1 HALLITUKSEN KOKOUS - PSK

PSK-tiedote 4/2014
12. joulukuuta 2014
1 (9)
Sisällysluettelo
1
3
4
5
6
PSK:n syyskokous 2014
1.1
Kokous
1.2
Uusia jäseniä
1.3
Hallituksen henkilövalinnat
1.4
Toiminnantarkastajien valinta
1.5
Kokouksen iltatilaisuus
Uusia standardisointikohteita
2.1
Automaation hankintasopimus
2.2
Voimalaitoksen ajotapa ja vesikemia
2.3
Dokumenttien hallintajärjestelmän metadata
2.4
Rakennustehtäväpiirustukset
Tiedustelu standardisointihankkeen aloittamisesta
PSK:n kevätseminaari 16.4.2015
PSK:n hallitukset kokoukset 2015
Plan-kummilapsemme Sethi ja Airine
1
PSK:N SYYSKOKOUS 2014
2
1.1 Kokous
PSK Standardisoinnin sääntömääräinen syyskokous pidettiin torstaina 20.11.2014 Pohjolatalon Kansallissalissa. Kokouksessa oli 62 osallistujaa, joista ensimmäisenä paikalle
saapuneet odottavat jo kokouksen alkua.
PSK-tiedote 4/2014
12. joulukuuta 2014
Kokouksen avasi PSK:n hallituksen
puheenjohtaja Timo Juvonen, joka
avauksessaan kertoi laitostiedon tärkeydestä ja kutsui kokouksen puheenjohtajaksi kuvassa olevan Kymdata Oy:n myyntijohtaja Jari Pynnösen.
Kokouksen puheenjohtaja kutsui sihteeriksi PSK Standardisoinnin toiminnanjohtaja Jari Viertävän.
Pöytäkirjan tarkastajiksi sekä tarvittaessa ääntenlaskijoiksi valittiin jo
perinteiseen tapaan Toivo Pulkkinen
Helsingin Energiasta ja Juha-Matti
Myyry Neste Jacobs Oy:ltä.
1.2 Uusia jäseniä
PSK:n jäseniksi hyväksyttiin yksimielisesti seuraavat yritykset:

North Karelian Sales & Service Oy

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes

Ramboll Finland Oy

Vapo Oy
1.3 Hallituksen henkilövalinnat
PSK:n hallituksen puheenjohtajaksi
vuodeksi 2015 valittiin kuvassa
oleva Caverion Industria Oy:n
henkilöstöjohtaja Veikko Niemi.
THTH ry:n toiminnanjohtaja Timo
Juvonen valittiin hallituksen
jäseneksi seuraavalle
kolmivuotiskaudelle.
SSAB Europe Oy:n korjaamopäällikkö Mika Kotila valittiin uudelle
kolmivuotiskaudelle.
2 (9)
PSK-tiedote 4/2014
3 (9)
12. joulukuuta 2014
1.4 Toiminnantarkastajien valinta
Toiminnantarkastajiksi valittiin Veli Erkki Lumme Neurovision Oy:stä ja Olli-Pekka Joronen Sweco Industry Oy:stä.
Veli Erkki Lummen henkilökohtaiseksi varamieheksi valittiin Juha-Matti Myyry Neste
Jacobs Oy:stä ja Olli-Pekka Jorosen henkilökohtaiseksi varamieheksi valittiin Toivo
Pulkkinen Helsingin Energiasta.
1.5 Kokouksen iltatilaisuus
Tilaisuuden teemana oli ”Kyllä maalla on mukavaa” ja noin 80 osallistujalla oli mukavaa aivan Helsingin ydinkeskustassa erikoisen puuarkkitehtuurin ympäröimänä.
Kokouksen viihteellisestä puolesta
vastasi suomalainen kansanmusiikillinen yhtye Freija, joka esitteli
myös erikoisia soittimia, kuten
1350-luvulla kehitetyn nyckelharpan eli avainviulun, jossa ei ole
otelautaa vaan koskettimet.
Kaikille tutut kappaleet, kuten Finntrion ”Kyllä maalla on mukavaa”,
Hectorin ”Heinäpellolla” sekä Junnu Vainion ”Käyn ahonlaitaa” viihdyttivät kokousväkeä koko illan.
Tilaviinien maistelun lomassa kuulimme hauskaa ja huumorisävytteistä
kerrontaa tilaviinien valmistuksesta
Tyryn viinitilan tyttäriltä, jotka olivat
saapuneet paikalle Mäntyharjulta.
