Luovien alojen yrityskatalogi - Turun Seudun Kehittämiskeskus

LUOVIEN ALOJEN YRITYSKATALOGI
VARSINAIS-SUOMI
2
1
0
1
2
2
3
TKI-HUMAK Meri, julkaisu 2012
Humanistinen ammattikorkeakoulu
Kulttuurituotannon yksikkö
Graafinen suunnittelu ja taitto:
Suvi Torikka
Paino: Saarijärven Offset Oy
4
LUOVIEN ALOJEN YRITYSKATALOGI
Varsinais-Suomi 2012
5
6
SAATTEEKSI
Käsissäsi oleva Varsinais-Suomen luovien alojen yrityskatalogi 2012 tarjotaan yksissä kansissa
alueen luovien alojen palvelut niin yksityisille kuin yrityksillekin. Katalogi sisältää 137 alueella
toimivan luovan alan palveluntarjoajan tiedot, ryhmiteltynä erilaisten tarpeiden mukaan. Tämä
katalogi on jatkoa vuonna 2010 ensimmäisen kerran ilmestyneelle luovien alojen ”keltaisille
sivuille,” nyt kuitenkin laajemmassa muodossa.
Humanistisen ammattikorkeakoulun TKI-toiminnassa on jo pitkään koottu alueen
kulttuuriyrittäjiä yhteistyöhön. Tämä yrityskatalogi on yksi konkreettinen esimerkki tästä.
Toivomme sen olevan hyödyksi etsiessänne taiteen, kulttuurin ja luovien alojen ammattilaisia.
Luovat alat ymmärretään tässä yrityskatalogissa laajasti graafisesta suunnittelusta
muotokuvamaalaukseen, käsitöistä luoviin koulutuspalveluihin.
Luovuutta vaaditaan kaikkialla, toisaalta jokainen ei voi olla yhtä luova kaikissa asioissa. Luovan
alan ammattilaisen käyttäminen silloin, kun tavoitellaan laatua ja onnistunutta lopputulosta
maksaa itsensä varmasti takaisin. Tämä katalogi on koostettu helpottamaan verkostoitumista
sopivimpien ammattilaisten kanssa. Lisäksi katologiin on liitetty lyhyehkö opas luovien alojen
palveluiden ostamisesta. Tämä opas sisältää muutamia keskeisimpiä lähtökohtia, joita ostajan
kannattaisi miettiä palvelun tai tuotteen tilaamisen yhteydessä. Toivottavasti oppaasta on
hyötyä, jotta tilattu tuote myös vastaisi mahdollisimman hyvin niitä toivomuksia, joita tilaajalla
sen suhteen on. Katalogin ja oppaan ensisijainen tehtävä on helpottaa oikeiden tuotteiden ja
palvelujen löytymisessä nopeasti ja vaivattomasti.
Katalogin toteutuksesta ovat vastanneet erityisesti Nina Luostarinen ja taiton osalta Suvi
Torikka. Ostajan oppaan osalta suurimman työn ovat tehneet Rita Rauvola ja Toni Alaranta.
Kokonaisuuden toteutuksen ovat mahdollistaneet Turun Seudun Kehittämiskeskus ja KOKOohjelma sekä EAKR-rahoitteinen Luova tila –hanke. Kiitokset kaikille mukana olleille.
Timo Parkkola
TKI-päällikkö
Kulttuurituotanto, HUMAK
7
8
MARKKINOINTIPALVELUT 10
TAPAHTUMAT JA TUOTTAJAPALVELUT 36
MUOTOILU JA TUOTEKEHITYS 58
SOMISTUS JA SISUSTUS 94
LIIKELAHJAT 122
VIRKISTYSTOIMINTA 140
KOULUTUS JA HENKILÖSTÖN KEHITTÄMINEN 160
OSTAJAN OPAS 167
9
Markkinointipalvelut luovat sen, mitä
yrityksestä näkyy ja luo yrityksen identiteetin.
Markkinointipalvelut-välilehden alta
löytyvät luovat yrittäjät, jotka voivat tehdä
yritysilmeelle kohennuksen tai auttaa
kehittämään organisaation luonnetta.
10
MARKKINOINTIPALVELUT
VALOKUVAAJA PASI LEINO
SPEAK IT OY
KAIKIDEA
MAINOSKIOSKI
KAARINA SALMI TMI
TMI VÄÄTÄINEN OTTO
ANNA STENMAN
VIRVE NYYSSÖNEN
KMG TURKU
SABE DESIGN
MAINOSTOIMISTO SYLINTERI
STUDIO HUONE
MUSTIKKAMAA DESIGN
SILLISATAMA OY
ARKKITEHTITOIMISTO A&O DESIGN KY
MAINOSTOIMISTO KANAVA.TO OY
MAINOSVAKKA OY
PAINTING DB
CREEPY
KIRSI TAPANI
ADPARTNER OY
BRIIFFI OY
SAMI WAULU
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
32
33
34
11
VALOKUVAAJA PASI LEINO
0400 564 074
[email protected]
www.pasileino.fi
Hei! Olen 36-vuotias valokuvaaja ja kuvaan pääasiassa
aikakausilehdille . Reportaasikuvaus on vahvuuteni mutta
valokuvauksen moniottelijana teen myös studio- henkilö,yritys,- ja mainoskuvaukset ammattitaidolla. Mielestäni
kuva on onnistunut silloin kun se palvelee tarkoitustaan ja
täyttää asiakkaan toivomukset. Kuvissa pitää olla fiilistä!!!
Kuvausjärjestelyt, valmiit printit, tunteella ja taidolla.
Valokuvausta
Studiossa
Miljöössä
12
Valokuvaaja - Valokuvaus - Henkilökuvaus - Miljöökuvaus - Studiokuvaus - Lehtikuvat - Mainoskuvat - Tapahtumakuvat - Valokuvaaja - Valokuvaus - Henkilökuvaus - Miljöökuvaus - Studiokuvaus - Lehtikuvat - Mainoskuvat - Tapahtumakuvat -Valokuvaaja - Valokuvaus - Henkilökuvaus - Miljöökuvaus - Studiokuvaus - Lehtikuvat
Jukka Puputti on koko maan tunnetuimpia mainosääniä
televisiossa, radiossa ja muissa medioissa. Speak it Oy on
erikoistunut tarjoamaan paitsi Jukan, myös muita äänia
kaikenlaiseen sähköiseen viestintään. Spiikkejä kuulet
kaikkialla, mainosten lisäksi multimediassa, e-learning
-kursseissa, puhelin- ym. tiedotteissa, peleissä, jne. Ja
koska muissa maissa puhutaan kuulemma muita kieliä,
tarjoamme vieraskieliset huippuspiikkaajat kaikenlaisiin
projekteihin.
SPEAK IT OY
040 730 0210
[email protected]
www.speakit.fi
Mainosspiikkaukset
Muut spiikkaukset
Vieraskieliset spiikit
Spiikkaus - Spiikkeri - Mainosääni - Äänimainos - Radiomainos - Tv-mainos - Spiikkaaja - Ääninäyttelijä - Spiikkaus - Spiikkeri - Mainosääni - Äänimainos - Radiomainos - Tv-mainos - Spiikkaaja - Ääni-näyttelijä -Spiikkaus
- Spiikkeri - Mainosääni - Äänimainos - Radiomainos - Tv-mainos - Spiikkaaja - Ääninäyttelijä - Mainosääni -
13
KAIKIDEA
045 126 4339
[email protected]
www.kaikidea.net
Hyvän mainonnan ei tarvitse olla kallista, eikä edullisen
tylsää. Olemme Turun AMK:n opiskelijayritys. Nuori ja
idearikas tiimimme koostuu media-, mainonta- sekä
konsultaatio -alan tekijöistä ja haluamme auttaa
asiakkaitamme menestymään. Palveluitamme ovat mm.
graafinen suunnittelu, mainos- ja markkinointipalvelut,
verkkosivujen suunnittelu ja toteutus sekä yrityksen
kehityspalvelut. Myös erilaiset tapahtumat, kuten messut,
hyvinvointipäivät ja virkistäytymistapahtumat kuuluvat
palveluihimme. Ota yhteyttä, niin tehdään sinunkin
liiketoiminnastasi vieläkin kannattavampaa!
Graafinen suunnittelu
Markkinointi ja
mainonta
Tapahtumat
14
Graafinen suunnittelu - Verkkosivut - Käyntikortit - Esitteet - Mainos - Markkinointi - Messut - Graafinen suunnittelu - Verkkosivut - Käyntikortit - Esitteet - Mainos - Markkinointi - Messut - Mediatoimisto - Graafinen suunnittelu - Verkkosivut - Käyntikortit - Esitteet - Markkinointi - Messut - Mediatoimisto - Graafinen suunnittelu
Mainoskioski on pieni turkulainen graafiseen
suunnitteluun painottunut mainostoimisto.
Mainoskioskissa tarjoillaan niin yritys-, tuote- kuin
ilahdutusgrafiikkaakin. Voit tilata mielesi mukaan jykevää
printtiä ja kyytipojaksi kevyttä nettiä. Maistiaisia on
tarjolla osoitteessa: www.mainoskioski.fi Kurkista samalla
kioskineidin päiväkirjaan. Totuus on hyvä juoni!
MAINOSKIOSKI
050 328 3552
[email protected]
www.mainoskioski.fi
Graafinen suunnittelu
Niin suurten kuin pientenkin asiakkaiden toiveet täyttyvät, kun työn
jälki on laadukasta ja toiminta
ripeää. Valmiita ratkaisuja ei hyllyillä
pursua, vaan jokainen työ on mittatilauksena tehty.
Graafinen suunnittelu - Mainonnan suunnittelu - Logosuunnittelu - Esitesuunnittelu - Visuaalinen ilme - Taittaja - Taitto - Graafikko - Graafinen suunnittelu - Mainonnan suunnittelu - Logosuunnittelu - Esitesuunnittelu
- Visuaalinen ilme - Taittaja - Taitto - Graafikko -Graafinen suunnittelu - Mainonnan suunnittelu - Logosuunnit-
15
KAARINA SALMI TMI
040 934 9091
[email protected]
www.kaarinasalmi.com
Yritykseni tarjoaa asiakkailleen tuoretta, ammattitaitoista
ja persoonallista kuvauspalvelua. Toimenkuvaani kuuluu
edustavat henkilöstö-, tuote- ja tilakuvaukset yritysten
web-sivuille ja muihin markkinointitarkoituksiin. Lisäksi
tarjoan monipuolista valokuvauspalvelua sanoma-,
aikakaus- ja asiakaslehdille. Asiakkaanani voit luottaa
kuvauspalveluihini täydellisesti: halutessanne toteutan
kuvauksen tarkasti toiveidenne mukaisesti, mutta olen
myös innokas ja kunnianhimoinen kuvien itsenäisen
ideoinnin ja suunnittelun suhteen. Päämääränäni
on molemminpuoleinen kokemus onnistuneesta
kohtaamisesta, jonka lopputuloksena on ihastuttava,
valokuvallinen pläjäys!
Kuvauspalvelu
yrityksille
Kuvauspalvelu
lehdille
Kuvauspalvelu
yhteisöille
16
Valokuva - Valokuvaus - Valokuvaaja - Kuvauspalvelu - Markkinointi - Lehtikuva - Henkilöstökuvaus - Tuotekuva - Valokuva - Valokuvaus - Valokuvaaja - Kuvauspalvelu - Markkinointi - Lehtikuva - Henkilöstökuvaus Tuotekuva -Valokuva - Valokuvaus - Valokuvaaja - Kuvauspalvelu - Markkinointi - Lehtikuva - Henkilöstökuvaus
Palvelen sinua ammattitaitoisella ja intohimoisella
otteella. Minulla on vankka kokemus yritys-, mainos-,
tuote- ja henkilökuvauksesta ja teen mielelläni
myös kuvauksia erilaisiin sidosryhmä-, asiakas- ja
aikakauslehtiin. Erikoisvahvuuteni on kuvankäsittelyssä ja
voitkin kysyä myös monenlaisia kuvankäsittelypalveluita.
Käytössäni on moderni kuvauskalusto kameroineen,
studiosalamoineen ja muine tarvikkeineen. Työkeikkojen
ohella toimin aktiivisesti myös valokuvataiteen
kentällä: Olen mukana yhteisöllisessä toiminnassa,
toimin sekä opettajana että kouluttajana ja teen omia
kuvausprojekteja. Tarjoan ilolla osaamiseni ja luovan
mieleni sinun käyttöösi.
TMI VÄÄTÄINEN OTTO
044 336 6773
[email protected]
www.ottovaatainen.com
Reportaasi- ja
henkilökuvaus
Tuotekuvaus
Yritys- ja
mainoskuvaus
Valokuvaus - Yrityskuvaus - Mainoskuvaus - Tuotekuvaus - Henkilökuvaus - Lehtikuvaus - Kuvankäsittely
- Yrityskuvaus - Mainoskuvaus - Tuotekuvaus - Henkilökuvaus - Lehtikuvaus - Kuvankäsittely -Valokuvaus
Mainoskuvaus - Tuotekuvaus - Henkilökuvaus - Lehtikuvaus - Kuvankäsittely -Valokuvaus - Yrityskuvaus -
17
ANNA STENMAN
040 542 4940
[email protected]
www.labelled.net
Turun taideakatemiasta valmistunut Anna Stenman tekee
manga- ja sarjakuvatyylisiä kuvituksia, sekä ihan niitä
oikeita sarjakuviakin. Samalla vahvalla tyylillä onnistuvat
muun muassa julisteet, hahmokuvat ja tekstin kuvitus
sekä mustavalkoisena että värillisenä. Välineinä viuhuvat
tussit, vesivärit, puukynät ja tietokone - joskus yksittäin,
useimmiten yhdessä. Annan portfolioon voit tutustua
osoitteessa www.labelled.net/portfolio.
Kuvitukset
Manga- ja sarjakuvatyyliset
kuvitukset julisteisiin, lehtiin,
esitteisiin tai vaikka nettisivuille.
18
Kuvitus - Piirros - Maalaus - Kuva - Piirtäminen - Kuvitus - Piirros - Maalaus - Kuva - Piirtäminen -Kuvitus - Piirros
- Maalaus - Kuva - Piirtäminen -Kuvitus - Piirros - Maalaus - Kuva - Piirtäminen -Kuvitus - Piirros - Maalaus - Kuva
- Piirtäminen -Kuvitus - Piirros - Maalaus - Kuva - Piirtäminen -Kuvitus - Piirros - Maalaus - Kuva - Piirtäminen
Kuva- ja sanavelho palveluksessasi! Olen Turussa asuva
kulttuurialan moniosaaja. Koulutukseltani olen muotoilija,
mutta minulla on tutkinto myös av-viestinnästä. Lisäksi
olen opiskellut luovaa kirjoittamista sekä koulun
penkillä, että tositoimissa toimittaja-kuvaajan työssä.
Tekstintuottamisen ohella hallitsen myös visuaalisen
puolen - aina valokuvaamisesta graafiseen suunnitteluun,
kuvittamiseen ja muotokuvien maalaamiseen saakka.
VIRVE NYYSSÖNEN
044 333 1011
[email protected]
www.virve.fi
Kaikenlaista
kuvataidetta
Toimitustyö
ja viestintä
Graafinen
suunnittelu
Kuvataide - Valokuvaus - Graafinen suunnittelu - Kuvitukset - Toimitustyö ja viestintä - Kuvankäsittely - Muotokuvat - Taide - Kuvataide - Valokuvaus - Graafinen suunnittelu - Kuvitukset - Toimitustyö ja viestintä - Kuvankäsittely - Muotokuvat - Taide -Kuvataide - Valokuvaus - Graafinen suunnittelu - Kuvitukset - Toimitustyö
19
KMG TURKU
010 320 2100
[email protected]
www.kmgturku.fi
Markkinointi
Internet
Huominen on pian täällä. Nopeasti muuttuva maailma
vaatii kykyä reagoida uusiin haasteisiin uusilla metodeilla
nopeasti ja aikaa hukkaamatta. Teemme 12 vuoden
kokemuksella ja 15 hengen vahvuudella laadukasta
mainonnan ja markkinoinnin suunnittelua ja toteutusta.
A:sta Ö:hön tehokkaasti ja vaivattomasti.
Printti
20
Mainostoimisto - Design - Www - Kampanja - Markkinointi - Konsepti - Internet - Printti - Mainostoimisto - Design - Www - Kampanja - Markkinointi - Konsepti - Internet - Printti -Mainostoimisto - Design - Www - Kampanja - Markkinointi - Konsepti - Internet - Printti -Mainostoimisto - Design - Www - Kampanja - Markkinointi
SABE DESIGN
Sabe Design
044 7535 222
[email protected]
www.sabedesign.com
Sabe Design tarjoaa yrityksille muotoilu-, 3D-mallinnusja 3D-visualisointipalveluja. Tajoamme ammattitaitoista
3D-materiaalia muotoiluun, markkinointiin ym.
tarpeeseen asiakkaan toiveiden mukaan. Asiakkaitamme
ovat pienyritykset, markkinointi- ja mainosyritykset ja jopa
suuret meriteollisuuden yritykset. Nopeus, joustavuus ja
innovatiivisuus ovat yrityksemme valttikortteja.
Muotoilu
3D-mallinnus
3D-visualisointi
Muotoilu - Mallinnus - 3D-mallinnus - 3D-visualisointi - 3D-animaatio - 3D-grafiikka - Mainostoimisto - Muotoilu - Mallinnus - 3D-mallinnus - 3D-visualisointi - 3D-animaatio - 3D-grafiikka - Mainostoimisto -Muotoilu
- Mallinnus - 3D-mallinnus - 3D-visualisointi - 3D-animaatio - 3D-grafiikka - Mainostoimisto -Muotoilu - Mal-
21
MAINOSTOIMISTO
SYLINTERI
040 511 5022
[email protected]
www.sylinteri.fi
Hallitsemme perinteiset mediat, sähköiset viestimet ja
mitä mielenkiintoisimmat ratkaisut. Olemme avoimia
uusille ja erilaisille toimeksiannoille, mutta tässä
esimerkkejä toimialastamme; -yrityksen visuaalisen
ilmeen suunnittelu -internet- sivujen suunnittelu; Flash
(multimedia), css, php, julkaisujärjestelmät, konsultointi
-erilaisten julkaisujen taitot -pakkausten suunnittelu
-käyntikorttien suunnittelu -facebook kampanjat
-kauppapaikat.
Web-sivustot
Layout-suunnittelu
Logopalvelu
22
Www-sivut - Julkaisujärjestelmät - Layout-suunnittelu - Logot - Www-sivut - Julkaisujärjestelmät - Layout-suunnittelu - Logot -Www-sivut - Julkaisujärjestelmät - Layout-suunnittelu - Logot -Www-sivut - Julkaisujärjestelmät - Layout-suunnittelu - Logot -Www-sivut - Julkaisujärjestelmät - Layout-suunnittelu - Logot -Www-sivut
Näyttäviä kuvia persoonallisella otteella! Studio
HUONE hoitaa valokuvaustarpeet sekä yrityksille
(mainoskuvaukset, promo-materiaalit, nettisivujen kuvat,
henkilökuntakuvaukset jne) että yksityisille asiakkaille.
Studio sijaitsee Turun keskustassa, mutta palvelemme
tarpeen mukaan muuallakin Suomessa. Millaisen kuvan
sinä haluat?
STUDIO HUONE
050 410 3717
[email protected]
www.studiohuone.fi
Muotokuvaukset
Yrityskuvaukset
Valokuvauspalvelut
Valokuvaus - Studio - Hääkuvaus - Valokuvaaja - Kuvaamo - Kuvankäsittely - Mainoskuvaus - Yrityskuvaus - Studio - Hääkuvaus - Valokuvaaja - Kuvaamo - Kuvankäsittely - Mainoskuvaus - Yrityskuvaus -Valokuvaus - Studio
- Hääkuvaus - Kuvaamo - Kuvankäsittely - Mainoskuvaus - Yrityskuvaus -Valokuvaus - Studio - Hääkuvaus -
23
MUSTIKKAMAA DESIGN
041 748 1678
[email protected]
www.mustikkamaa.fi
Mustikkamaa on luova mainostoimisto ja meiltä voit tilata
vaikkapa uuden pirteän yritysilmeen, selkeän palvelun
tuotteistamisen tai nettisivuston monilla herkuilla.
Teemme töitä Turun Martissa kolmen hengen voimin.
Tervetuloa kyläilemään tai vierailemaan nettisivuillemme
mustikkamaa.fi. Mainontaa voi tehdä myös suu mustikalla!
Yritysilme
Nettisivut
Esitteet
24
Graafinen suunnittelu - Mainostoimisto - Nettisivut - Tuotekuvaus - Esite - Kuvitus - Logo - Suunnittelu - Graafinen suunnittelu - Mainostoimisto - Nettisivut - Tuotekuvaus - Esite - Kuvitus - Logo - Suunnittelu -Graafinen
suunnittelu - Mainostoimisto - Nettisivut - Tuotekuvaus - Kuvitus - Logo - Suunnittelu -Graafinen suunnittelu
Sillisatama on mainostoimisto Kemiönsaarella. Vaikka
olemmekin pieni toimisto, osaamme hoitaa suuretkin
kuviot luovasti ja tehokkaasti. Joustava yhteistyö tuottaa
meidän mielestämme parhaita tuloksia. Sillisatama
on ketterä mainostoimisto, joka ajattelee sinun etuasi.
Olemme täyden palvelun mainostoimisto, jossa osataan
viedä markkinointiasi oikeaan suuntaan. Projektit alkavat
asiakkaittemme tarpeista ja tavoitteista. Ideoimme
konseptin, sunnittelemme toteutuksen, - ja toteutamme
projektin.
SILLISATAMA OY
0400 798 288
[email protected]
www.sillisatama.fi
Suunnittelu - toteutus
Tulosteet - teippaukset
Tuotesuunnittelu
Mainostoimisto - Graafinen suunnittelu - Nettisivut - Julkaisujärjestelmät - Tuotesuunnittelu - Mainosteippaukset -Suurkuvatulosteet - Painotuotteet - Mainostoimisto - Graafinen suunnittelu - Nettisivut - Julkaisujärjestelmät - Tuotesuunnittelu - Mainosteippaukset -Suurkuvatulosteet - Painotuotteet -Mainostoimisto - Graafinen
25
ARKKITEHTITOIMISTO
A&O DESIGN KY
050 366 55 78
[email protected]
www.aodesign.fi
Arkkitehtisuunnittelu
Sisustussuunnittelu
Arkkitehtitoimisto A&O Design Ky on yritysten toimi- ja
tuotantotiloihin sekä vaativiin saaristo- ja vapaa-ajankohteisiin erikoistunut perheyritys. Hallitsemme myös
laajat hanke- ja alueenkäyttösuunnitelmat sekä kaavoituksen. Tietyntyyppisissä rakennushankkeissa tarvitaan ammattimaista hankeviestintää. Tarjoamme arkkitehtisuunnitteluun integroidut viestintäpalvelut ja markkinoinnin
tuen saman katon alta.
Hankeviestintä
26
Arkkitehtisuunnittelu - Aluesuunnittelu - Hankesuunnittelu - Kaavoitus - Hankeviestintä - Toimitilasuunnittelu
- Huvila - Sisustussuunnittelu - Arkkitehtisuunnittelu - Aluesuunnittelu - Hankesuunnittelu - Kaavoitus - Hankeviestintä - Toimitilasuunnittelu - Huvila - Sisustussuunnittelu -Arkkitehtisuunnittelu - Aluesuunnittelu - Hank-
MAINOSTOIMISTO
KANAVA.TO OY
010 439 6060
[email protected]
www.kanava.to
Kanavan toimistoon tallustaa aamuisin yhdeksän
markkinoinnin ammattilaista, jotka vetävät villasukat
jalkaan ja punovat lämpimiä markkinointijuonia
asiakkaiden pään menoksi. Tule keskustelemaan
ilmaiseksi kanssamme siitä, miten sinä voit itse
parantaa yrityksesi markkinointia, ja voimmeko me
mahdollisesti auttaa siinä. Ratkaistaan tunnissa yrityksesi
markkinointihaasteet.
