Kausijulkaisu

Kausijulkaisu
2012-2013
O N M K Y: n ko r i p a l l o i l i j a t
Nuorisopäällikön
tervehdys!
koulun kahdessa ryhmässä on syyskauden aikana käynyt yhteensä 20 lasta ja Youth Basketball -toimintaan on
osallistunut 15 nuorta. Lisäksi miesten edustusjoukkueen alaisuudessa toimii kolme alakoululaisille suunnattua koripallokerhoa. Näihin koriskerhoihin osallistuu viikoittain n. 40 lasta.
Kun kaikki harrasteryhmät lasketaan mukaan, niin
Ynni liikuttaa viikoittain yli 230 lasta ja nuorta!
Ynnin alaisuudessa on myös aikuisten koripallotoimintaa. Tavoitteelliseen kilpakoripallotoimintaan tähtäävät miesten ja naisten edustusjoukkueet. Hiukan kevyemmällä asenteella koripalloa on mahdollisuus harrastaa miesten (Kaikki, Funky Fresh ja Tönköt) ja naisten
Tätä juttua kirjoittaessani koripallon syyskausi alkaa ol-
(PePa) harrastejoukkueissa. Aikuisten toimintaan osallis-
la jo loppupuolella.Vielä pari viikkoa olisi jaksettava pu-
tuu viikoittain yhteensä n. 80 pelaajaa.
ristaa, niin saadaan nauttia ansaitusta Joululomasta.
Ynnin koripallojunioreiden tärkein tehtävä on naut-
Ynnin koripallojunnujen harjoitussaleilla on tänä
tia pelaamisesta ja kehittyä siinä ohessa mahdollisim-
syksynä käynyt kova säpinä. Tällä hetkellä 8-18-vuotiai-
man hyväksi koripalloilijaksi. Kuitenkin C-junioreista
den (mikro-, mini-, C-, B- ja A-junioreiden) harjoitusryh-
ylöspäin pelaajien ns. urapolkuun alkaa kuulua muitakin
missä harjoittelee yhteensä n. 160 pelaajaa. Kokonais-
koripallovelvoitteita kuin vain pelaamista. Jokainen Ynnin
harrastajamäärästä mikro- ja minijunioreita, 8-11-vuo-
C-juniori on velvollinen osallistumaan seuran tai Suo-
tiaita, on n. 70 pelaajaa. Noista 160 pelaajasta poikia on
men koripalloliiton järjestämään toimitsijakoulutukseen.
95 ja tyttöjä 65. Lähitulevaisuudessa on tavoitteena, että
Lisäksi nuoremmilla B-junioreilla tulee eteen tilastointi-
eroa tyttö- ja poikajunioreiden harrastajamäärässä saa-
koulutukseen osallistuminen. Kun pelaajat ovat käyneet
daan kavennettua tyttöjunioreiden määrää lisäämällä.
koulutukset, he ovat velvollisia osallistumaan otteluta-
Ynnin koripallon järjestämään harrastustoimintaan
pahtumissa toimitsija- ja tilastointitehtäviin. Koulutetut
kuuluvat myös 4-7-vuotiaille suunnattu pallokoulu ja
toimitsijat ja tilastoijat ovat pakollinen edellytys laaduk-
nuorille suunnattu Youth Basketball -harrastekoris. Pallo-
kaan ottelutapahtuman järjestämiseksi.
Toimisto
Raatintie 7, 90100 Oulu, (08) 8155 550
toimisto (at) onmky.fi
Avoinna ma-pe klo 12-16
www.onmky.fi/koripallo
Koripallo-osaston puheenjohtaja
Jor ma Kytökangas
044 703 9614
jorma.kytokangas (at) ouka.fi
Nuorisopäällikkö Mika Lustig
044 0202 228
mika.lustig (at) onmky.fi
Toiminnanjohtaja Kari Mettovaara
040 515 6615
kari.mettovaara (at) onmky.fi
2 Kausiohjelma
Pelaajan urapolulla vanhemmissa B-junioreissa tu-
sen alueen joukkueille. Ynnin C-juniorit ovat olleet kes-
lee vastaan erotuomarin peruskurssi. Suositamme vah-
kisen alueen toiminnassa mukana kaudesta 2007-2008
vasti, että jokainen pelaaja osallistuu kyseiseen koulu-
asti ja kuluvalla kaudella myös minityttöjen ja poikien
tukseen. Koulutuksen käytyä pelaajalla on mahdollisuus
joukkueet osallistuvat keskisen alueen toimintaan. Ny-
alkaa toimia nuorimpien juniorisarjojen otteluissa ero-
kyään sarjoja ollaan valmiit yhdistämään jopa ikäluok-
tuomarina. Lisäksi kartoitamme seurana valmennukses-
kien kesken, kuten tämän kauden A- ja B-tyttöjen yhdis-
ta kiinnostuneita A- ja B-ikäisiä pelaajia. Valmennukses-
tetty sarja osoittaa.
ta kiinnostuneet pelaajat ohjaamme valmennuskoulu-
Valtaosa ONMKY:n juniorijoukkueista (minitytöt ja -
tukseen ja sitä kautta mukaan juniorijoukkueiden apu-
pojat, C-tytöt ja -pojat, B-tytöt ja -pojat sekä A-tytöt) ovat
valmentajan tehtäviin.
tällä kaudella mukana keskisen alueen toiminnassa.
