Lataa tulostettava versio

1/2013
Hyvässä hoidossa
Uniongelmiin
apua Porin
Lääkäritalosta
Raskaudet ovat erilaisia
s.3
s.4
Lääkäritalossa tapahtuu
s.6
Plastikkakirurgian palvelut
s.6
Meillä mietittyä
Toimintamme monipuolistuu
P
orin
Lääkäritalon
strategian lähtökohtana on paikallinen
toimiminen Satakunnassa.
Strategiassa on lisäksi huomioitu, että paikallisesti
pystymme tarjoamaan valtakunnallisesti
toimiville
yrityksille kilpailukykyisen
vaihtoehdon. Näihin molempiin strategisiin linjauksiin olemme hakeneet lisää
monipuolisuutta viimeaikaisilla päätöksillämme.
Porin Lääkäritalon toiminta laajenee Raumalle,
kun olemme helmikuussa 2013 ostaneet Rauman
Erikoislääkärikeskus Oy:n
koko osakekannan. Ostetun
yrityksen toiminta on perusteiltaan hyvin samantapaista
kuin Porin Lääkäritalon, ja
sen vuoksi se sopii erinomaisen hyvin toimintamme laa-
jentumiseen. Työterveyshuolto
tulee olemaan yksi painopistealue, jota tulemme uudessa
yksikössämme
kehittämään.
Meillä on jo tällä hetkellä Raumalla työterveysasiakkaita, joita
alihankkijat hoitavat. Toinen
pikainen kehittämiskohde Raumalla tulee olemaan röntgentoiminnan digitalisointi.
Maaliskuussa 2013 on perustettu kotimaisten, paikallisten työterveyshuollon toimijoiden kesken valtakunnallinen
Hyvän terveyden verkosto, joka
pyrkii verkostomaisella yhteistyöllä tarjoamaan valtakunnallisille asiakkailleen kattavat
työterveyspalvelut. Porin Lääkäritalo on mukana 12 muun
paikallisen palveluntuottajan
kanssa tässä verkostossa. Uskomme, että pystymme näin
tarjoamaan hyvin kilpailukykyisen vaihtoehdon usealla
Ajankohtaista
paikkakunnalla toimiville asiakasyrityksille. Hyvän terveyden
verkosto tuo näin lisää mahdollisuuksia monipaikkakuntaisten
yritysten työterveyspalvelujen
järjestämiseksi.
Kuten kaikesta huomaa, terveydenhuolto on tällä hetkellä
hyvin voimakkaassa muutoksessa. Jo pelkästään yksityisellä
sektorilla tapahtuu paljon. Julkisen puolen rakenneuudistukset odottavat vielä hallituksen
päätöksiä. Jos hallitus pystyy
tekemään kunnon rakenteelliset muutosratkaisut, myllerrys
terveydenhuollossa tulee jatkumaan vuosia. Jos hallitus ei
pysty rakenteita uudistamaan,
nykyinen säästökituuttaminen
jatkuu, kunnes rahat
loppuvat.
Joka tapauksessa, kehitetään julkista terveydenhuoltoa
tai ei, suomalainen terveydenhuolto tulee tarvitsemaan meitä yksityissektorilla toimivia
varmasti tulevina vuosina. Kehittämällä kaiken aikaa omaa
toimintaamme ja sen moni-
Lääkäripäivystys
Porin Lääkäritalon lääkäripäivystys palvelee jonotusvastaanotolla vuoden jokaisena päivänä:
arkisin kello 9–11 ja 17–19
viikonloppuisin kello 10–14.
Pääsiäisenä 29.3.–1.4. päivystys palvelee kello 10–14.
Lääkäritalon työterveyshuolto Lisäsimme sähköisiä
hyvinvointia tukemassa
ilmoittautumispisteitä
Porin Lääkäritalon työterveyshuolto tarjoaa asiakkailleen
erilaisia ryhmiä hyvinvoinnin tueksi.
Kevään aikana alkavat ryhmät muun muassa tueksi tupakoinnin lopettamiseen sekä selän ja niskan hyvinvoinnista
huolehtimiseen. Kaikissa ryhmissä vetäjinä toimivat työterveyshuollon ammattilaiset.
Painonpudotusryhmä pyörähti käyntiin jo helmikuun alussa, ja se kestää koko kevään.
– Kevään ryhmään osallistuvilla vaikuttaa olevan reilusti innostusta ja motivaatiota elämäntapamuutoksien tekemiselle, yhtenä ryhmän vetäjänä toimiva työfysioterapeutti
Riku Huhtala kertoo.
Työterveyshuollon asiakkaat voivat tiedustella lisää työterveyshuollosta p. (02) 622 633.
2
1/2013
Porin Lääkäritalo
Vastaanotolle
tultaessa
ilmoittautumista nopeuttaa sähköisen ilmoittautumisen
mahdollisuus.
Etenkin ruuhka-aikoina jonotuksen voi välttää ilmoittautumalla vastaanotolle
Kela-kortin avulla.
Ilmoittautumispisteitä on
lisätty. Niitä on nyt jokaisessa kerroksessa.
Ilmoittautuminen käy hetkessä näyttämällä Kelakortissa olevaa viivakoodia
ruudun vieressä olevaan
lukijaan.
puolisuutta voimme olla tässä
parhaiten avuksi.
Heikki Kuuri-Riutta
toimitusjohtaja
Runsaasti
parkkitilaa
asiakkailllemme
Lääkäritalon
takana.
Kaikki
palvelut saman
katon alta
Nopeasti vastaanotolle.
Laboratorio- ja
röntgentutkimukset
lääkärikäynnin yhteydessä.