Asiantuntevaa tietoa ottivat innoissaan vastaan PSK:n ensimmäinen
puheenjohtaja Urpo Mukala Seija
vaimoineen.
Illan menu oli suomalaisugrilaisen
ruuan ilotulitus eli löytyi sultsinoita,
blinejä, perinteisiä liha- ja kalaruokia
sekä jälkiruuaksi rättänää. Siitä teki vielä erikoisemman mainiot, hieman tavallisuudesta poikkeavat tilaviinit.
PSK-tiedote 4/2014
4 (9)
12. joulukuuta 2014
2
UUSIA STANDARDISOINTIKOHTEITA
2.1 Automaation hankintasopimus
Valio Oy on ehdottanut, että PSK päivittäisi Yleiset sopimusehdot PSK 2601-1, tai
tekisi omat ehdot automaatiohankinnoille. Suurissa tehdashankkeissa on tarve käyttää PSK 2601-1 ehtoja, mutta valitettavasti sen automaatiovaatimukset ovat vanhentuneita, tai puuttuvat kokonaan esimerkiksi tietoturvan osalta. Valio Oy antaa myös
työryhmän käyttöön laatimansa standardin PSK 2601-1 liitteen 1B, jolla paikataan
sopimusehtoja automaation osalta. Liite on osa laajempaa Valion automaatioprojektin sopimusehtoja, joita käytetään puhtaissa automaatiohankinnoissa ja siitä on poistettu päällekkäisyydet PSK 2601-1:n kanssa.
Hallitus on päättänyt koota työryhmän PSK 26/6 päivittämään standardit PSK 2601
Liite 1 Hankintasopimus ja PSK 2601-1 Yleiset sopimusehdot.
Työryhmään PSK 26/6 on jo ilmoittautunut seuraavat asiantuntija:
– Heikki Kangas
Stora Enso Oyj
– Jukka Peltola
Valio Oy
– Matti Kiiskinen
SKOL
– Osmo Vainio
ABB Oy
– Timo Leivo
Insta Automation Oy
– Ville Vuorijärvi
Sappi Finland Operations Oy
Ensimmäinen kokous pidetään tiistaina 17.2.2015. Työryhmään ovat tervetulleita
muutkin asiantuntijat eli ottakaa yhteyttä PSK:n toimistoon.
2.2 Voimalaitoksen ajotapa ja vesikemia
Työryhmä PSK 85 ehdottaa, että se laatisi standardin, joka määrittelee eri kattilatyypeille perusajotavat sekä niissä tarvittavat vesikemian mittaussuureet ja niihin vaikuttavat annostelut. Asiat esitetään esimerkiksi matriisissa, jossa käytetään osoittimina
standardin PSK 8502 näytteenotto- ja annosteluyhteiden positiointia.
Hallitus on hyväksynyt työryhmän ehdotuksen.
2.3 Dokumenttien hallintajärjestelmän metadata
Andritz Oy on ehdottanut, että PSK laatisi standardin dokumenttien hallintajärjestelmän metadatasta. Projekteissa tilaajilla on käytössään erilaisia DMS (Document Management System) järjestelmiä, joihin toimittajat yleensä velvoitetaan syöttämään itse toimitukseen kuuluva dokumentaatio. Tämä tulee olemaan vastakin useimmiten
tilanne, eikä se ole sinällään ongelma. Usein kuitenkin tilaajan ja toimittajan DMS järjestelmissään käyttämät metadatat ovat erilaisia, mikä vaikeuttaa dokumenttien siirtoa. Jos metadatat olisivat, edes pääosin yhdenmukaisia, niin dokumenttien syöttäminen tilaajan järjestelmään olisi nopeampaa ja virheettömämpää. Tilanne on samanlainen kuin aikataulujen yhdistämisessä, joilla on erilainen metadata. Joissain
tapauksissa joudutaan metadatan eroavaisuudesta johtuen syöttämään dokumentit
tilaajan järjestelmään yksitellen.
