Nro 4/2012 - SuomiViihde

k
Kotimaisen viihteen puolesta!
S U O M I Viihde
SUOMALAISEN MUSIIKIN, TANSSIN JA TEATTERIN ERIKOISLEHTI •4/2012 6.vsk
S U O M A L A I S E N M U S I I K I N , TA N S S I N J A T E AT T E R I N E R I K O I S L E H T I
Pääyhteistyökumppanit:
Anna Puu
luontainen laulaja
Eila Roine
ei pelkää roolejaan
Meiju Suvas
juhlan
aikaa
Riku Nieminen
KOKO SUOMI TANSSII
-PALSTALLA
tanssipaikkaliitteessä:
Vuonna 85
on ilmiö
kauan on
aikaa siis
Tanssijalkaa
vipattaa
pisara
tanssin iloa
YÖ -yhtye
menestystarina jatkuu
• Alapitkän Nuorisoseurantalo
• Auran Nuortentalo
• Hirvensuuli, Huittinen
• Hyvinkään Järjestötalo
• Imatran Kylpylä
• Kankaanpään Kuntoutuskeskus
• Kartano Kievari, Hietama
• Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Vuorela
• Kylpylähotelli Levitunturi, Sirkka
• Kylpylähotelli Päiväkumpu,
Karjalohja
• Kylpylähotelli Rauhalahti, Kuopio
• Kylpylä Kivitippu, Lappajärvi
• Limingan NS
• Merikievari, Merikarvia
• Puistokulma, Vantaa
• Tanssikrouvi, Häijää
• Teeriharju, Somero
• Tyrnävän Seurojentalo
• Vartiola, Punkalaidun
• Vuoksenniskan Työväentalo, Imatra
• Yyterin Kylpylä, Pori
Haastatteluissa mm. • Cat Cat • Elonkerjuu • Finlanders • Jani Wickholm •
Jarkko Ahola • Torsten Borg • Jukka Kuoppamäki • Lemmenklaani • Mikko
Niemelä • Robin • TT. Purontaka • Varjokuva •
Päätoimittajan sananen
kuva: ossi ahola
Lehden 4/2012 jakelupaikat
suomiviihde rulettaa! :D
O
lin hieman jännittynyt, kun ensimmäinen SuomiViihde nimellä oleva lehti tuli ulos syyskuun puolivälissä. Eniten minua
ehkä mietitytti, että miten lehti otetaan vastaan maailmalla ja ymmärretäänkö, että kysymyksessä on entinen Tanssiviihde lehti, mutta joka on nyt uudella ilmeella ja lisämaustein. Muutokset eivät yleensä ole täysin kivuttomia tai tämä
prosessi on ollut minulle ainakin hyvin työntäyteinen. Kaikki on mennyt kuitenkin parhain päin, sillä syksyn numeron menekki
ylitti reilusti varovaisemmatkin toiveeni ja saamani palaute on ollut pääasiallisesti hyvin positiivista. Lisälehtivarastoni loppui
jo jakelukauden puolivälissä ja minun täytyi loppuajalla tasailla lehtiä paikasta toiseen. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa.
Teatteria on nyt hieman enemmän mukana kuin aikaisemmin tai syksyn lehdessä ja tästä eteenpäin sillä on myös oma vakiosivuosionsa. On pitkälti yhteistyössä toimivista teatterista kiinni, miten paljon saamme teatteriviihteeseen liittyviä juttuja
lehteen. Tämä on kaksisuuntainen kanava ja se toimii molempiin suuntiin.
Uusi erillinen verkkojulkaisu SuomiViihde Nettilehti muuntui heti toisesta numerostaan uudelle nimelle, joka on nyt SuomiViihde NettiExtra. Myös logon ja kannen ulkoasu saivat hieman uutta muotoa ja väritystä. Tämä siksi, ettei lehti sekoitu liikaa
ihmisten mielissä painolehden näköislehteen suomiviihde.fi –verkkosivustolla ja lukijat ymmärtävät sen olevan täysin erillinen
julkaisunsa, joka lisää sivuvoluumia ja juttusisältöä.
Toimittajarintamalla tapahtuu lisäksi muutoksia. Ikävikseni sain marraskuun alussa viestin, että pitkäaikainen luottotoimittajani ja ”oikea käteni”, Juha Lahti, jättää työt lehdessä. Toivotan Juhalle onnea uusiin haasteisiin ja kiitän näin julkisestikin
kaikista kuluneista vuosista! Mies on ollut mukana lehdessä aivan alusta alkaen ja siten olennainen osa myös sen menestystä.
Ilman Juhaa olisi moni asia voinut mennä toisin. :)
Joka vuosi näin talven numerossa minulla on ollut tapana toivottaa lehden kautta jouluterveiseni yhteisesti kaikille lukijoille
ja yhteistyökumppaneille. Näihin tervehdyksiin varatut varat olen aina antanut hyväntekeväisyyteen ja tänä vuonna kohteenani
on Kaarinassa toimiva nuorten musiikinharrastajien tukiyhdistys Mustuki ry, joka tukee musiikkiluokkalaisten toimintaa
avustuksilla ja lahjoituksilla; mm. hankkimalla soittimia, lahjoittamalla stipendejä, maksamalla
leiriavustuksia, järjestämällä esiintymistilaisuuksia sekä koko perheen teatteri- ja konserttimatkoja. Lisätietoja toiminnasta saat osoitteesta [email protected]. Lahjoittamillani
rahoilla he ovat luvanneet ostaa uuden lyömäsoitinkärryn, joka sisältää nimensä mukaisesti runsaan
valikoiman erilaisia lyömäsoittimia. Sinäkin voit tukea heitä tai jotain aivan muuta haluamaasi
toimintaa omalla lahjoituksellasi. Pienistä puroista kasvaa yhdistyessään suuria virtaavia jokia.
Auttaminen tuo myös aina hyvää mieltä kohteelle kuin itsellesikin!
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2013,
Jaana ”Jandepande” Vuorenpää :), Päätoimittaja
PS. SuomiViihde facebook-sivustolla arvotaan joka viikko upeita palkintoja - käy osallistumassa!
OSALLISTU TALVIKAUDEN KILPAILUUN - upeat palkinnot!
www.univisio.fi
Rakastettava uutuus!
Laadukas tyyny- ja peitevalikoima koko perheelle.
Quadfill™ ja Blowfill® -kuidut pitävät tyynyt
ja peitteet kuohkeina ja kimmoisina. Soveltuu
herkille ja allergisille.
Suomalaisen unen hyväksi jo 20 vuotta!
JULKAISUTIEDOT
Julkaisija ja Kustantaja
JAAMEDIA
PL 57, 33711 Tampere
Lehden toimitus
Päätoimittaja/taitto:Jaana Vuorenpää,
GSM 050 569 1969
[email protected]
Toimittajat:
Juha Lahti
[email protected]
Sanna Heinonen
[email protected]
Toimitusneuvosto:
Kalevi Lystimäki SUSEL ry, Pentti Teräväinen
Discopress Oy, Suomen Huvijärjestäjien Keskusliiton ja Suomen Ohjelmatoimistojen liiton sekä
Muusikkojen liiton edustajat, Erkki Puumalainen
Poptori Oy, Lasse Finska, Jaana Vuorenpää
2
SUOMIVIIHDE LEHTI 4/2012
Kerro SUOMIVIIHDE.FI -sivuston palaute-lomakkeella tai lehden palvelukortilla,
mikä on mielestäsi SuomiViihde lehden 4/2012 numeron parhain juttu ja
äänestä myös Viihtyisintä Talven Tanssipaikkaa. Kilpailuaika 28.1.2013 asti!
Palkintoina arvotaan kaikkien kilpailykysymykseen vastannaiden kesken Matkapojat Oy Vikingline lahjakortti Hki-Tukholma (arvo n. 170 eur), lippupaketti
(2 kpl) vapaavalintaiseen EASTWAY:n järjestämään konserttiin, Univisionin Olivia -uutuustyynyt 2 kpl (arvo 60 eur), Magnum Iskelmä kotikaraoke
2 kpl, Vuonna 85 -Manserockin lyhyt oppimäärä -kirja (1 kpl), Yön Pelko
ja rakkaus -uutuuslevy (3 kpl), Mustat Enkelit 10v. -kokoelmalevy (3
kpl), Kulkukoirat & Kalle Kaaja Matkamies maan -uutuuslevy (3 kpl), Jani
Wickholmin Aivan eri mies -uutuuslevy (3 kpl), Laura Närhen Tuhlari -uutuuslevy (3 kpl), Jean S NaaraS -uutuuslevy (3 kpl) ja Kaija Kärkinen & Ile
Kallion Köyhän naisen paratiisi -uutuuslevyt (3 kpl), Kolme kuningasta
levypaketti:Jaska Mäkynen, Kari Piironen ja Risto Nevala (2 kpl).
Painopaikka Alma Manu Oy, Tampere
Painosmäärä 115 000 kpl
Kannen pääkuva Harri Hinkka
Kuvassa Yö yhtye 30 v
Ilmoitusmyynti ja lehden tilaukset:
Jaana Vuorenpää
050 569 1969 / suomiviihde@suomiviihde.fi
(soitot mielellään arkisin klo 10-18) Aineiston toimitus
postiosoite; Jaamedia/SuomiViihde lehti
PL 57, 33711 Tampere
E-mail; [email protected]
Ilmestymisajankohdat 2013:
1/2013 - helmikuu vko 7 - 17.2.2013
2/2013 - toukokuu vko 20 - 17.5.2013
3/2013- syyskuu vko 37 - 13.9.2013
4/2013 - marraskuu vko 46 - 15.11.2013
Lehden 1/2013 varsinainen aineistopäivä
on maanantai 21.1.2013
(Valmiit ilmoitukset viim. 4.2. mennessä)
Jakelu: Julkaisua jaetaan ilmaisjakelulehtenä mm. liikennemyymälöissä,
kauppakeskuksissa, ruokakaupoissa,
hotelleissa, kylpylöissä, kuntokeskuksissa ja tanssipaikoilla eri puolilla Suomea
sekä sopimuksen mukaan SUSEL ry:n
jäsenistölle. Lehti on myös tilattavissa
kotiin maksua vastaan ja luettavissa
sähköisesssä muodossa sivustolla
suomiviihde.fi.
Katso lehden ilmoitushinnasto:
www.suomiviihde.fi
ISSN-L 2243-4828
ISSN 2243-4828 (painettu)
ISSN 2243-4836 (verkkojulkaisu)
Aikakauslehtien Liiton jäsen
YHTEISTYÖSSÄ mm.;
Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry
Oy Matkahuolto Ab
Suomen Huvijärjestäjien Keskusliitto ry
Ohjelmatoimistojen Liitto ry
Suomen Tanssinopettajien Liitto ry
Discopress Oy ja Eastway Oy
SUSEL jäsenistö (kts. yhteystiedot s. 23).
Lehtiä on saatavilla pienempiä määriä myös vapaajakeluna SUSEL
jäsenten toimesta satunnaisissa kohteissa kautta maan.
Jakelupaikkojen tarkemmat yhteystiedot ovat luettavissa verkkosivustolla; www.suomiviihde.fi
ABC Amiraali Kotka
ABC Anjalankoski
ABC Aura
ABC Hiekkasärkät Kalajoki
ABC Huittinen
ABC Härkähovi Somero
ABC Kajaani
ABC Karjaa
ABC Kemijärvi
ABC Kiikoinen
ABC Kiiminki
ABC Kippari Hamina
ABC Kiuruvesi
ABC Kokkola
ABC Koria
ABC Kuninkaantie Pernaja
ABC Kuortti
ABC Laitila
ABC Lieksa
ABC Majakka Pyhtää
ABC Masuuni Karkkila
ABC Mikkeli
ABC Nurmes
ABC Pitkäjärvi Mikkeli
ABC Pitkälahti Kuopio
ABC Pulkkila
ABC Pyhäjärvi
ABC Savonlinna
ABC Siilinjärvi
ABC Tikkula Pori
ABC Tornio
ABC Tupos
ABC Utti
ABC Vaasa
ABC Valkeala
ABC Varkaus
ABC Viipurinportti Lappeenranta
Alapitkän nuorisoseurantalo
Autokeidas Forssa
Autokeidas Ii
Esakallio, Somero
Helsingin Linja-autoasema Kamppi
Hesestoppi, Parkano
Hirvensuuli, Huittinen
Hotelli Aquarius, Uusikaupunki
Hotelli Hiittenharju, Harjavalta
Hotelli Iso-Valkeinen, Kuopio
Hotelli Kalliohovi, Rauma
Hotelli Luostotunturi, Sodankylä
Hotelli Sommelo, Kuusankoski
Hotelli Tallukka, Vääksy
Hotelli-Ravintola Pitkä-Jussi, Kurikka
Huhkotalo, Raisio
Humppilan lasi, Humppila
Hyvinkään Järjestötalo
Hämeenlinna kaupunginkirjasto
Hämeenlinna linja-autoasema
Härkäpakari Oy, Huittinen
Härmän Kuntokeskus, Ylihärmä
Imatran Kylpylä, Imatra
Inarin Kuukkeli
Joensuun linja-autoasema
Jounin Kauppa, Äkäslompolo
Jyväskylän Matkakeskus
Järvenpään Kaupunginkirjasto
Kahvila-Ravintola Taukotupa, Hartola
Kankaanpään Kuntoutuskeskus
Kauppa ja Kahvila, Vihteljärvi
Kauppakeskus Elo, Ylöjärvi
Kauppakeskus Iso Myy, Joensuu
Kauppakeskus Karisma, Lahti
Kauppakeskus Kärkkäinen, Ylivieska
Kauppakeskus Tuulonen/S-Market
Tuulos
K-Citymarket Forssa
K-Citymarket Imatra
K-Citymarket Kankaanpää
K-Citymarket Kuusamo
K-Citymarket Lappeenranta
K-Citymarket Lielahti Tampere
K-Citymarket Linnainmaa Tampere
K-Citymarket Lohja
K-Citymarket Loimaa
K-Citymarket Mikkeli
K-Citymarket Pirkkala
K-Citymarket Päiväranta Kuopio
K-Citymarket Raahe
K-Citymarket Riihimäki
K-Citymarket Seinäjoki Jouppi
K-Citymarket Seinäjoki Päivölä
K-Citymarket Turtola Tampere
K-Citymarket Vihti Nummela
K-Citymarket Salo
Kemin Kulttuurikeskus, Iris Café
Kisaranta, Kangasala
Kokkolan linja-autoasema
Kouvola Matkakeskus
Kruunupuisto, Punkaharju
K-Supermarket Alavus
K-Supermarket Jalasjärvi
K-Supermarket Kangasala
K-Supermarket Linkki Ylöjärvi
K-Supermarket Minttu Saarijärvi
K-Supermarket Pihtipudas
K-Supermarket Sotkamo
K-Supermarket Torikulma Iisalmi
Kuopion linja-autoasema
Kylpylä Kivitippu, Lappajärvi
Kylpylähotelli Keurusselkä, Keuruu
Kylpylähotelli Levitunturi, Sirkka
Kylpylähotelli Peurunka Laukaa
Kylpylähotelli Päiväkumpu,
Karjalohja
Kylpylähotelli Rauhalahti Kuopio
Kylpylähotelli Summassaari,
Saarijärvi
Kyläkauppa Veljekset Keskinen,
Tuuri
Käenkoski, Parkano
Lahden linja-autoasema
Lahden Pesäkallio, Lahti
Lehmirannan Lomakeskus, Salo
Linjurin kauppakeskus Salo
Lomahotelli Jämi, Jämijärvi
Lomakeskus Revontuli, Hankasalmi
Maalaispuoti Niemelä Lavia
Malmin työväentalo, Helsinki
Martin Kievari, Hietama
Matin ja Liisan asema / Neste
Lapinlahti
Merihelmen matkailualue,
Kuivaniemi
Merikievari, Tuorila
Mikkelin linja-autoasema
Neste Aapiskukko, Pälkäne
Neste Häijää
Neste Iitti / Matkakeidas, Kausala
Neste Imatra Korvenkangas
Neste Jämsän Portti
Neste Karisto Lahti
Neste Kuhmoinen
Neste Linnatuuli, Tervakoski
Neste Länsituuli, Noormarkku
Neste Napapiiri, Rovaniemi
Neste Paanulinna, Kärsämäki
Neste Pentinkulma, Urjala
Nokian Kerhola
Oulun Linja-autoasema
Pajarinhovi, Kitee
Pieksamäen linja-autoasema
Piruetti, Tampere
Porin linja-autoasema
Puistokulma, Vantaa
Rantacafe Sammi, Ikaalinen
Ravintola Shamrock, Vantaa
Rokuan Kuntokeskus, Rokua
Saariselän Kuukkeli
Salon VPK talo
Satulinna, Hattula
Savonlinna-Sali, Savonlinna
Seinäjoen Matkakeskus
S-Market Eura
S-Market Haapajärvi
S-Market Hämeenkyrö
S-Market Ikaalinen
S-Market Kauhajoki
S-Market Levi
S-Market Mänttä
S-Market Nokia
S-Market Orivesi
S-Market Ruka
S-Market Sastamala
S-Market Urjala
S-Market Vakka-Suomenkatu,
Uusikaupunki
S-Market Viitasaari
S-Market Virrat
S-Market Vuokatti
S-Market Ähtäri
Sokos Hotel Jyväshovi, Jyväskylä
Sokos Hotel Presidentti, Helsinki
Sokos Hotel Vantaa
ST1 Kankaanpää Keskuskatu
ST1 Luvia
ST1 Rauma
Suomen Tanssitarvike Oy, Hki
Tampereen linja-autoasema
Tanhuhovi, Lohja
Tanssikrouvi Häijää
Teboil Kivihovi Suomusjärvi
Teboil Pirkanhovi Lempäälä
Teboil Tähtihovi Heinola
Teeriharju, Somero
Turku Touring Matkailu- ja
kongressikeskus
Turun Linja-autoasema
Tyrnävän seurojentalo
Valkeakosken Matkailutoimisto
Valtatie 2, Harjavalta
Wanhan Tanssikellari, Helsinki
Viihdekeskus Kalliojärvi, Orismala
Viihdekeskus Merisärkkä, Kalajoki
Vuoksenniskan Työväentalo, Imatra
Yyterin kylpylä, Pori
Käy lukemassa www.suomiviihde.fi
-sivustolta erillinen verkkojulkaisu:
Kati & JOnes
issa
tanssittavat Por
!
ja ympäri Suomen
SSIEN
PARITAN
UNNIT,
T
A JA KOT
ALKEIS- J IC, ZUMBA
LATINOB
NTANSSI
JA LASTE
nettiextra
nit netistä!
Kurkkaa tun
OULU
TANSSIK
KISSA
FACEBOO
ISTO
KATI KOIV pydance.fi
ap
h
@
isto
S U O M A L A I S E N M U S I I K I N , TA N S S I N J A T E AT T E R I N E R I K O I S L E H T I
kati.koiv nssinopettaja (AMK)
diplomita
SisÄllysluettelo:
• Yölintu
- Välilasku suoritettu
• Jani Jalkanen
- Uutta musiikkia ja konsertteja
• Johanna Kurkela
- Musiikkia suurella sydämellä
• Timo Kotipelto
- Akustisesti
• Sturm und Drang
- Tauolta parrasvaloihin
• Ilpo Kaikkonen
- Kleinbusilla maineeseen
• Jesse Kaikuranta
- Keikkakuumetta
• Pekka Nebelung
- Kuorosta eväät estradille?
• Lavakauden päättäjäiset
- Alan ammattilaisten kokoontumisajot
PS. Löydät myös painetun lehden näköislehden
verkkosivustoltamme!
ASENNE RATKAISEE. AINA. -PALSTA
WWW.HAPPYDANCE.FI
SisÄllysluettelo
Tässä numerossa mm.
4 Kauden puheenvuoro Reino Bragge
5 Eila Roine
Ei pelkää roolejaan
6 Vuonna 85 on ilmiö
Kauan on aikaa siis
10 Robin
10
14
16
17
Kuinka olla onnellinen
Kuinka olla onnellinen? Jo toista sataa vuotta sitten kirjailija Robert Louis Stevenson tarjosi hyviä
vinkkejä siitä, kuinka säilyttää positiivinen asenne. Ne toimivat yhä.
1. Päätä olla onnellinen. Opi löytämään ilo yksinkertaisista asioista.
2. Tee parhaasi saamissasi olosuhteissa. Kukaan ei voi omistaa kaikkea, ja jokaisella suru on sekoittunut elämän iloon. Temppu on siinä, että saa naurun voittamaan kyyneleet.
3. Älä ota itseäsi liian vakavasti. Älä ajattele, että sinut pitäisi jotenkin suojella sellaiselta epäonnelta,
jota muut ihmiset kohtaavat.
4. Et voi miellyttää kaikkia. Älä anna arvostelun huolettaa sinua.
5. Älä anna naapurin asettaa rajojasi. Ole oma itsesi.
6. Tee asioita, joista nautit, mutta älä anna niiden velkaannuttaa sinua.
7. Älä lainaa murheita. Kuvitellut asiat ovat vaikeampia kantaa kuin todelliset vaikeudet.
8. Koska viha myrkyttää sielun, älä ruoki mustasukkaisuutta, vihaa ja inhoa. Vältä ihmisiä, jotka
tekevät sinut onnettomaksi.
9. Kiinnostu uusista asioista. Jos et voi matkustella, lue uusista paikoista.
10. Älä toimita ruumiinavauksia. Älä käytä aikaasi piehtaroimalla suruissa ja epäonnistumisissa.
Älä ole se, joka ei koskaan pääse asioiden yli.
11. Tee mitä voit niiden hyväksi, jotka eivät ole yhtä onnekkaita kuin sinä.
12. Touhua asioiden parissa. Touhukkaalla ihmisellä ei ole aikaa olla onneton.
20
Tauolta tositoimiin
Elonkerjuu
Paluu etulinjaan
Cat Cat
Tyylilleen uskolliset
Jukka Kuoppamäki
Aikaa musiikille
Mitä sulle kuuluu? -palstalla;
Jarkko Ahola, Torsten Borg,
TT. Purontaka ja Mikko Niemelä
Tanssijalkaa vipattaa
Pisara tanssin iloa
ARTIKKELIT aihealueittain
4-7
8-17
18-21
TEATTERI JA VIIHDE
ARTISTIT JA MUSIIKKI
TANSSI
joka lehdessä MM.
TAPAHTUMAKALENTERI
22-23 SUSEL JÄSENSEURATIEDOT
SUSEL YHTEISTYÖJÄSENET
SUSEL JÄSENETUPAIKAT
TANSSIPAIKKALIITE
WWW.SUOMIVIIHDE.FI
3
Talvikauden PUHEENVUORO - Reino Bragge
lähtisit vaihteeksi teatteriin!
T
ällaisena pimeänä vuodenaikana ihminen helposti laiskistuu ja ikään kuin käpertyy kokoon. Kuinka helppo
onkaan yhtä hyvin viikolla raskaan työpäivän jälkeen
kuin viikonloppunakin vastata myöntävästi olohuoneen sohvan
kutsuun. Kaukosäädin käteen ja kanavia surffaamaan. Vaikka
koko ajan on sellainen olo, että tämän elokuvan olen nähnyt jo
vaikka kuinka monta kertaa tai että tämä tosi-tv sarja on aika
hölmö ja silkkaa ajanhukkaa…
Joten mikset lähtisi vaihteeksi teatteriin? Oletko käynyt pitkään aikaan? Tamperelaisena on helppo sanoa, että tarjonnasta
ei ole ainakaan meillä puutetta, mutta myös muissa kaupungeissa saatat kokea iloisen yllätyksen, jos vain maltat lähteä – ehkä
pitkästä aikaa – kotikaupunkisi teatteriin. Tai mikset joskus
tekisi teatterimatkaa naapurikaupunkiin?
Teatteri virkistää. Teatteri antaa voimia. Teatteri panee ajattelemaan. Kokemuksena elävä esitys on vailla vertaa. Siinä elävä
ihminen on lähellä – pienellä näyttämöllä sananmukaisesti käsivarren mitan päässä. Jos et ole pitkään aikaan käynyt, testaa
olenko oikeassa. Uskon, että ainakin suuremmissa kaupungissa
on helppo löytää sellaista teatteria, josta pitää. Eiväthän kaikki
esitykset voi olla kaikille. Teattereiden ohjelmistoissa on monenlaista teatteria. Jos pidät musikaaleista, valitse sellainen.
Jos vakavammasta draamasta, etsi se teatterin kotisivuilta ja
osta liput – melkein aina löytyy pari lippua esityspäivänäkin.
Nyt kuulen jonkun miettivän, että olisihan se mukava käydä
kuva: harri hinkka
teatterissa, mutta kuinka sinne tulee pukeutua? Ihan tavallisesti, mitään erityistä pukukoodia ei ole kuin joissain erityisissä
gaala-illoissa. Tule sellaisena kuin tulet, mutta jos haluat juhlistaa teatteri-iltaa ja pukeutua ”hienommin” – anna palaa! Juhlaan on aina aihetta, jos siltä tuntuu. Teatterissa tärkeintä kuitenkin on esitys. Hyvää teatteria voidaan tehdä monenlaisissa
paikoissa. Tiedän, että monet etsivät teatterista myös ”oikeaa
teatterin tuntua ja lumoa”. Parhaimmillaan hieno teatterirakennus komeine puitteineen antaakin esitykselle sen lopullisen silauksen, mutta yhtä hyvin kokemus voi olla järisyttävä
ahtailla, kovilla puupenkeillä jossain nurkkauksessa. Hyvää
teatteria ja erilaisia teatterimakuja on monenlaisia. Kaikki ovat
tässä asiassa oikeassa.
Vaikka olen tietysti vähän jäävi, annan kuitenkin mielestäni
hyvän neuvon: ”lähde teatteriin!” Pyydä mukaan ystäväsi, jota
et ole nähnyt pitkään aikaan. Tai rohkaise mielesi ja pyydä
mukaan hänet, johon olet jo kauan halunnut tutustua. Tai mene
yksin, teatterissa on sitä paitsi helppo tutustua muihin ihmisiin.
Tee niin kuin tahdot, mutta lähde vaihteeksi teatteriin, uskon
että yllätyt myönteisesti!
Reino Bragge
teatterinjohtaja
Tampereen Teatteri
Uusia jakelupaikkoja
Nroista 3-4/2012 alkaen: S-Market Virrat, S-Market Ähtäri, S-Market Sastamala, ST1 Luvia ja Rauma, Kauppakeskus Karisma, K-Supermarket Pihtipudas.
