"Eilispäivän kouluissa toissapäivän opettajat

27.4.2012
eNorssin OSAAVA-hankkeet
Ari Myllyviita, hankekoordinaattori, Norssiope. fi –hankkeet
kemian opettaja, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu
"Eilispäivän kouluissa toissapäivän opettajat
valmistavat keskiaikaisin menetelmin oppilaita
ylihuomisen ongelmiin."
- tuntematon -
1
27.4.2012
Harjoittelukoulut - eNorssi
 Normaalikoulut eli Norssit ovat yliopistojen
harjoittelukouluja.
 Yliopistolain perusteella erityistehtäväksi kuuluu
opettajankoulutuksen kehittäminen ml. opetusharjoittelun
järjestäminen.
 Harjoittelukoulut ovat jo vuosia toimineet eNorssiverkostona oppimisen ja opettamisen edelläkävijänä.
 Yksi verkoston merkittävimmistä kulmakivistä on aina
ollut tieto- ja viestintätekniikan kehittämis-, tutkimus,- ja
koulutustoiminta.
 Harjoittelukoulujen tehtäväkenttään kuuluu merkittävänä
osana alueellinen täydennyskoulutus ja toimiminen
resurssikeskuksena.
Mikä on eNorssi?
 Vahvasti pedagoginen verkosto
 Harjoittelukouluverkostolla on käynnissä useita tieto- ja
viestintätekniikka -orientoituneita hankkeita, joissa tavoitteena on
mm.:
 laajentaa opettajien tietoteknistä ja pedagogista osaamista,
 kokeilla ja kehittää käytettäviä sovellutuksia ajanmukaisilla laitteilla,
 varmistaa opettajankoulutuslaitoksista valmistuvien opettajien hyvät TVT-
taidot,
 jakaa hyviä käytänteitä yhteisöllisen median hyödynnettävyydestä
opetustoiminnassa,
 sekä tutkia ja visioida tulevaisuuden muuttuvaa oppimaisemaa.
 Hankkeisiin liittyy vahvana ulottuvuutena dokumentointi ja
reflektointi niin prosessin kuin tulostenkin osalta sekä kokemusten
jakaminen koko opetuksen kentälle.
2
27.4.2012
Norssiope.fi -täydennyskoulutus
 Yhteinen koulutustarve- ja osaamiskartoitus
 Tulosten analysointi ja yksityiskohtainen
koulutussuunnitelma koulukohtaisesti
 Työvälineohjelmat ja muut perustaitojen koulutukset
 Yhteisöllisen median opetuskäytön koulutukset
 Yhteisiä verkkoluentoja ja yhteistyöverkostojen
rakentamista
 Verkko-opetuksen kehittäminen koko verkostossa
3
27.4.2012
Perusosaaminen
 Tekstinkäsittelyn perustoiminnot ovat erinomaisesti
hallussa, dokumenttipohjien käsittelyyn (14 %) ja taulukoiden
luomiseen (11 %) toivotaan hieman lisäoppia. Erilaiset tyylit ja
sisällysluetteloiden laatimisen hallitsee vain 63 % vastanneista.
Tässä oli koulukohtaisia eroja melkoisesti.
 Sähköposti on kaikille tuttu, liitetiedostojen liittäminen sujuu.
Sitä vastoin sähköpostiosoitteiden kerääminen ryhmiksi vaatii
koulutusta (24 % haluaa oppia).
 Taulukkolaskennan hallinta olisikin sitten jo heikompaa. Jo
perustoiminnoissa 21 % toivoi lisää oppia. Taulukon ja
perustilastotietojen (keskiarvo, keskiluvut) tekemisen hallitsi
alle puolet vastanneista (42 %) ja ympyrädiagrammin teon 45 %.
Koulutusta toivoi vastaavasti 31 % ja 28 %.
 Kuvankäsittelyssä kuvien siirtäminen tietokoneelle onnistuu
89 % :lta (10 % toivoo koulutusta), 70 % osaan kääntää kuvan (23
%), 72 % pienentää (22 %), 72 % rajata (22 %)
Internet ja yhteisöllinen media
 Internetin hyödyntämisen ensimmäinen taso käsittää
tiedonhaun hallinnan. Annetun tiedon hakeminen internetistä
onnistuu, mutta hakukoneiden erilaisten toimintojen käyttäminen
haun tehostamiseksi vaatiikin jo hieman lisäoppia (17 % toivoo
koulutusta). Tietokantojen käytön osaa 62 % vastanneista (25 %
haluaa oppia). Oppilaille tiedonhakukeinoja opettaa 74 %
vastanneista. Lähdekriittisyyttä ja tiedon luotettavuuden
arviointia opettaa 84 %. Jopa 57 % osaa tarkistaa onko oppilastyö
verkosto kopioitua ja lähes 30 % haluaa oppia sen.
