linkki esitelmään -dna-karppiset

DNA testit sukututkimuksen
apuna
8.8.2015
Karppisten sukuseura Sari Heimonen
Miksi testejä tehdään?







Suvussa saattaa olla useita haaroja, joiden jäljittäminen perinteisin
sukututkimuskeinoin voi olla haastavaa
Saman sukunimen omaavat eivät välttämättä ole saman isälinjaisen
miehen jälkeläisiä.
DNA testillä saa tietää mitkä sukuhaarat kuuluvat saman esi-isän
jälkeläisiin.
Perinteinen sukututkimus nojautuu mm. kirkonkirjoihin,
tuomioasiakirjoihin, henkikirjoihin jne, joiden tiedoista
keskimääräisesti yli 5% on virheellisiä.
Sillä saadaan tietoja saman esi-isän jälkeläisten muuttoliikkeistä.
DNA-tutkimusta voidaankin käyttää jo tehtyjen sukututkimusten
tarkastamiseen, sillä voi vahvistaa tehdyt tutkimuksen oikeiksi,
taikka kumota ne.
Voi löytää uusia sukulinjoja!!
Millaisia testejä on olemassa



Voidaan tehdä isälinjatutkimusta eli Ykromosomitutkimus (Y DNA)
isänisänisänisän jne.
Voidaan tehdä myös äitilinjan testejä eli
MtDNA eli äidinäidinäidin jne.
Autosomaalitestin Family Finder, Relative
Finder
Mistä saa testejä




Testi tilataan netin kautta
Firmoja Amerikassa: National Geographic, Family
Tree DNA ja 23andme. Suomessa on yleisesti
käytetty FamilyTreeDNA:n (FTDNA) sekä
23andme:n testejä.
Kannattaa selvittää ensin itseltään mitä haluaa
testillä tietää, sitten valita testi ja firma.
Testipaketti saapuu sinulle noin 2-4 vkon aikana.
FTDNA:n testipaketti
Miten testi otetaan






Näyte otetaan posken sisäpinnalta kaapien testipuikolla 2 x päivässä
minuutin ajan.
Puikon pää pudotetaan putkiloon, jossa on nestettä.
Lisäksi mukana on lappu, johon kirjoitetaan esi-isän tai äidin nimi ja
kotimaa. Myös allekirjoitus. Kyseessä siis lupa antaa tiedot testin
tuloksesta toiselle testatulle, jolla on oleellisesti täsmäävät
markkerit kanssasi.
Muista laittaa putkilot kirkkaaseen minigrip tyyppiseen pussiin, jossa
on tarra ja siinä KIT nrosi. (tunnistenro sarja testillesi)
Lähetetään paketin mukana tulleessa kuoressa Amerikkaan
laboratorioon. Maksaa noin 1.70 €. Päälle pitää laittaa vihreä tullin
tarra - olen siihen yleensä kirjoittanut vain DNA sample
Video näytteenotosta: http://www.familytreedna.com/testinstructions.aspx
Genetiikka


Jokaisella elollisella on olemassa genomi ja
ihmisen DNA:ssa on kooditettu tieto, miten
ihminen on ns. rakennettu ja miten mikäkin
toimii. Kun ihminen lisääntyy, tämä tieto välittyy
lapselle ja hänestä eteenpäin.
Jokaisessa ihmisessä on noin puolet perimästä
äidiltä ja puolet isältä. Se mitä perimme
vanhemmiltamme, on sattumanvaraista, hiukan
voisi kuvata tapahtumaa arpanoppapeliksi –
koskaan et etukäteen tiedä tulosta.
Mutaatiot

Mutaatiot syntyvät aina isän ja pojan välissä, ei esim. isoisän ja
lapsenlapsen välissä. Mutaatiolla tarkoitetaan periytyvää tai pysyvää
muutosta sukusolujen osissa.

Mutaatio välittyy tytärsoluille ja seuraaville sukupolville aiheuttaen myös
niissä mutaattisolujen tai - yksilöiden synnyn.

Mutaatio voi aiheuttaa toisinaan vakavan sairauden tai rakenteen
muutoksen, usein miten se on kuitenkin harmiton.

Evoluution kannalta mutaatiot ovat ainoa tapa tuottaa uusia
vaihtoehtoisia muotoja geenien perimään. Ilman mutaatioita ei olisi
voinut syntyä yksilöiden tai lajien välisiä eroja – ilman mutaatioita
roikkuisimme vielä puissa
DNA periytyminen naiselle
DNA:n periytyminen miehelle
YDNA- isälinja





Y DNA (isälinjainen dna) siirtyy lähes
muuttumattomana isältä pojalle.
Voidaan saada vain miehestä, sillä naisella ei ole
Y kromosomia
Selvittää myös miesten migraatioreittejä
Y-kromosomaalisissa isälinjoissa nähdään
suomalaisissa miehissä sekä läntistä että itäistä
vaikutusta
Haploryhmän selvittäminen
Isälinjainen tutkimus




Kertoo miehen suorasta isälinjasta (ei
äitejä välissä) hamaan kanta isään saakka
Sukuseurat käyttävät paljon tarkistaakseen
onko saman sukunimiset saman kantaisän
jälkeläisiä
Tulos saattaa joskus olla ristiriidassa
perinteisistä sukututkimuksista
Yllätyksiin kannattaa varautua
Y-DNA:n periytyminen
Isän isän isä
Isän isä
Isä
Miespuolinen testihenkilö
Poika lapsi
Y-DNA Haploryhmät
Kuvan lähde Wikipedia
N haploryhmän migraatioreittiä
MtDNA eli mitokondrio DNA
äitilinja






Voidaan saada sekä miehestä että naisesta
Kertoo haploryhmän ja äitilinjojen
migraatioreiteistä
Suomalaiset ovat äitilinjoiltaan läntistä,
eurooppalaista alkuperää.
Jälkeläinen saa hedelmöityksessä mtDNA:n vain
äidiltä
Mtdna:ssa tapahtuu paljon mutaatioita, jotka
eivät korjaannu, vaan jäävät dna:aan
Mutaatioilla määritetään äitilinjojen haploryhmät
MtDNA haplopuu
Kuvan lähde Wikipedia
Mtdna migraatiot
Kuvan lähde Wikipedia
Autosomaalitestit: Family Finder ,
Relative Finder







Antaa testituloksia sekä äidin että isän puolelta
Autosomaali testillä testataan DNA:ta jota on peritty
äidiltä ja isältä, neljältä isovanhemmalta, kahdeksalta
iso-isovanhemmalta jne
Voidaan tehdä sekä naisesta että miehestä
Testitulokset selvittävät samojen kantavanhempien
jälkeläisten sukulaisuutta ”serkkuuksia”
Testitulokset yhdistää sinut sukulaisiin (siis toisiin
testihenkilöihin), jotka polveutuvat mistä tahansa
esivanhempiesi linjasta noin 6 viimeisen sukupolven
aikana.
Antaa tuloksia myös etnisestä perimästäsi
Perinteinen sukututkimus on tärkeää olla hyvin tehtynä
joka haarasta jotta löytää samat kantavanhemmat toisen
testihenkilön kanssa.
Testifirmojen osoitteita



www.ftdna.com
www.23andme.com
https://genographic.nationalgeographic.co
m/
Kiitokset mielenkiinnostanne!