Sveitsin suomenkielisen kirkollisen toiminnan SSKT:n TIEDOTUS LEHTINEN www.sskt.seurakunta.net No. 57 maaliskuu 2010 Kevät sada sieluuni Pese pois talven hankien taakka Anja Porio 2 Tiedotuslehtinen nro 57 / 2010 Puheenjohtajan tervehdys Kevät on tullut, talvi on väistymässä ja kevät tekee tietä kesän tulolle. Jotain jää taakse ja jotain uutta alkaa. Vaikka sää tuntuu välillä vielä varsin talviselta, aurinko lämmittää aina voimakkaammin. Lumi on monin paikoin sulanut ja lumen alta työntyvät jo lumikellot, krookukset ja tulppaanit. Pitenevät päivät tuntuvat tuovan lisää enrgiaa ja mieli tekee ulos valoon. Sveitsin suomenkielisessä kirkollisessa toiminnassakin taitaa olla jonkinlainen kevät. On murroksen ja muutoksen aika. Ei vain sen takia, että minut valittiin tammikuun yleiskokouksessa tämän toiminnan uudeksi puheenjohtajaksi. Kiitän tässä yhteydessä lämpimästi minua kohtaan osoittamastanne luottamuksesta. Yritän olla luottamuksenne arvoinen ja toivon, että erilaisten näkemysten ilmaantuessa voimme yhdessä etsiä ratkaisuja. Samoin kuin kevät vapauttaa tiet lumen alta, aukeaa meillekin uusia polkuja kuljettaviksi. Voimme odottaa kiinnostuneina, mitä on tulossa, ehkä osaamme jo iloitakin tulevasta. Pastori Juha Eklund on valittu Sveitsin suomalaisten uudeksi papiksi ja hän aloittaa toimintansa täällä joskus syyskesällä. Toivon koko sydämestäni, että meillä olisi vielä syksylläkin kevättä rinnassa ja olisimme avoimia ja halukkaita uudistuksille. Kaikki uusi perustuu kuitenkin jollakin tavalla aina menneelle, ja niinpä suomenkielisen kirkollisen toiminnankin kohdalla mennyt on arvokasta, ja kaikki ne, jotka ovat olleet vuosia ja vuosikymmeniä mukana toiminnassa ansaitsevat suuren kiitoksen. Mikä on SSKT:n kohtalo tulevaisuudessa, minkälaista toimintaa tarvitaan, se selviää vasta myöhemmin. Papin tuloa odotellessamme voimme kuitenkin osallistua siihen toimintaan ja niihin tapahtumiin, joita on tässäkin lehdessä tarjolla. Samalla saamme nauttia lisääntyvästä valosta ja kesän tulosta. Toivotan teille kaikille hyvää ja valoisaa kevättä, siunattua pääsiäistä ja lämmintä, aurinkoista kesää. Riitta Tanner Tiedotuslehtinen nro 57 / 2010 3 Viisaita kysymyksiä Seitsemänvuotias tyttäreni ihmetteli eräänä iltana: ”Miksi juuri minä olen olemassa? Miksi minä synnyin? Miksi ei joku toinen?” Kovasti olemassaolon salaisuuden ytimeen osuvia kysymyksiä. Vastasin, että olet tarkoitettu elämään. Olet tarkoitettu leikkimään, iloitsemaan, olemaan rakastettu. ”Olenko olemassa vain siksi, että saat rakastaa minua?” Olet olemassa, koska olet saanut elämän Jumalalta lahjaksi. Tähän vastaukseen oli tyttäreni tyytyminen, ja hän totesikin, ettei jaksa nyt enää ajatella. Olemme matkalla kohti pääsiäistä. Pääsiäisen tapahtumat koskettavat syvintä olemassaolon salaisuutta; kamppailua elämästä ja kuolemasta. Pääsiäisen tapahtumat ovat vaikeita asioita