 Blogia ja wikiä käytetään hyvin eritasoisesta eri kouluissa, myös
halukkuus oppia vaihtelee kovasti. Reilu 50 % ilmoittaa, ettei osaa
käyttää blogia (51 %) ja wikiä (60 %) kodin ja koulun välisessä
viestinnässä – blogin käyttöä haluaa oppia 23 % ja wikin käyttöä 24
%.
 Facebookin käytön osalta 58 % ilmoittaa, ettei osaa, Google+:
osalta 69 %. Doodlea, verkossa toimivaa ajanvarauspalvelua osaa
käyttää 19 % vastanneista ja 26 % haluaa oppia. Adobe Connect –
työkalua haluaa oppia 28 % ja Skypeä 21 % (37 % jo osaa).
4
27.4.2012
Ajanhallintaa esimerkkinä
 Sähköistä kalenteri käyttää 22 % vastanneista. Osaa, mutta ei
käytä, on 38 %. Sähköisen kalenterin käytön haluaa oppia 20 %.
Kännykän kalenteri käyttää 42 % ja saman verran ilmoittaa
osaavansa vaikkakaan ei käytä. Outlook-ohjelmaa käyttää 12 %
(osaa lisäksi 38 %), Google-kalenteria vain 10 % (osaa lisäksi 33
%). Google-kalenterin käytön haluaa oppia 17 %. Kalentereiden
synkronointi on suoraan verrannollinen siihen, että käyttää
sähköistä kalenteria. Sama koskee kalentereiden jakamista.
Synkronointia haluaa oppia 19 %, kalentereiden jakamista 21 %.
 Doodlen ajanvarauspalvelua ei tunne 54 % vastanneista.
Kuitenkin 26 % on varannut jo aikoja sillä ja 8 % omistaa
käyttäjätunnuksen.
Tiedonhallintaa
 Varmuuskopion ottaa säännöllisesti 78 % vastanneista ja lisäksi 17 %
haluaa oppia sen. Tiedostojen siirtoon osataan käyttää muistitikkua
käytännössä kaikkien osalta (96 %), ulkoista kovalevyä käyttää 57 %
(haluaa oppia 17 %) ja verkkopalvelua 15 % (haluaa oppia 31 %).
 Internet-sivujen tekemisen hallitsee 33 %, joskin vain 17 % käyttää tätä
taitoa. Sivujen tekemistä haluaa oppia 30 %. Perinteisen HTMLohjelmoinnin (kotisivujen ohjelmointikieli) haluaa oppia 21 % (16 %
osaa). Valtaosa sivustoista tuotetaan erilaisilla julkaisujärjestelmillä,
näitä haluaa oppia 25 % vastanneista (osaa 10 %). Erilaisia yhteisöllisen
median palveluita (Wordpress, Blogger) hallitsee 24 % vastanneista,
käyttää 13 %. Reilut 23 % haluaa oppia niiden käyttöä.
 Tiedostojen ja materiaalien jakamista oppilaille verkon kautta hoitaa 26
% vastanneista, 22 % osaa, mutta ei käytä ja 30 % haluaa oppia.
5
27.4.2012
Toimintaympäristöä
 Tiedostojen ja materiaalien jakamisen kollegoille
hallitsee 49 % ja 28 % haluaa oppia sen.
 Moodlen käyttö oli hallussa 50 % :lla, joista myös käyttää
30 %. Moodlen käyttöä haluaa oppia 24 % vastanneista.
Blackboardia (aiemmin WebCT) osaa käyttää 15 %
vastanneista, 26 % haluaa oppia. Muita
oppimisympäristöjäkin haluaa oppia käyttämään 20 %
(osaa ja käyttää 21 %, 14 % osaa, mutta ei käytä).
Yhteisöllinen media
 Facebookia ei tuntenut 9 % vastanneista, 47 % käyttää, 40
% ei käytä. Vain 7 % haluaa oppia käyttämään.
 Googlen vastaavanlaista palvelua – Google+ - käyttää 18 %,
31 % haluaa oppia.
 Twitteriä haluaa oppia käyttämään 23 %, Bloggeria 28 %,
Wikispaces 34 %, Google Dokumentteja 36 %, Flickr
(kuvapalvelua) 29 %, Picasa 30 %, Youtube 9 %, SlideShare
36 %, Vimeo (videopalvelu) 34 %.
 Erilaisia julkaisujärjestelmiä haluaa oppia 32 % Joomlaa, 34
% Drupalia, Elgg 31 %. Dreamweaveria haluaa oppia 31 %.
