esityksen - Venäläisten Sukuseura ry

Venäläinen ja Hirvonen -suvut
kuuluvat yhteen sekä tietoja
DNA-tutkimuksista
Lauri Hirvonen
Venäläisten sukuseuran jäsen
Ruokkeen lomakylässä
La 7.6.2014
Hirvosten sukujuuria
Isäni on Reino Antero Hirvonen (R.A. Hirvonen).
Syntynyt 1908 Savonlinnassa.
Oli rakentamassa kolmiomittausverkkoa myös Savossa.
Maailmankuulu geodeetti, selvitti Afrikan ja Etelä-Ameriikan
etäisyyden vuonna 1947 Brasilian auringonpimennyksen avulla.
Auttoi, että USA pääsi lentämään Kuuhun 1950-1960 luvulla.
Hänen isä oli Simo Hirvonen. Savonlinnassa piispan vahtimestarina.
Syntynyt Kerimäen Jouhenniemessä.
Hänen isänsä oli Heikki Hirvonen. Hän kuuluu Venäläisten sukuun.
Heikin äiti oli Kristiina Ollintytär Venäläinen Ylä-Kuonasta.
Helena Dahlström on selvittänyt tämän uudessa sukukirjassaan
taulussa 175.
DNA sukututkimus
• Uusin ja nopeasti kehittyvä tekniikka sukututkimuksen apuun
• Jokaisessa ihmisessä on DNA tieto isä- ja äitilinjasta aina
bioloogiseen Aatamiin ja Eevaan asti.
• DNA testit ovat tulleet edullisiksi, noin 99 Eurolla saa
tilattua DNA testin.
• Isälinjassa testataan Y-kromosomia, tarkkuus voi olla 12, 25,
37, 67, 111 tai enemmän selvitettyjä yksityiskohtia.
• Äitilinjassa selvitetään X-kromosomia, ns. mtDNA , testi
tasoja (=laajuus) on useita joista voi valita.
Lisää DNA tietoa saatavilla
• Ensimmäinen suomenkielinen alan kirja: Kalevi Wiik, Mistä
suomalaiset ovat tulleet?
Kirjoitettu 2007. DNA periaate selvitetty, mutta sen tulokset
ovat jo vanhentuneet.
( fi.wikipedia.org/wiki/Kalevi_Wiik )
• Kannattaa seurata mm. FaceBookissa Suomi DNA-projekti
ryhmää:
(https://www.facebook.com/groups/FinlandDNA/ )
• Uusi testi on serkkutesti. (Family Finder)
(https://familytreedna.com )
• Suomessa testattu jo yli 4000 henkilöä (joihin voit verrata
itseäsi)
• Maailmalla testattu tähän mennessä 672.703 henkilöä
(joihin voit verrata itseäsi).
Minun mieslinjan reitit
Serkkuja olen löytänyt yli 600 kpl.
Suurin osa on Pohjois-Amerikasta.
Äitini on syntyjään Pohjanmaalaisia, ja
sieltä muutti kymmeniä tuhansia
henkilöitä siirtolaisiksi Amerikkaan.
Heidän lapset ovat tehneet DNAtestejä ja siksi serkkuja löytyy siltä
paljon.