ymmärtää, vaikka me näemme jo koko kuvan. Ristin takaa loistaa ylösnousemuksen aurinko. Jeesusta matkalla Jerusalemiin saattaneet näkivät vain pieniä käsittämättömiä välähdyksiä. On ollut mahdoton ymmärtää, mihin erikoiset tapahtumat liittyivät. Jeesuksen ajan Jerusalemissa myös sattui ja tapahtui kiihkeässä kaupunkilaiselämässä. Erilaisia uskon ”saarnamiehiä” riitti myös kadunkulmiin. Miksi juuri minun elämäni sai leikkauspisteen Jeesuksen elämän tiehen, voisi olla opetuslapsen kysymys. On arvokasta, että evankeliumeihin on tallennettu Jeesuksen lähellä eläneiden hämmennys keskellä pääsiäisen ajan tapahtumia. Pietarin pettyminen itseensä, kun hän oli kieltänyt Jeesuksen. Tuomaksen muista poikkeava epäluuloisuus, kun hän kohtasi ylösnousseen. Meidän Herramme käsittämättömässä suunnitelmassa on osa tavallisilla ihmisillä, jotka kamppailevat uskonsa ja epäuskonsa kanssa. Evankeliumeihin tallennetut ihmiset palvelivat omassa osassaan, jotta Jumalan tarkoitettu suunnitelma toteutuisi. Kuka lainasi aasinsa, kuka kotinsa Jeesuksen ja opetuslasten ateriointia varten. Pääsiäisen tapahtumat koskettavat olemassaolon syvintä salaisuutta. Olemme saaneet elämän lahjaksi. Kasteessa meidät on liitetty ylösnousseeseen Kristukseen. Elämässä ja kuolemassa olemme Hänen omiaan. Meidän elämämme on tarkoitettu. ”Me olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen, toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.” Ef 2:10 Hyvää matkaa kohti pääsiäistä! Tuuli-Maria Vaaranmaa pastori Tiedotuslehtinen nro 57 / 2010 4 Elämän opiskelua 30 vuotta suomenkielistä seminaaritoimintaa Sveitsissä Viime vuoden lokakuussa pidettiin 30. kerran suomenkielinen seminaari Schloss Hünigenissä Konolfingenissä (BE). Juhlaseminaarin aiheena oli Luova kutsumus, asiantuntijana kirjailija , teol.maisteri Tapio Aaltonen. Hän sanoi mm.: ”Elämä on järjen ja tunteiden tasapainottelua, aina ei auta sanonta ota järki käteen. Tietoisuus ja piilotajunta ovat kuin tappelevat koirat itsessämme, kun etsimme sisäistä kotiamme, paikkaa, jossa olemme omimmillamme. Sisäistä kotia voi verrata timanttiin, joka elämän tragedioissa ympäristön impulssien vaikutuksesta peittyy pölyn ja rasvan alle. Elämän tarkoitus on pyyhkiä tämä pöly ja rasva timantin päältä, jotta voisi kokea iloa ja hyvänolon tunnetta. Siksi on tärkeää tunnistaa oma kutsumus.. Ihminen selviää mistä tahansa, kun hän tunnistaa päämääränsä, sen tarkoituksen ja mielekkyyden. Tämä on hyvin tärkeää kiihtyvän maailmanmenon pyörteissä”. Sisäistä kotia etsittiin koko viikonlopun ajan kuuntelemalla ja keskustelemalla. Juhlaseminaari päättyi ”Elämän tarinaa sävelten siivin” konserttiin, jossa oopperalaulaja Pirkko Talola-Aaltonen ja Tapio Aaltonen esiintyivät Erkki Korhosen säestyksellä. Erkki esitti myös Jean Sibeliuksen teoksia ja lopuksi kuultu Finlandia sai monelle kyyneleet silmiin. Upeasta juhlakonsertista saivat nauttia