6
27.4.2012
7
27.4.2012
Suurin huoli: Opettajien ATK-laitteet
 Hankala kysymys
 Lienee kuitenkin niin
 Jokaiselta opettajalta kotoa löytyy kone
 Jokainen opettaja ei kuitenkaan välttämättä tee kotikoneella
töitä, jos tekee tieto siirtyy muistitikulla
 Ongelmina:
 Tiedonhallinta  ”Y-kansio”
 Usean laitteen loukku
 BYOD (Bring Your Own Device) –periaate hakee uomaansa
 1:1 –periaate, niin opettajien kuin opiskelijoiden osalta
Hankkeen seuraavat vaiheet (Viikki, loka-joulukuu)
 Koulutuksen toteutus
 ATK-klinikkatoiminta (kuten tähänkin asti)
 Kohdennetut kurssit tarvekartoituksen pohjalta
 Kuvien- ja videoiden käsittely ja hyödyntäminen
 Yhteisöllinen media
 Omaehtoinen kouluttautuminen, TESO-päivät
 Syventävä koulutus (koulutusvelvoite) työajalla
 Viikin normaalikoulun tvt-tukihenkilötiimin
kutsuminen
Irti aiemmasta
puhtaasta
ATK- ja
pedagoginen
tukihenkilöajattelusta
 Vastuu perusosaamisen varmistamisesta
 Erityisosaamisen turvaaminen talon omassa
henkilökunnassa
 ATK-tukihenkilön tueksi lisää tekijöitä
 Koulutus hankkeen rahoituksella
 Lukiolaisten tvt-kurssin - ”Tvt-tukihenkilö yhteisön
tukena” – käynnistäminen
 Tulevat toimimaan Sormet- ja Kodu-hankkeen myötä
tapahtuvan laitehankinnan ja toiminnan tukena
8
27.4.2012
Osaamistarkoituksen hyödyntäminen
 Kyselyn ”haluan oppia” –tarpeet kootaan ja
koulutusta järjestetään
 Osaajien joukosta tiedustellaan tukihenkilöiksi
halukkaat – heille syventävää koulutusta
 Määritellään perusosaamisen tasot ja tukitoimet
sen saavuttamiseksi
 Sovitetaan tulevat laitehankinnat toteutettavaan
koulutukseen
9
27.4.2012
Perustaidot
ATKklinikka,
A-ajokortti koulutus
Sovellutustaidot
Verkkopedagog.
Yhteisöllisen
median
käyttö
Kaikille kohderyhmän opettajille
Activeboard
Moodle/
Verkkoopettajille
Erityisosaaminen
Kehittäjille/ICT-hankkeen opettajille
TIETY-Tietotyötutkinto
Kognitiiviset
työkalut
Tukihenkilöt
ICT-Pietari
Edu/Opit
Kaikille kohderyhmän opettajille
Työyhteisön osaaminen
Tukihenkilöille
Perustaidot
Ajanhallinta
Verkkopeda
Asiantuntijuudet
Asiantuntijuus
Ohjelmaosaaminen
TIETYTietotyötutkinto
Laiteosaaminen
Kansallinen
Kehittäjille/ICT-hankkeiden vetäjille
taso
Kansallisissa ja
kv-hankkeissa
asiantuntija
Verkostojen
koordinaattori
10
27.4.2012
Viikki, jossa kaikki asteet edustettuna
Koulutusmuoto
16
14
12
10
aineenopettaja
erityisopettaja
luokanopettaja
8
6
4
2
0
Verkostojen rakentaminen
 Valtakunnallinen
 eNorssi-yhteistyöverkosto, TutKoKe
 eNorssi-verkko-opetuksen verkosto
 Alueellinen
 Helsingin yliopiston toimintaympäristö


Kolmikantayhteistyön vakinaistaminen – kehittämisen ja
seurannan toimintamalli
Opettajakoulutuslaitos, normaalikoulut ja kenttäkoulut –
ohjaavien opettajien verkosto (vertaistuki ja kokemuksen
vaihto)
11
27.4.2012
Hankkeiden oletuksia
 Laitehankintoihin ja verkkoympäristön uudistamiseen
tulee jakoon omat määrärahat
 Opettajille tarkoitetut kannettavat tietokoneet



Täydennyskoulutusvelvoite
Verkkomateriaalien kustannukset?
Ohjelmistohankinnat? Open source -ohjelmistot
 Koulujen langattomien verkkojen toteuttaminen (40 M)

Opettajille 3G-mahdollisuus
 Lukion ensimmäiselle luokalle tulleiden varustaminen
kannettavilla tietokoneilla
12
27.4.2012
Opettajakoulutus ja saatavat valmiudet
Opettajakouluttajat
Opetusharjoittelijat
 Sisällön kehittäminen (OPS)
 Mahdollisuus kokeilla osana
 Oma osaaminen!!
harjoitustunteja tuetusti
 Osana omaa tutkimuksellista
lähestymistapaa
 Harjoittelijoiden työn
tukeminen – tvt-osaaminen
edellyttäminen ja tämän
tukeminen
PILOTOINTIYMPÄRISTÖ
Tutkimuksellinen ja toiminnallinen lähestymistapa
Innovaatioteorian (Rogers, Fullan) mukainen lähestymistapa ….