Itsenäisyydenkatu 33
28100 Pori
Ajanvaraus
puhelimitse
numerosta 622 622
ja netissä 24/7
www.porinlaakaritalo.fi
Seuraa
Lääkäritalon
blogia
netissä!
Raskaudet ovat erilaisia
Naiselle erityisesti ensimmäinen raskaus tuo mukanaan valtavasti erilaisia tunteita ja ajatuksia. Ne eivät pelkästään johdu hormonaalisista muutoksista, vaan yhtäkkiä tajuaa olevansa tilanteessa,
jossa vastuu omista elämäntavoista ei kohdistu enää pelkästään
itseen. Kaikki raskaudet ovat erilaisia, joten arvokkaista neuvoista huolimatta edessä olevat yhdeksän kuukautta on koettava itse.
Kuuntele omaa kehoasi
Levollisen olotilan löytäminen voi ohjeiden ja kieltojen
viidakossa olla vaikeaa. Porin
Lääkäritalon äitiysneuvolassa
vastaanottava kätilö Outi PorriAulapalo sanoo, että tärkeintä
on oman kehon kuuntelu.
– Keho on yllättävän viisas.
Jos sen antamia merkkejä pysähtyy tarkastelemaan, saa arvokkaita vihjeitä, mikä on itselle
ja vauvalle hyväksi.
Kiire ja suorittaminen ovat
arkipäivää, mutta raskausaikana
on hyvä opetella pysähtymään
ja tarkastelemaan omaa vointiaan. Ohjeet, kiellot ja kehotukset antavat hyvää tietoa, kunhan
niihin vain osaa suhtautua oikeanlaisella maalaisjärjellä.
Raskaus on syy
ryhdistäytyä
Naiset, jotka huolehtivat itsestään muutenkin, jatkavat terveellisiä elämäntapoja luonnostaan myös raskauden aikana.
Omia tottumuksiaan ei silloin
tarvitse raskauden vuoksi muuttaa, vaan on hyvä jatkaa esimerkiksi liikkumistaan omien tuntemustensa mukaan.
Samoin on ravitsemuksen
puolella: hysteerinen ruokavalion tarkkailu ei ole tarpeen.
Perusterveellinen ja monipuolinen ruokavalio sallii myös satunnaisen herkuttelun. Toisaalta
päihteiden suhteen turvallisia
käyttörajoja ei ole, joten niistä
on hyvä luopua kokonaan.
Etenkin nuorille naisille ensimmäinen raskaus on vaihe, jolloin valistus tehoaa ja motivaatiota elämäntapojen muuttamiselle
on. Erityisesti raskausdiabetesluvut ovat nousseet huolestuttavasti, sen vuoksi sokerirasitustesti
tehdään monelle raskaana olevalle. Testin tuloksien perusteella
yhä useammalla naisella on aitoa
tarvetta omien ruokailutottumusten muuttamiselle.
”Yksityisyrittäjällä on
omat haasteensa
äitiysloman
järjestämisessä
ja esimerkiksi
sijaisen
löytämisessä.”
Wilhelmiina Rantanen
parturi-kampaaja
Puhuminen peloista
auttaa
Tulevat äidit saattavat kysellä
mitä yksinkertaisimpia ja hassujakin asioita siinä pelossa, että
aiheuttavat vahinkoa lapselleen.
Porri-Aulapalo kuitenkin sanoo,
että esimerkiksi alkuraskaudelle
melko tyypillisiä keskenmenoja
ei äiti omalla toiminnallaan ole
saanut aikaiseksi.
– Naiset puhuvat keskenään
paljon raskauteen ja synnytykseen liittyvistä asioista. Keskenmenot ovat kuitenkin aihe,
josta helposti vaietaan, vaikka
vertaistuki olisi tällöin erittäin
tärkeää.
Porri–Aulapalo kannustaa
muutenkin puhumaan raskauteen liittyvistä tuntemuksista ja
peloista. Puoliso, ystävät ja neuvola ovat tärkeä tuki odottavalle
Parturi-kampaaja, yrittäjä Wilhelmiina Rantanen odottaa esikoistaan syntyväksi toukokuussa. Tähän mennessä raskausaika on sujunut hienosti. Kansainvälisellä tasolla kenttäratsastuksessa kilpaileva
nainen on kuitenkin jättänyt aktiivisimman treenaamisen vauvan
syntymän jälkeiseen aikaan. Töissä Wilhelmiina aikoo jatkaa niin
pitkälle kuin vointi pysyy hyvänä.
- Yksityisyrittäjällä on omat haasteensa äitiysloman järjestämisessä
ja esimerkiksi sijaisen löytämisessä.
äidille. Esimerkiksi synnytyspelon vuoksi apua saa ensisijaisesti
omasta neuvolasta sekä tarvittaessa synnytyssairaalan pelkopoliklinikalta.
Vauvan tulo jännittää
myös isää
Porri-Aulapalo mainitsee, että
alkuraskaudessa äidin omassa
kehossaan tuntemat muutokset
eivät välity tulevalle isälle.
– Siksi olisikin hyvä, jos
isällä olisi mahdollisuus tulla
mukaan äitiysneuvolakäynnille
kuullakseen vauvan sydänäänet
tai nähdäkseen tulevan lapsensa
ultraäänikuvassa.
Raskauden edetessä äidin
vatsan kasvaminen tekee vauvan tulon konkreettisemmaksi
myös isälle. Synnytysvalmennukseen ja itse synnytykseen
osallistuminen vahvistavat isän
suhdetta syntymässä olevaan
lapseensa.