seminaariin osallistujien lisäksi myös konserttiin saapuneet vieraat. Miten seminaaritoiminta alkoi? Kirkon ulkosuomalaistyön toimisto lähetti vuonna 1980 kirkon perheneuvonnan perustajan, teol.tri. Matti Joensuun Sveitsiin kartoittamaan kirkollisen ja hengellisen toiminnan tarvetta. Hän piti tärkeänä vuorovaikutusta, yhteydenpitoa ja keskusteluja suomalaisten keskuudessa uudessa asuinmaassa, lähtökohtana yhteinen äidinkieli, yhteinen usko ja yhteinen kulttuuriperintö. Matti Joensuun aloitteesta Sveitsin suomenkielinen kirkollinen toiminta (SSKT) on järjestänyt 30 vuoden ajan seminaareja Schloss Hünigenissä Konolfingenissä. Linnan tilat ovat tarjonneet ihanteelliset puitteet ja ilmapiirin kokoontumisille, niin että henkilökunta kirjoitti kerran...” wir freuen uns jedesmal, wenn die fröhlichen Finn/innen zu uns kommen – jedesmal ein Aufsteller für das ganze Schloss”.. Suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa SSKT:n seminaaritoimikunta, joka pitää tärkeänä, että aiheet ovat hyvin elämänläheisiä esim. Elämänkaari, Juurettomien juuret, Tunteet, Elämän tarkoitus, Luopuminen sekä Mies, nainen ja Jumala. Tiedotuslehtinen nro 57 / 2010 5 Asiantuntijoiksi pyydetään Suomen luterilaisessa kirkossa työskenteleviä pappeja ja teologeja, jotka ovat ottaneet tähän saakka mielihyvin kutsun vastaan. Mukana on ollut mm. ulkosuomalaisten piispa Wille Riekkinen, perheasiain keskuksen johtaja Martti Esko, teologit Kaija Maria ja Lari Junkkari, Martti Lindqvist, Matti J.Kuronen, professori Martti Nissinen sekä psykologi Mirja ja lastenpsykiatri Jari Sinkkonen. Työskentelytapoja ovat luennot, pienryhmätyöt ja yhteiskeskustelut, sekä meditatiivinen tanssi, laululeikit, poloneesi ja tanssi. Musiikilla on merkittävä osuus seminaarissa. Yhteislauluhetket, virrenveisuu hartaushetkissä ja jumalanpalveluksissa sekä konsertit kuuluvat ohjelmaan. Dipl.pianisti Erkki Korhosen ja monen muun suomalaisen muusikon ja laulajan ansiosta on seminaareissa saatu nauttia korkeatasoisesta ja monipuolisesta musiikista. Illanvieton esiintymisissä puhkeavat kukkaan seminaarilaisten luovuus, kyvyt ja huumori. Vuosien saatossa on onnistuttu asiantuntijoiden ja seminaarilaisten vuorovaikutuksella luomaan avoin ja lämminhenkinen ilmapiiri, jossa osallistujat ovat saaneet henkistä ja hengellistä ravintoa; virikkeitä arjen elämään, oman identtiteetin vahvistumista, vapautumista ja tilaisuuden puhua sydämen kyllyydestä omalla äidinkielellä. Jaettu ilo ja suru ovat avanneet ikkunoita omassa elämässä. Moni on löytänyt ystävän, vahvan turvaverkoston ja uusia selviytymiskeinoja. Kaiken kaikkiaan yli 1300 henkilöä on osallistunut kuluneiden vuosien varrella seminaareihin. Taloudellista tukea on saatu Suomen ev.