PW%1(**/$%*()8#&*5$%($(
Q"26!$&"*#)!"/1%
Luennot, Esitelmät, Parantavat Jalokivet, Henkilökohtainen vastaanotto.
Puh. 0400-360767
www.esoteerisetalkemistit.com
[email protected]
P8&"%;$@B2*()6)
Rajatiedon täsmähakukone
Akashic.net on täsmähakukone, joka hyödyntää Googlen hakumoottoria.
Palvelun avulla rajatiedon alueen asiat löytyvät
helpommin suomen kielellä.
www.akashic.net
P8'/$63'#&"$%'(
0*$&&$)Q''($#"$2*2
Käännöstoimisto; suomi-venäjä-englanti,
Auri -julkaisut; julkaisee painovalmiiksi
omakustanneet ym., www-sivut.
Puh/fax (03) 68670227, 040-7706153
[email protected]
www.auri-julkaisut.com
P8/(*5$%)
8/3")4$2*/+1)
Aura-Soma väriterapia, Ayurvedinen
pää -ja kasvohieronta, Shindo selkähoito, Sisäelin-vatsahieronta, Enkelienergia -ja äänihoito,
Jumalatar energiahoito, Intuitiivinen energiahoito, Aarrekartta -kurssit, Energianvälitysmyös kaukohoitona.
Puh. 040 776 4538
[email protected]
www.hoitolaartemis.net
PM"%")RS82N*#$T'*
!"/3""2")U$##6V$=#'2=
Valmennusta, matkoja, kristallivuodehoitoja
Puh. + 358 045 27 99 261
www.casadangelique.com
18
PX/""Y)%(")%''22$((*#'")(''#"5"6
/$")A''#"6!"/$")."2N"%#"5:$
Esitteet, Logot, Käynti -ja kutsukortit,
Lomakkeet, Kirjekuoret, Lehti-ilmoitukset,
Yrityksen graanen ilme, Taitot; lehdet ja
kirjat, www-sivut, Ikkunateippaukset,
Haastattelut/lehtiartikklit, Tekstaukset, Julisteet,
Kortit, Cd-kannet, Postimerkit, Ex-Librikset,
Äänikirjat, Videot jne.
Puh. 041 484 4032
Tarjanteenkatu 5 A 15, 33720 Tampere
info@tuulamaria.
www.tuulamaria.
P0"'&$#")>**2"Z).$/3*&EE;&E2*2
Viestien välitystä selväkuuloisuudella.
Healingia, Menneitä elämiä, Tarot tulkinnat.
Puh. 0400 489 576
Piilokalliontie 3, 25500 Perniö
leena@kirjekyyhkynen.
www.kirjekyyhkynen.
P0*"/()4:"@*
M;$2("2")4*::,
Kuuntelevia sydämen läsnäolon hoitoja jotta
syvärentoutuminen omaan itseen voi tapahtua.
Core Integration hellävarainen syvähierontaVyöhyketerapia, Counseling- ja Energiahoito,
Rakkaus ja Kiitollisuus-Light Transmission hoito.
Tanssiterapia-päivät ja -kurssit.
Puh. 045-1295692
[email protected]
www.heartspace.nu
P0*/5**($&&1)#*;($
Q'&&")[$*5$2*2
[email protected]
www.hoitotupa.net
www.hermeetikko.
PQ,22$(E%):1$%)
Q"/$)]"';"#"
P01$(1;'12*).*;12)A*/+*E=*&%$
822*)>""($&"$2*2)
Moderni Vyöhyketerapia (MVT), Intialainen
Päähieronta, Reiki energiahoito.
Koulutukset: Vauvahieronnan ohjaus, Intialaisen Päähieronnan kurssi, Reiki-koulutus, Rentoutus-ohjaaja, Regressio-ohjaaja. Naurujoogaa.
Puh. 050 326 5970
Tuusantie 1, Linjaportti, Nummela
Hynnäläntie 23 D, Oinasjoki
www.kehonterveydeksi.
P01$(1;'12*)4$::1$2\)+"%(""21((1)
>"'(("%""/*%%"Z)0*#%$2N$%%,B)
Hoitohuone Sippoin tarjoaa asiakkailleen
kokonaisvaltaista ja yksilöllistä yhdistelmää
hoitoja ja itsehoitoa. Teen neula-akupunktiota,
jäsenkorjausta, meridiaanihierontaa & akupainantaa, sekä annan yksityisopetusta Sippoin® terveysliikunnassa, Viisi tiibetiläistä
liikettä, Sippoin Kum Nye ja Kehoäly® harjoittelussa. Teen myös yritys- ja kotikäyntejä.