Visual Media Productions oy ja joe lunnas oy esittäVät
Liput 32 € (+ toimituskulut ) Lippukaupoista
4
SUOMIVIIHDE LEHTI 4/2012
TEATTERI JA VIIHDE
Eila Roine ja Marjut Sariola Kuin
ensimmäistä päivää
-näytelmässä, jossa
käsitellään vanhustenhuoltoa.
teksti: sanna heinonen / kuvat: tampereen teatteri, Harri Hinkka
eila roine
ei pelkää
roolejaan
Harva suomalainen näyttelijä on
tehnyt 60 vuoden uran. Tamperelaisella Eila Roineella se on takana,
mutta näytöksiä yhä edessä.
patiaa näytelmän maahanmuuttajaa kohtaan, sillä tietää
mitä on jättää kotinsa. Hänellä
on myös paljon huumoria ja
elämänviisautta. Taimi elää
paljon muistoissaan, mutta
hänen päänsä toimii yhä. Jalat sen sijaan toimivat hieman
huonommin.
Näytelmän hienoimpia kohtauksia on Roineen mukaan uransa näyttämöiltä. Toinen
Taimin kuolema.
ohjaaja-näyttelijänä ja toinen
- Se on upeasti kirjoitettu ääni- ja valosuunnittelijana.
teksti, jonka ydin on se, että
mikään ei lopu, vaan kaikki
” Se on upeasti
jatkuu aina jotenkin.
kirjoitettu teksti,
Roine myöntää, että näyttelijä tuo rooliin aina myös itjonka ydin on
seään. Taimissakin on tarjolla
se, että mikään
paljon, mihin samaistua.
Ajan kritiikkiä
N
äyttelijä Eila Roine katsoo suoraan
silmiin ja nauraa
iloisesti kävellessään ympäri
suurta asuntoaan. Pikku Kakkosen juontajanakin tunnetun
Eila-mummin lämpö välittyy
heti ensisilmäyksestä. Seinille
on ripustettu valokuvia erilaisista teatteriesityksistä vuosikymmenten varrella. Roineella on ikää jo 80 vuotta, mutta
silti hänet voi nähdä lähes joka
viikko teatterin lavalla Tam-
pereella. Tällä hetkellä hänen
uusin roolinsa on vanhustenhuoltoa käsittelevässä Anna
Krogeruksen kirjoittamassa Kuin ensimmäistä päivää
–näytelmässä.
Roine näyttelee vanhainkodin vanhinta asukkia, Taimia.
Tämä on 95-vuotias Karjalasta
lähtöisin oleva evakko.
- Taimi on luonnostaan positiivinen ihminen. Hän on niitä,
joiden lasi on puoliksi täynnä.
Taimi tuntee erityistä sym-
Näytelmän aihe on äärimmäisen ajankohtainen.
- Se on kuuma peruna, jota
pyöritellään juuri nyt, toteaa
Roine.
Vaikka teksti on kirjoitettu
vuonna 2007, se on ehkä sitäkin ajankohtaisempi nyt.
Hoitajapula vaivaa, ja jokaisella työpaikalla pyritään
yhä enemmän ja enemmän
tehokkuuteen. Toisaalta myös
maahanmuuttajat ja siviilipalvelusmiehet ovat jatkuvasti
esillä.
- Esityksen jälkeen ihmiset
tulevat sanomaan, että tämä on
niin totta, toteaa Roine.
Roineen koko elämä on kietoutunut teatteriin. Perheen isä
Eero Roine oli näyttelijä, ja
samalle tielle päätyivät hänen
sisaruksensa Liisa Roine ja
Esko Roine. Myös Eila Roine tiesi jo nuorena haluavansa
lavalle. Teatterin parista löytyi
myös hänen edesmennyt aviomiehensä Vili Auvinen. Siksi
ei liene ihme, että myös parin
molemmat pojat ovat löytäneet
ei lopu, vaan
kaikki jatkuu aina
jotenkin. ”
Liian nuori
rooleihinsa
Tällä hetkellä Roine näyttelee myös Tampereen teatterin
Grace & Gloria –näytelmässä. Siinä hänen roolinsa on
syöpää sairastava vanhus.
Kuolevien roolit eivät Roineitta kuitenkaan pelota.
” Olen nytkin sitä
mieltä, että tämä
on viimeinen
teatteriroolini.
Tervetuloa pienet
televisio- ja
filmiroolit! ”
- Jos sellaista alkaisi pelätä,
saisi koko elämänsä pelätä.
Kyllähän vanhuuden ongelmat
ovat lähellä, mutta kumpaankin tämän hetken rooliini olen
Grace ja Glorie näytelmässä Eila
Roine esittää syöpää
sairastavaa vanhusta.
Kuvassa taustalla
Teija Auvinen.
selkeästi liian nuori! Toiseen
10, toiseen 15 vuotta.
Vaikka ei siltä vaikuta, niin
Roine jäi eläkkeelle 63-vuotiaana. Silti töitä on tullut tehtyä
jo 15 vuotta sen jälkeen.
- Olen nytkin sitä mieltä,
että tämä on viimeinen teatteriroolini. Tervetuloa pienet
televisio- ja filmiroolit! Roine
sanoo.
Vaikka nykyiset roolit sopisivat hyvin hänen jäähyväisikseen teatterille, hän ei silti
täysin vanno vetäytyvänsä.
- Pitää vain olla varma, että
jaksaa tehdä koko näytöskauden työt. Esitykset saattavat
pyöriä pitkäänkin.
Roine on pyytänyt poikiaan kertomaan, kun on aika
lopettaa, jollei hän sitä itse
huomaa.
Vanhetessa kaikki käy pikkuisen hitaammin, mutta Roineella on kuitenkin elämää
myös teatterin ulkopuolella.
Kun hän on vapaalla, hän katsoo televisiota, lukee ja käy
elokuvissa tai teatterissa.
- Myös lastenlasten kanssa
menee aikaa. Heidän ollessaan
pienempiä, olin sellainen roudarimummu. Nykyään he kyllä kulkevat omin jaloin.
Suvun uusin tulokas onkin
jo Roineen lapsenlapsen lapsi. •
WWW.SUOMIVIIHDE.FI
5
TEATTERI JA VIIHDE
Lokomon duunarit: vas. Jari
Ahola, Mika Honkanen, Pentti
Helin ja Ilkka A. Jokinen.
teksti: sanna heinonen / Kuvat: harri hinkka ja jaakko vuorenmaa
vuonna 85 on ilmiö
kauan on aikaa siis
Vuonna 85 -esitystä on esitetty Tampereen
Työväen Teatterissa vuosia. Viime kesänä sen eräs
versio pyöri Pyynikin Kesäteatterissa. Ensi vuoden
helmikuussa siitä ilmestyy elokuva. Kyseessä on
ilmiö, joka hakee vertaistaan suomalaisessa teatterihistoriassa. Mikä saa Turmiolan Tommin lumoamaan katsojat vuosi toisensa perään?
Vuonna 85 -esityksen päähenkilöt Tommi Turmiola ja
tyttöystävä Karoliina Datsunin
nokkapellillä eli näyttelijät Sami
Hintsanen ja Kaisa Mattila.
Alabamassa jytää; ilmassa
Mika Honkanen.
6
SUOMIVIIHDE LEHTI 4/2012
R
iku Suokas tiesi jo
hyvissä ajoin siirtyvänsä Tampereen
Työväen Teatterin johtajaksi
vuonna 2006. Hän pohti, mitten tekisi räväkän aloituksen
uudessa työssään.
- Vuonna 2004 ajelin Rajasalmen sillalla Tampereella ja
radiosta soi Eppu Normaalin
biisi. Soitin heti Heikki Syrjälle ja ehdotin, että tehdään
Eppu-musikaali.
Syrjä kuitenkin ehdotti musikaalin laajentamista muuhunkin manserockiin. Mukaan
tulivat siis myös Popeda ja
Juice Leskinen. Miehet tekivät listan hittikappaleista, jotka pitäisi ehdottomasti saada
mukaan. Tuloksena oli yli 100
kappaletta.
Yli neljännesmiljoona ihmistä on jo nähnyt tarinan
tamperelaisista Lokomon duunareista. Se tekee siitä Suomen
kaikkien aikojen katsotuimman kotimaisen musikaalin.
Musikaalissa Tommi Turmiola törmää elämänsä rakkauteen Karoliinaan kesäisellä
Pyynikin rannalla Tampereella. Yhteisen yön jälkeen heidän tiensä eroavat Karoliinan
lähtiessä juhlimaan festivaalikesää. Tommi päättää hylätä
entisen elämänsä konepajalla,
ja lähtee Datsun 100-A:n kera
etsimään suurta rakkauttaan.
- Ennen musikaalin kirjoit-
tamista lähdimme Lontooseen
katsomaan suuria musikaaleja.
Siellä tajusimme, ettemme tahdo tehdä musikaalia bändistä,
vaan pureutua tamperelaisuuden ytimeen Lokomon duunareiden kautta, kertoo Suokas.
” Vuonna 2004
ajelin Rajasalmen
sillalla
Tampereella
ja radiosta soi
Eppu Normaalin
biisi. Soitin heti
Heikki Syrjälle
ja ehdotin, että
tehdään Eppumusikaali. ”
Loppuratkaisukin
muuttunut
Kun esitykset aloitettiin vuonna 2006, nähtiin lavalla hyvin erilainen tarina kuin tänä
syksynä. Vuonna 85 -musikaali onkin nimetty uudelleen
monta kertaa, sillä muutoksia
ovat kokeneet niin esitettävät
kappaleet kuin jopa tarinan
loppuratkaisukin. Joulukuun
loppuun asti lavalla pyörii esitys nimeltä Vuonna 85 Remix
Golden Turbo Platinum.
Musikaalin faneista löytyy
monia, jotka ovat nähneet esityksen kymmeniä kertoja.
- Yksi syy musikaalin saamaan suosioon on varmasti
musiikki. Näiden bändien
musiikissa on jokaisen elämän
soundtrackiin kuuluvia biisejä,
pohtii Suokas.
Hänen mukaansa musikaali
käsittelee 1980-luku lempeän
nostalgisesti, ja saa ihmiset
kaipaamaan yksinkertaista aikaa. Myös hahmot ovat hyvin
samaistuttavia ja rakastettavia.
- Toisaalta myös näytelmän
teksti on tehty tarpeeksi naiiviksi. Se ei yritäkään olla fiksumpi kuin laulujen sanat!
Elokuva ei ole
musikaali
Tulevaisuudessa 1980-luvun
rakastettavan hölmöt hahmot
nousevat myös valkokankaalle. Vuonna 85 –elokuva saa
ensi-iltansa helmikuussa.
-Ajatus elokuvasta syntyi jo
5 vuotta sitten. Nyt filmattava
käsikirjoitus on ehkä kymmenes versio, jonka kirjoitimme,
kertoo Suokas.
Elokuvan ohjaajana on hänen lisäkseen Timo Koivusalo. Käsikirjoituksessa auttoi
Kummeli-käsikirjoittanakin
tunnettu Heikki Vihinen.
- Elokuvan tekemisessä auttoi se, että sai mukaan aivan
tuoreita näkemyksiä uusilta
ihmisiltä, kertoo Suokas.
Tarina onkin hieman lavaversiosta poikkeava. Romanttisessa draamakomediassa
keskitytään lähinnä pääpariin
Tommiin ja Karoliinaan, sekä
Tommin entiseen tyttöystävään Elluun ja Tommin ystävään Palleen. Kohtauksia
tapahtuu useammassa paikkaa
kuin lavalla ja ne ovat lyhyempiä. Suurin ero on kuitenkin se,
että elokuva ei ole musikaali.
-Toki siinäkin on paljon
musiikkia, mutta päähenkilöt
eivät puhkea laulamaan, luonnehtii Suokas.
Elokuvan menestykselle on
olemassa pieniä paineita.
- Sitä on nyt käynyt katsomassa ainakin 260 000 ihmistä
teatterissa. Tahtoisin, että ainakin yhtä moni näkisi sen valkokankaalta, pohtii Suokas.
Tulevaisuus
vielä auki
Vuonna 85 Remix Golden
Turbo Platinum –esitys päättyy joulukuussa. Sen jälkeen
Tampereen Työväen Teatterin
lava hiljenee 1980-luvusta ainakin toistaiseksi.
” Yksi syy
musikaalin
saamaan
suosioon
on varmasti
musiikki.
Näiden bändien
musiikissa on
jokaisen elämän
soundtrackiin
kuuluvia biisejä.
”
- Emme nyt kuitenkaan pura
lavasteita, vaikka toistaiseksi
tämä loppuukin, toteaa Suokas.
Pyynikin Kesäteatterissa
esityksen kesäversio Kuuma kesä 85 jatkaa tarinaansa
tulevana kesänä. Sen tarina
sijoittuu siihen kesään, joka
varsinaisessa esityksessä hypätään yli.
Vuonna 85 ilmiö on ollut iso
osa Riku Suokkaan elämää lähes 10 vuotta.
- On se ollut rakas asia,
mutta nyt kun elokuva valmistuu, voisin hetkeksi siirtyä jo
eteenpäin. Edes 1990-luvulle,
hän vitsailee.
Tulevaisuudessa luvassa on
kuitenkin hyppy taaksepäin:
Ensi syksynä ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterissa saa
Suokkaan ja Heikki Syrjän
kirjoittama draamakomedia
Kulkuri, joka kertoo Charlie
Chaplinin tarinan. Niinpä
80-luku on tullut jäädäkseen.
Seuraavaksi vain luvassa on
1880-luku. •
Kiinnostaisiko mainosmyyjän työ,
jota voit tehdä kotoa käsin?
- Tapahtumasi rakentaja -
Haemme
MarRent
MAINOSMYYJIÄ
mukaan SuomiViihde lehden
toimintaan.
Vuokraamme
• Teltat
• Esiintymislavat
• Lavakatteet
• Pöydät ja penkit
• Aidat
• Lattiat
• WC:t
• Yms.
Hakijalta edellytämme:
• Kokemusta mainosmyynnistä
• Aktiivisuutta ja oma-aloitteellisuutta
• Luotettavuutta ja aikatauluissa pysymistä
• Pitkäjänteisyyttä
Työ on provisioperusteinen ja tapahtuu kotoa käsin
puhelinmyyntinä toimeksiantoperiaatteella sekä
myyjän omilla työvälineillä.
Maksu työstä suoritetaan työkorvauksena tai yrityslaskutuksena, jos henkilöllä on esimerkiksi oma yritys.
Lehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Työn voi alkaa heti
tai sopimuksen mukaan. Seuraava numero ilmestyy
15.2.2013.
Lähetä hakemus ja CV mielellään 10.12.2012 mennessä
sähköpostiosoitteeseen
[email protected]
Lisätietoja:
Jaamedia / SuomiViihde lehti
Jaana Vuorenpää 050 569 1969
��������
www.suomiviihde.fi
Toimimme ympäri Suomen.
Toimipisteemme sijaitsevat
Rovaniemellä, Oulussa ja
Tampereella.
Telttoja löytyy useita eri
kokoja kunkin tarpeen
mukaan: 16 - 2000 m2.
Marko Pekkala 0400 695 443
Joni Karjalainen 040 548 3005
[email protected]
www.marrent.fi
Tilaa esiintyjä juhlaasi!
Puhkisoitettuja listahittejä...
Kälättäviä tähtijuontajia...
Juorulehtien sisälukua...
Huonoja vitsejä...
Puhelinterroria...
Stadinkieltä...
puh.09-507 2977 / [email protected]
w w w. v i i h d e o h j e l m a t . f i
nyv
e
l
e
t
n
u
Ku
jotain
s
k
e
e
t
vaih
ta!
u
u
m
iham
Kunnon musaa kellon ympäri taas 13.2.2013!
Radio Musa 88,7
Aikuisten musiikkiradio – Tampere
WWW.SUOMIVIIHDE.FI
7
ARTISTIT JA MUSIIKKI
H
teksti: juha lahti / Kuva: HARRI HINKKA
yÖ
MENESTYSTARINA JATKUU
Olli Lindholm kertoi ajaneensa moposkootterinsa juuri kaupungin toiselle laidalle talvisäilöön. Samalla hän kertoi, että Yö- yhtyeen massiivinen konserttikiertue oli harjoitusten osalta viimeistelty ja valmis
alkamaan. Syksyn ja alkavan talven merkit ovat siis vahvat.
aastattelin
Olli
Lindholmia syys- /
lokakuun vaihteessa.
Yö- yhtye oli juuri valmistautumassa lokakuussa alkavaan
konserttisalikiertueeseen,
joka jatkuu aina joulukuun
loppupuolelle asti.
- Kenraaliharjoitus sitä
varten on pidetty. Kaikki on
kunnossa. Valot ja videotaulu
on myös kasattu ja testattu,
Lindholm kertoo levollisena.
Bändin konserttikiertue ei
ole mikään ihan pikku juttu,
vaan kokonaisuuden hoitaminen vaatii kaikkineen tällä
kertaa 18 hengen työpanoksen. Näin ison henkilömäärän
toiminta kiertueella vaatii
myös huolellisen valmistelun.
- Kaikki on tarkkaan suunniteltu. On myös opittu menneistä vuosista ja tehdyistä
virheistä. Ja kun kenelläkään
tässä työyhteisössä ei ole mitään dokaamisongelmia tai
muuta, niin kaikki sujuu varmasti hyvin.
Konserttien tekemisessä
on Lindholmin mukaan omat
hyvät puolensa. Vaikka jossain festareilla vedetty tunnin
tiukka setti on sekin ihan kuningasjuttu, niin konserteissa voi tuoda esiin sellaisia
musiikillisia asioita, joita ei
”normaalikeikoilla” oikein
voi tehdä.
- Itse konserttien sisältö on
kaksijakoinen. Ensimmäinen
osa on musiikillisesti aika intiimikin, se lähtee liikkeelle
oikeastaan kosketinsoitin /
laulu- yhdistelmällä, ja musiikkia korostetaan hallituilla
valoilla ja kuvilla. Ohjelmisto konserteissa voi olla myös
ovat syntyneet pääosin tekstilähtöisesti, eli sanoitukset
ovat tulleet ensin ja musiikki
on sävelletty niihin. Tällä on
ollut oma vaikutuksensa albumin sisältöön.
- Levylle muodostui mielestäni aika vahva teema, vaikka
kaikki tekstit eivät olekaan
omasta kynästäni. Heimo
Hatakan ja Mariskan teksteistä löydän paljon itseäni ja
omaa ajatusmaailmaani, joten
heidän sanoitustensa ”omaksi
ottaminen” on ollut vaivatonta.
humaan. Laulu on siis aina
ollut minulle ominainen tapa
ilmaista itseäni.
Anna Puu on taivaltanut
monenlaiset kokemukset läpi
kohti sitä päämäärää, jonka
hän nyt on saavuttanut.
- Ala-asteella lauloin kuorossa ja soitin pianoa. Yläasteella piano vaihtui kitaraan
ja aloin laulaa kuuntelemaani
musiikkia, lähinnä amerikkalaista grunge- ja vaihtoehtorockia. Lukion ensimmäisellä
luokalla ollessani osallistuttiin
yhden bändin kanssa Nuorten
taidekilpailuun ja tulimme
omassa sarjassamme jaetulle
ykkössijalle. Turussa opiskellessani lauloin bilebändissä ja
laulusta tuli vielä rakkaampi
ajanviete minulle.
Anna Puu ei vielä tuohon aikaan ajatellut, että laulaminen
olisi hänelle joskus ammatti.
Sitten tuli Idols- kilpailu ja
kaikki muuttui.
- Muutettuani Helsinkiin,
minulla ei yhtäkkiä enää ollutkaan bändiä, jonka kanssa
käydä silloin tällöin keikoilla.
Bändien keikoilla huomasin
yhä enemmän haluavani itse
olla siellä lavalla laulamassa.
Samoihin aikoihin olin viittä
vaille valmis kauppatieteiden
maisteri, enkä oikein tiennyt
mitä olisin halunnut tehdä
” Kaikki on
tarkkaan
suunniteltu.
On myös opittu
menneistä
vuosista ja
tehdyistä
virheistä. Ja kun
kenelläkään
tässä
työyhteisössä
ei ole mitään
dokaamisongelmia tai
muuta, niin kaikki
sujuu varmasti
hyvin. ”
paljon laajempi kuin normaalikeikalla, koska aikaa musiikin esittämiseen on enemmän.
Konserteissa voi myös puhua
paljon ihmisille. Ja kiertueen
alku on tärkeä. Jos siinä tulee heti hyvä fiilis, niin sitten
teksti: juha lahti / Kuva: SANNA SAASTAMOINEN-BARROIS
ANNA PUU
luontainen laulaja
Anna Puu on jo vuosia ilahduttanut musiikinnälkäistä kansaa niin tarttuvilla kappaleillaan kuin persoonallisella äänelläänkin. Oma paikka kotimaisessa
musiikkimaailmassa on löytynyt, siitä todisteena
myös uusi Antaudun- albumi.
8
SUOMIVIIHDE LEHTI 4/2012
- Uusi albumini on oiva
osoitus yhteistyön merkityksestä tällaisessa projektissa. Sitä alettiin tehdä viime
tammikuussa, jolloin levyn
nimibiisikin syntyi. Keväällä
aloin kirjoittaa sanoituksia levyä varten, mutta yksin puurtaminen ei tuntunut hyvältä.
Jukka Immonen, toinen
tuottajistani, ehdotti yhteiskirjoittamista Samae Koskisen
kanssa ja homma alkoi luistaa. Saimme Samaen kanssa
kirjoitettua useammat sanat,
joista sitten kolmet päätyivät
albumille. Tämän levyn myötä olenkin huomannut, että
saan itsestäni todella paljon
irti inspiroivassa työympäristössä hyvien tyyppien kanssa,
Anna Puu kertoo.
Paitsi albumin sanoitukset,
myös sävellysrintamalla käytettiin samaa taktiikkaa, eli
ryhmätyön merkitys oivallettiin sielläkin.
- Ennen kuvittelin, ettei
minulla ole annettavaa sävellyspuoleen, mutta toisin kävi.
Kävimme kahteen otteeseen
kesällä levytiimini (Knipi,
Lasse Kurki ja Jukka Immonen) kanssa Hollolassa sävellysleirillä, missä suurin osa levyn kappaleista on sävelletty
porukalla.
Uutuusalbumin kappaleet
” Ennen
kuvittelin, ettei
minulla ole
annettavaa
sävellyspuoleen,
mutta toisin
kävi. ”
Ammattilaulaja
Laulajaksi tai muusikoksi on
vaikea vain ryhtyä jossain vaiheessa elämää. Musikaalisuus
pitää olla luontainen ominaisuus ja lahja. Näin on myös
Anna Puun kohdalla.
- Aloin laulaa varmaankin
niihin aikoihin, kun opin pu-
valinnoissa on se, että minun
laulajana täytyy pitää niistä,
koska olen kuitenkin bändin
keulahahmo. Meidän bändihän on jo aika vanha, ja biisejä keikoille löytyy vaikka
kuinka. Mutta tiedän, että
tältä uudeltakin levyltä tulee
viisi kappaletta päätymään
keikkaohjelmistoon, joten ei
se kovin huono levy voi silloin olla.
Olli Lindholm ei omien
sanojensa mukaan tarvitse
mitään suurta teknistä apuvälineistöä sävellystyönsä tueksi. Päinvastoin, kaikki sujuu
hyvinkin yksinkertaisesti.
- En minä edes osaa käyttää
mitään hienoja äänityssysteemejä. Minulle riittää kännykkä, jossa on äänitysmahdollisuus ja hyräilen siihen keksimäni melodian. Kosketinsoittajamme sitten alkaa siitä
työstää sovitusta melodian
tueksi, ja kun se työ on tehty,
lähtee demo sanoittajalle.
Albumin soundimaailmassa
Yö hakee ainakin jonkin verran uusia ja aika rohkeitakin
juttuja. Esimerkiksi rummuissa saattaa löytyä tietynlaista
luomumaisuutta – luonnollisuutta.
- Mutta ei hätää – viimeistään siinä vaiheessa kun minä
avaan suuni, niin kaikki tietävät kyllä, mistä bändistä on
kyse. •
kaikki rullaa itsekseen eteen- albumilla on muun muassa
sellaisia nimiä kuin Juha Tapäin.
Konsertin toinen setti pitääkin sitten jo sisällään reip” Lähtökohtahan
paampaa musaa.
kappale- Toisen setin neljännesvalinnoissa on
tä biisistä lähtien on meno
päällä loppuun asti. Onhan
se, että minun
ihmisillä myös oikeus päästä
laulajana täytyy
hyppimään mukana ja heittää
pitää niistä,
pipoa ilmaan.
Pelko ja rakkaus
Edellä mainitun niminen on
Yö- yhtyeen uusi albumi, jonka julkaisupäivä on marraskuun alkupuolella. Materiaali
sille on tosin ollut valmiina jo
jonkin aikaa.
- Soitimme kappaleet albumille jo viime keväänä ja
kesänä, kun oli keikkailun
suhteen hiljaisempaa. Päätös
näin toimimisesta oli itse asiassa tehty jo viime vuonna,
kun albumia suunniteltiin,
Lindholm kertoo.
Itse levyntekoprosessi noudatteli tuttuja uomia. Kolmisenkymmentä kappaletta oli
alun perin mukana ehdolla,
ja niistä sitten valittiin kolmetoista.
- Ja itse asiassa kaksitoista
kappaletta päätyi albumille,
koska yksi minun säveltämäni biisi pudotettiin loppuvaiheessa pois. Se ei oikein
istunut kokonaisuuteen.
Biisintekijöinä uudella
koska olen
kuitenkin bändin
keulahahmo.
Meidän bändihän
on jo aika vanha,
ja biisejä keikoille
löytyy vaikka
kuinka. ”
pio, Antti Kleemola ja Petri
Somer. Myös Lindholmilta
itseltään on mukana kolme
” Mutta ei hätää
– viimeistään
siinä vaiheessa
kun minä avaan
suuni, niin kaikki
tietävät kyllä,
mistä bändistä
on kyse. ”
sävellystä.
- Lähtökohtahan kappale-
BLUESCASE
JUHLAKOKOELMALEVY
valmistumisen jälkeen. Nämä
kaksi tekijää olivat vaikuttamassa siihen ahaa-elämykseen, jonka seurauksena osallistuin Idols- kilpailuun.