Kaikista pelaajista ei tule huippupelaajia. Pelaajaura
Keskisellä alueella pelaamisella tavoitellaan nimen-
voi päättyä loukkaantumiseen tai muuhun syyhyn. Seu-
omaan kovempia ja laadukkaampia otteluita sekä suu-
ran toiminnan kannalta olisi äärimmäisen arvokasta, mi-
rempaa pelien määrä. Keskisen alueen sarja pystyy vas-
käli nämä pelaajat voisivat jatkaa muussa roolissa seu-
taamaan näihin tavoitteisiin hyvin.
rassa, kuten valmentajana tai erotuomarina.
Lisäksi mikro- ja minijunioreille järjestetään yhteis-
Viimeisenä asiakokonaisuutena tässä kirjoituksessa
työssä koripalloliiton kanssa ns. koripalloriehoja. Kori-
nostan esille sarjatoiminnan Ynnin näkökulmasta. Kori-
palloriehat järjestetään eri kaupungeissa Pohjois-Suo-
palloliiton sarjatoiminta on jakaantunut kahteen osaan.
messa. Näissä tapahtumissa voittaminen ei ole tärkein
On olemassa ns. valtakunnallisia sarjoja ja alueellisia
juttu, vaan että kaikki joukkueet saavat pelata mahdolli-
sarjoja. C-, B- ja A-junioreille on mahdollisuus osallistua
simman monta peliä. Samantapaisia iloisia ja hauskoja
valtakunnallisten sarjojen karsintoihin. A- ja B-junioreilla
tapahtumia ovat Ynnin järjestämät kaupunkisarjan tur-
karsinta tapahtuu kahden viikonlopun aikana, jolloin
naukset. Nämä ovat niin ikään mikro- ja mini-ikäisille tar-
karsitaan pääsystä SM-sarjaan (karsintojen sijoitukset 1-
koitettuja tapahtumia, mutta ne järjestetään Oulussa.
10) ja I-divisioonaan (karsintojen sijoitukset 11-20). C-
Tässä oli siis faktatietoa Ynnin harrastajamääristä,
junioreissa pelataan syksyn aikana karsintasarja, joista
pelaajan urapolusta Ynnissä ja sarjatoiminnasta Ynnin
parhaat pääsevät kevätkaudella pelattavaan varsinai-
näkökulmasta.
seen SM-sarjaan. Ynnin joukkuesta nuorten SM-karsintoihin osallistuivat A-pojat, B-pojat ja -tytöt sekä C-pojat
Kiitos kaikille toiminnassa mukana olleil-
ja -tytöt. Tällä kertaa Ynnin joukkueet eivät selvinneet
le hyvin menneestä syyskaudesta ja me-
valtakunnallisiin sarjoihin.
nestyksekästä kevätkautta!
Ynnin juniorijoukkueet osallistuvat aluesarjatoimintaan pohjoisella ja keskisellä alueella. Vielä joku vuosi
sitten joukkueiden ei sallittu osallistua sarjoihin yli alue-
Mika Lustig
nuorisopäällikkö
rajojen. Näin ollen Oulun joukkueet oli pakotettu pelaamaan vain pohjoista aluesarjaa.Viimeisen 10 vuoden aikana pohjoisen alueen joukkuemäärä on romahtanut ja
samalla sarjan taso heikentynyt.Vastaan alkoi tulla kausia, jolloin tietyissä ikäluokissa sarjoja oli vaikea saada
pystyyn ja ne jouduttiin lopulta pelaamaan todella pienellä joukkuemäärällä. Lopulta Koripalloliiton täytyi reagoida tähän ja avata keskisen alueen sarja myös pohjoiKausiohjelma 3
Koripalloharrastus
erotuomarin näkökulmasta
don lisääntyessä pääsin mukaan ju-
Koripallourani aikana olen toiminut
nioreiden ja naisten SM-sarjan
erilaisissa rooleissa. Osan merkittävimmistä
ja
mitaliotteluiden tunnelmiin se-
sykähdyt-
tävimmistä kokemuksistani
kä miesten 1 divisioonan kär-
olen saanut erotuomarina.