Tiedustelut ja ajanvaraus:
Tapio Sippoin 050 5328 528
www.sippoin.
P01$+1/1$)<);1$+"")3");'1#*;($$)
Turvallista arkea elämän eri tilanteisiin tarjoaa
rovaniemeläinen Hoivaroi. Kotisairaanhoito,
kotipalvelu, ja omaishoitajan vapaapäivä ovat
arvokas apu sitä tarvitseville. Kauttamme löydät myös kodinhoidon muut palvelut kotivahdista siivoukseen.
Lisätietoa meistä www.hoivaroi.
PQ"/$2)01$(1(':"Z)Q"/$)]"'%%$
Koulutettu hieroja. Muokkaavasta hieronnasta
kokonaisvaltaisiin hoitoihin, asiakaslähtöisesti.
Perushoidot: klassinen-, aroma- ja suolahieronta sekä intialainen päähieronta.
Puh. 0400 707 020
Jurvalankatu 4 B 7, 33300 Tampere
TRE-tekniikka; Vapisemalla vapaaksi kehon
syväjännityksistä! Hierontaa sekä ohjattua
liikuntaa yksilöllisesti tai ryhmille.
Puh. 040-5020738
www.jannityspois.net
[email protected]
P.12%"2)&"/("21Z)
A'/'2)#'12("$%;1$(1#"
Akupunktio, Aromaterapia, Astrologia,
Bioenergia-informaatiokentän oikaisu,
Ekokampaaja, Energiahoito, Enkelityöskentelyn ja kanavoinnin kurssit, Hieronta (klassinen), Hieronta (Intuitiivinen), Homeopatia,
Intialainen päähieronta, Intuitiivinen kehoterapia, Johdettu sisäinen matka, Koko kehon
vyöhyketerapia, Reeksologia, Lymfahoito,
Lämpökivihoito, Naprapatia, Numerologia,
Reconnective Healing, Reconnection Sessio,
Reiki, Resonanssiterapia, Selvänäköinen auralukemus, Selvännäkijän vastaanotto, Suggesto- ja rentoutusterapia, Tarot, Viikinki Riimut, Voicemassage.
Virusmäentie 9, 20300 TURKU
Puh. (02) 250 3636
www.konsankartano.net
P>*2$(")>*;(12*2
Olet sitä mitä ajattelet – kun ajattelusi muuttuu, elämäsi muuttuu -kursseja eri puolella
Suomea. Vapaa pääsy tilaisuuksiin.
Myös yksityisvastaanotot, pienryhmät ja
sähköiset palvelut.
Puh. 050 345 1035.
lenita.lehtonen@junita.
www.lenitalehtonen.
P>'@*($")
Q""2")]'%$
Lenormand-tulkintoja ja astrologisia konsultointeja. Tilaa puhelinkonsultointi sähköpostitse. Vastaanotto Tampereella, Aurinkopaikassa sekä Turussa Konsan kartanolla.
19
fon +49-30-29 77 41 00
mobile +49-179-599 72 15
Boxhagener Straße 21, 10245 Berlin
www.lucetia.eu
[email protected]
P>'12212)01$+"("/
4$/:")A12=*/6V"$2$1)3")
4*::1)V"$2$1
Halauksien talo; Reikihoito, Tähtienergiahoito,
Aloe Vera ja Kookostuotteet. Pihasuunnitelmat.
Uutta; Hyvinvointiluennot.
Sirpa Tonder-Vainio puh. 040 700 6188
Seppo Vainio puh. 040 515 0315
Välimaantie 192F, 21240 Askainen
[email protected]
www.luonnonhoivatar.net
P!*((,#,)[$$2")
Koulutettu hieroja, Aura-Soma väriterapeutti, Reiki-hoitaja, Kraniosakraaliterapia, kodin energiapuhdistukset.
Puh. 040 733 1980
Luontaishoitola Suvanto
Suvantokatu 7-9, 33100 Tampere
[email protected]
www.luontaishoitola.net
P!1/*5*"
822")0'/5"#"$2*2
Yritysmateriaalit ja markkinointi, Myyntityö,
Kirjoitustyö, Toimistotyö
puh. 040 533 2967
www.moremea.
anna.hurmalainen@moremea.