Porin
Lääkäritalon
äitiysneuvola
Porin Lääkäritalossa toimiva äitiysneuvola tarjoaa tulevalle äidille sekä
muulle perheelle tietoa
ja opastusta raskausajan alusta aina synnytyksen jälkeiseen kotikäyntiin saakka.
Kaikki
äitiysneuvolassa vastaanottoa pitävät
kätilöt työskentelevät
myös synnytyssairaalassa.
Anne-Mari Lehto
Äitiysneuvolakäynnit
suunnitellaan aina asiakkaan toiveiden mukaan
ja tapaamisten määrä
mietitään äidin tarpeen
ja voinnin mukaan.
Lisätietoja:
ajanvaraus
p. (02) 622 622
Äitiysneuvolan vastaanottoajat ovat iltaisin, joten myös päivätyössä
olevat isät ehtivät halutessaan mukaan.
Hyvässä hoidossa
Äänekäs ja
katkeileva
kuorsaus on
uniapnean oire
Varaa
aika netissä
porinlaakaritalo.fi
Hoitajat Maarit Vehmaskangas ja Terhi Saari-Hannibal tekevät unitutkimuksia Lääkäritalossa. Tuloksia tulkitseva erikoislääkäri pystyy lyhyistäkin unipätkistä tulkitsemaan
paljon henkilön unenlaadusta.
Kuorsaus on hyvin yleistä ja voidaan sanoa, että kaikki ihmiset
kuorsaavat satunnaisesti. Jokaöisiä kuorsaajia on arvioitu 30 50-vuotiaista miehistä olevan 20 % ja 5 % samanikäisistä naisista. Kuorsauksen esiintyvyys lisääntyy iän myötä, ja yli 60-vuotiaista miehistä puolet ja naisista 30 % kuorsaa joka yö.
K
uorsaus ei sinänsä ole
sairaus, vaan lievänä
esiintyessään merkki
tilapäisesti lisääntyneestä vastuksesta ylähengitysteissä unen
aikana. Kuorsausääni syntyy,
kun hengitysilma uloshengityksen aikana aiheuttaa värähtelyä
nielun pehmeissä kudoksissa.
Kuorsaus voi aiheuttaa vaikean
sosiaalisen haitan ja vaikuttaa
vuodekumppanin elämänlaatuun, joten sitä ei pidä vähätellä.
Kuorsauksen hoito sosiaalisista
syistä voi näin ollen tietyissä tapauksissa olla aiheellista.
Kuorsauksen hoidossa tulee
ensin arvioida konservatiivisen
hoidon mahdollisuudet. Konservatiivisella hoidolla tarkoitetaan ei-leikkauksellista hoitoa.
Ylipainoisen kuorsaajan hoidon
kulmakivi on laihduttaminen.
Tupakointi olisi hyvä lopettaa.
Merkittävä osa potilaista kuorsaa lähinnä selällään nukkuessa,
4
1/2013
ja apuvälineet, jotka estävät selällään nukkumisen, näyttävät
auttavan. Alkoholin ja rauhoittavien lääkkeiden käyttöä on
vältettävä ennen nukkumaan
menoa. Nenähengitystä parantavista lääkkeistä tai sierainten
laajentajista voi olla hyötyä.
Takanielun ilmatilaa lisäävät
suukojeet, esimerkiksi kuorsauskiskot, vähentävät kuorsausta. Mikäli konservatiivisista
hoidoista ei ole riittävää apua,
voidaan harkita myös kirurgisia
hoitomuotoja.
joka johtuu ylähengitysteiden
unenaikaisesta ahtautumisesta.
Jos toistuviin katkoihin eli apneoihin liittyy unen häiriintymi-
nen ja päiväväsymys, puhutaan
obstruktiivisesta uniapneaoireyhtymästä. Ylähengitysteiden
ahtautuminen ja hengitysvastuksen lisääntyminen unen
aikana on jatkumo: toisessa
päässä on pelkkä kuorsaus, ja
toisessa vaikea-asteinen uniapneaoireyhtymä.
Vanhan arvion mukaan
täysi-ikäisistä miehistä neljä prosenttia ja naisista kaksi
Ylipainoisuus lisää
uniapneaa
Mikäli kuorsaus on hyvin äänekästä ja erityisesti jos se on katkeilevaa, on kyseessä uniapnea.
Uniapnealla tarkoitetaan hengitysilmavirtauksen rajoittumista
tai estymistä eli obstruktiota,
Porin Lääkäritalo
Tutkimuksessa rekisteröidään hengitystä, sydämen syketaajuutta, sydämen iskuvoimaa, nukkuma-asentoa ja happikyllästeisyyttä koko
yön aikana. Tarkoituksena on selvittää mahdollisia unenaikaisia
hengityskatkoksia.
prosenttia sairastaa obstruktiivista uniapneaa. Viime aikoina on esitetty huomattavasti
korkeampiakin arvioita taudin yleisyydestä. Erityisesti, jos
huomioidaan unenaikainen pitkäkestoinen ylähengitysteiden
ahtautuminen, esiintymisluvut
ovat selvästi suurempia. Yhtenä
merkittävänä syynä obstruktiivisen uniapnean lisääntymiseen
on ylipainoisuuden yleistyminen, koska lihavuus on tärkein
uniapnean riskitekijä.
Aiemmin oletettiin miehille
tehtyjen tutkimusten perusteella,
että obstruktiivisen uniapnean
oirekuvassa ei ole sukupuolten
välisiä eroja. Nyttemmin on
todettu, että naisten kokemat
oireet ja heillä todettavat tutkimuslöydökset poikkeavat miesten perinteisestä uniapneasta.
