Asiakas vai seurakuntalainen?
KUOPION HIIPPAKUNTALEHTI | 3/2010 Asiakas vai seurakuntalainen? KUOPION HIIPPAKUNTALEHTI SISÄLLYS 03/2010 Jumala, tee minusta siunaus. JULKAISIJA: Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli PÄÄTOIMITTAJA: Aulikki Mäkinen TOIMITUSSIHTEERI: Kaija Pyykönen TOIMITUSKUNTA: Hannu Keränen, Marjatta Pulkkinen, Heikki Salomaa, Kaisa Rönkä TAITTO: Graafinen Suunnittelu Leea Wasenius KANSIKUVA: Riku ja Iida-Maija Bucht Kirkkopäivien musiikkiaskartelupajassa. Kuva Hannu Keränen PAINOPAIKKA: Suomen Graafiset Palvelut Oy, Kuopio 2 03 Pääkirjoitus 04 Piisbailua 05 Seurakunta ei ole virasto 08 Paavalin seurakunnat ja yhteisöllisyys 10 Onko miehille tilaa seurakunnassa? 13 Kolumni 14 Te olette seurakunta 16 Saapas nettiin 17 Miestä väkevämpi 18 Yhteistyö Kajaanin seurakunnan ja Kajaanin kaupunginteatterin välillä poiki kaksi nuorten näytelmää 20 Ennakkotunnelmia HeTA-hankkeesta 22 Kirkon henkilöstökoulutuskalenteri on nyt vain netissä 23 Diakonia 23 Jumalanpalvelus ja kirkkomusiikki 24 Kasvatus 25 Lähetys 27 Puhelinnumerot 28 Isokynä PÄ ÄKIR JOITUS Sanoilla on väliä Asiakkuus on hiipinyt seurakuntiin ja seurakuntien kieleen kuin salaa. Ensin se oli diakoniatyön omaisuutta, olihan sosiaalitoimen kanssa helppo puhua asiakkaista. Ja ammatilliseltakin se kuulostaa. Eihän lääkärilläkään ole enää potilaita, asiakkaita vaan. Ennen seurakunnassa oli vain seurakuntalaisia, monenlaisia ja monenkirjavia. Seurakuntalaisten suureen joukkoon kuuluivat niin työntekijät kuin kansankirkon laitamilla kulkeneetkin. Keskeistä oli kaste, joka avasi tien Kristuksen yhteyteen. Siinä ei pohjimmiltaan ole eroa diakoniatyöltä avustusta hakevan seurakuntalaisen ja seurakunta-aktiivin välillä. Moni kuitenkin pitää asiakas-sanasta. Niiden, joilla on kirkkoon vain kevyt kosketuspinta, on helppo olla asiakas. Kirkollisvero on kuin jäsenmaksu, josta saa tarpeen vaatiessa vastineeksi palveluja: toimituksia elämän erilaisiin hetkiin. Seurakunnan työntekijä ja ennen muuta pappi hoitaa tilanteen, kirkon jäsen saa toivomansa. Itse ei tarvitse muuta kuin maksaa ja pyytää. Asiakas-sanalla on myös katkerat vihaajansa. Pitkään seurakunnan ja kirkon luottamustehtävissä toiminut pitää sanaa loukkaavana. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja tuskin haluaa tulla puhutelluksi asiakkaana, onhan hän kuitenkin päättämässä seurakunnan asioista, niin kuin moni muukin. Sanat luovat todellisuutta, sanotaan. Mikäli alamme puhua entistä enemmän asiakkaista, muuri työntekijöiden ja seurakuntalaisten välillä kasvaa entisestään. Toiset tekevät työtä, toiset ottavat vastaan. Seurakuntalainen on työn objekti, eikä subjekti. Työntekijöistä kasvaa oma joukkonsa, joka tarjoaa asiakkaille tuotteitaan. Seurakunnan ideaan ei asiakkuus alun perin kuulunut. Seurakunta oli kastettujen kristittyjen joukko, jossa jokaisella oli paikkansa ja tehtävänsä. Kansankirkossa seurakunta on vähän eri juttu. Suomalaisessa mallissa seurakunnat ovat suuria ja työtä tekee upea ja koulutettu joukko. Aktiivisesti seurakunnan toimintaan osallistuu vain murto-osa. Siitä huolimatta on aika pohtia, mitä seurakuntalaisuus oikeastaan on tai voisi olla. Alkukesästä erään seurakuntatalon ovella seisoi kesämekkoihin puettu lastenohjaajien iloinen joukko. He kertoivat odottavansa asiakkaita. Kesti hetken ennen kuin ymmärsin heidän odottavan päiväkerholaisia ja heidän vanhempiaan kevätkirkkoon. Aulikki Mäkinen hiippakuntasihteeri 3 PIISBAILUA Avainsana on yhteinen jäsenyys Asiakas vai seurakuntalainen? Työn kohde vai omakohtainen osallistuja? Ja jos, niin miten? Paperillako siis, vai löytyykö konkreettista tekemistä? Muun muassa näillä kysymyksillä tässä Capitolin numerossa tarkastellaan kirkon jäsenyyttä ja itse kunkin osallistumismahdollisuuksia seurakuntien elämässä. Samalla kysellään sitä, missä kulkee raja seurakunnan työntekijän ja seurakuntalaisten välillä. Mielestäni avaintermi on yhteinen jäsenyys Kristuksen ruumiissa. Tällä lauseella tulen tietysti jo paljastaneeksi, että itse oudoksun puhumista ”asiakkaista” ja kirkon ”tuotteesta”. Mielestäni on parempi pitäytyä apostolisiin kielikuviin ja siihen seurakuntanäkemykseen, joka tulee vastaamme Uuden testamentin sivuilta. Muutettavat muuttaen siitä löytyy ytyä yhä vielä. Samalla se osoittaa mihin suuntaan asiasta kannattaa ajatella nytkin: Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut. Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistem- 4 me jäseniä. Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin. (Room. 12: 3–8) Avaintermiksi tässä jaksossa nousee apostoli Paavalin karismaoppi. Peruste nimitykselle on siinä, että kristikunnan suuri tiennäyttäjä istutti kreikan kieleen sanan kharisma/ -ta. Sillä tarkoitetaan niitä moninaisia armolahjoja, joita Jumala on itse kullekin – eikä vain seurakunnan työntekijöille – suonut. Tarkoituksena on, että noita lahjoja ei käytetä itsekkäästi vaan yhteiseksi hyväksi, seurakunnan rakennukseksi. Tämän tulee tapahtua rakkauden hengessä ja vastuullisesti, rauhaa rakentaen. Paavali joutui luomaan karismaoppinsa käytännön pakosta. Hänen hurmahenkiset vastustajansa pitivät esimerkiksi kielillä puhumista ja sen selittämistä uskon tuntomerkkeinä. Apostoli toteaa, että ovat ne (oikein käytettyinä) armolahjoja nekin, mutta niiden rinnalle tai itse asiassa jopa niiden edelle tulee sijoittaa monet muut arkisemmat armolahjat. Sel- laisia ovat sanajulistukseen liittyvät lahjat (julistus- ja opetustaito, järjen käyttö eli profetoiminen ja ilmaisutaito), diakoniset karismat (sairaan tai hädänalaisen hoitaminen, vieraanvaraisuus, yhteisvastuu ja käden taidot) ja johtamiseen, suunnitteluun ja strategioihin liittyvät armolahjat (ks. Room. 12 ja 1.Kor. 12–14). Itse asiassa mitkään elämänalueet eivät jää eivätkä saisi jäädä armolahja-ajattelun ulkopuolelle. Karismaopin vakavasti ottaminen muistuttaa siitä, että itse kukin olemme jäseniä hengellisessä yhteisössä, jota Paavali sanoo Kristuksen ruumiiksi. Tällä hän ei tarkoittanut vainajaa, vaan elävää yhteisöä, jossa kaikki olemme samanarvoisia ja jossa meille kaikille riittää tehtävää. Toivon, että seurakunnissamme käytetään luovuutta, luottamusta, kärsivällisyyttä ja erityisesti rakkautta silloin, kun jäsenyydelle tarjotaan toiminnallisia realisoitumismahdollisuuksia. Ne ovat todellisia merkkejä ”kirkon keväästä!” Teitä kaikkia lämmöllä ajatellen ja siunaten Kuva Petri Hynynen Seurakunta ei ole virasto Päivi Nerg odottaa työntekijöiden tulevan lähemmäksi seurakuntalaisia ja toimivan yhdessä heidän kanssaan. Uudelle paikkakunnalle muutto on aina haaste. Monet asiat on opeteltava uudelleen, on etsittävä virastot ja kaupat, pyöräilyreitit ja lenkkimaastot. Mukavaa olisi tutustua uusiin ihmisiinkin, joiden seurassa viihtyy. Muuton mylläkässä vaihtuu myös kotiseurakunta. On uuden etsimisen aika. Kuopiosta Helsinkiin muuttaneelle Päivi Nergille tämä kaikki alkaa olla jo takanapäin. Pitkä rupeama hallintojohtajana Kuopion yliopistossa vaihtui vuosi sitten hallinto- ja kehitysjohtajan virkaan Valtiovarainministeriössä. Nyt työpöydän takana istuu ilmeisen tyytyväinen nainen: hyppy uuteen on kannattanut. Nergin perheelle seurakunta on ollut aina tärkeä paikka, siksi myös muuton myötä seurakuntaa on tullut miettineeksi paljon. ”Oman paikan löytäminen uudessa kotiseurakunnassa vaatii paljon omaa aktiivisuutta. Jumalanpalvelukseen on toki helppo mennä, mutta kohtaamispaikka se ei ole”, Nerg pohtii. Huomaako kukaan? Päivi Nerg toivookin, että uusiin kasvoihin kiinnitettäisiin jumalanpalveluksessa huomiota. Usein uusi ihminen tulee hakemaan seurakunnasta yhteisöä. ”Usein uusi ihminen tulee hakemaan seurakunnasta yhteisöä. Ihmiset nauttivat yleensä siitä, että joku huomaa heidät ja vaihtaa muutaman sanan. Vastuu uusien ihmisten tavoittamisesta ei kuitenkaan ole vain seurakunnan työntekijöillä vaan koko jumalanpalvelusyhteisöllä. ”Myös aktiiviseurakuntalaisten pitäisi huomata ja huomioida uudet tulokkaat”, Nerg sanoo. Hihasta kiinni Omasta kokemuksestaan käsin Päivi Nerg pitää työntekijöiden suhtautumista uusiin tulijoihin usein liian varovaisena. ”Ihmisten annetaan olla omissa oloissaan. Työntekijöiltä ei vaadittaisi kuin hetki aikaa pysähtyä uusien ihmisten luona ja rohkeutta kysyä, mihin he haluaisivat tulla mukaan.” Päivi Nerg muisteleekin lämmöllä Puijon seurakunnan diakonissaa, Maija Antikaista, joka otti heitä hi- 5 Kuva Päivi Nergin kotialbumi ”Osalle seurakuntalaisia riittää, että he ovat seurakunnan jäseniä, mutta niille, jotka haluavat kantaa vastuuta, tulee antaa siihen myös tilaisuus. Moni haluaisi antaa enemmän kuin tällä hetkellä on kysyntää”, Nerg sanoo. hasta kiinni ja kysyi, mitä he olivat ajatelleet tehdä seurakunnassa. ”Osalle seurakuntalaisia riittää, että he ovat seurakunnan jäseniä, mutta niille, jotka haluavat kantaa vastuuta, tulee antaa siihen myös tilaisuus. Moni haluaisi antaa enemmän kuin tällä hetkellä on kysyntää”, Nerg sanoo. Sanakin jo kylmää Kuullessaan sanan ”asiakas” liitettynä seurakuntaan Päivi Nerg melkein kavahtaa. Sana sinällään on jo kylmä. ”Asiakkaita palvellaan, heille