PSK-tiedote 4/2014
5 (9)
12. joulukuuta 2014
Kullakin liiketoiminta-alueella on oma metadatansa. Teollisuuden projektien tapauksessa perusmetadata dokumenteille voisi olla kuten standardissa PSK 8801 (prosessi, työvaihe, työlaji). Perusmetadatan lisäksi DMS järjestelmät tuovat dokumentteihin liittyvän metadatan kuten tekijä, pvm, revisio, vaihe, tarkoitus, doc no ja tiedoston nimi, mikä kaipaisi standardisointia teollisuuden projekteja koskien. Dokumenttien metadata vaihtelee myös liiketoiminta-alueittain, vaikka voikin olla osittain samaa.
Uuden standardin laadinnassa tulisi ottaa huomioon asiaa sivuavat standardit, kuten
PSK 5822 ja tutkia muita kansainvälisiä standardeja. Mahdollisimman kattava edustus työryhmässä toisi lisäksi esiin jo jäsenistön kokemat hyvät käytännöt.
Hallitus on päättänyt koota työryhmän laatimaan standardin asiasta.
Työryhmään PSK 58/7 on jo ilmoittautunut seuraavat asiantuntija:
– Kari Aarrelampi
Andritz Oy
– Keijo Honkanen
CISS Software Oy
– Tero Lievonen
Neste Jacobs Oy
– Timo Juvonen
THTH ry
– Timo Syrjänen
Pöyry Finland Oy
– Tommi Kilpeläinen
BlueCielo ECM Solutions Oy
– Veikko Päivärinne
Sweco Industry Oy
– Vesa Peltonen
Outotec Oyj
Ensimmäinen kokous pidetään keskiviikkona 28.1.2015. Työryhmään ovat tervetulleita muutkin asiantuntijat eli ottakaa yhteyttä PSK:n toimistoon.
2.4 Rakennustehtäväpiirustukset
Työryhmä PSK 30/1 aloittaa päivityksen standardeille PSK 5601, PSK 5602,
SFS 4631, SFS 4632, SFS 4633, SFS 4634, SFS 4635, SFS 4636, SFS 4964,
SFS 4965, SFS 5786 ja SFS 5787 sekä useille EGO-standardeille. Tarkoitus olisi
julkaista yksi kattava PSK:n rakennustehtäväpiirustusten standardisarja, joka varmaankin toisi säästöjä sekä vanhojen laitosten uusimisprojekteissa että uusien laitosten suunnittelussa ja rakentamisessa.
Työryhmään PSK 30/1 on jo ilmoittautunut seuraavat asiantuntija:
– Kari Loikkanen
Efora Oy
– Pasi Tiilikainen
Efora Oy
– Pekka Väkevä
Lahti Energia Oy
– Teuvo Tuominen
Pöyry Finland Oy
– Timo Leppänen
A-Insinöörit Suunnittelu Oy
Ensimmäinen kokous pidetään tiistaina 10.2.2015. Työryhmään haetaan lisää asiantuntijoita eli ottakaa yhteyttä PSK:n toimistoon.
PSK-tiedote 4/2014
6 (9)
12. joulukuuta 2014
3
TIEDUSTELU STANDARDISOINTIHANKKEEN ALOITTAMISESTA
PSK Standardisointi järjestää alla esitetyistä uusista standardisointikohteista keskustelutilaisuuden, jonka tarkoituksena on selvittää, onko asiat mahdollista ratkaista
standardisoinnilla. Tilaisuus pidetään helmikuussa 2015 Helsingissä, tarkempi aika ja
paikka ilmoitetaan sen jälkeen kun osallistujamäärä on tiedossa. Ilmoitelkaa osallistumisestanne tämän vuoden loppuun mennessä. Ilmoitelkaa lisäksi, mikäli yrityksestänne joku toinen osallistuu puolestanne tai teidän lisäksi.
Kunnossapitojärjestelmän tietokenttien määrittely
Ramentor Oy on ehdottanut, että CMMS-järjestelmään (kunnossapidon hallintajärjestelmä) määritettävistä tietokentistä laaditaan standardi. Yritykselle tulee paljon
pyyntöjä asiakkailta laatia dokumentteja käyttövarmuuden hallinnan kannalta oleellisista tietokentistä ja siitä, missä muodossa tietoa kannattaisi kerätä, jotta ihmiset sitä
oikeasti syöttäisivät ja jotta sen avulla voitaisiin jatkossa tehdä kattavia tarkasteluita
kohteen toiminnasta.