” Aloin laulaa
varmaankin niihin
aikoihin, kun
opin puhumaan.
Laulu on siis
aina ollut minulle
ominainen tapa
ilmaista itseäni. ”
Vakiomiehityksellä keikoille
Anna Puu on perheenäiti, ja
niinpä se asettaa omat vaatimuksensa ja rajoituksensakin
keikkailulle. Niinpä hän tekeekin esiintymisiä pääosin
viikonloppuisin. Keikkojen
monipuolisuus pitää myös
omalta osaltaan motivaation
korkealla.
- Minulla on tosiaan ollut
sama bändi alusta asti. Siihen kuuluvat Jari Salminen
(rummut), Topi Karvonen
(basso), Antti Kajanus (kitara) sekä Jussi Liimatainen
(piano). Meillä on ollut hurjan
muokata teosta ja tehnyt siitä hienon ja tanssittavan kappaleen.
Sanovat sitä ihmeelliseksi on Olavi Virran
vuonna 1953 levyttämä kansainvälinen hitti.
Se on säveltäjänsä Irving Berlinin yksi menestysiskelmistä. Käsilläsi olevassa taltioinnissa
siihen on saatu tuore ilme uudella introlla
ja muutamilla sointumuutoksilla. Perinteistä
Irvingin henkeä edustaa Hyvärisen lisäämä
pianovälike.
Tulipunaruusut on äänitetty ensimmäisen
kerran vuonna 1930. Teemu Grönbergin
laulama vuoden 1946 levytys löytyy Sointusarjan 3. osasta (FFCD 1022). Perinteisen
humpparytmin virkistykseksi ei Antti Hyvärisen tarvinnut tehdä muuta muutosta, kuin
muotoilla kappale sambaksi.
Ikävä on Kempin säveltämä ja sanoittama,
ja oli sota-ajan kuunnelluimpia iskusävelmiä.
Eugen Malmsténin versio vuodelta 1940
on tallennettu myös Sointu-sarjan 2. osaan
(FFCD 1019). Ensilevytyksen jälkeen sävellystä on levytetty tasaiseen tahtiin, ja se on
yksi sota-ajan muistojuhlien suosikkikappaleista. Hyvärisen sovitus pitäytyy tässä kappaleessa perinteessä.
Hymyilevät silmät on Toivo Kärjen sävellys.
Se sai ensilevytyksensä Olavi Virran laulamana vuonna 1946, ja se löytyy CD:ltä Kaikki
Isku -levytykset (AMCD 1001). Se on myös
Nevala Kemppi booklet.indd 1
tähän asti ollut upean kappaleen ainoa levytys, mikä tuntuu aika ihmeelliseltä. Luulisi, että
näin komea teos olisi jäänyt elämään. Uusimpaan versioon Antti Hyvärinen on lisännyt
tempoa.
Yö lehmusten varjossa on Arvi Hännisen
vuonna 1938 Turun VPK:n talon peilisalissa
Soinnulle levyttämä tango, joka löytyy mm.
Sointu-sarjan 1. osasta (FFCD 1017). Kempin
sävellys rakenteeltaan harvinainen; ensin kaksi
molliosaa, sitten duuriosa ja lopuksi alun molliosa uudelleen. Kappale muuttunut Hyvärisen käsittelyssä mediumfoksiksi.
Lennä mun lempeni laulu -kappaleen on
ensilevyttänyt Martti Lohikoski Soinnulle
vuonna 1938 ja se löytyy myös Sointu-sarjan
1. osasta (FFCD 1017). Alun perin kappaletta ei ollut tarkoitettu valssiksi, vaikka se on
sellaisena opittu tuntemaan. Tästä tietämättä
Antti Hyvärisen sovituksena tutusta valssista
kehkeytyi Nevalan tulkittavaksi medium beat.
Mademoiselle de Paris -kappaleen on säveltänyt Paul Jules Durand ja se on maailmalla
hyvin suosittu ranskalaisvalssi. Olavi Virta levytti sen vuonna 1950 mestarihaitaristi Matti
Viljasen sovituksena. Tässä Risto Nevalan
levytyksessä harmonikalla tauturoi ranskalaisin
musetteäänin Jarmo Tinkala, mestarihaitaristi
hänkin.
hauskaa kaikenlaisia keikkoja
tehdessä, ja niitä keikkoja onkin ollut ihan laidasta laitaan
isoista festarikeikoista aina
intiimeihin akustisiin keikkoihin. Minun biisini kääntyvät luonnollisesti akustiseen
muotoon ja mm. konserttisalikeikoilla olemmekin soittaneet tavallisen setin välissä
ns. akustisen osuuden. Näin
äitinä pyrin siihen, että keikat
ovat enimmäkseen viikonloppuisin, ettei tarvitsisi olla kotoa pois niin paljon.
Tulevaisuuden suhteen Anna Puu ei ole itselleen mitään
suuria tavoitteita asettanut,
vaan menee eteenpäin päivä
kerrallaan nauttien juuri siitä
hetkestä.
- Silloin kun minulle siunaantuu vapaa-aikaa, tykkään
huoltaa
kehoani bikram- jooAurinko laskee länteen
gassa tai erinäisillä jumppaMuistathan illat nuo
tunneilla. Pidän myös löysäilystä, eli kotona oleskelusta,
Kuka puolestani itkee
Mä tiedän pienen tutun laulun
Sointu-orkesteri: ja lukemusiikin
kuuntelusta
Ari Hakulinen: haitari (8, 10, 13), basso, Jarmo Tinkala: haitari (2, 5, 14),
Kimmo Gröhn: puhaltimet (2-3, 5, 8-9, 12, 14), Ilpo Murtojärvi: kitarat,
Juha Kangassalo:
rummut, Mongo
Aaltonen: perkussiot
(1, 3-4, 6, 8-13),
misesta.
Olen
kaiken
kaikkiAntti Hyvärinen: Kulkijan
koskettimet,
orkesterin johto
määränpää
Sovitukset: Antti Hyvärinen
aan aika tunnepohjainen
toiÄänitys: Kari Nieminen
Sanat eivät riitä kertomaan
Sulle lauluni
teen Noisecamp studioilla
Miksaus: Kari Nieminen ja Antti
Hyvärinen
Sasa Opacic
mija ja siksi Masterointi:
harvemmin
teen
Kannen kuvat: Jukka-Pekka Virtanen ja Usko Kempin perikunta
suunnittelu ja toteutus: Markku ja Hanna Alpimaa
mitään Kannen
tulevaisuuden
suunnitelmia. Tällä hetkellä haaveilen opiskelusta, en tosin tiedä
vielä mitä haluaisin
opiskella.
Turun Tähtituotanto Oy
2011
www.fiftyrecords.com
Pidän tuntosarvet pystyssä ja
odotan, että ”se jokin” löytää
minut. •
jäi Reino Helismaan viimeiseksi sanoitukseksi. Sitä tehdessään Helismaa jo tiesi olevansa
vakavasti sairas. Hän menehtyikin vuonna
1965. Kappale on henkilöitynyt Viktor Klimenkoon, joka edusti sävellyksellä Suomea
Eurovision laulukilpailussa ja teki kappaleen
ensilevytyksen vuonna 1965. Myös VesaMatti Loiri on levyttänyt tämän kauniin kappaleen.
on teos, jonka Olavi Virta (1915-1972) levytti Isku-levymerkille vuonna 1944. Levytys
on jäänyt ainoaksi ennen tätä. Kappaleen
sanoittajan Kerttu Mustosen ja Toivo Kärjen
yhteistyö oli tiivistä myös sodan aikana, vaikka Kärki olikin tulenjohtotehtävissä rintamalla.
Onneksi kenttäposti toimi.
on Pasi Kauniston hitti vuodelta 1969, ja
se voitti Syksyn Sävelen samana vuonna.
Juha ”Junnu” Vainion (1938-1990) tekstillä
lienee ollut osuutensa menestykseen. Kappaletta ei ole ensilevytyksen jälkeen levytetty
yli kolmeenkymmeneenviiteen vuoteen,
mikä on ihmeellistä, koska kyseessä on erittäin kaunis sävellys. Tällä levyllä Hyvärinen
on laittanut sovituksellaan kappaleeseen hieman vauhtia.
on Kärjen ja Vainion ennenjulkaisematon
teos vuodelta 1978. Se on luultavasti osallistunut johonkin kilpailuun, mutta ei ole
tiedossa mihin.
on muutamaan kertaan levytetty Kärjen ja
Tuula Valkaman teos. Antti Hyvärisen sovitus on tehnyt kappaleesta tanssittavan medium beatin.
on ennen julkaisematonta Kärjen ja Vexi Salmen tuotantoa vuodelta 1982.
MUSTAT ENKELIT
-
KULJETUSKOTELOT
.
V
0
1
AMMATTILAISILLE
YLI 25 VUODEN
KOKEMUKSELLA!
Li s ät i e t o ja :
P uh. & Fa x . ( 0 2 ) 8 4 2 4 2 8 5
GSM 050 569 7495
Tilaa osoitteesta
www.mustatenkelit.com
[email protected]
www.bl uescase. com
KOLME KUNINGASTA
8. Viimeinen ruusu
Mononen on sekä säveltänyt että sanoittanut tämän Esko Rahkosen 1970 levyttämän
kappaleen. Laulu on luultavasti tehty mittatilaustyönä Rahkoselle. Taipale on tehnyt siitä
oman versionsa 25 v myöhemmin. Tällä levyllä kappale on haluttu pitää tangona, joka
alkuperäinen sovituskin oli.
nimiä. Tässä teoksessa kohtaavat kaksi hyvin
nuorena kuollutta taitajaa. Eeva (1923-1960)
kirjoitti runsaat 150 iskelmätekstiä ja Mononen teki liki saman määrän julkaistuja sävellyksiä. Kappaleen ensilevytyksen on tehnyt
Veikko Tuomi 1954.
12. Erottamattomat
Monosen kaunis sävellys ja sanoitus on Esko
Rahkosen ensilevyttämä (1966). Arthur Fuhr9. Jos jätät minut
mannin tangosovitus saa tässä versiossa vähän
Tämän kappaleen Mononen on sanoittanut Sointu-orkesteri:
vauhtia ja muuntuu tanssittavaksi nopeaksi foyhdessä Saukin kanssa. Taipale teki ensileTaneonKannisto:
puhaltimet,
xiksi. Ari Hakulinen: haitari, basso,
vytyksen 1964. Kappale
säilyttänyt suoIlpoja Murtojärvi:
sionsa vuosikymmenten ajan,
sitä esitetään kitarat, Juha Kangassalo: rummut,
Antti Hyvärinen: koskettimet,
orkesterin johto,
13. Nuoruudenrakkaus
edelleen tansseissa ja konserteissa.
Monosen
säveltämän ja sanoittaman
Saana ja IlpoTämän
Murtojärvi:
taustalaulu
kappaleen on levyttänyt Mauri Härmä 1967
10. Yön tummat siivet
Antti
Hyvärinen
Björn
Björklöfin
orkesterin kanssa, Björklöfin
Myös tämän Monosen säveltämän jaSovitukset:
sasovittamana
sekä
1979 Matti Viljasen sovitnoittaman kappaleen ensilevytys (1966) on
Äänitystamana.
Kari Nieminen
Taipaleen laulama. Monosen monipuolisuus
musiikintekijänä Miksaus:
tulee hyvin Kari
esille Nieminen
kappaleis- ja Antti Hyvärinen Noisecamp studioilla
14. Kukkani
lumen alla
sa, joissa hän on tehnyt sävellyksiinsä myös
Masterointi:
Sasa Opacic
Tämänkin kappaleen ensilevytys (1971) on
tekstit. Hän on kirjoittanut elämänmakuisesti
Matti Kivekäs
ToivoSanat
Kärjen
Rahkosenjatekemä.
ovat perikunta
Saukin käsialaa.
omista kokemuksistaan.Kannen
Ei ihme, kuvat:
että hänen
Hän on Markku
tehnyt paljon
tekstejäAlpimaa
Monosen
teoksensa ovat aina olleet
suosittuja.
Kannen
suunnittelu ja toteutus:
ja Hanna
sävellyksiin, mutta tiedetään myös, että Mononen on antanut raakaversioita teksteistä,
11. Orvon kyynel
jotka sitten on merkitty esimerkiksi Saukin
Monosen sävellyksen on sanoittanut Helena
tekemiksi. 1970-luvulla myös levy-yhtiöillä oli
Eeva, ja tämä on tiettävästi hänen ainut sanoipaljon sananvaltaa laulujen teksteihin, ja tähän
tuksensa Unto Monoselle. Eeva käytti monia
kappaleiden tekijöidenkin täytyi alistua.
salanimiä, jotka useimmiten olivat miesten
Sointu-orkesteri:
Simo Vuoristo: viulu, Ari Hakulinen: haitari, basso, Ilpo Murtojärvi: kitarat,
Juha Kangassalo: rummut, Antti Hyvärinen: koskettimet, orkesterin johto,
Laajasalon opiston solistilinjan oppilaat: taustalaulu
Sovitukset: Antti Hyvärinen
Äänitys: Kari Nieminen
Miksaus: Kari Nieminen ja Antti Hyvärinen Noisecamp studioilla
Masterointi: Sasa Opacic
Kannen kuvat: Lasse Finska ja tuntematon
Kannen suunnittelu ja toteutus: Markku ja Hanna Alpimaa
Piano Soitin Laineelta
Erityiskiitos Matti Salokankaalle
Turun Tähtituotanto Oy 2012
www.fiftyrecords.com
Juhlakirja ja
Meitä enkelit
koskettaa
-uutuuslevy
Tilaa netistä
-teos on esitetty ainakin kerran, vuonna 1983
Helsingin Juhlaviikkojen yhteydessä pide- Sointu 6013 Jaska Mäkynen ja Sointu-orkesteri - Unto Monosen sävelin booklet.indd 1
tyssä Toivo Kärki -konsertissa, mutta sitä ei
ole koskaan levytetty. Kappale on yksi niistä
harvoista Kärjen sävellyksistä, joihin Jukka
Turun Tähtituotanto Oy 2011/2012 SOINTU 6010
Virtanen on kirjoittanut tekstin.
www.fiftyrecords.com
4.5.2012 10.25
Piironen Kärki booklet 2nd edit.indd 1
7.4.2012 0.25
suoraan tuottajalta:
www.fiftyrecords.com
24.10.2011 16:04:50
KOLME SÄVELTÄJÄMESTARIA
www.kuukkeli.org
tai soita tilaus
(016) 668 741
Puh.tilaukset
joka päivä 9-21!
Mainitse tilausta tehdessäsi “SuomiViihde”,
niin saat yllätysedun!
www.souvarit.net
WWW.SUOMIVIIHDE.FI
9
ARTISTIT JA MUSIIKKI
teksti: juha lahti / Kuva: anton sucksdorff
robin
chillisti eteenpäin
Yli 100 000 myytyä esikoislevyä ei voi olla väärä todiste siitä, että turkulainen Robin on tämän hetken kuumimpia nimiä nuorten keskuudessa. Nyt tämä 14-vuotias artisti on julkaissut toisen albuminsa, ja lienee
aika lailla itsestään selvyys, että myös se löytää monta uutta kotia.
C
hillaa on Robinin
uuden albumin nimi.
Kappaleista vastaa
pääosin Jimi Constantine,
joka myös Jimi Pääkallona
aikaisemmin tunnettiin.
- Jimi lähetti mulle biisejä ja valitsin niistä ne, joista
tykkäsin. Tekstejä on voitu
jonkun verran muuttaa minulle sopivaksi. Levyllä on
myös kaksi mun omaa sanoitusta, Robin kertoo.
Nuori artisti on kaiken
kaikkiaan varsin tyytyväinen
uuteen albumiinsa, sillä siellä on mukana sellaisia musiikillisia elementtejä, jotka
hän itse tuntee tärkeäksi.
- Levyltä löytyy räppäystä
ja beatboxausta. Enemmän
räjähdyksiä ja hyvä soundimaailma. Levy ei missään
nimessä ole pelkästään corepoppia.
Levyltä on jo saatu ennak-
teksti: juha lahti / Kuva: andreas janett
elonkerjuu
paluu etulinjaan
Elonkerjuu piti Lauri Tähkän soolouralle siirtymisen
jälkeen tovin taukoa ja ajoi samalla sisään uuden solistinsa Juha Lagströmin. Uutta tulemista on selvästikin valmisteltu huolella, sillä kokoonpano on nyt palannut ja puhtia tuntuu olevan kuin pienessä kylässä.
10
SUOMIVIIHDE LEHTI 4/2012
komaistiaisia singlen muodossa. Kappale on nimeltään
Puuttuva palanen ja mukana
siinä on myös Brädi.
”Ainahan mä
chillaan, koska
ei tämä tunnu
työltä. Paljon
vietän aikaa
kavereitten
kanssa.
Purjehdus ja
urheilu antavat
mulle myös
paljon ja vievät
ajatukset pois
musiikista ja
laulusta. ”
tietysti pitää ollakin ainakin sävelkorvaa.
tässä tapauksessa, kun artisRobin on aina ollut myös
ti on vielä kouluiässä. Miten esiintymishaluinen ihmiRobin chillaa?
nen. Sen huomasivat myös
- Ainahan mä chillaan,
koska ei tämä tunnu työltä. ” Tavoitteenani on
Paljon vietän aikaa kave- päästä ulkomaille
reitten kanssa. Purjehdus ja
esiintymään.
urheilu antavat mulle myös
Ja
onhan sinne
paljon ja vievät ajatukset
kutsuja tullutkin,
pois musiikista ja laulusta.
Asiat arvojärjestyksessä
Robin on aina ollut musiikillisesti lahjakkuus. Oikeastaan musikaalisuus joko
on ihmisessä tai sitten ei ole.
Ja tämä ominaisuus tulee
esiin juuri laulun muodossa. Laulussa ei ole valkoisia
ja mustia koskettimia, joita
oikein painettuna oikeissa
kohdissa tulee myös oikeiAlbumin nimi viittaa ren- ta ääniä. Laulu joko menee
toon meininkiin, ja sitä sen oikein tai sitten ei. Se vaatii
Y
ksi voimainnäyttö
Elonkerjuulta on
syksyllä julkaistu
uutuusalbumi Ilon pirstaleet.
Varsin nopeasti albumi löysi
tiensä niin moneen kotiin, että
kultalevyjuhliakin päästiin jo
viettämään. Uusi solisti Juha
Lagström on asiasta otettu ja
innoissaan.
- Kun levyä tekee, niin
silloin on vaikea tietää, millainen siitä tulee ja miten se
vastaanotetaan. Vasta jälkeenpäin lopputuloksen voi
analysoida. Olen albumiin
erittäin tyytyväinen, siitä
löytyy juuri sitä rosoisuutta
ja rouhetta jota sinne haettiinkin, Lagström kertoo.
On täysin ymmärrettävää,
että uuden albumin lopputuloksen ennakoiminen on vaikeaa varsinkin Elonkerjuun
tapauksessa, sillä materiaalin
valmistaminen sinne alkaa
bändillä yleensä aika minimaalisilla menetelmillä.
- Meillähän jokainen voi ja
saa tehdä uusia biisejä. Aika
usein homma menee niin, että
melodia ja sointukulku haetaan vaikkapa akustisen kitaran kanssa, ja idea viedään
sitten bändin kuultavaksi.
Biisiä aletaan työstää bändin
voimin ja koko ajan äänitetään juttuja. Se on äärimmäi-
sen tärkeää, koska kaikenlaiset vahingotkin tallentuvat ja
niistä aika usein tulee lopulta
niitä parhaita juttuja biiseihin, Lagström mainitsee.
”Kun levyä tekee,
niin silloin on
vaikea tietää,
millainen siitä
tulee ja miten se
vastaanotetaan.
Vasta jälkeenpäin
lopputuloksen voi
analysoida. ”
Kun Elonkerjuu on saanut
treenikämpillä kappaleet kuosiin, niin sitten on vuorossa
studiosessio, jossa äänitetään
taustat kappaleisiin. Ja ainakin Ilon pirstaleet- albumin
lauluosuudet tehtiin eri studiossa kuin soitot. Pitkä tie siis
kuljetaan ennen kuin albumi
on kauppojen hyllyillä.
Kotikentältä
maailmalle
Uuden albumin myötä Elonkerjuu lähtee myös keikoille.
Lagströmiä lukuun ottamatta
muu jäsenistö tuntee toisensa jo yli kymmenen vuoden
yhteistyön takia varsin hyvin,
mutta en ole vielä
mennyt, koska
koulu on kesken.
Haastatteluja
olen kyllä
ulkomaillekin
antanut. ”
sukulaiset, jotka saivatkin
seurata Robinin esiintymistä kaikissa mahdollisissa
juhlatilaisuuksissa. Nyt artistin esiintymisareenat ovat
eikä uudella solistillakaan
juuri sen takia ollut mitään
suuria paineita yleisön eteen
astuessaan.
- Totta kai sellaista ekstrakutinaa alussa oli sen takia,
että kotikentältä Pohjanmaalta keikat aloitettiin. Mutta
tämän bändin yksi parhaista
puolista on tietynlainen välittömyys, eli ei tarvitse yrittää
olla mitään kuuta kuin se,
mitä luonnostaan on. Tällaiseen kokoonpanoon on kiva
hypätä mukaan.
Juuri vankka kokemus antaakin eväät rentoon esiintymiseen, sillä soittajat tuntevat
toisensa ja käyttäytymisensä
läpikotaisin.
- Esimerkiksi rytmiryhmämme tietää jo toisen pienestä silmänliikkeestä, mitä
tuleman pitää. Ja se tuki, joka
minulle bändiltä tulee, on tosi hienoa.
Elonkerjuu taipuu monenlaisiin esiintymispaikkoihin.
Bändi kiertää yökerhoista
nuorisoseurantalojen kautta
ihan tavallisille tanssipaikoille.
- Ainakin nyt alussa yleisöä on ollut todella hyvin
keikoillamme. Ja sen olen
huomannut, että samat fanit kiertävät keikoillamme
paikasta toiseen, Lagström
hieman erilaisia, mutta keikkoja tehdään edelleen varsin
rajoitetusti.
- Viime kesänä tein 30
keikkaa. Oikein kiva kesä se
olikin. Esiinnyin festareilla,
kaikenlaisissa muissa tapahtumissa ja sitten minulla oli
myös omia keikkoja.
Koska Robin käy vielä
koulua, on keikkamäärää
rajoitettu kesäajan ulkopuolella. Asiat on siis laitettu
ihan hienosti tärkeysjärjestykseen.
- Mutta ihan hyvin koulu
ja keikkailu sopivat yhteen.
Kaikki haastattelut esimerkiksi on sovittu kouluajan
ulkopuolelle tai sitten viikonloppuihin. Keikkoja
tulen nyt kouluaikana tekemään noin neljä kappaletta
kuukaudessa.
Temppujen tekijä
Vaikka Robin on vielä nuori
artisti ja elämä vasta edessäpäin, miettii hän silti jo
tulevaisuuttakin uransa suhteen.
- Tavoitteenani on päästä
ulkomaille esiintymään. Ja
onhan sinne kutsuja tullutkin, mutta en ole vielä mennyt, koska koulu on kesken.
Haastatteluja olen kyllä ulkomaillekin antanut.
Musiikillisesti Robin haluaa pitää tason korkealla ja
kertoo.
Elonkerjuu esiintyy keikoilla aina yhden pitkän setin
verran.
- Siinä painotumme uuden
levyn materiaaliin, mutta totta kai vanhojakin hittejä on
mukana.
” Taisin olla
jotain 15-vuotias,
kun jalkapallo
sai väistyä
kitaransoiton
tieltä, ja haave
futistähteydestä
vaihtui rocktähteyden
tavoittelemiseen.
Teinivuosina
minulla olikin
vaikka mitä
bändejä, ja joku
niistä teki joitakin
äänitteitäkin. ”
Estraditaiteilijan
tausta
Juha Lagström ei ole hypännyt suureen tuntemattomaan
astuessaan Elonkerjuun laulusolistiksi. Jo teinivuosista
itse asiassa nostaa sitä koko
ajan.
- Jokaisen levyn pitää olla parempi kuin edellinen.
” Eihän sitä
koskaan tiedä,
miten tämä ura
jatkuu. Siksi aion
mennä yläasteen
jälkeen lukioon ja
opiskella itselleni
ammatin. ”
teksti: juha lahti / Kuva: pasi ristolainen
jani wickholm
elämänmuutoksia
Tavoitin Jani Wickholmin puhelinhaastatteluun melkoisen kiireen
keskeltä, sillä miehellä ja hänen perheellään oli muuttotouhut menossa. Suuria muutoksia Wickholmin elämään on muutenkin luvassa, siitä tulee takuuvarmasti pitämään huolen alkuvuoden puolella
syntyvä perheen esikoinen.
äänessäni.
Kaikille on selvää, että
kulttuuri musiikin käyttämisessä on muuttunut. Albumit
eivät nykyään myy enää välttämättä hirmuisia määriä,
koska musiikkia saa kuunteluun muualtakin.
- Uskon kuitenkin, että
kulttuuri musiikin käyttämisessä tulee vielä muuttumaan,
ja minullakin tulee olemaan
tulevaisuudessa musiikilleni
paljon kysyntää.
Haluan myös tehdä jatkossa
enemmän omia biisejä.
Vaikka Robinilla nyt onkin suosio aika valtaisa,
niin hän pystyy kuitenkin
pitämään jalat tukevasti
maassa.
- Eihän sitä koskaan tiedä, miten tämä ura jatkuu.
Siksi aion mennä yläasteen
jälkeen lukioon ja opiskella
itselleni ammatin.
Jo edellä mainittujen purjehduksen ja urheilun ohella
Robinin harrastuksiin kuuluu kiinteänä osana sirkuskoulun jutut.
- Trampoliini on kiva ja
yleensäkin kaikenlaisten
temppujen tekeminen on
mukavaa. Bäkkäri, eli voltti
takaperin onnistuu esimerkiksi mainiosti. •
asti musiikkia harrastanut
mies on tehnyt sillä saralla
aikaisemmin jo yhtä ja toista.
- Taisin olla jotain 15-vuotias, kun jalkapallo sai väistyä kitaransoiton tieltä, ja
haave futistähteydestä vaihtui rock-tähteyden tavoittelemiseen. Teinivuosina minulla
olikin vaikka mitä bändejä, ja
joku niistä teki joitakin äänitteitäkin.