Miehillä hengityskatkot ovat
hallitseva oire ja löydös. Naisilla puolestaan ylähengitysteiden
ahtaus on tyypiltään osittaista,
joka ei johda hengityskatkoihin,
veren happikyllästeisyyden laskuihin tai havahtumisiin.
Perinteisesti uniapnean vaikeusastetta on määritetty hengityskatkojen tai lyhytkestoisten
ahtaumien määrällä tuntia koh-
Nukahteluja kesken päivän
Porin
Lääkäritalon
unitutkimus
Työterveyshuollon 55-vuotias asiakas Tapio
(nimi muutettu) sai viisi vuotta sitten diagnoosin ja sen myötä avun Porin Lääkäritalossa tehdystä unitutkimuksesta.
T
yökseen traktoria, trukkia, kuorma-autoa ja
muita
tehdasalueella
tarvittavia ajoneuvoja kuljettava
mies kärsi monenlaisista uniongelmista. Merkittävin elämää
hankaloittava oire oli yllättävä
nukahtelu kesken päivän. Hän
saattoi nukahtaa niin traktorin
ohjaamoon kuin kahvipöytäänkin.
Vaaratilanteita, esimerkiksi
liikenteessä, ei koskaan onneksi
syntynyt: ehkä alitajuisesti mielessä oli onnettomuuden vaara,
joka sai ajon ajaksi ajatuksen pysymään tiessä.
Itse Tapio ei ongelmansa
vakavuutta aluksi ymmärtänyt,
sillä oli jo tottunut huonosti nu-
kuttuihin öihin, väsymykseen
ja outoihin nukahteluihin. Silloisessa työpaikassa työkaverit
kuitenkin huolestuivat ja alkoivat painostaa häntä lääkäriin.
Lopulta vaimon herkeämätön
huoli sai miehen lähtemään lähes tuohtuneena tutkimuksiin.
den. Pitkäkestoisen osittaisen
ahtauman osuus on näin jäänyt
huomioimatta, joten naisten
unenaikaiset
hengityshäiriöt
ovat selvästi alidiagnosoituja.
sekä aivoverenkiertohäiriöitä.
Uniapnea lisää tapaturmien
vaaraa ja sairauspoissaoloja
ja hoitamaton uniapnea lisää
myös kuolleisuutta. Uniapneapotilailla myös mielialahäiriöt ja kognitiivisen toiminnan
heikkeneminen ovat yleisiä.
Uniapnean asianmukainen hoito vaikuttaa suotuisasti näihin
riskeihin.
Uniapnea
diagnosoidaan
koko yön rekisteröinnillä, jossa
seurataan hengitysilmavirtaa,
hengitysliikkeitä, kuorsausta,
Uniapnea on syytä hoitaa
Hoitamaton uniapnea lisää
merkittävästi sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Uniapneapotilailla esiintyy enemmän
verenpainetautia, sydämen vajaatoimintaa ja rytmihäiriöitä
• Tutkimukseen
tarvitaan lääkärin
lähete.
Uniongelmat ja hallitsemattomat nukahtelut voivat olla vaaraksi
liikenteessä.
Syyksi paljastui uniapnea
Porin Lääkäritalon laboratoriosta Tapio sai kotiin mukaansa
unta mittaavan laitteen. Laitteen
keräämien tulosten perusteella
hän sai lähetteen Satakunnan
keskussairaalaan, jossa ylipaineella ilmaa antavan laitteen
avustamana nukutun yön jäl-
keen varmistui, että kyseessä oli
uniapnea.
Nyt hän käyttää yöllä hengitystä helpottavaa laitetta, jonka
myötä uni parani ja aamut ovat
virkeitä. Niin ikään loppuivat
myös yllättävät nukahtelut. Vaimon kannalta merkittävää on
myös kuorsauksen loppuminen.
Jälkeenpäin olen erittäin
tyytyväinen, että asia selvitettiin, sillä tutkimuksien myötä
elämänlaatuni parantui huomattavasti.
Anne-Mari Lehto
”Usein asiakkaat epäilevät,
ettei nukkumisesta laitteen
kanssa tule mitään. Yleensä
kuitenkin yö sujuu hyvin,
ja asiakas saa nukuttua,”
Terhi Saari-Hannibal
sairaanhoitaja
veren happikyllästeisyyttä ja
nukkuma-asentoa.
Tutkimus
tehdään kotona omassa vuoteessa, mukana kannettavalla
laitteella. Rekisteröinnillä voidaan todeta hengityskatkot ja
toistuvat osittaiset ahtaumat,
joihin liittyy veren happikyllästeisyyden laskuja. Hengitysilmavirran analyysilla voidaan
selvittää myös pitkäkestoista
osittaista ylähengitysteiden ahtaumaa.
Rekisteröintilöydöksen ja
oirekuvan mukaan suunnitellaan hoito, jonka perusosat ovat
samoja kuin kuorsauksen hoidossa: ylipainoisella potilaalla
laihduttaminen on tärkeää, samoin tupakoinnin lopettaminen ja alkoholin käytön välttäminen saattavat vähentää oireita
ja lievittää taudin vaikeusastetta.
Lääkkeellistä hoitoa uniapneaan
ei ole tarjolla. Varsinainen ja
tärkein uniapnean hoito on niin
sanottu nenä-CPAP -laite, jolla
nukkuessa aiheutetaan nielun ja
ylähengitysteiden alueelle ym-
päristöä korkeampi paine, jolla
hengitystiet pidetään avoimina.