Tällä alueella on selvästikin puutteita, eikä kansainvälisesti tehtyjä standardejakaan
asiasta löydy. Standardin ajatuksena voisi olla esitellä erilaisia tarpeellisia tietokenttiä, joista standardin lukija voisi poimia omiin tarpeisiinsa sopivat. Kerätyn kunnossapitodatan sisältö ja laatu on edelleen puutteellista. Niiden tarkoitus on pääasiassa
palvella juoksevaa operatiivista toimintaa, eikä niiden hyödyntämistä esimerkiksi laitteen/linjan toiminnan analysoinnin ja parantamisen kannalta ole luomisvaiheessa
huomioitu tarpeeksi.
Hallitus on päättänyt koota työryhmän PSK 75/5 selvittämään mahdollisesti laadittavan standardin tehtävän laajuuden ja miten muut tietojärjestelmät liittyvät määriteltäviin tietokenttiin. Ensimmäiseen kokoukseen, joka olisi keskustelutilaisuus, kutsutaan
laajasti asiaan liittyvien yritysten edustajia.
Kunnossapitojärjestelmän tietokenttien standardisointitehtävän laajennus
THTH ry on perustuen Andritzin ja Fortumin toiveisiin ehdottanut ohjeistuksen laatimista käytön ja kunnossapidon vaatimusten huomioimiseksi investoinnin suunnittelussa. Ohjeistuksen tulisi sisältää suunnittelunprosessin eri vaiheissa suunnittelun,
käytön ja kunnossapidon välillä vaihdettavan tiedon määrittelyn. Tiedonvaihdon rationalisointi edellyttää myös vaihdettavan datan tietoelementtien määrittelyä. Hallitus
on päättänyt laajentaa yllä esitetyn jo aikaisemmin päätetyn kunnossapitojärjestelmien tietokenttien standardointityön aloituskokouksen kattamaan myös nämä alueet.
PSK-tiedote 4/2014
7 (9)
12. joulukuuta 2014
4
PSK:N KEVÄTSEMINAARI 16.4.2015
Perinteinen PSK:n kevätseminaari pidetään torstaina 16.4.2015 Finlandiatalolla Helsingissä.
Tällä kertaa on vuorossa projektitoimintaseminaarin seitsemäs osa – ”Investointiprojektin onnistunut aloitus”. Tilaisuus on tarkoitettu sekä tilaajien että
toimittajien edustajille. Osallistujan teknisellä tai teollisuuden alalla ei ole merkitystä, sillä luennoilla asioiden käsittely
ei ota kantaa teknisiin yksityiskohtiin.
PSK:n jäsenyritysten henkilökunnalle, työryhmien jäsenille ja yhteistyökumppaneillemme tilaisuus on ilmainen. Seminaaritilat on varattu 300 osallistujalle, joten tervetuloa kaikki asiasta kiinnostuneet. Mikäli paikat kuitenkin loppuvat kesken, niin seminaariin otetaan osallistujat ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautua voi sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Seminaarin ohjelma ja luennoitsijaesittely ovat tämän tiedotteen liitteenä.
5
PSK:N HALLITUKSEN KOKOUKSET 2015
Mikäli jäsenistöllä on kysyttävää tai jäsenyritys haluaa jostain asiasta kuulla hallituksen mielipiteen, voitte lähettää viestin PSK:n hallitukselle ennen kokousta. Kokousajat on sovittu seuraavasti:
Kokous 1/2015, tilinpäätös, Caverion, Vantaa
19.02.15
Kokous 2/2015, standardien päivitystarve, Pöyry, Vantaa
08.04.15
Kokous 3/2015, toiminnan suunnittelu, Tallinna
04.06.15
Kokous 4/2015, budjetointiperusteet, SKF, Espoo
17.09.15
Kokous 5/2015, yleiset asiat, Ostrobotnia, Helsinki
19.11.15
Kokous 6/2015, varainhoito, PSK, Helsinki
17.12.15
PSK-tiedote 4/2014
8 (9)
12. joulukuuta 2014
6
PLAN-KUMMILAPSEMME SETHI JA AIRINE
Kummilapsemme Sethi-Raphael on täyttänyt 18
vuotta. Tämä merkitsee sitä, että kummisuhde
PSK:n kanssa päättyy. On ollut hienoa tukea ja
seurata Sethi-Raphaelin kasvamista aikuiseksi ja
saada kuulumisia matkan varrelta.
Plan on tehnyt suurta projektia asuinalueella ja
lisännyt ihmisten tietoisuutta lastensuojelusta sekä kouluttanut lasten opettajia ja seurakunnan
työntekijöitä jakamaan tietotaitojaan.