Lagström on ammatiltaan
näyttelijä. Siis lavaesiintyminen ei ole mitenkään vierasta
hänelle. Mies on myös ollut
mukana muun muassa Jim
Morrisonin musiikkia käsittelevässä musikaalissa.
- Ehkä näyttelijän tausta
auttaa lavalla olemisessa.
Käytän keikoilla paljon hyväksi kaikkea, mitä ympärillä tapahtuu. Ne eivät ole
koskaan huonoja asioita, kun
osaa kääntää ne positiivisiksi. Se on eräänlaista improvisaatioteatteria.
Vaikka Elonkerjuu on vasta
julkaissut uuden pitkäsoiton,
niin seuraavaankin ollaan jo
materiaalia etsimässä.
- Mutta mennään asia kerrallaan. Levyjä tulee jatkossakin varmasti, mutta nyt
pidetään toiminta aktiivisena
ja keikaillaan. •
One man show
Jani Wickholmille on aina ollut selvää, että musiikki tulee
olemaan hänen ammattinsa.
- Päivätöitä tein silloin alkuvaiheessa ainoastaan sen
takia, että sain kitaran, styrkkarin ja auton maksettua.
Trubaduurikeikat työllistävät Jani Wickholmia edelleen eniten. Näitä ”one man
show”- esiintymisiä hän onkin pääasiassa viime vuosina
tehnyt.
- Joskus myös duo- ja bändikeikkojakin on. Mutta aika
harvassa ovat nykyään sellaiset ravintolat ja pubit, jotka
pystyvät ostamaan bändejä
sisään.
Kun tekee ammatikseen
musiikkia, niin levyjä pitää
tehdä ja sitä kautta julkisuutta itselleen. Mutta juuri julkisuus on se asia, joka Jani
Wickholmin mietteliääksi.
- Minusta on tulossa
isä, ja se on suurin asia
elämässäni. Perhe on ykkösasia, sitten tulee ehkä
Idols hyvänä kakkosena,
Jani Wickholm kertoo
ylpeänä.
Myös perheen muutto
liittyy perheenlisäyksen
syntymiseen, sillä nyt haetaan asuinpaikkaa siten että molempien vanhemmat
löytyvät järkevän matkan
päästä.
- Minun sukuni on Keravalla ja vaimon taas
Jyväskylässä. Tulemme
varmasti tarvitsemaan ainakin alkuvaiheessa apua,
ja mummuilta sitä varmasti tulemme saamaan,
Wickholm mainitsee.
Mies myöntää ja arvioi,
että lapsen syntymä tulee
aivan varmasti muuttamaan häntä ihmisenä ja
vaikuttamaan myös mu-
siikin tekemiseen.
- Luulen, että asenteet ja
arvot sekä elämässä että työssä tulevat olemaan jatkossa
uudessa järjestyksessä.
” Minusta on
tulossa isä, ja
se on suurin
asia elämässäni.
Perhe on
ykkösasia,
sitten tulee ehkä
Idols hyvänä
kakkosena. ”
Aivan eri mies
Lieneekö Wickholmin viime kesänä julkaistun, järjestyksessään seitsemännen
albumin nimi Aivan eri mies
ollut enne, sillä sellainen hän
todennäköisesti kohta on. Jo-
ka tapauksessa albumi näki
päivänvalon kesäkuun puolivälin paikkeilla, ja se esittelee jälleen Jani Wickholmin
myös lauluntekijänä.
- Levyä tehtiin noin puolitoista vuotta. Se on enemmänkin ajan kuvia, ei niinkään yhtenäinen kokonaisuus. Levyllä on yksitoista
kappaletta, joista kahdeksan
on minun sävellyksiäni Pauli
Hanhiniemen sanoituksilla.
Jani Wickholm on tyytyväinen siihen, että hän sai
albumin tekoon mukaan erittäin hyviä muusikoita. Osa
kappaleista on tehty myös
hänen omana tuotantonaan
omassa studiossaan.
- Rosoisuutta haettiin
tietoisesti mukaan, mutta
mitään hirveitä ylilyöntejä
sieltä ei kuitenkaan löydy.
Soundi on jalostunut matkan
varrella ja jalostuu yhä. Ajetut kilometrit kuuluvat myös
” Julkinen
henkilö on
jotenkin kaikkien
omaisuutta.
Häntä voidaan
pompotella
miten vain. Se
jopa vaikuttaa
ihmisten
käyttäytymiseen.
”
- Julkinen henkilö on jotenkin kaikkien omaisuutta. Häntä voidaan pompotella miten
vain. Se jopa vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Itse haluan kuitenkin tehdä musiikkia ihan vakavassa mielessä.
En halua olla niinkään viihteellinen van luoda musiikillani taidenautintoja. •
WWW.SUOMIVIIHDE.FI
11
ARTISTIT JA MUSIIKKI
teksti: juha lahti / Kuva: meijusuvas.com
meiju suvas
juhlan aikaa
Vuosi oli 1982 ja kaikkialla soi kappale Tahdon Sinut! Nuori, ujonkin kuvan itsestään antanut hentoääninen Meiju Suvas oli noussut tuolla kappaleella
ja esikoisalbumillaan kertaheitolla kuuluisuuteen.
No, vuosien mittaan on sekä olemukseen että ääneen tullut määrätietoisuutta, ja ura sen kuin jatkuu.
M
eiju Suvaksen esikoisalbumi tosiaan
myi aika nopeastikin platinalevyyn oikeuttavan
määrän, eli 50 tuhatta kappaletta. Se toi mukanaan myös
suuren määrän keikkoja, ja
muu työ saikin nopeasti jäädä
esiintymisten tieltä.
- Olen iloinen siitä että olen
kolmekymmentä vuotta saanut elättää itseni laulamalla.
Se kolmekymmentä vuotta on
mennyt tosi nopeasti. Vaikka
ensilevy tulikin vuonna 1982,
niin voin katsoa urani alkaneen
ammattilaulajana varsinaisesti
vuonna 1983. Eli juhlan aikaa
on jo vietetty jo viime kesästä
asti ja se sen kuin jatkuu edelleen, Meiju Suvas sanoo.
teksti: juha lahti / Kuva: markku koivumäki
finlanders
kestosuosikit
Finlanders osoitti laajan materiaalinsa ja kovan ammattitaitonsa toimivuuden silloin, kun yksi kokoonpanon tärkeimmistä lenkeistä – Jussi Lammela – oli
tapaturman myötä sairaalassa. Nyt on Lammelakin
taas palannut tutulle paikalleen ja juna kulkee…
- Useampi kuukausihan siinä
meni niin, että Jussi oli ”telakalla” ja teimme keikat ilman
häntä. Juha Pellinen tuurasi
rummuissa ja muut sitten lauloivat enemmän sooloja ja minä hoidin illan ohjelmiston valinnan, kertoo bändin hanuristi
ja puhaltaja Lasse Paasikko.
Lammelan onnettomuus
tapahtui orkesterin toiminnan
kannalta aika tiukkaan paikkaan, sillä heillä oli tapahtumahetkellä viimeinen kesälomapäivä menossa, ja keikat
alkamassa.
- Tai toisaalta oli hyvä, ettei
meillä ollut aikaa alkaa pohtia tilannetta. Kahden viikon
keikkaputki ilman välipäiviä
oli odottomassa eikä sitä voitu
enää peruuttaa. Se tehtiin kunnialla kuten jatkokin, Paasikko
mainitsee.
12
tasaisuus, mitkä vaikuttavat
keikkojen saatavuuteen. Tanssijärjestäjät joutuvat esiintyjiä
varatessaan miettimään aina
sitä, kuka mahtaisi olla vielä
seuraavana vuonna suosiossa.
Se antaa heillekin eräänlaista
turvallisuuden tunnetta, kun
kyseessä on näinkin pitkän uran
” Kai se on
tehnyt bändi. Ja me pystymme
myös uudistumaan, mutta peuskottavuus
rusmusiikki on meillä aina aika
ja sitten
vakio. Järjestäjä ja yleisö tietätietynlainen
vät, mitä saavat.
bändin
Pitkä ura tosiaan on Filandersilla
jo takana, sillä 28 vuotta
tasaisuus,
tuli
täyteen
nyt syksyllä. Mikä
mitkä
saa muusikot edelleen motivoivaikuttavat
tumaan työhönsä?
keikkojen
- No tämä on itse asiassa
ihan
unelma-ammatti siksi,
saatavuuteen. ”
että se on saanut alkunsa har- Kai se on uskottavuus rastuksesta. Niin voi olla missä
ja sitten tietynlainen bändin tahansa muussakin ammatissa.
Finlanders on jo pitkään ollut täystyöllistetty kokoonpano. Keikkoja tehdään tasaisesti
noin kuusitoista kuukaudessa,
ja lomiakin vietetään säännöllisesti. Mikä on se salaisuus, millä bändi on pystynyt suosionsa
säilyttämään?
SUOMIVIIHDE LEHTI 4/2012
vuodelle on joitakin erilaisia
projekteja suunnitteilla, mutta
niistä en vielä tässä vaiheessa
sen enempää kerro.
Viime kesänä Meiju Suvas
julkaisi myös järjestyksessään
” Olen iloinen
jo aika monennen albuminsa.
siitä että olen
Missä milloin vaan on pitkäkolmekymmentä soitto nimeltään, ja tuottajina
siinä ovat toimineet Maki
vuotta saanut
Kolehmainen ja Jimi Conselättää itseni
tantine.
laulamalla. Se
- Se on hyvin tuotettu, varsin
kolmekymmentä monipuolinen levy. Musiikkia
vuotta on mennyt löytyy tanssittavasta biletykEsimerkiksi Radio Suotosi nopeasti. ” seen.
messa on ollut soitossa sieltä
jo kolme kappaletta. Ja levy- Minulle se on yhtä juh- yhtiöstä kerrottiin, että yksi
laa, kun saa tehdä tätä työtä single tullaan albumilta vielä
ja esiintyä ihmisille. No, ensi poimimaan.
Mitään sen suurempia spektaakkeleita ei ole Meijulta ainakaan vielä nähty taiteilijajuhlavuoden tiimoilta.
Kevennystä
ohjelma aina ulos Huomenta
Ainahan se on tiedetty, että Suomi- lähetyksessä aamulla
Meiju Suvas on varsin toime- ja se sarja taitaa kestää aina
lias ihminen ja monessa mu- jouluun saakka.
kana. Eikä tilanne ole viime
aikoina muuttunut mihinkään,
” Teatteri on
sen verran paljon on artistilla
yksi
asia, jota
rautoja tulessa.
olen harrastanut
- Teatteri on yksi asia, jota
olen harrastanut jo viisi vuotta
jo viisi vuotta
lähinnä Teatteri Vantaassa. Se
lähinnä Teatteri
on aina ollut minulle uusi ja
Vantaassa.
Se on
erilainen maailma. Siellä voi
aina ollut minulle
ikään kuin luoda nahkansa ja
olla jotain ihan muuta. Neljäsuusi ja erilainen
sä musiikkipitoisessa produkmaailma. Siellä
tiossa olen ollut mukana.
voi ikään kuin
Meiju Suvas on nyt tehnyt
luoda nahkansa
yhteistyötä myös Mikko Rasilan kanssa.
ja olla jotain ihan
- Mikkohan on perustamasmuuta. ”
sa omaa teatteriaan, ja sinne
ensimmäinen yhteistyömme
hedelmä tulee. Olemme sitä
tosin jo esittäneet tilauksesta Esiintymiset
etusijalla
muualla.
Kaiken muun toiminnan li- Vaikka Meiju Suvas ehtiisäksi Meiju Suvas on ottanut kin moneen mukaan, on hän
vastaan myös Keventäjien pai- kuitenkin elättänyt itsensä
nonpudotushaasteen. Sinä hän kolmekymmentä vuotta lauon mukana yhdessä Jethro lamalla ja nimenomaan keikRostedtin kanssa.
koja tekemällä, joten asian
- Siinä seurataan ja kuvataan merkitystä ei voi vähätellä.
ihan meidän normaalia arki- Esiintymiset erilaisissa paielämäämme ja annetaan aina koissa ovatkin edelleen koko
välillä vinkkejä terveemmistä ammatin peruskiviä.
elämäntavoista ja ruokatot- Minulle on vuosien saatumuksista. Joka tiistai tulee tossa kerääntynyt laaja oh-
jelmisto. Jos yleisö on varttuneempaa, niin silloin esitän
enemmän tanssimusaa, mutta
myös riittävästi bilemusaa
löytyy, jos sellaista tarvitaan.
Meiju Suvaksen kokoonpano keikoilla voi vaihdella
paljonkin, ja hän taipuu monenlaisiin tilanteisiin myös
säestävän orkesterin suhteen.
- Suvas Regal on minun
peruskokoonpanoni, hieno
nelihenkinen bändi. Mutta
pohjoisen keikoilla minulla
on taas sieltä suunnalta toinen
säestävä orkesteri, Vetonaula
nimeltään. Teen myös keikkoja trion tai duon kanssa, ja
jopa yhden säestäjän kanssa
esiintyminen onnistuu. Suunnitelmissa on myös harjoitella ohjelmisto pelkän pianon
säestyksellä, Meiju Suvas
kertoo suunnitelmistaan.
Perheen arjen pyörittäminen ja kaikkien työasioiden
hoitaminen vaatii oman taitonsa, mutta oikein hoidettuna ne ovat toisiaan tukevia
asioita. Näin on ainakin Meiju Suvaksella.
- Perheen myötä olen saanut tiettyä syvyyttä ja tarkoitusta kaikelle tekemiselle.
Keikoilta saan voimaa kotiasioiden hoitamiseen ja kotoa
saan taas voimaa keikoille. •
kenut esiintyjä nimenomaan
konserttitilanteissa. Bändihän
toimi pitkään Sinitaivas- kiertueilla sekä Tangomarkkinoiden semifinaaliorkesterina.
Myös omat konsertit ovat antaneet kuvan ammattinsa osaavasta kokoonpanosta. Tälläkin
hetkellä orkesteri tekee jonkin
verran omia konserttiesiintymisiään eri puolilla maata.
keikoilla. Se piristää itseäkin,
kun muistelee, että ”ai niin,
tällainenkin kappale tuli joskus levytettyä”.
Levytyksiä bändille onkin
kertynyt vuosien saatossa
runsaasti, ja uudenkin albumin materiaalia ollaan juuri
keräämässä.
- Levy tulee ulos ensi
vuonna. Siinä tulee olemaan
mukana pari uutta yhteistyötahoa, joiden kautta pyrimme
haistelemaan enemmän tämän
päivän tyyliä. Eli siis myös
nuorempia biisintekijöitä on
nyt mukana.
Parin vuoden päästä Finlanders siis täyttää jo kunnioitettavat kolmekymmentä vuotta.
Sinne asti ollaan jo myös asioita suunnittelemassa.
- 25-vuotiskonsertit olivat
niin miellyttävä kokemus, että
kyllä kolmekymppisiä tullaan
juhlimaan samalla tavalla. Lisäksi todennäköisesti silloin
tulee myös juhlalevy, joka
voisi olla vaikka kokoelma
muutamalla uudella kappaleella höystettynä.
Mutta kaikesta tulevasta
juhlahumusta huolimatta FInlanders tulee aina tekemään
sitä kaikkein arvokkainta työtä – tanssikeikkoja.
- Sillä tavalla haluamme
yhdessä yleisön kanssa vaalia
tanssilavakulttuuriamme. •
Keikoilla soittaminen on tästä
työstä vain jäävuoren huippu.
Matkustaminen, valvominen,
treenaaminen… ne kaikki kuuluvat myös tähän työhön. Mutta
esiintymistilanne on aina niin
miellyttävä ja mukava kokemus, että se saa jatkamaan ja
jaksamaan, Paasikko kertoo.
Finlanders on aina pystynyt olemaan bändi, joka tekee
työnsä pilke silmäkulmassa ja
osaa ottaa yleisönsä.
- Suurin osa mielihyvästä tulee vuorovaikutuksesta ihmisten kanssa. Kun huomaa, että
ihmiset viihtyvät keikoillamme, niin se antaa voimaa. Me
olemme itse asiassa keikoilla
luomassa puitteita sille, että ihmiset voivat tavata toisiaan.
Monipuolisesti
konserteissa
Finlanders on jo useamman
vuoden ajan tehnyt Iloisen
Joulukonsertin yhdessä 7
Seinähullun Veljeksen kanssa. Näin tapahtuu myös tänä
vuonna.
- Konserttikiertue starttaa
joulukuun alussa käsittäen
yksitoista konserttia eri puolilla Suomea. Käsikirjoituksen
on tällä kertaa tehnyt Jussi
Tuominen ja ohjauksesta ja
koreografiasta vastaa tuttuun
tapaan Tiina Brännare.
Finlanders on varsin ko-
” Suurin osa
mielihyvästä
tulee vuorovaikutuksesta
ihmisten
kanssa. Kun
huomaa, että
ihmiset viihtyvät
keikoillamme,
niin se
antaa voimaa. ”
- Pienemmissä kaupungeissa on pieniä, kauniita saleja,
joissa on erittäin mukava
soittaa. Tarjoamme niissä paikoissa ihmisille musiikillisen
aikamatkan esittäen kappaleita koko bändin olemassaolon ajalta – siis vuodesta
1984 alkaen. Soitamme jopa
sellaisia kappaleita, joita ei
olla koskaan soitettu tanssi-
16.11.
17.11.
18.11.
23.11.
24.11.
30.11.
7.12.
8.12.
9.12.
13.12.
14.12.
15.12.
16.12.
Seinäjoki, Rytmikorjaamo .................Lippupiste
Pori, Promenadikeskus .................. Lippupalvelu
Pori, Promenadikeskus .................. Lippupalvelu
Vuokatti, Holiday Club Katinkulta Areena
Jämsä, Himosareena
Tallinna, Nokia Kontserdimaja ........ Matka-Vekka
Turku, Logomo ..................................Lippupiste
Härmä, Härmän kuntokeskus
Pihtipudas, Konserttitalo
Lahti, Sibeliustalo ......................... Lippupalvelu
Lahti, Sibeliustalo ......................... Lippupalvelu
Tampere, Tampere-talo ......................Lippupiste
Tampere, Tampere-talo ......................Lippupiste
Liput 38€
+ mahdolliset toimitusmaksut, paitsi
Tallinnan konsertin hinnat: www.matkavekka.fi
www.likaisetlegendat.com www.karppanen.fi www.facebook.com/yoofficial
Yön uusi albumi
PELKO JA
RAKKAUS
Mukana hitit
”Pelko ja rakkaus”
sekä ”Syyt syntyjen”
WWW.SUOMIVIIHDE.FI
13
ARTISTIT JA MUSIIKKI
V
irpi ja Katja Kätkä
ovat siis saavuttaneet virstanpylvään,
jossa komeilee lukema 20
vuotta. Uransa he katsovat
alkaneen siis ensilevystä.
- Viime keväänä julkaisimme Cat Cat 20 vuotta- juhlalevyn, joka on eräänlainen
läpileikkaus koko musiikillisesta urastamme. Vaikka
meidät mielletäänkin discotyyppisen musiikin esittäjäksi, niin kyllä siellä on mukana
myös henkisyyttä ja uskonnollisuuttakin, Virpi Kätkä
mainitsee.
teksti: Juha lahti / Kuva: petri kokko
cat cat
tyylilleen uskolliset
Kahdeksantoista vuotta sitten Eurovision laulukilpailuissa Suomea
edusti kappale Bye Bye Baby, jonka esitti tyttöduo Cat Cat. Pari vuotta aikaisemmin ensilevynsä julkaissut parivaljakko saikin itselleen
tuosta esiintymisestä siivet, jotka ovat kantaneet hyvin aina tähän
päivään asti.
” Ikähän on
ihmiselle vain
numeroita. Nyt
meillä on todella
hyvä meno
päällä keikoilla ja
ihmisetkin aistivat
sen, että olemme
luonnollisia. ”
Cat Cat on tekemässä nyt jo
myös uuttakin albumia, mutta
mitään kiirettä sen kanssa ei
pidetä. Albumi tulee kuitenkin olemaan jatkoa sille, mitä
aina on tehty.
- Me olemme aina saaneet
itse päättää, mitä levyillemme tulee. Niin on asia nytkin.
Katja tekee sävellystyötä ja
myös ulkopuolelta tulee jonkin verran materiaalia. Tekstit kappaleisiin tekee Sana
Mustonen.
Virpi Kätkä pitääkin nykyään jo itsestään selvyytenä
sitä, että he saavat itse päättää
asioistaan niin keikkailun, levytysten kuin muidenkin Cat
Cat- duoon liittyvien asioiden
suhteen.
- Oudoksun ajatusta, että
levy-yhtiö sanelisi sen, millaista musiikkia teemme tai
miten esimerkiksi haastatteluissa pitää puhua.
Elämänkokemusta
Huolimatta siitä, että duo on
tehnyt musiikkia jo 20 vuotta, on se pysynyt lähes koko
ajan tyylilleen uskollisena,
vaikkakin yksi tyylinmuutos
tulikin kokeiltua muutama
vuosi sitten.
- Yritettiin esittää tanssimusiikkia oman bändin säestyksellä, mutta ei se toiminut.
Kaikissa paikoissa, mihin
pyydettiin esiintymään, oli
vain nuorempaa jengiä paikalla. Palasimmekin sitten
nopeasti disco- musiikkiin.
Samalla bändi sai jäädä ja
aloimme tehdä keikkoja taas
taustanauhojen avulla.
Pitkä ura on Virpi Kätkän
mukaan ainoastaan parantanut duon vauhtia ja asennetta.
teksti: Juha lahti / Kuva: katri karvinen
varjokuva
kymppikerhoon
Varjokuva viettää kymmenvuotisjuhlaa. Sen he
tekevät keikkailemalla kivoissa keikkapaikoissa.
Samalla he myöntävät olevansa itse jo keski-ikäisyyden kynnyksellä. Siitä juoruaa muun muassa
se, että esimerkiksi ruokavaliot on noussut yhdeksi
keikkabussikeskustelujen suosituimmista aiheista.
14
SUOMIVIIHDE LEHTI 4/2012
- On huomattu, että elämän
tärkeistä asioista täytyy pitää
kiinni huolimatta siitä, että
soittaminen on suunnattoman
hauskaa, Kyösti Mäkimattila
kertoo.
Varjokuva tekee 150 keikkaa
vuodessa. Sen he ovat todenneet sopivaksi määräksi. Myös
keikkaperiodit ovat muotoutuneet ajan mittaan tietynlaisiksi.
- Viisikymmentä keikkaa
tehdään ja sitten on aina loma
sen jälkeen. Vapaat ajoittuvat
jouluun, toukokuulle ja sitten
syksyn kynnykselle.
Kun soittaminen ja musiikki
ovat verissä, niin voiko muusikko oikeasti päästä täydellisesti
irti musiikista lomallaankaan?
- Kyllä vapaalla ollessa vietetään aina ”normaalia” elämää.
Varjokuvan muusikoilla on erilaisia harrastuksia – jollakin on
autonraato entisöitävänä, yhdellä on vene, joku viettää aikaansa studiossa tai hierojana.
Ja sitten monilla on myös ”pirttiviljelmän” hoitoa. Onnellisen
työelämän ja onnellisen perheelämän yhteensovittaminen on
aina haasteellista tässä työssä,
kun työajat ovat mitä ovat ja
ollaan paljon pois kotoa. Mutta sen voin sanoa, että jos tätä
tekisi ainoastaan rahan takia,
niin aika äkkiä jäisi luu käteen,
Mäkimattila mainitsee.
Mäkimattilan mukaan Varjokuva- orkesteri kulkee eteenpäin rauhallisesti seuraten
iskelmämusiikin iskukykyisyyttä nykyisen elämänmenon
melskeissä.
” Olisi kiva
nähdä tanssilavat
eräänlaisina
koko kylän
kokoontumispaikkoina, ja
monet paikat
ovatkin jo nyt
hienoja illanviettopaikkoja. ”
- Sillä tiellä olemme, minkä
olemme aikanaan valinneet.
Tehdään keikat ja levyt rauhassa. Pyritään tekemään hyvin se,
mikä osataan, eikä yritetä sellaisia asioita, joista emme ole
varmoja.
Moniprojektiympäristö
Varjokuva toimii aktiivisesti
myös ääniterintamalla. He ovat
mukana soittamassa taustoja
sellaisien artistien kuin Mr.
Breathless ja Tapio Liinoja
vielä tänä vuonna julkaistaville albumeille. Mr. Breathless
on maamme ainoa pianotrubaduuri, jonka ohjelmisto
on Jerry Lee Lewis- tyylistä
menoa ja joka tekee keikkoja
paljonkin juuri Varjokuvan
vierailevana solistina. Myös
Varjokuvan oma, uusi albumi
on tekeillä.
- Äänen talteenotto on hienoa puuhaa. Meillä on bändin
jäsenillä itse asiassa kaksikin
hyvätasoista studiota, joissa
voimme tätä asiaa toteuttaa.
Melkoisia ongelmia albumin valmistumiselle aiheuttaa
se, että Varjokuvan materiaali
koostuu pitkälti käännöskappaleiden käyttämiseen.
- Käännöslupien kanssa saa
tapella luvattoman kauan – jopa vuosia. Nyt yritetään saada
mukaan sellaisia kappaleita,
jotka edelliseltä levyltä jäivät
pois juuri lupien takia, eikä
niitä vieläkään ole saatu. Mutta odotellaan nyt vielä, Kyösti
Mäkimattila kertoo.
Varjokuvalle uusi albumi ei
ole mikään elämän ja kuoleman
paikka, vaikka se tärkeäksi dokumentiksi bändin toiminnasta
mielletäänkin.
- Uusi levy on aina eräänlainen päivitys ja todiste siitä, että
Elämänkokemusta on kertynyt rutkasti ja ujous esiintymistilanteissakin on karissut
matkan varrelle.
- Ikähän on ihmiselle vain
numeroita. Nyt meillä on todella hyvä meno päällä keikoilla ja ihmisetkin aistivat
sen, että olemme luonnollisia,
Virpi Kätkä mainitsee.
” Minä itse olen
kouluttautunut
musiikkiopiston
rehtoriksi ja
minulla on
filosofian
maisterin paperit.
Haluan kuitenkin
olla arkipäivisin
lasten kanssa
kotona niin
kauan kuin
lapseni ovat
pieniä. ”
Cat Cat keikkailee ihan
käytännön syistäkin ainoastaan perjantaisin ja lauantaisin. Toki joitakin poikkeuksiakin on, eli myös satunnaisia viikkokeikkojakin
tehdään. Syy pelkästään
viikonloppukeikkoihin on
selvä.
