Supersiskot tukikonsertti - tyttöjen päivänä pe 11.10 - Zonta

Mediatiedote 23.9.2013
Supersiskot tukikonsertti pe 11.10. Helsingin musiikkitalossa
Tyttöjen asema ja oikeudet esillä kansainvälisenä YK:n tyttöjen päivänä
Maria Drockilan perustama ja Suomen Zonta-järjestön hallinnoima Supersiskot kerää YK:n
kansainvälisenä tyttöjen päivän varoja nuorille suomalaistytöille suunnatun nettitukipalvelun
ylläpitämiseen. Kyseessä on matalan kynnyksen keskusteluapu, jonka tavoitteena on vahvistaa
tyttöjen elämänhallintaa, ohjata heitä yhteiskunnan palveluiden piiriin ja ehkäistä ongelmien
syntymistä.
Zonta-kerhot järjestävät tyttöjen päivän tapahtumia useilla eri paikkakunnilla, joista
päätapahtuma pidetään Helsingin musiikkitalon Black Boxissa perjantaina 11.10. klo 18−21. Illan
konsertissa on luvassa argentiinalaista tangoa ja chansonia, esiintyjinä monipuolinen laulaja ja
näyttelijä Martina Roos, säestäjänään teatterimuusikko ja säveltäjä Jussi Tuurna. Konsertin
avaussanat lausuu Maria Drockila. Liput Lippupalvelusta, 40 euroa. Konsertin tuotto ohjataan
Supersiskot-palvelun ylläpitämiseen.
YK:n tyttöjen päivää vietetään nyt toista kertaa. Teemapäivä nostaa valokeilaan tyttöjen aseman ja
oikeudet, sillä tytöt kohtaavat edelleenkin kaikkialla maailmassa syrjintää sekä sukupuolensa että
ikänsä vuoksi. Kansainvälinen tyttöjen päivä tarjoaa haasteiden ja ongelmien ohella tilaisuuden
keskustella tyttöjen oikeuksista ja vahvuuksista.
Martina Roos on monialainen laulaja, jonka ohjelmisto ulottuu Mozartista Piazzollaan. Hän on
esiintynyt musikaaleissa, musiikkinäytelmissä, televisiossa sekä konsertoivana taiteilijana. Roos on
myös arvostettu pedagogi, joka työskentelee Teatterikorkeakoulussa ja Sibelius Akatemiassa. Jussi
Tuurna on tunnettu teatterimuusikko, säveltäjä, sovittaja, kapellimestari ja pedagogi.
Jotta yksikään tyttö ei jäisi yksin
Supersiskot.fi verkkokaupassa on myynnissä ajankohtaisia kampanjatuotteita, tyylikkäitä
heijastimia ja t-paitoja, sekä mahdollisuus tehdä lahjoituksia tukipalvelun hyväksi joko
tekstiviestillä tai soittamalla. Varat käytetään pääasiassa nettitukipalvelun kehittämiseen, sillä
tukihenkilöä lukuun ottamatta eri alojen ammattilaiset ja mukana olevat yritykset lahjoittavat
työpanoksensa ilman korvausta.
Erityisesti tyttöjen syrjäytymisen ehkäisemiseksi perustetulla Supersiskot.fi -tukisivustolla
viesteihin vastaa pitkän linjan sosiaalityön ammattilainen, supersisko Hannele. Supersiskojen
taustavoimia ovat Zonta-järjestön ohella Ensi- ja turvakotien liitto, Suomen Mielenterveysseura,
Syömishäiriöliitto, Tyttöjen talo ja Väestöliitto.
1
Tekstaa SUPERSISKOT-numeroon 16499. Viestin hinta 10 euroa.
Soita numeroon 0600 03210. Puhelun hinta 10 euroa.
Lisätiedot:
www.supersiskot.fi
www.zonta.fi
Supersiskojen Facebook-sivu
Yhteystiedot ja haastattelupyynnöt:
Maria Drockila
Supersiskot-hankkeen perustaja
p. 040 500 5323
[email protected]
Zonta International Piiri 20
PR- ja viestintätoimikunta
Supersiskot-tiedottaja
Pirjo Kuisma
p. 040 554 3587
[email protected]
Zonta International on vuonna 1919 perustettu maailmanlaajuinen poliittisesti ja uskonnollisesti
sitoutumaton naisten palvelujärjestö. Suomessa jäseniä on noin 1700. Järjestön tavoitteena on
edistää naisten ihmisoikeuksien toteutumista kaikkialla maailmassa, parantaa naisten ja tyttöjen
koulutusta, terveydenhuoltoa ja taloudellista asemaa sekä vaikuttaa asenteisiin ja lainsäädäntöön.
Maria Drockila voitti keväällä 2013 MTV3:n Hyväntekeväisyys Diili -ohjelman Supersiskothankkeella, jonka tavoitteena on ehkäistä nuorten tyttöjen syrjäytymistä. Hanke siirtyi ohjelman
päätyttyä Zonta International Piiri 20:lle (Suomi & Viro), joka toimii Supersiskojen vastuullisena
toteuttajana. Zonta-järjestöön kuuluva Maria Drockila jatkaa projektissa vapaaehtoisena.
www.zonta.fi www.supersiskot.fi
2