Sähköinen markkinointi
Printtimainonta
Markkinointistrategia
Markkinointi - Mainonta - Mainostoimisto - Sähköinen markkinointi - Printtimainonta - Markkinointistrategia
- Mainonta - Mainostoimisto - Sähköinen markkinointi - Printtimainonta - Markkinointi - Mainonta - Mainostoimisto - Sähköinen markkinointi - Printtimainonta - Markkinointistrategia - Markkinointi - Mainostoimisto
27
MAINOSVAKKA OY
040 587 5646
[email protected]
www.mainosvakka.fi
Pieni, joustava ja perinteinen mainostoimisto uusilla
mausteilla ja uusilla yrittäjillä. Meiltä saat mainostarrat,
teippaukset, opasteet ja kilvet. Sunnittelemme ja
toteutamme näyteikkunat ja messusomistukset. Teemme
myös logot, esitteet ja lomakkeet. Kaikenlaisia mainoksia
painettuna ja sähköisesti. Kysy lisää! MAINOSVAKKA - siinä
on itua!
Graafinen suunnittelu
Tarratyöt
Sähköiset materiaalit
28
Tarrat - Mainos - Graafinen suunnittelu - Somistus - Näyteikkuna - Autotarra - Opaste - Kyltti - Tarrat - Mainos
- Graafinen suunnittelu - Somistus - Näyteikkuna - Autotarra - Opaste - Kyltti -Tarrat - Mainos - Graafinen suunnittelu - Somistus - Näyteikkuna - Autotarra - Opaste - Kyltti - Tarrat - Mainos - Graafinen suunnittelu - Somistus
PAINTING DB
0400 789 328
[email protected]
http://paintingdb.com/
PaintingDb on monipuolinen sivusto kaikille taiteen
ystäville. Helppokäyttöinen ja luotettava kuvataidesivusto
tarjoaa gallerioille, taiteilijoille ja taiteen ystäville
maailmanlaajuisen kohtaamispaikan kuvapankkeineen,
nettikauppoineen ja runsaine museoista ja gallerioista
kertovine materiaaleineen.
Taidevisa ja -palapeli
Arte Primo
-taiderahasto
Kuvataiteen
verkkokauppa
Kuvataide - Asiantuntijapalvelu - Taidekauppa - Kuvataide - Asiantuntijapalvelu - Taidekauppa -Kuvataide
- Asiantuntijapalvelu - Taidekauppa -Kuvataide - Asiantuntijapalvelu - Taidekauppa -Kuvataide - Asiantuntijapalvelu - Taidekauppa -Kuvataide - Asiantuntijapalvelu - Taidekauppa -Kuvataide - Asiantuntijapalvelu -
29
CREEPY
040 554 8339
[email protected]
www.creepy.fi
Silkkiverkkoja siellä täällä aamumetsässä. Kaste on
merkannut ne esiin. Herkkiä spiraaleja varpujen välissä.
Ikiaikainen kuvio toistuu – ja koukuttaa. Hämähäkki, miten
se sen tekee? Käsityöläisen sitoutumista voi vain ihailla,
joka aamu se aloittaa puhtaalta pöydältä. Työskentely
etenee suunnitelman mukaan monenlaisin rihmoin,
apulankoja unohtamatta. Työnsä tehtyään taitaja siirtyy
taustalle odottamaan. Tarkkailija nauttii lopputuloksesta
kuin hienoimmasta designista, mutta hämähäkillä on vain
yksi tavoite: saalis. Tuttua? Tinkimätöntä ammattikuntaa
edustan myös minä tehden karmaisevan hyvää mainontaa
– hämähäkin raivolla, lankojen täydellinen hallinta
mielessä. Verkko värisee...
Www-sivut
Logosuunnittelu
Kuvitukset
30
Graafinen - Suunnittelu - Www-sivut - Logo - Kuvitus - Yritysilme - Freelancer - Mainos - Graafinen - Suunnittelu - Www-sivut - Logo - Kuvitus - Yritysilme - Freelancer - Mainos -Graafinen - Suunnittelu - Www-sivut - Logo
- Kuvitus - Yritysilme - Freelancer - Mainos -Graafinen - Suunnittelu - Www-sivut - Logo - Kuvitus - Yritysilme
Olen kuvittaja ja graafinen suunnittelija Nousiaisista.
Teen kuvituksia mm. lehtiin, kirjoihin ja mainoksiin sekä
maalaan tauluja, kortteja ja seinäpintoja. Käytän työssäni
eri materiaaleja ja tekniikoita ja toteutan asiakkaiden
toiveiden mukaisia visuaalisia suunnitelmia. Esimerkkejä
tekemistäni kuvituksista ja maalauksista näet kotisivuillani
www.kirsitapani.com Ollaan yhteydessä!
KIRSI TAPANI
050 307 0138
[email protected]
www.kirsitapani.com
Kuvitukset
Graafinen suunnittelu
Maalaukset
Kuvitus - Piirros - Maalaus - Graafinen - Suunnittelu - Taide - Kuvitus - Piirros - Maalaus - Graafinen - Suunnittelu - Taide -Kuvitus - Piirros - Maalaus - Graafinen - Suunnittelu - Taide -Kuvitus - Piirros - Maalaus - Graafinen
- Suunnittelu - Taide -Kuvitus - Piirros - Maalaus - Graafinen - Suunnittelu - Taide -Kuvitus - Piirros - Maalaus
31
ADPARTNER OY
(02) 733 5535
[email protected]
www.adpartner.fi
Valmistamme mainoksia lehtiin ja autoihin, kilpiin ja
messuille. Suuretkaan tulosteet ja työt eivät ole meille
vieraita. Suunnittelu je web-osaaminen kuuluu myös
valikoimiimme. Tuotamme laadukkaita tuotteita järkevin
hinnoin nopealla toimtusajalla. Meiltä saat myös t-paidat
ja tekstiilit yrityksesi logoilla, tai banderollit messuille ja
toreille.
Teippaukset
Suunnittelu
Tuotanto
32
Teippaukset - Tarrat - Tummennukset - Suunnittelu - Tulosteet - Nettisivut - Mainostoimisto - Graafinen suunnittelu - Teippaukset - Tarrat - Tummennukset - Suunnittelu - Tulosteet - Nettisivut - Mainostoimisto - Graafinen suunnittelu -Teippaukset - Tarrat - Tummennukset - Suunnittelu - Tulosteet - Nettisivut - Mainostoimisto
BRIIFFI OY
(02) 275 2300
[email protected]
www.briiffi.com
Maailma on täynnä samanlaisia tuotteita. Meidän työmme
on erilaistaa sinun tuotteesi huomatuksi, halutuksi ja
ostetuksi. Tämän me teemme perinteisen ja digitaalisen
viestinnän keinoja käyttäen ja tarvittaessa raja-aitoja
iloisesti kaataen. Palveluitamme: markkinointistrategiat,
mainonta, internet, design ja viestintä.
Strategiat
Mainonta
Internet
Mainonta - Markkinointi - Internet - Viestintä - Mainonta - Markkinointi - Internet - Viestintä - Mainonta - Markkinointi - Internet - Viestintä - Mainonta - Markkinointi - Internet - Viestintä - Markkinointi - Internet - Viestintä
- Mainonta - Markkinointi - Internet - Mainonta - Markkinointi - Internet - Viestintä - Mainonta - Markkinointi
33
SAMI WAULU
040 742 3121
[email protected]
www.samwaulu.net
Kuvatuotantoa
34
Mielikuvien ideointia ja kuvankaunista visuaalista
tuotantoa. Tuotan kuvamateriaalia digitaalisesti,
piirtäen, maalaten ja valokuvaten. Tarvittaessa voin
yhdistellä kaikkia, rikkoa todellisuuden rajat ja saavuttaa
sanoinkuvaamattoman. Ainutlaatuisen kuvituksen avulla
viestintäsi erottuu massasta ja jäät mieleen. Jos etsit
”avaimet käteen” ratkaisua viestintäsi tarpeisiin, toteutan
mielikuviesi mukaisesti painotuotteita ja www-sivustoja,
kuvamateriaalien korjausta, jälkikäsittelyä ja muokkausta.
Millainen sinun mielikuvasi on? Tehdään siitä todellisuutta
toiveidesi mukaisesti.
WWW-sivuja
Kuvittaja - Kuvankäsittely - Valokuvaaja - Freelancer - Piirrokset - Mielikuvat - Www-sivut - Kuvittaja - Kuvankäsittely - Valokuvaaja - Freelancer - Piirrokset - Mielikuvat - Www-sivut - Kuvankäsittely - Valokuvaaja - Freelancer
- Piirrokset - Www-sivut - Kuvittaja - Kuvankäsittely - Valokuvaaja - Freelancer - Piirrokset - Mielikuvat - Www-
35
Yritykset, jotka löytyvät tämän Tapahtumat
ja tuottajapalvelut- välilehden alta, tarjoavat
elämyksiä, joista voi kertyä elinikäisiä muistoja:
komediaa, musiikkia ja muuta toimintaa.
Jokaiselle yritykselle löytyy jotakin sopivaa.
36
TAPAHTUMAT JA TUOTTAJAPALVELUT
KULTTUURIDYNAMO
SUUNNITTELUTOIMISTO GRAFIRO
TURUN TÄHTITUOTANTO OY
LOGOMO OY
SAARISTO-OOPPERA
TANSSITEATTERI ERI
KYMMENEN TIKKUA LAUDALLA
GALLERIA REGINA
SAMULI KOIVULAHTI
ARS AMPHORA
TURUN NUORI TEATTERI - ÅBO UNGA TEATER RY
TURUN LINNAN TRUBADUURI - ÅBO SLOTTS TRUBADUR
SIRKUSTAITEILIJA JANNA HAAVISTO
B-GALLERIA
STUDIO TULITÄHTI
V.R. STUDIO
TMI TUOMO TIRRONEN
MINNA HOKKA
JORMA HARJU
TURUN ELÄVÄN MUSIIKIN YHDISTYS - TELMU RY
38
39
40
41
42
43
44
45
46
47
48
49
50
51
52
53
54
55
56
57
37
KULTTUURIDYNAMO
040 766 5063
[email protected]
www.kulttuuridynamo.fi
Kulttuuridynamo on kulttuurituotantoihin ja klassisen
musiikin esittäjiin keskittyvä yritys. Kulttuuridynamo
toimii välittäjänä ja ideoijana, kun haluatte jotain uutta ja
erilaista tai vastaavasti perinteistä ohjelmaa yrityksenne
tai organisaationne juhliin, koulutustilaisuuksiin tai
kokouksiin. Kulttuuridynamolla on lisäksi vahva kokemus
erilaisten kulttuuritapahtumien ja -projektien sekä
konserttien järjestämisessä.
Tuottajan palvelut
Pipsa innostaa
Rikas, rakas, kanavaras
38
Luotettava - Laadukas - Hauska - Ammattitaitoinen - Rehellinen - Eteenpäin katsova - Luotettava - Laadukas
- Hauska - Ammattitaitoinen - Rehellinen - Eteenpäin katsova -Luotettava - Laadukas - Hauska - Ammattitaitoinen - Rehellinen - Eteenpäin katsova -Luotettava - Laadukas - Hauska - Ammattitaitoinen - Rehellinen
SUUNNITTELUTOIMISTO
GRAFIRO
040 556 6175
[email protected]
www.grafiro.fi
TEHDÄÄN YHDESSÄ aineistoistasi painotuotteita,
toteutetaan tapahtumia ja musiikkiesityksiä tai
järjestetään koulutusta Ohjaan myös projektisi aineiston
tuottamista ja keräämistä sosiaalisen median työkalujen
avulla. Sähköisen median ja julkaisugrafiikan asiantuntija
on yhteistyökumppanisi silloin, kun projektisi kaipaa
lisäapua.
Tuottaja
Graafinen suunnittelu
Koulutus ja
konsultointi
Graafinen suunnittelu - Sosiaalinen media - Tapahtumat - Kehittämishankkeet - Nettisivut - Taittotyöt - Koulutus - Julkaisut -Graafinen suunnittelu - Sosiaalinen media - Tapahtumat - Kehittämishankkeet - Nettisivut Taittotyöt - Koulutus - Julkaisut -Graafinen suunnittelu - Sosiaalinen media - Tapahtumat - Kehittämishankkeet
39
TURUN
TÄHTITUOTANTO OY
0400 524 814
[email protected]
www.fiftyrecords.com
Turun Tähtituotanto Oy on perustettu vuonna 1989 ja
sen levymerkkejä ovat fifty-fifty records, Sointu, Ultra
ja Melody. Yhtiön toimialoina ovat äänitetuotanto ja
musiikin kustannustoiminta sekä ohjelmapalvelut.
Tähtituotanto on tuottanut äänitteitä laaja-alaisesti.
Yhtiö on julkaissut myös mm. Suomen ensimmäisen
äänilevytehtaan SOINNUN historiasta (1938-56) kertovan
CD-levysarjan. Tähtituotanto on järjestänyt vuodesta
2000 lähtien Uudenvuodenaaton Sointu-konsertteja,
joissa Sointu-orkesterin solisteina on esiintynyt jo
suuri joukko maamme eturivin taiteilijoita. Lisätietoja
levyistä saat tutustumalla levykauppamme valikoimiin.
Ohjelmapalveluista saa lisätietoa ottamalla meihin
yhteyttä.
Yhtiön oma
levytuotanto
Sointu-orkesteri
Levy-yhtiöpalvelut
40
Levy-yhtiö - Ohjelmapalvelu - Tanssit - Populaarimusiikki - Musiikki - Konsertti - Tuottajapalvelu - Sointu - Levyyhtiö - Ohjelmapalvelu - Tanssit - Populaarimusiikki - Musiikki - Konsertti - Tuottajapalvelu - Sointu - Levy-yhtiö
- Ohjelmapalvelu - Tanssit - Populaarimusiikki - Musiikki - Konsertti - Tuottajapalvelu - Sointu - Levy-yhtiö -
Logomo on kulttuuri- ja tapahtumakeskus
sekä juhlapaikka Turussa. Se avautui Turun
kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 pääareenaksi ja siinä
mielessä aloitti toimintansa suoraan huipulta. Logomosta
löytyy erikokoisia juhlatiloja joka tilanteeseen, kymmenen
hengen tilaisuuksista jopa tuhannen vieraan illallisiin.
Tilojen muunneltavuus on maksimoitu, joten monia
niistä voi pienentää ja suurentaa, jakaa ja yhdistellä.
LOGOMO-Salin monikäyttöisyyden takaa ainutlaatuinen
ilmatyynyillä liikkuva katsomo. LOGOMO-Salin yhteyteen
valmistuu kokous- ja kongressitiloja sekä ravintolatilaa
syksyllä 2012. Luovan alan yritykset tulevat saamaan aivan
uudenlaisia toimitiloja Logomoon 2013 alussa.
LOGOMO OY
010 322 4990
[email protected]
www.logomo.fi
Kokoukset ja
kongressit
Tapahtumat ja juhlat
Työ- ja toimistotilat
Tapahtuma- ja juhlatila - Kokous- ja kongressitila - Näyttelytila - Toimitila - Tapahtuma- ja juhlatila - Kokous- ja
kongressitila - Näyttelytila - Toimitila -Tapahtuma- ja juhlatila - Kokous- ja kongressitila - Näyttelytila - Toimitila Kokous- ja kongressitila - Näyttelytila -Tapahtuma- ja juhlatila - Toimitila - Kokous- ja kongressitila - Näyttelytila
41
SAARISTO-OOPPERA
050 521 7050
[email protected]
www.saaristo-ooppera.fi
Saaristo-ooppera on pieni oopperaseurue, jonka
perustaja on Kansallisoopperan solistilaulaja Päivi Nisula.
Seurue järjestää korkeatasoisia pienen mittakaavan
ooppera- ja musiikkitaideteoksia Länsi-Suomessa, Turun
seudulla ja Turunmaan saaristossa. Saaristo-ooppera
on taiteellisesti kunnianhimoinen ja tuotannoissaan
ketterä taidehautomo, joka haluaa puhutella
perinteistä oopperayleisöä nimekkäillä taiteilijoillaan
ja houkutella uusia oopperan ystäviä mielenkiintoisilla
teosvalinnoillaan.
Kulttuurintuotanto
Erilaisia musiikkiteoksia
ja konsertteja lähtien
muutaman henkilön
konsertista/ravintolakeikasta
suuriin oopperatuotantoihin.
42
Ooppera - Musiikki - Kulttuuri - Saaristo - Ooppera - Musiikki - Kulttuuri - Saaristo -Ooppera - Musiikki - Kulttuuri - Saaristo -Ooppera - Musiikki - Kulttuuri - Saaristo -Ooppera - Musiikki - Kulttuuri - Saaristo -Ooppera Musiikki - Kulttuuri - Saaristo -Ooppera - Musiikki - Kulttuuri - Saaristo -Ooppera - Musiikki - Kulttuuri - Saaristo
Tanssiteatteri ERIn perustivat vuonna 1989 suomalaiset
tanssija-koreografit Tiina Lindfors, Lassi Sairela ja Eeva
Soini. Ryhmä on tullut tunnetuksi omaperäisistä ja
vaikuttavista tanssiesityksistään sekä Suomessa että
ulkomailla. Mukana ryhmässä on myös Hanna-Kaisa
Rajala, Jukka Kontusalmi ja Toni Laakkonen. Teatteri on
toiminut omissa tiloissaan Turussa jo vuodesta 1989. ERIn
toiminta kattaa noin 3000 esitystä kotimaassa ja yli 300
ulkomailla. ERIlle on myönnetty työstään tanssitaiteen
parissa useita palkintoja, kuten Läänin taidepalkinto
vuonna 1992, Opetus- ja kulttuuriministeriön Suomipalkinto vuonna 1995 sekä Turun Teatterikerho ry:n
Naamio-palkinto vuonna 2009.
TANSSITEATTERI ERI
(02) 250 1032
[email protected]
www.eridance.net
Varaa ERI tilaisuuteesi
ERI-emotion
työyhteisöohjelma
Tanssi - Teatteri - Tanssiteatteri - Musiikki - Esitys - Koreografia - Työyhteisö - Seniori - Tanssi - Teatteri - Tanssiteatteri - Musiikki - Esitys - Koreografia - Työyhteisö - Seniori -Tanssi - Teatteri - Tanssiteatteri - Musiikki - Esitys
- Koreografia - Työyhteisö - Seniori -Tanssi - Teatteri - Tanssiteatteri - Musiikki - Esitys - Koreografia - Työyhteisö
43
KYMMENEN
TIKKUA LAUDALLA
040 705 3868
[email protected]
www.kymmenentikkua.fi
Yrityspaketit
Lasten synttärit
Kymmenen tikkua laudalla on erilaisia aktiviteetteja
tarjoava yritys. Aktiviteetit koostuvat erilaisista yksilöja ryhmätehtävistä, sopivasti huumorilla höystettyinä.
Aktiviteetteja on laidasta laitaan, sekä pienille että suurille
ryhmille. Jos siis kaipaat leikkimielistä ohjelmaa tai
hieman hurjempaakin toimintaa kokousryhmällesi, lasten
synttäreille, polttareihin, yhdistyksesi tapahtumiin, leireille
tai kouluryhmille, niin ota meihin yhteyttä!
Polttariseurueet
44
Ohjelmapalvelut - Aktiviteetit - Lasten synttärit - Polttarit - Tyky-päivät - Ohjelmapalvelut - Aktiviteetit - Lasten
synttärit - Polttarit - Tyky-päivät - Ohjelmapalvelut - Aktiviteetit - Lasten synttärit - Polttarit - Tyky-päivät Ohjelmapalvelut - Aktiviteetit - Lasten synttärit - Polttarit - Tyky-päivät - Ohjelmapalvelut - Lasten synttärit
GALLERIA REGINA
(02) 233 3606
[email protected]
www.galleriaregina.fi
Galleria Regina on Turun keskustassa, Tuomiokirkkosillan
kupeessa toimiva taidegalleria. Järjestämme noin kolmen
viikon välein vaihtuvia myyntinäyttelyitä. Vuokrattavia
näyttelytiloja on kolme: suurin 105m² (sali ) ja kumpikin
pieni tila (kammari) 25m². Näyttelytilojen lisäksi on
keittiötilat mm. avajaisten järjestämistä varten. “Putiikki”huoneessa on myynnissä näyttelyn pitäneiden teoksia,
mm. maalauksia, grafiikkaa, veistoksia. Gallerialla on
myös oma myyntikokoelma. Gallerian yhteydessä on
kehystämö, kehystämme metalli- ja puulistoin. Galleria
Regina on ollut toiminnassa noin 20 vuoden ajan.
Vaihtuvat
myyntinäyttelyt
Taidemyynti
Kehystyspalvelu
Galleria - Taidenäyttely - Kuvataide - Taidemyynti - Kehystyspalvelu - Turku - Galleria - Taidenäyttely - Kuvataide
- Taidemyynti - Kehystyspalvelu - Turku -Galleria - Taidenäyttely - Kuvataide - Taidemyynti - Kehystyspalvelu
- Turku -Galleria - Taidenäyttely - Kuvataide - Taidemyynti - Kehystyspalvelu - Turku -Galleria - Taidenäyttely
45
SAMULI KOIVULAHTI
044 076 1669
[email protected]
www.samulikoivulahti.com
LIVE-musiikkiin keskittynyt Sanoittaja / A&R. Toimin
sanoittajana erinäisissä musiikkiproduktioissa ja
autan esiintyjiä mm. julisteiden, kotisivujen ja levyn
kansien suunnittelussa. Pari pientä linjausta: • Ominta
aluettani ovat suomenkieliset pop-, rock-, blues- ja
lauluntekijäprojektit. • En ota biisien tekemisestä rahaa,
paitsi erityistapauksissa. • Pyrin pitämään ainakin osan
lauluista kuultavana myös jukeboksissani. • Etusijalla ovat
ne esiintyjät, jotka esittävät biisejäni livenä! Ota yhteyttä,
mikäli koet että voisimme jollakin tapaa hyödyttää
toisiamme. ;-)
Biisit
Esiintyjät
46
Sanoittaja - Lauluntekijä - Musiikki - Esiintyjät - Lauluja - Biisejä - A&R - Ohjelmatoimisto -Sanoittaja - Lauluntekijä
- Musiikki - Esiintyjät - Lauluja - Biisejä - A&R - Ohjelmatoimisto -Sanoittaja - Lauluntekijä - Musiikki - Esiintyjät Lauluja - Biisejä - A&R - Ohjelmatoimisto -Sanoittaja - Lauluntekijä - Musiikki - Esiintyjät - Lauluja - Biisejä - A&R
ARS AMPHORA
045 6350 800
[email protected]
www.arsamphora.com
Ars Amphora on luovuuden tavaratalo. Palvelen
visuaalisen suunnittelun puolella AD.nä tarjoten
laadukasta suunnittelua mainosviestinnän parissa.
Sisustussuunnittelu puolella tarjoan monivuotista
osaamistani julkitilojen, laivojen ja yksityiskotien
sisustamiseen. Olen väriohjaaja ja väriterapeutti ja
palvelen värivalinnoissa. Ammattiastrologina teen
astrologisia tulkintoja, elämyshetkiä, kursseja ja luentoja
yrityksille, yhteisöille ja kaikille tarvitseville.
Visuaalista
suunnittelua
Astrologisia
elämyshetkiä
Sisustusja väripalvelua
Astrologisia palveluja - Visuaalista suunnittelua - 3D-sisustuskuvat - Sisustussuunnittelua - Värisuunnittelua
- Elämyshetkiä - Väriterapiaa - Mainossuunnittelua - Kursseja ja koulutusta - Astrologisia palveluja Visuaalista suunnittelua - Sisustussuunnittelua - Värisuunnittelua - Elämyshetkiä - 3D-sisustuskuvat -
47
TURUN NUORI TEATTERI ÅBO UNGA TEATER RY
(02) 232 2812
[email protected]
www.nuoriteatteri.com
Turun Nuori Teatteri on ammattijohtoinen
harrastajateatteri, jossa näyttelevät lapset ja nuoret.
Toiminassa on mukana vuosittain n. 300 jäsentä. Teatteri
tarjoaa eri ikäisille laadukkaita produktioita. Ohjelmistossa
on musikaaleja, nuorisonäytelmiä, musiikkihupailuja,
lastenteatteria, nukketeatteria, kesäteatteria, yms.
Turun Nuori Teatteri sijaitsee Linnankatu 31:ssä (käynti
Ursininkadun puolelta).