Asuinalueella on myös lisätty koulutusta suuronnettomuuksiin valmistautumisessa ja luonnonkatastrofien välttämisessä sekä perustettu kaksi
paikallisradiota, joissa tiedotetaan asioista.
PSK ottaa uuden kummilapsen Planin kautta alkuvuodesta, tansanialaisen tytön,
josta kerromme lisää seuraavassa tiedotteessa.
Toisen kummilapsemme Airine Peterin kummina jatkamme edelleen. Hänkin on päässyt jo
14-vuoden ikään, joten kasvaminen nuoreksi
aikuiseksi on kovaa vauhtia käynnissä. Airine
käy edelleen peruskoulua lempiaineenaan matematiikka.
Kuvassa vasemmalla olevalta Airinelta menee
noin puolitoista tuntia päivässä koulumatkoihin.
Perhe on pysynyt terveenä. Asuinalueella onkin
panostettu erityisesti yhteisön omien jäsenien
kouluttamiseen terveyden saralla ja tunnistamaan erilaisia sairauksia. Plan on kouluttanut
ja valistanut vanhempia ja lapsia juomavesihygienian tärkeydestä, terveydestä ja monipuolisen ravinnon tärkeydestä.
PSK-tiedote 4/2014
9 (9)
12. joulukuuta 2014
Rauhallista joulua
ja
iloista uutta vuotta 2015!
PSK Standardisointiyhdistys ry
Jari Viertävä
Pia Koponen
toiminnanjohtaja
sihteeri
LIITTEET
PSK:n kevätseminaarin 2015 ohjelma ja luennoitsijaesittely
JAKELU
Jäsenyritykset, työryhmien jäsenet, hallitus, SFS, METSTA, SESKO, THTH,
KPY
PSK:N KEVÄTSEMINAARI FINLANDIA-TALOSSA TORSTAINA 16.4.2015
1 (2)
PROJEKTITOIMINTA Ⅶ – INVESTOINTIPROJEKTIN ONNISTUNUT ALOITUS
Tavoite
Investointiprojektissa on asioita, joiden väärin tekeminen tai niihin liittyvät väärät valinnat hankaloittavat
projektin kulkua ja voivat ääritapauksissa aiheuttaa koko investoinnin epäonnistumisen. Projektin alussa on
myös asioita, joiden tekemättä tai sopimatta jättäminen aiheuttaa jatkossa hankaluuksia, jotka yleensä
realisoituvat turhina kustannuksina. Luentojen tarkoituksena on varmistaa, että jo projektin aloitus onnistuu ja
että joskus itsestään selviltä tai vähäpätöisiltä tuntuvat asiat sovitaan ja niihin kiinnitetään tarpeellinen
huomio.
Tilaisuuden osallistujat voivat haastaa luennoitsijat ja kyseenalaistaa esitettyjä totuuksia, jolloin uudet ideat
saavat tilaisuuden tulla esille.
Kohderyhmä
Tilaisuus on tarkoitettu sekä tilaajien että toimittajien edustajille. Osallistujan teknisellä tai teollisuuden alalla
ei ole merkitystä, sillä luennoilla asioiden käsittely ei ota kantaa teknisiin yksityiskohtiin.
PSK:n jäsenyritysten henkilökunnalle, työryhmien jäsenille ja yhteistyökumppaneillemme tilaisuus on
ilmainen. Seminaaritilaksi on varattu yli 300 henkeä vetävä Finlandia-talon Helsinki-sali, joten tervetuloa
kaikki asiasta kiinnostuneet. Mikäli paikat kuitenkin loppuvat kesken, niin seminaariin otetaan osallistujat
ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset sähköpostilla osoitteeseen psk(a)psk-standardisointi.fi.
Seminaarin puheenjohtajaksi
on kutsuttu johtaja Tommi Juntunen Outotec (Finland) Oy:stä. Hänellä on pitkä kokemus investoinneista ja
niiden toteutuksista. Eri teknologiaratkaisut, uudet ja vanhat, ovat Outotec (Finland) Oy:llä päivittäin
selvitystyön alla. Niiden vaikutus ei ulotu ainoastaan kaupan saamiseen vaan myös pitkäaikaisiin
asiakassuhteisiin ja investointiprojektien onnistumiseen kaikkien osapuolten kannalta.