kikamppailuihin. Hienoja ko-
Vuosituhannen alkupuolel-
kemuksia olivat myös nuor-
la tutkin mahdollisuuksiani
ten
maaotteluturnaukset
päästä opiskelemaan paik-
Ruotsissa ja Virossa. Sa-
kakunnalle, jossa voisin tu-
malla pystyin tuomaroinnin
avulla pitämään huolta kestä-
kea opiskelujeni aikaista toi-
vyyskunnostani, sillä yhden ot-
meentuloa tuomaroimalla ko-
telun aikana tulee juostua noin
ripallo-otteluja. Tämä toteutui,
3 - 4 km erilaisilla sykealueilla.
kun pääsin opiskelemaan Turkuun.
Entäpä ne vaikeat hetket? Kuten
Olin tuota ennen toiminut erotuomarina
elämässä yleensäkin, myös tuomaroinnissa
Oulun seudulla, mutta johtuen päällekkäisistä rooleistani Oulun NMKY:n eri tehtävissä tuomariurani
tulee välillä eteen tiukkoja paikkoja. Peli on kuitenkin
alkoi tosissaan vasta paikkakunnan vaihdoksen myötä.
peliä ja asenneilmasto on koko ajan muuttunut tuoma-
Muistan ensimmäisen otteluni Turussa: miesten 3-
reita arvostavampaan suuntaan. Omalta osaltani olen
divisioonan ottelu, johon toinen tuomari ei saapunut pai-
oppinut tuomaroinnin avulla sietämään painetta ja toimi-
kalle. Peli kuitenkin osoitti, että tuomarointikaudesta oli-
maan tilanteissa, joissa joku on kanssani eri mieltä.
si tulossa mielenkiintoinen. Ottelu toi esiin kaikki hienon
Kaiken kokemani perusteella kannustan jokaista la-
urheilutapahtuman tunnusmerkit: vauhtia, yrityksiä ja
jista innostunutta vähintäänkin harkitsemaan tuomari-
niiden mukana tulleita onnistumisia, epäonnistumisia ja
koulutukseen osallistumista ja erotuomarina toimimi-
taas onnistumisia sekä suuri määrä erilaisia tunteita. Ot-
sen koittamista. Parhaimmillaan erotuomarointi pitää yl-
telu huipentui ratkaisuunsa vasta jatkoajalla. Seuraavien
lä hyvää kuntoa ja tarjoaa mahdollisuuden hienoihin
viikkojen ja kuukausien aikana tuomaroitavia pelejä
kokemuksiin koripallon ja ihmisten parissa. Parhaim-
kertyi paljon lisää, sillä myös Turussa kärsittiin ja kärsi-
millaan siitä voi saada vuosikymmenien harrastuksen,
tään jatkuvasta tuomaripulasta.
joka tuo mukanaan urheiluun liittyvät hienot elämykset
Seuraavien pelikausien aikana näkökulmani tuoma-
ja tunteet.
rointiin laajeni huomattavasti. Pääsin toimimaan yhteis-
Oulun NMKY seurana ja koripallo lajina tarvitsee jat-
työssä sekä kokeneiden että itseni kaltaisten uran alku-
kuvasti lisää tuomareita. Jos innostuit, ota yhteyttä alle-
puolella olevien tuomareiden kanssa. Sain tutustua hie-
kirjoittaneeseen tai Nuorisopäällikkö Mika Lustigiin. Sa-
noihin ihmisiin sekä "kotipelien" että lähiseudulle suun-
malla haastan jokaisen pelaajan, valmentajan, toimitsijan
tautuneiden tuomarointireissujen aikana. Oli hienoa
ja katsojan antamaan työrauhan erotuomareille, jotka
huomata se yhteishenki, joka paikallisten tuomareiden
ovat innostuneet tuomariharrastuksesta niin, että käyttä-
ja samalla koko erotuomarikunnan välillä vallitsi. Omat
vät siihen vapaa-aikaansa. Olemme yhdessä tekemisis-
harrastukseni ovat aina olleet luonteeltaan jossain mää-
sä hienon lajin kanssa, joka parhaimmillaan tarjoaa kai-
rin sosiaalisia kokemuksia ja tuomarointi jos mikä vaatii
kille mahtavia kokemuksia. Joka rooliin tarvitaan tekijä ja
hyvää yhteistyötä.
yksi pelin tärkeistä rooleista on erotuomari.