Joissakin tapauksissa voidaan harkita ylänielun alueen
leikkauksia tai muita toimenpiteitä, mutta ne eivät sovellu
kaikkien
uniapneapotilaiden
hoitoon, ja niiden tulokset ovat
olleet varsin vaihtelevia. Lievää
uniapneatautia voidaan hoitaa
samanlaisella suukojeella, kuorsaus- tai apneakiskolla, kuin
kuorsaustakin.
Uniapnea on yleisyytensä
perusteella kansantauti, ja se on
merkittävä sydän- ja verisuonisairauksien ja monien muiden sairauksien riskitekijä. On
erittäin tärkeää tunnistaa tämä
sairaus, koska asianmukaisella
hoidolla huomattavasti vähennetään näitä riskejä ja myös
parannetaan uniapneapotilaan
elämänlaatua.
Esa Rauhala
kliinisen neurofysiologian
erikoislääkäri, dosentti
unilääketieteen erityispätevyys
•
Tutkimusaika
sovitaan yhdessä hoitajan kanssa, joka myös opastaa käytännön asioissa.
• Tutkimusajankohta valitaan niin, että unirytmi on
säännöllinen
edeltävän viikon,
eikä siihen ajoitu esimerkiksi juhlia.
•
Mittauslaite on
kasettinauhuria muistuttava laite, joka kiinnitetään vyöllä vyötärölle.
• Tutkimusanturit
kiinnitetään
Lääkäritalossa
valmiiksi edellisenä iltapäivänä.
• Varsinainen
rekisteröinti
suoritetaan kotona.
• Nukkuessa voi kääntyillä ja valita nukkuma-asennon vapaasti.
• Laitteen kanssa voi yöllä myös nousta ylös ja liikkua.
• Laite palautetaan Lääkäritalon
laboratorioon
tutkimusta
seuraavana päivänä.
• Erikoislääkäri antaa tutkimuksesta
lausunnon.
• Jatkotoimenpiteet mietitään yhdessä lähetteen
kirjoittaneen
lääkärin kanssa.
Lisätietoja:
laboratorio
p. (02) 622 6250
Hyvässä hoidossa
Plastiikkakirurgian
asiantuntemusta
Porin Lääkäritalossa
Plastiikkakirurgian
erikoislääkärit
Tapio Nieminen
ja Ira Saarinen
tekevät plastiikkakirurgisia leikkauksia Porin
Lääkäritalossa.
Porin Lääkäritalossa on tarjolla monipuoliset plastiikkakirurgian palvelut. Lääkäritalon plastiikkakirurgian erikoislääkäreillä Tapio Niemisellä ja Ira Saarisella on runsaasti
kokemusta eri plastiikkakirurgisista leikkauksista ja hoitomuodoista.
S
ekä Saarinen että Nieminen hoitavat rinta- ja ihosyöpäpotilaita sekä tekevät myös erilaisia kosmeettisia
leikkauksia.
– Useinkaan naiset eivät
välttämättä tiedä, että rinnat olisi hyvä tutkituttaa juuri plastiikkakirurgilla, sillä he ovat erikoistuneet rintarauhasten hoitoon ja
tutkimiseen, Saarinen kertoo.
Tapio Niemisen perehtyneisyys rintasyöpiin ja -kirurgiaan on saanut tunnustustakin,
kun Suomen Syöpäsäätiö valitsi
hänet vuoden 2010 syöpälääkäriksi. Rintasyövän hoidon
seuranta ja jälkitarkastukset on
mahdollista tehdä vastaanotolla
Porin Lääkäritalossa.
Ira Saarisen myötä Porissa saatavat plastiikkakirurgian
palvelut ovat puolestaan laajentuneet uusiin hoitomuotoihin,
joten porilaisten asiakkaiden ei
tarvitse hakeutua esteettisissä
hoidoissakaan Satakunnan ulkopuolelle.
P
”Verkosto
mahdollistaa
laajemman
valtakunnallisen
toiminnan.”
6
1/2013
Anne-Mari Lehto
Plastiikkakirurgian ammattilaiset Saarinen ja Nieminen työskentelevät myös Satakunnan
keskussairaalassa, ja ovat ajan
hermolla plastiikkakirurgian eri
hoitomuodoista. Porin Lääkäritalossa he toimivat yhteistyös-
– Verkosto mahdollistaa
laajemman valtakunnallisen
toiminnan erityisesti työterveyspalveluissa. Valtakunnallisesti toimiville yrityksille on
nyt mahdollinen ja järkevä
vaihtoehto valita paikallinen
lääkärikeskus palveluidensa
toimittajaksi, Porin lääkäritalon toimitusjohtaja Heikki
Kuuri-Riutta sanoo.
Verkoston perustajajäsenet tulevat Suomen kasvukeskuksista, mutta sitä on
tarkoitus laajentaa. Paikallisuus on tärkeä elementti ja
sen yhdistäminen vahvaan
yhtenäiseen palveluntarjontaan tuo todellista lisäarvoa
valtakunnallisille työterveysasiakkaille.
Porin Lääkäritalo
Lääkäritalon esteettiseen
hoitovalikoimaan kuuluvat mm.
• vartaloa muovaava kirurgia, kuten rintojen
suurennukset ja pienennykset
• rasvaimut ja -siirrot
Konsultointia ja
yhteistyötä
Kotimaiset
terveyspalveluyritykset
tiivistävät yhteistyötään
orin Lääkäritalo Oy on
mukana Hyvän terveyden verkostossa, jonka
13 suomalaista terveyspalvelualan yritystä allekirjoittivat
maaliskuussa Helsingissä. Uusi
yhteistyöverkosto tähtää etenkin
suurten valtakunnallisten työterveysasiakkaiden palvelemiseen.
sä sekä toistensa että hoitavan
henkilökunnan kanssa, ja konsultoivat toisiaan tarvittaessa.