Puputyttö
YhdetVieläJaSittenHäät
Ronja Ryövärintytär
48
Puputyttö - Etsiväkerho Hurrikaani ja kammokellarin arvoitus - Musiikkihupailu Yhdet vielä ja sitten häät Sketsihupailu Vanhoja piikoja viiksekkäitä - Ronja Ryävärintytär - Puputyttö - Etsiväkerho Hurrikaani ja
kammokellarin arvoitus - Musiikkihupailu Yhdet vielä ja sitten häät - Sketsihupailu Vanhoja piikoja viiksekkäitä
TURUN LINNAN TRUBADUURI ÅBO SLOTTS TRUBADUR
045 674 1369
Juhla ilman musiikkia voi helposti tuntua lattealta, ja
äänitteeltä soiva taustamusiikki ei oikein kunnon juhliin
istu. Eikä juhlatilaisuuteen mikä tahansa musiikki sovi.
Turun Linnan Trubaduuri Magnus Gräsbeck omaa
reippaan 30 vuoden kokemuksen siitä, mikä saa ihmiset
viihtymään. Sopivasti vanhaa ja uutta, musiikkia ja
hauskaa juttua. Ja myös mahdollisuus syödä ja rupatella
musiikin välillä.
[email protected]
www.magnusgrasbeck.com
Trubaduuri-ohjelma
Duo-ohjelma
Bändi-ohjelma
Trubaduuri - Trubadur - Juhlamusiikki - Syntymäpäivät - Karonkat - Häät - Rapujuhlat - Myynnin edistäminen
- Juhlamusiikki - Syntymäpäivät - Karonkat - Häät - Rapujuhlat - Myynnin edistäminen -Trubaduuri - Trubadur
- Syntymäpäivät - Karonkat - Häät - Rapujuhlat - Myynnin edistäminen -Trubaduuri - Trubadur - Juhlamusiikki
49
SIRKUSTAITEILIJA
JANNA HAAVISTO
040 508 8445
[email protected]
jannahaavisto.com
Sirkustaiteilija Janna Haavisto on esittäväntaidealan
alan moniosaaja: ohjaaja, kouluttaja, näyttelijä,
juontaja ja edustaja. Haavisto sopii Juhliin esiintyjäksi,
virkistyspäivään kouluttajaksi, seminaarin emännäksi ja/
tai luovuuden asiantuntijaksi luovuutta monipuolisesti
soveltaen! Haaviston erikoisala on fyysinen komiikkaa ja
hänet tunnetaan myös Klovni Brittana.
Ohjelmatarjonta
Esittäväntaiteen
koulutus
Edustustehtävät
50
Teatteri - Juontaminen - Fyysisyys - Komiikka - Koulutus - Edustus - Sirkus - Teatteri - Juontaminen - Fyysisyys
- Komiikka - Koulutus - Edustus - Sirkus - Teatteri - Juontaminen - Fyysisyys - Komiikka - Koulutus - Edustus
- Sirkus - Teatteri - Juontaminen - Fyysisyys - Komiikka - Koulutus - Edustus - Sirkus - Teatteri - Juontaminen
B-GALLERIA on voittoa tavoittelematon
Nykykulttuuriyhdistys Suunnitelma B ry:n ylläpitämä
Turussa keskustassa sijaitseva galleria, joka pyrkii
tarjoamaan edullisen ja helposti lähestyttävän tilan
nuorille taiteilijoille. B-gallerialla järjestetään myös
keikkoja, elokuvanäytöksiä, luentoja, workshopeja,
taidetapahtumia ja happeningeja. B-gallerian
takahuoneessa toimii pienimuotoinen B-butik, jossa
myydään esimerkiksi asusteita, koruja, vintage-vaatteita ja
musiikkia.
GALLERIA AVOINNA ti-pe klo 12-18 la-su klo 12-16.
B-GALLERIA
044 284 5381
[email protected]
bgalleria.net
Näyttelyn pitäminen
B-gallerian jäsenyys
B-butik
Nykytaide - Kuvataide - Galleria - Nykykulttuuri - Nykytaide - Kuvataide - Galleria - Nykykulttuuri -Nykytaide
- Kuvataide - Galleria - Nykykulttuuri -Nykytaide - Kuvataide - Galleria - Nykykulttuuri -Nykytaide - Kuvataide
- Galleria - Nykykulttuuri -Nykytaide - Kuvataide - Galleria - Nykykulttuuri -Nykytaide - Kuvataide - Galleria -
51
STUDIO TULITÄHTI
044 376 6033
[email protected]
www.studiotulitahti.fi
Studio Tulitähti on matalan kynnyksen äänitysstudio ihan
tavallisille ihmisille. Autamme sinua toteuttamaan oman
musiikillisen unelmasi avaimet käteen periaatteella aina
kappaleiden valinnasta lopulliseen cd-levyyn asti! Jos
haluat tulla tallentamaan oman karaokebravuurisi, sekin
onnistuu. Meillä on sopimus tiettyjen karaoketaustojen
käytöstä äänityksissä. Lisäksi teemme kaikkea mikä liittyy
ääneen: mainoksia, tunnareita, kuunnelmia, ym.
Omakustannelevy
Laulu
karaoketaustoilla
Äänityöt yrityksille
52
Äänitys - Levytys - Karaoke - Omakustanne - Lahjakortti - Lahja - Uniikki - Erilainen - Äänitys - Levytys - Karaoke
- Omakustanne - Lahjakortti - Lahja - Uniikki - Erilainen -Äänitys - Levytys - Karaoke - Omakustanne - Lahjakortti
- Lahja - Uniikki - Erilainen -Äänitys - Levytys - Karaoke - Omakustanne - Lahjakortti - Lahja - Uniikki - Erilainen
V.R. Studio on uusi korkealuokkainen nauhoitusstudio
kulttuurikeskus Logomon yhteydessä Turussa, 1800-luvun
punatiilisen VR.n konepajarakennuksen loft-huoneistossa.
Avarat ja viihtyisät 175 neliön tilat, nostalginen tunnelma
sekä analoginen ja digitaalinen huipputekniikka
yhdessä korkean tuotannollisen ammattitaidon kanssa
takaavat hengentuotteesi korkeimman mahdollisen
laadun. Yrityksen päätuotteita ovat tuotanto, äänitys- ja
miksauspalvelut sekä äänisuunnittelu. Tilat on varusteltu
monipuolisesti myös esitysteknisesti, joten ne soveltuvat
mm. esittävien taiteiden käyttöön sekä pienten
tapahtumien ja kongressien järjestämiseen.
V.R. STUDIO
050 339 1830
[email protected]
www.vrstudio.fi
Äänitys ja miksaus
Äänisuunnittelu
Tilavuokrapalvelut
Äänitysstudio - Äänitys - Miksaus - Masterointi - Äänisuunnittelu - Tilavuokra - Äänitysstudio - Äänitys - Miksaus
- Masterointi - Äänisuunnittelu - Tilavuokra -Äänitysstudio - Äänitys - Miksaus - Masterointi - Äänisuunnittelu
- Tilavuokra -Äänitysstudio - Äänitys - Miksaus - Masterointi - Äänisuunnittelu - Tilavuokra -Äänitysstudio -
53
TMI TUOMO TIRRONEN
0400 853 975
[email protected]
www.tuomotirronen.com
Klassisen ja akustisen kitaramusiikin ammattilainen
Tuomo Tirronen tarjoaa musiikkiesityksiä ja
kitaransoitonopetusta. Kitaramusiikkia erilaisiin
tilaisuuksiin kirkkokonserteista yritystilaisuuksiin.
Voit tilata kitaristi Tuomo Tirrosen myös eri
soitinkokoonpanoilla esim. huilun,viulun, kitaraduon
tai kitaratrion muodossa. Yksilöopetusta eri ikäisille
kitaransoitosta kiinnostuneille.
Kitaramusiikkia
Kitara ja
muut soittimet
Kitaransoitonopetusta
54
Kitara - Klassinen - Akustinen - Kitaransoitonopetus - Kitaransoitonopettaja - Kitarakonsertti - Trio - Duo - Kitara
- Akustinen - Kitaransoitonopetus - Kitaransoitonopettaja - Kitarakonsertti - Trio - Duo -Kitara - Klassinen Kitaransoitonopetus - Kitaransoitonopettaja - Kitarakonsertti - Trio - Duo -Kitara - Klassinen - Akustinen
Minna Hokan seurassa löydät ja kehität itseäsi, olet sitten
lapsi, nuori, aikuinen, eläkeläinen tai elämän kolhima.
Lähtisimmekö melomaan, vaikkapa aamukuudelta tai iltaaurinkoon; vai uskallatko opetella eskimopyörähdyksen
ja harjoitella pelastautumistaitoja? Kenties teemme
rauhallisen retriittimelonnan, venyttelemme kallioilla
ja yövymme teltoissa autiolla saarella. Tartu torveen
ja kajauta kunnolla! Kädentaitojen ja paimensoitinten
ammattilaisena Minna tarjoaa esitelmiä, soitinrakennusym. työpajoja ja konsertteja asiakkaan toiveiden
mukaisesti. Yhteismusisointi Minnan rakentamilla
perinne- ja uusiosoittimilla tarjoaa ainutlaatuisen
tilaisuuden irrotella ja liikkua vaistonvaraisesti.
MINNA HOKKA
040 515 1653
[email protected]
www.minnahokka.com
Paimensoittimet
soikoot
Itkulaulukurssi
Teos ITE-taiteilijalta
Kuvat: Terhi Arell
Luontopalvelut - Kansanmusiikki - Inhimillisyys - Kädentaidot - Hiljainen ohjelmapalvelu - Elämyksiä - Itkulaulut - Paimensoittimet - Luontopalvelut - Kansanmusiikki - Inhimillisyys - Kädentaidot - Hiljainen ohjelmapalvelu - Elämyksiä - Itkulaulut - Paimensoittimet - Luontopalvelut - Kansanmusiikki - Inhimillisyys - Käden-
55
JORMA HARJU
0400 181 404
[email protected]
www.mistreated.galleria.fi
Valokuvausta kaikkea maan ja taivaan väliltä niin
etelästä pohjoiseen kuin idästä länteen. Maisemia,
vuodenaikoja, luontoa kauempaa ja lähempää, kukkia,
marjoja, hedelmiä, sieniä ja kaikkia pieniä yksityiskohtia
unohtamatta. Vettä ja sen kaikkia olomuotoja aina
pisarasta lumeen. Kaikki juhlakuvaukset, ylioppilaat,
rippikuvat, häät jopa hautajaiset.
Hääkuvaukset
Yo- ja rippijuhlat
Kaikki kuvaukset
56
Valokuvausta - Hääkuvaus - Juhlakuvaus - Luontokuvaus - Maisemakuvaus - Poseeraus - Muotokuvaus
- Valokuvaaja - Valokuvausta - Hääkuvaus - Juhlakuvaus - Luontokuvaus - Maisemakuvaus - Poseeraus Muotokuvaus - Valokuvaaja -Valokuvausta - Hääkuvaus - Juhlakuvaus - Luontokuvaus - Maisemakuvaus
Telmu on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka
tarkoituksena on kehittää ja ylläpitää populaarija rockmusiikin harrastusta sekä edistää ja tukea
musiikkitoiminnan kehitystä Turussa ja lähialueilla.
Tavoitteena on luoda mahdollisuuksia lahjakkaille ja
kiinnostaville elävän musiikin tekijöille kaupallisesta
menestyksestä ja medianäkyvyydestä riippumatta.
Telmu tukee musiikkia – kuuntele sen ääntä.
TURUN ELÄVÄN MUSIIKIN
YHDISTYS - TELMU RY
040 721 7870
[email protected]
www.telmu.fi
Telmun jäsenyys
Jäsenilleen Telmu tarjoaa elävää
musiikkia edullisesti sekä huimia
etuja useista alan yrityksistä.
Musiikki - Live musiikki - Konsertti - Bänditoiminta - Keikka - Rock - Pop - Yhdistys - Musiikki - Live musiikki Konsertti - Bänditoiminta - Keikka - Rock - Pop - Yhdistys -Musiikki - Live musiikki - Konsertti - Bänditoiminta Keikka - Rock - Pop - Yhdistys -Musiikki - Live musiikki - Konsertti - Bänditoiminta - Keikka - Rock - Pop - Yhdistys
57
Muotoilulla tuotteen käyttöominaisuudet
ja harkittu ulkonäkö muodostavat toimivan
kokonaisuuden. Tuotekehityksellä uudet
ominaisuudet ja valmistustekniikat yhdistyvät
kilpailukykyiseksi tuotteeksi. Ne ovat siis
elinkeinoelämän palveluita, joiden avulla
voidaan tukea yrityksen olemassa olevia
toimintoja. Näillä voidaan parantaa tuotteiden
ja palveluiden sekä tuotteiden laatua,
markkinointi että asiakaslähtöisyyttä.
58
MUOTOILU JA TUOTEKEHITYS
TMI HIPPAPUKU
A45 - ANELJÄVIIS
MARJO MALIN
LIFE ON A LEAF - TALO
VALTTERI WILÉN
AANMAA
DESIGN JOAKIM UIMONEN
SAANA JA OLLI
WOODOO DESIGN OY
GEDIGO
BOUTIQUE HEEBEN
TAITO DESIGN
ESSI KOTAVIITA / VIITA
TEIJA PURANEN
SISUSTUSARKKITEHTITOIMISTO RAIMO VOLANEN
IDIS DESIGN OY
DAMA DESIGN
SOLAR DESIGN TMI
JAALA INDUSTRIAL DESIGN OY
JOHANNA K. DESIGN
LAURA ANN
TULIMETSÄ TMI
ARKKITEHTUURI MJK
PUUTYÖ JA RESTAUROINTI LINDBLAD OY
IHANNA DESIGN
UURTE DESIGN
MARMORIMOSAIIKKI FINLAND / NINA KIVINIEMI
YONO - CREATIVITY MEETS CLOTHING
RUBYPICTURES ART & TATTOO
ADOXA BOUTIQUE
REIMA HONKASALO
KEIDAS-SUUNNITTELU
RAINIO DESIGN
60
61
62
63
64
65
66
67
68
69
70
71
72
73
74
75
76
77
78
79
80
81
82
83
84
85
86
87
88
89
90
91
92
59
T:MI HIPPAPUKU
050 525 3901
[email protected]
www.hippapuku.blogspot.com
T:mi Hippapuku suunnittelee ja valmistaa yksilöllisiä ja
nostalgisia pukineita. Sesonkien mukaan uudistuvat
pienet mallistot naistenvaatteita sekä asusteita saavat
innoituksensa kiinnostuksesta ja kaihosta menneisiin
vuosikymmeniin. Jokainen Hippapuku tehdään Turussa
tuulisähköllä ja käsityönä. Tuotteissa korostuvat huolella
viimeistellyt uniikit yksityiskohdat, ja Hippapuvun voi
tilata itselleen myös omien mittojensa ja toiveittensa
mukaan.
Vaate- ja
asustemallisto
Vaatteet
mittatilauksena
Esiintymisasut
ja puvustus
60
Naistenvaatteet - Yksilöllisyys - Käsityö - Nostalgia - Tyttömäisyys - Asusteet - Korut - Eettisyys - Naistenvaatteet
- Yksilöllisyys - Käsityö - Nostalgia - Tyttömäisyys - Asusteet - Korut - Eettisyys -Naistenvaatteet - Yksilöllisyys
- Käsityö - Nostalgia - Tyttömäisyys - Asusteet - Korut - Eettisyys -Naistenvaatteet - Yksilöllisyys - Käsityö -
A45 on oikea yritys, kun mietitään ja ideoidaan yrityksen
strategiaan uusia suuntauksia ja palveluita. Se toimii
kokonaisvaltaisesti graafisesta suunnittelusta aina
palvelumuotoiluun yrityksen identiteetin rakentamisessa.
Kuuntelemalla ja kartoittamalla käyttäjien tarpeita,
havainnoimalla uusia palveluaihioita sekä luomalla uutta
voimaa vanhoihin palveluihin A45 auttaa ymmärtämään
ja toteuttamaan löydetyt kehitystulokset. Tärkeintä
on löytää innostava ja oikea polku, josta yritys todella
hyötyy. A45:n vahvuutena on muotoilijan ammattitaito
niin käyttäjälähtöisissä konseptisuunnitteluissa kuin
graafisessa käyttöliittymäsuunnittelussakin.
A45 - ANELJÄVIIS
040 1911 020
[email protected]
www.a45.fi
Who are you?
What do you value?
Palvelumuotoilu - Graafinen - Suunnittelu - Ideointi - Muotoilu - Käyttäjä - Käytettävyys - Design - Palvelumuotoilu
- Graafinen - Suunnittelu - Ideointi - Muotoilu - Käyttäjä - Käytettävyys - Design -Palvelumuotoilu - Graafinen Suunnittelu - Ideointi - Muotoilu - Käyttäjä - Käytettävyys - Design -Palvelumuotoilu - Graafinen - Suunnittelu
61
MARJO MALIN
040 702 1390
[email protected]
www.marjomalin.com
Pitkän kokemuksen omaava Marjo Malin tekee graafista
suunnittelua asiakasta kuunnellen. Kirjojen ulkoasujen
suunnittelu ja taittaminen toteutuu selkeästi ja sisältöön
sopien. Samaa kaavaa toteuttaen hoituu myös muut
graafiset työt esim. kuvitukset, esitteet, julisteisteet, logot,
kotisivut, ilmoitukset, kutsu- ja käyntikortit...
Ulkoasun suunnittelu
Pienet taittotyöt
Kotisivut
62
Graafinen - Suunnittelu - Graafikko - Taitto - Esite - Kotisivut - Kuvitus - Käyntikortti - Graafinen - Suunnittelu
- Graafikko - Taitto - Esite - Kotisivut - Kuvitus - Käyntikortti -Graafinen - Suunnittelu - Taitto - Esite - Kotisivut
- Kuvitus - Käyntikortti -Graafinen - Suunnittelu - Graafikko - Taitto - Esite - Kotisivut - Kuvitus - Käyntikortti
Turun Hirvensalossa siaitsevassa taiteilija JanErik Anderssonin ja arkkitehti Erkki Pitkärannan
suunnittelemassa Life on a Leaf -talossa järjestetään
ryhmille tunnin kestäviä innostavia ja ajatuksia herättäviä
opastettuja kierroksia. Ennen kierrosta on pieni luento
jossa kerrotaan talon taustasta ja mitä kaikkea talo
sisältää. Talo esitellään kokonaisuudessaan. Luennon
aihetta voi myös kohdentaa, jos ryhmä on kiinnostunut
esim. suunnitteluprosessista, materiaaleista, tekniikoista
tai vaikka siitä miten 15 taiteilijaa teki teoksia talon
rakenteisiin. Ryhmän enimmäiskoko on 25 henkilöä.
LIFE ON A LEAF - TALO
040 702 1390
[email protected]
www.anderssonart.com/leaf/
Taidetalon esittely
Kuva: Matti A. Kallio
Turun Hirvensalossa siaitsevassa
Life on a Leaf -talossa
järjestetään ryhmille tunnin
kestäviä innostavia ja ajatuksia
herättäviä opastettuja kierroksia.
Taide - Taiteilija- Arkkitehti- Arkkitehtuuri - Luento - Luennoitsija - Andersson - Taide - Taiteilija- ArkkitehtiArkkitehtuuri - Luento - Luennoitsija - Andersson -Taide - Taiteilija- Arkkitehti- Arkkitehtuuri - Luento Luennoitsija - Andersson -Taide - Taiteilija- Arkkitehti- Arkkitehtuuri - Luento - Luennoitsija - Andersson
63
VALTTERI WILÉN
044 502 3303
[email protected]
www.wilen.cc
Hep! Tarjoan kohderyhmänsä huomioivaa
muotoilupalvelua tuotteiden, palveluiden
ja pakkausten käytettävyyden, asiakaslähtöisyyden ja
käyttäjäkokemuksen kehittämiseen
kattavalla ja räätälöitävissä olevalla palveluvalikoimalla.
Laaja yhteistyökumppaneiden verkosto antaa
mahdollisuuden toteuttaa projektit myös
kokonaisvaltaisena “avaimet käteen” -palveluna.
Kokemusta löytyy start-upeista ja kansainvälisten
brändien kanssa työskentelystä.
Tuote- ja
palvelumuotoilu
Graafinen suunnittelu
Pakkaussunnittelu
64
Tuotekehitys - Muotoilu - Pakkaussuunnittelu - Graafinen suunnittelu - Käytettävyys - Ergonomia Asiakaslähtöisyys - Mekaniikkasuunnittelu - Tuotekehitys - Muotoilu - Graafinen suunnittelu - Käytettävyys
- Ergonomia - Asiakaslähtöisyys - Mekaniikkasuunnittelu - Tuotekehitys - Muotoilu - Pakkaussuunnittelu -
AANMAA
0400 696 617
[email protected]
www.aanmaa.fi
Aanmaa on Anne ja Otto Aanmaa. Aanmaa suunnittelee
ja myy itse Suomessa käsityönä valmistamiaan tuotteita
– laukkuja ja koruja sekä hieman muuta. Aanmaa myy
tekemiään tuotteita erilaisissa myyntitapahtumissa ja
omassa nettikaupassa sekä tukkuna. Aanmaa toimii
Taalintehtaalla, Kemiönsaaren eteläosassa.
Suomalaista käsityötä
Suomalaista - Käsityötä - Käsityöyritys - Taalintehdas - Suomalaista - Käsityötä - Käsityöyritys - Taalintehdas Käsityötä - Käsityöyritys - Taalintehdas - Suomalaista - Käsityötä - Käsityöyritys - Taalintehdas - Suomalaista
- Käsityöyritys - Taalintehdas - Suomalaista - Käsityötä - Käsityöyritys - Taalintehdas - Suomalaista - Käsityötä
65
DESIGN JOAKIM UIMONEN
0400 440 639
[email protected]
www.ternbicycles.com
Design Joakim Uimonen teollisen muotoilun ja
mekaniikkasuunnittelun konsulttiyritys. Erikoisalana
polkupyöräsuunnittelu rungoista,vaihtajista,
ohjainkannattimista ja kammista valoihin, sekä
varusteisiin kuten pyöränkantolaukuihin ja iPhone
applikaatioihin. Asiakasyrityksinä maailmanlaajuisesti
toimivia polkupyöränvalmistajia, joista viimeisimpänä
kokoon taittuvia polkupyöriä valmistava Tern Bicycles,
jolle muotoiltu uusi pyörämallisto tulee keväällä 2012
myyntiin yli 30:ssä eri maassa. Suunnitellut pyörämallit
ovat voittaneet useita palkintoja kansainvälisesti
arvostetuissa polkupyöränsuunnittelukilpailuissa, kuten
kuvan Tern Eclipse S11i, mikä voitti IF Eurobike Design
Award:in 2011.
Polkupyöränsuunnittelu
Teollinen muotoilu
Mekaniikkasuunnittelu
66
Teollinen muotoilu - Polkupyörä - Suunnittelu - Muotoilu - Mekaniikkasuunnittelu - Käyttöliittymä Tuoteportfolio - Konsultti - Teollinen muotoilu - Polkupyörä - Suunnittelu - Muotoilu - Mekaniikkasuunnittelu
- Käyttöliittymä - Tuoteportfolio - Konsultti - Teollinen muotoilu - Polkupyörä - Suunnittelu - Muotoilu
Saana ja Olli suunnittelee ja valmistaa
ympäristönmyötäisiä sisustustekstiilejä. Tuotteet
valmistetaan eurooppalaisista hamppukankaista
lähituotantona Länsi-Suomen läänissä. Kankaat painetaan
Aitoossa ja tuotteet ommellaan Keikyällä. Teemme myös
tuotesuunnittelua muille yrityksille. Tuotteitamme on
mahdollista tilata yksilöityinä liikelahjoina.
SAANA JA OLLI
050 358 3378
[email protected]
www.saanajaolli.com
Liikelahjat
Tuotesuunnittelu
Sisustustuotteet
Liikelahjat - Sisustus - Tuotesuunnittelu - Ekologinen - Hamppu - Kotimainen - Lähituotanto - Sisustustekstiili
- Sisustus - Tuotesuunnittelu - Ekologinen - Hamppu - Kotimainen - Lähituotanto - Sisustustekstiili -Liikelahjat
- Tuotesuunnittelu - Ekologinen - Hamppu - Kotimainen - Lähituotanto - Sisustustekstiili -Liikelahjat - Sisustus
67
WOODOO DESIGN OY
040 709 0156
[email protected]
www.woodoodesign.fi
Suunnittelutoimisto WOODOO DESIGN Oy on
perustettu vuonna 2000. Toimistomme toteuttaa
asiakkaan toiveiden mukaan selkeän kokonaisuuden
yksityiskohtia unohtamatta. tuote-, kaluste-, valaistusja pienesinesuunnittelua sisustussuunnittelu, julki- ja
yksityiskohteet, messuosastot Suunnittelussamme
toteutuu innovatiivinen ja persoonallinen näkemys.
