30 vuotta - Virpiniemen liikuntaopisto

a
t
t
o
u
30 v
Magazine
Liikuntaopiston oma juhlavuoden lehti.
Historiikki
osa 2/3
Tapahtumakalenteri
Koulutusosio
Vapaa
sivistystyö
2 BLA BLA BLA Exero 01, 5555
LIIKUNTAOPISTON
TERVEHDYS, PÄÄKIRJOITUS
HISTORIIKKI
osa 2/3
LIIKUNTAOPISTON TOIMINNAN
VUODET 1993-2003.
Vuonna 1993 lähti liikuntaopiston
kymmenes toimintavuosi käyntiin.
Yhteiskunnan taloudellinen lama
oli
aiheuttanut
liittojen
ja
seurojen varainkäyttöön suuria
häiriöitä vähentäen myös opiston
kurssitoimintaa. Kuluneen toimintavuoden
aikana
osayleiskaava
Virpiniemen
hyväksyttiin
ja
rakennuskaavan valmistelu aloitettiin. Toimintakauden aikana
Urheiluopistojen Yhdistys ry:n ja
opetusministeriön toimesta valmistui Uros 2000 -urheiluopistostrategia. Sen tavoitteena oli
kehittää urheiluopistojen toimintavalmiuksia siten, että ne vastaisivat muuttuvan toimintaympäristön, liikuntakulttuurin ja koulutustoiminnan haasteita 1990-luvun
Suomessa. Opiston majoitustilojen
täydennykseksi vuokrattiin Virpiniemen Majat Oy:ltä neljän huoneiston tilat, joita seuraavina
vuosina myös vuokrattiin.
Taloudellinen
lama
aiheutti
vuonna 1994 vieläkin seurojen
sekä liittojen varainkäytön vaikeuksia. Pohjois-Suomen Liikunta
ry:n kanssa aloitettiin yhteistoiminta 1.2.1994. Vuoden aikana
perustettiin kouluttavaksi yhteistyöelimeksi ns. valmennusklinikka,
jossa olivat mukana ODL:n Liikuntalääketieteellinen klinikka, lii-
Oppisopimusopiskelijan elämää Virpiniemen
liikuntopistolla
Aurinko paistaa ja Virpiniemen
merellinen tuuli puhaltaa kasvoilleni. Ensimmäinen opiskeluvuosi oppisopimuskoulutuksessa on juuri päättynyt ja on
aika hengähtää.
Ensimmäinen lukuvuosi on
ollut mahtava. Olen saanut
paljon uusia kavereita ja oppinut paljon uutta asiaa. Ja
mikä parasta, olen saanut tehdä yhdestä unelmastani totta.
Unelmasta, jossa saan työskennellä liikunnan parissa, liikunta-alalla, erilaisten ihmisten
kanssa ja jakaa liikunnan iloa
ihmisille.
Oppisopimuskoulutuksessa
opiskelija on kuukauden aika-
na kolme viikkoa työelämässä
ja viikon opistolla lähijaksolla.
Oppisopimusopiskelijana koen
olevani etuoikeutettu, sillä opin
käytännön työstä joka päivä jotain uutta. Tietopuolinen lähijakso kerran kuussa tuo asioihin
teoreettisen tiedon, jota sovelletaan kolme viikkoa työn lomassa.
Myös yksi parhaimmista asioista
oppisopimustyöpaikassani on se,
että asiakkaanani on monipuolisia ryhmiä, lapsista aikuisiin ja
ikääntyneisiin.
Oppisopimusopiskelijana pystyn kehittämään itseäsi päivä
päivältä paremmaksi liikuntaalan ammattilaiseksi, koska opiskelu on käytännönläheistä, koko
kahden vuoden ajan.
Oppisopimus opiskelijan näkökulmasta Virpiniemen liikuntaopisto on hyvä oppisopimuspaikka. Mielestäni minulla on maailman parhaat työkaverit ja hyvät
mahdollisuudet ohjata monipuolista liikuntaa ympäri vuoden.
Mikä parasta, ilo, positiivisuus ja
nauru ovat läsnä lähes jokaisessa
työpäivässä.
Voin lämpimästi suositella oppisopimusopiskelua kaikille.
Kesäisin terveisin,
Johanna Pelkonen
Exero 01, 5555 BLA BLA BLA 3
LIIKUNTAOPISTOLLA
HISTORIIKKI
osa 2/3
TAPAHTUU
Virpiniemen liikuntaopistolla järjestetään monenlaisia tapahtumia, kursseja ja
muita liikuntaan liittyvä päiviä.