Saarniharjunkuja 2 A 1, 01630 Vantaa
P^/1);"/512$")_A5$`
4"22")A'1+$2*2
Aarrekartta valmennukset, Rentoutushieronta
ja Äänimaljahoidot, Nature`s of Scandinavian
jälleenmyynti, Freelancer toimittaja.
Puh. 040 734 3632
Paavontie 6, 94830 Kemi
[email protected]
www.proharmonia.
20
P]''%'%"#$
0*#*2")8;1
Hierontaa, Aromaterapia, Ruususalin
vuokrausta
Puh. 050-5967259
Tuomiokirkonkatu 40 C, 2. kerros
(ovisummeri: Ruususali)
33100 Tampere
www.kotiposti.net
P4"/"%(a
4'+$6!"/N"/*(")[$$((E#";($
Korkeatasoiset energiahoidot
Puh. 044-2100211
www.suviniittylahti.com
P4E=,5*2)V"#1
A"/3")]"2("5,&$)
Uuden tietoisuuden opettaja. 7-Arkkienkelin
hoito, Ykseys-energiahoito, Henkilökohtainen
valmennus/keskustelut, Kodin energiapuhdistus, Kristallihoito, Uuden parisuhteen siunaus/
vihkimysrituaali.
Puh. 044 380 9499
[email protected]
PA'#&&$)Q';"
Kukkaterapia, henkilökohtainen ja luonnonmukainen kukkaterapia -myös eläimille.
Puh. 0400 890 051
Paavontie 6, 94830 Kemi
info@keskiyonaurinko.
www.keskiyonaurinko.
PA''#")0';("#"
TAROT VANHAVIISAUS. Tarot tulkintoja keskiviikkoisin n. 2 kertaa kk, Pinninkatu 59 TRE,
kts kotisivuiltani Tapahtumakalenterista, tietoni ym. löydät sieltä! Soittele ja varaa aikasi.
Puh. 041 707 1920
http://tarot.konsankartano.net
[email protected]
PA''#")A'15$
InnerLight ja Aloevera -edustaja
www.innerlightinc.com/ttu
www.myaloevera./tuulansivu
Ph-tasapainota kehosi. Terveys- ja ravintone
uvontaa. Super Greens luomuterveysjuoma.
UUTTA INNERLIGHTILTA: GSR-COMPASS
BIO-SKANNAUS tutkin kehosi ravinnonpuutteet. 95,2% korrelaatiota laboratorio testeihin
nähden. Tuote-esittelyt ja kotikutsut.
Puh. 040 960 2963
[email protected]
www.tuulatuomi.
PA,;($%"=*
A''#$")!,2(E#,
hieronta, kasvo- ja päähieronta, Turvehoidot,
Aromaterapeuttinen kokovartalohieronta,
HOPIkorvakynttilähoito, Reiki energia hoito.
Tapahtumat: Enkelten päivä, Äitimaa messut
ym. Myös nettikauppa jossa mm. kirjallisuutta, InnerLight viherjauhe, intiaanisokeri, ruususuola, viljamyllyt yms.
Kuljun Kirppis Lempäälässä
Aino Ylifrantti 040-7761848
Ari Kero 045-1349234
[email protected]
ari.kero@elisanet.
Laukontori 9 B Kehräsaari 33200 Tampere
www.aitimaakeskus.com
Selvänäköpalvelu, Violettiliekki, Reikihoito, Valokynähoidot, Neulaton akupunktio,
Magneetti -ja maasäteilymittaukset, Enkelivesi.
Koulutukset ja kurssit;
Aarrekartta, Violet Flame Reiki Master,
Shamballa MD Reiki sekä vihkimykset.
Myös puhelimitse selvännäköiset tulkinnat.
Puh. 0700-81100
Kirkkojärvenkuja 5, 07600 Myrskylä
www.tahtisade.net
PF#(/")#*;($
]"3"($*(1")*(%$3b$##*
Puh. 03 555 8101
Salojärventie 36, 17950 Kylämä
www.ultra-lehti.com
Puh. 045 122 2585
Pc*%(*/="E)D2@*)!1/*
!"/$"22*)4"/"2:,,
Vintage vaatteet - menneiden vuosikymmenten muotia.
Puh. 050 511 0454
Kauppapuistikko 16, 65100 Vaasa
info@yesterdayoncemore.
www.yesterdayoncemore.
PC$($5"")&*%&'%)DE)
Hyvinvoinnin, terveyden ja henkisen
tietoisuuden lähde
Hoidot: Ayurveda, Ayurvedinen Koko kehon
21