Huonekalusuunnittelu
Sisustussuunittelu
Esinesuunnittelua
68
Suunnittelu - Muotoilu - Huonekalu - Ruokapöytä - Mittatilaus - Liikelahja - Suunnittelutoimisto - Sisustussuunnittelu - Suunnittelu - Muotoilu - Huonekalu - Ruokapöytä - Mittatilaus - Liikelahja - Suunnittelutoimisto
- Sisustussuunnittelu - Suunnittelu - Muotoilu - Huonekalu - Ruokapöytä - Mittatilaus - Liikelahja -
Gedigo muotoilee ainutlaatuisia ja vain parhaasta
materiaalista design tuotteita liikkuvalle ihmiselle. Gedigo
tarjoaa nyt kaikille design ihmisille aidon palan Suomea.
Tavoitteenamme on tarjota asiakkaille hyvin suunniteltuja
ja lopputuloksena on oltava erinlaista ja jo olemasta
olevasta poikkeavaa, maustettuna ripauksella luksusta.
GEDIGO
044 449 4224
[email protected]
www.gedigo.com
www.gedigolifestyle.blogspot.com
Piece of Finland
First Aid Bag
Gedigo Necessary
Toimiva - Piece of Finland - Korkeluokkainen - Aito - Toimiva - Piece of Finland - Korkeluokkainen - Aito -Toimiva
- Piece of Finland - Korkeluokkainen - Aito -Toimiva - Piece of Finland - Korkeluokkainen - Aito -Toimiva - Piece
of Finland - Korkeluokkainen - Aito -Toimiva - Piece of Finland - Korkeluokkainen -Toimiva - Piece of Finland
69
BOUTIQUE HEEBEN
(02) 251 5569
[email protected]
www.heeben.fi
Boutique Heeben tarjoaa korkeaa suomalaista laatua
kaikenkokosille ja ikäisille naisille. Jo 30 vuoden ajan
Turussa toimiva yritys on valmistanut hurmaavia
käsinvärjättyjä design-vaatteita puuvillasta, pellavasta
ja hamppupellavasta. Takkeja, jakkuja, mekkoja... Suo
itsellesi Heebenin asu, viihdyt ja lumoat.
Uniikki takit
Puuvilla mekot
Ohutpellava tunikat
70
Käsinvärjätty - Pellavavaate - Puuvillavaate - Takki - Mekko - Isot koot - Pienet koot - Käsinvärjätty - Pellavavaate
- Puuvillavaate - Takki - Mekko - Isot koot - Pienet koot -Käsinvärjätty - Pellavavaate - Puuvillavaate - Takki Mekko - Isot koot - Pienet koot -Käsinvärjätty - Pellavavaate - Puuvillavaate - Takki - Mekko - Isot koot - Pienet
Meillä suunnitellaan ja tehdään pieniä ja suuria, maalle
sekä merelle. Ideat muotoutuvat ja realisoituvat
kuhunkin tarpeeseen sopiviksi. Meiltä saavat avun
mm. kalustevalmistajat, rakentajat ja remontoijat,
yrityksistä yksityishenkilöihin. Olemme erikoistuneet
tilojen ja kalusteiden kokonaisuuksien suunnitelmallisiin
toteutuksiin. Osaava yhteistyöverkosto auttaa pienissä
ja suuremmissa haasteissa ja parhaiden lopputulosten
aikaansaamisessa. Meiltä saatte käyttöönne esimerkiksi:
3D -suunnittelua 2D -suunnittelua tuotesuunnittelua
tuotekehityspalveluita kalustesuunnittelua
sisustusrakennesuunnittelua tilaratkaisuja
rakennuspalveluita mitä tarvitsette?
TAITO DESIGN
040 538 2961
[email protected]
www.taitodesign.com
Suunnittelupalvelut
Rakennuspalvelut
Remontointipalvelut
Suunnittelu - Sisustus - Tuotesuunnittelu - Kalusteet - Rakentaminen - Remontointi - Avaimet käteen Laivanrakennus - Suunnittelu - Sisustus - Tuotesuunnittelu - Kalusteet - Rakentaminen - Remontointi - Avaimet
käteen - Laivanrakennus -Suunnittelu - Sisustus - Tuotesuunnittelu - Kalusteet - Rakentaminen - Remontointi
71
ESSI KOTAVIITA / VIITA
040 466 3900
[email protected]
www.essikotaviita.com
VIITA on vaatetusalan artesaani, Essi Kotaviidan
lanseeraaman naistentakkituotemerkki. VIITAtakeissa klassisuus yhdistyy rohkeaan, uudenlaiseen
takkisuunnitteluun. Takit valmistetaan käsityönä
laadukkaista villakankaista Turussa. VIITA kunnioittaa
kädentaitoja, ajattoman muotoilun sekä materiaalien
laadukkuudella tataan tuotteen pitkäikäisyys. Viitatakkeihin pukeutuessaan pyritään, että ihminen tuntee
itsensä ainutlaatuiseksi ja oman arvonsa tiedostavaksi.
VIITA villakangastakki
Naisten villakangastakit.
Laadukkaat, välikausitakit
piensarjoina sekä mittatilauksena.
72
Vaatetussuunnittelu - Takki - Muoti - Käsityö - Putiikki - Vaatetussuunnittelu - Takki - Muoti - Käsityö - Putiikki
Takki - Muoti - Käsityö - Putiikki -Vaatetussuunnittelu - Takki - Muoti - Käsityö - Putiikki - Vaatetussuunnittelu
- Muoti - Käsityö - Putiikki -Vaatetussuunnittelu - Takki - Muoti - Käsityö - Putiikki -Vaatetussuunnittelu - Takki
Suunnittelen kuoseja, koristeita, kuvioita, ornamentteja
tekstiiliteollisuuden, pientavarateollisuuden ja
paperiteollisuuden tuotteiden pinnoille. Pyrin laajaalaiseen kädenjälkeen, sekä trendeistä tietoiseen
kaupalliseen suunnitteluun, että erityisesti oman tyylin
kehittämiseen ja jo nähdyn haastamiseen. Uutena
haasteena olen kiinnostunut kuvitusprojekteista
teksteihin. TaM 2006, tekstiilitaide, Taik.
TEIJA PURANEN
050 339 1883
[email protected]
www.teijapuranen.blogspot.com
Tekstiilikuosisuunnittelu
Koristekuviosuunnittelu
Kuvitus
Muotoilu -Tekstiilisuunnittelu - Kuosisuunnittelu - Kuvitus -Tekstiilitaide - Kuosi - Malli -Tekstiili -Tekstiilisuunnittelu
- Kuosisuunnittelu - Kuvitus - Tekstiilitaide - Kuosi - Malli - Tekstiili - Muotoilu - Kuosisuunnittelu - Kuvitus Tekstiilitaide - Kuosi - Malli - Tekstiili -Muotoilu - Tekstiilisuunnittelu - Kuosisuunnittelu - Kuvitus - Tekstiilitaide
73
SISUSTUSARKKITEHTITOIMISTO RAIMO VOLANEN
0400 523 444
[email protected]
www.finnishdesigners.fi
Suunnittelua perinnerakentamisessa, matala- ja
vaihtoehtoenergiakohteissa. Turun ensimmäinen
aurinkotalo Kuuvuorella, jonka piharakennuksessa
toimisto. Korttelipihojen ja puistojen suunnittelua,
esimerkkeinä As.Oy Kauppiaskatu 20 ja Nummen
Keskuspuisto Turussa. Aurinkotarha jatulintarhaversiona
Nummen Keskuspuiston alueella. Vanhan
rakennuskannan suojelua ja asemakaavoihin
vaikuttamista asukasliikkeissä. Ekologista
tuotesuunnittelua rakennusten sisällä ja ulkona.
Korttelipiha
Rakennusten korjaus
Asemakaavakamppailu
74
Korttelipiha - Kesähuvilat - Omakotitalot - Puistot - Aurinkotalot - Sisustussuunnittelu - Korttelipiha - Kesähuvilat
- Omakotitalot - Puistot - Aurinkotalot - Sisustussuunnittelu -Korttelipiha - Kesähuvilat - Omakotitalot Puistot - Aurinkotalot - Sisustussuunnittelu -Korttelipiha - Kesähuvilat - Omakotitalot - Puistot - Aurinkotalot
IDIS Design Oy on kulkuvälinesuunnitteluun fokusoitunut
teollisen muotoilun toimisto. Kulkuvälineiden
lisäksi muotoilemme myös pienempiä tuotteita ja
suunnittelemme tuotteisiin liittyvän graafisen materiaalin.
Toimipisteemme sijaitsee Turussa. Yritys on toiminut
vuodesta 2004. Muotoilemiamme tuotteita ovat mm.
lukuisat venemallit, ajoneuvokonseptit, eduskunnan
äänestysjärjestelmä, Helsingin kaupunginvaltuuston
kokousjärjestelmä, julkisten tilojen äänentoistolaitteet
sekä Helsingin tuleva raitiovaunu. IDIS Designin asiakkaita
ovat mm. Fiskars Boats, Finn-Marin, Audico Systems,
Transtech, Valmet Automotive ja Webasto-Edscha.
IDIS DESIGN OY
040 833 1200
[email protected]
www.idisdesign.com
Konseptointi
Tuotemuotoilu
Graafinen muotoilu
Teollinen muotoilu - Suunnittelu - Konseptointi - Design management - Graafinen muotoilu - 3D- mallinnus Kulkuvälinemuotoilu - Venemuotoilu - Teollinen muotoilu - Suunnittelu - Konseptointi - Design management
- Graafinen muotoilu - 3D- mallinnus - Kulkuvälinemuotoilu - Venemuotoilu -Teollinen muotoilu - Suunnittelu
75
DAMA DESIGN
0400 599 660
[email protected]
www.damadesign.fi
Dama Design on suunnittelija Anitta Luukisen vaate- ja
tekstiilisuunnittelupalvelua sekä kotimaista valmistusta
tarjoava yritys. Suunnittelen ja toteutamme yrityksille
henkilökunnan yksilölliset työasut asiakaspalveluun,
tarjoiluun, messuille tai mainoskuvauksiin.
Dama Designin omasta mallistosta löytyy ihania
luonnonmateriaaleista valmistettuja vaatteita aikuisen
naisen työhön ja arkeen sekä laadukkaita tekstiilituotteita
liikelahjoiksi ja myyntituotteiksi.
Pellavavaatteet
Työasut
asiakaspalveluun
Liikelahjat
76
Tarjoiluasut - Työasut - Teema-asut - Asiakaslahjat - Liikelahjat - Tekstiilituotteet - Pellavavaatteet Miljööpukeutuminen - Tarjoiluasut - Työasut - Teema-asut - Asiakaslahjat - Liikelahjat - Tekstiilituotteet
- Pellavavaatteet - Tarjoiluasut - Työasut - Teema-asut - Asiakaslahjat - Tekstiilituotteet - Pellavavaatteet
Solar Design on Turussa, Logomon tiloissa toimiva
graafisensuunnittelun ja konseptisuunnittelun yritys.
Solardesignin tavoitteena on toimia innovatiivisena
työkaluna asiakkaille projekteissa, joiden luonne
vaatii eri visuaalisen kulttuurin ammatilaisten
osaamista. SolarDesig on osa “Kollektio”-yhteisöä,
johon kuuluvat mm. Jaala Industrial Design (teollinen
muotoilu/konseptimuotoilu), Anu Halmesmaa Design
(kuvataiteilija), Sylinteri ( digital media) ja Design
Joakim Uimonen (teollinen muotoilu), sekä kuvittajia ja
valokuvaajia.
SOLAR DESIGN TMI
050 569 1710
[email protected]
www.solardesign.fi
Kuvitus palvelu
Graafinen suunnittelu
Konseptisuunnittelu
Graafinensuunnittelu - Konseptisuunnittelu - Logot - Layout suunnittely - Kuvitus - Taitto - Graafinensuunnittelu
- Konseptisuunnittelu - Logot - Layout suunnittely - Kuvitus - Taitto -Graafinensuunnittelu - Konseptisuunnittelu
- Logot - Layout suunnittely - Kuvitus - Taitto -Graafinensuunnittelu - Konseptisuunnittelu - Logot - Layout
77
JAALA
INDUSTRIAL DESIGN OY
0400 811 988
[email protected]
www.jaaladesign.fi
Jaala industrial design on Turussa toimiva, vuonna 2003
perustettu teollisen- ja konseptimuotoilun alueella
toimiva yritys. Jaala industrial design on myös osa
yhteisöä, joka toimii Logomossa nimellä Kollektio.
Kollektion muut yritykset osallistuvat tarvittaessa
projektien kaikkiin vaiheisiin. Eri alojen asiantuntijoiden
osaaminen ja näkökulmat ovat välittömästi käytössä
projektin alusta asti asiakkaan toivomalla tavalla.
Kollektioon kuuluu Jaala industrial design :n lisäksi: Solar
Design (Graafinen suunnittelu), Mainostoimisto Sylinteri
(Digitaalinen Media), Design Joakim Uimonen (Teollinen
muotoilu) ja Anu Halmesmaa Design (Kuvataiteilija).
Teollinen muotoilu
78
Muotoilu - Konsepti - Teollinen - Turku - Muotoilu - Konsepti - Teollinen - Turku -Muotoilu - Konsepti - Teollinen
- Turku -Muotoilu - Konsepti - Teollinen - Turku - Muotoilu - Konsepti - Teollinen - Turku -Muotoilu - Konsepti
- Teollinen - Turku -Muotoilu - Konsepti - Teollinen - Turku -Muotoilu - Konsepti - Teollinen - Turku - Muotoilu
Johanna K. Design valmistaa ekologisia pehmoleluja sekä
lasten neuleita kierrätysmateriaaleista sekä suomalaisesta
villa- ja puuvillaneuloksesta. Lelut ja vaatteet valmistetaan
100%:sti Suomessa. Kierrätysmateriaali on puhdasta
leikkuujätettä, jota syntyy tekstiilialan yrityksissä.
Yritys tekee yhteistyötä kehitysvammaisten päivä-ja
työtoimintakeskus Messin kanssa pyrkien työllistämään
Messin aisakkaita. Johanna K. Design pyrkii kestävään
toimintaan niin ekologisesti kuin eettisestikin.
JOHANNA K. DESIGN
045 652 6981
[email protected]
www.johannakdesign.com
Pehmolelut
Lasten neuleet
Ekologinen - Lapset - Kierrätysmateriaali - Neuleet - Pehmolelut - Suomalainen - Ekologinen - Lapset Kierrätysmateriaali - Neuleet - Pehmolelut - Suomalainen -Ekologinen - Lapset - Kierrätysmateriaali - Neuleet
- Pehmolelut - Suomalainen -Ekologinen - Lapset - Kierrätysmateriaali - Neuleet - Pehmolelut - Suomalainen
79
LAURA ANN
044 344 7079
[email protected]
www.laura-ann.fi
Yksilöllistä vaatetusmuotoilua sinulle, joka haluat
panostaa pukeutumisessasi yksilöllisyyteen. Tuotteissa,
kuten upeissa iltapuvuissa, on mahdollista käyttää
asiakkaan omia kierrätysmateriaaleja. Näin mummojen
käsityönäytteet tai rakkaat lapsuudenvaatteet saavat
uuden elämän ja kulkevat mukanasi vaikka päivittäin!
Vaatteiden ompelu
Vaatteiden tuunaus
Puvustus
80
Muotoilu - Pukeutuminen - Ompelu - Tuunaus - Kierrätys - Juhlapuku - Vaatesuunnittelu - Käsityö - Muotoilu Pukeutuminen - Ompelu - Tuunaus - Kierrätys - Juhlapuku - Vaatesuunnittelu - Käsityö - Muotoilu - Pukeutuminen
- Ompelu - Tuunaus - Kierrätys - Juhlapuku - Vaatesuunnittelu - Käsityö -Muotoilu - Pukeutuminen - Ompelu
Tulimetsä on takonut rautaa Turussa jo vuodesta 1997.
Pajassa valmistuu niin kodin sisustukseen tuotteita
kuin persoonallista korusarjaa. Taonnan lisäksi pajalla
myös tehdään pronssivaluja sekä jalometallitöitä myös
tilaustöinä . Näyttely toiminta taas haastaa kokeilemaan
jotain uutta materiaalien yhdistämisessä.
TULIMETSÄ TMI
0400 623 519
[email protected]
www.tulimetsa.fi
Tilaustyöt
Valaisimet
Korut
Taonta - Tilaustyöt - Pronssikorut - Valaisimet - Sisustus - Takorautakorut - Paja - Taonta - Tilaustyöt - Pronssikorut
- Valaisimet - Sisustus - Takorautakorut - Paja -Taonta - Tilaustyöt - Pronssikorut - Valaisimet - Sisustus Takorautakorut - Paja -Taonta - Tilaustyöt - Pronssikorut - Valaisimet - Sisustus - Takorautakorut - Paja -Taonta
81
ARKKITEHTUURI MJK
050 533 4001
[email protected]
www.mjk.kallinen.net
Arkkitehtuuri MJK toiminimellä suunnittelee
Rakennusarkkitehti Martti Kallinen haasteellisissa
pienehköissä projekteissa (noin 30 - 3000 kerrosneliömetriä), joissa pyritään täyttämään arkkitehdin
osaamisalue laaja-alaisesti. Tilaaja voi vaikuttaa
lopputulokseen ja suunniteltava kohde muodostuu
hänen tahtonsa mukaiseksi mahdollisimman
optimaalisesti. Martti Kallinen huolehtii toimintojen,
arkkitehtuurin ja energian sekä viranomaisvaatimusten
yhteensovittamisesta. Myös ikääntyvien
asuinkerrostalojen energiasaneeraukset sekä ilmeen
kohennus tai vastaavat kiinteistösaneeraukset ovat
innovatiiviselle sekä kestäviin arvoihin perehtyneelle
ammattilaiselle luontaisia suunnittelutehtäviä.
Uudisrakennussuunnittelu
Laajennus ja muutos
Kiinteistösaneeraus
82
Arkkitehtuuri - Arkkitehtisuunnittelu - Haasteellisuus - Energiatehokkuus - Yksilöllisyys - Ihmisläheisyys Kestävät arvot - 3D-suunnittelu - Arkkitehtuuri - Arkkitehtisuunnittelu - Haasteellisuus - Energiatehokkuus
- Yksilöllisyys - Ihmisläheisyys - Kestävät arvot - 3D-suunnittelu -Arkkitehtuuri - Arkkitehtisuunnittelu -
Tarjoamme erilaisia puusepänpalveluita.
Erikoisalamme on rakennusosien korjaus ja valmistus,
mutta tarvittaessa teemme ja suunnittelemme puusta
mitä tahansa. Hyvä laatu ja rakentamisen perinteiden
kunnioittaminen ovat toiminnan lähtökohtia.
Käytämme tasokkaita materiaaleja, sekä hyviksi
koettuja ratkaisuja. Yritys on perustettu vuonna 2009.
PUUTYÖ JA RESTAUROINTI
LINDBLAD OY
040 777 3080
[email protected]
www.puutyojarestaurointi.com
Perinne ikkunat
Ovet
Yksilölliset tuotteet
Ikkunat - Ovet - Restaurointi - Puutyö - Puuseppä - Ikkunat - Ovet - Restaurointi - Puutyö - Puuseppä -Ikkunat
- Ovet - Restaurointi - Puutyö - Puuseppä -Ikkunat - Ovet - Restaurointi - Puutyö - Puuseppä -Ikkunat - Ovet Restaurointi - Puutyö - Puuseppä -Ikkunat - Ovet - Restaurointi - Puutyö - Puuseppä -Ikkunat - Ovet - Restaurointi
83
IHANNA DESIGN
040 825 3730
[email protected]
www.ihannadesign.com
Ihanna Design ihastuttaa 100% suomalaisuudella ja
positiivisella elämänasenteella. Vuonna 1981 syntynyt ja
Turun ammattikorkeakoulusta muotoilijaksi valmistunut
toiminimen suunnittelija sekä asujen valmistaja, Hanna
Jaakola tarjoaa yksilöllisyyttä, jonka avulla asiakkaat
erottuvat ihmisjoukosta. Värikkyys, kuoseilla ilottelu
sekä mielenkiintoiset yksityiskohdat ovat suunnittelija
Hanna Jaakolan tavaramerkki. Hanna saa usein
inspiraationsa kirpputoreilta, joilta löytyvät kankaat ja
muut materiaalit muuttuvat Hannan käsissä Ihanniksi
yksittäisdesignvaatekappaleiksi. Lisäksi repertuaariin
kuuluvat uniikit mittatilausasut ja näyttävät puvustukset.
Esiintymisasu
Morsiuspuku
Uniikki design-mekko
84
Kierrätysmateriaalit - Vaatesuunnittelu - Esiintymisasut - Morsiuspuvut - Design-mekot - Nuori suunnittelija
- Turku - Persoonallisuus - Kierrätysmateriaalit - Vaatesuunnittelu - Esiintymisasut - Morsiuspuvut - Designmekot - Nuori suunnittelija - Turku - Persoonallisuus -Kierrätysmateriaalit - Vaatesuunnittelu - Esiintymisasut
Uurte Design keskittyy pitkän elinkaaren taide- ja
käyttöesineiden suunnitteluun ja valmistukseen, joista
vastaa raisiolainen korusuunnittelija Iiro Partanen.
Erikoistumisalue: koru, veistos, liikelahja. Sarjat,
piensarjat, ja yksittäiskappaleet. Suuri osa tuotteista on
voimakkaasti taidepainotteisia ja niiden valmistukseen
sisältyy usein huomattava määrä myös käsityötä. Tämä
näkyy luonnollisesti hinnoittelussa, mutta varmasti
myös valmiissa tuotteessa ja asiakastyytyväisyydessä.
Materiaaleina ensisijaisesti mm. kotimaiset jalopuut,
tarvittaessa ulkomaiset kovapuut, kivi, nahka, luu, metallit,
lasi ja akryyli. Muut materiaalit sopimuksen mukaan.
UURTE DESIGN
045 110 3456
[email protected]
www.uurte.com
Koru - Materiaalina puu
Veistos
Lahjatavara
Koru - Puukoru - Veistos - Taide - Mittatilaus - Uniikki - Persoonallinen - Liikelahja - Koru - Puukoru - Veistos Taide - Mittatilaus - Uniikki - Persoonallinen - Liikelahja -Koru - Puukoru - Veistos - Taide - Mittatilaus - Uniikki
- Persoonallinen - Liikelahja -Koru - Puukoru - Veistos - Taide - Mittatilaus - Uniikki - Persoonallinen - Liikelahja
85
MARMORIMOSAIIKKI
FINLAND/NINA KIVINIEMI
040 759 1285
[email protected]
www.marmorimosaiikki.fi
Suunnittelen ja toteutan ajatonta kauneintta koteihin
ja julkisiin tiloihin. Marmorimosaiikkia aidoista
luonnonkivestä käsityönä toteutettua. Kosteisiin
tiloihin kylpylätunnelmaa, lattioille geometrisiä
kuviomattoja,seinille taidetoksia antiikin ajan malleja
. Toiveiden mukaisia ja sisustukseen sopivia teoksia
yrityslogoja valokuvan mukaan.
Marmorimosaiikkia
Mosaiikkien
suunnittelua
Sisustussuunnittelua
86
Mosaiikki - Marmorimosaiikki - Design - Sisustus - Taide - Art - Suunnittelu - Julkiset tilat - Mosaiikki Marmorimosaiikki - Design - Sisustus - Taide - Art - Suunnittelu - Julkiset tilat - Mosaiikki - Marmorimosaiikki
- Design - Sisustus - Taide - Art - Suunnittelu - Julkiset tilat - Mosaiikki - Marmorimosaiikki - Design - Sisustus -
Yono tarjoaa asiakkailleen nuorten suunnittelijoiden
tekemää laadukasta designia, vaatteiden ja asusteiden
muodossa. Joillekin Yono on jo ennestään vanha
tuttavuus Turun Humalistonkadulta, jossa liiketilat
sijaitsivat täydet viisi vuotta, 2006-2011. Maailmaa
muuttuu ja Yono sen myötä, ja niinpä Yonon toiminta ja
tarjonta tekee nyt muuttoa nettikauppaan.