myydään tuotteita ja he ostavat. Tuotteesta voi valittaa, jos se ei kelpaa. Virastolla ja kaupalla on asiakkaita, ei seurakunnalla” Ihmiset etsivät seurakunnasta hyvin monenlaista, Nerg huomauttaa. Toiset pyytävät kastetta lapsilleen, toiset haluavat olla mukana toiminnassa, jotkut etsivät lohdutusta ja rohkaisua, yhteyttä Jumalaan. Jos seurakunta on kuin virasto, työnte- 6 kijöiden ja seurakuntalaisten välille kasvaa muuri. ”Ei seurakuntaan tulla valittamaan tai ostamaan. Se on seurakuntalaisille paljon isompi asia”, Nerg painottaa. Kritiikkiäkään ei tule pelätä, Nerg toteaa. Kaikki kritiikki ei ole valittamista, vaan se kuuluu jokaiseen yhteisöön, joka haluaa kehittyä. Matalat muurit Päivi Nerg puhuisi seurakunnasta ennemminkin perheenä, onhan se osa ihmisen elämänpiiriä. ”Kotonakin on ristiriitoja ja monenlaisia ja monen ikäisiä ihmisiä, silti jokaisella on perheessä oma sijansa. Jos seurakunta on koti, on ymmärrettävää, että sielläkin on ristiriitoja ja erilaisuutta. Kotisanan turvallinen kaiku jää puuttumaan, jos elämä seurakunnassa menee liian viralliseksi”, Päivi Nerg pohtii. Samalla Päivi Nerg korostaa, ettei seurakunta toki saa olla ihmisten ja mielipiteiden temmellyskenttä. Työntekijöiden vastuulla on kokonaisuuden onnistuminen. Raja-aitoja työntekijöiden ja seurakuntalaisten välillä on madallettava tavoitteellisesti. ”Jos työntekijät tulevat lähemmäksi seurakuntalaisia, heille tulee myös oikeus ohjata ja asettaa rajoja.” Heikkous saa näkyä Seurakunnan työntekijöille asetetaan toisenlaisia odotuksia kuin yrityksissä tai virastoissa. Heidän odotetaan tulevan lähemmäksi seurakuntalaisia ja toimivan yhdessä näiden kanssa. Päivi Nerg soisi myös työntekijöiden heikkouksien näkyvän. Kenenkään ei tarvitse olla liian pyhä tai hyvä, sillä liian täydellinen ja etäinen seurakunta ei kutsu luokseen. Nerg sanookin, että heikkouden näyttäminen luo kumppanuutta, eikä ole ammatillisuuden vastakohta. ”Viraston työntekijöiden on pidettävä sisällään tunteensa, eikä viras- Kuva Hannu Keränen ton sisäisistä ongelmista keskustella asiakkaiden kanssa. Mutta mikäli seurakunta on muuta kuin virasto, sillä on oltava varaa avoimuuteen”, Nerg muistuttaa. Osaaminen käyttöön Seurakuntien ja hiippakunnan hallinnossa pitkään mukana ollut Päivi Nerg sanoo pettyneensä kirkolliseen hallintoon. Samaa ovat kokeneet monet muutkin. ”Innostuneet luottamushenkilöt haluaisivat olla mukana kehittämässä seurakuntaa, mutta seurakuntaneuvosto ei useinkaan koe olevansa todellisessa vastuussa tai voivansa aidosti vaikuttaa seurakunnan kehittämisessä.” Yritysmaailman ammattilaisena Nerg vertaakin tilannetta osakeyhtiöihin, joissa jokainen sitoutuu firman eteenpäin viemiseen. Tätä ei tapahdu seurakunnissa. Aito vuorovaikutus ja seurakuntalaisten ammattitaidon monipuolinen hyödyntäminen puuttuvat. ”Jos kirkon työntekijät kokevat olevansa kaikkien alojen asiantuntijoita, seurakuntalaisten todellisella maallisella osaamisella ei ole enää käyttöä. Mikäli seurakuntalaisella on aitoa osaamista, valtaa tulisi antaa myös maallikoille. Vastuu säilyy toki aina virassa olevilla.” Seurakunnassa on mukana aina hyvin erilaisia ihmisiä: on luontoihmisiä, markkinointi-ihmisiä, viestinnän ammattilaisia ja monia muita. Heidän ammattitaitonsa kannattaisi hyödyntää. ”Nykyihmiset eivät halua enää istua vain työryhmissä. He haluavat tehdä jotain tarpeellista. Jumalan sana ja hengen ravinto tulevat siinä sivujuonteena.” Paikka, johon kuulua Päivi Nerg kokee, että seurakunta on paikka, johon hän tuntee kuuluvansa. Siellä on yhteisellä uskolla ja arvopohjalla olevia ihmisiä, joihin voi luottaa ja joiden kanssa voi löytää yhteistä tekemistä. ”Olisi ihanaa olla järjestämässä vaikka lasten tilaisuutta seurakunnassa. Osaan organisoida ja saada ihmisiä mukaan.” ”En ole kauhean innostunut lukemaan tekstejä tai keräämään kolehtia. Olisi ihanaa olla järjestämässä vaikka lasten tilaisuutta seurakunnassa. Osaan organisoida ja saada ihmisiä mukaan.” Nerg pitää harhaluulona sitä, että seurakuntalaiset haluaisivat olla aktiivisesti mukana hengellisessä opettamisessa. Hengellistä ravintoa haetaan työntekijöiltä. Seurakunnasta ihminen etsii ennen muuta paikkaa, johon kuulua. Musiikkityössä ja kuorotoiminnassa tässä onkin onnistuttu. Miksi ei siis myös muilla sektoreilla? Aulikki Mäkinen 7 Paavalin seurakunnat ja yhteisöllisyys Paavalin ajattelussa ja ensimmäisten kristillisten seurakuntien elämässä korostui uskon yhteisöllinen luonne. Äkkiseltään vaikuttaisi siis, että aikamme länsimaiselle kristitylle luonteva ajatus henkilöstä, joka toteuttaa ja elää uskoaan todeksi seurakunnan ulkopuolella, olisi ollut Paavalille vieras. Hänen kirjeensä ovat seurakuntakirjeitä ja hänen koko elämäntyönsä pakanoiden apostolina nivoutui seurakuntien kaitsentaan ja uusien perustamiseen. Uskon ja uskonnollisen elämän yhteisöllisyys varhaiskristillisyydessä paistaa läpi niin seurakuntien fyysisistä kokoontumistiloista kuin myös niiden teologisesta itseymmärryksestä ja elämästä. Varhaisimmat kristilliset seurakunnat järjestäytyivät antiikin yhteiskunnan perusyksikön, kodin, yhteyteen. Kreikkalainen perheyhteisö ja koti, josta käytetään nimitystä oikos, oli antiikin yhteiskunnan hierarkkisesti järjestäytynyt sosiaalinen ja ekonominen perusyksikkö. Meidän aikamme perheisiin nähden se oli huomattavasti laajempi; perheenjäsenten lisäksi siihen kuuluivat myös klientit, orjat ja omaisuus yleensä. 8 Seurakunta kotina Arkeologisten löytöjen perusteella on arvioitu, että Paavalin aikaisten kotiseurakuntien tiloihin saattoi kokoontua muutamia kymmeniä ihmisiä. Tilojen koon seurauksena kussakin kodissa kokoontuneet seurakunnat muodostivat todennäköisesti varsin kiinteitä pienryhmiä, jotka kokoontuivat säännöllisesti yhteen. Pienryhmille usein ominaiset tunnusmerkit, kuten voimakas sitoutumisaste, vahva tunneside yhteisöön ja sen jäseniin, jaetut normit ja tavoitteet sekä solidaarisuus kuvaavat varmasti myös Paavalin aikaisia kotiseurakuntia. Tämän lisäksi on otettava huomioon, että antiikin maailman ihminen mielsi ja määritteli itsensä ennen kaikkea lähiyhteisönsä kautta. Yhteisön kunnia tai häpeä oli yksilön kunnia tai häpeä. Seurakunnan tilojen rajattu koko merkitsi esimerkiksi Korintissa ja Roomassa useampien eri kotiseurakuntien syntymistä samalle alueelle. Eikä näiden keskinäinen kanssakäyminen aina sujunut ongelmitta. Esimerkiksi Korintin ”puolueet” (1. Kor. 1) ja monet muut skismat saattoivat saada alkunsa alueen eri kotiseurakuntien välisistä näkemyseroista. Merkkejä eri kotiseurakuntien välisistä jännitteistä on havaittavissa myös Roomalaiskirjeessä, jossa Paavali pyrki sovittamaan alueen juutalais- ja pakanakristittyjen välejä suosittamalla molemmin puolista arvostusta (Room. 14). Ruumiin lahjat Paitsi seurakuntien fyysisissä kokoontumistiloissa uskon yhteisöllinen luonne heijastui myös seurakunnan teologisessa itseymmärryksessä ja sisäisen elämän organisoinnissa. ”Kristuksen ruumis” lienee Paavalille merkittävin metafora seurakunnasta. Se ei toki ollut täysin hänen oma keksintönsä. Ruumis-metafora oli hyvin tunnettu aikansa poliittisissa pohdinnoissa, jossa sitä käytettiin kuvaamaan kaupunkien tai ryhmien perimmäistä yhtenäisyyttä ja yhteenkuuluvuutta niiden jäsenien erilaisuudesta huolimatta. Paavalille Kristuksen ruumis -metafora palveli samanlaista päämäärää: seurakunta ei voi toimia ilman kaikkia jäseniään, ja minkä tahansa jäsenen halveksunta tai laiminlyönti on suorassa suhteessa yhteisön tilaan ja elämään. Jokainen seurakuntalainen oli varustettu armolahjalla, jonka tarkoitus oli rakentaa seurakuntaa. Paavalin kanaan erilaisten repivien konfliktien ja kiistojen muodossa. Hänen kuolemansa jälkeen kirkkoa kohtasivat taas uudet haasteet. Sen oli järjestäydyttävä elämään maailmassa pidemmän aikaa, kuin Paavali oli odottanut. Myös seurakunnan sisäinen elämä ja organisaatio joutuivat kulkemaan läpi merkittävien muutosten muun muassa virkajärjestelmän kehittymisessä. Vaikka tätä prosessia joskus katsotaan karsaasti alkuperäisen kristinuskon vesittymisenä, historiallisesti katsoen muuntuminen itsessään oli välttämätöntä. Itse asiassa — ottamatta kantaa siihen, ovatko muutokset aina olleet hyviä — ilman jatkuvaa muuntumista kristinusko olisi tuskin selvinnyt kolmannelle vuosituhannelle. Ja nyt sillä on edessään taas uudet haasteet. Jatkuvassa muutoksessa Kenneth Liljeström, TM Artikkelin kirjoittaja on tutkijana Helsingin yliopiston eksegetiikan osastolla. armolahjalistat paljastavat, että Paavali ei ajatellut niiden määrää mitenkään suljettuna tai laatua tiukkaan määriteltynä. Armolahja oli yksinkertaisesti jotain Jumalalta käytettäväksi saatua, millä kyseinen henkilö rakensi ja palveli nimenomaan yhteisöään. Erilaiset tehtävät ja lahjat eivät saaneet kilpailla keskenään. Niiden todellinen arvonmitta oli, kuinka ne hyödyttivät ja rakensivat seurakuntaa yhteisönä. Eripurainen yhteisö Paavalin radikaali ja monella tapaa myös idealistinen näkemys seurakunnasta koki kovia jo hänen elinai- Eurooppa ei ole joutunut sekularisaation valtaan; ihmisten mielenkiinto hengellisiin ja henkisiin asioihin ei ole hävinnyt minnekään. Uskonto ja sen harjoittaminen ovat sen sijaan muutoksen kourissa: uskonnosta on tullut yhä enemmän yksityinen asia, jonka sisältö ei välttämättä ole minkään instituution tai valtakirkon suoraan käteen antama. Tätä heijastelevat perinteisten valtakirkkojen paini jäsenkadon kanssa. Siltikin olisi vaikea uskoa, että myöhäismodernin aikakauden kristitty olisi täysin hylännyt yhteisöllisyyden. Kysymys lieneekin enemmän siitä, että nykypäivän yksilöllisyyttään ja valinnanvapauttaan vaalivalle kristitylle yhteisöllisyyden kokemisen muodot ovat muuttuneet. Aiempien rinnalle tai tilalle on syntynyt uusia kohtaamisen ja yhteisöllisyyden kokemisen tapoja ja puitteita. Olisiko kirkon toteutettava Paavalin taktiikkaa olla juutalaisille juutalainen ja pakanoille pakana, vai ovatko perinteisen yhteisöllisyyden muodot kirkon tehtävälle luovuttamattomia? 