Yllättäen huomasin saavani tuomaroinnin parissa
myös urheilullisia huippuelämyksiä. Kokemuksen ja tai4 Kausiohjelma
Iivari Pöyhtäri
Senioritoimintaa
parhaasta päästä
– Pohjois-Suomen avoin mestar uustur naus ikämiehille ja -naisille
Perinteinen Pohjois-Suomen avoin mestaruusturnaus
mänsaaressa koripallon merkeissä. Siinä tuli vastustajat
ikämiehille ja naisille pelattiin 4-6.1.2013 Oulussa neljäl-
tutuiksi.
lä salilla yli kahdenkymmenen joukkueen voimin. Sarjo-
Samoin mieleen on jäänyt ensimmäinen ikämiestur-
ja pelattiin viidessä eri ikäluokassa aina tuoreista ikä-
naukseni, jossa tuoreena ikämiehenä pelasin lähes ju-
miehistä M35 aina varttuneempiin konkareihin ikäluo-
niorin ominaisuudessa (seuraavaksi nuorin pelaaja oli 7
kissa M65-70.
vuotta vanhempi) Ylioppineiden joukkueessa Kajaanin
Turnausta on tarkoitus kehittää jatkossa myös siten,
Honkaa vastaan. Parimetrinen Ransu puolusti allekirjoit-
että miesten lisäksi turnauksessa pelataan myös naisis-
tanutta, joka takamiehenä kuljetti palloa puolessa ken-
sa yleisen sarjan lisäksi myös la-
tässä sivurajasta sivurajaan hyök-
dyjen sarjoja – iät jääkööt tässä il-
käysajan loppuun ja syötti sitten
moittamatta. Haaveissa on myös
joko Jalille tai Wiskille laitoihin,
muutaman juniorisarjan mukaan
jotka heittivät erehtymättömästi
ottaminen turnaukseen, jolloin
kaukoheitot koriin Honkalaisten
voimme tarjota pohjoisen juniori-
äimistellessä kotikentällään. Mu-
joukkueille uusia vastustajia. Koti-
kaan lähtenyt alaikäinen valmen-
maisten joukkueiden lisäksi ta-
tajamme Olli oli voitosta suoras-
voitellaan myös kansainvälisiä
taan häkeltynyt. Kotiin siis mau-
joukkueita mihin Oulun mainiot
kas muutaman pisteen voitto ja
lentoyhteydet antavat oivan mah-
pronssimitalit muistaakseni noin
dollisuuden. Lisäksi pohjoisen
Miesten 45-vuotisten sarjavoiton varmista-
Ruotsin ja Venäjän vahvat koripal-
neet Ylioppineet Oulusta. Kuva Jukka Tervo.
lopaikkakunnat Luulaja ja Mur-
12 joukkueen sarjassa.
Kaikenlaisia sankaritekoja ja
itsensä ylittämisiä muistuu myös
mansk ovat muutaman tunnin automatkan päässä. Kan-
mieliin. Koripalloväen hyvin tuntema herrasmies – ken-
sainvälistä makua turnaukseen antoikin tällä kertaa BC
tän ulkopuolella, Junnu pelasi kerran Rovaniemellä päi-
Kostamus miesten 45 v sarjassa. Miesten 60 v sarjaan
vän aikana kolmetoista peliä viidessä eri sarjassa – vart-
ilmoittautunut puolalainen joukkue joutui harmittavasti
tuneesta iästä ja hyvästä kunnosta on yllättävästi hyötyä.
peruuttamaan tulonsa.
Allekirjoittanut on osallistunut turnaukseen nyt viisi-
Vuoden 2013 turnauksen tulokset löytyvät sivuilta
www.ynni.fi/psm-tulokset
toista kertaa peräkkäin ja kaikkiin turnauksiin liittyy monia hauskoja muistoja pelikentiltä ja kentän ulkopuolel-
Tervetuloa mukaan ensi vuonna. Seuraava tur-
ta.Vanhoja pelikavereita on tavattu sekä iloisissa että hai-
naus pelataan alustavasti 3-6.1.2014.
keissa merkeissä. Mieleen on jäänyt takavuosilta erityisesti jo maanpäälliset pelikentät toisiin vaihtaneet Elmo,
Tupu ja Setti, jotka aikoinaan pitivät Ämmänsaaren koripalloa voimissaan ja olivat näkyviä hahmoja ikämiesturnauksissa. Pelatessani junioriaikoina Kuhmon Kivassa
kävin esimerkiksi talvella 1981 kolmetoista kertaa Äm-
Juha Karjalainen
ikämies Ylioppineista
– koripalloa 40 vuotta
ONMKY naisten II-div. ja A-tyttöjen
joukkueenjohtaja
Kausiohjelma 5
Koripallon edustusjoukkue Ynnin terveiset
ONMKY:n koripalloilijat edustavat monessa suh-
Taustajoukkojen työ jakaantuu lukuisiin eri
teessa pohjoisen Suomen menestyneintä kori-
tehtäviin ja osaamisalueisiin. Talkootyön määrä
palloseuraa. Mitä tämä menestys merkitsee
on todella suuri ja arvokas. Toiminnan käynnistä-
meille koripalloilijoille? Onko siitä jotain opitta-
misessä olivat aikanaan mukana Jyri Laakso, Juho
vaa tai mikä on toisaalta sen merkitys tulevaisuu-
Teppo, Panu Kanervo ja Kari Selmgren. En usko,
dellemme? ONMKY:n eli tuttavallisemmin Ynnin
koripallojaostossa tavoitteemme on kirjattu selvästi.
