Rauman Kameraseura ry:n jäsenlehti Tässä numerossa mm. - Kuuskajaskari tallentuu kuvina näyttelyyn ja kirjaan - Katuvalokuvaus: hetkiä elämästä - Opi pohjustamaan kuvasi - Lapsi valokuvaajana - Palkittu ja kohuttu MEERI KOUTANIEMI syvähaastattelussa RAUMAN KAMERASEURA RY Perustettu 3.3.1938 www.raumankameraseura.net HALLITUS 2014 KUVAKULMA julkaisija Rauman Kameraseura ry puhelin 050 4649 083 [email protected] Puheenjohtaja Merja Elo 050 3425 227 [email protected] Taitto Merja Elo Sihteeri Marjukka Vähä-Ettala 044 3075 034 [email protected] [email protected] Varapuheenjohtaja Tiina Poimio 040 4141 578 [email protected] Jäsenvastaava Jouni Jalonen 050 5255 878 [email protected] Hallituksen muut jäsenet Jari Aro-Heinilä Arto Takkinen Veli Puputti Tommi Hakkarainen Nuorisoporukan vetäjä Anne Perttula [email protected] Hallituksen ulkopuolinen rahastonhoitaja Harri Vanne 040 5569 545 Kotisivuvastaava Leena Väinölä PÄÄTOIMITTAJALTA: Päätoimittaja Teemu Laulajainen Näe valo, koe kuva Lehti ilmestyy 1-3 kertaa vuodessa. Materiaalin jättö lehteen osoitteella Kuvakulma-lehden aineistovaatimuksista: Lehden valmistuksessa käytetään seuraavia ohjelmia: InDesign, Photoshop, Word ja Adobe Acrobat. Kuvatiedostot jpg, tiff tai eps-muodossa, resoluutio vähintään 240 dpi. Kuvan pitkän sivun on oltava vähintään 1500 pix. Otamme vastaan kirjoituksia ja kuvia sitoumuksetta, mutta emme vastaa sellaisesta materiaalista, jota ei ole tilattu. Lähettäessäsi kuvia toimitukseen liitä tiedostoon tai kuvaan kuvaajan nimi ja yhteystiedot. Toimitus ei vastaa kuvien säilyttämisestä. Lehden aineistoa lainattaessa (päätoimittajan luvalla) on lähde sekä kirjoittajan nimi mainittava. Reklamaatiot 7 päivän kuluessa lehden ilmestymisestä. Lehden vastuu virheistä tai ilmoituksen poisjäämisestä rajoittuu enintään ilmoitushinnan palautukseen. Valmistamme ilmoituksen tarvittaessa asiakkaan ohjeen mukaan. Tekijä laskuttaa erikseen suunnittelusta, ladonnasta, asettelusta ja teknisistä kustannuksista. Ilmoitushinnat 2014: 1/1 sivu 75 € 1/2 sivu 50 € keskiaukeama 120 € Teemu Laulajainen KUVAKULMA 1/2014 SISÄLTÖ 3Päätoimittajalta 4 Lapsi Valokuvaajana 12 Kuuskajaskari valokuvina 14 Katuvalokuvaaja tallentaa yksityiskohtia elämästä 18 Meeri Koutaniemi: ”Valokuva on kysymys” 28 Tullaan tutuiksi: Tommi Hakkarainen 26 Valokuvien pohjustaminen 30 Kameraseuran nuorisojaosto Y-tunnus: 2216851-7 Pankkitili: FI51 4450 2320 0681 85 31 Nuorisojäsen esittäytyy: Kalle Markkula Kameraseuran jäsenmaksut: Yli 18-vuotiaat 25 euroa Alle 18-vuotiaat 13 euroa 36 Juttua väreistä 39 Nissen Niksinurkka Edellisen Kuvakulman jälkeen on tapahtunut paljon. Kuuskajaskarin reissujen tuloksena pidettiin saaressa hieno näyttely; järjestimme teemanäyttelyn aiheenaan “ihminen”; kuvasimme hyväntekeväisyytenä Naulan työkeskuksen, Kinnolan asuntolan ja Samppusten kodin henkilökuntien järjestämän kehitysvammaisten Halloween-juhlat Ooperissa; kurssitimme itseämme Photoshopin ja studiokuvauksen saloihin kellariteatterin tiloissa. Ei tullut minullekaan. Selvemmäksi on tullut vain se, että valokuvalla VOI saada aikaan jotain perustavanlaatuista muutosta ihmisessä; ajatuksen poikasen. Teemanäyttelyn avajaisissa jaettiin Suomen Kameraseurojen liiton kultaisia ansiomerkkejä. Arvokkaat herrat olivat Nils Nyman, Veli Kuusinen, Pekka Rantala, Markku Väänänen ja Altti A. Salo. Kauneuden voisi ajatella olevan aina hyvästä, varsinkin kun puhutaan valokuvasta, mutta huutaisin enemmän sanoman perään. Mieluummin huumoria kuin nättiä maisemaa, mieluummin todellisuutta kuin utopiaa. Valokuvaus on harrastus ja työ, joka on oikeassa missä tahansa kehitysvaiheessa. Kehitysvaiheet kulkevat käsi kädessä kameranpitelijän persoonan ja maailmankuvan kehitysvaiheen kanssa. Seurallamme menee tällä hetkellä aika lujaa. Tekijöitä kaivataan silti. Esimerkiksi tähänkin lehteen olisi joku nuori voinut kirjoittaa mielipiteensä valokuvauksen maailmaan liittyen. Eikä olisi tarvinnut olla edes helläsanainen. Onni on valokuvaajan kaveri, se on sattuman sisar. Kokemus ja kylmähermoisuus yhdistävät ne puhuttelevaksi valokuvaksi. Valokuvaajan temperamentti nostaa sen esille. Nimi laaksossa kaikuu; ilmassa turbulenssia. Valokuvaus, tuo herrasmiesten ja –naisten, uskalikkojen, luontoon pakenevien, taiteellisten sielujen, hang out’sien ja rautaisten ammattilaisten laji elää kukoistuksessa, omassa renessanssissa, kuin lehtipuu jonka jokaiseen nuppuun puhkeaa lehti2. Tai kolmanteen. Ja jokainen tavoittelee valoa. Ei ole ihme että älykkäät japanilaiset piirtävät animehahmoilleen suuret silmät: niin kuvauksellinen on maailmamme. Jopa tekstikin muodostaa kuvan mieliimme, eli kirjoittaminenkin on kuvausta. Toivottavasti nimenomaan valon kuvausta. Mitkä lehdet sitten ansaitsevat valon? Symmetrisimmät? Poikkeavat? Eniten lehtivihreää sisältävät? Kaikki? Viimeksi mainittu on mahdoton vaihtoehto, ellei tarkoituksena ole tukkia valon pääsy maanrajaan valtavalla lehvästökatolla. Tarkemmin ajatellen se taitaa sittenkin jo olla olemassa: internet. Siellä kaikki saavat julkaisuaikaa, mutta katsojien näkövalo siivilöityy sinne kerroksittain. Eikä sekään takaa valokuvan menestystä, on siis tehtävä töitä maatasolla. Se, mitä teet ja miten ottamasi valokuva nivoutuu siihen, ratkaisee mihin lehteen tulee kaunein ruska, joka ikuistetaan edelleen valokuvaan. Tuliko selväksi? Kannen kuva: Teemu Laulajainen 2 3 Anne Perttula Lapsi valokuvaajana Jokainen lapsi muodostaa havainnoimastaan maailmasta merkityksiä. Nämä merkitykset ovat usein piilossa ja ovat osa lapsen sisäistä todellisuutta. Valokuvaamalla lapsi voi tuoda esille mistä ja miksi pitää. Kameran antaminen lapselle viestittää, että lasta arvostetaan ja hänen mielipiteensä on tärkeä. Usein lasten ottamia valokuvia kuitenkin pidetään huolimattomina ja sattumanvaraisina näppäilykuvina ja toisinaan jopa epäonnistuneina. Suomalaisen tutkimuksen mukaan lasten ottamat valokuvat ovat sekä tietoisesti suunniteltuja että sattumaa. Filosofian maisteri Päivi Setälä on väitöskirjassaan tutkinut, minkälaisia erityispiirteitä on esikoululaisten, eli 6−7-vuotiaiden, lasten ottamissa Kuvaaja: Ella-Maria Laiho, 8 v. valokuvissa ja miten tarkoituksellista heidän ilmaisunsa on. Tutkimus on myös kansainvälisesti ainutlaatuinen, sillä aikaisemmat tutkimukset lasten ottamista valokuvista ovat painottuneet lähinnä kuvien sisältöön ja aiheisiin. Esimerkiksi Glyn Thomas ja Mike Sharples ovat Birminghamin yliopistossa tehneet tutkimuksen Children as Photographers, jonka kohderyhmä- nä olivat 7-, 11- ja 15-vuotiaat. Tutkimuksen mukaan lapset käyttävät kuvatessaan vaihtelevampia kuvakulmia kuin aikuiset. Kamera on lapsille väline, jonka avulla he voivat tallentaa omaa näkökulmaansa ja rakentaa sosiaalista identiteettiään. Tutkimusten kohderyhminä ovat olleet monenikäiset lapset, jopa 4-vuotiaat. Darlene DeMarien kenttätutkimuksessa analysoitiin 6−12-vuotiaiden lasten eläintarharetkellä ottamia valokuvia ja Kim Rasmussenin lasten merkityksellisiin paikkoihin liittyvässä tutkimuksessa osallistujat olivat 5−12-vuotiaita. Birminghamin yliopistossa on tehty myös lisätutkimus, jossa tutkittiin, miten lapset ymmärtävät valokuvaamisen Kuvaaja: Camilla Aalto, 4 v. luonteen, mitä he ajattelevat valokuvistaan ja miten he kokevat valokuvaamisen toimintana. Tutkimuksen mukaan pienet lapset suhtautuvat valokuvaamiseen emotionaalisesti ja kuvaavat mielellään lähipiiriään, voimakkaita värejä ja muotoja. Seitsemänvuotias lapsi suhtautuu kuvaamiseen seikkailunhaluisemmin ja etsii mielenkiintoisia kuvauskohteita. He kontrolloivat neljävuotiaita huomattavasti enemmän kuvauskohteitaan ja käyttävät kameraa monipuolisemmin. ”Uskalla antaa lapselle kamera, ihan oikea eikä pelkästään kännykkäkameraa.” Kuvaaja: Ella-Maria Laiho, 8 v. Päivi Setälän tutkimus katsoo lasten ottamia valokuvia kuvallisen ilmaisun näkökulmasta. Tutkimusaineistona ovat lasten ympäristöaiheiset valokuvat sekä videotallenteet valokuvatyöpajoista ja lasten keskusteluista valokuviinsa liittyen. Kuvaaja: Johannes laulajainen, 9 v. 4 Setälän tutkimus sijoittuu valokuvatutkimuksen ja visuaalisen tutkimuksen kenttään, jossa se on jatkumoa ei-ammattilaisten ottamien valokuvien monitieteelliselle tutkimukselle. 