Ohjelma
Klo 8.30
Ilmoittautuminen ja aamukahvi
Klo 9.00
Seminaarin avaus
Avauksessa esitetään yhteenveto kyselystä, joka tehtiin edellisessä PSK:n
kevätseminaarissa. Siihen on koottu eri henkilöiden tietoon tulleita projektin aloituksen
onnistumisia. Lisäksi avauksessa esitellään, mihin asioihin Outotec Finland Oy panostaa
käynnistäessään kansainvälisen toimitusprojektin jo tarjousvaiheessa.
Laitossuunnittelun johtaja Tommi Juntunen, Outotec (Finland) Oy
Klo 9.30
Toimittaja-arviointi ja tilaajasta johtuva toimitusriski
Investointiprojekti on täynnä tilaaja-toimittaja-suhteita. Molemmat osapuolet voivat
aiheuttaa toisilleen riskejä. Luennolla esitellään, miten toimittaja-arviointi tehdään
standardin PSK 8404 mukaan ja mitä toimittajan pitää tietää tilaajasta ennen sitovan
tarjouksen antamista.
Diplomi-insinööri Kaj von Weissenberg, Inspecta Sertifiointi Oy
Klo 10.00
Tauko
Klo 10.15
Esisuunnittelu ja teknologian valinta ydinvoimaprojektissa
Monen projektin investointipäätöksen perustana on esisuunnittelu. Ydinvoimahankkeissa
laajan alihankintaverkoston täytyy kyetä tuottamaan korkeaa laatua ajallaan. Lisäksi
ydinvoimaprojekteissa viranomaisvalvonta on tarkkaa: rakentamis- ja käyttölupien lisäksi
viranomainen valvoo myös toteutuksen yksityiskohtia rakentamisen aikana. Esisuunnittelun onnistuminen ja toteutukseen valmistautuminen ovat tärkein ydinvoimainvestoinnin
onnistumiseen vaikuttava tekijä.
Professori Juhani Hyvärinen, Lappeenrannan teknillinen yliopisto
2014-10-20
2 (2)
Klo 10.45
Tauko
Klo 11.00
Projektin yhteisen metadatan hyödyntäminen
Yhdessä sovittu käytettävä metadata antaa paljon mahdollisuuksia, mutta se pitää
määritellä riittävän aikaisessa vaiheessa, jotta siitä on oikeasti hyötyä. Luennolla
kerrotaan, miten metadataa voi hyödyntää ja esitellään standardiin PSK 8801 perustuva
uusi lähestymistapa aikataulujen yhdistämiselle.
Projektipäällikkö Kari Aarrelampi, Andritz Oy
Klo 11.30
Lounas
Klo 12.45
Toimitusketjun tietotekninen yhteensopivuus kansainvälisessä projektissa
Luennolla esitellään toteutuneita tietoteknisiä ratkaisuja, kun projektin veturina on
konsultti. Koko toimitusketjun pitäisi pystyä täyttämään loppukäyttäjän asettamat
vaatimukset. Kun sopimus on allekirjoitettu, ratkaisujen etsinnälle ei enää ole aikaa.
Toimitusketjun heikoimman lenkin aiheuttama lisäkustannus siirtyy helposti ketjussa
ylempänä olevan maksettavaksi.
Suunnittelujärjestelmien päällikkö Juha-Matti Myyry, Neste Jacobs Oy
Klo 13.15
Tauko
Klo 13.30
Sopimukset, laki ja miten niitä luetaan
Lisääkö vai rajoittaako sopimussakko toimittajan vastuuta? Entä takuu, onko se vastuun
lisäys vai rajoitus? Esityksessä vertaillaan sopimusten nimenomaisia ehtoja niihin, jotka
tulevat voimaan, kun asiasta ei ole erikseen sovittu. Pitääkö pienellä painettukin lukea?
Entä laki – ja minkä maan laki kansainvälisissä sopimuksissa?
Varatuomari, KTT Helena Haapio, Lexpert Oy
Klo 14.00
Kahvitauko
Klo 14.30
Ihminen investointien pyörteissä
Filosofi Esa Saarinen
Klo 16.00
Loppukeskustelu
Seminaarin jälkeen pidetään klo 16.30 PSK:n sääntömääräinen kevätkokous, johon kaikki ovat tervetulleita.
Kokouksen jälkeen päivän teemaa voi jäädä pohtimaan perinteisesti tarjoiltavan illallisen ja virvokkeiden
merkeissä.
