Muutos on kuin rautapallo. Sen liikkeelle saaminen

INNOSTAVA JOHTAMINEN
OUTOTEC SERVICES
Muutos on kuin
rautapallo.
Sen liikkeelle
saaminen vaatii
voimaa, mutta se
pysyy liikkeessä
pienellä
voimalla.”
TALENT VECTIA
102
RENEWAL 2014
OUTOTEC SERVICES
Risto Pennanen Kuvat Pekka Hannila
Peli viettelee muutokseen
Pelaamalla voi voittaa uusia ideoita ja ihmisten sydämet. Tämän koki Outotecin
varaosaliiketoiminnan johto, kun se vei uutta toimintamallia käytäntöön.
S
AIMME IHMISET MUKAAN muutokseen tavalla, jota olisi ollut vaikea tehdä muulla tavalla, muistelee Outotecin Spare
Parts Delivery -toimintaa vetävä Heikki
Kyröläinen.
Kyröläinen puhuu globaalista muutoshankkeesta ja siihen liittyvästä ”pelikiertueesta”, jolla yhtiö vei viime vuoden aikana käytäntöön varaosaliiketoiminnan uutta toimintamallia.
Varaosaliiketoiminta oli koostunut aiemmin itsenäisesti toimivista yksiköistä Outotecin eri yhtiöissä. Yhtiö kehitti yhtenäisen toimintamallin parantaakseen asiakaspalvelua, nopeuttaakseen
HEIKKI KYRÖLÄINEN
VICE PRESIDENT,
OUTOTEC SERVICES
BUSINESS AREA
tarjousten tekemistä sekä myös itse toimituksia.
Kyseessä oli kokonaisvaltainen uudistuminen, jonka myötä muuttuivat muun muassa organisaatiorakenne, prosessit, työnkuvat, liiketoiminnan mittarit ja johtaminen.
Yhdeksi muutoksen toteutusvälineeksi yhtiö valitsi Talent Vectian Good Decision Game-menetelmän,
jonka kanssa muutosta vetänyt avaintiimi kiersi yhtiön yksiköissä maanosasta toiseen. Kiertueen aikana
pelilaudan ääressä istui yli 200 ihmistä varaosaliiketoiminnasta sekä myös myynnin ja hankinnan kaltaisista sidosryhmistä.
Idea pelin käyttämiseen muutosvälineenä
tuli kollegalta, jolla oli kokemusta vastaavanlaisesta toiminnasta.
”Uskoimme että pelin avulla ihmiset voivat kokeilla ja oivaltaa asioita niin, että syntyy syvää ymmärrystä, jota ei voi saavuttaa Power Pointeilla”, sanoo
globaalin muutoshankkeen program manager Elina
Niemelä.
Räätälöity peli muutokseen
Good Decision Game on lautapeli, joka räätälöidään
jokaista asiakasta varten niin, että tilanteet ovat mahdollisimman aitoja.
Pelissä on kolme keskeistä elementtiä. Yksi osa
TALENT VECTIA
103
RENEWAL 2014
”
Syntyy syvää ymmärrystä,
jota ei voi saavuttaa Power Pointeilla”
PELI AUTTAA UUSIUTUMAAN
Peli poistaa työpajoista jähmeyttä
ja hierarkioita
Se innostaa ihmiset keskustelemaan
arjen tilanteista
Räätälöity peli osuu täsmällisesti
yrityksen tilanteisiin
Pelaaminen nostaa kehitysideoita
organisaation ”piiloista”
Pelaaminen vahvistaa joukkuehenkeä
Johdon sitoutuminen on yhtä tärkeää
kuin kaikissa muutosohjelmissa.
ELINA NIEMELÄ
PROGRAM MANAGER
OUTOTEC SERVICES
BUSINESS AREA
koostuu pisteytetyistä toimintavaihtoehdoista, joista
osallistujat keskustelevat pelin aikana. Toisen osan
muodostavat tietokysymykset, joissa on yksi oikea
vastaus. Kolmas tärkeä osa ovat aloitteet, joilla kerätään ideoita toiminnan kehittämiseen.
Peli on siis enemmän kuin työkalu valmiin muutoksen viestimiseen.
”Se on väline yhteisöllisyyden edistämiseen, keskustelun synnyttämiseen ja elämyksen tuottamiseen”,
sanoo Elina Niemelä.
Peli auttaa sulattamaan organisatorista jähmeyttä, jota syntyy jokaisella työpaikalla jonkin verran. Kun
muutaman hengen tiimit kisaavat keskenään, syntyy
nopeasti joukkuehenki, jossa virka-asemat menettävät merkityksensä.
”Johtoryhmäläiset ja varastomiehet istuivat saman
pöydän ääressä ja tavoittelivat pelin voittamista yhdessä. Siinä karisivat hierarkiat pois”, sanoo Heikki
Kyröläinen.