Internetsivulta www.virpiniemi.fi/tapahtumakalenteri näet reaaliaikaisen
tapahtumakalenterinäkymän tapahtumista kuukausittain.
kuntaopisto ja Pohjois-Suomen
Liikunta.
Retkeilyhotellitoiminta vilkastui selvästi vuoden 1995 aikana.
Yhteistoiminta
Pohjois-Suomen
Liikunta ry:n kanssa monipuolises-
TOUKOKUU 2013
Päivä
Kloaika
ti opiston kurssitoimintaa. Marras-
Mitä
kuussa perustettu Pohjois-Pohjan-
6.5.
KLO 17.30-18.45
PERHELIIKUNTA
7.-8.5.
KLO 8.30-16
KÖYSITOIMINNANOHJAAJAKURSSI (KTO) Moduuli 1
maan maakunnallinen liikuntajär-
13.5.
KLO 17.30-18.45
PERHELIIKUNTA
jestö perusti alusta alkaen koulu-
16.5.
KLO 16 ALKAEN
INBODY KEHONKOOSTUMUSMITTAUS
Ilmoittatumiset:
http://www.virpiniemi.fi/terveys-ja-hyvinvointi/kuntotestaus/inbodykehonkoostumusmittaus/
tuksen toimintaidean säätiön hal-
16.5.
KLO 18
MAASTOJUOKSUKILPAILUT LAPSILLE
18.5.
KLO 10 ALKAEN
LADIES’ OPEN - Naisten oma frisbeegolfkilpailu
20.5.
KLO 17.30-18.45
PERHELIIKUNTA
21.5.
KLO 18-19.30
LUENTO: TEEMU SYRJÄLÄ - RAVINTO 1
22.5.
KLO 18-20
JUOKSUKARUSELLIN KEVÄTKARUSELLI MUHOKSELLA
25.5.
KLO 13-19
KINESIOTEIPPAUSKURSSI
30.5.
KLO 12-16
SEMINAARI: YHDESSÄ YLIPAINOA VASTAAN
tökseen, jonka mukaan Virpiniemen liikuntaopistosta kehitetään Pohjois-Pohjanmaan liikuntakeskus.
KESÄLIIKUNTALAJITORI
29.5.
lituksen syksyllä tekemään pää-
Merkittävä
päätös
liikuntaopiston kannalta tehtiin
syksyllä 1995, jolloin liikuntaopistosäätiö osti ABC-seuran omistamat Maneesi Oy:n osakkeet.
Vuonna 1996 oli liikuntaopiston
KESÄKUU 2013
Päivä
Kloaika
Mitä
3.-7.6.
KLO 10-14
KELYn JA JUOKSUKARUSELLIN VIIKKOLEIRI
Lisätietoja: www.virpiniemi.fi/juoksukaruselli
5.6.
kurssitoiminnan kokonaistulos paras mitä aikaisemmin oli ollut.
Kurssi toiminta kehittyi ennen-
POHJOLA RUNNING CLUB - KOHTI MARATONIA
www.virpiniemi.fi/juoksu-ja-maratonkoulu
kaikkea kesän aikana, jolloin
10.-14.6.
KLO 10-14
KELYn JA JUOKSUKARUSELLIN VIIKKOLEIRI
Lisätietoja: www.virpiniemi.fi/juoksukaruselli
11.6.
KLO 18-19.30
LUENTO: TEEMU SYRJÄLÄ - RAVINTO 2
13.6.
KLO 16 ALKAEN
INBODY KEHONKOOSTUMUSMITTAUS
Ilmoittatumiset:
http://www.virpiniemi.fi/terveys-ja-hyvinvointi/kuntotestaus/inbodykehonkoostumusmittaus/
17.-19.6.
KLO 9-15
ratsastustoiminta lisäsi merkittävästi
LASTEN LIIKUNTALEIRI
www.virpiniemi.fi/juoksukaruselli
opiskelijapäiviä.
Opiston
kouluvaliokunta nimettiin myös
PoPLi:n
koulutusvaliokunnaksi.
Liikuntaopisto
alkoi
toteuttaa
uuden maakunnallisen liikuntajärjestön ja liikuntaopiston yhtei-
HEINÄKUU 2013
siä kursseja, mikä merkit-si sitä,
Päivä
Klon aika
Mitä
2.7.
KLO 18-19.30
LUENTO: TEEMU SYRJÄLÄ - VILLIRUOKA JA YRTIT
että Virpiniemen liikuntaopistos-
VIRPINIEMI OPEN -frisbeegolfkilpailu
http://frisbeeliitto.fi/kisakone/kilpailu/99
ta kehittyi Pohjois-Pohjanmaan
26.-28.7.
liikunnallinen koulutus- ja kurssi-
ELOKUU 2013
keskus. Oulun Ammatillisen Ai-
Päivä
Klon aika
Mitä
6.8.