9 Onko miehille tilaa seurakunnassa? ”Nuoret miehet etsivät konkreettista tekemistä. Mikäli hengellisistä kysymyksistä halutaan keskustella, se ei onnistu ainakaan selvin päin. Kirkon sanoma ei heitä tässä vaiheessa oikein kiinnosta”, sanoo hiippakunnan nuori hiippakuntavaltuutettu Hermanni Riikonen. Matemaattisten aineiden opettajana Joensuussa toimiva Riikonen on mukana monessa. Hän on ollut perustamassa Changemaker-ryhmää Joensuuhun ja kansalaisaktivismi on vienyt mukaan myös politiikkaan. Seurakunta tuli mukaan kuvioihin opiskeluaikana, jolloin oma paikka löytyi ensin Jyväskylässä Kansan raamattuseuran opiskelijoista. Konkreettista tekemistä Kirkon ulkomaanavun yhteydessä toimivat Changemaker-ryhmät ovat itsenäisiä, joskin seurakunnat toi- 10 mivat yhteistyökumppaneina. Hermanni Riikonen on kokenut seurakuntien olevan hyvin avoimia uusille ideoille. Hän sanookin, että seurakunnissa on niin huutava pula nuorista aikuisista, etteivät ne esitä tulijoille vaatimuksia. Jokainen uusi tulija otetaan ilolla vastaan. ”Tulin vuonna 2005 mukaan Changemakeriin. Siinä yhdistyy kaksi minulle tärkeää asiaa: hengellisyys ja maailman parantaminen. Ja nämä hyvin konkreettisessa muodossa”, Riikonen sanoo. Pielisensuun kappalainen Tiina Reinikainen kuuntelee Hermanni Riikosta tarkkaan. ”Hermanni edustaa akateemisesti koulutettua, pohtivaa tyyppiä. Seurakunnasta taitaa löytyä helpommin paikka niille, jotka ovat kiinnostuneita pohdiskelusta. Mutta niille, jotka toivovat konkretiaa, paikkaa ei juuri löydy. Isospojillekin on jo olemassa konkreettiset kuvi- ot ja lähestymistapa, mutta entä isostoiminnan jälkeen”, Reinikainen pohtii. Kirkon on verkostoiduttava Tiina Reinikainen kertoo miettineensä televisiossa esitettyä dokumenttia Vaara-Karjalan poikamiespoikien elämästä. Siinä korostui alueen identiteetti. Luonto oli miehille tärkeää, samoin metsästäminen ja metsälle koulutetut koirat. Dokumentin tekijä nosti esille myös omanlaisen suhteen naisiin, eikä viinaakaan säästelty. Keski-ikäisenä naisena liittymäkohta näiden ihmisten elämään tuntuu haastavalta. ”Vanhemmat miehet löytävät tekemistä talkoissa. Mennään Petroskoihin auttamaan kirkon rakentamisessa. Nuorilla taas ei ole aikaakaan. Perhe perustetaan, käydään töissä ja rakennetaan kotia. Toisaalta on taas olemassa valtava joukko nuo- Kuva Aulikki Mäkinen Seurakunnan elämää pohtimassa Hermanni Riikonen, Tiina Reinikainen ja Elli-koira. ria miehiä, jotka viettävät loputtomasti aikaa tietokoneen kanssa”, Hermanni Riikonen sanoo. Kirkko onkin löytämässä netin ja sosiaalisen median. ”Netti otetaankin tällä hetkellä kirkossa todesta. Mutta samalla siellä on löydettävä aidot ja rehelliset toimintatavat. Jos kirkon oleminen netissä on kosiskelevaa tai päälle liimattua, se ei toimi”, Tiina Reinikainen painottaa. Hän sanookin, että kirkossa on lähdetty kauan toimintatavasta, että kokoava toiminta on kirkollisen työn ja tekemisen mittari. Kirkon haaste on verkostoitumisessa ja siinä, miten liitytään niiden ihmisten maailmaan, jotka edustavat uutta sukupolvea ja näkemystä. ”Painopistettä voisi siirtää lyhytkestoisempiin projekteihin. Vaikka kirkko toivoisi olevansa yhteisö, nuoret aikuiset kokevat itse olevansa asiakkaita. He haluavat saada kir- kolta palveluita, mutta sitoutua eivät monetkaan tahdo.” tä kuulua kirkkoon”, Tiina Reinikainen kertaa keskustelua. Miksi maksaa veroja? ”Miten kirkko itse pystyy profiloimaan työtään ja pitämään sitä esillä? Jotkut sanovat, että vain tekemällä hiljaa hyvää työtä. Ehkä kuitenkin olisi pidettävä esillä sitä, mitä kirkollisverovaroilla tehdään”, hän jatkaa. ”Miksi pitää maksaa kirkollisveroa, kysyvät monet kaverit. Olisi monelle luontevampaa maksaa maksu kasteesta, kun kirkollisverolle ei ole muuta käyttöä”, Hermanni Riikonen sanoo. Tiina Reinikainen kertoo törmänneensä tänä keväänä ensimmäistä kertaa tilanteeseen, jossa kastettavalle lapselle oli vaikea löytää kummeja. Kummikandidaatit olivat pääkaupunkiseudulla ja joensuulaiselle kasteperheelle tuli täytenä yllätyksenä, etteivät he kuuluneet kirkkoon. ”Äiti oli käynyt verotoimistossa, jossa pyöri valotaululla tietoa siitä, mitä vastinetta kuntalainen veroilleen saa. Hän jäi miettimään, miten on kirkollisverojen kanssa. Kasteperheen äiti oli löytänyt monia syi- Vaikka nuoret aikuiset mieltävät kirkon usein palvelulaitoksena, ihmiset odottavat kirkolta enemmän kuin pelkkää asiakaspalvelua. Toimituksissa työntekijöiltä odotetaan henkilökohtaisuutta ja lähelle tuloa. Silloin liikutaan kirkon perinteisellä alueella, yhteisönä. Hermanni Riikonen toivoo, että kirkon viesti tavoittaisi ihmiset heidän arjessaan. ”Meillä on seurakuntana tehtävä tässä maailmassa. Sitä meidän on kirkastettava toinen toisillemme. Kir- 11 Kuva Hannu Keränen Ihmiset ovat seurakunnassakin aina mukana omine inhimillisine motiiveineen ja tarpeineen, eivät vain taivaallisin ajatuksin. kon suurin aarre on edelleen evankeliumi. Jopa näin kymmenen vuoden aktiivikristitylle on vaikea asia suostua ymmärtämään, ettei minun tarvitse enää saavuttaa mitään. Kaikki on jo täytetty. Armon sanomaa tarvitaan tässä ajassa.” Kohtaamispaikoilla on kysyntää Kirkon olisi hyvä kysyä, miksi se on niin huolissaan siitä, sitoutuvatko ihmiset kirkkoon. Kuuluuhan valtaosa suomalaisista siihen edelleen. ”Yritämmekö epätoivoisesti luoda yhteisöjä, joita ei ole eikä tule olemaankaan. Vaan pitäisikö mennä sinne, missä ihmiset jo ovat. Jos Kristus on jo tässä maailmassa ja luomissaan ihmisissä. Eikö Kristus ole siellä”, Tiina Reinikainen kysyy. Seurakunta on kuitenkin luonteeltaan jumalanpalvelusyhteisö. Messu on luonteeltaan lähettävä ja arkeen vievä. Tuleehan se sanasta lähtekää. ”Messu tavoittaa ihmisiä kuitenkin tehokkaasti. Ne nuoret, jotka sinne tulevat, välittävät ympäristöönsä jotain arvostaan ja uskostaan”, Hermanni Riikonen uskoo. Itse hän sanoo viihtyvänsä perusjumalanpalveluksessa, mutta ym- 12 märtävänsä myös erityisjumalanpalvelusten merkityksen. Esimerkiksi Joensuussa muutaman kerran vuodessa pidettävä sateenkaarimessu tuo kirkkoon paljon niitä, jotka eivät siellä muuten käy. Siinäkin elämän tärkeät asiat linkittyvät jumalanpalvelukseen. ”Haluan mennä messuun rauhassa, en valmistella enää mitään. Tämä on ylityöllistetyn maallikon mielipide, mutta uskon, että osa haluaisi olla tekemässä yhteistä juhlaa. Tekemisestä ei kuitenkaan saa tulla ihmisille taakka”, Riikonen sanoo. Oppilaitospapin kokemuksella Tiina Reinikainen tietää, että monet nuoret aikuiset, joille jumalanpalvelus on rakas, etsivät tapoja luoda yhteisö. Hän painottaakin, että todelliset uudistukset ovat aina yhteisöllisiä ja lähtevät ruohonjuuritasolta. Tuomasmessu on tästä hyvä esimerkki. ”Nuorten aikuisten suosimia jumalanpalveluksia ovat kohtaamispaikka-tyyppiset messut, jotka muistuttavat pientä seurakuntaa. Jokaisella on siellä palvelutehtävä ja jumalanpalvelus tehdään yhdessä. Sinne tullaan perheittäin. Jumalanpalveluksesta muodostuu näin todellinen yhteisö, kohtaamispaikka”, Riikonen kertoo ystäviensä kokemuksia. Remontointi kiinnostaa Lopussa keskustelu kääntyy uudelleen konkreettiseen tekemiseen. Mutta voiko kirkko tarjota jotain konkreettista? ”Me elämme konkreettisessa maailmassa. On se kumma, jos kirkko ei ole mukana konkretiassa. Itse toimin ympäristödiplomin auditoijana. Ovatko ympäristöasiat kirkon asia vai ei? Kirkon on elettävä keskellä maailmaa”, sanoo Hermanni Riikonen ja melkein tuohtuu. ”Ehkä kahvinkaato ja leipominen ei ihmisiä enää kiinnosta, mutta remppaamista löytyy. Kiinteistömassaa ainakin on. Konkreettisen tekemisen pitäisi olla tavalla tai toisella merkityksellinen itselle. Jos seurakuntakodin remontissa oltaisiin mukana, tekisi mieli mennä käymään siellä myöhemminkin”, Riikonen sanoo. Mukana kokonaisena ihmisenä Työntekijänä Tiina Reinikainen sanoo pohtivansa usein seurakuntalaisten todellista osallisuutta. Jatkuvana haasteena on, miten antaa innostuneille tilaa, mutta miten kokonaisuus kuitenkin saadaan toimimaan. Mukana on monia avarakatseisia maallikkoja, jotka osallistuvat erilaisiin projekteihin. Niissä asioita tehdään muita varten, palkkiotta. Hermanni Riikonen muistuttaakin, että ihmiset ovat seurakunnassakin aina mukana omine inhimillisene