Kylien omatoiminen varautuminen

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos
Kylien omatoiminen varautuminen - Pilotti
Markus Viitaniemi
valmiuspäällikkö
Kylien omatoiminen
varautuminen – pilotti;
miksi?
• Viime vuosien häiriötilanteet kuten laajat myrskytuhot ja sähkökatkot
ovat osoittaneet, että poikkeavissa tilanteissa pelastuslaitos tarvitsee
apuvoimia normaalia päivittäisresurssia enemmän;
tähän asti on pärjätty nykyiselläkin toimintamallilla, mutta toiminnan edelleen
kehittämisellä varmistetaan entistä paremmat toimintaedellytykset myös tulevaisuudessa.
• Pelastustoimen resurssit näissä tilanteissa ovat usein rajalliset, koska
apua joudutaan useissa päällekkäisissä tehtävissä / alkuvaiheessa
kohdentamaan kiireellisiin pelastustehtäviin ja kriittisiin kohteisiin.
• Pelastustoimella ei ole olemassa hajautettua resurssia kylissä
(pl. paloasemapaikkakunnat ja vapepan kautta tuleva tuki).
• Kuntalaiset toimivat aiempien kokemusten mukaan oma-aloitteisesti
tämänkaltaisissa tilanteissa.
• Aloite tullut kuntalaisilta eli kyläläiset olleet asiassa aktiivisia.
• Myös yhteystyökumppaneiden kanssa asiaa pohdittu jo vuosia.
Pilotoinnin tavoite
• Tavoitteena tehostaa kylien omatoimista varautumista, jossa
kylät muodostavat vapaaehtoisen varautumisorganisaation
(kylän turvallisuus-/pelastusryhmät) ja aktivoituvat toimimaan
pelastustoimen tukena poikkeavissa tilanteissa.
• Kylien varautuminen palvelee normaaliolojen häiriötilanteisiin ja
poikkeusoloihin varautumista sekä myös pelastustoimintaa
erilaisissa laajoissa onnettomuustilanteissa.
• Toiminnalla pyritään erityisesti lisäämään jokaisen valmiuksia
varautua ja toimia erilaisissa kriisitilanteissa sekä kannustaa
naapuriavun antamiseen.
• Voidaan hyödyntää myös ennaltaehkäisevässä työssä.
• Liittyminen paikalliseen turvallisuus- ja valmiussuunnitteluun…?
Pilottiryhmien muodostaminen
• Pilotoinnin 1.vaiheessa on Kesälahden paloasema-alueelle
muodostettu vapaaehtoinen omatoimisen varautumisen
organisaatio;
– 3 ”kylän turvallisuus-/pelastusryhmää” / 8-10 henkilöä per ryhmä.
• Laajennettu pilotointia 2. vaiheessa Kontiolahteen ja ryhmät
koulutettu.
• Ryhmät täydentävät pelastuslaitoksen olemassa olevaa
organisaatiota erilaisissa normaaliolojen häiriötilanteissa, eivät
siis korvaa mitään nykyisiä resursseja tai toimintoja.
Varautumisen historiaa
• Tämän kaltaista toimintaa on ollut aiemminkin;
• Palopiirijako:
– sammutuspäällikkö ja sijainen,
– sammutusryhmät.
• Omatoiminen varautuminen:
– suojeluyksikköjako,
– yksikön johtaja ja apulainen,
– Suojeluryhmät.
• Väestösuojeluorganisaatio.
• Nyt ei siis keksitä uutta, vaan jalostetaan vanhaa
nykypäivään sopivaksi.
• Haetaan konkreettista toiminta, ei ”paperiorganisaatiota”.
• Vapaaehtoistoiminnalla merkittävä rooli nykypäivänäkin;
– sopimushenkilöstö, palokuntanaiset, nuoriso-osastot jne.
Pilotointiin osallistujat
•
•
•
•
•
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos.
Kiteen kaupunki ja Kesälahden alueen kylät.
Kontiolahden kunta ja alueen kylät.
Pohjois-Karjalan kylät Ry.
Savo-Karjalan maanpuolustuspiiri, Pohjois-Karjalan
koulutusyksikkö.
• Yhteistyöstä jatkossa keskusteltu myös mm. vapepan ja
P-K:n pelastusalanliiton kanssa.
Pilotointiin liittyvät ohjelmat
• Sisäisen turvallisuuden ohjelma 2012:
– yhtenä arjen turvallisuutta parantavana toimenpiteenä on lisätä
asukkaiden mahdollisuuksia osallistua oman asuinalueensa
turvallisuutta ja viihtyvyyttä lisäävään työhön.
• Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden
toimeenpanosuunnitelma (KAMU):
– yhtenä tarkoituksena on tukea ja kannustaa kuntia ja
paikallisyhteisöjä aktiiviseen ja monitoimijaiseen
turvallisuussuunnitteluun ja toimintaan, jolla pystytään saamaan
konkreettisia vaikutuksia väestön turvallisuuteen.
• HARVA-hankkeen toteutumaton ns. kolmas vaihe?