KLO 18-19.30
LUENTO: TEEMU SYRJÄLÄ - KEHON AVAAMINEN, HENGITYS JA LIIKE, KESKITTYMINEN
LOKAKUU 2013
1.10.
kuiskoulutuskeskuksen
kanssa
aloitettiin oppisopimuskoulutukVIRPINIEMEN LIIKUNTAOPISTON TOIMINNAN 30. VUOSIPÄIVÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
seen perustava liikuntapaikanhoitajien ammattitutkintoon val-
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
4 BLA BLA BLA Exero 01, 5555
HISTORIIKKI
osa 2/3
KOULUTUS
mentava koulutus, mikä oli merkittävää toiminnalliselle kehitykselle.
Kesän 1997 kurssitoiminta lisääntyi merkittävästi uusitun jalkapallokentän ansiosta. Kentälle
asetettiin talkootyönä tekonurmi,
jonka Haukiputaan kunta hankki.
Myös valaistu
hiihtokuntoreitti
kasvatti kuntoilijoiden määrää
huomattavasti. Vuosi 1997 oli
myös majoitustoiminnan puolella
liikuntaopiston
paras
toimin-
tavuosi. Pohjois-Pohjanmaan Liikunta
ry:n
ja
liikuntaopiston
yhteinen koulutusvaliokunta tiedostettiin
yhteiseksi
Oppisopimus mahdollistaa liikunta-alallakin
Liikuntaneuvojaksi (120ov)
opiskelu on mahdollista Virpiniemen liikuntaopistolla. Ensimmäinen liikunta-alan perustutkinnon toteutus on meneillään
ja toinen 2,5 vuotta kestävä
koulutus alkaa tammikuussa
2014.
Oppisopimuskoulutus tarkoittaa työelämälähtöistä tapaa
opiskella. Tutkinnonsuorittaja
on työsuhteessa liikunta-alan
työpaikkaan koulutuksen ajan
ja opiskelee teoriapainotteisesti kerran kuukaudessa lähijaksolla Virpiniemessä. Hyvä
yhteistyö työelämän kanssa
mahdollistaa kaikkia osapuolia
tyydyttävän ratkaisun. Työnantajan on mahdollista hakea noin
700€:n suuruista kuukausittaista palkkatukea, mikäli palkattava on työnhakijana. Järjes-
töille kunnat saattavat maksaa
tietyin edellytyksin tukea palkkaukseen.
Oppisopimuskoulutus on perinteisesti kohdentunut aikuisopiskelijoihin, mutta nykyisin samaa opiskelutapaa
sovelletaan myös peruskoulun
päättäviin. Opetus- ja kulttuuriministeriön antama erityiskorvaus vuonna 2013 peruskoulun
tai 10-luokan päättäville henkilöille kannustaa työnantajia
palkkaamaan nuoren. Koulutuskorvauksena saatava tuki
on työnantajalle merkittävä.
Ensimmäisenä opiskeluvuotena työnantaja saa koulutuskorvausta 800€ kuukaudessa,
toisena 500€ ja kolmantena
300€. Tällä halutaan varmistaa
nuorten tulevaisuutta opiskelun
avulla.
Oppisopimuskoulutus tarkoittaa samoja vaatimuksia tutkinnon sisällölle ja osaamiselle
kuin perinteisellä tapaa opiskeltaessa. Osaaminen näytetään
tutkintotilaisuuksissa (näytöissä), jossa muut kuin oma ohjaaja
arvioi. Opiskelu vaatii oma-aloitteisuutta ja sinnikkyyttä opiskella
itsenäisesti. Kun oppilaitoksella
toteutettavia lähipäivä on vähän,
pitää verkko-opiskeluna ja omatoimisella tiedonhaulla ja etätehtävillä hankkia tietoa. Kaikkeen
opiskelussa tarvittavaan toimintaan saa ohjausta oppilaitokselta.
Seuraava oppisopimuskoulutus
alkaa tammikuussa 2014. Haku on
jo käynnissä!
Katri Virtanen, koulutuspäällikkö
liikunnal-
listen koulutuspalvelujen toteuttajaksi maakunnassa.
Vuoden 1998 alussa aloitti
Suomen
Urheiluliiton
Pohjois-
Pohjanmaan palveluyksikkö toimintansa Virpiniemessä. Vaikka
KIINNOSTAAKO
LIIKUNTA-ALAN OPISKELU?
vuosi oli taloudellisesti vakaata aikaa opistolle, lopetti Virpiniemen ruokalaa pitänyt Ma-
SYKSYLLÄ 2013 ALKAVAT
neesi Oy toimintansa huhti-kuun
LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSKURSSI
lopussa. Toiminta ei ollut kannat-
LIIKUNNAN AMMATTITUTKINTO
VALMENTAJAN AMMATTITUTKINTO
tanut ja marraskuun alussa Maneesi Oy haettiin konkurssiin.