motiiveineen ja tarpeineen, eivät vain taivaallisin ajatuksin. ”Aina kun puhutaan miehistä kirkossa, tulee mieleen vanhoja jääriä, jotka ovat aina harmissaan siitä, että naiset ovat väärissä hommissa kirkossa. Sellaista ajattelua en ymmärrä lainkaan. Tiedän nuoria miehiä, joille seurakunnan kauniit naiset ovat olleet alkujaan suurin syy tulla mukaan seurakunnan toimintaan” Aulikki Mäkinen KOLUMNI Asiakas vai seurakuntalainen? Kirkkohallitus tilastointikaavakkeillaan määrittelee, että meillä on asiakkaita, jotka käyvät päivystysvastaanotolla tai joiden luo teemme kotikäyntejä tai tapaamme jossain muualla. Heistä teemme joka vuosi tilastoja enenevässä määrin taakaksi asti. Tuolla meille annetulla nimellä me heistä keskustelemme, kun puhumme päivystyksessä kävijöistä tai kotikäynneistä. Mutta jos unohdamme tilastot ja tilastokielen, ovatko kohtaamamme ihmiset meille asiakkaita: mies, nainen, siviilisääty, ikä, elämäntilanne, avuntarve euroina, vai ovatko he meidän kaltaisiamme ihmisiä, jotka ovat tänään halunneet jutella kanssamme elämänsä asioista? Jo ammoisina aikoina opiskelijana kapinoin sitä ajatusta vastaan, että on oltava ammattiminä ja sitten joku toinen tai monia muita ”miniä”! Minua on tasan yksi kappale ja se kulkee kokonaisuudessaan mukanani, missä tahansa olen ja mitä tahansa teen. Ammattiminän taakse voi suojautua, meille opetettiin. Työ diakonian kentällä on raskasta. Ihmisten mukanaan tuomat asia ovat vaikeita ja välillä ne suoraan koskettavat omaakin elämää. Silloin voi sattua. Saako se minun kipuni näkyä ihmiselle, joka on tullut puhumaan omastaan, halunnut jakaa oman taakkansa minun kanssani? Miksi ei saa? Ei minun tarvitse jakaa omaani hänen kanssaan, mutta voin todeta, että se tuli lähelle, ymmärrän sinua. Viime vuosina on monesti kuultu, kirkon tutkimuksissa todettu ja strategioissa mietitty, että kirkon vahvuus, kirkon yksi aarre, on ihmisten kohtaaminen kasvotusten, henkilökohtaisesti. Diakoniatyössä se on vahvimmillaan. Meillä ei ole ihmisten kohtaamisessa taakkana lakisääteisiä velvotteita, valvontatehtäviä eikä etuuksien myöntämisiä tai eväämisiä niin paljon kuin monilla yhteistyötahoillamme. Voimme käyttää koko kohtaamisen kuunteluun, rinnalla kulkemiseen, tukemiseen ja rohkaisuun. Meidän ei tarvitse laskea joka asiaa pilkulleen, vaan ihminen saa olla ihminen, on hänen elämässään tapahtunut mitä tahansa. Nämä ovat työmme aarteita ja mahdollisuuksia auttaessamme kanssaihmisiä lakisääteisten tukien ja tukijoiden rinnalla. Joskus elämän kipeät asiat, kohtaamatta tulemiset, kuulematta jäämiset, voivat saada ihmisen lukkoon, ja hänen on vaikea myöhemminkään luottaa auttajiin ja apuun. Meillä on mahdollisuus yhdessä jutella, kuunnella ja ymmärtää, ehkä avata niitä lukkoja ja saada luottamus palaamaan. Olen diakoniatyöntekijä, mutta paljon enemmän olen keskeneräinen ihminen ja kanssakulkija, joka kulkee taipaleen matkaa toisen rinnalla. Ei minun tarvitse tietää kaikkea, osata, ymmärtää ja hyväksyä, ja niistäkin voin puhua ääneen. Tieto ja taito ovat tärkeitä työvälineitä. Parhaimmillaan ne ovat silloin, kun työntekijä on ne omaksunut ja pureskellut itselleen sopiviksi, itsensä näköisiksi. Työssämme on tärkeää myös se, että olemme erilaisia ja näin meillä on valmiuksia kohdata myös avuntarvitsijoiden erilaiset tarpeet. Kukin saa apua ”omalla kielellään”. Ajattelen, että olemalla aito ja oma itseni luon apua hakevalle ihmiselle turvallisen olon kertoa asioistaan. Paljon puhutaan, mietitään ja väännetään strategioita myös siitä, miten saataisiin aktivoitua seurakuntalaisia mukaan toimintaan, tekemään ja osallistumaan. OK. Onhan se tärkeää, mutta onko seurakunta vain kirkossa, seurakuntatalolla, leirikeskuksessa ja siellä, missä seurakunnan ”virallinen” taho jotain järjestää? Seurakunta on mielestäni kaikkialla siellä, missä me kristittyinä elämme arjen keskellä. Voinko minä kiittää luokseni tullutta ihmistä siitä, että hän välittää toisista lähellänsä, että hän rohkaisee ja auttaa toisia ihmisiä, että hän rukoilee toisten puolesta? Osaanko ja uskallanko rohkaista häntä elämään kristittynä omassa arjessaan ja rohkaista myös tulemaan välillä yhteen saamaan voimaa rukouksesta ja Taivaan Isän hoidosta? Asiakkaana olemisesta meillä kaikilla on paljon kokemusta ja veikkaanpa, että mieluummin haluaisimme tulla kohdatuiksi seurakuntalaisina, kanssakulkijoina, ihmisinä, kuin asiakkaina. Meillä yksi seurakuntalainen kiteytti diakonian visiota suunnitteluillassa: ”Aatteleppa ite omalle kohalles!” Asiakas vai seurakuntalainen? Ollaan ihmisiksi! Maritta Nevalainen Diakoniatyöntekijä, Kiuruvesi 13 Te olette seurakunta Juankosken seurakunnan nuorisotyössä yllä olevaa otsikkoa on pidetty ahkerasti esillä. Lauseeseen on kiteytettynä koko toimintafilosofia. Sen merkitystä on kysytty rippikoulun loppukokeessakin. ”Havaitsimme seurakunnassa, miten työntekijäkeskeisesti etenkin nuorisotyössä työtä teemme. Luomme hyviä toimintamalleja ja perinteitä. Kalenteri täyttyy niistä ja niiden lisäksi syntyy taas uusia perinteitä. Vanhoistakaan ei uskalleta luopua. Lopulta kaikki helposti väsähtävät”, kertoo seurakunnan nuorisotyönohjaaja Erno Kääriäinen työntekijäkokouksessa käytyä pohdintaa. Herätyksen uudenlaiseen työotteeseen Erno Kääriäinen sai käytyään Järvenpäässä pitkän isostoiminnan kehittäjäkoulutuksen. Siellä käytiin läpi nuorisotyön malleja eri vuosikymmenillä. Eräässä mallissa oli rintanappeja, joita saattoi kerätä sen mukaan, miten paljon oli kantanut seurakunnassa vastuuta. Nuoret tekevät itse Juankoskella isostoiminnassa mukana olevat nuoret valitsevat itselleen toimintaryhmän, jonka sisällä he ideoivat tapahtumia ja toimintaa. Jokaisella ryhmällä on kummina yksi seurakunnan työntekijöistä. Hänen tehtävänsä on olla taustatukena, mutta hän ei ole ryhmän vetäjä. 14 Ryhmiä on tällä hetkellä neljä: jumalanpalvelusryhmä, diakoniaryhmä, kansainväliseen diakoniaan keskittynyt ryhmä ja varhaisnuorisotyö/ pyhäkouluryhmä. Kaikkiin ryhmiin riittää tulijoita. Perusperiaatteena on, että nuorten oma ääni ryhmissä kuuluu. Nuoret voivat olla vaikka toimimatta, jos niin haluavat. ”Jumalanpalvelusryhmään valikoitui ensimmäisellä kerralla heviä harrastavia mopopoikia. Kun pojat lopulta innostuivat, he synnyttivät aivan omannäköisensä jumalanpalveluksen, kaksi kertaa vuodessa pidettävän Tilkkutäkki-messun. Siinä nuoret toteuttavat melkein kaiken itse. Apua musiikin toteuttamiseen ja sovittamiseen he hakivat itse koulun musiikinopettajalta. Diakoniatyö on nuorten toiminnassa vahvasti mukana. Diakoniaryhmä tekee toimintahetkiä vanhainkodille ja kehitysvammaisille; kansainvälisen diakonian ryhmä avustaa kiinalaista kummityttöä. Rippikoululeirin iltaohjelmaan kuuluu lähetyshuutokauppa, jossa myydään palveluja hyvään hintaan. Etenkin Lapin rippikoululeirillä palveluksilla on kova hinta. Seurakunnan varhaisnuorisotyö ja pyhäkoulutyö on niin ikään nuorten vastuulla. Nuoret ideoivat ja toteuttavat varhaisnuorten leirien ohjelman ja vetävät toimintatyöpajoja. Kaikki ryhmät käyvät myös halu- Erno Kääriäinen amillaan tutustumismatkoilla muissa seurakunnissa ja keräävät näin uusia ideoita. ”Toivomme, että nuoret saavat näin mahdollisimman paljon eväitä muuttaessaan toiselle paikkakunnalle. He tietävät, mitä mahdollisuuksia seurakunta voi tarjota myös muualla”, toteaa Erno Kääriäinen. Avaimet ovat nuorten käsissä Kansainvälistyminen on ollut viime vuosina merkittävä osa nuorten toimintaa. Aloite tähänkin on tullut nuorilta. Noin kahden vuoden välein nuoret lähtevät ulkomaille, valitsevat itse kohteen, suunnittelevat matkan ja sen, miten varat kerätään. Kirkkoneuvostokin on suhtautunut tähän suopeasti ymmärrettyään, että yhteiset projektit sitovat nuoria seurakuntaan. ”Kun itse olin nuori, seurakuntanuoret saivat käyttöönsä seurakuntatalon avaimen. Kokoonnuimme sinne, eikä siellä ollut aina työntekijöitä. Jossain vaiheessa vain avaimia alettiin kerätä pois ja toiminta muuttui työntekijäkeskeiseksi. Nyt on aika kääntyä toiseen suuntaan”, Erno Kääriäinen sanoo. Nuorisotyössä tapahtuneen muutoksen myötä työntekijäkunnasta on tullut entistä nuorisomyönteisempää. Muutoksen pelättiin aluksi Diakoniatyö on vahvasti nuorten toiminnassa mukana. tuovan lisätöitä kaikille, sillä työntekijäkunta oli tottunut itse tekemään ja suunnittelemaan kaiken muita varten. Toisin kuitenkin kävi. Nuoret kiinnostavat nyt toisella tavalla ja heitä osataan arvostaa. Myös luottamushenkilöt ovat olleet tukemassa uutta suuntaa. Hankkeisiin on saatu rahoitusta pyydettäessä. Seuraaviin seurakuntavaaleihin on tulossa nuorten lista, ja vanhat luottamushenkilöt ovat luvanneet tarjota apuaan nuoremmille. ”Uudenlainen työote on toisaalta helpottanut työtä ja työn määrää, toisaalta taas nuorten monet hyvät ideat myös työllistävät. Kalenterin hallintaan on kiinnitettävä paljon huomiota. Innostuneiden seurakuntalaisten ideoita kun on vaikea tyrmätä. Kun näkee, miten innostuneita nuoret ovat, jaksaa itsekin”, Erno Kääriäinen sanoo. Kuva Erno Kääriäinen Aulikki Mäkinen Varhaisnuorisotyön leirien ja tapahtumien ohjelma on nuorten käsialaa. Kuvassa