ESIMERKKEJÄ KAMPANJAN TOTEUTUKSESTA

ESIMERKKEJÄ
KAMPANJAN TOTEUTUKSESTA
Copyright: 2014 SPEK, Tekstit: Eevi-Kaisa Yrjölä, Ulkoasu: HUVILA Brand & Design, ISBN: 978-951-797-483-7, Kopiointirajoitus: Tämän sähköisen oppimateriaalin
kopioiminen ja jakaminen opetustarkoituksiin on sallittu. Teoksen muuttaminen tai käyttäminen kaupalliseen tarkoitukseen on ehdottomasti kielletty.
NOUHÄTÄ!-kampanjalla on jo pitkä historia, ja tuona aikana monet pelastuslaitokset ovat kehittäneet omat mallinsa
opetuksen toteuttamiseksi. Kun uusi
kouluttaja tulee mukaan kampanjaan,
hänen on joskus vaikeaa saada tukea ja
tietoa. Siksi on suositeltavaa, että jokainen
kehittää rohkeasti oman tapansa toteuttaa kampanjaa. Alueet ovat erilaisia, joten
yksi toteuttamistapa ei välttämättä sovi
toisille. Siksi kannattaa miettiä, mikä olisi
paras tapa toimia omalla alueella. Kannattaa ottaa huomioon, että pitkän tähtäimen
tavoitteena on saada kaikki kahdeksasluokkalaiset mukaan kampanjaan. Alla on
joitain esimerkkejä siitä, miten kampanjaa
toteutetaan pelastuslaitoksissa eri puolilla
Suomea.
Ilmoittautuminen kampanjaan
On monella tavalla tärkeää, että koulu
tulee ilmoitetuksi kampanjaan nettisivujen
kautta. Ilmoittautuminen tehdään tammi-helmikuun aikana. Ilmoittautumisen
voi tehdä joko opettaja tai pelastuslaitos.
Ilmoittautuminen kampanjaan ei sido osallistumaan NOUHÄTÄ!-kilpailuun, mutta se
tarkoittaa, että ilmoitetulle määrälle oppilaita järjestetään pelastustaito-opetusta
yksi tai useampi oppitunti.
Pelastustaito-opetusta voi järjestää koulun
kaikille kahdeksasluokkalaisille tai osalle
heistä. Opettaa voi koulun opettaja ja/tai
pelastuslaitoksen kouluttaja.
MALLI 1
Yhteys kouluihin ja opetus
Pelastuslaitos ottaa yhteyttä koulujen
rehtoreihin joulukuussa. Kouluille tarjotaan
ajat oppituntia (1 oppitunti) varten. Rehtorit hyväksyvät tai muuttavat ajan. Palomiehet toteuttavat tunnit kouluilla tammi- ja
helmikuussa. Pelastuslaitos ilmoittaa pidetyt oppitunnit Prontoon. Osa opettajista
antaa itse lisäopetusta.
Kilpailukarsinnat
Kilpailuun saavat osallistua kaikki halukkaat
joukkueet. Pelastuslaitos toimittaa opettajille
teoriakokeen ohjeineen. Opettajat teettävät kokeen oppilailla ja lähettävät tulokset
pelastuslaitokselle. Pelastuslaitos valitsee
pisteiden perusteella noin 20 parasta joukkuetta käytännön kokeeseen. Koulusta voi
päästä jatkoon jopa kolme tai ei yhtään
joukkuetta. Käytännön koe järjestetään
keskuspaloasemalla, ja sen vetämiseen tarvitaan 6 henkilöä: joka rastille yksi valvoja ja
lisäksi 2 yleismiestä. Osa joukkueista saapuu aamupäivällä ja osa iltapäivällä. Joukkue saapuu omin päin tai opettajan kanssa.
Tulokset lasketaan teoria- ja käytännön
kokeen yhteispistemäärän perusteella
seuraavaan viikkoon mennessä. Pelastuslaitos käy kouluissa antamassa palautteen
ja jakamassa palkinnot. Pelastuslaitos
antaa lisäkoulutusta (alkusammutus, elvytys ym.) kunnan parhaalle joukkueelle noin
1–2 tuntia ennen aluekilpailuja.
MALLI 2
Yhteys kouluihin ja opetus
Pelastuslaitos ottaa yhteyttä koulujen rehtoreihin ja ilmoittaa tarvitsevansa yhteysopettajan nimen. Vaihtoehtoja ei anneta.
Nykyään pelastuslaitos sopii yhteysopettajan kanssa käyntiajat vuosittain.