Vuoden 1999 heinä-elokuussa
järjestettiin Virpiniemessä nuor-
TAMMIKUUSSA 2014 ALKAA
LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO
ten leijonien kansainvälinen Natura-Nordicaleiri, jonne osallistui
33 nuorta osaanottajaa 19 eri
maasta. Uutena tuli kesällä Yesnuortenleiri, joka myöhemmin
seuraavina
vuosina
nostatti
osallistujamääräänsä. Saman vuo-
HAKU KÄYNNISSÄ JO NYT!
Lisätietoja ja hakulomakkeet
www.virpiniemi.fi
den syyskuussa aloitettiin työvoimaviranomaisten kanssa yhdessä
VIRPINIEMEN LIIKUNTAOPISTO - Puh. (08) 5614 200 - www.virpiniemi.fi - [email protected]
Exero 01, 5555 BLA BLA BLA 5
HISTORIIKKI
osa 2/3
KOULUTUS
ns. Tykli-työkuntoa liikunnasta
-kurssit. Muu kurssitoiminta oli
Mielikuvana liikunta-alan osaamiskeskus
Virpiniemen liikuntaopistolla on
erinomainen sijainti ison kaupungin
kyljessä, harju- ja merimaisemissa.
Alueen monet toimijat ja yrittäjät
ovat kehittäneet Virpiniemeä monipuoliseksi liikunnan toimialueeksi. Omaehtoisen liikunnan lisäksi
koulutus- ja kurssitoiminta kuuluvat
kiinteästi Virpiniemeen liitettävään
mielikuvaan.
Alueen poliittisten päättäjien
tahtotila noin 10 vuotta sitten oli
rakentaa komea liikuntahallimme,
koska Virpiniemen liikuntaopisto
haluttiin nähdä alueen liikunnan
osaamiskeskuksena. Koulutuksen
ja monipuolisen toiminnan tarve
tiedostettiin. Päätökseen vaikutti
myös toisten urheiluopistojen kaukainen sijainti Oulusta katsottuna.
Väestön ikääntyessä, työssä jaksamisen moninaisten haasteiden ja
soveltavan liikunnan osaamistarpeiden lisääntyessä tarve alan osaamiskeskukselle on vain vahvistunut!
Koulutuksen laajentuminen ja tarkoituksenmukainen toteuttaminen
edellyttävät tiloja. Tarvitsemme
musiikkiliikuntasalia, luokkia, suksihuoltopaikkaa, isompaa kuntosalia, opettajille ja muulle henkilökunnalle työtilat (edes oman pöydän). Teemme töitä yhteistyössä
ja innostuneina, mutta väkisinkin
välillä turhaudumme, kun olemassa
olevat realiteetit jyräävät toimintamme. Näitä realiteetteja ovat
tilanahtauden lisäksi esimerkiksi
huono sisäilma sekä homeelle ja
itiöille altistuminen. Henkilökunta
pääasiassa liikuntapäiviä, erilaisten tapahtumien järjestelyä ja ti-
sairastuu näissä kostuneissa, vanhoissa rakennuksissa. Työhuoneita ja asiakkaiden majoitustiloja
on suljettu. Olemme pakotettuja
työskentelemään osittain kotona,
koska silmät, ääni, iho yms. eivät
kestä ärsytystä. Opettajalle on
huono asia, kun ääni sortuu tai häviää pistävän sisäilman takia eikä
liikunnanohjaajan olemusta piristä jatkuva poskiontelotulehdus tai
väsymys.
Kaikkia töitä ei voida tehdä kotona eikä toistuva tilojen vuokraus
ainakaan vähennä kustannuksia.
Rakentamisen tarve on ilmeinen.
Nyt tarvitaan taas tahtotilaa!
Katri Virtanen
lavuokrausta. Vuoden merkittävin investointikohde oli minibussi. Liikuntaopistosäätiön hallitus
päätti vuosikokouksessa toimintastrategiasta, joka antaisi viitteitä
Virpiniemen liikuntaopistosäätiön
tulevaisuudesta
vuonna
2005.
Mm. kulttuuriministeri Suvi Lindeniä informoitiin strategiatyön
aikana.
Keväällä
1999
liikun-
taopisto lähti mukaan lentopallon
Valkea-kaupunki
turnaukseen.
