VENEET
TEKSTI JA KUVAT JORMA KOIVUNIEMI
VENEILIJÄN ABC
KUN SUMU
YLLÄTTÄÄ
Jokainen veneilevä kalastaja on joutunut joskus
sumun ympäröimäksi. Tämä usein salakavalasti
ja yhtäkkiä iskevä vitsaus ei ole leikinasia,
vaan todellinen vaaratekijä vesillä liikkujalle.
Vaikka sumu ei ollut erityisen sankka,
ilmestyi tämä ammattikalastajan vene
yhtäkkiä kuin tyhjästä. Liukunopeuksilla
reagointiin ei jää montaa sekuntia aikaa,
joten jatkuva tarkkaavaisuus on
välttämätöntä, vaikka matkaa
tehtäisiin saariston ulkopuolella.
56 E R Ä
K
okemuksia läheltä piti -tilanteista löytyy lähes jokaiselta ja vahingotkaan
eivät ole harvinaisia. Sumun välttäminen ei aina
ole mahdollista ja siihen
joutuessa ovat sekä hyvät neuvot että apulaitteet tarpeen.
Yleisin merellä esiintyvä ja kalamiehiä
vaivaava sumu on advektio- eli siirtymäsumua, joka tunnetaan ehkä paremmin merisumun nimellä.
Merisumu syntyy, kun kostea ja lämmin
ilman virtaa kylmän veden päälle, jolloin
ilma jäähtyy ja tiivistyy kosteuspisaroiksi.
Tätä sumutyyppiä esiintyy eniten keväisin
ja syksyisin.
Keväällä sumu usein haihtuu nopeasti
auringon lämmön ansiosta, mutta syksyisin
prosessi on huomattavasti hitaampi auringon heikon lämmön vuoksi. Sumu häipyykin usein vasta, kun säärintama liikkuu ja
tilalle virtaa kuivempaa ilmaa.
Toinen tyypillinen vesilläliikkujia vaivaava
sumutyyppi on sekoittumissumu, joka syntyy kylmän ja kostean ilman sekoittuessa.
Sekoittumissumua syntyy kesä- ja syysöisin sekä järvillä että merenlahdilla. Sekoittumissumu on siirtymäsumua paikallisempi
ja ohuempi sekä nopeammin häviävä.
Valoisaan aikaan liikkuvalle ei sekoittumissumusta useimmiten ole suurta haittaa,
mutta tuulastajia, kuhanuistelijoita sekä
muita aamu- ja iltasyönnillä kalassa olevia
saattaa se joskus kuitenkin haitata.
Kolmas, harvemmin venemiehiä haittaava, vesistöissä ilmenevä tiheä sumu on
merisavua, haihtumissumua. Tätä muodostuu vain, kun ilman lämpötila on reilusti,
vähintään -15 astetta pakkasen puolella.
Kun kylmä ilma virtaa avoveden päälle,
haihduttaa se voimakkaasti vettä ja saa aikaan tiheän sumurintaman.
Sumujen ennustaminen on vaikeaa. Ne
saattavat muodostua nopeasti ja olla hyvinkin paikallisia. Todennäköisimmin sumua muodostuu keväisin ja syksyisin, kun
lämpötilaerot vesistöjen ja mantereen välillä ovat suuria ja niissä tapahtuu nopeita
vaihteluita.
Merisään kuuntelijat voivat vetää omat
johtopäätöksensä sumun todennäköisyydestä niissä kerrotun näkyvyyden perusteella. Jos jollain merialueella esiintyy
sumua, on sen mahdollisuus silloin usein
suuri myös muillakin merialueilla.
Sumun havainnointi
Avomerelläkin, jossa näkyvyyttä normaalisti riittää, saattaa sumu tulla yllättäen. Ensin
horisontissa näkyy jotain hieman taivasta
tummempaa, jota ei välttämättä edes ajattele lähestyväksi sumuksi. Horisontissa näyttää roikkuvan vain tummia pilviä.
Yhtäkkiä sumurintama kuitenkin erottuu selvänä seinämänä. Tällöin siihen on
matkaa useimmiten enää muutamia satoja metrejä. Näkyvyys häviää tämän jälkeen
muutamassa minuutissa.
Paksun, muutaman kymmenen metrin
korkuisen tumman pilven näkee usein kulkevan saariston ulkoreunoilla, eikä merelle
ole silloin asiaa.
Sopivien tuulten mukana saattaa sumua
Sumussa kannattaa pitää
veneen valot palamassa.
kulkeutua saariston sisälle ja jonkin matkaa
sisämaahankin. Saaristossa sumun tulo on
kuitenkin paremmin havaittavissa, kiintopisteitä on enemmän ja etäisyydet helpommin arvioitavissa.
Varovaisuus ja tarkkaavaisuus ovat siitä huolimatta avainsanat sumusta selviämiselle, myös saaristossa ja pienemmillä
vesialueilla.
