Joustava koulupäivä Ylitorniolla

KERHOTOIMINTA OSANA JOUSTAVAA
KOULUPÄIVÄÄ –KOKEILU 2013 – 2015



Lapset, nuoret ja ympäröivä yhteiskunta ovat
muuttuneet vuosien saatossa – koulupäivän
rakenne ei
Varsinkin yläkoululaisten viihtyvyys koulussa
on laskenut.
Onnistuminen koulussa ja kouluviihtyvyyden
lisääminen ovat syrjäytymiseltä suojaavia
tekijöitä.



Koulupäivän uudelleen organisoiminen ja
toteutustapojen uudistaminen
Oppimisympäristöjen muokkaaminen
tukemaan harrastustoimintaa
Oppilaiden hyvinvoinnin, viihtyvyyden ja
koulun ilmapiirin parantaminen


Lukuvuonna 2013-14 Ylitorniolla Joustavan
koulupäivän elementtejä saatiin sijoitettua
Kaulirannan ja Ainiovaaran koulun
lukujärjestykseen. Muilla kouluilla ei
kiinnostusta ollut.
Kaulirannalla toimintaan osallistui koko koulu
viitenä päivänä viikossa, Ainiovaaralla 1.-3. –
luokan oppilaat kerran viikossa.

Toimintaa olivat järjestämässä
◦
◦
◦
◦
◦

Omat opettajat
Kunnan liikuntatoimi
Kunnan kirjasto
Kansalaisopisto, Meän Opisto
Aktiiviset vanhemmat
Kerhot:
◦ Shakkikerho, liikuntakerho, käsityökerho,
koirakerho, enkun kerho, kirjastokerho, läksykerho

Sivistystoimenjohtaja vaihtui,
koulukuljetussopimukset uusittiin,
Ainiovaaran koulu siirtyi väistötiloihin,
oppilaita siirreltiin koulujen välillä,
koordinaattori vaihtui…

Ja joustava koulupäivä sai tuulta purjeisiin…






Joustavan koulupäivän elementtejä kaikissa
kunnan viidestä koulusta
Nuotiorannan koulu sai Ainiovaaran koulun 1.-2.
luokan oppilaat ja kipinän Joukoon.
Mellakosken koululla on liikuntakerhoa keskellä
päivää
Raanujärven koulupäivä päättyy liikuntakerhoon
Ainiovaaran alakoululaisille on järjestynyt
välipalakerho 4. ja 6.-luokkalaisille.
Kaulirannan koulu sai uusia
yhteistyökumppaneita








Koulun oma väki
Kunnan liikuntatoimi
Kansalaisopisto, Meän Opisto
(eläkeläisjärjestöt)
Aktiiviset vanhemmat (urheiluseurat)
4H
Wau ry
Ylitornion seurakunta
HUOM! Perinteinen kerhotoiminta jatkuu
Joukon lisäksi.

Ylitorniolla joustavaa koulupäivää ei ole saatu
järjestymään yläkouluikäisille

Pitkät välimatkat aiheuttavat
erityisjärjestelyitä

Ohjaajien saatavuus rajoitettua päivisin

Epäluulot (vanhemmat, oppilaat, opettajat,
hallinto)





Oppilaita ja vanhempia kuuntelemalla, myös
opettajia
Välituntijärjestelyillä
Kuljetuksia muuttamalla/vähentämällä
Hyvällä ja aktiivisella yhteistyöllä
sidosryhmien kanssa
Eli melko vähällä vaivalla. Omasta asenteesta
se kaikki lähtee…


Viihtyvyyttä ja vaihtelua oppilaille
Koulu näyttäytyy positiivisessa hengessä
◦
◦
◦
◦


Kodeissa
Julkisuudessa
Sidosryhmien silmissä
Hallinnossakin…
Lasten yksinään kotona viettämä aika
vähenee -> tyytyväiset vanhemmat ja lapset
Taloudelliset säästöt

Kehitetään joustavasta koulupäivästä meille sopiva
malli

Jatketaan perinteistä kerhotoimintaa koulupäivien
jälkeen

Laajennetaan kerhotoimintaa viikonloppuihin,
koulujen loma-aikoihin ja ehkä myös verkkoon

Kerhotoiminta saatiin ujutettua kuntastrategiaan ja
hyvinvointikertomukseen

Kerhobussi, eli Jussi-Bussi, tulee takaisin
Kiitos!