että tuosta aloitusnelikosta kukaan aikanaan tiesi,
minkä verran työtä menestyvän joukkueen pelaami-
Päämääränä on tarjota kaikille koripallon harrastajille oman
nen I-divisioonassa on meiltä edellyttänyt. Työmäärän lisäksi
tasonsa mukaista toimintaa ja mahdollistaa lisäksi harrastami-
oppia on tullut monella saralla. Sanonta ”tehdessä oppii’ pä-
nen pelaajana, valmentajana, erotuomarina ja seura-aktiivina.
tee tässäkin asiassa. Tietämys ja taito kulkevat meillä kaikilla
Seuramme koripallotoiminta on palkittu valtakunnan ta-
aina mukanamme, kun ne kerran saamme. Kehitys on joskus
solla Nuori Suomi -palkinnolla. Tämä kunnianosoitus on mer-
raskasta ja hankalaa eikä epäonnistumisiltakaan aina voi vält-
kittävä palkinto hyvin tehdystä seuratyöstä. Työn hedelmistä
tyä. Kuitenkin taaksepäin katsoessa huomaamme, että toi-
voi käydä lukemassa seuramme nettisivuilta, joilta löytyy kat-
minta on ollut opettavaista ja antoisaa. Aika ajoin täytyy istua
tavasti tietoa koko seurasta ja koripallotoiminnasta. Sivujen
kannon nokkaan ja ajatella asioita oikeasta kulmasta. Koko yh-
tuhti aineisto kertoo muun muassa seuran toiminta-ajatukses-
teinen porukkamme on täynnä fiksuja ja positiivisia ihmisiä,
ta, ajankohtaisista asioista, harjoitusajoista ja harrastusmak-
kuten me koripalloilijat yleensä olemme - opimme siis no-
suista. Sivuihin kannattaa tutustua osoitteessa www.ynni.fi.
peasti emmekä tee samoja virheitä uudelleen. Positiivisuus
Edustusjoukkueen toiminta on ollut viime vuosina sekä
toiminnassamme on merkille pantavaa, ja se on jatkossakin
kasvavaa että kehittyvää. Voi sanoa, että edustusjoukkue ja-
tavoiteltavaa. Ottelutapahtumissa maksava yleisö arvioi on-
kaantuu pelaavaan joukkueeseen sekä suureen talkoolaisten
nistumistamme, ja palaute näistä tapahtumista on ollut pel-
ja taustatyöläisten joukkoon. He mahdollistavat Ynnin paikan
kästään myönteistä.
valtakunnallisen I-divisioonan kärjessä. Joukkueemme pelil-
Edustusjoukkueen pelillinen toiminta henkilöityy suures-
listä näytöstä saamme ihailla Oulun Urheilutalon parketilla.
ti joukkueen valmentajaan eli Juha Valkamaan. Hyvin tehdyn
Taustajoukkona teemme työtä ympäri Pohjois-Suomen, ja
työn jälki näkyykin kauas. Pelaajavalinnat ovat vaatineet suu-
mukana yhteistyössä on jo lähes sata yritystä. Joukkueen ur-
ren määrän valmennusportaan työtä, jotta oikeanlaiset miehet
heilullinen menestys kilpailee tasapuolisesti taustajoukkojen
ovat löytyneet joukkueeseen. Amerikkalaisvahvistuksista
kehityksen kanssa.Ynni on tällä hetkellä sarjassa hienosti kol-
Josh Nofflet jatkaa viime kaudesta. Hän on jälleen kapteenina
mantena. Taustajoukkojen työtä on vaikeampi verrata, mutta
ja on loistava sekä pelaajana että ihmisenä. Uusina tulijoina
mitalisijoilla olemme ainakin. Kulumme valtakunnallisessa
Dwight Coleman ja Russell Frederick ovat täyttäneet odotuk-
sarjassa ovatkin sitten omaa luokkaansa pitkien vieraspeli-
set sekä kentällä että sen ulkopuolella. Omien kasvattien
matkojen ja pelituomareiden matkakustannusten vuoksi. Syn-
osuuden täytyy olla joukkueessa suuri, kuten Ynnissä onkin.
tyvistä kuluista vastaamme itse.