YONO - CREATIVITY
MEETS CLOTHING
040 841 3423
[email protected]
www.yono.fi
Vaatteet ja asusteet
Ompelu
Stailaus
Muoti - Design - Uniikki - Yksilöllinen - Hauska - Edullinen - Laadukas - Poikkeava - Muoti - Design - Uniikki
- Yksilöllinen - Hauska - Edullinen - Laadukas - Poikkeava - Muoti - Design - Uniikki - Yksilöllinen - Hauska
- Edullinen - Laadukas - Poikkeava - Muoti - Design - Uniikki - Yksilöllinen - Hauska - Edullinen - Laadukas -
87
RUBYPICTURES
ART & TATTOO
040 727 3837
[email protected]
www.tuitattoos.com
Tatuoija / taiteilija Tuija Heikkilä keskittyy luomaan
yksilöllisiä realistisia tatuointeja asiakkaan
mielikuvasta. Vankka kokemus taiteen alalta ja sadat
tilausmuotokuvateokset ovat tekijän referenssejä,
unohtamatta lemmikkieläinten muotokuvia. Tatuoinnit
tehdään sydämellä ja ilman kiirettä. Taiteilijan tyylin
mukaisesti myös tatuointijälki on pikkutarkkaa,
mutta samalla pelkistettyä ja valoisaa. Studiolla
on ajoittain taiteilijan teemataidenäyttelyjä, sekä
tauluja myytävänä. RubyPicturesilla on Turun seudun
tatuointialan ensimmäinen oppisopimustyöntekijä Carita
Warpenius, joka tatuointiopiskelun lomassa tekee myös
kestopigmentointeja.
Tatuoinnit
Taidetta tilauksesta
Valokuvaus
ja erikoistyöt
88
Tatuoinnit - Muotokuvat - Airbrush - Kestopigmentoinnit - Valokuvaus - Seinämaalaukset - Taulut Lasikaiverrukset - Tatuoinnit - Muotokuvat - Airbrush - Kestopigmentoinnit - Valokuvaus - Seinämaalaukset
- Taulut - Lasikaiverrukset -Tatuoinnit - Muotokuvat - Valokuvaus - Seinämaalaukset - Taulut - Lasikaiverrukset
Naantalin vanhassa kaupungissa Luostarinkadulla
(entisen Hotelli Unikeon vieressä) sijaitsee kesällä
2011 avattu uudenlainen liike. Idyllisessä putiikissa on
taiteilijan suunnittelemia persoonallisia vaatteita, kuten
mm. puseroita, tunikoita ja mekkoja. Miehille on tarjolla
taiteilijan omilla kuoseilla valmistettuja silkkisolmioita ja
kotimaisia paitoja. Lisäksi valoisalla verannalla on taidetta,
keramiikkaa ja lahjatuotteita. Mallistosta ja muista design
-tuotteista vastaa naantalilainen taiteilija Heini Lies.
ADOXA BOUTIQUE
040 551 4452
[email protected]
www.adoxaboutique.fi
Naisten vaate
Silkkisolmio
Keramiikkasetti
Muotivaate - Silkkisolmio - Taide - Keramiikka - Lahjatuote - Muotivaate - Silkkisolmio - Taide - Keramiikka
- Lahjatuote -Muotivaate - Silkkisolmio - Taide - Keramiikka - Lahjatuote -Muotivaate - Silkkisolmio - Taide Keramiikka - Lahjatuote -Muotivaate - Silkkisolmio - Taide - Keramiikka - Lahjatuote -Muotivaate - Silkkisolmio
89
REIMA HONKASALO
050 511 5507
[email protected]
www.reimahonkasalo.com
Reima Honkasalo on monialainen kuvataiteilija ja
uusiomuotoilija. Honkasalon ehkä tunnetuimmat teokset
ovat teollisuusjätteestä ja erilaisista kierrätysmateriaaleista
valmistetut oivaltavat valaisimet. Honkasalo aloitti
visuaalisen uransa graafisena suunnittelijana, jonka
jälkeen kokemusta on ehtinyt karttua m.m. kuvataiteesta,
teatterinukeista, lavaste- ja näyttelysuunnitelusta sekä
teollisesta- ja uusiomuotoilusta. Omien töiden lisäksi
Honkasalo entisöi ja “tuunaa” asiakkaitten omia esineitä
uuteen elämään valaisimina.
Uusiomuotoilu
Tilasuunnittelu
Hahmopuvut ja nuket
90
Uusiomuotoilu - Teatterinukke - Valaisin - Kierrätysmuotoilu - Tilasuunnittelu - Sisustussuunnittelu - Teollinen
muotoilu - Kuvataide - Uusiomuotoilu - Teatterinukke - Kierrätysmuotoilu - Tilasuunnittelu - Sisustussuunnittelu
- Teollinen muotoilu - Kuvataide - Uusiomuotoilu - Teatterinukke - Valaisin - Kierrätysmuotoilu - Tilasuunnittelu
KEIDAS-SUUNNITTELU
050 576 9886
Keidas-Suunnittelu tekee viheralue- ja pihasuunnitelmia
pääasiassa julkisyhteisöille ja yrityksille. Suunnittelua
johtavia arvoja ovat ekologinen, taloudellinen ja
sosiaalinen kestävyys, jolloin sekä luonto että tilaaja
hyötyvät. Suunnittelussa tavoitteena on visuaalinen
miellyttävyys, luonnon kokemus ja turvallisuus.
[email protected]
www.keidas-suunnittelu.fi
Hulesien käsittely
Leikkipuistot ja -pihat
Puistot ja
virkistysalueet
Hulevesi - Pihasuunnittelu - Maisemasuunnittelu - Viheraluesuunnittelu - Leikkipuisto - Koulupihat Kosteikkosuunnittelu - Erityisryhmät - Hulevesi - Pihasuunnittelu - Maisemasuunnittelu - Viheraluesuunnittelu
- Leikkipuisto - Koulupihat - Kosteikkosuunnittelu - Erityisryhmät - Pihasuunnittelu - Maisemasuunnittelu
91
RAINIO DESIGN
Freelancer Otto Rainio
050 359 9980
[email protected]
www.rainiodesign.fi
Pidemmän aikaa olen tutkinut ja kuvannut erilaisia
luonnon muotoja. Vapaana valokuvaajana intohimoni
on etsiä toisenlaisia kuvauskohteita. Kiinostavaa
luonnon muotojen kuvaamisessa on niiden visuaalinen
ja esteettinen ilme jota haluan hyödyntää monin
eri tavoin esim. käyttämällä luonnonmuotoja koru-/
tuotemuotoilussani.
Taidevalokuvaus
Korumuotoilu
Tuotemuotoilu
92
Design - Koru - Tuotemuotoilu - Taide - Valokuvaus - Design - Koru - Tuotemuotoilu - Taide - Valokuvaus
Tuotemuotoilu - Taide - Valokuvaus -Design - Koru - Tuotemuotoilu - Taide - Valokuvaus -Design - Koru Taide - Valokuvaus -Design - Koru - Tuotemuotoilu - Taide - Valokuvaus -Design - Koru - Tuotemuotoilu - Taide
93
Lähiympäristömme on tärkeä. Kuvilla, väreillä,
muodoilla ja materiaaleilla voimme luoda
erilaisia tunnelmia. Somistus ja sisustusvälilehden yrittäjät tarjoavat erilaisia ratkaisuja
yrityksen toimintaympäristön luomiseksi ja
kohentamiseksi. On tärkeää, että sekä työntekijät
että vierailijat viihtyvät ja voivat hyvin.
94
SOMISTUS JA SISUSTUS
STUDIO EMROSA
SOFTEN OY
SÄVY SISUSTUSSUUNNITTELU
INTARSIA-ATELJEE NAKAMURA
PAINTURE
KATI KEINONEN INTERIORS
PUUHAUS - KÄSITYÖN JA SISUSTAMISEN TALO
RAKULA
TONFISK DESIGN OY
KÄSITYÖ- JA KULTTUURIKAMMARI SELMA&NILS
SISUSTUSSUUNNITTELU DODECO
RUBIINIGROUP
VERHOOMO VEKKI
LUMIPIRTA
JANNE GRÖNING
SISUSTUSSUUNNITTELU TALVITIE DESIGN
SISUSTUKSEN G. OY
SISUSTUSSUUNNITTELU PAULA KALLIO
DESIGNET
WWW.KOTIKAMMARI.FI
ARTEMIINA
PIENI SISUSTUSIHME
GALLERIA KEHYSKULMA
KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE NYYTTI
TULIMETSÄ HELI
96
97
98
99
100
101
102
103
104
105
106
107
108
109
110
111
112
113
114
115
116
117
118
119
120
95
STUDIO EMROSA
040 842 1024
[email protected]
www.studioemrosa.fi
Studio EmRoSa - Tarjoaa sisustussuunnittelun
palveluita, sisustuskonsultaatiota ja stailausta Järjestää sisustamiseen liittyviä koulutus-, kurssi- ja
teematapahtumia - Suunnittelen Isku Keittiöitä,
kodinhoitohuoneita, kylpyhuoneita ja wc tiloja sekä muita
kiintokalusteita ja säilytysjärjestelmitä kuten esimerkiksi
Kirena-komerot.
Sisustussuunnittelu
Sisustuskonsultaatio
Kalustesuunnittelu
96
Sisustussuunnittelu - Sisustuskonsultaatio - Kalustesuunnitelma - Keittiösuunnittelu - Stailaus Tekstiilisuunnitelma - Värisuunnitelma - Valaisutussuunnitelma - Sisustussuunnittelu - Sisustuskonsultaatio
- Kalustesuunnitelma - Keittiösuunnittelu - Stailaus - Tekstiilisuunnitelma - Värisuunnitelma -
SOFTEN OY
O400 413 127
Marko Ståhlstedt
Soften - pehmentää tilan äänimaailmaa Soften Oy on
akustisiin sisustusratkaisuihin keskittynyt yritys, jonka
tavoitteena on parantaa asumisen ja työympäristön
viihtyvyyttä. Yrityksemme suunnittelee ja valmistaa
akustisia sisustustuotteita, jotka tyylikkään ulkomuotonsa
ohella pehmentävät tilan äänimaailmaa. Yrityksemme
toiminta perustuu vahvalle tuotekehitysosaamiselle.
Soften Oy:n tavoitteena on tuoda markkinoille uusia ja
mielenkiintoisia akustisia tuoteratkaisuja, jotka soveltuvat
kodin ja julkitilojen sisustukseen. Muotoilu, käytettävyys,
rakenne ja valmistettavuus ovat toimintamme kulmakivet.
[email protected]
[email protected]
www.soften.fi
Soften Wallpanels
Soften Air
Akustiikkalevy - Aksutiikkalevyt - Akustiikka - Seinäkkeet - Tilanjakajat - Akustiikkalevy - Aksutiikkalevyt Akustiikka - Seinäkkeet - Tilanjakajat -Akustiikkalevy - Aksutiikkalevyt - Akustiikka - Seinäkkeet - Tilanjakajat
-Akustiikkalevy - Aksutiikkalevyt - Akustiikka - Seinäkkeet - Tilanjakajat -Akustiikkalevy - Aksutiikkalevyt -
97
SÄVY
SISUSTUSSUUNNITTELU
044 744 9060
[email protected]
www.savysisustussuunnittelu.fi
Sävy tarjoaa suunnitteluapua kaikille sisustuksen
kanssa taisteleville. Sävystä saat tarpeen mukaan joko
suuripiirteisempää tai yksityiskohtaisempaa suunnittelua
esimerkiksi valaistukseen, materiaali- ja kalustevalintoihin
sekä toimiviin pohjaratkaisuihin. Sävy Sisustussuunnittelu
toimii Turussa ja lähialueilla. Toiminimen on perustanut
syksyllä 2010 sisustusarkkitehti Heidi Nurmi.
Suunnittelupaketti
Valaistussuunnittelu
Sisustussuunnittelu
98
Sisustussuunnittelu - Valaistussuunnittelu - Materiaalisuunnittelu - Sisustussuunnittelu - Valaistussuunnittelu Materiaalisuunnittelu -Sisustussuunnittelu - Valaistussuunnittelu - Materiaalisuunnittelu -Sisustussuunnittelu Valaistussuunnittelu - Materiaalisuunnittelu -Sisustussuunnittelu - Valaistussuunnittelu - Materiaalisuunnittelu
Teen puuintarsiaa niin kuvataiteena kuin käyttöesineinä.
Minulle tärkeätä on arjen estetiikka. Teen sekä itsenäisiä
kuvataideteoksia että jokapäiväiseen käyttöön
tarkoitettuja esineitä ja sisustuksen elementtejä
kuten pöytätasoja ja rasioita sekä intarsiaviilutettuja
sisäovia ja -seiniä tai vaikka kokonaisia interiöörejä.
Intarsiailmaisulleni ja -tekniikalleni on ominaista
japanilaisuuden ja eurooppalaisuuden yhdistäminen.
Viime vuosina suomalainen luonto on alkanut vaikuttaa
yhä vahvemmin töihini niin teemoina kuin materiaaleina.
Kunnioitan puun luonnollisuutta, ja siksi käytän
ainoastaan värjäämättömiä materiaaleja.
INTARSIA-ATELJEE
NAKAMURA
040 572 3286
[email protected]
kotisivu.dnainternet.net/
nakamura
Kuvataide
Käyttöesineitä
Huonekaluja
Intarsia - Puu - Kuvataide - Taidekäsityö - Käyttöesineet - Huonekalut - Japani - Luonto - Intarsia - Puu Kuvataide - Taidekäsityö - Käyttöesineet - Huonekalut - Japani - Luonto -Intarsia - Puu - Kuvataide - Taidekäsityö
- Käyttöesineet - Huonekalut - Japani - Luonto -Intarsia - Puu - Kuvataide - Taidekäsityö - Käyttöesineet -
99
PAINTURE
040 737 7241
[email protected]
Yritykseni tekee sisustuselementtejä ja erikoispintoja,
maalaus- ja peruspinnoitustöitä risteilijöihin,
ravintolatiloihin ja entisöitäviin kohteisiin, mutta myös
yksityiskoteihin.Teemme kaikenlaisia maalausalan
töitä pohjista pintaan saakka. Yhteistyökumppanini ja
minä saamme kipsin näyttämään puulta tai metallin
näyttämään kiveltä. Teen myös piirroksia omaksi
ja muiden iloksi, voit tutustua niihin blogissani,
piirroksetalareetta.blogspot.com.
Maalaustyöt
Restaurointi
Kuvittaminen
100
Sisustus - Maalaustyö - Pinkopahvi - Ootraus - Kuvitus - Marmorointi - Restaurointi - Tapetointi - Sisustus Maalaustyö - Pinkopahvi - Ootraus - Kuvitus - Marmorointi - Restaurointi - Tapetointi -Sisustus - Maalaustyö
- Pinkopahvi - Ootraus - Kuvitus - Marmorointi - Restaurointi - Tapetointi -Sisustus - Maalaustyö - Pinkopahvi
Sisustussuunnittelu ja visuaalinen markkinointi vaativat
suunnittelija-visualistilta luovuutta ja oivaltamista,
tilanhallintaa ja hersyviä ideoita. On nähtävä tila
valmiina jo suunnitteluvaiheessa. Työt tehdään aina
asiakaslähtöisellä, innostuneella, innostavalla, huolellisella
ja luotettavalla otteella. Kati Keinonen Interiors sisustaa
ja visualisoi kaiken aikaa, erilaisissa ympäristöissä ja pilke
silmäkulmassa. Yksityiskodit, yritystilat, myymälät tai
messuosastot, tuotteiden esillepanot ja näyteikkunat...
Miltä näyttäisi kotisi tai yrityksesi ilme - toisin silmin
nähtynä?
KATI KEINONEN INTERIORS
044 303 1674
[email protected]
www.kk-interiors.fi
www.livingstore.fi
Sisustussuunnittelua
Visuaalista
markkinointia
Messuosastosuunnittelua
Sisustussuunnittelu - Myymäläsuunnittelu - Sisustuskonsultointi - Somistus - Laadukkaat - Sisustustuotteet
- Esillepanosuunnittelu - Messuosastot - Sisustussuunnittelu - Myymäläsuunnittelu - Sisustuskonsultointi
- Somistus - Laadukkaat - Sisustustuotteet - Esillepanosuunnittelu - Messuosastot -Sisustussuunnittelu -
101
PUUHAUS - KÄSITYÖN
JA SISUSTAMISEN TALO
050 530 4372
[email protected]
www.puuhaus.fi
Puuhaus aloitti toimintansa Sauvossa tarjoten
käsityönharrastajille myyntitilaa ja kurssitoimintaa. Nyt
toiminta on laajentunut Turkuun pienen puodin verran.
Valikoimistamme löytyy osuuskuntalaisten töitä sekä
40 muun käsityöntekijän tuotteita - huovutustöistä
virkkauksiin, koruista villasukkiin sekä vanhoista aarteista
valmistettuihin sisustusesineisiin ja vaatteisiin. Yhden
illan käsityökursseja järjestämme omasta talosta löytyvän
osaamisen sekä vierailevien kouluttajien voimin.
Käsityö- ja
sisustustuotteet
Konekirjontaa ja
brodeerausta
Kurssitoimintaa ja
myyntitilaa
102
Käsityö - Konekirjonta - Kurssitoiminta - Käsityö - Konekirjonta - Kurssitoiminta -Käsityö - Konekirjonta Kurssitoiminta -Käsityö - Konekirjonta - Kurssitoiminta -Käsityö - Konekirjonta - Kurssitoiminta -Käsityö Konekirjonta - Kurssitoiminta -Käsityö - Konekirjonta - Kurssitoiminta -Käsityö - Konekirjonta - Kurssitoiminta
Olemme erikoistuneet keraamisiin pannunalusiin joiden
aiheet saadaan ympäröivästä luonnosta ja tuotteiden
tarkoitus on tuoda hyvän mielen myötä eläinhahmot
osaksi jokapäiväistä elämää. Rakulan tuotteissa on oikeus
käyttää Avainlippu -tunnusta. Se on merkki siitä että
jokainen tuote on suomalaista käsityötä. Silloin tuotteeni
on onnistunut kun kasvoillesi ilmestyy ilahtunut hymy
nähtyäsi pannunaluseni.
RAKULA
050 377 7936
[email protected]
www.rakula.fi
Keraaminen
pannunalunen
Tuoteperheeseen kuuluvat mm.
seuraavat 15 hahmoa: Kettu,
Kukko, Lisko, Limelisko, Kissapoika,
Sudenpoika, Jääkarhu, Karhu,
Hirvi, Poro, Jänö, Hevonen,
Lammas, Sammakko ja Pöllö.
Pannunalunen - Eläinhahmo - Keramiikka - Pannunalunen - Eläinhahmo - Keramiikka -Pannunalunen Eläinhahmo - Keramiikka -Pannunalunen - Eläinhahmo - Keramiikka -Pannunalunen - Eläinhahmo - Keramiikka
-Pannunalunen - Eläinhahmo - Keramiikka -Pannunalunen - Eläinhahmo - Keramiikka - Pannunalunen -
103
TONFISK DESIGN OY
020 757 1330
[email protected]
www.tonfisk-design.fi
Tonfisk Design on suomalainen, korkealaatuista
keramiikkaa valmistava designbrändi, joka
on vakiinnuttanut paikkansa kansainvälisessä
muotoilumaailmassa. Tonfisk Design perustettiin
vuonna 1999 vastaiskuksi tylsille tuotteille ja kuluneille
ideoille. Alusta asti päämääränämme on ollut, että
laatua, käyttötarkoitusta ja estetiikkaa ei tarvitse uhrata
voidakseen valmistaa ennennäkemättömiä ja kestäviä
ratkaisuja.
WARM
Tee ja kahvi astiat
NEWTON
Kermakko ja sokerikko
OMA
Sitruunapuristin
104
Design - Astiat - Muotoilu - Keramiikkaa - Tee - Kahvi - Design - Astiat - Muotoilu - Keramiikkaa - Tee - Kahvi
-Astiat - Muotoilu - Keramiikkaa - Tee - Kahvi -Design - Astiat - Muotoilu - Keramiikkaa - Tee - Kahvi -Design
- Muotoilu - Keramiikkaa - Tee - Kahvi -Design - Astiat - Muotoilu - Keramiikkaa - Tee - Kahvi -Design - Astiat
Käsityö- ja kulttuurikammari Selma&Nils on vanhassa
puutalomiljöössä sijaitseva tapahtumapaikka, jossa
myydään kotimaisia käsitöitä ja lahjatavaroita. Puodista
löytyy lisäksi lasten lelukirppis sekä taide-, teatteri- ja
harrastekirjojen antikvariaatti. Tilassa järjestetään erilaisia
kulttuuritapahtumia, kuten näyttelyitä, konsertteja ja
teatteriesityksiä. Selma&Nilsin rauhalliseen tunnelmaan
voi piipahtaa myös kahvi- tai teekupposelle. Seuraksi
voi nauttia suolaista tai makeaa kahvilan vaihtuvista
valikoimista ja nautiskellessa lukea vaikkapa päivän
lehden. Kahvilan voi myös varata yksityiskäyttöön,
ja valmistamme omassa keittiössä erilaisia herkkuja
tilauksesta arkeen ja pieniin juhliin.
KÄSITYÖ- JA KULTTUURIKAMMARI SELMA&NILS
044 338 4472
[email protected]
www.selmanils.fi
Käsityötuotteet
Kahvila
Galleria
Käsityö - Kahvila - Tapahtumapaikka - Galleria - Huovutus - Käsityö - Kahvila - Tapahtumapaikka - Galleria Huovutus -Käsityö - Kahvila - Tapahtumapaikka - Galleria - Huovutus -Käsityö - Kahvila - Tapahtumapaikka
- Galleria - Huovutus -Käsityö - Kahvila - Tapahtumapaikka - Galleria - Huovutus -Käsityö - Kahvila -
105
Sisustussuunnittelu
Inredningsplanering
DODECO
044 062 5779
[email protected]
www.dodeco.fi
Sisustussuunnittelu
Inredningsplanering
106
Ammattitaistoista sisustussuunnittelua yksityisille ja
yrityksille. Suunnittelua pieniin ja isoihin sekä vanhoihin
ja uusiin kohteisiin. Esimerkiksi tila-, materiaali-,
kaluste- ja valaistussuunnittelua. Palvelua suomeksi ja
ruotsiksi. Ole yhteydessä niin jutellaan lisää!
Inredningsplanering med yrkeskunskap för
privatpersoner och företag. Planering både av små och
stora samt gamla och nya utrymmen. Tex. utsrymmes-,
material-, möbel- samt belysningsplanering. Service på
svenska och finska. Ta gärna kontakt så talar vi mera!
Sisustussuunnittelu - Inredningsplanering - Koti - Hem - Design - Turku - Åbo - Sisustussuunnittelu Inredningsplanering - Koti - Hem - Design - Turku - Åbo -Sisustussuunnittelu - Inredningsplanering Koti - Hem - Design - Turku - Åbo -Sisustussuunnittelu - Inredningsplanering - Koti - Hem - Design - Turku
RUBIINIGROUP
045 6350 800
[email protected]
www.rubiinigroup.com
Visuaalisen suunnittelun toimitalo sisältää:
Sisustussuunnittelua julkitiloihin, laivoihin ja
yksityiskoteihin. Värityssuunnittelua, väri ohjausta ja
-neuvontaa sekä holistista sisustussuunnittelua, jossa
huomioidaan värin vaikutukset ja vaikutetaan sillä mm.
asiakkaiden viihtyvyyteen julkitiloissa, hoitotiloissa
tai työssä jaksamiseen. Värillä on väliä! Visuaalista
suunnittelua ja suunnittelupalvelua yrityksille yhtenäisen
ilmeen luomisessa nettisivuista, tiedotteisiin, esitteisiin ja
yrityksen julkikuvaan.