Vesilläliikkujan on hyvä tarkkailla ympäristöään jatkuvasti ja varsinkin kaukaisinta
tuulen yläpuolista näkyvää rantaa. Sitä vasten muutokset näkyvät ensimmäisenä. Merellä myös tuulen äkillinen tyyntyminen on
usein merkki lähestyvästä sumurintamasta,
tuttu asia monelle lohenuistelijalle.
Ajoissa huomattu sumun lähestyminen
saattaa pelastaa monelta ongelmalta ja vaaratilanteelta sekä lyhentää kotimatkaan kulutettua aikaa useilla tunneilla.
Kun sumu yllättää
Sumun yllättäessä on uistelijan paras kelata
kaikki pyynnöt ylös ja muidenkin kalamiesten siirtyä pois ainakin vilkkaasti liikennöidyiltä alueilta.
Veneen valot kannattaa pitää palamassa.
Ne antavat ainakin muutaman metrin lisää
pelivaraa ja jonkun sekunnin enemmän reagointiaikaa muille vesilläliikkujille.
Toinen havainnointia helpottava asia on
ääni. Se kulkee ja kuuluu tiheässäkin sumussa hyvin ja antaa tiedon veneestä muille
vesilläliikkujille jo paljon ennen näköhavaintoa.
Tasaisin väliajoin annetut äänimerkit
parantavat turvallisuutta huomattavasti,
joten pienessäkin veneessä kannattaa pitää mukana vaikka aerosolipullon päälle
ruuvattava äänimerkinantolaite. Näiden
toimenpiteiden lisäksi on nopeus sovitettava olosuhteisiin sopivaksi.
Muutaman sadan metrin näkyvyydellä

Sumun lähestyessä on hyvä
ottaa suora suunta lähimpään
turvalliseen paikkaan.
E R Ä 57
voidaan vielä ajaa kohtalaista matkavauhtia.
Näkyvyyden heikentyessä muutamaan kymmeneen metriin ei kaasua kuitenkaan tarvita
juuri tyhjäkäyntiä enempää.
Kunnon hernerokkasumussa voi ankkurointikin olla varteenotettava vaihtoehto.
Sumun lähestyessä on hyvä, jos mahdollista, ottaa suunta lähimpään turvalliseen paikkaan, venesatamaan, lahdenpoukamaan tai
vastaavaan. Kompassi on verraton apu, kun
rannat häipyvät näkyvistä. Ilman kompassia
ei venettä kovin pitkään saa pidettyä suoralla kurssilla.
Potkurivirran seuraaminen ja suorassa pitäminen auttaa jonkin verran, mutta kovin
pitkään ei silläkään pysy kurssissa. Sumuun
tuijottaminen ja omasta mielestään suoraa n
ajaminen on niitä huonoimpia vaihtoehtoja.
Vaikka kuinka uskoisi pystyvänsä pitämään
kurssin luotisuorana, on veneen kulkujälki
muutaman sadan metrin päästä lähempänä
ympyrää kuin suoraa viivaa.
Elektroniikka avuksi
 Kompassista
on suuri apu, kun
kipparin näkymä
on tätä luokkaa.
 Karttaplotteri on
hyvä apuväline, muista
sumussa liikkujista
se ei kuitenkaan
tiedä mitään. Kipparin
katse ei saa viipyä
sen näytöllä pitkään.
58 E R Ä
Kaikuluotain on sumussa suureksi avuksi. Syvyyden vaihteluista voi päätellä jotain kulkusuunnasta tai ainakin veden turvallisuudesta
ja rannan läheisyydestä.
Karttaplotterin kanssa ollaan jo voiton puolella. Sen avulla tiedetään tarkkaan missä ollaan ja nähdään minne ollaan menossa. Ongelmia voi tulla vain pysähtyessä, koska GPS
laite ei tunnista veneen keulan suuntaa, vaan
saattaa näyttää aivan jonnekin muualle.
Tällöin on parasta ajaa muutaman kymmenen metrin matka ensin mahdollisimman
suoraan ja odottaa, että laite päivittää veneen
kulkusuunnan oikein. Paikalla pyörien kun se
ei oikein onnistu.
Karttaplotteri ei vähennä tai estä yhteentörmäyksen mahdollisuutta toisen aluksen
kanssa. Se pikemminkin lisää haverin vaaraa,
kun kipparin huomio keskittyy ympäristön
kuuntelemisen ja katselemisen sijasta nenän
edessä olevalle ruudulle.
Jos veneestä löytyy edellä mainittujen laitteiden lisäksi vielä tutka, voidaan sumussakin
liikkua jo kohtuullisen turvallisesti.
Tutkan tärkein ominaisuus on kanssaveneilijöiden havainnointimahdollisuus ja auttaa
se paikannuksessakin, vaikka siihen toimintoon karttaplotteri on parempi selvemmän ja
helpommin tulkittavan näyttönsä ansiosta.