Edellisenä vuotena aloittanut Yesleiri oli vuoden 2000 kesän kohokohta. Sen järjestäjinä toimi
Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu
ry. Vuoden suurin tapahtuma oli
kuitenkin
Koululiikuntaliiton
Suunnistusmestaruuskilpailut,
joihin osallistui yli 1300 suunnistajaa. Vuoden 2000 keväällä aloitettiin Golf-kentän suunnittelu. Kyseiseen
Ammattitutkinnot syventävät osaamista
Liikunnan ammattitutkinnot (30ov) syventävät liikunta-alan perustutkinnolla tai muussa koulutuksessa
saatua osaamista. Aikuisliikunnan ammattitutkinnon toteuttamisesta on Virpiniemen liikuntaopistolla usean
vuoden kokemus. Koulutukseen hakeutujat ovat tyypillisesti henkilöitä, jotka ovat harrastaneet liikuntaa
paljon ja toimivat urheiluseurassa tai yksityisessä kuntokeskuksessa. Ammattitutkinto ei anna ammattinimikettä, mutta osoittaa perehtyneisyyden esimerkiksi aikuisliikuntaan.
Aikuisliikunnassa tulevaisuuden osaamistarpeita ovat työhyvinvointiin ja ikääntyvien liikuntaan liittyvät
osaamiset. Joskus huomaa kuntosaliharjoittelun painottuvan aikuisille tarjottavana liikuntana, mutta tämän
lisäksi koulutuksen käyneen tulee osata soveltaa lajeja ja liikuntamuotoja hyvin erilaisille liikkujille ja erilaisissa toimintaympäristöissä. Tyypillisenä asiakasryhmänä ovat ihan tavalliset aikuiset, jotka ovat joskus
kouluaikana harrastaneet liikuntaa. Ohjaajalle onkin hyvin palkitsevaa saada juuri nämä vähän liikkuvat
henkilöt säännöllisen liikunnan pariin.
Syksyllä 2013 tarjotaan myös Seuratoiminnan ammattitutkinto (30ov). Seuratyössä on väistymässä vain
talkootyöllä tehtävä toiminta ja tilalle vaaditaan yhä ammattitaitoisempaa osaamista. Koulutus toteutetaan
osittain yhdessä aikuisliikunnan ammattitutkinnon kanssa ja osittain opiskelua eriytetään omakseen. Tällä
ammattitutkinnolla halutaan tukea seurojen toimihenkilöiden osaamista ja seuratyötä.
Valmentajan ammattitutkinto (30ov) tarjotaan yhteistyössä Lapin – ja Vuokatin urheiluopistojen kanssa.
Koulutuksen pääsyvaatimukset ovat tiukat ja yhteistyöllä mahdollistamme koulutuksen alkamisen. Opiskelijoille tulee mahdollisesti matkustamista joissain opintokokonaisuuksissa, koska eri opistoilla on omat
vahvuutensa ja tutkinnossa halutaan tarjota parhaat kouluttajat ja tiedot valmentajille. Valmentajan
ammattitutkinto pitäisi olla tavoitteena jokaisella valmennustyössä toimivalla.
Ammattitutkintoja voi suorittaa myös oppisopimuksella. Monelle seurassa toimivalle tämä on hyvä ratkaisu.
Seuraava ammattitutkintokoulutus alkaa syksyllä 2013. Hakuaika käynnissä!
Katri Virtanen, koulutuspäällikkö
aikaan
nimitti
Ope-
tusministeriö ns. Allikko -työryhmän, jonka tehtäväksi annettiin laatia suunnitelma toimintaedellytysten parantamiseksi ja
alueellisten
liikunnan
koulu-
tuskeskustenstrategioiden kehittämiseksi.
Työryhmän
puheenjohtajaksi
nimettiin toimitusjohtaja Osmo
Hekkala Oulusta. Työ valmistui
1.12.2000 ja se luovutettiin opetusministerille. Tämän kautta Virpiniemen liikuntaopistolle aukesi
ainutlaatuinen mahdollisuus toteuttaa päärakennushanke, koska
työryhmä
oli
esittänyt,
että
6 BLA BLA BLA Exero 01, 5555
HISTORIIKKI
osa 2/3
myös olla valtionrahoitusta saavia
SEMINAARI 30.1.2013
investointikohteita. Opiston taloudellinen tilanne parani ja vuonna
2001 velvoitti säätiö hallituksen
laatimaan suunnitelmat opiston
päärakennushankkeen
toteutta-
miseksi.