Lääkäritalon plastiikkakirurginen osaaminen on siis vahvoissa
käsissä ja on laajentunut hyvin
kattavaksi.
• kemialliset kuorinnat
Lisätietoja:
leikkauksista sairaalasta
p. (02) 622 6270
esteettisistä hoidoista
toimenpideyksiköstä
p. (02) 622 6238
• PRP-hoidot
• kasvojen ja kaulan alueen, silmäluomien sekä
arpien korjausleikkaukset ja
• täyteainepistokset.
Rauman Erikoislääkärikeskus siirtyi
Porin Lääkäritalon omistukseen
S
atakunnan suurin terveyspalveluyritys Porin
Lääkäritalo Oy on ostanut helmikuussa tehdyllä
osa­kekaupalla koko Rauman
Erikoislääkärikeskus Oy:n
osakekannan. Kaupan myötä Rauman Erikoislääkäri­
keskuksesta tulee Porin Lääkäritalon tytäryhtiö.
Palvelujen
kehittämistä
Tehdyllä
yrityskaupalla
raumalaiset potilaat saavat käyttöönsä kaikki Porin Lääkärita­lon palve­lut.
Rauman Erikoislääkärikeskus Oy:n toimitusjohtajana ollut erikoislääkäri Kari
Rapala näkee kaupan suu-
rimman arvon nimenomaan
laajentuneissa
mahdolli­
suuksissa kehittää Rauman Eri­
koislääkärikeskuksen palveluja. Kari Rapala toimii jat­kossa
Rauman Erikoislääkärikeskuksen vastaavana lääkärinä.
Porin Lääkäritalon toiminta
on keskittynyt Porin talousalueelle, mutta yritys on hoita­nut
mm. Olkiluodon ydinvoimalatyömaan rakennusaikaiset työterveyshuoltopalvelut monien
ulkomaisten yritysten kanssa.
– Meillä on jo tällä hetkellä
Rauman seudulla aika paljon
työterveyspalvelujamme käyttäviä yrityksiä, joten tehty yrityskauppa antaa mahdollisuuden kehittää tätä puolta entistä
enemmän, sanoo Porin Lääkäritalon toi­mitusjohtaja Heikki
Kuuri-Riutta.
Painonpudotuksen jälkeiset korjausleikkaukset
Painon pudottamisella on paljon positiivisia vaikutuksia, mutta voimakkaan laihdutuksen seurauksena vartaloon
saattaa jäädä häiritsevää, roikkuvaa ihoa. Painonpudotuksen nopeus ja määrä sekä perinnölliset tekijät vaikuttavat, missä määrin ihopoimuja muodostuu.
Runsaasti
parkkitilaa
Lääkäritalon
takana!
Nopean ja rajun laihdutuksen
myötä jääneet ihopoimut on
mahdollista korjata leikkauksella.
R
oikkuvien ihopoimujen
aiheuttama haitta on yksilöllinen, ja osa kokee
ne hyvin häiritsevinä, kun taas
toisia ne eivät vaivaa yhtä helposti. Ylimääräisestä roikkuvasta ihosta voi kuitenkin aiheutua
myös terveydellisiä ongelmia.
Erityisesti vatsanalueen roikkuva ihopoimu ja riippurinnat
voivat hautoa alla olevaa tervettä ihoa, mikä voi johtaa ihon
sieni- tai bakteeritulehduksiin.
”Useimmiten
ylimääräistä
ihoa kertyy
alavatsalle
rajun
laihduttamisen
myötä.”
Ihopoimut eri
vartalonalueilla
Yleisimmät hankaluuksia aiheuttavat roikkuvat ihoalueet ovat
olkavarret, rinnat, reidet ja vatsa. Olkavarsien alapinnoille jää
helposti painonpudotuksen jälkeen roikkuvaa ihoa, joka tunnetaan kansanomaisella nimellä
”allit”. Tämä ylimääräinen iho
hankautuu helposti ja saattaa
vaikeuttaa vaatteiden valintaa.
Rinnoissa rasvakudoksen
väheneminen saattaa aiheuttaa
osalle painonpudottajista riippurinnat ja vaikuttaa myös henkilön minäkuvan muutokseen.
Lihavuusleikkauksen jälkeisessä korjausleikkauksessa ovat
vaihtoehtoina rintojen pienentäminen, rintojen kohotus tai
rinnan suurentaminen silikoniproteeseilla. Yhdessä plastiikkakirurgin kanssa valitaan sopivin
korjausvaihtoehto. Myös miehillä saattaa olla laihduttamisen
jälkeen tarvetta poistaa ylimääräistä ihoa rinnoista, jotta rinnat
eivät vaikuta muutosten myötä
liian naisellisilta.
Useimmiten
ylimääräistä
ihoa kertyy alavatsalle rajun
laihduttamisen myötä. Vatsalle
muodostuva ihopoimu voi pahimmillaan yltää jopa polviin
saakka, ja tämä ylimääräinen
ihopoimu vaikeuttaa esimerkiksi liikuntaharrastuksia. Roikkuva ihopoimu saattaa lisäksi
hiertää ja hauduttaa alla olevaa
tervettä ihoa ja hautumisen
seurauksena alueelle voi tulla
ihon pinnallisia bakteeri- tai
sienitulehduksia. Vatsan ihon
roikkuvuuden myötä napa
siirtyy normaalia alemmas. Lihavuusleikkauksen jälkeisessä
korjausleikkauksessa poistetaan
ylimääräinen roikkuva ihopoimu ja mahdolliset pienemmät
poimut kyljistä korjataan myös.