Pelastuslaitos pitää koulujen auditorioissa oppitunnin (1 oppitunti), johon kaikki
kahdeksasluokkalaiset osallistuvat. Tunnin sisältönä ovat pelastuslaitoksen oma
video, NOUHÄTÄ!-videot ja tärkeimmät
NOUHÄTÄ!-asiat. Jokainen oppilas saa
esitteen ja jotakin muuta pientä palkkioksi
osallistumisesta. Osa kouluista innostuu
antamaan lisäopetusta.
Kilpailukarsinnat
Kaikki kilpailuun haluavat oppilaat muodostavat kolmen hengen joukkueet ja
ilmoittautuvat yhteysopettajalle. Hän voi
halutessaan arpoa yhden joukkueen / koulun varsinaiseen alkukarsintaan. Tärkeintä
on, että alkukarsintaan tulee joukkue, joka
on oikeasti innostunut oppimaan. Joukkueessa voi olla kilpailijoita eri luokilta.
Pelastuslaitos järjestää alkukarsinnan (teoria ja käytäntö) koulujen lähettämille joukkueille. Kisa vaatii noin 6 henkilöä. Kunnan
voittajajoukkuetta valmennetaan jonkin
verran aluekisaan.
MALLI 3
Yhteys kouluihin ja opetus
Joka vuosi alueen kaikki 5 koulua ilmoittautuvat kampanjaan itse NOUHÄTÄ!-nettisivujen kautta. Koulu tilaa pelastuslaitokselta opetuksen, jota voi saada 1–2
oppituntia, joko pienemmälle ryhmälle tai
kaikille kahdeksasluokkalaisille samalla
kertaa.
Kilpailukarsinnat
Jokainen koulu voi lähettää alkukarsintaan
3 joukkuetta. Koulu karsii itse joukkueet
käyttämällä yleensä edellisvuoden tehtäviä. Tämän jälkeen pelastuslaitos järjestää
alkukarsinnan (teoria ja käytäntö) yhdellä
koululla. Järjestelyvuoro kiertää vuosittain
koulusta toiseen.
MALLI 4
Yhteys kouluihin ja opetus
Koulutoimenjohtaja sovittaa 5–6 oppitunnin aikataulutetun NOUHÄTÄ!-opetuksen
koulujen aikatauluihin ja toimittaa koulujen
yhteyshenkilön tiedot pelastuslaitokselle.
Opetusta saavat kaikkien neljän yläkoulun
kaikki kahdeksasluokkalaiset, noin 250
oppilasta. Tavoitteena on antaa samanlaista opetusta koko pelastustoimen alueella.
Tammikuun lopussa palomiehet ja poliisit
kiertävät kouluilla pitämässä motivoinnin
kaikille 8. luokkalaisille auditorioissa. Apuna käytetään filmejä, otsikoita ja valokuvia
onnettomuuksista sekä kerrotaan NOUHÄTÄ!-kilpailusta. Koulut ilmoittautuvat
kampanjaan itse nettisivujen kautta.
Kahden viikon kuluttua kouluilla järjestetään päivän mittainen turvallisuusopetus,
johon kuuluu teoriaa ja harjoituksia.
Opettajina toimivat poliisit, palomiehet,
palotarkastajat ja koulun terveydenhoitaja.
Oppilaat jaetaan neljään ryhmään.
Opetuksen aiheita ovat poliisi (lait, vastuut, tuhopoltot, liikenneturvallisuus, 112),
kouluterveydenhoitaja (ensiapu), palotarkastaja ja palomies (kotivara, vaaramerkki
ja suojautuminen, kotitapaturmat, tulipalo,
savu, poistuminen, palovaroitin, alkusammutus). Kaikki oppilaat saavat sammuttaa
käsisammuttimella ja sammutuspeitteellä.
Kilpailukarsinnat
Seuraavien päivien sisällä opettajat teettävät ja pisteyttävät alkukarsintakokeen
(teoria) valinnaisaineitten tunneilla.
Maaliskuussa pelastuslaitos järjestää kouluilla alkukarsinnan (käytännön tehtävät)
kaikille ­
8. luokkalaisille. Alkukarsintaan kuluu
aikaa kaksi tuntia/koulu tuplarasteilla.
Rastinvalvojiksi on koulutettu opettajia ja
pelastuslaitoksen henkilökuntaa, yhteensä
8 henkilöä/karsinta. Koulun paras joukkue
pääsee palkinnoksi koulujen väliseen kisaan, joka järjestetään paloasemalla kahden viikon sisällä edellisvuosien tehtävillä.