Kylien / ryhmien mahdolliset
pelastustoimen tehtäväalueet esim.
Suuret ja laajamittaiset onnettomuudet sekä
normaaliolojen häiriötilanteet:
•
•
•
•
•
•
•
Tiedustelu ja tilannetietojen välitys.
Varoitusten ja hälytysten varmistus.
Luonnononnettomuudet kuten; myrskyt, tulvat jne.
Metsäpalot.
Rakennuspalot (esim. eläinsuojat).
Evakuoinnissa avustaminen.
Mahd. etsinnät osana vapepa-toimintaa (poliisin vastuulla olevaa
toimintaa).
• Erilaiset muut avustustehtävät.
Mitä apua kyliltä voitaisiin saada?
• Tilannetietoa – mitä kylän alueella on tapahtunut ja minkälaista apua
kylän alueella tarvitaan, mitä voidaan tehdä mahdollisesti itse.
• Paikallisten ihmisten ja olosuhteiden tuntemusta.
• Kalustoa ja tiloja – kylä- ja henkilötietokortit.
• Monipuolista erityisosaamista ja käsityövoimaa.
• Luodaan kiinteä kontakti pelastuslaitoksen ja kylän välillä, jota kautta
voidaan välittää tietoa molempiin suuntiin;
– Tiedon välitys kyläläisille
suurin huoli poikkeavissa tilanteissa on juuri
tiedon puute, vaikka mitään konkreettista hätää ei muuten olisikaan!
• Turvallisuuden liittyviä ideoita – mahdoliisuus vaikuttaa ja osallistua
oman asuinalueen turvallisuuden kehittämiseen.
Toimintaan osallistumisen
periaatteet
• Kylän / henkilöiden oma aktiivisuus ja auttamisen halu.
• Toiminta ei velvoita osallistumaan, perustuu
vapaaehtoisuuteen.
• Ei fyysisiä vaatimuksia, koska tukevia tehtäviä on
monenlaisia, ei pelkästään esim. raskasta raivaustyötä.
• Ei ole tarkoitus kouluttaa palomiehiä.
• Lähtökohtaisesti ei tehdä työturvallisuuslain mukaista
vaaraa aiheuttavaa työtä.
• Pelastuslaitoksen antamassa tehtävässä määritellään
toimintalupa/rajoitteet, mikäli tehtävä edellyttää
työturvallisuuden huomioimista (esim. puun raivaus).
Tehtävä esimerkki –
laaja myrskytuho
Tilannekuvaus:
• Talvimyrsky kaatanut maakunnassa ja kylien alueille
runsaasti puita ja tukkinut useita teitä.
• Sähköt poikki kunnassa ja kylien alueella - odotettavissa että
korjaustyöt kestävät vuorokausia, koska sama tilanne
suuressa osassa maakuntaa.
• Vedenjakelussa sekä tieto- ja puhelinliikenteessä esiintynyt
laajoja häiriöitä.
• Pakkasen odotetaan kiristyvän lähitunteina -15 c.
• Pelastuslaitos on täystyöllistetty ja pääpaino on kiireellisissä
pelastustehtävissä sekä valtateiden, kriittisten kohteiden
sekä kuntakeskusten raivaamisessa.
Tehtävä esimerkki –
laaja myrskytuho
Toiminta:
• Ryhmät ovat saaneet pelastuslaitokselta etukäteen tiedon saapuvasta
myrskystä ja ryhmänjohtaja ilmoittaa paloasemalle tarvittaessa
käytettävissä olevien henkilöiden määrän ja kaluston.
• Pelastuslaitos antaa ryhmälle tehtävän seurata tilanteen etenemistä ja
tiedustella myrskyn jälkeen mitä kylän alueella on tapahtunut;
–
–
–
–
–
1.
2.
3.
4.
5.
mm. kiireellisen avun tarve, teiden kulkukelpoisuus, sähkökatkojen laajuus ja vaikutukset, muut huomiot ?
tarvitaanko pelastuslaitoksen tai muiden viranomaisten välitöntä apua?
hätätilanteissa annetaan itse apua osaamisen mukaisesti; ensiapua, alkusammutus, pelastaminen?
mitä muuta pystytään itse tekemään (esim. puiden raivaus) – sovitaan tehtävänjaosta?
onko tiedossa henkilöitä, jotka mahdollisesti tarvitsevat muuta apua esim. asunnon lämmittämisessä tms. ?
• Ryhmät raportoivat paloasemalle ja toimivat annettujen jatkoohjeiden mukaan.
• Toiminnan päättyessä kokoontuminen paloasemalle, jossa yhteenveto
tilanteesta ja tehdyistä toimenpiteistä sekä ”viralliset paperityöt”.
Toimintaperiaatteet
1. Toiminta käynnistyy pelastuslaitoksen toimeksiannosta:
–
–
–
–
–
henkilöt hälytetään pelastuslaitoksen toimesta tehtävään,
ryhmä ilmoittautuu paloasemalle - annetaan tehtävä ja lupa toimia,
sovitaan toimintaperiaatteista,
ryhmät / henkilöt toimivat pelastustoiminnan johtajan tai
hänen määräämänsä henkilön alaisuudessa / vastuulla,
tilannetietojen välitys, lisäohjeet poikkeaviin tilanteisiin,
vakuutusturva, korvaukset jne.