Vuoden 2002 aikana laadittiin
päärakennushankkeen suunnitelmat ja kesän aikana laitettiin
käyntiin laajennusosan suunnittelukilpailu. Kilpailun voitti arkkitehtuuritoimisto Arktes Oy, jonka
pääsuunnittelija
oli
arkkitehti
Paavo Karjalainen. 13.12 sai säätiön
hallituksen
työvaliokunta
rakennussuunnittelun ja kustan-
Liikunta oppimisen tukena - Virpiniemen
liikuntaopiston juhlavuoden seminaarisarjan 1.
seminaari
LIIKUNTA OPPIMISEN TUKENA -seminaari aloitti Virpiniemen liikuntaopiston 30. toimintavuoden seminaarisarjan
30.1.2013.
Seminaari oli kohdennettu
varhaiskavatuksessa, perusopetukessa ja järjestötoiminnassa lasten ja nuorten kanssa
työskenteleville.
Seminaarin tavoitteena oli
jakaa sekä tutkittua tietoa liikunnan ja oppimisen yhteyksistä että käytännön kokemuksia,
ohjeita ja vinkkejä oppimisen
edistämisestä.
Päivä koostui lyhyehköistä
puheenvuoroista ja käytännön
sisäliikunnasta. Seminaarissa
oli puhujina Virpiniemen liikuntaopiston rehtori Pekka Hämäläinen, Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskuksesta Ulla Silventoinen,
Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus,
Oulun Yliopistolta Anneli Pönkkö,
Oulun yliopisto, Pohjois-Pohjanmaan liikunta ry:stä Lassi-Pekka
Risteelä, Oulun Kaupungilta Kati
Grekula, Virpi Louhela ja Sari
Koskenkari sekä Suomen vammaisurheilu- ja liikunta ry:stä Sari
Kuivas.
Pienten luentojen lisäksi seminaarissa ehtiin erilaisia käytän-
nön harjoitteita.
Seminaari herätti kiinnostusta
ja täytti liikuntaopiston 120 paikkaisen audiotrion. Palaute osallistujilta oli positiivista ja osallistujat
kokivat seminaarin hyödylliseksi.
Seuraava seminaari järjestetän
30.5.2013, jonka aiheena on ylipaino. Yhdessä ylipainoa vastaan
-seminaari on työpajalähtöinen
seminaari.
Syksyllä on tulossa vielä kolmas
seminaari, joka käsittelee työhyvinvointia. Seminaaripäivä on
30.8.2013.
Jenni Eskelinen
nusarvion, jonka se hyväksyi.
Koska Virpiniemen Golf-kentän
kaavasta tehtiin valituksia, siirtyi
kentän toteuttaminen.
Vuosi 2003 oli liikuntaopiston
kahdeskymmenes toimintavuosi.
Samana vuonna liikuntaopistosäätiö sai luvan järjestää ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistavaa koulutusta sekä
muunlaista liikunta-alan lisäkoulutusta vuoden alusta alkaen.
Huhtikuun 14. päivä päätti Oulun
kaupunginhallitus
Liikunta-
Seminaarin materiaalit on luettavissa osoitteessa:
www.virpiniemi.fi/juhlavuosi-2013
ja
teknologia -hankkeen rahoituksesta sekä toteuttamisesta. Techopolis Oyj/Oulun seudun osaamiskeskus ryhtyi hankkeen toiseksi rahoittajaksi. Ennen
I
J U O K S U K A R U S
L
N
L
E
hankkeen
toteuttamista todettiin, että Oulun seudulla on paljon teknologiaan ja liikuntaan liittyviä innovaatioita ja hankkeita ja, että
uusia olisi helppo toteuttaa. 18.6
valittiin tarjouskilpailussa Virpi-
Leirillä ohjelmassa
monipuolista liikuntaa,
sisällä ja ulkona.
KATSO LEIRIOHJELMA
WWW.VIRPINIEMI.FI/
JUOKSUKARUSELLI
LIIKUNTALEIRI
17.-19.6.2013
Virpiniemen liikuntaopistolla
ILMOITTAUTUMINEN
ja lisätiedot:
puh. 0400 981 242
[email protected]
Exero 01, 5555 BLA BLA BLA 7
VAPAA
SIVISTYSTYÖ
HISTORIIKKI
osa 2/3
niemen liikuntaopisto ohjelman
toteuttajaksi rahoittajien edustajien toimesta. Liikunta- ja teknologia- ohjelman johtajaksi tuli
Seppo Kangas, joka oli liikuntaopiston palveluksessa. 27.6.2003
allekirjoitettiin sopimus hankkeen
toteuttamiseksi. Kun säätiön hallitus päätti laajennusosan rakentamisesta marraskuussa 2003, tuli
pääurakoitsijaksi Kraftor Svanska
Oy. Samana vuonna ei vieläkään
Virpiniemen liikuntaopisto on yksi kolmesta alueellisesta liikunnan
koulutuskeskuksesta, joiden tehtävänä on järjestää liikuntaharrastusta,
hyvinvointia, ja terveyttä edistävää koulutusta sekä kurssitusta koko väestölle.