Keskustelu viriää
Kun ihmiset pääsevät pelin vauhtiin, alkaa myös keskustelu sujua nopeasti. Peli suorastaan pakottaa ihmiset puhumaan asioista, joita kaikki eivät välttämättä ole arjessa joutuneet miettimään. Pelaajat joutuvat
TALENT VECTIA
104
RENEWAL 2014
”
Yksi pelaamisen tärkeistä tuloksista oli se, että saimme
kymmeniä aloitteita toiminnan kehittämisestä.”
perustelemaan näkemyksiään käytännön tilanteista sekä itselleen että kumppaneilleen. Näin perinteinen passiivinen ”opettajan kuunteleminen” kääntyy
aktiiviseksi kehittämiseksi, jossa pelaajat itse kehittävät asioita.
”Pelaajat pääsivät pohtimaan asioita koko asiakaspalveluketjun kannalta, jolloin jokainen oppi ymmärtämään aiempaa paremmin, mikä on asiakkaan
kannalta toimiva kokonaisuus”, sanoo Kyröläinen.
Työroolien häviäminen johti myös siihen, että ihmisten ääni alkoi kuulua vielä tasapuolisemmin kuin
yrityksissä yleensä. Peli osaltaan ohjaa myös siihen,
että hiljaisimmatkin nousevat esiin puheliaimpien
varjosta.
”Pelissä kukaan ei voi olla puhumatta ja toisaalta
äänekkäimmätkin joutuvat olemaan välillä hiljaa”,
sanoo Niemelä.
Tämän tuloksena peli tuotti useita kymmeniä ehdotuksia toiminnan kehittämisestä. Osa ehdotuksista oli nopeasti toteutettavia käytännön asioita, jotka
yhtiö saattoi toteuttaa lähes välittömästi. Toiset ehdotukset puolestaan olivat laajempia muutoksia, jotka saattoivat vaatia käytännön askeleita useammassa organisaatiossa.
Näin johdon strategiatyössä kehittämään toiminta-
”KOSKA ME PELAAMME?”
KUN KUTSU ”SPARE PARTS DELIVERY CHANGE GAME”-tilaisuuteen tuli
outotecläisille, suhtautui moni pienellä epäluulolla. Moni uskoi itsellä olevan parempaakin tekemistä kuin pelaaminen.
”En halunnut avata tilaisuutta etukäteen paljoa, koska toisinaan
on hyvä, että asiat osoittautuvat lopulta erilaiseksi kuin ihmiset ovat
kuvitelleet”, sanoo Elina Niemelä.
Ennakkoluulot vaihtuivat nopeasti innostukseksi, kun itse pelaaminen käynnistyi. Ihmiset innostuivat pelaamisesta ja siitä, että johto oli mukana pelissä kuuntelemassa ja kertomassa.
”Palaute on ollut äärimmäisen positiivista. Moni on sanonut, että
ei ole koskaan ollut mukana tällaisessa”, sanoo Niemelä.
Innostus on ollut niin hyvää, että pelaamisen idea kiersi yhtiön sisällä kiertuetta nopeammin, vaikka johto oli toivonut yllätyksen säilymistä. Elina Niemelä kertoo saaneensa viimeksi haastattelupäivänä
Kiinasta tekstiviestin, jossa kysyttiin, koska pelikiertue tulee Aasiaan.
Pelin räätälöinti juuri Outotecin varaosapalvelun tarpeisiin oli tärkeä onnistumisen edellytys.
”Itse olin etukäteen huolissani, mahtaako relevanssia olla riittävästi. Tässä rima oli korkealla ja aikataulu tiukka, mutta silti Talent
Vectia onnistui hienosti”, sanoo Heikki Kyröläinen.
tapamuutokseen tuli monia lisäideoita, jotka tukivat
suurta muutosta.
Johdon pantava itsensä peliin
Vaikka peli on oiva väline monenlaisen muutoksen
käytäntöön viemiseen, peli ei hoida asioita itsestään.
”Työkalu voi olla miten mahtava tahansa, mutta
jos johtoryhmän sitoutuminen ei näy, muutoskaan ei
etene”, sanoo Elina Niemelä.
Siksi Outotecin varaosaliiketoiminnan johto oli lähes kokonaisuudessaan mukana pelissä. Kahdeksan
johtoryhmän jäsentä sai valmennuksen pelinjohtajaksi, jonka tehtävänä oli valvoa pelin sääntöjen
noudattamista, pitää huolta tasapuolisuudesta ja
auttaa tiimiä eteenpäin kysymyksillä mahdollisissa
pattitilanteissa.
Lisäksi on tärkeää muistaa, että myös onnistunut muutoskiertue vaatii jatkotoimia, joilla muutos
etenee.
”Muutos on kuin rautapallo. Sen liikkeelle saaminen vaatii voimaa, mutta se pysyy liikkeessä pienellä
voimalla”, sanoo Heikki Kyröläinen.
TALENT VECTIA
105
RENEWAL 2014