Sisustussuunnittelua
Visuaalista
suunnittelua
Värisuunnittelua
Sisustussuunnittelua - Visuaalista suunnittelua - Graafista suunnittelua - Väriterapiakursseja - Värisuunnittelua
ja -neuvontaa - Väriterapiaa - Kursseja - Koulutusta - Mainossuunnittelua - Sisustussuunnittelua Visuaalista suunnittelua - Graafista suunnittelua - Väriterapiakursseja - Väriterapiaa - Kursseja - Koulutusta -
107
VERHOOMO VEKKI
045 321 3281
[email protected]
www.verhoomovekki.fi
Vanha huonekalu on omistajalleen tärkeä, täynnä
rakkaita muistoja. Vuosikymmeniä hyvin palvelleen
muhkuraisen sohvan tai vintiltä löytyneen vanhan
nojatuolin saa kunnostettua täysin uuteen kukoistukseen
ammattitaitoisen verhoilijan käsittelyssä, ja
uudemmatkin huonekalut saavat uuden ilmeen pelkällä
kankaanvaihdolla. Verhoomossani on laaja valikoima
laadukkaita verhoilukangasmalleja upeista tyylikankaista
moderneihin huonekalukankaisiin. Lähetä kuva ja
tiedot huonekalun kunnosta sähköpostilla tai pyydä
arviokäynnille, niin voin tehdä alustavan hinta-arvion.
Huonekalujen verhoilu
Julkitilaverhoilut
Veneenpatjat
ja -penkit
108
Huonekaluverhoilu - Julkitilaverhoilut - Veneverhoilut - Sisustustekstiilit - Verhoilukankaat - Huonekaluverhoilu
- Julkitilaverhoilut - Veneverhoilut - Sisustustekstiilit - Verhoilukankaat - Huonekaluverhoilu - Julkitilaverhoilut
- Veneverhoilut - Sisustustekstiilit - Verhoilukankaat - Huonekaluverhoilu - Julkitilaverhoilut - Veneverhoilut -
LUMIPIRTA
040 410 6570
[email protected]
www.lumipirta.fi
Lumipirta valmistaa sisustustuotteita ja huiveja
kutomalla. Tuotteet valmistetaan korkealaatuisista
luonnonmateriaaleista. Valikoimista löytyy yksilöllisiä
mattoja, shaaleja, tyynyjä, kaitaliinoja ja paperinaruryijyjä sekä tavallisia huiveja että lenkkihuiveja. Lumipirta
valmistaa tuotteita myös tilauksesta, jolloin saat tuotteet
omilla lempiväreilläsi ja sopivan kokoisina.
Kudotut matot
Kudotut shaalit
Kudotut huivit
Kangaspuut - Matot - Shaalit - Ryijyt - Huivit - Kaitaliinat - Tilateos - Kangaspuut - Matot - Shaalit - Ryijyt - Huivit
- Kaitaliinat - Tilateos -Kangaspuut - Matot - Shaalit - Ryijyt - Huivit - Kaitaliinat - Tilateos -Kangaspuut - Matot Shaalit - Ryijyt - Huivit - Kaitaliinat - Tilateos -Kangaspuut - Matot - Shaalit - Ryijyt - Huivit - Kaitaliinat - Tilateos
109
JANNE GRÖNING
0400 223 456
[email protected]
www.archipelagophoto.com
Olen luontokuvaaja ja teen kuvistani teoksia erilaisilla
materiaalilla kuten esim. valokuvapaperilla, kankailla,
alumiinilla, lasilla, kaakelilla, akustiikkalevyllä, tapetilla
jne... Yli 1000 teosta löytyy eri yrityksien tiloista ja
vähintään saman verran yksityiskodeissa Suomessa ja
ulkomailla. Olen kuvittanut sekä Vivaldin että Sibeliuksen
musiikkia DVD:llä, jotka molemmat ovat myynneet sekä
kulta että platina levyn. Olen myös tehnyt erilisia kirjoja
kuten “Saaressa” Ristomatti Ratian kanssa, “Valo kuvin
ja sanoin” Eija Orpanan kanssa ja kuvittanut Isä Mitron
menestyskirjan “Ajatuksia elämästä, työstä, uskosta”.
Taulut / Teokset
Musiikki-DVD
Kirjat ja kalenterit
110
Saaristokuva - Taulut - Harmonia - Meditatiivinen - Luonnonrauha - Positiivinen - Saaristokuva - Taulut Harmonia - Meditatiivinen - Luonnonrauha - Positiivinen -Saaristokuva - Taulut - Harmonia - Meditatiivinen
- Luonnonrauha - Positiivinen -Saaristokuva - Taulut - Harmonia - Meditatiivinen - Luonnonrauha - Positiivinen
Sisustussuunnittelu lähtee aina asiakkaan toiveista ja
tarpeista. Se voi olla kokonaisvaltaista suunnittelu- ja
toteutuspalvelua tai vain konsultointia tai seinän värin
valintaa. Sisustuselementtien asiantuntijana, suunnittelija
säästää asiakkaan aikaa, vaivaa ja usein myös rahaa. Hän
etsii sopivimmat kalusteet ja materiaalit ja yhdistelee ne
toimivaksi, esteettiseksi kokonaisuudeksi. Yrityksen kautta
saat kaiken sisustukseen liittyvän, alkaen suunnittelusta
ja materiaalien hankinnasta, aina kokonaisvaltaiseen
toteutukseen asti. Suunnittelen ja maalaan myös uniikkeja
seinämaalauksia. Maalauksen lähtökohtana voi olla oma
valokuva, yrityksen logo tai se suunnitellaan toiveiden
pohjalta.
SISUSTUSSUUNNITTELU
TALVITIE DESIGN
050 33 99 094
[email protected]
www.talvitiedesign.com
Sisustussuunnittelu
Myyntistailaus
Luennointi
Sisustussuunnittelu - Myyntistailaus - Sisustusluennot - Uniikit seinämaalaukset - Sisustusmateriaalien
toimitus - Konsultointi - Sisustussuunnittelu - Myyntistailaus - Sisustusluennot - Uniikit seinämaalaukset Sisustusmateriaalien toimitus - Konsultointi -Sisustussuunnittelu - Myyntistailaus - Sisustusluennot - Uniikit
111
SISUSTUKSEN G. OY
041 434 3638
[email protected]
www.ahokoski.fi
ELÄMÄSI SISUSTUS
Sisustuksen G. tarjoaa persoonallista ja kokonaisvaltaista
sisustussuunnittelua koteihin ja yrityksiin sekä
hoito- ja kasvatusympäristöihin. Kokonaisvaltainen
sisustussuunnittelu koostuu teemoista joita ovat:
Väri- ja materiaalisuunnittelu Kalustesuunnittelu
Valaistussuunnittelu Tekstiilisuunnittelu
Somistussuunnittelu Tarjouspyyntöjen tekeminen
tuotteista Yhteistyön tekeminen projektiin liittyvien
tahojen kanssa.
Koti
Hoiva- ja
kasvatusyhteisöt
Yritykset
112
Sisustussuunnittelu - Sisustaminen - Palvelutuote - Koti - Hoitoyhteisöt - Kasvatusyhteisöt - Yritykset
- Sisustaminen - Palvelutuote - Koti - Hoitoyhteisöt - Kasvatusyhteisöt - Yritykset - Sisustussuunnittelu
- Palvelutuote - Koti - Hoitoyhteisöt - Kasvatusyhteisöt - Yritykset -Sisustussuunnittelu - Sisustaminen
Kotien ja julkitilojen sisustussuunnittelua jo
neljännesvuosisadan ammattitaidolla. On kyseessä
sitten ullakkohuoneisto, kesämökki, saneerauskohde
tai uudisrakennus pystyt hyödyntämaan sen
mahdollisimman hyvin käyttämällä ammattitaitoista
tila-, materiaali- ja valaistussuunnitelmaa - menettämättä
kuitenkaan oman näköisesi tilan tuntua. Lähde kanssani
yhteiselle sisustusmatkalle! Yhteistyökumppanina minulla
on luotettava remonttiryhmä.
SISUSTUSSUUNNITTELU
PAULA KALLIO
040 565 2833
[email protected]
www.paulasisustaa.fi
Sisustussuunnittelu
Tilasuunnittelu
Valaistussuunnittelu
Sisustussuunnittelu - Verhosuunnittelu - Tilasuunnittelu - Värisuunnittelu - Valaistussuunnittelu - Keittiösuunnittelu - Tekstiilisuunnittelu - Materiaalisuunnittelu - Sisustussuunnittelu - Verhosuunnittelu - Tilasuunnittelu - Värisuunnittelu - Valaistussuunnittelu - Keittiösuunnittelu - Tekstiilisuunnittelu - Materiaalisuunnittelu
113
DESIGNET
044 504 0714
[email protected]
www.designet.fi
Sisustusverkkokauppa Designet tarjoaa
sisustussuunnittelupalvelua internetin välityksellä.
Suunnitelman tilaaminen verkossa on nopeampaa ja
edullisempaa kuin perinteinen sisustussuunnittelu.
Innovatiivinen tapa toimia ja asiakaslähtöiset
suunnitelmat ovat saaneet palvelun käyttäjiltä
kiitosta. Suunnitelmaa tukemaan asiakas saa tilasta
näyttävät 3d-kuvat ja suunnittelijan neuvot sisustuksen
toteutukseen.
Materiaalisuunnitelma
Kalustesuunnitelma
Olohuoneen sisustus
114
Sisustussuunnittelu - Sisustus - Suunnitelma - kodin - Olohuoneen - Sisustussuunnitelma - Sisustussuunnittelija
- Turku - Sisustussuunnittelu - Sisustus - Suunnitelma - kodin - Olohuoneen - Sisustussuunnitelma
- Sisustussuunnittelija - Turku -Sisustussuunnittelu - Sisustus - Suunnitelma - kodin - Olohuoneen -
WWW.KOTIKAMMARI.FI
040 5555 534
[email protected]
www.kotikammari.fi
Sisustus- ja lahjatavaroiden nettipuoti. Lähiseudun
pienten pajojen ja kädentaitajien tuotteita, yksilöllisiä ja
ekologisia lahjoja ja myös herkuttelijalle hyvää. Puodista
löytyy mm. kodin tekstiilejä, kauniita käsintehtyjä
kynttilöitä, säilytyskoreja. sytykeruusuja, enkelisaippuoita,
maalaishapankorppua. On ilo ostaa suomalaista!
Sisustustuotteet
Lahjatavaraa
Herkuttelijalle
Kotimaisuus - Ekologisuus - Yksilöllisyys - Kotimaisuus - Ekologisuus - Yksilöllisyys -Kotimaisuus - Ekologisuus
- Yksilöllisyys -Kotimaisuus - Ekologisuus - Yksilöllisyys -Kotimaisuus - Ekologisuus - Yksilöllisyys -Kotimaisuus
- Ekologisuus - Yksilöllisyys -Kotimaisuus - Ekologisuus - Yksilöllisyys -Kotimaisuus - Ekologisuus - Yksilöllisyys
115
ARTEMIINA
050 560 4701
[email protected]
www.artemiina.fi
Korudesign-tarvike- ja uniikkituotemyymälä ArteMiina
löytyy Loimaan ydinkeskustasta. ArteMiina tarjoaa
asikkailleen kattavan tuotevalikoiman korujen ja muiden
koristeiden valmistukseen. Myymälän uniikkituotteet
ovat Loimaan seutukunnalla valmistettuja, kuten
myös luonnollisesti omatuotanto; AMDesign-korut,
tilauksestakin. ArteMiina myös päivittää ja huoltaa
jo rakkaiksi tulleita korujanne sekä tarjoaa iltaisin
kurssitoimintaa ja aina edulliset hinnat.
Korudesign-tarvikkeet
AMDesign-korut
Uniikkituotteet
116
Koru - Uniikkituote - Korutarvike - Helmi - Kivihelmi - Lahja - Suunnittelu - Korjaus - Koru - Uniikkituote Korutarvike - Helmi - Kivihelmi - Lahja - Suunnittelu - Korjaus -Koru - Uniikkituote - Korutarvike - Helmi - Kivihelmi
- Lahja - Suunnittelu - Korjaus -Koru - Uniikkituote - Korutarvike - Helmi - Kivihelmi - Lahja - Suunnittelu -
PIENI SISUSTUSIHME
040 574 8513
[email protected]
www.pienisisustusihme.com
Pieni Sisustusihme on turkulainen sisustus- ja
stailauspalvelu, joka tarjoaa lisäksi sisustusompelua,
verhoilua, huonekalujen kasausta, pienasennusta
ja ”Vanhasta uutta” –tuunausta. Teemme yksilöllisiä,
toimivia ja taloudellisia sisustusratkaisuja asiakkaan
toiveet ja tarpeet huomioiden. Mikään työ ei ole liian
pieni! Käsityötä suurella sydämellä ja ammattitaidolla!
Uutuus! Uniikkeja sisustustauluja ja tyynynpäällisiä omilla
valokuvilla tai pitsiliinoilla koristeltuina!
Sisustusompelu
Sisustussuunnittelu
Verhoilu
Sisustusompelu - Sisustussuunnittelu - Verhoilu - Stailaus - Verho-ompelu - Tuunaus - Sisustusompelu Sisustussuunnittelu - Verhoilu - Stailaus - Verho-ompelu - Tuunaus - Sisustusompelu - Sisustussuunnittelu
- Verhoilu - Stailaus - Verho-ompelu - Tuunaus - Sisustusompelu - Sisustussuunnittelu - Verhoilu - Stailaus -
117
GALLERIA KEHYSKULMA
(02) 533 0715
[email protected]
www.kehyskulma.net
Galleria Kehyskulma on kehystämö Raision keskustassa
osoitteessa Tornikatu 15. Liikkeestä saa taiteilijatarvikkeita.
Maalauspohjat mittojen mukaan. Valikoimissa DalerRowney öljy- ja akryylivärit sekä Artisanin vesiliukoiset
öljyvärit, vesivärejä, akvarellipaperit, puuvärejä
akvarellikyniä ja vesiliukoisia väripuikkoja ym. ym.....
Galleriassa myytävänä eri taiteilijoiden teoksia.
Kehystyspalvelu
Taiteilijatarvikkeet
Galleria
118
Kehystämö - Kehystys - Raamit - Taiteilijatarvikkeet - Maalausaineet - Vesiliukoiset - Maalauksia - Taideteoksia
- Kehystys - Raamit - Taiteilijatarvikkeet - Maalausaineet - Vesiliukoiset - Maalauksia - Taideteoksia - Kehystämö
- Raamit - Taiteilijatarvikkeet - Maalausaineet - Vesiliukoiset - Maalauksia - Taideteoksia -Kehystämö - Kehystys
Kädentaitojen erikoisliike Nyytti / Kehystämö on
taiteilijoiden ja askartelijoiden erikoisliike, josta löydät
tarvikkeita ja saat opastusta. Uniikkeja kädentaitotuotteita
sekä taulujen kehystystä. Nyytissä on myös posliinin ja
keramiikan polttopalvelu. Lasia ja peiliä sekä tilauskurssit.
Suunitteilla tälle vuodelle on hankkia tiffanylaseja ja
-tarvikkeita.
KÄDENTAITOJEN
ERIKOISLIIKE NYYTTI
040 535 6973
[email protected]
www.kadentaitonyytti.fi
Kehystys
Taidetarvikkeet
Kädentaitotuotteet
Kehystys - Taidetarvikkeet - Askartelutarvikkeet - Kädentaitotuotteet - Kurssit - Peiliä-lasia - Polttopalvelu
Taidetarvikkeet - Askartelutarvikkeet - Kädentaitotuotteet - Kurssit - Peiliä-lasia - Polttopalvelu - Kehystys
Askartelutarvikkeet - Kädentaitotuotteet - Kurssit - Peiliä-lasia - Polttopalvelu - Kehystys - Taidetarvikkeet
119
TULIMETSÄ HELI
040 719 1970
[email protected]
www.brinkkalanoutolintu.fi
Valmistan käsinmaalattuja ja painettuja tekstiilejä.
Luonnonmateriaaleista tehdyt tuotteet ovat kestäviä
ja pestäviä. Tuotevalikoimaani kuuluu pehmoleluja ja
tyynyjä, astiapyyhkeitä ja patalappuja sekä sisutustauluja.
Suosituimpia tuotteitani ovat erilaiset laukut, kassit ja
pussukat. Ekologisuus, eettisyys ja esteettisyys ovat
minulle tärkeitä asioita, jotka näkyvät myös töissäni.
Tulimetsä Galleria sijaitsee idyllisessä Raunistulassa,
vanhassa satulasepän tiloissa, Virusmäentie 28:ssa. Esillä
on seppä Kimmo Tulimetsän veistoksia, käyttöesineitä
ja koruja taotusta raudasta sekä tekstiilitaiteilija
Heli Tulimetsän sisutustauluja, laukkuja ja tyynyjä
käsinpainetuista ja värjätyistä luonnonmateriaaleista.
Tekstiilituotteet
Tilaustyöt
Opetus ja ohjaus
120
Tekstiilitaide - Kankaanpainanta - Sisustus - Kudonta - Ohjaus - Luova toiminta - Askartelu - Keramiikka Kankaanpainanta - Sisustus - Kudonta - Ohjaus - Luova toiminta - Askartelu - Keramiikka -Tekstiilitaide - Sisustus
- Kudonta - Ohjaus - Luova toiminta - Askartelu - Keramiikka -Tekstiilitaide - Kankaanpainanta - Sisustus -
121
Uniikeilla ja yksilöllisillä lahjoilla voi yllättää
vastaanottajan. Seuraavan Liikelahjatvälilehden alta voitte löytää omaleimaisia
lahjoja ja luovien osaajien tarjoamia tuoreita
ideoita liikelahjoiksi.
122
LIIKELAHJAT
ANU HALMESMAA DESIGN
TMI IBIS-KERAMIIKKA
SANNODESIGN
LÄNTINEN TANSSIN ALUEKESKUS
KAUNISTON TYÖPAJA AY
ARTIE MUSIC OY
AITOI
HELMIVENE
UNITUULIA
DESIGN PFALER
OPRIKKA
NUTTU-LIINA
ATELJEE AGAMI & BUTIK
KULTASEPÄNPAJA AURARIA TURKU
LASITAIDETTA
ULLASI
124
125
126
127
128
129
130
131
132
133
134
135
136
137
138
139
123
ANU HALMESMAA DESIGN
050 359 1911
[email protected]
www.anuhalmesmaa.com
Anu Halmesmaa Design on yhden ihmisen
taidetuotekoneisto, joka puskee sisuksistaan ulos niin
kaupalliseen maailmaan sovellettuja taidetuotteita ja
kuvituksia, kuin myös taidemaailmaan soveltuvia teoksia.
Takataskusta pilkottaa Kuvataiteen maisterin paperit,
jotka tuovat ilmaisuun pitkälle vietyä ammattitaitoa
kuvataiteen alalta. Anu Halmesmaa Design on uuden ajan
taiteen soveltamista uusille urille.
Kuvitukset
Maalaukset
Taidetuotteet
124
Kuvitukset - Maalaukset - Taide - Lahja - Luovuus - Kuvataiteilija - Nuket - Design - Kuvitukset - Maalaukset
- Taide - Lahja - Luovuus - Kuvataiteilija - Nuket - Design -Kuvitukset - Maalaukset - Taide - Lahja - Luovuus Kuvataiteilija - Nuket - Design -Kuvitukset - Maalaukset - Taide - Lahja - Luovuus - Kuvataiteilija - Nuket - Design
Erilaiset keramiikkapillit ja -korut. Lyhyt muotoiset
keramiikkapilli kurssit. Olen toiminut työväen ja
kansalaisopistoissa keramiikanopettajana useaan
eri otteeseen. Keramiikkaa olen valmistanut yli 30v.
Valmistuksessa olen erikoistunut valamiseen ja muottien
valmistukseen. Tämänhetken tuotteisiin kuuluvat
seuraavat tuotteet: Aidosti kukkuva käki, livertävä
satakieli, huhuileva huuhkaja ja pöllö, pieni kaulapilli
“tintti” mistä saa äänen titi tyy.
TMI IBIS-KERAMIIKKA
040 518 3304
[email protected]
www.arsnet.net
Käki
Aidosti kukkuva
Huuhkaja
Huhuilee
Pöllö
Huhuilee
Suoramyynti - Keramiikkapillit - Luonnolliset - Suoramyynti - Keramiikkapillit - Luonnolliset - Suoramyynti Keramiikkapillit - Luonnolliset - Suoramyynti - Keramiikkapillit - Luonnolliset -Suoramyynti - Keramiikkapillit
- Luonnolliset - Suoramyynti - Keramiikkapillit - Luonnolliset -Suoramyynti - Keramiikkapillit - Luonnolliset
125
SANNODESIGN
050 409 0000
[email protected]
www.sannodesign.fi
Hatut ja hiuskoristeet
Ateljeessamme modisti valmistaa hattuja ja hiuskoristeita,
sekä iltalaukkuja tilaustyönä. SannoDesign on Sannotec
Oy:n omistama muotiasusteisiin ja sisustustuotteisiin
keskittynyt yritys. Pyrimme käyttämään mahdollisimman
paljon luonnon- ja kierrätysmateriaaleja. Hankimme
materiaaleja mm. kehitysmaista, joissa hankintamme
lisäävät paikallisten ihmisten työllisyyttä mm.
nokkoslangat ja -kankaat, lohennahat. Tehtäväksemme
koemme edistää käsityöläisten työn arvostamista ja
menekkiä.
Asusteet ja korut
Sisustustuotteet
126
Hattu - Koru - Tyyny - Käsityö - Lohennahka - Nokkonen - Valmistus - Suomalainen - Hattu - Koru - Tyyny Käsityö - Lohennahka - Nokkonen - Valmistus - Suomalainen -Hattu - Koru - Tyyny - Käsityö - Lohennahka
- Nokkonen - Valmistus - Suomalainen -Hattu - Koru - Tyyny - Käsityö - Lohennahka - Nokkonen - Valmistus
Läntinen tanssin aluekeskus on yksi valtakunnallisista
tanssin aluekeskuksista. Toiminta-alueena on
Varsinais-Suomi ja Satakunta. Toimintaa tukevat mm.
opetusministeriö, Turun, Porin ja Salon kaupungit.
Aluekeskuksen tehtävänä on tanssin toimintaedellytysten
parantaminen, tanssitaiteen edistäminen, tasa-arvoisen
saatavuuden ja saavutettavuuden parantaminen alueella.
Toiminnan keskeisin osa on freelance-produktioiden
osatuottaminen ja yhteistuotannot. Lisäksi aluekeskus
tukee kiertue-esityksiä ja vierailuja, yleisötyötilaisuuksia
sekä koulutusta. Tanssin soveltavien palvelukonseptien
taiteilijalähtöinen kehittäminen ja markkinointi.
LÄNTINEN
TANSSIN ALUEKESKUS
(02) 231 4212
[email protected]
www.l-tanssi.fi
Tanssivat kortit
Tanssiva kortti on perinteisen
paperikortin lisäksi tanssiesitys,
jonka voi tilata erilaisiin
tilaisuuksiin.
Tanssi - Lahja - Esitys - Onnittelu - Tanssitaiteilija - Taide - Tapahtuma - Tervehdys - Tanssi - Lahja - Esitys Onnittelu - Tanssitaiteilija - Taide - Tapahtuma - Tervehdys -Tanssi - Lahja - Esitys - Onnittelu - Tanssitaiteilija Taide - Tapahtuma - Tervehdys -Tanssi - Lahja - Esitys - Onnittelu - Tanssitaiteilija - Taide - Tapahtuma - Tervehdys
127
KAUNISTON TYÖPAJA AY
050 407 5862
[email protected]
www.kaunisto.fi
Kaunistossa syntyy suomalaista huopadesignia aitoutta,
lähituotantoa ja kädentaitoja arvostaville asiakkaille.
Huopahelmistään tunnettu yritys on laajentanut
osaamista asusteisiin ja sisustustuotteisiin. Uusimmat
tuoteperheet tuovat villasta esille jotain aivan uutta.
Olomuoto -sarja edustaa skandinaavista, graafista
muotokieltä ja Kukkaketo -sarja yhdistää villaan kevyttä
silkkisifonkia.
Olomuoto-huivit
Kukkaketo-huivit
Venus- villaruusu
128
Huopatuotteet - Huovutus - Huopa-asusteet - Huopadesign - TYKY-päivät - Huopakorut - Villa - Taljat - Huovutus
- Huopa-asusteet - Huopadesign - TYKY-päivät - Huopakorut - Villa - Taljat -Huopatuotteet - Huovutus - Huopaasusteet - TYKY-päivät - Huopakorut - Villa - Taljat -Huopatuotteet - Huovutus - Huopa-asusteet - Huopadesign
ARTIE MUSIC OY
0400 524 814
[email protected]
www.artiemusic.com
Tavoitteemme on tuottaa korkeatasoisia ja
kulttuurihistoriallisesti arvokkaita tallenteita Julkaisut ovat
loogisia kokonaisuuksia ja jos mahdollista täydellisten
levytysten sarjoja. Yhdessä Suomen parhaiden
asiantuntijoiden kanssa teemme levyjemme kansivihoista
pieniä tietoteoksia. Samallla tuotamme myös uutta
historiaallista tietoa. Yhteistyökumppaneidemme
kanssa olemmekin löytäneet useita jo unohdettuja tai
kadotettuja suomalaisen äänitehistorian merkkiteoksia.
