Sähkö- ja rakentaminen taloyhtiöille, kevät 2013

kevät 2013
&
SÄHKÖASIAA KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALALLE
MUKAVUUTTA LI IKETUNNISTIMILLA
Schneider Electricin Mikael Ehnströmin
mukaan liike- ja läsnäolotunnistimet
rakennetaan yhä useammin
huomaamattomasti valaisinten sisään,
kuten kuvan pelkistetyssä
kylpyhuonevalaisimessa on tehty.
Porraskäytävien lisäksi
liiketunnistimilla ohjattu valaistus
sopii hyvin myös varastotiloihin ja
kylpyhuoneisiin.
Liiketunnistimet säästävät energiaa ja lisäävät samalla
mukavuutta ja turvallisuutta.
Valaistuksen liiketunnistus oli vielä muutama vuosi sitten arvokasta luksusta,
mutta tekniikan yleistyessä ja kehittyessä ratkaisujen hinnat ovat tulleet selvästi
alaspäin. Esimerkiksi kerrostalon rappukäytävän valaistusta uusittaessa liiketunnistimet
kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan tarjouspyyntöihin, sillä järjestelmä maksaa
lisähintansa vuosien mittaan todennäköisesti takaisin, kun automaattisesti sammuvat
lamput eivät loista tyhjissä kerroksissa. Myös mukavuus ja turvallisuus lisääntyvät
samalla huomattavasti, kun valokytkimiä ei tarvitse enää hapuilla pimeässä rappukäytävässä.
Liikekytkimet ja läsnäolotunnistimet toimivat hyvin myös varastotiloissa ja
kylpyhuoneissa. Varsinkin liikuntarajoitteisten asukkaiden elämä helpottuu huomattavasti, mikäli valaisinkytkimiä ei tarvitse etsiä pimeissä ja sokkeloisissa tiloissa. Jos tilassa
oleskellaan pidempiä aikoja, kannattaa valita ihmisten jatkuvan läsnäolon tunnistavat
kytkimet, vaikka ne Schneider Electricin Mikael Ehnströmin mukaan ovatkin vielä
hieman arvokkaampia, kuin pelkästään liikkeeseen reagoivat tunnistimet.
Viiveellä syttyvät energiansäästölamput eivät ole paras mahdollinen ratkaisu
liiketunnistimien kanssa käytettäviksi, mutta vastaavasti rappukäytäviin erinomaisesti
sopivien ledien hintataso on laskenut jo varsin siedettävälle tasolle, eikä korkealuokkaisten LED-valaisimien tuottaman valon laatu häviä enää lainkaan muille vaihtoehdoille.
www.sahkoala.fi
Sähköala Koti -lehti
ilmaiseksi verkossa
Sähköala Koti 2013 on rakentajien
ja remontoijien tuhti tietopaketti
valaistuksesta, tietoverkoista, lämmityksestä ja sähköremonttien suunnittelusta ja toteutuksesta.
Lehdessä kerrotaan esimerkiksi kerrostalojen energiankäytön tehostamisesta, tuulivoiman pientuotannosta,
lämpöpumppujen jäähdytyskäytöstä
sekä uusista taloautomaatioratkaisuista.
www.sahkoala.fi/koti
Sähkötarvikkeet esillä
STK-Galleriassa
Suurin osa Suomessa myytävistä
valaisimista, pistorasioista ja kytkimistä on esitelty Sähköteknisen Kaupan Liiton STK-Galleriassa. Esimerkiksi keittiöön tai kylpyhuoneeseen
parhaiten sopivien valaisinmallien etsintä onnistuu helposti laadukkaita
kuvagallerioita selailemalla.
www.stkliitto.fi/galleria
VALOKUIDUT T
VANHOIHIN KER
Taloyhtiöiden linjasaneerausten yleistyminen
on lisännyt viime vuosina huomattavasti
myös tietoliikenneremonttien kysyntää.
Kuitu- ja teleasennustöihin erikoistuneen Telepatrol Oy:n toimitusjohtaja Matti Aholan mukaan tietoliikennesaneeraus kannattaa
teettää aina, kun taloyhtiön sähköverkko uusitaan.
– Työnä telesaneeraus ei ole verrattavissa putki- tai sähköremonttiin,
mutta seinien porailussa on aina oma vaivansa, joten jos vain mahdollista,
kannattaa tietoliikennekaapelit uusia muiden remonttien yhteydessä,
Ahola sanoo.
Aholan mukaan sähköremontin yhteydessä tietoliikennejärjestelmän
uusiminen maksaa vain noin 400 euroa per asunto, mutta yksittäisenä
remonttina tehtynä hinta nousee helposti tuhannen euron tuntumaan.