PSK:N KEVÄTSEMINAARI FINLANDIA-TALOSSA 16.4.2015
1 (2)
PROJEKTITOIMINTA Ⅶ – INVESTOINTIPROJEKTIN ONNISTUNUT ALOITUS
PUHEENJOHTAJA:
Insinööri Tommi Juntunen toimii laitossuunnittelun johtajana Outotec (Finland)
Oy:ssä. Hänellä on pitkä kokemus kansainvälisten investointiprojektien toteuttamisesta, suunnittelun johtamisesta, suunnitteluorganisaation ja
toimintajärjestelmien kehittämisestä. Erityisen läheinen aihe hänelle on
asiantuntijoiden johtaminen, johtamisen kehittäminen ja johtamisessa
kehittyminen.
”Hyvään projektien toteutukseen meitä auttaa kaikkien projektien osa-alueiden
saumaton yhteensovittaminen. Sopimukset on oltava kunnossa niin kaupallisilta,
kuin teknillisiltäkin osiltaan. Toteuttava organisaatio on mitoitettava tehtävän
mukaan ja varmistettava oikeanlaisilla henkilöillä oikeissa paikoissa. Onnistunut
aloitus on kaiken a ja o. Hyvin suunniteltu ja johdettu projekti on mahdollista viedä
maaliin menestyksekkäästi niin, että projektiin osallistuneet jaksavat jatkaa myös seuraaviin projekteihin.”
LUENNOITSIJAT:
Diplomi-insinööri Kaj von Weissenberg toimii liiketoimintapäällikkönä Inspecta
Sertifiointi Oy:ssä. Hän on kokenut laatujohtamisen ammattilainen ja vastaa
Inspectalla toimittaja-arvioinneista. Vuodesta 2005 hän on toiminut
puheenjohtajana yli 50 suuryrityksen muodostamissa tilaajaklustereissa ja
arvioinut tilaajien valtuuttamana satoja toimittajia. PSK Standardisointi kutsui von
Weissenbergin mukaan standardisointityöryhmään, jossa hänen
asiantuntemuksensa on nopeuttanut merkittävästi toimittaja-arviointien
arviointiperusteiden laatimista.
Aikaisemmin von Weissenberg on toiminut mm. 10 vuotta laatujohtajana Oraclella
ja 4 vuotta Suomen Laatumestarit Oy:n toimitusjohtajana.
Tekniikan tohtori Juhani Hyvärinen on Lappeenrannan teknillisen yliopiston
(LUT) ydinvoimatekniikan mallinnuksen professori. Hänellä on pitkä kokemus
ydinvoima-alalta. Ennen professuuria hän toimi 6 vuotta Fennovoiman
ydintekniikkajohtajana ja sitä ennen 19 vuotta Säteilyturvakeskuksen
palveluksessa. LUTissa hän keskittyy ydinteknisen lämpö- ja virtaustekniikan
tutkimukseen ja joustavaan ydinvoimantuotantoon.
Hyvärinen on tunnettu ydinturvallisuuden ja -tekniikan asiantuntija. Hän oli
STUKissa keskeisessä roolissa valmistelemassa vuoden 2001 periaatepäätöstä ja
vuoden 2005 rakentamislupapäätöstä, joka johti Olkiluoto 3:n rakentamiseen.
Fennovoimassa hänen tehtävänään oli valmistella ydinvoimalaitosvalinta
tekniseltä kannalta, mukaan lukien laitoksen polttoaine- ja jätehuolto. STUKin
aikanaan Hyvärinen tuli tunnetuksi myös tutkimuksellisista innovaatioistaan;
kansallisessa ydinturvallisuustutkimusohjelmassa hän käynnisti lentokonetörmäyskoeohjelman, josta on nyttemmin kasvanut VTT:lle mittava kansainvälisesti rahoitettu tutkimusprojekti.
2014-12-07
2 (2)
Diplomi-insinööri Kari Aarrelampi toimii projektipäällikkönä Andritz Oy:ssä EPCprojektien kehitys- ja toteutustehtävissä. Hänellä on lähes 30 vuoden kokemus
paperi-, sellu- ja kemian teollisuuden investointiprojektien eri tehtävistä
kotimaassa ja ulkomailla viidessä eri maassa. Hänellä on kokemusta konsultin,
tilaajan, toimittajan ja yrittäjän rooleista.