Artie Musicin tuotanto
Äänitteiden
restaurointi
Tutkimus ja etsintä
Historiaalinen - Äänite - Ääniterestaurointi - Musiikki - Ääni - Digitointi - Tutkimus - Historiaalinen - Äänite Ääniterestaurointi - Musiikki - Ääni - Digitointi - Tutkimus -Historiaalinen - Äänite - Ääniterestaurointi - Musiikki
- Ääni - Digitointi - Tutkimus -Historiaalinen - Äänite - Ääniterestaurointi - Musiikki - Ääni - Digitointi - Tutkimus
129
AITOI
044 5320 024
[email protected]
www.aitoi.fi
Aitoi on pienen käsityöläisryhmän yhteinen
kimppakauppa Turussa Eerikinkadulla, tuotteemme
ovat siis kotimaista lähituotantoa parhaimmillaan!
Koruja, asusteita, kortteja, kodintekstiilejä, kynttilöitä ja
keramiikkaa. Suosimme luonnonmateriaaleja. Valikoima
vaihtuu vuodenaikojen mukaan. Tervetuloa ihastumaan!
Kodintekstiilit
Lahjatavarat
Puserot
130
Lahjatavarat - Naisten puserot - Kodintekstiilit - Keramiikka - Korut - Huivit - Kynttilät - Lahjatavarat - Naisten
puserot - Kodintekstiilit - Keramiikka - Korut - Huivit - Kynttilät -Lahjatavarat - Naisten puserot - Kodintekstiilit
- Keramiikka - Korut - Huivit - Kynttilät -Lahjatavarat - Naisten puserot - Kodintekstiilit - Keramiikka - Korut
Helmivene on, paitsi kaunis merieläin, niin myös
kädentaitoyritys Paraisilla, Turunmaan saaristossa.
Valmistamme käsin sitomalla yksilöllisiä kirjoja, jotka
soveltuvat liikelahjana hyvin esimerkiksi loki- ja
vieraskirjoiksi. Lahja saa huomattavaa lisäarvoa, kun
se toteutetaan sen saajalle. Huolella suunniteltu
yrityslahja on tyylikäs, yksilöllinen ja se viestii myös
yrityksen arvoista. Ajattomia kivikirjatukia valmistamme
saaristomme muotoilemista kivistä. Pehmeitä
tuotteitamme ovat yksilölliset neuletuotteet, jotka
valmistamme yhdestä maailman hienoimmasta
eläinkuidusta, alpakasta. Yllätämme sinut myös
yksilöllisellä keramiikalla ja käpykransseilla tai
punomillamme sorsan pesimäkoreilla.
HELMIVENE
040 558 1760
[email protected]
www.helmivene.fi
Kädentaitona
kirjasidos
Alpakanpehmeät
tuotteet
Kirjatuet
luonnonkivestä
Käsin sidottu kirja - Alpakkatuotteet - Kirjatuki - Lokikirja - Alpakkalanka - Vieraskirja - Helmivene - Alpakanvilla
- Alpakkatuotteet - Kirjatuki - Lokikirja - Alpakkalanka - Vieraskirja - Helmivene - Alpakanvilla -Käsin sidottu
kirja - Alpakkatuotteet - Kirjatuki - Lokikirja - Alpakkalanka - Vieraskirja - Helmivene - Alpakanvilla -Käsin sidottu
131
UNITUULIA
Jamie Warhurst ja Marika Salonen
050 931 3567 (in english)
050 592 8630
[email protected]
www.unituulia.com
Suomalais-amerikkalainen perheyritys, jonka
erityisosaamista on Pohjois-Amerikan intiaanien käsityö.
Jamie on syntyjään Susiklaania, Sokoki Abenaki – heimon
intiaani. Hän on siirtänyt osan taidostaan vaimolleen
Marikalle, joka tekee mm. choker-kaulanauhoja ja
suomalaiseen makuun sopivia unisieppareita. Jamie
tekee kymmenien vuosien kokemuksella myös
helmikirjontatöitä, koruja sekä erilaisia rituaali- ja
käyttöesineitä; viuhkoja, helistimiä, rukoussulkia,
amulettikukkaroita. Kaikki tuotteet valmistuvat luontoa
ja alkuperäisiä perinteitä kunnioittaen. Suuri osa
töistä tehdään tilaustyönä, asiakkaan kanssa yhdessä
suunnitellen. Alkuperäistä intiaanikäsityötä, valmistettu
Suomessa.
Unisieppari
Intiaanikorut
Uniikit
helmikirjontatyöt
132
Unisieppari - Intiaanikäsityö - Intiaanikorvakorut - Amulettikukkaro - Meditaatiosulka - Helmikirjonta
- Intiaanikoru - Intiaaniviuhka - Unisieppari - Intiaanikäsityö - Intiaanikorvakorut - Amulettikukkaro Meditaatiosulka - Helmikirjonta - Intiaanikoru - Intiaaniviuhka -Unisieppari - Intiaanikäsityö - Intiaanikorvakorut
Sepäntyöt perinteisistä moderneihin, koruista suurempiin
kokonaisuuksiin. Erikoisosaamisalana ruostumattomasta
teräksestä valmistetut tuotteet. Tuotevalikoimaan kuuluu
mm. ruokailuvälineet ruostumattomasta teräksestä,
konepestävät ja tyylikkäät. Lisäksi valmistamme
tilaustöinä lähes mitä vain, vihkisormuksista portteihin.
DESIGN PFALER
050 585 6353
[email protected]
www.designpfaler.net
Taotut RST tuotteet
Perinteiset sepäntyöt
Tapahtumat
Seppä - Taonta - Ruostumaton - Teräs - Sepäntyö - Teräskorut - Rauta - Paja - Seppä - Taonta - Ruostumaton
- Teräs - Sepäntyö - Teräskorut - Rauta - Paja -Seppä - Taonta - Ruostumaton - Teräs - Sepäntyö - Teräskorut
- Rauta - Paja -Seppä - Taonta - Ruostumaton - Teräs - Sepäntyö - Teräskorut - Rauta - Paja -Seppä - Taonta -
133
OPRIKKA
041 460 6417
[email protected]
www.oprikka.com
Palanen aitoa Suomea. Oprikka valmistaa upeista
suomalaisista kansallispukukankaista nykyaikaisia
sisustustuotteita, laukkuja ja asusteita. Tämä uudenlainen
ote kansalliseen perintöömme on herättänyt ihastusta
myös Suomen ulkopuolella, joten Oprikan tuotteet
ovatkin mainio lahja myös ulkomaalaisille ystäville ja
liikekumppaneille. Valikoimaan kuuluu mm. kukkaroita,
magneetteja, koruja, tyynyjä, ovistoppareita. Usein on
mahdollista saada tuote jonkin tietyn paikkakunnan
kankaasta. Perinne ja moderni yhdistyvät Oprikassa
ennakkoluulottomalla asenteella, tavoitteena luoda
asiakkaan nautittavaksi kauneutta, iloa, inspiraatiota.
Tervetuloa tiedustelemaan, autan mielelläni!
Kukkarot ja suojukset
Tyynyt
Ovistopparit
134
Sisustustuotteet - Asusteet - Laukut - Kansallispukukangas - Värikäs - Suomalainen - Tekstiili - Iloinen Asusteet
- Laukut - Kansallispukukangas - Värikäs - Suomalainen - Tekstiili - Iloinen - Sisustustuotteet - Asusteet
- Värikäs - Suomalainen - Tekstiili - Iloinen - Sisustustuotteet - Asusteet - Laukut - Kansallispukukangas
Pehmeästä puuvillasta, vahvasta pellavasta, herkistä
pitseistä ja kauniista napeista syntyy uniikkeja,
persoonallisia ja värikkäitä lasten näköisiä vaatteita, joita
on ilo käyttää. Raaka-aineista mahdollisimman suuri osa
on kierrätettyä. Lastenvaatteiden lisäksi teen kortteja,
muistikirjoja, koruja, sekä otan vastaan pieniä korjaustöitä.
NUTTU-LIINA
040 820 9058
[email protected]
www.nuttu-liina.net
Lastenvaatteet
Korjausompelu
Lahjatavarat
Lastenvaatteet - Korjausompelu - Kierrätysmateriaali - Patalappu - Rintakoru - Potkuhousut - Takki - Vetoketjun
vaihto - Lastenvaatteet - Korjausompelu - Kierrätysmateriaali - Patalappu - Rintakoru - Potkuhousut - Takki Vetoketjun vaihto -Lastenvaatteet - Korjausompelu - Kierrätysmateriaali - Patalappu - Rintakoru - Potkuhousut
135
ATELJEE AGAMI & BUTIK
(02) 233 5963
050 527 3659
[email protected]
www.ateljeeagami.fi
~ ATELJEEPUKUJEN ELEGANSSIA,
ARKIDESIGNIA JA TULEVAISUUDEN VINTAGEA ~
Ateljee Agami & Butik on design ateljeeompelimo,
naisten asuihin ja asusteisiin sekä painokangastuotteisiin
erikoistunut yritys. Kansainvälisesti koulutettu
vaatesuunnittelija ja ompelijamestari Harriet Nikus
suunnittelee ja valmistaa persoonallisia, käsintehtyjä,
yksittäisiä asuja, asusteita, koruja, sisustuotteita sekä
piensarjatuotteita ekologisia arvoja kunnioittaen.
Tuotteet ovat 100% suomalaista muotoilua ja turkulaista
kädentaitoa. Liikkeessä on myynnissä myös muiden
paikallisten suunnittelijoiden tuotteita.
Design
ateljeeompelimo
Butik
Painokangastuotteet
136
Design - Vaatesunnittelu - Vaatteet - Painokangastuotteet - Asusteet - Korut - Ekologisuus - Paikallisuus
- Vaatesunnittelu - Vaatteet - Painokangastuotteet - Asusteet - Korut - Ekologisuus - Paikallisuus -Design
- Vaatteet - Painokangastuotteet - Asusteet - Korut - Ekologisuus - Paikallisuus -Design - Vaatesunnittelu
Olemme kultasepänpaja joka yhdistää korkeatasoisen,
ajattoman designin aina tinkimättömään laatuun.
Vahvuuteemme on korujen ja jalometallituotteiden
suunnittelussa niin uniikkikorujen kuin, piensarjojenkin
kohdalla. Tuotteemme yllättävät asiakkaamme
positiivisesti kerta toisensa jälkeen, korun
käyttötarkoituksesta tai tarkoitukseen varatusta budjetista
riippumatta.
KULTASEPÄNPAJA
AURARIA TURKU
044 015 9951
[email protected]
www.auraria.fi
Pienkorusarjat
Yksilölliset korut
Yrityskorut
Kultaseppä - Korut - Kulta - Hopea - Uniikki - Piensarjat - Palkinnot - Lahjat - Kultaseppä - Korut - Kulta - Hopea
- Uniikki - Piensarjat - Palkinnot - Lahjat -Kultaseppä - Korut - Kulta - Hopea - Uniikki - Piensarjat - Palkinnot Lahjat -Kultaseppä - Korut - Kulta - Hopea - Uniikki - Piensarjat - Palkinnot - Lahjat -Kultaseppä - Korut - Kulta
137
LASITAIDETTA
0500 535 117
[email protected]
lasitaide.fi
Lasitaidetta antiikkilasista Tiffany ja mosaiikki tekniikalla.
Tuotteina taulut joiden suuruus voi olla jopa 4500 x 2250
mm. Lasiruukut korkeus 1700 mm saakka. Ikkunoihin
lasiteoksia, kirkon ikkunoihin aihekuvioita. Lasinsulatusta
tasouunissa. Uunissa voidaan sulattaa 1000 x 600 mm
lasikuvioita, muotoilla lasista erilaisia taideteoksia ja
kaäyttöesineitä.
Antiikkivärilasista
Tiffany-tekniikalla
Lasinsulatus
138
Tiffany - Lyijylasi - Mosaiikki - Antiikkivärilasi - Lasisulatuuuni - Lasikuviot - Tiffany - Lyijylasi - Mosaiikki Antiikkivärilasi - Lasisulatuuuni - Lasikuviot -Tiffany - Lyijylasi - Mosaiikki - Antiikkivärilasi - Lasisulatuuuni Lasikuviot -Tiffany - Lyijylasi - Mosaiikki - Antiikkivärilasi - Lasisulatuuuni - Lasikuviot -Tiffany - Lyijylasi - Mosaiikki
Yksilölliset lasikorut, - koristeet, -taulut ja -lautaset.
Kotimaista taidelasia yhden naisen lasiverstaalta.
Työhuoneellani Littoisissa on aina esillä muutamia
mallituotteita. Sovitaan tapaaminen ja suunnitellaan
sinulle tai yrityksellesi sopivat edustuslahjat. Otathan
yhteyttä.
ULLASI
Ulla Paasio
050 531 7658
[email protected]
www.ullasi.com
Lasilautanen
“Jääpuikko“
Lasikorut
Taidelasi - Lasitaide - Uniikki - Käsityönä tehty - Lautanen - Lasikoru - Taidelasi - Lasitaide - Uniikki - Käsityönä
tehty - Lautanen - Lasikoru - Taidelasi - Lasitaide - Uniikki - Käsityönä tehty - Lautanen - Lasikoru - Taidelasi
- Lasitaide - Uniikki - Käsityönä tehty - Lautanen - Lasikoru - Taidelasi - Lasitaide - Uniikki - Käsityönä tehty -
139
Virkistystoiminta -välilehden alla olevat
luovan alan yrittäjät tarjoavat vaihtoehtoja
virkistymiseen ja vapaa-aikaan.
140
VIRKISTYSTOIMINTA
EDUART TSK
KINTARO TATTOO
MUSTIKKATASSU
TARINAYRTTITARHA YRTTITILA VERAINEN
OSUUSKUNTA TURUN TUULENPESÄ
W&T COMEDY
VARIETEE KASATAIDE RY
TANSSIKOULU SALSAMOR
VARSINAIS-SUOMEN KUVATAIDEKESKUS
DOMINOPOL OY
KARTANON KARKURI OY
AMORADA
CERACON KY
KATARIINA SALLINEN
SKETSIRYHMÄ KRÄNKHÄRVELI
KERAMIIKKAPAJA TALLITONTTU
HANSALOVERS - VIIHDYTTÄJÄT
142
143
144
145
146
147
148
149
150
151
152
153
154
155
156
157
158
141
EDUART TSK
0400 802 023
[email protected]
www.eduart.fi
Hauskaa huvitusta - tikkaat tavoitteillesi tai juontaja
jutustelemaan. Huvitamme sketseillä, piiloteatterilla,
improvisaatiolla, standupilla ja ihastutamme tulishowlla
niin häissä, syntymäpäivillä kuin muissakin juhlissa
ja tikkaat tarjoamme niille, jotka haluavaat oppia
esiintymään tai tarvitsevat työpaikalla solmujen avaamista
tai mukavaa piristystä työpaikkojen ilmapiiriin.
Viihdyttäminen
Tuliesitykset
Hyvinvointi
ja koulutus
142
Sketsit - Impro - Standup - Työhyvinvointi - Koulutus - Tulishow - Syntymäpäivät - Juhlat - Sketsit - Impro - Standup
- Työhyvinvointi - Koulutus - Tulishow - Syntymäpäivät - Juhlat -Sketsit - Impro - Standup - Työhyvinvointi Koulutus - Tulishow - Syntymäpäivät - Juhlat -Sketsit - Impro - Standup - Työhyvinvointi - Koulutus - Tulishow
Kintaro tattoo tekee vahvoja tatuointeja perinteikkäällä
otteella. Piirrämme mallit asiakasta kuunnellen, mutta
omalla tyylillä. Pidämme yllä puhtautta, korkeaa
hygieniatasoa ja tinkimätöntä työmoraalia. Kintaron
löytää itäisestä Turusta, Hämeenkatu 3 b:stä Rajalan
kameraliikkeen ja Naantalin Aurinkoisen välistä.
KINTARO TATTOO
Harri Bastardio
0400 959 871
[email protected]
www.kintaro.fi
Tatuoinnit
Tatuointien
suunnittelu
Tatuoinnit - Tatuointi - Turku - Karppi - Ankkuri - Lohikäärme - Feenix - Ruusu - Kallo - Tatuoinnit - Tatuointi Turku - Karppi - Ankkuri - Lohikäärme - Feenix - Ruusu - Kallo -Tatuoinnit - Tatuointi - Turku - Karppi - Ankkuri
- Lohikäärme - Feenix - Ruusu - Kallo -Tatuoinnit - Tatuointi - Turku - Karppi - Ankkuri - Lohikäärme - Feenix -
143
MUSTIKKATASSU
040 701 1294
[email protected]
www.mustikkatassu.com
MUSTIKKATASSU Eläintenystävän paratiisi, koska
Mustikkatassun eläinpihassa eläimiä saa paijata ja helliä.
Maaseudun rauhassa voi kokea ikimuistettavia hetkiä
vauvasta vaariin. Pihakatoksemme alle räätälöimme
myös riemastuttavat kekkerit, esim. syntymäpäivät.
Vanhainkodin ikäihmiset saavat nauttia muistellessaan
lapsuuttaan ja silloisia eläimiään, eksoottisista eläimistä
puhumattakaan. Pihapiiristä löytyy myös nostalginen
maalaispuoti. Tuotevalikoimassamme arvostamme
luonnonmateriaaleja. Puulelut, sisustus ja lahjatavarat
ovat suosittuja. Tervetuloa nettisivuillemme!
Eläinpiha
Lasten syntymäpäivät
Puoti
Kuva: Mikael Rydenfelt
144
Retkikohde - Eläinpiha - Puoti - Syntymäpäivät - Luomu - Uniikki - Esteetön - Nostalginen - Retkikohde Eläinpiha - Puoti - Syntymäpäivät - Luomu - Uniikki - Esteetön - Nostalginen -Retkikohde - Eläinpiha - Puoti
- Syntymäpäivät - Luomu - Uniikki - Esteetön - Nostalginen -Retkikohde - Eläinpiha - Puoti - Syntymäpäivät
Yrttitilan elämyksellinen palvelutarjonta perustuu
kasviperinteen ja kasvilääkinnän oivallusten välittämiseen
tämän päivän ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden
edistämiseen. Tarinayrttitarha on näytetarha ja
matkailukohde ryhmille, jossa sadan erilaisen yrtin ja
rohtokasvin tarinoiden kautta tuodaan esille yrttien
erilaisia käyttötapoja. Tilalla toimii kasvilääkintäklinikka,
jossa vastaanottoa pitää koulutettu fytoterapeutti. Lisäksi
viljellään kotimaisia mausteyrttejä, joista valmistetaan
mm. kotimaista basilikapestoa ja pestonäkkileipää. Tilan
tarjontaan kuuluvat lisäksi Aarrekartta - luo unelmasi
todeksi -valmennukset yksilöille ja ryhmille sekä yrtti- ja
kasvilääkintäluennot.
TARINAYRTTITARHA
YRTTITILA VERAINEN
044 264 0605
[email protected]
www.mynamaki.fi
/yritykset/tarinayrttitarha
Tarinayrttitarha
Kasvilääkintäklinikka
Aarrekarttavalmennus
Yrttitarha - Kasvilääkintä - Yrtit - Rohtokasvit - Fytoterapia - Aarrekartta - Maatilamatkailu - Yrttiterapia Kasvilääkintä - Yrtit - Rohtokasvit - Fytoterapia - Aarrekartta - Maatilamatkailu - Yrttiterapia -Yrttitarha - Yrtit
- Rohtokasvit - Fytoterapia - Aarrekartta - Maatilamatkailu - Yrttiterapia -Yrttitarha - Kasvilääkintä - Yrtit
145
OSUUSKUNTA
TURUN TUULENPESÄ
050 571 0200
[email protected]
www.turuntuulenpesa.fi
Tuulenpesä on kymmenjäseninen käsi- ja
taideteollisuusalan osuuskunta. Tiloissamme on 4
jäsenen työtilat, kurssi- ja koulutustila sekä myymälä.
Myymälässä tarjolla runsaasti paikallista ja uniikkia
käsityötä: keramiikkaa, tekstiilitöitä, koruja, maalauksia,
valokuvia... Tarjoamme kädentaitojen lyhtykursseja
pienryhmille, mutta mielellämme myös räätälöimme niitä
asiakkaiden tarpeisiin: yritysten virkistyspäivät, polttarit,
synttärit, ystäväpiirin kokoontumiset jne. Meillä on myös
keramiikan polttopalvelu, pieni materiaalimyynti, ja
pajaan voi tulla työskentelemään itsenäisesti.
Taidekäsityömyymälä
Kädentaitokurssit
Keramiikan
polttopalvelu
146
Keramiikkakurssit - Keramiikka - Kädentaitokurssit - Lahjat - Kuvataide - Korut - Tekstiilityöt - Taidekäsityöt
Keramiikka - Kädentaitokurssit - Lahjat - Kuvataide - Korut - Tekstiilityöt - Taidekäsityöt -Keramiikkakurssit Kädentaitokurssit - Lahjat - Kuvataide - Korut - Tekstiilityöt - Taidekäsityöt -Keramiikkakurssit - Keramiikka
Huumoria kansalle! W&T Comedy on turkulainen yritys,
joka tuottaa vuosittain syksyisin turkulaiset teatterit
ja ravintolat valtaavan Stand Up, Turku! -festivaalin
sekä keväisin Åbo Svenska Teaterissa kamppailtavan
Humorlandskampenin. W&T Comedy tuottaa n. 250-300
stand up -esitystä vuodessa: eri teattereihin, ravintoloihin
ja erilaisiin tilaisuuksiin ympäri Suomen.
W&T COMEDY
(02) 232 0102
[email protected]
www.wtcomedy.com
Stand Up, Turku!
Klubit
Koomikot
Kuva: Markus Lehto
Koomikko - Komiikka - Stand up - Viihde - Huumori - Koomikko - Komiikka - Stand up - Viihde - Huumori
Komiikka - Stand up - Viihde - Huumori -Koomikko - Komiikka - Stand up - Viihde - Huumori -Koomikko - Stand
up - Viihde - Huumori -Koomikko - Komiikka - Stand up - Viihde - Huumori -Koomikko - Komiikka - Stand up -
147
VARIETEE KASATAIDE RY
044 532 0003
[email protected]
www.varieteekasataide.com
Varietee Kasataide on turkulainen ammattilaisvoimin
toimiva sirkusryhmä. Meiltä voit tilata jonglöörejä,
akrobaatteja ja muita esiintyjiä tapahtumaasi. Hauskat
klovnit ja jännittävät tulennielijät tekevät järjestämästäsi
tilaisuudesta ikimuistoisen. Räätälöimme Juuri sinulle
sopivan esityskokonaisuuden! Järjestämme tilauksesta
myös sirkustyöpajoja ja -kursseja lapsille, aikuisille ja
erityisryhmille.
Sirkustaide
Sirkuskurssit
Kuva: Lauri Kojo
148
Sirkus - Esiintyjä - Sirkustemppu - Klovni - Jonglööri - Työpaja - Sirkus - Esiintyjä - Sirkustemppu - Klovni - Jonglööri
- Työpaja -Sirkus - Esiintyjä - Sirkustemppu - Klovni - Jonglööri - Työpaja -Sirkus - Esiintyjä - Sirkustemppu Klovni - Jonglööri - Työpaja -Sirkus - Esiintyjä - Sirkustemppu - Klovni - Jonglööri - Työpaja -Sirkus - Esiintyjä
Salsamor on latinalaisiin tansseihin erikoistunut
tanssikoulu Turun keskustassa, jossa opettajina
toimivat tanssin ammattilaiset. Aikataulussa on sooloja paritansseja salsasta zumbaan. Salsamor järjestää
viikkotuntien lisäksi tanssillisia tapahtumia, salsajuhlia,
vierailevien opettajien tiiviskursseja, yritystapahtumia,
polttareita, syntymäpäiviä ja yksityistunteja. Lähteäkseen
mukaan tanssitunneille ei tarvitse olla aiempaa osaamista
eikä tanssitaustaa, sillä koulu painottaa erityisesti uusien
aloittelijoiden opettamiseen.