- Minä itse olen kouluttau-
bändi on olemassa. Ei meiltä
keikkajärjestäjät ole juurikaan
kyselleet, että koska tulee uusi
levy ulos. Jotkut fanit kylläkin
ovat. Olisihan se kiva, jos saisi
joitakin radiohittejä joskus soimaan, mutta iskelmä- ja tanssimusiikkipuolella mennään niin
paljon ”keikat edellä”, että ei
sillä ole ratkaisevaa merkitystä.
Ja kymmenen vuotta on menty
nytkin ihan hyvin näin.
” Me seuraamme
mielenkiinnolla
sitä, miten
iskelmämusiikki
pitää pintansa.
Kovasti kiinnostaa
myös tanssilavakulttuurin
hengissä
pysyminen. ”
Kulttuurin
vaalijat
Ja Varjokuva jos mikä on bändi, joka on kerännyt itselleen
vankan suosion tanssijoiden ja
tanssinjärjestäjien keskuudessa juuri pyyteettömällä kenttätyöllä. Sitä kuvastaa haastat-
tunut musiikkiopiston rehtoriksi ja minulla on filosofian
maisterin paperit. Haluan
kuitenkin olla arkipäivisin
lasten kanssa kotona niin kauan kuin lapseni ovat pieniä.
Siksi ainoastaan viikonloput
sopivat keikkailuun. Katjalla
on myös arkisin muuta tekemistä, hänellä on laulunopettajan virka. Lisäksi hän
opiskelee kokonaisvaltaisen
äänenkäytön tekniikkaa Kööpenhaminassa.
teksti: juha lahti / Kuva: sony music
lemmenklaani
tarjoaa elämyksiä
Tanssikansan tarpeita tyydyttämään löytyy tällä hetkellä varsin runsas määrä orkestereita. Herääkin kysymys, millä keinoin bändit pystyvät erottumaan edukseen? Enää ei välttämättä riitä hyvä soittotaito ja monipuolinen ohjelmisto. Lemmenklaani panostaakin edellä
mainittujen lisäksi myös muihin asioihin.
Kahden hengen
keikkamiehitys
Koska Cat Cat tekee keikkoja tällä hetkellä ainoastaan
taustanauhojen kanssa, pystyvät he hoitamaan kahdestaan koko keikan vaatiman
työmäärän.
- Hoidamme keikkamatkojen ajamisen, roudaamiset,
miksauksen ja valot itse. Se
on helpompaa ja tietenkin
edullisempaa niin.
Cat Cat- duon suuri juttu
oli siis eittämättä euroviisut
ja Bye Bye Baby.
- Euroviisujen aikaan 1994
mediamyllytys oli niin kovaa,
että oikein hirvitti. Toisaalta
se oli meille myös se juttu,
joka toi meidät oikeasti esiin.
Se oli lottovoitto. Bye Bye
Baby on biisi, joka vedetään
joka keikalla kaksi kertaa.
Esittämättä sitä ei voi olla. •
telutilanteemme ensimmäinen
Mäkimattilan kommenttikin
kysymykseeni, mitä bändille
kuuluu?
- Keikkabussissa ollaan.
Meillä on erittäin hyvä keikka
takana ja seuraavalle ollaan
menossa.
Tanssibändille työn säilymisen kannalta on tietenkin
ensiarvoisen tärkeää, että tanssilavat voivat hyvin ja pysyvät
hengissä.
- Me seuraamme mielenkiinnolla sitä, miten iskelmämusiikki pitää pintansa. Kovasti
kiinnostaa myös tanssilavakulttuurin hengissä pysyminen
sekä se, pystyykö soittamalla
elättämään itsensä.
Lavakulttuurin ylläpitäminen ja kehittäminen onkin
yksi Mäkimattilan ja varmasti
koko Varjokuvan suurimmista
mielenkiinnon aiheista ja sen
eteen halutaan tehdä myös
työtä.
- Pyrin vaalimaan kaikkea,
mikä toisi lisää porukkaa lavoille. Olisi kiva nähdä tanssilavat eräänlaisina koko kylän
kokoontumispaikkoina, ja monet paikat ovatkin jo nyt hienoja illanviettopaikkoja. Toiminta pelipaikoilla pitäisi olla
helposti lähestyttävää – kuten
myös esiintyjien musiikki. •
- Ei meillä tosin mitään
sirkustemppuja ole esittää.
Tykkäämme musiikin soittamisesta, ja totta kai pyrimme
tekemään sen mahdollisimman hyvin. Tanssittavuus on
tärkeää, ja luotamme hyviin
teksteihin. Mutta vaikka
menemmekin ”musiikki
edellä” eteenpäin niin myös
visuaalisuus on ensiarvoisen tärkeässä asemassa keikoillamme. Keikkamme on
aina elämys, bändin rumpali
Mika Lilja kertoo.
Lemmenklaani onkin
hankkinut esimerkiksi mittavan valokaluston tuekseen, jotta keikoista siltäkin
osin saadaan mieleenpainuvia. Juuri visuaalisuuteen ja
esiintymiseen panostaminen
saattaakin olla varsin vahva
ase valloitettaessa sitä omaa
jalansijaa runsaan bänditarjonnan keskellä. Ihmiset
eivät välttämättä muista
esiintyjän kappalevalikoimaa kuin hetken, mutta
mielikuva esiintyjästä elää
sitäkin kauemmin.
Kovin tiukalla formaatilla ohjelmistonsa suhteen
ei Lemmenklaani keikkoja
soita. Eri esiintymispaikkojen tarpeet huomioidaan
aina.
- Totta kai pitää ohjelmiston olla joustava, koska estraditkin ovat niin erilaisia.
Kokoonpanomme on vasta
alle vuoden ikäinen, emme-
kä ihan tarkoituksella ole tehneet vielä kovinkaan paljon
keikkoja. Mutta kiva on ollut
huomata, että aina keikkojemme loppuvaiheessa ihmiset
seisovat kädet pystyssä lavan
edessä. Se kertoo mielestäni
siitä, että oikealla tiellä olemme, Lilja mainitsee.
” Ei meillä
tosin mitään
sirkustemppuja
ole esittää.
Tykkäämme
musiikin
soittamisesta, ja
totta kai pyrimme
tekemään sen
mahdollisimman
hyvin.
Tanssittavuus
on tärkeää, ja
luotamme hyviin
teksteihin. ”
Iskelmäpoppia
Lemmenklaani on siis ollut
toiminnassa vielä aika vähän aikaa, eli alle vuoden.
Yölintu- ajoilta tutut kaverit
kokoontuivat yhteen ja siitä
bändi sai alkunsa. Mistään
uudesta Yölinnusta ei Liljan
mukaan kuitenkaan ole kyse,
vaikka soittajien tausta sieltä
löytyykin.
- Kun kaverit olivat vapaana, niin ajattelimme vain alkaa
soittaa. Kokoonnuimme Markus Kuusijoensuun autotalliin treeneihin ja siitä homma
lähti liikkeelle. Päätimme
sitten tehdä yhden keikankin
siihen oheen.
Nyt Lemmenklaani on Auraviihteen listoilla ja keikkoja
siis tehdään vielä aika maltillisesti. Tärkeintä on nyt hioa
bändi hyvään kuosiin ja tehdä
myös äänitteitä keikkailun tueksi.
- ”Mitä sen on väliä” oli
ensimmäinen singlejulkaisumme, ja se onkin saanut
mukavasti soittoaikaa radiossa. Kappale löytyi satunnaisesti keikoillammekin
kosketinsoittimista vastaavan
Antti Katajan tietokoneelta
demona, ja tulimme vain siihen tulokseen, että se biisi on
tyyliltään juuri sellainen, mitä
haluammekin tehdä.
Orkesteri on edelleen häärännyt studiossa, ja vielä loppuvuodesta on luvassa toinen
singlejulkaisu. Musiikillisesti
se tulee olemaan edelleen
Lemmenklaanille ominaista
materiaalia.
- Iskelmäpoppia sen voisi
kuvailla olevan.
Myös pitkäsoitto on Lemmenklaanilla työn alla, ja siitä
pääsemme nauttimaan ensi
keväänä.
- Tangoa tai muuta perin-
teistä tanssirytmiä ei levy tule sisältämään, mutta muuten
sieltä tulee löytymään kaksitoista erittäin hyvää biisiä.
Kappaleiden tekijät löytyvät
sekä bändin sisältä että ulkopuolelta. Kaikki kappaleet
ovat sellaisia että ne pystytään
soittamaan myös keikoilla ja
kaikki levyn kappaleet tulevat
olemaan myös ohjelmistossa,
Lilja vakuuttaa.
” Totta kai pitää
ohjelmiston olla
joustava, koska
estraditkin ovat
niin erilaisia. ”
Kun uusi albumi on ensi
keväänä ulkona, laittaa Lemmenklaani keikkailussakin
uuden vaihteen päälle. Silloin
töitä tehdään niin paljon kuin
niitä on. Tuleva albumi onkin
tietenkin se tärkein asia juuri
nyt, mutta muitakin keinoja
bändin esille tuomiseksi pojat
ovat miettineet.
- Ehkä joskus voisimme
lähteä johonkin kilpailuunkin
mukaan, jos se tuntuu juuri
sillä hetkellä hyvältä ja oikealta ratkaisulta.
Mika Liljan ja Markus Kuusijoensuun lisäksi Lemmenklaanin vakiomiehitykseen
kuuluvat Juha Raitinpää,
Kari Heiskari ja Matti Fredriksson. •
WWW.SUOMIVIIHDE.FI
15
ARTISTIT JA MUSIIKKI
Tätä Suomi tanssii
Musiikkijuontajien lista maan tanssituimmista iskelmistä marraskuun
alkupuolella 2012. Uusi lista ilmestyy kahdesti kuussa netissä www.hitit.fi
LEVYLAULAJAKSI?
Älä jää odottelemaan,
toteuta haaveesi itse!
Tuotamme valmiit
taustat oikeiden
soittajien kanssa
toiveidesi mukaan.
Kaikki tyylilajit pitkällä
ammattimuusikon
kokemuksella. Myös
CD-monistus ja kannen suunnittelu sekä
paperityöt julkaisua
varten hoituvat kauttamme.
Äänitysstudio ja musiikkituotanto:
Beeduuri Oy Tampere
Masi Luoma
0400-640616
[email protected]
www.beeduuri.fi
Kyllä se vaan on ihan
mahdollista! Kerro
suunnitelmistasi ja
pyydä näyte radiolistoillakin keikkuneista
jo toteutuneista
töistämme.
ed vk Kappale
1 1 9 Yhtä vähemmän
2 3 20 Metsurin onni 3 2 18 Kaipaan Yyteriin
4 10 5 Mun suothan tulla vierees sun 5 4 31 En muita kaipaa
6 5 27 Aamuaurinko
7 8 5 Älä kysy miksi 8 15 29 Löydän sun 9 18 3 Joki Tornion 10 13 20 Kaksi aikuista
11 17 27 Tuulen tie 12 11 41 Moi moi vain 2012 13 16 5 Sydänsillat 14 * * Jos voisit olla 15 6 15 Sulle laulaa kitarain
16 7 15 Sattuuhan niitä 17 14 11 Onnen muruja 18 * * Nautitaan nyt tästä 19 12 3 Sininen sävel 20 20 48 En se olla saa 21 21 11 Onnesta sekaisin 22 * * Liian paljon, liian lujaa 23 9 35 Aamuun on aikaa 24 * * Lapin lapsi 25 24 18 Mä haluan sun 26 22 3 Kolibri 27 * * Koira, kitara ja vanha laukku 28 29 3 Bella 29 27 7 Ässä hihassa
30 * * Kotiseudun maisemaa © Discopress Oy
teksti: Juha lahti / Kuva: hans andersson
jukka kuoppamäki
aikaa musiikille
Jukka Kuoppamäki, tuo monien iskelmähittien isä,
täytti 70 vuotta. Hän on myös jäänyt eläkkeelle
papinvirastaan, ja viettääkin nyt seesteistä aikaa
läheistensä ja musiikin parissa. Ja suosio esiintyjänä on säilynyt kaikki nämä vuodet, siitä oivana
todisteena ovat täydet konserttisalit Kuoppamäen
kiertäessä maatamme.
- Ikä ei kuitenkaan ole mitenkään muuttanut minua musiikin
tekijänä. Pääsin eläkkeelle, ja
nyt minulla on enemmän aikaa
16
omalle tekemiselle. Olemme
tehneet muuttoa, ja se on nyt
saatettu loppuun ja voinkin
rauhassa suunnitella omaa teke-
SUOMIVIIHDE LEHTI 4/2012
Artisti
Seppo Tammilehto
FBI-beat
Katja Lukin
Sebastian & Anri
Juha Vartiainen
Sebastian & Anri Tanssiorkesteri Norolan Pojat
Teuvo Oinas
Souvarit
Marita Taavitsainen
Tarja Lunnas Taiska
Marion
Pekka Tiilikainen
Juha Simola
Hurma
Raija Koso Mikko Alatalo Remu
Jari Sillanpää Teemu Harjukari & TRM
Juha Alvari Heikki Koskelo
Sami Keskitalo
Varjokuva
Kolibri
Jani Jalkanen
Tapio Liinoja & Eija Kantola Ässät
Sakke Kotilainen
Artisti on myös julkaissut
uuden albumin. Sen nimi on
Kotiinpaluu. Jukka Kuoppamäki on jo 40 vuoden ajan tehnyt
kaikki kappaleensa itse, ja näin
on nytkin.
- Kappaleiden tyyli on muuttunut vaihtelevammaksi. 10 – 15
vuotta sitten ihmisillä oli ajatus,
että albumin pitää olla tanssimusaa alusta loppuun. Mutta
minulla on erilainen päämäärä
tehdä hyviä biisejä. Levyni onkin enemmän kuuntelumusaa.
Sieltä löytyy rockia, folkia, iskelmää ja balladia.
Jukka Kuoppamäellä on edelleen selvästi tallella kyky tehdä
myös tarttuvia kappaleita. Siitä
hyvänä todisteena on albumin
ensimmäinen singlelohkaisu
Väärinpeluri, oka on saanut
erittäin hyvin myös radiosoittoaikaa.
- Maailmalla vallitseva yleinen tilanne vaikuttaa jonkin
verran myös teksteihini, mutta
täytyy aina muistaa, että kevyt
musiikki ei toisaalta saa olla
myöskään liian ryppyotsaista,
Jukka Kuoppamäki mainitsee.
Syyskiertue
Jukka Kuoppamäki tekee syksyllä konserttikiertueen, joka
mistäni. Voin vihdoinkin yrittää päättyy marraskuun lopulla.
tehdä musiikkia pitkällä tähtäi- Näillä esiintymisillä hän tarjoaa
mellä, Jukka Kuoppamäki läpileikkauksen koko pitkästä
kertoo.
urastaan. Ja ainakin kiertueen
alku onkin saanut huiman suo-
sion.
- On hienoa, kun salissa on
1200 – 1300 ihmistä. Monet
konsertit ovat olleet loppuunmyytyjä. Joissakin esiintymisissä on mukana myös vierailijoita,
kuten Jari Sillanpää ja KatriHelena.
Konserteissa Jukka Kuoppamäen taustalla komppaa hänen
oma bändinsä, jossa kapellimestarina häärii Jussi Mäkelä.
” Pyrin nyt
rauhoittamaan
omaa elämääni.
Ja voin vaikka
olla tekemättä
yhtään mitään,
jos minusta siltä
tuntuu. ”
- Kokoonpanossa on kahdeksan upeaa muusikkoa. Tämän
bändin kanssa tulen jatkossakin
tekemään kaikki keikat, vaikka
pienemmissä paikoissa pitääkin
jättää puhaltajat pois.
Ja mikäpä on keikkoja tehdessä, sillä niitä on myytynä paljon
jo ensi vuodellekin. Ja vaikka
artisti täyttikin tasakymmeniä,
ei se tunnut juurikaan tahtia
haittaavan.
- Monet eivät edes usko minua 70-vuotiaaksi. Enkä tunne itsekään olevani. Konsertit
varsinkin ovat aika raskaita,
Levymerkki
Turenki
Magnum
Poptori
Magnum
omak.
Fifty Records
Viihde-Sahurit
Magnum
Mager
MuFa
Sony Music
Poptori
EMI
Turenki
Poptori
Magnum
pienk.
Busola
AXR
Brigdehead
Magnum
Greatsounds
Mediamusiikki
MuFa
AXR
omak.
AXR
AXR
omak.
Fifty Records
mutta silloin kun niitä on, niin
keskityn pelkästään niihin. Elän
kurinalaisesti ja nukun aina kun
voin.
Kaiken tämän on tehnyt mahdolliseksi tietenkin se, että Jukka
Kuoppamäki on viettänyt eläkepäiviä nyt joitakin kuukausia.
- Nautin tilanteesta täysin
siemauksin. Voin tehdä mitä
haluan, työelämässä en voinut.
Olin ainut pappi seurakunnassa,
ja olin koko ajan eräänlaisessa
hälytystilassa. Nyt ei tarvitse
enää palata sorvin ääreen, eikä
ole enää kiire mihinkään.
Rauhoittumista
Jukka Kuoppamäki on selvästi
osannut ottaa eläkkeelle siirtymisen juuri niin kuin se pitääkin
ottaa. Muusikon ja papin viran
yhdistäminen ei varmasti aina
ole ollut helppoa, mutta nyt on
aikaa musiikille.
- Pyrin nyt rauhoittamaan
omaa elämääni. Ja voin vaikka
olla tekemättä yhtään mitään, jos
minusta siltä tuntuu.
Kuoppamäen puheesta voi
myös aistia sen, että hittitehtailu
musiikissa ei tule enää jatkossa
olemaan päällimmäisenä asiana.
- Aion tehdä jatkossa vain
sellaisia kappaleita, jotka ovat
minulle tärkeitä. Minulla on sellainen tuotantotiimi, joka antaa
tehdä mitä haluan. Voin tehdä
myös sellaista musiikkia, joka
ei ole iskelmää. •
mitä sulle kuuluu?
UUTUUSLEVYT AMMATTILAISRAADISSA
iskelmä- ja Tanssimusiikkia
uusilla äänilevyillä
teksti: juha lahti
JARKKO AHOLA - Joulutunnelmissa
kuva: warner music
Enemmänkin metallimusiikkipuolelta Teräsbetoni- yhtyeen myötä tutuksi tullut
Jarkko Ahola on maineestaan huolimatta varsin monipuolinen laulaja. Lahjakkaaksihan hänet on todettu jo aikoja sitten. Monipuolisuutta tähdentää artistin
marraskuussa julkaistava joulumusiikkia sisältävä albumi.
- Sain kevään korvilla puhelun Warnerilta, jossa kyselivät että kiinnostaisiko
soololevyn tekeminen ja vastasin tietenkin myöntävästi. Ideana oli äänittää hienoimmat joululaulut arvoisellaan tavalla eli hyvin sovitettuna ja sinfoniaorkesterin
kanssa. Syntyi albumi Ave Maria - Joulun klassikot, joka on mielestäni onnistunut,
tyylikäs ja ylväs kokonaisuus, Ahola kertoo tunnelmistaan.
Joulutunnelmien ohessa artisti tekee myös keikkoja Ahola- bändinsä kanssa. Keväällä julkaistun Stoneface- albumin myötä kovaa keikkatahtia on kokoonpanolla
edelleen luvassa. Ja monipuolisena muusikkona Jarkko Ahola ehtii tehdä myös
muitakin esiintymisiä edellä mainittujen lisäksi.
- Teen jonkin verran myös mies & kitara -keikkoja sekä duokeikkoja, jolloin
soitellaan hyvää musiikkia oman maun mukaan laidasta laitaan. Vuosi huipentuu jälleen Raskasta Joulua- kiertueeseen, jolloin esitetään raskaammalle kädelle
sovitettuja joululauluja. Homma on kasvanut vuosi vuodelta ja mukana on paljon konserttisaleja klubien sijaan. Luvassa on hyvä
show, hyviä muusikoita ja hyviä solisteja. Eli ei muuta kuin levykauppaan ja kotiin nauttimaan - ja siitä sitten vielä keikalle liveversioiden pariin!
kuva: sofia ylimäki
TORSTEN BORG - Lauluntekijä
Tämänvuotisen Idols- mittelön kolmanneksi sijoittunut Torsten Borg sai kilpailun kautta varsin hyvää pohjaa alkavalle muusikon uralleen. Mieshän on vielä
varsin nuori, mutta toisaalta omaa yllättävänkin kypsää näkemystä ja suhtautumista musiikkimaailmaan. Siihen ehkä vaikuttaa paljolti se, että nuoresta iästään
huolimatta musiikin parissa eläminen on jatkunut jo pitkään.
- Olen soittanut kitaraa tosi kauan ja sitten jossakin vaiheessa laulu vain päätti
hypätä kyytiin. Idols on totta kai se ”kickstart” ja isoin syy miksi olen päässyt
tänne asti. Ja parasta on se että se jatkuu, Torsten Borg iloitsee.
Yksi ilonaiheista on varmasti myös se, että syksyllä julkaistiin artistin esikoisalbumi Junebug. Oman tyylinsä heti esikoisalbumilla löytänyt Borg onkin
saanut myös kriitikoilta hyvää palautetta, mutta suhtautuu kaikkeen itse aika
vaatimattomasti.
- Albumilta on tulossa toinen single ulos. Ja biisien tekeminen jatkuu.
Tahto päästä enemmän tekemään omia kappaleita tulee hyvin esille kysyessäni
miehen suunnitelmista tulevaisuudessa.
- Toivottavasti pääsen kohta pois kotistudioltani jonnekin vähän isompaan valmistamaan uusia biisejä.
TT. PURONTAKA - Tuotanto yksiin kansiin
T.T. Purontaka on pitkän linjan musiikkimies jos kuka. Pikkupoikavuosien
torvisoittokunnan ja kuoron sekä 70- luvun punk- kokoonpanojen kautta ammattimuusikoksi siirtynyt Purontaka on ammattimuusikon taipaleen alkuaikojen
leipänsä tienannut bändimuusikkona ennen soolouralle lähtöä.
- Topi Sorsakosken taustalla olen muun muassa soittanut. Sorsakoski onkin
ollut minulle paras korkeakoulu musiikissa, Purontaka kertoo.
90- luvun alussa ilmestyivät sitten artistin ensimmäiset soolosinglet. Sen jälkeen hän onkin julkaissut musiikkia paljon, ja nyt oli tullut aika laittaa koko uran
ajalta musiikkia yksiin kansiin juuri ilmestyneen kokoelmalevyn muodossa.
- Ihmiset ovat minulta paljon kyselleet tällaista kokoelmaa 1990- ja 2000- luvun biisestä. Tämä on myös minulle erittäin tärkeä tuote.
T.T. Purontaka on onnistunut myös saavuttamaan vankan kannatuksen esiintyjänä.
- Ajat on mitä on. Mutta keikkaa tehdään. Minulla on myös viisimiehinen
bändi. Muut pienentävät kokoonpanojaan ja minä suurennan. Oma poikani soittaa
myös bändissäni.
MIKKO NIEMELÄ - Kilpailumenestystä
Viime vuoden Tangoseniori- tittelin itselleen napannut Mikko Niemelä on hankkinut uuden sulan hattuunsa. Marraskuun alkupäivinä nimittäin miehelle napsahti
seniorilaulajien SM- finaalin voitto. Niemelä on tietenkin voitosta innoissaan ja
odottaa sen tuovan mukanaan pelkästään positiivisia asioita.
- Seniorilaulaja SM kilpailun finaalissa oli mukana 15 huippulaulajaa, jotka olivat raivanneet tiensä satojen laulajien joukosta loppukilpailuun. Uskoisin, että
tämä tuo myös keikkoja lisää minulle ja tanssiorkesteri Parooneille, Niemelä
hehkuttaa.
Mikko Niemelällä on takanaan jo melko pitkä ura laulajana. Ensimmäiset keikkansa hän teki 1987, ja sen jälkeen on esiintymistahti ollut tasaisen varmaa.
- Tietenkin kesäaika on kiireisintä keikkailun suhteen, mutta toivon ja uskon
näiden voittojeni myötä saavani myös talvisin enemmän esiintymisiä.
Tangoseniori- kisa ja voitto siellä merkitsivät Mikko Niemelälle hyvin paljon. Kisa on vaativa, koska kappaleet pitää laulaa järjestäjän määräämästä sävellajista.
- Toivoisinkin, että järjestäjät toisivat vielä enemmän itse kilpailua sekä siellä menestyneitä laulajia esille. Silloin olisi paljon
helpompaa myydä keikkoja itselleen, Niemelä mainitsee.
Tätä Suomi tanssii –listan laatijat ja radioiden
musiikkitoimittajat arvioivat levyuutuuksia.
Marion - Sydänsillat
- Sydänsillat on syksyn kiinnostavia levyuutuuksia. Laulajatar on loistavassa vedossa, kappalevalikoima monipuolinen ja meininki mukaansa tempaava levyn koko lähes
80 minuutin mitalta. Levyllä kuullaan mm. ensi kertaa
selvällä englannilla laulettu Get on. Pena
- Marionin 50 v. juhlakonsertin helmissä on uutta ja vanhaa. Tottakai pitää ollakin, kun luodataan läpileikkausta
mitä kaikkea on tullut uran aikana laulettua. Uusi sana
iskelmäsanoituksessa on ”väkerrettiin”, kun tehdään kukkakimppua Sinikka Svärdin tekstissä Kenelle kukat hän
vie.
Lasse Hoikka & Souvarit - Meitä enkelit koskettaa
- Uudella Souvarit-levyttä on painotettu tekstejä ja kuuntelupuolta. Tuttuun vauhtiin päästään vasta kahdella viimeisellä kappaleella. Hitiksi levyltä on noussut ensimmäisenä
Joki Tornion. Uskolliset fanit ovat ostaneet Souvareiden
musiikkia lähes 30 kultalevyn edestä, joten linjasta hieman
poikkeava levy sopii hyvin uran tähän kohtaan. Pete
- Odotin pitkästä aikaa sellaista perinteistä Souvaritmusiikkia. Nyt sellaista löytyi vasta kahdesta viimeisestä
kappaleesta. Raidat 1 - 8 ovat samantyylistä, rauhallista
tanssimusiikkia. Tietysti nekin on jees, mutta se reippaampi osasto nyt puuttuu melkein kokonaan. Lasse
Eija Kantola - Yön kuningatar
- Loistava kokonaisuus Eijan hyvää musiikkia. Täältä löytyy paljon tanssittavaa ja kuunneltavaa musiikkia. Hyvä
kokonaisuus kaikin puolin. Lasse.