isoset Laura Iivarinen (edessä oik.) ja Eliisa Savolainen 15 Kuva Kassu Vehkaoja Saapas nettiin Nuorten Keskus ry:ssä on kehitetty saappaan vastaavista ohjaajista koostuvan työryhmän kanssa Netti-Saapasta. Netti-Saapas on etsivän työn menetelmin toteutettua nuorisotyötä nuorten suosimissa sosiaalisen median sovelluksissa. Tavoitteena on lisätä hyvinvointia syrjäytymisvaarassa olevien nuorten keskuudessa ja ennaltaehkäistä syrjäytymiskierteen syntyä. Netti-Saapas tarjoaa palveluja verkon välityksellä nuorille, jotka eivät oma-aloitteisesti hae apua vaikeuksiinsa tai tunnista itseään avun tarvitsijoiksi. Netti-Saapas on liitännäisosa perinteiselle saappaan toiminnalle kaduilla ja festareilla. Se noudattaa samoja toiminnan periaatteita kuin varsinainen Palveluoperaatio Saapas. Toiminnasta vastaa seurakunnan viranhaltija, joka toteuttaa ne- 16 tissä tapahtuvat päivystysoperaatiot yhdessä täysi-ikäisten koulutettujen vapaaehtoisten kanssa. Netti-Saappaan toimintoväline on chat. Tämä mahdollistaa nopean reaaliaikaisen kontaktin ja keskustelun. Tarkoitus on toimia niillä sivustoilla, jotka ovat selkeästi suunnattu nuorille ja missä ei ole kovasti valvontaa tai merkittävästi muita toimijoita. Tiedotuskanavana käytämme Facebookia, nuorten lehtien keskustelupalstoja ja muita sosiaalisen median tiedotukseen soveltuvia sivustoja. Toiminnalle rakennetaan myös oma työkalusivusto, jonne nuoria voidaan kutsua keskustelemaan. Saapaslaiset rekistöröityvät sivuille omalla etunimellään ja tunnuksella Saapas; profiilikuvaksi liitetään Saappaan kuva. Päivystysryhmä toimii fyysisesti samassa tilassa ja toimintaa toteutetaan pareittain. Tarja Vehkaoja toivoo Netti-Saappaan synnyttävän uusia päivystysryhmiä Kuopion hiippakuntaan. Netti-Saappaan kehittämistyöskentelyyn Raha-automaattiyhdistys on myöntänyt kymmenentuhatta euroa vuodelle 2010. Mallinnusta on voitu kehittää aikana, jolloin kirkolla ja muilla sektoreilla on jo hyvin kokemusta nuorisotyöstä sosiaalisessa mediassa. Kehittämistyö on edennyt siihen vaiheeseen, että mallin pilotointi käynnistyy maaliskuun 2011 alussa. Sitä ennen koulutetaan vastaavia työntekijöitä kirkkohallituksessa marraskuussa 2010. Lisätietoja Arja Lehikoski, Nuorten keskus Tarja Vehkaoja, Kajaanin seurakunta Kassu Vehkaoja, Sotkamon seurakunta NÄKYMÄTÖN MIES Kuopion hiippakunnan alueelta pilotointiseurakuntia ovat Kajaanin ja Sotkamon seurakunta. Näissä molemmissa seurakunnissa toimii myös perinteinen Saapas. Tulevaisuudessa vapaaehtoiset voivat valita itselleen mielekkään saapastelumallin; joku tekee nettityötä, toinen kiertää festivaaleja, kolmas kohtaa perjantai-iltaisin nuoria huoltoasemilla, nuorisotilojen liepeillä, puistoissa ja kotibileissä. Parhaillaan Sotkamon ja Kajaanin saapaslaiset ”toipuvat” kolmen vuorokauden operaatiosta. Takana on Pipefest, eli hiphop-musiikin ystävien festarit Vuokatin vaarojen kupeessa. Viime vuonna saappaan palveluja, eli tarkastuksia, keskusteluja, ensiapua ja lepotilojen tarvetta kirjattiin yli 1000 toimenpidettä näillä festareilla. Saappaan sydänäänet sykkivät kuitenkin usein tilastojen ulottumattomissa, kaikissa niissä tärkeissä pienissä kohtaamisissa, joissa nuori ihminen tulee kuulluksi ja vapaaehtoiset monine lahjoineen laittavat itsensä likoon. Liikuttavin kuulemani palaute saappaan vapaaehtoisille on nuoren kovia kokeneen pojan tilitys aamuyön tunteina: ” Jos se Jumala on olemassa, mä toivoisin, että saapaslaiset pääsis sinne taivaaseen…” Tarja Vehkaoja Erityisnuorisotyön ohjaaja Kajaanin seurakunta Miestä väkevämpi miestenpäivä Kuopio-hallissa 23.10.2010 Tervetuloa Sinä näkyvä tai näkymätön mies Kuopioon la 23. lokakuuta. Valtakunnallinen miestenpäivä kutsuu miehet koolle seuraavien otsikoiden alle. 10.00 Näkymätön – näkyvä Kuopiolaiset puheenvuorot: Matti Jantunen, Pentti Rissanen Näyttelijä, teatteriohjaaja Arto Myllärinen: Miehen korjaussarja Musiikkia Jarkko Maukonen & House Band 13.00 Näkymisen ilo ja kipu Puheenvuorot: kenraali Gustav Hägglund, kansanedustaja Seppo Kääriäinen, valmentaja Hannu Kapanen 15.30 Näkymätön rinnallakulkija Raamattutunti: piispa Wille Riekkinen Konsertti: Mikko Kuustonen 18.00 Päätösmessu Saarna: piispa Matti Sihvonen Miestenpäivän juontaa Aarne Tapanainen. Osallistumismaksu 20 €. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: www.miestavakevampi.fi 17 Kuva Heimo Haverinen Yhteistyö Kajaanin seurakunnan ja Kajaanin kaupunginteatterin välillä poiki kaksi nuortennäytelmää Kajaanin seurakunta ja Kajaanin kaupunginteatteri ovat toteuttaneet vuosina 2009 ja 2010 kaksi nuortennäytelmää. Tunneli- ja Qjalla-näytelmät ovat saaneet laajasti huomiota ja tavoittaneet nuoret ja heidän vanhempansa. Vuonna 2009 ensi-iltansa saanut Tunneli-näytelmä käsittelee koulukiusaamista ja vuonna 2010 ilmestynyt Qjalla-näytelmä nettiriippuvuutta. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Anne Ballini (o.s. Heikkilä), mistä näytelmien aiheet kumpuavat? ”Molemmat näytelmät kytkeytyvät nykyaikaan ja teemat nousevat nuorten omista ajatuksista. Näytelmät kertovat nuorten murheista, 18 henkisestä pahoinvoinnista, mutta myös rakkaudesta ja toivosta tulevaisuuteen.” ”Roolihahmojen suunnittelu aloitettiin improvisaatioharjoitusten kautta ja roolit muotoutuivat lopulliseen tilaansa työstämisen kautta.” ”Improvisaatioharjoitusten kautta syntyi myös selkeä kuva siitä, mitkä asiat ovat tärkeitä kajaanilaisnuorille. Uhkana on oppilaitosten ja kulttuuripaikkojen sulkeminen, Anne Ballini harmittelee. Lisää tällaisia kokemuksia Molemmat näytelmäprojektit ovat olleet erityislaatuisia, koska muka- na olevilla nuorilla ei ollut aikaisempaa kokemusta näyttelemisestä. Nuorille haluttiin antaa mahdollisuus tutustua teatterin tekemiseen. Roolityö ja sen hiominen on ollut haasteellista ja kiinnostavaa. Harjoituspäivät ovat olleet pitkiä ja jokaisen nuoren on pitänyt sitoutua rooliinsa. Minkälainen kuva nuorilla jäi projektista? ”Nuoret näyttelijät olivat aivan innoissaan. Tällaisia kokemuksia toivottiin lisää. Kokemusta pidettiin rankkana, mutta antoisana”, Anne Ballini kertoo. ”Näytelmäproduktio oli kasvattava. Se sai nuoret näyttelijät miettimään, minkälaista kanssanuorten unohdettu kaupunki jo keväällä puhkesi kukiksi Unohdettu kaupunki, siellä salaa yhä haaveillaan...Musiikilla on olennainen merkitys Qjalla-näytelmässä. Musiikki ja laulun sanat heijastavat nuorten tuntemuksia. Uhkakuvana on oppilaitosten ja kulttuuripaikkojen sulkeminen Kajaanissa. elämä on. Kaikilla ei mene välttämättä yhtä hyvin.” Nuorisotyötä, teatteria ja kirkon työtä Nuortennäytelmät olivat jatkoa seurakunnan ja kaupunginteatterin pitkään jatkuneelle yhteistyölle. Vuosien saatossa yhteistyötä seurakunnan kanssa ovat tehneet mm. Esko Vatula, Aila Lavaste, Ilkka Laasonen ja Anna Krogerus. Yhteistyön mahdolliseksi ovat tehneet näyttelijät ja Kajaanin kaupunginteatterin johto. Tunneli- ja Qjallanäytelmien suojelijana toimi Kajaanin kaupunginteatterin johtaja Miko Jaakkola. Näytelmät esitettiin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä, Sissilinnassa. ”Paikallinen yhteistyö seurakunnan ja teatterin välillä on parhaimmillaan nuorisotyötä, teatteria ja kirkon työtä”, Kajaanin seurakunnan nuorisotyönohjaaja Heimo Haverinen sanoo. Hän on toiminut Tunneli- ja Qjalla-näyttelijäryhmien kokoajana ja tuottajana. Nämä olivat myös syyt, miksi Anne Ballini halusi lähteä projek- unohdettu kaupunki ja linnut riemua visersi unohdettu kaupunki siellä salaa yhä haaveillaan tiin mukaan, kun häntä siihen pyydettiin. ”Teatterilla ja seurakunnalla on yhdistäviä tekijöitä. Me molemmat toimimme ’ihmisen asialla’. Haluamme antaa maailmaan iloa ja kauneutta.” ”Sekä Tunneli- että Qjalla-näytelmässä on aistittavissa arjen kristillisyys. Minulle arjen kristillisyys on työtä näyttämöllä, ohjaajana ja käsikirjoittajana. Se on toista kunnioittavaa ja arvostavaa ihmisyyttä”, Anne Ballini kuvaa. Minkälaiselle kajaanilaisnuorten olot näyttäytyvät mielestänne? ”Synkälle, nuoria uhkaa oppilaitosten, kulttuuri- ja liikuntapaikkojen sulkeminen. Mitä vähemmän aktiviteettejä nuorilla on, sitä huonommin he voivat. Monet nuoret joutuvat lähtemään Kajaanista, koska heillä ei ole mahdollisuutta opiskella täällä. Ne, jotka jäävät, saattavat joutua "väliin putoajiksi". Aktiviteettien kautta nuoret löytävät samanhenkisiä nuoria.” Kaisa Rönkä Kajaanin seurakunnan tiedottaja Unohdettu kaupunki Qjalla-näytelmässä esiintyy nuorten bändi. Jari Rättyän säveltämä ja Anne Ballinin sanoittama musiikki kuljettavat juonta eteenpäin. Minkälainen asema musiikilla oli näytelmässä? ”Musiikilla on olennainen merkitys. Musiikki ja laulun sanat heijastavat nuorten tuntemuksia”, Anne Ballini sanoo. Yksi kappaleista kertoo nimenomaan Kajaanista. Laulun sanat menevät näin: on 3.- ja 4.