TANSSIKOULU
SALSAMOR
020 756 9670
[email protected]
www.salsamor.fi
Parisalsan alkeiskurssit
Soolotunnit
Yksityistilaisuudet
Salsa - Tanssinopetus - Tanssikurssit - Ohjelmapalvelut - Tanssitapahtumat - Zumba - Salsa - Tanssinopetus
- Tanssikurssit - Ohjelmapalvelut - Tanssitapahtumat - Zumba -Salsa - Tanssinopetus - Tanssikurssit Ohjelmapalvelut - Tanssitapahtumat - Zumba -Salsa - Tanssinopetus - Tanssikurssit - Ohjelmapalvelut -
149
VARSINAIS-SUOMEN
KUVATAIDEKESKUS
044 330 0631
[email protected]
www.kuvataidekeskus.fi
Varsinais-Suomen Kuvataidekeskus on toiminut
vuodesta 1981 lähtien. Kuvataidekeskuksen opetus
perustuu opetussuunnitelmaan. Vuodesta 1994 alkaen
opetus on ollut Turun kaupungin hyväksymää taiteen
perusopetusta. Opetussuunnitelman perusteena ovat
kuvallisen ilmaisuun liittyvän tietämyksen lisääminen,
erilaisten työvälineiden, materiaalien, tekniikoiden ja
kuvanrakentamisen tuntemus ja hallinta. Opetuksessa
pyritään edistämään havainnoinnin monipuolisuutta sekä
kehittämään näkemyksiä kuvallisen ilmaisun luonteesta,
sen syvyydestä ja laajuudesta. Samalla paranevat
sosiaaliset taidot, itseluottamus ja kyky toimia ryhmässä.
Taiteen perusopetus
Taidekeskus
koulussasi
Taidesynttärit
150
Taide - Taideopetus - Kuvataidekerho - Kuviskerho - Turku - Varsinais-Suomi - Perusopetus - Lapset - Taide Taideopetus - Kuvataidekerho - Kuviskerho - Turku - Varsinais-Suomi - Perusopetus - Lapset -Taide - Taideopetus Kuvataidekerho - Kuviskerho -Turku -Varsinais-Suomi - Perusopetus - Lapset -Taide -Taideopetus - Kuvataidekerho
Yritys tarjoaa matkailu-, ohjelmapalvelu-, kulttuurija opetusalan yrityksille sisältösuunnittelua sekä
kehittää ja toteuttaa erityisesti roolipelaamiseen
pohjautuvia ohjelmapalveluja ja koulutustuotteita
sekä elokuvamatkailuun liittyviä ohjelmapalveluja, mm
Vares-kirjoihin ja elokuviin perustuvia interaktiivisia
kaupunkisuunnistuksia. Lisäksi yrityksen toimintaan
kuuluvat graafinen suunnittelu ja kylttien valmistus.
DOMINOPOL OY
050 321 9760
[email protected]
www.varesturku.com
Vareksen jäljillä
Koulutuspalvelut
Historialliset roolipelit
Elämys - Interaktiivinen - Ohjelmapalvelu - Koulutus -Vares - Elokuvamatkailu - Kaupunkikierros -Virkistäytyminen
- Elämys - Interaktiivinen - Koulutus - Vares - Elokuvamatkailu - Kaupunkikierros - Virkistäytyminen - Elämys
- Interaktiivinen - Ohjelmapalvelu - Koulutus - Vares - Elokuvamatkailu - Kaupunkikierros - Virkistäytyminen
151
KARTANON KARKURI OY
044 091 1980
[email protected]
www.kartanonkarkuri.fi
Tila on vertaansa vailla oleva todella kaunis,
maalaisromanttinen juhla- kokous- ja elämystila.
Tarjoamme monelaista elämystä niin kokousten
jälkeen kuin tyky-päiville ja vaikka polttareihin. Meillä
pääsette tutustumaan hauskaan “ihmispalloon”, eli zorb
palloon. Meiltä löytyy myös nauruhermoja kutkuttava
vesijuoksupallo. Järjestämme myös maalaisolympialaisia
ja mahdollisuus on myös Paintballin pelaamiselle!
Ota yhteyttä, niin saamme varmasti tilaisuutenne
onnistumaan! Meillä onnistuu myös pienimuotoiset
illanistujaiset.
Juhlat
Kokoukset
Elämykset
152
Juhlatila - Kokoukset - Elämykset - Häät - Juhlat - Kokous - Syntymäpäivät - Elämys - Juhlatila - Kokoukset Elämykset - Häät - Juhlat - Kokous - Syntymäpäivät - Elämys -Juhlatila - Kokoukset - Elämykset - Häät - Juhlat
- Kokous - Syntymäpäivät - Elämys -Juhlatila - Kokoukset - Elämykset - Häät - Juhlat - Kokous - Syntymäpäivät
Amorada kvartetti tarjoaa monipuolista ja ammattitaidolla
toteutettua musiikkia eri tyyppisiin tilaisuuksiin.
Olemme esiintyneet mm. yritysjuhlissa, merkkipäivillä,
häätapahtumissa, ravintoloissa, coctailtilaisuuksissa,
lavatansseissa. Ohjelmistoissamme on valinnanvaraa ja
myös viihde- ja jazzmusiikki kuuluu repertuaariimme.
AMORADA
Tanssi- ja viihdeorkesteri
0400 820 254
[email protected]
www.amorada.suntuubi.com
Tanssi- ja bilemusiikki
Viihdemusiikki
Jazzmusiikki
Bile - Tanssi - Viihde - Jazz - Ammatitaitoinen - Monipuolinen - Bile - Tanssi - Viihde - Jazz - Ammatitaitoinen
- Monipuolinen -Bile - Tanssi - Viihde - Jazz - Ammatitaitoinen - Monipuolinen -Bile - Tanssi - Viihde - Jazz Ammatitaitoinen - Monipuolinen -Bile - Tanssi - Viihde - Jazz - Ammatitaitoinen - Monipuolinen -Bile - Tanssi
153
CERACON KY
040 771 1648
[email protected]
www.ceracon.fi
Keramiikkaverstaan yhteydessä meillä on teehuone,
näyttelytila ja putiikki. Lisäksi talon lisärakennuksessa
4 majoitushuonetta Artist-in-Residence:eille tai
osaanottajille, kun järjestetään erinlaisia työpajoja
keramiikka-alalla. Sijainti on aivan meren äärrellä, laituri
terasseineen ja pari soutuvenettäkin löytyy.
Keraamiikka
Artist-in-Residence
Työpajat + majoitus
154
Keramiikka - Majoitus - Näyttelytila - Teehuone - Artist-in-Residence - Saaristo - Keramiikkakalat - Työpajat
- Kurssit - Keramiikka - Majoitus - Näyttelytila - Teehuone - Artist-in-Residence - Saaristo - Keramiikkakalat
- Työpajat - Kurssit -Keramiikka - Majoitus - Näyttelytila - Teehuone - Artist-in-Residence - Saaristo -
TILAA ELÄVÄÄ MUSIIKKIA! Haluaisitko tilaisuuteesi
aimo annoksen lisää juhlavuutta, romantiikkaa,
rentoa tunnelmaa...? Käytössäsi on joukko turkulaisia
ammattimuusikoita, joilla on vankka kokemus
esiintymisestä mitä erilaisimmissa yritysten, järjestöjen,
oppilaitosten ja yksityishenkilöiden juhlissa. Ohjelmistoa
on klassisesta ja kansanmusiikista aina ikivihreisiin
laulelmiin ja tanssimusiikkiin, ja soitettavaa riittää
useammaksikin tunniksi - sekä varsinaiseksi esitykseksi
että taustamusiikiksi. Kokoonpanona voi tilaajan toiveen
mukaan olla jousikvartetti, viulu-sello -duo, viulu-piano
-duo, kahden viulun duo tai vaikka pelkkä sooloviulistikin.
KATARIINA SALLINEN
050 349 2724
[email protected]
Elävää musiikkia
Klassinen musiikki - Salonkimusiikki - Tanssimusiikki - Häämusiikki - Viulu - Sello - Piano - Jousikvartetti
- Salonkimusiikki - Tanssimusiikki - Häämusiikki - Viulu - Sello - Piano - Jousikvartetti -Klassinen musiikki
- Tanssimusiikki - Häämusiikki - Viulu - Sello - Piano - Jousikvartetti -Klassinen musiikki - Salonkimusiikki
155
SKETSIRYHMÄ
KRÄNKHÄRVELI
044 336 6800
[email protected]
www.mattusalsi.com
Sketsiryhmä Kränkhärveli on toiminut yli 10 vuotta
viihdyttäen kaikennäköistä kansaa, niin häissä,
syntymäpäivillä kuin firmojen juhlissa. Teemme niin
sketsiteatteria kuin osallistuvaa teatteria, jossa otetaan
huomioon tilaajan toiveet. Kysy lisää Mattus Alsilta, niin
tulemme hauskuuttamaan juuri teitä.
Sketsiteatteri
Teemme lyhyitä sketsejä tai
improvisoituja esityksiä myös
tilaajan toiveiden mukaisesti
156
Sketsi - Teatteri - Komedia - Esiintyjä - Sketsi - Teatteri - Komedia - Esiintyjä -Sketsi - Teatteri - Komedia - Esiintyjä
Teatteri - Komedia - Esiintyjä -Sketsi - Teatteri - Komedia - Esiintyjä -Sketsi - Teatteri - Komedia - Esiintyjä -Sketsi
Esiintyjä -Sketsi - Teatteri - Komedia - Esiintyjä -Sketsi - Teatteri - Komedia - Esiintyjä -Sketsi - Teatteri - Komedia
Tallitontun pajalla voit olla vasta-alkaja saven käsittelyssä.
Ohjaan ja perehdytän sinut saven saloihin. Muotoilemme
pääosin käsinrakennustekniikalla pienoisveistoksia,
koriste- ja käyttöesineitä. Työskentelyvälineet ja
materiaalit saat käyttöösi Tallitontusta. Esineiden raakaja lasituspoltot hoituvat myös pajan keramiikkauunissa.
Tarvittaessa tulen tarvikkeineni haluamaasi tilaan ja pidän
lyhytkurssin kiinnostuneille, kuljetan esineet poltettavaksi,
lasitan ne ja luovutan uniikit teokset valmiina tekijöilleen.
On huikea tunne, kun ajateltu suunnitelma siirtyy
käsien kautta saveen ja valmistuu esineeksi. Se on kuin
meditaatiota tai niin kuin olisi luovassa flow-tilassa.
KERAMIIKKAPAJA
TALLITONTTU
044 574 7372
[email protected]
Savesta keramiikaksi
Liikkuva savipaja
Keraamisia veistoksia
Keramiikka - Savi - Keramiikkakurssi - Polttopalvelu - Savikurssi - Veistos - Lahjaesine - Keramiikka - Savi
- Keramiikkakurssi - Polttopalvelu - Savikurssi - Veistos - Lahjaesine -Keramiikka - Savi - Keramiikkakurssi Polttopalvelu - Savikurssi - Veistos - Lahjaesine -Keramiikka - Savi - Keramiikkakurssi - Polttopalvelu - Savikurssi
157
HANSALOVERSVIIHDYTTÄJÄT
040 724 1012
[email protected]
www.hansalovers.fi
HansaLovers tarjoaa poikkitaiteellista viihdettä
tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Ryhmältä luonnistuvat
räätälöidyt käsikirjoitukset, sketsit, näytelmät ja
juonnot sekä improvisaatioesitykset. Teemme myös
mainoskäsikirjoituksia, nettitasoisia mainosspotteja,
lyhytelokuvia sekä musiikkivideoita. Sateenvarjomme alla
toimivat myös muutamat bändit.
Sketsiviihde
Improvisaatioteatteri
Käsikirjoitukset
158
Huumori - Sketsit - Improvisaatio - Juonnot - Juhlaohjelmat - Käsikirjoitukset - Musiikki - Videot - Huumori
- Sketsit - Improvisaatio - Juonnot - Juhlaohjelmat - Käsikirjoitukset - Musiikki - Videot -Huumori - Sketsit Improvisaatio - Juonnot - Juhlaohjelmat - Käsikirjoitukset - Musiikki - Videot -Huumori - Sketsit - Improvisaatio
159
Koulutus ja henkilöstön kehittäminenvälilehden yrittäjiltä voi oppia uutta
kulttuurista. Muun muassa verkostoitumista,
ilmaisua ja esiintymistaitoja voi harjaannuttaa
näiden luovien kouluttajien avulla. Nämä
luovan alan yrittäjät tarjoavat yrityksenne
henkilökunnallenne yhteisöllisiä elämyksiä, jotka
tukevat yhteenkuuluvuuden tunnetta viihdytte.
160
KOULUTUS JA
HENKILÖSTÖN KEHITTÄMINEN
MATA INSPIRATION AGENCY OY 162
ÄÄNIRÄÄTÄLI OY 163
PROMENE 164
161
MATA
INSPIRATION AGENCY OY
040 777 6795
[email protected]
www.mata.fi
Mata Inspiration Agency Oy on luovan alan osaajien ja
talouden ammattilaisten agenttiyritys. Agentoimme
tällä hetkellä noin 100 eri alan huippuammattilaista.
Toimistomme sijaitsevat Turussa, Vaasassa ja
Helsingissä. Haluamme tarjota asiakkaillemme
elämystä ja inspiraatiota sekä intohimoa tekemiseen.
Tavoitteenamme on ainutlaatuinen palvelukokemus,
jonka avulla asiakkaamme menestyy ja kehittyy. Teemme
yhdessä asiakkaamme kanssa erilaisia räätälöityjä
valmennuskokonaisuuksia, tapahtumatuotantoja
ja kehitysprojekteja. Valmentajamme ovat laajan
kokemuksen omaavia oman alansa huippu ammattilaisia.
Me Matalaiset olemme avoimesti ja rehellisesti läsnä
asiakkaiden kanssa työskennellessämme.
Agentointi
Valmennuspalvelut
Tapahtumatuotannot
162
Monipalvelutalo - Elämys - Inspiraatio - Kehitys - Hyvinvointi - Johtajuus - Tiimityöskentely - Luovuus Elämys - Inspiraatio - Kehitys - Hyvinvointi - Johtajuus - Tiimityöskentely - Luovuus -Monipalvelutalo - Elämys
- Kehitys - Hyvinvointi - Johtajuus - Tiimityöskentely - Luovuus -Monipalvelutalo - Elämys - Inspiraatio
Ääniräätäli tarjoaa ammattitaitoista laulunopetusta,
äänenkäytönopetusta sekä musiikkiesiintymispalveluita.
Laulustudiomme asiakkaina on yksityisiä ihmisiä, kuoroja
ja lauluyhtyeitä. Äänenkäyttökoulutuksilla palvelemme
oppilaitoksia, yrityksiä ja esim. seurakuntia. Haluamme
auttaa ihmisiä käyttämään ääntään helpommin työssä ja
harrastuksissa! Tuomme iloa juhliinne ja tapahtumiinne
laulu/musiikkiesitysten muodossa! Kouluttajamme ja
laulajamme ovat kokeneita oman alansa ammattilaisia ja
ovat saaneet paljon kiitosta lauluesityksistään.
ÄÄNIRÄÄTÄLI OY
050 365 2823
[email protected]
www.aaniraatali.fi
Äänenkäyttö-työpaja
Opettajan
päivä äänessä
Laulunopetus
Koulutus - Valmennus - Laulunopetus - Äänenkäyttö - Äänenhuolto - Ääni - Laulu - Puhekoulutus - Koulutus Valmennus - Laulunopetus - Äänenkäyttö - Äänenhuolto - Ääni - Laulu - Puhekoulutus -Koulutus - Valmennus Laulunopetus - Äänenkäyttö - Äänenhuolto - Ääni - Laulu - Puhekoulutus -Koulutus - Valmennus - Laulunopetus
163
PROMENE
050 561 6700
[email protected]
www.promene.fi
”Johtajuus ja puhetaito kulkevat usein käsi kädessä”
(Talouselämä 19/06). Puhe on yhä useamman työn ja
yrityksen tärkeimpiä työvälineitä. Milloin viimeksi tarkistit
työkalusi kunnon? Johtoryhmien, asiantuntijoiden,
myyntijoukkueiden ja henkilökohtainen valmennus
varmistaa, että sinä olet siinä joukossa, jota kuunnellaan.
Vieläpä mielellään. Valmennusten kestot vaihtelevat
muutamasta tunnista useaan päivään tai jopa vuosiin.
Koulutus räätälöidään aina täsmäiskuksi kuhunkin
tarpeeseen.
Johtoryhmävalmennus
Yksilöllinen
valmennus
164
Esiintymistaito - Puhetaito - Retoriikka - Johtoryhmäkoulutus - Myyntikoulutus - Esiintymiskoulutus Esiintymisjännitys - Viestintäkoulutus - Esiintymistaito - Puhetaito - Retoriikka - Johtoryhmäkoulutus Myyntikoulutus - Esiintymiskoulutus - Esiintymisjännitys - Viestintäkoulutus -Esiintymistaito - Puhetaito -
165
166
OSTAJAN OPAS
167
YLEISTÄ LUOVIEN ALOJEN
TUOTTEIDEN JA PALVELUIDEN HANKINNASTA
Miksi ostaa luovien alojen osaajilta?
Mitä luovat alat ovat?
168
Tämä ostajan opas on tarkoitettu ensisijaisesti yrityksille,
joilla on tarvetta lisätä omaa myyntiään tai kehittää yritystään
luovien alojen palveluiden ja tuotteiden avulla. Luovien
alojen käyttö on panostus, jonka tavoitteena on tuottaa
takaisin hankintaan sijoitetut rahat. Vaikka luovuutta on
kaikissa yrityksissä ja vaikka oman yrityksen luovuutta
kannattaa hyödyntää, on usein kuitenkin helpointa käyttää
alan ammattilaisia. Tämä mahdollistaa parhaan tuloksen
saavuttamisen aivan kuin missä tahansa b to b kaupassa.
Luovat alat eivät ole yksi yhtenäinen toimija kenttä, vaan
kuten mikä tahansa toimiala, myös se jakaantuu useisiin
erilaisia osaamisaloja hallitseviin ammattilaisiin. Nämä
henkilöt ja yritykset kannattaa valita oman tarpeenmukaisesti
niin, että osaamiset kohtaavat halutulla tavalla. Tässä
katalogissa on esitelty kattava joukko varsinaissuomalaisia
luovien alojen osaajia, joista löydät soveltuvat tarpeisiisi.
169
1. MIHIN
TARVITSET APUA?
kuva
lahja
teksti
aforistikko
2. KUKA
VOI AUTTAA?
ääni
muotoilija
laulaja
somistus
AD
de-club.eu
3. MISTÄ
HÄNET LÖYTÄÄ?
4. KUNNOLLINEN
TARJOUSPYYNTÖ
kulttuuriverkko.fi
tavoite
tehtävänanto
resurssit
tekniset tiedot
170
luovapaja.fi
muoto
tuotekehitys
esitys
runoilija
graafikko
veistäjä
ohjelmoija
ompelija
dressingmimia.net
arsnet.fi
kreative.fi
säveltäjä
sirkustaiteilija
kukkura.fi
luovasuomi.fi
“KOMPASTUSKIVET”
riittämättömät resurssit
“RUUSUT“
Mikä toimi? Rakenna
hyvä asiakassuhde.
5. PALAUTE
“RISUT“
Mikä meni pieleen?
Onko jotain tehtävissä
jatkon kannalta?
puutteellinen
tarjouspyyntö
hinnoittelu
kiista tekijänoikeuksista
tavoite ei ole selkeä
kommunikaatio-ongelmat
171
Hyvin tehty toimeksianto takaa parhaan tuloksen
172
Hyvä toimeksianto tai tarjouspyyntö on paras työkalu
onnistuneen yhteistyön toteuttamiseksi ja siinä kannattaa
tehdä selväksi mahdollisimman moni asia jo heti aluksi. Siinä
kannattaa määritellä esimerkiksi:
Mitä halutaan?
Minkälaisella aikataululla?
Kenelle ja mihin tarkoitukseen?
Mitä tämä kaikki saa maksaa?
Jotta tarjouspyyntöön saataisiin mahdollisimman
monta hyvää tarjousta, ei tarjouspyynnössä kannata
pyytää mahdottomia. Esimerkiksi valmiit prototyypit
tai yksityiskohtaiset suunnitelmat palvelusta kuuluvat
toimeksiantoon, ei tarjoukseen.
Kun tarjouspyynnön pohjalta tehdyistä tarjouksista on valittu
paras, kannattaa valitun toteuttajan kanssa keskustella
avoimesti. Vaitiolovelvollisuus sitoo molempia osapuolia
ja hyvä yhteistyö kunnioittaa muutenkin liikesalaisuutta.
Avoimuus takaa joka tapauksessa parhaan tuloksen, koska
silloin palvelun tarjoaja koko ajan tietää mitä siltä halutaan.
173
MUUTAMIA ESIMERKKEJÄ
LUOVIEN ALOJEN PALVELUISTA
TUOTTEET JA TEOKSET
Esimerkiksi:
liikelahjat
taideteokset
työvälineet
174
Tuotteen ostamista varten tarvittavia tietoja
tuotteen valmistamiseen liittyvät tiedot, esimerkiksi mitat,
materiaalit, käyttötarkoitus ja tuotteen käyttäjäkunnan
profiili
halutaanko kehittää jotain jo olemassa olevaa tuotetta,
jolloin tilattava tuote tulee osaksi jotain muuta tuotetta,
vai ostaa suoraan valmis työ, esimerkiksi uniikki käsityö tai
taideteos
graafisen suunnittelun, kuvituksen ja
sisustusarkkitehtuurin tapauksissa: mitä materiaaleja
työstetään, missä tilassa ja mihin yhteyteen
175
TAPAHTUMAT
Luovien alojen yrityksistä löytyy
monenlaista tapahtumatuotannon
osaamista, työkyvyn edistämisestä
elävään musiikkiin, pienistä
tapahtumista mittaviin
spektaakkeleihin.
176
Tapahtumaa varten tarvittavia tietoja
minkälaisesta tilaisuudesta on kyse
minkälaiseen tilaan tapahtumaa ostetaan
toteutetaanko tapahtuma johonkin tilaan, vai
hankkiiko tuottaja myös tilan
mitä välineistöä ja tekniikkaa on mahdollisesti
saatavilla
kuinka suurta yleisöä tavoitellaan
tuleeko kaikki tapahtumaan haluttu sisältö yhdeltä
yritykseltä vai tilataanko tapahtuman eri osia usealta eri
yritykseltä
177
ASIANTUNTIJAPALVELUT
178
Osa luovien alojen yrityksistä tarjoaa erityisesti
asiantuntijapalveluita, mutta myös monet muulla tavalla
määritellyt yritykset tarjoavat oman alansa osaamista myös
erilaisiin liike-elämän prosessihin. Kaikissa näissä tapauksissa
myytävä palvelu perustuu sen tarjoajan ammattimaiseen
tietämykseen, osaamiseen tai taitoon. Luovien alojen
asiantuntijapalvelut pitävät sisällään esimerkiksi yrityksen
brändin luomista, työelämän koulutus- ja sisältösuunnittelua,
sisustussuunnittelua kuin myös erilaisia markkinointi- ja
innovointipalveluja.
Asiantuntijapalvelujen ostamisessa tarvittavia tietoja:
minkälaista osaamista halutaan
minkälaisen tapahtuman, organisaation tai tehtävän
yhteydessä
kenelle, milloin, missä ja miksi
179
TAVOITTEISTA TOTTA
Onnistuminen on yhteinen asia
180
Luovan alan ammattilaiset tuntevat osaamisen ja laadun
merkityksen työssään ja haluavat sen myös näyttää. Heille
ostajan saavutetut tavoitteet ovat paras kiitos. Tärkeintä
on siis molemminpuolinen onnistuminen. Tämän kirjasen
yrittäjät odottavat yhteydenottoja, jotta voisitte onnistua
yhdessä.
181
182
MUISTIINPANOJA
183
184
MUISTIINPANOJA
185
186
MUISTIINPANOJA
187
188
MUISTIINPANOJA
189
190
MUISTIINPANOJA
191
192
MUISTIINPANOJA
193
194
MUISTIINPANOJA
195
196
MUISTIINPANOJA
197
198
199
200