Entistä nopeammille tietoliikenneyhteyksille on jatkuvasti enemmän
kysyntää. Taloyhtiön vanhan telekaapeloinnin tiedonvälityskyky voi
jäädä muutamaan megabittiin, kun taas nykyvaatimusten mukainen
tietoliikennekaapelointi mahdollistaa satojen megabittien datasiirron ja
esimerkiksi hyvälaatuisten nettivideoiden katselun.
Nykyisin suurin osa taloyhtiöiden tietoliikenneremonteista
toteutetaan yhdistelmäkaapeleilla, missä kuparikaapeli ja valokuitu
kulkevat samoissa kuorissa. Huippunopeat yhteydet mahdollistavia
valokuituja ei oteta vielä läheskään joka paikassa käyttöön, mutta
Valitse pätevä urakoitsija
Sähköistysalalla
ainoastaan
sähkötöiden teko edellyttää nykyisin
virallista pätevyyttä, kun taas tele-,
turva-, antenni- ja automaatioalan töitä saavat tehdä periaatteessa ketkä
tahansa. Pätevien, kaikki
velvollisuutensa asianmukaisesti hoitavien urakoitsijoiden löytämisen helpottamiseksi Henkilö- ja yritysarviointi Seti Oy on laatinut alan
yrittäjäjärjestöjen kanssa hyväksyntä- ja sertifiointijärjestelmän heikkovirta-alan yrityksille. Setin sertifikaattien
avulla tele-, turva-, antennija rakennusautomaatioalan
yritysten osaaminen on
helppo todentaa.
www.urakoitsija.fi
Sähkö & rakentaminen, kevät 2013
Telepatrol Oy:n toimitusjohtaja Matti Aholan mukaan tietoliikennesaneeraus
on edullisinta teettää sähköremontin yhteydessä.
TÄMÄN TIEDOTTEEN LÖYDÄT MYÖS OSOITTEESTA WW
ULEVAT
RROSTALOIHIN
kuitujen asennus valmiiksi paikoilleen
takaa tiedonsiirtokyvyn riittävyyden
vuosikymmeniksi eteenpäin, eikä
yhdistelmäkaapelin käytöstä tule juuri
lainkaan lisähintaa.
Sähköt ja putket
samalla vaivalla
Taloyhtiön sähköremontti on käytännöllisintä ja edullisinta toteuttaa
putkiremontin yhteydessä. Kiinteistön sähköjohdoille lasketaan yleensä
sama tekninen elinikä kuin vesi- ja
viemäriputkille.
Konkreettisesti sähköverkon uusimistarpeen huomaa sulakkeiden toistuvasta laukeamisesta. Vuosikymmenten aikana kotitalouksien sähkönkulutus on lisääntynyt huomattavasti, eikä vanha
sähköverkko kykene välttämättä välittämään huoneistoihin riittävästi virtaa.
Ainoastaan sähköalan ammattilaiset osaavat antaa luotettavan arvion taloyhtiön sähköverkon todellisesta kunnosta. Lisätietoja aiheesta osoitteessa www.sahkoala.fi/kiinteistoala/kuntotutkimus.
Telepatrolin tietoliikenneasentaja Jani Paukku muistuttaa, että valokuituasennukset pitää mitata ja dokumentoida huolellisesti.
WW.SAHKOALA.FI > KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALA
VAIN HUOLLETTU HISSI
ON TURVALLINEN
Sähköturvallisuuslain mukaan hissin
haltija on vastuussa hissin turvallisuudesta. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston
(Tukes) muistuttaa, että tieto hisseissä
havaituista puutteista pitää välittää
viipymättä hissien huoltajalle, jotta
mahdollisesti vaaralliset puutteet saadaan korjattua viipymättä.
Modernit hissit ovat huomattavasti
turvallisempia ja energiatehokkaampia
kuin vanhat, mutta asiallisesti huolletut
ja kunnossapidetyt hissit voivat palvella
käyttäjiään moitteettomasti vuosikymmenten ajan.
LUOTETTAVAT TEKIJÄT
REMONTTEIHIN
Korjausurakka.fi-palvelu helpottaa
taloyhtiöiden korjausurakoiden kilpailuttamista ja vertailua. Kiinteistöliiton ja
Suomen Tilaajavastuu Oy:n kehittämään palveluun on koottu noin 10 000
urakoitsijan tiedot eri puolilta Suomea.
Palvelu helpottaa myös harmaan talouden torjuntaa, sillä palveluun hyväksytään ainoastaan tilaajavastuulain mukaiset velvollisuutensa asianmukaisesti
hoitaneita yrityksiä.
www.korjausurakka.fi
ANTENNIT
HD-AIKAAN
Suurten televisioiden ja teräväpiirtolähetysten vastaanoton yleistyessä myös
antennijärjestelmien toimivuuteen pitää
kiinnittää erityistä huomiota, sillä
suuren kuvan nautinnollinen katselu
vaatii terävää ja virheetöntä kuvanlaatua.