-lut.kirkon ulkosuomalaistyöltä ja eri yhteisöiltä. Myös osallistujilta kannetut osallistumismaksut, kolehdit ja kierrätysmyynnit ovat auttaneet kulujen korvauksissa. Seminaaritoimikunta kiittää saamastaan luottamuksesta ja jatkaa toimintaansa. Seminaaritoimikunnan puolesta Lea Münger-Viskari Arja Zahnd-Korhonen 6 Tiedotuslehtinen nro 57 / 2010 MITÄ MISSÄ MILLOIN BASEL Kartäuserkirche, Theodorplatz 7, Basel La 17.04. klo 15 Baselin Naistenkahvila Friedensgasse 57, Basel ”Työpaikkana Suomen kansallisooppera” Oopperalaulaja Tiina Sinkkonen kertoo elämäntyöstään Suomen kansallisoopperassa ja konserttilaulajana Hän ilahduttaa meitä myös laulullaan. Tietoja antaa Airi Rink, puh: 061-923 06 80, 079-797 68 86; [email protected]. Naisten keskustelupiiri kokoontuu joka toinen torstai klo 14.30, Friedensgasse 57, Basel Lisätietoja antaa Riitta Seppovaara, puh: 078-745 49 98; [email protected] BERN Luterilainen kirkko, Postgasse 62, Bern Su 28.03. klo 15 Pääsiäisjumalanpalvelus pastori Tuuli-Maria Vaaranmaa, liturgia ja saarna Hanna Järveläinen, musiikki ja laulu Kahvitarjoilu Freskosalissa Mietiskelytanssiryhmä kokoontuu Ke 21.04. klo 19:30 Ke 05.05. klo 19.30 Ke 22.09. klo 19.30 Ke 20.10. klo 19.30 Ke 17.11. klo 19.30 Ke 15.12. klo 19.30 Luterilaisessa kirkossa. Läh.tietoja: Pirkko Lingonvaara 031-351 14 43 Kirjallisuuspiiri kokoontuu edelleen. Läh.tietoja : Marja-Liisa Gaschen-Heikkilä puh. 031-849 12 82 7 Tiedotuslehtinen nro 57 / 2010 GENEVE Luterilainen kirkko, 20, rue Verdine, Genere La 27.03. klo 17 Pääsiäisjumalanpalvelus Luterilainen kirkko Pastori Tuuli-Maria Vaaranmaa, liturgia ja saarna Nina Pääkkönen, musikki Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit. LUZERN Matthäuskirche : Hertensteinstr. 30, Luzern Keskusteluspiiri kokoontuu edelleen. Läh.tietoja : Riitta Tanner (kts. toimihenkilöt) ZÜRICH Luterilainen kirkko, Kurvenstrasse 39, Zürich Su 28.03. klo 15 Pääsiäisjumalanpalvelus Pastori Markku Happonen, liturgia ja saarna Marjaana Miettinen, musiikki Kirkkokahvit ja mämmimyyjäiset Su 25.04. klo 18 Su 30.05. klo 18 Su 26.09. klo 18 Au Pair- ja opiskelijoiden-treffit Ev. lut. kirkko, pieni huone Keskustelua ja tiedottamista kaikenlaisista käytännön asioista. Läh. tietoja: Ulla Holzer puh. 044-724 09 39 (iltaisin) MONTREUX St. Johnin kirkko 92 av. de Chillon, 1820 Territet/Montreux La 05.06. klo 10 Jumalanpalvelus Pastori Tuuli-Maria Vaaranmaa, liturgia ja saarna Välittömästi jumalanpalveluksen jälkeen muistotilaisuus marsalkka Mannerheimin muistomerkillä. Iltapäivällä mahdollisesti vielä Dragsvikin Perinnesoittokunnan (sotilassoittokunta) konsertti Lisätietoja saa lähempänä ajankohtaa SSKT:n kotisivuilta www.sskt.seurakunta.net tai puheenjohtajalta Riitta Tannerilta (kts. toimihenkilöt) Tiedotuslehtinen nro 57 / 2010 Rakkauteni kasvaa Vaimoni on sairas. Hänellä rytmihäiriöitä, sydän paiskii polkkaa ulos rinnasta eikä hän perässä pysy. Ei jaksa. Rakkauteni kasvaa, kun näen hänen kärsivän. Hän makaa kalmankalpeana aviovuoteessamme. Lähteekö hän? Jo nyt? Asetun hänen