5 Aikuinen näkee lasten ottamissa valokuvissa raikkaita kuvakulmia, mutta myös hämmentävää kohteettomuutta ja järjestäytymättömyyttä. Lasten ottamien valokuvien ilmaisu ei avaudu aikuiselle helposti, vaan valokuvat vaativat tarkkaa katsomista ja lapsen antamaa tietoa. Tutkimustulokset kertovat, etteivät lasten ottamat valokuvat ole ilmaisultaan pelkästään tietynlaisia eivätkä satunnaisia rajauksia ja epätarkkuuksia. Lasten valokuvat ovat kuvallista ilmaisua, joka vertautuu visuaaliseen ympäristöömme ja hakee vaikutteita sitä myötäilemällä ja vastustamalla. Lapsella on mielessään enemmän tai vähemmän tiedostettu kuva, joka sen aiheen lisäksi sisältää tietynlaisen ilmaisun. Lapsi käyttää erilaisia valokuvallisia toimintatapoja halutun ilmaisun toteuttamiseksi. Valokuvillaan lapsi sekä havainnoi maailmaa että kommentoi visuaalista ilmaisua. Kuvaaja: Tomàs-Maxim Lahti, 3 v. ”Aikuinen näkee lasten ottamissa valokuvissa raikkaita kuvakulmia, mutta myös hämmentävää kohteettomuutta ja järjestäytymättömyyttä.” Kuvaaja: Aaron Vaahtera, 2 v. Kuvaaja: Aaron Vaahtera, 2 v. ”Valokuvillaan lapsi sekä havainnoi maailmaa että kommentoi visuaalista ilmaisua.” Kuvaaja: Tomàs-Maxim Lahti, 3 v. Suunnittelun ja sattuman sommittumat Päivi Setälä on työskennellyt lasten kanssa parikymmentä vuotta. Hän on aina ollut kiinnostunut valokuvaamisesta ja sitä kautta käyttänyt eri valokuvauksen keinoja myös lasten kanssa. Tärkeintä Setälälle ei ole opettaa lasta valokuvaamaan teknisesti oikein. Kiinnostavinta on ollut lapsen tapa ilmaista valokuvilla. Tutkimuksessaan Setälä tutki lasten ottamia valokuvia kuva-analyysin avulla ja kehitteli omia jaottelutapoja. Kuva-analyysissä hän on nimennyt viisi sommittumaa: puuttuma, asettelu, ilmaantuma, taivaantuma ja vastarinta. Sommittumalla Setälä tarkoittaa lasten ottamien valokuvien ilmaisullisia piirteitä, jotka ovat sekä tietoisesti suunniteltuja että sattumaa. Kuvaan voi tarkoitetun lisäksi tulla jotain aivan muuta. 6 7 Hyödyllinen tutkimus lasten kanssa työskenteleville Tutkimuksen tekeminen toi tutkijalle itselleen uutta tietoa ja ravisteli ennakkokäsityksiä. Setälä tiesi ennestään lapset hyviksi ja visuaalisiksi ympäristönsä ilmaisijoiksi. Kuitenkin yllättävää oli se, kuinka paljon lapset lopulta tietävät valokuvauksen konventioista, vaikka eivät ole niitä täysin sisäistäneetkään. Tutkijaa hämmästytti myös se, miten seikkaperäisesti lapset osasivat analysoida kuviaan keskenään jutellessaan. Setälän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää taide- ja varhaiskasvatuksessa sekä valokuvailmaisun tutkimuksessa. Tutkimus vahvistaa lasten omaa mahdollisuutta tuoda ajatuksiaan julki muuttuvassa kasvuympäristössä. Setälä toivookin, että mahdollisimman moni lapsien kanssa työskentelevä ja ylipäätään valokuvailmaisusta kiinnostunut lukisi hänen tutkimuksensa. ”Valokuvaamalla lapsi voi tuoda esille mistä ja miksi pitää. Kameran antaminen lapselle viestittää, että lasta arvostetaan ja hänen mielipiteensä on tärkeä.” Päivi Setälä on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopistosta pääaineenaan elokuva- ja televisiotiede vuonna 1999. Setälä on Porin lastenkulttuurikeskuksen johtaja. Hän on kehittänyt lasten ja nuorten valokuvapedagogiikkaa ja järjestänyt erilaisia lasten ja nuorten valokuvaprojekteja. Hän on julkaissut useita valokuva-aiheisia teoksia sekä valokuvaan, lastenkulttuuriin ja taiteeseen liittyviä artikkeleita (esim. monitieteisessä teoksessa Lapsuuden muuttuvat tilat (2012) ja ympäristöestetiikan teoksessa Korkea taivas (2012). Setälä on saanut toiminnastaan lastenkulttuurin valtionpalkinnon. Kuvaaja: Tomàs-Maxim Lahti, 3 v. Kuvaaja: Tomàs-Maxim Lahti, 3 v. ”Usein lasten ottamia valokuvia kuitenkin pidetään huolimattomina ja sattumanvaraisina näppäilykuvina ja toisinaan jopa epäonnistuneina. Suomalaisen tutkimuksen mukaan lasten ottamat valokuvat ovat sekä tietoisesti suunniteltuja että sattumaa.” Lähteet: Kuvaaja: Johannes laulajainen, 9 v. Päivi Setälä (2012): Lapsi kuvan takana. Erityisiä piirteitä lasten valokuvailmaisussa. ”Siellä se vilahti”. 9.10.2012. Verkkolehti UCPoriNews nro. 40. Porin yliopistokeskus. http://www.ucpori.fi/siella_se_vilahti Iiro Lehtonen: Lasten valokuvailmaisu haastaa aikuisen kuvanlukutavan. 27.8.2012. Aalto yliopisto. http://www.aalto.fi/fi/current/news/ view/2012-08-27/ Miina Savolainen (2004): Maailman ihanin lapsi - valokuva perheessä. Teoksessa Piironen, Liisa (toim.): Leikin pikkujättiläinen. 8 9 Kuusi vinkkiä, joiden avulla lapsestasi tulee valokuvaaja 1. Uskalla antaa lapselle ka- 4. Puhu kuvista lapsen kans- 2. Katso kuvia yhdessä lapsen 5. Anna lapsen kuvata per- mera, ihan oikea eikä vain kännykameraa. Jo parivuotiaan motoriikka voi olla riittävän kehittynyt kameran pitelemiseen ja kuvan näppäämiseen. On tärkeää, että kamera on lapsen oma väline. Digiaikana se ei paljon maksa. kanssa: mikä niissä on kivaa, mitä voisi olla enemmän. Digikuva on hieno näytöllä, mutta kuvat kannattaa silti vedostaa ja vaikka laminoida. Vedos on kouriintuntuva, ja sitä voi siirtää kädestä käteen. 3. Ruoki luovuutta kuvausteh- Kuvaaja: Johannes laulajainen, 9 v. ”Lasten ottamien valokuvien ilmaisu ei avaudu aikuiselle helposti, vaan valokuvat vaativat tarkkaa katsomista ja lapsen antamaa tietoa.” 10 tävillä: pyydä lasta kuvaamaan jotain tärkeää tai vaikka kaikki pihapiirin lamput. Mitä isompi lapsi, sitä abstraktimman ohjeen voi antaa. Aikuinen ja lapsi voivat myös molemmat kuvata vaikka kesämökillä ja sitten vertailla, miten erilaisiin juttuihin huomio on kiinnittynyt. sa. Miettikää yhdessä, mitä jäi niiden ulkopuolelle. Kuvanlukutaito on tärkeää, koska maailma on täynnä kuvia, ja kuvanlukutaitoa oppii ennen kaikkea kuvaamalla. Ellei kuvaa opi ymmärtämään, ihminen ylikuormittuu visuaalisista viesteistä. hejuhlat. Joulut, äitienpäivät ja synttärit näyttävät aivan erilaisilta lapsen dokumentoimina. Lomamatkoiltakin lapsi ottaa usein kiinnostavampia kuvia kuin aikuinen – niissä paljastuu matkakohteen todellisuus. 6. Varaudu yllättäviin näkökulmiin ja useisiin wc-pönttöä esittäviin valokuviin. Lähde: Näin lapsestasi tulee valokuvaaja. 11.5.2010. http://www.meidanperhe.fi/artikkeli/koti/892/nain_ lapsestasi_tulee_valokuvaaja 11 Teksti ja kuvat Nils Nyman Vajaa vuosi sitten tiedusteltiin kameraseurakaisilta halukkuutta Kuuskajaskarin valokuvaamiseen. Mikä sai meidät välittömästi tarttumaan tarjoukseen? Raumalaiset tuntevat Kuuskajaskarin entisenä rannikkolinnakesaarena, jossa moni mies on palvellut asevelvollisuusaikansa. Rannikkotykistön luopuessa saaresta se siirtyi Rauman kaupungin omistukseen ja siviilikäyttöön. Saaresta onkin vuosien saatossa muodostunut suosittu veneilijöiden ja lomanviettäjien kohde. Saaren ylläpito monine rakennuksineen on osoittautunut kuitenkin haasteelliseksi. Kuuskajaskarin kehittämiseksi kohteeksi joka palveluillaan voisi kattaa edes pääosin ylläpidosta aiheutuvat kustannukset on esitetty useita ehdotuksia joista tähän mennessä yksikään ei ole tuottanut tyydyttävää tulosta. Saaren tulevalle käytölle etsitään edelleen toimivia ratkaisuja. Rauman Kameraseura otti haasteen vastaan tallentaakseen valokuviksi mitä Kuuskajaskari on tänään. Perustimme Kuuskajaskari-projektin tavoitteena kuvata kaikki mitä saaressa on: luonto, rakennukset, ranikkopatteriston rakennelmat, myös kohteet joissa tavallinen vierailija ei normaalisti käy. Varsinkin luonto näyttäytyy moni-ilmeisenä eri muodoissaan ja väreissään eri vuorokauden ja vuodenaikoina. Tavoitteeksi asetettiin valokuvanäyttely heti kesällä 2013 saaressa ja toinen valokuvanäyttely mantereella sekä kaiken kuvaamisen kruunaajana valokuvakirja Kuuskajaskarista sellaisena kuin se tänä päivänä näyttäytyy vierailijoilleen. Valokuvanäyttelyillä ja kirjalla pyritään tekemään Kuuskajaskari paremmin tutuksi raumalaisille, vierailijoille ja saaren käytöstä päättäville. Näin myös markkinoimme Kuuskajaskaria. Kuuskajaskari-projekti tavoitteellisena hankkeena aktivoi kuvaajia pitkäjänteiseen ja kokonaisvaltaiseen aiheen käsittelyyn, joka toivottavasta kehittää meitä valokuvaajina. Kuvaushaasteesta kiinnostui alkuinnostuksessa vajaa kolmekymmentä seuran jäsentä. Käytännössä tähän asti aktiivisia on ollut vajaa kaksikymmentä kuvaajaa – ei huono. Kuvaukset aloitettiin toukokuun lopulla jolloin yhteiskuljetuksena Nalle-veneen viemänä tutustuimme kohteeseen, moni ensi kertaa. Mahtavana oppaana oli Martti Tuominen, Kivi-Mara, joka on viettänyt useita kesiä saaressa perustamansa kivipajan isäntänä. Sirpa Saarinen, saaren emäntä, on tarjonnut kuvaajille majoituksen. Hänen kahvilassaan olemme nauttineet kalasopat ja munkkikahvit. 