Satelliitti- ja antenniliitto SANT
ry:n toiminnanjohtaja Tauno Hovatan
mukaan taloyhtiöverkossa oman tvkuvan näkyvyyttä ei kuitenkaan saa
lähteä parantamaan itse esimerkiksi
antennivahvistimella.
– Vaikka oman television kuvanlaatu
saattaisi näin parantua, heijastuu muutos
helposti naapurihuoneistojen antennipistorasioihin. Nykyisin on linjattu, että
teräväpiirtolähetysten vastaanotto kuuluu taloyhtiöiden asukkaiden peruspalveluihin, joten huonosta kuvanlaadusta
pitäisi keskustella ensiksi isännöitsijän
kanssa. Tämän jälkeen isännöitsijä tai
taloyhtiö voi päättää antenniverkkoon
mahdollisesti tehtävistä parannustöistä,
Hovatta kertoo.
Sähkö & rakentaminen, kevät 2013
PL 55, 02601 Espoo
*1302*
KANNATTAA SOPIA SÄHKÖTREFFIT
Suomalaisten kotien sähköistys
on pysynyt samantasoisena kymmenien vuosien ajan. Vaikka tarjolla
on energiatehokkuutta, asumismukavuutta ja turvallisuutta edistäviä sähköistysratkaisuja, niitä ei
ole koteihin asennettu samalla
tavoin kuin monissa muissa kehittyneissä maissa.
Erilaisilla asuntoihin asennettavilla säätö- ja ohjaustekniikoilla
voitaisiin tuntuvasti kohentaa
asumisen ja elämisen tasoa. Laitteita
voitaisiin ohjelmoida toimimaan
asukkaiden elämäntyylin ja -rytmin
mukaisesti, huolettomasti ja energiaa
säästäen. Jo pelkästään valaistuksen
ohjaus liikekytkimin johtaisi vähenevään sähkön käyttöön. Myös
asumisen turvallisuutta voisi teknisin keinoin parantaa.
Yksi syy kotien vanhanaikaiseen
sähköistystasoon on se, että ratkaisuista ei tähän asti ole ollut
kootusti tietoa tarjolla eikä osaavia
sähkömiehiä ole ollut helppo löytää.
Kaivatun muutoksen tilanteeseen
tuo Sähkötreffit-palvelumalli.
Tietoa ja esimerkkejä sähköistysratkaisuista on tarjolla www.sähkötreffit.fi-portaalissa. Ja mikä parasta,
sieltä löytyy myös palvelu, jonka
avulla saa kontaktin luotettavaan
sähkömieheen.
Luotettavuuteen on syytä satsata,
sillä sähköistystyöt pitää lain
mukaan teettää ammattilaisella.
Valitettavasti meidänkin maassam-
me toimii ammattilaisina esiintyviä
huijareita, jotka tarjoavat asennuspalveluja halvalla. Halpa tarkoittaa
yleensä sitä, että ao. yrittäjä ei maksa
työntekijöilleen kunnon palkkaa, ei
maksa veroja eikä esimerkiksi
työeläkemaksuja. Asiakkaalle se
tarkoittaa usein sitä, että työlle ja
laitteille ei anneta takuuta eikä
tekijöitä yleensä myöskään jälkikäteen tavoiteta.
Sähkötreffit.fi-sivuston Löydä
sähkömies -palvelussa on mukana
vain vastuunsa ja velvoitteensa lain
mukaisesti hoitavia yrityksiä, jotka
antavat asianmukaiset takuut ja
asiakirjat työstään.
Teksti Paula Ihamäki
Sähköinfo Oy
PL 55, 02601 Espoo
Puhelin 09 547 610
Sähköposti: [email protected]
www.sahkoinfo.fi
TOIMITTAJA
Mikko Arvinen
ULKOASU JA TAITTO
Arja Metsikkö
LISÄTIETOJA
Toimitusjohtaja Olli-Heikki Kyllönen
Viestintäjohtaja Paula Ihamäki
LISÄTILAUKSET JA
OSOITTEENMUUTOKSET
Pirjo Kejonen
Puhelin 09 5476 1411
[email protected]
Sähköinfo Oy on Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto
STUL ry:n tytäryhtiö
Painopaikka: Painokurki Oy
Sähköalan järjestöjen yhteinen
Sähkötreffit-palvelu auttaa kuluttajia ja
sähköalan ammattilaisia kohtaamaan
toisensa.