- Kahden levyn kokoelmalta löytyy 40 Eijan suurempaa
ja pienempää hittiä, koko uran matkalta. Ehdottomasti
kannattaa hankkia. Biisit eivät ole kronologisessa järjestyksessä, mikä ehkä on ihan pieni miinus. Näiden kappaleiden turvin on helppo uskoa, että Eija jatkaa vielä pitkään
ihmisten viihdyttämistä. Ultsi
Maria Tyyster
- Tämän levyn musiikki onkin täynnä radiokappaleita.
Tanssimusiikkiin tätä ei voi käyttää, valitettavasti näin on.
Marian ääni on ihan mukavan kuuloinen. Vielä kappaleista
ja sovituksista; Elorannan ja Wickholmin kädenjälki näkyy voimakkaasti, joten ei voikaan odottaa, että he tekisivät tanssirytmillisiä kappaleita. Levyn sisältökokonaisuus
hieman tasainen. Kun Maria menee keikalle tanssipaikkaan, niin en itse tarjoisi näistä mitään parketille. Lasse
- Maria on saanut erinomaista palautetta tanssikeikoiltaan.
Niinpä hieman ihmetyttää, että esikoisalbumi on suunnattu
korvien väliin eikä tanssijalan alle. Ehkäpä se tanssilevy
tulee seuraavana. Pete
Yölintu - Minne maailma kuljettaa
- Yölintu on viihdyttänyt suomalaista tanssi- ja iskelmäkansaa kunnioitettavat 20 vuotta. Uusi albumi on hieno kokonaisuus, jonka ensimmäinen lohkaisu Minne maailma
kuljettaa meni meillä heti listaykköseksi. Jyrki Hakanen
/ Radio Sun
- Yleisön ja musiikkitoimittajien tuki Yölinnulle on kestänyt Simo Silmun sähläykset. Mutta niinhän se on, että
kansa rakastaa kärsiviä ja sortuvia esilaulajiaan, joihin
voi samaistua. Esimerkkejä riittää. Kaikki toivovat, että
artisti selviää voittajana. Pentti Teräväinen / Radio Musa
Tampere
WWW.SUOMIVIIHDE.FI
17
TANSSI
teksti: juha lahti / Kuva: mtv3, tanssii tähtien kanssa
riku nieminen
koko suomi tanssii
munamiehestä
tanssituomariksi
Niin, kaiketi Riku Nieminen tuli tunnetuksi nimenomaan Munamieshahmon kautta Putous- ohjelman myötä. Mutta tämä ohjelmaformaatti on vain pieni osa siitä, mitä kaikkea tämä monipuolinen näyttelijä on tehnyt ja tulee toivottavasti tulevaisuudessa vielä tekemäänkin.
K
aiketi asia on niin, että tiettyihin ammatteihin pitää
syntyä. On oltava luontainen kyky tehdä asioita. Näytteleminen lienee yksi niistä. On vaikea kuvitella, että
kukaan ryhtyisi näyttelijäksi ilman, ettei tunne paloa ammattia
kohtaan. Riku Nieminenkin on näytellyt jo pienestä pitäen ja
ensimmäinen ”vakavasti” otettava rooli lienee toteutunut Kajaanin Kaupunginteatterissa Rikun ollessa 12-vuotias.
Olet tuomaristossa todellisten tanssiammattilaisten keskellä, jotka pystyvät arvioimaan suorituksia varsin syvällisesti
niiden teknisen tason kannalta. Millaisiin asioihin sinä aiot
tuotantokauden aikana suoritusten arvostelussa keskittyä?
- Tulen keskittymään ilmaisullisiin asioihin. Minua kiinnostaa
kovasti se, millaisia tarinoita ja tilanteita tanssiparit pystyvät
suorituksillaan ilmaisemaan.
Riku Nieminen, mikä sai sinut kiinnostumaan näyttelemisestä?
- Olin huomionkipeä. Pidin leikkimisestä ja siitä, että minua
katsottiin ja kehuttiin, kun leikin leikkejä ja keksin ja tein erilaisia hahmoja.
Kun olet itsekin harrastanut nuorempana kilpatanssia, niin
millainen on oma paritanssiosaamisesi?
- Osaan tanssia kaikkia muita kilpatanssirytmejä paitsi paso
doblea ja wiener valssia. Harrastin kilpatanssia Kajaanin Casambassa. Aloitin jo yhdeksänvuotiaana ja lopetin ollessani
14- vuotias.
Putous sai sinut nousemaan ”suuren yleisön” tietoisuuteen.
Ohjelmaformaatin suosio on ollut koko ajan huimalla tasolla ainakin katsojalukujen perusteella. Millaisena itse koet
formaatin ja sen suomat mahdollisuudet?
- Ohjelman suomat mahdollisuudet ovat rajattomat, sillä voimme milloin tahansa muuttaa formaatin sisältöä. Me tekijät, näyttelijät ja ohjaaja Jani Volanen loimme formaatin sen ensimmäisellä tuotantokaudella.
Riku Nieminen on monipuolinen persoona, joka hallitsee
muitakin taiteen lajeja kuin näyttelemisen. Vaikka Teatterikorkeakoulu miehen sitten lopulta mukanaan veikin, on
hän harrastanut nuorempana muun muassa kilpatanssia.
Siltä pohjalta ei olekaan mikään yllätys, että hän toimii meneillään olevalla tuotantokaudella yhtenä Tanssii Tähtien
Kanssa- ohjelman tuomarina.
MTV3:n Putous-viihdeohjelmasta koko kansan suosikiksi noussut näyttelijä Riku Nieminen on ihastuttanut muun muassa Munamies ja Hieno Åhlgreen
sketsiviihdehahmoillaan. Tänä syksynä Nieminen
on viihdyttänyt kansaa myös Tanssii Tähtien kanssa
-ohjelman tuomarina.
Tanssikoulu TanssiAalto
Oppimisen riemua hulvattomassa seurassa!
13
3.-6.1. 20
UOSI
ALOITA V
TANSSIEN
AVALTA
V2, HARJ
Oulu Raahe Pulkkila Tornio Rovaniemi
Tanssileirit ja -tapahtumat ympäri Suomen
ALKEET • ALKEISJATKO • JATKO • EDISTYNEET
www.tanssikurssit.fi
18
SUOMIVIIHDE LEHTI 4/2012
Tällä palstalla haastattelemme suomalaisia julkisuuden
henkilöitä; miten tanssi ja
musiikki kuuluvat heidän
elämäänsä sekä miten he
kokevat sen merkityksen.
Katso lisää netistä ja tule valloittaville tunneillemme!
Tanssiminen vaatii myös rytmitajua. Riku Nieminen omaa
myös sen ominaisuuden, sillä hän on nuorempana monien
muiden harrastustensa lisäksi soittanut rumpuja, ja näin
ollen myös musikaalisuutta löytyy.
Millainen on musiikkimakusi?
- Sanalla sanoen monipuolinen. Pidän monipuolisesta musiikista sen takia, että mielestäni monimuotoisuus ja useat totuudet
rikastuttavat elämää ja ympäristöä.
Vaikka oletkin noussut tietoisuuteen tv- töittesi johdosta,
niin olet tehnyt ja teet edelleenkin paljon muutakin. Kerro
projekteistasi ja muusta tekemisestäsi tv- töiden ulkopuolella?
- Turun Kaupunginteatterin isolle näyttämölle alamme harjoitella joulukuussa Jekyll & Hyde- musikaalia. Ensi-ilta on ensi vuoden maaliskuussa. Soitan Profeetta- nimisessä bändissä rumpuja
ja teen äänitöitä. Nautin elämästä muun muassa katselemalla
tv- sarjoja.
Terveisesi SuomiViihde- lehden lukijoille?
- Muistakaa laulaa ja tanssia, sillä jos sitä ei tee läpi elämänsä,
niin jokin kuolee sisällämme.
käy tanssimaan
Henkilökuva
Kati koivisto
Käy Tanssimaan -palsta esittelee paritanssia tanssinopettajien ja tanssinohjaajien
näkökulmasta. Artikkelien kirjoittajina tulevat toimimaan pitkän linjan tanssinammattilaiset ja –ohjaajat Suomen Tanssinopettajain liiton opettajien, Suomen Seuratanssiliiton ohjaajien sekä Oulun seudun ammattikorkeakoulun kasvattien tanssinopettajien joukosta. Artikkelit lähestyvät seuratanssia eri lähtökohdista ja
luvassa on mielenkiintoisia juttuja tanssinopetuksellisista asioista, tanssista
kuntoilumuotona, tanssilajien kehittymisestä jne. Lukijat saavat lisäksi tutustua artikkelien kirjoittajiin, sillä jokaista kirjoittajaa on pyydetty lyhyesti esittelemään itsensä ja omaa toimintaansa seuratanssin parissa. Palstan
koordinaattorina toimii Liisa Kontturi-Paasikko.
teksti: kati koivisto / kuva: joonas kainulainen
tanssia ja iskelmää suoraan sydämeen
latinobic valloittaa
Latinobic on seuratanssin ammattilaisten kehittämä tanssiliikuntamuoto, jossa liikutaan koulutetun ohjaajan johdolla mukaansa tempaavien latinalais- ja muiden tanssirytmien tahdissa ja jossa samalla
opitaan eri tanssilajien askelikkoja ja lajeihin liittyvää tanssitekniikkaa.
L
atinobic-tuotteen isähahmo on Juhani
Tahvanainen, mutta nykyiseen muotoonsa sen
ovat kehittäneet raudanlujat
ammattilaiset Kati Koivisto ja
Liisa Kontturi-Paasikko. Latinobic- tanssiliikuntatuntien
ensisijainen tavoite on kehittää
ja ylläpitää fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kuntoa. Tämä
toteutuu pitämällä askelikot ja
tanssisarjat riittävän yksinkertaisina, jotta jokainen tunnilla
olija pääsee työstämään niitä
mahdollisimman tehokkaasti,
omaa kehoaan kuunnellen.
Tanssisarjoja varioidaan vaihtamalla suuntaa, tekemällä
sama sarja aloittaen toisella
jalalla, muuttaen ryhmittelyä
– näillä saadaan aivoille uutta
työstettävää vanhan tutun sarjan kanssa. Toistoja tulee siis
paljon ja ohjaaja antaa laadullista palautetta, jotta osallistujien perustekniikka kehittyy.
len. Olenkin useasti tunneilla
sanonut, että tanssi on maailman parasta selkäjumppaa.
Latinobic tunneilla liikutaan
rasvanpolttosykkeellä, siksi
ne sopivat loistavasti myös
kunnonkohottajille. Tuntien
tansseihin kuuluvat lattareiden
ja swingtanssien lisäksi tuttu
iskelmämusiikki.
” Latinobictanssiliikuntatuntien
ensisijainen
tavoite on
kehittää ja
ylläpitää fyysistä,
psyykkistä ja
sosiaalista kuntoa.
”
“Liikkeitä
opetetaan
suorittamaan
oikein
Rauhalliset rumban pyörittelyt ja omaa kehoa
ja salsan pehmeä selän liike kuunnellen”
Kehon ja mielen
hyvinvointia
ovat omiaan kuntouttamaan ja
vahvistaaan tärkeitä selän, vatsan ja kylkien lihaksia. Liikkeitä opetetaan suorittamaan
oikein ja omaa kehoa kuunnel-
Minä osaan – me osaamme.
Monet ovat innostuneet lähtemään paritanssitunneille Latinobic-tuntien kautta. Tunneilla
harjoiteltavat tanssin perusteet
ja –askelikot luovat hyvän kivijalan kaikelle tanssimiselle.
Oman kehon ja liikkumisen
hallitseminen auttavat paritanssitunneilla vastaantulevista haasteista selviämisessä;
oppiminen parin kanssa sujuu
helpommin kun itsellä on jo
ymmärrys lajin perusteista.
Jatkotanssijoille Latinobic
avaa uuden tavan harjoitella
omaa vartalonkäyttöä ja musikaalisuutta.
Latinobic Porissa
ja ympäri Suomen
Persoonlallisia Latinobicohjaajia löytyy satoja ympäri Suomen, kuten rakas
seuratanssimaailma, myös
Latinobic-maailma on hyvin
luova. Minulla on onnellinen
tilanne päästä nauttimaan
todella erilaisista ryhmistä:
Happy Dancella soolotansseja
pääsevät harrastamaan LatinobicLadyt, Iloiset Seniorit, ja
ÄijäRokkaajat. Näissä kaikissa tunneissa on oma erilainen
tunnelmansa. Latinobicissä
käy kovasti upeita ladyjä, jotka
ovat löytäneet ehkä elämänsä
ensimmäisen tanssiharrastuksen ja hurahtaneet aivan täysin sen tuomaan energiaan!
Mukana on aktiiviliikkujien
lisäksi paljon harrastajia, joilla
TANSSI
Diplomitanssinopettaja (AMK, STOL)
Kati on kokenut opettaja joka tunnetaan vauhdikkaasta opetustyylistään. Hän on opettanut jo toistakymmentä vuotta ja onkin ehtinyt puuhastella tanssin
parissa monenmoista.
Jo lapsena alkanut kilpatanssiharrastus vei opiskelemaan Oulun ammattikorkeakouluun. Oulusta löytyivät Tanssikoulu Jari Aaltonen ja Oulun ammattikorkeakoulu, joissa hän opetti useita vuosia.
Katin tärkeimpinä saavutuksina voidaan mainita
menestyvän Tanssikoulu Happy Dancen perustamista
Poriin, mediapersoona Joonas Hytösen luotsaamista
tanssin maailmaan Tanssii Tähtien kanssa -ohjelmassa sekä pitkäjänteistä Latinobic-tuotemerkin kehittämistä ja ohjaajien koulutusta. Vuonna 2012 Kati
valittiin Pori Jazzeilla ylivoimaisellä äänivyöryllä
Positiivisimmaksi Porilaiseksi. Tämän monipuolisen
tanssinopettajan viikko-ohjelmaan kuuluvat lastentanssi, Zumba, Latinobic seka paritanssien alkeis- ja
jatkotunnit, joita hän pitää avomiehensä Joonas Kainulaisen kanssa Porissa ja ympäri Suomen.
ei ole ehkä koskaan ollut liikuntaharrastusta. Latinobicin
ihana musiikki, sosiaalisuus
ja liikkeen tuoma hyvä olo
ovat kuin huumetta – sitä on
saatava lisää! Senioritunneilla
on tärkeää tehdä rauhallinen ja
pitkä lämmittely ja käyttää lattarimusiikin lisäksi oikeita ikivihreitä sävelmiä. Edellisestä
polkasta kun on saattanut kulua yli kaksikymmentä vuotta! Tunneilla on ollut upeaa
huomata itsensä voittamisen
fiilis, opin uutta vielä tämän
ikäisenäkin!
” Latinobic
tunneilla liikutaan
rasvanpolttosykkeellä, siksi ne
sopivat loistavasti
myös kunnonkohottajille. ”
Äijien omalla reenitunnilla soi
lattareiden lisäksi rokettirolli
ja suomipoppi – Äijien kanssa
tanssitaan, reenataan musiikintulkintaa ja välillä punnerretaan ja kun jääkiekkokausi on
kuumimmillaan, niin meidän
biisilistaan kuuluu tietenkin
Patasydän sykkii. :) •
WWW.SUOMIVIIHDE.FI
19
TANSSI
Kuvassa Lukkoilakodin asukkaat pikkuisten tanssittajiensa kanssa:
vasemmalta Vappu Niemenheimo, Siiri Laine, Antti Järvinen, Saara
Laine, Alma Granroth ja Jenni Ruusu sekä Kirsti Inkkanen.
teksti: sanna heinonen / kuva: antti lyytikkä
tanssijalkaa vipattaa
pisara tanssin iloa
Pyörätuolit pyörivät parketeilla kun Pisara Tanssin
Iloa –projekti saapuu Jämsän vanhainkoteihin.
Tanssitushetkissä soitettava vistyy suuriin päivätansseimusiikki on peräisin vanhus- hin äitienpäivän aattona. Enten omilta nuoruusajoilta.
simmäisellä kerralla osanottajamäärä oli suorastaan
räjähtävä: 300 tanssijaa,
” Lähdimme
joista 50 oli liikkeellä pyöantamaan pisaran rätuolilla.
tanssin iloa, mutta - Lähdimme antamaan
pisaran tanssin iloa, mutta
huomasimme,
että saimmekin huomasimme, että saimmekin takaisin ämpärillisen!
takaisin
ämpärillisen! ”
- Meidän kanssamme tanssi- ja nykyään Tahtoo Tanssia ry:n sen elämään pitkästä aikaa
” Tanssiharrastus
miseen ei tarvita edes jalkoja! vapaaehtoiset tanssittavat van- pirteyttä ja iloa.
on ihana asia.
- Kun musiikki alkaa soida,
kertoo projektin äiti Anneli huksia kerran viikossa. Tans- Ja soitetaan niitä kappaleisittajat kiertävät kymmenessä ja vanhusta otetaan kädestä
Rautakoski.
Voimme viedä
ja liikutaan musiikin kanssa, ta monilla tanssilavoilla edelsiitä myös
huomaa, miten suunnaton ilo leenkin, sanoo Rautakoski.
erityisryhmille
” Meidän kanssamme tanssimiseen siitä syntyy.
Musiikissa ainoastaan surusen Pisaran, sillä
ei tarvita edes jalkoja! Kun musiikki
mielisimmät tangot on jätetty
Sänkykään ei
pois, sillä tanssilla halutaan
tanssi ei tunne
alkaa soida, ja vanhusta otetaan
estä tanssimista
tuoda hyvää mieltä ja energirajoja tässäkään
kädestä ja liikutaan musiikin
Sänkypotilaillekin tarjotaan aa. Foksit ja humpat kaikuvat
mielessä! ”
kanssa, huomaa, miten suunnaton
mahdollisuus nauttia tanssis- kuitenkin reippaasti.
ilo siitä syntyy. ”
ta.
- Heitä voidaan esimerkik- Päivätanssit
Tanssijoiden määrä on
si ottaa käsistä tai olkapäistä huipentavat
Kauden
myös muina vuosina pysyVanhusten päivätanssit aloi- eri paikassa aina vuoroviikoin. kiinni ja heijata humpan tahtettiin Jämsässä 4 vuotta sitten Tanssitus tuo monen vanhuk- tiin, kertoo Rautakoski.
Keväisin tanssikokemus tii- nyt suurena, mutta onneksi
20
SUOMIVIIHDE LEHTI 4/2012
vapaaehtoisiakin riittää.
Projekti on vanhusten lisäksi tuonut tanssin iloa myös
monelle mukaan tulleelle
vapaaehtoiselle, jotka ovat
arastelleet tanssinaskelia.
- Tanssi syntyy jo siitä,
että otetaan käsistä kiinni
ja heijataan musiikin tahtiin.
Sukupolvien
kohtaamista
Tanssin yhdistävä voima näkyy myös sukupolvien välillä. Joulun ja juhannuksen
aikaan myös lapsia tuodaan
tanssittamaan. Sellaisessa hetkessä, kun 3-vuotias
tyttö tarttuu kiinni vanhuksen käteen, on Rautakosken
mukaan äärimmäisen herkkä tunnelma.
- Tanssiharrastus on ihana asia. Voimme viedä siitä
myös erityisryhmille sen
Pisaran, sillä tanssi ei tunne
rajoja tässäkään mielessä,
hän iloitsee. •
teksti: sanna heinonen / kuvat: VEsa airaksinen
minun tarinani
risto ahonen
Tanssiessa ei mietitä
arvoja tai asemia.
edes lukemaan.
- Niinpä laitoin levyihin
merkkejä, että osasin soittaa
esimerkiksi kaksi valssia tai
tangoa peräkkäin, hän kertoo
ja jatkaa:
- Ja auta armias kun välillä
satuin pudottamaan niitä savikiekkoja! Jos meni pari tango- tai valssilevyltä, en voinut
enää soittaa sitä ehjääkään
paria. Levyt olivat jo muutenkin vähissä, ja niitä jouduttiin
soittamaan useampaan kertaan
saman illan aikana.
Myös 1950-luvulla rakennettu Huopakosken työnväentalo tuli Ahoselle hyvin
tutuksi.
- Useimmiten siellä soitti
maailman suosituin orkesteri, nimittäin Neulapojat. Niin
myöskin tälläkin kertaa: Serkkuni Reino kävi juoksemassa
yläkertaan sanomaan mikrofoniin ”naiset, olkaa hyvä” .
Osasin tietysti pikkupoikana
toistaa tuon lauseen, ja sitten
sanoinkin sen useaan kertaan!
Aina kun käänsin tai vaihdoin
levyä tuli ymmärtämättömyyttäni tuo hokema. Lopulta
Reino tuli alakerrasta portaita
juosten paita aivan märkänä ja
sanoi , että lopeta tuo, hänkin
tahtoo hakea välillä tai pitää
taukoa. Nämä tanssit taisivat
olla seutukunnan ensimmäiset
naisten tanssit, Ahonen kertoo
ja nauraa.
Saatilla
ja roudarina
Risto Ahonen alkoi käydä
avioeronsa jälkeen Tanssin
Taikaa ry:n tanssitunneilla.
kertoo jyväskyläläinen Risto
Ahonen.
Terelampi ylitettin veneellä
ja tanssipaikan orkesteri soitti
elävää musiikkia. Törmälän
lavana tunnettu kesälava ei
kuitenkaan ollut pitkään pystyssä.
Ahonen oppi soittamaan
LP-levyjä, ennen kuin oppi
Elämänohjaaja
näkijä ja parantaja
AVA
AVA
- Jo ihan lapsuudestani asti
olen saanut olla tanssimassa.
Ensin olin muiden sylissä kun
tanssittiin mummolan lähistöllä, lammen vastarannalla,
PUHELINAIKOJA
p. 044 030 5258
1h / 45 € ½h / 30 €
***************************
p. 0700 825 85
2,33 € / min + ppm
pääsylippu tansseihinkin.
Tyttöjen saattomatkat saattoivat olla mitä erikoisempia.
Eräs hauskimmista sattui Hännilänsalmen tanssilavalla.
-Eräänä juhannuksena lähdin saattamaan tyttöä kauaksi.
Ensiksi mentiin Heikki -enoni
kyydissä taksilla 21 kilometriä
Huopanankoskelle Työväentalon luokse. Sieltä lähdettiin
kävelemään seitsemän kilometriä Kannonkoskelle päin.,
Ahonen sanoo.
” Kiersin
roudarina Anita
Hirvosen siskon,
Hilkka Hirvosen,
orkesterin
kanssa ympäri
Suomen
tanssilavoja. ”
Mutta matkaa olikin paljon
enemmän Välillä tuli vettä ja
nuoret seisoivat kuusen alla
vettä pidellen. Tytön kotipihaan tullessa ensimmäisenä
tuli tytön äiti vastaan maitokärryjä työntäen noin klo 7.
- Sisälle päästyämme kyselin, mihin aikaan pääsen Viitasaarelle kirkkoon serkkuni
häihin. Häät alkoivat kello10.
Ainut bussi olisi mennyt vasta
siihen aikaan, ja sekin väärään
paikkaan.
” Tanssissa
Nuoruudessa Ahosen mieleen
minua viehättää
ovat jääneet myös Jyväskyerityisesti
lässä olleen Suomen Eskimonimisen jäätelötehtaan juhanliikunta. Tässä
nusjuhlat, joissa tanssittiin.
porukassa
Tanssi alkoi pian näkyä Ahoei myöskään
sen nuoruudessa myös bänditarvitse
en puolelta.
- Kiersin roudarina Anijännittää. ”
ta Hirvosen siskon, Hilkka
Hirvosen, orkesterin kanssa
Lopulta Ahonen matkusti
ympäri Suomen tanssilavoja.
Matkaa tehtiin ahtaalla pie- bussilla Huopanankoskelle.
nellä henkilöautolla, mutta se Kun hän lopulta pääsi taksilla
tuli Ahoselle ilmaiseksi, kuten hääpaikalle, juhlat oli jo pi-
detty.
- Vain äitini kyseli, että missä olin yöni viettänyt.
Tanssinopettajaksi ja tanhuun
Aikuistuttuaan Ahonen ajautui
myös opettamaan Jyväskylän
kaupungin järjestämälle tanssikurssille.
- Itse vain opin verenperintönä tanssimaan, mutta siellä
opetin muita.
Kun Ahonen tutustui tanhuun, laji vei mukanaan. Kansantanssin ystävät ry:n porukasta löytyi myös silloinen
vaimo.
- Kävin silloin Koivurannassa tanssimassa parhaimmillaan
kuutena iltana viikossa.
Avioitumisen jälkeen tanhu
kuitenkin jäi, vaikka Ahosta
käytiin kotoa asti hakemassa tanssimaan, sillä miehiä
kaivataan kovasti tanhuajien
joukossa.
Tanssiparketilla
unohtuvat arvot
ja asemat
Avioeron jälkeen Ahosen
tanssimisinto ei palannut heti
takaisin. Viime syksynä tanssijalka alkoi kuitenkin taas
viedä Tanssin Taikaa ry:n
mukana.
- Siellä huomasin, että tanssit ovat muuttuneet ja minun
on pakko alkaa taas opetella
tanssimaan.
Kevääseen mennessä tippui
10 kiloa painoa ja Ahonen oli
tutustunut uuteen upeaan ystäväpiiriin. Nykyisin Ahosen
suosikkilaji on perinteinen
valssi.
- Tanssissa minua viehättää
erityisesti liikunta. Tässä porukassa ei myöskään tarvitse
jännittää.
Yhteiskunnalliset arvot,
asemat ja ammatit jäävät
tanssiporukassa ulkopuolelle.
Parketilla kaikki ovat samanarvoisia.
- Ja se on hienoa niin! toteaa Ahonen. •
Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry
SUSEL on valtakunnallinen seuratanssia ja tanssikulttuuria vaaliva ja kehittävä yhdistys Suomessa.
Lähes 60 jäsenseuraa ympäri maan
Katso netistä lähin tanssiseura ja osallistu
alueesi seuratoimintaan. Tule mukaan ja hyödy jäseneduista. Aloita tanssiharrastus ja nauti
seuratanssin monipuolisista hyvistä terveysvaikutuksista!