12 Kuvaus on edennyt niin että kuvaajat ovat käyneet saaressa jotkut omin päin ja muutama kerta on järjestetty yhteiskuljetus. Näyttelyn pystytys alkoi heti kesäkuussa ja se kasvoi pikkuhiljaa niin että 3.8. oli avajaiset. Saimme kokoon noin 40 eri aiheista kuvaa kymmeneltä kuvaajalta. Lisäksi saaren kahvilan TV:ssä on myös pyörinyt noin 400 kuvan diaesitys Kuuskajaskarin eri kohteista. Näyttely purettiin syyskuun alussa. Ainakin saaren emäntä oli tyytyväinen koska pyysi tuomaan näyttelyn takaisin ensi keväänä heti jäiden lähdettyä. Näin lupasin – palaamme keväällä kuitenkin ehkä uudistuneena ja päivitettynä. Kuuskajaskariprojekti esittäytyy raumalaisille Rauman kirjastossa ensi maaliskuussa. Pystytämme sinne noin kuukauden ajaksi valokuvanäyttelyn parhaista Kuuskajaskari kuvistamme. Talvi lumineen ja jäineen on upeaa aikaa Kuuskajaskarissa. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee silloin kuvaamaan ihan uusia näkymiä projektiimme. Keväällä jatkamme ja täydennämme arkistojamme. Mahdollisesti sitten syksyllä teemme inventaarion että olemmeko valmiit aloittamaan Kuuskajaskari valokuvakirjan kokoamisen. 13 Katuvalokuvaaja tallentaa yksityiskohtia elämästä Kaikki valokuvaajat ovat joskus ottaneet katukuvia – osa aivan tietämättään. Katukuvaamisella tarkoitetaan lähinnä julkisilla paikoilla ennalta järjestelmätöntä kuvausta. Yleensä kuvien aiheina ovat ihmiset ja heidän välilleen syntyvät yhteensattumat. Katukuvaaminen ei vaadi ihmeellistä kuvauskalustoa. Tavallinen kamera riittää. Amerikkalaisen katukuvauksen isäksi kutsuttu Garry Winogrand (1928−1984) uudisti street photographyn. Hänen valokuvissaan nousivat esiin pienet merkitsevät yksityiskohdat. Kuvat ovat ilmavia ja huolellisesti sommiteltuja, mutta samalla levottomia. Winograndin kuvissa on mukana myös annos huumoria. Hän ei kaihtanut näyttämästä surkuhupaisiakaan tilanteita. Katukuvaus genrenä kulkee käsi kädessä valokuvauksen historian kanssa. Reportaasikuvaaja Henri CartierBresson (1908−2004) kierteli Pariisin katuja 1930-luvulta lähtien vangiten ohikiitäviä hetkiä, joiden varsinainen merkitys syntyi kuvan sisällöstä ja sommittelusta. Hän nimesi hetken, jolloin kaikki on tasapainossa, ”ratkaisevaksi hetkeksi”. Ratkaiseva hetki ei ollut pelkästään tapahtumien huippuhetki vaan pikemminkin kuvan geometriaan ja tilallisuuteen liittyvä sommitteluperiaate. Klassinen katukuvaus oli dokumentaarista ja estetisoivaa. Suomalaisen katu- ja tilannevalokuvauksen uranuurtajana pidetään Jouko Leskelää. Katukuvaus tarkoittaa Leskelälle vapaata näppäilyä ja valppaana oloa kadulla. Leskelä pyrkii ottamaan kuvia, joissa samanpariset tai eripariset henkilöt tai rakennetun ympäristön yksityiskohdat toisintuvat tai rinnastuvat keskenään. Leskelän kaikki katukuvat ovat järjestäytymättömiä. Hän ei järjestä kuvaustilanteita tai pyydä ketään tekemään jotakin tapahtumaa tai liikettä uudestaan kuvaansa varten. Katukuvaus – yksi tilannekuvauksen tyypeistä Tilannekuvat ovat usein sarja dokumentteja sellaisista paikoista, joissa on käyty esimerkiksi lomamatkalla. Tilannekuva on valokuva ohikiitävästä hetkestä, joten sen ottaminen edellyttää valokuvaajalta valppautta ja samalla spontaanisuutta. Yksinkertaisesti määriteltynä tilannekuva syntyy, kun valokuvaaja näkee jotakin mikä kiinnittää tämän huomion ja ottaa siitä kuvan. Jouko Leskelä on jakanut tilannekuvat kolmeen ryhmään: perhekuviin, lehtikuviin ja katukuviin. Perhekuvissa kohteena ovat perheenjäsenet ja näiden elämän kohokohdat, kuten matkat ja harrastukset. Kuvausaiheena voivat olla myös hauskanpito, leikit ja kuvaa varten kehitetyt temput. Perhekuvissa 14 usein kuvattavat poseeraavat kameralle. Lehtikuva julkaistaan lehdessä tai internetissä. Lehtikuvat ovat uutisia eli niiden pitää ylittää niin kutsuttu uutiskynnys. Lehtikuvat ovat myös yleensä poseerattuja kuvia. Hyvä lehtikuvan tilanne on selkeä ja kuva näyttää asiansa nopeasti. Katukuva näyttää ihmistä ja hänen elinympäristöään. Katukuva eroaa perhe- ja lehtikuvasta siinä, että aiheeksi kelpaavan tapahtuman ja tilanteen kynnys on matalalla, katutasossa. Katukuvaaja etsii aiheekseen toistoja, eroja ja yhtäläisyyksiä. Katsojan tehtävänä on löytää ne valokuvasta. Katukuvaajalta vaaditaan kiireetöntä läsnäoloa ja pakotonta uteliaisuutta. Katukuvaaminen on vaanimista ja odottamista, kunnes oikea hetki osuu kohdalle. Katukuvaaja on nimetön toimija, joka kuvaa useimmiten itselleen tuntemattomia ihmisiä. Katukuvaaja ei piiloudu, mutta ei myöskään yleensä esittäydy ja kysy lupaa kuvaamiseen. Katukuvaajan motto kuuluukin: ”Ensin kuva, sitten vasta lupa”. Monelle aloittelevalla katukuvaamisessa haastavinta on kuvata vierasta ihmistä. Valokuvaaja Sami Keron mukaan katukuvaus vaatiikin etenkin asennetta. Hän kehottaa lähestymään ihmistä hymyillen ja olemaan oma itsensä ja nautittamaan siitä mitä tekee. Yksi hyvä kontaktiharjoitus on teipata objektiivin tarkennus 30 senttiin ja lähteä kaupungille kuvaamaan tuntemattomia. Katukuvaus on oivaltamista Jouko Leskelän mukaan valokuvattavalla tilanteella on kaksi ajallista pe- rusominaisuutta: kesto ja hetki. Katukuvaukseen kuuluvat ennakoiminen ja myötähengittäminen. Katukuvaaja seuraa tapahtumia, jotka jalostuvat kuvaajan oivallusten ja toimenpiteiden myötävaikutuksella kuvanoton hetkeksi. Tilannekuvan oivaltavan tekemisen tapahtumaketju on nelivaiheinen: tunnistus, tiivistys, tilanne ja laukaisu. Tunnistus on valokuvien ymmärtämisen perusta. Valokuvaajan on tunnistettava todellisuudesta se asia, jota haluaa kuvata ja näyttää. Katsojan on pystyttävä tunnistamaan kuvasta valokuvaajan näyttämä asia. Vain ennestään tutut asiat voi tunnistaa. Katukuvaus ei ole täydellisyyden tavoittelua Tilannevalokuvaa ei suunnitella etukäteen. Tilannevalokuva syntyy niistä osasista, joita ympäristö näköetäisyydellä tarjoaa. Kaduille on turha mennä päivän hiljaisempana hetkenä. Virkeä kaupunki tarjoaa katukuvaajalle enemmän tilanteita ja luontevia jännit- teitä. Jännitteisen hetken huomaaminen edellyttää onnea. Onnea on vaikea tavoitella tai harjoitella, mutta onnekkaan hetken voi kohdata valmistautuneena. Katukuvaamista on siis hyvä harjoitella ensin hitaammalla rytmillä vaihe vaiheelta. Katukuvaaja yrittää tunnistaa ja ennakoida kohta tapahtuvia hetkiä, yhteensattumia. Tiivistys on sommittelua, kuvan rakentamista ja liikkumista kohti tunnistettua asiaa ja parasta kuvauspistettä. Tilannevaiheessa tunnistettu teeman mukainen aihe on tiivistetty kuvausetäisyydelle ja kuva on rajattu. Laukaisijan painaminen on kuvan hetki, jolloin kaikki tavoiteltu on kohdallaan. 15 Katukuvaaja hakee erilaisia aiheita, joita voivat olla: - Parillisuus, värit, heijastukset - Patsaat, suihkulähteet ym., kielletyt ajo-/kulkusuunnat - Erilaiset teemat esim. puhelimeen puhuminen - Katutaiteilijoiden ja -muusikoiden valmistautuminen esitykseen (muodonmuutos) - Mallinuket, auton merkit, hassut myymälännimet, abiajelut - Törmäykset ja kaatumiset - Tanssijat ja bändit - Paikallaan pysyvät asiat tai liikkuvat asiat On selvää, ettei yhden kuvausrupeaman aikana tule vastaan tavoitteena olevaan aiheeseen sopivia tilanteita. Kuvaajalla kannattaa olla samanaikaisesti mielessään useita tavoiteteemoja, joista kuvaaja sitten valitsee kuvauspäivän pääteeman. Katukuvauksen eettisyys Suomessa saa kuvata missä vain muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Poikkeuksena ovat esimerkiksi ravin- tolat, tavaratalot, kaupat ja työpaikat. Elinkeinoharjoittajalla on oikeus kieltää kuvaaminen omissa tiloissa. Asiasta ei kannata ryhtyä riitelemään, vaan mieluummin poistua paikalta. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että ainoastaan oikeuden päätöksellä kuvat on mahdollista poistaa kamerasta. Kuvien julkaiseminen onkin sitten rajoitetumpaa. Rangaistava teko on julkaista valokuvia ihmisistä, jota esitetään heihin kohdistuvassa halveksittavassa tai alentavassa tilanteessa (esim. kaatuminen), kokonaan tai lähes alastomina, väkivallan kohteena tai väkivallan näkyviä jälkiä saaneina. Valokuvaajan on otettava huomioon kotirauha. Asunnon ikkunasta sisälle tai pihalle kuvaaminen ei ole sallittua eikä myöskään vessassa ja pukuhuoneessa saa valokuvata. Ihmisten yksityisyys on huomioitava myös julkisella paikalla. Yksityisyyden piiri on alue, jolle kukaan ei halua tuntemattoman ihmisen tunkeutuvan. Valokuvaaja rikkoo eettistä käyttäytymisnormia, jos hän ottaa kuvan tuntemattoman ihmisen yksityisyytensä piirin sisäpuolella. Kuvatuksi tulevalla on sananvapauteen perustuva oikeus kieltää itsensä kuvaaminen. Salaa ei kannata kuvata – tai voi olla kuvaavinaan jotain muuta. Kuvattavan kanssa voi tehdä niin sanotun sanattoman sopimuksen, jonka voi tehdä katsomalla kuvattavaa reippaasti silmiin. Yksityisyyden piiri toteutuu valokuvassakin. Jos valokuvaaja rajaa useita ihmisiä käsittävästä kuvasta vain yhden henkilön näyttävän kuvan, tulee kuvasta henkilökuva. Katukuvia saa julkaista esimerkiksi näyttelyissä. Kuvaajan kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan, voiko niitä näyttää julkisesti. Ulkomailla on julkisella paikalla kuvaamiseen omat säännöt, joista kannattaa ottaa selvää ennen matkaa tai tarvittaessa kysyä paikallisilta. Teksti ja kuvat Anne Perttula Lähteet: · Jarkko Antikaisen luento Kuva & Kamera messuilla keväällä 2013. · Jouko Leskelä: Valppaana kadulla. Kamera-lehti 10/2004. · Jouko Leskelä (2009): Tilannekuvauksen opas. Amatööristä akrobaatiksi. · Katukoreografiaa. 12.5.2010. Suomenvalokuvataiteenmuseo. http://www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/kokoelmat/kokoelmanosto/10556 · Katukuvaus ei ole myöskään täydellisyyden tavoittelua. Katukuvaus on hektistä, joten kuvista saattaa tulla epätarkkoja ja vähemmän rajattuja. Tunnelma on se, joka ratkaisee. Linkkejä ja kirjallisuutta: http://www.in-public.com Sami Keron mukaan katukuvauksella pyritään löytämään tavallisesta arjesta jotain kaunista, kiinnostavaa, rujoa tai jopa runollista. Katukuva on havainto. Katukuva voi olla uutinen. Katukuva on sekä aikalaishistoriankirjoitusta että kaupunkikulttuuria. http://www.street-photographers.com Katukuvaaja etsii teemoja http://erickimphotography.com/blog/2011/08/10-things-henri-cartier-bresson-can-teach-you-about-street-photography Kiinnostavat katukuvat sisältävät pieniä merkitseviä yksityiskohtia, joita katsojan täytyy lukea kuvasta. Katuvalokuvaus on myönteishenkistä elämän tarkkailua. Pitkäjänteinen katuvalokuvaustyö voi saada dokumenttiluonteisen ajankuvamerkityksen, usein vasta vuosia kuvauksen päättymisen jälkeen. 16 http://yle.fi/uutiset/katuvalokuvaus_tallentaa_arjen_herkkyyden_ ja_rujouden/6386676 http://photographylife.com/street-photography-tips-for-beginners http://www.magnumphotos.com/C.aspx?VP3=SearchResultVPage&VBID=2K1HZOC8GBCUF http://www.snapshot.fi http://www.henricartierbresson.org http://www.masters-of-photography.com/W/winogrand/winogrand_articles2.html Sophie Howarth & Stephen McLaren (2011): Street Photography Now. 17 Haastattelijana Teemu Laulajainen Hän on työskennellyt valokuvaajana ja journalistina yli kahdessakymmenessä maassa sekä tehnyt useita dokumentaarisia filmejä. Vuonna 2011 hän voitti Vuoden Henkilökuva-palkinnon ja vastaanotti kunniamaininnan Ulkomaan Reportaasi sarjassa. 2012 hän voitti pääpalkinnot viidessä eri kategoriassa: Vuoden lehtikuvaaja, Vuoden Henkilökuva, Vuoden Lehtikuva, Vuoden Ulkomaan reportaasi, Vuoden Multimedia ja oli vielä yleisön suosikki vuoden lehtikuvaajaksi. Meeri on perustajajäsen Italialaisessa kuvatoimistossa Echossa sekä jäsen suomalaisessa Kollektiivi 11:ssä. 2012 hän vastaanotti palkinnon yhdysvalloissa jonka myönsi Tim Hetherington muistosäätiö. Kollektiivi 11 voitti Patricia Seppälän valokuvajournalismin palkinnon 2013 Tällä hetkellä Koutaniemi työstää pitkän aikavälin projektia naisten ympärileikkauksesta. Hän suunnittelee myös valokuvatyöpajoja naisille itsetuntemuksen ja omanarvontunnon lisäämiseksi, joihin hän liittää rakastamiaan taidemuotoja kuten tanssia ja teatteria. - Olet tullut tunnetuksi ihmistä lähelle pääsevistä kuvareportaaseista. Mitä muuta kuvaat? 18 - Valokuvausta aloittaessani kuvasin paljon läheisiä ihmisiä, tunnelmia ja luontoa, mutta viimeisin on jäänyt vähälle. Olen viime aikoina ottanut kuvia jotka eivät päädy lehteen; viime vuonna aloitin projektin aiheena oma seksuaalisuuteni, joka ei ole selkeärajainen niin sisällöltään kuin muodoltaankaan. - Tuleeko siitä näyttely? - Ei. Se ei tähtää mihinkään, lähinnä se on pikemminkin itsetutkiskeluväline. - Millaisia välineitä käytät kuvatessasi? - Tällä hetkellä Canon 5d Mark III ja siihen pari objektiivia. Olen vuosien varrella vähentänyt tavaran määrää. Aluksi oli kolme - neljä objektiivia, salama ja heijastin. - Kävi varmasti raskaaksi olkapäille ja lompakolle. - Kyllä, eikä niitä sitten tullut käytettyä. Kuvasin Oasis -kirjan pelkästään kiinteillä objektiiveilla ja huomasin että se työskentelytapa sopi minulle. Sai käyttää jalkazoomia. - Mikä on valokuvan tärkein tehtävä? Tarkemmin: mikä on SINUN OTTAMASI kuvan tärkein tehtävä? - Tärkeä tarkennus. On niin monta genreä ja kuvaajaa ja kaikilla on oma tarkoituksensa, että on mahdotonta puhua tehtävästä yleisesti. Itse puhun dokumentaarisena valokuvaajana ja tehtävänäni on jakaa tarinat jotka muuten eivät tulisi nähtäväksi. Näillä ihmisillä ei ole tarpeeksi sosiaalispoliittista statusta tarinansa julkituomiseen. Pyrin olemaan heille kanava, jota he voivat käyttää, mutta en ole neutraali, vaan he käyttävät minua ihmisenä, jolloin mukaan tulee oma subjektiivinen näkemykseni tarinaan. Yksinkertaisuudessaan valokuva on aina kysymys. En ole tarjoamassa vastauksia, vaan minulle kiinnostavinta on katsojan tulkinta kuvasta ja matka jonka se aloittaa. Se matka on vain todella pieni osa siitä informaatiosta, jonka valokuva tulee saamaan, sillä kuva voi olla vaikkapa provokaatio suuremman asian tutkimiseen. Ja nyt puhun nimenomaan journalistisesta kuvasta, koska se liittyy aina johonkin kontekstiin tässä ajassa ja maailmassa. - Se (journalistinen valokuva) taitaa ollakin ainoa media jota ihmiset vaikeissa olosuhteissa voivat luontevasti käyttää äänensä esiin tuomiseen. Olet itse valinnut mennä heidän luokseen, he eivät voi itse vaikuttaa mitä mediaa käyttäisivät. He eivät pysty vaikuttamaan asioihin koska heillä ei ole siihen välineitä. - Nimenomaan, ja silloin tulee tekijäksi aika; miten tällaisen ihmisen mieleen haudatun ja muurien taakse pusketun tarinan saa esille, millä tavalla valokuvaaja tai journalisti saa synnytettyä sen uudelleen läsnäolevaksi? - Varmasti aikaa vievää työtä - ei voi vain mennä ja ottaa kuvat. - Kyllä, sen takia pyrin menemään ensin ihmisenä, enkä koskaan median edustajana. Median edustajuus tuo mukanaan sen perusoletuksen, että sun pitää tarjota tarinasi johonkin tiettyyn muottiin tungettuna. Minulle tuo muotti tai se koko konsepti esittäytyy vasta jälkeenpäin. Silloin en mieti kuviani tai haastattelujani foorumin mukaan, vaan ne ovat tavallaan puhtaita havainnointiin. Siitä materiaalin myötä lopputulos Teemu Laulajainen Meeri Koutaniemi (s1987 Lapissa) on suomalainen freelance-kuvaaja ja asuu nykyään Helsingissä siskonsa kanssa. Hän opiskeli kuvajournalismia Tampereen yliopistossa pääaineenaan kuvajournalismi. Meeri Koutaniemi ”Valokuva on kysymys” 19 Iftikar Hsaiian,27, tuli Syyriasta huhtikuussa 2013. Hänen miehensä herätti hänet keskellä yötä ja pakotti hänet ja lapset poistumaan talosta välittömästi. Iftikar ja hänen kolme lastaan vaelsivat pitkän, vaikean matkan läpi Syyrian aina Pohjois-Libanoniin. He piiloutuivat tyhjiin rakennuksiin ja metsiin, kunnes törmäsivät sotilaisiin jotka ampuivat kohti naisten ryhmää. Vapaan Syyrian armeija auttoi heitä pääsemään pois maasta, mutta Iftikarin aviomies jäi sinne. Myöhemmin hän sai tietää, että miestä ammuttiin. Reyna Patricia työskentelee transsukupuolisena prostituoituna Meksikossa. Hänen rytmiään ja terveyttään ohjailee vuosia sitten saatu HI-virus. alkaa hahmottua tiettyyn formaattiin. Esimerkiksi pakolaisprojektini kuvat olivat henkilökuvia, omia teoksia omine tarinoineen. Sieltä nousi esille yksi vuoden lehtikuvaksi, mutta projekti ei ollut tarkoitettu isoiksi kuviksi näyttelyyn, vaan esillä oli kuusi kansiota, jotka symboloivat pakolaisten turvapaikanhakuprosessia. Se oli se formaatti, johon projekti sopi parhaiten myös tarinankerronnallisesti. - Kuka on vaikuttanut työhösi eniten? Ketä ihailet? - Hyvin monia, mutta se on enemmänkin sellainen kollektiivinen taiteilijuus, luovuus ihmisessä joka mua motivoi. Ja jos mietin inspiroivia ihmisiä, he ovat kaikki taiteiden alalta: kirjailijoita, elokuvatekijöitä, valokuvaajia, journalisteja, tanssijoita, teatterintekijöitä ja näyttelijöitä. - Saako kysyä, näyttelijäthän käyttävät työssään molempia älyä sekä vartaloa, onko se maailman paras ammatti? 