Tutkallakin on omat rajoituksensa. Kaikista
pienimmät veneet ja verkonmerkit eivät näy
ilman niissä olevaa tutkaheijastinta. Kipparin
omia aisteja ja tarkkaa havainnointia ei täysin
korvaa mikään.
Laivoissa käytetyn tunnistus- ja sijainnin
määritysjärjestelmän eli AIS-järjestelmän (Automatic Idenfication System) vastaanotin liitettynä karttaplotteriin mahdollistaa laivojen
tarkan havainnoinnin myös sumussa. Vastaanottimen avulla saadaan laivasta tietoon nimi,
koko, sijainti ja suunta.
Järvillä kalastava ei AIS-järjestelmästä hyödy, mutta varsinkin vilkkaasti liikennöidyillä
merialueilla uistelevalle laitteesta on todellista hyötyä.
Laivojen risteäviä kursseja voi hyvin ennakoida ja siten pysyä turvallisilla vesillä tai ainakin poissa suurimpien alusten tieltä.
Huviveneistä lähettävää järjestelmää harvemmin löytyy, vaikka niihinkin on mahdollista asentaa niin sanottu B-luokan (pienempitehoinen ja edullisempi) lähettävä
AIS-järjestelmä.
Näkyvyys tutkassa
Matala avovene jää isoimpien laivojen tutkalta herkästi katveeseen. Pienveneiden tutkan
asennuskorkeus on parempi matalien kohteiden löytämisen kannalta ja niissä näkyvätkin
lähes kaikki veneeksi kutsuttavat laitteet.
Suuri aallokko voi aiheuttaa ongelman, jos
vene hukkuu aallonharjojen taakse. Tutkaheijastin on oman näkyvyyden parantamiseksi
helppo ja halpa keino.
Venetarvikeliikkeistä saa yleensä muutamalla kympillä alumiinisen muutaman palan
MacGyver-tyyppinen tutkaheijastin
syntyy veneestä mahdollisesti
löytyvistä tyhjistä alumiinipurkeista.
palapelin, josta voi nopeasti kasata noin 30
senttiä korkean monitahoisen taideteoksen.
Kun sen ripustaa mahdollisimman korkealle, vaikka keksin tai airon nokkaan, parantuu
näkyvyys tutkassa huimasti.
MacGyver-tyyppinen tutkaheijastin syntyy
veneestä mahdollisesti löytyvistä tyhjistä alumiinipurkeista. Purkit rutistettuna haaviin,
haavi pystyyn ja jokamiehen tutkaheijastin on
valmis toimintaan.
Toinen omatekoinen tutkaheijastin syntyy
näppärästi ensiapulaukun hypotermiapussista tai -peitteestä. Narun avulla alumiininen
kangas ruttuun ja sen jälkeen mahdollisimman korkealle.
Itse tehtyjä pikatutkaheijastimia ei voi missään nimessä suositella veneen ainoaksi tutkaheijastimeksi. Hätätilanteessa ja paremman
puutteessa ovat nekin tyhjää parempi ratkaisu.
Tärkeintä tutkaheijastimessa on sen materiaali. Signaalin täytyy heijastua, ei imeytyä.
Siksi esimerkiksi puusta tai muovista ei synny
tutkaheijastinta.
Alumiini on materiaalien parhaimmistoa,
sillä on hyvä heijastuskyky, se kestää merivettä,
on kevyttä ja vielä jopa kohtalaisen edullista.
Toinen tutkaheijastimen tärkeä ominaisuus
on monitahoisuus.
Esimerkiksi pyöreä tanko heijastaa suoraan
takaisin vain murto-osan siihen osuneista signaaleista. Plaanarimasto ei siis sovellu tutkaheijastimeksi.
Tutkaheijastimessa tulisikin olla mahdollisimman paljon kulmikkaita, niin sanottuja sisänurkkapintoja. Ne heijastavat signaalin huomattavasti
varmemmin takaisin tulosuuntaansa. ✕
NÄKYVYYSLU O K AT
Yli 10 km: hyvä
4–10 km: kohtalainen
1–4 km: huono
alle 1 km: erittäin
huono, sumua
SUMULU O K AT
Utu: näkyvyys 1–2 km
Sumu: näkyvyys alle
1 km
Heikko sumu: näkyvyys 500–1 000 m
Kohtalainen sumu:
näkyvyys 200–500 m
Vahva/sakea sumu:
näkyvyys 100–200 m
Hyvin sakea sumu:
näkyvyys alle 50 m
Kapeikoissa on kipparilla
sumussakin usein käytettävissä
kiintopisteitä kurssivalinnan
varmistukseen. Tilanne muuttuu
vaikeammaksi, kun saavutaan selkävesille.
E R Ä 59