Lisäksi järjestämme yhteistyökumppaneiden kanssa liikunnan järjestö- ja
seuratoimintaa palvelevaa koulutusta ja valmennustoimintaa.
pystytty toteuttamaan Golf-kenttää, koska valituksiin liittyviä
päätöksiä ei ollut vielä tehty.
27.10. julkistettiin Virpiniemen
toimintaympäristön
kehittämis-
20.616 kurssipäivää
hankkeen esiselvitys Virpi 2007,
Pitkäkestoisen (4-24kk) koulutuksen lisäksi tarjottimelta löytyy ympäri vuoden monipuolista kurssitusta illanmittaisesta 1-3
päivän pituisiin kokonaisuuksiin eri alojen ja lajien valmentajille, asiantuntijoille, urheilijoille tai muuten liikunnasta ja terveydestä kiinnostuneille.
Vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukaisia kurssipäiviä kertyi vuonna 2012 yhteensä 20 616 päivää. Kurssilaisia oli 13680, joista naisia
oli 6959. Viime vuonna teimme erityisen tiiviistä yhteistyötä niin koulutuksen, kurssituksen ja leirityksen saralla seuraavien yhteistyökumppanien kanssa; Pohjois-Pohjanmaan liikunta ry, Suomen Palloliitto, Suomen Voimisteluliitto, Suomen Golfliitto, Suomen urheiluliitto ry,
Suomen Hiihtoliitto, Suomen Lentopalloliitto, Suomen Purjehdus ja veneily, TUL, Suomen Agilityliitto ja Suomen Latu ry.
Virpiniemi on monipuolinen paikka monien lajien harjoitus- ja valmennusleireille. Tarjoamme myös oheisohjelmaa omien lajien tai
koulutussisällön ulkopuolelta, esimerkiksi asiantuntijaluennot, ohjattu liikunta, lajikokeilut ja testaus. Virpiniemeen ovat tervetulleita
niin urheiluseurat, järjestöt, koulut, päiväkodit kuin perheetkin. Yhteistyömuodot ovat moninaiset; ota yhteyttä, niin räätälöidään teille
sopivaa toimintaa.
ti. 21.11. päätettiin aloittaa lii-
jonka Haukiputaan kunta toimit-
kuntaopiston strategian uudistaminen, koska Virpiniemen alueella oli useita muutostekijöitä ja,
koska opisto oli keskeisesti mukana esiselvityksessä. Strategiatyön johtajiksi nimettiin tällä
kertaa
ohjelmajohtaja
Seppo
Kangas sekä rehtori Jussi Saarela.
Kiitokset:
Kirjoittaja, Hanna Jukuri
Voita joukkueellesi ilmainen
yöpyminen harjoitusleirille!
Alla olevan linkin kautta
vastanneiden kesken arvotaan
yöpyminen (pe-la tai la-su)
Virpiniemen liikuntaopiston
paritaloissa (max 40 hlöä).
https://docs.google.com/forms/d/1h7KlkCxL32_OS58E5qsTetTZXE4MiF467gzk4Q_rQw0/edit#
8 BLA BLA BLA Exero 01, 5555
VAPAA
SIVISTYSTYÖ
VIRPINIEMEN
LIIKUNTAOPISTO
Virpiniementie 525
90810 Kiviniemi
Puh. 08 5614 200
Fax. 08 5614 224
www.virpiniemi.fi
Aukioloajat:
Ma-Pe: 8.30-21
Osaavat ja kannustavat ohjaajat ja valmentajat
ovat urheiluseuratoiminnan kulmakivi!
Seuroissa toimivilla ohjaajilla on merkittävä rooli
lasten ja nuorten liikunnalliseen elämäntapaan kasvattamisessa ja toisaalta myös lahjakkaiden lasten
huippu-urheilu-uralla ohjaamisessa.
Liikunnan aluejärjestöjen 1-tason valmentaja- ja
ohjaajakoulutuksen (VOK-1) tavoitteena on luoda
valmentajille ja ohjaajille perusta yksittäisen harjoituskerran laadukkaaseen toteuttamiseen. Koulutus
tarjoaa myös mahdollisuuden eri lajeissa ja seuroissa
toimivien valmentajien väliseen verkostoitumiseen
ja osaamisen jakamiseen.
Kahdestatoista koulutuksesta muodostuva VOK-1
-perusrunko pohjautuu SLU:n (Nyk. VALO ry) luoman
kansallisen VOK:in perusteisiin ja sen kokonaislaajuus
on 50 tuntia. VOK-1 -koulutus koostuu 12 teemakou-
lutuksesta sekä niihin liittyvistä oppimistehtävistä.