20 - Rakastan teatteria. Hain teatterikorkeakouluun Helsinkiin, näyttelijänä työskenteleminen oli mulle suuri haave. Olin seitsemän vuotta ylioppilasteatterissa, Kuusamossa kaikissa teatteriryhmissä, Oulussa teatterilukiossa. Se on yhtä lailla lähellä sydäntä kuin tanssi. Maailman paras ammatti... siitä en tiedä. Mulla tuli vastaan siinä se, ettei se ollut tarpeeksi yhteiskunnallista. Totta kai voi tehdä yhteiskunnallista teatteria, mutta noin elinkeinona, jos olen näyttelijänä, en voi vapaasti valita ketä näyttelen. Enemmän mua kiinnosti ohjaaminen. - Entäs kirjailijat? Onko heillä tarpeeksi vaikutusta yhteiskuntaan? - Siinä ollaan aika lähellä sitä maailmanparantaja-ammattia, koska siinä käytetään luovuutta, älyä ja vaikutusvaltaa. Se voi olla hyvin opetuksellista ja rehellistä. Siitä tosin puuttuu se kehollinen puoli. Meeri Koutaniemi / Echo - Siitä puuttuu se kokonaan. - Kuvankäsittelystäkin puuttuu se kehollinen puoli. Menen kirjaimellisesti lukkoon tietokoneella istuessani. Siksi noudatan sääntöä, ettei kymmentä minuuttia kuvankäsittelyä ilman viittä minuuttia tanssia. On iso harmi ettei ole mahdollisuutta tehdä näitä pimiössä. - Mikä on urasi suurin takaisku? - Kyllä se on se kun viime vuonna vietiin tuhansien eurojen kuvausvälineet ja tietokone, eikä epäorganisoitunut mieleni ollut tehnyt varmuuskopioita. Tavaroiden mukana meni Venäjän National Geographicin keikan kuvat. Se tyhjensi olon niin materiaalisesti kuin henkisesti. Loppujen lopuksi siitä seurasikin hyvää; opin ottamaan varmuuskopiot, eikä tapaus vähentänyt intuitiivista luottamustani elämään, ihmisiin ja paikkoihin, joihin vaistoni vievät; teille, jotka luon samalla kun kuljen ja joista avautuu moninkertaisesti uusia haaroja. 21 Se tapa millä teen töitä olisi Suomessa taloudellinen itsemurha, koska lähden reissuun omilla rahoillani, eikä sekään, että jos tekee jutun hyvin, takaa sitä että se menisi kaupaksi. Kaikki kamera- ja reissurahat olen kerännyt euro eurolta esimerkiksi lohta myyden torilla, ja kun se kaikki viedään eikä vakuutuksesta saa takaisin, tulee fiilis että on menettänyt kaiken ja kaikki työ olisi ollut turhaa. Mutta niin ei ole. Mitään en ole tehnyt turhaan. Puoli vuotta sitten olin puoli vuotta ilman kameraa, koska ei ollut varaa siihen. Olin siis ammatiltani täyspäiväinen kuvajournalisti ilman työvälinettä. Vasta 2 kk ennen vuoden lehtikuvaajakilpailua sain sukulaisilta ja ystäviltä lainaksi tarpeeksi rahaa kameraan, jonka maksoin heti pois sillä 5000 eurolla jonka sain kilpailusta palkinnoksi. Sen kilpailun voitto mahdollisti sen että pystyin jatkamaan ammattiani näinkin nopeasti. - Luotat siihen että asioilla on tapana järjestyä? - Kyllä. Tehty hyvä tulee aina takaisin. Ei välttämättä huomenna, viikon päästä tai vuodenkaan päästä, mutta hyvä kiertää, se on sen liike. Se ei ikinä pysähdy. - Onko sinulla tällä hetkellä kotia? - On. Puolitoista vuotta kodittomana kävi raskaaksi. Ostin siskon kanssa yhteisen asunnon Helsingin kalliosta. Olen siellä tosi vähän, mutta silloin kun olen, mieli lepää. Kannan kuitenkin kotia enemmän mukanani, kuin kiinnittäisin sen johonkin rakennukseen. - Miten selittäisit tällaisen sanonnan kuin ”the world is my oyster”? - Tulee mieleen hoiva, että maailma on tarpeeksi kotelomainen mutta myös laaja, sekä hiukan auki, jotta voi hengittää. Mutta silti se on hoivaava. Aina matkustaessani on tunne, että ihmiseen voi luottaa. Se ei ole sinisilmäisyyttä että hyppään tuntemattoman kyytiin, se on sitä että luotan hyvyyteen – totta kai käytän kriittistä katsetta ja olen aika tarkkakin aistiessani voinko olla ihmisten kanssa tässä hetkessä, mutta jos ei tunnu siltä, liukenen paikalta. Jään, jos on jotain intuitiivisesti lämmintä ja herkkää. Jos taas arvostelukykyni on pettänyt, en syytä itseäni vaan tuuria. On vain huonoa tuuria jos yhdellä tuhannesta tai kymmenestä tuhannesta on pahat aikomukset. Mitä edes tarkoittaa pahat aikomukset? Jos joku haluaa ryöstää mun kameran, joku joka elää kahdellakymmenellä sentillä päivässä, niin mä katson ennemmin peiliin kuin pahuuteen. Minulla ei ole tavanomaisia määritteitä pahalle ja hyvälle, pyrin näkemään ihmisyyden monimuotoisempana. Kun joku haluaa hyötyä minusta jotenkin ja se auttaa häntä, niin eikö se ole aika luonnollinen piirre meissä kaikissa? - Aina ei ole varaa ajatella toisin. Jos ihminen nälkäpalkalla varastaa, se ei tee hänestä välttämättä pahaa, vain epätoivoisen. - Juuri niin. - Miksi täytyy lähteä ulkomaille kuvaamaan? Eikö Suomesta löydy tarpeeksi onnettomia ihmiskohtaloita? Keniassa, Narokin lähellä olevassa masai-kylässä nämä tytöt odottavat ympärileikkausrituaalin alkamista. Heidän päänsä on ajeltu paljaaksi maidolla. Meeri Koutaniemi Perinteisessä Masai-kulttuurissa, Keniassa nuoret tytöt ympärileikataan noin 9-vuotiaina, ja heidät naitetaan heti operaation jälkeen. Elisabeth Hkerestä oli 11 vuoden iässä tulossa 65-vuotiaan miehen vaimo. Meeri Koutaniemi - Särähtää heti korvaan se, että kuvaisin onnettomia ihmiskohtaloita. Se mihin mut Suomessa kategorisoidaan ja laatikoidaan, ei pidä paikkaansa. Jos kuviani katsoo vähän pintaa syvemmälle, sieltä näkyy aina päällimmäisenä ihmisten toivo ja taistelutahto, heidän selviytymiskykynsä. Ne kolme asiaa. Muuten he eivät olisi enää elossa. Jos he olisivat toivonsa ja omanarvontuntonsa menettäneitä, he olisivat jo tehneet itsemurhan. Näiden kohtaloiden, olivatpa sitten onnettomia tai eivät, taustalla voi olla toivottomuutta. Mutta niiden kuvaaminen on mulle monimuotoisuuden aistimista; esimerkiksi Oasis -projektissani kaikki on ihmisyyden puolella. Ja vaikka se kertookin yhteiskunnallisesta ongelmasta, sitä ongelmaa ei voi toisintaa ihmisiin itseensä. He elävät ulkopuolelta tulleiden rakenteiden sisällä sorrettuina. 22 - Kritisoit siis rakenteiden ongelmaa ihmisten kautta. - Ongelmat näkyvät juuri sosiaalisissa suhteissa. Vaikka homoseksuaalit kohtaavat syrjintää yhteiskunnassa, se ei kerro heidän omasta onnettomuuden tunteesta tai mielentilasta, vaan nimenomaan vain olosuhteista. Herra Gerardo Chan Chan, yksi Oasiksen päähenkilöistä, oli eräs myönteisimmistä ihmisistä joita olen koskaan tavannut. Opin häneltä loputtoman paljon siitä miten hän näkee jokaisen aamun niin kiitollisena, niin täynnä mahdollisuuksia, tuoreena ja kauniina, että en ole koskaan nähnyt kenenkään pitävän sisällään sellaista toivoa. Etiopiassa kuvasin 12 -vuotiasta orvoksi jäänyttä sokeaa tyttöä, joka opetti minua näkemään näkemättä itse. Sokeana hän teki kaiken sen mihin en itse näkevänä ihmisenä pystynyt. Kun multa kysytään esimerkiksi lähdetkö pelaamaan jalkapalloa, vastaan etten osaa, koska en ole koskaan tehnyt sitä; eli toisin sanoen länsimaalaisessa ajattelussa jos et osaa jotain, et yleensä tee sitä. Mutta tälle tytölle mikään ei ollut mahdotonta; hän pelasi kaikkia pallopelejä, juoksi kadulla, ui, lauloi ja soitti. - Kerroitko tämän tarinan kuvan yhteydessä? - Pitäisi tehdä niin enemmän. Asterin (12v tyttö) kohdalla hänen kuvia näyttäessäni haastatteluissa ja televisiossa olen kertonut hänen tarinaansa. Silloin katsojat pääsevät paremmin kuvaan sisälle. Internet sivuilleni tuntuu kuitenkin vaikealta liittää oma kokemus tekstin muodossa. Oasis oli loistava esimerkki siitä, että sai käyttää tekstiä kuvattavan omilla sitaateilla ja kertoa millainen hän oli. Se synnyttää lukijassa toivon ja optimismin tunnun. Mutta kyllä kuvaan Suomessakin. Tsetseenipakolaisten turvapaikkahakuprosessin kuvaus kesti puoli vuotta kerto23 en suomalaisesta byrokratiasta ja siitä miten turvapaikanhakijat nähdään. On aika yleinen luulo että kierrän vain ulkomaita. Ihmiset tungetaan nopeasti johonkin muottiin; jos olet tässä porukassa, et voi olla toisessa porukassa. Tätä olen kokenut läpi elämäni. Minua on kiusattu ulkonäöstänikin, sillä kiinnitän ulkonäkööni huomiota ja näytän hiukan normaalia räväkämmältä. Siksi ihmiset ajattelevat, että en voi kuulua ajattelultani vaikka