vierelleen ja painan oman sydämeni hänen sydäntään vasten. Ota se minulta, se oikea tahti, oikea rytmi, voima ja lämpö. Hellyyteni kasvaa, kun näen hänen itkevän. Enhän häntä satuta, en paina littanaan. Annan hänelle vain jotain minusta, joka häntä virrellä vahvistakoon. Rakkaudella ei ole kattoa, vain avara tähtitaivas. Niin kuin Getsemanessa. Suuren Sydämen kammioissa on aina tilaa kahdelle tähdelle. Helena Ruchti 8 Tiedotuslehtinen nro 57 / 2010 Sotaorpojen rekisteröinti Suomessa Kaatuneitten omaisten liitto r.y. tekee rekisteriä sotaorvoista. Voit tehdä sen täyttämällä lomakkeen, jonka löydät internetsivuilta www.kolry.fi/ jäsenyhdistysluettelo. Tiedot ovat luottamuksellisia. Sveitsiläinen ulkosuomalainen kirjoitti sota-ajan lapsista EEVA-lehteen tammikuu /2010 Claes Anderssonin runoa mukaillen: Isät olivat sodassa. Ne, jotka palasivat, olivat mykkiä. Heidän elämänsä oli rikki ammuttu Me, jotka olimme heidän lapsiaan Kasvoimme hiljaisuudessa Meihinkin osui, vaikka ruumiimme ovat terveitä. Sota jatkuu meissä, sotalapsissa. Maksamme pienissä erissä Suomen vapautta: mekin. Arja Zahnd-Korhonen Sotaorpo ja sota-ajan lapsi RIPPIKOULULEIRIT SUOMESSA 2010 Rippikoululeireistä saa tietoja seuraavasta osoitteesta: Kirkon ulkosuomalaistyön toimisto Leena Märsylä Kirkkohallitus Ulkoasiain osasto PL 185 FI-00161 Helsinki puh: +358-9-180 2475 e-mail: [email protected] Rippikouluista saa tietoja: Nuorten Keskuksen nettisivu: www.nuortenkeskus.fi Lähetysseuran nettisivu: www.mission.fi/toimimme/ kotimaassa/ nuorisotyö/ riparit Kirkkohallituksen kasvatus ja nuorisotyön nettisivu: http:// www.evl.fi/ kkh / to /kkn /rippikoulu Rippikoulu aiheisia tietokilpailuja: Riparivisa http://kirkko.alypaa.fi/pelaa Pyhä Jysäys http://fleim.fi 9 Tiedotuslehtinen nro 57 / 2010 Teatterivierailu Suomesta /Theatergastspiel aus Finnland maanantaina 3.5.2010, klo 19.30 esityspaikka: Das Helmut Förnbacher Theater, Basel Badischer Bahnhof Satu Silvo ja Jaana Saarinen esittävät suomeksi näytelmän Henkäys elämää führen das Stück ”Ein Hauch Leben” auf Finnisch auf Millaista on sankarillinen elämä? Onko elämän tarkoitus löytää rakkaus? Tiivistunnelmaisessa näytelmässä kaksi naista, Madeleine (Satu Silvo) ja Francis (Jaana Saarinen) kohtaavat ja tutustuvat. Heitä yhdistää rakkaus samaan mieheen, Martiniin. Vuodet ovat kohdelleet naisia eri tavoin, vaikka lopputulos on sama; kumpikin on yksinäinen ja mietteliäs oman elämäntilanteensa kanssa. Francis soittaa ja pyytää saada tulla käymään Madeleinen luona. Madeleine tajuaa heti, että tapaaminen liittyy Francisin aviomieheen, Martiniin. Mutta miksi ? Miksi Francis haluaa kohdata miehensä rakastajattaren? David Hare on yksi Englannin arvostetuimmista näytelmäkirjailijoista. Näytelmän upeissa naisrooleissa ottavat mittaa toisistaan kaksi valovoimaista suomalaista naisnäyttelijää, Satu Silvo ja Jaana Saarinen. Ohjauksesta vastaa Kari Arffman. Lavastuksen ja puvut on suunnitellut Reija Hirvikoski. Näytelmän on suomentanut Aino Piirola. Liput CHF 25.