Tutustu
toimintaan,
jäsenseuroihin,
etuihin ja
koulutuksiin
www.susel.fi
Seuratanssiohjaajakoulutukset
SUSEL on merkittävin seuratanssiohjaajakouluttaja. Koulutusvalikoimassa perus- ja jatko-ohjaajakoulutukset sekä päivitys- ja teemakoulutukset.
[email protected]
www.elamanohjaaja.info
WWW.SUOMIVIIHDE.FI
21
Lähde Tanssiristeilylle uudelle, upealle
VIKING GRACELLE
Lähdöt Turusta 9.2. ja 14.4.
Viking Gracen tanssiristeilyllä pääset nauttimaan elävästä musiikista ja tanssin hurmasta
9.2. Neljänsuoran ja 14.4. Finlandersin
sekä Varjokuvan tahdittamina. Tanssin
ohessa voit nauttia uuden Gracen monipuolisista palveluista herkutellen, ostoksia tehden
ja rentoutuen meren aalloilla. Matkapoikien
asiakkaat saavat VIP-passin, joka oikeuttaa
ilmaisiin tanssikursseihin sekä muihin tuoteetuihin laivalla!
15€
/alk/hlö 14.4.
Kysy edullista liityntäkuljetusta
satamaan paikkakunnaltasi!
Esiintyjät sitoumuksetta.
VARAUKSET 24 h:
matkapojat.fi
Toimitusmaksu 0 €!
Myyntipalvelu: 010 2323 200 ma–ke 8–19, to–pe 8–17, su 10–14.30
Hinnat ovat alkaen-hintoja/hlö. Alk-hintaa ei kaikilla lähdöillä. Hinnat sis. polttoainelisän. Palvelumaksu 10 €/varaus, netistä varattaessa 0€.
Puhelut 8,21 snt/puh + 2snt/min /matkapuh. +14,9 snt/min. KUVI4808/04/MjMvU SMAL 1395
PALVELUKORTTI
Päiväys ___/___201__
Tilaan SuomiViihde lehden alkaen seur. ilm. numerosta
itselleni
lahjaksi
määräaikaistilaus 12 kk / 29 eur
kestotilaus / 24 eur (sis. alv 9%, laskutusväli 12 kk)
muutan tilaukseni kestotilaukseksi
irtisanon tilaukseni
maksetun ajan loppuun
päättymään heti
osoitteen muutos alkaen ___/___201__
ajaksi ___/___201__ - ___/___201__
Osallistun kauden kilpailuun. Vastaukseni on:
Postinumero
Postinumero
LEHDEN TILAUS
www.suomiviihde.fi
E-mail
Postitoimipaikka
KON / 02.-17.11. / Sinitaivas Konsertti-kiertue / Pekka Mikkola, EijaKantola & Mika Pohjonen, Johanna Pakonen, Amadeus Lundberg, Marko
Maunuksela / www.auraviihde.fi
TK / 16.-17.11. / Kimmo Lasanen V2 / Harjavalta / www.tanssikurssit.fi
TK / 17.11. / Boogie Woogie teemalauantai / Kirkkonummi / Sami Vänttinen ja Henna-Riikka Martin / www.tanssinilo.net
TAP / 18.11. / Tähdet meren yllä -risteily / Baltic Princess / Finlanders,
Pekkaniskan Pojat, Marko Maunuksela, Pekka Mikkola, Terhi Matikainen,
Anri ja Sebastian Ahlgren / www.auraviihde.fi
TK / 23.-24.11. / Kati ja Jones Härmän Kuntokeskus / Ylihärmä / jatkokurssit / www.tanssikurssit.fi
TAP / 23.11. / Tanssikerho Täysikuu 10 vuotta -juhlatanssit / Nurmes /
Esiintyjä Juha Metsäperä & Resiina / tanssiaika klo 20-02 /
www.tanssikerhotaysikuu.com
TK / 24.-25.11. / Lavatanssikurssi Ivalossa / Inari / Bugg, Swing, Jive ja
Rumba / Saara Hakala ja Päivi Perttunen / www.heinakengat.palvelee.fi/
TK / 24.-25.11. / Kuuban tyyliin Cha Cha / Kittilä / Kimmo Lasanen /
www.menomono.fi
TK / 01.12. / Teemakurssilla Humppaa ja Jenkkaa / Tampere / perusteet
ja käy myös kokeneimmille / Anni Heikkinen / www.hurmio.fi
KON / 02.-19.12. / Joulukirkossa -joulukonserttikiertue / Marko Maunuksela / www.auraviihde.fi
KON / 07.-19.12. / Kuului laulu enkelten -joulukonserttikiertue / Saara
Aalto ja Tomi Metsäketo / www.auraviihde.fi
KON / 08.-18.12. / Iloinen Joulukonsertti-kiertue / Finlanders ja Seitsemän seinähullua veljestä / www.auraviihde.fi
TK / 08.-9.12. / Lavalattarit / Vaasa / lavalattarit, Tango ja Hidas valssi /
Kimmo Lasanen / www.rolling.fi
TK / 14.-15.12. / Sari & Jari Aaltonen Pesäkalliolla / Lahti / Bugg, Fusku,
Tango, Hidas valssi ja Rumba / jatkokurssi / www.tanssikurssit.fi
TK / 03.-06.01. / TanssiStartti / Harjavalta / alkeet, jatko & edistyneet
koko ajan / Huippuopetus / www.tanssikurssit.fi
TK / 01.-02.02. / Sari & Jari Aaltonen / Pori / jatkokurssit Happy Dancen
tiloissa / www.tanssikurssit.fi
TK / 02.-03.02. / Sami ja Jutta Helenius Fuskaajissa / Ilmajoki / Hidas
valssi ja Cha Cha Cha / alkeisjatko, jatko / www.fuskaajat.fi
TAP / 09.02. / Lumitangon MM 2013 / Tampere / www.hurmio.fi
Puhelin
Uusi osoite tai lahjatilauksen saaja
Sukunimi
Etunimi
Lähiosoite
Lyhenteet: TK - tanssikurssi tai -leiri, KIL - tanssikilpailu, MUU - muu tilaisuus, KON - konsertti, TAP - tapahtuma, KOU - koulutus
Katso kaikki tapahtumat osoitteesta:
http://www.susel.fi/tapahtumakalenteri.php
E-mail
Postitoimipaikka
SUSEL jäsenten ilmoittamat tapahtumat.
HUOM! Tanssikursseja ja myös muita yksittäisiä tapahtumia
kannattaa käydä katsomassa aina myös suoraan kunkin SUSEL jäsenten ylläpitämiltä verkkosivuilta. Osoitteet löytyvät
viereiseltä sivulta.
Entinen osoite tai lehden saaja tai lahjatilauksen maksaja
Sukunimi
Etunimi
Lähiosoite
tapahtumakalenteri
Puhelin
Helmikuu
,T
oukokuu
SuomiViihde lehden voi myös tilata suoraan kotiin.
Syyskuu,
Marrasku
Tilausmuodot ovat: - kestotilaus / 24 € (sis. alv 9%)
u
- määräaikaistilaus 12 kk / 29 € (sis. alv 9%)
Maksuehto 14 pv netto, maksukehotus 5 eur. Ulkomaan postituslisä 5 eur.
SUOMIVIIHDE LEHTI 4/2012
Kirjemaksu
Jaamedia
PL 57
33711 TAMPERE
22
Valtiovarainministeriön päätöksellä tilattujen sanoma- ja aikakauslehtien arvonlisäverokantaa nostettiin 1.1.2012
alkaen nollasta 9%:n verokantaan. SuomiViihde lehden tilaushinnat nousivat siten alv:n verran.
Kestotilaus on voimassa jatkuvasti ilman uudistamista, kunnes tilaaja irtisanoo tilauksen. Jatkuva
tilaus laskutetaan 12 kuukauden välein aina kunkin laskutusjakson alussa. Tilaaja voi irtisanoa jatkuvan tilauksen ilmoittamalla siitä vähintään kolme viikkoa ennen laskutusjakson päättymistä. Muutos
astuu tällöin voimaan uuden laskutusjakson alkaessa.
Määräaikaistilaus on voimassa 12 kk ajan, joka on samalla tilauksen laskutusjakso. Määräaikaistilaus
laskutetaan määräajan alussa. Tilaaja voi milloin tahansa pidentää määräaikaisen tilauksen pituutta tai
siirtyä jatkuvan tilauksen tilaajaksi ilmoittamalla siitä tilauspalveluun.
Yhteyshenkilö lehden tilauksissa:
Jaana Vuorenpää, GSM 050 569 1969, [email protected]
Lehden voi tilata myös verkkosivuston kautta tai oheisella tilauslomakkeella.
Ilmestyy neljä
kertaa vuodessa!
suomen seuratanssiliitto susel ry:n
jäsentanssiseurat LÄÄNEITTÄIN
Itä-Suomen lääni
JOENSUU, Suomalaisen Humpan yhdistys ry, www.freewebs.com/humpanyhdistys, 046 580 9039
JUANKOSKI, Koillis-Savon Tanssijat ry, www.koillissavontanssijat.nettisivu.org, 040 550 7154
KIURUVESI, Tanssiseura Ylä-Savon Vuskarit ry, www.tanssileiri.fi, 050 354 2023
KUOPIO,Tanssiseura J & V ry, www.tanssiseurajetv.fi, 040 511 2856
LIPERI, Liperin Lavatanssijat LiLat ry, www.lilat.com, 050 592 8449
MIKKELI, Mikkelin Tanssihullut ry, www.tanssihullut.net, 040 582 9232
NURMES, Tanssikerho Täysikuu ry, www.tanssikerhotaysikuu.com, 050 336 7188
VARKAUS, Dancing Foxes ry, www.dancingfoxes.net, 040 776 2900
VARPAISJÄRVI, Jumis-Palosten ns ry/Viäntymättömät, www.viantymattomat.arkku.net, 044 335 3102
Lapin lääni
INARI, Tanssiseura Heinäkengät ry, www.heinakengat.palvelee.fi, 040 517 4665
KEMI, Meri-Lapin Seuratanssijat SwengiJengi ry, www.swengijengi.net, 050 3875687
KEMIJÄRVI, Kemijärven Seuratanssijat ry, www. kemijarvi.fi/seuratanssijat, 040 827 5945
KITTILÄ, Tanssiseura Menomono ry, www.menomono.fi, 040 762 1254
ROVANIEMI, Saarenkylän Nuorisoseura ry/NASTAT, www. nastat.net, 040 736 1694
SODANKYLÄ, Sodankylän Seuratanssijat ry, www.seuratanssijat.com, 040 567 7876
Länsi-Suomen lääni
Etelä-Suomen lääni
HELSINKI, Rock’n’Roll Dance Club Comets ry, www.comets.fi, 040 542 5291
HYVINKÄÄ, Tanssiseura Hyvinkään Hymyhuulet ry, http://sites.google.com/site/tanssiseurahymyhuulet, 040 749 7201
KELLOKOSKI, Keravan Tanssinharrastajat Taitokolmio ry, www.taitokolmio.net, 050 564 8167
KIRKKONUMMI, Tanssin Ilo ry, www.tanssinilo.net, 045 133 3362
KOUVOLA, Lavatanssiseura Tanssikas ry, www. tanssikas.net, 044 550 0496
LAHTI, Lahden Lavarientäjät LAVARIT ry, www.lavarit.com, 040 596 6962
LAHTI, Möysän Nuorisoseura ry, www.tonttila-sali.com, 050 918 9402
LAHTI, Tanssiklubi Dancing ry / Tanssikerho Jam’n Roll, www. jamroll.com, 040 560 9191
LAPPEENRANTA, Saimaan Seuratanssijat SaiSet ry, www. saiset.net, 040 761 4279
LOHJA, Lavatanssiseura Chasee ry, www.tanssifestivaalit.fi, 040 514 1607
LOHJA, Lohjan Lockstep ry, www.lockstep.fi, 044 034 0144
LOHJA, Tanssiliikuntaseura Lohjan Lavatanssijat LoLa ry, 040 589 1379
PORVOO, Porvoon Lavatanssiseura ry, www.porvoonlavatanssiseura.fi, 040 757 5601
PORVOO, Suomen Pyörätuolitanssiliitto ry, www.pyoratuolitanssi.fi, 045 324 2100
VANTAA, Tanssin Taitajat ry, www.tanssintaitajat.fi, 044 373 8165
VIHTI, Vihdin tanssiseura VISE, www.vise.nettisivu.org, 044 3685 971
HARJAVALTA, Lavatanssiseura TanssiTossut ry, www.sataviestinta.fi/tanssitossut, 050 366 3839
JÄMSÄ, Himos Tanssijat ry, www.himostanssijat.fi, 040 847 2644
JÄMSÄ, Tahtoo Tanssia ry,www.tahtootanssia.fi, 0400 824 458
JYVÄSKYLÄ, Tanssin Taikaa ry, www. tanssittaa.fi, 0400 544 970
KOKKOLA, Kokkolan Tanssiklubi ry, www.kokkolantanssiklubi.fi, 0400 160 099
LAUKAA, Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry, www. kestavat.fi, 050 351 7107
PORI, Tanssitaivas ry, www.tanssitaivas.net, 050 302 1331
RAUMA, Rauman Dansseor ry, www.raumandansseor.net, 050 552 1825
SALO, Salon Seuratanssi Klubi ry, www.salonseuratanssiklubi.com, 050 564 6382
SEINÄJOKI, Botafogo ry, www.botafogo.fi, 044 369 9505
SEINÄJOKI, Fuskaajat ry, www.fuskaajat.fi, 040 542 0172
SOMERO, Lavatanssiseura Monokas ry, www.monokas.fi, 040 511 5091
TAMPERE, Tanssiseura Hurmio ry, www.hurmio.fi, 040 824 2007
TURKU, Lavatanssikerho Sekahaku, www.sekahaku.net, 0400 225 856
TURKU, Tanssiurheiluseura Bolero ry/ Flying Steps, www.flyingsteps.fi, 044 370 6454
ULVILA, Tanssiseura Lava´n Svengi ry, www.lavansvengi.fi, 0400 322 775
VAASA, Tanssiurheiluseura Rolling ry, www.rolling.fi, 040 589 0087
VAASA, Vaasan Viuhka ry, www.vaasanviuhka.fi, 040 572 2881
VIITASAARI, Viilat ry, http://viilat.yhdistysavain.fi, 040 524 9474
YLIHÄRMÄ, Tanssiseura Vaihtoaskel ry, www.vaihtoaskel.fi, 0400 566 852
ÄHTÄRI, Tanssiliikuntaseura Mesikämmenet ry, www. mesikammenet.webs.com, 050 375 9950
Oulun lääni
KAJAANI,Tanssiurheiluseura Kajaanin Casamba ry, www. casamba.fi, 0500 748 928
KALAJOKILAAKSO, Tanssikerho Jammarit ry, www. jammarit.net, 040 557 8681
RAAHE, Raahen Tanssiklubi ry, www.raahentanssiklubi.com, 040 703 2936
OULU, Tanssiseura Iso O ry, www.iso-o.com, 040 505 9631
Jäsenetupaikat 2012
Yhteistyöjäsenet
RUOTSI GÖTEBORG, Saanko Luvan Seuratanssijat ry, www.saankoluvan.se, +46 73 953 4563
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
• Alemana Dance Center • Auraviihde Oy • Dance Stop Oy
• Extraviihde Oy
• Grand Casino Helsinki
• Hotelli Levitunturi
• Iskelmä Kiuruvesi Oy
• Ohjelmatoimisto Atlas
• Piruetti Oy
• Saariselän Tunturihotellit Oy
• Salsa De Cuba Ay
• Suomen Media & Action
• Tanssikoulu Baila Baila • Tanssikoulu EdBH
• Tanssikoulu Eija Puranen
• Tanssikoulu Happy Dance
• Tanssikoulu Tanssin Tahti
• Tanssikoulu Pilvisteps
• Tanssikoulu Sulava
• Tanssikoulu Riemurytmi
• Tanssitarvike Tanssiva Enkeli
• Visual Net & Print Nina Laine
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Aulavan lava, Alavus
Esakallio, Somero
Haikan lava, Pirkkala
Hotelli Rauhalahti, Kuopio
Höyryveturipuisto, Haapamäki
Kalliojärven Viihdekeskus , Isokyrö
Kapakanmäki, Tuulos
Kerhola, Nokia
Kisaranta, Kangasala
Kohoniemi, Pielavesi
Krouvin lava, Hartola
Kulttuuritalo, Helsinki
Liperin lava, Liperi
Littoisten lava, Kaarina
Lomakeskus Revontuli, Hankasalmi
Lusan halli, Kurikka
Kartano Kievari, Hietama
Mäntymotelli, Karankamäki
Mäntyrinne, Savonlinna
Te r v e t u l o a t a n s s i m a a n !
www.susel.fi
www.alemana.fi
Pori
www.auraviihde.fi
Turku
www.dancestop.fiÄänekoski
www.extraviihde.fi
Riihimäki
www.gch.fi
Helsinki
www.hotellilevitunturi.fi
Sirkka
www.iskelmaviikko.fi
Kiuruvesi
www.ohjelmatoimisto-atlas.com
Turku
www.piruetti.fi
Tampere
www.tunturihotelli.fi
Saariselkä
www.salsadecuba.fi
Turku
www.tanssikurssit.fi
Piikkiö
www.bailabaila.fi
Helsinki
www.edbh.fi
Helsinki
www.tanssikoulueijapuranen.fi
Ikaalinen
www.happydance.fi
Pori
www.tanssintahti.fi
Oulu
www.pilvisteps.fi
Helsinki
www.tanssikoulusulava.fi
Oulu
www.riemurytmi.fi
Savonlinna
www.dancing-angel.net
Koski as.
www.visualprint.fi
Turku
Onnenmaan
tanssikurssit la 2.2.2013
Tanssikoulu
Ohjelma:
Vantaan Puistokulmassa
10.00 - 12.00 Rumba (alkeisjatko)
12.30 – 14.30 Cha cha (alkeisjatko)
15.00 – 17.00 Tango (alkeisjatko)
Tu l e y k s i n t a i p a r i n k a n s s a ,
kursseilla vauhdikas parinvaihto!
Lisätiedot 0 5 0 5 1 2 5 0 5 3 / o n n e n m a a @ p p . i n e t . f i
w w w. t a n s s i ko u l u o n n e n m a a . f i
Huikea ohjelma, upeat konsertit
ja tanssinäytökset
Oulu Tango Festival
3.1. -13.1.2013
• Tanssikurssipaketit 4.-6.1.
• Suomalainen tango; opettajat Anna-Liisa Korvala ja Pentti Mäkinen
• Argentiinalainen tango; opettajat Gustavo Rosas ja Gisela
Natoli, Fernando Jorge ja Alexandra Baldaque, Alexey Barbolin
ja Julia Zueva, Tomas&Erita, Kari ja Karoliina Kiiski
• Argentiinalaisen tangon SM-kilpailu 4.1.
• Juhlaillallinen, Tangoshow, Milongat ym. huippuohjelmaa
Katso netistä ja ilmoittaudu mukaan:
w w w. t a n g o n j u h l a v i i k ko. f i
BALTIC
PRINCESS
SYKSYN
ISKELMÄKESKIVIIKOT
14.11. Anne Mattila & Mistral
28.11. Iskelmän pikkujoulut: Arttu Wiskari, Virve Rosti & Toyboys
19.12. Nousukausi
• Pesäkallio, Lahti
• Pistohiekan Lava, Puumala
• Riutanharju, Riihimäki
• Rönnin lava, Eräjärvi
• Savion lava, Laukaa
• Sivakan lava, Kaavi
• Suukosken keidas, Tervola
• Syvälahden lava, Kangasniemi
• Tanhuhovi, Lohja
• T-talo, Turku
• Tanssi- ja huvikeskus Satulinna, Hattula
• Teeriharju, Somero
• Tähtiranta, Keminmaa
• Vesivehmaan Jenkkapirtti, Asikkala
• Viihdekeskus Hojo hojo, Tuusniemi
• Viihdekeskus Tulenliekki, Leppävirta
• Viihteen Valtatie 2, Harjavalta
• Ämyrin lava, Somerniemi
Ada-Maria Ateljeeompelimo, JOENSUU; -10% normaalihintaisista tuotteista.
Alemana Dance Center, Pori, Tre, Jkylä; alkaen -5 %
Intersport, Joensuu; -10% normaalihintaisista tuotteista.
Joensuun Erä-Urheilu Oy, Joensuu; -10% normaalihintaisista tuotteista.
Joen Kultakeidas, Joensuu; -10% normaalihintaisista tuotteista.
Kelloliike Ilmankangas ky, Joensuu; kaikista normaalihintaisista tuotteista 20%
Muotiputiikki Helmi, Somero; -12 % norm.hinnoista
pepper.corn / TVT -Style Ky, Joensuu; -10% normaalihintaisista tuotteista.
Roset Ideat; -10 % norm.hinnoista
Suomen Media & Action; -10% tanssikursseista ja -leireistä
Suutari Kake, Lappeenranta; -10 % norm.hinnoista
Edut voimassa
toistaiseksi ellei
toisin ilmoiteta!
Lisätietoja JÄSENETUPAIKOISTA www.susel.fi
Varaa iskelmäristeilysi www.tallink.fi
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
WWW.SUOMIVIIHDE.FI
23
Uusi upea levy
kaupoissa 16.11.
lähtien
Mukana uusi single
”Sun avullas lennän
rakkauteen”
N
LOlu
L
AA lau
2.
ui
RAKuul y 7.1
A
y
SA e ” ist ot
ja iertu äynnätied o.fi
Satumaan kuninkaan uusi kokoelmalevy nyt
kaupoissa ja marketeissa kautta maan!
Mukana duetot ”Elämän virta” Kari Tapion,
sekä ”Kultaiset korvarenkaat” Topi Sorsakosken kanssa.
N k k s c
MI laululten” tso li .indi
O
T oulu nke Ka ww
j
e
w
Think global.
Love local.
Ohjelmayhteistyössä:
SUOMIVIIHDE LEHTI 4/2012
TANSSIPAIKKAliite
TALVI 2012
Tanssi- ja juhlatalo
JÄRKKÄRI
Ohjelmamuutokset mahdollisia!
Tanss
imu
aikuis siikkia
maku een
un!
Tiedustelut ja varaukset:
019-417 057 / 0400-898 638
[email protected]
Vietä elämäsi tärkeimmät juhlat meillä! Tule tutustumaan
ja viihtymään tanssien talomme parketille.
* Häät,synttärit,ym. perhejuhlat
* Yhteisöjen juhlat ja myyntinäyttelyt.
Talviohjelmisto 2012
Su 18.11. Syke
Su 25.11. Teemu Harjukari
& Taivaanrannanmaalarit
Su 02.12. Teuvo Oinas & Kiintotähti
Su 09.12. Myrskytuuli
Su 16.12. La Strada
Ke 26.12. Pepe Enroth
Joulumuorin virkistyspaketti taysihoidolla 23. - 26.12.12
3 vrk:n paketti sisältäen
yhteiskuljetuksen
394,-/hlö/2 hh
TANSSIT sunnuntaisin klo 16-21.
http://seurantalot.fi/hyvinkaan_jarjestotalo/
(5-12 v - 50%)
Munckinkatu 49, Hyvinkää
Bussireitti meno-paluu:
Helsinki-Riihimäki Hämeenlinna-TampereKankaanpää
Juhlan aikaa Tanssin taikaa
Soita ja varaa puh. 02 573 3401
tai puh. 02 57 333
Kelankaari 4 38700 Kankaanpaa
Saarijärventie 434, Hietama
puh. 0207 436 450
www.kuntke.fi
TALVIOHJELMISTO 2012-2013
La 17.11. Dallapè
La 24.11. Iskelmäyhtye Bohemia ja Kari Piironen & Caminito
La 01.12. Jani Jalkanen & Hänen orkesterinsa
Teemu Harjukari & Taivaanrannanmaalarit
Ke 05.12. Kaiken kansan pikkujoulut: Köpi Koski & Projekti
La 08.12. Sinitaivas ja Juha Metsäperä & Resiina
La 15.12. Agents & Vesa Haaja ja Kulkoirat & Kalle Kaaja
La 22.12. Marko Maunuksela & Fantasia
La 29.12. Markku Aro & Diesel
Ma 31.12. Anita Hirvonen & La Strada
La 05.01. Neljänsuora ja Pekka Hartonen & Sawotta
La 12.01. Teuvo Oinas & Kiintotähti
La 19.01. Teemu Harjukari & Taivaanrannanmaalarit
La 26.01. Eija Kantola & Omega
La 02.02. Tommi Soidinmäki yhtyeineen
La 09.02. Finlanders
La 23.02. Helminauha
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
www.kartanokievari.fi
UUTTA!
Keskiviikkoisin
TEMPOKARAOKE
ja maanantaisin
TANSSIT/esiintyjänä
/esiintyjänä
Heikki Lahti
Vain 90 km Helsingistä ja Turusta!
Muita vaihtoehtoja:
(ei sis.kuljetusta)
Valitse 2,3,4 tai 5 vrk
2 vrk 258,-/hlö/2 hh
3 vrk 334,-/hlö/2 hh
4 vrk 406,-/hlö/2 hh
5 vrk 483,-/hlö/2 hh
Omaisen
henkilökohtaiselle avustajalle tarjoamme oman
erikoishinnan.
Kysy lisää puh.
02 573 3401 tai 02 57 333
Liikuntapainotteinen Kuntoloma
5 vrk täysihoidolla!
Sis. henkilökohtaisen valmentajan alkutapaaminen, päivittäinen
kuntosali, 4 x liikuntaryhmä, 3 x puolihieronta, allas- ja liikuntatilat,
vapaa-aikaohjelma.
Hinta alk. 475,-/hlö 5 vrk
Kelankaari 4 * 38700 Kankaanpää
www.kuntke.fi
Tanssipaketti alk. 45 eur / hlö
(sis. aamiainen,majoitus ja tanssilippu)
Suositut tanssikurssit löydät:
www.tanssittaa.fi
TULE HYVÄN OLON
PÄIVÄKUMPUUN!
MARRASKUU
to 15.11. Vaahterateatteri esittää:
Kultainen Kuntaliitos klo 20.00. Liput 8 �.
Käsikirjoitus Simo Perämäki.
pe 16.11. Taiston karaoke
la 17.11. Joulukartanon avajaiset
Wanha-Emännässä klo 12-18
to 22.11. Vaahterateatteri esittää:
Kultainen Kuntaliitos klo 20.00. Liput 8 �.