vasemmistolaisiin, tai vaikka olin kasvissyöjä, en voi haluta syödä riistaa. Kaikki tämä on alkanut ärsyttää, siksi olen alkanut taistella vastaan ja provosoida takaisin. - Ovatko kuvaamiesi ihmisten kohtalot vaikuttaneet itseesi ja näkemyksiisi? - Todella paljon. - Kun teet työtä, haluat samalla tulla osaksi sitä johon kiinnität huomiosi, mutta samalla täytyy olla tarpeeksi ulkopuolella, jotta pystyy valokuvaamaan. Miten olet muuttunut vuosien varrella? - Kaikki nämä työt ovat luoneet suurta kiitollisuutta elämistä kohtaan ja nöyryyttä ihmisen monimuotoisuudelle. Mulla on ollut mieletön etuoikeus nähdä niin monenlaista ihmisyyttä niin monessa kulttuurissa, niin monia elämismalleja; olen kuin pieni lapsi, imen ja otan ja opin ja toivon ettei se ikinä lopu. Pyrin säilyttämään itsessäni sen tietyn paljauden ja avoimuuden. Olen ihmissuhteissani ajautunut sellaisten ihmisten pariin, ketkä pystyvät jakamaan tuon kiitollisuuden ja avoimuuden. Jakaakseni kokemukseni ja mentaliteettini tarvitsen jonkun joka pystyy heijastamaan sen minulle takaisin. Olen havainnut vuosien varrella, että mitä erilaisimpia ihmisiä olen tavannut, sitä samankaltaisiksi olen meidät kaikki huomannut. Olen oppinut näkemään itseni näkemällä toiset, vaikka en olekaan mikään valmis paketti joka reissailee, vaan haluan juuri pysyä lapsena ja keskeneräisenä. 24 Samalla tavalla kun on saanut kokemuksia jostain ja on tajunnut että tätä en halua tehdä, samalla tavalla on nähnyt joitain ihmisen puolia, jotka ovat saaneet minut ymmärtämään juureni ja arvostamaan suomalaisuutta, siten myös omaa kotiseutuani ja perhesuhteitani, lapsuutta. - Entäs sääli? Onko se hyväksyttävä tunne? Olen oppinut vaalimaan vanhemmilta saatuja asenteita ja arvoja – ja se vaaliminen on entisestään syventynyt. Sen myötä on alkanut tuntemaan itsensä ja se synnyttää tiettyä rauhaa ja rauha on aina hedelmällistä, kärsivällisyydellekin; ei ole enää kiire mihinkään. - Senkin suhteen olen aika kriittinen. Totta kai sekin on yksi keino, ehkä hyväkin, mutta se on aika passivoivaa. Ihmiset saisivat uskoa potentiaaliinsa pystyvänsä enempään kuin yhteen tilisiirtoon tai kolikkoon purkissa. Vaikka kertomani rauhan tila ei olekaan sellaista minkä mieli olisi omaksunut ja jatkuvasti säilyvä, nautin edelleen keskeneräisyydestäni ja epäorganisoidusta mielestäni – olen hyvin spontaani ja intuitiivinen ihminen; voin hyvin heittää suunnitelmat helvettiin ja muodostaa saman sekunnin aikana uudet. Nautin myös paineesta jota eri kuvaustilanteet aiheuttavat. Kun epäonnistun, luovuuteni on tiivistyttävä joksikin uudeksi jotta pystyn jatkamaan. Niin tapahtui tstseeniprojektin aikana. Epäonnistuin monta kertaa, mutta aina päädyin sinnikkäästi jatkamaan ja ottamaan kuvia niin paljon että olen edes lähellä sitä mitä lähdin tavoittelemaan; sitä visiota ja sitä mikä olisi kuvattaville arvokasta. - Sä teet paljon töitä mielessäsi. - Suurin osa tapahtuu mielessä. Sulkimen ääni on vain vuoren huippu. Siitä ei puhuta tarpeeksi. - Mikä on mielestäsi suurin muutos jonka olet saanut kuvillasi aikaan? - Se jääkin aika abstraktiksi. Se on muutoksen halu, asennemuutos ihmisten mielissä. Koska valokuva on kysymys, se tähtää siihen että ihmisen mielessä tapahtuisi jonkinlainen avautuminen, ymmärtäminen tai oivaltaminen. Myöhemmin se oivallus johtaa toivottavasti osallistumiseen ja aktivoitumiseen. - Ei, säälistä ei ole hyötyä kenellekään. - Entä jos sääli aiheuttaa sen että katsoja alkaa lahjoittaa rahaa avustuskohteille? - Mieluummin kannattaisi siis osallistua vapaaehtoistyöhön? nemuutoksen hitauteen, siksi haluan nähdä välillä konkreettisia muutoksia. Tuon tytön auttaminen oli minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeää. Siihen ehkä liitän muut intohimoni, eli tanssin ja teatterin, jolloin päästään käsiksi nykyiseen omakuvaan taiteen keinoin. - Teko lisäsi myös uskoasi muutoksen mahdollisuuteen? Samalla olen miettinyt ympärileikkausteeman puitteissa seksuaalisuustyöpajaa, koska se on jotain minkä kanssa ympärileikatut tytöt kamppailevat lopun ikänsä. Heiltä on otettu pois jotain niin intiimiä ja henkilökohtaista, etteivät he pysty olemaan kokonaisia seksuaalisesti eivätkä ihmisinä. Ja miksi ympärileikkausta sitten harjoitetaan? Sillä pyritään kontrolloimaan naisen seksuaalisuutta ja oikeutta päättää omasta kehostaan. - Kyllä. Teen kirjaa ympärileikkauksesta, josta voisi tulla materiaalia esimerkiksi kansalaisjärjestöille ja ympärileikkausta vastustaville järjestöille, ryhmille – avuksi kampanjointiin ja informointiin. Tykkään myös opettaa: olen opettanut Namibiassa ja pian menossa Keniaan vetämään kiertävää workshop-tyylistä elokuvatyöpajaa. - Voiko sanoa, että miehet tai miehinen valta pelkää naisen voimaa? - Kyllä. Se mitä haluan konkreettisesti tehdä liittyy naisten voimaantumiseen ja voimaannuttamiseen. En näe opetustilannetta autoritaarisena tilanteessa, vaan esimerkiksi Namibiassa olin itse luokan edessä ja muut tietokoneiden takana. Aivan mahdotonta kommunikoida siinä tehdyssä muodostelmassa. - Mitä teit? - Pöydät pois ja kahdeksan tuolia ympyrään, jotta kaikki näkevät toisensa. Sitten voitiin keskustella. - Juuri sen takia puhunkin aina asennemuutoksesta enkä välttämättä konkreettisesta teosta. Asennemuutos kuitenkin kulminoituu siihen että näet lähelläsi ihmisen joka tarvitsee apua, ja jota autat koska sulle on tapahtunut tietty avautuminen mielessä. Tai solidaarisuuden tarve tai empatia. Sillä mitä kautta se kanavoituu, ei ole väliä. Hyvä kiertää mihin vain ja sieltä se kiertää jonnekin – me emme voi valita sen reittejä, mutta pääasia on että se lähtee eteenpäin. Jatkumon olisi säilyttävä ja minä olen vain pieni rattaan osa siinä jatkumossa. Kuvattavat ovat antaneet niin paljon hyvää, jonka vain siirrän eteenpäin. - Sulla on niin avara asenne, että sitä on vaikea käsittää. - Haha! Se on niin yksinkertainen juttu. - Oletko auttanut kuvaamiasi ihmisiä konkreettisesti? - Sekä että. Sitä aion tehdä tulevaisuudessa enemmän. Perustan ehkä järjestön, joka tähtää kuvauskohteitteni avustamiseen, riippuu minkälainen projekti on kyseessä. Aloitin puoli vuotta sitten Keniassa pitkäaikaisprojektin tyttöjen ympärileikkauksista. Tyttö, josta tein ensimmäisen päädokumentaation, sai mahdollisuuden opiskeluun facebookissa keräämilläni rahoilla. Se oli todella tärkeä konkreettinen teko, yksittäinen ja pieni. Kuvajournalistina välillä turhaudun asen- Elena, 32, pakeni Venäjältä vuonna 2009 etsiäkseen turvapaikkaa journalistina. Venäjän viranomaiset alkoivat vainota Elenaa kun hän julkaisi kirjoituksiaan tšetšeeneihin kohdistetusta väkivallasta. Meeri Koutaniemi 25 Valokuvien pohjustaminen 2. Marko Seppälä 4. 6. 1. 5. 3. Kehystetyt valokuvat, varsinkin suuremman kokoiset vedokset tahtovat ”kupruilla” ilmankosteuden vaikutuksesta ja tämä aiheuttaa välillä ikäviä heijastumia kuviin. Samoin ohut paperivedos on altis teräville taitoksille, joita vedosten varomattomassa käsittelyssä helposti syntyy. Kuvien pohjustaminen esimerkiksi paksulle pahville auttaa näihin molempiin vaivoihin. Itse olen käyttänyt kahta eri tapaa, eli sprayliimaa ja paksua kartonkia tai sitten Kapafix-levyä, jossa on valmis tarrapinta kuvan kiinnittymistä varten. Kapalevyssä on kaksi kartonkia ja niiden välissä jonkinlainen uretaanin tapainen vaahto. Pohjustustapoja on varmasti muitakin, mutta tässä artikkelissa keskitymme näihin kahteen. 