Aarrelampi aloitti työuransa aikataulusuunnittelijana ja jatkoi projektityömaille
valvontaan sekä työmaapäällikön tehtäviin. Komennuksia kertyi kaikkiaan
kahdeksan, kestäen yhteensä yhtä monta vuotta. Tämän jälkeen hän on ollut
projektipäällikkönä suunnittelu-, toteutus ja kehitysprojekteissa. Hän on johtanut
useita ERP- ja DMS-järjestelmien hankkeita sekä kehittänyt projektin ohjauksen
järjestelmiä. Tärkeimpänä osaamisenaan hän pitää kokonaisnäkemystä siitä,
miten voi parhaiten vaikuttaa projektin onnistumiseen ja vähentää riskejä sekä
sopimuksissa että toteutuksissa. Niistä asioista hän haluaa jakaa kokemuksiaan osallistumalla
standardisointitoimintaan ja luennoimalla projektin ohjauksesta.
Insinööri Juha-Matti Myyry toimii suunnittelujärjestelmien päällikkönä Neste
Jacobs Oy:ssä. Hänellä on monipuolinen kokemus koko ICT-alalta ja hän on
pystynyt tekemään siitä suunnittelu- ja projektitoiminnan tuottavan osan. Hän on
ollut mukana monien standardien laadinnassa, tietosisällön tuottamisessa,
suunnittelujärjestelmien hankinnassa ja kehityksessä sekä teollisuuslaitosten
mallintamisessa ja tiedon hallinnassa. ICT-alalta ei löydy alueita, joissa hän ei olisi
ollut jollain tavalla mukana.
Myyry on myös tunnettu innostavana luennoitsijana. Hänellä on mielipiteitä, jotka
herättävät paljon keskustelua ja johtavat usein kuulijat tekemään ratkaisuja
parantaakseen oman yrityksensä ICT-suorituskykyä.
Varatuomari, KTT, Master of Quality Helena Haapio on helsinkiläinen juristi,
yrittäjä ja sopimusvalmentaja. Hän auttaa yrityksiä käyttämään sopimuksia
ennakoivasti tulosten parantamiseen ja oikeudellisten ongelmien torjuntaan.
Ennen oman yrityksensä Lexpert Oy:n perustamista hän työskenteli
teollisuuslakimiehenä Wärtsilä-konsernissa.
Helenasta sopimukset ovat liian tärkeitä jäädäkseen yksin juristien asiaksi. Hän on
tehnyt pitkään pioneerityötä ammattirajat ylittävän sopimuskiinnostuksen kasvattamiseksi ja projektisopimusten toimivuuden parantamiseksi. Väitöskirjassaan hän
tarkasteli sopimuksia liiketoiminnan näkökulmasta, johtamisen ja viestinnän välineinä. Tutkimuksen näkyvin uutuusarvo on sopimusten visualisoinnissa, jossa
hyödynnetään muotoiluajattelun työkaluja sopimusten ja sopimusriskien hallinnassa.
PSYYKKAUSLUENNOITSIJA:
Esa Saarinen on arjen filosofi, Aalto-yliopiston professori ja Hyvinkäältä kotoisin
oleva tavallinen sälli, joka asuu Helsingin keskustassa, rakastaa perhettään ja haluaa
auttaa ihmisiä onnistumaan elämässään unelmien ehdoin.
Filosofin suuri unelma on kävellä Bulevardilla 80-vuotiaana vaaleanpunaiseen
smokkiin pukeutuneena, täysin kaljuuntuneena, rakastettunsa Kuningattaren kanssa,
katsoen tätä samoin rakastunein silmin kuin seurusteluaikana 1980-luvun
alkupuolella.
”Luennot ovat toimintani pääympäristö. Pyrin siihen, että ihminen voisi luennoillani uudistaa omaa ajatteluaan
ja oman elämänsä näköaloja hienotunteisessa, hellän dynaamisessa hengessä. Tavoitteena on löytää
rikastetta omaan inhimilliseen kasvuun.”
”Lähestymistapani on filosofinen mutta samalla elämyksellinen. Elämä tapahtuu arjessa. Siksi ankkuroin
tarkasteluni arkisiin tilanteisiin. Tavoitteeni on, että jokainen saa uusia näköaloja oman arkensa valoihin ja
varjokohtiin, työhönsä ja yksityiselämäänsä, itseensä ja toisiin ihmisiin ja oman elämänsä suuriin linjoihin.”