- SVFF:n jäsenille, CHF 30.- ei-jäsenille Suosittelemme ennakkovarausta: sähköposti [email protected] tai puh. 061 411 91 54 Lippujen lunastus teatterin kassalta 3.5. klo 18.30 lähtien 10 11 Tiedotuslehtinen nro 57 / 2010 SVEITSIN SUOMENKIELINEN KIRKOLLINEN TOIMINTA (SSKT) TOIMIHENKILÖT Puheenjohtaja Riitta Tanner sihteeri Sirkka-Liisa Schwab Kalberweid Unterfeldweg 90 4952 Eriswil 3053 Münchenbuchsee puh. 062-966 17 69 puh. 031-869 32 29 [email protected] rahastonhoitaja Maija Zimmermann Amanz-Gressly-Str. 4 4500 Solothurn puh. 032-622 36 74 VAPAAEHTOISET PAPIT Pastori Heidi Peltola [email protected] Rovasti Markku Happonen Von Teuffelstr. 4/3 D-79400 Kandern puh: K 0049-7626-970174 T 0049-7626-91910 [email protected] [email protected] Tuuli-Maria Vaaranmaa tuulimaria_vaaranmaa@ 27 Chemin des Hutins 1295 Mies puh. 022-755 23 87 tuulimaria_vaaranmaa@ yahoo.co.uk YHDYSHENKILÖT • BASEL • Aulikki Happonen Von Teuffelstr. 4/3 D-79400 Kandern puh: K 0049-7626-970174 [email protected] • BERN • Lea Münger Säriswilstr. 4 3043 Uettligen puh: 031-829 27 88 Marja-LiisaGaschen Bifistr.38 3145 Niederscherli puh: 031-849 12 82 • NEUCHÂTEL • Eila Määttä 4, Crêt Tacconet 2000 Neuchâtel fax: 032-724 45 59 [email protected] • LUGANO • Anitta Häfliger Via Sasso Mazzolo 6965 Cadro puh: 091-943 59 89 • LUZERN • Riitta Tanner Kalberweid 4952 Eriswil puh: 062-966 17 69 [email protected] • VAUD • Helena Hösli 4, rue de Léman 1814 La Tour-de-Peilz puh: 021-944 28 08 • GENEVE • Tuuli-Maria Vaaranmaa puh: 022-755 23 87 tuulimaria_vaaranmaa@ yahoo.co.uk • SOLOTHURN • Maija Zimmermann Amanz-Gressly-Str. 4 4500 Solothurn puh: 032-622 36 74 maija.zimmermann@ bluewin.ch • ST.GALLEN • Päivi Leumann Centralstrasse 13 8590 Romanshorn puh: 071-460 24 47 076-477 04 11 paeivi.leumann@ bluewin.ch • ZÜRICH • Ulla Holzer-Muurinen Bahnhofstrasse 95 8803 Rüschlikon puh: 044-724 09 39 [email protected] 12 Tiedotuslehtinen nro 57 / 2010 SEMINAARIKUTSU Schloss Hünigen, Konolfingen 22. – 24.10.2010 Seminaariteema: Minä sukupolvien ketjussa Mitä kannan mukanani Pekka Hämäläinen Merja-Riitta Hämäläinen teol. maisteri, työyhteisökouluttaja, kouluttaja, taideterapeutti perheterapeutti Erkki Korhonen, dipl. pianisti 2-hengen huone täysihoidolla CHF 374.-/henkilö 1-hengen huone täysihoidolla CHF 394.-/henkilö sis. kylpylä- ja saunaosaston käytön Lisäksi seminaarimaksu CHF 20.-/henkilö Paikkavaraukset ilmoittautumisjärjestyksessä. Tarkempi ohjelma lähetetään ilmoittautuneille syyskuussa. Ilmoittautumiset 31. toukokuuta 2010 mennessä: Ulla Gertsch-Sutinen, Bachacherweg 12, 3203 Mühleberg Puh: 031/754 19 19, Fax: 031/751 18 26, [email protected] ✂ Nimi: Osoite: Puh.: E-Mail: 1-hengen huone 2-hengen huone Huonetoveri: Erikoisruokavalio:
© Copyright 2025