26 Molemmissa pohjustustavoissa on hyvät ja huonot puolensa. Sprayliimaa ja pahvia on helpommin saatavilla ja se on ohuempaa kuin kapalevy. Myös hinta on liimalla ja pahvilla edullisempi. Kapa-levyn eduiksi katsoisin sen, että liimapinnan voi vetää suojakalvon alta esiin pikkuhiljaa ja näin ollen vedos ei vahingossa pääse liimautumaan kerralla. Lisäksi liimapinta on varmasti tasainen, joten kuva takuuvarmasti kiinnittyy koko alaltaan. Sprayliima vaatii jonkun sopivan tilan ja alustan sottaavuutensa takia ja siinä on aina oma riskinsä, ettei liimapinnasta tule tasainen. Kummatkaan eivät pidä siitä, että kuvan tiputtaisi kulmalleen maahan, mutta kapalevy menee helpommin kulmasta kurttuun. Sprayliima levitetään pahville ristiin kahteen suuntaan, eli ensin vaikka vaakaan ja sen jälkeen pystyyn. Liiman levityksen jälkeen kuvan liimaaminen aloitetaan reunasta siten, että kuvaa painetaan keskeltä sivulle päin painaen, varoen ettei jää ilmakuplia. Kuvaa liimatessa olisi hyvä olla käsissä puuvillaiset sormikkaat, ettei jää rasvaläikkiä, mutta kämmensyrjälläkin painaminen käy. ni levyyn. Tällöin ei ole niin suurta pelkoa siitä, että kuva liimaantuu vahingossa kerralla levyyn. Pahvin ja kapalevyn on hyvä olla hiukan suurempi kuin vedos, jotta pohjustuksen jälkeen voi leikata ylimääräiset pois. Mikäli liimaat suuria vedoksia, niin mukana olisi hyvä olla joku apuri, joka kannattelee kuvaa samaan aikaan, kun painelet sitä kiinni. Pienissä kuvissa pohjustuksella ei saada suurta hyötyä, mutta kun mennään hiukan suurempaan 24x30 tai suurempaan vedoskokoon, niin ero on suuri ja pohjustetut kuvat näyttävät todella tyylikkäiltä. Kapalevyä käytettäessä tekniikka on käytännössä samanlainen, erona vain se, että nyt voit paljastaa levyn liimapinnan sitä mukaa, kun olet saanut vedoksen painettua kiin- Oheiset kuvat on otettu Kapa-levylle pohjustamisesta, mutta periaate liiman levitystä lukuun ottamatta on sama, kuin sprayliimaa käytettäessä. 27 TULLAAN TUTUIKSI JÄSENEMME ESITTÄYTYY TOMMI HAKKARAINEN Kuka olet? Tommi Hakkarainen, 28v. Mistä tulet? Olen Paneliasta kotoisin ja asunut Raumalla nyt kohta kymmenen vuotta. Mitä teet työksesi? Nykyään toimin lankkumaisterina eli käsityön opena porilaisessa yläkoulussa. Onko sinulla muita harrastuksia valokuvauksen lisäksi? Lentopalloa pelailen joitakin kertoja viikossa ja kaikenlainen ulkona liikkuminen vaikka retkeilyn tai suunnistuksen merkeissä toimii myös. Milloin kiinnostuit valokuvauksesta? No joskus viitisentoista vuotta sitten kuvasin yhden kesän isäni vanhalla filmijärkkärillä, mutta sen kesän jälkeen kului yli 10 vuotta ennen kuin ostin ensimmäisen oman järjestelmäkamerani vuonna 2010. Milloin löysit Rauman Kameraseuran? Löysin seuran ihan vahingossa reilut pari vuotta sitten, mutta en ensimmäisen vuoden aikana oikeastaan tehnyt mitään muuta kuin maksanut jäsenmaksua. Viimeisen vuoden aikana olen aktivoitunut ja ehtinyt jopa joihinkin kuukausitapaamisiinkin ja osallistunut kuvausreissuihin ja muun muassa Kuuskajaskari-projektiin. Mikä on parasta kameraseuratoiminnassa? Ihmiset ja kaikki mitä he tuovat mukanaan. Mitä parannettavaa näet seuran toiminnassa? Olisi mukava nähdä enemmän muiden ottamia kuvia ja keskustella niistä esimerkiksi kuukausitapaamisissa tai ihan muuten vaan. Kuvista voisi puhua joko syvällisemmin tai ihan vain näyttää, että tällaista on tullut kuvattua viime aikoina. Millaisella kalustolla kuvaat? Canonin vehkeillä olen kuvannut vuodesta 2010 lähtien, eli silloin kun aloitin nämä touhut. Silloin hommasin 550D:n ja nyt on uutena tulokkaana rinnalla 6D. Putkia on monenlaisia, mutta eniten käyttämiäni ovat Canonin 24-70mm f2.8L Kuvassa näkyy autojen valojen jättämiä valojuovia. Kuvassa on käytetty pitkää valotusaikaa ja pientä aukkoa, jotta yhteen kuvaan on saatu mahdollisimman paljon juovia ja tausta on saatu pysymään lähes täysin mustana. Kuvauspaikkana oli valtatien piennar,WW ja kamera osoitti suoraan tien toiselle puolelle. Kamera kannattaa suojata roiskeilta ja käyttää suodinta objektiivin edessä. Turvallisuuden kannalta täytyy pysyä riittävän kaukana tien reunasta ja käyttää huomioliiviä ja taskulamppua. Kuvassa on yhdistetty useista valotuksista saatuja juovia. Photoshopissa kuva on kopioitu uudeksi tasoksi, peilattu pystyakselin suhteen alkuperäisen kuvan viereen ja napakoordinaatteja käyttäen pyöräytetty ympyräksi. 28 ja 24-105mm f4L sekä Sigman 10-20 f4-5.6. Pikkusalamia ja kaikenlaista niihin liittyviä tilpehöörejä löytyy ja monenlaista sälää suotimista loittorenkaisiin sekä paljon tee-seitse-rakenteluun tarvittavia nippeleitä. Mitä kuvaat ja paljonko? Kuvaan fiilispohjalta milloin mitäkin. Kun inspiraatio iskee, niin sitten mennään ja kuvataan. Tähän kuuluu se, että välillä voi mennä kuukausikin niin, etten ota yhtään kuvaa ja toisena kuukautena taas voi tulla useampi muistikortti täyteen. Mitään varsinaista lempikuvauskohdetta en osaa nimetä, vaikka osa kuvauskohteista ja -paikoista onkin tullut toisia tutummiksi. Käsitteletkö kuviasi paljon? Käsittelen kuvia sitten jos se mielestäni tukee kuvan ilmaisua tai, jos yksinkertaisesti se näyttää omaan silmään paremmalta. Osalle kuvista en tee perussäätöjä enempää eli lähinnä terävöinti, kontrasti, sävyt ja suoruus, mutta jotkut kuvaan suoraan jälkikäsittelyä silmällä pitäen, kuten tekstuurikuvat. Onko sinulla esikuvia? Kaikki ihmiset joilla on kyky innostua valokuvauksesta ja taito tartuttaa se innostus muihin. Mutta muutamia mainitakseni olen ihmetellyt ja ihaillut Michael Weselyn pitkien valotusten toteutusta, Michael Shainblumin tähtikuvausta ja timelapse-videoita, Arno Rafael Minkkisen puhuttelevia ja hämmentäviä mustavalkokuvia sekä Caleb Charlandin töitä, varsinkin Demonstrations-sarjaa. Mukavimmat muistosi valokuvauksen parissa? Oikeastaan mukavimmat muistoni eivät liity mihinkään tiettyyn kuvaan tai kuvaustapahtumaan, vaan niihin hetkiin kun mieleeni pulpahtaa jokin kuvausidea. Kaikki se energia ja tunne mikä aina liittyy tuohon hetkeen ja sitä seuraavaan tapahtumaketjuun, alkaen ideoiden luonnostelemisesta ruutuvihkoon ja päättyen hetkeen juuri ennen laukaisimen painamista, ovat niitä asioita jotka tekevät valokuvauksesta jännittävää. Kuva joko onnistuu tai sitten ei mutta pääasia on se, että on saanut jotain aikaiseksi. Ottamaton kuva harmittaa kuitenkin enemmän kuin epäonnistunut kuva. Onko kuviasi ollut esillä ja jos on, niin missä? Ainoat fyysiset esillä olleet valokuvat taitavat olla tuo Jarin kuvakaupan ikkunassa ollut alumiinituloste ja Kuuskajaskarin näyttelyssä olleet kuvat. Digikuvia siellä täällä Sksl:n ja FIAP:n näyttelyissä. Oma kuvagalleriani on netissä osoitteessa www.tommihakkarainen.kuvat.fi Millaisia terveisiä haluaisit lähettää muille jäsenille? Porukassa on mukavampi valokuvata. Miksi juuri valokuvaus? Voi se olla jotain muutakin, mutta tästä puuhasta sitä vaan sattuu meikäläinen tykkäämään. 29 Rauman Kameraseuran Nuorisojaosto Kameraseurassa on parisenkymmentä nuorta valokuvaajaa Rauman Kameraseuran nuorisojaosto on toiminut reilun vuoden. Nuorisojaosto tarjoaa nuorille erilaisia kuvaus- ja koulutustilaisuuksia. Kuvaamassa on käyty mm. kaatopaikalla ja harjoiteltu katukuvaamista. Tänä syksynä nuoret oppivat käytännössä, mitä on panorointikuvaus. Nuorisojaosto kokoontuu kerran kuussa Rauman pääkirjastossa. Näissä kokoontumisissa katsellaan nuorten ottamia valokuvia ja sovitaan seuraavista kuvaustehtävistä. Nuoret saavat mielellään ehdottaa kuvauskohteita ja millaista koulutusta toivovat. Nuorisojaostossa on syksyn aikana ollut neljä aktiivista, mutta lisää nuoria kaivataan porukkaan. Nuorten valokuvanäyttely toi uusia nuoria jäseniä Rauman Kameraseura järjesti keväällä Nuorten avoimen valokuvanäyttelyn. Näyttely oli Rauman pääkirjastossa kesäkuun ajan. Kukin osanottaja lähettää sähköpostitse korkeintaan kolme kuvaa, joista näyttelyyn valittiin yksi. Valokuvia näyttelyyn tuli yhteensä 78. Näyttelyyn osallistui 29 nuorta valokuvaajaa. 30 Valokuvanäyttelyn avajaiset pidettiin 5. kesäkuuta klo 17. Avajaisissa oli kameraseuralaisia ihan kiitettävästi, mutta nuoret loistivat poissaolollaan. Paikalla oli ainoastaan kolme nuorta. Positiivista on ollut se, että näyttelyn jälkeen Rauman Kameraseuran jäsenmäärä lisääntyi lähes 15 nuorella. Näyttelyn loputtua jokainen valokuvaaja sai omakseen näyttelyssä esillä olleen tulostetut valokuvan kehyksineen. Nuoriso harjoittelee panorointia. Rohkeasti mukaan toimintaan Nuorten valokuvanäyttely osoitti, että raumalaisia nuoria valokuvaaminen kiinnostaa. Valokuvaaminen on toisinaan yksinäistä hommaa. Rauman Kameraseuran nuorisojaoston tapaamisissa ja koulutuksissa on mahdollista saada palautetta valokuvistaan ja kehittyä valokuvaajana. Jäsenmaksukaan ei ole paha: alle 18-vuotiailta vain 13 € vuodessa. Nuorisojaostolla on myös oma facebook-sivu. Kameraseuran jäsenenä on luonnollisesti oikeus osallistua muuhunkin kameraseuran toimintaan. - n uorisojäsenen kuulumisia - Kalle Markkula Kuka olet? - Olen Kalle Markkula, valokuvauksen alkutaipaleella oleva 15-vuotias poika Rauman Lapista. Miksi kuvaat? - Idea lähti siitä yhdestä rusakonpoikasesta, jota epätoivoisesti koetin saada pokkarikameralla tallennettua. Lisäksi ajattelin, että tästä saan hyvän harrastuksen. Millaisista kuvista pidät? - Erityisen paljon pidän kuvista, joissa on eläimiä. Luontokuvat yleensä ovat minun suosikkejani. Suosikkikuvaajiasi? - Ehdottomasti luontokuvaaja Hannu Huttu. Hänellä on todella paljon upeita luontokuvia. Ne erottuvat joukosta. Niissä on jotain aivan erityistä verrattuna muihin. Miten löysit seuran? - Osallistuin viime keväänä RKS:n järjestämään luontokuvailtaan, josta sain idean, että voisin ehkä itsekin liittyä porukkaan. Kyllä kannatti. Mitä odotat seuralta? - Odotan seuralta käytännön oppitunteja meille nuorille. Ilmeisesti niitä on tulossakin. Lisäksi jotkin ”minimatkat”, eli kuvausretket lähikaupunkeihin yms. kiinnostaisi. 