-luokkalaisten mahdollisuus kehittyä virsiasiantuntijoiksi – ja tietysti laulaa yhdessä! Visa on myös oivallinen apuväline seurakunnan ja koulun yhteistyöhön. Ilmoittautuminen syys-marraskuussa, koulu-, seurakunta- ja hiippakuntavisat sekä finaali keväällä 2011. Lue lisää osoitteesta www.virsivisa.fi 19 Toimistosihteeri Tuula Virkkunen Kuva Hannu Keränen Ennakkotunnelmia HeTA-hankkeesta Pielaveden seurakunnassa on tulossa tuplamuutos. Seurakunta on 1.1.2011 osa Ylä-Savon seurakuntayhtymää, ja se tuo jo ensimmäisen muutoksen. Tämä vuosi on ollut yhtymän taloushallinnon ja kirkkoherranvirastojen työntekijöiden työkuvien muokkaamista. Työntekijöiltä vaaditaan todella kovaa työtä ja motivoitunutta asennetta saada yhtymän pyörät pyörimään. Lisäksi tieto HeTan syntymisestä on tuonut mieleen kauhukuvat siitä, miten ihmeessä kaikesta muutoksesta selvitään. Yhtymässä onkin ajateltu niin, että HeTaan ei olla menossa ensimmäisten joukossa, vaan rauhassa laitetaan ensin yhtymän asiat kuntoon. HeTan vaikutus tulee selviämään sitten, kun tiedetään HeTan palvelupisteiden sekä etätyöpisteiden sijainti. Joka tapauksessa yhtymä tulee tarvitsemaan taloushallinnon ammattilaisia, niin kuin tarvitsee myös yksittäinen seurakunta. Kaikkea ei voi tehdä etätyönä, olipa HeTa olemassa tai ei. Selvää kuitenkin lienee, että seurakuntien kannalta keskittäminen 20 on järkevä vaihtoehto. Taloushallinnon vaatimukset ovat jatkuvasti vain kasvaneet ja työntekijät tekevät työtä monien paineiden alla, joten siinäkin valossa keskittäminen on järkevää. Luulen kuitenkin, että nyt HeTaan liittyvien epävarmuustekijöiden johdosta osa taloushallinnon henkilöstöstä hakeutuu pois seurakuntien palveluksesta. Jos seurakunnan ainoa talouspäällikkö tai vastaava siirtyy seurakunnasta pois, kuka hoitaa ne lukemattomat hänelle kuuluneet tehtävät? HeTa hoitaa vain kirjanpidon teknisen työn, kaikki muu jää seurakunnan hoidettavaksi. Yhtymässä tulee siinä suhteessa olemaan hieman erilainen tilanne kuin yksittäisessä seurakunnassa, mutta ei yhtymästäkään käsin voida kaikkea hoitaa. Ylä-Savon seurakuntayhtymän kannalta yhteinen toiveemme on, että HeTan palvelupiste tulisi Lapinlahdelle. Myös HeTa-hanke on asettanut palvelukeskusten sijainnit etunenässä pienille paikkakunnille. Joissakin tapauksissa HeTa voi olla työntekijälle enemmän mahdollisuus kuin uhka, riippuen työntekijän asuinpaikasta. Itselleni selvisi vasta alkukesästä, että HeTan etätyötä ei voi tehdä yksittäisestä seurakunnasta käsin, vaan etätyökeskus on yksi työpiste, jonne ihmiset siirtyvät seurakunnista. Jos talouden ammattilainen siirtyy seurakunnasta palvelukeskukseen töihin, on seurakunnalla myös miettimisen paikka, kuinka edetään. Luulen, että taloushallinnon henkilöstö koostuu venymisen ammattilaista. Tarkoitan tällä sitä, että työtä on tehty ajatellen seurakunnan parasta ja unohtaen usein jopa omat voimavarat. Tässä tilanteessa yritän kuitenkin ajatella myös itseäni. Yksi tärkeä asia on myös hyvä muistaa, se, että en itse yrittäisi säätää elämääni liikaa, vaan jättäisin myös Herralle jotain tehtävää elämäni järjestämisessä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että asioista pitäisi vaieta tai odottaa tumput suorina. Toivon, että saisin näissä muutosasioissa toimeliaisuutta ja toimettomuutta sopivassa mittasuhteessa. Riitta Kaasinen Talouspäällikkö, Pielaveden seurakunta Ei kiirettä siirtymiseen Ilomantsissa Seurakuntamme ei ollut kovin innostunut HeTa-hankkeesta, koska asiat meillä hoituvat hyvin ja palvelut voidaan toteuttaa seurakuntalaisia ajatellen. Henkilöstömme hoitaa tällä hetkellä yksissä tuumin viraston ja taloushallinnon tehtäviä. Lomien sijaisuudet ovat hoituneet ammattitaidolla näppärästi kun tehtävät ovat tuttuja. Nyt kun kirkolliskokous on tehnyt asiasta päätöksen, suhtaudumme hankkeeseen rauhallisin mielin. Odotellaan päätöksiä ja edetään sitten niiden mukaisesti. Meillä ei ole kiirettä siirtyä palvelukeskuksen asiakkaaksi heti alkuvaiheessa, vaan seuraamme tilannetta ja annamme oman näkemyksemme toivotusta siirtymäajankohdasta kirkkohallitukselle. Hankkeessa on paljon hyvää – vain asioiden toteuttamistapaa kannattaisi vielä tarkoin harkita. Monia asioita voidaan hoitaa It-välinein ja menetelmin mainiosti mistä vain ja työntekijät voivat työskennellä lähellä seurakuntalaisia. On hyvä, että palveluskeskus asiaan on kirjattu myös etätyömahdollisuus, toivottavasti se myös toteutuu käytännössä. Pieni epäilyksen häivähdys on vieläkin suuria palvelukeskuksia ja keskittämistä kohtaan. Hoituvatko asiat sittenkään niin edullisesti ja mallikkaasti kuin on suunniteltu; onhan kuitenkin hyvin erilaiset toimintatavat seurakunnissa. Toimintatapojen ja -menetelmien yhdistäminen ei suju ainakaan hetkessä, vaan tähän tarvitaan reilusti siirtymäaikaa. Esimerkkinä on kirjurihanke, jossa on jouduttu aikataulua siirtämään myöhemmäksi. Tulevaisuudessa HeTa-hanke lisää seurakunnallemme kustannuksia ja joudumme varmasti etsimään säästöjä henkilöstöä supistamalla. Tämä merkitsee jonkin verran palvelujen saatavuuden heikentymistä. Täällä itärajalla katsomme kuitenkin valoisin mielin tulevaisuuteen ja tuleviin haasteisiin. Hilkka Hiltunen Talouspäällikkö, Ilomantsi Miten minun käy? MIKSI HETA? HeTa -hanke tarkoittaa koko kirkon yhteistä henkilöstö- ja taloushallinnon sekä niiden tietojärjestelmien kehittämisprojektia, jossa on keskitytty kirjanpidon ja palkanlaskennan järkeistämiseen. Tuleva työvoimapula hyvistä taloushallinnon osaajista vaatii pikaisia ratkaisuja seurakunnissa. Huomattavan suuri osa nykyisistä taloushallinnon ammattilaisista jää eläkkeelle kymmenen vuoden sisällä. Talousammattilaisten asiantuntemus saadaan paremmin käyttöön, kun työ järjestetään uudelleen. Tutkimusten mukaan talousasiat kannattaa keskittää. Palvelun laatu ja luotettavuus paranevat, kun käyttöön saadaan yksi yhteinen talousohjelma. Pitkällä aikavälillä syntyy merkittäviä säästöjä, kun jokaisen seurakunnan ei tarvitse jatkuvasti päivittää tietokoneita ja ohjelmia. Yhteiset käytännöt ja ajantasaiset raportit helpottavat työtä. Näin työssä jaksetaan paremmin. Arki ei saa näännyttää osaajia. Kun taloudenpito ja hallinnon hoito helpottuvat, aikaa jää seurakunnan perustehtäviin ja ihmisten kohtaamiseen. HeTa ratkoo talousasioiden käytännön hoitoa, ei kirkon rakenteita tai muuta toimintaa. MITÄ JA MILLOIN? HeTa toteutetaan palvelukeskuksen avulla. Niitä on kaavailtu kuusi eri puolille Suomea. Palvelukeskus hoitaa muun muassa seuraavat taloushallinnon alueet: pääkirjanpito, käyttöomaisuus-kirjanpito, yleislaskutus, palkanlaskenta, matka- ja kululaskut, maksuliikenne, laskujen kierrätys, osto- ja myynti-reskontra, sisäinen laskenta, lomakkeet, liittymien hallinta ja valvonta. Seurakunnat lähettävät näihin tarvittavat tiedot sähköisesti palvelukeskuksen hoidettavaksi. Seurakuntiin jäävät ohjelmat: taloussuunnittelu/raportointi, kiinteistötietojärjestelmät, hautatoimi, resurssienhallinta, käyttöomaisuusrekisterit, henkilöstöhallinnon järjestelmät, työajan seuranta, kulunvalvonta, laskutus. Laki tulee voimaan 2012 viiden vuoden siirtymäsäännöksellä. Siirtymäajan kuluessa kaikki kirkon talousyksiköt siirtyvät palvelukeskuksen asiakkaiksi. Kirkkohallitus avustaa neljän vuoden ajan alle 6000 jäsenen seurakuntatalouksia, jotka eivät voi ulosmitata hyötyä ja joilla on vain yksi taloustyöntekijä. Lähde: Kirkkohallitus, projektipäällikkö Anne Saloniemi 21 KIRKON HENKILÖSTÖKOULUTUSKALENTERI ON NYT VAIN NETISSÄ Uutta sähköinen ilmoittautuminen Kirkon henkilöstökoulutustarjonta vuodelle 2011 on julkaistu sähköisessä kalenterissa Sakastin Koulutus-sivuilla osoitteessa sakasti.evl. fi/henkilostokoulutus. Hiippakuntien järjestämä koulutus on osa koko kirkon henkilöstökoulutustarjontaa, minkä vuoksi hiippakunta ei enää julkaise omaa koulutuskalenteria. Myös koulutuksiin ilmoittautuminen muuttuu sähköisen ilmoittautumisjärjestelmän tultua käyttöön. Koulutuksiin ei enää ilmoittauduta tuomiokapituliin. Koulutuksiin ilmoittautumiseen uudistuksia 2011 Uutena koulutuksena tarjonnassa on Osallisena kirkon uskosta ja tehtävästä -orientoitumiskoulutus. Se on suunnattu ensimmäiseen seurakuntavirkaan tuleville uusille diakonian viranhaltijoille, nuorisotyönohjaajille ja kanttoreille osana työelämään perehdyttämistä. Koulutuksella halutaan tukea uusia työntekijöitä seurakuntatyön alkuvaiheessa. Kuopion hiippakunnan järjestämä kurssi pidetään Kuopiossa 1.–2.11.2011. 1. Hiippakuntien, Kirkon koulutuskeskuksen sekä eräiden Kirkkohallituksen yksikköjen koulutuksiin (KDY, KKN, KJM) ilmoittautuminen Henkilöstökoulutuksen järjestämisestä ja siihen liittyvistä taloudellisista etuuksista on sovittu Kirkon henkilöstökoulutussopimuksessa. Voimassaoleva sopimus on hyväksytty vuonna 1997. Uudesta sopimuksesta neuvotellaan parhaillaan. Kirkon työmarkkinalaitos informoi seurakuntia neuvottelutuloksesta heti, kun se saavutetaan. Vuoden 2011 henkilöstökoulutusta on syytä suunnitella voimassa olevan sopimuksen mukaisesti ja samoin tulee laatia myös seurakunnan koulutussuunnitelma (Kirkon koulutussopimus 3 § 1 ja 2 mom.), josta Kirkkohallitus ja tuomiokapitulit ovat antaneet tarkentavia ohjeita. 