2. Toiminta käynnistyy omatoimisesti, kun havaitaan
lähimmäisen avuntarve (mm. ns. naapuriaputoiminta) =
huolehditaan ja autetaan naapureita ja muita kyläläisiä.
3. Toiminta kunnan sos.terv.toimen apuna?
Liittyminen pelastustoimen
järjestelmään
Peruskoulutuksen alustava
sisältö
• Koulutetaan tarvittavat tiedot ja taidot, että henkilöt voi toimia
ryhmän jäsenenä
hyötyä myös jokapäiväisessä arkielämässä.
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
Perehdytys pelastustoimen perusteisiin
Työturvallisuus
Alkusammutus
Hätäensiapu
Tiedustelutoiminta
Ryhmän johtaminen / toiminta ryhmän jäsenenä
Naapuriaputoiminta
Jatkokoulutus (alustava)
• Pelastustoimen jatkokurssit:
– Metsäpalot, myrskytuhot/vauriopuiden raivaus, viestiliikenne, ensiapu,
eläinten pelastaminen.
– Pelastuslaitos kouluttaa sisäisesti / itse olemassa olevien
sopimushenkilöstön täydennyskurssisisältöjen mukaisesti.
• Omatoimisen varautumisen jatkokurssi:
– Miten varautua / selviytyä erilaisissa häiriötilanteissa.
– Kohderyhmänä myös muita kuin ryhmän jäseniä.
– MPK.
• Naapuriaputoiminta-jatkokurssi:
– Kohderyhmänä myös muita kuin ryhmän jäseniä.
– MPK / Pohjois-Karjalan kylät.
Pilotoinnin eteneminen Kesälahti ja Kontiolahti
• Kuntainfo:
– Pidetty Kesälahti, Kontiolahti ja Kitee.
• Aloitustilaisuus kylätoimikunnille:
– Pidetty Kesälahti ja Kontiolahti, vuonna 2014 pidetty Kiteellä.
• Infotilaisuus ryhmille ja ryhmien kokoamisen aloittaminen:
– Pidetty Kesälahti, Kontiolahti Toukokuussa 2013.
• Ryhmien peruskoulutus (valmius osal. toimintaan):
– Kesälahti helmikuussa 2013, Kontiolahti marraskuussa 2013.
• Ryhmien jatkokoulutus (erikoistuminen):
– pelastustoimen kurssit, omatoimisen varaut. kurssi, naapuriaputoiminta,
• Tavoitteena jatkossa väh. vuosittainen koulutustapahtuma.
Kokemukset tähän asti
ja pilotoinnin eteneminen
mahdolliseksi hankkeeksi
• Toistaiseksi kokemukset Kesälahdelta olleet positiivisia ja kannustavia
jatkon suhteen. Kesälahden ryhmää on käytetty yhdessä
myrskytilanteessa ja samaisessa Kontiolahden ryhmille annettiin
ennakkoilmoitus, mutta toimintaa ei tarvinnut käynnistää.
• Kesälahden paloaseman ja kunnan sekä kylien aktiivisuus ollut todella
kiitettävää ja kokeilu on edennyt myönteisessä hengessä.
• Myös Kontiolahden kunta ja kylät suhtautunut asiaan positiivisesti.
• Kokeiluvaihetta jatketiin vuonna 2013 Kesälahdella ja Kontiolahdella.
• Koulutuksessa edetään pelastuslaitoksen palvelualuejakoa
noudattaen, vuonna 2014 ryhmien kokoaminen aloitettu Kiteellä.
Kysymyksiä ja jatkopohdintoja
• Onko toiminta viranomaisten kannalta uhka vai mahdollisuus?
• Entä kylän ja maakunnan asukkaiden näkökulmasta?
• Miten saadaan nuoria aktivoitua mukaan toimintaan;
– sosiaalisen median hyödyntäminen ”rekrytoinnissa” ja myös tilanteen aikana?
• Pelastuslaitos ”uskoo asiaan ja näkee tässä paljon mahdollisuuksia”,
mutta avuksi tarvitaan uusia yhteistyökumppaneita, tukea, ideoita ja
aktiivisuutta sekä ennen kaikkea positiivista ja ennakkoluulotonta
ajattelua!!
• Yhteinen päämäärä: turvallinen Pohjois-Karjala myös tulevaisuudessa!
Lisätiedot
• Pilotoinnin koordinointi:
– valmiuspäällikkö Markus Viitaniemi
– p. 013 267 5971
– [email protected]
• Keski-Karjalan ryhmien toiminta:
– palomestari Rauno Suomalainen
– p. 0400 920 076
– [email protected]
• Kontiolahden ryhmien toiminta:
– palomestari Ville Leinonen
– p. 0400 183 266
– [email protected]