31 Tuomarit Meeri Koutaniemi, Minna paananen, Jenny Nybom ja taustalla järjestäjinä Marko Seppälä ja Tiina Poimio Yksi teemanäyttelyn tuomareista, Lönnströmin taidemuseon johtaja Jenny Nybom tarkastelee kuvaa. Teemanäyttel y 2013 Rauman Suomen Kam eraseuroje n Liitto ry pääkirjas Rauman Kam eraseura ry to 26.10. - 23.11.20 13 Rauman Kameraseuran viime vuoden todellinen voimainponnistus oli syksyllä järjestetty Kameraseurojen Liiton valtakunnallinen näyttely, jonka teemana oli ”Ihminen”. Näyttelyyn lähetettiin miltei 2000 kuvaa. Tuomarointi olikin vaativa urakka. Mutta niin tuomarit kuin järjestäjätkin selviytyivät tehtävästään kiitettävästi. 32 Kuvat Teemu Laulajainen 33 Puheenjohtaja Merja Elo [email protected] Sihteeri Marjukka Vähä-Ettala [email protected] Varapuheenjohtaja Tiina Poimio [email protected] Hallitus 2014 Kameraseuran järjestämä näyttely ”Ihminen” oli esillä pääkirjastossa, jossa avajaisetkin pidettiin. Avajaisten yhteydessä juhlistettiin myös seuran 75 vuotta jatkunutta toimintaa. KEHITY KUVAAJANA, TULE MUKAAN RAUMAN KAMERASEURAN TOIMINTAAN Jari Aro-Heinilä Jäsenvastaava Jouni Jalonen [email protected] Jäsenenä pääset mukavaan joukkoon samanhenkisten ihmisten kanssa. Saat mahdollisuuden osallistua erilaisiin valokuvauksen ja kuvankäsittelyn koulutuksiin ja työpajoihin, mielenkiintoisiin kuvausmatkoihin koti- ja ulkomailla, kilpailuihin ja jäseniltoihin. Toimintaa löytyy monipuolisesti, niin aloittelijoille kuin edistyneemmillekin harrastajille. Seuran jäsenistössä on valokuvaajia laidasta laitaan, aivan aloittelijoista kansainvälisissä ja kotimaisissa arvokilpailuissa palkittuihin huippukuvaajiin, sekä harrastajia että ammattikuvaajia. Rauman kameraseura ry:n jäseneksi on helppo liittyä. Riittää, kun ilmoitat jäsenvastaavallemme osoitteeseen [email protected] nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi, sekä oman email osoitteesi. Jäsenmaksu 25 euroa (alle 18 v. 13 euroa) maksetaan seuran tilille FI51 4450 2320 0681 85. Tervetuloa mukaan! Veli Puputti 34 Arto Takkinen Tommi Hakkarainen www.raumankameraseura.net www.facebook.com/RaumanKameraseura 35 Digikuva muodostuu RGB-väreistä – punainen, vihreä ja sininen – siis myös mustavalkoinen kuva. Nämä päävärit koostuvat kukin 256 eri kirkkaustasosta. Päävärien kirkkaustasoja yhdistelemällä saadaan aikaiseksi yli 16 miljoonaa väri/sävy/kirkkausyhdistelmää. Tämä 8-bittisessä järjestelmässä. Väitetään että ihminen pystyy erottamaan useita miljoonia värisävyjä muttei kuitenkaan yli 10 miljoonaa. Miksi sitten usein suositellaan käytettäväksi 16 bittiä eikä tyydytä 8-bittiseen järjestelmään joka näyttäisi hyvinkin riittävän? Yksi merkittävä syy on että aina kun digikuvaa käsitellään häviää digitiedostosta jonkinverran kameran keräämää informaatiota, ja varsinkin häviöllisellä tavalla enemmänkin. Tämä saattaa johtaa siirtymisessä värisävystä toiseen vyöhykkeisyyteen eikä siirtyminen tapahdu pehmeästi liukuen. Kuvankäsittelijä huomaa tämän histogrammissa jonka jouheva jatkuva ääriviiva muuttuu kampamaiseksi. Kamman piikkien välistä on hävinnyt sävyjä. Kohtuullisessa kuvankäsittelyssä tämä ei kuvaruudulla kuvassa näy. Kuitenkin kuvaa suurennettaessa se saattaa tulla häiritsevänä näkyväksi. 16- bittisessä järjestelmässä, jossa on yli 280 biljoona sävyä, on varaa menettää sävyjä eikä se näy lopputuloksessa. Säädä siis kuviasi mieluummin 16-bittisessä järjestelmässä kuin 8-bittisessä niin pitkälle kuin se on mahdollista. Näin voi menetellä Photoshopissa pitkälle ja Elementsissä Raw-osiossa. Levels työkalulla tehtävät värisävysäädöt 36 Puhtaiden RGB-värien yhdistelmät Ihmisillä on erilainen kyky nähdä ja muistaa värejä ja niiden eri sävyjä. Värisävyt voidaan siis kuitenkin määritellä mm. RGB arvoilla. Yllä olevassa kuvassa on esitetty puhtaat RGB-värit ja niiden yhdistelmät. Päävärit on kukin jaettu 0-255 jaolla, joka asteikko on mm. Levels-työkalun histogrammissa. Viereinen kuva esittää miten Levelstyökalussa histogrammin ääripäiden ja keskisävyn liukusäätimien siirto vaikuttaa kussakin värikanavassa erikseen värisävyn muuttumiseen. Samanlainen kaavio voidaan esittää myös Curves-työkalulle, jossa sävyala on yksityiskohtaisemmin säädettävissä. Väriä valittaessa Photoshopissa avataan väritaulu esim. klikkaamalla Foreground/Background työkalua. Tällöin aukeaa valikko johon voidaan merkitä lukuarvot R, G ja B väreille tai vain klikataan väritaulun jotain väriä. Kyseisessä taulussa on myös valikko toisille järjestelmille: HSB, CMYK ja Lab, joiden arvot näkyvät samanaikaisesti RGB-värien arvojen kanssa. Color Picker ja Eyedropper työkalulla jotain väriä kuvassa klikaten saadaan tämän RGB arvot ilmestymään väritauluun. Netistä löytyy väreistä runsaasti erilaisia taulukoita eri järjestelmissä. Seuraavista osoitteissa mm. pari: www.tayloredmktg.com/rgb/ ja www.workwithcolor.com/ color-chart-full-01.htm, joissa väreille on merkitty RGBarvot. Jos halutun värin valinta Photoshopin väritaulusta on hankalaa voi mm. näistä taulukoista mahdollisesti löytää halutut värit ja niille RGB-arvot, jotka kirjoitat sitten väritauluun. Eri järjestelmät tuottavat eri määrän värisävyjä eikä kaikkien järjestelmien värejä pystytä esittämän painettuina. Eri järjestelmien väriavaruudet ovat eri laajuisia. Valokuvaajien käyttämä RGB tuottaa laajemman väriskaalan kuin CMYK, joka on painotalojen käyttämä järjestelmä. Useimmissa kameroissa voidaan valita väriavaruus sRGB:n ja Adobe RGB:n välillä. Adobe RGB on laajempi kuin sRGB. Jos on tarkoitus katsella kuvia vain näyttöruudulta voit valita sRGB mutta Adobe RGB:n jos teetät myös väritulosteita. Jos kuvaat Raw-muodossa kameran RGB valinnalla kamerasaa ei ole vaikutusta kuvaan koska väriavaruuden valinta taoahtuu vasta Raw-konvertterissa. Valinta vaikuttaa vain kameran jpg LCD-kuvaan. Useat kamerat pystyvät tallentamaan laajemman väriskaalan kuin mitä sRGB tai Adobe RGB pystyy toistamaan. Photoshopin Camera Raw:ssa ja Lightroomissa voidaan valita väriavaruudeksi myös Prophoto RGB, jolla voidaan käsitellä RAW-kuvaa laajimmassa väriavaruudessa. Huomaa kuitenkin että vain kalliimmat ammattikäyttöön tarkoitetut näytöt pystyvät toistamaan koko Adobe RGB väriavaruuden väriskaalan. Photoshopissa voidaan operoida myös CMYK ja Lab väreillä mikä ei Elementsissä ole mahdollista. On huomattava että jos jostain syystä halutaan operoida suppeammalla värijärjestelmällä ja siirrytään johonkin laajempaan vaihtoehtoon väriavaruus ei laajene vaan pysyy suppeamman rajoissa. Ellei ole erityistä syytä kannattaa operoida aina laajemmassa värijärjestelmässä josta pääsee kyllä suppeampaan mutta ei toisinpäin. Kuvia tulostettaessa kuva tulee aina muuntaa tulostuslaitteen väriavaruusjärjestelmään jotta värit toistuvat tarkoitetulla tavalla. Näin raapaistiin vähän värimaailmaa – maailmahan on värillinen vaikka jotkut kuvat ovatkin mustavalkoisia. Nils Nyman Photoshopin värivalintataulu 37 nissen NIKSINURKKA NILS NYMAN Toisenlainen kuvakortti Valitse korttipohja File => New=> Blank file ja sieltä kortin koko esim. vaaka A5 – 210 x 148 mm. Valitse korttiin tuleva kuva ja kopioi se korttipohjan päälle File => Open => Select All ja valitse Edit => Copy, kuva on kopioitu. Aktivoi korttipohja ja valitse Edit => Paste. Kuva on nyt pohjan päällä. Aktivoi kuvataso ja valitse maski. Se ilmestyy valkoisena kuvasymbolin viereen. Klikkaa - Ctrl i - ja maski muuttuu mustaksi. Kuvakin on nyt musta. Valitse sivellin – Brush. Valikosta valitse rosoreunainen sivellin ja sen kooksi esim. 100 px. Maalaa mustaa kuvaa – ala keskeltä – kuva paljastuu maalauksen edetessä. Kun tulet kuvan reunoille voit säätää siveltimen peittävyyttä – Opacity – pienemmäksi jos haluat. 38 39