22 Hiippakuntien, Kirkon koulutuskeskuksen sekä eräiden Kirkkohallituksen yksikköjen vuoden 2011 koulutuksiin (KDY, KKN, KJM) ilmoittaudutaan sähköisellä lomakkeella, joka avautuu koulutuskalenterista. Muuhun koulutukseen (osa Kirkkohallituksen koulutuksista, kouluttavat laitokset, järjestöt) ilmoittaudutaan koulutuskalenterin ohjeiden mukaisesti. Koulutuksiin ilmoittaudutaan sähköisellä lomakkeella 31.10. mennessä (Huom. ajankohdan ja ilmoittautumistavan muutos!). Työntekijä huolehtii ilmoittautumisesta. Ennen ilmoittautumista työntekijän on keskusteltava koulutukseen osallistumisesta esimiehensä kanssa. Tällöin varmistetaan, että koulutus on seurakunnan koulutustarpeiden mukainen, ja että se voidaan sisällyttää seurakunnan vuotuiseen koulutussuunnitelmaan. Ilmoittautumislomakkeeseen (Hakeudu koulutukseen -linkki) täytetään seuraavat tiedot: nimi, virka/tehtävä, postiosoite, sähköpostiosoite, hiippakunta/ muu, seurakunta/muu, koulutuksen sisältyminen seurakunnan koulutussuunnitelmaan/koulutukseen osallistuminen yksityishenkilönä ja esimiehen yhteystiedot. Mikäli henkilö hakeutuu koulutukseen yksityishenkilönä, esimiehen yhteystietoja ei täytetä. Ilmoittautumislomakkeen voi tulostaa itsel- leen. Ilmoittautumisjärjestelmä lähettää sähköpostilla ilmoituksen tietojen vastaanottamisesta koulutukseen hakeutujan esimiehelle. Koulutuksen järjestäjä vahvistaa myöhemmin, ketkä pääsevät suunniteltuun koulutukseen. 2. Kirkon koulutuskeskuksen järjestämät pastoraalitutkinnon opintokokonaisuudet Pastoraalitutkinnon suorittaja ilmoittautuu erillisellä sähköisellä lomakkeella, joka lähetetään Kirkon koulutuskeskukseen 31.10. mennessä. Lomake löytyy opintokokonaisuuden koulutustiedoista kohdasta Ilmoittautuminen tai Sakastin Koulutus-sivuilta kohdasta Pastoraalikoulutus. Yhdellä lomakkeella voi ilmoittautua kaikkiin toivomiinsa opintokokonaisuuksiin. Mikäli opintokokonaisuus on tarkoitus sisällyttää seurakunnan koulutussuunnitelmaan, siitä on neuvoteltava esimiehen kanssa. 3. Muut koulutuksen järjestäjät Muiden kuin 1-kohdassa mainittujen koulutusten järjestäjien koulutuksiin ilmoittaudutaan koulutuskalenterissa kunkin koulutustilaisuuden kohdalla annettujen ohjeiden mukaisesti. Kirkon koulutuskeskuksen ja hiippakuntien koulutuksiin ei enää ilmoittauduta seurakuntien koulutussuunnitelmien välityksellä. Seurakuntia pyydetään tiedottamaan henkilöstölleen sähköisen kalenterin julkaisemisesta ja linkittämään se omille sivuille www.sakasti.evl.fi/henkilostokoulutus JUMALANPALVELUS JA KIRKKOMUSIIKKI DIAKONIA HIIPPAKUNNALLINEN TYÖNOHJAAJIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ torstaina 16.9.2010 Kyrönniemen hiljaisuuden keskuksessa, Vieremällä. Neuvottelupäivän aiheena on ”Työpaikat tiukoilla – rakennemuutosten ja laman vaikutukset työyhteisöissä”. Aiheesta alustaa työnohjaaja Marjut Rönkkö Iisalmesta. PYHÄ JA PAHA MUUTOS - HIIPPAKUNNALLISET DIAKONIATYÖNTEKIJÖIDEN JA VASTAAVIEN TEOLOGIEN NEUVOTTELUPÄIVÄT Neuvottelupäivät järjestetään 21.–22.9.2010 Aholansaaressa. Täysihoito Annan tupa, Riitan tupa, mökit 111 €, Sepänpaja 126 € omin lakanoin. Talon liinavaatteet 8 €/henkilö. Edestakainen laivakuljetus sisältyy hintoihin. 1hh:sta lisämaksu 15 €. Osallistumismaksu 20 €. Toivotaan, että kaikki hiippakuntamme diakoniaviranhaltijat ja vastaavat teologit osallistuisivat neuvottelupäiville. Ilmoittautuminen viimeistään 7.9.2010 tuomiokapitulin vahtimestarille, p. (017) 288 8400, [email protected] Ohjelma on nähtävissä tuomiokapitulin kotisivuilla. HIIPPAKUNNALLISET YHTEISVASTUUKERÄYKSEN STARTTIPÄIVÄT Starttipäivään kutsutaan seurakunnasta ns. Vastuuryhmä, johon voisi kuulua diakonia- ja nuorisotyöntekijä ja vastaavat teologit, vapaaehtoinen keräyspäällikkö ja yksi luotta- mushenkilö. Mukaan voi lähteä myös muita Yhteisvastuukeräykseen osallistuvia seurakunnan työntekijöitä. Alueellisten päivien ajankohdat ja paikat ovat seuraavat: 8.11.2010 Kainuun opisto/Kajaanin rovastikunta 9.11.2010 Nilsiä/Nilsiän, Iisalmen ja Siilinjärven rovastikunnat 10.11.2010 Vehmersalmi/Kuopion, Leppävirran ja Pieksämäen rovastikunnat 11.11.2010 Pyhäselkä/Joensuun rovastikunta Tule kehittämään oman seurakuntasi ja rovastikuntasi Yhteisvastuukeräystä ja saamaan tietoa vuoden 2011 keräyskohteista. Ilmoittautuminen viimeistään 22.10.2010 tuomiokapitulin vahtimestarille p. (017) 288 8400, osmo. [email protected]. Starttipäivä on maksuton. POLKUJA MESSUUN -JUMALANPALVELUSSEMINAARI NURMEKSESSA 9.10.2010 Polkuja Messuun hiippakuntamme jumalanpalvelusseminaari toteutuu. Vielä on mahdollisuus jälki-ilmoittautumiseen syyskuun ajan. Oppainamme seminaarissa ovat Helena Lindfors ja Anneli Vartiainen. Lindfors on spiritualiteetin ja jumalanpalveluskasvatuksen työalasihteeri Kirkkohallituksesta ja Vartiainen on radiotoimituksen toimituspäällikkö. Kuulemme oppaidemme alustukset aamupäivällä. Iltapäivällä pohdimme yhdessä työryhmissä, mikä on musiikin, rukouksen ja puheen osuus messun johdannossa, sanassa, ehtoollisessa ja päätöksessä. Mitä messussa voi muuttaa, mitä ei? Voiko kuva olla osa messua? Entä draama tai liike? Esimerkiksi nämä ja monet muut kysymykset odottavat vastauksiamme. Seminaari alkaa lauantaina 9.10.2010 klo 9.30 kahvilla Kirkkokadun yläasteella (Kirkkokatu 15) ja päättyy Nurmeksen kirkossa klo 17.30 alkavaan messuun, joka on avoin kaikille. Seurakunta voi lähettää seminaariin enintään viisi henkilöä: esimerkiksi papin, kanttorin, luottamushenkilön sekä nuoren ja seniori-ikäisen seurakuntalaisen. Seurakunnan maksettava seminaarimaksu on 10 €/henkilö. Jälki-ilmoittautuminen (nimi, osoite, ruokarajoite) 30.9.2010 mennessä Kuopion tuomiokapituliin vahtimestari Osmo Karppiselle, p. (017) 288 8400 tai sähköpostilla [email protected] KUOPION KANTTORIKOULUTUKSEN 50-VUOTISJUHLA Sibelius-Akatemian Kuopion osastossa vietetään 14.–15.11.2011 Kuopion kanttorikoulutuksen 50-vuotisjuhlaa. Sunnuntaina 14.11. on mm. kurssitapaamisia sekä konsertti ja maanantaina liturgisen musiikin tutkimuksen seminaaripäivä. Kanttorikoulutuksen 50-vuotisjuhlaan ovat kaikki tervetulleita. Lisätietoa juhlasta löytyy Sibelius-Akatemian Kuopion osaston nettisivuilta osoitteesta: http://kuopio.siba.fi/fi/ajankohtaista 23 KASVATUS RIPPIKOULUSAUNAT 2010 Vuoden rippikoulusaunat järjestetään yhdessä Lähetysseuran kasvatustiimin kanssa. Aiheena on siis lähetys rippikoulussa. Rippikoulusaunat on tarkoitettu kaikille rippikoulutyötä tekeville, myös kanttoreille ja diakonian viranhaltijoille. 15.9. Iisalmen rovastikunta, Iisalmi 26.–27.10. Leppävirran ja Pieksämäen rovastikunnat, Leppävirta 29.10. Joensuun rovastikunta, Outokumpu 10.11. Joensuun seurakuntayhtymä, Eno HENGELLINEN ELÄMÄ VERKOSSA -PERUSKOULUTUKSET Olethan varannut paikkasi syksyn rovastikunnallisiin koulutuksiin! 6.–7.10.2010 Siilinjärven rovastikunta Metsäpirtti 17.–18.11.2010 Joensuun rovastikunta Vaivio 17.–18.11.2010 Kuopion ja Nilsiän rovastikunnat Rytky Tietoa vapaista paikoista voit kysellä tuomiokapitulista Osmo Karppiselta. Rippikoulusaunojen kutsut saapuvat rovastikunnan yhdyshenkilöltä tai isäntäseurakunnalta. Tarkkaile postiasi ja osallistu – pysyt kehityksessä mukana! UUSIEN PAPPIEN TAPAAMINEN 2.–3.3.2011 RIPPIKOULUTYÖN NEUVOTTELUPÄIVÄ Sisältö: Tarkastellaan omaa toimintaa ja kokemuksia pappina olemisesta sekä etsitään yhdessä eväitä työhön jatkossa. Tavoitteena vahvistaa omaa identiteettiä ja ammatillista työotetta. Kuopiossa 15.2.2011. Tule kehittämään osaamistasi opettajana, päivittämään uutta tietoa didaktiikasta ja oppimisesta. Kohderyhmä: 0–3 vuotta virassa olleet papit Kuopion hiippakunnassa Hinta: 60 € (täysihoitomaksu) Kouluttamassa on uskonnondidaktiikan yliopistolehtori Lassi Pruuki. Ilmoittautumiset kapituliin 29.10.2010 mennessä [email protected] Ilmoittautuminen: 21.1.2011 mennessä kapituliin p. (017) 288 8400 tai [email protected] Ilmoita samalla erityisruokavalio. Hinta: 30 € Toteuttajat: hiippakuntasihteerit Juha Antikainen ja Aulikki Mäkinen 24 Paikka: Rytkyn leirikeskus, www.kuopionseurakunnat.fi/rytkyn-leirikeskus Keskiviikko 16.2. 17.00 Päivällinen 18.00 ”Mitä on olla pappina?” Vuorovaikutteista työskentelyä 20.30Iltapala 21.00 Hiljennymme Lutherilaisittain Torstai 18.3. 8.00 Aamiainen Aamun Sana ”Rakennan tulevaisuuden kirkkoa” Unelmoimme ja rakennamme yhdessä 12.00 Lounas 13.00”Millä eväin eteenpäin?” Mitä tarvitsemme omaan pappeuteemme? 15.00Kahvi ”Eväiden Kimppuun” Arjen haasteiden kohtaaminen 17.00 Päivällinen KUTSU Kutsumme edustajat kaikista PTK:n ItäSuomen piirin alueella toimivista Suomen Poikien ja Tyttöjen Keskus (PTK) ry:n jäsenseurakunnista PTK :n Itä-Suomen Piiri ry:n piirikokoukseen (vuosikokous). Se pidetään Kuopion hiippakunnan nuorisotyön vuosiaiheseminaarissa Rautavaaran Metsäkartanolla tiistaina 28.9.2010 alkaen klo 18.00. Vuosikokouksessa käsitellään PTK:n Itä-Suomen piiri ry:n sääntöjen 8§ mukaiset asiat. Piiritoimikunta LÄHETYS LOGO TYTTÖJEN JA POIKIEN SUURLEIRI 20.