Lisäksi koulutukseen osallistuja suorittaa mahdolliset lajiliiton edellyttämät lajiopinnot, joista jokaisen koulutukseen osallistuvan lajin kanssa sovitaan
erikseen.
Uuden 1-tason koulutuksen startti oli Virpiniemessä
11.5.2013 osioilla. Taidonharjoittelu (3h) ja Oppiminen ja
opettaminen harjoittelutilanteessa (3h). 20 osallistujan
joukko koostui jääkiekon ja taitoluistelun edustajista ja
kouluttajana toimi Ari Paloniemi.
Seuraava osa Herkkyyskausien huomiointi harjoittelussa on 27.5.2013 Poplin omissa tiloissa Sammonkadulla.
Sirpa Pehkonen, kurssisihteeri
La-Su: katso www.virpiniemi.fi
Viikonlopun aukioloajat päivite-
Lisätietoa: http://www.popli.fi/seuratoiminta/valmentajille-ohjaajille-ja-urhe/
tään nettisivuille viimeistään
torstaisin.
KOULUTUSPOLUT
LASTEN OHJAAMISEN POLKU
VALMENTAMISEN POLKU
VÄLITUNTIOHJAAJAKOULUTUS
JÄRKKÄÄ TAPAHTUMA
TERVETULOA OHJAAJAKSI
LAJILIITTOJEN STARTTIKURSSIT
TERVETULOA OHJAAJAKSI
1. TASON OHJAAJA- JA
LÖYDÄ LIIKUNTA
VALMENTAJAKOULUTUS (12 osaa)
LIIKUJAKSI
LAJIOPINNOT
TAITAVAKSI LIIKUJAKSI
LIIKUNTALEIKKIKOULUKOULUTUS
TÄYDENNYSKOULUTUKSET
LIIKUNNAN AMMATTITUTKINTO
- lasten liikunta
TÄYDENNYSKOULUTUKSET
2.-3. TASON KOULUTUKSET
VALMENTAJAN AMMATTITUTKINTO
AIKUISLIIKUNNAN POLKU
LIIKUTTAJAKOULUTUS, I-TASO
LAJIOSAT
LIIKUTTAJAKOULUTUS, II-TASO
TÄYDENNYSKOULUTUKSET
SEURATOIMINNAN POLKU
HYVÄ SEURA -KOULUTUKSET
- päätä oikein
- johda innostavasti
- rahaa seuran kassaan
- nappaa mukaan
TURVALLISUUSKOULUTUS
LIIKUNNAN AMMATTITUTKINTO
- aikuisliikunnan suuntautuminen
TÄYDENNYSKOULUTUKSET
JÄRJESTYKSENVALVOJAKOULUTUS
JOUKKUEENJOHTAJA -KOULUTUS
SEURAKEHITTÄMIS PROSESSIT
VALMENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO
TÄYDENNYSOULUTUKSET
SEURAJOHTAJA -KOULUTUS
(lajiliitto)
LIIKUNNAN AMMATTITUTKINTO
- seuratoiminnan suuntautuminen
TÄYDENNYSKOULUTUKSET
URHEILUOPISTOT
Liikunnanohjauksen perustutkinto, Liikuntapaikkahoitajan ammattitutkinto
AMK
Liikunnanohjaaja (AMK), Liikunnanohjaaja (ylempi AMK)
AVOIN YLIOPISTO
Liikuntalääketieteen perusopinnot 25op
YLIOPISTO
Liikuntatieteet, Terveystieteet, Liikuntabiologia
= SLU-ALUEET /
LAJILIITOT
= URHEILUOPISTOT /
LAJILIITOT
Exero 01, 5555 BLA BLA BLA 9
MAJOITUS
VIRPINIEMEN
LIIKUNTAOPISTO
Seuraava MAGAZINE ilmestyy
30.8.2013.
Virpiniemeen rakennetaan kaksi kaksikerroksisia pienkerrostaloa, Kiinteistö Oy GolfStar.
Sijainti on Virpiniemen liikuntaopiston ja Virpiniemi Golfin välissä ja huoneistojen
parvekkeelta aukeavat kauniit näkymät. Kiinteistö Oy GolfStar koostuu 18 huoneistosta,
jotka ovat kooltaan 41-52,5 m2.
Rakennustyöt ovat kovassa vauhdissa ja huonesitot valmistuvat kesällä 2013.
Virpiniemen liikuntaopistolla on välityksessä GolfStar huoneistoja. Varaustiedot puh. 08
5614 200, [email protected].
10 BLA BLA BLA Exero 01, 5555
a
t
t
o
u
30 v