Käsikirjoitus Simo Perämäki.
pe 23.11. Taiston karaoke
la 24.11. Lotta & Netta Skog ja Moonlight
to 29.11. Vaahterateatteri esittää:
Kultainen Kuntaliitos klo 20.00. Liput 8 �.
Käsikirjoitus Simo Perämäki
pe 30.11. Taiston karaoke
JOULUKUU/TAMMIKUU
la 1.12.
Elixir
ti 4.12.
Vaahterateatteri esittää:
Kultainen Kuntaliitos klo 20.00. Liput 8 �.
Käsikirjoitus Simo Perämäki.
to 6.12.
Itsenäisyyspäivän lounas
klo 11.30-16.00
pe 7.12.
Taiston karaoke
su 9.12.
Joululounas sunnuntain
pitopöydästä klo 11.30-16.00
pe 14.12.
la 15.12.
su 16.12.
Taiston karaoke
Lasse & Alfa Band
Wanha-Emännän joulumarkkinat
Joululounas sunnuntain
pitopöydästä klo 11.30-16.00
pe 21.12. Taiston karaoke
la 22.12. Koko kansan pikkujoulu, Bel-Ami
su-ke 23. - 26.12. Wanhan ajan joulu
ti 25.12. Bel-Ami
ke 26.12. Taiston karaoke
pe 28.12. Taiston karaoke
ma 31.12. Uudenvuoden vastaanottajaiset
Antti Toivola & Nalle Lehtonen
& Tulinen trumpetti
ti 1.1.
Uudenvuodenpäivän juhlava
pitopöytä
Leidit ja lyylit liikkeelle la-su 26.-27.1.
Naisten viikonloppu kaikenikäisille ja
-kuntoisille. Mukavaa liikuntaa, rentoa
yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja hemmottelua.
Lisätietoja: www.paivakumpu.fi
tanssi
KROUVI
Mouhijärvi
HÄIJÄÄ
Huom! Asiakaskortilla aina
joka 10. lippu ilmainen
KEVÄTKAUDEN
OHJELMA 2011
Rieniläntie 1, Häijää Sastamala
INFO (03) 518 1117
TALVIOHJELMISTO 2012-2013
Pe
Pe
Pe
Pe
Pe
Pe
Pe
Pe
Pe
Pe
Pe
Pe
Pe
16.11.
23.11.
30.11.
07.12.
14.12.
04.01.
11.01.
18.01.
25.01.
01.02.
08.02.
15.02.
22.02.
Tomi Markkola & Fernet
Pekkaniskan Pojat
Charles Plogman & Ronnies
Terhi Matikainen yht.
Varjokuva
Anne Mattila & Mistral
Tulipunaruusut
Ratto-Band
Myrskytuuli
Pekkaniskan Pojat
Hurma
Tarja Lunnas & Rosso
Tanssiorkesteri Helminauha
Talvikarnevaalit pe-la 1.-2.2.
Esiintyjinä Imperio do Papagaio ja Tico Tico
Keskustie 121 I 09120 Karjalohja I puh. 030 608 40 I
www.paivakumpu.fi
www.tanssikrouvi.fi
Tanssit klo 20:00--01:00
WWW.SUOMIVIIHDE.FI
1
teksti: sanna heinonen / Kuva: sauli kaipainen ja anu kortessalo
tanssipaikoilla eletään
uudistumisen aikoja
Suomi on tuhansien lavojen maa. Tanssikulttuuri ei
ehdi jumiutua paikalleen, kun uudet tekijät tuovat
ideoitaan tanssikansalle. Suomiviihde otti selvää
neljän tanssipaikan uusiutumisen salaisuuksista.
E
Someron Esakalliolla Suomi-Rock
-illat ovat saaneet suuren suosion ja
vetäneet hyvin yleisöä. Yläkuvassa
kesällä esiintynyt Lauri Tähkä yhtyeineen.
Merikievari Merikarvialla on kokenut
muodonmuutosta. Paikkoja on kunnostettu ja remontoitu hyvällä maulla.
Tänä talvena ei vintillä tarvitse myöskään enää palella, sillä lämmitykseen
on niin ikään satsattu. Wc-tilat on
kokonaan uusittu ja paikat saaneet
maalia ja osin tapettiakin, kuten alla
oleva naisten kampaushuone. Hotellihuoneita on lisäksi kunnostettu huone
kerrallaan ja laitettu uusia tekstiilejä.
tanssipaikkaesittelyssä
talven viihtyisin tanssipaikka
2011-2012 voittaja
ikaalisten kylpylä
Koko vuosi viihteellä!
Rantasipi Ikaalisten Kylpylä on suosittu tanssipaikka ja itse Ikaalisten kaupunki tunnetaan musiikkikaupunkina. Kylpylän Violetta ravintolan tilat ja puitteet ovat erinomaiset ja kun ne yhdistetään
hyvään kotimaiseen musiikkiin sekä mukaviin ihmisiin, niin näistä elementeistä syntyy ainutlaatuinen ja uniikki tanssiravintola, jossa on menoa ja meininkiä. Kylpylän kuulut tanssi-illat saavat
kipinää kenkiin vuoden jokaisena iltana elävän musiikin tahdissa.
Tanssin taikaa
Iskelmätaivaan kuumimmat tähdet ja tanssiorkesterit kutsuvat parketille viihtymään. Maanantaisin
tanssitaan maan kuulut Naistentanssit. Tiistait aloittaa Pub Romeon suositut karaokeillat ja ilta jatkuu Ravintola Violettassa iloisilla tansseilla. Keskiviikkoisin on tähtihetkien taikaa, kun estradille
nousevat iskelmätaivaan kuumimmat huiput Kylpylän Tähtitansseissa. Torstaina tanssitaan viikkoorkesterien tahdissa ja takuuvarmoissa viikonlopputansseissa viihdyttävät kotimaiset orkesterit.
Lisäksi kerran kuukaudessa on Action Night-tapahtuma, jossa esiintyy huippuesiintyjiä nuorison
makuun. Sunnuntaisin tanssitaan Wanhan Mallin Iltamat pelimannimusiikin tahdissa.
Lisäksi Kylpylän viihdetarjonnassa on myös runsaasti erilaisia tapahtumia ja teemoja, kuten
levynjulkistamistilaisuuksia, konsertteja ja laulukilpailuja.
IskelmäParatiisi
Kevyen musiikin suurtapahtuma IskelmäParatiisi pidetään jo yhdettätoista kertaa kesäkuun alku-
2
TANSSIPAIKKALIITE 4/2012
sakallion lava Somerolla elää jatkuvassa
uudistusputkessa. Viime talvena rakennettiin uusi
valoisa sisäänkäynti ja lipunmyynti. Myös Esiintymislavaa
laajennettiin ja ulkoasua sekä
valaistusta muokattiin. Akustiikkaa on paranneltu uusilla
kattorakenteilla.
Kesälavana ja talkootyöllä
toimiva lava aukeaa seuraavan
kerran huhtikuussa.
Tansseja järjestetään 2 kertaa viikossa, ja se muodostaa
lavan perusohjelman. Tämä
ei kuitekaan Matti Oksasen
mukaan riitä.
- Tällaisessa isossa paikassa
täytyy olla myös muuta toimintaa, jotta tansseja pystyy
pyörittämään.
Esakalliolla nähdäänkin niin
konsertteja kuin musiikkiteatteriesityksiä.
-Olemme myös olleet edelläkävijöitä tanssikurssien järjestämisessä, Oksanen sanoo.
Suomen parhaat opettajat
kiertävät pitämässä tunteja
ennen perjantain tansseja.
-Tanssilava voi, ja sen pitääkin olla paljon muutakin kuin
pelkkä tanssipaikka!
tu Vähätalo ja Jani Salo tarttuivat haasteeseen ja ottivat
perinteisen tanssilavan hoidettavakseen viime keväällä.
Suuret vanhat rakennukset
vaativat paljon työtä.
” Tällaisessa
isossa paikassa
täytyy olla
myös muuta
toimintaa, jotta
tansseja pystyy
pyörittämään. ”
Urakka alkoi 1. heinäkuuta
ja sen jälkeen on uusittu muun
muassa wc-tilat ja kunnostettu
että pintaremontoitu yleisesti
paikkoja ja hotellihuoneita.
Suuri urakka ei pelottanut nuoria yrittäjiä.
- Sanoin jo 10 vuotta sitten,
että jonakin päivänä pyöritän
tuota paikkaa, ja tässä nyt
ollaan, kertoo Merikarvialla
varttunut Vähätalo.
Nykyajan tanssijat arvostavat Vähätalon mukaan hyviä
bändejä.
- Meillä on kehuttu myös sitä, että on mahdollistaa laulaa
Karaoke ja vanha karaokea tanssireissun lomasmiljöö vetävät
sa. Monet tanssijat tykkäävät
Merikarvian Merikievarissa välissä käydä laulamassa yhkolmekymppiset yrittäjät Sa- den biisin.
Vähätalolle musiikki ja
tanssi ovat aina olleet lähellä
sydäntä.
Hän on nähnyt Merikievarin ylä- ja alamäet, mutta tietää
paikan potentiaalin. Upea ympäristö ja Satakunnan parhaaksi kehuttu tanssilattia tarjoavat
paljon mahdollisuuksia.
- Vaikka paljon on vielä kesken, näen koko ajan mielessäni
vision siitä, mitä tästä tulee!
Seuraavana haasteena paikassa on pikkujoulusesonki.
Merikievarin yhteydessä kun
pyöritetään niin hotellia kuin
ravintolaakin.
Pubeja ja
karaokea
Kartanon Kievarissa Äänekoskella kolme vuotta sitten yrittäjänä aloittanut Lauri Pitkänen uskoo paikkaan.
- Meille on tullut puolet lisää tanssitilaa. Olemme joka
vuosi kasvattaneet sitä.
Pitkänen luottaa myös laadukkaisiin esiintyjiin. Tanssijat kiertävät yhä enemmän
hyvien bändien perässä.
Kartanon Kievarissa uskotaan myös monipuolisuuteen:
Yläkerrassa on pubi ja alhaalla voi laulaa karaokea. Lisäksi
Kievari tarjoaa majoituspalveluja.
Kartanon Kievarilla on uusille yrittäjille myös henkilö-
TäHTITAIVAALLA!
kohtaista merkitystä. Omistajapari on tavannut toisensa
paikan tanssiparketilla 90-luvun lopulla.
- Eihän sen sitten kovin iso
vika päässä tarvitse olla, että
tällaista alkaa pyörittää! Pitkänen toteaa.
Kesäteatteri tuo
uusia tanssijoita
Valkealassa Tirvan lava on pyörinyt yhtäjaksoisesti 60 vuotta.
Se on harvinaista nykytilanteessa, kun lähes jokaisen lavan
toiminnasssa on ollut taukoja.
Toiminnasta on tehnyt mahdollista jatkuva uusiutuminen ja innokas talkooväki. Seuraava ison
remontin kohde on tanssilattia.
- Paikat on pidetty kunnossa
ja viihtyisinä, kertoo toiminnanjohtaja Eero Nykänen.
Lava on nykyisin sunnuntailava, ja lauantaisin lavalla vietetään häitä. Sunnuntai tanssipäivänä on saanut aikaan myös sen,
että lavalla kävijät todella ovat
tanssijoita, eivätkä tule vain istumaan terassilla.
Nykyaikaselle lavalle ei kuitenkaan riitä se, että lattia luistaa
ja musiikki soi.
Tirvalle uusia kävijöitä on
tuonut kesäteatteri.
- Ajattelimme, että tässä Jokirannassa olisi hieno paikka
kesäteatterille. Nyt nuorisoseura valmistelee näytelmän joka
kesä.
Ensimmäisenä teatterivuonna
yllätti se, että kesäteatterin katsojat innostuivat vierailemaan
myös lavalla.
-Nyt eletään tanssin kanssa
sellaista aikaa, että lavojen on
tehtävä muutakin. Meillä on
tulevaisuuden haaveena saada
myös konsertteja tänne kesäteatterin katsomon eteen. •
päivinä Ikaalisten Kylpylässä.
Luvassa on jälleen kotimaisten
huippuartistien tähtisadetta ja
sävelten tenhovoimaa. Festivaalitapahtumassa esiintyy
myös ensi kesänä ykkösartisteja kotimaisen iskelmän ja
suomipopin kirkkaimmasta
tähtikaartista.
Laatua, viihdettä
ja hemmottelua
Rantasipi Ikaalisten Kylpylän
viihde- ja tanssi-illat ovat saaneet vuosien varrella vankan
kannattajakunnan tanssimusiikin ystävien keskuudessa.
Kylpylään tullaan nauttimaan
hemmottelevista hoidoista,
hyvästä ruuasta, liikunnasta,
takuuvarmoista tanssi-illoista
ja majoittumaan mukavasti.
Kylpylään voi tulla yksin tai
yhdessä viihtymään ja virkistymään vuoden jokaisena päivänä.
Esiintyjät ja ohjelmat:
www.rantasipi.fi
Kevätkauden viihdeillat Imatran Kylpylässä.
Takuuvarmat tanssittajat viihdyttävät
isolla parketilla!
17.11.
22.11.
24.11.
29.11.
1.12.
8.12.
11.12.
13.12.
15.12.
26.12.
10.1.
Tanssiorkesteri Väriloiste
Tarja Ylitalo
Tommi Soidinmäki
Tanssiorkesteri Väliaikainen
Henkka & Kulkurit
Kari Vepsä & Onnenmaa
Konservatorion orkesteri
Harri Kuokkanen & Rolexi
Susanna Heikki
Kasino duo
Teo Turunen & Ote
12.1.
17.1.
19.1.
26.1.
31.1.
7.2.
9.2.
14.2.
21.2.
23.2.
Jouko Partio solo
Erkki Räsänen duo
Marko & Ville
Vieno Kekkonen & Yönkulkijat
Heidi Pakarinen & Yönkulkijat
Virpi Piippo & Elixir
Marjatta Leppänen & Yönkulkijat
Tapani Kansa & Pepito
Meiju Suvas & Suvasregal
Pirkko Mannola & Yönkulkijat
To 7.2.
To 14.2.
To 21.2.
To 28.2.
To 7.3.
To 14.3.
To 21.3.
To 28.3.
To 4.4.
To 11.4.
To 18.4.
To 25.4.
Jaana & Sabeline
Tulipunaruusut
Tommi Soidinmäki
Saija Varjus & New Harlem
Marko Lämsä
Syke
Johanna Pakonen
Väliaikainen
Ässät
Markku Aro & Diesel
Sanna Liimatainen
& Calibra
Juha Vartiainen & Variaatio
9€
12 €
12 €
12 €
12 €
12 €
12 €
9€
9€
14 €
9€
9€
Kysy tanssipakettia myyntipalvelustamme
puh. 0207 100 502
Kylpylä • Spa
Myyntipalvelu puh. 020 7100 502
[email protected]
www.imatrankylpyla.fi
Kievarintie 8, Merikarvia
PIKKJEUNJOULU
JUHLAA!
E
16.11. P
Crystal
ka & Souvarit,
Lasse Hoik
LIPUT: 12 €
LA
17.11.nk
anen & Taiga
Ä
L
Y
P
L
Y
K
E
K AH DE LLHH
RK / 2 innit,
126 € / aV
mu-u
amiaiset, aa
ä
uteen
Hinta sisältä
n päivässä u
a
rr
ke
n
sy
ä
n David
sisäänpä
sisäänpääsy
,
n
ä
lä
y
lp
y
n
elämysk
i-ravintolaa
kseen, tanss
n
lä
y
lp
y
Kuntokesku
k
n
sisäänpääsy
sekä lapsille
.
n
a
a
m
il
nmaa
uuteen laste
s voimassa
3 vrk, tarjou
s
u
ra
a
iv
im
Min
luna).
akka (ei jou
15.2.2013 sa
Jarkko Ho
LIPUT: 11 €
PE
23.11. io
Tropicana ja
Hurma, Tr Järjestysmiehet
Joikussa The
LIPUT: 12 €
24.11.JoLikAussa
Jettiset ja
miehet
The Järjestys
€
12
:
UT
P
LI
30.11. PurE
Channel Fo
LIPUT: 11 €
1.12. LA
attila & Avenue
Anniina M
LIPUT: 12 €
R AO K E A
LISÄKSI KA AISIN
NT
SEKÄ LAUA
R AO K E
PÄIVÄKAJO
IKUSSA!
KLO 15-17
JOKA ILTASIIKKIA!
ELÄVÄÄ MU
LEVINTIE 1590
99130 SIRKKA
PUH +358 16 646 301
hotelli@hotellilevitunturi.fi
ww.hotellilevitunturi.fi
www.merikievari.fi
TALVIOHJELMISTOA 2012-13
La 17.11. Marko Lämsä yht.
ja Veli Kuja-Halkola & Rosalie
La 24.11. Reijo Taipale & Juha Mäkinen
& Taifun ja Pia Lång & Meriitti
La 01.12. Charles Plogman & Ronnies
Wähäkosket
Ke 05.12. Tulipunaruusut
La 08.12. Eija Kantola & Omega
La 15.12. Marko Maunuksela & Fantasia
La 22.12. Markku Aro & Diesel
Ässät
La 29.12. Janne Tulkki & Tulinen Sydän
Pohojanmaan Pelimiehet
Ma 31.12. Tarja Lunnas & Rosso
TANSSIPAKETTI
Pohojanmaan Pelimiehet
alk. 80 eur, sis. lipun,
majoituksen ja aamupalan Pe 25.01. Souvarit
kahdelle henkilölle!
Jo 28 vuotta naistentansseja!
TYRNÄVÄN SEUROJENTALO
Vanhatie 12, 91800 TYRNÄVÄ • Info 040 539 8491
TALVEN TANSSIKAUSI 2012-2013!
La 17.11. Pekkaniskan Pojat
La 24.11. Hurma
La 01.12. Jarkko Honkanen & Taiga
Ke 05.12. Pekka Mikkola & Hovinarrit
La 08.12. Channel Four
La 15.12. Teemu Harjukari
& TRM
Ti 25.12. Hannu Hautaniemi
La 29.12. Markus Sextet
Ma 31.12. Teuvo Oinas & Kiintotähti
La 05.01. Norolan Pojat
La 12.01. Pekka Hartonen & Sawotta
La 19.01. Kari Piironen & Caminito
La 26.01. Unelmavävyt
La 02.02. Helminauha
La 09.02. Tulipunaruusut
La 16.02. Varjokuva
La 23.02. Teuvo Oinas & Kiintotähti
La 02.03. Ässät
La 09.03. Pekka Mikkola & Hovinarrit
La 16.03. Tarja Lunnas & Rosso
Katso lisätietoja:
Tanssit
20:30 - tasan 01:00
www.tanssi.net/fi/p/5M.html.fi
WWW.SUOMIVIIHDE.FI
3
VIIHDEPAKETTI
SUOMIVIIHDE-lehden lukijoille
Souvarit 9.2. ja Yö 2.3. tilaisuuksiin
99 eur / hlö / 2hh (normaali 109 eur)
sis. yöpymisen 1vrk, kylpylän ja kuntosalin
vapaan käytön, buffetpäivällisen, buffetaamiaisen
sekä ohjelmamaksun. Tarjouspaketti voimassa
18.1.2013 saakka, paketteja rajoitettu määrä.
Lauantai 9.2.
Lauantai 2.3.
Lasse Hoikka
ja Souvarit
YÖ
TALVIOHJELMISTO 2012-2013
Pe
Pe
Pe
Pe
Pe
Pe
Ti
Pe
Pe
Pe
Pe
Pe
Pe
Pe
Pe
Pe
16.11.
23.11.
30.11.
07.12.
14.12.
21.12.
25.12.
28.12.
04.01.
11.01.
18.01.
25.01.
01.02.
08.02.
15.02.
22.02.
Laadukkaat lavatanssit
VUOKSENNISKAN TYÖVÄENTALO
Suvi Karjula yht., Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty
Sinitaivas, Norolan Pojat
La Strada, Tulipunaruusut
Taikakuu & Henkka ja Kulkurit
Markku Aro & Diesel , Sirpa Jokinen & Veijarit
Janne Tulkki & Tulinen Sydän
FBI Beat, Terhi Matikainen & Haavemaa
Pekka Mikkola & Hovinarrit, In The Mood
Martti Metsäkedon orkesteri, Saija Tuupanen & Kunnon Miehet
Neljänsuora, Sanna-Mari Titov & Palapeli
Finlanders, Lotta Skog yht.
Hurma, Pekka Hartonen & Sawotta
Syke, Marita Taavitsainen & Koivu
Pekkaniskan Pojat, Helminauha
Taikakuu, Markus Sextet
Varjokuva
Talvikauden ohjelmisto 2012-2013
Su 18.11.
Su 25.11.
Su 02.12.
Su 09.12.
Su 16.12.
Ke 26.12.
Su 30.12.
Su 06.01.
Su 13.01.
Su 20.01.
Su 03.02.
Su 10.02.
Salontie 962, Somero
• (02) 748 3606
Susanna Heikki & Karavaani
In The Mood
Hurma
Jukka Hallikainen & Jackpot
Tulipunaruusut
Helminauha
FBI Beat
Myrskytuuli
Antti Ahopelto yht.
Martti Metsäkedon orkesteri
Pekkaniskan Pojat
Taikakuu
Pe tanssit 20:00-01:30
Tanssit klo 17 -22
Ke päivätanssit
klo 13:00-16:30
Tiedustelut 040 777 9756
Torikatu 7
Imatra
Katso lisätietoja: www.teeriharju.fi
Huippuviihdettä Rauhalahdessa
www.ruokolahdenraju.fi
Liput 13 €
AURAN NUORTENTALO
Kirkkotie 254, 21370 Aura kk
Käy tykkäämässä myös
facebook -sivustolla
Talviohjelmiston poimintoja 2012-13
la
la
la
la
la
la
ke
la
la
la
la
la
la
la
Tanssia, Suomen parhaita esiintyjiä ja karaokea.
Savusauna- ja perinneiltoja tiistaisin.
Kylpylä, ravintolateatteri ja majoitustarjoukset.
Katso lisää www- tai FB-sivuiltamme.
KUOPIO www.rauhalahti.fi
facebook.com/rauhalahti
17.11
24.11.
01.12
08.12.
15.12.
22.12.
26.12.
29.12.
05.01.
12.01.
19.01.
26.01.
02.02.
09.02.
Unelmavävyt, Helminauha
Finlanders, Sanna-Mari Titov & Palapeli
Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty, Arto Nuotio & Sunset
Markus Törmälä & FBI Beat, La Strada
Hurma, Tino & Midinetti
Johanna Pakonen & Omenapuu, Iskelmäyhtye Bohemia
Jukka Hallikainen & Jackpot, Tanssiorkesteri Veikko Nieminen
Marko Maunuksela & Fantasia, Tanssiorkesteri Esteri
Antti Raiski & Sesam
Varjokuva, Jari Grek & Kasmir
Markku Aro & Diesel, Aikalisä
Janne Tulkki & Tulinen Sydän
Tomi Markkola & Fernet, In The Mood
Ohjelmamuutokset mahdollisia.
Tarja Lunnas & Rosso, Lotta Skog yhtyeineen
Tanssit klo 20 - 01 • INFO (02) 486 9092, 040 514 2468
Puh. 030 608 30
Lanka 0,032 e/min. + 0,0821 e/puhelu. Matkapuh 0,19 e / min.
www.aurannuortentalo.fi
VARTIOLA
Tanssit sunnuntaisin
klo 16-21.
Urheilutie 1, Punkalaidun / Info 050 565 1987
2012
TALVIOHJELMISTO
Pe
Pe
Pe
Pe
Pe
Pe
16.11.
23.11.
30.11.
07.12.
14.12.
28.12.
Tähtikartta
Myrskytuuli
Hurma
Bohemia
Sinitaivas
Syke
Tanssit klo 20.00-00.30
w w w.var tiolanlava.fi
Talkootie 4,
Vantaa
TALVEN OHJELMISTOA 2012-13
La 01.12.
La 05.01.
La 19.01.
La 02.02.
La 16.02.
La 02.03.
La 16.03.
Juhani ja Yöntanssittajat
Tulipunaruusut
Kolibri
Jackpot
Anna-Liisa Räsänen & Onnen kulkijat
J.Eskelinen ja Onnen kulkurit, Matti Korkiala
Ässät
Räsäläntie 3, ALAPITKÄ • Info 0400 386 151
Katso lisätietoja:
www.alapitkanns.iwn.fi
HIRVENSUULI
Erkkiläntie 17-21, HUITTINEN p. 044 056 5610, (02) 565 610
POIMINTOJA TALVEN OHJELMISTOSTA 2012-2013
La 17.11. Kari Isola ja Yön tähdet
Talvella
tanssit
Ke 21.11. Pepe Enroth
La 24.11. J.Eskelinen ja Onnen kulkurit
Ke 28.11. Eija Sinikka yht.
Ke 12.12. Helminauha
Keskiviikkoisin
Ke 26.12. Iskelmäyhtye Bohemia
NAISTENTANSSIT
La 29.12. Teuvo Oinas & Kiintotähti
Ma 31.12. Tulipunaruusut
Ke 02.01. Pohojanmaan Pelimiehet
La 05.01. Kari Piironen & Caminito
Katso koko ohjelmisto: www.tanssi.net/hirvensuuli
V intillä
4
TANSSIPAIKKALIITE 4/2012
Talviohjelmisto 2012-13
Su 18.11. Kari Piironen & Caminito
Su 25.11. Pekkaniskan Pojat
Su 02.12. Tulipunaruusut
Su 09.12. Sinitaivas
Su 16.12. Teijo Suomi Orch.
Su 23.12. NinaJulia & Yötaivas
Ke 26.12. Heikki Koskelo & Taivaankaari
Su 30.12. Köpi Koski & Projekti
Su 06.01. Martti Metsäkedon tanssiork.
Su 13.01. Henkka & Kulkurit
Su 20.01. Sanna-Mari Titov & Palapeli
Su 27.01. Lasse Laakso & Helmi
Su 03.02. Väliaikainen
Su 10.02. Jari Grek & Kasmir
Su 17.02. Väriloiste
Su 24.02. Sirpa Jokinen & Veijarit
Su 03.03. Nasma Team
KULKUYHTEYDET:
• Vantaan sisäisen liikenne 53 (HSL)
* Lähijunalla Hiekkaharjun asemalle
www.puistokulma.fi
Liput 12 eur
(sis. narikkamaksun)
Uusi puhelinnumero
010 420 2623