Korjausleikkauksen
edellytykset
Roikkuvia ihopoimuja on kuitenkin mahdollista korjata leikkauksella. Tällöin on kuitenkin
huomioitavia seikkoja. Mikäli
potilas on aiemmin ollut lihavuuskirurgisessa leikkauksessa,
on siitä pitänyt kulua vähintään
1–2 vuotta ja painotavoitteen
oltava saavutettu. Mahdollisten
perussairauksien, kuten diabeteksen ja astman, täytyy olla
hoitotasapainossa. Lisäksi henkilön on oltava motivoitunut
leikkauksen jälkeiseen kuntoutumiseen ja leikkaushaavojen
hoitoon plastiikkakirurgin ohjeiden mukaan.
Hoito avuksi kaljuuntumiseen
sekä ryppyjen hoitoon
U
usin Porin Lääkäritalon
hoitomenetelmä
ihon
ikääntymismuutoksiin
on
PRP-hoitomenetelmä. jossa
ihon pintaan tehdään pieniä
reikiä neulausmenetelmällä.
Sen jälkeen ihoon imeytetään
potilaan omasta verestä eriytettyjä kasvutekijöitä, jolloin
saadaan käynnistettyä prosessi, jossa elimistö aloittaa
uuden raikkaan ja nuorekkaan ihon rakentamisen.
PRP-hoito edistää
ihosolujen uusiutumista
PRP-hoito on esteettisenä
hoitomuotona uusi, mutta
on jo pidempään ollut käytössä erilaisten sairauksien ja
vammojen hoidossa. Potilaan
omaa plasmaa on käytetty
muun muassa diabeettisten
säärihaavojen ja urheiluvammojen hoidossa nopeuttamaan niiden paranemista ja
auttamaan kudoksen uusiutumisessa.
Omaa plasmaa on nyt
aloitettu
hyödyntämään
myös varhaisen kaljuuntumisen estämiseen: päänahan
alueella voidaan hoidon avulla elvyttää hidastunutta hiusten kasvua ja estää varhaista
kaljuuntumista tai hiusten
uhkaavaa ohentumista.
Käytössä ihon omia
kasvutekijöitä
Ihon ja päänahan PRPhoidoissa ihoon imeytetään
potilaan omasta verestä eriytettyä plasmaa, Plasma sisältää runsaasti kasvutekijöitä,
jotka osallistuvat kudoksen
voimakkaaseen uudistumiseen. PRP-hoidoilla pyritään
edesauttamaan ihon ja hiuspohjan elpymistä ja solujen
uusiutumista. Tuloksena on
ihon rakenteen kiinteytyminen.
PRP-hoitoja Porin Lääkäritalossa tekee Ira Saarinen.
Ira Saarinen
plastiikkakirurgian
erikoislääkäri
Lisätietoja:
toimenpideyksikkö
p. (02) 622 6238
PRP- hoidot tehdään yleensä 2–4 kerran sarjahoitoina. Hoitojen
välissä tulee olla 3–5 viikkoa.
Ira Saarinen
plastiikkakirurgian
erikoislääkäri
Hyvässä hoidossa
Porin Lääkäritalossa Sinua palvelevat
Lääkärit
Ismo Raitakari
Jorma Panula
Arvo Saarelainen
Pekka Salminen
Uolevi Salo
Juhani Santavirta
Eeva-Liisa Sävelä
Matti Sävelä
Heli Virtanen
Anestesiologia
Kliininen fysiologia
Allergologia
Anu Virolainen
Anestesiahammashoito
Antti Pehkonen
Sari Sjövall
Timo Virtanen
Nikolai Zaitsrev
Pekka Varjo
Korva-, nenä- ja
kurkkutaudit
Jarkko Levola
Olli-Pekka Heikkilä
Jaana Ilomäki
Timo Lahin
Raili Laiho-Rekola
Hanna Sahlsten
Kirsi Ylitalo
Geriatria
Käsikirurgia
Endokrinologia
Paavo Pääkkönen
Fysiatria
Kalle Honkanen
Maritta Salonoja
Gynekologia
Johanna Haikonen
Merja Huttunen
Minna Maunola
Sinikka Oksa
Outi Pakarinen
Satu Pietarinen
Kimmo Vihko
Outi Yli-Kesti
Ari Ylä-Outinen
Gynekologiset
leikkaukset
Reijo Raitala
Ihotaudit
Jukka Juhela
Anu Virolainen
Pertti Viljanen
Tuula Vuorio
Keuhkosairaudet
Elina Aalto
Matti Pietiläinen
Kirurgia
Pertti Aarnio
Antti Hakkiluoto
Jorma Hannukainen
Teemu Joutsi
Juha Korhonen
Harri Mäkelä
Tapio Nieminen
Jorma Panula
Hanna-Stiina Taskinen
Lastenkirurgia
Seppo Suominen
Matti Sävelä
Margarita Tynni
Seppo Vanhatalo
Plastiikkakirurgia
Sotilaslääketiede
Psykiatria
Suu- ja
leukakirurgia
Tapio Nieminen
Ira Saarinen
Matti Joukamaa
Jyrki Korkeila
Seppo Ojanen
Jorma Renfors
Marko Sorvaniemi
Leena Vahero
Psykoterapia
Maritta Salonoja
Neurofysiologia
Esa Rauhala
Jan Siren
Neurologia
Tapani Jolma
Kirsi Malmberg-Ceder
Ortopedia
Ilkka Antti-Poika
Pertti Eerola