Tutkimus- ja tiedotussuunnitelmaa
 Väitöskirja (Viikin normaalikoulu)
 Tieteellisiä artikkeleita
 Opetusharjoittelijoiden proseminaarityöt ja pro gradut
 Raportit
 Kotisivut, blogit
13
27.4.2012
Innovaation käyttöönotto ja leviäminen
Verkostoituminen ja sen
tuoma tuki
- vuorovaikutus muiden
opettajien kanssa
- materiaalien jakaminen
Ulkoiset muuttujat
- rahoitusmahdollisuudet
- opetussuunnitelmat
- täydennyskoulutus
Innovaation ominaisuudet
- tarve ja hyöty
- selkeys, laatu
- käytännöllisyys, käytettävyys
- kokeiltavuus (”shareware”)
- havaittavuus (tulokset)
Paikalliset
ominaispiirteet
- olosuhteet
- koulu yhteisönä
Opettajan oma
persoonalliset
ominaisuudet
- aiemmat tiedot
- tietotaito
- halu kehittää itseään
Ankkurointi ja vastarinta
- konfliktit (arvo, valta)
- muutosvastarinta
- käytännön kysymykset
Lähde: Myllyviita ja Uusikartano, mukaillen Fullan, Rogers, CERI
14
27.4.2012
Uudenlaiset toimintakulttuurit ja järjestelmät
 Kodin ja koulun yhteistyö , blogi- ja wikitekniikat, lukuisia





raportteja Koulu 3.0- ja Koulu 3.1 –hankkeiden sivuilla
Luokkahuonekokeilujen dokumentointi – mm. Dimensiolehden artikkelit, Kv-esiintyminen, ITK12
Tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoiminnan verkosto –
oma wiki-sivusto, toiminnan kuvaus kokonaisuudessaan
Teknologia-kehittämishankkeet (tabletit, peliohjelmointi,
virtuaalimaailmat jne.)
Opetusharjoittelun kehittäminen – mentorointi ja ementorointi
Prosessikuvauksia, yhteyksiä, asiantuntijoita
B
http://enorssitutkoke.wikispaces.com/
15
27.4.2012
B
Kehittämishankkeet – esim. Sormet ja Molla
B
Ubiikkiopetusharjoittelu ja mentorointi
Oma alue =
henkilökohtainen ohjauksen /
dialogin /
mentoroinnin
paikka
Sähköposti,
chatit
Mentorien /
vertaistuen alue =
”yhteiset
kysymykset” ja
tiedon jako
Kokeilut,
kehittäminen =
verkostoituminen,
yhteistyönkuviot,
uusien
toimintatapojen
löytäminen
Opettajien yhteisö =
uudet ja kokeneet
32
kohtaavat, jakaminen ja
yhdessä tuottaminen,
jaettu asiantuntijuus
Keskustelufoorumi
Facebook, www
Toimintaympäristöt
Facebook-ryhmät
Wikit, blogit
Facebook-yhteisö
Santa Cruzin e-mentorointimallin suomalainen sovellutus
16
27.4.2012
B
Mitä eNorssi-verkosto tarjoaa opettajille
 ajankohtaista tietoa harjoittelukoulujen
yhteisistä hankkeista
http://www.enorssi.fi/hankkeet,
http://www.norssiope.fi
 OPS-tietoutta, harjoittelukoulujen
opetussuunnitelmat verkossa
http://www.enorssi.fi/opetus/opetussuun
nitelmat-1
 kuvagallerian opetuskäyttöön, eNorssin
 tietoa harjoittelukoulujen julkaisuista,
kuvakirjasto
eNorssin julkaisupankki
http://www.enorssi.fi/opetusmateriaalit/kuvak
irjasto
http://www.enorssi.fi/tutkimus-kokeiluja-kehittamistoiminta/julkaisut
 ohjaajan työvälineitä,
ohjaajakoulutuspalvelut
 ajankohtaista tietoa harjoitteluhttp://www.norssi.fi/ohjaajantyokalupakki/
kouluista, eNorssi-uutiset (RSS)
http://www.norssi.fi/ohjaajakoulutuspalvelut/
http://www.enorssi.fi/uutiset/RSS
 asiantuntijapalveluita, eNorssin
asiantuntijarekisteri
 opetusmateriaaleja
http://www.enorssi.fi/tutkimus-kokeilu-jahttp://www.enorssi.fi/opetusmateriaalit
kehittamistoiminta/asiantuntijat
 TVT-strategiaprosessi
http://enorssi-tvt.wikispaces.com/
 yhteystietoja, eNorssi-verkosto
http://www.enorssi.fi/enorssi-verkosto
17