Aluekilpailuihin menee voittanut joukkue.
MALLI 5
Yhteys kouluihin ja opetus
Pelastuslaitoksella on yhteystiedot alueen
yläkoulujen yhteysopettajiin. Pelastuslaitos
tarjoaa kouluille turvallisuusinfoa.
Infossa pelastusviranomainen tuo esiin
keskeisimpiä asioita kouluturvallisuudesta
ja samalla oppilaille annetaan alkusammutuskoulutusta. Lisäksi käydään läpi NOUHÄTÄ!-asiat. Infoon osallistuminen ei sido
opettajia osallistumaan kampanjaan.
Kilpailukarsinnat
Kilpailusta kiinnostuneet koulut pitävät itse
pelastuslaitoksen toimittaman teoriakokeen.
Opettajat lähettävät koulun kolme parasta
teoriakokeen tulosta pelastuslaitokselle.
Pelastuslaitos valitsee pisteiden perusteella
alueen kouluista joukkueet, jotka pääsevät
taitopainotteiseen aluekilpailuun. Pelastuslaitos järjestää aluekilpailun kampanja-aikataulun mukaisesti. Oppilailla on kilpailuissa
mahdollisuus alkusammutuskoulutukseen.
Aluekilpailun voittaa joukkue, joka saa
teoria- ja käytännönkokeen perusteella
parhaimman pistemäärän. Pelastuslaitos
tarjoaa voittajajoukkueelle lähiopetusiltapäivän ennen loppukilpailua.
MALLI 6
Yhteys kouluihin ja opetus
Pelastuslaitos toimittaa lokakuussa kouluille tietoa kampanjasta, listan vaihtoehtoisista turvallisuusoppituntien ajankohdista sekä yhdyshenkilön nimen, jonka
kanssa koulu sopii ajan. Pelastuslaitos
tarjoaa opetusta noin 3 tuntia / opetusryhmä, mieluiten kaikki koulun kahdeksasluokkalaiset yhdellä kertaa. Käytössä on
itse tehty koulutusmateriaali, joka sisältää
ennakointia ja kansalaisvelvollisuuksia
sekä toimintaa onnettomuudessa. Kaikki
oppilaat, myös vähemmän kiinnostuneet,
pyritään saamaan kisaan mukaan.
Jokaisella rastilla toimii yksi valvoja paikallisesta VPK:sta. Lopputulokseen vaikuttavat
sekä teoria- että käytännön kokeen pisteet.
Kilpailukarsinnat
Opettajat pitävät teoriakokeen pelastuslaitoksen toimittamin ohjein. Siihen osallistuvat
kaikki kahdeksasluokkalaiset itsenäisesti,
eivät siis joukkueina.
Alueella on noin 1300 kasiluokkalaista. Pelastuslaitos antaa kouluille tarvittaessa koulutusapua kaksi oppituntia/opetusryhmä.
Lähes kaikki kahdeksasluokkalaiset ovat
osallistuneet pelastuslaitoksen tarjoamaan
perehdyttämis- tai kertausosioon. Käytössä
on oma koulutusmateriaali, jonka pääpaino
ennaltaehkäisevässä toiminnassa.
Käytännön kilpailu järjestetään paloasemalla. Jokaiselta luokalta kilpailuun pääsee
yksi joukkue. Valinta tehdään koulussa teoriakokeen perusteella, tai pienessä kunnassa voidaan ottaa samalta luokalta useampi
joukkue. Paloasemalla on ollut kilpailemassa 9–30 joukkuetta. Opettajat ovat mukana
valvomassa kilpailua.
MALLI 7
Yhteys kouluihin ja opetus
Jokaisessa kunnassa paloasemilta otetaan
yhteyttä paikallisiin kouluihin. Käytössä
on yhteinen tiedotemalli, joka lähetetään
koulujen yhteyshenkilöille ja rehtoreille vuodenvaihteessa. Tiedotteessa on lyhyt info
kampanjasta, aikataulu, tieto pelastuslaitoksen tarjoamista turvallisuusoppitunneista ja
pelastuslaitoksen yhteyshenkilön nimi, jonka
kanssa koulut sopivat tarkemmat valistusajat.
Kilpailukarsinnat
Alkukarsinnat järjestetään kuntakohtaisesti
joko paloasemilla tai kouluilla. Aluekilpailuun selviäville joukkueille järjestetään
lisäopetusta paloasemilla, jonka pääpaino
on käytännön harjoitteissa.