Anti Kukkela
Juha Kukkonen
Harri Mäkelä
Juhani Nirhamo
Uolevi Salo
Terveydenhuolto
Anu Toivanen
Reetta Järvenpää
Marja-Riitta Neumann
Anja Renfors
Pauli Riikonen
Anna Routama-Paana
Marja-Riitta Saikkonen
Naana Salo
Juha Varjo
Janne Vehanen
Kaija Westergård
Jonne Willman
Hilkka Ylisassi-Pietiläinen
Elina Heikkilä
Seppo Hiltunen
Timo Lehtonen
Ruuansulatuselinten
kirurgia
Muistitutkimukset
Jouko Remes
Radiologia
Lastentaudit
Timo Raudaskoski
Simo Savijoki
Sydäntaudit
Työterveyshuolto
Reumasairaudet
Magneettitutkimukset
Ossi Lehmijoki
Marja-Riitta Neumann
Seppo Ojanen
Jorma Renfors
Leena Vahero
Juha Korhonen
Sari Malmi
Ahti Huida
Matti Kesälä
Samuli Ylitalo
Timo Lahin
Tapio Ahola
Antti Hakkiluoto
Arvo Saarelainen
Juhani Santavirta
Eeva-Liisa Sävelä
Ruuansulatuselinten
sairaudet
Jukka Korpela
Matti Kukola
Silmäkirurgia
Jari Leppälä
Taina Naatula-Hyyti
Ville Paavilainen
Ulla Reunanen
Sisätaudit
Tapio Ahola
Kalle Honkanen
Jukka Korpela
Hannu Koskivirta
Matti Kukola
Paavo Pääkkönen
Jouko Remes
Maritta Salonoja
Pekka Satomaa
Esa Soppi
Anja Renfors
Työterveyslääkärit
Urheilulääkärit
Jyrki Levola
Timo Nykänen
Jonne Willman
Urologia
Teemu Joutsi
Heikki Korhonen
Pekka Salminen
Verisuonikirurgia
Pertti Aarnio
Jorma Hannukainen
Veritaudit
Seppo Vanhatalo
Yleislääketiede
Reetta Järvenpää
Esko Karra
Pauli Korkeamäki
Jyrki Levola
Ilkka Piisi
Anu Toivanen
Yleislääkärit
Sami Elamo
Elina Fält
Rauno Järvenpää
Teija Kauti
Karri Kirjasuo
Janne Kuvaja
Viljami Laine
Timo Nykänen
Jaana Porri
Pauli Riikonen
Antti Saivo
Naana Salo
Timo Toivanen
Juha Varjo
Janne Vehanen
Jonne Willman
Muut
asiantuntijat
Akupunktio
Mervi Gustafsson
Juha-Pekka Kallio
Mika Kerokoski
Pekka Kuoppala
Tapio Uusitalo
Alaraajafysioterapia
Tiina Stenman
Fysioterapia
Mervi Gustafsson
Merja Haavisto
Petteri Joukamaa
Päivi Joukamaa
Juha-Pekka Kallio
Mika Kerokoski
Pekka Kuoppala
Outi Luoma
Tiina Stenman
Tapio Uusitalo
Kristiina Ylistalo
Kiropraktiikka
OMT-fysioterapia
Mika Kerokoski
Paripsykoterapia
Heikki Kruus
Psykoterapia
Tuulikki Ahopelto
Marjatta Immonen
Eija-Maaria Jussila
Anja Järvinen
Heikki Kruus
Päivi Nieminen
Brita Rantala
Päivi Väkiparta
Päihdeterapia
Markku Hernesniemi
Ravitsemusterapia
Roope Mäkelä
Seksuaali- ja
pariterapia
Leena Hannula
Seksuaaliterapia
Solja Salminen
Senioriklinikka
Terhi Saari-Hannibal
Sosiaalipsykologia
Kalervo Nikkilä
Syömishäiriöklinikka
Toimintaterapia
Venla Nordström
Työterveyspsykologia
Helena Säynäjäkangas
Urheiluhieronta
Reino Jokiranta
Matti Kuuri-Riutta
Urheiluklinikka
Kuntohoitaja
Urogynekologinen
fysioterapia
Jorma Pohjonen
Lymfaterapia
Pekka Kuoppala
Marianne Tikkanen
Muistitutkimukset
Leena Hannula
Virve Mujunen
Äitiysneuvola
Kristiina Kuusisto
Merja Leppänen
Outi Porri-Aulapalo
Taina Pösö
Porin Lääkäritalo I Itsenäisyydenkatu 33, 28100 Pori I Varaa aikasi numerosta 622 622 tai www.porinlaakaritalo.fi
Osallistu kilpailuun ja voita hieronta!
Hyvässä
hoidossa
1/2013
Ota osaa kilpailuun ja rastita oikea vaihtoehto. Olet mukana arvonnassa, jossa on
palkintona hieronta. Edellisen hieronnan voitti Irja-Liisa Hohkala Porista. Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Onnea!
Julkaisija:
Porin Lääkäritalo Oy
Postita lomake 14.4.2013 mennessä osoitteeseen Porin Lääkäritalo/arvonta, Itsenäisyydenkatu 33, 28100 PORI. Voit vastata kyselyyn myös nettisivuiltamme osoitteessa www.porinlaakaritalo.fi.
Nimi
Toimitus:
Minna Kalliomäki
ja Anne-Mari Lehto
Osoite
Taitto:
Jabadabaduu
Puhelin
Kannen pääkuva:
Anne-Mari Lehto
Mitä ajattelet plastiikkakirurgisista leikkauksista?
Olen jo itsekin ollut
Olisin valmis harkitsemaan sellaista
Täysin turhia