–25.7.2011 PARTAHARJULLA PIEKSÄMÄELLÄ SYO KE Kesän 2011 huipennus on tässä! Ilmoita seurakuntasi mukaan ja tule tekemään unohtumatonta leiriä 10– 14 -vuotiaille tytöille ja pojille! SYO KE Kuopion hiippakunnan seurakunnat muodostavat oman alaleirin Partaharjun Niemelän alueelle. Meillä on omaa ohjelmaa ja toimintaa sekä isoja yhteisiä tapahtumia muiden kanssa. Leirialueelta löytyvät kiinteät keittiö- ja ruokailukatokset ja liikuteltavat wc-tilat. Sykkeen hinta on 95 € PTK:n jäsenseurakuntien leiriläisiltä ja 105 € muilta. Seurakunta voi tukea leirille osallistumista. Suomen lähetysseuran Kuopion tiimissä muutoksia Useita vuosia Lähetysseuran Kuopion tiimissä palvellut kasvatussihteeri Johanna Kukkonen jäi kesällä eläkkeelle ja hänen seuraajakseen valittiin TT Kati Kemppainen (Tansania/ Joensuu). Kati aloittaa virallisesti 1.10. mutta on mukana jo hiippakunnan lähetysseminaarissa Polvijärven Huhmarissa. Kentältä on palannut myös pitkäaikainen lähetti ja Kuopion tiimin työntekijä Kaija Julkunen (Tansania/Kaavi). Kaija liittyy tiimiin syksyn kuluessa. Itä- Suomen aluetiimin nuorisotyöstä vastaava kasvatussihteeri Katinka Käyhkö siirtyi opiskelemaan ja hänen työtään jatkaa nuorisotyönohjaaja Tiita Jauhiainen (Venäjä/Imatra). Ty t t ö j e n j a p o i k i e n s u u r l e i r i Leirin pääjärjestäjänä toimii PTK Par taharjulla 20. – 25.7.2011 poikien ja tyttöjen keskus, valtakunnallinen varhaisnuorisotyön palvelujärjestö. Leiriä rakentamassa ovat PTK:n piirit, evankelisluterilaisen kirkon kirkkohallitus, hiippakunnat ja Pyhä ja Arvokas paikallisseurakunnat sekä monet yh- Kuopion hiippakunnan lähetyssemiteistyökumppanit kuten Suomen Lä- naari Polvijärven Huhmarissa hetysseura ja Kirkon Ulkomaanapu. 24.–25.9.2010 Lisää tietoa leiristä PTK ry, http://syke.ptk.fi. Yhteyshenkilö hiippakuntasihteeri Juha Antikainen Perjantai 24.9. 14.00 alkaen – Ilmoittautuminen ja majoittuminen – Tulokahvit tarjoaa Polvijärven seurakunta 16.00 Seminaarin avaus – Kuopion hiippakunnan lähetyssihteeri Jukka Koistinen – Polvijärven seurakunnan kappalainen Iris Leppänen 16.30 Alkuhartaus – Pastori, opiskelija Gerson Mgaya (Tansania) Värillinen logo 17.00 Päivällinen (4-väripainatuksissa 75c, 5m, 100y ) 18.00 Pyhyys, ihmisarvo ja -oikeudet – TT Kati Kemppainen (Tansania, SLS) 19.30 ”Saara, Kyllä sinä nauroit” – Joensuun seurakuntien draamaryhmä Iltahartaus – Polvijärven seurakunta 21.00 alkaen Iltapala ja saunat Lauantai 25.9. Mustavalkoinen logo 8.45 Aamuhartaus – Irma Nygren (Taiwan, SLS) 9.00 Ihmisenä arvokas – Suomen Pipliaseuran apulaispääsihteeri Martti Asikainen 10.45 Luontorastit – Polvijärven seurakunta 12.00 Lounas 13.00 Vaalan autoterveiset – Lähetyssihteeri Jere Hakkarainen 13.30 Anna samarialaisen koskettaa Raamattutyöskentely “Slogan”Martti Asikainen – Apulaispääsihteeri 14.30 Kahvit 15.00 Päätösmessu – Polvijärven seurakunta Kustannukset 100 €/hlö sisältäen seminaarimaksun, ateriat ja kahvit sekä majoituksen 2 hlön perhelomaasunnossa tai 4 hlön huvilassa. Yhden hlön asuntolisä 25 €. Nimen kirjoitusasu tekstissä on SYKE tai vaihtoehtoisesti SYKE – tyttöjen Ilmoittautuminen 9.9.2010 mennessä Kuopion hiippakunnan lähetystoimistoon [email protected], puh. 040 451 4135 25 LÄHETYS Kevään 2011 koulutuksia ja tapahtumia Kuopion hiippakunnan alueella toimivien lähetysjärjestöjen neuvottelupäivä Aika ja paikka: 10.2.2011, Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli Kohderyhmä: Lähetysjärjestöjen ja KUA;n edustajat Kuopion hiippakunnassa sekä Vakka-yhteistyökumppanit YHTEISTYÖKUVIOITA JORDANIAN JA PYHÄN MAAN KIRKON KANSSA Ilmoittautuminen: 2.2.2011 mennessä hiippakunnan lähetystoimistoon p. 040 451 4135 tai sähköposti [email protected] Kuopion hiippakunta solmi kumppanuussopimuksen Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon kanssa keväällä 2009. Kolmantena osapuolena yhteistyökuvioissa on mukana Suomen Lähetysseura. työkirkon toimintaan tutustuminen. Ensi vuoden syyskuulle on suunniteltu hiippakunnallista missiologista seminaaria, johon kutsutaan osallistujia myös yhteistyökirkostamme. Järjestäjä: Kuopion hiippakunta Yhteyshenkilö: Jukka Koistinen Kumppanuussopimuspuitteissa voidaan toteuttaa seurakunta- ja rovastikuntatason vierailuja Ramallah–Kajaani -esimerkin mukaisesti. Erilaiset työntekijävaihtokuviot ovat sopimuksen myötä myös mahdollisia. Seurakunnat ja rovastikunnat voivat olla itse aloitteellisia näissä hankkeissa. Yhteistyökuvioita koordinoi hiippakunnan lähetyssihteeri Jukka Koistinen. Kohderyhmä: Lähetyssihteerit, lähetysteologit ja lähetyksenvapaaehtoiset vastuunkantajat ja kaikki kirkon kansainvälisestä työstä kiinnostuneet. Tällä kertaa mukaan kutsutaan erityisesti uudet luottamushenkilöt. Sopimuksen puitteissa on toteutettu jo muutama yhteistyöhanke. Vuosi sitten Ramallahin seurakunnasta oli palestiinalaisnuorten ryhmä vierailemassa Kajaanin seurakunnassa ja tänä keväänä kirkkoherrojen ja talouspäällikköjen opintomatka (kuva yläpuolella) suuntautui Pyhälle maalle, jossa ohjelmassa oli myös yhteis- 26 Lähetyksen ajankohtaispäivä Aika ja paikka: 22.3.2011, Kajaani Kustannukset: 25 € sisältäen kahvit, lounaan ja kurssimaksun Ilmoittautuminen: 9.3.2011 mennessä Kuopion hiippakunnan lähetystoimistoon, p. 040 451 4135, sähköposti: [email protected] Sisältö ja tavoitteet: Ajankohtaispäivässä perehdytään kirkon lähetykseen erityisesti seurakunnan ja sen hallinnon näkökulmasta. Päivässä pohditaan mikä on seurakunnan asema kirkon lähetyksen kokonaisuudessa ja kuinka seurakunnan kansainvälistä työtä voitaisiin kehittää paikallisella tasolla. Erityisenä tavoitteena on miettiä uusia toimintamalleja, joissa koko seurakunta aina luottamushenkilötasolta operatiiviseen henkilöstöön on mukana yhteisessä missiossa. KUOPION HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI Järjestäjät: Kuopion hiippakunta ja Suomen Lähetysseura Yhteyshenkilö: Jukka Koistinen, Kati Kemppainen Lähetyssihteerien opintopäivät Aika ja paikka: 4.–5.5.2011, Leppävirta Sisältö: Hiippakunnan lähetyssihteerien yhteinen ilta ja päivä opiskelun keskustelun, jakamisen ja virkistymisen merkeissä. Kohderyhmä: Seurakuntien lähetyssihteerit, vakinaiset ja vapaaehtoiset Kustannukset: 100 € sisältäen kurssimaksun, kokouspalvelut, yöpymisen ja ruokailut kahveineen (yhden hengen huoneessa 28 €). Ilmoittautuminen: 19.4.2011 mennessä Kuopion hiippakunnan lähetystoimistoon, p. 040 451 4135 tai sähköposti [email protected] Järjestäjä: Kuopion hiippakunta Yhteyshenkilö: Jukka Koistinen Katuosoite Postiosoite Kuninkaankatu 22 A PL 42, 70101 Kuopio (017) 288 8400 0400 671 401 Vahtimestari Osmo Karppinen 288 8402 Notaari 288 8403 Lakimiesasessori Tuija Alatalo 288 8404 050 303 9633 Piispan sihteeri Kaija Pyykönen 288 8405 Toimistosihteeri Marjaana Hartikainen 288 8406 040 544 0554 Hiippakuntadekaani Sakari Häkkinen 288 8407 040 591 0235 Hiippakuntasihteeri Aulikki Mäkinen 288 8408 040 544 0558 Hiippakuntasihteeri Juha Antikainen 288 8409 040 591 0236 Hiippakuntasihteeri Sirpa Juola 288 8410 040 773 7997 Hiippakuntakanttori Seppo Kirkinen 288 8412 040 590 2321 Lähetyssihteeri Jukka Koistinen 288 8414 Piispa Wille Riekkinen 288 8416 040 836 3416 Ma.hiippakuntasihteeri Mika Niskanen 040 451 4135 Lähetystoimiston hoitaja Terttu Möykkynen Faksi Sähköposti www-sivut Virka-aika (017) 288 8420 [email protected] www.kuopionhiippakunta.fi 8.15–16.00 Seuraava Capitol ilmestyy tammikuussa 2011 27 Teemavuoden joulukuusenkoriste Joulu tulee aina yllättäen samoin kuin alkutalven liukkaat kelit. Tänä vuonna voimme yllättää joulun valmistautumalla siihen ajoissa oheisilla ohjeilla. Kuten muistamme, menneinä aikoina joulukuuseen ripustettiin elävien kynttilöiden lisäksi lippunauhoja, joissa oli paperisia eri maiden lippuja. Kun joulukuusi oli monta viikkoa lasten kiinnostuksen ykköskohde, kuusen lippujen avulla saatiin aivan kuin ohimennen laajennetuksi heidän maailmankuvaansa. Osa kouluopetuksesta oli siis jo silloin ulkoistettu koteihin. Nyt samat asiat opitaan kätevämmin muulla tavalla. Niinpä onkin aika etsiä uusia joulukuusenkoristeideoita, jotka säilyttävät vanhan idean, mutta tuovat uutta sisältöä. Maiden lippujen asemasta lippunauhoihin voi laittaa menossa olevan teemavuoden mukaisesti kristinopin keskeisiä käsitteitä. Ajatellaan nyt vaikka Katekismuksen käskyosiota. Lutherin Vähän katekismuksen ilmaukset ”pelko” ja ”rakkaus” käyvät hyvin lippujen teksteiksi. Lisää löytyy helposti, kun hieman mietitään yhdessä – usko ja toivo tulevat varmaan ensimmäisinä mieleen. Paitsi perinteisen mallisia suoria lippunauhoja, voi tällä idealla rakentaa myös haarautuvia mind map -tyylisiä koristeita. Näin ideointi saa uusia ulottuvuuksia ja kuusen koristelu on yhtä jännittävää kuin aikoinaan. Kun joulukiireet ovat ohitse, voi näin koristellun kuusen äärelle pysähtyä pohtimaan lippunauhan käsitteitä hieman syvemmin. Ovatko esimerkiksi pelko ja rakkaus toistensa vastakohtia, janan ääripäitä? Vai onko kysymys kolmiulotteisesta ajatusmallista, jossa pelko sijoittuukin 90 asteen kulmaan rakkauteen nähden? Kumpi on keskeisempi motiivi, pelko vai rakkaus, a) lasten kasvatuksessa b) omassa uskonkilvoituksessa c) työssä? Jos välttämättä haluaa koristeiksi myös joulukuusenpalloja, voi ideaa laajentaa kirjoittamalla niihin kokonaisuuteen sopivia lyhykäisiä säkeitä vaikka sananlaskuista tai runoudesta. Esimerkiksi käy vaikka Juice Leskisen runo: Sodassa ja rakkaudessa ovat kaikki keinot sallittuja paitsi sodassa rakkaus, rakkaudessa sota (Juice Leskinen: Äeti. Bluesway/Kirjayhtymä 1994) 28
© Copyright 2024