Oma junioritoimintamme tuottaa hyviä pelaajia. Toivottavasti
On upeaa, että olemme urheilullisesti hyvässä tilantees-
suotuisa kehitys jatkuu, ja saamme tulevaisuudessa yhä
sa valmennuksen ja pelaamisen osalta. Kiitokset siitä kuuluvat
enemmän taitavia koripalloilijoita. Edustusjoukkueen ja ju-
loistaville pelaajille sekä osaavalle ja ammattimaiselle val-
nioripuolen yhteistoimintaa on ollut jonkin verran. Jatkossa toi-
mennusportaalle. Itse kuulun jo taustatyötä tekevään organi-
veenani onkin, että saataisiin aikaan vieläkin suurempi ja sy-
saatioon, jolle joukkueen urheilullinen menestys antaa run-
vempi yhteistyömalli, joka hyödyntäisi molempia osapuolia.
saasti lisää motivaatiota tehdä haastavaa työtä. Menestys kun
houkuttelee lehtereille katsojia, jotka ovat yksi tärkeimmistä
osallisista koko toiminnassamme.
6 Kausiohjelma
Koristerveisin Arto Aalto
edustusjoukkueen taustalta
Kuva: Pekka Ruottinen
Miesten edustusjoukkue
Vili Hautala
Juho Kauro
Jani Siivikko
Jari Vanttaja
Tomi Yrjänheikki
Dwight Coleman
Henri Vihavainen
Josh Nofflet
Teemu Junila
Santtu Keinonen
Ville Selmgren
Russell Frederick
Aleksi Kemppainen
Antti Huhmo
Päävalmentaja: Juha Valkama
Apuvalmentaja: Ville Vihla
Joukkueenjohtaja: Kim Marttila
Kausiohjelma 7
Kuva: Ilkka Laakko
Naisten edustusjoukkue
Katriina Itkonen
Emilia Kannus
Emma Lane
Sini Kokkonen
Suvi Turunen
Carita Fredriksson
Talvikki Jalas
Anni Karjalainen
Ira Salo
Lotta Jurva
Essi Siponen
Eeva Nyberg
Sonja Jurmu
Anna Kauniskangas
Valmentaja: Mika Lustig
Joukkueenjohtaja: Juha Karjalainen
8 Kausiohjelma
Kuva: Ilkka Laakko
A-pojat
Jermu Korvenheimo
Juho Niemi
Ilmari Ngonda
Antti Huhmo
Joona Inkala
Saku Huhmo
Jesse Määttä
Wilf Braidwood
Vili Hautala
Neri Cruz-Yrittiaho
Okko Manninen
Valmentajat: Ville Vihla ja Tuure Möttönen
Joukkueenjohtajat: Heikki Huhmo, Juha Manninen ja Mika Niemi
Kausiohjelma 9
Kuva: Ilkka Laakko
A-tytöt
Suvi Turunen
Emma Lane
Talvikki Jalas
Sini Kokkonen
Ira Salo
Lotta Jurva
Essi Siponen
Carita Fredriksson
Anni Karjalainen
Sonja Jurmu
Valmentaja: Mika Lustig
Joukkueenjohtaja: Juha Karjalainen
10 Kausiohjelma
Kuva: Ilkka Laakko
B97-pojat
Aatu Eskola
Joonas Heino
Jaakko Sääskilahti
Lauri Sääskilahti
Valtteri Siira
Benjami Halonen
Aleksi Kuisma
Eetu Kujala
Vili Taskinen
Valmentaja: Panu Kanervo
Joukkueenjohtajat: Petr i Eskola ja Jussi Sääskilahti
Kausiohjelma 11
Kuva: Ilkka Laakko
B98-pojat
Oskari Kaihua
Oskari Kanervo
Pietu Vilmi
Peetu Jokiranta
Elias Jurmu
Juho Lahtinen
Sakari Vähäkangas
Teemu Askeli
Antti Lassila
Arttu Holappa
Antti Lehmikangas
Jiraphut Kittiwatanachod
Robert Nikula
Valmentaja: Panu Kanervo
Joukueenjohtajat: Matti Nikula ja Pasi Vilmi
12 Kausiohjelma
Kuva: Ilkka Laakko
B-tytöt
Vera Lakovaara
Elli Seeskorpi
Pilvi Kokkonen
Jenni Jurmu
Johanna Heikkinen
Netta Oinas
Vera Ruokonen
Vilma Raudaskoski
Janina Valtti
Tellervo Jalas
Sara Rytkönen
Laura Pälve
Emma Lauri
Valmentajat: Katr iina Itkonen ja Antti Paasikallio
Joukkueenjohtaja: Jaana Heikkinen
Kausiohjelma 13
Kuva: Ilkka Laakko
C-pojat
Jussi Bones
Teemu Rautajoki
Kalle Forsblom
Mikael Kuula
Henri Huttu
Jani Tiiliharju
Arttu Juntunen
Janne Taskinen
Ari Lankinen
Roni Junttila
Aapo Montin
Matti Tuominen
Tuomas Määttä
Samuli Rahkola
Jaakko Pentti
Gramos Pllashniku
Iivari Korkala
Miska Karppinen
Pietari Myllylä
Matias Ylipekkala
Juho Nissilä
Markus Rytkönen
Valmentajat: Iivar i Pöyhtär i ja Laur i Sääskilahti
Joukkueenjohtaja: Petr i Montin
14 Kausiohjelma
Kuva: Ilkka Laakko
C-tytöt
Sonja Myllymäki
Lotta Huru
Noora Korhonen
Maija Castren
Oona Räsänen
Sanna Lehikoinen
Erika Aalto
Sara Akural
Essi Korhonen
Veera Salmi
Helka Hienonen
Kanerva Jalas
Ida Haaksila
Anna Salmi
Jenni Taskila
Edith Alamäki
Julia Toppi
Valmentajat: Emilia Kannus ja Tiina Haikola
Joukkueenjohtajat: Kaisa Anttila, Tarja Toppi ja Marjo Taskila
Kausiohjelma 15
Kuva: Ilkka Laakko
Minipojat Pohjoinen
Joonatan Ylitalo
Eemil Alamäki
Aladin Hadzic
Kalle Kääriäinen
Samuel Ranta
Heng-Tao Zhu
Albert Al-Nazary
Juho Virsunen
Matias Niemi
Eino Montin
Onni Korhonen
Jose Botti
Thomas Lounela
Juho Lantto
Matias Junkkonen
Juha Ervasti
Sampo Sirkiä
Liiban Ibrahim
Valmentajat: Susanna Holtinkoski, Tomi Saarela ja Mikko Sutelainen
Joukkueenjohtajat: Teemu Moilanen ja Sar i Junkkonen
16 Kausiohjelma
Angry Birds is a trademark of Rovio Entertainment Ltd. Copyright 2009-2013 Rovio Entertainment Ltd. All rights reserved.
Bongaa Osuuspankin
uudet maksukortit.
Angry Birds -linnut nyt Osuuspankin maksukorteissa.
Tilaa omasi. op.fi/angrybirds
Kausiohjelma 17
Kuva: Ilkka Laakko
Minipojat Keskusta
Frans Raudasoja
Mikko Kuisma
Tuomas Kosunen
Ville Kyllönen
Aappo Kilpeläinen
Ville Vakkala
Kasper Knuutila
Ville Molin
Ville Vanhala
Aatu Vilmi
Arttu Ylitervo
Joona Myllyneva
Juho Moilanen
Eerik Haukipuro
Anton Hänninen
Valmentajat: Niina Martikainen ja Ira Salo
Joukkueenjohtaja: Timo Hänninen
18 Kausiohjelma
Yhteistyötä asiantuntemuksella!
Asianajotoimisto Botnia Oy
Hallituskatu 21, 90100 OULU
Iso Roobertinkatu 1A, 00120 HELSINKI
www.botnialaw.fi
Kausiohjelma 19
Kuva: Ilkka Laakko
Minitytöt
Alina Akural
Janette Hanni
Meri Malinen
Aurora Maloku
Heta Heinonen
Pipsa Naamanka
Oona Hirvonen
Hilla Pekkala
Sara Isohätälä
Anni Ruikka
Julia Isohätälä
Saara Salmi
Wilma Jaara
Emilia Smal
Jenni-Kaisa Jurmu
Venni Vähäsarja
Henna Juusola
Sofia Vanhala
Petra Leskelä
Veera Ylitalo
Valmentajat: Risto Jussila ja Anni Jaara
Joukkueenjohtaja: Pekka Vanhala
20 Kausiohjelma
Kausiohjelma 21
Kuva: Ilkka Laakko
Mikropojat
Veikko Tuikka
Kalle Kolehmainen
Oliver Katanasho
Samuel Liimatta
Matias Raudasoja
Niko Väänänen
Tommi Keränen
Kalle Sirkiä
Kaapo Suomela
Jami Haapalainen
Aleksi Rahko
Tino Ojala
Jere Hannuksela
Pyry Poikolainen
Roope Broström
Bakang Holden
Jalmari Tervaluoto
Jimi Puumalainen
Valmentajat: Susanna Holtinkoski ja Tomi Saarela
Joukkueenjohtaja: Miika Suomela
22 Kausiohjelma
Tervetuloa
tutustumaan
syksyn/talven
uutuuksiin!
Intersport Rintamäki,
3500m² suurmyymälä
neljässä kerroksessa,
valikoimaa on!
Intersport Rintamäki
Pakkahuoneenkatu 24, 90100 Oulu Puh. (08) 321 2300
Avoinna ma-pe 9.30-19, la 9-16, su 12-16
www.intersport.fi/rintamaki
Kausiohjelma 23
Kuva: Ilkka Laakko
Mikrotytöt
Vilma Antila
Fanni Hellsten
Saara Pesonen
Annika Partanen
Emmi Ojalehto
Saana Yliheikkilä
Oona Montin
Valmentajat: Piia Sipar i ja Amanda Suvanto
24 Kausiohjelma
Kausiohjelma 25
Kuva: PePa
PePa
Anttila Kaisa
Haikola Tiina
Huoponen Pauliina
Huttu-Hiltunen Riikka
Juoperi Saila
Keskinarkaus Taisa
Koivuniemi Katja
Raudaskoski Aino
Ruokonen Tuija
Salmela Johanna
Salmi Tanja
Sipari Piia
Soininen Minna
Somppi Niina
Kujala Maria
Tenkula Miia
Lehtinen Eija
Toivonen Krista
Martikainen Niina
Orell Kaisa
Törmä Sirpa
Väyrynen Leila
Pesonen Hertta
Joukkueenjohtaja: Leila Väyrynen
26 Kausiohjelma
AA, VT Anne Castrén
AA, ekonomi Juha Castrén
- metering solutions
Hallituskatu 13-17 E (Valkealinna), Oulu
Puh. (08) 571 6600, fax. (08)571 6630
[email protected], www.castren.org
VA R AT T U
Kausiohjelma 27
Kuva: Ilkka Laakko
Funky Fresh
Lauri Kononen
Noel Niemi
Antti Räisänen
Jiri Majanen
Visa Virén
Antti Aaltonen
Juho Lehtelä
Mikael Haapola
Ville Hermanni Stenbäck
Jukka Pihkala
Jari Lassila
Aappo Vasala
Tuure Möttönen
Olli Hautamäki
Adon Muchoki
Joukkueenjohtaja: Laur i Kononen
28 Kausiohjelma
www.simplofon.com
Kausiohjelma 29
Kuva: Ilkka Laakko
Tönköt
Arto Aalto
Ari Kanniainen
Kalle Siltari
Esa Suhonen
Markku Annanolli
Ilpo Makkonen
Jyrki Mäkelä
30 Kausiohjelma
Erkki Lahdenperä
Antero Järvinen
Jorma Kytökangas
Kari Järvinen
Timo Kumpumäki
Marko Miesmaa
Jarmo Pääkkönen
Kausiohjelma 31
Kuva: Ilkka Laakko
Kaikki
Make Marjaniemi
Jari Nissi
Sampsa Perälä
Santeri Perälä
Iikka Ala-aho
Vesa-Matti Tervonen
Kalle Ala-aho
Jari Hangasmaa
Pekka Pääkkönen
Iivari Pöyhtäri
Vassilis Kostakos
Jaakko Ikonen
Lauri Kärsämänoja
Veikko Rytivaara
Joukkueenjohtaja: Make Marjaniemi
32 Kausiohjelma
Automaatiota
vaativiin olosuhteisiin.
Tiilitie 6, 01720 Vantaa. Vaihde 029 006 280, fax 029 006 1218.
4ÊILÚQPTUJBTJBLBTQBMWFMV!UFDBnPXmtXXXUFDBnPXm
Kausiohjelma 33
OIMAA
POHJOISTA VORTILLA
K
ETUASIAKAS
Oulun NMKY
- YNNI
s
2 € alennu
sylipusta
taisesta pää
eluihin.
normaalihin sioonan koripallo-ott
vi
miesten 1.di
3.
01
en 2012-2
sa koko kaud
as
im
vo
u
Et
www.ynni.fi
LUE LISÄÄ /etuasiakas
avoimaa.fi
t
is
jo
h
o
.p
w
ww
34 Kausiohjelma
Etsitkö
kotia?
sato.fi
SATO Vuokraus ja myynti
Puh. 0201 34 4400
Hallituskatu 20, PL 15, 90101 Oulu
www.olkkari.fi
sato.fi
Puhelujen hinnat: kiinteästä verkosta 8,28 snt/puh, +7 snt/min, matkapuhelimesta 8,28 snt/puh+17 snt/min. Ulkomaan puhelut hinnaston mukaisesti.
Kausiohjelma 35
Hyvän Työn Puu
Mikä on hyvää työtä? Kirjoita ajatuksesi Hyvän
työn puuhun. Lue mitä muut ovat kirjoittaneet.
Lahjoitamme 5 000 eurolla suomalaista työtä
hyvään tarkoitukseen.
K\YDDW\RWDÀ.
Hyvää työtä.